70-luvun Oulu valkokankaalle

Transcription

70-luvun Oulu valkokankaalle
10
ASUNTOAVAIN
70-luvun Oulu valkokankaalle
Tiernapojat -elokuvaa kuvataan Tuirassa ja Välivainiolla
SUSANNA EKSYMÄ
Susanna Eksymä
Tuira/Välivainio
Askel kynnyksen yli Tuiran
Lehtorannassa sijaitsevan
yksityisasunnon eteiseen on
kuin aikamatka 70-luvulle.
Retroneuleisiin sonnustautuneet nuorukaiset Vili Saarela ja Olavi Angervo pelaavat koronaa olohuoneessa,
jota somistavat rusehtavat
suurikuvioiset verhot, punaoranssi ryijy ja sinapinkeltainen vakosamettiverhoiltu
sohvaryhmä.
Pojat puhuvat lähes kuiskaamalla ja vilkuilevat vuoronperään työhuoneeseen,
jossa vanhemmat riitelevät.
– Poikki!
Kamerat sammuvat ja äänimies laskee mikrofonitelineen käsistään.
– Seuraavaksi vähän lyhyempiä vilkaisuja, neuvoo
elokuvaohjaaja Visa KoisoKanttila.
Tuiran Lehtorannassa on
käynnissä Tiernapojat -työnimellä valmisteilla oleva kokoillan draamaelokuva. Elokuva on lukuisia dokumenttielokuvia – muun muassa Isältä pojalle, Talvinen Matka ja
Miehen kuva – ohjanneen
oululaislähtöisen Visa KoisoKanttilan ensimmäinen elokuvaohjaus.
Elokuva kertoo kahden arkkitehtiperheen tarinan 70-luvun Oulussa. Se kuvaa lasten
silmin ajanjaksoa, jolloin seksuaalinen vallankumous saapui pohjolaan; miten tuo vapaus huumasi aikuiset ja lopulta hajotti perheitä.
Elokuvan lapsipäärooleissa
nähdään 13-vuotiaat Vili Saarela ja Olavi Angervo.
Aikuiseen näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa
Pihla Viitala, Antti Luusuaniemi, Malla Malmivaara ja
Tomi Enbuska. Mukana ovat
myös konkarinäyttelijät Risto
Tuorila ja Eeva-Maija Haukinen.
Elokuvaa kuvataan paitsi Tuiran Lehtorannassa, myös rivitaloasunnossa Välivainiolla.
– Löysimme täydelliset
70-luvun asunnot elokuvan
kahdelle arkkitehtiperheelle,
elokuvan tuottaja Mika Ritalahti Silva Mysterium Oy:lta
intoilee.
Myytävänä ja tyhjillään ollut Välivainion asunto sisustettiin elokuvan kuvauksia
varten katosta lattiaan.
Pientä pintaremonttiakin
tehtiin.
Tuiran Lehtorannan asunto oli puolestaan seinäryijyä ja muutamaa huonekalua vaille valmis kuvauspaikka 70-luvun elokuvalle.
– Mahtavaa, että tällaisia alkuperäisillä 70-luvun pinnoilla olevia koteja vielä löytyy!
Vaikka elokuvaa kuvataan
keskellä asutusta, Ritalahti
sanoo kuvaustiimin saaneen
työrauhan ja kiittää tästä naapurustoa.
Kahden oululaisasunnon
lisäksi kuvausryhmä jalkautuu parhaillaan käynnissä
olevan kolmeviikkoisen kuvausjakson aikana Ainolanpuistoon ja pub Merikulmaan. Myöhemmin keväällä
Oulussa kuvattu Tiernapojat -elokuva saa ensi-iltansa vuonna 2017. Lapsipääosissa nähdään oululainen Vili Saarela (vasemmalla) ja rovaniemeläinen Olavi
Angervo. Pojat kertovat ystävystyneensä kuvausten aikana.
ja alkukesästä kuvaukset jatkuvat muun muassa Hailuodossa.
Noin puolet elokuvan työryhmästä on oululaisia.
– Muualta kotoisin olevat
näyttelijät, esimerkiksi Malla Malmivaara, on treenannut kovasti Oulun murretta,
Mika Ritalahti kertoo.
Toista lapsipääroolia näyttelevän Vili Saarelan ei ole
tarvinnut murreasialla päätään vaivata, sillä paljasjalkaisena oululaisena murre tulee
luonnostaan.
– Muutenkin vuorosanat
tuntuvat jäävän päähän aika
helposti, ensimmäistä elokuvarooliaan tekevä Vili Saarela tuumaa.
Rajakylän yläkoulun seitsemättä luokkaa käyvä Saarela
huomasi loppukesästä lehti-ilmoituksen, jossa haettiin
näyttelijöitä Ouluun tulossa
oleviin elokuvatuotantoihin.
– Sen verran oli esiintymiskokemusta entuudestaan,
että olen laulanut seitsemän
vuotta Ynnin Pojat -kuorossa ja sen tiimoilta ollut mukana tiernapojissa kaikissa rooleissa. Viime vuonna voitimme tiernapoikakilpailukin,
Saarela taustoittaa.
Ei siis ihme, että marraskuisessa Tiernapoika-elokuvan
koe-esiintymisissä tiernapojista tuttu ”Hyvää iltaa” -laulu tuli oululaispojalta kuin apteekin hyllyltä.
– Koekuvauksista oli kulunut jo jonkin aikaa, kun iskä
tuli hakemaan minua koulusta mukanaan kirje Visalta. Ensimmäinen reaktioni oli että
”ohoh” ja ”siis mitä”, Saarela
kertaa.
Hän päätyi lopulta näyttelemään Vesaa, arkkitehtipariskunnan Tapion (Antti Luusuanniemi) ja Marjan (Pihla
Viitala) poikaa.
– Vesa kiertää elokuvassa parhaan kaverinsa kanssa kapakoita tiernapoikana
tienaamassa taskurahoja, ja
siinä sitten tapahtuu yhtä jos
toista, Vili Saarela selostaa.
– Elokuvan tekeminen on ollut kaikin puolin hauskaa. Aikalailla sellaista, millaiseksi
sen olin kuvitellutkin, kuvausten välissä kirjastoautoksi
naamioidussa puvustamossa aikaa viettävä Vili Saarela
tuumaa.
Saarela saa vuolaita kehuja toista lapsipääroolia esittävältä rovaniemeläiseltä Olavi
Angervolta, jolla on jo enemmän kokemusta näyttelijän
työstä.
– Vili on ihan luonnonlahjakkuus ja ottaa kuvaukset
tosi rennosti, muun muassa
Tumman veden päällä -elokuvassa nuorta Peter Franzénia näytellyt Angervo kommentoi.
Vili Saarela aikoo Tiernapoika-elokuvan kuvausten
jälkeen jatkaa näyttelemistä Oulun kaupunginteatterin
Nuorten Näyttämössä. Siihen, tienaako Saarela isona
leipänsä näyttelemisellä, on
vielä liian aikaista antaa vastausta.
– Kyllähän näyttelijän työ
yksi haaveammateistani on,
siitä ei pääse mihinkään, hän
myöntää.
[email protected]
Välivainiolla ja Tuirassa kuvataan parhaillaan Visa Koiso-Kanttilan (yläkuvassa vasemmalla) draamaelokuvaa, joka kertoo
70-luvun Oulusta ja
seksuaalisesta vallankumouksesta. Rooleissa nähdään muun
muassa oululainen
Tomi Enbuska (kuvissa veistoksen äärellä).