Kirkkoposti 3_2015 - Pirkkalan seurakunta

Transcription

Kirkkoposti 3_2015 - Pirkkalan seurakunta
KIRKKOPOSTI
Pirkkalan seurakunnan tiedotuslehti www.pirkkalanseurakunta.fi
n
n
Kesäkuu 2015
Kuva: Hannu Jukola
Airojen soittoa Jo valkenee aamu. Onko tuuli vai tyyni?
Taivasko sininen vai pilvetkö kattavat maan?
Ajatusten harhailu päättyy,
kun taisto airojen loiskeen alkunsa saa.
Jo monta iskua on lyöty, vieläkö jaksaa,
kyllä, kyllä jaksaa loppuun asti.
Se on jälleen läpi käyty, täyttymyksiä yksi lisää.
Airot seisahtuneet, niin soutajat myös.
On hetken hiljaisuus, katseet kiertävät.
Väsyneet, tyytyväiset kädet onnittelevat toisia.
Katseita, jotka uupuneinakin loistavat
riemua siitä, mihin on jälleen tultu;
maaliin ehjinä, itsensä voittaneina. Jorma Schukoff
2
KIRKKOPOSTI
K IRKKOHERRA N KYN ÄS TÄ
Olli-Pekka Silfverhuth
Kirkkoherra
[email protected]
Yhteinen tahti
K
irkkovenesoudusta on tullut viime vuosina
suosittu toimintamuoto Pirkkalassa. Pirkkalan seurakunnan vene on ahkerassa käytössä,
mutta toki Pyhäjärvellä näkyy paljon muitakin kirkkoveneitä.
Soudun suosiota ei tarvitse ihmetellä. Voiko hienompaa ja monipuolisempaa kesäistä liikuntamuotoa kuvitella kuin eri lihasryhmiä sopivasti rasittava soutaminen
ja järvellä oleminen yhdessä toisten kanssa? Siinäkin on
jotain erityistä, että veneen liikkumiseen tarvitaan saumatonta yhteistyötä.
Ei riitä, että jaksaa itse soutaa, vaan olennaista on yhteinen tahti. Se ei tarkoita sooloilemista, vaan hyvää yhteispeliä perämiehen johdolla. Jos soutaa eri tahtiin, niin
matkanteko käy vaikeaksi. Kirkkoveneen liikkuminen on
erinomainen esimerkki laajemminkin elämää ajatellen.
Tänä päivänä puhutaan paljon yhteisöllisyyden vahvistamisesta ja yhdessä tekemisestä. Seurakunnan toiminnassa nämä ovat aivan olennaisia tekijöitä. Seurakuntakaan ei ole hahmoton yhteisö, vaan ihmisyhteisö, joka
muodostuu sen kaikista jäsenistä.
Yhteisön toiminta puolestaan koostuu siitä, että siihen
kuuluvat tuovat oman osaamisensa yhteiseen elämään.
Omat taidot laitetaan yhdessä eteenpäin kulkemiseen.
Siitä samasta on kyse kirkkovenesoudussa.
Kirkkoveneellä tehdään yhteistä matkaa. Jokaisella
soutajalla on oma paikkansa ja merkityksensä, mutta
vasta yhdessä toimiessa matka etenee. Ja vaikka tahti välillä sekoaisi, se on mahdollista löytää uudestaan,
kun vain halutaan.
Ja sitähän kannattaa tavoitella kaikessa elämässä. Ei
vain kesällä Pyhäjärvellä, vaan ympäri vuoden.
Ahkera saunan lämmittäjä
IRMA KARJALAINEN on
jo parin vuoden ajan pyhittänyt keskiviikot Pihlajaniemen naisten saunalle.
Ahkera vapaaehtoinen saapuu hyvissä ajoin päivällä
kissansa kanssa lämmittämään saunaa ja vesiä.
– Pihlajaniemi on ihana
paikka; täällä on rauhallista ja kaunista.
Irma kertoo nauttivansa saunan lämmityksestä,
vaikka se vähän raskasta
onkin. Muutaman tunnin puuhastelun jälkeen
kaikki on valmista saunojille. Kuudelta alkaa naisten saunavuoro.
– Lihaskunto tässä kasvaa, kun puita kantaa saunatupaan ja vesiä sekoittelee paljuihin, naurahtaa Irma. Mutta ihanaa
tämä on.
Karjalainen lupaa lämmittää saunaa niin kauan
kuin hän vaan jaksaa.
– Täällä sydän kevenee.
Täällä voi ihan vapaasti
puhua mistä vaan ja kaikki ovat tervetulleita.
– Kerran täällä oli vain yksi
tulitikku. Silloin mietin, että
kuinkakohan tässä nyt mahtaa käydä. Hyvin kävi – sain
saunan lämpiämään, muistelee Irma Karjalainen.
Kirkkoveneellä on painoa siinä määrin,
ettei sen siirtelyyn kaksin pysty. Siksi
konkari Jorma Schukoff opastaa Hannele Lahtivirralle peräsimen kiinnitystä
maissa. Perämies on vastuussa kaikesta.
Tuuli saa tuivertaa
OLEN ANTANUT itseni kirkkovenesoudulle ja saanut siitä sisäistä voimaa, kiteyttää
pirkkalalainen Jorma Schukoff neljännesvuosisadan kestänyttä viehätystään. Pinnalta katsoen Kalmarin soutajien puheenjohtaja viilettää vuodesta toiseen samoja järviä. Syvempi luotaus paljastaa, että kirkkoveneilyssä pääsee lähelle itseä ja lähimmäistä ja irti kaikesta.
– Soutamisessa on rauhallisuuden sisältöä. Vesi elementtinä ja sana hoitavat.
Soutaessa löytää yhteyden luontoon, sanoo Jorma Schukoff.
Hän on usein vastannut luotsauksesta.
– Nyt haluan jälleen soutaa, se on liikunnan kannalta hyvä, pääperämieheksikin kutsuttu konkari kertoo.
Hannele Lahtivirta suoritti perämieskortin äskettäin. Soutamisen hän aloitti viime kesänä.
– Jäin heti ihan koukkuun. Olin Haikan rannalta ihaillut kirkkoveneen kulkua järvellä. Sitten oivalsin, että voin itsekin osallistua, nauraa seurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä monelle tutuksi tul-
lut Lahtivirta.
– Soutamisessa on puitteet Jumalan ja
toisemme kohtaamiselle. Luonnon keskellä oleminen on hoitavaa, hän kuvailee.
Talkoilla rantakuntoon
Pirkkalan seurakunta hankki kirkkoveneen
muutama vuosi sitten Kalmarin soutajilta.
Johannan kotiranta on Pappilassa.
– Viime kesänä oli 47 soutua ja 109 eri
soutajaa. Melkein aina täysi veneellinen,
14 soutajaa ja perämies, listaa Schukoff.
Laskelmien mukaan Johannaan käytetään jopa 250 talkootuntia vuodessa. Soutukausi kestää toukokuulta syyskuulle. Keväthuollon kruunaa imurointi ennen vesillelaskua, yleensä vapun tienoilla.
– Nys se o hiano! Porukalla kannamme veneen trailerilta rantaan, kuuluu lämpöä äänessä.
Talvella venettä korjataan ja hiotaan entisellä Valmetin tehtaalla.
– Teemme äärettömän määrän airoja,
kertoo Schukoff.
– Valmetin metallimiehet tekivät aikoi-
naan kirkkoveneen. Kaveri sanoi, että tee
kirkkovene, tiedät elämästä.
Jos kilpaillaan, on keulan ja perän muoto oltava tietynmuotoiset ja standardipituuden 12 metriä, kuuluu entisen metallimiehen tarkennus.
– Sulkavalla koko pieni kylä tekee valtavasti talkootyötä tapahtuman eteen, hän
mainitsee.
Sanallakin matkaan
Pyhäjärveen liu’utaan kaksi kertaa viikossa. Ensin jaetaan paikat ja laitetaan airot
paikoilleen. Hartauden pitää yleensä perämies, ja lukee Raamatun tekstin.
– Hän myös päättää sään mukaan, lähteekö kirkkovene vai jääkö rantaan, toteaa Lahtivirta.
Yhteinen rytmi löytyy ensikertalaiseltakin vartissa.
– Tahti on tärkein. Pakarat ovat kovilla,
Schukoff tiivistää.
– Soutaessa voi olla sosiaalinen tai vetäytyä, kunhan soutaa tahdissa, Lahtivirta hymyilee ja kutsuu uusia soutajia mukaan.
Pappilassa
laiduntaa
kesän ajan lampaita.
Pappilan alueella voi retkeillä hyödyntäen
lintutornia, laavua ja kaunista luontoa tai
pelata frisbeegolfia.
3
Suvilinnun lauluja Väentuvassa
Hyvin onnistuneen peruskorjauksen ja entisöinnin myötä on seurakunnalla monipuoliset mahdollisuudet
järjestää erilaisia tapahtumia Pappilan väentuvassa. Juhannusjuhlilla juhlaväki pääsee tutustumaan
tiloihin Suvilinnun visertäessä.
KIRKON ULKOMAANAVUN
Suvivirsi-kampanjan avulla
tänä vuonna peruskorjataan
alakoulu Kambodžassa sekä
rakennetaan aivan uusi rakennus. Kampanjan tavoitteena
on koko koulualueen muuttaminen turvalliseksi, ekologiseksi ja innostavaksi. Arvioitu budjetti on noin 70 000
euroa.
Suvivirsi-kampanja haastaa
seurakuntia mukaan yhdessä
laulamalla parantamaan maailmaan. Laulun ilo tarttuu ja
yhdessä voimme auttaa toisia.
Kirkon Ulkomaanapu julkaisee yhteislaulutilaisuuksia
varten Suvilinnun lauluvihkosen, jossa on kaikelle kansalle tuttuja keväisiä ja kesäisiä virsiä ja lauluja. Tarkoituksena on, että seurakunnat jär-
sieluun asti
Vene kulkee enintään 20 kilometriä tunnissa.
– Vaikka pistäisi hevosen airoihin, runkonopeutta ei voi ylittää, Schukoff hauskuttaa.
Pirkkalasta on osallistuttu useina vuosina
tapahtumiin. Lempäälään mennään kahdella veneellä. Vesitietä Pyhän Birgitan kirkolle
on noin 30 kilometriä.
– Birgitan soutu on vaellus, johon mennään sisään. Pysähdyksiä on kolme, Schukoff innostaa.
– Vaellus on yhdessä hiljentymistä ja luonnosta nauttimista järvellä ja taukopaikoilla. Samalla seurakuntakin rakentuu, sanoo
Lahtivirta.
Aina kun tullaan perille, kätellään kavereita merkiksi onnistuneesta soudusta.
– Aivojen soittoa! Kädet onnittelevat toisiaan, Schukoff siteeraa runostaan.
Teksti: Elisa af Hällström
Kuva: Hannu Jukola
PIRKKALASSA kampanjan
haasteeseen tartuttiin toukokuun viimeisenä sunnuntaina.
– Yhdessä laulaminen tuottaa iloa. Siinä on jotakin, kun
äänet soivat yhteen. Ja tietenkin jokainen saa laulaa omalla
äänellään. Samalla, kun saamme iloa yhteisestä laulusta, tuemme myös lapsia ja koulunkäyntiä maailmalla. Luonto
on myös upeimmillaan, vehreä ja raikas. Ilo on ikään kuin
moninkertainen!, innostuu
pastori Tuula Mannermaa.
PAPPILAN juhannusjuhliin
yhteinen laulu kuuluu olen-
naisena osana perinteitä. Kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhosen johdolla Suvilinnun lauluja lauletaan väentuvassa.
– Kello 20.15 ja klo 20.45
alkavissa Suvilinnun lauluhetkissä lauletaan kesäisten virsien ja kansanlaulujen lisäksi mm. Unto Monosen Satumaa-tango, Juha Vainion Vanhoja poikia viiksekkäitä sekä
Kaj Chydeniuksen Eino Leinon runoon säveltämä Lapin
kesä.
Juhannuspäivänä Pirkkalan
Vanhassa kirkossa järjestään
iltakirkko kello 18, jossa lauletaan myös lauluvihkosta Suvilinnun lauluja. Iltakirkossa kerätään kolehti kampanjan hyväksi.
Siunaus uuteen elämänvaiheeseen
PIHLA TUOMINEN on yksi 15
pirkkalaisesta nuoresta, joka
kävi rippikoulun jo talvella.
Kahdeksan päivän pituinen
rippileiri pidettiin Padasjoella.
Konfirmaatio oli helluntaina.
– Parasta leirillä oli ehdottomasti yhdessäolo. Kaikki tuli hyvin toimeen ja mukavaa
oli, muistelee Pihla.
Konfirmaatiossa Jumala haluaa vahvistaa nuorta uskossa ja siunata uudessa elämänvaiheessa. Myös kummilla on
mahdollisuus osallistua rippilapsen siunaamiseen yhdessä
seurakunnan työntekijöiden
kanssa. Konfirmaatiopäivässä
Pihlan tukena oli myös kummitäti Laura Järvinen.
KIRKKOVENESOUTU
n kiireetön, ympäristöystävällinen ja
helppo laji oppia
sopii monenkuntoisille, harjoittaa sydän- ja verenkiertoelimistöä, rasittaa
vähän niveliä, vahvistaa selkää, hartiaseutua ja hengityslihaksia
n
hyvä vaatetus: tuulipuku, kerrasto,
luistamattomat hanskat, hattu, huivi,
vettä pitävät kengät
n
n Sulkavan Suursoudut 9.–12.7., Pirkan
Soutu 25.7., Birgitan vaellus 29.8.
Kirkkovenesoutua Pappilan rannasta tiistaisin
ja torstaisin klo 18, kokoontuminen varttia ennen. Tiedustelut: Jorma Schukoff p. 040 721 6983
jestävät kevään ja kesän aikana
yhteislaulutilaisuuksia, joissa
kerätään varoja koulujen jälleenrakentamiseen.
Konfirmaatio ei jännittynyt Pihla
Tuomista lainkaan, sillä tilanne
oli jo harjoiteltu etukäteen. Kummitäti Laura Järvinen oli mukana
siunaamassa Pihlaa.
– KUMMIKSI PYYTÄMINEN
on iso luottamuksen osoitus
lapsen vanhemmilta. Pihla on
vielä erityisen tärkeä siksi, että hän on veljeni tytär. Koen
kunniatehtäväksi päästä siunaamaan Pihlaan konfirmaatiossa.
– Tiedän, että kummitytöstäni tulee huippu aikui-
nen ja että me pysymme aina läheisinä.
Kummina oleminen antaa
mahdollisuuden läheiseen ihmissuhteeseen kummilapsen
kanssa. Kummi on yleensä
tärkeä ihminen kummilapselle. Hän voi olla turvallinen aikuinen ja ystävä, johon voi tukeutua ja luottaa.
– Me ollaan tultu aina hyvin toimeen. Koen, että olemme Pihlan kanssa hengenheimolaisia. Toivon, että näin
myös jatkuu. Haluan kuulua
hänen elämäänsä sekä olla hänen tavoitettavissa ja läsnä aina tarvittaessa.
RIPPIKOULUUN osallistumisprosentti on Pirkkalassa Suomen korkeimpia. Pirkkalan
rippileireillä käy tänä vuonna yhteensä 223 nuorta. Kesän aikana pidetään seitsemän
leiriä Lotjalla ja yksi Padasjoella. Keväällä järjestettiin yksi erityisrippikoulu ja talviloman aikaan yksi rippileiri.
Noin parikymmentä pirkkalalaista nuorta käy vuosittain
rippileirinsä muualla.
4
KIRKKOPOSTI
Esikoinen
koulutiensä alussa
Konfirmaatiomessut
Pirkkalan kirkossa klo 10
Lotja 1: 14.6., Padasjoki kesä 27.6., Lotja 2: 28.6., Lotja 3: 5.7.,
Lotja 4: 12.7., Lotja 5: 26.7., Lotja 6: 2.8., Lotja 7: 16.8.
”Lähtekää rauhassa. Olkaa rohkeat, pitäkää hyvästä kiinni,
älkää vastatko pahaan pahalla. Rohkaiskaa arkoja, tukekaa
heikkoja, auttakaa sorrettuja, kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.
Rakastakaa ja palvelkaa Herraa Pyhän Hengen voimassa iloiten.”
Juhannusjuhlat Pappilassa pe 19.6. klo 20-22.30
klo 19 kansanlaulukirkko Vanhassa kirkossa
klo 20 alkaen perinteiset juhannusjuhlat Pappilassa, perheiden rastirata,
hevosajelua, Suvilinnun lauluhetket väentuvassa klo 20.15 ja 20.45,
buffetti, kokko syttyy klo 21.30 (säävaraus). Kuljetus järjestetään.
Juhannuspäivän kirkko la 20.6. Vanhassa kirkossa
klo 18 Suvilinnun laulut
Kesäsaunat
Pihlajaniemessä
Miesten sauna tiistaisin
klo 18-20. Hartaus klo 19.45
Naisten sauna keskiviikkoisin klo 18-20
Retket, leirit...
Aika on kulunut tosi nopeasti. Syksyllä Hanna ja Riku Myllymaan esikoinen Matias (vas.) aloittaa koulutyönsä. Sama on edessä muutaman
vuoden päästä pikkusisko Matildalla sekä pikkuveli Niklaksella.
JÄNNITYS KASVAA syksyä
kohden Myllymaan perheessä, kun perheen esikoinen
aloittaa koulutiensä. Arkirytmi muuttuu erityisesti Matiaksen osalta.
– Siitä se sitten alkaa uudenlainen pitkä koulujakso
lapsemme elämässä, kertoivat hieman haikeudella Hanna ja Riku Myllymaa.
Matias on saanut olla äidin ja sisarusten kanssa kotihoidossa koko ajan. Seurakunnan kerhot ovat kuitenkin perheelle hyvin tuttua ja
mielekästä toimintaa.
– Matias oli kolmen kuukauden ikäinen, kun aloitimme seurakunnan perhekerhossa käynnin. Siitä asti olemme
kerhoilleet niin perhekerhoissa kuin päiväkerhoissa kaikkien lasten kanssa, muistelee
Hanna.
ELOKUUSTA ALKAEN Matiaksen arkipäivät kuluvat Naistenmatkan esikoulussa sekä
aamu- ja iltapäiväkerhossa.
Tulevaan koulupaikkaan on
jo käyty tutustumassa.
– Onneksi samaan eskariryhmään tulee tuttuja kavereita kerhosta. Matiasta kyl-
lä jännittää eskarin alkaminen, vaikka hän sitä kovasti
odottaakin. Kavereiden kanssa he puhuvat jo paljon eskarijutuista.
KOULUTIETÄ ei ole varsinaisesti harjoiteltu, sillä Pirkkalassa lapset eivät voi mennä itsekseen esikouluun.
– Aamuisin varmaankin
minä vien Matiaksen ja päivän päätteeksi Hanna hakee,
suunnittelee Riku.
Matias kertoo, että hänellä
ei vielä ole eskarireppua. Sellainen hankitaan kesän aikana. Millainen reppu, sitä poika ei vielä tarkkaan tiennyt.
Aamuiset herätykset eivät
tuota ongelmia aamuvirkulle pojalle. Vanhemmat uskovat, että Matias selviytyy eskarissa hyvin ja tottuu nopeasti uuteen arkirytmiin. Kotona on ehditty harjoitella jo
monenlaisia taitoja sekä opeteltu omatoimisuuteen. Matias tunnistaa kirjaimia ja numeroitakin. Piirtämisestä hän
myös pitää kovasti.
Esikouluun lähtevien siunaaminen koulutielle su 9.8. klo 18
Pirkkalan kirkossa.
Tyttöjen ja poikien
suurleiri
Partaharjulla 22.-27.7.15
sunnuntaisin ja torstaisin klo 18-22
Kirkkovenesoutu
Pappilan rannassa
tiistaisin ja
torstaisin klo 18.
Rannassa 15 min ennen.
Tiedustelut: Jorma Schukoff 040 721 6983
Opastettu
hautausmaakierros
su 28.6. klo 17,
klo 18 Vanhan kirkon messu
Pappilan laavulla su 5.7. klo 18
Tervetuloa laulamaan nuotion ääreen.
Kasvun aika -illat
Pohdimme kristinuskon perusteita ja
omaa kutsumusta.
Teemana on Jeesuksen itsensä opettama Isä meidän -rukous. Paneumme syvemmin tähän
rukoukseen ja pohdimme millainen paikka sillä on
omassa elämässämme. Kokoontumiset tiistaisin klo
18-20.30 Kirkkoveräjän seurakuntatalolla 1.9., 15.9.,
29.9., 13.10., 27.10. ja 10.11. Ryhmän vetäjänä toimii
Pirjo Salminen. Ota mukaan oma Raamattu. Kurssista
saa todistuksen, jos osallistuu opetukseen vähintään 4
kertaa. Ilmoittaudu nettisivujen kautta 24.8. mennessä.
Tiedustelut: Maritta Oksi-Helminen 040 804 8977
Eroryhmä aikuisille
Toimittaja: Mari Lilja
www.pirkkalanseurakunta.fi
alkaa ke 9.9. 2015 klo 18 Kirkkoveräjän
seurakuntatalolla aikuistyön tiloissa. Muut kerrat
16.9., 23.9., 30.9., 7.10., 14.10. Eroryhmä rakentuu
Fisherin ero-seminaarin materiaaliin. Mukaan mahtuu
10 osallistujaa. Ilmoittaudu nettisivujen kautta 1.9.
mennessä. Tiedustelut: aikuistyön ohjaaja
040 804 8977 tai [email protected]
Kipinä tarjoaa 10-14-vuotiaille tytöille ja pojille unohtumattoman telttaleirikokemuksen. Majoitus omissa
teltoissa. Hinta: 80 €/alle 18v leiriläinen, aikuinen +
lapsi 150 €, perheet (3-5 hlö) 210 €.
Ilmoittaudu: [email protected] 050 380 7965
Lastenlasten ja isovanhempien leiripäivä
Pappilassa ti 23.6. klo 9-15.
Ohjelmassa valokuvausta, pelejä, leikkejä,
luonnossa liikkumista. Ottakaa mukaan kamera sekä
tyhjä muistikortti. Kameran puuttuminen ei kuitenkaan ole este osallistua leiripäivään. Leiripäivä 10 €/
hlö sis. pienen aamupalan, lounaan ja välipalan.
Ilmoittautumiset, ruokavaliot: S. Nylund 050 434 8320
Kotieläinpiha Kiviniitty la 8.8.
Lähtö Pirkkalasta klo 9.15,
paluu Pirkkalaan n. klo 16
Hinta 10 € aikuiset, 5 € lapset (sis. matkat, sisäänpääsy, välipala). Ilmoittaudu nettisivuillamme.
Hiljaisuuden polku Pappilassa
la 15.8. klo 13-16
Hiljaisuuden polun voi kulkea
omaan tahtiin Pappilan alueella.
Klo 15 ehtoollishetki. Tarjoilua 3 €.
Äidit-tyttäret telttaleiri Pappilassa
Perjantai-iltapäivästä 21.8. sunnuntain
lounaaseen 23.8. Nautimme ulkoilusta,
pelailusta, uimisesta ja saunomisesta
sekä yhdessäolosta iltanuotiolla.
Leirin hinta 20 €/hlö. Ilmoittaudu nettisivuillamme.
Birgitan kirkkovaellus la 29.8. n. klo 9-21
Pirkkalasta Lempäälään joko kirkkovenesoutuporukassa tai vaellusporukassa
(n. 25 km). Osallistumismaksu: 10 €
(sis. rukousvihkosen, vaeltajan ristin, ruokailun perillä
ja paluukuljetuksen). Tiedustelut: Tuula Mannermaa
050 430 7675 [email protected]
Ilmoittaudu nettisivuillamme.
Äidit-pojat leiripäivä
Pappilassa 5.9. ko 10–17
Rentoa yhteistä touhua,
tekemistä äidille ja
pojille. Hyvää ruokaa ja
saunat. Hinta: äidit 10 €,
pojat 5 €. Ilmoittaudu
nettisivuillamme.