Office uudistui monella tavalla
Transcription
Office uudistui monella tavalla
Office 2013 TÄSMÄTIETO Muiden alustojen Officet Teksti: Jouni Junkkaala Office for Mac Tuorein Office for Mac -versio on vuodelta 2011. Senkin saa Office 365 -tilauksella, mutta tuote ei vastaa uusinta windowsOfficea. Myöskään virtuaalisovellus Office on Demand ei toimi maceissä. Office uudistui monella tavalla Valitsemalla oikean hankintamallin voi säästää parhaimmassa tapauksessa satoja euroja. Office 13 eurolla Office 2013 Professional maksaa hulppeat 539 euroa, mutta onnekkaimmat voivat saada sen 12,95 eurolla. Jos työpaikallasi on käytössä Microsoftin ohjelmistoja volyymilisenssillä, voit olla oikeutettu Office-kotikäyttöetuun. Lisätietoja: mpc.fi/101o 48 MikroPC 4/2013 M icrosoft on uudistanut Officeohjelmistoaan kolmella hyvin erilaisella tavalla. Perinteisin uudistus koskee ohjelmien ominaisuuksia: Office 2013:ssa on lisää toimintoja, sen käyttöliittymää on säädetty ja pilvitallennusmahdollisuuksia parannettu. Toinen uudistus koskee ohjelmiston verkkoversio Office Web Appsia, jonka ominaisuudet ottivat isohkon askeleen lähemmäksi työpöytäversiota. Kolmas ja merkittävin uudistus on uudenlainen hankintamalli eli Office 365. Kyseessä on kuukausi- tai vuosimaksullinen palvelu, joka sisältää perinteisten Office-ohjelmien lisäksi muun muassa tilaa SkyDrive-pilvitallennuspalvelussa ja Skype-puheaikaa. Julkistaessaan uudistukset Microsoft ei mainostanut juurikaan perinteisen Office-paketin uusia ominaisuuksia. Markkinoinnin painopiste oli selvästi Office 365:ssä, mikä osoittaa kuinka yhtiö haluaa tehdä satunnaisesti uuden Office-version hankkivista kuluttajista tasaisen varmaa tuottoa tuovia tilaajia. Voi tuntua hölmöltä ryhtyä maksamaan jatkuvaa tilausmaksua sen sijaan, että saisi ohjelmiston könttäsummalla. Microsoft on kuitenkin lisännyt tilausmaksulliseen Office 365:een niin paljon ominaisuuksia, että monille se on parempi vaihtoehto kuin kertamaksullinen Office 2013. Kertamaksulla vai tilauksena? Office 2013 kannattaa hankkia kertaostona erityisesti silloin, kun tarvitsee vain paketin koti- ja opiskelijaversion, eikä asenna sitä kuin yhdelle koneelle. Jos kotiversion ohjelmat eivät riitä tai Officea tarvitsee vähintään kolmella koneella, kannattaa tilata Office 365, jonka voi asentaa viiteen laitteeseen. Lisäksi tilaaja saa laajemman Office-paketin, 20 gigatavua lisää SkyDrive-tilaa, tunnin Skype-puheaikaa joka kuukausi sekä mahdollisuuden käyttää Office-sovellusten täysversioita missä tahansa internetyhteyden muodostaneessa tietokoneessa, jossa on Windows 7 tai 8 ja Office on Demand. Kannattaa myös ottaa huomioon, että tilaaja saa automaattisesti kaikki ohjelmistopäivitykset. Mahdollisten turvapäivitysten lisäksi Officen tilausversiot päivittyvät neljännesvuosittain. Näin tilaaja saa uusia ominaisuuksia vähitellen, kun taas kertaostoksen tehnyt saa ne halutessaan vasta sitten, kun Microsoft tuo markkinoille seuraavan erikseen ostettavan paketin ehkäpä kolmen vuoden päästä. Office RT Windows RT -taulutietokoneiden mukana tuleva Office RT sisältää Wordin, Excelin, PowerPointin ja OneNoten. Ohjelmisto muistuttaa ulkoisesti täysveristä työpöytä-Officea, mutta se on optimoitu tablettikäyttöön poistamalla lähinnä virransäästösyistä esimerkiksi animointeja ja joitakin muita ominaisuuksia. Pääosin rajoitukset liittyvät vanhoihin tiedostomuotoihin ja Jos tarvitset myös Accessia tai Publisheria: Tietokantaohjelma Access ja taitto-ohjelma Publisher sisältyvät kertaostospaketeista vain Office 2013 Professionaliin, joka maksaa 539 euroa. Samalla summalla saa Office 365 Home Premiumin yli viideksi vuodeksi – ja vaikka viiteen eri koneeseen. Hankintamallien lisäksi uudesta Officesta on muutama erilainen versio koti- ja pienyrityskäyttöön. Seuraavassa tarkastelemme, minkälainen hankintamallin ja version yhdistelmä sopii kenellekin. Huomaa, että Office 2013 Home & Student -lisenssi ei oikeuta käyttämään ohjelmistoa kaupallisiin tarkoituksiin eli esimerkiksi pienyrittäjän työvälineenä. Jos sinulla on vain yksi kone: Jos et tarvitse kuin Wordiä, Exceliä ja PowerPointia etkä halua käyttää aina uusinta Office-versiota, voit käyttää Office 2013 Home & Studentia miten pitkään tahansa 139 eurolla. Lisenssi oikeuttaa siirtämään ohjelmiston toiselle koneelle, joten jos uskot selviäväsi 2013-versiolla vaikkapa viisi vuotta, ei kannata tehdä 365-tilausta, koska sen hinnaksi tulisi 495 euroa. Jos sinulla on useita koneita: Kahdelle koneelle asennettuna Office 2013 Home & Student maksaa 278 euroa. Noin sadan euron hintaista (mutta monipuolisempaa) Office 365 Home Premiumia saa käyttää samaan hintaan lähes kolme vuotta. Kertaostos siis kannattaa, jos uskoo 2013-version riittävän itselleen vielä vuonna 2016. Kolmen tai useamman koneen tapauksessa vaaka painuu selvästi 365-tilauksen suuntaan. W W W . M I K R O P C . N E T Jos haluat käyttää Officen täysversiota muiden koneilta: Office 365 sisältää Office on Demand -ominaisuuden, jolla voi ladata virtualisoidun version Accessista, Excelistä, PowerPointista, Publisherista tai Wordistä vaikka nettikahvilan tai kaverin windows-koneelle. vähemmän tärkeisiin ominaisuuksiin. Isoin rajoite on makrojen puuttuminen. Lisätietoja: mpc.fi/104. Office Mobile Windows-puhelimiin sovitettu Office sisältää Wordin, Excelin, PowerPointin ja OneNoten. Tiedostot tallentuvat SkyDrivepilveen, joten ne ovat kätevästi käytettävissä eri päätelaitteilta. Office Web Apps Ilmaiset, selaimella käytettävät versiot Wordistä, Excelistä, PowerPointista ja OneNotesta uudistuivat viime syksynä ja kilpailevat tiukasti web-toimisto-ohjelmien paremmuudesta Google Driven kanssa.o Jos et halua ryhtyä vuokralaiseksi: Tilaussopimusta tehdessä kannattaa ottaa huomioon, että palvelun tarjoaja voi nostaa hintaa myöhemmin. Ja kun Office 365 -tilauksen lopettaa, poistuu ohjelma välittömästi käytöstä. Tiedostot eivät tietenkään häviä mihinkään ja niitä voi ainakin jossain määrin muokata ilmaisohjelmilla. Jättäisinkö kokonaan väliin? Office 2013 ei ole mitenkään välttämätön päivitys, vaikka Officea tarvitsisikin. Varsinkin versiot 2007 ja 2010 ovat edelleen aivan päteviä. Sitä vanhemmillakin pärjää, mutta uusien Office xml -tiedostomuotojen (docx/ xlsx/pptx) käsittely edellyttää Office Compatibility Packin asentamista. Jos tekstinkäsittely- ja taulukkolaskentatarpeet ovat yksinkertaisia, ei toimisto-ohjelmapaketista välttämättä kannata maksaa mitään. Office-dokumentteja voi muokata varsin monipuolisesti ilmaisessa Office Web Apps -verkkopalvelussa tai sitten koneelle voi asentaa esimerkiksi ilmaisen Libre Office -paketin. Windows XP - ja Vista-käyttäjien ei kannata haikailla uusimman Officen perään, sillä se edellyttää toimiakseen vähintään Windows 7:ää.o > Uudet Office-tuotteet* Tilausmalli Kertaosto Office 365 Home Premium Office 365 Office 365 Small University Business Office 365 Small Business Premium Office 2013 Home & Student Office 2013 Home & Business Office 2013 Professional Hinta 99 €/vuosi 70 €/ vuosi** 49,20 €/käyttäjä/ vuosi 124,80 €/käyttäjä/ vuosi 139 € 269 € 539 € Sovellukset Access, Excel, OneNote, Outlook, PowerPoint, Publisher, Word (vain Office Web Apps) Access, Excel, InfoPath, Lync, OneNote, Outlook, PowerPoint, Publisher, Word Excel, OneNote, PowerPoint, Word Excel, OneNote, Outlook, PowerPoint, Word Access, Excel, OneNote, Outlook, PowerPoint, Publisher, Word Lisenssien määrä Home & Student -versio viidelle koneelle Home & Student -versio kahdelle koneelle Yhdelle koneelle*** Yhdelle koneelle*** Yhdelle koneelle*** Lisäksi 20 Gt lisää SkyDrive -tilaa, 60 min Skype-puheaikaa kuukaudessa, mahdollisuus käyttää Officesovellusten täysversioita missä tahansa internetyhteyden muodostaneessa windows-tietokoneessa (Office on Demand) W W W . M I K R O P C . N E T Sähköposti, jaettu kalenteri, verkkosivusto, verkkokoukset, 10 Gt pilvitallennustilaa (+ 100 Mt/ käyttäjä) Sähköposti, jaettu kalenteri, verkkosivusto, verkkokoukset, 10 Gt pilvitallennustilaa (+ 100 Mt/ käyttäjä) * Taulukossa on vain kuluttajille ja pienyrityksille suunnatut tuotteet. ** Ainoastaan yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille tiedekunnat ja henkilökunta mukaan lukien. *** Asennuksen voi siirtää koneesta toiseen. MikroPC 4/2013 49 Office 2013 TÄSMÄTIETO Teksti: Jouni Junkkaala Animaatiot pois Kursori eli kohdistin liikkuu uusissa Office-ohjelmissa sulavammin kuin aiemmissa versiossa. Jos hieman aavemainen liike tuntuu ärsyttävältä, voi sen ottaa pois päältä: 1) Avaa Windowsin Helppokäyttökeskus näppäinyhdistelmällä Win + U. 2) Valitse Käytä tietokonetta ilman näyttöä. 3) Valitse Poista käytöstä tarpeettomat animaatiot tarvittaessa ja OK.o Kannattaako hankkia? Microsoftin Office on yhä kaikkein monipuolisin toimistoohjelmapaketti. Kun sen sovelluksia on oppinut käyttämään hyvin, on vaikea vaihtaa mihinkään muuhun. Varsinkin, kun paketin markkina-asema on niin dominoiva ja sähköposti suoltaa docxeja ja xlsxiä, vaikkei haluaisi. On vaikea nähdä mitään erityisen painavaa syytä päivittää 2013-versioon, jos käytössä on vanhempi ja siihen on tyytyväinen. Selkein peruste versionvaihtoon on tablettikäyttö. Vaikka uusikaan versio ei ole sataprosenttisen kosketusohjattava, toimii Office 2013:n uudet ominaisuudet Ohjelmistopaketin olennaisimmat uudistukset liittyvät kosketusnäyttöihin ja pilvitallennukseen. Wordiin ja PowerPointiin voi lisätä kuvia suoraan eri nettipalveluista. Bing etsii oletusarvoisesti kuvia, joissa on vapaa käyttöoikeus. Ensisilmäys Office 2013:een tuo mieleen värikkään Windows 8:n. Mutta kun ohjelmia alkaa käyttää, mielikuva muuttuu. Ohjelmaikkunoiden värimaailma on todella haalea ja ikkunoista on poistettu kaikki kolmiulotteisuus, joten yleisilme on ihmeellisen vaisu. Tämäkö on markkinoiden pähein toimisto-ohjelmisto? Office on paisunut niin massiiviseksi paketiksi, että sen runsaus alkaa jo olla rasite. Siksi askel askeettisempaan suuntaan lienee tarkoituksellinen. Microsoft haluaa varmasti myös totuttaa käyttäjät Windows 8 -maailman litteyteen ja tasaisiin väripintoihin. Käyttäjä voi vaihtaa ikkunoiden kehysvärin valkoisesta harmaaksi, mutta ainakin tämän kirjoittajan mielestä ohjelmaikkunan ja dokumentin välinen kontrasti jää liian pieneksi. Toisin kuin aiemmissa versioissa, 2013:n ikkunoiden väriin ei voi vaikuttaa windowsin asetuksista. Käyttöliittymää on uudistettu myös sopivammaksi kosketusnäyttölaitteille. Painikkeet voi vaihtaa hieman väljemmin aseteltuihin ja suurempiin, mutta osa niistä on silti hankalan pieniä sormella tökittäväksi. Ohjelmat myös 50 MikroPC 4/2013 tunnistavat monenlaisia kosketuseleitä, kuten nipistys-zoomauksen ja sivujen vierityksen pyyhkäisemällä. Tablettikäyttäjille on tarjolla myös varsin toimiva virtuaalinäppäimistö. Suora yhteys pilveen Käyttöliittymäuudistuksen jälkeen merkittävin koko pakettia koskeva uudistus liittyy tiedostojen ja asetusten pilvitallennukseen. Officeen voi kirjautua Microsoft-tunnuksella, jolloin käyttäjän asetukset tallentuvat SkyDrive-verkkopalveluun ja synkronoituvat sieltä kaikille koneille, joilla käyttäjä uutta Officea kirjautuneena käyttää. Ominaisuus säästää paljon vaivaa niiltä, jotka osaavat säätää Officea monipuolisesti ja käyttävät sitä vähintään kahdella laitteella. Word ja PowerPoint muistavat myös, mihin kohtaan käyttäjä edellisellä kerralla dokumenttia tarkastellessaan jäi. Kaikki Office-ohjelmat tarjoavat tiedostojen tallennuspaikaksi ensisijaisesti SkyDriveverkkopalvelua. Sinne tallentamisessa on monta etua. ”Pilveen” tallennettuja tiedostoja ei tarvitse koskaan ottaa mukaan, koska niihin pääsee käsiksi niin kirjaston koneelta kuin kaverin tabletiltakin, jos nettiyhteys vain pelaa. SkyDriveen tallennettuja tiedostoja voi muokata myös koneilla, joilla ei ole Officea, sillä ohjelman verkkoversio toimii kaikissa moderneissa selaimissa. Pilvipalvelu antaa myös mahdollisuuden jakaa tiedostoja helposti. Sähköpostilla saapuvasta linkistä tiedoston saa auki kuka tahansa, mutta muokkaaminen edellyttää Microsofttunnuksia. SkyDriveen tallennetusta tiedostosta syntyy aina kaksoiskappale koneeseen, jossa sitä käytetään. Näin tiedostoja voi muokata, vaikkei nettiyhteys olisikaan aina käytettävissä. Paikallisesta kaksoiskappaleesta voi olla hyötyä myös silloin, jos tekee vahingossa muutoksia pilvitallenteeseen tai poistaa sen. Varsinainen varmuuskopiointi on kuitenkin syytä hoitaa jotenkin muuten (MikroPC 2/2013). SkyDriveen tarvittavat Microsoft-tunnukset saa esimerkiksi osoitteesta live.fi ja niillä voi käyttää tallennuspalvelun lisäksi Officen verkkoversiota sekä sähköpostia (entinen Hotmail). Word Wordin merkittävin uusi ominaisuus on mahdollisuus muokata pdf-tiedostoja. Muokkaus toimii varsin hyvin, jos tiedosto on yksinkertainen, mutta monimutkaisempien pdf:ien käsittelyyn tarvitaan edelleen muita ohjelmia. Kuvien lisäämiseen on tullut kaksi hyvää parannusta. Ruutukaappauksen eli näyttökuvan ottamiseen on tarjolla melko näppärä toiminto ja kuvia voi lisätä myös suoraan vaikkapa omasta Flickr-arkistostaan. Uudistettu lukutila tarjoaa puhtaan näkymän, jossa voi selailun lisäksi kommentoida tekstiä. Kommentointia on muutenkin viilattu selkeämpään suuntaan. se taulutietokoneissa ratkaisevasti paremmin kuin vanhemmat. Toinen hyvä syy versionvaihtoon voi joillekin olla tilausmalli Office 365, jos sen tarjoamat viisi lisenssiä, päivittyvyys ja muut lisäominaisuudet osoittautuvat muita vaihtoehtoja edullisemmiksi. Enemmän kuin uuden version hankkimiseen kannustan opettelemaan käyttämään kunnolla sitä, joka on käytössä. Vaikkapa MikroPC:n avustuksella. Esimerkiksi seuraavasta numerosta löytyy olennaisia Excel-ohjeita.o PowerPointin esittäjänäkymässä on paljon esittäjälle tarpeellisia apuvälineitä. jopa käyttäjän Facebook-albumeista, jos on valtuuttanut Officen siihen. Bing-haku etsii oletusarvoisesti Creative Commons -lisenssillä julkaistuja käyttövapaita kuvia. Excel Exceliin on tullut runsaasti uusia ominaisuuksia, joista vaikuttavimpia ovat pikatäydennys ja pika-analyysi. Pikatäydennys ymmärtää parhaimmillaan lähes maagisen tuntuisesti käyttäjän tarpeet erotella tai yhdistellä viereisten sarakkeiden tietoja. Pika-analyysi on hieman sekava valikoima pikamuotoiluja, kaavioita, laskukaavoja ja yhteenvetotaulukoita, joilla voi havainnollistaa tai vetää yhteen taulukon tietoja parilla napautuksella. Tietojen analysointi- ja raportointimahdollisuuksia on parannettu ja laajennettu usealla eri tavalla. Esimerkiksi pivot-taulukon tekeminen ei voisi enää juuri helpottua. Kerromme lisää Excelin analyysityökaluista tulevissa numeroissamme. Pieni, mutta odotettu, usean tiedoston yhtä aikaista muokkaamista helpottava parannus on se, että Excel-tiedostot aukeavat nyt aidosti omiin ikkunoihinsa. Valittuihin soluihin on muotoiltu tietopalkit pika-analyysi-toiminnolla. Outlook Outlookin muutokset ovat pieniä: lukemattomien viestien pikasuodatus, vastaaminen lukuruudussa, kalenterin sääpalkki, jne.o Soluun B2 on kirjoitettu hetua vastaava päivämäärä ja soluun B3 vain ”10”. Niiden perusteella pikatäydennys tarjoaa oikeaa päivämäärää koko sarakkeeseen. PowerPoint Kuvan Outlookissa on käytössä Officen teema ”Tummanharmaa”, joka parantaa hieman kontrastia ohjelmaikkunan ja dokumentin välillä. PowerPointin käyttäjiä ilahduttaa varmasti eniten uusi esitysnäkymä, jossa esityksen pitäjä näkee omalla näytöllään kuuntelijoille näytettävän dian lisäksi muistiinpanot, seuraavan dian, kellon ja esittämiseen liittyvät työkalut. Kuvia voi lisätä myös suoraan verkosta, W W W . M I K R O P C . N E T W W W . M I K R O P C . N E T Soluun D2 on kirjoitettu ”Mr. Mäki” ja soluun D3 vain ”D”, minkä perusteella pikatäydennys osaa yhdistellä samat tiedot koko sarakkeeseen. MikroPC 4/2013 51