PUHURI - Pohjanmaan Partiolaiset ry

Transcription

PUHURI - Pohjanmaan Partiolaiset ry
Pohjan
Puhuri
Lippukuntahuivien
taustoja,
s. 10-11
Onnistu
etäpartiolaisena,
s. 4-5
Idols-Jonen
juttusilla,
s. 7
Partiota vaaroilta lakeuksille
2/2007
Pääkirjoitus
Piirinjohtajien palsta
Solmun riemu
ja tirkistelyn into
Partiossa voi iloita ihan pienistäkin asioista.
Sellaisista, jotka saavat muistamaan sen,
miksi yleensäkin aloitti tämän harrastuksen. Minä koin onnistumisen iloa viimeksi
istuessani tässä koneen ääressä ja värkäten
netistä löytyvien ohjeiden perusteella huiviini uutta solmua.
Se solmu onnistui! Mutta kenelle siitä olisin
kertonut?
Tässä vaiheessa tulee apuun tietotekniikka
ja nettiyhteys, jonka avulla tavoitin nopeasti
monta partiokaveria ja sain jaettua tämän
tärkeän onnistumisen tunteeni muiden
asiaan perehtyneiden henkilöiden kanssa.
Ryhdyin netin aktiivikäyttäjäksi kymmenen
vuotta sitten. Silloin oli vielä luksusta pitää
yhteyttä ystäviin ilmaiseksi ja reaaliajassa,
mutta netin arkipäiväistyessä asiat ovat
pyörähtäneet päälaelleen. Nykyään on
harvinaista tavata ystäviä kasvotusten, sillä
kaikki yhteydenpito tapahtuu verkossa.
Näppärää, eikös?
Oppimastani josefiinansolmusta tuli siis
virtuaalinen riemu ja siitä sikisi monipolvinen keskustelu aikoinaan partiossa opituista, mutta myöhemmin unohtuneista taidoista. Toivottavasti kasvokkain keskustelu
ei ole yksi niistä taidoista ystävyydensolmun ohella, jonka huomaan menettäneeni
muutaman vuoden päästä.
Monet partiohommat ovat viime
vuosina siirtyneet verkkoon. Informaatiota tulvii näyttöpäätteelle
joka kolkasta. Partioaiheesta löytyy jos jonkinlaista nettisivustoa,
virallista ja epävirallista, mutta
kaikki täynnä intoa ja halua
näyttää, että näin meillä,
mites teillä. Yhtä partioviestimisen muotoa
olen jäänyt kuitenkin
kaipaamaan, nimittäin
blogia. Uusipartio.fi
–sivustolla bloggailivat
2
Pohjan Puhuri
viime vuonna Erja, Valtteri ja Anu, joiden
kirjoituksista sai palasen partiososiaalipornoa. Nyt tätä mahdollisuutta ei enää valitettavasti ole, eikä varteenotettavia partioblogeja ole putkahdellut ainakaan Suomen
blogilistalle.
Kerromme tässä Puhurissa enemmän
nykyteknologian mahdollisuuksista, erityisesti partiota silmälläpitäen. Monipuolinen ja kaksisuuntainen viestintä onnistuu
verkossa, kunhan kaikki sitä muistavat käyttää. Tekniikka on hyvä apuväline, mutta
toistaiseksi parhainkaan pikaviestin ei anna
samoja elämyksiä, mitä partiossa voi kokea
leirillä ja retkillä.
Vaikka olen istunut tässä koneen kimpussa tammikuusta lähtien ja välillä solmuja
värkäten, olen silti huomannut, että kevät
on jo pitkällä. Toimintakauden loppukiri
alkaa olla kaikissa lippukunnissa lähellä,
joten puhtia sinne, missä niitä elämyksiä
kuulemma tarjotaan!
Sanni
Toimituskunta
Päätoimittaja: Sanni Aho
sanni.aho(ät)k-pp.fi
Toimitussihteeri: Kaisa Holli
kaisa.holli(ät)epp.partio.fi
Taitto: Pekka Kuru
pekka.kuru(ät)partio.fi
Toimittajat:
Henna Hautakoski, Henna Kalliokoski,
Heini Pellinen, Anna Anttila,
Ulla Pirkola, Arttu Tanner,
Teija Valkeinen, Anssi Klemetti
Valokuvaaja:
Janne Seppänen
Toimituskunnan sähköposti:
pohjanpuhuri(ät)pohjanmaa.partio.fi
Aineisto
Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen aineisto(ät)
pohjanmaa.partio.fi deadlineen mennessä.
Uuden piirin
suunnittelu etenee
Marraskuussa pidettiin Suomen
Partiolaisten jäsenkokous, joka
päätti piiritoiminnan rakenteen
uudistamisesta. Päätöksen mukaisesti Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan partiopiirien
alueelle perustetaan uusi piiri,
joka ottaa hoitaakseen vanhojen piirien tehtävät.
Uuden piirimme suunnittelu
alkoi konkreettisesti tammikuussa piirihallitusten yhteisellä
seminaarilla, jonka jälkeen suunnitelmaa on työstetty toiminnanaloittain. Maaliskuun alussa piirihallitukset hyväksyivät
suunnitelman ensimmäisen
version, joka toimitettiin lippukunnille tutustuttavaksi. Suunnitelma on luettavissa myös
Pohjanmaan Partiolaisten nettisivuilla.
Uuden piirin suunnittelun
lähtökohtana on ollut alueellinen tasa-arvo ja toiminnan
alueellinen kattavuus. Suunnittelussa pyritään varmistamaan
myös se, että piirin resurssit
ovat järkevässä ja tehokkaassa
käytössä. Tavoitteena on tehdä
piiri, jossa lippukunnat saavat
toimintaansa mahdollisimman
laajan ja laadukkaan tuen.
Suunnitelmaa päivitetään
jatkuvasti, jotta uusi piiri on aloittaessaan niin
hyvä, kuin mahdollista.
Suunnittelun tueksi haluamme paljon palautetta. Jokainen mielipide
on tärkeä, ja vie yhteistä
asiaamme eteenpäin.
Ota siis rohkeasti kantaa ja kerro mielipiteesi
suunnitelmasta!
Petteri Juusola
P-PPP:n piirijohtaja
Vuoden 2007 aineiston deadlinet:
3/07 14.5.
5/07 10.9.
4/07 13.8.
6/07 12.11.
Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua
deadlinesta.
Julkaisija
Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry
Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry
Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry
Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa
Levikki: 4350 kpl
Painopaikka: Kalevaprint Oy, Oulu
ISSN: 1796-3699
Kannessa
Kännyköiden kuuluvuus kattaa
koko maan, kuva Sanni Aho
Piirien yhteystiedot
Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry
toimisto(ät)epp.partio.fi
Keski-Pohjanmaan Partiolaiset ry
kppartiolaiset(ät)kotinet.com
Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri ry
toimisto(ät)p-ppp.fi
Projektikuulumiset
Vanhat partiolaulut äänitteeksi
Tuntuuko siltä, että Åttopoikien muutama
vuosi sitten julkaisemalta partiolaululevyltä
puuttui joku olennainen laulu? Ehkäpä
löydät laulusi Vähäojan Tanjan ideoimalta
levyltä ”P niinku partiolaulu”.
Tanja Vähäoja Liungilan Eränkävijöistä
sai ajatuksen partiolaululevystä jo ennen
Åttopoikien Iltanuotiolla –levyä, mutta
toteutus otti aikansa.
- Seurakunnan partiotyöntekijöiden Seppo-päivillä vanhat partiokonkarit lauloivat
iltanuotiolla vanhoja ihania partiolauluja,
joiden sanat löytyivät kyllä laulukirjoista,
mutta säveltä ei. Ajattelin, että äänite
lauluista olisi kiva, ennen kuin unohtuisi
miten laulut oikeasti lauletaan, selvittää
Tanja.
Projekti polkaistiin käyntiin vuonna 2005
piirin projektina, sillä osoittautui että levyn
tekeminen oli suuritöinen projekti yhdelle
lippukunnalle. Tanja kehittelikin yhdessä
levyn työryhmän kanssa ajatuksen siitä,
että keskipohjalaiset lippukunnat olisivat
mukana laulamassa levyllä.
- Levyn tekoon lähti kahdeksan lippukuntaa, joille työryhmä jakoi valitsemansa laulut ja sain seurakuntien kanttorit mukaan
harjoittamaan lippukuntia näiden kotikunnilla, kertoo siviilissä Kalajoen seurakunnan
nuorisotyöntekijänä työskentelevä Tanja.
Osa Tanjan levylle kaavailemista lauluista
julkaistiin jo Iltanuotiolla -levyllä, mutta
onneksi valinnanvaraa partiolauluissa löytyy.
- Laulut valittiin siten, että ei tulisi päällekkäisyyksiä Åttopoikien levyn kanssa. Levyltä löytyy esimerkiksi jo aikaisemmin
julkaistu Pinjan leirilaulu, joka näkyy myös
levyn nimessä ”P niinku partiolaulu”. Pinjan leirilaulu on tosin ainoa ”valmis” äänite,
muut laulut ovat lippukuntien esittämiä.
Työtä levy on vaatinut, mutta suurin
vaikeus on Tanjan mukaan ollut työryhmän saaminen koolle – kaikilla jäsenillä
kun on niin paljon muitakin hommia.
Lippukunnat lähtivät mukaan helposti ja
maaliskuisena äänitysviikonloppuna lähes
koko levy saatiin purkitettua. Nyt laulut
ovat masteroitavana ja levy julkaistaan
Keski-Pohjanmaan Partiolaisten 50-vuotisjuhlassa 21.4.
- Mielenkiinnolla odotan, että minkälainen
kiekko huhtikuuhun mennessä tulee ulos.
Äänitykset kuulostivat hyvältä ja nyt levy
on ammattilaisten käsissä, joten uskon, että
lopputulos on hieno.
Tanja uskoo myös, että levylle löytyy käyttöä. Sen on tarkoitus olla ihan opetus-CD,
jonka voi laittaa pyörimään vaikkapa laumaillan päätteeksi ja mukanakin pystyy
laulamaan, sillä sävelkorkeus on valittu sitä
silmälläpitäen.
- Tämä on syntynyt tarpeeseen, joten levy
ei jää hyllyyn lojumaan, Tanja tiivistää.
Teksti: Sanni Aho
Pohjan Puhuri
3
Sähköiset viestimet
hyöty vai haitta?
Teksti: Kaisa Holli
Kuvat: Sanni Aho
Nykyään
lähes jokainen
osaa käyttää
tietokonetta ja
sähköpostia.
Alaa valtaavat myös messenger, Skype,
IRC... niin
mitkä? Voisiko
niistä olla jotain hyötyä
partiossa?
4
Pohjan Puhuri
Sähköposti
”Luen sähköpostin usein montakin
kertaa päivässä. Toisaalta vastaaminen unohtuu tosi helposti.”
Sähköposti on jo useimmille
tuttu viestintäväline. Tavallisimmin viestit vaihtuvat kahden ihmisen välillä, mutta myös vakituiset sähköpostilistat tai valittu
vastaanottajaryhmä voivat saada
postia. Sähköpostin voi lukea
siellä, missä vain on Internetyhteys. Sähköpostilla voi lähettää
sekä lyhyitä että pitkiä viestejä.
Sähköpostilla on monia huonoja
puolia. Usein viestejä tulee paljon ja osaa jää huomaamatta.
Vastaaminen on helppo unohtaa.
Joskus tärkeät viestit hukkuvat
roskapostin sekaan. Lähettäjän
kannalta on epämiellyttävää,
ettei voi olla varma, onko vas-
taanottaja saanut tai lukenut
lähetetyn viestin.
Sähköposti on kätevä väline
esimerkiksi kokousmuistioiden
välittämiseen. Monissa lippukunnissa on myös onnistuneesti
otettu sähköposti käyttöön sudenpentujen ja vartiolaisten vanhempien tiedottamisessa. Tärkeimmät asiat kannattaa sopia
henkilökohtaisempaan tyyliin.
Kännykkä
”Kännykällä ihmiset saa helposti
kiinni. Puhelimen voi laittaa pois
päältä silloin kun haluaa olla rauhassa. Puhelimessa ei jää epäselvyyksiä.”
Soitto on varma tapa saada tieto välittymään. Kännykät ovat
tosin tehneet sen, että tietoa täytyy olla vastaanottamassa koska vaan – ainut tapa saada omaa
aikaa on todellakin laittaa virta
kännykästä pois. Soittoja niin
partio- kuin muissakin asioissa
voi tulla yömyöhällä tai aamuvarhain.
Puhelimessa asiat saadaan sovittua, eivätkä sanat huku bittiavaruuteen. Joidenkin mielestä soittaminen vieraammalle ihmiselle
on jännittävää ja puhelimessa
puhuessa voi helposti unohtaa
asioita. Poissaoleva henkilö voi
osallistua kokeeseen olemalla
puhelimen päässä – joko koko
kokouksen ajan tai vastaamalla
tarvittaessa.
Messenger
ja
Skype
”Mese on aina auki, kun olen koneella.”
Messenger on ohjelma, jonka
voi ladata ja asentaa omalle
koneelleen ja sen sekä Internetin
välityksellä käydä toisten kanssa
pikaviestikeskustelua. Mese
on helppo pitää taustalla auki,
vaikka koneelle varsinaisesti
puuhaisi jotakin muuta. Pikaviestikeskusteluihin voi osallistua
myös useita henkilöitä samanaikaisesti.
Mesellä asioista on helppo sopia
ja kun toinen vastaa, tietää, että
viesti on luettu. Liika mesellä
sopiminen voi tosin saada ihmiset karttamaan ohjelman käyttöä – alun perin ystävien väliseen
yhteydenpitoon tarkoitettu systeemi on muuttunut nakittajaksi.
Skype on aika tavalla Messengeriä
muistuttava ohjelma; ero on siinä,
että Skypellä voi myös puhua toisten kanssa, melkein kuin puhelimessa. Puhuminen on ilmaista,
joten laskujen kertymisestä ei tarvitse huolehtia ja silti saavutetaan
henkilökohtaisen keskustelun
tuomat edut. Myös usean henkilön yhteispuheluita voi puhua ja
Lapin piiri on jopa käyttänyt Skypeä piirihallituksen kokouksissa.
Välillä Skypen toiminta ja kaikkien
osallistujien pysyminen linjoilla on
hieman epävarmaa.
IRC
”Irkkaus on elämäntapa.”
Jotkut luulevat että IRC kuoli yhdeksänkymmentäluvun myötä,
mutta ehei! Internet Relay Chatia varten tarvitaan ohjelma, jonka avulla muodostetaan yhteys
jonkin verkon jollekin serverille
ja liitytään kanaville, joilla sitten voidaan keskustella muiden
kanavalla olijoiden kanssa. Myös
kahdenkeskinen keskustelu onnistuu.
Useimmat irkkaajat ovat nykyään
elämäntapairkkaajia, jotka pitävät
ohjelmaa päällä päiväkausia riippumatta siitä, ovatko koneen
ääressä – huolestuttavan usein
he kyllä ovat. Vaikka tavoiteltu
käyttäjä ei olisikaan paikalla,
jäävät viestit näkymään kanavalla ja tallentuvat, joten ne voi
huomata myöhemmin. Keskustelun lomassa on kätevä sopia asioita ja koska kuka tahansa
voi perustaa oman kanavan, voi
erilaisille projekteille perustaa
ihan oman. Lisätietoa aiheesta
löytyy esimerkiksi osoitteesta
irc-galleria.net/irc-opas.html löytyvästä IRC-oppaasta.
Irc-galleria
”Kaikki on nykyään galtsussa!”
Irc-galleria on alun perin IRC:n
käyttäjille suunnattu kuvagalleriapalvelu, jossa käyttäjät voivat
laittaa esille oman kuvansa ja vastaavasti tarkastella, minkänäköisen kaverin kanssa ovat netissä
keskustelleet. Nykyään galleriasta on tullut kuitenkin yleisen
tason kuvagalleria, jossa kuvia
esitellään ja kommentoidaan.
Sosiaalinen puoli on korostunut:
galtsussa vaihdetaan kuulumisia,
jutellaan vähän vieraammillekin
kavereille ja vietetään aikaa kun
on tylsää.
Foorumi
”Foorumilla ideat ja viestit säilyvät
hyvässä järjestyksessä eivätkä ulkopuoliset häiritse työntekoa.”
Foorumi voi olla kaikille avoin
tai rekisteröitymistä vaativa keskustelupaikka, jonne viestejä
– joskus pitkiäkin – kirjoitellaan eri tavoin jaoteltuihin osastoihin. Viestit säilyvät pitkään.
Ihan reaaliajassa foorumi ei
onnistu toimiaan, mutta nopeasti se kuitenkin käy. Toiminta
muistuttaa hieman sähköpostia,
tosin sillä edulla, että viestit eivät
täytä koko sähköpostilaatikkosi
muistitilaa, vaan voit mennä
katsomaan niitä silloin kun haluat. Ongelmaksi voi tosin tulla
se, että joku ei halua koskaan
mennä katsomaan niitä....
WWW-sivut
”No kai se ny netistä löytyy...”
Muun muassa ilmavoimat ja
eduskuntavaalit ovat viime
aikoina näkyneet Irc-galleriassa.
Miksi partiokin ei voisi näkyä?
Gallerian kautta tavoitetaan
erittäin paljon nuoria. Jonkun
verran partiointia jo löytyy, yhteisöistä. Ne ovat käyttäjäryhmiä, joihin käyttäjä voi itsensä
kiinnostusten perusteella liittää.
Melkein minkä tahansa asian
voi nykyään tarkistaa Internetistä. Paitsi Suomen Partiolaisilla, on piireillä ja monilla lippukunnillakin omat sivut. Sieltä
on esimerkiksi sudenpentujen
vanhempien helppo tarkistaa,
kokoontuuko lauma pääsiäisloman aikana – kynnys on paljon
pienempi kuin puhelimella soittamisessa.
Irc-galleria on nykyaikainen yhteydenpitokanava esimerkiksi
johtajan ja vartiolaisten välillä.
Sitä kautta voi pitää yhteyttä ja
muistutella vaikkapa poikkeuksellisesta kokousaikataulusta.
Galtsu löytyy osoitteesta irc-galleria.net
Sivut vaativat kuitenkin jatkuvaa ylläpitoa ja tiedot vanhentuvat nopeasti. Nykyään sivuja
voi tehdä monien onneksi myös
valmiilla ohjelmilla, vaikka kunnianhimoisimmat tietenkin
koodaavat kaiken alusta loppuun
itse! Myös ilmaista sivutilaa esi-
merkiksi oman lippukunnan sivuille on saatavilla. Kotisivuille
on helppo lisätä vieraskirja,
jossa voidaan vähän foorumin
tapaan kysellä asioita ja vaihtaa
kuulumisia, tarpeen tullen myös
anonyymisti ja ihan mihin kellon
aikaan itselle sopii.
Entäs ihan
tavalliset
kokoukset?
”Ei mulla oo Internettiä!”
Sähköiset viestimet helpottavat
elämää, kun välimatkat ovat pitkiä tai yhteistä aikaa on vaikea
löytää. Kun asioita sovitaan niiden kautta, voi kukin osallistua
kotoaan käsin ja esimerkiksi
sähköpostia tai foorumia käytettäessä lukea viestejä silloin kuin
haluaa. Messengerissä tai IRCssäkin roikutaan usein paljon
myöhempään kuin on kohtuullista pitää tavallista kokousta.
Kaikilla ei kuitenkaan ole Internettiä, eikä kaikkia voi pakottaa pelkästään partiota varten
hankkimaan sellaista! Kun kaikki
ovat koolla samassa huoneessa,
ei sanoja häviä roskapostin tai
serverin tilttauksen mukana ja
kaikki ovat toivottavasti tasaveroisessa asemassa. Tekemiset
eivät jää leijumaan ilmaan vaan
tekijät voidaan sopia saman tien.
Kirjainten tai sanojen lisäksi
nonverbaalinen viestintäkin
saa sijaa. Yhdessäolo on varmasti pidemmän päälle myös
hauskempaa kuin tietokoneen
äärellä istuminen! Eikös partion
kuulu olla yhdessä tekemistä,
eikä ajan säästämistä?
Sekä sähköisellä että perinteisellä viestinnällä on hyvät ja huonot
puolensa. Ei käy kieltäminen,
etteikö sähköinen viestintä olisi
nykyään jo korvaamaton apua
monissa asioissa, mutta kokonaan se ei voi perinteistä kokoustamista yhteisen pöydän ja
kaakaomukien äärellä korvata.
Pohjan Puhuri
5
Puutiset
Uusi piiri netissä
www.pohjanmaa.partio.fi
Työnimenään Pohjanmaan
Partiolaisia käyttävän uuden piirin nettisivut julkaistiin Muistelemispäivänä 22.2. Tulevalle piirille haluttiin nopealla aikataululla omat sivut, koska niiden
kautta mahdollistuu nopea tiedonvälitys lippukunnille. Työnjako vanhojen piirien ja tulevan
piirin sivujen välillä on näkyvä
– pohjanmaa.partio.fi uutisoi
suunnitelmista ja tarjoaa alustan
tulevaisuutta varten, kun taas
vanhojen piirien sivut (www.
epp.partio.fi, www.k-pp.fi, www.
p-ppp.fi) taas keskittyvät totuttuun tapaan nykyisestä toiminnasta kertomiseen.
Materiaalia uusille sivuille
lisätään vähitellen, mutta
toistaiseksi oikeastaan mikään
sivuilta löytyvä tieto ei ole kiveen
kirjoitettua – edes piirin nimi.
Sivuilta löytyy ensimmäisestä
seminaarista koostettu alustava
suunnitelma, jota jäsenten toivotaan kommentoivan, lisäksi
myös Pohjan Puhurin arkistot
on siirretty sivujen alle. Kommentteja, toiveita ja vaikkapa
uutisvinkkejä voi lähettää joko
sivuilta löytyvän palautelomakkeen kautta, tai sähköpostitse
osoitteeseen webmaster(ät)pohjanmaa.partio.fi. SA
Suomen Partiolaisten talvimestaruudet ratkottiin 3.-4.3. Vantaalla. Pääkaupunkiseudun Partiolaisten järjestämistä kisoista
ropisi Pohjanmaalle menestystä, sillä kisaajat palasivat kahden
hopean ja yhden pronssin kera
kotiin.
Oranssin sarjan hopeaa saivat
Lumikko III Pohjan Veikoista
ja pronssia Ähtärin Eräveikkojen Erä-Hillerit. Sinisen sarjan
kakkosiksi kiri Toimen Poikien
Pale-vartio.
Pohjanmaan Partiolaisten nettisivujen värimaailma ja ulkoasu myötäilee
partion graafista ilmettä.
Jos et vielä tiedä mitä puutiset
ovat, olisi piirien historian ensimmäisestä partiomediakurssista ollut hyötyä sinullekin.
Arttu Tanner näytti kurssilaisille, mistä nettisivut koostuvat.
Kuva: Sanni Aho
Pohjan Puhuri
Helmikuinen kurssiviikonloppu
Ylivieskassa opetti muun muassa,
että otsikot ovat hurjan tärkeitä,
lehteä taittaessa ei kannata missään nimessä käyttää ärsyttävää
fonttia ja puutiset ovat tietenkin
partiouutisia. Piia Holmgrenia Vaasan Partiotytöistä ei
Muistatko keltakantisen vihkosen, turvallisuusohjeet? Niiden kertaaminen on
varmasti aina paikallaan ja tällä hetkellä erityisen ajankohtaista, sillä vihkonen on juuri
käynyt läpi uudistamisen. Vanhaa tietoa on
poistettu ja uutta lisätty. Uudet ohjeet astuvat voimaan 1.5. Niitä voi tilata Suomen
Partiolaisilta ja julkaisua voi tutkia myös
verkossa.
Talvimestaruuskisoissa menestystä
Pohjanmaalaisten sijoitukset:
Oranssi: 2) Lumikko III PV, 3)
Erä-Hillerit ÄEV, 11) Kettu PV,
16) Ronsu TP, 17) Tikrut TP.
Vihreä: 8) Ahmat PV, 9) Bongarit AP, 13) Saukko VMV, 14)
Erä-Porot ÄEV. Sininen: 2) Pale
TP, 3) Tuttifermaatti TP. Punainen: 6) Sekaset PoPi, 7) Koskenkorvaajat IP. Ruskea: 11)
Rae SOOPA. Harmaa: 8) Mettäpökiöt SOOPA.
Puutisten tekoa
ja muuta
mediatreeniä
6
Partiouutiset
lähetä puutinen: piirilehti(ät)epp.partio.fi
kuitenkaan houkutellut kurssille
uuden oppiminen, vaan tavoitteena oli saada uusi näkökulma
media-assistentiksi opiskelevalle
jo tuttuihin aiheisiin.
Mutta kurssilla tuli myös uutta
asiaa. Kriisiviestinnästä en ollut
koskaan kuullutkaan. Ompahan
sampolle jotain uutta opetettavaa, Piia kommentoi naurahtaen kurssin jälkeen. TR
Yrjönpäivä lähestyy vauhdilla! Tänä
vuonna se on maanantaina, 23.4. Monessa
lippukunnassa Yrjönpäivää vietetään juhlallisesti uusien partiolaisten lupauksenannon
merkeissä. Päivää voi kuitenkin yhtä hyvin
viettää ihan miten sen parhaaksi näkee! Pyhä
Yrjänä on partiolaisten suojeluspyhimys.
Jone Nikula sai luennosta kiitokseksi Erja Salolta partioihanne-paidan, jota ei valitettavasti vielä toistaiseksi
ole näkynyt Idols-finaaleissa Jonen päällä. Kuva: Sanni Aho
Lippukunnanjohtajat
koolla Tampereella
Koko Suomen lippukunnanjohtajat seuralaisineen
oli kutsuttu juhlavuoden
kunniaksi Tampereelle 24.2.
Tapahtuma oli yksi juhlavuoden timanteista ja sinne osallistui Pohjanmaan alueelta
nelisenkymmentä lippukunnajohtajaa ja alueohjaajaa.
Aikataulultaan varsin tiiviiseen
päivään mahtui lippukuntakansion julkistaminen, Jone
Nikulan luento, Tampereen
kaupungin tarjoamat kahvit ja
iltajuhla Mikko Kuustosen
musiikilla höystettynä Tullipakkahuoneella. Lisäksi lippukunnanjohtajat kyydittiin
Tampereen halki linja-autoilla
samaa reittiä, mitä kesäkuinen
Suurjuhlan paraati vaeltaa.
Jone Nikulan luento, “Sitouttaminen johtamalla”, oli
varmasti monen lippukunnanjohtajan vetonaula Tampereelle. Jonella itsellään on
partiotausta, joka tosin päättyi
kriittisessä viidentoistavuoden iässä vartionjohtajana.
Jone kertoi elävästi omasta
partiotaipaleestaan, ja antoi
omalla tarinallaan ajateltavaa
lippukunnanjohtajille.
- Sitouttaa ei voi, edes lahjomalla, sellaista ihmistä, joka
ei halua sitoutua, kiteytti Jone
sanomansa. SA
Partiohistoriaa esillä
Oulussa ja Vaasassa
Juhlavuoden
kunniaksi
Suomessa on meneillään kiertävä partionäyttely. Pohjanmaan alueella juhlanäyttely
rantautuu Ouluun ja Vaasaan.
Näyttelyn takana on Suomen
Partiomuseo ja näyttelyssä
vierailijat pääsevät tutustumaan partioliikkeen satavuotiseen historiaan ja myös
sen nykypäivään monin eri
tavoin. Tiedätkö sinä, kuka on
Suomen ensimmäinen kunniapartiolainen? Entä mistä
maasta partiotoiminta alkoi?
Näyttelyn yhteydessä yli 18vuotiaat voivat myös suorittaa ”juhlavuoden hyvän
työn,” sillä Suomen Partio-
laiset ja SPR:n veripalvelu
ovat sopineet näyttelyn ajalle
mittavan verenluovutuskampanjan! Juhlavuoden näyttely
on Vaasassa Pohjanmaan museossa 11.9.-14.10 ja Oulussa
Pohjois-Pohjanmaan museossa 6.12.-20.1.2008. KH
Suurjuhlan jälki-ilmoittautuminen on
vielä mahdollista 2.-27.4. Voimassa ovat
korotetut osallistumismaksut.
Seinäjoella järjestettiin tammi- ja helmikuun aikana Tervetuloa partioon! -kurssi.
Tällainen kurssi on tehopakkaus partiota
siihen aiemmin perehtymättömille mutta
innokkaille johtajanaluille; kurssilla käsitellään kaikkea partion ideologiasta laumailtojen vetämiseen ja metsässä selviytymisestä
partiolauluihin.
Haukiputaalainen Putaan Vilkkaat -lippukunta järjesti helmikuussa sudenpennuilleen kuutamokävelyt, joissa illan pimetessä
päästiin nauttimaan luonnosta ja taivaan
annista. Pakkanen oli kireimmillään ja ehkä
juuri siksi myös tähtitaivas ja kuutamo komeimmillaan.
Kuluvaa vuotta voi juhlistaa myös t-paidalla, jossa aiheena ovat partioihanteet.
Ihanne t-paitoihin voi tutustua tarkemmin
partion nettisivuilla ja sitä kautta onnistuu
myös niiden tilaaminen.
Sukupolvet kohtaavat ensi syksynä!
Partiolaisen ja veteraanin kohtaamisesta
saat lisätietoa myöhemmin. Hanke sopii
kaikille sudareista vaeltajiin ja vaikka koko
lippukunnalle. Varaa aikaa syksyn toimintasuunnitelmasta.
Nettipartiolaisten 20.2.2006 perustama
PartioWiki on kuudensadan rekisteröityneen
käyttäjän voimin saanut aikaiseksi yli 2200
artikkelin kehittyvän partiotietopankin. PartioWikistä löytyy jo varsin kattava kokoelma
pt-kisa- ja retki-ideoita, huutoja, partiohistoriaa- ja tapoja. Ole mukana kehittämässä
wikiä osoitteessa wiki.partio.net.
Pohjan Puhuri
7
Osallistujat taustallaan 100jalkaisen Swanin keula
Tapahtuman tukikohtana toimi
Kaupunginhotelli, joka on hotelliksi hieno ja partiotapahtuman
pitopaikaksi poikkeuksellisen
hieno. Majoituimme kahden
hengen huoneisiin ja söimme
kaikki ateriat hotellin ravintoloissa. Viralliset osuudet tapahtuivat hotellin kokoushuoneessa
ja illalla luonnollisesti saunottiin
hotellin saunassa.
Meripartiojohtajat
tapasivat Jeppiksessä
Suomalaisen meripartion vuosittainen päätapahtuma on
Meripartiojohtajapäivät. Viikonlopun aikana käydään SP:n
meripartioryhmän johdolla läpi ajankohtaisia meripartioasioita, tehdään meriaiheisia ekskursioita, vaihdetaan
kuulumisia ja verkostoidutaan. Tänä vuonna Meri-pj-päivät
pidettiin 3. - 4. 3. Pietarsaaressa paikallisen merilippukunta
Jakobstads Sjöscouterin isännöimänä.
8
Pohjan Puhuri
Tapahtuman ensimmäinen virallinen osuus alkoi kaikkien reilun
30 osallistujan esittäytymisellä,
minkä jälkeen kuulimme leirinjohtaja Jouni Riihelän tietoiskun
tulevasta Satahanka XI -leiristä.
Satahankahan on 4-6 vuoden
välein järjestettävä valtakunnallinen ja kansainvälinen meripartioleiri. Seuraava Satahanka
pidetään kesällä 2008 Ahtelassa,
Turun saaristossa. Leirin teko
on jo kovassa vauhdissa, vaikka
muutama kymmentä avainhenkilöä onkin vielä pestaamatta.
Satahanka-osuuden jälkeen
kuulimme vielä todella pikaisen yhteenvedon uudistuneesta
vesikulkuneuvorekisterilainsäädännöstä.
Virallisen osuuden jälkeen oli
vuorossa mielenkiintoisin ohjelmanumero: kaksituntinen vierailu Nautorin veneveistämölle,
jossa rakennetaan maailmankuulut Swan-purjeveneet. Swan
on maailman arvostetuin venebrändi ja maailmalla nimenä
samalla viivalla mm. Nokian
kanssa. Halvinkin, 45-jalkainen
eli 15-metrinen Swan maksaa
miljooaivnia euroja. Kokonaan
Suomessa rakennettavat Swanit
tuodaan osina Pietarsaareen
ja kootaan ja testataan siellä.
Pääsimme näkemään 6 eri työvaiheissa olevaa venettä, joista
suurimmat olivat 100-jalkaisia
eli 33-metrisiä.
Vierailun jälkeen palasimme
hotelliin välipalalle ja toiseen
viralliseen osuuteen. Kuulimme
lyhyen ikäkausiuudistusinfon ja
pohdimme partiomenetelmän
toteutumista meripartiossa.
Yleisellä tasolla kaikki olivat
yhtä mieltä siitä, että partiomenetelmä toteutuu meripartiossa lähes automaattisesti, toisin
kuin maapartiossa. Ikäkausiuudistusinfon aikana kuultiin myös
paras kuulemani esitys partion
tavoitteista, partiomenetelmästä
ja partio-ohjelmasta sekä siitä,
miten ne liittyvät toisiinsa.
Päivän kääntyessä iltaa kohti
siirryimme hotellin a la carte ravintolaan illastamaan. Listalla
oli erinomainen annos pihviä
ja jotain muuta, ja jäinkin kaipaamaan vain annoksen esittelyä. Illallisen jälkeen oli kolme
tuntia aikaa saunoa ja loppuilta
menikin saunoessa, seurustellessa ja verkostoituessa.
Sunnuntaina oli heti aamiaisen
jälkeen vuorossa tapahtuman
toinen vierailu, jonka kohteena oli kuunari Vega. Vega
on vuonna 1952 valmistunut
Neuvostoliitolle sotakorvauksena rakennettu puinen purjelaiva, joka on monen mutkan
kautta päätynyt huonoon kuntoon ja pietarsaarelaisen säätiön
haltuun. Säätiön tavoitteena on
vapaaehtoisvoimin kunnostaa
kuunari alkuperäiseen asuunsa
joko purjehdus-, museo- tai
ravintolalaivakäyttöön. Samassa
yhteydessä näimme myös toisen
historiallisen laivaprojektin, Jakobstads Vapenin.
Vega-vierailun jälkeen oli vuorossa viimeinen virallinen osuus,
piirikuulumiset. Piirien edustajat kertoivat lyhyesti piiriensä ja
nidien lippukuntien meripartiokuulumiset. Vain K-PP:n ja
Hämeen Partiolaisten edustajat puuttuivat. Piirikuulumisten
jälkeen syötiin jälleen maittava
ateria. Viimeisenä ohjelmanumerona oli perinteisesti Partiopurjehtijat – Scoutseglarna ry:n
vuosikokous. Klo 14 aikoihin
sekin oli ohi ja edessä kotiinpaluu.
Toinen julkaisu
uunista ulos
Partiohistoriaa on taas kansien välissä muutama sivu
enemmän. Pohjois-Pohjanmaan partioperinneyhdistys julkaisi hiljattain alueen partiokirjallisuuden
bibliografian Juhani ”Jussi” Lareksen johdolla.
”Olemme nyt viisi vuotta työstäneet piirimme historiikkia, ja julkaisuja syntyy siinä kylkiäisenä”, Lares
valaisee bibliografian syntyä. Aiemmin partioperinneyhdistykseltä on ilmestynyt Rakas vanha partiokirja, Lareksen ja Irmeli Pääkkösen kasaama kokoelma esseitä vanhoista partiokirjoista. Bibliografiaan
Warispostia ja tyttöenergiaa taas on pyritty keräämään
kaikki piirin alueen partiojulkaisut aina lippukuntalehdistä leirikirjoihin. Jokainen meistä voikin kurkistaa,
löytyykö kirjasesta myös lippukuntalehden nykyinen
päätoimittaja…
Vaikka edellinen julkaisu on vielä uunituore, Lareksella on uusi teos jo suunnitteilla. Seuraavaksi partioperinneyhdistys aikoo kerätä yksiin kansiin pohjoispohjalaisia partiohuutoja ja lauluja.
”Lippukuntien huutoja, vartioiden huutoja, leirilauluja…” luettelee Lares haluttua sisältöä ja rohkaisee alueen partiolaisia ottamaan yhteyttä häneen
tai piiritoimistoon. Partiohistorian monitoimimies
iloitseekin lopuksi, että arkistoissa on jo myös pari
räppiä.
Teksti: Ulla Pirkola
Reissu oli ehdottomasti kannattava. Asiasisältö ei ollut aivan
yhtä mielenkiintoinen kuin viime vuonna, mutta ohjelmaa
oli vähemmän, joten seurusteluaikaa jäi enemmän.
Teksti: Antti Gärding
Kuva: Jouni Riihelä
Pohjan Puhuri
9
Isommilla
leireillä erilaisten
huivien paljoutta
ei voi kuin
ihmetellä. Joka
huivin takana on
yleensä vähintään
yksi tarina – niitä
kannattaa kysellä!
Erilaisuus on rikkautta
myös partiohuiveissa
Oman tarinan muotoileminen huiviksikin on
mahdollista esimerkiksi kahden lippukunnan
yhdistyessä. Huivin suunnittelu on kuitenkin
tarkka taiteenlaji jolla on omat sääntönsä,
joista saa lisätietoa partioheraldikoilta. Ehkä
voisitte suorittaa heraldiikka-taitomerkin?
Suomalaisia partiohuiveja on Internetissä
esillä partiomuseon sivuilla osoitteessa lilja.
partio.fi/museo/huivit.
Oma huivimerkki tekee
huivista lippukuntahuivin
Moni suomalainen partiolippukunta käyttää huivia, joka on tavallisesta sinisestä
huivista muokattu omanlaiseksi lisäämällä
huivimerkki. Usein sudenpennut käyttävät
lupausmerkkiä ja joskus myös käpälänvaihemerkkejä huivissaan ja vasta vartiolaiset
saavat oman lippukunnan huivimerkin käyttöönsä. Toki sudenpennutkin voivat käyttää
samaa merkkiä kuin muukin lippukunta.
10 Pohjan Puhuri
Pyöreää merkkiä kantavat huivissaan muun
muassa Kuusamon Tunturisiskot ja -veikot.
Lippukunnan nimen mukaisesti huivimerkissä on kuvattuna tuntureita ja lisäksi siitä
voi tarkistaa lippukunnan nimen helposti
lukemalla.
Kaksin aina kaunihimpi
Hanhikiven kiertäjien merkki myötäilee huivin reunoja. Yläosa on sininen ja alaosa hopeanharmaa. Renkaan sisäpuolella oleva kuvio on luonnollisesti Hanhikivi – mutta mikä
se sitten on? Kyseessä on muinainen rajakivi
Pyhäjoen edustalla Suomenlahdessa.
Useammallakin keskipohjalaislippukunnalla
on kaksivärinen huivi.
Kokko-Pojat Kokkolasta käyttävät vartioikäisestä alkaen musta-keltaista huivia.
reunassa tai sopivan matkan päässä siitä.
Joskus raitahuivit tilataan valmiina, mutta
usein kapeita kanttinauhoja ommellaan edellisenä iltana ennen leirille lähtöä yhdessä jos
toisessa kodissa kieli keskellä suuta.
Raahelainen Merituuli-lippukunta käyttää
mustaa huivia, jonka toisella reunalla on
kaksi ja toisella yksi hopeanharmaa raita.
Raidat toimivat myös heijastimena – käytännöllistä!
Lohtajan Teiskuveljien värit ovat musta ja
sininen.
Raitojen ompelu on tarkkaa puuhaa
Perinteinen huivimalli on myös se, jossa huivin reunoja kiertävät erilaiset raidat. Raitoja
voi olla kaikilla kolmella sivulla tai vain niskaan menevillä sivuilla. Ne voivat olla ihan
Illinkiertäjät Iistä yhdistää sekä kaksivärisen
että raidallisen huivin. Sinivalkoista huivia
reunustavat aaltonauhat.
Teksti: Kaisa Holli
Niin mikä huivi?
Huivimerkkejä on kaikenmuotoisia, kokoisia, tyylisiä ja värisiä.
Haapaveden Salopartion vinoneliön muotoisessa huivimerkissä on violetilla pohjalla
kuvio, jossa perinteisiin partiotunnuksiin on
yhdistetty sompa, joka esiintyy myös Haapaveden kunnan vaakunassa.
voi olla erisävyinen kuin vanhan. Mutta sehän
vain kertoo ajan kulusta ja partiosukupolvien
virrasta!
Kahdessa värissä on erottuvan partiohuivin
ainekset – varsinkin jos kumpikaan huivin
väreistä ei ole perinteinen partionsininen. Tällainen huivi erottuu muista huiveista myös
etupuolelta, toisin kuin niskapuolelle ommeltava huivimerkki. Toisaalta kaksivärinen huivi
on myös kalliimpi, sillä yleensä ne teetetään
erikseen. Kadonneen tilalle huivia ei voi käydä
ostamassa partiokaupasta ja uuden erän huivi
Huivista partiolaisen tunnistaa. Eri
lippukuntien edustajilla on omat huivinsa, mutta mistä ideat huiveihin on
saatu? Jouni Aaltonen valottaa pietarsaarelaisen Eräkurjet-lippukunnan huivin taustaa.
Eräkurjet perustettiin vuonna
1996, kun Pietarsaaren Kurjet ja Pietarsaaren Eräveikot
yhdistyivät. Uusi lippukunta tarvitsi luonnollisesti uuden huivin.
Viisaat ja luovat päät lyötiin yhteen, ja
hahmotelmia syntyi. ”Pyrittiin tietysti
siihen, että huivi ei olisi ihan samanlainen kuin kaikki muut”, Jouni kertoo.
Oma ehdotus lähetettiin näytille partioheraldikoille. ”Sieltä tuli vastaus, että ei
näitä värejä näin voi yhdistellä”, Jouni
naurahtaa. Heraldikoilta tuli Eräkurjille
kaksi ehdotusta uudeksi huiviksi, joista
järjestettiin lippukunnassa äänestys.
Ääniä laskettiin pariinkin kertaan, sillä
sekä kaikkien lippukunnan jäsenten
äänet että johtokunnan
jäsenten
äänet menivät tasan. ”Arpaahan siinä
heitettiin lopullisesta valinnasta, kun
molemmat vaihtoehdot olivat hyviä”,
Jouni paljastaa. Huivissa näkyy lippukunnan nimen molemmat osat ”erä”
ja ”kurki”. Keltamusta kuviointi sinisellä pohjalla kuvastaa puiden latvoja ja
pitkäkaulaista kurkea. Huivin reunaa
kiertää valkomustat raidat. Aikoinaan
ehdotettiin, että vasta vartiolaisena saisi
mustan raidan huiviinsa, mutta ajatus ei
saanut kannatusta.
Entä se toinen mielipiteitä jakanut ehdotus? ”Ei se onneksi
hukkaan mennyt. Se on nyt
lippukunnan lipussa, mutta
siinä on eri värit”, Jouni kertoo.
Teksti: Heini Pellinen
Pohjan Puhuri
11
Kuvat: Eki Lehtimäki
Partiotaitojen
mestarit ratkesivat
Neljä piiriä kisasi peräkkäisinä viikkoina kaksissa eri kisoissa. EteläPohjanmaan- ja Keski-Pohjanmaan
Partiolaiset kisasivat Kauhavalla
Lakeuden Haukkojen järjestämissä
Haukan hiihdot –kisassa 10.-11.2.
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin partiopiirit taasen kisasivat talvimestaruuksistaan Sanginsuun ympäristössä Oulussa 17.-18.2.
Pikkupakkanen vauhditti
Oulussa
31 vartiota saapui kisaamaan SOOPA ry:n järjestämän Lasku-07 –kisan voitosta, jossa useat tehtävät oli
rakennettu ympäristö-teeman ympärille. Ruskean ja harmaan sarjan
perinteisessä aloituskätevyydessä
rakennettiin osin kierrätysmateriaaleja hyödyntäen, tutumpaa kaupallista vastinetta enemmän tai
vähemmän muistuttava retkikeitin.
Luonnollisesti tuotosta testattiin
myös käytännössä sulattamalla lunta. Ympäristöasiat näkyivät myös
tietopuolta testaavassa ekologinen
jalanjälki -tehtävässä, jossa vartiot
saivat pohtia esimerkiksi ruoantuotannon ympäristövaikutuksia.
Lisäksi kisassa rakennettiin tangram-palapeli ja potkulautaa muistuttava suksiskootteri. Ruoanlaittopuolta harjoiteltiin valmistamalla
laskiaisateria, ja yörastilla sormia
lämmiteltiin Shelbyn tunturihattua
ompelemalla. Luonnontuntemustehtävissä arvuuteltiin tällä kertaa
kaloja ja pöllöjä.
Teksti: Juho Antikainen
Kyllä kisoissa
on kivaa
Lauantaiaamuna suuntaan reippaana kisapaikalle. Kisatoimistossa
yli-innokas paikallinen vj ohjeistaa
minua. Tuhahdan itsekseni, olen
tehnyt tätä ennenkin. Ja tietysti
se kostautuu tunnin sisällä; minut
määrätään kylmiltään pitämään
ykkösrastia. Kävelen rastipaikalle ja jaan mukanani tulleet nuo-
12 Pohjan Puhuri
remmat tehtäviinsä. Lukaisen
tehtäväkäskyn juuri parahiksi ennen vartioiden saapumista. Koko
kisan kaikki vartiot saapuvat tunnin sisään ja minulla on niin kiire,
etten ehdi laittaa hanskoja välillä
käteen. Takaisin kisakeskukseen
päästyäni oleilen kalsareilla, kun
ei sattunut tulemaan mitään kun-
nollisia sisähousuja mukaan. Alkaa
olla sen rastin vuoro, jolle alun
perin pestauduin. Kannan rastille
tarvittavia hirvittävän painavia
pöllejä autoon. Ajelemme autolla
pitkin metsäteitä siinä toivossa,
että pääsemme suoraan rastille.
Mutta tietenkään niin hyvä tuuri
ei käy. Hakkuuaukea, jonka läpi
näitä pöllejä raahaamme, näyttää
kartassa paljon pienemmältä. Eikä
kartta kerro, että lunta on nivusiin
asti. Rasti kuntoon ja odottamaan
kisailijoita. Kisailijat tulevat tipotellen ja heilläkin alkaa olla lumen ja
jään aiheuttamia ongelmia, suksien
lukot eivät avaudu tai sulkeudu. Pakkanen puree sormia, mutta osia
vaihdellen kummankaan sormet
eivät saa paleltumia. Viimeistä vartiota odotellessa mietimme, että
täytyy olla jollain tavalla hullu, kun
tänne lähtee kerta toisensa jälkeen.
Partiohullu.
Teksti: Henna Kalliokoski
TULOKSET (kolme parasta)
Lasku-07
Oranssi: 1) Tikrut Tervapartio, 2)
Lumikko Pohjan Veikot, 3) Kettu
Pohjan Veikot.
Vihreä: 1) Näätä Pohjan Veikot, 2)
Leijonat Pohjolan Pirteät, 3) Ahma
Pohjan Veikot.
Sininen: 1) Tuttifermaatti Tervapartio, 2) Pale Tervapartio, 3) Pusukalat
Kokkopartio.
Punainen: 1) Sekaset Pohjolan
Pirteät.
Ruskea: 1) Apollo Oulun Valppaat,
2) Hiiri Tervapartio, 3) Jäätynyt leuka Samposet.
Harmaa: 1) Pakaroissa aika pauke
Kokkopartio, 2) Griippi-Gripen
Tuiran Kotkanpojat.
Haukan hiihdot:
Oranssi: 1) Erä-Hillerit Ähtärin
Eräveikot, 2) Hatikat Markki-Partio,
3) Rakettiryhmä Nivalan Partio.
Vihreä: 1) Bongarit Ahjopartio, 2)
Saukko Vaasan Metsäveikot, 3) EräPorot Ähtärin Eräveikot.
Sininen: 1) Kuningaspari Ähtärin
Eräveikot.
Punainen: 1) Koskenkorvaajat Ilkan
Partiolaiset.
Kortit kertovat
Kirjahyllystä kallistui käsiin vihko, jonka
kansilehdellä on tieto: Rauni ja Juhani Olamo:
Suomalaisia partiopostikortteja 1910–n. 1940.
Espoo 1989. Tämä keräilijöille tarkoitettu
opastava luettelo kertoo partioaiheisten
postikorttien sarjoista, kuvista ja kuvittajista. Sen mukaan postikorttien keräilystä
innostunut partiomielinen pääsisi hyvin
alkuun kokoelmaa muodostaessaan.
Vanhimpien postikorttien kuvat kertovat
paitsi partiosta myös ilmestymisaikakaudestaan. Leveälieriset hatut ja partiosauvat
ovat jo historiaa, enimmäkseen kai rummut ja leiriläisten aamuherätyksestä huolehtivat torvensoittajatkin. Mielikuvitus
laukkaa: millainen olisikaan partioleiri, joka
toteuttaisi jotain historiallista koulutusohjelmaa sadan vuoden takaisin varustein?
Olisiko sellaiseen halukkaita kokeiluhenkisiä osanottajia? Leikitäänhän nykyään
keskiaikaakin...
nen keräilyvihko on huokea hankinta.
Omista ja läheisten kätköistä löytyy kokoelman alku: suurleireiltä lähetettyjä, vanhojen partiotätien kirjekasoista pengottuja.
Vakavampi keräilijä käy sitten antikvariaateissa ja antiikkimarkkinoilla postikorttivihkoja selaamassa. Yleensä ei yhden postikortin hinta vieläkään päätä huimaa.
Keräilykärpäsen purema tuottaa monenlaisia kokoelmia. Partiolaiselle hyvin antoisa
voi olla pienikin partiopostikorttien kokoelma, varsinkin näin juhlavuonna, jolloin katse kantaa kauas rakkaan partiomme
alkuaikoihin.
Teksti: Irmeli Pääkkönen
Kortit: Juhani Lareksen arkisto
Uudempaan historiaan: eräs korttisarja
näyttää merkillistä sekoitusta partiolaisuudesta ja jonkinlaisesta yleisestä retkeilyharrastuksesta. On kuin alun perin partiolaisiksi suunnitellut postikorttihenkilöt
olisi riisuttu kaikesta siitä partioasun varustuksesta mikä on ollut mahdollista: ei näy
merkkejä eikä partiovöitä, mutta huivia ei
ole voitu retusoida kuvista pois, ja se on
milloin minkin sävyinen. Oliko partio poissa muodista,
eikö kortteja myyty? Mene
ja tiedä.
Niin antoisaa on vanhojen
partiopostikorttien tarkastelu, että sitä voi suosittaa
toisillekin. Muovitaskui-
Pohjan Puhuri
13
Leirillä juhlitaan!
Kevät etenee kovaa vauhtia kohti kesää ja lippukuntien Juhlaleirijärjestelyt
ovat kuumimmillaan. Tänä vuonna lippukuntia ei ole jätetty yksin järjestelyjen
kanssa, vaan nyt on mahdollista saada apuja niin ohjelmaideoiden kuin
leirirakennelmaohjeidenkin muodossa.
Juhlapäivän ohjelma on
ilmestynyt!
LPKJ-tapaamisessa helmikuussa
julkistettiin Juhlapäivän ohjelma
elokuun ensimmäiselle päivälle.
Ohjelma pitää sisällään koko
päivän toiminnot aamun juhlallisesta lipunnostosta iltanuotioon.
Väliin mahtuu kädentaitoja,
maastoleikkiä ja kakkukisa kaikille ikäkausille. “Tarkoituksena
on ollut tehdä laadukasta ohjelmaa kaiken ikäisille. Yhdessä tekeminen vahvistaa lippukunnan
yhteishenkeä ja valmiin ohjelman
ansiosta johtajat pääsevät suun-
nittelusta vähän helpommalla.”
tiivistää Kati Palsanen Juhlaleiri
2007 projektiryhmästä. Päivän
teemana on kansainvälisyys, juhlitaanhan nyt maailmanlaajuisen
partioliikkeen satavuotista taivalta. Ne lippukunnat, jotka eivät saaneet omaa ohjelmavihkoa
mukaansa Tampereelta, saavat
sen kevään aikana.
Oma postitoimisto leirille
Lippukuntia kannustetaan perustamaan Juhlaleirille oma
postitoimisto, jonka välityksellä
leiriläiset voivat lähettää postia
ystävilleen ja perheen jäsenilleen.
Postitoimintaa varten painetaan
oma Juhlaleirikortti. Toukokuun
LPK-postin mukana jokaiseen
lippukuntaan lähetetään nippu
Juhlaleirikortteja, joilla postin
lähetys saadaan leirillä hyvään
vauhtiin. Juhlavuoden kunniaksi Suomen Posti julkaisee toukokuussa kaksi partioaiheista
postimerkkiä, joita lippukunnat
voivat hauskasti hyödyntää leiripostin lähetyksessä. Posti voi
kulkea myös kahden suuntaisesti eli kotijoukoille voidaan
antaa Juhlaleirin osoite, johon
leiriläisille voi lähettää postia lei-
rin aikana. Ehkäpä perinteinen
postipalvelu kannustaa leiriläisiä
jättämään kännykät kotiin.
Suuntaa tiesi Juhlaleirin
nettisivuille
Juhlaleirin nettisivuille osoitteeseen www.partio.fi/juhlaleiri2007
kasataan koko ajan lisää materiaalia lippukuntaleirin järjestämisen tueksi. Sivuilta löytyy mm.
tarkemmat ohjeet postitoimiston
perustamisesta, lisäohjeistusta
Juhlapäivästä, perustietoa leirin
suunnittelusta ja toteutuksesta.
Kuva: Janne Seppänen
Lisää tyttöjä vartioihin?
Pidempiä laumailtoja supeille?
Perinteikäs poikalippukunta, Vaasan Metsäveikot, on ryhtynyt
suunnittelemaan kesäleiriä perinpohjin ja
kartoitti Veikko-leirin
ilmoittautumisen yhteydessä sudenpennuilta, vartiolaisilta
ja heidän vanhemmiltaan mielipiteitä
partioleiristä.
Palautekyselyjä saatiin takaisin
39,5 kappaletta joista 15 tuli
sudenpentuperheestä ja 24,5
vartiolaisperheestä. Kyselyn tuloksia käytetään lippukunnan
toiminnan tarkistamiseen ja
kehittämiseen. Näitä tuloksia
katsellessa on hyvä muistaa, että
vastaajat kuuluvat siihen 50%
prosenttiin pojista, joka on lähdössä kesäleirille ja luultavasti
pitää toiminnasta.
Vastanneet näkevät parhaaksi tiedotuskanavaksi edelleen
perinteiset kotiin tulevat laput.
Noin 90 % vastaajista kokee kuitenkin, että myös sähköposti on
hyvä tapa tiedottaa lippukunnan
asioista. Kukaan ei koe, että lapputiedotus toimisi heikosti. Retkistä ja tapahtumista lähetetään
sudenpentukoteihin laput ajoissa 93 % mielestä ja vartiolaisten
koteihin 66 % mielestä. Kun kysyttiin miksi poika on jäänyt pois
jostain tapahtumasta, kahdeksan
mainitsi että tietoa ei tullut tai se
tuli liian myöhään, moni mainitsi
tämä myös vapaan sanan kohdassa. Eli tiedottamalla ajoissa ja
hyvin on mahdollista saada poikia osallistumaan enemmän.
Valtaosa vastanneista kokee, että
partio on halpa harrastus. Leirin
14 Pohjan Puhuri
hinta (50 euroa sudenpennuilta
ja 100 euroa vartiolaisilta) on
kuitenkin rajoilla: kolmanneksen mielestä se oli liian suuri.
Kolme neljäsosaa vastanneista ei tosin tiennyt että partion
maksuihin voi saada huojennusta Tuki ry:ltä.
Neljännes leirille lähtijöistä sanoo että heidän laumassaan tai
vartiossaan esiintyy kiusaamista,
ja puolet tästä määrästä sanoo
että heitä on kiusattu viimeisen
puolen vuoden aikana. Leirille
on lähdössä varmastikin ne, jotka parhaiten lippukunnassamme viihtyvät, joten kiusaamista
saattaa olla enemmänkin. Ei ole
% oli sitä mieltä, että Metsäveikoissa on liikaa tyttöjä, kun taas
vartioikäisistä vain 30 % oli sitä
mieltä, että tyttöjä on liikaa. Sen
sijaan 40 % vartioikäisistä olisi
halunnut lisää tyttöjä Metsäveikkoihin.
Kyselyyn vastanneet antoivat arMielipiteet partion huonoista
vosanan 9,3 sille kuinka kivaa Metpuolista jakautuvat laajalti. Sudenpentujen mielestä
ikävintä on yllättäen laumailtojen lyhyys (20 %
mainitsi). Yhdeksän kymmenestä
vastaajasta oli sitä
mieltä, että kokouksissa/laumailloissa ja retkillä
on riittävästi hyvää
tekemistä. Tosin
moni vartiolainen
nimesi kokoukset
partion huonoimmaksi puoleksi.
Vastanneista pojista moni tekisikin
partiotoiminnasta
entistä parempaa
lisäämällä leirien
ja retkien määrää
(ei yllättävää, kun
kaikki vastaajat Metsäveikkokulttuuri on yhtenäinen - kaikki pukeutuvat ruskeisiin paitoihin ja aamuisin
ovat lähdössä leiril- koko lippukunta käy aamulenkillä.
le) ja pidentämällä
laumailtoja.
yksiselitteistä mikä on kiusaa- säveikoissa on (asteikolla 4-10).
Liian vähän Metsäveikoissa on mista, mutta selvää on että ei se
vastaajien mielestä 1) meripar- ainakaan mitään hyvää ole ja siitä Teksti: Ville Valtavirta ja Mikko
tiointia (41%), 2) vaelluksia, 3) tulee päästä eroon.
Sillander
tyttöjä, 4) kisoja ja 5) haastetta
Kuva: Sanni Aho
(25%). Vastanneiden mielestä Metsäveikkojen tyttöosuus jajohtajat ovat innostuneita ja hei- koi mielipiteitä, mutta sopivasti Kirjoittajat kiittävät kyselyyn vastandän yhteystietonsa on helposti heitä ei ainakaan ole: liian vähän neita ja suosittelevat lämpimästi vassaatavilla. Vain 60% vanhem- 34 %, sopivasti 25 %, liikaa 41 taavan tyyppistä kyselyä tehtäväksi
mista tuntee lapsensa johtajat, %. Sudenpentujen ja vartiolais- vaikkapa tämän jutun pohjalta myös
mutta vain yksi epäilee retkien ten mielipiteissä oli kuitenkin muissa lippukunnissa.
turvallisuutta tai johtajien koke- havaittavissa aivan tietyn suunneisuutta niin että lapsi ei pääsisi tainen ero. Sudenpennuista 64
metsään.
Pohjan Puhuri
15
Vapaa sana
Kolumni
Partion sinisistä
armeijan harmaisiin
Viime aikoina olen miettinyt usein, miten paljon partiosta on
ollut hyötyä elämässäni. Armeijassa on aika paljon ylimääräistä odotteluaikaa tällaista pohdiskelua varten.
Kun pohditaan partiotaitojen hyödyntämistä armeijassa,
mieleen juolahtavat ensimmäisenä metsäleirit. Aika surullista on huomata, kun varusmies tai – nainen ei suoriudu
tulen sytyttämisestä, samaan aikaan kun ensimmäisen vuoden
vartiolainen onnistuisi samassa puuhassa paljon todennäköisemmin. Hienostelemalla telttasolmuilla ja viikkaamalla
puolijoukkueteltan kauniisti pussiin olen saanut osakseni
lähinnä oudoksuvia katseita. Umpisolmut ja mielivaltainen
survominen on jo nimittäin keksitty. Vanha vartionjohtajani
on töissä Sodankylän Jääkäriprikaatin materiaalivarastolla, ja
kauhisteli minulle miten me niitä telttoja käsitellään. Makuupussien paikkaaminenkaan ei kuulemma ole niitä hauskimpia
aktiviteetteja.
Partioleireillä kaikilla tuntuu olevan selvillä, kuinka hommat
toimii ja mitä tulee tehdä. Tämä on luonnollista, koska meillä
jokaisella on jo jonkin verran leirikokemusta takataskussa. Jos
ei ole, aina voi kysyä apua. Armeijassa tämä ei toimi, apua
kysymällä saa lähinnä vain sympatiaa, jos sitäkään. Ihmisiä ei
vain tunnu kiinnostavan. Armeijan ei tietysti ole tarkoituskaan
antaa niitä hauskoja elämyksiä ja kokemuksia joihin partiossa
on totuttu, sillä toiminta tähtää johonkin aivan muuhun.
Toinen partiosta jo tuttu juttu on vertaisjohtaminen. Viime vuoden keskusjärjestön jäsenkokouksessa Lahdessa oli
puhetta siitä, miten vertaisjohtaminen voi olla sekä partion
heikoin että vahvin lenkki – kaikki riippuu johtajasta ja siitä,
kuinka paljon hän on valmis panostamaan. Tämä pätee myös
puolustusvoimiin täydellisesti ja paljon voimakkaammin. Partiossa johtajilla on asennetta, koska toiminta perustuu täysin
vapaaehtoisuuteen. Armeijassa näin ei ole, ja sen huomaa,
ketkä ovat pakotettu johtajakoulutukseen. Oma peruskoulutuskauden alikersanttini on muuten partiolainen, ja sitä
aavistelinkin jo ensimmäisellä viikolla.
Vaikka toinkin tässä esille paljon negatiivisia pointteja, on
minulla ollut ihan mukavaa. Se sama juttu, joka tekee partiostakin partion, tekee myös armeijasta kokemisen arvoisen –
yhteishenki, uudet tutut ja kaverit. Ystävyyden rakentaminen
yli rajojen on helppoa, kun kasarmialueelta löytyy täydellinen
läpileikkaus tietystä ikäryhmästä.
Janne Hakkarainen
(TJ207 kirjoittamishetkellä)
Pohjan
Puhuri
Partiogallup
Miten hyödynnät internettiä?
Gallupin tekivät partiomediakurssilaiset.
Ville Ropponen, 14 v, Pohjan Ilves
“Koulussa käytän puoli tuntia kerran viikossa. On meillä kone kotona, mutta en käytä
sitä. Koulussa tein Powerpoint-esityksen partiosta.”
Jussi Hirvilammi, 15 v, Pohjan Ilves
”Käytän Internetiä joka päivä pari tuntia, mutta
partiojuttuihin vain ehkä kerran viikossa. Käyn
katsomassa lippukunnan sivuilta aikatauluja.
Tykkään meidän lippukunnan sivuista, sillä ne
päivitettiin justiinsa, ja ovat paljon hienomman
kuin ennen.Vartionjohtajan hommaan ei Internetiä ainakaan vielä ole tullut tarvittua.”
Piia Holmgren, 16 v, Vaasan Partiotytöt
”Käytän Internetiä ihan liikaa! Yleensä kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä, koska pitää
tehdä koulujuttuja eikä telkkaristakaan tuu
mitään. Riippuu kyllä vähän päivästäkin...
Partiossa käytän konetta vartion kokousten
suunnitteluun ja partioaiheisten tietojen etsimiseen. Olen myös lippukuntamme web
-sivujen ylläpitäjä.”
Iku Merikalla 14 v, Merituuli
”Käytän internettiä yleensä monta tuntia
päivässä. Hyödynnän tietokonetta partiossa
etsien tietoa ja suunnitellen kokoukset. Olen
vieraillut oman lippukuntani nettisivuilla ja
aion vastaisuudessakin vierailla.”
Anna-Leena Palmu, 18 v,
Vaasan Siniset Partiotytöt
”Riippuu vähän, yleensä mä käyn kattomassa
vaan sähköpostin, koulun keskustelupalstan ja
lippukunnan keskustelupalstan. Partiota varten
tulostelen papereita ja käyn lippukunnan keskustelupalstalla, jossa johtajat keskustelevat. Pienempänä kävin kattomassa Linkkarin sivuilta
vinkkejä.”
Ilari Laitinen, 22 v, Kurikan Korvenkävijät
”Suurin osa opiskelumateriaalista löytyy vain
netistä, joten sitä tulee hyödynnettyä. Lisäksi
partio puitteissa vierailen paljon partioaiheisilla nettisivuilla.”
Pohjan Puhuri on kolmen piirin
yhteinen piirilehti, joka ilmestyy kuudesti vuodessa ja jonka tarkoituksena on
tiedottaa paikallisista partiotuulista.
Lehden toimituskuntaan haetaan nyt uusia
jäseniä. Aikaisempaa kokemusta lehden
teosta ei vaadita – täällä opitaan tekemällä.
TOIMITTAJA
Kirjoitat sujuvaa tekstiä ja mielessäsi pyörii jo
valmiiksi muutama juttuidea vailla toteutustapaa. Kun jotain tapahtuu, haluat kertoa siitä
myös muille.
VALOKUVAAJA
Omistat kameran ja haluat käyttää sitä hyödyksi. Kuljet kameran kanssa usein partiotapahtumissa, mutta sinulla on myös näkemystä
kuvallisesta ilmaisusta.
Jos pesti kiinnostaa, ota yhteyttä
päätoimittaja Sanni Ahoon,
sanni.aho(ät)k-pp.fi, 040 766 3455.
VAELTAJARALLI
21.4. Lapualla
Ansiomerkkianomukset tulee toimittaa piiritoimistolle 15.5. mennessä. Hakemuksia saat
joko internetistä osoitteesta www.partio.fi tai
hakemalla piiritoimistosta. Ansiomerkki on
tapa osoittaa kiitosta esimerkillisestä toiminnasta partiossa sekä kannustaa hyvään
toimintaan myös jatkossa.
Vanha kulkuri ´07
kilpailukutsu
Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n
sudenpentukilpailut Nurmossa 12.5.2007.
”Kevään koittaessa etelästä tuli leuto tuuli tuoden mukanaan kurkiparvet ja lauhat yöt. Kulkuri-Erkki katseli mökkinsä ikkunasta varhaista auringonnousua ja
päätti, että tänään olisi hyvä päivä lähteä reissuun.”
Kilpailuun kutsutaan kaikkia piirin sudenpentuja. Tämän
vuoden teema juhlistaa satavuotista partioliikettä.
Kilpailussa pentueen koko on 4-6 sudenpentua, jotka
ovat iältään 7-10-vuotiaita. Vuodet luetaan vuoden
2006 loppuun mennessä täytetystä iästä. Lisäksi jokaisella pentueella tulee olla saattaja, joka huolehtii pentueesta koko kilpailun ajan. Saattajalla ei välttämättä
tarvitse olla partiokokemusta.
Ilmoittautuminen
Pentueet ilmoittautuvat 30.4. mennessä osoitteessa
www.epp.partio.fi/ilmoittautuminen tai postilla osoitteessa Rauhankatu 8, 65100 Vaasa. Osanottomaksu,
26 euroa pentuetta kohti, sisältää kilpailussa jaettavan
materiaalin ja lisäksi lämpimän ruuan. Piiri perii osanottomaksun lippukunnilta.
Vaeltaja! Kokoa kisajoukkueesi ja tule viivalle ottamaan mittaa EPP:n vaeltajaryhmien keinoista
selviytyä tehtäväpisteistä, jotka vaativat sekä
hyödyllisiä, että erityisesti niitä ei-niin-tavanomaisia, leikkimielisiä partiotaitoja. Mikä lippukunta
pokkaa parhaimman palkinnon tässä Jukolan Seitsemän Veljeksen tarinan hengessä käytävässä kaupunkikisassa? Ilmoita ryhmäsi mukaan taistoon 5.4.
mennessä! Lisätietoja osoitteessa www.epp.partio.
fi/tapahtumat .
Ilmoittautumisen yhteydessä kerrotaan pentueen nimi, lippukunta, pentueen koko ja yhteyshenkilönäkin
toimivan pentueen saattajan nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköposti sekä mahdolliset ruoka-aineallergiat.
Ilmoittautuneet saavat tarkempia ohjeita postissa.
“Nahkurin orsilla tavataan”
Tervetuloa kilpailemaan!
-toivottaa EPP:n vaeltajajaosto MooseBros.
16 Pohjan Puhuri
ANSIOMERKKIEN ANOMISEN
AIKA LÄHESTYY
Tiedustelut
Mahdollisiin kysymyksiin vastaa kisapäällikkö Hanna
Mäkinen, p.0505336860, hanna.l.makinen(ät)helsinki.
fi.
Pohjan Puhuri
17
Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry:n
alueella toimii 36 lippukuntaa ja niissä
on yhteensä 3000 partiolaista. Partiopiirin keskeinen tehtävä on tukea eri tavoin
alueen partiotoimintaa.
Tiedusteluihin vastaa: piirinjohtaja Maritta
Sipilä, puh. 0400 3611 47 sekä toiminnanohjaaja Liisa Itävuori, puh. (06) 3170 460
Kätevyys
EasyJet
Orret
i.l.t.a
onnI
Popparit (vain JJ)
JJ 27
PP 21
Partiotiedot ja –taidot
PARTIdOls
Varo kylmää, varo tulta
Stabiili tilanne? (vain JJ)
Pelastautumissuunnitelma
Etiketti
JJ 23
PP 16
Erätaidot
Plena
Ötökänsyönti
Iron Scout Chef
Divine race
JJ 24
PP 24
Aika ja paikka:
15.–16.6.2007, Kalajoki.
Kisa alkaa perjantaina klo 21.00 ja jatkuu läpi yön. Kisa oletetaan loppuvan lauantaina puolilta päivin.
Ilmoittautuminen perjantaina klo: 19.30–20.30 Tapion Tuvalla
(Hiekkasärkillä, Kalajoen keskustasta n. 5 km etelään valtatie
8) (Jäsenkortit).
Järjestösihteerimme vastaa partiotoimistomme monipuolisten toimistopalveluiden tuottamisesta, hallintoon ja talouteen liittyvistä tehtävistä sekä työskentelee yhteistyössä piirin
kouluttajien kanssa.
Mikäli olet etsimämme henkilö lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 30.4. mennessä
osoitteeseen: Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset,
Rauhankatu 8, 65100 VAASA, kirjeeseen merkintä
”järjestösihteeri”.
Jussin Jotos ja Paavon Polku 2007
Kilpailu on kaikille avoin erähenkinen kesäyön
haikki. Kilpailuun haastetaan mukaan
partiolaisia, työkaveri porukoita, järjestöjen
ja yhteisöjen edustajia.
JÄRJESTÖSIHTEERIÄ
Työ vaatii oman auton käyttöä. Tehtävä tulee
ottaa vastaa elokuussa 2007 ja sijoituspaikkana on Vaasa.
Tehtäväluettelo:
T o s i P a r t i o
Haemme piiritoimistoomme kahden
vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen
Toivomme Sinulta toimialaan soveltuvaa koulutusta, palvelualttiutta, joustavuutta sekä
kykyä hyödyntää työssäsi nykyaikaista tietotekniikkaa. Partiotoiminnan tuntemuksesta on
etua.
Kilpailukutsu
Tule mukaan
elämäsi
seikkailuun
halki galaksin!
P-PPP:n partiotaitojen
kevätmestaruuskilpailu
la 12.5 Oulussa.
Ilmottaudu piiritoimistolle
viimeistään 26.4.
Kisa maksaa 35e.
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä
halukkuudestasi osallistua
partiotaitojen SM-kisoihin Lahdessa.
Ilmoittautuminen:
25.5.2007 mennessä osoitteeseen: ilmoittautumiset(ät)k-pp.
fi. Ilmoittautumisessa mainittava: vartion nimi, henkilöiden
lukumäärä (partion jäsen / ulkopuolinen), sarja, lippukunta,
pii-ri, laskutusosoite, vartionjohtajan nimi, osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero sekä erityisruokavaliot. Kisa on avoin
myös partion ulkopuolisille henkilöille. Jälki-ilmoittautumiset
1.6.2007 mennessä.
Säännöt:
Sovelletut SP:n pt-kilpailusäännöt.
Kisan järjestäjä:
Keski-Pohjanmaan Partiolaiset, Vetelin Koskenkävijät ja Kaustisen Kallionkoluajat.
Sarjat:
Jussin Jotos: kilpasarja 2-3 yli 15-vuotiasta.
Paavon Polku: rentosarja 3-5 yli 13-vuotiasta.
Osallistumismaksu/hlö:
15 €/hlö jäseniltä, 20 €/hlö ulkopuolisilta. Osallistumismaksut
laskutetaan lippukunnittain. Myöhästyneiden kilpailijoiden
Keskipohjalaisen
partiopiiritoiminnan
Kohti tutkimattomia
horisontteja
Avaruusseikkailu:2007
Lisätietoja: www.p-ppp.fi/avaruusseikkailu2007
18 Pohjan Puhuri
Kohti tutkimattomia
horisontteja
Suunnistus/vauhti
JJ 18
PP 11
FearMaptory
Make your way to unknown points (vain JJ)
CDG-HEL
Yllätys
Tanssii tikkojen kanssa
Viikkotehtävä
JJ 8
PP 8
YHT:
JJ 100
PP 80
osanottomaksut ovat 1½-kertaiset. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen maksuja ei palauteta
peruuttaneille kuin lääkärintodistusta vastaan. Maksuun sisältyy kisa, ruoka ja sauna kisan jälkeen.
Vuoden 2006 voittajat:
Jussin Jotos: Mettäpökiöt, Soopa, P-PPP.
Paavon Polku: Lakeuden Laahustajat,
Nivalan Partio, K-PP.
Lisätiedustelut:
Kilpailunjohtaja
Mira Huusko
Kampelintie 12,
69700 Veteli
040–7297120,
mira_hu(ät)yahoo.
Lauantaina 21.4.2007 Kokkolassa
(Huom. muuttunut aika)
Ohjelma: klo 10 Jumalanpalvelus, klo 11
ruokailu srk-keskuksessa, josta siirrytään
paraatiin, klo 13 juhla Kokkola-salissa.
Partionäyttely.
Ilmoittautuminen 2.4. mennessä
kppartiolaiset(ät)kotinet.com
50-vuotisjuhla
Maksu 5 €/hlö laskutetaan lippukunnittain.
Tervetuloa!
Pohjan Puhuri
19
Toimintakalenteri
Huhtikuu
3.-30.4.
13.-15.4.
13.-15.4.
13.-15.4.
14.-15.4.
14.-15.4.
21.4.
21.4.
22.4.
22.4.
23.4.
24.4.
23.-29.4.
23.-29.4.
28.-29.4.
29.4.
1.2.-30.4.
Juhlavuoden kiertonäyttely Lahdessa
Pj-peruskurssin II osa (P-PPP)
Partioneuvosto II
SP:n valtermannikoulutus
Laumanjohtajavihjarit Laihia (EPP)
Sisujohtajavihjarit Laihia (EPP)
Vaeltajaralli Lapua (EPP)
P-PPP:n salibandyturnaus
Partiomessu (P-PPP)
Partioviikon tapahtuma, Piiritoiminna 50-vuotisjuhla, Kokko-Pojat (K-PP)
Yrjönpäivä
Vj-vihjarit (P-PPP)
Partioviikko
Koulukampanja
Nuotiomestarikurssi Kurikka (EPP)
Partiolaisten kirkkopyhä
Sudenpentujen yöretki (K-PP)
Toukokuu
4.-6.5.
5.5.
5.5.
9.5.
12.5.
12.5.
12.5.
12.5.
15.5.
15.5.
17.-20.5.
18.-20.5.
19.5.
21.5.
26.5.
26.-27.5.
27.5.
Erätaito III-kurssi (EPP)
Kevätkisa ja sisukisa Kortesjärvi (EPP)
Kevät PT Sievi (K-PP)
Partiopostimerkki käyttöön
Supekisa Nurmo (EPP)
Kevät pt-kisat (P-PPP)
Jamboree On The Trail (P-PPP)
Sudenpentukisa Kokkola Halkokariset (K-PP)
Ansiomerkkiehdotukset piiritoimistoihin
Viimeinen ilmoittautumispäivä K-PP:n syksyn kursseille
VJ-leiri Selkäsaari (EPP)
SP:n valtermannikouluttajakoulutus
Sudenpentukisat Vanha kulkuri ´07 (P-PPP)
Liljanpäivänkahvit (P-PPP)
SM-kevätkisa ja huoltajapäivät Lahti
SP:n laajennetut valiokunnat
Partiopiknik (P-PPP)
Kesäkuu
1.-22.6.
9.6.
9.-10.6.
14.-17.6.
15.-16.6.
Juhlavuoden kiertonäyttely Tampereella
Ko-Gi-tapaaminen Suurjuhlassa
Suurjuhla Tampere
SEILI 2006 purjehdusleiri Pyhäjärvi (K-PP)
Jussin Jotos & Paavon Polku Kalajoki