Perheentalon kasvot - Pelastakaa Lapset ry

Transcription

Perheentalon kasvot - Pelastakaa Lapset ry
2
Kevät 2015
Tukea lapsiperheiden arkeen
Perheentalon idea syntyi 2008, talon suunnittelu- ja remonttivaihe kesti kolme vuotta ja nyt talo on ollut avoinna kaksi
vuotta.
Talon ympärille on muodostunut monipuolinen verkosto.
Toiminta pohjautuu perheiden tarpeisiin, yhteisöllisyyteen ja
lapsenoikeusperustaisuuteen. Yhteisenä tavoitteena on lisätä
lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia.
Kävijöiden mukaan talolle on helppo tulla ja sen toiminnot
nähdään tarpeellisiksi. Tärkeänä pidetään sitä, että toiminta
on ilmaista. Kahden vuoden aikana talossa on käynyt noin 40
000 ihmistä.
Perheentalon toimintaa rahoitetaan tällä hetkellä Raha-automaattiyhdistyksen hankkeella Lapsiperheiden arjen tukeminen Joensuun seudulla. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa lasten ja heidän läheistensä hyvinvointia ja osallisuutta
yhteiskunnassa. Jo Perheentalo sinänsä kaikille avoimena
kohtaamispaikkana on tärkeä osa osallisuuden tavoitetta.
Hanketta hallinnoi Pelastakaa lapset, mutta toimintaa kehitetään yhdessä talon käyttäjien ja kävijöiden kanssa.
Lasten osallisuuden vahvistamiseksi olemme kehittämässä lapsiraati- ja lapsiagenttitoimintaa. Näissä lapset tuottavat kokemustietoa maailmastaan sekä kertovat ajatuksiaan
ja mielipiteitään.
Yhtenä vaikutuskanavana on Perheentalon yhteyteen perustettu lapsiasiaryhmä. Sen tavoitteena on viedä eteenpäin lapsen kuulluksi ja nähdyksi tulemisen käytänteitä ja huolehtia
lasten eduista. Ryhmä koostuu kaupungin, ammattikorkeakoulun ja lastensuojelujärjestöjen edustajista sekä asiantuntijavierailijoista. Ryhmä julkaisee kolumnisarjaa ja ottaa kantaa lapsipoliittisiin teemoihin.
Myös tavalliset kuntalaiset ovat aktiivisia. Hyvänä esimerkkinä tästä on Joensuun äitien apupiiri -ryhmän syntyminen
sosiaaliseen mediaan. Lapsia ja lapsiperheitä tukevien verkostojen vahvistamiseen on syytä kiinnittää huomiota, jotta
kuntalaiset voivat itsekin luoda toimintoja ja tiedottaa niistä.
Perheentalo tarjoaa tähän oivan paikan.
Perheentalotyyppinen toiminta tukee lapsiperheiden arkea
ja auttaa oman tilanteen hahmottamisessa. Se myös rohkaisee tuen vastaanottamiseen. Perheentalo vahvistaa järjestöjen ja kunnan yhteistyötä sekä tukee uudistuvaa sosiaalihuoltolakia, jonka mukaan kunnan tulee tarjota varhaista tukea
kaikille sitä tarvitseville perheille.
Anne-Maria Saaristo, aluejohtaja, Pelastakaa Lapset
Perheehtalon vuosi 2014 lukuina
Talon avoimeen toimintaan osallistuneita 14 700
■ Kävijöitä polkuautopihassa 3280
■ Kävijöitä ryhmissä 1450
■ Muita kävijöitä 1180
■ Kävijöitä yhteensä 20 610
■ Kävijöitä keskimäärin aukiolopäivää kohti 57
■ Opiskelijoita erilaisissa harjoitteluissa 104
■
Yhteystiedot
Joensuun Perheentalo /
Parviaisen talo
Rantakatu 15, 80100 Joensuu,
puh. 050 439 5209
perheentalo@
pelastakaalapset.fi
www.joensuunperheentalo.fi
www.facebook.com/
JoensuunPerheentalo
Talo-ohjaajat Mia Ylhäinen (vas.) ja Miia Kettunen huolehtivat Perheentalon käytännön asioista.
Tekstit: Topi Linjama
Kuva: Jaakko Kukkonen
Perheentalon kasvot
Perheentalon talo-ohjaajat
huolehtivat kävijöistä ja talon päivittäisistä rutiineista.
He antavat talolle kasvot.
”Tervetuloa”, sanoo talo-ohjaaja
Mia Ylhäinen Perheentalon vieraalle. ”Oletko käynyt täällä aikaisemmin?”
Ensikertalaiselle Mia esittelee taloa: Tähän jätetään kengät,
tuossa on nalleneuvola, tässä taitokammari, jossa voi piirtää ja pelata. Tässä on leikkihuone, täällä
tuvassa voi juoda kahvit, syödä
omia eväitä ja lukea lehdet.
”Tärkein tehtäväni on varmistaa, että jokainen tuntee itsensä
tervetulleeksi ja että jokaisella
olisi hyvä olla talolla. Olen juttukumppanina ja tarvittaessa apuna vanhemmille, keittelen kahvit,
huolehdin siisteydestä ja hoidan
monia käytännön asioita”, Mia
kuvailee työtään.
Toisen talo-ohjaajan, Miia Kettusen, tehtävät painottuvat toimistoon. Hän huolehtii muun muassa
tilanvarauksista, ilmoittautumisista ja talon sähköpostista.
Perheentalo viestii jo olemassaolollaan arvostuksesta lapsia ja
lapsiperheitä kohtaan. Vaikutelmaa täydentävät yli satavuotiaan
puutalon koristeltu ulkoasu sekä
avarat ja valoisat sisätilat. Seinillä
on maalauksia.
Mallioppimista ja
vertaisuutta
Tyytyväiset kävijät ovat palkitsevinta talo-ohjaajien työssä.
Jos talolla käyvä tuntee saaneensa voimaa arkeen ja eväitä omaan
vanhemmuuteensa, talo on täyttänyt tehtävänsä.
Perheentalo on paitsi kaupunkireissun levähdyspaikka, myös oivallinen mallioppimisen paikka.
Vanhemmuuden alkutaipaleella
oleva voi Perheentalolla seurata,
kuinka muut vanhemmat ovat lasten kanssa. Mallioppimisella – jota esimerkiksi neuvolan on vaikea
tarjota – voi olla suuri merkitys
vanhemmuuteen kasvamisessa.
Miia Kettunen on huomannut
monen vanhemman Perheentalolla oivaltaneen, että myös muilla
pikkulasten vanhemmilla on sa-
Anne-Maria Saaristo
aluejohtaja
p. 040 548 8838
Mia Ylhäinen
talo-ohjaaja
p. 050 413 0563
[email protected]
[email protected]
Sanna Räty
kehittäjä-koordinaattori
p. 050 401 6416
Miia Kettunen
talo-ohjaaja
p. 050 414 2492
[email protected]
[email protected]
mantapaisia iloja ja suruja.
”Jo se, että kuulee toisillakin olevan samantapaista, antaa perspektiiviä asioihin. Rohkaistuu ehkä
puhumaan arjen haasteistaan jonkun kanssa. Silloin voi kokea tulleensa nähdyksi ja kuulluksi ja
myös tukea tai apua on helpompi
saada”, Miia pohtii.
Palautetta kannattaa antaa
Perheentalolla lapset ovat vanhempiensa vastuulla. Lastenhoito
on järjestetty ainoastaan keskiviikon Aamukahvien ajaksi. Taloohjaajat kuitenkin auttavat mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi
pukeutumistilanteissa. Mia Ylhäinen kehottaa vanhempia pyytämään rohkeasti apua.
Koska taloa ja siellä tehtävää
työtä voi ja kannattaa aina kehittää, Mia toivoo kävijöiltä palautetta ja kehittämisideoita. Niitä voi
antaa suoraan talo-ohjaajille tai
jättää käytävän palautelaatikkoon.
”Kiva, kun kävit”, hän sanoo
lähtiäisiksi.
Pelastakaa Lapset ry
Joensuun Perheentalo on osa Pelastakaa Lapset
ry:n Itä-Suomen aluetoimiston toimintaa. Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä
lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Järjestö pyrkii parantamaan tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada
aikaan välittömiä ja pysyviä parannuksia lasten elämään. Pelastakaa Lapset on osa maailmanlaajuista
Save the Children -järjestöä.