6700 saarta – vielä enemmän elämyksiä

Transcription

6700 saarta – vielä enemmän elämyksiä
ÅLAND
6700 saarta – vielä enemmän elämyksiä
visitaland.com
Parasta Ahvenanmaalla
6700 saarta
ja vielä
enemmän
elämyksiä
C
am
i
Camilla Gunell
maaneuvos, Ahvenanmaan maakuntahallitus
Kesäparatiisini on Brändössä sijaitseva
Lappon saari, jossa kasvoin ja jossa käyn
tapaamassa perhettäni, sukulaisiani ja lapsuudenystäviäni. Saaret, vesi ja tutut polut
ovat rakkaita, mutta myös sataman ainutlaatuinen ja tunnelmallinen saaristomiljöö
venevajoineen ja laitureineen on aina yhtä
vaikuttava.
rt
le
He
nius
Ro
be
aarivaltakunnassa on jotai maagista, sinne matkustaessaan on kuin
siirtyisi toiseen maailmaan. Meri
suojaa paikallista kulttuuria ja perinteitä, saariston luonto kukoistaa villinä ja koskemattomana. Saarivaltakunnassa ei törmää
mainstream-käsitteeseen samalla tavoin kuin
muualla maailmassa.
Meren läsnäolo on aina vaikuttanut Ahvenanmaahan ja sen asukkaisiin. Täällä ilmansuunnat toimivat samalla tavalla suunnannäyttäjinä kuin vasen ja oikea. Täällä on
jouduttu itse keksimään kaikki tarvittava, ja
niinpä meillä onkin vähän kaikkea. Ahvenanmaa on aurinkoinen, demilitarisoitu, omapäinen, historiallinen, rikas kulttuuriltaan, itsehallittu, maistuva ja todella, todella kaunis. Kaikki
tarvittavat ainekset ovat olemassa, niistä voi
jokainen koota omaan makuun sopivia elämyksiä.
Minulle itselleni Ahvenanmaa tarkoittaa
rauhaa ja tyyneyttä, elämänlaatua. Se on maailma, jossa vierailin vuosien ajan. Lopulta se ei
enää riittänyt, halusin tuntea tulevani kotiin ja
muutin asumaan Ahvenanmaalle.
Suosittelen lämpimästi vierailua Ahvenanmaalle. Tervetuloa!
lla
n e ll
Gu
Lotta Berner Sjölund
Toimitusjohtaja, Visit Åland
Katso filmi Ahvenanmaasta
osoitteessa visitaland.com
Vastaava julkaisija: Visit Åland, AX-22100 Mariehamn,
puh. +358 18 24 000, www.visitaland.com
Julkaisija ei vastaa mahdollisista aikoja, hintoja ja muita tietoja
koskevista muutoksista.
Käännökset: Visit Åland
Taitto ja tuotanto: April kommunikation Ab
Painotyö: FRAM, Vasa
Kuvat: Visit Ålandin kuvapankki, Andy Horner, Gabi E. Reichert, Erkki
Santamala, Ida Jansson, Therese Andersson ja Tiina Tahvanainen
Kansikuva: Tiina Tahvanainen
2
Robert Helenius
ammattilaisnyrkkeilijä
Kannattaa lähteä Ahvenanmaan pohjoisosiin, uimaan Getan HavsViddeniin. Luonto on uskomaton!
Paikka on suorastaan maaginen, siellä meri näyttää
parhaat puolensa.
Mic
h
ae
lB
visitaland.com
lund
k
r
jö
Michael ”Micke” Björklund
kokki, ruokayrittäjä, tv-kasvo
Sisällysluettelo
6-10 Lapsille ja perheille
11-15 Kulinaristin Ahvenanmaa
16-20 Retkikohteita
n
ss o
n
Ja
22-23 Tapahtumia ahvenanmaalaisittain
24-27 Aktiivimatkailijalle
De
n
nis
Parasta mielestäni on Ahvenanmaan
merellisyys. Pistäydy kävelyllä Merikorttelissa, Pommernin laiturilla tai
Merenkulkumuseossa, jos sää viilenee.
Tutustu saaristoon veneretkellä. Narraa
kaloja veneestä tai auringon lämmittämältä kalliolta. Ja käy tietenkin Sundissa, omassa ihanassa Smakbyn-ravintolassani, josta löydät myös tislaamon,
viinikellarin ja tilakaupan. Auki ympäri
vuoden!
30-31 Urheilua Ahvenanmaalla
32-35 Kulttuuria ja historiaa
36-37 Ainutlaatuinen saaristo
38-40 Kokoukset ja konferenssit
42
Matka Ahvenanmaalle
Dennis Jansson
yrittäjä
Lilla Torget Maarianhaminassa on käynnin
arvoinen. Siellä sijaitsee kahvila Bagarstugan
yhdessä kaupungin vanhimmista taloista,
Jussin lasihytti ja kaksi mukavaa ulkoterassia,
Indigo ja Dinos Bar & Grill. Sieltä voit tehdä
kävelyretken rantaan Lilla Holmenille.
visitaland.com
Kaikki Ahvenanmaasta.
3
100% Åland – älä tyydy vähempään!
visitaland.com
Räätälöimme ja varaamme Ahvenanmaan matkapaketit
kaikenlaisille seurueille. Olipa kyseessä seurue, joka haluaa golfata
Kastelholman golfkentIllä tai 400 hengen seurue, joka haluaa pitää
kokouksen kongressitalossamme, huolehdimme siitä, että saatte
hintansa arvoisen matkapaketin!
Me tunnemme Ahvenanmaan ja avaamme vieraillemme kaikki
ovet! Tarjontamme kattaa kaikki ahvenanmaalaiset hotellit,
vieraskodit, huvilat, ravintolat ja aktiviteetit. Teemme yhteistyötä
kaikkien Ahvenanmaalle liikennöivien laivavarustamojen ja
lentoyhtiöiden kanssa. Olemme jo yli 40 toimintavuotemme
luoneet ainutlaatuiset yhteydet saarimaa-kuntamme yrityksiin,
urheiluseuroihin, kulttuurielämän edustajiin ja viranomaisiin –
kaikesta tästä on paljon hyötyä asiakkaillemme.
Henrik Nordström, TJ & ÅGK-golfaaja
Soita tai lähetä meille toiveesi sähköpostitse, niin saat meiltä
pikaisesti parhaan mahdollisen tarjouksen. Oheisista pakettivaihtoehdoistamme saat ideoita siitä, millaiselta seurueenne
Ahvenanmaa-paketti voisi näyttää. Lisätietoja löydät myös
nettisivuiltamme www.turistkonferens.com.
Golf-Åland
All in One
Kokous
& Kick off
Pakettihinta alk.
250 e/hlö
Pakettihinta alk.
295 e/hlö
4
• Valinnainen laivamatka m/p.
• Kokoushuone & buffetpöytä
laivamatkoilla.
• Kokoustilat Maarianhaminassa
ja/tai aktiviteetteja, esim.
kalastus, Ålvados-maistajaiset,
käynti Stallhagenissa ja
kasinokoulu.
• Majoitus täysihoidolla
hotelli Arkipelagissa.
Pakettihinta alk.
172 e/golfaaja
• Valinnainen laivamatka m/p.
• Kaksi 18-reiän kierrosta,
varatut lähtöajat Ålands
Golfklubbin Linnankentällä
& Kuninkaankentällä
Kastelholmassa.
• Majoitus sis. aamiaisen hotelli
Arkipelagissa tai Park Alandiassa
Maarianhaminassa.
Kalastus-Åland
All in One
Luokkaretki
All in One
• Valinnainen laiva- tai
lentomatka m/p.
• Kalastusretki Maarianhaminan saaristoon kalastusveneellä, ammattilainen
kalastusopas, kalastusvarusteet, kelluntahaalarit,
tarjoilut ja saalistakuu.
• Sauna- ja allasosasto.
• Saaristolaispäivällinen.
• Majoitus hotelli Arkipelagissa.
• Valinnainen laivamatka m/p
sis. buffet-pöydän.
• Ateriat ja majoitus maalaishenkisessä täysihoitola
Solhemissa eteläisessä
Maarianhaminassa.
• Vuokrapyörä ja aktiviteettimahdollisuuksia, esimerkiksi
seikkailukylpylä, melontaa,
purjehdusta, ratsastusta,
kalastusta ja kartingia.
Pakettihinta alk.
99 e/oppilas
Strandgatan 35 AX-22100 Mariehamn
Puh. 018 15 987, Matkapuh. 0457 526 7087
[email protected] • www.turistkonferens.com
Erinomainen
kokoontumispaikka
Järjestä seuraava kongressi keskellä Itämerta!
Moderni toimiva kongressitalo Alandica
Maarianhaminassa, meren rannalla.
KOKOUS
Päiväkokouspaketti alk 43€/henkilö
[email protected], www.alandica.ax, puh +358 18 24570
Strandgatan 33, AX-22100 Mariehamn, Åland Finland
Maarianhaminan sydämessä,
meren naapurina
Alkaen 49€/henkilö, 2hh ja
parveke sisältäen:
-
Iltasauna ja –uinti
Vapaa pääsy yökerho Arkeniin
Aamiainen
Wifi
www.hotellarkipelag.ax
[email protected]
Strandgatan 35, Mariehamn,
+358 (0)18 24020
visitaland.com
hoi
o
i
Hi
Liity lasten omaan
Piraattikerhoon
Nyt Piraattikerhon ovet aukeavat, kun se saa uudet ja jännittävät kotisivut. Seilaa osoitteeseen www.piraattikerho.ax, rekisteröi
lapset kerhoon ja lähde mukaan seikkailuun!
A
hvenanmaalla vietetään tänä vuonna lasten vuotta ja juuri sopivasti Ahvenanmaan
oma kerho lapsille, Piraattikerho, avaa
ovensa. Piraattikerho on kaikille
Ahvenanmaasta pitäville lapsille ja perheille
tarkoitettu oma klubi. Jäsenperheet saavat
vinkkejä aarteenetsinnöistä ja tietenkin
myös muista lastentapahtumista eri
puolilla Ahvenanmaata.
Peppi Piraatti on Piraattikerhon
maskotti. Hän on iloinen ja reipas
oravatyttö, joka löysi kapteeni Kalixtus Karlssonin pullopostin vuodelta
1795. Pullossa oli kartta – aarrekartta. Peppi Piraatti
oli näin löytänyt menolipun elämänsä seikkailuun,
oikeaan aarteenetsintään. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja niinpä Peppi päätti perustaa Piraattikerhon,
jotta hän voisi etsiä aarretta yhdessä kaikkien Ahvenanmaalla vierailevien lasten kanssa.
6 | Lapsille ja perheille
– Saitko jo Ahvenanmaan aarrekartan? kysyy
Peppi Piraatti.
Hän on todella ylpeä uusista kotisivuistaan
www.piraattikerho.ax. Piraattikerhon jäseniksi voivat liittyä kaikki lapset.
– Kannattaa katsoa, mitä kaikkea sivuilla on! Siellä kerron, milloin
järjestän minigolf-kilpailut, käyn
tervehtimässä Lilla Holmenin riikinkukkoja, tanssin merirosvotanssia,
pelaan frisbeegolfia tai mitä hauskaa
tekemistä keksin sadepäiväksi.
Piraattikerhon perheiden loma Ahvenanmaalla onnistuu varmasti, sillä täältä löytyy
jokaiselle paljon hauskaa tekemistä.
– Seikkailu päivässä pitää mielen ja ruokahalun
korkealla, sanoo Peppi Piraatti, joka muuten itse pitää
juustosta ja omenamehusta.
Maarianhaminan Merikortteli
visitaland.com
Käringsund Resort
& Conference
Perheille sopivaa majoitusta
ja elämyksiä meren äärellä.
Täällä voi uida, pyöräillä,
meloa, tehdä veneretkiä,
ajaa polkuautoa ja pelata
minigolfia. Vain kivenheiton
päässä on puuhamaa, riistasafari sekä metsästys- ja
kalastusmuseo.
Ahvenanmaan merenkulkumuseo ja Pommern
Tee kuten merirosvot - lähde oikealle aarteenetsintämatkalle!
Merenkulkumuseon aarteenetsintä on tietovisa, ja kierroksen
aikana kiivetään mastoon, testataan pelastuslautta ja tutustutaan aitoon merirosvolippuun 1700-luvulta. Merenkulkumuseota vastapäätä on nelimastoinen teräsparkki Pommern, jossa keskeisen roolin saavat merenkävijöiden omat kertomukset.
Lasten kalapäivä
Meri on täynnä aarteita, sanoo Peppi Piraatti! Piraattikerhossa olemme sitä mieltä,
että lasten ja heidän vanhempiensa pitäisi käydä useammin kalassa ja siksi me järjestämmekin lapsille erityisen
kalapäivän kesällä ja syksyllä.
Silloin voi oppia onkimaan ja
perkaamaan kalaa. Tarjolla
on myös kaikenlaista hauskaa kaloihin ja kalastukseen
liittyvää touhua koko perheelle. Katso lisätietoa osoitteesta www.piraattikerho.ax.
Psst !
Ahvenanmaalla kaikki on lähellä.
Tässä esimerkkejä etäisyyksistä
Maarianhaminasta käsin:
Eckerö noin 30 km
Geta noin 35 km
Vårdö noin 45 km
Ahvenanmaan
pannukakku
Ahvenanmaan pannukakku
on kardemummantuoksuinen uunipannukakku, jota
tarjoillaan useimmiten luumukiisselin ja kermavaahdon kanssa. Reseptejä on
yhtä monta kuin pannukakun tekijöitä Ahvenanmaalla. Parasta on itse kokeilla.
Testikierros on hyvä aloittaa
yhdestä Maarianhaminan
vanhimmista rakennuksista,
kahvila Bagarstuganista.
Lapsille ja perheille | 7
visitaland.com
Opi leikkien Smart Parkissa
Heinäkuussa 2015 Ahvenanmaalla avataan
uusi Smart Park. Puistossa oppii kuin huomaamattaan erilaisia asioita leikin lomassa.
– Smart Parkissa oppimiskokemus perustuu
leikkiin. Meillä on esimerkiksi vesileikkipaikka,
joka kuvaa Bomarsundin taistelua, kertoo Mattias
Eriksson, yksi leikkipuiston rakentajista.
Puistossa on autorata, jolla lapset voivat ajaa
maitoa meijeriin ja vihanneksia jalostajalle ja näin
oppia, mistä ruoka tulee pöytään. Puistossa voi
rakentaa hiekkalinnoja, ajaa Segwayllä tai veneellä,
Osa uuden Smart Parkin pienoismallista.
8 | Lapsille ja perheille
silittää eläimiä, rakentaa majoja ja pelata seikkailugolfia. Puistossa myydään kunnon ahvenanmaalaista kotiruokaa, mutta omia eväitäkin voi syödä
nurmella. Sisätiloissa on leikkilaboratorio ja myös
illuusiorata, joka saa aivotkin leikkimään. Smart
Parkissa on keskitytty siihen, mikä on ainutlaatuista juuri Ahvenanmaalla.
– Puiston rakentamisessa lähtökohtana olivat
paikallinen yhteiskunta, historia ja elinkeinot.
Smart Park on luova ja interaktiivinen kokemus,
joissa leikillä on suuri merkitys, sanoo Mattias.
Varaa nyt!
/
vikingline.fia
a
ahvenanm
AHVENANMAA ALKAA JO LAIVALLA
Viking Linella matkustat kätevästi Ahvenanmaalle, lasten lempipaikkaan!
Laivamme käyvät Ahvenanmaalla kymmenen kertaa vuorokaudessa.
Jo laivalla löytyy paljon kivaa niin isoille kuin pienillekin. Hyvää ruokaa ja juomia eri ravintoloissa, viihdettä, shoppailua edullisiin tax-free-hintoihin ja laivakissamme Ville Viking on aina valmis uusiin seikkailuihin lasten kanssa.
Varaa edulliset perhepakettimme – laivamatkat, majoitukset ja aktiviteetit maissa.
Viking Linen kautta varaat helposti Ahvenanmaanlomasi!
Lue lisää ja varaa vikingline.fi/ahvenanmaa
Uutuus!
AKTIVITEETIT NETISSÄ
Mariebad, Leklandet, Smartpark,
Äventyrsgolfen mm.
MÖKKILOMA
VILLE VIKING -HUONE
Meillä on 200 mökkiä, valitse omasi hotelli Park Alandiassa
vikingline.fi • 018-26126
visitaland.com
Peikkopolku ja Djupviksgrottanin luolat
Nyöritä vaelluskengät ja lähde peikkojen
maisemiin Geta-vuoren ympäristöön. Peikkopolku on lapsille sopiva kilometrin mittainen polku, Djupviksgrottanin polku puolestaan viitisen kilometriä. Peikkopolun varrella
voi tutustua metsän eläimiin ja luontoon,
mutta myös Singer-jättiläiseen, suurpeikkoon, jänöjussiin, oveliin jääpeikkoihin ja
pieneen paimenpoikaan.
Riistasafari ja Ahvenanmaan
metsästys- ja kalastusmuseo
Ahvenanmaan metsästys- ja kalastusmuseossa voi etsiä piilotettuja helmiä,
maalata, leikkiä silakkamarkkinoita ja lähteä tietovisakierrokselle. Museo kertoo millaista oli kauan sitten, kun metsästäjien ja kalastajien oli käytettävä lähes koko valveillaoloaikansa ruuan hankkimiseen perheelleen. Museon vierestä
lähtee riistasafari 32 hehtaarin alueelle, jolla kuusipeurat, saksanhirvet, villisiat
ja strutsit kulkevat vapaina luonnossa. Unohtumaton elämys koko perheelle!
Anderssonin sauna
Anderssonin vieraskoti
& tilaleipomo
Haluaisitko yöpyä 1930-luvun leivintuvassa? Anderssonin vieraskoti on kodikas
paikka yöpyä, ja sille on myönnetty ympäristöystävällisen asumisen Green Key
-tunnus. Aamuisin tilan omassa leipomossa leivotaan aamiaisleipää.
10 | Lapsille ja perheille
visitaland.com
Ruokakulttuuri kukoistaa
Ahvenanmaalla
Käsintehtyä vuohenjuustoa, friteerattua rakkolevää, ilmakuivattua lihaa, raakamakkaraa, mustikkaolutta, viinirypälehyytelöä.
Ahvenanmaan padoissa poreilee uusia ideoita ja gastronomian
pienyrittäjät suuntaavat tulevaisuuteen yhdistäen rohkeasti
perinteistä käsityöläisyyttä ja kulinaarisia taitoja.
Kulinaristin Ahvenanmaa | 11
visitaland.com
Lita Gustavsson, vuohitilallinen
uohenmaito lämmitetään hitaasti Louis
Pasteurin suosittelemaan 72 asteeseen.
Juoksute ja valkohomekasvusto lisätään,
juustomassa saostuu ja muuttuu rakeiseksi.
Juusto on vuorokauden verran muotissa, sitten se
suolataan, pakataan ja se saa kylkeensä kolmen kuukauden säilytysajan. Mutta viimeiseen käyttöpäivään
ei pidä tuijottaa sellaisenaan, sanoo vuohenkasvattaja
Lita Gustavsson. Jotkut hänen kanta-asiakkaistaan
säilyttävät juustoa, kunnes se muuttuu ruskeaksi ja
saa intensiivisen hikisen maun.
Lita Gustavssonilla ja Bertil Anderssonilla on
Wätterosin tilalla 16 täysikasvuista vuohta ja aitaus
täynnä uteliaita kilejä. Tila tuottaa juustoa, lihaa,
makkaraa, taljoja ja nahkoja. Kaikki vuohiin liittyvät
ennakkoluulot pitävät paikkansa, vakuuttaa Lita.
Ne järsivät kaikkea, kiipeilevät ja karkailevat, ovat
äärimmäisen itsepäisiä ja tulevat vain äkäisemmiksi
vuosien mittaan. Mutta ne ovat myös viisaita, ystä-
Ellan
makuvinkkejä
12 | Kulinaristin Ahvenanmaa
vällisiä, sosiaalisia ja niiden kanssa voi neuvotella – ne
ovat esimerkiksi tehneet väljähkön sopimuksen Litan
kanssa siitä, että pysyvät heille osoitetussa haassa.
Ainakin jonkin aikaa.
Lita ja Bertil ovat paikallisia ruokakulttuuripersoonia, jotka ovat ottaneet sydämen asiakseen muuttaa luovuudellaan ja sitoutuneisuudellaan Ahvenanmaa pannukakkumaasta merkittäväksi kulinaariseksi
alueeksi.
Myös Ella Grüssner Cromwell-Morgan ja hänen
miehensä Martin Cromwell-Morgan ovat omistautuneet sille, että elämä maistuisi hyvältä. He pitävät
yhdessä Kvarnbo Gästhem -vieraskotia ja saivat
vuonna 2014 Ahvenanmaan vuoden matkailuyrittäjäpalkinnon. Ella on kokki ja sommelier ja innokas
paikallistuotteiden puolestapuhuja, vaikka viininystävänä hänellä onkin ilmasto vastassaan.
– Mielestäni on hienoa, että ahvenanmaalainen
Stallhagen Pale Ale + Wätterosin tilan yrttiöljymarinoitua vuohenjuustoa Johannan kotileipomon paahdetulla kotivehnäleivällä.
Stallhagen US Red Ale + Marskogens Lammin
grillattua lampaanmakkaraa ja Peders Aplagårdin omenasalsaa.
visitaland.com
ruoka voidaan nostaa esiin muualta tuotujen laatujuomien avulla. Juuri tällä hetkellä olen innostunut
yhdistämään erittäin kuivan sherryn silliin ja silakkaan. Mutta makukulttuurin puolella olut kuuluu
tänne meidän maailmankolkkaamme, ja paikallisen
Stallhagen-panimon tuotteet ovat erinomaisia. Panimolla on laaja valikoima oluita, joita voi rajattomasti
yhdistää erilaisiin ruokiin.
Kvarnbossa on joka päivä tarjolla pieni herkkumenyy, jossa on valikoituja ruoka- ja juomayhdistelmiä.
– Listallamme voi esimerkiksi olla juustoa ja olutta
tai leikkeleitä ja viiniä. Esittelen ruuan ja juoman, ja
sitten vieraat saavat itse maistella. Illan voi aloittaa
näin ennen lähtöä ravintolapäivälliselle tai vaihtoehtoisesti tänne voi palata maistiaisille päivällisen
jälkeen.
Ella järjestää myös englanninkielisiä, hieman
pitempikestoisia maistiaistilaisuuksia, joista hän
ilmoittaa vastaanoton ilmoitustaululla.
– On hienoa nähdä eri sukupolvien ja kulttuurien
kerääntyvän yhteen kulinarismin merkeissä. Osallistujina saattaa olla vanhempi pariskunta Pohjois-Suomesta, pari nuorta japanilaista ja muutama ruotsalainen golfaaja, jotka viettävät illan yhdessä jutellen ja
lopuksi vaihtavat käyntikorttejaan.
Emäntänä ja juomien asiantuntijana Ella on
nähnyt, kuinka ahvenanmaalainen ruokakulttuuri on
ottanut aimo harppauksen viime vuosina.
– Yhä useammat näkevät paikallisissa raaka-aineissa piilevän arvon.
Kvarnbo Gästhem
”Ahvenanmaan ruokatapahtuma nro 1
– Sadonkorjuujuhlat. ”
Lue lisää sivulta 23.”
Kulinaristin Ahvenanmaa | 13
d
visitaland.com
un
l
rk
ö
j
lB
hae
c
i
M
Smakbyn
Ahvenanmaalla gastronomiasta puhuttaessa on vaikea olla mainitsematta grand old man Michael ”Micke” Björklundia, maakunnan ruokakulttuurin
vahvaa nimeä. Hän piirsi kokkiveitsellään Ahvenanmaan gastronomian kartalle jo vuosituhannen vaihteessa, jolloin hän voitti Vuoden kokki -kilpailun
sekä Suomessa että Ruotsissa ja sijoittui kärkeen ruuanlaiton Bocuse d’Or
-maailmanmestaruuskisoissa. Vuodesta 2012 lähtien Micke on rakentanut
hitaasti mutta varmasti aivan omaa ruokamaailmaansa Kastelholman linnan kupeeseen, keskelle Ahvenanmaata. Smakbyn-nimisessä makukylässä
on ravintola, kahvila, tilakauppa, tislaamo, viinikellari sekä konferenssitilat ja
juhlahuoneisto. Ehdoton pysähdyspaikka Ahvenanmaan matkailijoille.
Mattasin viinitila
Jännittävä pienimuotoinen panostus viininviljelyyn
Ahvenanmaalla. Veljekset Fredrik ja Niclas Slotte kasvattavat Solaris- ja Rondo-rypäleitä ja jalostavat ne
rypälehyytelöksi, joka on täydellinen kumppani maukkaille juustoille. Rypäleet korjataan lokakuussa, ja jos
ylellistä hyytelöä haluaa itselleen purkillisen, kannattaa olla ajoissa liikkeellä.
14 | Kulinaristin Ahvenanmaa
Makunystyrät
näyttävät tien
Stallhagen
Stallhagenin panimossa olutta pannaan pienimuotoisesti ja
käsityönä. Luovuudestaan tunnettu panimomestari Matte
Ekholm antaa oluen kypsyä kaikessa rauhassa ja lisää olueen
mielellään paikallisia makuja, kuten hunajaa ja mustikkaa.
Stallhagen sai kunnian rekonstruoida maailman vanhimpiin
kuuluvan, noin 170-vuotisen oluen, jota nostettiin Ahvenanmaan saaristosta vuonna 2010 löydetystä laivahylystä. Stallhagen Historic Beer -olutta on nyt kahta lajia: olut 1842 on
ainutlaatuinen keräilyharvinaisuus käsin puhalletussa pullossa
ja sille erityisesti valmistetussa puulaatikossa, kun taas olutta
1843 valmistetaan suurempia määriä.
Matte Ekholm
Ahvenanmaalainen aamiainen
Paikallista jugurttia, leipää, voita, leikkeleitä, juustoa, puuroa
ja munia – ja useita erilaisia vaihtoehtoja. Ahvenanmaalaisista raaka-aineista on helppo koota kunnon aamupala. Hotelli
Arkipelag lisäsi hiljattain vakiotarjontaansa täysin ahvenanmaalaisen aamiaisen.
Palkitut
Ahvenanmaalainen ruoka pärjää hyvin alan kilpailuissa ja on
päässyt kaksi kertaa mitalisijalle pohjoismaisissa ruokakäsityön mestaruuskilpailuissa, jotka järjestää Eldrimner, Ruotsin
kansallinen ruokakäsityön keskus. Jonas Backmanin ravintola
SeaPointista sai vuonna 2014 hopeamitalin ilmakuivatulla viherpippurisalamillaan ja Marskogens Lamm voitti kultaa olutmakkarallaan vuonna 2013.
Mercedes Chokolaterie
Maailman paras (ahvenanmaalainen) meijeri
Ålandsmejeriet jatkaa profiloitumistaan korkealaatuisen ahvenanmaalaisen maidon jalostajana. Juustot ovat saaneet
huippusijoituksia suomalaisissa juustomestaruuskisoissa,
unohtamatta perinteiseen tapaan kirnuttua voita, jota sekä
tiedotusvälineet että kokit ylistävät. Viimeksi Svenska Dagbladet ja voiekspertti Johan Hedberg nostivat ahvenanmaalaisen
voin toiselle sijalle maininnalla ”tasapainoinen, selkeästi voinmakuinen tuote”.
Elnas Skafferi
Maxingen kauppakeskuksessa sijaitsevasta herkkukaupasta
löytyy suurin osa ahvenanmaalaisista kausiherkuista. Elnas
Skafferista voi noutaa myös reilua lounasruokaa tai piknikmuonaa tai ostaa makutuliaisia kotiin vietäväksi.
ÅCA-meijerin aito voi
Kulinaristin Ahvenanmaa | 15
visitaland.com
ÅLAnnin
Ahvenanmaan punaisilla teillä
Hyppää pyöränsatulaan tai pakkaa perhe autoon ja lähde
nauttimaan Ahvenanmaasta. Leppoisasti loman tahtiin.
Matkan varrella voit nähdä ja kokea paljon erilaisia asioita,
tässä joitain vinkkejä.
Stallhagen
Pub Stallhagen sijaitsee samaa nimeä kantavan olutpanimon
yhteydessä. Panimoravintola tunnetaan maukkaasta lähiruuastaan ja reiluista annoksistaan. Ruokalista määräytyy paikallisten viljelijöiden päivän sadon ja lähiruokayrittäjien parhaiden
tuotteiden saatavuuden mukaan. Henkilökunta kertoo myös
mielellään, kuka on viljellyt juuri syömäsi porkkanan. Pubissa
voit maistella eri olutlaatuja sopivien herkkupalojen kanssa.
16 | Retkikohteita
visitaland.com
Ahvenanmaalaista
käsityötä
Keramiikkaa, taottuja ja huovutettuja töitä, kudonnaisia,
puutöitä, uusiokäyttötuotteita.
Ahvenanmaalainen käsityö on
monipuolista ja laadukasta.
SALT Maarianhaminan Merikorttelissa, Judys Hantverk &
Inredning vanhassa teurastamossa Gölbyssä ja Lugnets
keramik Hammarlandissa ovat
käynnin arvoisia.
Peggys Hantverk & Kafé, Vårdö
Rapakivi – punainen
graniitti antaa
Ahvenanmaan maanteille niiden tyypillisen punaisen värin
Smakbyn, SALT, Labelled ja alanddesign.ax
Judys Hantverk & Inredning
Amalias limonadfabrik
Amalian limonaatitehtaassa valmistetaan
juomia eilispäivän tapaan aidoista marjoista
ja hedelmistä, taatusti ilman E-koodattuja
lisäaineita. Täällä järjestetään maistajaisia,
esittelykierroksia ja tuliaisiakin löytyy kotiin
vietäväksi.
SALT
visitaland.com
Kulttuuria
Juhannussalkoja
Lähes jokaisessa ahvenanmaalaisessa kylässä vietetään juhannusta pystyttämällä juhannussalko, jonka jälkeen lauletaan ja tanssitaan. Ennen juhlaa voi osallistua talkoisiin,
joissa juhannussalko koristellaan puiden lehvillä, kukkaseppeleillä ja juhannuskruunuilla.
Muinaismuistoja
Ahvenanmaalaisessa maisemassa on runsaasti jälkiä muinaisilta ajoilta, kuten viikinkikauden kalmistot Saltvikissa ja keskiaikainen
merenkulkijoiden kappeli Lembötessä. Jomalan Kungsössä voi poimia metsämansikoita
venäläisten ensimmäisen maailmansodan aikana rakentaman rannikkopatterin raunioilta.
Postitie
Historiallinen postireitti Tukholmasta Turkuun
ja edelleen Pietariin otettiin käyttöön vuonna
1638. Postitie on merkitty Ahvenanmaalla
pyöräreittinä ja sen varrelta löytyy kahviloita,
kauppoja, historiallisia merkkipaaluja, majoituspaikkoja ja elämyksiä. Postitie-perinteitä
kunnioitetaan jokavuotisella Postisoutu-kilpailulla, joka järjestetään Eckerön ja Grisslehamnin välillä.
Kun nälkä yllättää
Ravintola Soltuna
Korkeilla kallioilla sijaitsevasta Soltunasta
avautuu saarimaakunnan kauneimpiin kuuluva näkymä. Aurinkoisella säällä iso terassi on
verraton paikka ruokailuun. Lähellä sijaitsevat
Peikkopolku ja Getan luolat, jotka ovat lapsille
jännittävä retkikohde.
Ravintola Seagram
Saaristoravintola Seagramissa Föglön saaristokunnassa yhdistyvät vanha ja uusi keittotaito saariston runsaisiin raaka-aineisiin.
Lihaa, riistaa, sieniä ja marjoja ja lisäksi ruhtinaallinen kalapöytä.
ÅSS Paviljongen
Reilua saaristolaisruokaa kansainvälisin vivahtein vilkkaassa vierassatamassa. Täällä
voi myös nauttia Maarianhaminan kauneimmasta auringonlaskusta ja näkymästä satamalahdelle, jota pitkin risteilyalukset ja huviveneet saapuvat jatkuvana virtana.
18 | Retkikohteita
visitaland.com
Veneretkiä
Rödhamn
Ahvenanmaan purjehdusseuran ÅSS:n vierassatama
Ljungskärissä Maarianhaminan eteläpuolella on veneilijöiden kokoontumispaikka.
Siellä voi vuokrata saunan,
käydä taidegalleriassa, vanhassa radiomajakassa ja
kahvilassa.
Kobba Klintar
Kiipeä ylös luotsitaloon ja kuuntele vanhan kaasukäyttöisen sumusireenin kumeaa ääntä meren
yllä. Nauti kuppi kahvia, kulje kallioilla ja tutustu
taiteilija Juha Pykäläisen veistoksiin, jotka sulautuvat osaksi maisemaa. Venekuljetukset Maarianhaminan satamaväylän varrella sijaitsevalle
Kobba Klintarin vanhalle luotsisaarelle lähtevät
kaupungin kalasataman laiturista.
Majakkasafareja
Majakanvartijoiden elämä oli ankaraa, he asuivat ulkoluodoilla säiden armoilla ja olivat vastuussa merenkulkijoiden
hengestä. Märketin majakalle pääsee omalla veneellä tai
venekuljetuksella Eckeröstä ja Sälskärin majakalle tehdään
opastettuja retkiä Hammarlandin Skarpnåtöstä.
Pikkumuseoita
Ahvenanmaan valokuvausmuseo
Olle Strömberg sai ensimmäisen oman kameransa kymmenvuotiaana. Vuodesta 1967 lähtien hän on kerännyt valokuvaamiseen liittyvää tarpeistoa. Museon kruununjalokivet ovat Fridtjof
Nansenin kamera Pohjoisnavan tutkimusmatkalta 1893–1896
ja täydellinen valokuvausliike sisustuksineen 1920-luvulta.
Ahvenanmaan palokuntamuseo
Löytyykö takapenkiltä pieniä palomiehiä? Ahvenanmaan
palokuntamuseo tarjoaa paljon hauskaa lapsille, kuten 20
paloautoa, mm. A-Ford vuodelta 1926, ja muuta sammutuskalustoa. Ulkona on myös lasten oma paloauto, jossa
voi leikkiä mielin määrin.
Retkikohteita | 19
visitaland.com
Tilakahvilat
Kotona leivotun tuoksu leijuu Ahvenanmaan
yllä. Tilakahviloita ja kotileipomoja tuntuu
nousevan suoraan viljavasta maasta, onneksi
nälkä tuleekin monta kertaa päivässä. Pettan luomuleipomo & käsityökahvila Getassa,
Johannas hembakta -leipomo Saltvikissa ja
Peggys Hantverk & Kafé Vårdössä ovat eräitä parhaimmista. Legendaarisen sunnuntaibrunssin voi nauttia Tsarevnassa Eckerössä,
ja pyörämatkalla Maarianhaminasta etelään
kannattaa poiketa Lottas Stickstugan kahvilaan Järsössä, jossa voi nauttia puutarhasta,
värikkäistä neuleista ja herkullisista leivonnaisista.
Illan tullessa
Uusi Hotelli Pommern
Hotelli Pommern tuo Maarianhaminan hotellitarjontaan uuden lisän. Viihtyisässä ja
korkeatasoissa hotellissa on 94 huonetta,
kokoustilat ja aulatilat. Ravintola on kunnianosoitus pohjoismaiselle keittiölle, jonka perustana ovat kauden parhaat ja paikalliset
raaka-aineet.
Björnhufvud gästgård
Bed & Breakfast aidossa englantilaisessa
hengessä on koettavissa Västergårdin tilalla
Björnhuvudin kylässä Eckerössä. Lindmarkin perhe on kunnostanut parisataa vuotta
vanhat rakennukset ja luonut niistä ainutlaatuisen elämyskohteen. Täällä voi nauttia
hyvästä ruuasta, Ahvenanmaasta ja tuntea
olevansa kuin ystävien luona.
om
.c
d
n
a
l
a
visit
Hie
k
k
ntoja
ara
20 | Retkikohteita
Degersand
Bamböleviken
Brittiläinen Metro-lehti ja matkablogi Beachtomato ovat valinneet Degersandin Euroopan toiseksi parhaaksi kätketyksi hiekkarannaksi. Täällä voi majoittua myös tyylikkäästi
sisustettuihin pikkumökkeihin tai leirintäalueelle, ja nauttia ravintola Q:n antimista.
Bambölevikenissä on hyppytorni, hienot uimakalliot ja matala hiekkaranta. Täydellinen
kohde koko perheelle, sillä täällä on sekä matalaa että syvää vettä erilaisiin vesileikkeihin.
visitaland.com
015
a
ata
Av
ku
alis
a
nm
a2
uss
Uusi hotelli Ahvenanmaalla
Huippukokkien vierailuja
Uusi Hotelli Pommern Maarianhaminan keskustassa
avataan maaliskuussa 2015. 95 täysin uutta huonetta,
korkeatasoinen ravintola ja viinibaari kutsuvat viihtymään.
Ravintolavuotta rytmittävät erilaiset teemat ja
huippukokkien vierailut. Ensimmäisenä vieraana maalishuhtikuussa nähdään Michael ”Micke” Björklund,
Vuoden Kokki-tittelin voittaja sekä Suomessa että
Ruotsissa ja tuttu TV-kasvo m.m. Strömsöstä ja ruotsin
televison ”Kockarnas kamp”-ohjelmasta.
Lyhytlomapakettimme
• Miellyttävä laivamatka m/p saariston halki
• Yksi hyvin nukuttu yö Hotelli Pommernissa
• 3-ruokalajin saaristolaispäivällinen
• Runsas aamiainen
Alk. 94€ per henkilö
Lisäyö alk. 45€ per henkilö
Katso lisätiedot ja tee varauksesi jo tänään
www.alandhotels.fi
Hotell Adlon | Hotell Savoy | Hotell Pommern
+358 (0)18 15 555 | www.alandhotels.fi | [email protected]
Michael Björklund
21
visitaland.com
Tapahtumia ahvenanmaalaisittain
Monet tapahtumat tarjoavat jo itsessään hyvän syyn vierailla Ahvenanmaalla. Tervetuloa
nauttimaan paikallisesta tapahtuma-annista.
Rockoff
Ahvenanmaan suurin musiikkifestivaali Rockoff
pidetään torilla keskellä Maarianhaminaa, ja se
on yksi kesän ehdottomista kohokohdista. Vuosien
varrella monet tunnetut pohjoismaiset artistit
ovat vierailleet Rockoff-festivaalilla, ja nostattaneet festivaalitunnelmaa kaupungin keskustassa.
Milloin? Heinäkuun loppupuolella
Viikinkimarkkinat
Yhdet Euroopan suurimmista viikinkimarkkinoista, joilla käy yli 10 000
vierailijaa vuosittain. Kvarnbossa on
vilinää. Letitettyjä partoja, pitkähelmaisia pellavakaapuja, ilveilijöitä,
riimukirjoittajia ja kunniakkaita
viikinkisotureita. Markkinakojuissa
myydään monenlaisia käyttö- ja taideesineitä, jotka on valmistettu vanhoilla
menetelmillä. Markkinoilla voi myös
kokeilla kirveenheittoa, jousiammuntaa,
tekstiilien värjäämistä luonnonväreillä
ja kaikenlaista muuta aidolle viikingille
sopivaa huvia ja askaretta.
Milloin? Heinäkuun loppupuolella
Koe enemmän...
22 | Tapahtumia ahvenanmaalaisittain
1
3
5
Fishbait – Stallhagenin panimon rockfestivaali.
Vera filmfestival – indie-elokuvia perinteikkäässä elokuvateatterissa.
Baltic Shanty Festival – kansainvälinen merimieslaulufestivaali.
Kirjallisuuspäivät – kohtaamispaikka laatukirjallisuuden merkeissä.
visitaland.com
Tapahtumakalenteri netissä:
visitaland.com
2
4
Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlat
Kulinaristien ja ruokanörttien painavin syy matkustaa Ahvenanmaalle.
Tiivistunelmaisen viikonlopun aikana ahvenanmaalaiset maatilat kutsuvat
ruokajuhlaan, jossa kaupunki kohtaa maaseudun. Sadonkorjuujuhlien ravintolat kattavat pöytään ahvenanmaalaisia herkkuja, ja tilastojen perusteella
sääkin on toiminut hyvänä yhteistyökumppanina – aurinko paistaa lähes
aina Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlilla.
Milloin? Syyskuun kolmas viikonloppu
Katrina-kamarimusiikki
Vuosisatoja vanhalla hienostuneella kamarimusiikilla on
aivan oma tapahtumansa Ahvenanmaalla. Viiden päivän
ajan Ahvenanmaan kirkoissa esiintyvät kaikkialta maailmasta saapuvat korkeatasoiset muusikot. Konsertteja pidetään
myös erikoisissa paikoissa, kuten Kobba Klintarin uudessa
pookissa, jossa taustalla kimaltelee Ahvenanmeri.
Milloin? Elokuun alussa
Ahvenanmaan
meripäivät
Tervan tuoksua, meren makua,
musiikkia maailmalta, ja mihin
tahansa katse kääntyy, näköpiirissä on pursia ja piraatteja.
Ahvenanmaan meripäivät on
merellinen kansanjuhla kaikenikäisille.
Milloin? Heinäkuun jälkipuoliskolla
Tapahtumia ahvenanmaalaisittain | 23
visitaland.com
Psst !
Jos haluat kokea Ahvenanmaan
luonnon kuivalla maalla, patikointireitit ja polut johdattavat sinut
mielenkiintoisiin metsä-, niittyja kulttuurimaisemiin.
Vesille!
Ahvenanmaan 6700 saarta tekevät saarimaakunnasta
vesilläliikkujan paratiisin. Ahvenanmaan saaristossa ei
ole ruuhkaa, mikä edesauttaa vapaudentunnetta.
24 | Aktiivimatkailijalle
visitaland.com
Ahvenanmaan
jokamiehenoikeudet
L
arssons Vattensportissa on
vauhtia ja siellä myös takuulla
kastuu. Omistaja Patrik Lars sonin vesiurheilutarjontaan
kuuluvat vesilautailu, leijalautailu,
vesihiihto ja vesirenkaat. Täällä voit
myös osallistua leijalautailukurssille.
Uskaltaisitko kokeilla jotain uutta?
Ahvenanmaa on myös melojan
paratiisi. Jos ilmat suosivat ja tuuli
käy etelästä, Saltvikin Saggö on todellinen helmi kokeneelle melojalle.
Saaren pohjoisosassa on hieno leiriytymispaikka kallioniemessä. Sinne
pääseminen saattaa olla hieman
haastavaa, mutta paikka palkitsee
saapujan.
Föglön saaristokunnassa melontaretkellä voi hakeutua tuulensuojaan
Embarsundin sisäsaaristoon. Muita
hyviä melonta-alueita ovat Eckerön
pohjoisosa ja Hammarlandin saaristo.
Luonnossa voit liikkua vapaasti jalkaisin ja pyörällä,
mutta vältä yksityisiä tontteja ja viljelymaita.
Yöpymiseen suosittelemme
leirintäalueita, mökkikyliä ja
vierassatamia.
Voit yöpyä teltassa yhden
vuorokauden ilman maanomistajan lupaa, kunhan et
häiritse kotirauhaa.
Liiku luonnossa varoen. Älä
aiheuta vahinkoa maanomistajalle tai maan haltijalle. Avotulen saat tehdä vain
maanomistajan luvalla.
Heittokalastus ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Kalastusta varten on ensin ostettava
kalastuskortti alueelle, jolla
haluat kalastaa.
Tervetuloa nauttimaan
upeasta saaristoluonnosta.
Lue lisää jokamiehenoikeuksista: visitaland.com
Aktiivimatkailijalle | 25
visitaland.com
Ahvenanmaalla on saalistakuu
Hauki tai ahven käy varmasti jonkun koukkuun.
Näin lupaa MaPa Fishing Teamin kalastusopas
Patrik Lehtonen. Ahvenanmaan vesillä on enemmän kalaa kuin lähisaaristoissa ja kalastuskortit
on helppo hankkia netistä.
om
d.c
n
a
l
a
t
isi
v
hvenanmaan vesillä kalastavan ei tarvitse
kauan odotella kalasaalista, sillä saaristom
me on tunnettu runsaista kalakannois taan, jopa niin että kalastusoppaat uskaltavat antaa saalistakuun.
– Saaristossamme on matalat vedet ja meillä on
enemmän pieniä saaria ja luotoja kuin Turun tai
Tukholman saaristossa, siksi täällä on enemmän
kalaa. Kutupaikkoja on runsaasti, joten kalakannat
uusiutuvat koko ajan.
Ahvenanmaalla kotitarvekalastus on sallittua,
ja opastetuilla kalastusmatkoilla pätee aina ”catch
and release” eli saalis päästetään takaisin mereen.
MaPa Fishing Team on yksi monista ahvenanmaalaisista yrityksistä, jotka järjestävät opastettuja
kalastusmatkoja saaristoon. Saalis riippuu vuodenajasta, mutta haukea, ahventa ja meritaimenta
nousee melko varmasti.
26 | Aktiivimatkailijalle
– Saaristossa voi nauttia takuuvarmasti myös
uskomattoman kauniista maisemista, sanoo Patrik.
Patrik kalastaa ympäri vuoden, kuten monet
ahvenanmaalaiset. Syyskaudella pyydetään haukea
ja ahventa. Kylmät talvet sopivat pilkkimiseen,
keväällä puolestaan ongitaan ja kesällä kalastus
otetaan rennosti. Silloin kalaan lähdetään useimmiten oman perheen kanssa. Kalastuskortin hankkiminen on nykyisin vaivatonta Ahvenanmaalla,
kertoo Patrik.
– Valtaosan Ahvenanmaan kalastuskorteista
voi ostaa Visit Ålandin verkkosivuilta. Asiakas
saa haluamansa alueen kortin sähköpostitse tai
puhelimeensa.
Lisätietoa Ahvenanmaan vapaa-ajan kalastuksesta ja kalastusoppaista: visitaland.com.
Golfia kuninkaan mailla
visitaland.com
Ahvenanmaan leuto syksy pidentää golfkautta, joka kestää
toukokuusta usein jopa lokakuun loppuun. Varaa golfmatkasi
kuitenkin ajoissa, parhaat starttiajat viedään nopeasti!
Å
lands Golfklubin kaksi
18-reikäistä kenttää ja yksi
6-reikäinen golfkenttä sijaitsevat Kustaa Vaasan entisillä
metsästysmailla Kastelholman linnan
suurenmoisissa maisemissa.
Puistomainen ja helposti pelattava
Slottsbanan sijaitsee luonnonkauniilla
alueella ja viettää kohti Slottsundetin
salmea. Metsäisempään maastoon
rakennettu Kungsbanan on haastavampi. Lyhyt Prinsessan-kenttä antaa
hyvät mahdollisuudet lähipeliharjoitteluun sekä aloittelijoille että
kokeneemmille pelaajille.
Golfkierros Kastelholmassa alkaa
klubitalolta, jossa sijaitsee pukuhuone, sauna, golf-kauppa ja herkullisista
kala-annoksistaan sekä reilusta kotiruokalounaastaan tunnettu ravintola.
Head Pro Chris Waldron räätälöi
opetuksen käytettävissä olevan ajan ja
pelaajan perustaitojen mukaan. Täällä
on mahdollisuus osallistua myös
golfin peruskurssille sekä suorittaa
vihreä kortti.
Vuoden 2015 aikana Eckerö Golfissa avautuu uudistettu 18-reikäinen
kenttä, kahvila ja uusi range. Eckerö
Golf on vain 10 minuutin automatkan
päässä Berghamnin laivasatamasta.
Majoitusta
joka makuun
Majoitu kalavesien ääreen,
lähelle golfrataa tai vaikka
kivenheiton päähän patikointipolusta.
Majoituspaikan
sijainnilla ei oikeastaan ole
väliä, koska Ahvenanmaalla
kaikki välimatkat ovat lyhyitä.
Hotelli Arkipelagista pääset
helposti starttaamaan suoraan
ahvenanmaalaiselta
aamiaiselta kalastusretkelle
Maarianhaminan eteläiseen
saaristoon.
Yksin oleminen on mukavaa,
kun se on oma valinta. Saaristossa on nk. erakkotupia,
esimerkiksi Sviskär, jossa voi
rauhoittua ja nauttia yksinkertaisesta elämästä ja kokea
täydellisen vastakohdan arjen kiireille ja velvollisuuksille.
Jos haluat asua ylellisesti lähellä Kastelholman linnaa,
Villa Marina tarjoaa hyvän
vaihtoehdon.
Aktiivimatkailijalle | 27
Mukavin reitti
Suomesta
Ahvenanmaalle
ja Ruotsiin
Matkusta Finnlinesin kyydissä mukavasti Ahvenanmaalle Naantalista
ja Kapellskäristä ympäri vuoden. Finnlinesin laivoilla nautit leppoisasta
merimatkasta ja buffetpöydän antimet sisältyvät aina matkalipun
hintaan. Tax free –myymälästämme löydät Saaristomeren
edullisimmat ostokset.
Tervetuloa Finnlinesille!
finnlines.fi
visitaland.com
På Åland
vill vi stanna!
FOTO: Jonas Edsvik
Från Vörå i Österbotten, via Nordnorge, till Åland.
För Mats Fors och Evelina Lindahl har jobben fått
styra var de sätter bo. Sedan sommaren 2014 bor
de i Mariehamn tillsammans med sina två döttrar
och trivs redan. – Här vill vi stanna!
MATS OCH EVELINA ÄR UPPVUXNA i Österbotten
och det var också där de började sina yrkesverksamma liv.
– Jag jobbade fem år som lärare men det var
hopplöst att få en fast lärartjänst – även efter att
jag hade tagit en rektorsexamen, berättar Mats.
Eftersom Evelina var mammaledig från sin tjänst
som designlärare passade det bra att pröva vingarna utomlands och när Mats fick en rektorstjänst
i Nordnorge så flyttade de. Trots att de trivdes där
var de ändå överens om att söka sig tillbaka hemåt
efter två år.
– Slumpen förde oss till Åland. Vi hade bestämt
oss för att flytta dit där vi båda fick jobb och här
ordnade det sig, berättar Mats.
IDAG JOBBAR MATS SOM REKTOR vid Godby högstadieskola och Evelina är timlärare vid Geta skola.
Åland var bekant för paret från tidigare eftersom
Mats ena syster bor här.
– Boendet ordnade sig otroligt smidigt. Vi annonserade efter hus via sociala medier och fick flera
förslag men vi föll för ett hus i Mariehamn som vi
idag hyr.
NÄRHETEN TILL ALLT är något de uppskattar.
– Här vet vi att vi har en fungerande hälsovård
och sjukhuset alldeles intill, förklarar Evelina.
Även barnomsorgen är något som familjen är
nöjda med.
– Barnen trivs på dagiset. Bemötande, kunnande
och information är några av de saker som fungerar
jättebra.
Med två små tjejer i familjen ägnas den största
delen av fritiden åt familjelivet. Men både Mats och
www.komhem.nu
Evelina tar sig ändå tid till sina
fritidsintressen som
är träning i olika former.
Familjens yngsta medlemmar har sin egen bild av
Åland:
– Åland är jättebra. Det som är speciellt bra är
dagis, det finns många fina hus och faster Åsa bor
nära, säger sexåriga Jolene.
– Jag tycker också det är bra på Åland. Bland det
bästa är nog Viking Lines maskot Ville Viking, säger
treåriga Eloise.
www.komhem.nu
visitaland.com
Kuntojuoksuja
Ahvenanmaalla
Sjöjungfruloppet
Naisten 5 tai 10 km juoksu.
Milloin? Toukokuun alussa.
Missä? Maarianhaminassa.
Maasto: Asfaltti, sora.
BrändÖluffen
10 km tai puolimaraton.
Milloin? Toukokuun jälkipuoliskolla.
Missä? Brändön saaristokunnassa, 2,5 h laivalla Ahvenanmaan pääsaarelta ja 30 min.
Kustavista, Manner-Suomesta.
Maasto: Maantie.
Käringsund Triathlon
Sprintin ja puolimatkan kilpailu- ja kuntoluokat. Minitriathlonissa lasten- ja nuortensarja.
Milloin? Elokuun lopulla.
Missä? Käringsundissa Eckerössä noin 30 km
Maarianhaminasta.
Skördefestloppet
Sadonkorjuujuhlien uusi 4,7-kilometrinen
estejuoksutapahtuma kahden maatilan välillä.
Milloin? Syyskuuun puolivälin jälkeen
Missä? Finströmissä.
Maasto: Esterata.
Kanonloppet & Ålandsmarschen
Ahvenanmaan suurin kunto- ja kilpajuoksu
eripituisine matkoineen.
Milloin? Lokakuun puolivälissä.
Missä? Finströmin Markusbölessä sekä Jomalassa.
Maasto: Maantie, ruohomaasto, metsäpolku.
Åland Marathon & puolimaraton
Juoksu Ahvenanmaan historiallisten seutujen
halki.
Milloin? Lokakuun lopulla.
Missä? Eri reittejä Ålands idrottscenteristä
Godbystä.
Maasto: Vaihteleva.
Nyårsruset
Matka 7,4 tai 9.5 km.
Milloin? Uudenvuoden aattona.
Missä? Maarianhaminassa.
Maasto: Asfaltti, sora.
Alandia Cup
– ikimuistoisia elämyksiä
Jalkapalloturnaus Alandia Cupin kaltaiset urheilutapahtumat tarjoavat ikimuistoisia kokemuksia. Näin toteaa
entinen jalkapalloammattilainen Hannu Tihinen, joka
nykyisin on kolmen lapsen isä ja seuraa Alandia Cupia
tyytyväisenä katsomosta.
V
iime vuonna Hannu Tihinen tuli ensimmäistä kertaa
perheineen Ahvenanmaalle osallistuakseen Alandia
Cupiin, joka on jokavuotinen yksitoistavuotiaiden jalkapalloturnaus ja johon osallistuu yli sata joukkuetta.
– Matkamme oli mukava ja kaikki oli niin hyvin järjestetty,
sanoo Hannu, joka tulee mielellään uudestaan ensi kesänä ja
ottaa mukaansa jonkun kolmesta jalkapallosta innostuneesta
pojastaan.
Hän mainitsee erityisen hauskana sen, että turnaus on
kohdistettu tietylle ikäryhmälle ja että tapahtumassa on oma
erityinen tunnelmansa.
– Lapset haluavat tietenkin pelata hyvin ja saada joukkueensa voittamaan, mutta tärkeintä on kuitenkin kaveruus.
Hannu kehuu muutakin kuin turnausta.
– Ahvenanmaalla kaikki on niin lähellä, ruoka on hyvää ja
täällä on paljon elämyksiä sekä lapsille että aikuisille. Kävimme perunalastutehtaalla, Merenkulkumuseossa ja Mariebadin
kylpylässä. Lapset olivat kaikesta innoissaan.
Hannu Tihinen on alunperin kotoisin Lapista ja hän on
pelannut ammattilaisena Norjassa, Englannissa ja Belgiassa. Hän
pelasi myös monta vuotta Suomen maajoukkueessa.
– Olisipa Alandia Cup ollut olemassa jo minun lapsuudessani! Lasten on todella hienoa saada osallistua tällaiseen suureen
turnaukseen. Nämä muistot säilyvät koko elämän, sanoo Hannu
ja kertoo, että hän oli kuullut paljon hyvää Alandia Cupista jo
etukäteen.
– Alandia Cupilla on hyvä maine Suomessa. Asun Espoossa,
ja siellä kaikilla on vain pelkkää hyvää sanottavaa tapahtumasta,
erityisesti hyvästä tunnelmasta lasten ja aikuisten kesken.
Suurimman vaikutuksen Hannuun teki finaalin järjestäminen Maarianhaminan suurella areenalla.
– Lapsille ja heidän pelaamiselleen merkitsee paljon se, että
heidät otetaan samalla lailla tosissaan kuin aikuiset. Tämä oli
mielestäni oikein hyvin suunniteltu ja toteutettu.
Psst !
Tiesitkö, että Ahvenanmaalla on eniten urheilutiloja
henkeä kohden Euroopassa?
30 | Urheilua Ahvenanmaalla
visitaland.com
Åland Curling
Ahvenanmaalla on Suomen paras curlinghalli, ainakin jos asiaa kysytään Suomen naisten
maajoukkueelta, joka pelaa Ahvenanmaan
väreissä vuodesta 2014 alkaen. Eckeröhallenin urheiluhallin vieressä sijaitseva Vianor
Curlingcenter vuokraa ratoja, järjestää harjoitusleirejä, kilpailuja, tapahtumia, illallisia
ja majoitusta.
Ålands Idrottscenter
Urheiluhalli, uimahalli, kuntosali ja retkeilymaja samalla alueella. Vain 20 minuutin
päässä Maarianhaminasta.
Urheilua Ahvenanmaalla | 31
visitaland.com
Linna ja linnoitus
Ahvenanmaan
historiassa
Kastelholman linnassa kuuluu historiallisten tapahtumien kuiske
Ahvenanmaan 700 vuotta kestäneeltä Ruotsin vallan ajalta. Linnan
paksut muurit ovat suojanneet sekä kuninkaallisia että käskynhaltijoita. Ehkä käytävillä edelleen kuuluva itku on Kustaa Vaasan onnettoman puolison Katariina Stenbockin.
A
uktorisoitu paikallisopas Maria Björke
kuuluu Ålands guider -yhdistykseen,
jonka jäsenet opastavat Ahvenanmaalla eri
kielillä. Marialle 1300-luvun lopulla rakennettu Kastelholman linna on ehdottomasti yksi niistä
paikoista, joissa voi kokea Ahvenanmaan eilispäivän.
– Seinissä aistii historian. Linna rakennettiin aikanaan strategisesti tärkeälle paikalle. Siksi se joutui
mukaan moniin poliittisiin konflikteihin vuosisatojen
saatossa, mm. Engelbrektinkapinaan 1400-luvulla.
Monet kuninkaalliset ovat vierailleet linnassa,
enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Eerik XIV
ja hänen puolisonsa Kaarina Maununtytär olivat
linnassa vankeina, ja Kustaa Vaasa puolestaan käytti
Kastelholmaa metsästyslinnana. Hänen puolisonsa
Katariina Stenbockin väitetäänkin vieläkin kuljeskelevan linnan saleissa etsimässä hopea-aarretta, joka
häneltä kerrotaan siellä varastetun. Linnan vieressä
on ulkoilmamuseo Jan Karlsgården, jossa voi tutustua
32 | Kulttuuria ja historiaa
Eckerön posti- ja tullitalo
1800-luvulla posti kuljetettiin Ruotsista Ahvenanmeren
yli Eckeröhön ja sieltä edelleen saariston poikki itään,
aina Pietariin saakka. Eckeröhön rakennettiin monumentaalinen Posti- ja tullitalo, joka oli sisääntuloportti
Venäjän keisarikuntaan. Nykyisin rakennuksessa on
postiruotumuseo, Café Tsarevna, Mercedes Chocolaterie
ja tilat kesänäyttelyitä varten.
visitaland.com
Notvikenin puolustustorni Bomarsundissa
om
d.c
n
a
l
a
t
isi
v
Kastelholman linna
ahvenanmaalaiseen talonpoikaisrakentamiseen, sekä
Vita Björnin vankilamuseoon.
Jos Kastelholma kertoo Ahvenanmaasta Ruotsin
valtakaudella, lähellä sijaitsevat Bomarsundin linnoituksen rauniot puolestaan kertovat venäläisajasta, jolloin Ahvenanmaa joutui yllättäen maailmanpolitiikan
suurten tapahtumien näyttämöksi. Koska Venäjän oli
täällä määrä puolustaa itseään lännestä käsin suuntautuvilta hyökkäyksiltä, se ryhtyi rakentamaan 290
metriä pitkää puoliympyränmuotoista kivikasarmia,
jossa oli tilat 2 500 miehelle. Elokuussa vuonna 1854
Krimin sodan aikana puoliksi valmistuneeseen linnoitukseen hyökkäsivät suurella ylivoimalla ranskalaiset
ja englantilaiset joukot, jotka tuhosivat linnoituksen.
– Tuolloin luotiin perusta Ahvenanmaan demilitarisoinnille ja laadittiin Ahvenanmaan servituutti,
jonka mukaan Venäjällä ei enää ollut lupaa linnoittaa
Ahvenanmaata, kertoo Maria.
Bomarsundin tykkejä
Victoria Cross
Kunniakas mitali Viktorian risti
(Victoria Cross) on korkein ansiomitali, jonka brittisotilas voi
saada urhoollisuudesta sodassa. Ensimmäinen Viktorian risti
myönnettiin Bomarsundin taistelun jälkeen, jolloin Britannian
ja Ranskan laivastot tuhosivat
tärkeän venäläislinnoituksen
Krimin sodan aikana.
Kulttuuria ja historiaa | 33
visitaland.com
Merenkulun muokkaama yhteiskunta
Ahvenanmaa on ollut osa sekä Ruotsia että
Venäjää. Mutta mikään ei ole vaikuttanut
meihin kuten meri.
– Ahvenanmaa on selkeästi merellinen
yhteisö – kaikilla on jonkinlainen suhde
mereen, sanoo Hanna Hagmark-Cooper,
Ahvenanmaan merenkulkumuseon johtaja.
”Meri antaa ja meri ottaa, eikä mikään ole ilmaista.”
Hanna Hagmark-Cooper tiivistää ahvenanmaalaisten
asenteen lyhyesti ja ytimekkäästi. Saarelaiset eivät
kiroa tuulta, he opettelevat purjehtimaan.
– Merenkulkua on täällä harjoitettu aina. Kauppamerenkulku sen sijaan aloitettiin 1800-luvun puolivälissä niin kutsutulla talonpoikaispurjehduksella, kertoo
Hanna.
Aluksi kuljetettiin puutavaraa Itämerellä ja Pohjanmerellä, mutta ajan myötä purjehdittiin kauemmaksikin.
– Tämä aikakausi 1800-luvun lopulla oli ahvenanmaalaisille löytöretkeilyn aikaa. Työnsimme rajojamme
yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, kunnes ulottuvillamme oli koko maailma.
Kaupankäynnin myötä talous kehittyi. Suurtilallisista tuli laivanvarustajia, tavallinen kansa sai tuloa
merenkulkijoina ja Maarianhaminasta tuli johtava
merenkulkukaupunki. Kun merenkulku 1900-luvun
alussa siirtyi höyryvoimaan, ahvenanmaalainen varustaja Gustaf Erikson teki päinvastoin. Hän osti aluksia
halvalla ja rakensi sotien välisenä aikana maailman
suurimman ja viimeisen purjelaivaston. Siltä ajalta on
muistona Maarianhaminan tunnetuin siluetti, nelimastoinen teräsparkki Pommern, joka on merenkulkumuseon vieressä kaupungin länsisatamassa. Nykyinen
risteilyihin perustuva laivaliikenne Suomen, Ruotsin
ja Ahvenanmaan välillä käynnistyi vuonna 1959, ja se
työllistää edelleen monia ahvenanmaalaisia.
– Meri vaikuttaa ahvenanmaalaiseen mentaliteettiin kaikin tavoin, siihen keitä me olemme ja olemme
olleet. Meri on meille symboli – se on sekä raja muita
vastaan että silta ympäröivään
maailmaan, sanoo Hanna.
34 | Kulttuuria ja historiaa
S/v Pommern
Ahvenanmaan merenkulkumuseo
Postimerkit
Ahvenanmaalla on jo 30 vuoden ajan ollut omat postimerkit,
jotka ovat kuuma sana filatelistipiireissä ympäri maailman.
Vuonna 2015 Ahvenanmaan Posti alkaa julkaista kuusivuotista purjelaiva-aiheista postimerkkisarjaa. Merkkejä julkaistaan
kaikkiaan kaksitoista ja ne kattavat kronologisessa järjestyksessä sata vuotta purjemerenkulkua.
visitaland.com
irkko
Su
n
nk
di
Ahvenanmaan kirkot
Ahvenanmaalaiset kirkot kertovat elämästä
keskiajalla. Professori Åsa Ringbom on tutkinut aihetta yli kaksi vuosikymmentä. Tässä
kaksi kirkkoa, joihin hänen mielestään on lähes pakko tutustua Ahvenanmaalla.
Tyylipuhdas 1200-luku – Sundin kirkko
Sundin kirkko on pyhitetty Johannes Kastajalle ja todennäköisesti rakennettu kuninkaan aloitteesta. Kirkko on suurin
maakunnan keskiaikaisista kirkoista ja sen arkkitehtuuri ja
kalkkimaalaukset edustavat tyylipuhdasta 1200-lukua. Kirkossa on edelleen jäljellä suuri krusifiksi noin vuodelta 1250. Sen
Kristus-hahmo on veistetty Pohjois-Saksassa, kun taas ristin
puuaines on peräisin kirkon viereisestä lepikosta.
Pellasin laivurintalo
Laivanvarustaja Erik Petter Erikssonin rakennuttama Pellasin
talo Lemlandissa on yksi 1800-luvun lopun suurista laivurintaloista. Pellas on nykyisin elävä museo, jossa voi nähdä, miltä
merenkulkijoiden kodit saattoivat näyttää kaikkine merimatkoilta kotiin kertyneine esineineen.
Parhaiten säilynyt – Pyhän Mikaelin kirkko Finströmissä
Suomen keskiaikaisista rakennuksista parhaiten säilynyt, mitä
tulee sen arkkitehtuuriin, kalkkimaalauksiin ja veistoksiin. Sisustus edustaa 1400-lukua, mutta kirkossa on veistoksia myös
mm. 1180-luvulta. Pyhän Mikaelin kirkko oli luultavasti Ahvenanmaan tuomiokirkko, ja se on monilta piirteiltään samankaltainen kuin Turun tuomiokirkko. Täällä on myös puukirkon
jäänteet kirkon päälaivan alla, luultavasti 1100-luvulta.
Lisää Ahvenanmaan kirkoista: www.kyrkor.ax
Kulttuuria ja historiaa | 35
visitaland.com
”Mitä vain haluat tai tarvitset, me hoidamme sen.” Sanat ovat matkailuyrittäjä Kaj
Lundbergin ja hän tarkoittaa, mitä sanoo.
Jurmossa Ahvenanmaan saaristossa voit lähteä linnustamaan, kalastamaan, syödä rosvopaistia tai nauttia kolmen ruokalajin päivällisen auringonlaskussa. Valinnanvaraa on!
Saaristossa kaikki on mahdollista
Jurmo sijaitsee Ahvenanmaan koillissaaristossa ja
huokuu uskomatonta rauhaa. Kahvila, kauppa, retkeilymaja, vierasvenesatama ja uimaranta, kaikki saaren
sataman tuntumassa. Jonkin matkan päässä laiduntaa
viitisenkymmentä Ylämaan nautaa. Ne ovat pitkine
sarvineen ja paksuine, pitkäkarvaisine turkkeineen yhtä
rauhallisia ja vakaita kuin saari itse.
Täällä asuu matkailuyrittäjä Kaj Lundberg, jonka
tarjoamiin erikoisuuksiin kuuluvat mm. saaristosafarit.
– Vien teidät opastetulle kierrokselle merelle ja
luodoille. Voitte nauttia kolmen ruokalajin päivällisen
rantakalliolla auringonlaskun aikaan. Kuljetan mukanani retkikeittiötäni, jossa valmistan teille aterian siellä,
mihin rantaudumme. Ruokalistalla on itse pyytämääni
kalaa, joskus savustettuna. Samalla kerron enemmän tai
vähemmän tosia tarinoita saariston elämästä.
Kaj hymyilee ovelan näköisenä.
– Kaikki on mahdollista Jurmossa. Pitää vain sanoa,
mitä haluaa, niin me järjestämme sen, minä lupaan.
Kesä on huippusesonkia Jurmossa, mutta kaikilla
vuodenajoilla on oma viehätyksensä.
– Syksyisin teemme metsästys- ja kalastusretkiä,
pyydämme telkkiä ja joskus näemme hylkeitäkin.
Jurmon erikoisuus on Ryöväripäivä, josta Kaj kertoo innostuneesti:
– Silloin koko kylä kokoontuu laittamaan ruokaa
hyvin erikoisella tavalla. Kaivamme maahan Ylämaan
naudan paistia ja asetamme päälle kuumia kiviä. Paisti
saa kypsyä kuopassaan jopa kahdeksan tuntia.
– Ja voi että siitä tulee mureaa, huudahtaa Kaj ja
lisää:
– Sitten onkin juhlan vuoro!
Ålandstrafiken
Kelluva julkinen liikenne
Ahvenanmaan saaristossa.
www.alandstrafiken.ax
36 | Ainutlaatuinen saaristo
visitaland.com
Ruokaa
vierassatamissa
Salteriet tarjoaa saaristolaista kotiruokaa
Sottungan vierassataman kupeessa olevassa
entisessä kalasuolaamossa. Glada Laxen on
ravintola Kumlingessa Bärön saarella, joka tarjoaa myös oman vierassataman, vieraskodin ja
erilaisia aktiviteetteja, kuten hyljesafareita ja
kalastusretkiä. Lue lisää vierassatamista ja kauniista venereiteistä www.visitaland.com
Saariston
mansikkapaikkoja
Källskär
Källskär on tarunhohtoinen saari Kökarin
ulkopuolella. Ruotsalainen vapaaherra Göran
Åkerhielm, jota myös kutsuttiin Kreiviksi, rakensi saarelle oman keitaansa, johon kuuluu
satama, useita taloja ja ainutlaatuinen puutarha. Paikan vakituisiin vieraisiin kuului muumikirjailija Tove Jansson. Muumitalon tornin
piikki onkin kopioitu Kreivin huvimajasta.
Hermasin museotila
Koe mennyt aika Hermasin museotilalla, jonka
juuret ulottuvat 1500-luvulle. Enklingen saarella sijaitsevalla saaristolaistilalla elettiin kalastuksesta, mutta tilalla pidettiin myös eläimiä
ja harjoitettiin maanviljelyä omiin tarpeisiin.
Päärakennus, pikkutupa, aitta, navetta, mylly,
savusauna ja kaikki pikkuvajat ovat hyvin säilyneitä ja niissä on paljon vanhoja käyttöesineitä.
Saaristolaisleipää
Saariston mustaleipä on tiivis hapanimelä ruisleipä, joka säilyy pitkään. Aikaisemmin kalastajat, hylkeenpyytäjät ja merimiehet ottivat sitä
evääksi matkoilleen. Skärgårdsbröd-leipomo
on leiponut mustaaleipää jo vuosikymmeniä
ja siirtänyt hiljattain leipomonsa Kökarin saaristokuntan, joka tarjoaa myös paljon muita
elämyksiä.
Pellas Gästhem
Lappon saarella asuu noin 35 ympärivuotista asukasta. Pellasin vieraskoti on todellinen
mansikkapaikka, jossa on mahdollisuus osallistua esimerkiksi joogakurssille tai kirjoittajaretriittiin ja pelata frisbeegolfia. Koe aito ahvenanmaalainen saaristo, vietä hyvin ansaittu
loma kaukana arjesta.
Ainutlaatuinen saaristo | 37
visitaland.com
Historiallinen kohtaamispaikka
”Rauhan saarilla” on helppo keskittyä ja avata mieli uusille ajatuksille. Ahvenanmaa on kiinnostava kokous- ja
kongressikohde, koska kokousajan ulkopuolella on mahdollisuus ainutlaatuisiin elämyksiin ja oheisohjelmiin. Merinäköala ja raitis ilma sisältyvät hintaan.
hvenanmaa on luonnollinen kokouskohde,
jonne on helppo matkustaa Itämeren
alueen pääkaupungeista. Rauhallinen
maisema tekee Ahvenanmaasta täydellisen ympäristön, jossa ajan voi antaa pysähtyä. Täällä on helppo keskittyä, löytää tuoreita näkökulmia
ja avata mieli uusille ajatuksille ja ihmisille.
Jo viikinkiajalla Ahvenanmaalla oli tärkeä rooli
idän ja lännen välillä. Kaivauksissa on löytynyt
arabialaisia hopeakolikoita, intialaisia helmiä, venäläisiä saviamuletteja sekä koruja, joiden muotokieli
on Britteinsaarilta. Vuodesta 1921 Ahvenanmaan
maakunta on ollut itsehallittu ja demilitarisoitu
– ”rauhan saaret” – keskellä konfliktien vaivaa-
Miksi valita
Ahvenanmaa?
38 | Kokoukset ja konferenssit
maa maailmaa. Ahvenanmaa tarjoaa täydellisen
neuvottelupaikan rauhanomaiselle konfliktinratkaisulle. ”Pohjola ja rauha” oli aiheena ensimmäisessä
Kastelholman keskustelutilaisuudessa, joka keräsi
nimekkäitä poliitikkoja monesta maasta saman
pöydän ääreen keväällä 2014. Osallistujien joukossa oli presidentti Tarja Halonen, joka on lupautunut Kastelholman keskustelujen suojelijaksi.
Lisätietoja Ahvenanmaan kokouspalveluista:
Åland Convention Bureau
Tiina Björklund, projektijohtaja
Puh. 0457 344 6980
[email protected]
Vaivattomat yhteydet – Maarianhaminaan saapuu
päivittäin yli 20 alusta Manner-Suomesta, Ruotsista ja
Virosta. Ahvenanmaalle pääsee myös lentäen HelsinkiVantaalta (50 min) ja Turusta (20 min). Tukholman Arlandasta lentoaika on 30 min.
visitaland.com
Oheisohjelmaa
Kulinarismi
Kerää kokouksen osanottajat
maistelutilaisuuteen – ahvenanmaalainen kulinarismi
pursuaa uusia makuja ja
persoonallisia huipputekijöitä. Maistele oluita Stallhagenin panimossa tai meressä
varastoitua samppanjaa Silverskärissä. Ahvenanmaan
pannukakkua on ihan pakko
maistaa. Syö sitä kuten ennen vanhaan, luumuhillon ja
kermavaahdon kera.
Ulkoilu
Ahvenanmaan luonto kutsuu moniin inspiroiviin harrastuksiin. Esimerkiksi golf,
kalastus, patikointi, pyöräily
ja retkiluistelu tarjoavat uudenlaisen mahdollisuuden
verkottumiseen. Raittiissa ilmassa ja luonnossa koetaan
yhteisiä elämyksiä muiden
kokousedustajien kanssa.
Maatilakokemus
Kokeile lypsämistä, maatalouskoneiden käyttöä tai
veteraanitraktorilla
ajoa.
Ahvenanmaan Sadonkorjuujuhlien järjestäjät tarjoavat
maatilakäyntejä ja -kokemuksia yrityksille ympäri
vuoden.
Island of Peace – Ahvenanmaa henkii rauhaa
ja kutsuu yhdessäoloon. Demilitarisointi on rauhanomaisen konfliktinratkaisun symboli. Sisäisen
tyyneyden löytää stressittömässä ympäristössä,
rauhallisessa merimaisemassa.
Lähellä ja yksilöllistä palvelua – Itsehallintoalueena
Ahvenanmaa on kuin valtio pienoiskoossa, pienellä alueella on kaikki tarvittava. Päätöksenteko on nopeaa, ja
paikalliseen elinkeinoelämään on helppo luoda yhteyksiä. Lyhyet välimatkat lyhentävät kuljetuksia, kaikki on
lähellä ja helposti saavutettavissa.
Kokoukset ja konferenssit | 39
Konferenssitiloja
Kulttuuri- ja kongressitalo
Alandica
Joustavasti toimiva kongressitalo Maarianhaminan keskustassa tarjoaa tilat 10–600
hengen ryhmille. Avarat, raikkaat tilat edustavat tyyliltään paikallista ja pohjoismaista
muotoilua. Ryhmille on luovasti kehitettyjä
oheistoimintoja, kuten zumbatauko, kasinokurssi ja seikkailugolf.
HavsVidden
Ahvenanmaan upeimpiin kuuluvalla rannalla sijaitseva hotelli- ja kokouskeskus on kuin
kruunu Selkämeren äärellä kohoavilla kallioilla. HavsVidden tarjoaa erikokoisia korkeatasoisia kokoustiloja ja mahdollisuuden täysin
yksityisiin tilaisuuksiin erillisissä kalliohuviloissa. Vapaa-aikana voi meloa, sukeltaa hylyille,
pyöräillä, kylpeä sauna- ja allasosastolla, kalastaa ja kokea monia seikkailuja.
Käringsund Resort & Conference
Ahvenanmaan suurin kokouspaikka sijaitsee
kauniin merenlahden rannalla Eckerössä ja
tarjoaa mökkimajoitusta yli 400 vieraalle.
Käringsundin alue tarjoaa ihanteelliset puitteet aktiiviselle konferenssille tai teambuilding-tapahtumalle. Valinnanmahdollisuudet
ovat monet vaellusretkistä ja pyöräilystä aina
petankkiin, kalastukseen, hyljesafareihin ja
minigolfiin.
Silverskär
Tällaista ei ole toista. Kokousvieraat saavat
käyttöönsä kokonaisen saaren, joka tarjoaa
modernin tekniikan ja tavallista parempaa
palvelua. Silverskärissä on varastoitu mereen
samppanjaa – kyseessä on kokeilu, jossa yhteistyökumppanina on samppanjatalo Veuve
Clicquot. Ajatus syntyi 168 samppanjapullosta, jotka nostettiin laivahylystä Ahvenanmaan saaristossa kesällä 2010 ja joiden
sisältö oli säilynyt juomakelpoisena meren
pohjassa lähes 200 vuotta. Syksyllä 2014
Silverskärille myönnettiin Green Key -ympäristömerkki.
40 | Kokoukset ja konferenssit
visitaland.com
Mukavimmin
sinne ja takaisin
Tallinkin ja Silja Linen laivoilla koet Ahvenanmaan kuten haluat.
Nauti ainutlaatuisista saaristomaisemista laivalta käsin tai hyppää
kyydistä ja tee oma löytöretkesi. Kyyti kotiin kulkee joka päivä.
Lue lisää
www.tallinksilja.com
Möten och konferens | 41
© STRAX KOMMUNIKATION
visitaland.com
Ruotsi
Suomi
Norja
Tanska
Liettua
Saksa
Puola
Valkovenäjä
Viro
Latvia
Venäjä
Ahvenanmaa
© STRAX KOMMUNIKATION
Varustamot
Saaristolautat
Matkanjärjestäjät
ECKERÖLINJEN
Puh. 018 28 040
www.alandsresor.fi
Grisslehamn-Eckerö
ÅLANDSTRAFIKEN
Liikennöi Manner-Suomen ja Ahvenanmaan saaristokuntien välillä: Brändö,
Kumlinge, Vårdö, Föglö, Sottunga ja
Kökar.
AXTOURS.AX
Puh. 018 51 213
www.axtours.ax
FINNLINES
Puh. 010 343 4500
www.finnlines.com
Naantali – Långnäs – Kapellskär
TALLINK SILJA
Suomi 0600 15 700
Ahvenanmaa 018 16 711
www.tallinksilja.com
Turku- Maarianhamina/LångnäsTukholma
Helsinki- Maarianhamina-Tukholma
Tukholma-Maarianhamina-Tallinna
VIKING LINE
Puh. 018 26 126
www.vikingline.fi
Turku-– Maarianhamina/Långnäs –
Tukholma
Helsinki – Maarianhamina – Tukholma
Maarianhamina – Kapellskär
42
Pohjoinen reitti: Hummelvik/Vårdö–
Kumlinge– Brändö–Vuosnainen/
Kustavi.
Eteläinen reitti: Långnäs/Lumparland–Föglö–Sottunga–Kökar–Galtby/
Korppoo.
Poikittainen reitti: Kumlinge/Snäckö–
Sottunga–Föglö/Överö–Långnäs/
Lumparland.
Föglön reitti: Svinö/Lumparland–
Degerby/Föglö.
Lentoliikenne
FINAVIA
Maarianhaminan lentokenttä,
www.finavia.fi
FLYBE
www.flybe.com
Helsinki–Maarianhamina
NEXTJET
www.nextjet.com
Turku – Maarianhamina
Tukholma-Maarianhamina
DESTINATION ÅLAND
Puh. 0400 108 800
www.destinationaland.com
LYYSKIN MATKAT
Puh. 050 526 7086
www.lyyskis.ax
ZOOM CAMP Erikoisalana esteettömät
matkailupalvelut.
Puh. 040 583 4449
www.zoomcamp.ax
ÅLANDHOTELS
Puh. 018 15 400
www.alandhotels.fi
ÅLANDSRESOR
Puh. 018 28 040
www.alandsresor.fi
ÅLANDS TURIST & KONFERENS
Puh. 018 15 349
www.turistkonferens.com
Grundkarta © Lantmäteriverket. Bearbetning © Strax Kommunikation 2014. Reproduktion och partiell kopiering utan skriftligt tillstånd är förbjuden.
visitaland.com
44
visitaland.com
Ålandstrafikenin
bussiliikenne
Viisi bussireittiä Manner-Ahvenanmaalla.
Puh. +358 (0)18 525 100
www.alandstrafiken.ax
Maarianhaminan
kaupunkiliikenne
www.mariehamn.ax
Maarianhaminan keskusta
45
Lomamökki Ahvenanmaalla
Viikkovuokra 4 henkilöä alkaen 208 €
itus
Varaa majo– saat
kauttammee matkan
äll
kaupan pä
m/p
+ autopaikan
(henkilöliput telyn) Eckerö
is
tai päivär
uotsiin.
Linjenillä R
Golfpaketti Ålands Golfklubb
2 päivää alkaen 167 € /henkilö
Tiesitkö tämän Ahvenanmaasta ja Eckerö Linjenistä?
• Maakuntaankuuluu20 000saarta,
joistanoin6 700onnimettyjäja60
ympärivuotisestiasuttuja.
• Ruotsionainoavirallinenkieli.
• Itsehallittujademilitarisoitu.Oma
hallitus,maakuntapäivätjaomalippu.
• 16kuntaajayhteensä29 000
asukasta,joista11 000asuu
Maarianhaminassa.
Miniloma Maarianhaminassa
alkaen 67,50 € /henkilö
Tervetuloa
Ahvenanmaalle
Meillä on laaja valikoima mökkejä ja hotelleja
sekä lukuisia erikoismatkoja kuten golf-, kalastus- ja
tapahtumamatkoja. Halutessasi varaamme koko
paketin – matkat, majoituksen ja aktiviteetit.
• EnitenaurinkotuntejaPohjoismaissa.
• M/SEckeröllätarjoillaanyli17 000
katkarapuvoileipää heinäkuussa.
• Ruotsiinpääsetkahdessatunnissa
M/SEckeröllä.
LisääfaktatietojaAhvenanmaasta:
visitaland.com
Varaukset: www.alandsresor.fi tai 018-28 040
Palvelemme suomeksi!