Pöytäkirja PDF

Transcription

Pöytäkirja PDF
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
05.10.2015
8/2015
1
KOKOUSTIEDOT
AIKA
05.10.2015 klo 08:30 - 10:30
PAIKKA
Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Vellamo, Hämeenkatu 9, 15110 Lahti
KÄSITELLYT ASIAT
§
Otsikko
Sivu
121
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
3
122
PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN
4
123
KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
5
124
LAUSUNTO VALTATIEN 12 LAHDEN ETELÄISEN KEHÄTIEN
TIESUUNNITELMASTA
6
125
EUROOPAN ALUEKEHITYSRAHASTON RAHOITUKSEN
MYÖNTÄMINEN HANKKEELLE ENERGIATEHOKKUUDELLA JA
ASUINALUEKOHTAISELLA ENERGIANTUOTANNOLLA LISÄÄ
CLEANTECH-LIIKETOIMINTAA
8
126
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI
EDUSKUNNALLE MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN
MUUTTAMISESTA SEKÄ SIIHEN LIITTYVÄSTÄ
ASETUSLUONNOKSESTA
11
127
LAUSUNTO- JA SUOSTUMUSPYYNTÖ KOSKIEN HÄMÄLÄISTEN
YLIOPPILASSÄÄTIÖN SÄÄNTÖJEN MUUTTAMISTA
13
128
MAAKUNTAVALTUUSTON SYYSKOKOUS 2015
15
129
ERON MYÖNTÄMINEN JARI RONKAISELLE PELASTUSLAITOKSEN
JOHTOKUNNAN JÄSENEN TEHTÄVÄSTÄ JA UUDEN JÄSENEN
VALINTA
16
130
MAAKUNTAVALTUUSTON POLIIITTISEN TAHDON MUODOSTAMINEN
2015
17
131
KUNTANEUVOTTELUJEN VAIKUTUS TULEVAAN
TALOUSSUUNNITELMAAN JA TOIMINTAAN
18
132
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2018 VALMISTELU
19
133
ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMAN
TOIMEENPANOSUUNNITELMAKSI 2016-2017
21
134
TIEDOKSI MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSEN MUISTUTUSTEN JA
LAUSUNTOJEN VASTINEIDEN JA TOIMENPITEIDEN VALMISTELU
22
135
TIEDOKSISAANTIASIAT
24
136
VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
25
137
AJANKOHTAISKATSAUS
26
138
MUUT MAHDOLLISET ASIAT
27
139
KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
28
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
05.10.2015
8/2015
2
KOKOUSTIEDOT
AIKA
05.10.2015 klo 08:30 -10:30
PAIKKA
Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Vellamo, Hämeenkatu 9, 15110 Lahti
OSALLISTUJAT
pj
vpj
Jari Salonen
Sanna Koponen
Eevakaisa
Lehtosalo-Lönnberg
Erkki Nieminen
Ilpo Markkola
Matti Siirola
Juha Rostedt
Leena Mantere
Matti Mäntylä
Mervi Hännikäinen
Mirja Tammisto
Riitta Karjalainen
Reijo Savurinne
Tuomo Riihilahti
x
x
x
Merja Vahter
Vuokko Rolig
Liisa Korpela
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
x
Jari Hartman
Aino Alonen
Atte Härkälä
Mika Lampola
Sonja Falk
Rami Lehto
Pirjo Ahola
Tuula Kaukonen
Riitta Siltanen
Kari Satovuori
Mika Järvinen
Maakuntavaltuuston pj
1 varapuheenjohtaja
2 varapuheenjohtaja
Eero Vainio
Antti Räsänen
Lasse Koskinen
x
x
x
Muut osallistujat
Jari Parkkonen
Jari Paakkunainen
x
x
ALLEKIRJOITUKSET
Puheenjohtaja
Sihteeri
Jari Salonen
Jari Paakkunainen
KÄSITELLYT ASIAT
§§ 121 - 139
PÖYTÄKIRJA TARKASTETTU
Paikka ja aika
Lahti 16. marraskuuta 2015
Allekirjoitukset
Riitta Karjalainen
Sanna Koponen
PÖYTÄKIRJA NÄHTÄVÄNÄ
Päijät-Hämeen liitossa
17. marraskuuta 2015 klo 9:00 - 15:00
Todistaa
Pöytäkirjanpitäjä
Jari Paakkunainen
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 121
8/2015
3
05.10.2015
KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 121
Hallintosäännön 4 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.
Kokouskutsu on lähetettävä kuusi päivää ennen kokousta, elleivät erityiset syyt ole
esteenä. Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai –velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina 29.9.2015 maakuntahallituksen jäsenille ja
maakuntavaltuuston puheenjohtajille sekä maakuntahallituksen esittelijälle ja
sihteerille.
Kuntalain 58 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun
enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Maakuntajohtaja:
Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 122
8/2015
4
05.10.2015
PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 122
Hallintosäännön 15 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä
tavalla.
Maakuntahallituksen päätöksen mukaisesti maakuntahallituksen pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua maakuntahallituksen jäsentä
tai läsnäolevaa varajäsentä, jollei maakuntahallitus jonkin asian kohdalla toisin
päätä. Pöytäkirjat tarkastetaan pääsääntöisesti kokouksen jälkeen tai tarpeen vaatiessa muulla tavoin.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus valitsee tästä kokouksesta laadittavan pöytäkirjan tarkastajiksi
Riitta Karjalaisen ja Sanna Koposen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 123
8/2015
05.10.2015
KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 123
Hallintosäännön 7 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu
kokouskutsussa.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus hyväksyy esityslistassa esitetyn kokouksen työjärjestykseksi.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
5
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 124
8/2015
6
05.10.2015
LAUSUNTO VALTATIEN 12 LAHDEN ETELÄISEN KEHÄTIEN TIESUUNNITELMASTA
104/08.00.00.00/2015
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 124
Valtatie 12 on keskeinen osa Salpausselän palveluvyöhykettä ja kuuluu osana
Euroopan komission päättämään Suomen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T).
Valtatie 12 Raumalta Tampereen ja Lahden kautta Kouvolaan ja sen jatkeet
Kotkan ja Lappeenrannan kautta itään muodostavat Suomen merkittävimmän
poikittaisyhteyden pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Yhteys on toinen
kansainvälisen liikenteen päätieyhteys itärajan rajanylityspaikoille ja merkittävä
teollisuuden ja elinkeinoelämän kuljetusreitti. Valtatie on erittäin vilkasliikenteinen
ja huomattava osuus liikenteestä on valtakunnallista pitkämatkaista liikennettä.
Valtatie 12 sijoittuu keskelle Hollolan kunnan ja Lahden kaupungin tiiviisti
rakennettua kaupunkimaista aluetta. Sillä on keskeinen rooli Lahden seudun
liikennejärjestelmässä alueen maankäyttöä sekä seudullista ja paikallista
liikennettä palvelevana väylänä. Valtatie 12 ei täytä tällä hetkellä Suomen pääteille
asetettuja vaatimuksia etenkään kuljetusten ja pitkämatkaisen liikenteen kannalta.
Tien ongelmat rajoittavat myös maankäytön kehittämistä ja lisäävät liikenteen
aiheuttamia riskejä valtakunnallisesti tärkeällä pohjavesialueella.
Tiesuunnitelma on jatkoa vuonna 2008 valmistuneelle yleissuunnitelmalle, josta
liikennevirasto on tehnyt hyväksymispäätöksen vuonna 2011. Siinä on päätetty,
että suunnittelua jatketaan niin sanotun Launeen vaihtoehdon mukaisesti.
Tiesuunnitelmassa on esitetty toimenpiteet osuuden rakentamiseksi
moottoriväyläksi ja sitä varten tarvittavat maa-alueet.
Valtatie parannetaan uudessa maastokäytävässä korkealuokkaiseksi päätieksi
Soramäestä Kujalaan noin 13 kilometrin matkalla tarvittavine tie-, katu- ja
liittymäjärjestelyineen. Soramäen ja Okeroisten välillä valtatie on kaksikaistainen
moottoriliikennetie ja Okeroisesta Kujalaan nelikaistainen moottoritie. Tiellä on vain
eritasoliittymiä. Nopeusrajoitus on Soramäen ja Okeroisten välillä 100 km/h ja
Okeroisesta Kujalaan 80 km/h tien sijoittuessa asutuksen keskelle.
Suunnitelma pitää sisällään viisi uutta eritasoliittymää, jotka sijoittuvat
Soramäkeen, Nostavan alueelle, Okeroisiin, Launeelle ja Kujalaan. Patomäen (0,5
km) ja Liipolan (1 km) asuinalueiden kohdille rakennetaan tunnelit. Tien
suunnitteluratkaisuissa on huomioitu risteävä tieliikenne, jalankulun ja pyöräilyn
yhteydet sekä ekologiset yhteydet. Asutus on huomioitu tehokkaalla
meluntorjunnalla. Lahden pohjavesialue suojataan Launeen kohdalla noin 100
metrin pituisella vesitiiviillä pohjavesikaukalolla. Lisäksi väylät sovitetaan
maankäyttöön ja ympäristöön korkeatasoisella ympäristörakentamisella,
jossa korostetaan alueen ominaispiirteitä.
Hankkeen kustannusarvio on noin 222,5 miljoonaa euroa (maku.ind. 110,6;
2010=100). Hollolan kunta ja Lahden kaupunki osallistuvat rakentamiseen erillisen
sopimuksen mukaisella osuudella.
Maakuntahallituksen kokouksessa esitetään video Lahden eteläisen kehätien
merkityksestä ja tiesuunnitelman ratkaisuista.
Asian on valmistellut erityisasiantuntija Tapio Ojanen, puh. 044 371 9459.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää antaa Uudenmaan ELY-keskukselle Lahden eteläisen
kehätien tiesuunnitelmasta seuraavan lausunnon:
"Lahden eteläinen kehätie toteuttaa kansallisia tavoitteita parantamalla
valtakunnan tieverkon toimivuutta ja Suomen teollisuuden kilpailukykyä. Tien
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 124
8/2015
7
05.10.2015
toteuttaminen on myös erittäin tärkeää Lahden seudun kehityksen ja
elinkeinoelämän kannalta.
Päijät-Hämeen liitto on ollut aktiivisesti mukana kehätien tiesuunnitelman
laatimisessa sekä hankeryhmässä että ohjausryhmässä. Tiesuunnitelma on hyvin
laadittu, sen ratkaisut ovat perusteltuja ja vaikutukset on kattavasti arvioitu.
Päijät-Hämeen liitto puoltaa tiesuunnitelman hyväksymistä.
Tiesuunnitelmassa on haettu yleissuunnitelmaan nähden kevennettyä niin sanottua
ensimmäisen vaiheen suunnitteluratkaisua. Kevennyskohteita ovat mm. tieosan
Soramäki–Okeroinen suunnittelu yksikaistaisena, Nikulan eritasoliittymän
toteuttamatta jättäminen ja Pationkallion tunnelin toteuttaminen avoleikkauksena.
Keventämisratkaisuilla on saatu aikaan kymmenien miljoonien eurojensäästöt
kustannusarvioon. Päijät-Hämeen liitto katsoo, että nämä säästöt edesauttavat
kehätien rakentamispäätöksen syntymistä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa,
ja pitää rakentamisen vaiheistusta perusteltuna.
Tulevassa maakuntakaavassa Lahden eteläinen kehätie on tarkoitus esittää
kaksiajorataisena päätienä uusilla eritasoliittymillä. Maakuntakaavan ratkaisu on
yleissuunnitelman ja tiesuunnitelman mukainen ja se mahdollistaa ensimmäisen
vaiheen ja myöhemmän tavoitevaiheen ratkaisujen toteuttamisen.
Nyt, kun tiesuunnitelma on valmistumassa, on tärkeää edistää Lahden eteläisen
kehätien toteuttamista maakuntaliiton, kuntien, valtion tieviranomaisten ja
elinkeinoelämän toimesta. Tien rakentamispäätös tulee saada eduskunnan
käsittelyyn mahdollisimman pian tiesuunnitelman hyväksymispäätöksen jälkeen."
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Eero Vainio saapui kokoukseen klo 8.40.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
Maakuntahallitus
§ 97
§ 125
8/2015
8
08.06.2015
05.10.2015
EUROOPAN ALUEKEHITYSRAHASTON RAHOITUKSEN MYÖNTÄMINEN HANKKEELLE
ENERGIATEHOKKUUDELLA JA ASUINALUEKOHTAISELLA ENERGIANTUOTANNOLLA LISÄÄ
CLEANTECH-LIIKETOIMINTAA
89/00.01.05.20/2015
Maakuntahallitus 08.06.2015 § 97
Viite:
Päijät-Hämeen liitolle osoitettu EAKR-rahoitushakemus numero 301181,
saapumispäivämäärä 17.4.2015, diarinumero
EURA2014/2547/09.02.01.01/2015/UML.
Hakija:
Lahden ammattikorkeakoulu Oy
Osatoteuttaja(t):
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy,
Laurea-ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Novago
Yrityskehitys Oy, Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy
Hankkeen sisältö, kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma:
Euroopan tasolla rakennussektori käyttää 40 prosenttia energian
kokonaiskulutuksesta ja rakennukset aiheuttavat 36 prosenttia
kasvihuonekaasupäästöistä. Uudet alueelliset energiantuotantoratkaisut yhdessä
energiatehokkuustoimenpiteiden kanssa mahdollistavat kiinteistöihin ja alueiden
energiankulutukseen liittyvien hiilidioksidipäästöjen vähentämisen.
Hankkeessa selvitetään yhteistoiminta-alueen energiatehokkuuden ja
cleantech-osaamisen kärjet ja tuotetaan alan toimijoita tukevaa sähköistä
markkinointi- sekä viestintämateriaalia. Tavoitteena on yritysten liiketoiminnan ja
kansainvälistymisen edistäminen. Yrityksiä osallistetaan hankkeeseen mm. NIA
(Nordic Innovation Accelerator) -alustan avulla.
Hankkeessa kootaan laaja-alaisesti energia- ja cleantech-alan yrityksiä,
viranomaisia, tutkimus- ja koulutusorganisaatioita sekä muita sidosryhmiä mukaan
suunnittelemaan kolmelle kohdeasuinalueelle energiatehokkaita ja
asuinaluekohtaisia energiaratkaisuja. Kohdeasuinalueet ovat eri
suunnitteluvaiheissa ja niillä on erilaisia vaatimuksia ja tarpeita, jotka
suunnittelussa on otettava huomioon. Energiatarkastelun, päästömallinnuksen ja
kustannustarkastelun avulla kaikille alueille luodaan kehityspolku. Lisäksi
Länsi-Uudellamaalla tarkastellaan veteen liittyviä energiatehokkaita ratkaisuja ja
liiketoimintamahdollisuuksia.
Yritykset ja muiden sidosryhmien edustajat kutsutaan osallistumaan hankkeen
aikana kolmeen tulevaisuustyöpajaan, joissa tulevaisuudentutkimuksen
menetelmillä rakennetaan vaihtoehtoisia skenaarioita ja tuetaan
energiatehokkaiden alueiden suunnittelua sekä kestävien strategioiden luomista.
Haettava EAKR- ja valtion rahoitus
Kuntien rahoitus
Muu julkinen rahoitus
Yksityinen rahoitus
Kokonaiskustannusarvio
Hankkeen kohdealue:
Päijät-Häme, Uusimaa, Kanta-Häme
Ohjelmayhteys:
Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 –ohjelma
462 319
108 000
82 859
70,8 %
16,5 %
12,7 %
653 178
100 %
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
Maakuntahallitus
§ 97
§ 125
8/2015
08.06.2015
05.10.2015
Toimintalinja 2, Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen
Erityistavoite 3.2, Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen
kehittäminen
Hankkeen kokonaiskustannukset:
653 178 euroa
Haettu EAKR- ja valtion rahoitus:
462 319 euroa, josta Päijät-Hämeen osuus on 163 497 euroa
Hankkeen kesto:
1.1.2016 – 31.12.2017
Hankkeen käsittely:
Päijät-Hämeen maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 27.5.2015: puollettu
rahoitettavaksi.
Valmistelijan perustelut:
Hanke on rahoituskelpoinen ja ohjelma-asiakirjan mukainen. Hanke tukee hyvin
erityistavoitetta 3.2, Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen
kehittäminen, ja se sopii cleantech-liiketoimintakehittämisen ansiosta
Päijät-Hämeen kehittämistavoitteisiin (maakuntaohjelman toimintalinja ”kestävä
ympäristö”). Se linkittyy myös eteläisen Päijät-Hämeen kannalta keskeiseen
radanvarren kehittämiseen. Hankkeen rahoittamista esitetään myös
Päijät-Hämeen kehyksestä enintään 163 497eurolla.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää
- esittää Uudenmaan liitolle Energiatehokkuudella ja asuinaluekohtaisella
energiantuotannolla lisää Cleantech-liiketoimintaa -hankkeen osarahoitettavaksi
Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 ohjelmasta,
- kohdentaa hankkeelle työ- ja elinkeinoministeriön Päijät-Hämeen liitolle
osoittamaa vuoden 2015 myöntämisvaltuutta käyttäen EAKR- ja valtion rahoitusta
yhteensä 163 497 euroa, kuitenkin enintään 70 % hyväksyttävistä
maakuntakohtaisista kokonaiskustannuksista
- esittää, että Päijät-Hämeen liitolle on varattava mahdollisuus olla mukana
seuraamassa projektin etenemistä. Päijät-Hämeen liiton yhteyshenkilö on
tarkastaja Helena Masanti,
- esittää, että hankkeelle on perustettava ohjausryhmä ja että ohjausryhmään
nimetään Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
_______________
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 125
Tästä hankkeesta on aiemmin tehty päätös, joka perustui oletukseen neljän
maakunnan mukanaolosta. Hanke toteutuu kuitenkin vain kolmen maakunnan
rahoittamana, ja aiemmasta päätöksestä pois jäänyt Lappeenrannan teknillinen
yliopiston pääosin LUT Lahti yksikön (LUT Lahti) osuus jaetaan nyt Hämeen ja
Päijät-Hämeen kesken. Molempien maakuntien osuudeksi tulee 40 000 euroa.
Hankkeelle haetaan nyt alkuperäistä suurempaa tukisummaa, muutoin hanke on
aiempien tietojen mukainen.
LUT:n osahankkeen alkuperäinen budjetti on ollut 99 488€, joten alkuperäistä
hanketta on heidänkin osalta neuvoteltu jonkin verran pienemmäksi.
9
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
Maakuntahallitus
§ 97
§ 125
8/2015
10
08.06.2015
05.10.2015
Hankekonsortio on muokannut kustannusarvio- ja rahoitussuunnitelmat uudelleen
siten, että hankkeen EAKR-/valtion osuus on koko konsortion osalta korkeintaan
401 405 euroa ja Päijät-Hämeen osuus on enintään 203 497 euroa.
Asian on valmistellut aluekehityspäällikkö Juha Hertsi, puh. 044 3719 442.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää
- esittää Uudenmaan liitolle Energiatehokkuudella ja asuinaluekohtaisella
energiantuotannolla lisää Cleantech-liiketoimintaa -hankkeen osarahoitettavaksi
Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 ohjelmasta,
- kohdentaa hankkeelle työ- ja elinkeinoministeriön Päijät-Hämeen liitolle
osoittamaa vuoden 2015 myöntämisvaltuutta käyttäen EAKR- ja valtion rahoitusta
yhteensä 203 497 euroa, kuitenkin enintään 70 % hyväksyttävistä
maakuntakohtaisista kokonaiskustannuksista
- esittää, että Päijät-Hämeen liitolle on varattava mahdollisuus olla mukana
seuraamassa projektin etenemistä. Päijät-Hämeen liiton yhteyshenkilö on
tarkastaja Helena Masanti,
- esittää, että hankkeelle on perustettava ohjausryhmä ja että ohjausryhmään
nimetään Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 126
8/2015
11
05.10.2015
LAUSUNTO LUONNOKSESTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE MAANKÄYTTÖ- JA
RAKENNUSLAIN MUUTTAMISESTA SEKÄ SIIHEN LIITTYVÄSTÄ ASETUSLUONNOKSESTA
121/00.04.00.02/2015
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 126
Ympäristöministeriö pyytää luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle
maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta sekä siihen liittyvästä asetusluonnoksesta 21.10.2015 mennessä. Lausunnolla oleva aineisto on nähtävillä ympäristöministeriön sivuilla osoitteessa:
http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Lausuntopyynnot_ja_lausuntoyhteenvedot/2015
Esitysluonnos liittyy pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman toteuttamiseen. Esityksen tarkoituksena on poistaa maakuntakaavojen ja kuntien yhteisten
yleiskaavojen vahvistusmenettely. Maakuntien liittojen itsehallinnollinen rooli maankäytön suunnittelussa korostuisi ja maakuntakaavoitukseen ja kuntien yhteiseen
yleiskaavoitukseen liittyvä päätöksentekoprosessi lyhentyisi. Samalla edistettäisiin
viranomaisten välistä vuorovaikutusta sekä valtion intressien ennakollista huomioimista kaavoituksessa.
Maakuntakaavan osalta käytännössä vahvistusmenettelystä luopumisen seurauksena poistettaisiin ympäristöministeriön tehtävistä maakuntakaavoituksen erityinen
ohjaus- ja valvontatehtävä, jolloin ministeriö keskittyisi yleisen kehittämis- ja ohjaustehtävän rinnalla maakuntakaavoituksen vuorovaikutteiseen kehittämiseen ja
ohjaukseen viranomaisyhteistyöllä. Ennen ehdotuksen asettamista nähtäville tulisi
myös järjestää viranomaisneuvottelu. Asetukseen § 13 on lisätty kohta myös ministeriöistä tahoina, joilta maakuntakaavaehdotuksesta on pyydettävä lausunto.
Maakuntavaltuuston hyväksymän maakuntakaavan muutoksenhaku siirtyisi hallinto-oikeuteen, jonka päätöksestä olisi edelleen mahdollisuus valittaa korkeimpaan
hallinto-oikeuteen. Maakuntavaltuusto voisi myös hyväksyessään maakuntakaavan
määrätä sen tulemaan voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman. Hallinto-oikeus voisi kuitenkin kieltää oma-aloitteisesti tai valittajan vaatimuksesta täytäntöön
panon.
Lain voimaantulon tavoitteena on 1.1.2016. Siirtymäsäännöksen mukaan vahvistusmenettelyä sovellettaisiin vielä ennen lain voimaantuloa hyväksyttyihin maakuntakaavoihin. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaisi sitä, että myös ne maakuntakaavat, jotka on asetettu nähtäville ennen lain voimaan tuloa, on vahvistettava ympäristöministeriössä, ellei niistä ole ennen nähtäville laittamista pyydetty asianomaisilta ministeriöiltä lausuntoa.
Asian on valmistellut aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen, puh. 040 531 7628.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää antaa ympäristöminiteriölle seuraavan sisältöisen lausunnon:
"Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta sekä siihen liittyvästä asetusluonnoksesta on perusteluissa esitetyn mukaisesti omiaan lyhentämään maakuntakaavan ja kuntien yhteisten yleiskaavojen
prosessia. Maakuntien itsehallinnollinen rooli korostuu, mutta samalla kaikkien viranomaisten vastuu ennakoivasta ja vuorovaikutteisesta yhteistyöstä on entistä tärkeämpää.
Ympäristöministeriö on käynnistänyt maankäyttö- ja rakennuslain toimivuuden arvioinnin ja hallitusohjelman perusteella myös maakuntakaavoituksen ohjauksen ja
viranomaisyhteistyön kehittämishanke (OHVI-hanke). Hankkeen ajoitus on hyvä
etenkin, kun tämä laki- ja asetusmuutokset on mahdollista ottaa siinä huomioon.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 126
8/2015
12
05.10.2015
Luonnoksessa nostetaan myös esille erityisesti keskittyminen valtakunnallisesti
merkittäviin alueidenkäyttökysymyksiin. Puheena ovat jo olleetkin valtakunnalliset
alueidenkäyttötavoitteet, joiden kirkastaminen on entistä tärkeämpää, jotta maakunnissa pystytään niitä tulkitsemaan nykyisiä paremmin.
Päijät-Hämeen liitolla ei ole huomautettavaa lakiluonnoksesta, mutta toivomme, että kaikilla viranomaisosapuolilla olisi aikaa valmistella vuorovaikutteisesti viranomaisyhteistyön kehittämistä ja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Uudet
menettelyt maakuntakaavan ja kuntien yhteisen yleiskaavan lainvoimaiseksi saattamisessa edellyttävät vielä paljon käytännön viranomaisyhteistyötä, että lakimuutoksen tavoitteet toteutuvat."
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 127
8/2015
13
05.10.2015
LAUSUNTO- JA SUOSTUMUSPYYNTÖ KOSKIEN HÄMÄLÄISTEN YLIOPPILASSÄÄTIÖN SÄÄNTÖJEN
MUUTTAMISTA
111/00.04.02.04/2015
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 127
Hämäläisten ylioppilassäätiö pyytää lausuntoa ja suostumusta säätiö sääntöjen
muuttamiseen 30.9.2015 mennessä. Hämäläisten ylioppilassäätiön hallitus asetti
14.4.2015 työryhmän käymään lävitse säätiön sääntöjä ja uuden lain niille
aiheuttamia muutostarpeita. Hallitus totesi tässä yhteydessä tavoitteeksi
sääntömuutoksen tekemisen siten, että uudet säännöt voisivat astua voimaan
yhtäaikaisesti säätiölain kanssa 1.12.2015. Samassa yhteydessä ylioppilassäätiön
nykyiset vuodelta 1992 olevat säännöt käytiin kokonaisvaltaisesti lävitse suhteessa
säätiön nykyiseen toimintaympäristöön.
Hämäläisten ylioppilassäätiön hallitus päätti kokouksessaan 25.8.2015 esittää
säätiön valtuuskunnalle merkittäviä muutoksia uusiin sääntöihin. Koska
sääntömuutosehdotus pitää myös sisällään esityksen valtuuskunnan jäsenten
määrää ja nimeämistä koskevista muutoksista, pyydetään Päijät-Hämeen liiton
asianosaisena yhtenä nimeämistahona suostumusta valtuuskunnan jäsenten
nimeämistä koskevalle muutokselle. Sääntömuutos poistaa Päijät-Hämeen liiton
nimeämisoikeuden ja siirtää sen senioriyhdistys Tavastia ry:lle.
Ehdotuksessa uusiksi säännöiksi on päädytty esittämään, että Hämäläisten
ylioppilassäätiöllä olisi jatkossakin valtuuskunta hallintoneuvoston sijaan.
Sääntömuutostyöryhmän ja hallituksen keskustelussa päädyttiin pitämään tätä
tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona säätiön toiminnan laajuuden ja lajin
huomioiden.
Nykyisessä valtuuskunnassa on kaksitoista määräaikaiskausille nimettyä jäsentä
henkilökohtaisine varajäsenineen sekä tehtäväperusteisesti Hämäläis-Osakunnan
inspehtori valtuuskunnan puheenjohtajana. Sääntöehdotuksen mukaisessa
tilanteessa, jossa valtuuskunnan rooli muuttuu entistä enemmän säätiön
hallituksen työtä tukevaksi ja säätiön pidemmän aikavälin toimintalinjaa pohtivaksi,
voitaisiin jäsenten kokonaismäärää vähentää ilman, että tällä olisi haitallista
vaikutusta säätiön toiminnalle.
Nykyisessä toimintaympäristössä ei ole nähtävissä enää samanlaisia riskitekijöitä
kuin säätiötä perustettaessa, on ehdotuksessa päädytty ehdottomaan
valtuuskunnan koon pienentämistä puheenjohtajaan ja kymmeneen jäseneen.
Näistä puolet (5)valitsisi Hämäläis-Osakunta ja toisen puolen (5) senioreita
edustava Tavastia ry. Inspehtori jatkaisi edelleen puheenjohtajana toimensa
puolesta. Ehdotus pitää sisällään myös varajäsenistä luopumisen.
Nimeämisen siirto maakunnista ja sen kaupungeista Tavastia ry:lle vie päätös- ja
vaikutusvaltaa pois säätiön juurilta vanhan Hämeen alueilta. Tavastia ry:n
toiminnasta emme ole pyynnöstä huolimatta saneet selvitystä eikä sen jäsenten
vaikuttamisesta vanhan Hämeen alueilla. Yhdistyksen www-sivujen päivitys ei ole
aktiivista. Tavastia ry:n Facebook-ryhmän perusteella voidaan päätellä, että
jäseniä on 186 ryhmässä ja 8 käyttäjää. Järjestäytynyt toiminta on hyvin vähäistä.
Suurin määrä ryhmän jäsenistä ei asu vanhan Hämeen alueilla vaan
Uudellamaalla.
Asian on valmistellut aluekehittämispäällikkö Juha Hertsi, puh. 044 371 9442.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus toteaa lausuntonaan, että Hämäläisten ylioppilassäätiön hallitus
on tehnyt erittäin huolellista työtä käydessään läpi säätiön sääntöjä uuden lain ja
tarkoituksenmukaisuuden perusteella. Päijät-Hämeen liitto pitää monelta osin
uudistuksia tarkoituksenmukaisina sekä uusien säädösten mukaan että säätiön
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 127
8/2015
14
05.10.2015
toiminnallisuuden kannalta.
Päijät-Hämeen liiton edustus säätiössä on ollut aktiivista, kuten myös viime aikoina
Lahden kaupungin. Päijät-Hämeen liiton edustajana on ollut Pekka Hopeakoski ja
varajäsenänä Juha Hertsi.
Ongelmaksi muodostuneiden muiden maakuntien ja kaupunkien aktivointia voisi
uudistaa siten, että Tavastia ry:tä kuullaan nimeämisessä jäseneksi tai
varajäseneksi.
Päijät-Hämeen liitto ei tue nimeämisoikeuden muutosta liitolta Tavastia ry:lle.
Päijät-Hämeen liitto ei voi antaa suostumusta muutokseen, joka ei ole nykyisten tai
tulevien maakuntalaisten edun mukainen siirtämällä vaikutusvallan ja jäsenyyden
pois päijäthämäläisiltä.
Lisäksi todetaan, että säätiön sääntöjä olisi voinut edelleen yksinkertaistaa siten,
että uuden säätiölain mukaiset pykälät olisi voinut jättää kokonaan pois, jos
säännöissä ei ole poikkeuksia säätiölakiin.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 128
8/2015
05.10.2015
MAAKUNTAVALTUUSTON SYYSKOKOUS 2015
195/00.02.00/2011
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 128
Aikaisemmin sovitun mukaisesti maakuntavaltuuston syyskokous pidetään
torstaina 3. päivänä joulukuuta 2015. Kokouspaikkana on Lehmonkärki, osoite:
Lehmonkärjentie 180, 17320 Asikkala.
tulokahvit klo 8.30-9.00
asioiden esittely klo 9.00-10.00
ryhmät klo 10.00-11.00
lounas klo 11.00-12.00
kokous klo 12.00Kokouksen jälkeen on Vellamon Maakuntajuhla.
Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi maakuntavaltuuston kokousajan ja -paikan.
Päätös:
Keskustelun jälkeen aikataulua muutettiin seuraavasti:
tulokahvit klo 8.00-8.30
asioiden esittely klo 8.30-9.30
ryhmät klo 9.30-10.30
kokous klo 10.30lounas kokouksen jälkeen
Ehdotus hyväksyttiin.
15
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 129
8/2015
16
05.10.2015
ERON MYÖNTÄMINEN JARI RONKAISELLE PELASTUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN JÄSENEN
TEHTÄVÄSTÄ JA UUDEN JÄSENEN VALINTA
117/00.00.01/2015
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 129
Maakuntahallitus on kokouksessaan 8.4.2013 valinnut Jari Ronkaisen
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen johtokuntaan. Ronkainen on pyytänyt eroa
pelastuslaitoksen johtokunnan jäsenyydestä.
Pelastuslaitoksen johtosäännön2 §:n mukaan: ”Pelastuslaitoksen toimintaa ohjaa
maakuntahallituksen valitsema johtokunta, jossa on 10 jäsentä ja heillä
henkilökohtaiset varajäsenet, sekä liikelaitoksen henkilöstön keskuudestaan
esittämä edustaja, jolla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus."
Johtokunnan jäsenet valitaan kuntien esittämistä henkilöistä. Hollolan kunta
esittää, että uudeksi johtokunnan jäseneksi valittaisiin Veli-Matti Tanhuva.
Asian on valmistellut hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää myöntää Jari Ronkaiselle eron pelastuslaitoksen
johtokunnan jäsenyydestä ja valita hänen tilalleen johtokuntaan Veli-Matti
Tanhuvan.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 130
8/2015
05.10.2015
MAAKUNTAVALTUUSTON POLIIITTISEN TAHDON MUODOSTAMINEN 2015
224/00.02.00/2011
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 130
Maakuntavaltuusto on vuosittain muodostanut poliittisen tahdon kulloinkin
tärkeästä painopisteestä. Edellisinä vuosina aiheet ovat olleet:
- koulutukseen ja tutkimukseen osoitettavien valtakunnan voimavarojen
tehokkaampi käyttö
- kunta- ja palvelurakennehanke
- kannanotto eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan uuden hallituksen
hallitusohjelmaan
- aluehallinnon uudistamishanke
- ympäristövastuullinen yhdyskunta
- välttämättömät toimenpiteet rakennemuutoksen haittojen torjumiseksi
- kasvihuonepäästöjen vähentämistavoitteen asettaminen Päijät-Hämeelle
- tulevaisuuden maakunnat
- kuntalaisten voimaantuminen
- maakuntaa suuremman yksituumaisuuden korostaminen.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää nimetä työryhmän valmistelemaan poliittista tahtoa
esitettäväksi maakuntavaltuustolle.
Päätös:
Maakuntahallitus nimesi maakuntavaltuuston puheenjohtajiston ja
maakuntavaltuuston ryhmäpuheenjohtajat työryhmään.
17
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 131
8/2015
18
05.10.2015
KUNTANEUVOTTELUJEN VAIKUTUS TULEVAAN TALOUSSUUNNITELMAAN JA TOIMINTAAN
126/02.02.00/2015
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 131
Liiton virkamiesjohto teki kevään aikana kuntakierroksen jokaiseen jäsenkuntaan.
Tavoitteena oli kartoittaa jäsenkuntien näkemyksiä liiton toiminnan kehittämiseksi
toiminta- ja taloussuunnitelman laatimista varten. Neuvotteluissa jäsenkunnat
ilmoittivat, että varsinaisen toiminnan maksuosuuden kasvu saa olla maksimissaan
0,5 %. Lisäksi on tiedossa, että EU-rakennerahastojen tekninen tuki liitolle
vähenee voimakkaasti vuonna 2016.
Kunnat ovat lisäksi rahoittaneet erillisrahoitteisena toimintana
verkkotietokeskuksen toimintaa. Suurin osa kunnista ilmoitti, että ne eivät enää
tule rahoittamaan verkkotietokeskuksen toimintaa vuonna 2016.
Näistä syistä talous- ja toimintasuunnitelmakauden aikana liiton taloustilanne
tiukentuu ja toimintaa täytyy kehittää toimiston prosesseja ja toimenkuvia
uudistamalla. Liitossa onkin valmisteltu toiminta- ja taloussuunnitelman ohella
toimistostrategiaa, jonka tavoitteena on vetää yhteen Päijät-Hämeen liiton
toiminnan tavoitteita ja tapoja. Sillä suunnataan liiton väheneviä resursseja
tavoitteiden kannalta oikeisiin tehtäviin ja lisätään toiminnan tuottavuutta.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää antaa toimivalle johdolle valtuudet aloittaa yt-neuvottelut
verkkotietokeskuksen lopettamiseksi sekä muun toiminnan resurssien uudelleen
suuntaamisesta liiton toiminnan kannalta oikeisiin tehtäviin. Neuvottelun tulos ja
toimenpideohjelma tuodaan marraskuun maakuntahallitukseen tiedoksi ja
päätöksen tekoa varten.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 132
8/2015
19
05.10.2015
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016-2018 VALMISTELU
107/02.02.00/2015
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 132
Maakuntahallitus 7.9.2015 §
Perussopimuksen mukaan seuraavan kalenterivuoden talousarvio- ja
taloussuunnitelmaehdotus on toimitettava jäsenkunnille 15.10. mennessä.
Taloussuunnitelmaa valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus esityksen
tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi.
Liiton virkamiesjohto teki kevään aikana kuntakierroksen jokaiseen jäsenkuntaan.
Tavoitteena oli kartoittaa jäsenkuntien näkemyksiä liiton toiminnan kehittämiseksi
toiminta- ja taloussuunnitelman laatimista varten
Kuntakierroksen palautteen lisäksi vuoden 2016 toiminnan ja talouden näkymät
perustuvat maakuntavaltuuston hyväksymään maakuntasuunnitelmaan ja toimintaja taloussuunnitelmaan 2015-2017.
Liitossa on valmisteltu toimisto- ja taloussuunnitelman ohella toimistostrategiaa,
jonka tavoitteena on vetää yhteen Päijät-Hämeen liiton toiminnan tavoitteita ja
tapoja. Sillä suunnataan liiton väheneviä resursseja tavoitteiden kannalta oikeisiin
tehtäviin. Toimistostrategia ei siis näin korvaa maakuntasuunnitelmaa ja
–ohjelmaa, joilla ohjataan koko maakunnan kehittämistä.
Maakunnan elinvoiman lisääminen on Päijät-Hämeen liiton toiminnan
päätavoitteita. Sen lisäksi työtä ohjaavat maakuntasuunnitelmassa määritellyt viisi
linjaa (numerot 2-6). Seitsemäs toimintaa ohjaava tekijä on tehokkuuden tavoittelu.
- ELINVOIMAN LISÄÄMINEN
- KEHITTYVILLÄ MARKKINOILLA OSAAJANA
- VENÄJÄN JA PIETARIN POTENTIAALI
- VAPAA-AJAN JA HYVINVOINTILIIKETOIMINTAA
- LUONNONVAROJEN KESTÄVÄ HYÖDYNTÄMINEN
- SOSIAALINEN OSALLISUUS
- TOIMINNAN TEHOKKUUS
Maakuntavaltuuston hyväksymässä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelmassa
arvioitiin vuodelle 2016 maksuosuuden kasvuksi 0,5-1,0 %.
Talousarvioluonnosta on valmisteltu siltä pohjalta, että jäsenkuntien maksuosuus
liiton menoihin kasvaa 0,5 % (9 700 €). Vuosien 2017 ja 2018 kasvuksi on arvioitu
0,5 - 1,0 %.
Talousarvioluonnokseen sisältyy myös erillisrahoitteisia hankkeita.
Asian valmistelutilanne esitellään kokouksessa.
Asian ovat valmistelleet maakuntajohtaja Jari Parkkonen, puh. 0400 862 977 ja
hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus merkitsee asian esittelyn ja siitä käytävän keskustelun tiedoksi ja
antaa jatkovalmisteluohjeet kunnille toimitettavan toiminta- ja
taloussuunnitelmaehdotuksen laatimiseksi.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 132
8/2015
20
05.10.2015
_______________
Esityslistan liitteenä lähetetään luonnos vuosien 2016-2018 toiminta- ja
taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2016 talousarvioksi.
Talousarvio on valmisteltu siltä pohjalta, että jäsenkuntien maksuosuus liiton
menoihin kasvaa 0,5 % kuluvan vuoden maksuosuuksiin verrattuna.
Vuosien 2017 ja 2018 jäsenkuntien maksuosuuksien kasvu on arvioitu 0,0 - 0,5
prosentiksi, riippuen yleisestä kustannuskehityksestä.
Asian ovat valmistelleet Jari Parkkonen, puh. 0400 862 977 ja hallintojohtaja Jari
Paakkunainen, puh. 044 371 9455.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää hyväksyä jäsenkunnille tiedoksi ja mahdollista lausuntoa
varten lähetettävän luonnoksen vuosien 2016-2018 toiminta- ja
taloussuunnitelmaksi ja vuoden 2016 talousarvioksi.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
Maakuntahallituksen jäsen Juha Rostedt saapui kokoukseen klo 9.40.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 133
8/2015
21
05.10.2015
ESITYS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAOHJELMAN TOIMEENPANOSUUNNITELMAKSI 2016-2017
108/00.01.05.01/2014
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 133
Päijät-Hämeen liitto pyysi maakunnan kuntien ja sidosryhmien aluekehittämisen
sisällön ja hanke-esitysten päivityksiä maakuntaohjelman
toimeenpanosuunnitelmaan vuosille 2016–2017 viimeistään 1.9.2015.
25.9. 2015 mennessä Päijät-Hämeen liittoon saatiin noin 130 hanke-esityksen
päivitykset tai uudet esitykset. Lisäksi tuli joitakin sisältöön kohdistettuja
kommentteja ja korjauksia. Lisäksi muutama toimija on ilmoittanut vielä
toimittamansa hanke-esityksensä täydennyksenä. Toimeenpanosuunnitelma ja
sen rakennerahastoliite tulee toimittaa ministeriöjakoon 16.10.
Lähetekirjeessä todettiin, että aluehallintovirastoille (AVI) ja elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökes-kuksille (ELY-keskus) laaditaan syksyn 2015 aikana yhteinen
strategia-asiakirja sekä lisäksi kullekin AVIlle ja ELY-keskukselle laaditaan yksi
tulossopimus. Samaan aikaan on syytä tarkastella uuden hallitusohjelman ja
maakunnan oman ohjelmapolitiikan päivittämistarpeita maakuntaohjelman
toimeenpanosuunnitelman kautta.
Maakuntahallitus ja maakunnan yhteistyöryhmä hyväksyy ja tarvittaessa tarkistaa
maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman. Toimeenpanosuunnitelmalla
suunnataan maakuntaan osoitettua EU:n, valtion, kuntien ja muiden osarahoittajien
rahoitusta. Viranomaisten tulee ottaa toiminnassaan huomioon maakuntaohjelmat
ja niiden toimeenpanosuunnitelmat sekä edistää niiden toteuttamista.
Toimeenpanosuunnitelmassa on tunnistettu kärkihankkeita ja kuultu laajasti
maakunnan toimijoiden tarpeita edistää maakunnan kehittämistä.
Maakuntaohjelman 2014–2017 toimintalinjat ovat:
1.
Globaali elinkeinoelämä ja osaaminen
2.
Hyvinvoiva väestö
3.
Kestävä ympäristö
Toimeenpanosuunnitelman liitteitä ovat rakennerahastotaulukointi vuosille
2016–2017, rahoitustaulukko ja hanke-esitystaulukko.
Maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö esittää toimeenpanosuunnitelman
hyväksymistä maakunnan yhteistyöryhmälle. Joitakin teknisiä hankekirjauksia ja
rahoitusmomenttien täsmentämistä tulee tehtäväksi myöhemmin, kun ministeriöiltä
on saatu aluehallinnon budjettiraamit.
Asian on valmistellut aluekehityspäällikkö Juha Hertsi, puh. 044 3719 442.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää hyväksyä Päijät-Hämeen liitto päättää hyväksyä
maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman 2016-2017. Liiton toimisto tekee
tarvittavia teknisiä korjauksia ennen toimittamista ministeriöille.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 134
8/2015
22
05.10.2015
TIEDOKSI MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSEN MUISTUTUSTEN JA LAUSUNTOJEN VASTINEIDEN JA
TOIMENPITEIDEN VALMISTELU
267/10.02.00/2011
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 134
Maakuntahallituksen edellisessä kokouksessa 7.9.2015 § merkittiin tiedoksi saadun palautteen käsittelyn eteneminen. Muistutusten ja lausuntojen vastineiden ja
niiden johdosta tehtävien toimenpiteiden käsittely on käynnissä liiton toimistossa.
Ensimmäinen raaka luonnos yhteenvedosta on tehty ja sitä on tarkoitus käsitellä
ensin maankäytön ohjausryhmässä 28.9.2015.
Yhteenvedossa on ryhmittynyt joitakin aihealueita, joihin vastineiden ja niiden pohjalta mahdollisesti tehtävien toimenpiteiden osalta on vielä käytävä keskustelua
maankäytön ohjaustyhmän lisäksi viranomaisneuvottelussa ennen vastineiden tuomista maakuntahallituksen hyväksyttäväksi marraskuun kokoukseen.
Maakuntakaavan ohjausvaikutusta pidettiin osin liiallisena, mutta osin sitä haluttiin
lisätä. Esimerkiksi MTK Häme vastustaa ohjausvaikutusten kasvattamista, kun
taas Päijät-Hämeen Lintutieteellinen yhdistys esittää, että kaavamerkintöjen ja
-määräysten tulee olla niin selkeitä, että ne määrittelevät sen, mitä kullakin alueella
voi tehdä ja mitä ei saa tehdä.
Kauppaa koskevien ratkaisujen osalta nostetaan naapurimaakuntien ja Hämeen
kauppakamarin lausunnoissa esiin erot ympäristöministeriön vahvistamien maakuntakaavojen ratkaisuissa. Heinolan kaupunki esittää, että kaupan sääntelyä ja
tarkkuustasoa tulee arvioida uudelleen. Sääntelyä pidetään Lahden kaupungin lausunnossa myös liian tiukkana suhteessa kaupungin jo hyväksymiin asemakaavoihin. Uudenmaan liiton kritiikki kohdistuu mm. mitoitusperusteisiin; liitto edellyttää,
että mitoituksen tulee perustua kuntien oman väestön ostovoiman kasvuun.
Kuntien lausunnoissa nostetaan myös esiin joitakin uusia aluevarauksia tai ehdotuksessa olevien muutoksia. Vuosi sitten maakuntakaavaehdotuksen karttaluonnos oli kunnissa kommenttikierroksella, mutta vielä sen jälkeen on tullut esityksiä
muutoksiksi karttaan. Esimerkiksi Asikkala haluaa uuden työpaikka-alueen Körrin
vierelle ja Heinola Koskensaaren merkittäväksi kehittämisen kohdealueeksi. Toisaalta eräissä muistutuksissa vaaditaan esimerkiksi taajamatoimintojen alueiden
poistamista tai muuttamista muuhun maankäyttöön. Tällaisia kohteita esitetään
useampia Heinolassa.
Liikenneratkaisujen osalta liikennevirasto ja Uudenmaan ELY-keskus vastustavat
valtatien 24 uutta Kalliolan linjausta ja Tuuliharjan moottoritieliittymää sekä esittävät liittymämerkintöjen pois jättämistä parannettavilta tieosuuksilta. Lisäksi liikennevirasto vaatii Nostavan, Okeroisten ja Kariston uusien juna-asemien poistamista
kaavasta sekä Hämeen oikoradan selvitystarpeen maininnan poistamista kaavaselostuksesta.
Puolustusvoimat vaatii lausunnossaan Hälvälän ampumaradan ja melualueen merkitsemistä maakuntakaavaan, koska ampumatoiminnot jatkuvat siellä vielä 10
vuotta. Hälvälän eri ampumatoimijoilta on odotetusti tullut laajasti vaatimuksia Hälvälän ampumaratakokonaisuuden säilyttämiseksi. Lahden kaupunki vastustaa Pippon moottoriurheilukeskuksen merkitsemistä. Nastolan kunta ja Orimattilan kaupunki puolestaan vastustavat luonnonvaralogistiikan merkintöjä alueillaan. Hämeen ELY-keskus esittää pohjavesialueilla sijaitsevien ampumaratojen ja moottoriurheilukeskusten sekä kaavaehdotuksessa osoitetun kolmen uuden harjukiviainesten ottoalueen poistamista kaavasta.
Tuulivoimatuotantoon soveltuvista alueista saatiin odotetusti runsaasti muistutuksia
ja lausuntoja. Pohjois-Päijät-Hämeen alueet keräsivät eniten kielteisiä muistutuksia, mutta myös eteläisiä alueita vastustetaan Kanta-Hämeen rajalla sijaitsevaa
Harjunpäällyksen aluetta lukuun ottamatta. Monet kunnat vastustavat alueillaan
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 134
8/2015
23
05.10.2015
joitakin tai kaikkia tuulivoima-alueita. Museovirasto suhtautuu tuulivoima-alueista
kielteisimmin valtakunnallisten arvoalueiden lähellä Hollolassa sijaitsevaan Tornikallion-Leikkolankallion tuulivoima-alueeseen sekä Haukkakallion alueen pohjoisosaan.
Maaseutualueilla metsämerkinnöissä ei noussut esille erityisiä asioita. Ainoastaan
yksi MU -alue (Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta) Hennan läheisyydessä nousi esille ja merkintää vastustettiin ja toisaalta pidettiin hyvänä. Kylämerkintöihin tuli joitakin pienimuotoisia kyläluokkia koskevia tarkistusehdotuksia. Kulttuuriympäristöjen osalta saatiin uusia merkintätapaehdotuksia ja kaivattiin vahvempaa tai yksityiskohtaisempaa asemaa maakuntakaavassa. Merkintöihin liittyen oltiin huolissaan niiden laajuudesta ja että suunnittelumääräykset eivät saa rajoittaa maa- ja metsätaloutta, eikä kehittämistoimintaa tai
heikentää maaseutuelinkeinojen kannattavuutta.
Muistutuksista ilmenee, että matkailun toiminnallisuuden lisäämistä enimmäkseen
vastustettiin. Sysmän Päijätsalon alueen loma- ja matkailualuemerkinnöistä saatiin
muistutuksia joissa alueen asukkaat/vapaa-ajan viettäjät vastustivat alueen laajentumis- ja kehittämispyrkimyksiä ja virkistysalueiden pienentymistä. Isoranta-Naumin osalta saatiin muutama muistutus joissa vastustettiin kehittämisenkohdemerkintää ja jo vahvistettuja aluevarauksia pidettiin ylimitoitettuina ja koko kehitystä
haitallisena. Messilän alueen rajauksiin ehdotettiin kaavatyön aikana valmistuneen
osayleiskaavan mukaisia merkintöjä ja toisaalta laajentumista vastustettiin. Vierumäen –Heinolan väliseen liittyvän matkailun ja virkistyksen kehittämisenkohdealueen pelättiin tuhoavan luonnonydinalueen. Palautteesta ilmenee, että suhde kehittämisen kohdealueisiin on muuttunut kriittisemmäksi.
Kaavapalautteen mukaan virkistysalueita ei saisi merkitä yksityisten maanomistajien maille. Virkistysalueiden päivitystarpeita nousi esille ja joitakin virkistysalueita
haluttaisiin vaihtaa loma- ja matkailukäyttöön ja päinvastoinkin. Suojelualueissa
nousi esille päivitystarpeita paikkatietoaineiston päivitysajankohdasta johtuen.
Maakunnallisia suojelukohteita vastustettiin, mutta toisaalta niitä pidettiin hyvinä eikä suojelualueiden maanomistajilta tullut ollenkaan kielteistä palautetta. Linnustoarvoista saatiin tietoa tulossa olevista arvokkaista inventoinneista ja että linnustollisia arvoja olisi syytä merkitä näkyvämmin maakuntakaavakartalle.
Ulkoilureittien osalta oli pelkoja siitä, että ohjeellinen ulkoilureitti –merkintä ohittaisi
reittitoimituksen ja että merkintä kaavakartalla saatetaan käsittää luvaksi esimerkiksi moottorikelkkailla. Harjujen osalta oli kiinnitetty huomiota maakuntakaavamääräyksen sanoihin ”ettei aiheuta kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon
merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista…” ja
pysähdytty pohtimaan arvokäsityksiä. Harjujen osalta on kyseessä kuitenkin lähinnä geologinen kauneus ja geoestetiikka.
Asian ovat valmistelleet aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen, puh. 040 531
7628, erityisasiantuntija Tapio Ojanen, puh. 044 371 9459 ja maakunta-arkkitehti
Mirja Karila-Reponen, puh. 040 774 7060.
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus päättää merkitä maakuntakaavasta saatujen muistutusten ja
lausuntojen valmistelutilanteen tiedoksi.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 135
8/2015
05.10.2015
TIEDOKSISAANTIASIAT
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 135
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi tausta-aineistona lähetetyt:

Maakunnan yhteistyöryhmän pöytäkirja 5.5.2015

Työllisyyskatsaus 8/2015

Pelastuslaitoksen johtokunnan pöytäkirja 26.8.2015
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
24
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 136
8/2015
25
05.10.2015
VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 136
Tausta-aineistona lähetetään maakuntahallituksen jäsenille maakuntajohtajan päätösluettelon päätökset:




LAUSUNTO SOVA-ASETUKSEN 1§ MUUTTAMISESTA (25 §)
PALVELUTORI-TOIMINTAMALLIN KÄYTTÖÖNOTTO PÄIJÄT-HÄMEESSÄ,
PROJEKTIN ASETTAMINEN (26 §)
MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN MYÖNTÄMINEN HANKKEELLE
MAAKUNTADELEGAATIO YHDISTYNEISIIN ARABIEMIIRIKUNTIIN
(FIMOS 118 602) (27 §)
LAUSUNTO ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNALLE
KASVUTUNNELIEN TOIMENPIDELUVASTA (7 §)
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi


maakuntajohtajan päätökset 25 - 27 §
aluesuunnittelupäällikkön päätöksen 7 §
ja päättää, ettei se ota niitä käsiteltävikseen.
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 137
8/2015
26
05.10.2015
AJANKOHTAISKATSAUS
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 137
Maakuntajohtaja:
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi kokouksessa annettavat ajankohtaiskatsaukset.
- viestintästrategia ja verkkosivujen uudistaminen, Riitta Nieminen
- pohdintaa itsehallintoalueesta, Jari Parkkonen
Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
Maakuntahallitus
MUUT MAHDOLLISET ASIAT
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 138
PÖYTÄKIRJA
§ 138
05.10.2015
8/2015
27
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
Maakuntahallitus
§ 139
05.10.2015
KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Maakuntahallitus 05.10.2015 § 139
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 10.30.
8/2015
28
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
8/2015
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
MUUTOKSENHAKUKIELLOT
Kieltojen perusteet
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
Pykälät §§ 121-128, 130-139
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin
päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
Pykälät §§ 129
Hallintolainkäyttölaki 5 § 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
Pykälät ja valituskieltojen perusteet
OIKAISUVAATIMUSOHJEET
Oikaisuvaatimusviranomainen ja –aika
Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite
Päijät-Hämeen liitto
Maakuntahallitus
PL 50
15111 LAHTI
Pykälät §§ 129
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen sisältö
Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava
Liitetään pöytäkirjaan
29
PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO
PÖYTÄKIRJA
8/2015
30
VALITUSOSOITUS
Valitusviranomainen ja valitusaika
Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli
päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös
asianosainen sekä kunnan jäsen.
Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Hämeenlinnan oikeustalo
Raatihuoneenkatu 1
13100 HÄMEENLINNA
Kunnallisvalitus
Pykälät
Hallintovalitus
Pykälät
Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite
Pykälät
Valitusaika
30 päivää
Valitusaika
päivää
Valitusaika
päivää
Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista.
Valituskirjelmä
Valitus tehdään kirjallisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava




valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite
päätös, johon haetaan muutosta
miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
muutosvaatimuksen perusteet
Valituskirjelmä on valittajan tai muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.
Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna
jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava.
Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HHL 21 §).
Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne
ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.
Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite
Pykälät
Valitusasiakirjat on toimitettava ¹: nimi, osoite ja postiosoite
Pykälät
Lisätietoja
Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista lain (701/93) nojalla
muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 97 euroa.
Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen
¹) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle
Liitetään pöytäkirjaan