Herkuttele Janakkalassa
Transcription
Herkuttele Janakkalassa
JANAKKALAN SANOMAT – Torstaina 5. marraskuuta 2015 10 JUHLAT Riemua hetken huumasta Teatteria: Improvisaatiossa ei opetella tavuakaan etukäteen. Merja Sillasto Napialan Näyttämöltä on lupa odottaa taas vallan mahdotonta meininkiä ja villiä heittäytymistä. Kymmenkunta rohkeaa näyttelijää irroittelee pikkujouluaikaan Napsan improvisaatioesityksissä. Esitysten sisältö on täysi arvoitus siihen asti, kunnes yleisö ja näyttelijät kokoontuvat paikalle. Show rakentuu monista eri elementeistä ja tekniikoista. Harjoitusten perusteella uskaltaa jo luvata, että räväkkää ja rohkeaa settiä on tulossa. – Teemme esimerkiksi sana kerrallaan eteneviä tarinoita ja luomme tilanteita hahmoina. Yleisö on vahvasti mukana, pyydämme siltä ideoita ja avainsanoja kohtauksiin, kertoo ohjaaja Sanna Saarela. Ohjaaja toimii esityksissä juontajana. – Se on vähän semmoinen jokerin rooli, myhäilee Saarela. Yllätyksiltä ei taatusti vältytä. Mitään ei käsikirjoiteta etukäteen. – Improvisaatioteatteri sekoitetaan aika yleisesti stand up -komiikkaan, mutta erona on juuri tuo käsikirjoittaminen. Improssa meillä ei ole tavuakaan suunniteltuna. Teatteri syntyy esityshetkenä, eikä sitä voi toistaa, kertoo Saarela. Teatteritaiteen lajina improvisaatio on Napsalle uutta, vaikka harjoituksia on tehty normaalien teatteriesitysten lämmittelynä vuosien ajan. Esitykset jännittävät hyvällä Improvisaatioteatteri syntyy esityshetkenä, eikä sitä voi toistaa.” A Ohjaaja Sanna Saarela ja näyttelijäkaartiin kuuluva Rasmus Mäntymaa löytävät impro-ilmeet! Sanna Saarela tavalla. Sonja Mäenpään sanoin improssa yhdistyvät vaikea, hauska ja kiva. Lavalla tarvitaan heittäytymistä ja nopeaa reagointia. – Onneksi meillä on tämä turvallinen porukka, niin ei tule liikaa suorituspainetta, tuumaa Riikka Niskanen. – Ja improssahan ei voi mokata, nauraa Markus Autio. Ensikertalaisena improileva Eetu Korhonen hyppäsi rinkiin riemulla. – Jännittää aika paljon, mutta kyllä se tästä helpottaa, hän miettii. ►►Napialan Työväennäyttämön Impro-osaston Pikkujoulushow Tervakoskella la 5.12. klo 20 Old Lady´s Pubissa ja la 12.12. klo 18 Seuratalolla. Liput 7e, eläkeläiset ja opiskelijat 5e, käteismaksu. ►►Haluatko Impron keikalle omaan tapahtumaasi pikkujouluihin tai myöhemmin järjestettäviin juhliin ja tapahtumiin? Tiedustelut 045 6043 553. Sonja Hyvönen, Markus Autio ja Minna Taiponen tuntevat toisensa jo monen näytelmän tiimoilta. EIJA RUOHO EIJA RUOHO EIJA RUOHO EIJA RUOHO nelma. Piikkarit kiehtovat juhlijoita, mutta niillä kävely on oma taiteenlajinsa ettei eteneminen näytä köpöttelyltä. Joka tapauksessa päkiät huutavat hoosiannaa muutaman tunnin tepastelun jälkeen. Kapeissa kärjissä varpaat marinoituvat kuin sillit suolassa. Varakengät mukaan. erinteinen. Jo hieman matalampi ja karvan verran paksumpi korko tuo kulkuun mukavuutta. Näillä kengillä jaksaa jo juhlia. Kun kenkä on kuitenkin hyvin avonainen edestä ilman nilkkaremmejä, tuo malli sääreen pituutta ja näyttävyyttä. Samanväriset sukkahousut jalkaan. rilainen. Helposti jalkaan tökättävä sandaalityyppinen kenkä sopii kesäisiin juhliin. Tosin malli läpsyy kantapäätä vasten, joten ei sillä pitkiä matkoja kävellä. Toisaalta tohveli on helppo potkaista jalasta pois, jos mielii aloittaa villimmän tanssin. Vaihtokenkiä ei siis tarvita. rmollinen. Kauniin kengän ei tarvitse olla tylsä. Sopusuhtainen muotoilu tekee korosta tukevan ja jalan asennosta siedettävän, kun päkiän alla on kohtuupaksu pohja. Pitsihihna paitsi pitää kengän tukevasti paikoillaan, tuo jujua sen ulkonäköön. Varma valinta. KENGÄT Aiotko tanssia vai näyttäytyä? Kenkien valinta voi ratkaista, miten mukava juhlapäivästä tulee. Juhlakenkäkin kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan. Näyttävät korot ovat toki juhlavat, mutta saattavat tehdä loppuillasta silkkaa tuskaa. Tansseihin tarvitaan jalassa pysyvät ja riittävän matalat tanssikengät, jotka eivät tökkää lattialla. Fiksu varaakin mukaan vaihtokengät, jotka voi vaivihkaa sujauttaa jalkaan, kun korko alkaa ahdistaa. U P E A Torstaina 5. marraskuuta 2015 – JANAKKALAN SANOMAT 11 Uutisvinkit ja menotiedot puhelimitse 0106656051 ja sähköpostitse [email protected]. Menotiedot pitää lähettää toimitukseen tiistaihin kello 12 mennessä. MERJA SILLASTO Herkuttele Janakkalassa! Katso herkut myös netistä www.janakkalansanomat.fi Lounasaika 11-14 Hinta 8€ (keittolounas 6€) Vko 46 Ma Makkarakeitto, Kinkkukiusaus, Lihamureke Ti Kermainen riistakeitto, Lihapyörykät, Uunikala Ke Lihakeitto, Uunimakkara, Spaghetti a la Pollo To Hernekeitto, Kaalilaatikko, Nakkistroganoff Pe Juusto-pekonikeitto, Munakokkeli, Ministerinleike Cool In Cafe Turengin linja-autoasema Satamaravintola Pumppuhuone Myllärinkatu 13 HML Janne Saarela, Riikka Niskanen ja Kai Rahkonen asettuvat arvoitukselliseen tilanteeseen. Lounasravintola Pikku Herkkula Lounas klo 10.30–14.30 VK 46 Uunimakkara (G), Kalamureke (G), Perunamuusi (G), Pinaattikeitto (G) Jauheliha-perunasosevuoka (G), Lohistroganoff (G), Perunat (G), Siskonmakkarakeitto (G) Aurajuustobroileri (G), Riisi (G), Paistettu Kampela, Kermaviilikastike, Sieni-pekonikeitto (G) Meksikonpata (G), Tortillat, Kalaa sitruunakastikkeessa, Perunat, Hernekeitto (G) Sveitsinleike, Jalapenokermaperunat, Savulohi (G), Bataattikeitto (G) www.pikkuherkkula.fi 8,50 € Harvialantie 7 B, Turenki • Salaatit €;mukaan 5,00 € Lounas Puh. (03) 410 235 41 • kana • tonnikala • savulohi • kreikkalainen Keittolounas 6,50 € [email protected] MA TI KE TO PE 6,90 Vko 46 Lounaskellari Emmi Oy Lounasaika klo 11.00-15.00 MA Juureksinen-Possupata, SavulohiPasta, Kaalikeitto TI Kanawokki, Riisi, Kevätkääryleet, Nuudeli, Lihakeitto KE Riistakäristys, muussi, Aurajuustosilakkarullat, Kukkakaali-pekonikeitto TO Lasange, Lohitäytteinen kalarulla, Hernekeitto&pannari PE Ylikypsää Härkäpataa, smetana-pippurikastikeessa, Uunibataatti, Savumuikku, perunasalaatti, Kurpitsakeitto Harvialantie 7 A,Turenki Puh. (03) 677 1088 www.lounaskellariemmi.fi Mikäli sinun lounastarjouksesi puuttuu, ota yhteyttä meihin, niin suunnitellaan sinulle sopiva ilmoitus. [email protected] Mediamyynti Ville Jokinen ja Eetu Korhonen oivaltavat... no, jotain. 050 598 6523 Tilaa Janakkalan Sanomat ja osallistu arvontaan! Jatkuva tilaus 3 kk tilausjaksolla *Tunnus: 15K Määräaikaistilaus 4 kk *Tunnus: 15M4 23 36 € 40€ 1 kk kaupan päälle (norm. 58€) Tilaa ja voita 1000€ 7.12.2015 Näin tilaat: Sähköpostilla [email protected] Mainitse *tunnus, 15K/15M4 Soita 010 665 9002 Puhelun hinta on 0.088 €/min. Lähetä tekstiviesti JAN TILAA (väli) *tunnus, nimesi ja osoitteesi numeroon 17192 Tekstiviestitilauksen hinta on 0,85. Tarjous on voimassa kotimaassa talouksiin, joissa ei ole voimassa olevaa tilausta. Tilaajan tietoja voidaan käyttää henkilötietolain mukaisesti markkinointitarkoituksiin. Sinulla on oikeus kieltää tietojesi käyttö. Puhelut nauhoitetaan sisäistä koulutus- ja opetustarkoitusta varten. Lisätietoja saat asiakaspalvelustamme. Arvonnan säännöt: 1000 € arvonnan 7.12.2015 järjestää Alma Media Kustannus Oy. Arvontaan osallistuvat Alma Media Kustannus Oy:n lehtien kaikki voimassa olevat tilaukset. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.