Käytössä olevia suoran osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja

Transcription

Käytössä olevia suoran osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja
Käytössä olevia suoran osallistumisen ja vaikuttamisen keinoja
Jyväskylässä, alustava kartoitus, helmikuu 2015
20. helmikuuta 2015
12:43
Tässä yhteenvedossa on ensimmäinen luonnosmainen yhteenveto Jyväskylän kaupungilla tällä
hetkellä käytössä olevista osallistumisen ja vaikuttamisen suorista keinoista. Lista on työpaperi ja sitä
täydennetään osallisuusohjelman laatimisen aikana. Lista voi toimia myös keskustelun pohjana ja
ajatusten herättäjänä keskusteltaessa siitä, millaisia osallistumisen ja vaikuttamisen muotoja
Jyväskylässä tulisi jatkossa kehittää ja mitä kenties korvata uusilla.
Huom listaus ei ole kaiken kattava eikä lopullinen, jos huomaat siinä puutteita tai virheitä, ota
yhteyttä sähköpostitse osallisuusohjelma-työryhmän vetäjään Jukka Laukkaseen,
[email protected]
Listaus on jaoteltu osallisuuden muotojen mukaan:
1.
2.
3.
4.
5.
Tieto-osallisuuteen
Suunnitteluosallisuuteen
Päätösosallisuuteen
Toimintaosallisuuteen ja
Arviointiosallisuuteen
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 1
I. Tieto-osallisuus
15. tammikuuta 2015
10:58
Kaupungin Internet-sivut http://www.jyvaskyla.fi. Tietoa kaupungin tarjoamista palveluista ja
päätöksenteosta. Ajankohtaiset tiedotteet etusivulla.
Osallistu ja vaikuta nettisivut (http://www.jyvaskyla.fi/osallistu )
Sivusto kokoaa kaupungin osallistumisen muodot. Palvelee kaikkia kaupunkilaisia sekä omaa
organisaatiota. Jyväskylän kaupungin osallistumisen ja vaikuttamisen ”kotipesä netissä”.
Lainsäädäntö
Muun muassa sosiaalityön asiakastyössä toteutetaan asiakkaan tiedonsaantioikeutta. Perustana
mm. Laki sosiaalihuollon asemasta ja oikeuksista (22.9.200/812). Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on
otettava huomioon asiakkaan toivomukset, mielipide, etu ja yksilölliset tarpeet, oikeus saada tieto
itseään koskevasta asiakirjasta. Henkilötietolaissa (523/1999) säädetään henkilön oikeudesta
tarkastaa itseään koskevat sosiaalihuollon henkilörekisteriin tallennetut tiedot.
Palvelut
Annetaan tietoa palveluista ja palveluohjausta. Tieto palveluista annetaan asiakkaalle kielellä, jota
hän ymmärtää, tarvittaessa tulkkauksen avulla. Kaikissa palveluissa noudatetaan viestintälinjauksia.
Palveluista ja muutoksista tiedotetaan kaupungin yleisten käytäntöjen mukaisesti.
Kaupungin palveluneuvonta ja asiakaspalvelut keskitetysti ja palvelukohtaisesti
http://www.jyvaskyla.fi/asiointi_ja_neuvonta
mm. Palvelupiste Hannikainen, yhteispalvelupisteet, matkailuneuvonta, Oiva-keskus,
vikailmoitukset...
Neuvontaa ja ohjausta kunta- ja viranomaisasioissa
• kasvokkain
• puhelimitse
• nettisvujen kautta
• etäpalvelua Säynätsalon ja Korpilahden yhteispalvelupisteistä
• materiaalien kautta, myös arkistot
Terveydenhuollossa potilaalla on tiedonsaantioikeus mm. liittyen terveyspalveluihin ja omiin
terveystietoihin. Tietokanavia ovat esimerkiksi Kanta.fi, JYTEn internetsivut, HYvis-portaali ja
kontaktit terveydenhuollon ammattihenkilöstö kanssa.
Toimivat kirjastopalvelut: Kirjastopalveluiden koko toiminta. Kirjasto on sanan- ja ilmaisuvapauden
edistäjä, tiedon saannin ja tuottamisen paikka. Edistää osallisuutta tarjoamalla pääsy tietoon,
ideoihin ja kulttuuriseen aineistoon. Kaupungin kirjastot tarjoavat kaupunkilaisille avoimen ja
ilmaisen pääsyn nettiin.
Nuortenlaturi.fi nuorisopalvelujen ylläpitämä, oppilashuollolta kuraattori päivystää ja vastaa
kysymyksiin
Kuulutukset vireille tulleista kaavoista, suunnitelmista ja luvista
Keskisuomalaisessa sekä Jyväskylän tiedotuslehdessä kerrotaan vireille tulleista kaavoista, katu- ja
vihersuunnitelmista, muista suunnitelmista sekä luvista.
Karttapalvelu Paikkatietomuotoista tietoa kaupungin palveluista ja niiden sijainnista, vireillä olevista
suunnitelmista, reiteistä, joukkoliikenteestä jne.
Palvelujen omat infokanavat: Omat nettisivut, mediatiedotteet, lehdet, uutiskirjeet,
sähköpostilistat, some, ilmoitustaulut, standit, julisteet, flyerit esitteet, Wilma, Daisy,
lukukausitiedotteet
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 2
lukukausitiedotteet
Verkko-oppimisympäristöt, käytössä muun muassa museoilla ja kouluilla
Osallisuuskasvatus, yrittäjyyskasvatus, ympäristökasvatus ja kulttuurinen nuorisotyö
työmenetelminä/ nuorisolaki määrittelee (nuorisopalvelut).
Kaupungin tarjoama avoin data löytyy osoitteesta http://data.jyvaskyla.fi
Lisäksi:
• Museoilla on muun muassa avoimet kokoelmatietokannat. Jyväskylän kaupunki/KeskiSuomen museon kuvapankki ja Suomen käsityön museon kuvakauppa netissä sekä museoiden
verkkonäyttelyt.
• Maankäytön suunnittelun, korjausrakentamisen Kioski-tietokanta
• Kulttuuriperintöalan harrastajille suunnattu Keski-Suomen museon selainpohjainen
tallennusohjelma ja ohjeistus nykyajan ilmiöiden dokumentointiin ja tallennukseen. Valmistuu
tammikuussa 2015
• Aineistoihin liittyvät neuvontapalvelut, kokoelmien luokse pääsy museoissa
Jyväskylä-lehti Kaupungin tiedotuslehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa.
Avoimet foorumit ja kuntalaistilaisuudet
• Keskustelu- ja tiedotustilaisuuksia kaupungin palveluista. Liittyvät esimerkiksi muutoksiin
palveluissa. Kuntalaisten kanssa keskustelemassa viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä.
• Seurafoorumit ja yhdistystapaamiset.
• Yhteiset tapaamiset, vanhempainillat.
• Kaupungin ja 3.sektorin yhteistyöfoorumit yhteistyöhön liittyvistä teemoista. Järjestäjinä
muun muassa kaupunkikehitys, palvelualueet ja järjestöt yhdessä.
• Vanhempainfoorumi
• Hankintafoorumi yrittäjille
• Tulevaisuusfoorumit (järjestetään kahdesti vuodessa yhteistyössä maakunnallisen
tulevaisuusryhmään kuuluvien organisaatioiden kanssa)
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 3
II. Suunnitteluosallisuus
15. tammikuuta 2015
10:58
Kaavoituksessa
Kaavaprosessin aikana järjestetään lukuisia neuvotteluja sekä kaupungin sisäisesti (mm.
kaavoituksen aloituskokous) sekä muiden viranomaisten kanssa (esim.
viranomaisneuvottelut). [tilaisuudet usein kirjastolla]
"Perinteisten" kokousten lisäksi järjestetään sekä sisäisiä että ulkopuolisillekin suunnattuja työpajoja
suunnitelmien ideoimisesta tai vaikutusten arvioimisesta.
Kaavoja esitellään yleisötilaisuuksissa, asukaskävelyillä, kaavatoreilla ym.
Katu- ja vihersuunnitelmissa
Suunnitelmia esitellään yleisötilaisuuksissa, ja niitä koskien järjestetään erilaisia kokouksia.
Sosiaalipalveluissa
Sosiaalipalveluiden palvelu-uudistuksissa ja palveluiden kehittämisessä mahdollistetaan asiakkaiden
osallisuus ja osallistuminen. Esimerkkeinä aikuissosiaalityön mobiilipohjainen asiakaskysely kaksi
kertaa vuodessa, J-Napin asiakasraati ja asiakaskyselyt. Perhekeskusverkoston kehittämistyössä
yhteistyö asukkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Nuorisokodin avotyön kehittämisessä
asukasnuoret ja heidän perheensä ovat olleet aktiivisessa roolissa. Kokemusasiantuntijat ovat olleet
mukana kehittämässä sijaishuoltoa.
Kokemusasiantuntijoita käytetään aikuissosiaalityössä palvelujen kehittämisessä yhä
asiakaslähtöisemmiksi ja asiakkaiden palvelutarpeita paremmin vastaaviksi. Kokemusasiantuntijat
ovat olleet mukana mm. asumispalveluiden suunnittelussa, lastensuojelun kehittämistyössä ja
sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Aikuissosiaalityön Sarana-työskentelymallissa
osallisuus on keskeistä niin sosiaalipalvelujen asiakkaiden, työntekijöiden kuin opiskelijoiden
yhteistyöskentelyssä.
Nuorisovastaanoton kehittämisessä ja palvelussa tehdään monialaista verkostotyötä.
Maahanmuuttajapalveluissa alkuvaiheen vastaanottotyötä tehdään yhdessä
maahanmuuttajayhdistysten kanssa.
Terveyspalveluissa
palveluita koskevassa suunnittelussa osallisuus konkretisoituu kuntalaistilaisuuksissa, ja
palautepalveluna internetin kautta. Asiakasraateja ja kokemusasiantuntijoiden käyttöä on kokeiltu ja
näitä toimintoja tulisi kehittää. Lisäksi yhteistyö eri oppilaitosten kanssa ja osallistuminen
tutkimustyöhön mahdollistavat ammattilaisten ja kuntalaisten yhteistyötä. Suunnitteluosallisuuden
toimivuudesta yhtenä käytännön esimerkkinä voidaan mainita oppilashuoltoon liittyvä
suunnittelutyö.
Kasvun ja oppimisen palveluissa
• Oppilaskuntien ohjaavien tapaamiset ja koulutukset
• Kasvun ja oppimisen palvelujen vaikuttajapäivä
• Jälkkärissä vuoden teemana osallisuus
• Tulossa huhtikuussa osallisuusseminaari kasvun ja oppimisen palvelualueelle
• Prosessikoulutukset/ aiheena dialogisuus ja vuorovaikutus; kasvatuskumppanuus
(varhaiskasvatuspalvelut)
• Koulun kerhotoiminta (perusopetuspalvelut)
• Osallisuuden asiantuntijuuden hyödyntäminen kaupungin työryhmissä, hankkeissa ja
strategioissa (nuorisopalvelut)
• Asiakaspalvelun asiantuntijaryhmän jäsenyys (kasvun ja oppimisen palvelut)
• Uudet rakennushankkeet (perusopetuspalvelut, nuorisopalvelut)
• Vanhempaintoimikunnat, varhaiskasvatuksen asiakasraati
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 4
• Vanhempaintoimikunnat, varhaiskasvatuksen asiakasraati
Hankkeissa
Hankkeiden suunnittelussa on usein mukana palvelun sidosryhmät, muun muassa:
• Hyvinvointia Huhtasuolle -hanke. Yhteistyötä palvelualueiden kesken. Asukkaat olleet alusta
asti suunnittelussa mukana muun muassa kansalaisraadissa, asukaskahveilla.
• Liikuntapaikkahankkeiden suunnittelu yhteistyössä alueen toimijoiden ja seurojen kanssa
(esim. lähiliikuntapaikat).
• KKI-hankkeessa Huhtasuolla yhteistyö liikuntapalveluiden ja SOTE:n kanssa; seniorit, musiikki
ja teknologia osalllisina alkuvaiheessa
• Silta Sinfoniaan -koululaiskonserttien suunnittelussa kerätään palautetta nuorilta
• Seinätön museo -hanke ja mobiiliopastukset
• Koululaisen hyvä päivä -hankkeessa
• Tieto- ja viestintätekniikkaan liittyvät hankkeissa
• ym.
Perinteisellä viestinnällä tuetaan suunnitteluosallisuutta
Valmisteilla olevista hankkeista tiedotetaan kaupungin sisäisenä viestintänä, yhteistyökumppaneille
ja kuntalaisille. Aikataulutus kytkeytyy päätöksentekoprosessiin.
Strategioiden ja ohjelmien valmistelussa
Yhdessä tekeminen. Viranhaltijat, luottamushenkilöt. Yhteistyökumppanit, sidosryhmät.
Asukkaat.
• Ohjelmien valmisteluissa yhä useammin laaja-alainen vuoropuhelu eri sidosryhmien kanssa.
Palvelurajat ylittävä suunnitteluyhteistyö (kaupungin sisällä) esimerkiksi:
• Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmatyö
• Opetussuunnitelmauudistus
• Monikulttuurisuusohjematyö
• Resurssiviisausohjelmatyö
• Viher- ja ulkoilualuieden poikkihallinnollinen suunnitteluryhmä
• Esiopetus-, koulu- ja oppilaitosyksiköissä on tehty ja tekeillä oppilashuollon suunnitelmat, jossa
painopiste on yhteisön hyvinvoinnissa. Suunnitelma tulee tehdä osallistaen oppilaat, perheet
ja kaikki yhteisössä toimivat.
• Yhteinen osallisuuskasvatuksen tiimi
• Nuorten ohjaus- ja palveluverkostotyöryhmä (jäseninä kaupungin eri palvelukokonaisuuksien
ao. edustajien lisäksi nuorten kanssa työtä tekevät organisaatiot jyvässeudulta, mm. tetoimisto, järjestöt, poliisi, seurakunta, opiskelijaterveydenhuolto, ammattiyhdistykset,
yrittäjät...
• ym.
Säännöllinen neuvottelukäytäntö järjestöjen kanssa, esimerkiksi:
• Liikunnassa toiminnan suunnittelua tehdään yhteistyössä järjestöjen kanssa mm. ohjatut
palvelut, palveluketjut
• Seurafoorumit
Osallistuminen järjestöjen verkostoihin
Kaupunki osallistuu monitoimijaisiin toiminnan suunnittelu- ja kehittämisverkostoihin: KeskiSuomen järjestöareena, Vapaaehtoistoimijoiden verkosto, Sote-järjestöjen verkosto,
Oppilaitos-järjestöt-kaupunki yhteistyö, Kansalaistoiminnankeskus Mataran toiminnan
kehittäminen, jne.
Maakunnallinen yhteistyö
Keski-Suomen liitto kokoaa monenlaisia maakunnallisia toimijoita erilaisiin verkostoihin, joihin
kaupunki osallistuu aktiivisesti
Alue- ja kaupunkipoliittisiin verkostoihin osallistuminen
Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö jne.
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 5
Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö jne.
Suunnitteluosallisuudessa käytettyjä toimintamalleja:
Asiakasraadit
Palveluissa kokoontuu useita palvelua arvioivia ja kehittäviä säännöllisesti kokoontuvia
asiakasraateja. Palvelu järjestää ja koordinoi.
Kansalaisraadit
Voivat olla koko kaupunkia tai esim. jotain asuinaluetta koskevia. Kertaluonteisia (kokoontuvat
n. 3 kertaa). Osallistujat haetaan avoimella haulla mahdollisimman edustavasti. Käsiteltävänä
asiana voi olla vaikea yhteinen ongelma tai jonkin palvelun tai asuinalueen kehittäminen.
Asukastilaisuudet ja yhteistyöfoorumit
Muun muassa nyt viimeisimmäksi monipalvelupisteiden suunnittelussa. Teemalliset
asukaskahvit. Asuinalue- ja kyläillat. Järjestetään usein yhteistyössä ko. asukas- ja
kyläyhdistysten kanssa. Kaupungin ja järjestöjen yhteistyöstä yhdessä järjestöjen kanssa.
Yleisön/asiakkaiden palaute osana suunnittelua esimerkiksi:
• Teatterilla yleisön toiveet otetaan huomioon suunnittelussa, palautekanavien kommenttien
huomioiminen
• Kulttuuripalveluissa eri asiakasryhmät ovat mukana suunnittelemassa toiminnan sisältöjä
palautetta antamalla ja yhteisten tapaamisten kautta
• eri palveluiden palautteiden kerääminen
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 6
III. Päätösosallisuus
15. tammikuuta 2015
10:58
Kuntalaisaloite
Kunnan asukkaalla on kuntalain 28 §:n mukaan oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa
koskevissa asioissa. Kuntalaisaloite.fi:ssä tai tulostettavalla lomakkeella voit tehdä aloitteita, jotka
koskevat Jyväskylän kaupungin toimintaa.
Nuorten aloitekanava
www.aloitekanava.fi/jyvaskyla
Otakantaa.fi http://otakantaa.fi
Laajasti kuntalaisten palveluihin vaikuttavista päätöksistä avataan keskustelu valmisteluvaiheessa
otakantaa.fi –palvelussa, keskustelua velvoitettu seuraamaan ja kommentoimaan valmistelevat
virkamiehet. Keskustelun yhteenveto liitetään valmistelun tausta-aineistoksi.
Päätöksentekoaineistoon liitettävä ”yleinen kuntalaispalaute ja lausunnot” (kulttuuri- ja
liikuntapalvelut, kasvun ja oppimisen palvelut)
Joko valmistelu- tai viimeistään päätöksentekovaiheessa kerätään kuntalaisilta kirjallista palautetta
päätöksentekoon liittyen valmistelijoille ja päättäjille joko nettilomakkeella tai
sähköpostitse/kirjallisesti. Tämä aineisto liitetään päätöksentekoaineistoon.
Toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat
Kaupunginhallitus: http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/hallitus
Kaupunginvaltuusto: http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/valtuusto
Lautakunnat ja johtokunnat: http://www.jyvaskyla.fi/hallinto/lautakunnat
Kokousten ennakko- ja päätöstiedotteet
Kun esityslista julkaistaan netissä, toimielinten kokouksista laitetaan kaupungin nettisivuille ja
lähetetään medialle ja sisäisesti sähköpostilla tiedote tulevasta kokouksesta.
Toimielinten kokousten jälkeen keskeisistä päätöksistä laitetaan tiedote kaupungin nettisivuille ja
lähetetään medialle ja sisäisesti sähköpostilla.
Kaavojen ja katu- ja vihersuunnitelmien nähtävilläolo (ennen päätöksentekoa) (myös
suunnitteluosallisuudessa)
Asema- ja yleiskaavat ovat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtävillä sekä luonnos- että
ehdotusvaiheessa. Kaavojen käsittely luottamuselimissä vaihtelee niiden merkittävyydestä riippuen
(ks. Kaavoitusprosessi-opas http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kaavoitusprosessi_2014.pdf). Kaavojen
vireille tulosta ja nähtävilläolosta tiedotetaan joko sanomalehdessä tai osallisille lähetettävillä
kirjeillä.
Katu- ja vihersuunnitelmat laitetaan nähtäville ennen päätöksentekoa.
Tiedottaminen, kuuleminen ja lausuntojen pyytäminen
Tapahtuu valmisteluohjeiden tai ao. substanssilakien edellyttämällä tavalla, suunnitelmien ja
ohjelmien osalta toimitaan samoin (jos substanssilaissa ei ole edellytetty muuta, niin sitten
sovelletaan hallintolakia).
Sosiaalipalveluissa
Yksilöasioissa asiakkaille neuvotaan muun muassa päätöksien muutoksenhakuprosessit.
Asiakasta kuullaan ja osallistetaan palveluprosesseissa.
Palveluseteli mahdollistaa asiakasta valitsemaan palvelun tuottajan.
Terveyspalveluissa
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 7
Terveyspalveluissa
Potilas osallistuu omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon, lisäksi potilailla
on tietty valinnan vapaus hoitopaikan suhteen. Käytössä olevat palvelusetelit mahdollistavat
potilaan valinnan vapautta yksityisellä sektorilla hoitopaikan valinnassa.
Asukas- ja asiakastilaisuudet:
Kuntalaistilaisuudet valmisteilla olevista asioista
Laajasti kuntalaisten palveluihin vaikuttavista päätöksistä järjestetään kuntalaistilaisuuksia keskeisillä
paikoilla (Esim. Minnansali tai alueellinen julkinen tila). Tilaisuuksien aika on pääsääntöisesti klo
18-20. Laajemmat esim. koko palveluverkkoa koskevat tilaisuudet pyritään videoimaan ja
lähettämään suoraan netissä.
Tilaisuuksista tiedotetaan ennakkoon, myös lehti-ilmoituksia tarvittaessa.
Kuntalaisten kansalaisraadit (on myös kohdassa 2)
Voivat olla koko kaupunkia tai esim. jotain asuinaluetta koskevia. Kertaluonteisia (kokoontuvat n. 3
kertaa). Osallistujat haetaan avoimella haulla mahdollisimman edustavasti. Käsiteltävänä asiana voi
olla vaikea yhteinen ongelma tai jonkin palvelun tai asuinalueen kehittäminen.
Lasten parlamentti
Lasten ja nuorten demokratiakasvatusta tukeva vaikuttamiskanava ja osa Jyväskylän alakoulujen
osallisuuskasvatusta. 9 alueellista Pikkuparlamenttia.
Jyväskylän nuorisovaltuusto
13-20 -vuotiaden vaikuttamiskanava. Pyrkii parantamaan nuorten osallisuutta ja kehittämään heidän
vaikuttamismahdollisuuksiaan. Muun muassa jakaa hankerahaa nuorten hankkeille.
Vammais-, vanhus- ja veteraaniasiainneuvostot
Seuraavat kunnallista päätöksentekoa omilla sisältöalueillaan ja tuovat näkemyksensä esim.
esitysten ja aloitteiden kautta. Kaupunginhallituksen edustaja mukana.
Nimienkeruu adresseihin ja kansalaisaloitteisiin mahdollista ja sallittua kirjaston tiloissa.
Yhdistykset, työryhmät oppilaskunnat
Esimerkiksi:
• Opistolaisyhdistykset, joissa jäseninä kansalaisopiston opiskelijat.
• Kestävä kehitys työryhmä (opiskelijaedustus kansalaisopistolla).
• Vertaisohjaajatoiminta, vapaaehtoiset, kulttuuriluotsit.
• Oppilaskuntatoiminta (perusopetuspalvelut)
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 8
IV. Toimintaosallisuus
15. tammikuuta 2015
10:58
Suora toiminta:
Asukkaille järjestetyt talkoot
• Asuinalueilla ja koululaisille järjestetään ympäristön siivoustalkoita.
• Vieraslajien torjumiseksi on järjestetty asukkaille haittakasvien torjuntatalkoita.
• Myös esim. sipulikukkien istutustalkoita on järjestetty.
Viherhoitoluvat
Asukas tai taloyhtiö voi hakea lupaa kaupungilta esim. kotinsa läheisen viheralueen hoitoon. Luvan
myöntämisen yhteydessä hakijan kanssa sovitaan alueen hoidon periaatteista.
Puistojen ja uimapaikkojen hoitosopimukset
Joiden leikkipuistojen sekä uimapaikkojen hoidosta on tehty esim. asukasyhdistysten kanssa
hoitosopimuksia. Muutoin kyseinen palvelu on yleensä ollut lakkautusuhan alla, ja asukkaille on
tarjottu mahdollisuus omatoimisesti jatkaa alueen ylläpitoa.
Myös latujen, ulkoliikuntapaikkojen, ym. kunnossapitosopimuksia tehdään yhdistysten kanssa.
Erilaisten teematapahtumien järjestäminen ja tukeminen
Esimerkiksi:
• Kaupunki tukee mm. Pyöräilyviikon ja Liikkujan viikon järjestelyitä.
• Tapahtumat toiminta-alueen laitamilla, tempaukset mm. Laulu Liikuttamaan vanhusten
palvelutaloissa ja päiväkeskuksissa 2014-2015.
• Kaikille avoimet ja maksuttomat tilaisuudet, luennot, juhlat, näyttelyt, tapahtumat.
• Teatteritiistai, työpajat, Nuori näyttämö -tapahtuma.
• Maakunnallinen museo- ja kotiseutupäivä,
• Keskisuomalaisella kirjastokortilla museoihin -kampanja.
• Valon kaupunki
Asukastilaisuudet
Monipalvelupisteiden suunnittelu. Teemalliset asukaskahvit. Asuinalue- ja kyläillat. Tilaisuuksien
tarkoitus on myös lisätä suoraa vuoropuhelua asukkaiden ja kaupunkiorganisaation välille ja tarjota
osallistumisen paikkoja. Järjestetään yhteistyössä asukas- ja kyläyhdistysten kanssa.
Kansalaistoiminnankeskus Mataran avoimet tapahtumat ja keskustelutilaisuudet. Mataran
aamukahvit. Asukkaille tarjotaan osallistumisen paikkoja. Kaupunki on yhteistyökumppanina.
Osallistavat yhteistyöprojektit ja tilaisuudet
• Yleisötyön painopisteenä lapset, nuoret ja vanhukset (kulttuurissa useita)
Suomen käsityön museon Wikipedia-hanke.
Tapahtumiin osallistuminen
• Kaupunki on eri tavoin mukana osallistumassa, tukemassa tai mahdollistamassa muiden
(järjestöt ym.) järjestämiä tapahtumia. Esimerkiksi Yläkaupungin yö, Sataman yö, Tourujoen
yö, asuinalueiden tapahtumat.
• Yhteinen tekeminen alueiden toimijoiden kanssa, mm. vierailut, retket, tapahtumat ja
tietoiskut (neuvontapalveluissa)
Vapaaehtoistoiminnankeskus Vaparin toiminta
Kaupungin järjestämää toimintaa Matarassa. Mm. Vapaaehtoistoiminnan koordinointi,
vapaaehtoisten rekrytointi, koulutus, tuki ja välitys. Vertaisryhmätoiminnan koulutus, tuki ja
koordinointi.
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 9
koordinointi.
Terveyspalvelut
Terveyspalveluissa kokeillaan "maallikkovetoista" Arkeen Voimaa ryhmätoiminta sekä tehdään
yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa toimintaosallisuuden vahvistamiseksi.
Lisäksi esimerkkeinä kotikäynnit potilaiden luona ja alueellinen perhekeskusverkostotoiminta.
SOME-ryhmät yms.
Erityisesti erilaisten kehittämishankkeiden yhteydessä on perustettu mm. Facebook-ryhmiä, blogeja
ym., joiden kautta kaupunkilaisia on kutsuttu mukaan ideoimaan alueiden suunnittelua,
osallistumaan alueilla järjestettävään toimintaan yms. Esimerkki sosiaalisen median käytöstä
osallistamisessa: Kaupungin Kangas, Ideointiprojekti Kaupungin kangas
http://www.jyvaskyla.fi/kangas
Välillinen toimintaosallisuus (mahdollistaminen)
Toimipaikat asukkaiden käytössä
• Kirjastoissa on tiloja, joissa kokoontua ja järjestää erilaisia yleisötilaisuuksia
kansalaisjärjestöille, yrityksille ja ryhmille. Samoin kunnallisvaalien ja eduskuntavaalien
äänestyspaikat. Kirjastot toimivat asukkaiden kohtaamispaikkoina erityisesti niillä alueilla,
joissa ei ole muita asukkaiden käytössä olevia julkisia tiloja.
• Teatteri ja Taulumäen kirkko. Konserttien vienti eri kaupunginosiin (esim. Palokan koulukeskus
ja Huhtasuo). Orkesterivierailut palvelukoteihin ja kouluihin. Joitakin konsertteja on
streamattu internettiin.
• Koulut, päiväkodit, liikuntapaikat jne. ovat kuntalaisten käytössä sopimuksen mukaan.
Asuinalue- ja kylätalojen tukeminen
Kaupunki on mahdollistamassa asukkaiden ja yhdistysten toimintaa tukemalla muun muassa
avustuksin.
Kansalaistoiminnankeskus Matara ja Sepänkeskus
Kaupunki mahdollistaa kansalaistoimintaa tukemalla/ tarjoamalla edullisesti kokoontumistiloja.
Tilojen hallinnoinnissa tehdään yhteistyötä Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki (KYT) ry:n kanssa.
Avustukset järjestöille
Jyväskylässä toimivat yhdistykset voivat hakea kaupungilta avustuksia yleishyödylliseen
toimintaansa.
-----------------------------------------------------------Toimintaosallisuutta on paljon myös suoraan kaupungin peruspalveluissa, esimerkkinä kasvun ja
oppimisen palvelut:
○ Hyvä aloitus ja vasu-keskustelut (varhaiskasvatuspalvelut)
○ Vanhemmat pyritään saamaan mukaan ryhmän toimintaan ainakin yhden
aamupäivän(varhaiskasvatuspalvelut)
○ Lapset ja nuoret mukana toiminnan ja toimintaympäristöjen suunnittelussa toiminnan
lähtökohtana (varhaiskasvatuspalvelut, perusopetuspalvelut ja nuorisopalvelut)
○ Nuorten nettilehti Painovirheen toimitus (nuorisopalvelut)
○ Tiloilla toiminnan mahdollistaminen nuorten omaehtoisten ryhmien toiminnalla
(nuorisopalvelut)
○ Liikkuvaksit (perusopetuspalvelut)
○ Projektiryhmät (nuorisopalvelut)
○ Kouluruokailu (perusopetuspalvelut)
○ Koko henkilöstö mukana mentoroinnissa (varhaiskasvatuspalvelut, oppilashuollon
palvelut)
Lisätietoja: Hyvän oppilashuollollisen toiminnan lähtökohtana on aina asiakas.
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 10
Oppilashuoltoyksikössä on perehdyttämisohjelma, joka sisältää mm. uuden ja ”vanhan” työntekijän
keskinäisesti mentoroinnista. Yksikkö on jaettu aluetiimeihin ja ammattikuntakohtaisiin tiimeihin.
Työntekijät on jaettu alueelle asuinalueiden mukaisesti ja siten usein toimivat kyseisen asuinalueen
toiminnassa mukana, kuten Tikkakoskella ja Keltinmäessä psykososiaalisen palvelun käynnistämässä
perheverkostotoiminnassa.
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 11
V. Arviointiosallisuus
15. tammikuuta 2015
10:58
ePalaute-palvelu
ePalaute-palvelun kautta kuka tahansa voi antaa palautetta esim. kaavoituksesta, jätehuollosta,
puunkaadoista ja puunkaatotoiveista, joukkoliikenteestä, katujen aurauksesta ja kunnossapidosta,
päällystevaurioista, kevyen liikenteestä, satamista, viheralueiden hoidosta, ulkovalaistuksesta jne.
(myös kansalaisopisto, museopalvelut).
eHarava-kyselyt
eHarava-sovelluksella voidaan tehdä kyselyjä asukkaille esim. tekeillä oleviin suunnitelmiin liittyen.
Asukastilaisuudet, kyläillat, asukaskävelyt, kansalaisraati, työpajat, sidosryhmäseminaarit ja muut
yhteistyötilaisuudet
Erilaisia asukastilaisuuksia, kyläiltoja, asukaskävelyitä, kansalaisraateja ja työpajoja järjestetään
erityisesti vireillä olevien kaavojen ja muiden suunnitelmien laadintaprosessien aikana.
Yhteistyötilaisuuksia järjestetään tarpeen mukaan eri sidosryhmien kanssa esim. opiskelijat,
torikauppiaat ja rakentajat kanssa.
Kyläillat / katu- ja puistofoorumit ovat olleet säännöllisesti eri kaupunginosissa kiertäviä tilaisuuksia,
joissa on esitelty kaupungin suunnitelmia ym. kullakin alueella sekä vastattu kaupunkilaisten
kysymyksiin koskien vaihtelevia aiheita.
Sidosryhmäseminaareja järjestetään mm. erilaisten ohjelmien ja strategisten suunnitelmien
laadinnan yhteydessä. Sidosryhmiä voivat olla erilaiset yhdistykset, yritykset ja tietenkin myös
asukkaat.
YRVA-menettely yrittäjien kanssa
yritysalueiden kaavoista pyydetään erityinen YRVA eli yritysvaikutusten arviointi Jyväskylän yrittäjien
YRVA-ryhmältä.
Yhteistyö asukkaiden kanssa lähimetsien hoidossa
Lähimetsien hoidon käytäntönä on lähettää tiedotteet koteihin koskien alueen tulevaa lähimetsien
hoitoa. Asukkaille annetaan mahdollisuus merkitä lähimetsästään niitä puita, jotka toivotaan
poistettavaksi. Lisäksi lähimetsien hoidon toteutumisen jälkeen kartoitetaan alueen asukkaiden
näkemyksiä hoitotöiden, tiedottamisen ym. onnistumisesta.
Kyselyt
Asiakaskyselyt eri palveluissa
○ varhaiskasvatuspalvelut,
○ nuorisopalvelut
○ Lista täydentyy...
• Henkilöstökyselyt
Sosiaalipalveluissa kerätään vuosittain asiakaspalaute (asiakastyytyväisyyskysely). Lisäksi
Hannikaisenkadun sosiaaliasemalla ja J-Napissa ( Nuorten aikuisten palvelukeskus) toteutetaan
mobiilipohjaiset asiakaskyselyt. Asiakkailla on mahdollisuus antaa kehittämisehdotuksia palveluun.
Palvelujen omat palautekanavat
Palveluissa kerätään mm. asiakaspalautteita järjestetyistä tilaisuuksista.
Terveyspalvelut
Palautekanavia on useita; potilaan Haipro, perhevalmennuspalautteet Lyyti-järjestelmän kautta,
asiakastyytyväisyyskyselyt, Jyväskylän kaupungin palautejärjestelmä. Lisäksi potilaalla on
mahdollisuus antaa palautetta suorassa potilaskontaktissa, potilasasiamiehen välityksellä sekä
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 12
mahdollisuus antaa palautetta suorassa potilaskontaktissa, potilasasiamiehen välityksellä sekä
muistutusten ja kanteluiden kautta.
Kilpailut
Nimikilpailu, logokilpailu jne.
Some
Sosiaalisen median kanavien (Facebook, Twitter, YouTube, Flickr) kautta kuntalaiset voivat antaa
palautetta ja osallistua keskusteluun muun muassa teatterilla, liikunnassa, nuorisopalveluissa,
museoilla.
Muu palaute
• Palautekirja ja/tai palauteseinä,
• verkkojulkaisuihin liittyvä palautteen ja lisätiedon antamismahdollisuus.
• Julkinen palaute ja arviointi on lähtökohta kaikessa toiminnassa.
• Kurssiarvioinnit
• Ruusut ja risut -laatikot erilaisissa tapahtumissa.
• Sanallinen palaute messuilla ym.
Jyväskylän keskustelupalasta JyväskyläTori
Julkinen keskustelupalsta kaupungin nettisivuilla
Asiakasraadit
• Varhaiskasvatuspalveluiden asiakasraati (varhaiskasvatuspalvelut)
• Nuorten aikuisten palvelukeskuksen asiakasraati
• Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasraati
• Vammaispalvelujen asiakasraati
• Vanhuspalveluiden asiakasraati
• Museopalvelujen asiakasraadit
Eri palvelualueilla on ko. palvelua arvioivia ja kehittäviä säännöllisesti kokoontuvia asiakasraateja.
Ko. palvelualue järjestää ja koordinoi.
Vammais-, vanhus- ja veteraaniasiainneuvostot (myös kohdassa 3)
Seuraavat kunnallista päätöksentekoa omilla sisältöalueillaan ja tuovat näkemyksensä esim.
esitysten ja aloitteiden kautta. Kaupunginhallituksen edustaja mukana.
Vanhempainyhdistykset ja vanhempainneuvosto (perusopetuspalvelut)
Talokokoukset, tilojen kehittämisryhmät (nuorisopalvelut)
Osallisuuden ja vaikuttamisen muodot Sivu 13