Ahmoilla»lentokeli»kärkiottelussa

Transcription

Ahmoilla»lentokeli»kärkiottelussa
11
» Tiistaina 20. tammikuuta 2015 » N:o 4
URHEILU»
Ahmoilla lentokeli kärkiottelussa
M AT T I N I E M E L Ä
»»Rantapohja
»»Jääkiekko
Jääkiekon miesten III-divisioonassa oli sunnuntaina
vuorossa sarjan huippuottelu, jossa olivat vastakkain
kärjessä koko alkukauden
porskuttanut Nivalan Cowboys ja Ahmat. Cowboys oli
vasta edellisessä pelissään
kärsinyt ensimmäisen tappionsa varsinaisella peliajalla
koko kaudella, joten odotettavissa oli tiukka kamppailu
kolmesta sarjapisteestä.
Ahmat tuli peliin erittäin
hyvin latautuneena ja kovalla asenteella. Kotijoukkueen
alku oli tyrmäävä, kun jo 45
sekunnin jälkeen Jani Koivukangas siirsi kiekon maaliin vanhanaikaisella ja puolentoista minuutin kohdalla Sami Siltakosken rystyshutaisu löysi tiensä jälleen Cowboysin maalia vartioineen Mikko Myllylän
taakse. Cowboysin valmentaja otti tilanteen jälkeen aikalisän ja saikin joukkueensa puolustuspeliä paremmin
kuosiinsa. Tuosta huolimatta ensimmäisen viiden minuutin aikana Cowboys ei
päässyt Ahmojen puolustusalueelle kontrolloidusti kuin
pari kertaa.
Viiden minuutin pelin
jälkeen Cowboys alkoi saada otetta, ja kahdeksannella minuutilla se kavensikin tilanteen 2-1:een. Tuon
maalin jälkeen vieraalla oli
useita paikkoja tasoitukseen, mutta Ahmat kes-
Ahmojen Jani Koivukangas (ei kuvassa) on tehnyt juuri Ahmojen 1-0 maalin. Tilannetta juhlivat Laurent Labigne
(nro 14, vas.), Joonas Pyrhönen (18) ja Janne Vaarasuo (6). Cowboysin pelaajilla ei ole yhtä hauskaa.
ti paineen hienosti maalivahti Petri Hillin johdolla. Kesken Nivalan painostuksen Jani Sivosen tarkka ranneveto 3-1:een kovan maalinedushässäkän
jälkeen erän 14. minuutilla
helpotti tuskaa vähäksi aikaa. Tuomarit ottivat maalin jälkeen vähän turhaa
roolia antamalla Ahmoille peräjälkeen kolme rangaistusta. Näistä viimeinen
kostautui erän viimeisellä
minuutilla, ja Cowboys pääsi kaventamaan 3-2.
Toinenkin erä
alkoi railakkaasti
Toinen erä alkoi vähintään
yhtä railakkaasti kuin ensimmäinenkin. Jarkko
Karvonen siirsi Ahmat 4-2
johtoon jo 18 sekunnin jälkeen. Nivalan vastaus tuli
välittömästi, kun kavennus
4-3:een tuli 14 sekuntia Ahma-maalin jälkeen. Erän toisella minuutilla Cowboysvahti Myllylä otti huitomisjäähyn, ja seuranneen ylivoiman aikana Pekka Sipola
siirsi Ahmat jälleen kahden maalin johtoon todella painavalla siniviivalämärillä. Erän loppu oli tasaista
ja erittäin hyvätasoista peliä, jota joukkueelta saattoi
odottaakin. Molemmilla oli
paikkansa, mutta erän viimeisellä minuutilla sai Jere
Koivukangas tehtyä kauden ensimmäisen maalinsa
ja siirsi Ahmat kolmen maalin johtoon 6-3.
Cowboys ei ollut luovuttanut, ja kolmanteen erään vie-
rasjoukkue tuli todella kovalla sykkeellä. Pelin painopiste kääntyi väkisin Ahmojen
puolelle kenttää, mutta puolustuksen ohjauspeli toimi
hyvin, ja vieraat eivät päässeet kovinkaan usein hyville maalipaikoille. Silloin kun
pääsivät, hoiti maalivahti
Hilli tilanteet jäätävästi.
Cowboysin alkurynnistyksen jälkeen Ahmat sai
otetta peliin ja pääsi kahdesti maalaamaan vieraiden ylipelaamisen seurauksena. Ensin Laurent Labigne teki tilanteeksi 7-3 pakin
jaloista tarkalla ylänurkkavedollaan erän viidennellä
minuutilla, ja puolen minuutin kuluttua edellisestä Joni
Määttä siirsi kiekon maaliin Sami Siltakosken loistavan syötön jälkeen tilanteek-
si jo 8-3. Heikompi joukkue
olisi jo luovuttanut, mutta ei
Cowboys. Loppuun asti erittäin hyvällä asenteella pelannut vierasjoukkue jaksoi
pitää ottelun tason hyvänä
loppuun asti. Tuomarit tosin avustivat hyvinkin auliisti vierasta antamalla Ahmoille yhteensä neljä jäähyä
hyvin kyseenalaisin perustein. Cowboys kaunisteli hieman lukemia ottelun lopussa, kun kotijoukkueen peliote horjahteli jäähysuman
keskellä, joten lopputulokseksi kirjattiin kotijoukkueen 8-5 voitto.
Korkeatasoinen
ottelu
Lukemista huolimatta Cowboys oli odotetun hyvä ja ot-
telun taso nousi korkealle.
Yleisöäkin oli lähes sata, joten Ahma-hallissa alkoi olla jo hiukan oikeanlaista
tunnelmaakin. Kotijoukkueesta on hankala nostaa
ketään esille erityisen hyvänä, mutta Petri Hilli pelasi maalissa sunnuntaina
hienon pelin.
Kokeneet Laurent Labigne ja Sami Siltakoski esittelivät jälleen loistavaa pelitaitoaan, ja varsinkin omalla puolustusalueella he
näyttivät usein esimerkkiä
nuoremmilleen siitä, miten
hyökkääjän pitää tulla auttamaan puolustajia.
Ahmojen
uhrautuva
asenne ja monet näyttävät
kiekonriistot olivat maalien lisäksi ottelun parasta antia. Jobinpostia joukkue sai, kun joukkueen pistepörssin kärkinimi Jani
Koivukangas loukkaantui
ja koko loppukausi on vaarassa. Tuomareilla ei ollut
paras päivänsä, mutta onneksi he eivät ratkaisseet
peliä. Ahmat ansaitsi voittonsa, joukkue oli tänään
yksinkertaisesti parempi.
23 ottelukierroksen runkosarja alkaa olla loppuvaiheessa, ja tilanne on seuraava (pisteet/ottelut): 1) PJK
48/20 2) KuKi HT 45/20
3) Cowboys 45/18 4) Ahmat 36/18 5) Kiekko-Haukat 33/18 6) KK-81 32/19 7)
OYUS 28/20 8) HaU 25/19 9)
SuPS 25/21 10) PyPo 24/19
11) Kiilat 20/19 12) TeKi
13/20 13) K-Karhut 1/19.
KKP keskittyy laatuun
Pisteettömän viikonlopun jälkeen
»»Tuomas Talvila
»»Kiiminki
KKP:n B2 koki edellisviikonloppuna
pisteettömän kotipeliviikonlopun, kun tappio tuli sekä
HPK:ta että Tapparaa
vastaan.
Lauantain pelissä HPK livisti 25:ssä minuutissa
0-3 karkumatkalle. KKP
tuli kamppailuun mukaan
Santeri Kurkelan alivoimamaalilla ajassa 31.56.
Syöttäjinä toimivat Valtteri Määttä ja Eetu Paasovaara.
Kolme minuuttia myöhemmin Roope Säkkinen
kavensi lukemat 2-3:een,
syöttäjinä Paasovaara ja
Joona Putkonen. Erän
lopussa oli paikkoja tasoitukseenkin, mutta kiekko
ei pomppinut otollisimmalla tavalla KKP:lle.
Kolmatta erää oli pelattu vajaat seitsemän minuuttia, kun HPK siirtyi
jälleen kahden maalin johtoon. Tatu Kurttila kavensi vielä 3-4:ään Arttu
Tasalan syötöstä, mutta
nämä jäivät loppulukemiksi, vaikka KKP tasoitusta
loppuhetkillä ilman maalivahtia vimmatusti hakikin.
Sunnuntaina Tappara
rankaisi tylysti, kun peli oli
ehtinyt vanheta vasta 12 se-
kuntia. Edellispäivän kaava tuntui toistuvan, kun
vierasjoukkue eteni kolmen maalin johtoasemaan
ennen kuin KKP onnistui
ensimmäisen kerran. Viimeistelijänä oli Roope Säkkinen Valtteri Määtän
syötöstä. Jäähyt kuitenkin koituivat KKP:n kohtaloksi, kun
Tappara rankaisi kahden
miehen ylivoimalla ajassa
37.45.
Roope Säkkinen teki 2-4
kavennuksen Tommi Aution ja Valtteri Määtän
esityöstä vajaat kuusi minuuttia ennen loppua, mutta sen lähemmäksi ei KKP
enää päässyt.
– Kummassakaan vii-
Tasoitus oli lähellä pelin lopulla.
konlopun otteluista joukkueen lataus ei ollut sellaisella tasolla, jolla voisi voittaa pelejä, näki
KKP:n valmentaja Juha
Tihinen.
– Lauantaina otettiin
tyhmiä hyökkäyspään jäähyjä, ja muutenkin peli-ilo
ja innokkuus puuttuivat.
Sunnuntaina jäätiin he-
ti alussa telineisiin. Vastustaja teki paljon enemmän töitä ja liikutti kiekkoa, Tihinen summasi.
Hän kuitenkin painottaa, ettei pisteetöntä viikonloppua jäädä murehtimaan.
– Keskitytään jatkossakin arkiseen laadukkaaseen työntekoon, jonka
kautta kaivetaan taas keinot parantaa omaa peliä
kohti kevättä.
Viime viikonloppuna
KKP suuntasi jälleen ottelumatkalle etelään. Lauantaina kohdattiin Pelicans Lahdessa, ja sunnuntaina oli Hämeenlinnassa tilaisuus ottaa revanssi HPK:sta.