Lataa PDF - TAMK Journal

Rohkaiseva kokemus TAMKin terveysalan opiskelijoiden yhteisharjoituksesta
TAMKin terveysalan opiskelijoiden yhteisharjoitus, osa 1
Marja Jaronen ja Lasse Tervajärvi
Tiivistelmä
Tampereen ammattikorkeakoulun terveysalan opiskelijat toteuttivat moniammatillisen simulaatioharjoituksen maaliskuussa 2015. Harjoituksen tavoitteena oli yhteistoiminnan lisääminen eri toimijoiden
kesken jo opiskeluaikana. Harjoitus osoitti vuorovaikutuksen keskeisen merkityksen kaikessa toiminnassa.
Johdanto
TAMKin terveysalan opiskelijat toteuttivat moniammatillisena yhteistyönä osastoharjoituksen 26.27.3.2015. Mukana olivat fysioterapian opiskelijat (12FYSIO), neljä radiografian opiskelijaa
(13RASA), bioanalytiikan opiskelijat (12BIO) sekä 14SH- ryhmistä 32 sairaanhoidon opiskelijaa. Päivien tavoitteena oli osaltaan kehittää aktiivista oppimista terveysalan koulutuksessa. Oppimisen kannalta keskeistä oli eri terveysalan opiskelijoiden yhteistoiminnan harjoittelu jo opiskeluaikana.
Eri alojen opettajat suunnittelivat yhdessä päivien ohjelman. Opettajat kokoontuivat yhteensä kuusi
kertaa yhteisiin tapaamisiin, joissa sovittiin käytännön toteutukseen liittyvistä asioista. Näiden keskustelujen pohjalta rakennettiin kullekin potilaalle epikriisi huomioiden toimijoiden mahdollisuudet toteuttaa hoitotyötä ja tehdä tarvittavat tutkimukset. (Kuvio 1)
KUVIO 1. HARJOITUKSEN SUUNNITTELUPROSESSI
Lähtökohtana toiminnalle oli aktiivinen oppiminen. Harjoitus toteutettiin kahden päivän aikana. Toteutuksessa simuloitiin pienen vuodeosaston toimintaa. Potilaita osastolla oli 11, ja molempina päivinä
osastolle tuli myös kaksi päivystyspotilasta. Potilaina olivat hoitotyön opiskelijat. Osastolla oli eristyshuoneessa yksi potilas sekä yksi saattohoidossa oleva potilas. Saattohoitopotilaan roolissa oli simulaattori, jota huoneessa oleva opettaja ohjasi. Muuten asiakkaat olivat terveyskeskuksen vuodeosaston
tyypillisiä asiakkaita. Hoitajia osastolla oli toisena päivänä neljä ja toisena viisi.
”Yritän muistaa pysähtyä ja olla läsnä kaikkien potilaiden kohdalla, myös kiireessä”
Potilaan roolissa olleet opiskelijat kokivat tärkeäksi kiireettömyyden ja asioista kertomisen selkeästi.
Ystävällinen ote ja kuunteleminen olivat myös merkittäviä asioita. Muita esille nousseita tärkeäksi koettuja asioita olivat potilaalle esittäytyminen, aito läsnäolo, katse- ja ihokontakti, äänensävy, potilaan
huolien kuunteleminen ja jutteleminen.
”Enemmän voisi ihan vain rupatella”
Toisaalta vastauksissa näkyi myös se, miten potilaan roolissa havainnoidaan hoitajan käytöstä. Hoitajan käyttäytymisestä näkyi kiire ja ärsyyntyminen.
”Potilaan roolissa ymmärsin yhä paremmin, kuinka paljon
potilaat kuulevat ja havainnoivat ympäristöstään sekä
hoitajan käytöksestä, vaikka hoitajat eivät sitä usein hoksaa.”
Potilaana olleet opiskelijat kokivat pitkästymistä. Varsinkin eristyshuoneessa olleet opiskelijat kuvasivat turhautumista ja toivoivatkin jonkinlaista virikettä ajankulukseen. Päivä potilaana opetti näkemään
asioita potilaan kannalta ja ymmärtämään potilaan tarpeita paremmin.
Hoitajat kokivat ajoittain tietojensa riittämättömyyttä, ja tämä tuntui vaikeata. Harjoitus oli haasteellinen, sillä hoitajana toimivat opiskelijat olivat ensimmäisen vuoden opiskelijoita.
Opettajat olivat jalkautuneet harjoitusluokkiin siten, että opiskelijat voivat kysyä tarvittaessa neuvoa
tai opettajat ohjasivat selvittämään asian internetistä. Ensimmäisen päivän kokemusten jälkeen opetta-
jat muuttivat muutamia käytänteitä toisen päivän toiminnassa. Tällaisia oli mm. puhelinyhteyksien ottaminen eri toimijoihin potilaan tilanteesta riippuen. Muistisairaan potilaan katoaminen osastolta aiheutti yhteydenottoja eri tahoihin. Tämä oli uudenlainen oppimistilanne, kun asiaa jouduttiin selvittämään lopulta poliisin avulla.
Potilasvirran hallinnan opiskelua röntgenissä
Röntgenhoitajakoulutuksesta moniammatilliseen päivään osallistui toisen vuoden röntgenhoitajaopiskelijoita. Molempina päivinä paikalla oli kaksi röntgenhoitajaopiskelijaa, mikä vastaa terveyskeskusröntgenin miehitystä. Röntgenhoitajaopiskelijat tekivät lähetteen mukaisia röntgentutkimuksia ilman varsinaista kuvausta (exponointia), organisoivat potilasvirtaa ja ohjasivat vuodeosaston henkilökuntaa. He tekivät siis samoja tehtäviä, mitä terveyskeskusröntgenissä röntgenhoitajat tekevät. Paikalla
oli myös röntgenhoitajakoulutuksen opettaja, jolta tarvittaessa olisi voinut kysyä apua. Opiskelijat olivat kuitenkin hyvin omatoimisia, olihan heillä jo kolme ammattitaitoa edistävää harjoittelujaksoa röntgenosastolla takana. Röntgenhoitajaopiskelijat pääsivät soveltamaan teoriassa ja harjoitteluissa oppimaansa. Anatomian osaamista röntgenhoitajaopiskelijat hyödynsivät asetellessaan potilaita kuvausta
varten, ja vuorovaikutustaitoja he harjoittelivat, kun potilaina toimivat eläytyivät omiin vaivoihinsa,
mm. dementia ja lonkkamurtuma.
Uutena oppimisen alueena tuli potilasvirran hallinta. Ammattitaitoa edistävissä harjoitteluissa ohjaavat röntgenhoitajat päättävät kuvausjärjestyksestä. Moniammatillisen päivän aikana röntgenhoitajaopiskelijat joutuivat miettimään, milloin seuraavaa potilasta voi lähteä tuomaan röntgeniin, ja yksittäisen potilaan kohdalla opiskelijoiden piti miettiä, missä järjestyksessä potilaan röntgentutkimus tehdään. Ensimmäisen päivän aikana tilanteet, joissa potilas tuotiin röntgeniin ilman etukäteisilmoitusta,
aiheuttivat röntgenhoitajaopiskelijoille jonkin verran kiirettä ja tilanteen hallinnan menetyksen tunnetta. Ensimmäisen päivän yhteisessä palautekeskustelussa tämä nousi esiin, ja toisena päivänä vuodeosastolta kysyttiin useammin, mihin aikaan potilaan voi tuoda kuvaukseen. Muutos toi potilasvirran
hallinnantunnetta röntgenhoitajaopiskelijoille.
Potilaat tulivat hoitotyön opiskelijoiden tai fysioterapiaopiskelijoiden saattamina ilman ajanvarausta.
Kaikille potilaille oli tehty RIS (radiologian tuotannonohjaus) -järjestelmään lähete. Potilaille pyydettiin raajojen alueen röntgentutkimuksia ja keuhkojen röntgentutkimuksia. Kun potilas saapui röntgeniin, röntgenhoitajaopiskelijat lukivat lähetteen ja ohjasivat potilasta riisumaan röntgentutkimuksen
mukaisesti. Röntgenhoitajaopiskelijat valitsivat oikeat kuvaus-protokollat ja asettelivat potilaat oikeaan asentoon. Röntgenhoitajaopiskelijat joutuivat lähetteen mukaisesti tekemään päätöksiä potilaille
mahdollisista projektioista, koska potilailla oli myös traumaepäilyjä.
Yhdellä potilaalla oli lähetteessä maininta tubi-eristyksestä. Röntgenhoitajaopiskelijat etsivät omaaloitteisesti tietoa, millä tavalla heidän pitäisi suunnitella potilaiden tutkimusjärjestystä, miten heidän
pitäisi suojata itseään ja lopuksi huolehtia tutkimushuoneen siisteydestä.
TAMKin röntgenluokat sijaitsevat eri rakennuksessa kuin hoitotyön luokat, joten röntgenhoitajaopiskelijat näkivät vain omaa toimintaansa, eivät ollenkaan vuodeosaston toimintaa. Ammatillisen kasvun
näkökulmasta yhteistyö ja muiden ammattiryhmien työskentelyn näkeminen lisäisivät muiden ammattiryhmien työn ymmärtämistä ja potilaan hoidon laatua. Jatkossa röntgenin roolia voisikin kasvattaa
ottamalla mukaan osastolla tehtäviä röntgentutkimuksia.
Lopuksi
Opiskelijat kokivat moniammatillisen toiminnan tärkeäksi oman työn kannalta. Vaikka potilaan ja hoitajan rooliin eläytyminen oli osalle vaikeaa, tilanne koettiin kuitenkin toisaalta aidon tuntuiseksi.
”Melko todentuntuinen tilanne, kun vertaan omiin
kokemuksiin potilaana osastohoidossa.”
Päivien aikana saadut oppimiskokemukset ovat keskeisiä hoitotyön kannalta. Potilaan huomioiminen
yksilönä ja hoitajan sanattoman viestinnän merkitys, toiminnan priorisointi ja aito läsnäolo olivat asioita, joita opiskelijat kokivat keskeiseksi. Opiskelijoiden palautteista näkyy selkeästi potilaan roolin
korostuminen. Potilaana ollessa oppii ymmärtämään hoitamista asiakkaan näkökulmasta ja tiedostaa
keskeisiä asioita toisen ihmisen kohtaamisessa.
Marja Jaronen toimii yliopettajana röntgenhoitajakoulutuksessa TAMKissa
Lasse Tervajärvi toimii lehtorina sairaanhoitajakoulutuksessa TAMKissa