Tapahtuu Kulmilla - Kaupunginosat.net

Transcription

Tapahtuu Kulmilla - Kaupunginosat.net
2
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Päätoimittajalta
Tapahtuu Kulmilla
Ke 21.10. klo 16–18 maastoretki Kivinokkaan. Retki alkaa Kivinokan luontopolku Puumerkin lähtöpisteestä klo 16. Retkellä
ideoidaan Kivinokan yleisöpalveluiden kehittämistä. Järj. Helsingin kaupungin ympäristökeskus.
Syksyn alakuloa
Maanis-depressiivinen
mustavalkoinen
ajattelu on vallannut koko
maan. Ollaan jatkuvasti joko maailman parhaita tai
roskasakkia. Ei ihme, että
hämmentää, missä oikein
mennään.
Uutiset lyövät jatkuvasti
toisiaan korvalle. Tästä hyvänä esimerkkinä lokakuinen tiistai, jolloin samana
päivänä Aalto-yliopiston
teollisuustalouden
professori Paul Lillrank väitti radion uutislähetyksessä Suomen olevan rupusakkia. Saman päivän Hesari kertoi Suomen olevan
maailman ykkönen ainakin kortilla maksamisessa - erityisesti vahvan taloutensa ja runsaan yksityisen kysynnän vuoksi. Kummallista, kun ainakin muutaman viime vuoden ajan Suomen talouden
on kerrottu olevan kuralla
ja menossa edelleen huonompaan suuntaan vähäisen yksityisen kysynnän
vuoksi.
Maan kilpailukyvystäkin on monenlaista käsitystä. Virallisten mittausten mukaan olemme maailman 8. paras valtio kilpailukyvyn suhteen. Maata johtavien poliitikkojen
mielestä kilpailukykymme
on niin surkea, että palkansaajien työpäivää pitää pidentää ja etuja leikata. Mikä on lopulta totta?
Neljäs valtiomahti näyttää unohtaneen tehtävänsä. Missä on mediakritiikki? Yksikään media ei aseta väitteitä kyseenalaisiksi,
epäile ja tutki. Nyt jos koska entiset kunnon Leif Salmenit ja MOT-ohjelmat olisivat enemmän kuin paikallaan. Ei yksi Ruben Stil-
Ma 26.10. klo 18–20 Maunulan 114. aluefoorumi asukastalo
Saunabaarilla. Aiheena Helsingin yleiskaavaehdotus.
lerin Pressiklubi tätä aukkoa täytä.
Entä sitten Helsingissä?
Olen joskus luottanut demokraattiseen päätöksentekoon. Nieleskelemään on
joutunut, kun on katsellut
tämän syksyn kaupungin
johdon toimintaa. Vaikka ao. lautakunnat päättivät minkälaisen vastauksen kaupunki antaa valtiolle lasten subjektiivisen
päivähoito-oikeuden
rajoittamisesta, ao. kaupunginjohtaja Laura Räty esitti pokkana kaupunginhallitukselle Sipilän hallituksen esitystä puoltavaa lausuntoa. Tai kun lautakunnat olivat sitä mieltä, että asukastalot tulee jatkossakin säilyttää kaupungin
sote-viraston alaisena toimintana, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen esitti siitä huolimatta kaupunginhallitukselle asukastalojen
toimintojen siirtämistä järjestöjen hoitoon. Onneksi
kaupunginhallitus äänesti heidät kumoon. Kysymään jää, miksi demokratian pelisäännöt eivät pelaa Helsingissä? Saas nähdä, miten some- yms. verkostot muuttavat tilannetta. Haistelen muutoksen
tuulia nykymenoon!
Elämme ankeita aikoja, kun joka tuutista valuu
ikäviä uutisia, on vihapuhetta ja ennakkoluuloja.
On alkanut ahistaa siihen
malliin, että mielessä on
käynyt tehdä Pentti Linkolat. Mennä mökille ja vetää
piuhat irti. Keskittyä syksyn ruskan väreihin, katsoa järven jäätymistä ja
ihailla syystaivaalla hehkuvia tähtiä. Niihin ainakin voi luottaa…
Kaija-Leena Sinkko
To 12.11. illalla Stadin Slangin Bamlauskuppila Käpygrillissä.
La 14.11. klo 11–13 Oulunkylän ala-asteen puukoulun perinteiset syysmyyjäiset, Teinintie 8. Tule nauttimaan lauantain
aamupäiväkahvit puukoulun tunnelmissa: arpoja, leivonnaisia ja muuta maistuvaa, vohveleita, grillimakkaraa.
To 29.10. klo 18 Oulunkylä-Seuran keskustelutilaisuus Seurahuoneella yleiskaavasta ja sen jatkotoimista.
La 14.11. klo 15–18 Oulunkylä-Seuran 40-vuotisjuhla Kustaankartanon Kartanoravintolassa. Musiikkiesityksiä, teatteria, historiakatsaus, tanssia. Kaikki lämpimästi tervetuloa!
Ti 3.11. klo 14 Pohjois-Helsingin kansallisseniorit ry:n sääntömääräinen syyskokous Oulunkylän kirkon srk.salissa Teinintie
10. Tohtori Sakari Ylivuoren esitelmä ” Sibeliuksen maailmatarinoita sävelten takana”.
Su 22.11. klo 10–15 myyjäiset Oulunkylän nuorisotalo Nuotassa, Kylänvanhimmantie 25 Paljon upeita käsitöitä, yli 30
myyjää! Lisäksi Oulunkylän marttojen puffetti ja arpajaiset.
Tervetuloa!
Ti 10.11. klo 18 Tapaamista ja vaihdantaa -ryhmän kokous
Maunulan Mediapajalla, Metsäpurontie 25. Aiheena uusi
yleiskaava.
Oulunkylän Eläkkeensaajat kokoontuvat taas maanantaisin
entisissä tiloissa nuorisotalo Nuotassa. Uudet jäsenet tervetulleita. Tiedustelut jäsensihteeri Anneli Koivisto, [email protected], 0400 419839.
KUTSU
SYYSJUHLA
Luonto tuhlaa pihtaamatta vanhuuteen
pukee syksyn ylle juhlamekon kuin nuorikolle
humauttaa väripaletin täysillä päälle
keltaista punaista beesiä rusehtavaa
hopeanhohtavaa
seniori senjorita maan hameenhelmat leiskuvat
ilta-auringossa
vain muutama päivä ja kaikki kerralla ohi
– kannattiko tuo?!
kannattaa tahi ei –
luonto tuhlaa ja juhlii viimeiseen asti
syystuuli lennättää kutsukortteja teille ja toreille
aitovierille ja kylien kujille
ja vaatimalla vaatii ihmiset mukaan avec
iästä säädystä varallisuudesta riippumatta
nyt on syysjuhlan aika parasta päälle
pihtaamatta
viimeistään nyt.
Liisa Marjatta Järvinen
Teoksesta ”Minä se niitty”, luontorunoja
Oulunkylän asukkaat, naapurit ja ystävät, vanhat ja uudet,
samoin yhdistykset ja muut yhteistyökumppanit: tervetuloa:
Nyt Oulunkylä juhlii!
JUHLAKEKKERIT
Oulunkylä-Seura, kotiseututyötä ja vaikuttamista 40 vuotta
la 14.11. klo 15.00–18.00
Kustaankartanon sali, Kivalterintie 16
Ohjelmassa
Helsingin Työväen Orkesteri: alkufanfaarit ja viihdemusiikkia
Avaussanat ja Helsingin kaupungin tervehdys
Oulunkylän Seura: 40 vuotta kotiseututyötä ja vaikuttamista
– Juonnettu historiikki, Klaus Järvinen ja Eero Rantala
Improvisaatioteatteri Roiskeläppä:
väläyksiä Oulunkylästä näyttelijöiden voimin
kitaravelho Jarmo Saai & laulaja,
pasunisti Juha Jay Kortehisto
Heidi Herala: Sinikka Nopolan kolme hämäläistarinaa
Oulunkylän Seurahuoneen Bändi soittaa ja tanssittaa
välissä tauko
ennen tilaisuutta juhlan kunniaksi
KOTIKAUPUNKIKÄVELY klo 13.00–14.45
lähtö Kartanosalin edestä johon myös paluu
Seurahuoneella
maksuton, Oulunkylän
oppaana
Pauli Saloranta
Ohjelma 1.11. alkaen www.oulunkyla.info
tapahtuu
Larin Kyöstin tie 7
Tiistaisin:
Sosiaalityöntekijän
matalan kynnyksen
neuvontaa klo 12-15.30
kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta.
Vanhemman Neuvo,
erovanhempien vertaistukiryhmä
käynnistymässä. Ilmoittautumiset:
Camilla 310 24092 tai Laura 310 24097
Keskiviikkoisin:
Liity Oulunkylä-Seuraan!
Jokainen uusi jäsen lisää yhdistyksen painoarvoa ja
parantaa toimintamahdollisuuksia ajaa kaupunginosasi asioita.
Ilmoittaudu verkossa www.oulunkyla.info, jossa on
myös seuran esittely, tai jätä henkilötietosi seuran ilmoitustaulun postilaatikkoon Ogelissa.
Oulunkyläinen
/
Kalliolan Setlementin ylläpitämä
Ne-Rå neuvontapiste klo 12-14
Sosiaalialan korkeakouluopiskelijat
auttavat Sinua sosiaaliturvaan ja
palveluihin liittyvissä asioissa.
Askartelu ja tuunaustunti
ke klo 11-12
Askartelu ja tuunaustunti kestävän
kehityksen periaatteella.
Tuo omat ehdotuksesi ja tule
hakemaan inspiraatiota asiantuntijoilta.
Kirjakahvila
avoinna :
ti ja ke klo.
Vuoden 2015 Kyläjuhlan järjestävät
10.30 - 14.30
Kahvi 0.50 eur
Pulla tai
sämpylä 1.00 eur
Tulevia tapahtumia :
MLL:n kirppis 21.3 klo. 10-13.
Pöytävaraukset [email protected]
Myyntipöydän hinta:
MLL:n jäsenille 8e ja muille 10e.
Tähtihetkiä Seurahuoneella
31.3. ke klo 18-20
Tulevaisuusverstas työskentelyä.
Tule mukaan ideoimaan
Seurahuoneen tulevaisuutta ja
toimintamuotoja.
Tilojen varaukset ja tiedustelut: Katri Laaksonen puh. 310 69720
Pohjoiset esikaupungit
Numero 5/2015 • 17.10.2015 • Perustettu 1985 • 31. vuosikerta • ISSN 0783-6961 • Painos 23 000 kpl
• Oulunkylä-Seura • Koskela-Seura • Maunula-Seura • Metsälä-Seura • Pakila-Seura • PaloheinänTorpparinmäen kaupunginosayhdistys • noin 20 000 kpl jaetaan kotitalouksiin ja 3 000 muussa jakelussa • Painopaikka: Suomen Lehtiyhtymä SLY-lehtipainot Oy, Tuusula
Kaija-Leena Sinkko
p. 0400 934 433, [email protected]
Päätoimittaja:
[email protected]
Toimitussihteeri: Claudius Technau
Raimo Anttila, Mauno Hari, Jaana Kenola, Agneta Nuorvala, Arto Salmela, Arvi
Avustajat:
Vuorisalo, Erwin Woitsch, Laura Hari
llmoitukset:
Mauno Hari
p. 040 728 0505, [email protected]
Jakeluhäiriön sattuessa ottakaa yhteys Suoramainontaan, puh. 5615 6400
Seuraavan numeron aineistot
30.10. mennessä.
(lehti ilmestyy la 21.11.2015)
Kaija-Leena Sinkko
Maanmittarintie 10 B, 00680 Helsinki
[email protected]
Aineisto mielellään sähköisessä muodossa.
Lehden teema: Joulunumero, joulun menot,
lahjat ja herkut.
3
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Kaupungin budjetin käsittely siirtyi
Asukastalot säilyvät, entä
Pakilan nuta?
Kaupunginhallitus
myöhensi Helsingin vuoden 2016 budjetin käsittelyä. Kaupunginjohtajan
budjettiesitys tuli julkiseksi
vasta 14.10.
– Näin valtuustokäsittely pääse alkamaan valtuustossa 11.11. ja päätökset tehdään siitä kahden
viikon kuluttua 25.11., kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen (SKP ja Helsinki-listat) kertoo.
– Mitään konkreettista
budjetista ei siten tätä kirjoitettaessa voi vielä kertoa.
Ongelmallisiksi tulevat varmaan taas sote-palvelujen
alibudjetointi, työttömyys
ja Sipilän hallituksen leikkaukset vanhusten palveluihin, lasten päivähoitoon
ja koulutukseen.
loihin, Hakanen toteaa.
Vasta kaupungin asukastaloja puolustaneen verkoston toiminta teki laajemmin näkyväksi sen merkityksen, joka sote-viraston
ylläpitämillä taloilla on alueellisen ja yhteisöllisen sosiaalityön, työllistämisen,
harrastusten ja lähidemokratian paikkoina.
– Lopulta koko kysymyksenasettelu kääntyi toisin päin. Kaupunginhallitus päätti ei vain säilyttää
nykyiset talot vaan suuntautua asukastalojen verkoston
laajentamiseen.
Vain kokoomus jäi kannattamaan Pajusen esitystä, että kaupunki luopuu taloista, Hakanen kertoo.
Valmistelu sivuutti
asukkaat
– Yhtä hyviä uutisia ei sen
sijaan ole kuulunut Pakilan
nuorisotalosta, jonka nuorisoasiainkeskus haluaa lopettaa ensi keväänä. Nuorisotalon kohtalo ratkeaa lopullisesti, kun kaupunginvaltuusto päättää marraskuussa ensi vuoden budjetista, Hakanen toteaa.
– Pakilan nuorisotalon
lopettamisesityksen
valmistelussa ei kuultu nuoria, vaikka nuorisolaki sitä
edellyttää. Lupaukset korvaavien tilojen saamisesta ylä-asteen koululta eivät
pitäneet paikkaansa. Lapsivaikutusten arvio jätettiin sekin tekemättä, vaikka
nuorisotalolla aamu- ja iltapäivisin pidettävissä muskareissa ja kerhoissa on
Asukastalojen puolustajien sinnikäs toiminta toi voiton, kun kaupunginhallitus
päätti syyskuun lopussa
jatkaa sote-viraston ylläpitämän kymmenen asukastalon toimintaa. Maunulassa asukastalo Saunabaarin
ja Oulunkylässä kumppanuustalo Seurahuoneen toiminta jatkuu.
– Kun kaupunginjohtaja Jussi Pajusen asettama
työryhmä esitti kaksi vuotta sitten luopumista kaupungin asukastaloista, eivät
edes sote-lautakunnan jäsenistä monet tunteneet asukastalojen toimintaa. Kaupungin asukastalot sekoitettiin asukasjärjestöjen ti-
Laman lapset ja
alibudjetointi
Nuorten lisäksi ovat vaille tiloja jäämässä myös lasten kerhot ja muskarit, jos Pakilan nuorisotalo suljetaan toukokuun
lopussa.
toista tuhatta käyntikertaa
kuukaudessa. Myöskään
tälle toiminnalle ei löydy
korvaavia tiloja, Hakanen
murehtii.
– Rahasta Pakilan nuorisotalon jatko ei ole kiinni. Kaupungin pankkitileillä on 800–900 miljoonaa euroa ylijäämiä, joita ei ole si-
Oulunkylän kirkko
menossa myyntiin?
Talouden ahdinko rutistaa myös Helsingin
seurakuntayhtymää.
Tulevien kolmen vuoden
aikana seurakuntien menoja pitäisi vähentää 15 prosentilla. Suurimpia menoeriä ovat kiinteistöt ja palkkalistoilla olevat ihmiset.
Asiasta kerrottiin 7.10. ilmestyneessä Kirkko & Kaupunki -lehdessä.
Yksi keino saada aikaan 15 prosentin kustannussäästö on kohdistaa se
kiinteistöihin. Karsintalistalla on ehdolla toimitiloja jokaisesta seurakunnasta ja seurakuntayhtymän
kiinteistöosasto on lähettänyt seurakuntiin alustavia
ehdotuksia.
Myös vuodesta 1972
käytössä ollut Oulunkylän
kirkko on yksi myytäväksi esitetty rakennus. Kirkko on vuokratontilla, jonka sopimus päättyy kymmenen vuoden kuluttua.
Yli 40-vuotiaaseen rakennukseen on odotettavissa
miljoonia euroja maksavat
peruskorjaukset.
Seurakuntayhtymän sormiharjoitukset ovat vasta
malleja mahdollisista säästökohteista. Yhtenä vaihtoehtona selvitetään myös,
mitä merkitsisi, jos Kolmannella linjalla olevasta Seurakuntien talosta luovuttai-
siin ja toiminnot hajasijoitettaisiin, yhteisen kirkkovaltuuston pj. Juha Rintamäki kertoi lehdessä. Päätöksiä tehdään vasta vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen.
Oulunkylän srk:n kirkkoherra Ulla Kosonen
muistutti Kirkko & Kaupunki -lehdessä, että vanha
kirkko sijaitsee vajaan kilometrin päässä ja seurakunnalla on kirkot myös Maunulassa ja Käpylässä.
Oulunkylässä
kirkon
myyntiajatuksesta keskustellaan Oulunkylän seurakuntaneuvoston lokakuun
kokouksessa.
Yhteisessä
kirkkovaltuustossa asia oli
esillä 8.10. Päätökset tehdään ensi kesään mennessä.
dottu mihinkään käyttötarkoitukseen. Eikö 90-luvun
lamasta tai lastensuojelun
ongelmista ole opittu mitään, kun lasten ja nuorten
hyvinvoinnista leikataan?
Hakanen muistuttaa.
– Samanlaisia kysymyksiä voi esittää myös kaupungin johdon suhtautu-
misesta koulujen määrärahoihin, vanhuspalveluihin, lähiterveysasemiin ja
moniin muihin peruspalveluihin. Kaupunki jopa
maksaa pitkäaikaistyöttömyydestä tänä vuonna ns.
sakkomaksuina Kelalle ainakin 55 miljoonaa euroa,
mikä on enemmän kuin se
käyttää työllisyyden hoitoon, Hakanen kritisoi.
– Palvelujen, työllisyyden ja toimeentulotuen alibudjetoimisen lopettamiseksi tarvitaan reilu tasokorotus määrärahoihin. Helsingissä on siihen varaa –
mutta onko poliittista tahtoa? Hakanen kysyy.
Hätä toi pakolaisia
Turvapaikanhakijoiden vyöry Suomeen
on yllättänyt. Tilanne on sama kaikissa
EU-maissa.
Syyskuussa Suomeen
tuli lähes 11 000 turvapaikanhakijaa. Maahanmuuttoviraston uuden arvion mukaan heitä saattaa
tänä vuonna saapua kaikkiaan noin 50 000. Pääkaupunkiseudun vastaanottokeskuksissa pakolaisia on tällä hetkellä lähes
4 000.
Helsingissä vastaanottokeskuksia on eri puolilla kaupunkia. Pakolaisia on keskellämme myös
täällä Pohjois-Helsingissä. Heitä on sijoitettu useisiin vastaanottopisteisiin.
Koskelassa ja Metsälässä
on jo vastaanottopisteet ja
entisen maaliikennekes-
kuksen tiloihin sellainen
on tulossa. Oulunkylän
seurakunta on tarjonnut
väliaikaista apua pakolai-
sille Maunulan kirkolla.
Halusimme tai emme,
turvapaikanhakijat ovat
täällä ja tarvitsevat apua.
Me suomalaiset saimme
apua, kun täällä taisteltiin. Nyt on meidän vuoromme auttaa.
Haluatko auttaa?
Suomesta turvaa hakemaan tulleista monet ovat pitkän matkan aikana menettäneet kaiken omaisuutensa. Matkatavarat on ryöstetty matkalla. Jotkut ovat
heittäneet ne Välimerellä merihädässä veneen laidan
yli. Pulaa on myös talvivaatteista.
Turvapaikan hakijat tarvitsevat reppuja ja kuljetuskasseja. Monella on vain yhdet etelän lämpöön sopivat vaatteet. Pakkasta vastaan tarvitaan lämmintä ja
vaihtovaatteita. College-asut, T-paidat, farkut ja muu
tämän kaltaiset vaatteet otetaan lämmöllä vastaan.
Lahjoituksia otetaan vastaan myös Oulunkylän asukastalo Seurahuoneella aukioloaikoina ma-ke klo
9–16, to klo 9–20 ja pe klo 9–14.
4
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Vihreän idyllin varjosta
Hyvät oulunkyläiset – Bästa åggelbybor – Dadweynaha wanaagsan ee deegaanka Oulunkylä!
Monta aihetta yhteiseen juhlaan!
Oulunkylä-Seura viettää juhlavuottaan, se perustettiin
40 v. sitten kokoamaan asukkaita yhdessä toimimaan
kaupunginosansa puolesta. Tehtäviin on kuulunut myös
täällä eletyn elämän tallentamaan julkaisuiksi ja asukkaita yhdistävien tilaisuuksien, kuten kyläjuhlien ja Vantaanjokisoutujen järjestäminen. Seura on vuosikymmenten ajan viestinyt alueen tarpeita ja näkökantoja suunnittelijoiden ja päättäjien tietoon. Suurena apuna meillä
on ollut tämä lehti. Ilman seuraa meillä tuskin olisi esim.
Oulunkylä-taloa Ogelin kupeessa tai Seurahuonetta asukastalona saati terveysasemaa.
Tämän vuoden Kyläjuhla toteutetaan Juhlakekkerein la
14.11. juhlien Oulunkylä-Seuran 40 vuoden kotiseutu- ja
vaikuttamistyötä Kustaankartanon salissa. Olemme halunneet koota asukkaille monipuolisen ohjelmakokonaisuuden musiikkia, teatteria, historiakatsausta, puhedraamaa ja tanssia. Kertokaa tilaisuudesta myös entisille
oulunkyläläisille, jos heitä tunnette. Kutsun teidät kaikki
lämpimästi tervetulleiksi!
Juhlaa ennen kutsumme opastetulle kotikaupunkipolkukävelylle Pauli Salorannan johdolla. Lähtö Kustaankartanon salin edestä (Kivalterintie 16) klo 13.00, paluu
samaan paikkaan, josta onkin helppo siirtyä itse juhlatilaisuuteen. Kävely juhlistaa myös seuran laatimia kolmea kotikaupunkipolkua. Mainiota opaskirjasta on edelleen saatavana, uudet seuraan liittyvät saavat sen tänä
vuonna jäsenetuna.
Yleiskaavasta uusi ehdotus: Oulunkylä v. 2050 muokkautuu paraikaa
Yleiskaava ohjaa rakentamista ja maankäyttöä, se vaikuttaa alueen tulevaisuuteen merkittävästi. Prosessin
on sanottu olevan vuorovaikutteinen, suunnittelijoiden
vetämiä asukastilaisuuksia järjestettiinkin runsaasti, palautetta pyydettiin ja osallistumista peräänkuulutettiin.
Kun tarkastelee uusinta ehdotusta, on ikävä todeta, ettei
asukaspalaute näy juuri missään, vaikka sitä Oulunkylänkin alueelta tuli erittäin runsaasti. Keskeisimmät viheralueet ovat edelleen uhattuna. Vaikuttaa että päätökset on tehty jo kaavaprosessin alussa, kaavaa jyrätään virkamiesjohtoisesti läpi ja valtuuttamamme luottamushenkilöt ovat
vain statisteina. Se ei ole demokraattista käsittelyä vaan
asukkaiden halveksumista. Miten tässä taas näin kävi?
Ei ole syytä kuitenkaan vielä lannistua, toinen kuulemisvaihe on alkanut. Seura kutsuu asukkaita kaavailtaan to
29.10. klo 18 Seurahuoneelle. Esittelemme kaavaa ja pohdimme yhdessä, kuinka meille tärkeistä asioista päättäjille
viestitään. Tule mukaan, Oulunkylän tulevaisuudesta päätetään nyt.
Asukastalo Oulunkylän Seurahuoneen toiminta turvattu
Kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hallinnoimien kymmenen asukastalon, mm. Oulunkylän Seurahuoneen toiminta on ollut pitkään vaakalaudalla. Asia oli lähes vuoden uudessa käsittelyssä, eikä sen seurauksena uusi ehdotus ollut entistä kummempi. Oulunkylä-Seura teki merkittävää vaikutustyötä yhdessä asukastaloliikkeen kansalaisverkoston kera pari vuotta ja sai päättäjien enemmistön
ymmärtämään toiminnan merkityksen. Niinpä Kokoomus
jäi yksinään kannattamaan kaupunginjohtaja Pajusen johdolla junailtua lakkauttamista, kun kaupunginhallituksen
enemmistö 28.9. äänesti esitystä vastaan ja teki oman esityksen toiminnan jatkamisesta. Tästä suuret kiitokset toimintaa tukeville luottamushenkilöille ja heidän puolueilleen! Toiminta siis jatkuu, tosin pelkona on, että valtakunnallisen sote-uudistuksen varjolla alasajoa kuitenkin yritetään jatkaa. Toimintaa ja kehittämistyötä haitannut venkoilu ja tempoilu saisivat nyt loppua, joten olkaamme
valppaina!
Ihmisarvo ei ole mielipidekysymys
Tästä muistuttaa professori Helena Ranta (Motiivi-lehti
10/-15): Mikäli eurooppalaiset eivät muuta suhtautumistaan pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin, meitä uhkaa humanitaarisen katastrofin ohella myös moraalinen kriisi. –
Tarjoamme vainajille kunnioittavan, ihmisarvoisen kohtelun. Miksi emme suo samaa eläville, ihmettelee Ranta,
joka on tullut tunnetuksi monien joukkosurmapaikkojen
tutkijana.
Tervetuloa Oulunkylään: ahl-an wa sahl-an! ‫ًالهسو ًالهأ‬
Pakolaisuutta aiheuttavat syyt ovat olleet vuosikausia tiedossa, tilanteelle ei ole tehty juuri mitään ja nyt kriisi näkyy myös meillä. Etupäässä Lähi-idästä lähteneistä ihmi-
sistä valtaosa pakenee vuosia jatkunutta sotaa ja sekasortoa sekä niiden aiheuttamia epäinhimillisiä oloja turvaa etsien. On selvää ettemme Suomesta käsin juuri voi
vaikuttaa täältä turvapaikkaa etsivien määrään. Meidän
on nyt sopeuduttava ajatukseen monikulttuurisemmasta Suomesta, otettava uudet traumaattisista oloista tulevat asukkaat ystävällisesti vastaan heitä pelkäämättä.
Ei ole rikos etsiä parempaa elämää. Viranomaisten tehtävä on selvittää tulijoiden tausta ja asema. Polttopullojen heittelyn sijaan on panostettava mielekkääseen
tekemiseen, kielen oppimiseen, suomalaiseen kulttuuriin tutustumiseen ja muuhun kotoutumiseen. Tulijoihin voi tutustua ja ottaa heitä arjen kohtaamisiin. Itselläni on monta arabiaa puhuvaa islaminuskoista työtoveria ja ystävää, tällainen mahdollisuus on nyt tarjolla
useammalle.
Seura uudistuu, oletko mukana?
Kirjoitan tätä puheenjohtajapalstaa vielä kerran, vuodenvaihteessa lopetan kymmenisen vuotta kestäneen
kauteni johtokunnan ja seuran luotsaamisessa. Ryhtykääpä kyselemään jatkajaa, johtokunnassakin on sopivia
henkilöitä. Tehtäviä voidaan muokata sopiviksi ja toimintoja jakaa uudella tavalla. Itse en seuraa jätä, tarvittaessa olen uuden puheenjohtajan ja uuden päätoimittajankin tukena, mutta erityisesti haluan jatkaa ympäristöja kulttuuriasioiden parissa.
Syyskokouksessa to 26.11. Seurahuoneella klo 18 valitaan myös jäseniä johtokuntaan, tervetuloa rohkeasti
mukaan uudetkin. Kaupunginosayhdistys on mukava
toimintaympäristö. Kokouksessa päätetään myös miten
seura ensi vuonna toimii ja kuinka toiminta rahoitetaan.
Aloitamme asukasillan kiintoisalla aiheella, täyttihän
rautatieasemaa vastapäätä sijaitseva
Arttulan talo 100 v. Tapaamme talon
entisiä ja nykyisiä asukkaita ja luomme siten silmäyksen Oulunkylän historiaan. Lisäksi julkistamme Vuoden
2015 oulunkyläläisen sekä juomme
kakkukahvit seuran 40 vuoden toiminnan kunniaksi. Tervetuloa!
Tapaamisiin – På återseende!
Erwin Woitsch
Oulunkylä-Seuran puheenjohtaja
[email protected]
www.oulunkyla.info
Facebook: Oulunkylä-Seura ry
MAINIO KIRJA JA OPAS OULUNKYLÄSTÄ
Oulunkylä-Åggelby
Vanhan huvilakaupungin aikakerrostumat -teos
Anja Kervanto Nevanlinna
Oulunkylä-Åggelby on historiansa
aikana ollut monta. Nykyisen Oulunkylän
identiteetti on muotoutunut osana
Euroopan kaupunkihistoriaa. Vanhan
huvilakaupungin aikakerrostumat kertovat
esikaupungin asteittaisesta liittymisestä
metropolin kaupunkirakenteeseen.
Uuteen kirjaan on tallennettu Oulunkylän
omaleimaisen miljöön historiaa ja
kulttuuriperintöä. Kirja avaa myös
näkökulmia Oulunkylän miljöön
kehittämiselle tulevaisuudessa.
Anja Kervanto Nevanlinna
ollut
elby on historiansa aikana
y Oulunk ylä-Ågg
z
on muotoun Oulunkylän identiteetti
monta. Nykyise
kihistoriaa. Vanhan hutunut osana Euroopan kaupun
t kertovat esikaupungin
vilakaupungin aikakerrostuma
metropolin kaupunkiraken
asteittaisesta liittymisestä
ttu Oulunkylän omaleimaiteeseen. Kirjaan on tallenne
riperintöä. Ympäristön
sen miljöön historiaa ja kulttuu
posti,
kaupunkivisiot
rakentumisesta kertovat kartat,
aikaisemmin julkaisemattokortit ja valokuvat, monet
Oulunkylän miljöön kehitmia. Kirja avaa näkökulmia
tämiselle tulevaisuudessa.
y
z
Kolme polkua, 14 km reittejä, 90 kohdetta,
29 tietolaatikkoa,
86 sivua, reittikartta, kuvitettu, lisäksi postikortti
Kätevä taskukoko A6
86 sivua
Oulunkylä-Seura
•
•
•
•
•
kirjoittaja FT Anja Kervanto Nevanlinna
*9789529337224*
runsas uusi kuva- ja karttamateriaali
sidottu kovakantinen, 240 sivua
svensk resumé
hinta 34 €
ISBN 978-952-93 -3722-4
Oulunkylä-Seura
Korkealaatuinen kirjanen vie retkille Oulunkylän historian,
kulttuurikohteiden ja luonnon äärelle. Opas toimii sekä oman
kaupunginosan esittelynä että pikkulahjana tai muistona Oulunkylässä
vierailleelle.
– toimittanut Pauli Saloranta.
– hankkeen tukijat: Museovirasto, Suomen Kulttuurirahasto,
Helsingin Lähiöprojekti ja Oulunkylän Apteekki
Kirjan ja oppaan julkaisija Oulunkylä-Seura ry. 2014
Myynti Ogelin Kirja, kaupunginmuseon kauppa Sofiankatu 4, Kauppa&Cafe Moison ja kukkakauppa Bella Verde (vain opas) sekä seuran tilaisuudet.
Kirjan tilaukset Marjatta Kuusela p. 040 0448 286.
5
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Influenssarokotukset alkavat
Influenssarokote antaa suojaa
influenssaa ja sen jälkitauteja vastaan.
Joukkorokotukset alkavat terveysasemilla
marraskuun alkupuolella. Pikkulasten
nenäsumutteena annettavat rokotukset saa
neuvolasta.
Rokote on paras suoja
influenssaa vastaan. Suurin osa rokotteen ottaneista välttyy influenssalta.
Jos rokotettu saa influenssan, tauti on yleensä lievempi ja toipuminen nopeampaa. Myös tartunnat
vähenevät. Kun ei itse sairastu, ei tartuta toisia. Rokotus ei kuitenkaan suojaa tavalliselta flunssalta eli
nuhakuumeelta.
Tänä vuonna kiusaksi
on tulossa luultavasti ainakin kolme influenssavirusta eli kaksi A-virusta ja ainakin yksi B-virus THL:ssa
arvioidaan. Tämänvuotiset
influenssarokotteet antavat
suojaa näitä kolmea virusta vastaan.
Influenssakausi
alkaa tavallisesti joulu-helmikuun välisenä aikana ja niin odotetaan tänäkin vuonna käyvän. Viime
vuonna influenssakausi
kesti tavallista pidempään.
Se alkoi joulukuussa ja jatkui vielä toukokuulle asti.
Sairastuneita oli enemmän
kuin edellisvuonna. Tauti
iski kaiken ikäisiin. THL:n
seurantaraportin mukaan
hoitoon hakeutui useita tu-
hansia ihmisiä. Kymmenet
joutuivat sairaalan tehohoitoon. Heistä monet olivat yli 60-vuotiaita.
Eri ikäisille eri
rokotteet
Maailman
terveysjärjestö WHO valitsee vuosittain rokotteeseen ne viruskannat, jotka todennäköisimmin aiheuttavat influenssaa. Influenssakaudella 2015 - 2016 kansallisessa
rokotusohjelmassa käytetään Fluarix-rokotetta 65 vuotta täyttäneille, Vaxigrip-rokotetta alle 65-vuotiaille ja Fluenz
Tetra -nenäsumuterokotetta 24–35 kuukauden ikäisille lapsille.
Sekä pistettävän että nenäsumutteena annettavan
rokotuksen jälkeen voi ilmetä lievää sairaudentun-
Oulunkylän
Kansallisseuran
90-vuotisjuhlat
Oulunkylän Kansallisseura on toiminut
vuodesta 1925 asti Oulunkylässä.
Syntymäpäivää juhlittiin syyskuussa
Oulunkylän seurahuoneella täydessä
salissa.
Parikymmentä vuotta kadoksissa ollut säästöpossu
Okelin Osku löytyi parahiksi Oulunkylän Kansallisseuran
90-vuotisjuhlille.
Yhdistyksen historiaa
pari vuotta selvittänyt Irja Eskola oli tyytyväinen,
kun selvitystyö oli vihdoin
valmis ja esiteltiin juhlassa. Juhlassa oli puhumassa
muun muassa paikallisen
vaikuttamisen tärkeydestä
kansanedustaja Sari Sarkomaa, joka itsekin on monesti vieraillut Oulunkylässä.
Puheenjohtaja Johanna
Krabbe muistutti, että alueella on muita samaa ikäluokkaa olevia yhdistyksiä,
joten Oulunkylässä ja Oulunkylän Kansallisseurassa
on pitkät perinteet vireäs-
tä toiminnasta ja aktiivisesta väestä.
Oulunkylän Kansallisseuran
perustamisaikaan
toimialueena ja kotipaikkana oli Oulunkylän kunta. Vuoden 1946 kuntaliitoksessa Oulunkylä liitettiin
Helsinkiin. Jo 1950-luvulla valiteltiin, kuten ajoittain
nytkin, kunnollisen kokoustilan puuttumisesta. Yhdistyksen nimikin vaihdettiin muutamaksi vuodeksi, mutta hyvään ja edelleen
käytössä olevaan nimeen
palattiin.
60- ja 70-luku olivat aktii-
vista aikaa. Järjestettiin monia mieliin jääneitä jäsentilaisuuksia ja juhlia, jotka
muistetaan edelleen yhteisöllisyydestä ja hauskoista elämyksistä. Oulunkylän Kansallisseuran aktiivi Jorma Waronen oli miettinyt alueelle kaupunginosayhdistyksen
perustamista ja otti yhteyttä muihin puolueisiin. OulunkyläSeura sai alkunsa Warosen
ja muiden alueen aktiivien
toimesta.
Yhdistyksen varainkeruussa käytettiin vuodesta
1976 alkaen Okelin Oskuksi
nimetty keramiikkataiteilijan tekemään uniikkia säästöpossua. Iso posliinisäästöpossu oli koristeltu ruiskukilla ja yhdistyksen nimellä, mikä oli tosin väärin kirjoitettu. Nykypäivänä, lähes
neljäkymmentä vuotta myöhemmin, nimeksi annettaisiin varmaankin Ogelin Osku. Osku ehti olla kadoksissa parikymmentä vuotta,
mutta se löytyi juuri parahiksi syntymäpäiväjuhliin.
Oulunkylän Kansallisseura sai viime vuonna
vuoden paikallisyhdistyksen kunniamaininnan aktiivisesta toiminnastaan. Vapaamuotoisia keskustelutilaisuuksia, pyörä- ja kävelyretkiä, vaalitilaisuuksia,
terveys- ja turvallisuusiltoja on toteutettu hyvällä menestyksellä. Toiminta jatkuu innokkaasti 90 vuoden
vankalla paikalliskokemuksella. Tervetuloa mukaan
vaikuttamaan.
netta. Joskus rokotuksen
jälkeen pistoskohtaan saattaa tulla kipua, turvotusta ja punoitusta ja lapsille
saattaa nousta kuume. Tavallisimmat nenäsumuterokotteen haittavaikutukset ovat nenän tukkoisuus
ja voimakas nuha. Ongelmia voi hoitaa tavallisilla
kuume- ja kipulääkkeillä.
Milloin rokotus
kannattaa ottaa?
Rokotus on hyvä ottaa ennen epidemian alkua, mielellään marras-joulukuussa. Rokotuksen voi ottaa
myös epidemian aikana.
Rokotukset
kausi-influenssaa vastaan alkavat
terveysasemilla ja neuvoloissa marraskuussa. Terveysasemilla
rokotetaan
kausi-influenssaa vastaan
ilman ajanvarausta seuraa-
vina ajankohtina:
ma 16.–pe 20.11. klo 9.30–
11.30 ja 13.30–15.30
ke 2.12. ja ke 9.12. klo 9.30–
11.30 ja 13.30–15.30.
Influenssarokotusajan
voi terveysasemalle varata myös sähköisesti koko influenssarokotuskauden ajan marraskuusta
2015 helmikuuhun 2016 asti osoitteessa asiointi.hel.fi. Pienet lapset hoidetaan
neuvolassa
Avoimissa neuvoloissa rokotetaan neuvolan asiakkaita ilman ajanvarausta ma 9.11.–pe 20.11. klo
8.30–10.30.
Avoin vastaanotto on
maanantaina 9.11. Oulunkylän neuvolassa ja tiistaina 10.11. Maunulan ja Paloheinän neuvolassa. Lisäksi neuvoloissa rokote-
taan kausi-influenssaa vastaan määräaikaistarkastusten yhteydessä.
Kenelle maksutun
rokote?
Maksuttoman influenssarokotuksen saavat raskaana olevat, 6-35 kk. ikäiset
lapset, sairauden vuoksi
riskiryhmiin kuuluvat, 65
vuotta täyttäneet, sote-alan
työntekijät ja alan opiskelijat, varuspalvelukseen astuvat ja vakavalle influenssa alttiiden henkilöiden läheiset. Muut saavat halutessaan maksullisen rokotuksen lääkärin reseptillä.
Lisätietoa Helsingin rokotuksista saatte omalta terveysasemalta ja neuvolasta,
verkkosivuilta
www.hel.fi/sote, ja terveysneuvonnasta, puh. 09 310
10023 (24 h).
Oulunkylä-Seuran
40-vuotisjuhlavuoden tilaisuuksia
UUSI YLEISKAAVA JA OULUNKYLÄN TULEVAISUUS
to 29.10. klo 18–20
Oulunkylän Seurahuone
Mitä tuore ehdotus sisältää?
Minkälaista Oulunkylää sinä haluat?
Mikä olisi Oulunkylä-Seuran kanta?
Tule tutustumaan kaavaehdotukseen, keskustelemaan siitä ja evästämään seuraa.
Mietimme myös kuinka toimia viihtyisän asuinalueen ja sen ympäristön puolesta.
OULUNKYLÄN JUHLAKEKKERIT
Oulunkylä-Seura, kotiseututyötä ja vaikuttamista 40 vuotta -juhla
la 14.11. klo 15.00–18.00
Kustaankartanon sali
KOTIKAUPUNKIPOLKU
Opastettu juhlavuoden kävely
la 14.11. klo 13-14.45
lähtö ja paluu Kustaankartanon salin edestä
(Kivalterintie 16)
maksuton, oppaana Pauli Saloranta
OULUNKYLÄN ASUKASILTA ja
SEURAN SYYSKOKOUS
to 26.11. klo 18
Oulunkylän Seurahuone
Arttulan talo täytti 100 v. - Mennyt ja nykyisyys kohtaavat
Illan alussa vanhat ja uudet asukkaat avaavat alueen historiaa.
Vuoden 2015 Oulunkyläläinen – tunnustuksen jako
Synttärikahvit kakun kera
Seuran vuosikokous, jossa päätetään v. 2016 toiminnasta ja valitaan puheenjohtaja ja
johtokunnan jäseniä.
Kaikki tervetulleita!
www.oulunkyla.info
Kaikissa tilaisuuksissa myynnissä seuran julkaisuja.
Oulunkylän
kampaamo
Siltavoudintie 7, 00640 Hki
Puh: 09 728 7012
Huonekaluverhoomo ja myynti
O. Pohjois-Koivisto
Kuvan kalusto, Emma-tuolit ja
yksittäiset tuolit
50 % alennuksella
Laaja kangasvalikoima, myös
uusia ja entisöityjä kalusteita
Avoinna klo 16-18 tai
sopimuksen mukaan
Mäkitorpantie 33 ja 40, Oulunkylä, p. 040 508 7421
6
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Pakila-Seuran
Puheenjohtajan palsta
Ruskan värit ovat vallanneet alueemme. Korkeapaine
toi raikkaan kuulaat päivät ja pakkasyöt. Aamuisin rastas- ja kottaraisparvet haeskelevat syötävää pihapiiristä. Iltaisin sen valtaa kani, joka ei vielä ole erehtynyt sille viritettyyn loukkuun; eli talvea odotetaan ja lain sallima kanimetsästys antanee lähiruokaa! Kaneja on alueellamme runsaasti, joten kokeilkaa niiden loukuttamista.
Pakila-Paloheinä-Torpparinmäki kylätapahtuma keräsi syyskuun alun kauniina sunnuntaina runsaan yleisön, mikä ilahdutti kaikkia osallistujia. Kiitokset kaikille tapahtuman järjestäjille ja siihen osallistuneille hyvin
onnistuneesta yhteisöllisestä tilaisuudesta! Seura sai tapahtumassa runsaasti uusia aktiivisia jäseniä, ja heidät
kutsutaan Pakin talolle jäseniltaan yhdessä muiden tänä
vuonna jäseniksi liittyneiden kanssa. Kutsu tilaisuuteen
tulee tämän kuun lopulla.
Nykymuotoinen nuorisotyö halutaan lopettaa Pakilassa ensi toukokuun lopulla ellei kaupunginvaltuusto
toisin päätä. Nutasta luopumisen seurauksena loppuisi myös MLL:n lapsityö ja nuoriso menettäisi ainoaan
kokoontumispaikkansa. Nuorisotoiminnan alasajoa on
vastustettu pontevasti, kuten ilmenee asiaa kuvaavasta
jutusta. Valtuustoryhmien edustajille on lisäksi 7.10. annettu nutan lopettamista vastustava kirjelmä.
Yleiskaavaluonnos 2050 on julkistettiin lautakuntakäsittelyssä 6.10. Seura on valmistautunut kaavaehdotuksen jatkokäsittelyyn. Sen yhteydessä haluamme kutsua
koolle asukastilaisuuden yhteiseen pohdintaan. Seuran
tavoitteena on alueemme säilyminen pientalovaltaisena, turvallisena ja luontoa lähellä olevana asuinalueena.
Huoli kaupungin alueella olevien viheralueiden ja muiden arvokohteiden säilymisestä on herättänyt Kansal-
lisen Kaupunkipuisto –hankkeen. Siihen kannattaa tutustua ja harkinnan jälkeen liittyä kannattamaan allekirjoittamalla kansalaisadressiin.
Alueemme paikallisviestintää halutaan parantaa. Olemme kutsuneet Pakilan, Paloheinän ja Torpparimäen yhteisöjen ja yritysten edustajia paikallisviestinnän iltaan
Pakin talolle 15.10. Valotamme Pakilan kotisivujen ilmaista hyödyntämistä yhteisöjen ja yritysten tiedottamisessa. Tähän ajankohtaiseen ja tärkeään asiaan palataan
lehden seuraavassa numerossa.
Tiedoksi, että
– Pakin talolla on loppuvuodeksi vielä vapaita aikoja tilaisuuksienne ja juhlienne järjestämiseen. Tulkaa viihtymään kotiseututalollemme. Varaukset vahtimestarin
kautta, kiitos.
– Kirjoja myynnissä. ”Pakilan seudun historia”, vuoden 1985 näköispainos 304 sivua, 30 euroa ja ”Pakila
asuinalue teiden risteyksessä”; vuodelta 2011, 114 sivua, runsaasti värikuvia, 25 euroa. Otan vastaan tilauksenne ia toimitan ne teille kotiinne, niin halutessanne.
Seura toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi tekemään
monenlaista vapaaehtoistyötä alueemme parhaaksi. Mielenkiintoista
osallistumista on sekä visionääreille että kädentaitajille. Kiinnostuneet:
ottakaa yhteyttä minuun, niin kerron lisää.
Muistakaa ulkoilla ja sienestää! Suppiloita löytyy jo metsissä!
Raikkain syksyisin terveisin.
Urpo Oksanen
Pakila-Seuran pj
0400-311092
[email protected]
Paikalliskulttuuri ilahdutti
Paloheinä Soi -tapahtumassa
24.–27.9. järjestetty Paloheinä Soi -tapahtuma keräsi yleisöä niin lähialueelta kuin kauempaakin. Tapahtuman pääesiintyjä Mari Rantasila yhdessä kitaristi Markku Kanervan kanssa vetivät perjantaina ArtJazz -kulttuuriklubin ääriään myöten täyteen. Idea
välittömästä
esiintymisestä intiimissä tilassa tuli Rantasilalta itseltään ja
hän lunasti kaikki odotukset lämmintunnelmaisella
konsertillaan.
Myös muihin konsertteihin saapui runsaasti kuulijoita. Paloheinä Soi avattiin
torstai-iltana 24.9. tapahtumalle sävelletyllä tunnuskappaleella, jonka tulkitsivat raikkaasti Sisters-laulu-
yhtye ja pianisti Sergei Sokolov. Lauantaina Mercedes Krapovickas viihdytti yleisöä Torpparinmäen
seurakuntasalissa
argentiinalaisilla tangoilla ja uudenlaisilla sovituksilla suomalaisista kansanlauluista. Sunnuntaina Pakilan Pelimannit päättivät tapahtuman mukaansatempaavalla ja monipuolisella esityksellään solistinaan Satu
Rautajärvi.
Sunnuntain
perhepäivässä
musiikkipedagogi
Tuuli Paasolainen sai muskarissa perheen pienimmät
laulamaan ja liikkumaan
Konkkis-koiran kanssa ja
myöhemmin klovni ja sirkusopettaja Pablo Alvarez
nauratti niin aikuisia kuin
Pakin talo
kruunaa
juhlasi
Pakilan kotiseututalo on oiva mieleen jäävien juhlien ja
onnistuneiden kokousten pitopaikka.
Vanha tunnelmallinen maalaistalo paritupineen tarjoaa
tilat 60-70 hengelle. Talossa on modernit mukavuudet,
pieni keittiö ja täydellinen astiasto.
Pakin taloa isännöi Pakila-Seura ry. Tiedustelut ja
varaukset vahtimestarilta, puh. 050 352 0060.
Katso lisätietoja ja kuvia
osoitteesta www.facebook.com/pakilantalo.
Pakilan edunvalvontauutisia
Pakilan yläasteen
perusparannus ja
nuorisotalo
Jätin jo viime huhtikuussa Helsingin valtuustolle aloitteen, jossa kiirehdin
Pakilan yläasteen perusparannuksen aloittamista
vuonna 2018. Kaupunginhallitus ilmoitti vastauksessaan, että aloitteeseen ei
voida suostua. Valtuustopuheenvuorossa esitin, että
peruskorjauksen aloittamisen lykkääminen vuoteen
2020 tai vieläkin pitemmälle lopettaa varhaisnuorisotyön alueellamme, jos Pakilan nuorisotalon toiminta lopetetaan. Puheenvuoron lopuksi tein ponsiesityksen, jossa kaupunginvaltuusto kehotti kaupunginhallitusta selvittämään
koulun peruskorjauksen aikataulun vaikutukset em.
varhaisnuorisotyöhön.
Puheenvuoroni
aikaansai vilkkaan keskustelun. Sen päätteeksi valtuusto hyväksyi ponsiesityksen, mikä merkitsee sitä, että koulun perusparannus otetaan uudelleen harkittavaksi tämän syksyn
budjettineuvotteluissa.
Asian käsittely videoitiin
ja se on nähtävissä Helsinki-tv:ssä. Alla on linkki 23.9.
pidettyyn valtuustokokoukseen. Asian käsittely löytyy ajasta 3:37 tai kohdasta 30: http://www.helsinkikanava.fi/www/kanava/fi/
videot/video?id=2648
Kuusmiehentien
pysäköintirajoitukset
Mercedes Krapovickas esiintyi lauantaina 26.9.
Torpparinmäen seurakuntasalissa, jonka puitteet
soveltuvat hyvin erilaisten tapahtumien järjestämiseen.
lapsia ja rohkeimmat osallistujat yllättivät sekä itsensä että muun yleisön onnistumalla hurjissa sirkustempuissa. Pakilan ja Torpparinmäen nuorisotaloilla
energiset ja karismaattiset
DJ:t Riku G ja Wili W soittivat nuorille muun muassa
omaa Electro House –musiikkiaan ja Pakilassa järjestetyissä työpajoissa nuoret keksivät lehdistä leikatuista sanoista oivaltavia
slogaaneita.
Paloheinä Soi -tapahtu-
ma on saanut tänä vuonna
vielä edellisvuosia enemmän huomiota ja kerännyt
paljon positiivista palautetta. Alueemme asukkaat
ovat olleet tyytyväisiä lähiseudulla järjestetyistä kulttuurielämyksistä ja tapahtuman toivotaan jatkavan
myös ensi syksynä.
Paloheinä Soi -kappaleen voi käydä kuuntelemassa tapahtuman nettisivulla osoitteessa www.paloheinasoi.fi
Wilma Dahlman
Asukas
Kuusmiehentien
varrelta toivoi kotikatunsa uusiin pysäköintirajoituksiin muutoksia niin, että asukkaat voisivat käyttää
parkkipaikkoja myös yön
yli kuten aiemminkin. Uudet liikennemerkit rajoittavat kadunvarsipysäköinnin
neljään tuntiin aikavälillä
klo 6–24. Asukkaat ehdottivat, että neljän tunnin pysäköintirajoitus olisi voimassa
vain klo 8–20.
Liikenneinsinööri Kari
Tenkanen kaupunkisuunnitteluvirastosta vastasi kyselyyni. Hänen mukaansa
kaikilla Helsingin esikaupunkialueilla on vieraspysäköintipaikoilla
käytössä sama aikarajoitus. Tenkasen mukaan periaatteena
on, että asukaspysäköinti
järjestetään pääsääntöisesti tonteilla. Kadun varrella
tarvitaan vieraspysäköintipaikkoja, ja jotta riittävä
määrä paikkoja vierailijoille voidaan varmistaa, täytyy pysäköintipaikat merkitä aikarajoitetuiksi.
Rajoittamaton pysäköinti on edelleen sallittu Kuusmiehenpolulla ja sen varrella olevalla yleisellä pysäköintipaikalla. Pysäköin-
tipaikkoja siis löytyy, mutta pysäköintiin pitää nyt
suhtautua eri tavalla kuin
aikaisemmin.
Pohdimme asukkaan ja
hänen naapureidensa kanssa vielä asiaa ja mahdollisesti
valtuustoaloitteen
tekemistä.
Nimikilpi
terveysasemalle
Pakilan Kiinteistönomistajien yhdistys päätti Tapio
Suomen aloitteesta pyytää kaupunkia asentamaan
Paloheinän terveysaseman
seinään Terveysasema-nimikilven ja tarkistamaan
terveysaseman viitoitukset.
Kirjoitan kirjeen vielä tällä
viikolla.
Tonttipuiden kaatoohjeet
Kaupungin ohjeet tonttipuiden kaatamisesta ja karsimisesta ovat hajallaan
eri ohjeissa ja osittain vanhentuneita. Tapio Suomen
aloitteesta Pakilan kiinteistönomistajien yhdistys on
päättänyt perustaa työryhmän luonnostelemaan kirjettä Helsingin kaupungille tarvittavasta ohjeistuksesta tonttipuiden kaatoluvista, karsimisesta ym.
Tarkoituksena on, että uusi
ohjekokonaisuus olisi yleisön saatavilla kaupungin
nettisivuilla.
Hiekkasiilo Piikintiellä
Viime syksynä Piikintien
aukiolle ilmestynyt kookas
hiekkasiilo on edelleen paikallaan asukkaiden harmina. HKR:n mukaan siilon
siirtämistä ei voitu tehdä
talvella, kun siilo oli täynnä
hiekkaa ja asiaan piti palata
keväällä hiekoituskauden
päätyttyä.
Olen
muistuttanut
HKR:a siilon siirtämisestä useasti. Viimeisin vastaus oli, että siilo ei tule olemaan ensi talvea nykyisellä
paikallaan. Talven voidaan
katsoa alkavan joulukuun
alusta, joten tunnelma siilon lähistöllä alkaa tiivistyä.
Viihtyisässä pientaloympäristössä kattojen yläpuolelle ulottuva siilonrohjake on
ruma ympäri vuoden, mutta hiekotuskauden aikana
hiekkaa tuodaan ja viedään
tarpeen mukaan myös yöaikaan ja traktorimelu on sen
mukaista. Asukkaiden mielestä siilo voitaisiin siirtää
Itä-Pakilan teollisuusalueelle, missä se ei häiritse.
Matti Enroth
Kaupunginvaltuutettu
(KOK)
Pakilan kiinteistönomistajien yhdistyksen pj.
P. 044 045 4015, [email protected]
7
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Matkapyöräilyä
Maunulan kirjastossa
Lokakuun viitenä iltana keskellä
synkintä syksyä Maunulan kirjastossa
on kuultu matkakertomuksia ulkomaan
pyörämatkoilta.
Maunulan monitoimitalon pitäisi valmistua ensi syksynä.
Maunulan
monitoimitalon
rakentaminen alkoi
Maunula-talon rakentaminen on päässyt
vauhtiin.
Maunulan
keskustaan
syksyllä 2016 valmistuva
monitoimitalo muodostuu
kirjastosta, työväenopistosta
ja nuorisotalosta. Monikäyttöisyys on Maunulan monitoimitalossa avainasia. Kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston toiminnot lomittuvat toisiinsa ja rakennuksesta tulee kaikille avoin, yhtei-
söllisyyttä, kotoutumista ja
kansalaisaktiivisuutta edistävä talo.
Talon suunnittelussa on
paneuduttu tulevien käyttäjien käsityksiin ja ideoihin tavanomaista perusteellisemmin, ja se on yksi Helsingin alueellisen osallistamisen
pilottihankkeista. Asukkaat
olivat konkreettisesti muka-
na suunnittelussa keväästä
2013 asti.
– Jo ennen kuin ensimmäistäkään viivaa oli piirretty paperille, arkkitehti SAFA
Mikko Summanen arkkitehtitoimisto K2S:stä kertoo.
Vuoden mittaan järjestetyissä suunnittelukokouksissa maunulalaisilla on ollut edustus kaupungin Tilakeskuksen pitämissä suunnittelukokouksissa yhdessä kirjaston, nuorisoasiankeskuksen ja työväenopis-
ton kanssa. Maunulalaisten
esityksestä rakennukseen lisättiin tyttöjen huone. Asukkaiden toivomuksesta myös
talon ympärillä oleva puisto
peruskorjataan.
– Näin siitä tulee toiminnallinen osa kokonaisuutta ja arkkitehtonisesti tilat
avautuvat puiston suuntaan,
Summanen toteaa.
Maunulan-talon osallistuvan suunnittelun prosessia
käytetään jatkossa hyödyksi laajemminkin Helsingissä.
Levy ja kirja kertova samasta ajasta
ten elämään voi tutustua lukemalla Hessu Pirhosen romaanin Stidi alla – Pirkkolan pojat. Pirhosen kirjan
tapahtumat ajoittuvat syksyyn 1977. Kirjassa kuvataan nuorten elämää koulun, urheilun, nuorisomusiikin ja jengien välissä.
Maunula-levyn
rahoi-
tuksesta vastaa MaunulaSeura. Tähän mennessä seura on maksanut levyn kustannuksia noin 8 000 euron
edestä. Levyn tekemistä voi
tukea Maunula-Seuran yhteisö- ja kannatusjäsenyyksinä. Maunula-seuran yhteisöjäseniä voivat olla taloyhtiöt, yhdistykset ja yritykset.
Tähän mennessä asian
äärelle on kokoonnuttu jo
kolmena torstai-iltana. Ensimmäisessä tilaisuudessa
pohdittiin, minkälainen on
hyvä matkapyörä ja kuultiin tandem-pyöräretkestä
Baltiaan. Toisella kerralla
kuultiin Yhden naisen Baltian matkasta ja kolmannessa illassa pohdittiin,
mitä reissulle mukaan. Samalla kuultiin pyöräretkestä Baltiasta Balkanille.
Torstaina 22.10. pohditaan, tarvitaanko pyöräreissua varten treenausta. Sen jälkeen Mirja Priha
ja Ilse Paetau kertovat porukkamatkasta jokilaivalla
Ranskassa.
Tilaisuuksista viimeinen on torstaina 29.10.
Aluksi pohditaan, unohtuuko jotain matkasta ja
keskustellaan pyörämatkoista. Matti Rämö kertoo myös seikkailuistaan
Himalajalla.
Tilaisuudet ovat siis
torstai-iltaisin klo 17.30.–
19.30 Maunulan kirjastossa, Suursuonlaita 6.
Tapahtumat järjestetään
yhteistyössä Helsingin Polkupyöräilijät ry:n kanssa ja
niihin on vapaa pääsy.
Lisätietoja Maunulan kirjaston kotisivuilta www.helmet.fi/maunulankirjasto.
Saunabaarin valokuvakilpailu
Maunulan
asukastalo Saunabaari on käynnistänyt avoimen valokuvakilpailun
“MAUNULA
NYT“. yhteistyössä Maunula Seuran kanssa.
Kilpailun aihe on vapaa.
Kuvat voivat olla digitaalisia tai paperikuvia. Kilpailuun osallistuvien kuvien tulee olla 13.11.2015 klo
12 mennessä Asukastalo
Saunabaarissa.
Kilpailun voittajat julkistetaan 30.11.2015 Saunabaarin ilmoitustaululla
ja Facebook -sivuilla. Kymmenen raadin valitsemaa
kilpailuteosta on esillä Mediapajan näyteikkunassa 4.
- 31.12.2015.
Kilpailuun lähetettävän
kuvan tulee olla osallistujan itsensä ottama ja kuvatuilta henkilöiltä on oltava
lupa. Järjestäjällä on oikeus
julkaista palkitut kuvat kil-
pailun tulosten esittelyn yhteydessä ilman erillistä korvausta Asukastalo Saunabaarin julkaisuissa. Kuvat
palautetaan.
Palkinnot: 1. PALKINTO: kilpailuteoksesta teetetty Ifolorin canvas-taulu
40x60 cm, 2. PALKINTO:
Ifolor Premium-kuvakirja
36 sivua, 3. PALKINTO: Ifolor Deluxe-kuvakirja 26 sivua. Tämän lisäksi valitaan
seitsemän parasta kuvaa,
joiden ottajille luovutetaan
kunniakirja.
Kaikkien
kilpailuun
osallistuvien kesken arvotaan Finnkinon elokuvasarjalippu (4-lipun paketti).
Lisätietoja: Mia Waire,
gsm. 040 125 1058, [email protected], Metsäpurontie 25,
00630 Helsinki, Asukastila Mediapaja gsm.040 590
0455 Metsäpurontie 25,
00630 Helsinki
HULLUNA MAUNULAAN
-valokuvanäyttely 17.8. - 25.9.
- Päivän lehdet, tietokoneet ja
internet-yhteydet kahviossa
TAPAHTUMAT
TERVETULOA TUTUSTUMAAN!
Maanantaina 26.10.2015 klo 18–20
SAUNABAARIN AUK
I O L O-A25.9.
J AT
-valokuvanäyttely
17.8.
Kärtsy Hatakka, Maunula-levyn toteuttaja.
Maunulan 114. aluefoorumi
ma 26.10.2015. klo 18–20
Maunula-levyn julkistaminen on siirtynyt helmikuuhun 2016. Levyn työstämisestä on vastannut Kärtsy Hatakka ja sen tuottajana
on toiminut Pave Maijanen.
Levyn musiikki on jo äänitetty ja editoitu. Seuraavak-
Aluefoorumilla keskustellaan Helsingin
yleiskaavaehdotuksesta, joka julkistettiin lokakuun
alussa.
- PäivänMa
lehdet,
tietokoneet ja
- To 9-16
internet-yhteydet
kahviossa
Pe
9-14
si käynnistyy levykannen
suunnittelu.
Levy tehdään vuosina
1978–83 toimineen maunulalaisen Flatus-yhtyeen musiikin pohjalta. Tuon ajan
pirkkolalaisten, maunulalaisten ja pakilalaisten nuor-
HULLUNA MAUNULAAN
S Y Y S K U U S TA A L K A E N :
Soita ja kysy lisää 09 310 69 722
TERVETULOA
TUTUSTUMAAN!
A
Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25,
3. krs. Maunulasali
S
U
K
A
S
T
A
L
O
S A U N A B A A R I N A U K I O L O A J AT
S Y Y S K U U S TA A L K A E N :
SAUNABAARI
M E T S Ä P U R O N T I E
2 5
•
Ma - To 9-16
Pe
9-14
M A U N U L A
Soita ja kysy lisää 09 310 69 722
8
17.10.2015
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
Nimi viittaa muinaiseen järveen
Aluetyöntekijän
S
uomeen on tullut kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita tänä vuonna. Suurin osa heistä tuli
maahan elo-syyskuussa. Helsingissäkin vastaanottokeskukset pullistelevat täysinäisinä ja uusia hätämajoituskohteita on jouduttu avaamaan.
Suurin osa tällä hetkellä tulevista turvapaikanhakijoista on kotoisin Irakista. Myös Somaliasta ja Afganistanista on tullut väkeä. Kaikille yhteistä on, että kotimaassa on sotatila, sekasorto ja pelko omasta ja perheen
turvallisuudesta joka päivä. Monet kertovatkin, että
valinta piti tehdä sen välillä, jäädäkö odottamaan melko
varmaa kuolemaa vai lähteäkö pakoon.
Olen itse ollut mukana hätämajoituskohteissa paikkaamassa henkilökuntavajetta. Hätämajoitus tarkoittaa pikaisesti kyhättyjä majoitusratkaisuja eli patja ja peitto
jumppasalin lattialla. Moni pakolainen on menettänyt
kaiken vaarallisella ja vaikealla pakomatkallaan joko salakuljettajien ryöstämänä tai pakon edessä esim. kumivenematkalla Välimerellä.
Ensimmäinen tunne usein pitkän ja raskaan matkan
jälkeen on helpotus siitä, että on päässyt turvaan, saanut nukkumapaikan ja ruokaa. Ensivaiheen helpotusta tosin hämärtää huoli kotimaahan jääneistä omaisista. Kun turvapaikan saamiseen liittyvä prosessi kestää
kuukausia, huoli lisääntyy.
Paljon puhutaan kotoutumisesta ja sen merkityksestä.
Tärkeää on tietysti oppia suomenkieltä, mutta itse toivoisin, että enemmän pohdittaisiin, missä työtehtävissä oikeasti on tarpeen vaatia täydellistä kielenhallintaa
ja missä työtehtävissä pärjäisi myös englannilla. Nykynuoret kun puhuvat englantia aika vaivattomasti.
Parasta kotoutumista turvapaikanhakijalle olisi tutustua valtaväestöön. Tarpeen ovat ystävät, jotka opastaisivat suomalaisiin tapoihin ja kulttuuriin ja neuvoisivat pahimmissa karikoissa. Ehkä joku voisi kutsua kotiin kahville tai mukaan teatteriin, jalkapallo-otteluun
tai vaikka hiihtämään.
Käy tutustumassa vapaaehtoistyö.fi -sivustoon. Sinne päivitetään vapaaehtoistyön tekemisen tilaisuuksia.
Myös minuun voi olla yhteydessä, jos haluat olla mukana pohtimassa, mitä me voisimme Oulunkylässä tehdä täältä turvaa hakeneiden hyväksi.
palsta
Turvapaikanhakijoiden vyöry yllätti
Katri Laaksonen
aluetyöntekijä
puh. 09-310 69720
[email protected]
K & V-ryhmä keskustelee yleiskaavaehdotuksesta
Pohjoinen Kehrä
kokoontuu Pakin
talolla
Kohtaamisia ja vaihdantaa -ryhmä on työstänyt
materiaalia keskusteluun
yleiskaavaehdotuksesta.
Mukana keskusteluissa on
ollut henkilöitä Maunulasta, Pakilasta, Oulunkylästä
ja Pohjois-Haagasta.
Keskusteluissa on myös
pohdittu, millä toimintatavoilla kaupunginosat jatkavat alueiden kehittämistä yleiskaavan tultua
hyväksytyksi.
Yleiskaavasta keskustellaan seuraavan kerran K &
V -ryhmän kokouksessa ti
10.11. klo 18 Maunulan Mediapajalla (Metsäpurontie
25).
Ryhmän työstämä materiaali löytyy Maunulan sivuilta. Yleiskaavaehdotuksesta keskustellaan Maunulan näkökulmasta Maunulan 114. aluefoorumilla
ma 26.10. klo 18 Asukastalo
Saunabaarilla.
Lisätietoja:
www.maunula.net
Pohjoinen Kehrä eli kehittämisryhmä kokoontuu
keskiviikkona 21.10. klo 17
Pakin talolla (Metsäpurontie 25). Tilaisuuden järjestää
Pakila-Seura.
Tilaisuudessa jatketaan
keskustelua Pohjoisen Kehrän roolista ja tulevaisuudesta. Kehrän toimintaa voitaisiin jatkaa omaehtoisena
kaupunginosatoimintana.
Helsingin kaupunginosayhdistykset Helka ry on
hakenut Uudenmaan liiton
ohjelmahausta rahoitusta
teemalla ”Kaupunginosat
innovaatioalustoina”. Kaupunginosat voisivat toimia
innovaatioalustoina ja etsiä
innovatiivisia ratkaisuja ongelmiinsa yhdessä yritysten
ja tutkimuslaitosten kanssa.
Jos Helkan hakemus
menee lävitse, ensi vuonna käynnistyy haku innovaatioalustoista tavoitteena
löytää sopivia pilottialueita
ja ratkaistavia ongelmia.
www.uudenmaanliitto.fi
Ruutanapuisto Oulunkylän
puistojen helmi
Oulunkylän aseman läheisyydessä
Torivoudintie 3:ssa sijaitseva Ruutanapuisto on Oulunkylän
puistojen helmi. Helsingin
kaupunki perusti puiston
1960-luvulla, kun alueen
kerrostaloja rakennettiin.
Asemanseudulla
oli
1800-luvun puoliväliin asti lampimainen järvi. Se rajoittui Vantaanjoen puoleisessa päässä kallioon, joka
sijaitsi Veräjämäestä pääradan yli Mikkolantielle johtavan kevyen liikenteen sillan kohdalla. Rautatien rakentajat räjäyttivät kallion ja järvi kuivui. Nimet
Ruutanapuisto, Ruutanatie, Karppitie, Patolantie ja
Patomäentie muistuttavat
meitä tuosta muinaisesta
järvestä.
syksyllä.
Toukokuussa
puistossa kukkivat vaaleanpunaiset kirsikkapuut,
keltaiset onnenpensaat ja
vanhat vaahterat. Kesällä kymmenet eri ruusulajikkeet kukkivat kukkapenkeissä. Ruutanapuisto on
nähtävyys myös ruska-aikaan, jolloin puut loistavat
Tässä juttusarjassa käsitellään Oulunkylän puistoja. Sarja alkoi numerossa 2/2015, jossa käsiteltiin Seurahuoneen
vieressä
sijaitsevaa
Maexmontaninpuistoa
upeissa syysväreissä. Alueella on penkkejä istahtaa
nauttimaan ympäröivästä
kauneudesta. Puistossa on
myös leikkipaikka lapsille.
Ryhtyisitkö
puistokummiksi ?
Helsingin kaupungin rakentamispalvelu Stara hoitaa puistoja. Kaupunki arvostaa, kun asuinalueelta
löytyy puistojen kunnossapidosta ja kehittämisesta kiinnostuneita vapaaehtoisia puistokummeja. Jos
haluat esimerkiksi Ruutanapuiston puistokummiksi, ilmoittaudu henkilökohtaisesti Helsingin kaupungin rakennusviraston
asiakaspalveluun (osoite
Pohjoinen Makasiinikatu 9,
27.10. lähtien Elimäenkatu
5). Alueellinen puistokummiohjaaja Starasta opastaa kummeja, jotka voivat
toimia yksin tai ryhmässä. Lisätietoja löytyy netistä osoitteesta www.hyvakasvaa.fi.
Viettäisimmekö
kirsikankukkien juhlaa?
Kauniit ja siistit puistot lisäävät
kaupunginosan
viihtyisyyttä ja arvostusta
asuinalueena. Ruutanapuisto kuten muutkin Oulunkylän puistot toimivat yhteisinä olohuoneinamme ja vahvistavat kaupunginosamme
identiteettiä.
Me voisimme monipuolistaa puistojemme käyttöä.
Jo ensi toukokuussa voisimme juhlia Ruutanapuistossa kevään tuloa viettämällä
siellä kirsikankukkien katselujuhlaa hanamia.
Kukka Kaarina Korkeaoja
Kirsikankukkia,
ruskavärejä ja
leikkipaikka lapsille
Oulunkylän Seurahuoneella
Kaupunki kehitti Ruutanapuistoa 1990-luvun lopulla ja puistoon istutettiin
runsaat 20 ruso- ja pilvikirsikkapuuta. Puiston upean
nykyasun takana on puutarhasuunnittelija Sirpa Tikka.
Ruutanapuisto on kauneimmillaan keväällä ja
Tiistaisin:
Sosiaalityöntekijän
matalan kynnyksen
neuvontaa klo 12-15.30
kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta.
Vanhemman Neuvo,
erovanhempien vertaistukiryhmä
käynnistymässä. Ilmoittautumiset:
Camilla 310 24092 tai Laura 310 24097
Keskiviikkoisin:
Laaja vetoomus Pakilan
nuorisotalon puolesta
Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljaselle
luovutettiin 3.9. laajapohjainen vetoomus
Pakilan nuorisotalon toiminnan
jatkamiseksi.
Kaupungin tarkoituksena
on ollut sulkea Pakilan nuorisotalo keväällä 2016. Nuorten kokoontumis- ja harrastusmahdollisuuksien lisäksi se lopettaisi samalla lasten ja lapsiperheiden aamuja iltapäivätoiminnan, joille
alueelta ei löydy uusia tiloja.
Alueen asukkaat ovat olleet tyytyväisiä Pakilan nuorisotalon työhön. Nuorison
häiriköinti alueella loppui
nuorisotalon aloitettua toimintansa. Yksikin syrjäytyvä nuori tulee maksamaan
yhteiskunnalle
enemmän
mitä nuorisotalon sulkemisella säästettäisiin varoja, vetoomuksessa tähdennettiin.
Vetoomuksessa esitettiin
Pakilan nuorisotalon toiminnan jatkamista ainakin siihen asti kunnes alueen nuorisotyölle saadaan muita tiloja esimerkiksi Pakilan yläasteen suunnitteilla olevan
peruskorjauksen myötä.
”Taloudellisesti Pakilan
nuorisotalon toiminnan jatkaminen nykyisissä tiloissa
ainakin siihen asti, kunnes
uudet tilat saadaan, on kau-
tapahtuu
Larin Kyöstin tie 7
pungin talousarviossa hyvin
pieni summa. Nettovuokrakulut ovat noin 32 000 euroa
vuodessa.”
Vetoomuksen allekirjoittajat:
Pakila-Seura ry, Paloheinä-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys
ry, Itä-Pakilan Yhdistys ry, Pakilan seurakuntaneuvosto, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pakilan yhdistys ry, Pakilan ala-asteen
ja Pakilan ylä-asteen vanhempainyhdistykset, Pakilan Veto ry, Pakilan Visa ry, Pakilan Voimistelijat PNV ry, Helsingin NMKY Pakila, Pakilan Partiotuki ry, Lippukunta Vuorenhaltiat ry, Kaskipartion tukiyhdistys ry, Partiolippukunta Kaskipartio ry, Lions Club
Helsinki – Pakila, Lions Club Helsinki – Aurora, Lions Club Helsinki – Pakinkylä, Paloheinän ala-asteen vanhempainyhdistys ry, Matti Enroth, kaupunginvaltuutettu
(KOK), Sanna Vesikansa, kaupunginhallituksen jäsen (VIHR), Sara
Paavolainen, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja (SDP), Helena Kantola kaupunginvaltuutettu (PS), Yrjö Hakanen, Kaupunginvaltuutettu (SKP & Helsinkilistat), Tapio Klemetti , varavaltuutettu (KOK), Pakilan Kokoomus ry
, Pohjois-Helsingin Vihreät, Maunulan Seudun Sosialidemokraatit,
Paloheinän Sos.Dem Työväenyhdistys, SKP:n Maunulan-Pakilan
osasto, Helsingin Keskusta
Kalliolan Setlementin ylläpitämä Ruutanapuisto kukkii
Ne-Rå neuvontapiste klo 12-14
keväällä kirsikan kukin,
Sosiaalialan korkeakouluopiskelijat
kesällä ruusuilla
ja
auttavat Sinua sosiaaliturvaan ja
Kirjakahvila
palveluihin liittyvissä asioissa.
syksyisin ruskan
väreissä.
avoinna
:
Askartelu ja tuunaustunti
ti ja ke klo.
ke klo 11-12
10.30 - 14.30
Askartelu ja tuunaustunti kestävän
kehityksen periaatteella.
Kahvi 0.50 eur
Tuo omat ehdotuksesi ja tule
Pulla tai
hakemaan inspiraatiota asiantuntijoilta.
sämpylä 1.00 eur
Oulunkylän
Seurahuoneella tapahtuu
Tulevia tapahtumia :
Larin Kyöstin tie 7
Oulunkylän Seurahuoneella
MLL:n kirppis 21.3 klo. 10-13.
Pöytävaraukset [email protected]
Avoinna
ma-ke klo 9–16,
Myyntipöydän hinta:
jäsenille
ja muille
10e.
to kloMLL:n
9–20
ja pe8eTiistaisin:
klo
9–14
Tilavaraukset
jaSosiaalityöntekijän
tiedustelut
Tähtihetkiä Seurahuoneella
31.3. ke klo 18-20
kynnyksen
09-310
40912 ja matalan
Tulevaisuusverstas
työskentelyä.
neuvontaa
klo 12-15.30
Tule mukaan ideoimaan
kirjakahvilassa. Ei ajanvarausta.
[email protected]
Seurahuoneen tulevaisuutta ja
toimintamuotoja. Keskiviikkoisin:
Aluetyöntekijä
Kalliolan Setlementin ylläpitämä
Katri Laaksonen Ne-Rå
09-310
697 20 klo 12-14
neuvontapiste
Sosiaalialan korkeakouluopiskelijat
[email protected]
auttavat Sinua sosiaaliturvaan ja
tapahtuu
Larin Kyöstin tie 7
Vanhemman Neuvo,
erovanhempien vertaistukiry
käynnistymässä. Ilmoittautumiset
Camilla 310 24092 tai Laura 310 24
Kirjakahvila
Tilojen varaukset
ja tiedustelut:
palveluihin
liittyvissä
asioissa. Katri Laaksonen puh. 310 69720avoinna :
KAHVILA
Askartelu ja tuunaustunti
ke klo
11-12
Kahvilan tarjontaan
kuuluvat
mm. kotitekoiset
Askartelu ja tuunaustunti kestävän
voileivät ja korvapuustit.
kehityksen periaatteella.
omat ehdotuksesi ja tule
Ma-pe aamiainenTuo
klo
9–10
hakemaan
inspiraatiota asiantuntijoilta.
Ti ja to lounas klo 11–13
ti ja ke klo.
10.30 - 14.30
Kahvi 0.50 eur
Pulla tai
sämpylä 1.00 eur
Tulevia tapahtumia :
Keittiömme arvoissa
toteutuu
terveellisen
MLL:n
kirppis 21.3
klo. 10-13. ja edullisen [email protected]
ruoan periaatteet.Pöytävaraukset
Myyntipöydän hinta:
BÄNDIPAJA MLL:n jäsenille 8e ja muille 10e.
Tähtihetkiä
Seurahuoneella
Seurahuoneen oma
OSB-bändi
tekee myös ilmaiskeikko31.3. ke klo 18-20
ja. Lisätietoja bändipajatoiminnan
ohjaajalta 09-310 468 15.
Tulevaisuusverstas työskentelyä.
Tule mukaan ideoimaan
KÄSITYÖPAJASeurahuoneen tulevaisuutta ja
toimintamuotoja.
Kädentaitojen huone on käytettävissä joka päivä klo 10–
15. Seurahuoneen välineet ja tarvikkeet ovat käytettävissä omakustannehintaan. Käytössä
mm. ompelukoneita ja
Tilojen varaukset ja tiedustelut: Katri Laaksonen puh. 310 69
saumureita.
TOIMITUSRYHMÄ
Toimitusryhmä on avoin
kiinnostuneille.
kaikille
vapaaehtoistyöstä
OHJELMAA
Äijäryhmä kokoontuu kahviossa tiistaisin klo 10. Tule mukaan suunnittelemaan ja osallistumaan!
Halloween teeman mukaista toimintaa Seurahuoneella lokakuun lopulla
Ravintolapäivä 21.11.
Kävijöille käytössä myös tietokoneet, biljardipöytä, pelejä
ja luettavaa
REMONTTI
Oulunkylän Seurahuoneen saneeraus on aloitettu, mikä ei
toistaiseksi vaikuta tilojen käyttöön.
9
Oulunkyläinen • Pohjoiset esikaupungit
17.10.2015
Nyt Oulunkylä-Åggelby juhlii!
JUHLAKEKKERIT
Oulunkylä-Seura, kotiseututyötä ja vaikuttamista 40 vuotta
la 14.11.
klo 15.00-18.00
Kustaankartanon sali,
Kivalterintie 16
eri:
kest
r
O
n
e
ä
Työv
n
i
g
in
a vii
rit j
nfaa
fa
alku
ikkia
usi
m
e
d
h
Hels
vely
ä
k
i
nk
rvehdys!
e
t
a
j
s
u
Ava
4.45
kl
-1
o 13
pu
ttu
ste
Opa
kau
koti
in
ttamista
u
k
i
a
m
v
a
i
j
ä
t
ö
o
ty
:
pä en v
kotiseutu ero Rantala
a
t
t
p
o
u
v
ä
E
el lijöid
en ja
ura: 40
n
e
i
S
v
k
r
n
ä
J
ä
l
s
s
y
u
i
Kla
Oulunk
Ro äytte
toriikki,
s
i
i
h
u
t
r
t
e
n
e
- Juonn
att lästä
e
t
tio nky
a
a
is
ulu
v
o
O
ä
pr
Im äyksi
naa
i
r
o
a
t
t
s
väl
rtehi
läis
o
ä
K
y
häm
ha Ja
u
J
e
i
t
m
sunis
kol
a
p
n
,
a
ja
pol
laula
o
&
i
N
Saar
ka
o
k
m
i
r
n
Ja
: Si
elho
a
v
l
a
r
a
er
Kita
H
i
id
He
tanssittaa
ja
a
ta
it
o
s
i
nd
huoneen Bä
a
r
u
e
S
n
lä
y
Oulunk
Ohjelma 1.11. alkaen www.oulunkyla.info
rit
u
p
aa :
n
,
aat uudet
k
k
su at ja
a
n
ylä , vanh
k
n
t
lu
Ou ystävä
ja
e
v
r
te
!
a
o
tul