FIN Tilinpäätös 2014 valtuusto 10.6.2015 VALMIS.indd

Transcription

FIN Tilinpäätös 2014 valtuusto 10.6.2015 VALMIS.indd
Loviisan kaupunki
Tilinpäätös
ja toimintakertomus 2014
Kaupunginhallitus 25.05.2015
Kaupunginvaltuusto 10.06.2015
2
Loviisan kaupunki
Tilinpäätös ja toimintakertomus
2014
Loviisan kaupunki
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2014
Kaupunginhallitus 30.3.2015
Kaupunginvaltuusto
Julkaisija: Loviisan kaupunki
Taitto: Maria Lindroos
Kuvat: Kansikuva, koulukeskus, Tessjö skola, Olavi Kaleva/Peak press
5
SISÄLLYSLUETTELO
TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2014
Kaupunginjohtajan katsaus
Loviisan kaupungin organisaatio ja henkilöstö
Kaupunginvaltuusto
Vaalit
Tarkastuslautakunta
Kaupunginhallitus
Henkilöstö
YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS
Toimintakertomusraportointi
TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMINEN JA TOIMINNAN RAHOITUS
KONSERNITILINPÄÄTÖS
Kuntakonsernin toiminta ja talous
TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
YLEINEN HALLINTO JA KONSERNIHALLINTO
Hallintopalvelut
Talouspalvelut
Kehittämispalvelut
PERUSTURVAKESKUS
Hallinto ja terveyden edistäminen
Lasten ja nuorten palvelut
Työikäisten palvelut
Senioripalvelut
Alueelliset palvelut
SIVISTYSKESKUS
Hallinto ja kehittäminen
Päivähoito- ja varhaiskasvatuspalvelut
Koulutus
Lukio- ja ammatillinen koulutus
Vapaa sivistystyö
Vapaa-aikatoimi
Museo- ja kulttuuritoimi
Kirjastotoimi
TEKNINEN KESKUS
Hallinto-, talous ja toimistopalvelut
Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu
Kaupunkisuunnittelu
Rakentaminen ja ylläpito-osasto
Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen
Tuloslaskelman toteutuminen
Investointien toteutuminen
Rahoitusosan toteutuminen
Yhteenveto valtuuston hyväksymien sitovien määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumisesta
TILINPÄÄTÖSLASKELMAT
LIITETIEDOT
LOVIISAN VESILIIKELAITOS
VESILIIKELAITOKSEN TOIMINTA VASTUUALUEITTAIN
Hallinto
Vesi
Jätevesi
Tilinpäätöslaskelmat
Liitetiedot
Allekirjoitus ja merkinnät
Luottelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista
3
6
8
9
11
11
13
15
16
20
23
29
30
35
36
39
44
47
50
53
55
59
65
70
72
77
80
84
87
89
91
93
94
96
98
100
102
105
107
110
112
118
119
121
131
143
146
146
146
147
150
155
161
162
6
Kaupunginjohtajan katsaus
Vuosi 2014 oli Loviisan kaupungin tuloksen kannalta hyvä. Kaupungin tulos oli noin 6,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen, vaikka talousarvio oli laadittu 1,79 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Näin suuri kirjanpidollinen ylijäämä johtui Loviisan sataman yhtiöittämisestä. Vaikka tilinpäätös osoittaakin reilua ylijäämää, moni talouden tunnusluku heikkeni vuoteen 2013 verrattuna. Vuosikate per asukas laski
223,80 euroon edellisen vuoden tilinpäätöksessä sen ollessa peräti
559,20 euroa per asukas. Myös omavaraisuusaste laski 60,4 %:iin,
mitä ei kuitenkaan voida pitää vielä huonona. Niin ikään vuosikateprosentti laski lukuun 92,1 %, kun tunnusluvun arvoa 100 % pidetään tulorahoituksen kannalta riittävänä. Vaikka talouden tunnusluvut heikkenivät, voidaan myönteisenä asiana nähdä kuitenkin toimintakulujen maltillinen kasvu, joka jäi noin yhteen (1) prosenttiin.
Sitä vastoin verotulot vähenivät noin 2,3 miljoonaa euroa ja valtionosuudetkin noin 1,45 miljoonaa euroa.
Olavi Kaleva, kaupunginjohtaja
Koska tulevaisuuden haasteet liittyvät pitkälti talouteen ja siellä tulorahoituksen riittävyyteen ja menojen hillitsemiseen ja karsimiseen, vuonna 2013 hyvin käyntiin
lähtenyttä talouden tasapainottamisohjelmaa tulee jatkaa tavoitteena sellaiset rakenteelliset uudistukset, jotka vahvistavat taloudellista asemaamme tulevina vuosina. Olemme vielä taloudellisessa mielessä kohtuullisen hyvässä tilanteessa – onhan meillä kertynyttä ylijäämää vajaa 16,2
miljoonaa euroa, eli asukasta kohden laskettuna 1 045 euroa ja lainaakin vain 1 654 euroa asukasta kohden. Tästä huolimatta toimintojen kustannustehokkuuteen ja rahoituksen riittävyyteen
tulee kiinnittää erityistä huomiota. Muutoin on vaarana, että eräänlaisina taloudellisina puskureina
toimivat kertyneet ylijäämät on kulutettu muutamassa vuodessa loppuun.
Vuoden 2014 toimintaa leimasivat suuret rakenteelliset uudistukset, kuten kuntarakenneuudistus,
sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus (ns. sote-uudistus) sekä valtionosuusuudistus. Sote-uudistus odottaa vielä lopullista hyväksyntää eduskunnalta. Kunnat ottivatkin useaan otteeseen vuoden aikana kantaa näihin mittaviin uudistuksiin. Vuoden 2014 aikana valmistuivat Itä-Uudenmaan
kuntarakenneselvitys sekä Loviisan ja Lapinjärven kuntarakenneselvitys. Selvitysten pohjalta kaupunginvaltuusto päättää maaliskuussa 2015, johtavatko selvitykset jatkoneuvotteluihin kuntaliitossopimuksesta vai jatkaako Loviisa myös tulevaisuudessa itsenäisenä kuntana.
Vuoden 2014 aikana yhteistyötä ja vuorovaikutusta yrittäjien ja yrittäjäyhdistyksen kanssa lisättiin.
Seudullinen elinkeino-ohjelma valmistui vuoden aikana ja vuoropuhelu ja suunnittelu mm. keskustan kehittämiseksi yhteistyössä yrittäjien kanssa aloitettiin. Loviisan läntisen liittymän kehittäminen
voimistui vuonna 2014, kun ensimmäinen yrityskohde alueelle valmistui ja kahden muun yrityskiinteistön rakentaminen aloitettiin.
Vaikka vuoden 2014 aikana tapahtui paljon myönteistä elinkeinoelämän puolella, myös elinkeinopoliittisia takaiskuja koettiin, kuten Schneider Electricin päätös siirtää toiminnot Tanskaan ja
Puolaan. Tämä merkitsee, että kaiken kaikkiaan noin 100 loviisalaista jää tehtaalta työttömäksi.
Tilanteen johdosta Loviisan kaupunki haki valtiolta äkillisen rakennemuutosalueen statusta, joka
sille myönnettiin vuodeksi 2015. Yhteistyössä Schneider Electricin, kehittämisyhtiöiden ja valtion
kanssa Loviisan kaupunki pyrkii aktiivisesti löytämään keinoja työntekijöiden uudelleentyöllistämiseksi ja uuden yritystoiminnan löytämiseksi sekä investointien suuntaamiseksi korvaamaan muun
muassa työpaikkamenetyksiä.
7
Haluan kiittää kaikkia kaupungin palveluksessa olevia, niin työntekijöitä kuin luottamushenkilöitä,
sekä yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Haasteet Loviisan kaupungin talouden ja toiminnan kehittämiseksi jatkuvat. Uskon kuitenkin, että hyvällä yhteistyöllä ja määrätietoisella kehitysmyönteisellä asenteella saamme vielä paljon hyvää aikaiseksi.
Olavi Kaleva
kaupunginjohtaja
Toimintakulut 110,7 milj. euroa
Asukasmäärä
18 000
1%
2%
15 559
15 522
15 519
15 493
16 000
14 000
1%
2%
Perusturva
8%
12 000
Sivistys
8 000
9 065
9 049
10 000
8 963
8 943
Tekninen
12 %
Yleinen ja konserni
6 596
6 579
6 454
6 444
51 %
6 000
Ruokahuolto
Siivous
4 000
2 000
23 %
Vesiliikelaitos
0
2014
2013
ruotsinkieliset
2012
suomenkieliset ja muut k ieliryhmät
201 1
asukasmäärä
Lainakanta €/asukas
Verotulot €/asukas
4 250
1 800
4 216
4 200
4 150
4 100
1 654
1 600
1 400
4 071
4 050
4 009
1 056
1 000
4 000
3 932
3 950
800
3 900
600
3 850
400
3 800
200
3 750
0
2014
2013
2012
2011
2014
Tilikauden yli-/alijäämä
7 000
1 282
1 176
1 200
2013
2012
2011
Kertynyt ylijäämä / 1 000 €
6 663
18 000
16 187
16 000
6 000
14 000
5 000
4 220
12 000
4 000
9 524
10 000
2 617
3 000
8 000
5 304
6 000
2 000
1 356
1 000
2 000
0
0
2014
2013
2012
2011
3 966
4 000
2014
2013
2012
2011
8
Loviisan kaupungin
organisaatio ja henkilöstö
9
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuuston työskentely 2014
Haluan kiittää kaupungin työntekijöitä ja luottamushenkilöitä menneestä vuodesta
2014. Vuosi 2014 oli taloudellisesti huomattavasti ennakoitua parempi päättyen
peräti 6,6 miljoonan euron ylijäämään.
Loviisan kaupunki on ollut mukana kuntarakennelain velvoittamassa Itä-Uudenmaan yhdistymisselvityksessä sekä vapaaehtoisesti Loviisan ja Lapinjärven kuntaliitosselvityksessä.
Vuoden 2014 aikana on pidetty kaupunginvaltuuston iltakouluja mm. kouluverkkoselvityksestä ja sataman yhtiöittämisestä sekä Itä-Uudenmaan kuntien yhteisiä valtuustoseminaareja kuntarakenneselvityksistä.
Kuluneen vuoden 2014 suurin hanke oli suomenkielinen koulukeskus, joka valmistui kesän aikana
ja lukukausi päästiin aloittamaan uusissa tiloissa elokuussa 2014.
Merkittävää oli myös uuden E18-moottoritien valmistuminen välillä Koskenkylä–Loviisa ja Valkon
satamatoimintojen yhtiöittäminen Loviisan Satama Oy:ksi.
Mielestäni nyt katseet tulee kiinnittää tulevaisuuteen ja nähdä Loviisa mahdollisuuksien paikkakuntana. Kaupunki voi omalla toiminnallaan antaa myönteisiä signaaleja ja valaa uskoa tulevaisuuteen sekä luoda edellytyksiä yritysten syntymiselle ja uusien asukkaiden muuttovirralle Loviisaan. Me kaikki, sekä luottamushenkilöt että kaupungin työntekijät, kuten myös kaikki kaupungin
asukkaat, toimimme Loviisan käyntikortteina maailmalla.
Vaikka kaupungin peruspalvelut ovat tällä hetkellä kaupungin kokoon nähden hyvässä kunnossa,
tulee varmistua siitä, että palvelut ovat hyvät ja kilpailukykyiset myös tulevaisuudessa.
Valtuustotyön haasteet ovat suuret ja tulemme tekemään parhaamme, jotta Loviisa myös tulevaisuudessa olisi taloudellisesti ja toiminnallisesti hyvässä kunnossa.
Arja Isotalo
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Kaupunginvaltuusto
Loviisan kaupungin valtuustossa on 59 valtuutettua valtuustokaudella 2013–2016. Valtuusto kokoontui 12 kertaa vuonna 2014 ja teki päätöksen 159 asiakohdassa. Kaupungin valtuustossa toimi puheenjohtajana Arja Isotalo, (SDP), I varapuheenjohtajana Petra Paakkanen (RKP), II varapuheenjohtajana Kari Hagfors (KOK).
10
Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden)
C10 Valtuusto
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TA
MUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Toimintatuotot
josta sisäiset
Toimintakulut
-109
-115
-115
-120
-5
4%
josta sisäiset
-5
-4
-4
-5
-1
34 %
Toimintakate
-109
-115
-115
-120
-5
4%
josta sisäiset
-5
-4
-4
-5
-1
34 %
-104
-111
-111
-115
-3
3%
Toimintakate ulkoinen
LOVIISAN KAUPUNGINVALTUUSTO 2014
RKP
KOK
Liljestrand, Tom
Heijnsbroek-Wirén, Mia
Karlsson, Mikael
Alm, Agneta
Lindfors, Leena
Paakkanen, Petra
Stenvall, Patrik
Björkman-Nysten, Nina
Rosenberg, Thomas
Ekebom-Jönsas, Benita
Andersson, Otto
Turku, Roger
Skog, Kim
Björklöf, Johan
Bäcklund, Lars
Björkell, Jan-Eric
Grundström, Maria
Hansson, Kenneth
Lönnfors, Torbjörn
Hydén, Pia
Karlsson, Håkan
Willner, Stefan
Mether, Cosmo
Lindholm, Glenn
Meriheinä, Thérèse
Hagfors, Kari
Lepola, Janne
Pere, Nina
Erämaja, Elias
Karvonen, Juha
Melamies, Päivi
Antas, Camilla
Haverinen, Katri
Pekkola, Janne
SDP
Lindell, Armi
Träskelin, Jerry
Eriksson, Sari
Isotalo, Arja
Grönberg, Merja
Lappalainen, Kalevi
Tähtinen, Keijo
Lohenoja, Pertti
Eriksson, Mats
Kekkonen, Jari
Holmström, Eeva
Laitinen, Åke
Wilenius, Yvonne
Ekström, Veikko
Hämäläinen, Satu
PERUSSUOMALAISET
Väkevä, Antti
Fellman, Atte
Lång, Saara
Peltoluhta, Vesa
Kouvo, Katja
Järvinen, Paula
VIHREÄT
Ilvetsalo-Koskinen, Sonja
Noroviita, Timo
KESKUSTA
Eloranta, Kimmo
VASEMMISTOLIITTO
SUOMEN KRISTILLISDEMOKRAATIT (KD)
Sihvonen, Jarmo
11
Vaalit
Vastuuhenkilö: hallintojohtaja
Vuoden aikana järjestettiin EU-vaalit. Keskusvaalilautakunta piti vuonna 2014 3 kokousta. Loviisan äänioikeutetuista äänioikeuttaan käyttivät europarlamenttivaaleissa 42,8 prosenttia (koko
Suomi 39,10 %).
Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden)
C6 Vaalit
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TA
MUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TA 2014
MUUTOSTEN JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
24
24
25
1
0%
-37
-37
-44
-6
0%
-1
-1
0%
-19
-6
0%
-1
-1
0%
-18
-4
0%
josta sisäiset
Toimintakulut
josta sisäiset
Toimintakate
-13
-13
josta sisäiset
Toimintakate ulkoinen
-13
-13
Tarkastuslautakunta
Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 2014
Kuntalain 71 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet.
Tarkastuslautakunta perehtyi arviointisuunnitelman ja -ohjelman mukaisesti kaupungin hallintoon
ja toimialojen toimintaan.
Tarkastuslautakunta on seurannut ja arvioinut kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden toteutumista, hallinnon toimivuutta ja kaupungin talouden kehitystä vastuualueiden raportoinnin ja johtavien viranhaltijoiden lautakunnalle antamien selvitysten pohjalta.
Kaupunginvaltuuston kaudelle 2013–2016 valitsemana tilintarkastusyhteisönä toimii JHTT -yhteisö BDO Audiator Oy ja tilikaudella 2014 vastuullisena tilintarkastajana JHTT Krister Rehn. Lautakunnan avustamis- ja sihteeritehtävät ostettiin tilintarkastusyhteisöltä.
Tarkastuslautakunta on pitänyt vuonna 2014 yhteensä 9 kokousta. Lakisääteinen tilintarkastus on
suoritettu JHTT-tilintarkastusyhteisön toimesta, ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti.
Tarkastuslautakunnan laatima arviointikertomus sekä tilintarkastajan laatima tilintarkastuskertomus vuodelta 2013 käsiteltiin kaupunginvaltuustossa 25.6.2014.
12
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden)
C8 Tarkastuslautakunta
TALOUSARVIO
2014
TILINPÄÄTÖS
2013
TA
MUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Toimintatuotot
josta sisäiset
Toimintakulut
-43
-35
-4
-39
-36
3
-8 %
-43
-35
-4
-39
-36
3
-8 %
-43
-35
-4
-39
-36
3
-8 %
josta sisäiset
Toimintakate
josta sisäiset
Toimintakate ulkoinen
LOVIISAN TARKASTUSLAUTAKUNTA 2014
Varsinaiset jäsenet
Henkilökohtaiset varajäsenet
Pertti Lohenoja, puheenjohtaja
SDP
Jaakko Isotalo
SDP
Kari Hagfors, varapuheenjohtaja
KOK
Lisbeth Konttinen
KOK
Berndt-Gustaf Schauman
RKP
Tony Granström
RKP
Raili Äijö
RKP
Nina Lundström
RKP
Auli Lehto-Tähtinen
SDP
Kielo Kallio-Taponen
SDP
Mari Ståhls
KOK
Pertti Ajomaa
KOK
Immo Stenberg
PS
Veli-Matti Mettinen
PS
13
Kaupunginhallitus
Kaupunginhallituksen työskentely 2014
Uuden Loviisan viides toimintavuosi 2014 oli erityisen työntäyteinen varsinkin
johtaville viranhaltijoille ja luottamushenkilöille. Epävarmuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta jatkui, valtio ajoi kunnat entistä ahtaammalle ja yritysten lakkauttamiset koettelivat myös Loviisaa.
Kaupunki oli mukana kahdessa kuntarakenneselvityksessä: laajassa, koko itäistä
Uuttamaata koskevassa selvityksessä sekä Loviisan ja Lapinjärven yhdistymisselvityksessä. Erityisesti ensin mainittuun liittyi runsaasti työryhmä- ja ohjausryhmäkokouksia itäisen Uudenmaan eri kunnissa. Hiljattain yhdistymisen läpikäyneessä
Loviisassa selvitykset tutuivat monista hieman turhauttavilta, koska aikaa olisi tarvittu myös oman kaupungin kehittämiseen. Selvitykset tarjosivat kuitenkin uusia yhteistyömahdollisuuksia ja niistä saatiin hyödyllistä tietoa, jota tulee nyt käyttää tehostettaessa omaa toimintaa.
Kouluverkkoselvitys oli suuri keskustelun aihe sekä omassa hallinnossa että mediassa. Siihen
osallistuivat aktiivisesti myös vanhemmat ja kylien asukkaat. Kiitokset sangen perusteellista työtä
tehneelle kouluverkkotyöryhmälle! Prosessi ja sen jälkeinen kaupunginvaltuuston päätös 29.10.
osoittavat, että yleisesti vallalla oleva keskittämisinto ei ole Loviisan linja, vaan pienet koulut ja kylien elinvoima asetetaan etusijalle.
Valkon sataman yhtiöittämisen valmistelu oli kaupunginhallitukselle suuri kysymys. Kaupunginvaltuusto hyväksyi esityksen 14.5. ja uusi Loviisan Satama Oy aloitti toimintansa 1.9. Vuoden aikana
aktivoitui myös rakentaminen läntisen liittymän alueella.
Keskukset noudattivat hyvin kaupunginhallituksen ohjeita vuoden 2015 talousarviota laadittaessa.
Talousarvio ja tasapainotusohjelma hyväksyttiin siten 12.11. ilman, että kaupunginvaltuusto teki niihin
suurempia muutoksia. Ikäihmisten asumisen kehittämisestä tuli lähivuosien investointien painopiste.
Kaupunginhallituskauden lähestyessä loppuaan halusimme ”siivota pöydän”, jotta uudelle kaupunginhallitukselle saataisiin mahdollisimman hyvä lähtötilanne. Kiitos koko kaupunginhallitukselle hyvästä yhteistyöstä ja erityisesti hallintojohtajalle siitä, että saimme käsiteltyä niin runsaasti asioita
vuoden lopulla. Ikuisuuskysymykseksi muodostunut vapaa-ajan rantatonttien myynti hyväksyttiin
kaupunginvaltuustossa joulukuussa. Aktiivinen elinkeinoelämän etujen valvonta oli tuloksellista ja
valtioneuvosto myönsi 18.12. Loviisalle äkillisen rakennemuutoksen alueen statuksen.
Haluan esittää kiitokseni kaikille luottamushenkilöille ja viranhaltijoille hyvästä yhteistyöstä vuosina 2013–2014 sekä ennen kaikkea kiittää kaupungin koko henkilöstöä kovasta ja tinkimättömästä
työstä kuntalaistemme parhaaksi.
Tom Liljestrand
kaupunginhallituksen puheenjohtaja 2013–2014
Kaupunginhallitus
Loviisan kaupunginhallituksessa on 11 jäsentä. Kokouksiin voivat osallistua myös kaupunginvaltuuston puheenjohtajiston jäsenet ja heillä on näissä läsnäolo- ja puheoikeus. Kaupunginhallitus
kokoontui 22 kertaa vuonna 2014 ja teki päätökset yhteensä 340 asiakohdassa.
Kaupunginhallituksessa toimi puheenjohtajana Tom Liljestrand (RKP), I varapuheenjohtajana
Janne Lepola (KOK) ja II varapuheenjohtajana Merja Grönberg (SDP). Kaupunginhallituksessa toimi esittelijänä kaupunginjohtaja Olavi Kaleva ja sihteerinä hallintojohtaja Kristina Lönnfors.
14
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Toimintaa varten käytettävissä olevat määrärahat (toimintakate on sitova kaupunginvaltuustoon nähden
C11 Kaupunginhallitus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
1 417
1 338
0
1 338
1 354
17
1%
-1 245
-1 250
49
-1 201
-1 125
76
-6 %
josta sisäiset
-8
-8
-8
-11
-4
46 %
Toimintakate
173
88
49
137
229
93
68 %
-8
-11
-4
46 %
48
144
241
96
67 %
josta sisäiset
Toimintakulut
josta sisäiset
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-8
-8
180
96
-5
LOVIISAN KAUPUNGINHALLITUS 2014
Puheenjohtajisto
Puheenjohtaja Tom Liljestrand, RKP
I varapuheenjohtaja Janne Lepola, KOK
II varapuheenjohtaja Merja Grönberg, SDP
Varsinaiset jäsenet
Henkilökohtaiset varajäsenet
Ruotsalainen kansanpuolue
Tom Liljestrand
Mia Heijnsbroek-Wirén
Mikael Karlsson
Agneta Alm
Leena Lindfors
Kim Skog
Nina Björkman-Nystén
Roger Turku
Johan Björklöf
Benita Ekebom-Jönsas
Suomen sosialidemokraattinen puolue
Merja Grönberg
Veikko Ekström
Eeva Holmström
Harri Hakala
Kansallinen kokoomus
Janne Lepola
Nina Pere
Juha Karvonen
Camilla Antas
Perussuomalaiset
Vesa Peltoluhta
Saara Lång
Vasemmistoliitto
Armi Lindell
Marita Peltokorpi
15
Henkilöstö
Vakituiset
Määräaikaiset
Yhteensä
2012
2013
2014
2012
2013
2014
2012
2013
2014
Hallintopalvelut
29
29
29
1
1
2
30
30
31
Talouspalvelut
86
82
78
9
8
8
95
90
86
Kehittämispalvelut
64
68
60
13
13
4
77
81
64
Perusturvakeskus
320
324
317
108
83
110
428
407
427
Sivistyskeskus
333
331
333
146
122
98
479
453
431
73
73
70
10
7
8
83
80
78
905
907
887
287
234
230
1 192
1 141
1 117
Tekninen keskus
Yhteensä
Yhteensä 1 117 henkilöllä oli 31.12.2014 päätoiminen palvelusuhde Loviisan kaupunkiin. Näistä
oli vakituisia 887 ja 230 määräaikaisia. Henkilöstön kokonaismäärä on laskenut edellisvuodesta
yhteensä 24 henkilöllä. Suurin vähennys on tapahtunut vakituisten palvelussuhteiden määrässä.
Määräaikaisten palvelussuhteiden määrä oli vuoden lopussa samalla tasolla kuin aikaisemmin.
Sivuvirat ja – tehtävät ovat vähentyneet merkittävästi ja niiden määrä oli vuoden lopussa 112.
Kaikki palvelussuhteet huomioiden on henkilöstön määrä vähentynyt 57 henkilöllä.
Vuoden lopussa oli kolme työntekijää oppisopimussuhteessa ja tukityöllistettyjä oli 11. Osa-aikaeläkeläisiä ja osatyökyvyttömyyseläkeläisiä oli yhteensä 14. Omaishoitajia, perhehoitajia ja kotihoidon kuntalisän saajia oli vuoden 2014 aikana keskimäärin 277. Kokouspalkkiota maksettiin yhteensä 260 luottamushenkilölle.
Kokonaispalkkamenot sivukuluineen olivat 48,9 miljoonaa euroa. Palkkamenot pienenivät n. 0,5
miljoonalla eurolla (n. 1 %) edellisvuodesta. Todellisuudessa palkkakustannusten vähennys on ollut hieman suurempi, kun otetaan huomioon kunta-alan palkankorotukset sekä työnantajan sivukulujen nousun.
Henkilökunnasta suurin osa (82,3 %) oli naisia. Miesten osuus on kasvanut selvästi kuluneen vuoden aikana. Henkilöstön keski-ikä oli 46,4 vuotta, mikä on pysynyt muuttumattomana vuodesta
2013.
Sairauspoissaolojen määrä on kokonaisuudessaan pysynyt samalla tasolla kuin 2013. Suhteutettuna henkilöstömäärään sairauspoissaolot olivat 13,0 työpäivää/työntekijä. Sairauspoissaolojen
määrä on kasvanut hieman perusturvakeskuksessa sekä kehittämispalveluissa. Työterveyshuollon kustannukset ovat vähentyneet noin 40 000 eurolla.
Vuonna 2014 jäi 36 henkilöä eläkkeelle. Kuudessa tapauksessa johtui eläke työkyvyttömyydestä.
Ennenaikaisten eläkkeiden osuus on hieman vähentynyt vuodesta 2013. Vanhuuseläkkeelle jääneiden keski-ikä oli 63,2 vuotta.
16
YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS
Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätöksistä kerättyjen ennakkotietojen mukaan kuntien yhteenlaskettu tulos oli noin 1,86 miljardia euroa positiivinen. EU-direktiivistä johtuneen liikelaitosten yhtiöittämisen osuus tästä oli arviolta 1,4 miljardia euroa, joka on kirjanpidollista tuottoa
eikä vaikuta kuntien rahoitusasemaan. Tulos ilman yhtiöittämistä on siten noin 440 miljoonaa euroa ja se on parantunut edellisen vuoden luvuista vain reilut 100 miljoonaa euroa.
Maltillinen palkkaratkaisu, kuntien toimintojen tehostaminen ja ammattikorkeakoulujen yhtiöittäminen vaikuttivat siihen, että toimintamenot kuntasektorilla kasvoivat erittäin maltillisesti, alle puoli
prosenttia.
Kuntien peruspalvelujen valtionosuuteen tehtiin vuonna 2014 noin 360 miljoonan euron lisäleikkaus. Tällä vaalikaudella tehtyjen valtionosuusleikkausten yhteismäärä koko Suomen tasolla on
ollut 1,2 miljardia euroa.
Kuntaliiton tiedotteen mukaan kunnat toteuttivat omalta osaltaan julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromista. Henkilöstökuluja vähennettiin noin 400 miljoonaa euroa ja veroprosenttien korotukset lisäsivät verotuloja noin 390 miljoonaa euroa. Peräti 156 kuntaa nosti tuloveroprosenttiaan vuodelle 2014. Heikko talouskehitys ja kasvava työttömyys ovat hidastaneet kuntien
verotulojen kasvua sekä lisänneet menoja. Kiinteistö- ja yhteisöverotulot kasvoivat Suomen kunnissa keskimäärin yli 10 prosenttia. Kiinteistöverouudistus selittää ison osan kiinteistöverojen kasvusta.
Toimintojen tehostaminen parantaa tulosta ja hillitsee hieman veronkorotuksia. Väestön ikääntyminen lisää kuitenkin palvelujen kysyntää ja samanaikaisesti kuntien vastuuta esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa lisätään.
Tilinpäätösten 2014 vuosikatteet olivat Suomessa negatiivisia 14 kunnassa, kun edellisvuonna
näitä kuntia oli peräti 28. Vuosikate jäi poistoja pienemmäksi 133 kunnassa. Heikosta verotulokehityksestä ja valtionosuusleikkauksista johtuen kuntien tulorahoitus ei riittänyt kattamaan investointeja ja kunnat velkaantuivat.
Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta kasvoi edelleen ja kunnilla on nyt lainaa keskimäärin 2 733
euroa jokaista asukasta kohti. Vastaava luku tilinpäätöksessä 2013 oli 2 553 euroa.
Talouskasvun ennustetaan elpyvän hitaasti, joten sillä on vaikutusta myös kuntien tuloveroihin ja
niiden ennustetaan kehittyvän jatkossakin hyvin vaatimattomasti. Kuitenkin kuntien toimintamenot kasvavat edelleen tasaisesti. Väestön vanheneminen lisää palvelutarvetta. Vaarana tulee olemaan se, että kuntien tulorahoitus ei riitä kattamaan investointeja ja velkaantuminen jatkuu yhä
voimakkaana. Kunnallisveroihin tulee kohdistumaan suuria korotuspaineita ja kuntien keskinäiset
erot uhkaavat kasvaa entisestään.
Kuntaliiton mukaan kuntien on edelleen tehostettava toimintaansa ja lisäksi tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Ilman kuntien tulopohjan laajentamista sekä valtion taholta tulevien tehtävien ja
velvoitteiden vähentämistä kuntatalous ei ole kestävällä pohjalla.
17
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n ennusteiden mukaan taloudessa on kuitenkin pientä valoa näköpiirissä, mutta siitä huolimatta pitkä taantuma jatkuu ja julkisen talouden tila on niin
huono, että edessä on ikäviä ja kivuliaita päätöksiä. Vuonna 2015 Suomen BKT:n arvioidaan kasvavan vain 0,8 prosenttia, kun esimerkiksi Ruotsissa vastaavan kasvun ennustetaan olevan lähes
kolmen prosentin luokkaa. Suomen 0,8 prosentin kasvu edellyttää kuitenkin sitä, että euroalueen
elpyminen jatkuu ja että Suomen vienti säilyttää markkinaosuutensa.
Julkisyhteisöjen rahoitusalijäämä syvenee ja julkinen velkaantuneisuus kasvaa selvästi. Vuonna 2015
julkisen velan ennustetaan kohoavan valtion ja kuntien suurten alijäämien myötä 62,8 prosenttiin. Silloin
se ylittää reilusti EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen suurimman sallitun 60 prosentin velkaantumistason.
Oman alueen taloudellinen kehitys
Heikko talouskehitys ja poikkeuksellisen suuret valtionosuusleikkaukset näkyvät myös Itä-Uudenmaan kuntien talouden hoidossa. Loviisan kaupungin ei tarvinnut vielä talousarvioon 2015 nostaa
kunnallisveroprosenttia, mutta ellei kuluja saada karsittua, veroprosentin nosto on hyvin todennäköistä tulevassa talousarviossa.
Toimintoja on tehostettu tarmokkaasti ja henkilöstön määrää on voitu vähentää eläköitymisien
myötä. Tästä huolimatta on velkataakka kasvanut 478 euroa asukasta kohden verrattuna vuoden
2013 tilinpäätökseen.
Loviisan kaupunki on ollut mukana kuntarakennelain velvoittamassa Itä-Uudenmaan yhdistymisselvityksessä sekä vapaaehtoisessa Loviisan ja Lapinjärven kuntaliitosselvityksessä. Taustalla molemmissa selvityksissä on väestön ikääntyminen, palvelutarpeen kasvaminen ja yhä niukkenevat taloudelliset resurssit.
Lisäksi suunnitteilla olevalla sote-uudistuksella tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia kaupungin talouteen ja taloudenhoitoon, sillä sosiaali- ja terveystoimen menot ovat 51 prosenttia kokonaismenoista.
Loviisan väkiluku on vuodessa vähentynyt ennusteen mukaan 26 henkilöllä. Työttömyysaste oli
joulukuussa 11,5 prosenttia, kun se edellisen vuoden vastaavana aikana oli 11 prosenttia.
Loviisan kaupungille on myönnetty äkillisen rakennemuutoksen status vuodelle 2015.
TP 2014
TP2013
TP 2012
TP 2011
TP 2010
0
avoimet työpaikat
100
TP 201 0
20
200
300
TP 2011
33
400
500
TP 201 2
22
600
700
TP 201 3
24
800
900
TP 201 4
30
yli vuoden
161
197
189
242
286
alle 25 v
66
50
65
93
98
709
692
684
801
836
18
Loviisan kaupungin tulos
Loviisan kaupungin tulos ennen tilinpäätössiirtoja on 6,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Merkittävin positiiviseen tulokseen vaikuttanut seikka on satamatoimintojen yhtiöittäminen, josta saatiin
kirjanpidollista voittoa 6,8 miljoonaa euroa. Loviisan kaupungin ja Loviisan Vesiliikelaitoksen yhteenlaskettujen tuottojen ja kulujen erotus on siten noin 300 000 euroa alijäämäinen. Yksittäisenä eränä erikoissairaanhoidon menot ylittyivät HUS:n osalta noin 600 000 euroa ja Carean osalta
150 000 euroa. Henkilöstökuluista saatiin vastaavasti säästöjä.
Vesiliikelaitos korotti vesimaksuja tilikauden aikana ja sai lisäksi tuntuvan hinnanalennuksen Loviisanseudun Vesi Oy:ltä, mistä johtuen Vesiliikelaitos pysyi budjetissa ja teki 12 000 euron ylijäämäisen tuloksen.
Verotulot ja valtionosuudet vähenivät yhteensä 3,8 miljoonaa euroa verrattuna tilinpäätökseen
2013. Verotulot vähenivät 2,3 miljoonaa euroa (-3,6 %) ja valtion osuudet 1,5 miljoonaa euroa
(-5,5 %). Loviisan kaupunki saa verotuloja 4 071 euroa asukasta kohden. Verrattuna edelliseen
vuoteen laskua on 3,4 % (TP 2013: 4 216 euroa verotuloja per asukas).
Loviisan kaupungin verotulot asukasta kohden ovat edelleen korkeammat kuin Manner-Suomen
kunnissa keskimäärin ja tilinpäätöksessä 2014 valtionosuutta onkin vähennetty 3 204 081 euroa
kuntien välisestä tasauksesta johtuen. Loviisalle maksettu valtionosuus oli 24,8 miljoonaa euroa
tilinpäätöksessä 2014. Myös uusi, vuonna 2015 voimaan astuva valtionosuuslaki tarkoittaa Loviisan kaupungin osalta lisäsäästötavoitetta, sillä ydinvoimaloiden kiinteistöveroista on siirretty 50
prosenttia tasausjärjestelmän piiriin.
Kokonaisuutena voidaan todeta, että Loviisan kaupungin ja Loviisan Vesiliikelaitoksen yhteen laskettu vuosikate tipahti 8,7 miljoonasta eurosta 3,5 miljoonaan euroon. Vuosikate laski 335 euroa
per asukas verrattuna viime vuoteen. Tulorahoitus ei siten riitä kattamaan poistoja, jotka tilinpäätöksessä 2014 ovat 3,8 miljoonaa euroa. Jatkossa on sekä tulorahoitusta lisättävä että investointimenoja karsittava.
Positiivisena asiana voidaan kuitenkin todeta kulukurin pitäneen keskuksissa. Ulkoiset toimintakulut ovat alentuneet 1,4 prosenttia edellisvuodesta.
Vuoden 2014 talousarviovalmistelussa sovittiin noin kuuden miljoonan euron tasapainottamisohjelmasta vuosille 2014–2016 ja tämän työn aloittaminen näkyi jo tilinpäätöksessä 2013 ja näkyy
edelleen tilinpäätöksessä 2014 siten, että keskuksissa noudatetaan tiukkaa taloudenpitoa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että säästämisellä ei enää saavuteta riittäviä euromääriä talouden kestävyyden
kannalta, vaan jatkossa on tehtävä rakenteellisia muutoksia.
Valtakunnallisesti arvioituna Loviisan kaupungin lainataso on edelleen maltillinen. Lainoja per asukas on 1 654 euroa tilinpäätöksessä 2014 (TP 2013: 1 176 euroa/asukas). Viime vuoden tilinpäätökseen verrattuna lainamäärä on siten kasvanut noin 500 euroa per asukas. Tammikuussa 2014
nostettiin pitkäaikaista lainaa kaksi miljoonaa euroa ja lyhytaikaisten kuntatodistusten määrää on
kasvatettu 10 miljoonasta 15 miljoonaan euroon.
Tavoitteena on, että Loviisan kaupungin asukkaiden palvelutaso voidaan säilyttää ja kaupungin
talous on jatkossakin terveellä ja kestävällä pohjalla.
19
Oheiseen taulukkoon on laskettu tunnuslukuja Loviisan kaupungin tilinpäätöksistä 2014, 2013 ja
2012 sekä verrattu niitä asukasmäärältään samankokoisten kuntien sekä Manner-Suomen kuntien vastaaviin keskiarvolukuihin.
Tunnuslukuja euro/asukas, tilinpäätös 2014
TILINPÄÄTÖS 2014
Asukasluku
LOVIISA
TILINPÄÄTÖS
2014
LOVIISA
TILINPÄÄTÖS
2013
LOVIISA
TILINPÄÄTÖS
2012
KUNNAT,
JOIDEN
ASUKASLUKU
10 000–20 000
MANNERSUOMEN
KUNNAT KESKIMÄÄRIN
15 493
15 519
15 519
10 001–20 000
5 445 000
€ per asukas
€ per asukas
€ per asukas
€ per asukas
€ per asukas
Lainat
1 654 €
1 176 €
1 056 €
2 684 €
2 733 €
Bruttoinvestoinnit
1 677 €
698 €
303 €
470 €
517 €
Vuosikate, % poistoista
92,1 %
212 %
126 %
120 %
101 %
Verotulot
4 071 €
4 216 €
4 009 €
3 479 €
3 869 €
Valtionosuudet
1 599 €
1 690 €
1 659 €
2 014 €
1 496 €
Toimintatuotot
1 618 €
1 655 €
1 734 €
1 450 €
1 571 €
Toimintakulut
7 146 €
7 123 €
7 119 €
6 571 €
6 667 €
Vuosikate
224 €
559 €
357 €
344 €
373 €
Tilikauden tulos
417 €
291 €
75 €
87 €
311 €
Rahavarat
313 €
492 €
372 €
548 €
806 €
€ per asukas
Henkilöstökulut ja erikoissairaanhoidon kulut – suurimmat kuluerät
Henkilöstökulut ovat merkittävin erä kulurakenteessa. Ne muodostavat 45 prosenttia kaikista kuluista. Henkilöstökulut toteutuivat 590 710 euroa pienempinä kuin tilinpäätöksessä 2013. Tilinpäätökseen 2012 verrattuna henkilöstökulut ovat pienentyneet yli miljoonalla eurolla. Henkilöstökulujen jälkeen suurimman yksittäisen kuluerän muodostaa erikoissairaanhoito, joka puolestaan on
16 prosenttia kaupungin kokonaiskuluista. Talousarviossa 2014 erikoissairaanhoitoon oli varattu
17,8 miljoonaa euroa. Lopullinen erikoissairaanhoidon lasku oli Loviisan kaupungille 18,6 miljoonaa euroa, kun edellisenä vuonna maksettiin 16,6 miljoonaa euroa. Kasvua oli peräti kaksi miljoonaa euroa verrattuna tilinpäätökseen 2013.
Investoinnit
Investointihankkeisiin oli talousarviossa 2014 varattu yhteensä 12,8 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen erä, 6,7 miljoonaa euroa, oli budjetoitu suomenkielisen koulukeskuksen rakennushankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannus on 12,1 miljoonaa euroa ja toteutuneita kustannuksia tilinpäätökseen 2014 on kertynyt 6,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2013 tilinpäätöksessä koulukeskushankkeeseen oli käytetty 5,1 miljoonaa euroa. Investointien toteutumisprosentti on kaiken kaikkiaan 70.
20
Toimintakertomusraportointi
1. Miten sisäinen valvonta ja riskienhallinta on järjestetty Loviisan kaupungissa?
Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kaupunginhallitus. Lisäksi kaikki ne toimielimet ja viranhaltijat, joille on annettu toimivaltaa kaupungin varojen käytössä ja jotka toimivat viranomaisina, vastaavat sisäisen valvonnan toteuttamisesta.
Loviisan kaupunginvaltuusto hyväksyi sisäisen valvonnan yleisohjeen 9.10.2013. Asiasta järjestettiin koulutusta laajennetulle johtoryhmälle ja konserniyhtiöille sekä tietoisku kaupunginvaltuustolle 7.5.2013.
Loviisan kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2014 talousarviossa toiminnallisesta tavoitteesta, jonka mukaan toiminnalliset ja taloudelliset riskit määritellään. Riskienhallinnan järjestäminen kuvataan ja riskikartoitukset tehdään. Kaupunginhallitus käsitteli 1.12.2014 arviointikehikkomallia, jonka avulla tytäryhteisöt, keskukset ja vastuuyksiköt arvioivat riskejä oman perustehtävänsä erityispiirteiden ja taloutensa perusteella. Keskuskohtaiset tulokset raportoidaan lautakunnille, vesiliikelaitoksen tulos johtokunnalle sekä tytäryhteisöjen tulokset hallituksille.
Tulokset, toisin sanoen mitä riskejä tytäryhteisön, keskuksen tai liikelaitoksen toiminnan järjestämiseen liittyy ja miten niitä voidaan hallita ja valvoa, dokumentoidaan ja kerätään osaksi kaupungin kokonaisvaltaista riskienhallintaa. Keskusten ja vastuualueiden näkökulmasta merkittävimmät
riskit sekä niiden hallinnan ja valvonnan toimenpiteet raportoidaan kaupunginhallitukselle.
Riskit arvioidaan hyväksytyn talousarvion näkökulmasta ja seuranta tehdään puolestaan osa-vuosiraportoinnin sekä tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä, jolloin kaupunginhallituksella on myös
riittävät tiedot lausua toimintakertomuksessa Loviisan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen
valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
2. Miten sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä arvioidaan?
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämistä arvioitiin 17.12.2014 pidetyssä laajennetun
johtoryhmän työpajassa. Keskuskohtainen riskienhallinnan arviointi tehtiin käyttämällä viitekehyksenä hyväksyttyä talousarviota 2015. Tehtävänä oli arvioida
– talousarvion toiminnallisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia
– keskusten toimintoihin ja palveluprosesseihin liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia
– kaupungin ja konsernin tulojen toteutumiseen, menojen hallintaan sekä taloudelliseen asemaan vaikuttavia tapahtumia.
Lisäksi arvioitiin keskuksittain riskejä ja sisäisen valvonnan menettelyiden riittävyyttä seuraavissa toiminnoissa: henkilöstöjohtaminen, talous ja taloudenhoito, tietohallinto, sopimushallinta sekä
kiinteistöjen hallinta.
3. Sisäinen valvonta eri toiminnoissa ja prosesseissa
Sisäinen valvonta on oleellinen osa kaupungissa tehtävää normaalia johtamistyötä ja siitä vastaavat ennen kaikkea esimiesasemassa olevat työntekijät. Hyvä hallinto on perusoikeus, johon sisältyy muun muassa käsittelyn julkisuus sekä asianosaisen oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu
päätös ja hakea muutosta. Tehtyjen kanteluiden, oikaisuvaatimusten ja valitusten sekä niiden johdosta saatujen päätösten valossa voidaan todeta, että keskuksissa ja vesiliikelaitoksessa noudatetaan lakia, päätöksiä ja hyvää hallintotapaa. Yksittäisissä tapauksissa todetut menettelyvirheet
on korjattu ja toimintatapoja muutettu vaatimusten mukaisesti.
21
Toiminnan tuloksellisuus
Tilinpäätös 2014 osoittaa määrärahojen riittäneen talousarviota paremmin. Talousarvion toteutumista seurataan ja arvioidaan tilinpäätöksen lisäksi osavuosikatsausten yhteydessä kaksi kertaa
vuodessa. Toteutumatietojen perusteella laaditaan talousarvion toteumaennuste loppuvuodeksi.
Mikäli ennuste osoittaa budjettipoikkeamia, niihin puututaan riittävillä johtamistoimenpiteillä, joiden avulla talouden ja toiminnan tasapaino saavutetaan ja talousarviossa pysytään.
Raportointi koskee kaupunkia ja vesiliikelaitosta. Tytäryhteisöt ovat osavuosikatsausraportoinnin
ulkopuolella, mihin tullaan jatkossa kiinnittämään huomioita. Kuntalain muutokset tarkoittavat jatkossa sitä, että kriisikuntamittarit lasketaan koko konsernin tasolla. Tuloksesta 80 % muodostuu
kaupungista ja vesiliikelaitoksesta ja 20 % tytäryhteisöistä.
Resurssien kohdentumisesta ennaltaehkäisevän työn ja toisaalta ns. tulipalojen sammuttamisen
välillä ei voida varmuudella sanoa. Tämän takia on tärkeätä, että jaksossa kiinnitetään entistä
enemmän huomiota seuranta- ja arviointimenettelyiden kehittämiseen, koska ennaltaehkäisy on
kuitenkin yleensä vaikuttavampaa.
Sopimusten hallinta
Kaupungin intressit turvaavien sopimusehtojen laatiminen sekä niiden toteutumisen ja vanhentumisaikojen valvonta on jokaisen asiasta vastuussa olevan viranhaltijan velvollisuus. Jokainen keskus vastaa omien sopimustensa arkistoinnista. Sopimuksenhallintajärjestelmäksi on valittu Dynasty -järjestelmä. Sopimusten tekemiseen ja niiden arkistointiin liittyvä ohjeistaminen on viranhaltijoiden vaihtuessa tärkeätä ja siihen tulee jatkossakin panostaa. Sopimuksiin liittyvät sisäiset
toimintatavat vaativatkin jatkossa organisaation sopimusosaamisen lisäämistä, ohjeistuksen terävöittämistä ja jalkauttamista.
Käyttöomaisuuden (mm. koneet ja laitteet) ja kiinteistöjen hankinnan, hoidon ja myynnin valvonta
Loviisan kaupungilla on useita kiinteistöjä ja niihin liittyvä suuri korjausvelka. Lisäksi tilat ovat usein
vanhoja ja toimintojen näkökulmasta epäkäytännöllisiä, ja ylläpitokustannukset ovat korkeita.
Osa vesi- ja viemärijohtoverkostosta on huonokuntoista ja edellyttää laajoja saneeraustoimenpiteitä. Etenkin Rantatiellä sijaitsevan putkiverkoston huono kunto sisältää kriittisen tason riskin.
Verkosto sijaitsee kaksi metriä maan ja myös normaalivedenpinnan alapuolella ja siten sen uusiminen on erittäin vaativa ja kallis toimenpide. Vauriotilanteessa verkoston korjaaminen aiheuttaa merkittävän tulvariskin, jolloin vaarana on, että osa vanhasta kaupungista jää tulvaveden alle.
Rantatien perusparantamisesta on tehty suunnitelma, mutta hanke on viivästynyt lähinnä sen kalleuden vuoksi. Suunnitelman toteuttaminen edellyttää sekä teknisen toimen että vesiliikelaitoksen
yhteistyötä.
Resurssien käytön painopisteenä ovat viime vuosina olleet äkilliset korjaustarpeet peruskorjausten sijaan. Tekninen keskus valmistelee kuntokartoituksia ja laatii pitkän tähtäimen investointisuunnitelman.
Kiinteistöyhtiöillä on yleisesti kiinteistöihin liittyvää merkittävää korjausvelkaa.
22
4. Mitkä ovat keskeiset toimintaan liittyvät riskit ja sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
osa-alueiden kehittämisalueet?
1. Ikääntyvän väestön kodinomaisen asumismuodon sekä vireän ja elämäniloisen ikääntymisen
turvaaminen.
2. Varautuminen sosiaali- ja terveysuudistukseen sekä sen tuomiin palveluiden saatavuuteen, rahoitukseen ja kiinteistöihin liittyviin riskeihin sekä kaupungin oman palvelutuotannon sopeuttaminen tuleviin muutoksiin.
3. Laaja palveluverkko sivistyskeskuksessa suhteessa taloudellisiin resursseihin ja asukaslukuun.
4. Rantatien vesi- ja jätevesiverkostojen huono kunto sekä mahdollisiin ongelmiin varautumisen
riittävyys.
5. Kiinteistöyhtiöiden taloudellinen tilanne ja tasapainottamistoimenpiteiden vaikuttavuus.
6. Sopimushallintaan liittyvät kontrollit.
5. Suunnitellut riskienhallinnan ja valvonnan kehittämistoimet
1. Palveluiden ja resurssien käytön painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisevään ja ikääntyvän
väestön toimintakykyä edistävään työhön. Laitospaikkavaltaisen palvelurakenteen purkaminen ja painopisteen siirtäminen kotihoitoon. Harmaakallio-hanke.
2. Omien palvelutuotantoprosessien hiominen kilpailukykyisiksi ja kustannusvaikuttaviksi.
3. Sivistyskeskuksen palveluverkon tarkastelu, arviointi ja laajuudesta päättäminen.
4. Rantatien putkiverkoston toimenpidesuunnitelman sisällyttäminen investointisuunnitelmaan.
5. Kiinteistöyhtiöiden fuusioiminen ja johtamisen ammattimaisuuden lisääminen sekä omistajaohjauksen terävöittäminen.
6. Organisaation sopimusosaamisen lisääminen, ohjeistuksen terävöittäminen, sen vieminen
käytäntöön ja seuranta.
6. Selonteko sisäisen tarkastuksen järjestämisestä
Sisäisen tarkastuksen toimeksiannot ostetaan tarvittaessa ulkopuolisina asiantuntijapalveluina.
7. Kannanotto sisäisen valvonnan asianmukaisuudesta ja riittävyydestä
Sisäinen valvonta sijoittuu Loviisan kaupungissa tyydyttävän ja hyvän tason välimaille. Loviisan
kaupungin sisäinen valvonta tuottaa kohtuullisen varmuuden toiminnan tuloksellisuudesta, lain ja
hyvän hallintotavan mukaisuudesta, varojen ja omaisuuden turvaamisesta sekä johtamisen edellyttämän luotettavan toiminnallisen ja taloudellisen informaation riittävyydestä.
Sisäisen valvonnan järjestäminen perustuu riittävään ohjeistukseen ja läpi organisaation toteutettu
systemaattinen riskikartoitus tehtiin ja kehittämistyö käynnistettiin seminaaripäivällä 17.12.2014.
Olennaisimmat toimintaan ja talouteen liittyvät erilaiset riskit kartoitettiin talousarvion 2015 näkökulmasta ja organisaatiossa ymmärretään riski myös mahdollisuudeksi.
Sisäisellä valvonnalla pyritään systemaattiseen riskien tunnistamiseen, arviointiin ja hallintaan.
23
Tilikauden tuloksen
muodostuminen ja
toiminnan rahoitus
24
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
2014
2013
1 000 €
1 000 €
25 066
25 683
Toimintakulut
-110 710
-110 555
Toimintakate
-85 644
-84 872
Verotulot
63 078
65 422
Valtionosuudet
24 776
26 229
29
13
1 660
2 217
-422
-310
-10
-19
3 467
8 679
-3 764
-4 092
Toimintatuotot
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Poistot ja arvonalentumiset
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
6 763
Satunnaiset kulut
-64
Tilikauden tulos
6 466
4 523
Tilinpäätössiirrot
198
-302
6 663
4 220
22,6
23,2
92,1
212,1
223,8
559,2
15 493
15 519
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toimintakate osoittaa verorahoituksen osuus toiminnan kuluista.
Toimintatuotot/Toimintakulut %
Tunnusluku näyttää maksurahoituksen osuus toimintamenoista
Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin,
sijoituksiin ja lainan lyhennyksiin.
Vuosikate/Poistot %
Kun tunnusluvun arvo 100 % oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä.
Vuosikate euro/asukas
Asukasmäärä
25
RAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
2014
2013
1 000 €
1 000 €
Vuosikate
3 467
8 679
Satunnaiset erät
6 763
-64
-7 079
-307
-26 371
-10 833
389
151
14 102
366
-8 729
-2 007
-209
-47
2 000
5 000
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-3 101
-3 644
Lyhytaikaisten lainojen muutos
8 479
498
Toiminnan rahavirta
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointeihin
Pysyvien vastaavien höydykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
Rahoitustoiminnan rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
-1 233
2 072
Rahoituksen rahavirta
5 936
3 878
Rahavarojen muutos
-2 793
1 870
Rahavarat 31.12.
4 856
7 649
Rahavarat 1.1.
7 649
5 778
-2 793
1 870
-9 088
-359
13,3
81,2
11,8
60,4
1,1
2,3
13
22
15 493
15 519
RAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 5 vuodelta, euro
Loviisan kaupungin kuntaliitoksesta 2010 alkaen, vrt luku 4 vuodelta
Investointien tulorahoitus, %
Tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu
tulorahoituksella
Pääomamenojen tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
Tunnusluku kertoo tulorahoituksen riittävyyden korkojen ja lyhennysten maksuun.
Luku 2 on hyvä, 1-2 on tyydyttävä
Kassan riittävyys, pv
Asukasmäärä
26
TASE JA SEN TUNNUSLUVUT
2014
2013
1 000 €
1 000 €
94 094
78 253
Aineettomat hyödykkeet
612
687
Aineettomat oikeudet
50
50
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Atk-ohjelmat
Muut pitkävaikuitteiset menot
2014
2013
1 000 €
1 000 €
62 703
56 039
46 015
46 015
500
500
Edellisten tilikausien yli- /alijäämä
9 524
5 304
Tilikauden yli- /alijäämä
6 663
4 220
1 675
1 873
1 675
1 873
766
329
Eläkevaraukset
106
116
Pakolliset varaukset
660
213
1 203
1 195
34
32
1 169
1 163
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Arvonkorotusrahasto
Muut omat rahastot
562
637
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
66 184
62 211
Maa ja vesialueet
8 130
8 890
Rakennukset
29 816
20 856
Poistoero
Kiinteät rakenteet ja laitteet
23 322
24 358
Vapaaehtoiset varaukset
799
851
2
2
4 115
7 254
27 298
15 355
25 044
13 310
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja kesk. hankkeet
Sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjalainasaamiset
POISTOERO JA VAPAAEHT. VARAUKSET
PAKOLLISET VARAUKSET
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
1 924
1 767
330
278
1 271
1 237
5
7
1 196
1 159
VIERAS PÄÄOMA
40 186
31 810
71
71
Pitkäaikainen
13 524
14 625
11 169
11 757
Lyhytaikainen
26 662
17 186
90
92
6 223
4 016
Pitkäaikaiset saamiset
2 360
65
106 534
91 247
Lyhytaikaiset saamiset
3 863
3 951
693
893
4 163
6 755
106 534
91 247
Omavaraisuusaste %
60,4
63,5
Omavaraisuusasteen tavoite on yli 70 %
Suhteellinen velkaantuneisuus %
35,6
27,1
Käyttökelpoisempi tunnusluku kuntien välisessä vertailussa
Muut lainasaamiset
Muut saamiset
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen pääomat
Muut toimeksiantojen pääomat
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
Muut toimeksiantojen varat
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
Rahoitusomaisuusarvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
TASEEN TUNNUSLUVUT
Keskimäärin suht. velkaantuneisuus % on kuntasektorilla n. 40 %
16 187
9 524
1 045
614
25 622
18 244
Lainakanta 31.12., euro/asukas
1 654
1 176
Lainasaamiset 31.12., 1 000 euro
1 924
1 767
15 493
15 519
Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000 euro
Kertynyt yli-/alijäämä, euro/asukas
Lainakanta 31.12., 1 000 euro
Asukasmäärä
27
LOVIISAN KAUPUNGIN KOKONAISTULOT JA MENOT
TULOT
1 000 €
%
Toiminta
25 066
17,9
Verotulot
63 078
45,1
Valtionosuudet
24 776
17,7
Toimintakulut
%
110 710
78,3
422
0,3
Valmistus omaan käyttöön
Korkokulut
29
Muut rahoituskulut
Muut rahoitustuotot
1 660
1,2
Satunnaiset kulut
Satunnaiset tuotot
6 763
4,8
Tulorahoituksen korjauserät
-7 516
-5,4
Tulorahoituksen korjauserät
1 000 €
Toiminta
Toimintatuotot
Korkotuotot
MENOT
10
Pakollisten varausten lis.(+),väh(-)
Pysyvien vast. hyödykkeiden
luovutusvoitot
437
0,3
26 371
18,7
209
0,1
Pysyvien vast. hyödykkeiden luovutustappiot
Investoinnit
Investoinnit
Rahoitusosuudet investointimenoihin
389
0,3
Pysyvien vast. hyödykkeiden luovutusvoitot
14 102
10,1
Rahoitustoiminta
Investointimenot
Rahoitustoiminta
Antolainasaamisten vähennys
Antolainasaamisten lisäys
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
2 000
1,4
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
3 101
2,2
Lyhytaikaisten lainojen lisäys
9 442
6,8
Lyhytaikaisten lainojen vähennys
88
0,1
141 347
100,0
Oman pääoman lisäykset
KOKONAISTULOT YHTEENSÄ
Oman pääoman vähennykset
139 788
100,0
KOKONAISMENOT YHTEENSÄ
TILIKAUDEN TULOKSEN KÄSITTELY JA TOIMINNAN RAHOITUS
Tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus esittää tilikauden tuloksen 6 465 788,53 euroa käsittelystä seuraavaa:
1) Tuloutetaan tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan 197 648,51 euroa.
2) Siirretään tilikauden ylijäämä 6 663 437,04 euroa yli-/alijäämätilille.
28
29
Konsernitilinpäätös
30
Kuntakonsernin toiminta ja talous
Konsernitilinpäätökseen yhdisteltävät yhteisöt
Konsernituloslaskelmassa, -taseessa ja -rahoituslaskelmassa tarkastellaan koko kaupunkikonsernin muodostamaa taloudellista kokonaisuutta niin kuin se olisi yksi kirjanpitovelvollinen yksikkö. Konsernilaskelmiin yhdistellään kaupungin tytäryhteisöt kokonaisuutenaan, osakkuusyhtiöt pääomaosuusmenetelmällä sekä kuntayhtymät peruspääomaosuuksien mukaisissa suhteissa.
Konsernirakenne on esitetty erillisessä kaaviossa.
Konsernin toiminnan ohjaus
Kuntalain mukaan konsernia johtaa kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja. Kaupunginhallitus ja
kaupunginjohtaja antavat ohjeet yhtiökokousten päätöksentekoa varten sekä ohjeet kaupungin
kannan ottamiseksi yhteisöjen hallintoelimissä kaupunkia edustaville henkilöille.
Kuntakonserniin kuuluu Loviisan Satama Oy, joka aloitti toimintansa 1.9.2014 sekä voittoa tavoittelemattomia kiinteistöyhtiöitä, joiden tehtävänä on huolehtia kaupungin asuntotoimesta.
Kuntakonsernille asetetut tavoitteet ovat laajat ja suurilta osin vaativatkin toteutuakseen koko tarkastelukauden. Konserniohje on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.3.2012. Loviisan Satama
Oy:n toimintojen yhtiöittäminen edellytti konserniohjeen päivittämistä.
Kuntakonsernille kaudelle 2014–2016 asetettujen tavoitteiden toteutuminen:
1. Tytäryhteisöjen raportoinnin sisällyttäminen säännölliseen konserniraportointiin.
• Tytäryhteisöjen kirjanpitojen homogenisointi, kirjanpitotietojen, vertailutietojen ja läpinäkyvyyden lisääminen ja liittäminen osaksi kaupungin osavuosikatsauksia.
Raportoinnin haasteena on edelleen kiinteistöyhtiöiden kirjanpitojen heterogeenisuus ja heterogeeninen järjestämistapa. Huomiota on kiinnitetty etenkin siihen, että numeerinen raportointi ei
ole ainoa tapa seurata konserniyhtiöiden toimintaa. Tärkeää on myös raportoida operatiivisesta
toiminnasta sekä pitää omistajat tietoisina tulevaisuuden kehityksestä ja mahdollisista riskejä aiheuttavista asiakokonaisuuksista.
2. Toimenpideohjelma kiinteistöyhtiöiden talouden tasapainottamiseksi ja tervehdyttämiseksi.
• Luodaan taloudellisesti terveellä pohjalla olevia kiinteistöyhteisöjä, joiden vuokrataso pysyy markkinavuokrien alapuolella.
• Tavoitteena on käynnistää uudisrakennustuotantoa asuntopoliittisen ohjelman mukaisesti.
• Selvitetään ja hyödynnetään ARA:lta ja Valtiokonttorilta saatavat mahdolliset hallinnolliset
toimenpiteet ja tuet.
Koskenkylässä käynnistyi rakennushanke. Hankkeen tukemiseksi kaupunki merkitsi Kiinteistö Oy
Pernajan asunnoille osakepääoman korotuksena 258 000 euroa. Taloudellisia tukia annettiin pääomalainojen muodossa Kiinteistö Oy Ruotsinpyhtään Vuokrataloille 117 000 euroa, Fastighets
Ab Liljendal Bostäderille 17 500 euroa ja Kiinteistöyhtiö Oy Mäntyniemelle 15 000 euroa. Lisäksi
myönnettiin lainantakaus Kiinteistö Oy Pernajan asuntojen vuonna 2013 käynnistyneelle rakennushankkeelle Isnäsiin.
Kaupungin poistosuunnitelman mukainen poistoaika rakennuksille on 30 vuotta. Konserniohjeen
mukaisesti kaupunki edellyttää, että myös kiinteistöyhtiöt noudattaisivat kaupungin poistosuunnitelmaa, sillä konsernitilinpäätöksessä poistoajat joudutaan oikaisemaan kaupungin poistosuunnitelman mukaisiksi. Jatkossa myös kuntien taloudellisia mittareita lasketaan ja seurataan koko
konsernin tasolla.
31
Valtionkonttorilta ja ARA:lta on saatu asiantuntija-apua kiinteistöyhtiöiden talouden tervehdyttämisessä ja Valtiokonttori on järjestellyt uudelleen lainaehtoja sekä Kiinteistö Oy Ruotsinpyhtään
Vuokratalojen että Fastighets Ab Liljendal Bostäderien osalta.
3. Loviisan seudun palvelutalosäätiön aseman määrittely kuntakonserniin nähden.
• Selvitetään voisiko säätiön toiminta tai osa siitä olla osa kaupungin omaa toimintaa.
Loviisan seudun palvelutalosäätiön asema suhteessa kuntakonserniin on selvitetty ja tuloksia
käyty yhteisesti läpi kaupungin ja Loviisan seudun palvelutalosäätiön hallitusten kesken. Palvelutalon toiminnanjohtajan irtisanoutuessa tehtävästään tilikauden aikana, Loviisan seudun palvelutalosäätiön hallitus päätti hakea toiminnanjohtajan sijaan toimitusjohtajaa, jonka osaamisprofiili
olisi laaja-alaisempi ja painottuisi enemmän kiinteistöjen talouden osaamisen osa-alueille. Jatkotoimenpiteistä tullaan yhteisesti sopimaan uuden toimitusjohtajan valinnan jälkeen.
4. Oy Loviisanseudun Veden ja Loviisan Vesiliikelaitoksen toimintojen yhdistäminen ja mahdollinen fuusio yhdeksi kokonaisuudeksi.
• Loviisan Vesiliikelaitoksen on lisättävä tuottavuutta siten, että veden asiakashinta ei nouse
kohtuuttomasti.
• Alueellista vesihuoltoa kehitetään etenkin Lapinjärven ja Myrskylän kuntien kanssa.
Loviisanseudun Veden ja Loviisan Vesiliikelaitosten omistajille ja johdolle järjestettiin syksyllä 2014
kehittämisseminaari. Etenkään Myrskylän ja Lapinjärven kunnat eivät olleet kovin myötämielisiä
fuusioimisajatukselle, mutta yhteisesti sovittiin, että tehdään pidemmän aikavälin kuntakohtaisten
vesihuoltojen investointitarpeiden kartoitus, joka toimii jatkossa myös tulevien omistajapoliittisten
tavoitteiden ja omistajaohjauksen perustana. Lisäksi selvitetään ja arvioidaan Loviisan kaupungin
organisoimana mahdollisen alueellisen vesihuollon tuleva organisointi ja arvioidaan toimintamalliin liittyvät hyödyt ja haitat.
Olennaiset konsernia koskevat tapahtumat
Tilikaudella 2014 sataman toiminnot yhtiöitettiin, mikä aiheutti muutoksia konsernirakenteeseen.
EU:n kilpailuneutraliteettiperiaatteiden nojalla eduskunta hyväksyi lain, joka velvoitti Loviisan kaupunkia yhtiöittämään Loviisan sataman toiminnan. Kaupungin edun mukaista on, että sen100 %
omistamalla osakeyhtiöllä on mahdollisimman hyvät edellytykset toimia kannattavasti, kehittää
toimintaansa ja tulla toimeen omalla kassavirrallaan.
Uuden yhtiön avaava tase muodostettiin siten, että sataman toimintaan liittyvät käyttöomaisuuserät siirrettiin perustettavalle yhtiölle kirjanpitoarvostaan ja maaomaisuuserät käyvästä arvostaan.
Lisäksi yhtiön kassaan siirrettiin 300 000 euroa, joka oli osa kauppahintaa.
Sataman yhtiöittäminen aiheutti kaupungille 6,8 miljoonaan euron myyntivoiton, mikä omalta osaltaan lisää kaupungin ylijäämää ja toimii tulevien vuosien puskurina.
Konsernivalvonnan järjestäminen
Tytäryhteisöjen toiminnan seurantaa on syytä kehittää edelleen ja tärkeimpänä työkaluna tulee
kiinnittää huomiota kaupunkia edustavien henkilöiden ohjeistukseen niin tytäryhteisöissä toimimiseen kuin raportoimiseen emoyhtiölle. Vahinkoriskien osalta konserniyhteisöt käyttävät saman vakuutusmeklarin palveluita kuin kaupunki. Kaupungin konserniohje päivitettiin syksyllä 2014.
32
KONSERNITULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
Toimintatuotot
Toimintakulut
Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta)
Toimintakate
2014
2013
1 000 €
1 000 €
55 547
54 754
-138 154
-136 717
28
16
-82 578
-81 947
Verotulot
63 018
65 361
Valtionosuudet
24 776
26 229
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
54
45
1 685
2 231
Korkokulut
-788
-726
Muut rahoituskulut
-159
-146
6 008
11 047
-6 213
-6 052
-2
-328
Muut rahoitustuotot
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Tilikauden yli- ja aliarvot
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
-67
Tilikauden tulos
-207
4 600
Tilinpäätössiirrot
37
-464
Vähemmistöosuudet
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
-14
-49
-184
4 087
40,2
40,0
96,7
173,2
KONSERNITULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toimintakate osoittaa verorahoituksen osuuden toiminnan kuluista.
Toimintatuotot/Toimintakulut %
Tunnusluku näyttää maksurahoituksen osuus toimintamenoista
Vuosikate osoittaa tulorahoituksen, joka jää käytettäväksi investointeihin, sijoituksiin ja lainan
lyhennyksiin.
Vuosikate/Poistot %
Kun tunnusluvun arvo 100 % oletetaan kunnan tulorahoituksen olevan riittävä.
Vuosikate euro/asukas
Asukasmäärä
387,8
711,8
15 493
15 519
33
KONSERNIRAHOITUSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT
2014
2013
1 000 €
1 000 €
6 008
11 047
-257
-183
-23 725
-14 558
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
-67
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien höydykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
420
155
7 398
474
-10 155
-3 133
-210
-47
Rahoitustoiminnan rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
7
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
5 652
5 517
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-5 831
-5 164
Lyhytaikaisten lainojen muutos
6 858
2 552
129
60
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
3
-29
28
-48
16
-454
1 287
1 642
1 147
Rahoituksen rahavirta
7 717
5 398
Rahavarojen muutos
-2 438
2 266
9 170
11 609
11 609
9 343
-2 438
2 266
-14 221
-3 106
25,8
76,7
20,3
56,0
0,8
1,8
20
27
15 493
15 519
Saamisten muutokset
Korottomien velkojen muutokset
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
KONSERNIRAHOITUSLASKELMAN TUNNUSLUVUT
Toiminnan ja investointien rahavirran kertymä 4 vuodelta €
Loviisan kaupungin kuntaliitoksesta 2010 alkaen
Investointien tulorahoitus, %
Tunnusluku kertoo kuinka paljon investointien omahankintamenosta on rahoitettu tulorahoituksella.
Pääomamenojen tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
Tunnusluku kertoo tulorahoituksen riittävyyden korkojen ja lyhennysten maksuun.
Luku 2 on hyvä, 1-2 on tyydyttävä
Kassan riittävyys, pv
Asukasmäärä
34
KONSERNITASE JA SEN TUNNUSLUVUT
VASTAAVAA
2014
2013
1 000 €
1 000 €
102 181
91 926
Aineettomat hyödykkeet
1 181
1 270
Aineettomat oikeudet
111
136
PYSYVÄT VASTAAVAT
Atk-ohjelmat
Muut pitkävaikuitteiset menot
1 070
1 130
3
Aineelliset hyödykkeet
98 808
88 045
Maa ja vesialueet
10 218
10 078
Rakennukset
55 754
39 902
Kiinteät rakenteet ja laitteet
23 474
24 969
2 496
2 490
289
320
6 577
10 286
2 192
2 611
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankkeet
Sijoitukset
Osakkuusyhteisöosuudet
168
151
Osakkeet ja osuudet
1 657
2 084
Muut lainasaamiset
20
84
347
293
1 356
1 324
Muut saamiset
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
15 844
17 596
797
386
5 877
5 601
Pitkäaikaiset saamiset
78
84
Lyhytaikaiset saamiset
5 798
5 517
1 027
1 527
Rahoitusomaisuusarvopaperit
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Arvonkorotusrahasto
2013
1 000 €
47 626
48 104
46 015
46 015
50
50
2 518
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
-870
-4 618
Tilikauden yli-/alijäämä
-184
4 088
Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma
VÄHEMMISTÖOSUUDET
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
51
51
229
264
2 682
2 853
1 701
1 942
981
911
1 317
780
130
140
1 187
639
1 292
1 290
66 234
57 556
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma
33 624
31 591
Pitkäaikainen koroton vieras pääoma
1 235
751
Lyhytaikainen korollinen pääoma
12 286
7 403
Lyhytaikainen koroton pääoma
19 089
17 810
119 380
110 846
Muut pakolliset varaukset
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
VIERAS PÄÄOMA
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
Rahat ja pankkisaamiset
2014
1 000 €
2 562
Muut omat rahastot
Ennakkomaksut
Koneet ja kalusto
VASTATTAVAA
8 144
10 082
119 380
110 846
Omavaraisuusaste %
42,3
46,2
Omavaraisuusasteen tavoite on yli 70 %
Suhteellinen velkaantuneisuus %
46,2
39,3
Käyttökelpoisempi tunnusluku kuntien välisessä vertailussa on omavaraisuusaste. Keskimäärin suhteellinen velkaantuneisuusprosentti on kuntasektorilla 40 %.
- 1 053
-531
-68
-34
45 907
38 992
2 963
2 513
VASTAAVAA YHTEENSÄ
TASEEN TUNNUSLUVUT
Kertynyt yli-/alijäämä, 1 000 €
Kertynyt yli-/alijäämä, euro/asukas
Konsernin lainakanta 31.12., 1 000 €
Konsernin lainat, euro/asukas
Konsernin lainasaamiset 31.12, 1 000 €
Asukasmäärä
20
84
15 493
15 519
35
Talousarvion toteutuminen
36
YLEINEN HALLINTO JA KONSERNIHALLINTO
Vastuuhenkilö: kaupunginjohtaja
Yleisen hallinnon ja konsernihallinnon toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet
tapahtumat vuonna 2014
Yleisen hallinnon ja konsernihallinnon toimintaan ovat keskeisesti vaikuttaneet lukuisat valtion
alulle panemat rakenteelliset uudistukset. Samanaikainen toimintojen tehostaminen on merkinnyt
työtaakan ja epävarmuuden kasvua kaupunkiorganisaation sisällä. Tulevaisuuden haasteisiin on
pyritty vastaamaan osallistumalla esimerkiksi Kuntaliiton järjestämään USO-hankkeeseen (Uuden
sukupolven organisaatiot ja johtaminen). Hankkeen tarkoituksena on auttaa organisaatioita löytämään hyviä käytäntöjä kuntien toimintaan muuttuvassa toimintaympäristössä ja tukea kuntaorganisaatioita niiden sisäisessä kehittämistyössä.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Yleisen hallinnon ja konsernihallinnon tuloslaskelma
Keskuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova määräraha on ulkoinen toimintakate.
C5 Yleinen hallinto ja konsernihallinto
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Myyntituotot
11 267
10 963
10 963
10 484
-479
-4 %
Maksutuotot
428
319
319
435
116
36 %
Tuet ja avustukset
481
369
369
419
49
13 %
Vuokratuotot
349
308
309
294
-15
-5 %
30
19
19
14
-5
12 556
11 978
1
11 979
11 645
-334
Muut toimintatuotot
Toimintatuotot yhteensä
josta sisäiset
1
-3 %
5 901
5 820
5 820
5 596
-224
-4 %
Henkilöstökulut
-7 892
-7 956
-9
-7 965
-7 196
769
-10 %
Palveluiden ostot
-3 597
-3 737
9
-3 728
-3 542
186
-5 %
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
-1 207
-1 201
-9
-1 210
-1 016
194
-16 %
Avustukset
-839
-751
-751
-931
-180
24 %
Muut toimintakulut
-493
-511
-511
-490
20
-4 %
-14 028
-14 156
-14 165
-13 176
988
-7 %
josta sisäiset
-623
-616
-616
-601
15
-2 %
Toimintakate
-1 473
-2 177
-2 186
-1 531
655
-30 %
josta sisäiset
5 278
5 204
5 204
4 995
-209
-4 %
-6 751
-7 381
-7 390
-6 526
864
-12 %
-676
-605
-605
-497
107
-18 %
Toimintakulut yhteensä
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-9
-8
-8
37
Toimintatuottojen toteutuminen
Sataman yhtiöittäminen 1.9. vaikuttaa kaikkiin lukuihin. Sen lisäksi toimintatuotot jäivät budjetoitua alhaisemmiksi. Sekä sivistyskeskus että perusturvakeskus käyttivät siivous- ja ruokapalveluita
vähemmän kuin talousarviota tehdessä osattiin arvioida. Esimerkiksi terveyskeskuksen osaston
kolmen kuukauden sulku on ollut merkittävä ruuan valmistuksen ja siivouksen volyymien alenemiseen vaikuttanut tekijä.
Toimintakulujen toteutuminen
Sataman yhtiöittäminen 1.9. näkyy kaikissa luvuissa. Ulkoisissa toimintakuluissa on saavutettu
ruoka- ja siivouspalveluiden sisäisen käytön vähenemisen johdosta lähes vastaavan suuruinen
säästö aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa. Muilta osin budjetissa pysyttiin.
Henkilöstökulujen toteutuminen
Henkilöstökulut alittavat budjetoidun siivouspalveluissa ja työllisyyspalveluissa.
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Kaupunginvaltuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen
Kaupungin toiminnan päämäärä:
Loviisan päämääränä on hyvinvoiva, uutta teknologiaa ja energiamuotoja hyödyntävä kaksikielinen kaupunki, jossa merenranta, maaseutu ja hyvät lähipalvelut lisäävät asiakkaiden ja lomailijoiden elämänlaatua. Loviisa mahdollistaa monipuolisen elinkeino- ja kulttuurielämän kehittymisen
myös hyvien tietoliikenne- ja kulkuyhteyksien avulla.
Yleisen hallinnon ja konsernihallinnon toiminnan päämäärät:
1. Asiakas ja kuntalainen
AVAINTAVOITE
Hyvä kuntamaine.
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kaupungin tunnettuus kas- Jokainen keskus edistää hyvän kuntamaineen saavutvaa.
tamista oman keskuksensa
osalta omissa vuosisuunniLoviisaa pidetään hyvänä asuinpaikkana ja Lovii- telmissaan.
sassa on hyvät ja toimivat
palvelut.
Useimpiin työtehtäviin on ollut paljon
hakijoita.
Loviisalla on hyvä työnantajamaine.
Vuorovaikutteinen ja yhtenäinen viestintä.
Loviisa on myönteisesti
esillä julkisuudessa.
Kuntalaisten ja henkilöstön sekä kolmannen sektorin osallistumisen edistäminen.
Loviisa on ollut myönteisesti esillä julkisuudessa esimerkiksi Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman, Onneli ja Anneli elokuvan ja joulumarkkinoiden
ym. vastaavien tapahtumien yhteydessä.
Loviisan asukasluku on pysynyt ennallaan.
Monikanavaisen kuntalaisja työyhteisöviestinnän kehittäminen.
Sähköisten palveluiden kehittäminen.
Kehittämistyötä on tehty vuorovaikutteisuuden lisäämiseksi ja viestinnän
yhtenäistämiseksi.
38
2. Vetovoimaisuus ja kilpailukyky
AVAINTAVOITE
Uusien vuokra-asuntojen
rakentaminen Loviisan keskustan alueelle.
Markkinoinnin tehostaminen.
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Tervehdytetään olemassa
oleva asuntokanta ja päätetään kaupungin rahoitusosuus käynnistettävässä uudistuotannossa. Rahoitus- ja
rakentamispäätökset.
Myönteinen asukaskehitys. Tonttimyynnin aktiivinen kehittäminen ja E18-tien hyödyntäminen.
Loviisan keskustan alueella uudet, houkuttelevat ja
viihtyisät vuokra-asunnot,
joiden vuokrataso on alle
markkinahinnan.
Koskenkylässä käynnistyi uudisrakennusprojekti, johon kaupunki maksoi
rahoitusosuuden talousarviossa 2014
varatuista varoista.
Tienvarsilla ja internetin välityksellä tapahtuvaa mainontaa on lisätty tonttimyynnissä.
3. Henkilöstö ja johtaminen
AVAINTAVOITE
Toimintatapojen uudistaminen.
Tavoitetaso
Organisaation sisäiset työja toimintatavat ovat nykyaikaisia, yhtenäisiä ja
asiakkaiden tarpeita vastaavia.
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Edistetään työn tekemisen
uusia muotoja ja toimintatapoja yhteistyössä henkilöstön kanssa.
Tuottavuustavoitteet ja työhyvinvointitavoitteet soviteToimijoiden roolit ja vastuut on selkeästi määritel- taan yhteen.
ty ja yhteistyö on toimivaa.
Lisätään keskusten välistä
vuorovaikutusta ja edisteKehityskeskustelut käytään sisäistä rekrytointia ja
dään vuosittain.
henkilöstön liikkuvuutta.
Uusia sähköisiä työkaluja on otettu
käyttöön ja manuaalisia työvaiheita vähennetty. Puhelinpalvelua on uudistettu ja uudenlaisen asiakaspalvelumallin
valmistelu on käynnissä.
Kehityskeskustelusta on tullut vakiintunut työkalu työn johtamiselle ja vuorovaikutukselle työssä. Kehityskeskustelun käymisen helpottamiseksi tukimateriaali on uudistettu ja esimiehiä
koulutettu kehityskeskustelujen käymisessä.
Henkilöstömäärän kehitykselle asetetut tavoitteet on saavutettu ja työt on
pääosin kyetty järjestämään uudelleen
lisäämättä työn kuormittavuutta.
Sisäisiä rekrytointeja ja muuta sisäistä
liikkuvuutta on entistä paremmin kyetty hyödyntämään osana tuottavuuden
parantamista.
4. Talous
AVAINTAVOITE
Ennakoitavissa oleva tasapainoinen kuntatalous.
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Taseessa oleva kertynyt yli- Talousarvion toteuman ja sijäämä pysyy positiivisena tovien toiminnallisten tavoitkoko suunnitelmakauden. teiden toteutumisen seuranta koko kaupungin tasolla.
Lainat/asukas pysyvät
maan keskitason alapuolella.
Loviisan kaupungin taloudellinen asema on kiristyneistä tilanteista huolimatta edelleen kohtuullisen hyvä ja
tasapainoinen. Tilikauden tulos oli positiivinen ja taseessa olevaa aikaisempien tilikausien ylijäämää on pystytty
kasvattamaan 6,6 miljoonalla eurolla
tilikaudella 2014.
Lainakanta per asukas on kasvanut,
mutta on edelleen maltillinen.
Sitovien toiminnallisten tavoitteiden
toteutumista seurataan aktiivisesti ja
siitä on raportoitu osavuosikatsausten
yhteydessä.
39
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Omaisuuden myynti.
Ei-strategisen omaisuuden Omaisuustyöryhmä jatkaa
myynti.
työtään.
Yhtiöitetään Loviisan satama Loviisan Satama Oy:ksi.
Satamatoimintojen yhtiöittämispäätöksen valmistelu,
päättäminen ja yhtiöittämisen toteuttaminen.
Yhtiöittäminen toteutetaan
ja sen edistymistä seurataan
taloustoimiston, hallintopalveluiden ja sataman kesken.
Edistymisen raportointi talousryhmässä ja elinkeino- ja
kehittämisjaostossa.
Pieniä metsä- ja peltopalstoja on myyty tilikaudella 2014 omaisuustyöryhmän ehdotuksen mukaisesti.
Loviisan satama yhtiöitettiin 1.9.2014.
YLEINEN HALLINTO JA KONSERNIHALLINTO VASTUUALUEITTAIN
Hallintopalvelut
Vastuuhenkilö: hallintojohtaja
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Siirtyminen sähköiseen jakeluun aloitettiin suunnitelmien mukaisesti. Vuoden 2014 aikana kaupunginhallitus, tekninen lautakunta sekä rakennus- ja ympäristölautakunta ovat siirtyneet sähköiseen asiakirjajakeluun.
Front Office -hanke käynnistettiin alkukesästä. Hankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuudet perustaa kaupungin keskusten yhteispalvelupiste tarjoamaan asiakkaille muun muassa laajaalaista asiakaspalvelua ja neuvoja niin sanotusti ”yhdeltä luukulta”. Työryhmän esityksen tulee olla
valmis toukokuussa 2015.
Valtuuston syyskuun–joulukuun kokoukset videoitiin siten, että ne olivat internetissä katseltavissa
sekä suorana lähetyksenä että kokouksen jälkeen. Kerättävän katsojapalautteen perusteella päätetään kokousten videointien jatkosta alkuvuonna 2015. Myös kaupungin henkilöstölle suunnatut
infotilaisuudet videoitiin, minkä myötä henkilökunta on voinut seurata tilaisuuksia kaupungin intranetsivuilla olevan linkin kautta.
Joulukuussa otettiin käyttöön uusi puhelinpalvelujärjestelmä. Puhelinpalvelujen kilpailuttaminen ja
sen myötä palvelutarjoajan vaihtuminen aiheuttivat huomauttavan määrän lisätyötä sekä hallintopalvelujen vastuualueen yksiköille että kaupungin keskuksille.
Hallintosäännön uudistamisprosessia jatkettiin vuoden aikana. Kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan ehdotuksen uudeksi hallintosäännöksi joulukuussa, joten valtuustokäsittelyyn ehdotus etenee tammikuussa 2015.
40
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Kaupunginkanslia:
AVAINTAVOITE
Toimintatapojen tehostaminen.
Tavoitetaso/Mittari
Sähköisen asiakirjajakelun
käyttöönotto ja arviointi.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kaupunginhallitus siirtyi sähköiseen
Kaupunginhallitus siirtyy
sähköiseen asiakirjajakeluun asiakirjajakeluun helmikuussa 2014.
vuoden alusta.
Koulutuksen järjestäminen Järjestetään koulutusta halsekä luottamushenkilöille lintomenettelyyn liittyen.
että virkamiehille.
Kaupungin hallintoon ja päätöksentekoon liittyvien menettelytapojen kehittämistä koskeva koulutus järjestettiin
luottamushenkilöille ja viranhaltijoille
marraskuussa.
Henkilöstöyksikkö:
AVAINTAVOITE
Ammatillisen osaamisen
vahvistaminen.
Tavoitetaso/Mittari
Henkilöstölle järjestetään Laaditaan keskuskohtaiset
substanssikoulutusta vuo- koulutussuunnitelmat eri
sittain vahvistettujen suun- ammattiryhmille.
nitelmien pohjalta.
Koulutussuunnitelmaa on valmisteltu
ja se vahvistetaan tammikuussa 2015.
Esimiehille suunnatuilla yhteisillä koulutuksilla tuetaan
johtamisen ja hallinnollisen
osaamisen kehittämistä.
Henkilöstöhallinnon tietojärjestelmään on saatu uusia toimintoja, jotka
mahdollistavat koulutussuunnitelman
seurannan.
Laaditaan menettelyt koulutussuunnitelmien toteutumisen seurantaan ja raportointiin.
Työhyvinvoinnin hallinta ja Työhyvinvointia parannekehittäminen on suunnitel- taan lisäämällä työn arvosmallista ja osa jokapäiväis- tusta ja rakentamalla luottamuksellista ilmapiiriä sekä
tä toimintaa.
osallistamalla työntekijöitä.
Esimiehille on järjestetty säännöllisiä
tapaamisia, joissa on käsitelty palvelussuhdeasioita ja muita hallinnollisia
kysymyksiä.
Sairauspoissaolot eivät ole lisääntyneet vuonna 2014.
Johtaminen ja lähiesimiestyöskentely on ammattimaista, yhdenmukaista ja
perustehtävää tukevaa.
Työhyvinvoinnin edistäminen.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Varhaisen puuttumisen
malli vakiinnutetaan eivätkä sairauspoissaolot kasva
vuodesta 2013. Ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen vähenee.
Työterveyshuollon toiminnan vaikuttavuutta lisätään
ja painopiste siirretään yhä
enemmän ennaltaehkäisevään toimintaan.
Työterveyshuollon kustannukset ovat
vähentyneet lähes 10 % ja ennaltaehkäisevän toiminnan kustannusten
osuus on noin 50 %.
Sairauspoissaolojen seuranta on säännöllistä ja tulokset raportoidaan johdolle.
Työhyvinvointia seurataan
henkilöstölle suunnatulla kyselyllä.
Työkyvyttömyyseläkkeiden osuus koko
eläkepoistumasta on hieman vähentynyt.
Henkilöstökyselyn valmistelu on aloitettu ja se toteutetaan tammikuussa
2015.
41
Viestintäyksikkö:
AVAINTAVOITE
Vuorovaikutteinen ja yhtenäinen viestintä.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Viestintäkäytäntöjen ja
-vastuiden kehittäminen.
Viestintäkoulutus ja kielenhuolto.
Kuntalaisten ja henkilöstön osallistamisen edistäminen.
Monikanavainen kuntalaisja työyhteisöviestintä.
Selkeän virkakielen edistä- Sähköisten palveluiden kehittäminen.
minen.
Asukaslehti Morjens jaettiin huhtikuussa ja lokakuussa kaikkiin talouksiin, noin 9 200 kpl, ja niille vapaaajanasukkaille, jotka olivat tilanneet
lehden. Kevään lehden liitteenä oli
kaavoituskatsaus.
Asukasviestintäkyselyn purku (kaupunginhallitus, johtoryhmä, viestintäryhmä, esimieskahvit).
Henkilöstön tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia järjestettiin maaliskuussa ja
syyskuussa. Aiheina olivat tehostamistoimenpiteet ja kuntarakenneselvitykset. Tilaisuuksien videointi otettiin vakituiseksi käytännöksi.
Sähköisiä kyselyjä tehtiin sekä verkkosivuilla että Lovin-intranetissä (esimerkiksi kuntaliitosselvityksiin ja käyttäjäpalautteeseen liittyen).
Viestintäyksikkö hoiti kaupungin yhdistymisselvityksiin liittyviä viestintätehtäviä.
Neljä kaupunginvaltuuston syksyn
2014 kokousta lähetettiin kokeiluluonteisesti suorana verkkolähetyksenä yhteistyössä Loviisan Sanomien ja Östra
Nylandin kanssa. Kokoukset ovat tallenteina verkkosivuilla.
Loviisan päivää ja Loviisan viikkoa vietettiin elokuussa. Viestintäyksikkö kokosi viikon ohjelman lehti-ilmoituksiin
ja verkkosivuille.
Opastettu Loviisa tutuksi -retki järjestettiin 27.8. Retkellä kuljettiin Loviisassa vaikuttaneiden suurmiesten jalanjäljillä, pääosin Pernajassa. Molemmat retkibussit (suomi, ruotsi) olivat
täynnä.
42
AVAINTAVOITE
Hyvä kuntamaine.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Asumis-, tapahtuma- ja
matkailumarkkinointia käytetään Loviisan tunnetuksi
Kaupungin tunnettuus kas- tekemiseen asuinpaikkana,
matkailukohteena ja yritysvaa.
ten sijaintipaikkana.
Loviisaa pidetään hyvänä
Markkinointiyhteistyö kolasuinpaikkana.
mannen sektorin kanssa.
Loviisalla on hyvä työnantajamaine.
Loviisa on myönteisesti
esillä julkisuudessa.
Onneli ja Anneli -elokuvan ensi-ilta oli
17.1. Elokuvan näki 177 109 katsojaa
vuonna 2014 (neljänneksi katsotuin
kotimainen). Loviisa oli esillä elokuvan
alkutunnisteessa ja ulkokohtauksissa.
Elokuva toi Loviisalle myönteistä valtakunnallista mediajulkisuutta. Kaupunki jatkaa myös Onnelin ja Annelin talvi
-elokuvan pääyhteistyökumppanina.
Kuvaukset alkoivat Loviisassa vuoden
lopussa.
Loviisassa kuvattiin kesällä 2014 myös
näytelmäelokuva Tsamo, kolmen televisiosarjan jaksoja sekä mainoksia.
Loviisa osallistui Vene 14 -messuille
helmikuussa itäisen Suomenlahden venesatamien yhteisosastolla.
Vuotta 2014 koskevasta markkinointiyhteistyöstä sovittiin 28 yhdistyksen
tai tapahtuman kanssa. Suurimmat
sponsorointikohteet olivat Loviisan
Wanhat Talot ja Loviisan Torin salibandyjoukkue.
Kesän Pikkukaupunki-lehti lähetettiin suorapostituksena 3 000 talouteen (vapaa-ajanasunto Loviisassa,
valikoidut lapsiperheet Helsingissä ja
Vantaalla).
Kaupunki sai myönteistä näkyvyyttä
Loviisan Wanhat Talot -tapahtuman
yhteydessä mm. monissa aikakauslehdissä ja blogeissa. Tapahtuman aikana
30.–31.8. Loviisaa markkinoitiin asuinpaikkana kaupungin infoteltassa ja
kiertoajeluilla.
Sibelius 150 -juhlavuotta valmisteltiin
yhteistyössä Helsingin, Hämeenlinnan
ja Järvenpään kaupunkien kanssa Sibeliuksen poluilla
-teemalla.
Kielenkäännös:
Vuoden 2014 aikana kielenkääntäjät hoitivat 1 184 rekisteröityä kielenkäännös- ja kielenhuoltotoimeksiantoa (vuonna 2013: 1 132, vuonna 2012: 1 255, vuonna 2011: 987). Toimeksiantojen seurantaa on kehitetty siten, että tiedossa on toimeksiantojen määrä, käännettyjen sanojen määrä ja
käännettyjen merkkien määrä per keskus (sisäisen laskutuksen tueksi).
43
Tori:
Myyjien määrät arkitorilla (2014: 1 211; 2013: 1 245) ja markkinoilla (2014: 453; 2013: 498) laskivat hieman edellisvuodesta. Torilla oli pidennettyjä ja ylimääräisiä aukioloja Loviisan Wanhat Talot
-tapahtuman (myyjiä 2014: 143; 2013: 150) ja Loviisan Joulu -tapahtuman aikana. Iltatoria järjestettiin kokeiluna perjantaisin 6.6.–29.8.2014 Loviisan kaupungin ja Loviisan seudun yrittäjät ry:n
yhteistyönä. Iltatorilla kävi kesän aikana yhteensä 82 myyjää. Iltatoria päätettiin jatkaa myös kesällä 2015.
Muuta:
Viestintäpäällikkö toimi 16.3.2014 saakka vt. hallintojohtajana ja oli 1.8.–31.12.2014 vuorotteluvapaalla. Viestintäpäällikön tietyt tehtävät hoidettiin sisäisin järjestelyin, kun taas joitakin tehtäviä
siirrettiin aikataulullisesti eteenpäin tai ne jäivät tekemättä (esimerkiksi viestintäkoulutuksen järjestäminen ja kielenhuoltotyön jatkuminen). Vastaavasti markkinointisuunnittelijan tehtävät painottuivat vuonna 2014 viestintään. Markkinoinnissa suurta työpanosta vaati ensimmäistä kertaa kilpailutettu mainostoimistopalveluiden puitejärjestely.
Tietohallintoyksikkö:
AVAINTAVOITE
Asiakastyytyväisyys.
Tavoitetaso/Mittari
HelpDesk-pyyntöjen seuranta, priorisointi ja vastuuttaminen.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Itsepalvelukulttuurin kehittäminen.
Dokumentaation kehittäminen usein toistuvien tukipyyntöjen varalle.
Ajanmukaisen ja toimintavarman IT-laitteiston ylläpito.
IT-käyttökustannusten optimointi.
Elektronisen asiakirjajakelun lisääminen.
Työasemakäytössä ei ole
yli viisi vuota vanhoja laitteita.
Kaikissa työasemissa on
ajanmukainen ohjelmisto.
Toiminnan tehostaminen
tai kustannusten vähentäminen vähintään 10 %.
Asiakaspalautteen analysointi.
Hankinta, asennus ja päivitys.
HelpDesk-järjestelmän kautta käsiteltiin vuoden aikana 1 147 palvelupyyntöä. Pyyntöjen määrä on samalla tasolla kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana (1 151).
Vuoden aikana päivitettiin normaalia
suurempi määrä työasemia. Tämä johtui Windows XP-koneiden vaihtokampanjasta ja suomenkielisen koulukeskuksen erityistarpeista.
Matka- ja kiinteän verkon
puhepalvelujen kilpailutus.
Puhelupalveluiden toimittajan vaihto tehtiin suunnitellussa aikataulussa.
Palvelinympäristö on päivitetty suunnitelman mukaisesti.
Työasemaympäristön elinkaarenhallinta- ja leasingvaihtoehtojen evaluointi.
Työasemien ja mobiililaitteiden osalta on selvitetty mahdollisuudet siirtyä
leasingvaihtoehtoon.
Palvelinympäristön optimointi, leasing- ja ulkoistusvaihtoehtojen evaluointi.
Materiaali-, tulostus- ja kä- LuottamushenkilötoiminKaupunginhallitus ja kaksi lautakuntaa
sittelykustannukset piene- nassa aloitetaan siirtyminen ovat siirtyneet elektroniseen asiakirjanevät 10 %.
elektroniseen asiakirjajake- jakeluun.
luun.
Tulostusinfrastruktuurin op- Tulostusinfrastruktuurin optimointi on
timointiprojekti aloitetaan. aloitettu.
Työryhmäohjelmistot otetaan tehokkaampaan käyttöön.
Kustannussäästötavoitteet on saavutettu.
44
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C221 Hallintopalvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
(1 000 euro)
TAMUUTOKSET
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
Toimintatuotot
2 242
2 031
2 031
1 992
-39
josta sisäiset
1 878
1 727
1 727
1 729
3
Toimintakulut
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
-2 %
-3 107
-3 131
-3 131
-2 868
263
-8 %
josta sisäiset
-232
-233
-233
-240
-7
3%
Toimintakate
-865
-1 100
-1 100
-877
224
-20 %
josta sisäiset
1 646
1 494
1 494
1 489
-5
-2 510
-2 594
-2 594
-2 366
228
-9 %
-13
-13
-12
-13
-1
8%
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
Talouspalvelut
Vastuuhenkilö: talousjohtaja
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Toimintojen tehostaminen ja laadukkaiden palveluiden tuottaminen vähenevällä henkilöstöresurssilla henkilökunnan eläköityessä on ollut talouspalveluiden keskeinen tavoite tilikaudella 2014.
Toimintatapoja on tehostettu ja prosesseja hiottu sekä siivous- ja ruokahuollon että taloustoimiston osalta.
Taloustoimiston toimintatapojen nykyaikaistaminen ja prosessin tehostaminen edellytti uutta taloushallinnon ohjelmaa, jonka avulla toimintoja voidaan automatisoida ja uudelleen organisoida.
Yhteistyökumppaniksi valittiin KuntaPro Oy, joka tuottaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita
sekä järjestelmäratkaisuja kunnille, kuntayhtymille ja kunnallisille yhtiöille. Järjestelmäuudistus ja
nykyaikainen ohjelmistoalusta antaa uudenlaiset työkalut prosessien automatisointiin, tehostamiseen ja tietoturvaan, ja takaa toiminnan kehittämisen mahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Kaupunginhallitus päätti ohjelmiston hankkimisesta alkuvuodesta ja talousarvio 2015 laadittiin jo uudella järjestelmällä. Projekti jatkuu vielä keväällä 2015.
Sataman toiminnot yhtiöitettiin. Euroopan unionin kilpailuneutraliteetin periaatteiden nojalla eduskunta hyväksyi kuntalain muutoksen 23.8.2013, joka velvoitti yhtiöittämään kilpailutilanteessa toimivat kunnalliset liikelaitokset, minkä seurauksena Loviisan kaupunki yhtiöitti satamatoiminnot ja
Satama Oy aloitti toimintansa 1.9.2014 alkaen. Sataman yhtiöittäminen edellytti muutoksia omistajaohjaukseen ja konserniohjeeseen.
Kuntalain sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan säännökset uudistuivat 1.1.2014 alkaen ja korostavat kaupunginhallituksen vastuita. Kunnan toimintakertomuksessa tulee esittää tiedot kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Laajennetulla johtoryhmällä pidettiin työpaja 17.12.2014, jossa kartoitettiin ja arvioitiin Loviisan kaupungin merkittävimmät taloudelliset ja toiminnalliset riskit sekä arvioitiin sisäisen
valvonnan menettelyiden riittävyyttä kaupunginhallituksen hyväksymän viitekehyksen mukaisesti.
Arviointipäivän tulosten pohjalta laadittu raportti valmisteltiin kaupunginhallitukselle toimintakertomukseen liitettäväksi.
45
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Talousosasto:
Ennakoitavissa olevan terveen ja tasapainoisen kuntatalouden aikaansaaminen
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Talousarvion taloudellista
toteumaa seurataan koko
kaupungin tasolla.
Taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista käydään perusteellisesti läpi ja siitä raportoidaan vähintään kaksi kertaa
vuodessa.
Talousarvion toiminnallisten Varmistutaan, että kaupunkilaisten saamat palvelut totavoitteiden toteutumista
teutuvat talousarvion museurataan koko kaupungin
kaisina.
tasolla.
Mittari/Toimenpiteet
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Osavuosikatsaukset/johtamistoimenpiteiden riittävyyden arviointi talousarviossa
pysymisen varmistamiseksi.
Osavuosikatsaukset on laadittu tammi-huhtikuun ja tammi-elokuun toteumien perusteella. Ennusteiden
laatimisessa ja johtamistoimenpiteiden riittävyydessä on edelleen kehittämisen varaa.
Talousarvion toiminnallisten tavoitteiden seuranta on lisätty raportointipohjaan ja sitovien toiminnallisten
tavoitteiden seuranta on ohjeistettu tehtäväksi keskuksissa ja otettu
mukaan tammi-huhtikuun ja tammielokuun osavuosikatasauksiin.
1 654 euroa/asukas.
Sitovien toiminnallisten tavoitteiden seurannan lisääminen osavuosikatsausraportointiin.
Strategian mukaiset suunni- Investointisuunnitelma laa- Lainat/asukas.
ditaan strategialähtöisesti ja
telmalliset investoinnit.
se on suhteessa kaupungin Tavoite on, että vuosikate on Vuosikate 3 467 000 euroa.
kokoon ja maksukykyyn.
suurempi kuin vuosittaiset
Poistot -3 763 000 euroa.
poistot.
Määrärahat kohdistetaan
peruspalveluiden kannalta
välttämättömiin investointeihin ja elinkeinoelämän
edellyttämiin tuottaviin investointeihin.
Omistajaohjauksen lisääminen.
Korkokulut ja lyhennykset
on voitava hoitaa tulorahoituksen kautta.
Toimintojen tehostamisnäkökulma on huomioitava investointien priorisoinnissa.
Kaupungin omaisuutta hoidetaan tuottavasti ja luotettavasti olemassa olevaa lainsäädäntöä noudattaen.
Korkokulut ja lainojen lyhennykset
yhteensä -3 523 000 euroa.
Tehostamisnäkökulman huomioimisessa investointeja priorisoitaessa
on edelleen kehitettävää.
Järjestetään tytäryhteisöjen hallituksille koulutusta
hankintalainsäädännöstä ja
riskien hallinnasta. Tehdään
tarvittavat, tulevista lainsäädännön muutoksista aiheutuvat lisäykset kaupungin
konserniohjeeseen.
Konserniohje on päivitetty. Tytäryhteisöjä on informoitu kuntalain
muutoksista, jotka koskevat koko
konsernia.
Yhteisiä palavereita tytäryhteisöjen
kanssa on pidetty ja hankinta-asiantuntijan palvelut ovat olleet tytäryhteisöjen käytettävissä tilikaudella 2014.
Koulutus asioiden lainsäädännön
muutoksiin ja uusiin toimintatapoihin liittyen siirtyi alkuvuoteen 2015.
Kiinteistöyhtiöt pystyvät toi- Kiinteistöyhtiöiden taloudellista asemaa on selvitetty kokonaisvaltaisesmimaan itsenäisesti ja rati ja toimenpidesuunnitelmaa valhoittamaan oman toiminmisteltu.
tansa.
Kaupungin omistamien kiin- Laaditaan ja toimeenpanteistöyhtiöiden talous ternaan kokonaisvaltainen toivehdytetään.
menpidesuunnitelma kaupungin omistamien kiinteistöyhtiöiden talouden saattaAsiantuntijapalvelut kiinteistöyhtiValtuusto tekee tarvittavat
miseksi terveelle pohjalle.
päätökset selvitysten valmis- öiden fuusiottamistyötä varten on
kilpailutettu.
tuttua.
Tilikauden aikana Kiinteistöyhtiö
Mäntyniemeä, Fastighets AB Liljendal Bostäder Oy:tä ja Kiinteistöyhtiö Ruotsinpyhtään Vuokrataloja on
avustettu taloudellisesti ja lisäksi
kiinteistöyhtiöiden lainaehtoja on
muutettu. Pernajan Asunnoille on
myönnetty takauksia sekä Isnäsin
että Koskenkylän uudisrakennuskohteille.
46
Tuottavuuden, toimintatapojen ja kustannustehokkuuden jatkuva parantaminen
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Mittari/Toimenpiteet
Taloushallinnon järjestelmät Taloushallinto sähköistetään Taloushallinnon uuden järuusitaan.
ja automatisoidaan. Proses- jestelmän käyttöönotto aikataulutetaan ja järjestelmä
sit toimivat tehokkaasti.
otetaan käyttöön.
Taloudelliset ja toiminnalliset riskit määritellään.
Riskienhallinnan järjestäminen kuvataan.
Prosesseja tehostetaan ruo- Ruokapalveluissa vähenneka- ja siivouspalveluissa.
tään biojätteen määrää.
Palvelukuvaukset ja sopimukset ruoka- ja siivouspalveluissa.
Tehdään riskikartoitus.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kaupunginhallitus päätti hankkia
taloushallinnon järjestelmän KuntaPro Oy:ltä ja järjestelmien uudistamisprojekti aloitettiin. Talousarvio 2015 laadittiin jo uuteen järjestelmään. Projekti jatkuu kevääseen
2015 saakka.
Laajennetulla johtoryhmällä pidettiin työpaja 17.12.2014, jossa kartoitettiin ja arvioitiin Loviisan kaupungin merkittävimmät taloudelliset ja
toiminnalliset riskit sekä arvioitiin
sisäisen valvonnan menettelyiden
riittävyyttä kaupunginhallituksen hyväksymän viitekehyksen mukaisesti.
Kaupunginhallituksen toimintakertomukseen liitetty raportti valmisteltiin em. työpajan tulosten perusteella. Raportissa kuvataan myös riskienhallinnan järjestäminen.
Seurataan ja hallitaan biojä- Biojätemäärää on tehtyjen toimentemäärää.
piteiden perusteella pystytty havaittavasti vähentämään. Asia on edelleen ajankohtainen ja sitä kehitetään.
Siivouspalveluissa mitoitetaan haja-asutusalueilla siivottavat tilat.
Määritellään siivottavat pinta-alat ja työvoimaresurssi kohdennetaan optimaalisesti.
Ruokapalveluissa palvelukuvaus- ja sopimuskansiot
kohteisiin.
Päivitetään kaikkiin kohteisiin.
Siivouspalveluissa palveluku- Päivitetään kaikkiin kohteivauskansiot kohteisiin.
siin.
Siivottavat pinta-alat on mitoitettu
Pernajassa, Koskenkylässä ja Ruotsinpyhtäällä olevissa kohteissa ja
työaikaresurssi on optimoitu suhteessa siivottavaan pinta-alaan.
Palvelukuvakset on tehty ja ne ovat
ruokapalvelutyöntekijöiden tiedossa. Sopimusmenettelyjä asiakkaiden
kanssa työstetään.
Siivouspalveluiden palvelukansiot
on päivitetty mitoitetuissa kohteissa ja ne ovat työntekijöiden tiedossa. Sopimusmenettelyjä asiakkaiden
kanssa työstetään.
Osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstö
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Osaava ja motivoitunut hen- Syvennetään ammatillista
kilöstö.
osaamista.
Avoin ja luottamuksellinen
sekä kannustava työilmapiiri.
Ylläpidetään hyvää työilmapiiriä.
Mittari/Toimenpiteet
Koulutukset per työntekijä, koulutukseen kannustaminen.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Taloushallinnon henkilöstön koulutus on liittynyt järjestelmähankkeen
läpivientiin ja kohdistunut koko taloushallinnon henkilökuntaan. Siivouspalvelun koko henkilökunnalle
on järjestetty ammatillista koulutusta kaksi kertaa vuodessa.
Työhyvinvointiin on kiinnitetty huoAvoimuutta ja hyvää työilmapiiriä lisätään kehittämäl- miota.
lä niin esimiesten kuin alaistenkin vuorovaikutustaitoja.
47
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C222 Talouspalvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Toimintatuotot
4 178
4 188
4 188
3 984
-204
josta sisäiset
4 023
4 094
4 094
3 867
-227
-4 508
-4 273
235
-5 %
-184
-192
-8
4%
-320
-289
31
-10 %
3 910
3 675
-234
-6 %
-4 230
-3 964
266
-6 %
-101
-103
-2
1%
Toimintakulut
-4 370
-4 503
josta sisäiset
-187
-184
Toimintakate
-193
-315
josta sisäiset
3 837
3 910
-4 030
-4 225
-141
-101
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-5
-5
-5
-5 %
Toimintatuotot jäivät budjetoitua alhaisemmiksi. Sekä sivistyskeskus että perusturvakeskus
käyttivät siivous- ja ruokapalveluita vähemmän kuin talousarviota tehdessä osattiin arvioida.
Esimerkiksi terveyskeskuksen osaston kolmen kuukauden sulku on ollut merkittävä ruuan valmistuksen ja siivouksen volyymien laskuun vaikuttava tekijä.
Vastaavasti ulkoisissa toimintakuluissa aikaansaadaan lähes vastaava säästö, joka miltei kompensoi sisäisten tulojen menetyksen. Muilta osin budjetissa pysytään.
Kehittämispalvelut
Vastuuhenkilö: kehittämisjohtaja
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Schneider Electric Oy ilmoitti toukokuussa siirtävänsä Ruotsinpyhtäällä tapahtuvan tuotantonsa
Tanskaan ja Puolaan. Tämä tarkoitti 207 ihmisen työpaikkojen menetystä ja pitkän teollisuusperinteen loppumista. Samanaikaisesti myös Gemmi Furs Oy ilmoitti, että toiminta lakkaa vuoden
loppuun mennessä. Teollisuuden rakennemuutos näkyi myös Loviisassa. Dialogi ELY-keskuksen,
TE-toimiston, Posintran ja Schneider Electric Oy:n kanssa käynnistettiin nopeasti. Loviisa ja Lapinjärvi saivat 18.12.2014 äkillisen rakennemuutoksen alueen statuksen vuodeksi 2015. Tästä lisätuen mahdollisuudesta ja alueen yritysten kanssa tehdystä kehittämistyöstä on apua, mutta nopeaa ratkaisua ei ole.
Uusia yrityksiä rekisteröitiin yhteensä 82 ja samanaikaisesti 39 yritystä lopetti toimintansa, joten
nettolisäys oli 43. Uusista yrityksistä kolme oli kiinteistöyhtiöitä.
Asuntotuotanto on ollut varsin vähäistä – vain 15 omakotitaloa valmistui vuoden aikana. Rakennuspaikkoja on myyty vähän: kaksi rivitalotonttia ja kolme omakotitonttia. Rakennuslupia on kuitenkin myönnetty yhteensä 77 asunnolle.
48
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Kehittämistoimi:
AVAINTAVOITE
E18:n hyödyntäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Uuden moottoritien liittymien kehittäminen.
Moottoritieprojektista E18
etsitään synergiahyötyjä uusien työpaikka- ja liiketoiminta-alueiden toteuttamisessa.
Länsiliittymän tavaratalon rakennustyöt ovat alkaneet. Itäisen liittymän
kohde ei ole vielä avautunut. Vanhakylän kehittäminen vaatisi asemakaavan
laatimisen. E18:n synergiahyödyistä ei
ole ollut apua työpaikkojen lisäämisessä vielä vuonna 2014.
Markkinointia lisätään.
Länsiliittymää, Itäistä liittymää, Vanhakylää ja Koskenkylää markkinoidaan useita
kanavia käyttäen.
Markkinointi on ollut suppeaa: tienvarsimainontaa, nettimainontaa ja
suoria kontakteja.
Länsiliittymäprojekti etenee yhteistyössä yrittäjien kanssa.
Elinkeinotoimi:
Tavoitteena on työpaikkojen lisääminen, jotta asetettu väestökasvutavoite voidaan saavuttaa.
Elinkeinopoliittisen ohjelman tavoitteet toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten yritysten ja
kehittämisyhtiö Posintran kanssa.
AVAINTAVOITE
Elinkeinopolitiikan kehittäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Loviisan seudun elinkeinoohjelman hankkeiden toteutus ohjelman aikataulun mukaisesti.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kehitysyhtiö Posintran läsnä- Posintra Oy on saanut vuoden aikana
oloa lisätään paikallisesti ja hyvin näkyvän roolin.
palveluiden käyttöä tehostetaan.
Yhteistyötä elinkeinoelämän
edustajien kanssa lisätään
entisestään – aito osallisuus
vahvistuu.
Työryhmien kokoonpanoa on muutettu ja toteutus siirretty vuoteen 2015.
Muoto on selkeytynyt ÄRM (äkillinen
rakennemuutos)-hankkeen myötä.
Matkailutoimi:
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Matkailijamäärä laski jonkin verran
Loviisassa. Yöpymiset Loviisan majoitusliikkeissä vähenivät kuitenkin keskimäärin vain muutamalla prosentilla.
Asiakaskäynnit kaupungin matkailuneuvontapisteissä vähenivät yhteensä
noin 15 prosenttia. MatkustajamääMatkailuyhteistyön kehittä- Yhteisiä toimenpiteitä mm. Jatkuva yhteydenpito paikal- rä Svartholman reittiliikenteessä nousi
markkinoinnissa ja tapah- lisiin matkailuyrittäjiin ja kol- kuitenkin 13 prosenttia.
minen.
manteen sektoriin.
tumajärjestelyissä.
Loviisan Matkailun Action Plan valmistui keväällä 2014. Ohjelman kolmeksi teemaksi valittiin Culture City, Slow
City ja Love City. Matkailuohjelman
laadintaan osallistui noin 250 toimijaa
Loviisasta.
Matkailijamäärä kasvaa
Loviisan seudulla ja kilpailuasema matkailualueena
vahvistuu.
Yöpyvien matkailijoiden
määrä Loviisan seudulla lisääntyy. Kasvutavoite
+ 7 %.
Loviisan seudun matkailutarjontaa sekä tapahtumia tulee kehittää ja monipuolistaa
niin, että Loviisa houkuttelee
myös matkailevia lapsiperheitä enemmän.
Peti ja puuro -konsepti otettiin käyttöön
Loviisan Wanhojen Talojen -tapahtuman yhteydessä. Noin kymmenen taloa
tarjosi väliaikaista majoitusta.
49
Maaseututoimi:
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Järjestettiin koulutus sähköisestä tukihausta noin 25 viljelijälle.
Alueellisten palveluiden
tuottaminen sopimusosapuolia ja asiakkaita palvellen.
Lainsäädännön määräaiko- Sähköisen tukihaun edistäminen.
jen noudattaminen.
Metsän hyödyntäminen
tarkemmin sekä taloudellisista että ekologisista lähtökohdista.
Mahdollisten Metsokohteit- Maaseutulautakunta teki periaatepääMetso-ohjelman soveltaminen. Metsänhoitosuun- ten kartoitus kaupungin kai- töksen Keitalassa sijaitsevan suoalueen tarjoamisesta Metso-ohjelmaan.
nitelmien mukaisen tuoton killa metsäalueilla.
optimointi
Toiminnan taloudellisuus.
Henkilöstö osallistui Maaseutuviraston
ja Uudenmaan ELY-keskuksen järjestämiin koulutuksiin.
Henkilökunnan jatkuva koulutus.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C223 Kehittämispalvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TOTEUTUMA 2014
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
4 398
4 019
256
4 274
4 548
273
6%
-5 484
-5 265
-120
-5 384
-5 231
154
-3 %
josta sisäiset
-133
-118
-6
-124
-126
-2
2%
Toimintakate
-1 086
-1 246
136
-1 110
-683
427
-38 %
josta sisäiset
-133
-118
-6
-124
-126
-2
2%
Toimintakate ulkoinen
-953
-1 128
142
-986
-557
429
-43 %
josta sisäiset
Toimintakulut
Metsähakkuutulot olivat 248 000 euroa arvioitua suuremmat. Joukkoliikenteen menoarvio ylittyi
92 000 eurolla, tosin myös valtionosuutta kertyi 48 000 euroa enemmän. Lomituspalvelujen henkilöstökulut olivat selkeästi budjetoitua pienemmät, mutta koska Maatalousyrittäjen eläkelaitos
(Mela) kattaa kulut kokonaan, niin myös tulot vähenivät vastaavasti.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Asukasluku 31.12. (Väestörekisterikeskus)
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
15 497
15 884
15 457
Uudet aloittaneet yritykset
80
40
82
Maatalouden lomituspäivät
16 976
16 500
15 284
990
1 015
990
Tilojen lukumäärä
50
PERUSTURVAKESKUS
Vastuuhenkilö: perusturvajohtaja
Perusturvakeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vanhustenhuolto käsittää huomattavan osan kuntien järjestämisvastuulla olevasta osasta kansalaisten perusturvaa. Tulevaisuudessa tämä korostuu entisestään, mitä todennäköisimmin myös
tulevana sote-aikana. Sekä resurssien jaossa että uusien teknologioiden ja innovaatioiden käyttöön otossa on tämä otettava huomioon. Myös asukkaiden vaatimustaso ja yleinen elintaso ovat
nousseet asettaen lisävaatimuksensa palveluiden järjestämistavalle ja laadulle. Käytännössä
tämä tarkoittaa useissa kunnissa resurssien siirtojen ja uusien toimintatapojen omaksumisen lisäksi laajoja kiinteistöihin kohdistuvia saneeraustoimenpiteitä ja uudisrakentamista.
Jotta Loviisassa kyettäisiin vastaamaan vanhustenhuollon tulevaisuuden haasteisiin, on palvelurakennetta ollut välttämätöntä tarkastella uudelleen ja yhtenä kokonaisuutena. Vetoapua ideointiin
on saatu Tamora Oy:ltä. Kehityshankkeen myötä on suuri osa henkilöstöä päässyt osallistumaan
vanhustenhuollon kuntouttavaa otetta vahvistavaan tuotekehittäjäkoulutukseen. Samalla on koko
palveluasumisen ja kotiin annettavien palveluiden kokonaisuus tarkasteltu uudelleen ja tehty sitä
koskevat linjaukset vuosiksi eteenpäin.
Saneerausta ja uudisrakentamista koskevien hankkeiden suunnittelussa on yhteistyökumppanina ollut Polartek Oy. Suurin yksittäinen hanke on ollut Harmaakallion uudisrakennuksen alustava
suunnittelu sekä olemassa olevien asumisyksiköiden saneeraus- ja laajennushankkeet. Samanaikaisesti on arvioitu vanhojen kiinteistöjen käytettävyys nykyisen laatuvaatimustason valossa.
Asiakkaiden valinnanvapaus on ollut viime vuosina valmistuneiden sosiaali- ja terveydenhuoltoa
ohjaavien lakien yksi keskeisimmistä teemoista. Palvelusetelitoiminnan tarkoitus on ensisijaisesti turvata palveluiden saatavuus, mutta myös valinnanvapauden näkökulma tulee laajenevan toiminnan kautta väistämättä esiin. Toistaiseksi kiinnostus palveluseteleihin on ollut melko varovaista ja vaatimatonta. Loviisassa palvelusetelikäytäntöä on ollut hammashuollossa, tehostetussa palveluasumisessa ja rintamaveteraanien kuntoutuksessa.
Hyvinvointiohjelma on hallintokuntien yhteinen ponnistus kuntalaisten hyvinvoinnin, viihtyvyyden
ja palveluiden parantamiseksi. Hyvinvoinnin mittareiksi on valittu kansallisia indikaattoreita, joiden muutoksia seurataan oman kunnan osalta vuosittain. Nyt laadittu hyvinvointiohjelma on Loviisassa ensimmäinen laatuaan ja ulottuu valtuustokauden loppuun. Tarkoitus on, että kuntalaisten
hyvinvointia kuvaavien indikaattorien sisältämä tieto saadaan työntekijöiden ja päättäjien lisäksi
kaikkien kuntalaisten tietoisuuteen hyvinvointikertomuksessa ja hyvinvointikatsauksissa. Hyvinvoinnin läpinäkyvyys ja indikaattoreiden myönteinen kehitys voivat tulevaisuudessa olla kunnan
keskeisiä menestystekijöitä. Tätä kehitystä tukee sähköinen hyvinvointikertomus, jossa kunnille
on luotu yhteinen rakennemalli kertomuksen raportointiin.
Vuoden 2014 suurimmat mullistukset henkilöstön suhteen kohdentuivat kotiin annettaviin palveluihin. Perusturvan henkilöstön sairauspoissaolojen määrä kasvoi alkuvuodesta merkittävästi kohdentuen niin ikään erityisesti kotihoidon henkilökuntaan. Perusturvan, henkilöstötoimiston ja työterveyshuollon kiinnittivät tähän asiaan erityistä huomiota ja sairauspoissaolot alkoivatkin vähentyä vuoden loppua kohti.
51
Kuntien vaikeutuneen taloustilanteen vuoksi myös Loviisan perusturvassa laadittiin monikohtainen
tehostamisohjelma, joka kosketti kaikkia toimintoja hyvin laajalti. Tehostamistoimenpiteiden käytäntöön vieminen onnistui suunnitelmien mukaisesti, mutta samalla varsin hallitusti, koska toimenpiteistä ei aiheutunut merkittävää toiminnallista haittaa eikä kielteistä asiakaspalautetta. Rahassa
mitattuna voidaan tehostamisohjelman katsoa olleen perusturvan oman toiminnan osalta riittävän
kattava ja oikein kohdentunut. Alueellisissa palveluissa taloudelliset tavoitteet eivät toteutuneet.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2014
Perusturvakeskuksen tuloslaskelma
Keskuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova määräraha on ulkoinen toimintakate
C30 Perusturvakeskus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
TA 2014
MUUTOSTEN JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
-1
3 903
3 424
-480
-12 %
(1 000 euro)
Myyntituotot
4 040
3 904
Maksutuotot
4 477
4 440
4 440
4 644
204
5%
Tuet ja avustukset
849
835
835
805
-30
-4 %
Vuokratuotot
300
280
280
278
-2
-1 %
Muut toimintatuotot
198
149
149
188
39
26 %
9 865
9 608
9 608
9 339
-269
-3 %
92
137
137
211
73
53 %
Henkilöstökulut
-18 536
-18 443
-18 458
-18 671
-212
1%
Palveluiden ostot
-34 313
-35 128
-35 128
-35 171
-43
0%
Toimintatuotot yhteensä
josta sisäiset
-15
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
-1 305
-1 207
-1 207
-1 280
-73
6%
Avustukset
-3 537
-3 705
-3 705
-3 592
113
-3 %
Muut toimintakulut
-2 303
-2 285
-2 285
-2 320
-35
2%
-59 994
-60 768
-60 784
-61 034
-250
0%
josta sisäiset
-4 626
-4 682
-4 682
-4 600
82
-2 %
Toimintakate
-50 129
-51 160
-51 176
-51 695
-519
1%
josta sisäiset
-4 534
-4 545
-4 545
-4 389
156
-3 %
-45 595
-46 615
-46 631
-47 306
-675
1%
-24
-24
-24
-25
-2
7%
Toimintakulut yhteensä
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-16
-16
-16
Toimintatuottojen toteutuminen
Toimintatuotot alittavat talousarvion johtuen työterveyshuollon järjestämisvastuusopimuksen uudistamisesta huhtikuussa 2014. Vuoden 2014 talousarvio laadittiin kesällä 2013, jolloin uudesta
sopimuksesta ei ollut tietoa.
Toimintatuotot oman toiminnan osalta (pois lukien työterveyshuollon ja alueellisten palvelujen vaikutus) ovat kuitenkin talousarvioon nähden kasvaneet. Kasvu johtuu senioripalveluiden hinnankorotuksista ja lisääntyneestä asiakasmäärästä sekä työikäisten kotikuntakorvausten kasvusta.
52
Toimintakulujen toteutuminen
Toimintakulut ylittävät talousarvion johtuen erikoissairaanhoidon palvelusopimusta koskevasta tasauslaskusta, joka saapui meille vasta tammikuun lopussa 2015. Vielä syyskuun osavuosikatsauksessa HUS ennusti toimintakulujensa pysyvän talousarvioraamissa. Carean ennusteesta tiesimme, että sen osuus tulee ylittämään talousarvion, mutta HUS:in ennakoidun hyvän tuloksen
otaksuttiin kompensoivan ylityksen. Tästä syystä ei ollut perusteltua anoa lisämäärärahaa vuoden
2014 aikana.
Toimintakulut oman toiminnan osalta (pois lukien työterveyshuollon ja alueellisten palveluiden vaikutus) ylittävät talousarvion johtuen pääosin henkilöstökuluista.
Henkilöstökulujen toteutuminen
Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä kasvoi alkuvuodesta merkittävästi kohdentuen senioripalveluihin. Lyhytaikaisia sijaisuuksia oli lisättävä loppuvuodesta johtuen asiakasmäärän nopeasta
kasvusta.
Toimintakatteen toteutuminen
Ulkoinen toimintakate on budjetoitua suurempi johtuen erikoissairaanhoidon kustannuksista.
Oman tuotannon toimintakate (pois lukien työterveyshuollon ja alueellisten palvelujen vaikutus)
on budjetoitua pienempi, koska oman toiminnan toimintatuotot kasvoivat enemmän suhteessa kulujen nousuun.
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Kaupunginvaltuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen
Perusturvakeskuksen toiminnan päämäärät:
1. Asiakas ja kuntalainen
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Senioripalveluverkkorakenteesta päättäminen ja
tarvittavien toiminta- ja investointisuunnitelmien laatiminen sekä niistä päättäminen ja niiden toimeenpano.
Asiakkaiden/potilaiden kuu- Laajempi palvelusetelivalileminen ja vapaampi palve- koima ja vapaampi palvelun
luvalinta.
tuottajan valinta.
Senioripalveluiden kehittäminen ja palvelutarpeeseen
vastaaminen väestön ikääntyessä ja palvelutarpeen lisääntyessä.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Senioripalveluiden tulevaisuutta on pohdittu Tamoran avustuksella. Huomattava osa henkilökuntaa on lähtenyt mukaan tuotekehittäjä-koulutukseen. Polartek on suunnitellut kiinteistömassan teknisten muutosten toteuttamista.
Palvelusetelitoiminta on käynnistetty hammashuollossa, tehostetussa palveluasumisessa sekä rintamaveteraanien kuntoutuksessa.
Volyymi on ollut vielä melko vaatimatonta.
2. Vetovoimaisuus ja kilpailukyky
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Hyvinvointia kaupunkilaisille Terveyserojen kaventaminen
ja hyvinvoinnin edistäminen
yhteistyössä kaupunkilaisten ja kolmannen sektorin
kanssa.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Hyvinvointiohjelma on valmistunut ja sen velvoittamia toimia seurattu ja raportoitu. ”Yksillä Purjeilla”- hankkeen kanssa yhteistyössä on avattu järjestöjen käyttöön tarkoitettu kumppanuustalo Loviisan keskustassa
53
3. Henkilöstö ja johtaminen
AVAINTAVOITE
Henkilöstön jaksaminen ja
tukeminen
Tavoitetaso
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Henkilöstö jaksaa paremmin Yhteistyö työterveyshuollon kanssa on ollut rakentavaa ja tiivistä.
työssään ja sairauspoissaSairauspoissaolojen huolestuttavalta näyttänyt kasvu on saatu pyolot ovat vähentyneet.
säytettyä.
4. Talous
AVAINTAVOITE
Kustannusten kasvun hillintä ja tuottavuuden lisääminen uusien toiminatatapojen avulla.
Tavoitetaso
Talousarvion mukaiset tehostamispäätökset on toteutettu.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Perusturvassa laadittiin monikohtainen tehostamisohjelma. Osin
sen myötä mahdollistui kustannusvähennyksiä sisältäneen talousarvion toteutuminen oman toiminnan osalta.
PERUSTURVAKESKUS VASTUUALUEITTAIN
Hallinto ja terveyden edistäminen
Vastuuhenkilö: perusturvajohtaja
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Terveyttä ja hyvinvointia edistävä toiminta on yksi kunnan tärkeimmistä lakisääteisistä toiminnoista. Kehittämistyö ja tulosten seuraaminen vaativat kuitenkin mittaamista, mikä ei ole kovin helppoa hankalasti määriteltävien ja luoteeltaan abstraktien muuttujien kohdalla. Työkaluksi on kautta
maan otettu käyttöön sähköinen hyvinvointikertomus ja siihen sisällytetyt indikaattorit, näin myös
Loviisassa ja Lapinjärvellä. Ohjelmaa ovat työstäneet hyvinvointityöryhmä hyvinvointikoordinaattorin johdolla. Hyvinvointiohjelma valmistui vuoden 2014 aikana ja esiteltiin eri hallintokunnille.
Ohjelmaan suunnitellut toimenpiteet arvioidaan ja raportoidaan vuosittain.
Yksi tämän päivän ja erityisesti tulevaisuuden suurimmista haasteista on, kuinka väestön kasvavan palvelutarpeen ja niukkenevien resurssien välinen kuilu saataisiin kurottua umpeen. Ainoat käytettävissä olevat lisäresurssit ovat teknologian parempi hyödyntäminen sekä asiakas itse
ja hänen lähipiirinsä. Erityisesti kotiin annettavissa palveluissa tarpeet kasvavat nopeasti, jolloin
työntekijöiden aikaisempaa tehokkaampi käyttäminen varsinaisessa ydintehtävässä korostuu.
Uuden teknologian käyttöön ottaminen mahdollistaa asiakkaan kanssa vietettävän ajan kasvattamisen ilman henkilöstön lisäämistarvetta. Sähköisten palveluiden kehittäminen muussakin toiminnassa lisää tehokkuutta ja vastuuttaa asiakkaat aikaisempaa enemmän huolehtimaan omaan
terveyteensä ja hyvinvointiinsa liittyvistä asioista. Myös aikayksikköä kohden käsiteltyjen asiakaskontaktien määrää voidaan sähköisten palveluiden avulla nostaa.
Perusturvassa hyvin huomattava osa palveluista on ihmisten kohtaamista ja näihin tilanteisiin liittyvää ammattilaisten antamaa neuvontaa, tukea ja hoitoa. Henkilökunnan riittävä määrä ja osaamisen hyvä taso korostuvat sen vuoksi erityisen voimakkaasti. Loviisassa ei ole ollut viime vuosina vakavaa henkilöstöpulaa, vaikkei kaikkiin vakansseihin olekaan aina saatu heti pätevää henkilökuntaa. Vallitsevassa tilanteessa on kuitenkin voitu keskittyä rekrytoimisen ohella myös henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja työhyvinvointikysymyksiin.
54
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Hyvinvointiohjelman työstäminen, analyysi ja arviointi hallintokunnittain
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Työstää hyvinvointiohjelman Vuosittainen hyvinvointiohjelman arviointi on tehty
tavoitteita ja arvioida niitä
jokaisessa hallintokunnassa hallintokunnissa.
perusturvan tuella
Hyvinvointikatsaus on laadittu ja esitelty suunnitelman mukaisesti sekä tehdyt toimenpiteet raportoitu ja seuraavan vuoden tavoitteet suunniteltu.
Teknologian hyödyntäminen perusturvakeskuksen palveluissa
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Hyödyntää teknologiaa palveluissa ja toiminnassa
Toiminnanohjausjärjestelmä
on käytössä ja toimii kotihoidossa.
Tilastojärjestelmä on käytössä.
Ajanvarausteknologian käyttömahdollisuus selvitetään.
Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto on viivästynyt, se otetaan käyttöön vuonna 2015. Sosiaalitoimen tilastojärjestelmä on
käyttöönotettu ja terveydenhuollon osalta tilastojärjestelmä otetaan käyttöön keväällä 2015.
Sähköisten palveluiden kehittämistä selvittävä työryhmä on kokoontunut tehnyt valmistelevaa työtä hankkeiden käynnistämiseksi vuonna 2015.
Henkilökunnan osaaminen muutoksessa
AVAINTAVOITE
Ylläpitää ja kehittää henkilökunnan osaamista muutoksessa
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Henkilökunnan kanssa osaa- Osaamista ja koulutustarpeita on käsitelty koulutussuunnitelmissa
mistarvematriisit tehty.
ja toteutumista on seurattu koulutusyhteenvedon avulla.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C31 Hallinto ja terveyden edistäminen
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
josta sisäiset
250
153
0
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
153
TOTEUTUMA 2014
187
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
34
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
22 %
0
0
0
0
0
0
-1 466
-1 477
4
-1 473
-1 483
-9
1%
josta sisäiset
-496
-505
0
-505
-501
5
-1 %
Toimintakate
-1 215
-1 324
4
-1 320
-1 295
25
-2 %
josta sisäiset
-496
-505
0
-505
-501
5
-1 %
Toimintakate ulkoinen
-719
-818
4
-815
-795
20
-2 %
Toimintakulut
Poistot ja arvonalentumiset
Ulkoinen toimintakate toteutui 2 % talousarviota parempana. Yhteistoimintakorvausten kasvu oli
budjetoitua suurempi, mutta kuitenkin samalla tasolla kuin vuoden 2013 tilinpäätöksessä.
55
Lasten ja nuorten palvelut
Vastuuhenkilö: palvelupäällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Lasten ja nuorten hyvinvointikertomus sekä suunnitelma 2013–2016 hyväksyttiin Loviisan kaupunginvaltuustossa 12.3.2014 ja Lapinjärven kunnanvaltuustossa 26.2.2014. Vuosittainen lasten
ja nuorten hyvinvointikatsaus vuodelta 2014 käsiteltiin perusturvalautakunnassa joulukuussa. Katsauksessa tarkasteltiin kuluneen vuoden aikana tapahtuneita muutoksia lasten ja nuorten hyvinvoinnissa sekä tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista. Lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on
tapahtunut muutoksia parempaan suuntaan verrattuna aikaisempiin vuosiin, mutta edelleen nuorten tupakointi sekä alkoholin käyttö on runsaampaa kuin koko maassa keskimäärin. Lisäksi kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta esiintyy useammalla nuorella, etenkin tytöillä, kuin koko maassa keskimäärin.
Toimintasuunnitelman mukaista nuorten ehkäisevän päihdetyönohjelmaa valmisteltaessa todettiin, että on syytä laatia laajempi ohjelma, joka kattaa kaikki ikäryhmät (myös työikäiset ja seniorit)
sekä sisältää myös mielenterveyspalvelut. Lasten ja nuorten palvelut yhdessä sivistyskeskuksen
kanssa on valmistellut lasten ja nuorten osuutta kaikkia ikäryhmiä koskevasta päihde- ja mielenterveysohjelmasta. Ohjelma valmistunee kuluvan kevään aikana.
Oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskeva laki astui voimaan 1.8.2014. Sen mukaan oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut laajenivat koskemaan myös toisen asteen oppilaitoksia. Lain mukaan oppilasja opiskeluhuollon painopisteinä ovat yhteisöllisyys, ennaltaehkäisy ja osallisuus. Osallistuminen
yhteisöllisen opiskeluhuollon käynnistämiseen on tuonut lisätyötä opiskeluhuollon henkilöstölle.
Lisäksi lain mukaan opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun
kuraattorin tai psykologin kanssa viimeistään seitsemäntenä päivänä siitä, kun hän on sitä pyytänyt. Määräajoissa on kyetty pysymään lukuun ottamatta sairauspoissaoloja.
Vanhemmuuden varhaiseen tukeen kaavailtu Iloa vanhemmuuteen -hanke ei saanut vuonna 2014
Kaste-avustusta, joka oli hankkeen toteutumisen edellytyksenä. Vuoden aikana hankeideaa hiottiin yhdessä muiden hankekuntien ja yhteistyökumppaneiden kanssa ja jätettiin uusi hankehakemus koskien vuoden 2015 Kaste-avustusta.
Vuoden aikana tehostettiin toimintaa ja parannettiin asiakasturvallisuutta lakkauttamalla asiakasmääriltään pienet neuvolavastaanotot Liljendalissa, Tesjoella ja Valkossa. Yhteistoiminta-alueella
syntyi vuonna 2014 140 lasta. Syntyvien lasten määrä Lapinjärvellä on jäänyt useana perättäisenä vuonna alle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittelemän riittävän osaamisen tason (38
raskautta/vuosi), minkä johdosta Lapinjärven ja Loviisan yhteistoimintasopimusta koskevissa neuvotteluissa sovittiin äitiysneuvolatoiminnan lakkauttamisesta Lapinjärvellä vuoden 2014 lopussa.
Lastensuojelulain mukaisia määräaikoja on pääsääntöisesti pystytty noudattamaan. Vuonna 2014
tehtiin yhteistoiminta-alueella yhteensä 331 lastensuojeluilmoitusta/pyyntöä lastensuojelutarpeen
selvittämiseksi sekä viisi ennakollista lastensuojeluilmoitusta. Lastensuojeluilmoitusten sisältönä oli edellisten vuosien tapaan useimmiten vanhempien päihteiden käyttö, toiseksi vanhempien
jaksaminen ja kolmantena nuorten päihteiden käyttö. Yhteistoiminta-alueella oli lastensuojelulain
mukaan vuoden 2014 aikana sijoitettuna yhteensä 37 lasta, joista 36 lasta oli loviisalaisia. Sijaisperhetoimintaa on tehostettu vuoden aikana mm. aloittamalla Porvoon kanssa yhteinen Pride-valmennus sijaisperheeksi aikoville.
56
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen
AVAINTAVOITE
Edistää lasten ja nuorten
terveyttä ja hyvinvointia
sekä ehkäistä ongelmia
Tavoitetaso/Mittari
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi on lisääntynyt. Lasten ja nuorten hyvinvointikertomuksen indikaattorien tulokset ovat suunnilleen samaa tasoa kuin koko
maassa tai sen alapuolella.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Vahvuutta vanhemmuuteen
-ryhmätoiminnan suomenkieliset ryhmät ovat toteutuneet, ruotsinkielisiin ryhmiin ei ole ollut riittävästi osallistujia.
Neuvokas perhe -koulutuksen sijaan järjestettiin marraskuussa
2014. Vanhemmuuden roolikartta
-koulutus terveydenhoitajille sekä lastensuojelun työntekijöille.
Iloa vanhemmuuteen -hankkeelle ei myönnetty hankeavustusta
vuodelle 2014. Yhdessä muiden hankekuntien kanssa on työstetty
uusi hankehakemus koskien vuoden 2015 hankeavustusta.
Kouluterveyskysely/SOTKAnet -tilastot.
Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan vanhemmuuden puutetta kokeneiden lasten/nuorten määrä on Loviisassa laskenut alle koko
maan keskiarvon peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaiden osalta, lukion oppilaiden osalta määrä on hieman yli koko maan keskitason.
Laajat terveystarkastukset
toteutuvat sataprosenttisesti.
Kutsumenettelyn toimintatapa on laadittu. Kouluvuoden 2014–
2015 aikana kerätään tilastoa poisjäännin syistä, jotta siihen voidaan vaikuttaa.
Nuorten päihteiden käyttö ei Suomenkielisissä kouluissa 5.–8. -luokkalaisille toteutettiin Hubu®ole lisääntynyt tai se on vä- mittaukset ja niihin liittyvät valistustilaisuudet syksyllä 2014. Ruotsinkielisten koulujen vastaavat tilaisuudet siirtyivät toteutettavaksi
hentynyt.
helmikuussa 2015 Ehyt ry:stä johtuvista syistä. Toukokuussa järjestettiin Högstadiumissa Elävä Kirja-huumeteemapäivä. Myllyharjun
Hubu-mittaukset.
koulussa oli syyslukukaudella Päihdeputki-teemapäivä.
Kouluterveyskyselyn (2013) mukaan nuorten päihteiden käyttö on
vähentynyt.
Nuorten ehkäisevän päihdetyön työryhmän työ on käynnissä ja
toimenpidematriisi on hyväksytty NOPA:ssa (nuorten ohjaus- ja
palveluverkosto, joka toimii ohjausryhmänä nuorten ehkäisevässä
päihdetyössä). Ehkäisevän päihdetyön ohjelma laajeni käsittämään
kaikki ikäryhmät sekä mielenterveystyön.
-> Päihde- ja mielenterveysohjelma, joka valmistunee kevään 2015
aikana.
Toimintaohjeet kouluille nuorten päihteiden käyttöön puuttumiseksi ovat valmistuneet ja annettu tiedoksi perusturvalautakunnalle maaliskuussa 2014.
57
Lasten ja nuorten ongelmien ehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen panostaminen
AVAINTAVOITE
Panostaa varhaiseen puuttumiseen
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Lapsen, nuoren ja perheen Edistävän ja ehkäisevän työotteen kehittäminen neuvolatoiminnasongelmiin pystytään vastaa- sa on aloitettu pienimuotoisesti syksyn aikana.
Alkuvuosi meni toimintojen uudelleenorganisoinnissa tehostamismaan oikea-aikaisesti.
ohjelman mukaisten toimipistemuutosten vuoksi.
Koulukuraattoritoiminnassa on kehitetty matalan kynnyksen ryhmätoimintaa mm. tukioppilastoiminta, tyttöryhmät, poikaryhmät,
eskariryhmät, päihteettömät ryhmät, Maestro-ryhmät.
Sujuva yhteistyö eri toimijoi- Dialogi-kahvilatoiminta on jatkunut. Alle kouluikäisten lasten kanssa toimivien työntekijöiden ja 3. sektorin edustajien kanssa järjesden kesken.
tettiin yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa verkostotapaaminen.
Koulunuorisotyön ja kuraattoritoiminnan toteutuminen on vaihdellut eri kouluissa.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin varhaisen
tuen palveluja.
Maestro-ryhmiä toteutui Lapinjärvellä keväällä yksi ryhmä, Myllyharjun lukiossa syksyllä yksi ryhmä ja nuorten työpajoilla yksi ryhmä. Amistoon suunniteltuun ryhmään ei saatu riittävästi osallistujia. Syömishäiriöisten ryhmä ei toteutunut.
Varhaisen tuen muu ryhmätoiminta: kouluikäisten vaativien lasten
vertaistukiryhmä (2 ryhmää), murrosikäisten lasten vanhempien
vertaistukiryhmä.
Ehkäistä nuorten syrjäytymistä
Kaikilla nuorilla on toisen as- Tapauskohtainen yhteistyö nuorisotyön ja lastensuojelun kesken
toteutui.
teen tutkinto.
Hyvinvointikompassi, SOTKoulutustaso on edelleen Loviisassa koko maan keskiarvoa alhaiKAnet-tilasto.
sempi.
Starttipaja sai arvioitua vähemmän valtionavustusta, mutta menoMahdollisimman monelle
syrjäytymisvaarassa olevalle ja karsimalla toiminta jatkui koko vuoden.
nuorelle voidaan tarjota tukea pajatoiminnan avulla.
Nuorten hyväksi -ryhmä kokoontui kaksi kertaa: maaliskuussa LoToimiva yhteistyö syrjäytyviisassa ja lokakuussa Lapinjärvellä.
misvaarassa olevien nuorten kanssa toimivien viranomaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kesken.
Toimivien ja kustannustehokkaiden palvelujen tuottaminen
AVAINTAVOITE
Tuottaa toimivia ja kustannustehokkaita palveluja
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Talous on hallinnassa ja pysytään talousarvion puitteissa, poikkeamiin reagoidaan
mahdollisimman nopeasti.
Kouluterveydenhuollon silmälääkäri- ja optikkopalvelut kilpailutettiin. Lastensuojelun sijaishuollon kilpailutusta ei ehditty toteuttaa
sen vaatiman laajan perehtymisen vuoksi. Kilpailutuksen valmistelu meneillään. Kustannuksia on seurattu kuukausittain ja talousarviossa on pysytty.
58
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C32 Lasten ja nuorten palvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
josta sisäiset
Toimintakulut
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
762
762
700
-61
3
3
3
4
1
-4 378
-4 250
128
-3 %
-223
-212
11
-5 %
-3 616
-3 549
67
-2 %
-220
-208
12
-5 %
-3 396
-3 341
55
-2 %
-8
-8
-4 240
-4 368
-225
-223
Toimintakate
-3 498
-3 606
josta sisäiset
-222
-220
-3 276
-3 386
-7
-8
Poistot ja arvonalentumiset
TOTEUTUMA 2014
742
josta sisäiset
Toimintakate ulkoinen
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
-10
-10
-10
-8 %
0%
Ulkoinen toimintakate toteutui 2 % talousarviota parempana. Suurimmat säästöt tehtiin henkilöstökuluissa.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Käyntitilasto/lasten ja nuorten palvelut
Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma 2014
Äitiysneuvola ja perhesuunnitteluneuvonta
josta Lapinjärven
suoritteet
3 120
2 177
2 813
302
lääkärikäynti
843
562
702
64
hoitajakäynti
2 277
1 615
2 111
238
Lastenneuvola
4 801
3 278
4 370
518
lääkärikäynti
904
608
882
108
hoitajakäynti
3 897
2 670
3 490
410
3 543
3 525
6 188
735
Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto
lääkärikäynti
481
433
747
91
hoitajakäynti
3 062
3 092
5 441
644
ei tilastoa
560
581
109
3 050
3 250
3 370
400
Fysioterapiapalvelut
Perheneuvonta
59
Työikäisten palvelut
Vastuuhenkilö: johtava lääkäri
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Työikäisten palvelut, yleistä
Toimintasuunnitelman 2014 laatiminen oli poikkeuksellisen vaikeaa pitkään avoinna olleiden sotelinjausten vuoksi. Terveyskeskusten ja sosiaalipalveluiden kehittäminen oli viety niin Loviisassa/
Lapinjärvellä kuin koko maassakin uudistusta odotellessa jo varsin pitkälle ja sote-lain mukanaan
tuoma integroitumisvaihe olisi ollut kaikkialla seuraava siirto. Tätä jouduttiin kuitenkin odottamaan
pitkään, mikä vaikeutti merkittävästi vuoden 2014 toimintamuutosten ennustettavuutta. Toimintakertomusvaihe vuoden lopussa oli tämän johdosta vähintäänkin yhtä haasteellinen eikä kaikkiin
tavoitteisiin päästy täydellisesti. Loppuvuodesta kehitystyötä tuli vielä sekä hämmentämään että
vauhdittamaan jokaisen toimipisteen yllättänyt päivystysasetus.
Vuonna 2014 omaa sote-tuotantoa velvoitti merkittävässä määrin Loviisan kaupungin sisäinen tehostamisohjelma, jossa rahallisesti mitaten onnistuttiin hyvin. Jonkin verran ennalta suunniteltua
kehittämistyötä voidaan kuitenkin katsoa jääneen tehostamisohjelman jalkoihin. Esimerkiksi kotiin annettavien sairaalapalveluiden lisääminen samalla kun vuodeosastopaikkoja suljettiin, vaati
synkronoituakseen lisäaikaa suunniteltua enemmän. Päivystysasetuksen asettama tiukka aikataulu taas aiheutti organisaatiouudistusten kiilaamisen sisältöuudistusten edelle, mikä on yleensä huono etenemistapa etenkin akuuttien sairauksien hoitokäytäntöjen kehittämisen yhteydessä.
Koko organisaatiota koskeva tehostamisohjelma aiheutti toisaalta sen, että kaikki toimintayksiköt
osallistuivat kehittämistyöhön tahoillaan. Tehostamistoimet onnistuttiin pääosin mieltämään palvelua parantaviksi kehityshankkeiksi, vaikka monessa kohden jouduttiin käytännössä myös resursseja vähentämään. Suurimmat muutokset koettiin vuodeosastoilla paikkamäärien supistamisen ja
hammashuollossa toiminnan keskittämisen myötä.
Suun terveydenhuolto
Suun terveydenhuollossa toteutettiin mittava keskittämisoperaatio, jossa Koskenkylän, Liljendalin
ja Ruotsinpyhtään hammashoitoloiden kaikki toiminta siirrettiin pääterveysasemalle. Tämän mahdollistamiseksi Loviisan hammashoitolan tilat saneerattiin kesälomakauden aikana. Muutto uusiin
tiloihin tapahtui lomakauden päätteeksi.
Keskittämiseen liittyvät kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä. Jopa asiakkailta saatu palaute on ollut odotettua myönteisempää. Voimavarojen keskittämisellä haettua tehokkuuden parantumista on liian aikaista arvioida neljän kuukauden kokemuksella, mutta työntekijöiltä saatu arkikokemukseen perustuva tuntuma on ollut rohkaiseva.
Palvelusetelitoiminta alkoi vuonna 2014. Seteleiden menekki on ollut melko vaatimatonta, koska
jonotilanne oman toiminnan suhteen on ollut hallinnassa ja koska palvelusetelin myöntämisprosessissa vaaditaan aina ensin virkahammaslääkärin tekemä arvio hankittavan hoidon laajuudesta.
60
Akuutit sairaudet, ensiapu- ja triage-toiminta
Resurssien riittävyyden ja hoidon oikeellisuuden kannalta keskeinen toiminto on hoidon tarpeen
arviointi. Tämän ovat tehneet pääasiassa kokeneet sairaanhoitajat joko puhelimessa tai ensiavun
ilmoittautumisluukulla. Tämän prosessin parantaminen oli vuoden 2014 tavoitteena. Valvira on
maanlaajuisesti kiinnittänyt huomiota puhelimessa tapahtuvan arvioinnin lääketieteelliseen tasoon. Arvion tuloksena asiakkaalle annettava lääkärin/hoitajan akuuttiaika ei ole aina kohdentunut optimaalisesti, mikä on johtanut joko aikojen loppumiseen liian nopeasti tai aikojen jäämiseen käyttämättä. Tavoitettavuus hoidon tarpeen arvioinnissa on Loviisassa pysynyt edelleen 100
%:ssa.
Suunniteltu remontti triage-toiminnan parantamiseksi entisestään jouduttiin siirtämään vuoden
2015 alkuun, koska päivystysasetus tuli voimaan 1.1.2015 ja se edellytti suuria rakennemuutoksia tehtäväksi joka tapauksessa. Niinpä vuonna 2014 jouduttiin keskittämään kaikki voimavarat
uuden päivystysyhteistyön rakentamiseen Porvoon sairaalan ja lähikuntien kanssa. Samalla luotiin suunnitelmat myös laadun nostamiseen perusterveydenhuoltoon jäävässä triage-toiminnassa siten, että hoidontarpeen arvioimistiimiin liitetään lääkäri heti yhteispäivystykseen siirtymisen
yhteydessä maaliskuussa 2015 samalla kun oma päivystystoiminta joudutaan uuden asetuksen
vuoksi lakkauttamaan.
Yhteispäivystys on toiminut virka-ajan ulkopuolella Porvoon ja Kotkan sairaaloissa vuoden 2014
loppuun saakka siten, että sairaala- ja terveyskeskuspäivystys ovat toimineet hallinnollisesti erikseen. Terveyskeskuspäivystys on ollut isäntäkaupungin omaa toimintaa, jota Loviisa ja Lapinjärvi
ovat ostaneet. Päivystysasetuksen myötä näiden päivystysten edellytettiin yhdistyvän ja siirtyvän
käytännössä sairaaloiden hallinnoimiksi. Samalla tähän asti terveyskeskusten harjoittama oma
päiväaikainen päivystystoiminta jouduttiin siirtämään yhteispäivystyksen tehtäväksi. Asetus tuli
julkisuuteen poikkeuksellisen myöhään ja kiireellisellä aikataululla, mikä aiheutti tarpeen nopeatempoisten kehityshankkeiden läpiviemiseen kautta koko maan. Loviisa ja Lapinjärvi osallistuivat
Porvoon sairaanhoitoaluetta koskevaan hankkeeseen, jonka tuloksena saatiin aikaan Porvoon
sairaalan 24/7 toimiva yhteispäivystys, johon Loviisa ja Lapinjärvi liittyvät 1.3.2015.
Krooniset sairaudet
Potilaan aikaisempaa suurempi vastuuttaminen liittyy laajempaan asiakkaiden segmentoimiseen
runsaamman ja vähäisen avun tarvitsijoiden ryhmiin. Nykyajan potilas on entistä valmiimpi hakemaan tietoa, mittaamaan tuloksiaan ja ottamaan vastuuta hoitopäätöksistä ja tähän yleiseen kehitykseen on pystyttävä vastaamaan. Samanaikaisesti hoidot kehittyvät ja kaikkein eniten apua tarvitsevat ryhmät joutuvat turvautumaan entistä enemmän asiantuntijoihin. Samaan sairausryhmään
joudutaan räätälöimään hyvinkin eritasoisia hoitoja riippuen sairauden vaikeusasteesta tai potilaan
omatoimisuudesta. Kun potilaat segmentoidaan eritasoista apua tarvitseviin ryhmiin, kohdentuvat
resurssit oikein ja potilaan oma panos hoidon toteutuksessa korostuu oikeassa suhteessa.
Monia kansansairauksia aletaan hoitaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nykyisin potilaat kykenevät itse huolehtimaan näiden hoidosta varsin pienen ja usein etäpalveluna annettavan tuen avulla.
Tämän tyyppinen toiminta tulee lisääntymään tulevaisuudessa luultavasti kaikkein eniten. Sähköisinä annettavat palvelut edellyttävät kuitenkin paljon kehitystyöhön käytettävää aikaa ja hyvää yhteistyötä tietoliikenneyhteyksistä vastaavien tahojen kanssa. Monesti käy niin, että potilaat olisivat
nopeammin valmiita sähköiseen asiointiin kuin mitä itc-yhteyksien ja tietoturva-asioiden rakentaminen mahdollistaa. Vuodelle 2014 asetetut tavoitteet kuvastavat enemmän potilaiden odotuksia
ja terveyskeskuksen henkilökunnan teoreettisia odotuksia kuin mitä käytännössä on osoittautunut
mahdolliseksi toteuttaa lyhyellä aikajänteellä.
61
Kaikkein edistyneimmilläkin paikkakunnilla sähköisen asioinnin piirissä olevien potilaiden määrä
on toistaiseksi pieni. Palvelun kehittämiseen tarvittava aika jakautuu kokemuksen mukaan useammalle vuodelle, jolloin asetetut numeraaliset tavoitteet toteutuvat toivottua hitaammin.
Kaikkia oheispalveluita pyritään käyttämään vain välttämättömässä määrin. Vuodelle 2014 valittiin seurattavaksi laboratoriotutkimukset, koska niitä käytettiin Loviisassa paljon säästötoimien alkaessa 2013. Vaikka käyttö laskikin oleellisesti jo heti tehostamistoimien alussa, jäi säästettävää
vielä paljon seuraavillekin vuosille. Säästämisestä aiheutuneita vaaratilanteita ei ole raportoitu.
Vuodeosastotoiminnan supistaminen ja kotiin annettavien sairaanhoitopalveluiden samanaikainen lisääminen olivat vuoden 2014 päätavoite. Osastoa 5 ei kyetty sulkemaan kokonaan kesäsulun jälkeen vaan se jouduttiin avaamaan uudelleen, tosin supistettuna. Lopullinen sulkeminen
tapahtuu helmikuussa 2015. Vapautuva henkilökunta on sijoitettu pääosin hoiva-asumiseen ja kotisairaanhoitoon/kotihoitoon. Kotisairaalatoimintaa on käynnistetty pienimuotoisena lähinnä saattohoitopotilaille. Laajempi kotisairaalatoiminta käynnistyy keväällä 2015. Kotisairaala edellyttää
väestöltään selvästi Loviisaa suurempaa paikkakuntaa, joten yhteistyö lähikuntien ja sairaalan
kanssa on välttämätöntä. Vuodeosastopaikkojen supistaminen on kiinteästi yhteydessä hoivaasumiseen, koska osastojen potilaista huomattava osa tarvitsee yksinomaan hoivatoimia eivätkä
varsinaista sairaanhoitoa. Yhteistyö senioripalveluiden kanssa onkin ollut tiivistä.
Aikuissosiaalityö
Aikuissosiaalityön ensisijainen päätavoite oli korvaushoitopotilaiden hoitoketjun parantaminen ja
lääkejakelun tehostaminen. Ratkaisuksi valittu tekniikka (lääkekellot) ei osoittautunutkaan sopivaksi korvaushoitopotilaille. Korvaushoitopolkua paranneltiin useissa palavereissa ja vastuu hoidon kehittämisestä ja toteuttamisesta keskitettiin entistä selkeämmin päihdelääkärille. Yhteistyökuvioita parannettiin ja lääkejakelu alettiin toteuttaa ryhmäjakeluna, joka lääkekellojen tavoin pienensi todennäköisyyttä lääkkeiden päätymiselle epätarkoituksenmukaiseen käyttöön.
Toinen päätavoite oli psykiatrisen ja päihdeasumispalvelun keventäminen ja saaminen tavoitteellisemmaksi ja kuntouttavammaksi. Palvelu kilpailutettiin. Tavoitteisiin palvelutason keventämisestä
päästiin heti samana vuonna.
Aikaisempina vuosina tavoiteltu voimakkaasti työrajoitteisen ja eläkkeelle kuuluvan asiakkaan hoitopolku (ns. Taipale-malli) saatiin tuotantoon vuoden aikana. Hoitopolkuun kuuluvat asiakkaat kartoitettiin.
62
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Suun terveydenhuollon tehokas toiminta ja hoitotakuun toteutuminen
AVAINTAVOITE
Tehokas toiminta.
Hoitotakuun toteutuminen.
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kaikkien työpanos on koko
ajan tehokkaassa käytössä.
Hammashuollon tilojen saneeraus toteutettiin kesäkauden aikana
ja uudistetut tilat otettiin käyttöön. Hammashuollon toiminta lakkautettiin Koskenkylässä, Liljendalissa ja Ruotsinpyhtäällä. Remontit toteutettiin siten, ettei toimintaan tullut katkoksia. Keskittämiseen liitetyt uhkakuvat eivät ole toteutuneet. Lyhyen kokemuksen
vuoksi keskittämisen hyötyjä voidaan arvioida vasta 2015.
Kaikki asiakkaat otetaan hoi- Toiminta on toteutunut hoitotakuun puitteissa. Palvelusetelitoitoon määräajan sisällä.
minta on käynnistynyt pienimuotoisena.
Akuutit sairaudet; hoidontarvearviointi, ohjaus ja hoito sekä yhteispäivystyksen kehittäminen
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Parantaa hoidon tarvearvi- Käyttämättä jääneiden vasointia, jotta potilas saa entis- taanottoaikojen määrä puotä paremmin sitä apua, mitä littuu.
hän tarvitsee.
Toiminta keskittyi pääterveysasemalle ainoastaan kesäsulun ajaksi. Käyttämättä jääneitä vastaanottoaikoja oli hyvin vähän etupäässä periferian vastaanotoilla. Sen sijaan peruuttamattomien aikojen
määrä pysyi edelleen korkealla tasolla (1 469 vs. 1 463). Vaikka hoidon tarpeen arvioimisen tasoon kiinnitettiin huomiota, ei tavoitteisiin voida katsoa täysin päästyn. Sen sijaan luotiin suunnitelma lääkärin kytkemiseksi kiinteämmin mukaan hoidon tarpeen arvioimisketjuun, ja koko arvioprosessin uudistamiseksi päivystysasetuksen
astuessa voimaan vuodenvaihteessa.
Hoitajien vastaanottotoiminta lähti käyntiin vuoden aikana hyvin
Tarjota yksinkertaisiin infek- Hoitaja hoitaa valtaosan
tioihin yksinkertainen ohjaus flunssista, virtsatietulehduk- ja palaute sekä kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Vuoden aikana
ja hoito.
sista, vatsataudeista, silmä- kaksi hoitajaa valmistui lääkkeenmääräämis-koulutuksesta ja yksi
hoitaja lisää ilmoittautui koulutukseen.
tulehduksista ja ihoinfektioista.
Osallistua Loviisan kannalta Loviisa liittyy ympärivuoro- Yhteispäivystyksen kehitystyö on ollut etenkin loppuvuodesta hyvin aktiivista, koska päivystysasetuksen voimaantulon aikataulu yloptimaalisella tasolla yhteis- kautiseen yhteispäivystyklätti Suomessa kaikki toimijat. Erikoissairaanhoidon ja perusterveypäivystyksen kehittämiseen. seen siltä osin kuin se on
kaupunkilaisten ja kaupun- denhuollon yhteispäivystys aloittaa toimintansa Loviisassa ja Lapinjärvellä maaliskuun alussa 2015.
gin edun mukaista.
Krooniset sairaudet
AVAINTAVOITE
Potilaan vastuuttaminen.
Laboratoriokokeita ja rtgtutkimuksia vain välttämätön määrä.
Vähentää vuodeosastojen
paikkamäärää ja perustaa
kotisairaala.
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Diabeetikoiden kohdalla pientä siirtymistä omahoitoon on tapahtunut, samoin siirtymistä hoitajan suorittamiin kontrolleihin. 25 %
prosentin tavoitteeseen ei ole päästy. Omahoito edellyttää suojattuja sähköisiä tietoliikenneyhteyksiä, joiden avulla tuloksia välitetään ja ohjausta annetaan. Tämän rakentamista on valmisteltu
vuonna 2014, mutta toteutusvaihe joudutaan siirtämään vuodelle 2015. Hanke on pitkäaikainen ja mittava ja on sen vuoksi syytä
tehdä osin yhdessä erikoissairaanhoidon ja muiden terveyskeskusten kanssa.
Tutkimusten määrässä/asu- Laboratoriotutkimusten määrä on ollut laskeva jo kahden vuoden
kas päästään lähelle suoma- ajan. Ilmiö on saanut jonkin verran julkisuuttakin. Syynä on koululaista keskiarvoa.
tuksen lisääminen, tietoinen hoitoprosessien laihdutus ja kontrollivälien pidentäminen silloin kun se on mahdollista.
Vuodeosasto 5 oli suljettuna kesän ajan ja se avattiin suunnitellusPaikkamäärä putoaa 40:än
ja osa henkilökunnasta siir- ti syyskauden ajaksi supistettuna. Muiden osastojen kuormitus on
tyy 15–20-paikkaiseen koti- ollut hieman yli optimin, mutta jonoja ei ole juurikaan syntynyt.
Osasto 5 suljetaan lopullisesti helmikuussa 2015. Palliatiivisten posairaalaan.
tilaiden kotihoito on organisoitu kotisairaalaperiaatteiden mukaisesti. Osastolta 5 vapautuvaa henkilökuntaa on sijoitettu palveluasumiseen ja kotihoitoon suunnitelmien mukaisesti.
Noin 25 % verenpaine-, kolesteroli-, astma- ja aikuisdiabetespotilaista siirtyy
pääasiallisesti omahoitoon.
63
Aikuissosiaalityö
AVAINTAVOITE
Yksinkertaistaa korvaushoitoa.
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Puolella korvaushoitopotilaista on hyvin toimiva lääkekello.
Lääkekellot hankittiin, mutta niiden tekniikka ei osoittautunutkaan
sopivaksi korvaushoitopotilaille. Korvaushoidossa ilmenneiden ongelmien ratkaisemiseksi pidettiin kehittämiskokouksia, joiden lopputuloksena lääkkeen jakelua tehostettiin, yhteistyötä parannettiin
ja kehittämis- ja seurantavastuu siirrettiin aikaisempaa selkeämmin
päihdelääkärille.
Mielenterveys- ja päihdeasumispalvelut kilpailutettiin ja moniporJärjestää mielenterveyskun- Yksi asukas vuodessa kuntoutujien asumispalvelut
touttavaan, tavoitteelliseen tainen kuntouttava asumispalvelumuoto hyväksyttiin hankittavan
kuntouttaviksi.
omaan asumiseen johtavaan ostopalvelun minimiedellytykseksi. Tavoitteeseen asumismuodon
keventämisestä päästiin.
palveluasumiseen.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C33 Työikäisten palvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
josta sisäiset
5 324
5 177
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
-10
5 167
TOTEUTUMA 2014
4 620
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
-547
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
-11 %
89
134
134
167
33
-21 328
-21 046
239
-20 807
-20 084
723
-3 %
josta sisäiset
-1 818
-1 882
5
-1 877
-1 772
105
-6 %
Toimintakate
-16 004
-15 869
229
-15 640
-15 464
176
-1 %
josta sisäiset
-1 728
-1 747
5
-1 743
-1 605
137
-8 %
-14 275
-14 122
225
-13 897
-13 858
39
0%
-17
-16
-16
-15
1
-6 %
Toimintakulut
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
Ulkoinen toimintakate toteutui hieman talousarviota parempana. Toimintatuotot alittavat talousarvion johtuen työterveyshuollon järjestämisvastuusopimuksen uudistamisesta huhtikuussa 2014.
Vuoden 2014 talousarvio laadittiin kesällä 2013, jolloin uudesta sopimuksesta ei ollut tietoa.
Toimintatuotot oman toiminnan osalta (pois lukien työterveyshuollon palvelujen vaikutus) ovat kuitenkin talousarvioon nähden kasvaneet noin 97 000 euroa.
64
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto)
Käyntitilasto/Työikäisten palvelut
Tilinpäätös 2013 Talousarvio 2014 Toteutuma 2014
josta Lapinjärven
suoritteet
Avohoito
Lääkärikäynti
17 287
18 000
14 554
2 448
Hoitajakäynti
*)19 302
20 000
16 181
2 630
2 000
1 191
6 572
Korvaushoitokäynnit
Fysioterapiakäynnit (sisältävät lasten ja nuorten
käynnit vuonna 2013)
6 998
6 200
Fysioterapia, ryhmäkäynnit
1 045
1 200
962
70
Hoitopuhelu, triage
3 062
4 500
4 002
386
Hoitopuhelu, lääkäri
7 178
9 000
7 371
932
Hoitopuhelu, hoitohenkilökunta
11 723
10 000
11 255
1 950
Muistipoliklinikka, hoitajakäynti
386
200
244
7
Ensiapu ja triage, lääkärikäynti
6 011
5 000
6 182
524
Ensiapu ja triage, hoitajakäynti
3 273
2 500
4 318
350
82
50
116
15
239
200
161
18
Erikoislääkäripalvelut, kirurgi
Erikoislääkäripalvelut, neurologi
431
Erikoislääkäripalvelut, gynekologi
162
150
184
21
Erikoispoliklinikka/endoskopia
187
300
162
32
12 993
14 000
11 044
1 507
2 760
4 500
2 492
277
20 322
14 000
17 951
1 443
1 554
2 500
2 277
159
Hammashuolto
Hammaslääkärin vastaanotto
Suuhygienistin vastaanotto
Sairaala
Osasto III-V
Aikuisten sosiaalityö
A-klinikka
Tavoitteena jo pitkään ollut lääkärikäyntien lukumäärän vähentäminen ja hoitaja- ja puhelinkäyntien lisääminen näyttää toteutuneen oikeansuuntaisena. Nimenomaan lyhyitä lääkärikäyntejä on
siirtynyt hoitajille, jolloin pitkien ja perusteellisten lääkärikontaktien suhteellinen osuus on kasvanut. Osaston hoitopäivien määrä on laskeva osastopaikkojen supistamisen seurauksena.
*) sisältää korvaushoitokäynnit
65
Senioripalvelut
Vastuuhenkilö: palvelupäällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vastuualueen tehtävät
Senioripalveluiden tärkein tehtävä on järjestää toimintaa, joka edistää vanhusten hyvinvointia ja
terveyttä sekä tukea vanhusten mahdollisuuksia itsenäiseen ja mielekkääseen elämään eri asumis- ja hoitoympäristöissä.
Vastuualueen toiminnan päämäärät ovat
1.
2.
3.
4.
ylläpitää ikäihmisten toimintakykyä ja edistää osallisuutta
monipuoliset asiakaslähtöiset palvelut, jotka tukevat turvallista kotona asumista
laadukas ja tarkoituksenmukainen hoiva-asuminen
tasapainoinen talous.
Toimintaympäristön muutokset suunnittelukaudella ja käynnissä olevat hankkeet
Ikäihmisten määrä Loviisan kaupungissa on suuri. 11 prosenttia asukkaista on yli 75-vuotiaita,
mikä on lisännyt hoito- ja hoivapalvelujen tarvetta. Pyrkimys hoitaa ikäihmisiä heidän kotonaan
mahdollisimman pitkään on johtanut kotihoidon asiakasmäärän merkittävään nousuun. Asiakkaiden lukumäärä on lisääntynyt noin 40:llä viime vuoteen verrattuna. Säännöllisen kotihoidon kattavuus 75 vuotta täyttäneiden keskuudessa on 14,2 prosenttia, joka on 1,6 prosenttia enemmän
kuin 2013. Sairaalat kotiuttavat potilaitaan entistä varhaisemmassa vaiheessa, minkä vuoksi kotihoidossa on myös useita monisairaita asiakkaita.
Loviisan kaupunki irtisanoi sopimuksensa Esperi Oy:n kanssa ja kotihoidosta huolehditaan nyt kokonaan omana toimintana. Asiakkaille ja omaisille tiedotettiin asiasta ja muutos toteutui sujuvasti.
Uutta henkilökuntaa palkattiin, jotta kyettiin hoitamaan kaikki Esperi Oy:n lopettamisen myötä kotihoidon piiriin tulleet uudet asiakkaat.
Osastolta 5 on vuoden aikana siirretty yksi sairaanhoitaja kotihoitoon, mikä on mahdollistanut yhden sairaanhoitajan työskentelyn viikonloppuisin. Myös yhteistyötä terveyskeskuksen lääkärien
kanssa on kehitetty ja kotihoitoon on nimetty kaksi omaa vastuulääkäriä.
Vuodelle 2014 oli suunniteltu toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönottoa kotihoidossa. Järjestelmä mahdollistaa tehtävien dokumentoinnin ja tilastoinnin asiakkaan kotona. Tällä tavoin vältetään
tarpeettomat käynnit kotihoidon kanslioissa ja henkilökunnalla on enemmän aikaa asiakkaan luona. Toiminnanohjausjärjestelmä kilpailutettiin vuonna 2014. Kilpailutukseen liittyvien ongelmien
vuoksi toiminnanohjaus alkoi suunniteltua myöhemmin. Vuoden 2014 lopulla kyettiin tekemään
vasta erilaisia valmistelevia töitä. Henkilöstön koulutus aloitetaan vuoden 2015 alussa ja toiminnanohjausjärjestelmän arvioidaan olevan käytössä keväällä 2015.
Vuoden aikana kyettiin tarjoamaan paikka eri hoiva-asumisyksiköissä 58 vanhukselle, joista 41 tuli
Loviisan terveyskeskuksesta. 17 henkilöä muutti hoiva-asumisyksikköön suoraan kotoa.
Terveyskeskuksen osasto 5 oli suljettuna kesällä 2014 ja avattiin syksyllä, jolloin potilaspaikkoja
oli vain yhdeksän. Rosenkullan kanssa samassa rakennuksessa ollut terveystalo remontointiin ja
muutettiin keväällä 2014 intervallihoito-osastoksi, mikä mahdollisti potilaspaikkojen vähentämisen
osastolla 5. Osastolta 5 siirrettiin kolme työsuhdetta Rosenkullaan, jotta intervallihoidossa olevat
asiakkaat pystyttiin hoitamaan. Suunnitelmana on sulkea osasto 5 kokonaan helmikuussa 2015.
66
Tärkeänä tavoitteena vuoden aikana on ollut kannustaa Loviisan ikäihmisiä osallisuuteen ja tukea
heidän hyvinvointiaan, terveyttään ja toimintakykyään niin että he selviävät mahdollisimman kauan itsenäisesti. Senioripalveluissa pyrittiin aktiivisesti laajentamaan yhteistyötä eri organisaatioiden ja vapaaehtoisten kanssa. Projektissa ”Voimaa vanhuuteen” kehiteltiin pysyviä toimintamalleja ja käytäntöjä helpottamaan ikäihmisten arjessa selviytymistä. Mm. ulkoiluystävätoimintaa kehitettiin. Kiinnostus olla ulkoiluystävänä vanhemmille ihmisille, jotka eivät yksin kykene käymään
ulkona kävelyllä, on kasvanut.
Lokakuussa 2014 avattiin palvelutalo Esplanadissa kuntosali vanhuksille, joilla on alentunut toimintakyky. Syksystä alkaen on järjestetty ohjattuja ryhmiä. Ohjatusta ryhmätoiminnasta huolehtivat yhteistyössä senioripalvelut ja vapaa-aikatoimi. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Erilaiset
yhdistykset voivat varata vuoroja kuntosalille. Jos sali ei ole varattu, se on ikäihmisten vapaassa
käytössä. Kuntosalia käytetään aktiivisesti ja palaute on ollut erittäin myönteistä.
Muistipoliklinikka on siirretty senioripalveluihin ja toimii senioripalvelukeskuksessa. Neurologi käy
muistipoliklinikalla joka toinen viikko ja lisäksi muistikoordinaattori työskentelee muistipoliklinikalla 50 % työajastaan. Kotihoidossa on myös muistihoitajakoulutuksen saanut lähihoitaja, joka käy
tukikäynneillä sellaisten kotona asuvien vanhusten luona, joiden diagnoosi on vahvistettu, sekä
tekee muistitestejä muistipoliklinikalle hakeutuville asiakkaille. Ruotsinkielinen muistisairaiden ja
heidän omaistensa vertaistukiryhmä aloitti syksyllä 2014 yhteistyössä Folkhälsanin kanssa. Suomenkielinen vertaistukiryhmä on suunnitteilla.
Palvelusetelien käyttö on lisääntynyt. Palvelusetelejä on käytetty nykyisin myös rintamaveteraaneille kotona annettaviin avohoitopalveluihin sekä avokuntoutuksessa huhtikuusta 2014 alkaen.
Tehostetun palveluasumisen piirissä on palvelusetelillä sijoitettuja asiakaita vuoden aikana ollut
seitsemän, joka on viisi enemmän kuin aiemmin. Palvelusetelien käyttö kotihoidossa ja omaishoidossa on pysynyt samalla tasolla kuin vuonna 2013. Palvelusetelien ansiosta palvelutarjonta
monipuolistuu ja asiakkaiden valinnanmahdollisuudet lisääntyvät ilman kustannustason nousua.
Mahdollisuus saada lomittaja on edelleen omaishoidossa yhtenä vaihtoehtona, kun omaishoitajille
järjestetään lakisääteisiä vapaapäiviä.
Syksyllä 2013 tehtiin senioripalvelujen palveluverkkoselvitys ja se pohjustaa ikäihmisten hoivaasumisen tulevia muutoksia ja kehittämistä. Ikäihmisten tehostetun hoiva-asumisen ja laitoshoidon kehityssuunnitelman toinen vaihe (hankesuunnitelma) ja kolmas vaihe (toteutus) hyväksyttiin perusturvalautakunnassa ja luottamushenkilöille pidettiin iltakoulu toukokuussa. Asiaa käsiteltiin toukokuussa kaupunginhallituksen kokouksessa. Tehostetun palveluasumisen ensimmäisen
hankesuunnitelman laatiminen kilpailutettiin. Päätös tehtiin perusturvalautakunnan kokouksessa
syyskuussa 2014. Hanke on edennyt aikataulun mukaisesti ja hankesuunnitelmaa käsiteltiin perusturvalautakunnassa tammikuussa 2015.
67
(Operatiivisten) avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen ja osallistaminen
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
”Kunnonhoitajien” ensimmäinen kurssi päättyi toukokuussa. SykYlläpitää ikäihmisten toimin- Kehitetään ja juurrutetaan
takykyä ja edistää heidän
erilaisia ennaltaehkäiseviä ja syn kurssia siirrettiin kotihoidon henkilöstöpulan takia ja muiden
osallisuuttaan.
kuntouttavia työmenetelmiä koulutusten vuoksi.
kotihoidossa.
Yhteistyö kolmannen sektorin ja vapaa-aikatoimen
kanssa.
Hanke on käynnistynyt ja senioripalvelujen kuntohoitaja on mukana työryhmässä. Hankkeessa on laadittu mm. liikuntakalenteri
sekä nuorille että vanhuksille. 10.10.2014 avattiin palvelutalo Esplanadissa kuntosali vanhuksille, joilla on alentunut toimintakyky.
Syksystä alkaen on järjestetty ohjattuja ryhmiä. Ohjatusta ryhmätoiminnasta huolehtivat yhteistyössä senioripalvelut ja vapaa-aikatoimi. Toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Kuntosalia käytetään
aktiivisesti.
Ylläpidetään ulkoiluystävätoimintaa ja järjestetään
koulutusta tarvittaessa.
Ulkoiluystävätoiminta jatkuu ja ”vanhoille” ulkoiluystäville järjestettiin vuoden aikana kaksi tapaamista ja uusille ulkoiluystäville
koulutustilaisuus kesäkuussa.
Ikäihmisten osallisuus lisääntyy.
Senioripalveluiden palveluverkkoselvitys (Tamora Oy:n raportti)
esiteltiin yleisölle 5.6. palvelutalo Esplanadissa. Tietoa tilaisuudesta julkaistiin paikallislehdissä. Infotilaisuuteen osallistuminen oli
vähäistä. Senioripalvelukeskus on informoinut eri tavoin eri yhdistyksiä, esim. eläkeläisyhdistyksiä.
Asiakaslähtöistä palvelua ja turvallista kotona asumista
AVAINTAVOITE
Monipuoliset asiakaslähtöiset palvelut, jotka tukevat
turvallista kotona asumista.
Tavoitetaso/Mittari
Asiakkaiden luona vietettävä aika lisääntyy siten, että
se on vähintään 60 % kotihoidon henkilökunnan työajasta.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Toiminnanohjausjärjestelmä kilpailutettiin. Kilpailutukseen liittyvien ongelmien vuoksi toiminnanohjaus alkoi suunniteltua myöhemmin. Vuoden 2014 lopulla kyettiin tekemään vasta erilaisia valmistelevia töitä. Henkilöstön koulutus aloitetaan vuoden 2015 alussa.
Joustavuus ja tehokkuus ko- Kotihoito on ollut omana toimintana 1.4.2014 alkaen.
tihoidossa lisääntyvät. Säännöllistä kotihoitoa laajennetaan siten, että sen kattavuus vastaa suosituksia (14
% yli 75-vuotiaista).
Yhteistyökokouksia on pidetty ja kehittäminen jatkuu.
Monisairaiden iäkkäiden
henkilöiden kotiin annettava
hoito ja palvelut paranevat.
Muistisairaiden ikäihmisten
varhaista diagnostisointia ja
hoitoa kehitetään.
Muistipoliklinikka on siirretty senioripalveluihin ja toimii senioripalvelukeskuksessa. Ruotsinkielinen vertaistukiryhmä aloitti syksyllä 2014 yhteistyössä Folkhälsanin kanssa. Suomenkielinen vertaistukiryhmä on suunnitteilla.
68
Laadukas ja tarkoitusmukainen hoiva-asuminen
AVAINTAVOITE
Laadukasta ja tarkoituksenmukaista hoiva-asumista.
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Hoiva-asumista ja Loviisan
Kehityssuunnitelman ensimmäinen, toinen ja kolmas vaihe hyväkterveyskeskussairaalan käyt- syttiin perusturvalautakunnassa ja luottamushenkilöille pidettiin
töä kehitetään.
iltakoulu toukokuussa. Asiaa käsiteltiin toukokuussa kaupunginhallituksen kokouksessa. Tehostetun palveluasumisen ensimmäisen
hankesuunnitelman laatiminen kilpailutettiin. Päätös tehtiin perusturvalautakunnan kokouksessa 16.9.2014. Hanke on edennyt aikataulun mukaisesti ja hankesuunnitelmaa käsiteltiin perusturvalautakunnassa 20.1.2015.
Intervallihoitoyksikkö Rosenkullan yhteydessä Liljendalissa on
käynnistynyt suunnitelmien mukaisesti ja intervallihoidon asiakkaat Loviisan terveyskeskuksen osastolta 5 on siirretty uusiin tiloihin toukokuussa.
Asukkaiden osallisuutta aktivoidaan.
Sydänviikolla järjestettiin seniorien toimintapäivä yhteistyössä eri
yhdistysten kanssa. Vanhusten viikolla lokakuussa järjestettiin erilaisia tapahtumia Loviisan ikäihmisille, mm. juhla uudessa koulukeskuksessa. Juhlaan osallistui noin 400 henkilöä. Osa senioripalveluiden eri hoitokotien henkilökunnasta osallistuu oppisopimuskoulutukseen, jossa keskitytään mm. asiakkaiden osallisuuden
lisäämiseen.
Tasapainoinen talous
AVAINTAVOITE
Seurata talousarviota vuoden aikana ja laatia ennusteita; reagoida poikkeamiin.
Tavoitetaso/Mittari
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Pysytään talousarvion raameissa.
Budjetoidut varat näyttävät riittävän, vaikka henkilöstökulut ylittyvät johtuen lukuisista sairauslomista etenkin kotihoidossa.
Osa seniorikeskuksen henkilökunnasta (n. 40) suorittaa oppisopimusmallin mukaista tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoa, joka
tukee uusia toimintamalleja.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C34 Senioripalvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
3 464
3 418
10
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
3 428
josta sisäiset
Toimintakulut
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
3 734
307
40
40
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
9%
-15 234
-14 865
-248
-15 113
-15 572
-459
3%
josta sisäiset
-2 058
-2 044
-4
-2 048
-2 086
-38
2%
Toimintakate
-11 770
-11 448
-238
-11 685
-11 838
-152
1%
josta sisäiset
-2 058
-2 044
-4
-2 048
-2 046
2
0%
Toimintakate ulkoinen
-9 711
-9 404
-233
-9 637
-9 791
-154
2%
Poistot ja arvonalentumiset
-3
Ulkoinen toimintakate toteutui 2 % talousarviota suurempana. Toimintatuottojen kasvu johtui hinnankorotuksista sekä asiakasmäärän kasvusta. Toimintakulujen kasvu johtui henkilöstön sairauspoissaolojen määrästä, joka kasvoi alkuvuodesta merkittävästi ja kohdentui huomattavalta osin senioripalveluihin. Lyhytaikaisia sijaisia käytettiin loppuvuodesta asiakasmäärän nopean kasvun vuoksi.
69
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
75 vuotta täyttäneet
1 646
1 700
1 662
65–74 -vuotiaat
1 944
2 300
2 122
89,2
89,7
89,5
Kotona asuvat ikäluokassa 75 + , % ikäluokasta
Omaishoito
Omaishoitajat
71
75
74
Kattavuusprosentti ikäluokasta 75 +
4,3
4,4
4,4
Asiakkaiden RAVA, ka
2,5
2,7
207
240
Kotihoito
Asiakkaita säännöllisessä kotihoidossa
ikäluokassa 75 +
Asiakkaita säännöllisessä kotihoidossa
ikäluokassa alle 75
Kattavuusprosentti ikäluokasta 75 +
Asiakkaiden RAVA, ka
73
236
76
12,6
14
2,1
2,5
14,2
Tehostettu palveluasuminen
Paikkojen määrä; oma toiminta + ostopalvelut
Kattavuusprosentti ikäluokasta 75 +
Kattavuusprosentti ikäluokasta 65–74
125
125
124
6,8 % (112 as.)
6,8 % (115 as.)
6,7 % (112 as.)
0,6 % (13 as.)
0,5 % (10 as.)
0,5 % (12 as.)
62
62
61
3
3
63
63
63
71
71
67
Oma toiminta
Paikkojen määrä
Asiakkaiden RAVA, ka
Ostopalvelut
Paikkojen määrä
Asiakkaiden RAVA, ka
Laitoshoito
Paikkamäärä pitkäaikaishoidossa
Paikkamäärä lyhytaikaishoidossa 1.6.2014 alkaen
13
Kokonaispaikkamäärä
80
Kattavuusprosentti ikäluokasta 75 + (pitkäaikaishoito)
Kattavuusprosentti ikäluokasta 65–74 (pitkäaikaishoito)
Asiakkaiden RAVA, ka
4 % (67 as.)
3,8 % (65 as.)
3,8 % (64 as.)
0,2 % (4 as.)
0,3 % (6 as.)
0,2 % (3 as.)
3,5
3,6
70
Alueelliset palvelut
Vastuuhenkilöt: perusturvajohtaja ja johtava lääkäri
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat perinteisesti kuntien tilinpäätökseen vaikuttavista talousmuuttujista yllätyksellisimpiä, usein myös kunnan kannalta ikävään suuntaan. Kalliiden hoitojen
määrään ei voida juurikaan vaikuttaa. Sen sijaan runsaina toteutuvien ns. bulkkituotteiden kohdalla voidaan säästöä saavuttaa hyvällä yhteistyöllä, oikealla työnjaolla ja hallitulla jonotilanteella.
Porvoon sairaala lähellä sijaitsevana ja tutuksi tulleena kumppanina on ollut yhteistyön onnistumisen kannalta merkittävä tekijä. Samoin sen vaikutuspiirissä olevien perusturvakeskusten koko
ajan tiivistyvä yhteistyö. Vuoden lopulla 2014 tämän kaiken ylle alkoi kerääntyä uhkakuvia, joilla
voi olla merkitystä tulevina vuosina. Kaikki tarpeelliseksi katsottu erikoissairaanhoito kyettiin silti
järjestämään hoitotakuun puitteissa.
Ympäristöterveydenhuoltoa mullisti elintarvikelaboratorion lakkauttaminen ja vastaavien palveluiden järjestäminen ostopalveluna. Rahoituksen nettosumma oli kunnille voitollinen. Muilta osin ympäristöterveydenhuolto pysyi talousarviossaan huolimatta lisääntyvistä vaatimuksista erityisesti
EU-lainsäädännön kehittymisen myötä.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Palvelut annetaan oikea-aikaisesti
AVAINTAVOITE
Palvelut oikea-aikaisesti.
Tavoitetaso/Mittari
Hoitotakuu on toteutunut.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
HUS-alueella voidaan katsoa hoitotakuun toteutuneen kaikilla erikoisaloilla. Loviisa on voinut käyttää vaihtoehtoisesti Kotkan palveluita, mikäli jonotilanne on ollut HUS:ssa pitkä.
Toimiva yhteistyö erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Toimiva yhteistyö erikoissai- Enemmän hoitoketjuosia
raanhoidon ja perustervey- siirtyy perusterveydenhuoltoon.
denhuollon välillä.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Hoitoketjutyötä on tehty lasten- ja nuorten palveluissa (esim.
ADHD), työikäisten palveluissa (esim. flimmeri, useat akuutit sairaudet, syvä laskimotukos) ja senioripalveluissa (esim. aivohalvauskuntoutus). Työhön ovat osallistuneet Espoon kaupungin vetämän
Lean-hankkeen myötä alueen terveyskeskukset ja Porvoon sairaala.
Tasapainoinen talous
AVAINTAVOITE
Talous tasapainossa.
Tavoitetaso/Mittari
Talousarvion määrärahat
ovat riittävät.
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Erikoissairaanhoidon kokonaismenot ylittyivät merkittävästi, vaikka
osavuosiennusteissa tilanne näytti vuodenvaihteeseen asti hyvältä.
Palvelusopimuksen mukainen tasauslasku muutti kuitenkin tilanteen tammikuussa 2015. Kunnan mahdollisuudet vaikuttaa tähän
ovat varsin vähäiset.
71
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C35 Muut alueelliset palvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TAMUUTOKSET
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
84
99
99
97
-2
-634
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
-2 %
josta sisäiset
Toimintakulut
-17 726
-19 013
-19 013
-19 646
josta sisäiset
-29
-29
-29
-28
Toimintakate
-17 643
-18 914
-18 914
-19 549
josta sisäiset
-29
-29
-29
-28
-17 614
-18 885
-18 885
-19 521
Toimintakate ulkoinen
3%
-1 %
-635
3%
-1 %
-636
3%
Ympäristöterveydenhuolto toteutui selvästi alle budjetoidun, mutta erikoissairaanhoidon puolella
käyttö ylitti selvästi suunnitellun tason. Vielä syyskuun osavuosikatsauksessa menot näyttivät jäävän talousarviossa arvioidulle tasolle. Myöskään HUS-konsernin yleinen kustannustaso ei noussut merkittävästi ja konserni palautti ennakkomaksuja useille kunnille. Myös kalliin hoidon osuus
noudatteli melko hyvin Loviisan osuudeksi määriteltyä keskiarvoa palautuksen jäädessä suhteellisen vähäiseksi. Erikoissairaanhoidon arvioitua suuremmat kustannukset johtuivat siis suunnitelman mukaisten palvelujen runsaasta käytöstä.
72
SIVISTYSKESKUS
Vastuuhenkilö: sivistysjohtaja
Sivistyskeskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Keskuksen toiminta perustui taloudelliseen tietoisuuteen ja hoidettiin suunnitelmallisesti. Ulkopuolista rahoitusta haettiin aktiivisesti. Keskus sai yhteensä n. 400 000 euroa ulkopuolista rahoitusta.
Tasapainottamisohjelman toteuttaminen vuonna 2014 ja jatkosuunnittelu vuosille 2015–2016 vaikutti ja antoi oman leimansa toiminnalle kaikilla vastuualueilla.
Sivistyskeskuksen vastuualueilla toimintaympäristöön ja toimintaan ovat vaikuttaneet mm. seuraavat seikat:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Sivistyskeskuksen päällikkötason hallintoa on kevennetty sekä varhaiskasvatuksen että museo- ja kulttuuritoimen vastuualueilla. Eräissä päiväkodeissa johtajuudet on järjestelty uudella
tavalla ja kustannustehokkaammin.
Kaksi esiopetusryhmää siirtyi suomenkieliseen koulukeskukseen ja kaksi ryhmäperhepäiväkotia muutettiin päiväkotiryhmiksi.
Koulujen tuntikehystä leikattiin lukuvuoden 2014–2015 alusta.
Kouluverkkoselvitys valmistui huhtikuussa ja se käsiteltiin valtuustossa lokakuussa. Valtuusto
merkitsi suunnitelman tiedoksi ja päätti että vuoden 2015 aikana laaditaan koulutoiminnan kokonaissuunnitelma.
Suomenkielisen koulukeskuksen uudisrakennus ja vanhan osan peruskorjaus valmistuivat kesällä ja otettiin käyttöön syyslukukauden alussa.
Uuden oppilashuoltolain mukainen moniammatillinen ohjausryhmä on aloittanut toimintansa.
Valtio on myöntänyt vapaa-aikatoimelle avustusta etsivään nuorisotyöhön. Avustuksen avulla
vapaa-aikatoimi palkkasi kolmen nuorisotyön etsivää. Koulutuksen vastuualueelle myönnettiin
valtion opetusryhmien pienentämiseen ja erityisavustusta koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen vuosille 2014 ja 2015.
Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö on aloitettu joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on löytää alueellinen yhteinen näkemys toisen asteen koulutuksesta ja turvata toisen
asteen koulutusmahdollisuudet kaupungin nuorille jatkossakin.
Vapaa-aikatoimi on aktiivisesti osallistunut moniammatilliseen nuorisotakuun toteuttamiseen.
mm. osallistumalla Allianssin koordinoimaan Onnistunut nuorisotakuu- hankkeeseen
Vapaa-aikatoimi on palkannut työttömiä nuoria Sanssikortin avulla.
Kulttuuritoiminnassa on pääasiassa onnistuttu toteuttamaan asetetut tavoitteet ja tapahtumia
on järjestetty eri kohderyhmille kaupungin eri osissa.
Kaupunginmuseo ylitti tavoitteensa kävijämäärän, luetteloitujen esineiden määrän sekä näyttelyiden lukumäärän osalta.
Valkon lähikirjasto lakkautettiin 1.1.2014 alkaen. Valtuusto päätti marraskuussa lakkauttaa
Ruotsinpyhtään lähikirjaston 1.1.2015 alkaen
Kouluverkkoselvitys ja kuntarakenneselvitykset teettivät keskuksen hallinnolliselle henkilökunnalle poikkeuksellisen suuren työmäärän.
73
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2014
Sivistyskeskuksen tuloslaskelma
Keskuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova määräraha on ulkoinen toimintakate
C40 Sivistyskeskus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Myyntituotot
1 262
1 212
103
1 315
1 342
27
2%
Maksutuotot
990
999
-100
899
1 078
179
20 %
Tuet ja avustukset
496
235
235
404
169
72 %
Vuokratuotot
192
61
61
184
123
201 %
Muut toimintatuotot
34
19
16
39
23
139 %
2 974
2 526
2 526
3 047
522
21 %
280
129
129
272
143
111 %
-18 350
-19 044
-19 056
-18 518
538
-3 %
-6 533
-6 548
-6 548
-6 332
216
-3 %
-812
-794
-794
-741
53
-7 %
Avustukset
-1 661
-1 610
-1 610
-1 589
20
-1 %
Muut toimintakulut
-4 145
-3 980
-3 980
-3 660
320
-8 %
-31 501
-31 976
-31 988
-30 842
1 146
-4 %
josta sisäiset
-6 521
-6 423
-6 423
-5 926
496
-8 %
Toimintakate
-28 527
-29 450
-29 462
-27 794
1 668
-6 %
josta sisäiset
-6 241
-6 294
-6 294
-5 654
640
-10 %
-22 286
-23 157
-23 168
-22 140
1 028
-4 %
-90
-92
-92
-159
-67
72 %
Toimintatuotot yhteensä
josta sisäiset
Henkilöstökulut
Palveluiden ostot
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Toimintakulut yhteensä
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-3
-12
-12
-12
-12
Toimintatuottojen toteutuminen
Keskuksen toteutuneet ulkoiset toimintatuotot ylittivät budjetoidun n. 380 000 eurolla. Vuoden
2014 aikana sivistyskeskus on hakenut ja saanut ulkopuolista rahoitusta erilaisiin hankkeisiin ja
kehittämistoimintaan n. 400 000 euroa. Summa ylittää budjetoidun n. 170 000 eurolla. Suurimmat
yksittäiset hankkeet ovat olleet: Tasa-arvo, Etsivä nuorisotyö, opetusryhmien pienentämiset,
Comenius -hankkeet, koulujen kerhotoiminta ja kansalaisopistojen Kvalitet! Laatua! -hanke.
Ulkoiset myyntituotot ylittyivät n. 114 000 eurolla. Tämä johtuu pääosin varhaiskasvatuksen ja
koulutuksen kotikuntalaskutuksista.
Maksutuottojakin kertyi arvioitua enemmän. Varhaiskasvatuksen maksutuotot kasvoivat verrattuna vuoden 2013 tilipäätökseen n. 98 000 euroa ja ylittivät budjetoidun n. 68 000 eurolla. Vapaan
sivistystyön maksutuotot ylittivät budjetoidun n. 20 000 eurolla.
74
Toimintakulujen toteutuminen
Sivistyskeskuksen toimintayksiköt ovat pysyneet valtuuston antamassa talousarviossa. Keskuksen toteutuneet ulkoiset toimintakulut alittivat budjetoidun n. 650 000 eurolla.
Suurimmat säästöt kohdistuivat henkilöstömäärärahoihin. Kehitys todettiin jo osavuosikatsauksissa.
Palveluiden sekä aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostoissa määrärahojen käyttö alitti budjetoidun. Suurimmat säästöt tulivat asiakaspalveluiden ostoista. Loviisalaisoppilaita on ollut arvioitua
vähemmän muiden kuntien kouluissa.
Myös avustusmäärärahan käyttö alittui johtuen muun muassa siitä, että sekä kotihoidon kuntalisää että yksityisen hoidon kuntalisää maksettiin arvioitua vähemmän.
Muiden toimintakulujen määrärahan ylityksen suurin yksittäinen erä on n. 22 000 euroa käsittävä
yli kaksi vuotta vanhojen saatavien poisto. Saatavien perintätoimenpiteet jatkuvat.
Sisäiset toimintakulut mukaan lukien, budjetti alittuu n. 1 147 000 eurolla. Suurin säästö sisäisissä
toimintakuluissa, yhteensä n. 376 000 euroa, on sisäisissä vuokrissa. Vuonna 2014 on koulujen
pinta-alat tarkistettu kun sisäinen neliövuokra on pysynyt samana.
Henkilöstökulujen toteutuminen
Henkilöstökulut alittivat budjetoidun n. 538 000 eurolla. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen
keskuksen henkilöstömenot kasvoivat 0,9 %:lla. Henkilöstömenojen kasvu kohdistui Varhaiskasvatus –vastuualueeseen. Erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten suuri määrä päivähoidossa aiheutti
vuonna 2014 tarvetta palkata lisähenkilöstöä jotta henkilöstömitoitukset täyttäisivät lain vaatimukset. Vastuualueen henkilöstökulumäärärahat ylittyivät johtuen varhe ja kuel -eläkemenoperusteisten maksujen noususta.
Toisaalta muiden vastuualueiden henkilöstökulut alittivat budjetoidun.
Suurin säästö verrattuna budjettiin osoittaa Koulutus –vastuualue. Tämä johtuu osittain lomarahan laskennallisesta budjetoinnista mutta OVTES –henkilöstön palkkamäärärahojen arviointi on
muutenkin haasteellista. Laskentatapa on muutettu vuoden 2015 talousarvioon. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen vastuualueen henkilöstökulut pienenivät.
Sivistyskeskus sai henkilöstökorvauksia, kuten sairaus-, äitiyspäivärahaa ja vanhempainpäivärahaa n. 76 000 euroa yli budjetoidun. Keskus on vuoden aikana kriittisesti arvioinut rekrytointitarpeitaan.
Keskuksen sairauspoissaolot vähenivät 412 työpäivällä verrattuna vuoteen 2013.
75
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Kaupunginvaltuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen
Sivistyskeskuksen toiminnan päämäärät:
1. Asiakas ja kuntalainen
AVAINTAVOITE
Sivistyspalvelujen ylläpitäminen ja kehittäminen koko
alueella ja kaupungin kaikille asukkaille.
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Sivistyskeskuksen palvelu- Kouluverkon kehittämisverkko on toimiva sekä sa- suunnitelman valmistuminen.
malla taloudellinen.
Mahdolliset muutokset
keskuksen palveluverkkoon
ja palveluiden järjestämiseen tehdään hallitusti.
Toteutunut:
Kouluverkon kehittämissuunnitelma
valmistui aikataulun mukaisesti. Valtuusto merkitsi suunnitelman tiedoksi
lokakuussa ja päätti että vuoden 2015
aikana laaditaan koulutoiminnan kokonaissuunnitelma.
Kirjastoverkon supistaminen. Yksi lähikirjasto suljetaan vuonna 2014.
Kirjastoverkkoa on supistettu. Valkon
lähikirjasto lakkautettiin 1.1.2014 alkaen. Valtuusto päätti marraskuussa lakkauttaa Ruotsinpyhtään lähikirjaston
1.1.2015 alkaen.
76
2. Vetovoimaisuus ja kilpailukyky
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Palvelutarjonta tähtää arjen sujuvuuden ja aktiivisen
vapaa-ajan edistämiseen,
edesauttaen myönteisen
kaupunkikuvan luomista,
kaupunkilaisten viihtyvyyttä sekä uusien asukkaiden
halua muuttaa paikkakunnalle.
Täyttää lain vaatimukset
ja lisäksi tarjota pieniä
ja suuria elämyksiä, jonka avulla erottautua edukseen positiivisesti.
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Asukasluvun kehittyminen ja
palvelujen riittävyyden tarkastelu suhteessa asukasmuutoksiin.
Toteutunut:
Sivistyskeskuksessa mm. varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä ja koulujen oppilasmäärät ovat pysyneet
lähes muuttumattomina. Päivähoitopaikkojen kysyntä on lisääntynyt.
Sisäinen valvonta, palveluiden kehittäminen ja muutostarpeisiin reagoiminen.
Toteutunut:
Sivistyskeskus kehittää jatkuvasti omia
palvelujaan ja pyrkii vastaaman muutostarpeisiin.
Lisääntyvä päivähoitopaikkojen kysyntä on osittain järjestetty henkilökunnan sisäisillä siirroilla.
3. Henkilöstö ja johtaminen
AVAINTAVOITE
Avoin toimintakulttuuri,
jonka perustana on osaava,
motivoitunut ja hyvinvoiva
henkilökunta.
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Avoin ja toimiva yhteistyö Sisäiset koulutukset, jotka
kaupungin keskusten välil- edesauttavat tavoitteen toteutumista.
lä sekä avoin ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri kuntalaisten kanssa.
Toteutunut:
Sisäisiä koulutuksia on järjestetty mm.
liittyen keskuksen kehittämissuunnitelman laadintaan. Opetushenkilöstölle
on järjestetty koulutusta paikallisesti
alueelliseen Osaava/Kunnig koulutustarjonnan kautta.
Uusien yhteistyömuotojen
kehittäminen kaupungin sisällä.
Toteutunut:
Keskusten välillä järjestettävien moniammatillisten ryhmien kautta etsitään
uusia työmuotoja jatkuvasti. Lisäksi
kolmas sektori osallistuu osaan työryhmistä.
Muodollisen kelpoisuuden
omaavien opettajien rekrytointia tehostetaan.
Toteutunut:
Opettajien rekrytointia on tehostettu
mm. parantamalla virkailmoitusten näkyvyyttä mediassa ja sähköisten rekrytointikanavien avulla.
4. Talous
AVAINTAVOITE
Talouden pidon suunnitelmallisuus ja seuranta.
Tavoitetaso
Talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen.
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Talousarvion toteuman seuranta ja ennusteiden laadinta, poikkeamiin reagointi ja
johdon toimen-piteet.
Toteutunut:
Sivistyskeskuksen hallinto, vastuualueet ja yksiköt ovat jatkuvasti seuranneet talousarvion toteumaa. Sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu: Mm. koulujen tuntikehystä on
leikattu, Valkon lähikirjasto ja Sensomotorisen keskus on lakkautettu.
Sivistyskeskus on tarkastelukauden aikana pysynyt valtuuston antamassa talousarviossa.
77
SIVISTYSKESKUS VASTUUALUEITTAIN
Hallinto ja kehittäminen
Vastuuhenkilöt: sivistysjohtaja, taloussuunnittelija, suunnittelija
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vastuualueen tavoitteena oli palvelujen tasavertainen ylläpitäminen ja kehittäminen koko alueella
ja alueen kaikille asukkaille. Palvelutuottamista varten on keskuksessa jatkettu eri toimintamallien ja ohjeistusten laadintaa sekä kehitetty uusia yhteistyömuotoja eri toimijoiden kanssa, joka on
mahdollistanut asukkaiden tasavertaisen kohtelun. Keskuksen hallintoa on kevennetty ja hallinnossa on luotu uusia moniammatillisia yhteistyömuotoja ja työtapoja.
Keskuksen vastuualueet ovat panostaneet ulkopuolisen hankerahoituksen saamiseen eri kehittämishankkeisiin, joiden avulla on voitu panostaa mm. koulutuksen kehittämiseen sekä lasten ja
nuorten hyvinvointiin. Sopeuttamisohjelman toteuttaminen ja jatkosuunnittelu, kouluverkkoselvitys, toisen asteen alueellinen selvitystyö sekä kuntarakenneselvitykset ovat heijastuneet vastuualueen toimintaan.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Palveluverkon ja -tarjonnan tarkastelu
AVAINTAVOITE
Tarkastella keskuksen palveluverkon toimivuutta ja
taloudellista tehokkuutta.
Tarkastella viranhaltija- ja
luottamushenkilöorganisaation rakenteita.
Tavoitetaso/Mittari
Aikaansaada toimiva palveluverkko tasapainoisen
talouden saavuttamiseksi.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Toteutunut:
Vuodelle 2014 asetettuja sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu ja uusien toimenpiteiden valmistelu vuosille 2015 ja 2016 on aloitettu.
Kouluverkkoselvitys on valmistunut
aikataulun mukaisesti ja se on käsitelOlemassa olevat voimavarat hyödynnetään mahdol- ty valtuustossa lokakuussa. Valtuusto
lisimman tehokkaasti tehok- päätti, että laaditaan koulutoiminnan
kuuden ja taloudellisuuden kokonaissuunnitelma vuoden 2015 aikana.
lisäämiseksi.
Keskuksen johtaja ja vastuualueiden esimiehet valmistelevat vaihtoehtoja lautakuntiin siten että muutokset
olisivat hallittuja.
Keskuksen toiminnot pyritään järjestämään mahdollisimman tehokkaasti.
Mahdollisten eläköitymisten yhteydessä työtehtävät järjestetään uudelleen,
missä se on mahdollista.
Sivistyskeskuksen hallinnossa työtehtäviä on järjestelty uudelleen eläköitymisten johdosta.
78
Osallistuminen alueellisiin lukiohankkeisiin
AVAINTAVOITE
Lukiokoulutuksen alueellisten selvitystöihin osallistuminen.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
- Suomenkielisen lukiokou- Keskuksen johtaja sekä lulutuksen alueellinen kehit- kioiden rehtorit osallistuvat
aktiivisesti prosessiin.
täminen (Lapinjärvi, Porvoo, Askola).
Toteutunut:
Myllyharjun lukion rehtori on aktiivisesti osallistunut alueelliseen suomenkielisen lukioverkostotyöhön.
- Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen alueellinen kehittäminen (Sipoo, Porvoo,
Kotka).
Ruotsinkielinen lukiokoulutuksen alueellinen selvitys on valmistunut ja operatiivinen yhteistyösopimus on hyväksytty. Yhteistyösopimus astuu voimaan
1.1.2015.
Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö on aloitettu joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on löytää
alueellinen yhteinen näkemys toisen
asteen koulutuksesta ja turvata toisen
asteen koulutusmahdollisuudet kaupungin nuorille jatkossakin.
Tasapainoinen talous
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Talousarvion toteuman seu- Talousarviossa pysyminen
ranta ja ennusteiden laadinTalousraportointi ja sen
ta, poikkeamiin reagointi
pohjalta tehtävät tarvittaja johdon toimenpiteet.
vat johtamis- ja mahdolliset sopeuttamistoimenpiteet.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kustannusten hallinta,
taloudellinen toiminta,
uusien toimintatapojen etsiminen, prosessien ja palveluketjujen jatkuva parantaminen ja tehostaminen.
Toteutunut:
Sivistyskeskuksen hallinto, vastuualueet ja yksiköt ovat jatkuvasti seuranneet talousarvion toteumaa. Sopeuttamisohjelman toimenpiteitä on toteutettu.
Sivistyskeskus on tarkastelukauden aikana pysynyt valtuuston antamassa talousarviossa.
79
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C400 Hallinto ja kehittäminen
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
josta sisäiset
Toimintakulut
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
87
38
38
6
10
10
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
40
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
3
7%
-10
-1 073
-1 071
-1 071
-1 014
58
-5 %
josta sisäiset
-49
-47
-47
-42
6
-12 %
Toimintakate
-986
-1 034
-1 034
-974
60
-6 %
josta sisäiset
-43
-38
-38
-42
-4
10 %
-943
-996
-996
-932
64
-6 %
-44
-44
-44
-111
-67
152 %
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
Sivistyskeskuksen toimitilojen (Karlskronabulevardi 8) ennen kuntaliitosta tehtyjen peruskorjausten poistot korjattiin takautuvasti vastaamaan poistosuunnitelmaa. Osakehuoneistojen kohdalla
peruskorjauksen poistoaika on 5 vuotta kun se rakennusten kohdalla on 20 vuotta.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Nettomenot, euro/asukas
63,6
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
66,6 ulk.
67,3
(69,0 + sis.)
(70,0 + sis.)
Talousarviossa käytetty asukasluku oli 15 541 ja tilinpäätöksessä 15 493 asukasta.
80
Päivähoito- ja varhaiskasvatuspalvelut
Vastuuhenkilö: varhaiskasvatuspäällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Varhaiskasvatuksessa olevien lasten määrä on kasvanut huomattavasti syksyllä 2014. Päivähoitopaikkojen määrää on lisätty lähinnä Loviisan keskustan alueella, jossa lapsiluku on ollut suurin,
jotta kaikille tarvittaville lapsille on mahdollistettu päivähoitopaikka. Lapsiennuste näyttää kuitenkin, että lapsimäärät ovat laskussa, joten päivähoitopaikkojen lisäys on väliaikainen.
Avoin päiväkoti Treffiksen keskustan toimintapaikoissa on syksyllä 2014 vähentynyt osanottajia,
lisääntyneen kokopäivä- että osa-aikahoidossa tarvitsijoiden johdosta. Tämä on mahdollistanut
sen, että Treffis on voinut tarjota toimintaa Isnäsissä kerran viikossa. Isnäsissä lapsiluku on tällä
hetkellä korkeampi kuin ennen.
Määrlahden ja Rauhalan päiväkotien tiloihin on ollut mahdollista sijoittaa muuta toimintaa, esikoulujen muutettua Länsiharjun koulun tiloihin. Määrlahden päiväkotiin perustettiin uusi päiväkotiryhmä. Tämä mahdollisti ryhmäperhepäiväkoti Hulivilin toiminnan lakkauttamisen. Hulivili toimi vuokratiloissa, jotka eivät soveltunut ryhmäperhepäiväkotitoimintaan. Rauhalan päiväkotiin perustettiin
suomenkielinen leikkikerho, joka aloitti toimintansa syyskuussa 2014.
Ruotsinkielinen esikoulu on toiminut Generalshagenin koulun tiloissa jo vuoden. Björnungarnaryhmäperhepäiväkodin lapset ja aikuiset siirrettiin esikoulun entisiin tiloihin Villekullan päiväkotiin
vuoden 2014 alkupuolella kun heidän tiloissa oli vakavia sisäilmaongelmia. Björnungarna-ryhmäperhepäiväkodin vuokrasopimus sanottiin irti ja syksyllä 2014 perustettiin Villekullan päiväkotiin
uusi päiväkotiryhmä ja Björnungarna-ryhmäperhepäiväkodin toiminta lakkautettiin.
Vuorohoidon tarve on pysynyt jokseenkin samalla tasolla kuin edellisvuosina, mutta viikonlopun
hoidon tarve on vähentynyt. Viikonloppuhoito kahdessa eri päiväkodissa on vaatinut lisäresurssia
henkilöstöön.
Erityispäivähoidon tuen piirissä oli 123 lasta. Tämä tarkoittaa kasvua 31 lapsella vuoteen 2013
verrattuna. Kasvu on ollut suurinta monikulttuuristen lasten parissa (82 %) ja päivähoidon omassa
seurannassa olevien lasten parissa (85 %). Nämä lapset tarvitsevat usein tukea puheen- ja kielenkehityksessä.
Varhaiskasvatuksen laadullista kehittämistä on jatkettu tavoitteellisesti. Henkilökunta on osallistunut koulutuksiin, jotka on järjestetty sekä omassa kunnassa että toisella paikkakunnalla. Koulutussuunnitelmaa ja seurantaa osallistumisesta tehdään säännöllisesti kehityskeskustelujen yhteydessä.
Syksyllä 2014 viisi päiväkodinjohtajan tehtävää yhdistettiin kahteen hallinnolliseen tehtävään ajalle 1.8.2014–31.7.2015. Toinen päiväkodinjohtaja vastaa kahdesta päiväkodista ja toinen kolmesta. Aikaisemmin nämä viisi päiväkodinjohtajaa työskentelivät myös lapsiryhmissä. Lapsiryhmiin
palkattiin lakiasetusten mukaisesti tarpeeksi lastentarhanopettajia. Tämä järjestely arvioidaan keväällä 2015.
81
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Toimivien ja laadukkaiden varhaiskasvatuspalveluiden tarjoaminen lapsiperheille
AVAINTAVOITE
Riittävät ja monipuoliset
varhaiskasvatuspalvelut.
Tavoitetaso/Mittari
Kaikilla perheillä hoidontarpeen ja lapsen hyvinvoinnin kannalta sopiva
hoitojärjestely.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Säännöllinen palvelujen riittävyyden tarkastelu suhteessa palvelujen tarpeeseen ja
muutostarpeisiin reagointi.
Toteutunut:
Kahden ryhmäperhepäiväkodin muuttaminen päiväkotiryhmiksi päiväkotien
tilohin siirtymisen yhteydessä lisäsi
päivähoitopaikkojen määrää. Kun tarve on ollut suuri, joihinkin lapsiryhmiin
on lisätty henkilökuntaa saadakseen lisäpaikkoja päivähoitoon.
Lapsiystävällisen kaupunkikuvan ylläpitäminen ja edelleen kehittäminen
AVAINTAVOITE
Toimivat ja laadukkaat lapsiperheiden palvelut, jotka
houkuttelevat uusia asukkaita kaupunkiin.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Monipuolisten päivähoito- Päivähoitomuotoja kehitetään laajentamalla leikkitoipalvelujen saatavuus.
mintaa ja jos mahdollista perustamalla kielikylpyryhmä
keskustan alueelle.
Osittain toteutunut:
Uusi suomenkielinen leikkikerhoryhmä
on aloittanut toimintansa Rauhalan
päiväkodissa 1.9.2014.
Kielikylpyryhmien perustaminen sekä
varhaiskasvatukseen että opetukseen
vaatii lisäresursseja niin opetushenkilöstöön kuin tilojen suhteen, niin se ei
ole ollut mahdollista toteuttaa.
Varhaiserityiskasvatuksen
palvelut jokaiselle tukea
tarvitsevalle lapselle.
Kotihoidon tukeminen.
Lapsen tuen tarve tunnistetaan varhaisessa vaiheessa ja tarvittavat tukimuodot
otetaan käyttöön. Moniammatillinen yhteistyö ja varhainen puuttuminen.
Toteutunut:
Varhaiskasvatuksen resurssikertoimet
on otettu käyttöön.
Varhaiserityiskasvatuksen työryhmä
on perustettu.
Toteutunut:
Kotihoidontuen kuntalisä
alle 3-vuotiaiden lasten van- Kotihoidontuen kuntalisää on maksettu suunnitelman mukaisesti.
hemmille.
Henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpitäminen
AVAINTAVOITE
Henkilöstön työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen ylläpitäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Motivoitunut hyvinvoiva
henkilöstö.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Säännölliset kehityskeskustelut.
Toteutunut:
Vuosittaiset kehityskeskustelut on pidetty kaikissa yksiköissä. Esimiehet
ovat osallistuneet kehityskeskustelukoulutukseen.
Uusien esimiesten mentorointi.
Toteutunut:
Uuden esimiehen aloittaessa työssään
hänelle on osoitettu tukihenkilö varhaiskasvatuksesta ja tarjottu mahdollisuutta ottaa yhteyttä Loviisan kaupungin koulutettuun menttoriin.
Työnohjauksen saatavuus
tarvittaessa.
Toteutunut:
Työnohjausta on voitu järjestää henkilöstölle kun siihen on ollut tarvetta.
Sairaspoissaolojen väheneminen.
82
AVAINTAVOITE
Henkilöstön osaamisen ja
ammattitaidon ylläpitäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Koko henkilöstön osallistu- Esimiehet kannustavat alaiminen säännölliseen täysiaan koulutussuunnitelman
dennyskoulutukseen.
mukaisesti osallistumaan
koulutuksiin.
Toteutunut:
Esimiehet ovat ohjanneet henkilöstöään täydennyskoulutuksiin, jotka ovat
koulutussuunnitelman mukaisia ja tukevat päiväkodin toiminnan linjauksia.
Toteutunut:
Koko varhaiskasvatushenkilöstölle
suunnattu yhteinen täydennyskoulutus
järjestettiin 20.9.2014.
Yhteisiä koulutuksia koko
henkilökunnalle Loviisassa.
Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus
AVAINTAVOITE
Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus.
Tavoitetaso/Mittari
Talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Toteutunut:
Uusien henkilöiden/sijaisten palkkaamista on arvioitu tapauskohtaisesti,
kuitenkin päivähoitoasetuksen henkilöstömitoitusta koskevia määräyksiä
noudattaen.
Talouden tiukka seuranta
myös yksikkötasolla.
Henkilöstömenojen oikea
kohdentaminen.
Taloudellinen ajattelu osaksi arkea.
Alle 3-vuotiaiden lasten suuri määrä
syksyllä 2014 aiheutti tarvetta palkata
lisähenkilöstöä päiväkoteihin.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C410 Päivähoito- ja varhaiskasvatus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
josta sisäiset
811
786
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
786
914
128
16 %
-7 789
-7 833
-44
1%
-1 225
-1 230
-5
-7 003
-6 919
84
-1 225
-1 229
-4
-5 778
-5 690
89
-3
-3
1
Toimintakulut
-7 558
-7 785
josta sisäiset
-1 206
-1 225
Toimintakate
-6 747
-6 999
josta sisäiset
-1 205
-1 225
Toimintakate ulkoinen
-5 542
-5 774
-3
-3
Poistot ja arvonalentumiset
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
-4
-4
-4
-1 %
-2 %
Päivähoitomaksuja kertyi arvioitua enemmän. Verrattuna vuoden 2013 tilipäätökseen kasvu oli n.
98 000 euroa ja budjetti ylittyi n. 68 000 eurolla. Myös myyntituloja kertyi n. 50 000 euroa budjetoitua enemmän. Ulkopaikkakuntalaisille myytävien hoitopaikkojen ja –palveluiden määrää on vaikea arvioida ennalta.
83
Vastuualueen ulkoiset toimintakulut ylittivät budjetoidun n. 39 000 eurolla. Ylitys johtui henkilöstökuluista. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen vastuualueen henkilöstökulut nousivat 7 %:lla.
Erityisesti alle 3-vuotiaiden lasten suuri määrä päivähoidossa aiheutti vuonna 2014 tarvetta palkata lisähenkilöstöä jotta henkilöstömitoitukset täyttäisivät lain vaatimukset. Vastuualueen henkilöstömäärärahan ylitys tilinpäätöksessä oli n. 105 000 euroa ja se johtui suurimmalta osin varhe
ja kuel -eläkemenoperusteisten maksujen noususta. Säästöjä syntyi muun muassa kuntalisissä ja
asiakaspalveluiden ostoissa.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
0–6 -vuotiaiden määrä
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
1 050
884
464
480
502
6 611
6 893 ulk.
6 719 ulk.
(9 249 + sis.)
(8 968 + sis.)
Päiväkotihoidossa
lapset
euro/lapsi, netto
Ryhmäperhepäivähoidossa
lapset
euro/lapsi, netto
61
60
43
8 319
7 952 ulk.
9 287 ulk.
(9 264 + sis.)
(10 850 + sis.)
25
20
26
11 026
14 000 ulk.
11 136 ulk.
(14 328 + sis.)
(11 430 + sis.)
Perhepäivähoidossa
lapset
euro/lapsi, netto
Yhteensä päivähoidossa
varhaista ja erityistä tukea tarvitsevat lapset
92
90
123
vuorohoidossa olevat lapset
33
40
35
lakisääteinen, lapsia
293
270
305
kuntalisä, perheitä
274
240
273
lakisääteinen, lapsia
32
45
24
kuntalisä, lapsia
30
45
23
Treffis/perheitä/vuosi
194
180
183
lapsia leikkikerhoissa
26
40
33
Kotihoidon tuet
Yksityisen hoidon tuet
Avoin varhaiskasvatus
Kotihoidontuen kuntalisän perhemäärään on laskettu jokainen perhe, joka on saanut kuntalisää
vuoden 2014 aikana, riippumatta siitä ovatko he saaneet kuntalisää koko vuodelta vai ainoastaan
esim. yhdeltä kuukaudelta. Loppuvuodesta maksun saajia on ollut vähemmän.
84
Koulutus
Vastuuhenkilöt: koulutuspäällikkö ja rehtorit/koulunjohtajat
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Suomenkielisen koulukeskuksen rakennustyöt etenivät aikataulun mukaisesti ja uudisrakennus
valmistui kesällä 2014. Päätös yhtenäiskoulun muodostamisesta ja keskuksen rehtorijärjestelyistä tehtiin loppuvuodesta.
Kouluverkkoselvitys valmistui huhtikuussa.
Uuden oppilashuoltolain mukainen moniammatilinen ohjausryhmä on aloittanut toimintansa.
Opetushenkilöstölle on tarjottu monipuolista koulutustarjontaa alueellisen Osaava/Kunnig -projektin kautta.
Perusopetuksen opetussuunnitelmatyö on käynnistetty.
Keskuksen kehittämissuunnitelmatyötä on jatkettu muiden vastuualueiden kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustusta koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin peruskouluissa.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Uuteen opetussuunnitelmaan valmistautuminen
AVAINTAVOITE
Opetussuunnitelmien päivittäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Käynnistetään uuden paikallisen opetussuunnitelman laatimisprosessi.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Opetussuunnitelmaryhmien Toteutunut:
Opetussuunnitelmatyön (ops) johtoperustaminen.
ryhmä on perustettu. Opettajille on
järjestetty paikallinen vesopäivä liittyen ops:iin. Osa opettajista ovat osallistuneet alueelliseen NOPS- koulutukseen (Narratiivinen ops).
Osallistutaan valtakunnallisiin koulutustilaisuuksiin.
Johtoryhmä/rehtoritiimi on osallistunut Opetushallituksen ja Aluehallintoviraston koulutustilaisuuksiin.
85
Yhteistyön kehittäminen
AVAINTAVOITE
Yleisen-, tehostetun ja erityisen tuen- (kolmiportaisuus) kehittäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Tehostetun tuen ja erityisen tuen toimintamuotojen vakiinnuttaminen.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Koordinoidaan erityisopetta- Toteutunut:
Suomenkielisten koulujen laaja-alaijien välityksellä.
silla erityisopettajilla on erityisopetustiimi jota johtaa Harjuntaustan koulun rehtori. Ruotsinkielisiä laaja-alaisia
erityisopettajia johtaa Parkskolanin
rehtori.
Uuden oppilashuoltolain mukainen
moniammatilinen ohjausryhmä on
aloittanut toimintansa. Kolmiportaisen
tuen käsikirja on valmistunut.
TOI-opetuksen toimintamallien vakiinnuttaminen.
TOI-opetuksen siirto suo- TOI-opetukselle rakennetut
menkieliseen koulukeskuk- tilat otetaan käyttöön.
seen.
Oppilashuollon ja yhteistyön kehittäminen perusturvan kanssa.
Panostetaan lasten ja
nuorten hyvinvoinnin edistämiseen moniammatillisella yhteistyöllä.
Säännölliset moniammatilliset tapaamiset sivistyksen ja
perusturvan välillä.
Luodaan yhteisiä toimintaja yhteistyömuotoja sekä toteutetaan hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Toteutunut:
Toi(opetus toiminta-alueittain) ja vomopetus on aloittanut uusissa tiloissa
elokuussa 2014.
Toteutunut:
Tapaamisia ja koulutustilaisuuksia on
järjestetty muun muassa koskien uutta oppilashuoltolakia ja siihen liittyviä
järjestelyjä.
Kouluverkon kehittämissuunnitelman toteutuminen
AVAINTAVOITE
Kouluverkon kehittämissuunnitelman valmistuminen.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Koulutusta ja kouluverkkoa Työryhmä valmistelee vaih- Toteutunut:
toehtoisia toimenpide-ehdo- Kouluverkkoselvityksen loppuraportti
kehitetään niin, että kouon valmistunut aikataulun mukaiseslutuskustannukset pysyvät tuksia päätöksentekoon.
ti ja sen on käsitelty valtuustossa lokohtuullisella tasolla ilman,
kakuussa. Valtuusto päätti myös, että
että opetuksen laatu ja tulaaditaan koulutoiminnan kokonaisloksellisuus kärsii.
suunnitelma vuoden 2015 aikana.
Keskuksen kehittämissuunnitelmatyön käynnistäminen
AVAINTAVOITE
Keskuksen kehittämissuunnitelmatyön käynnistäminen.
Tavoitetaso/Mittari
Yksiköiden esimiehiä perehdytetään kehittämistyöhön.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Järjestetään paikallista koulutusta ja osallistutaan valtakunnallisiin koulutuksiin
KuntaKesu ja Topp-kompetens).
Toteutunut:
Kehittämissuunnitelmatyö on käynnistetty. Koulutuspäällikkö on osallistunut
valtakunnallisiin Kunta Kesu ja Toppkompetens- koulutuksiin. Rehtoreille
ja luottamushenkilöille on järjestetty
seminaareja. Rehtoritiimi on osallistunut coachingtilaisuuksiin kehittämistyön alussa.
86
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C420 Koulutus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
1 214
1 074
1 074
1 241
3
2
2
3
josta sisäiset
Toimintakulut
TOTEUTUMA 2014
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
167
16 %
-16 233
-16 490
-16 490
-15 515
974
-6 %
josta sisäiset
-3 244
-3 250
-3 250
-2 711
540
-17 %
Toimintakate
-15 019
-15 416
-15 416
-14 274
1 142
-7 %
josta sisäiset
-3 241
-3 248
-3 248
-2 708
540
-17 %
-11 777
-12 167
-12 167
-11 566
601
-5 %
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-1
Toimintatuottojen kasvu koostuu ulkopuolisesta rahoituksesta jota on haettu erilaisiin hankkeisiin
ja kehittämistoimintaan, n. 89 000 euro yli budjetoidun, sekä sopimuksiin ja lainsäädäntöön perustuvasta kotikuntalaskutuksesta, n. 74 000 euroa yli budjetoidun.
Toimintakulut ovat alittaneet budjetoidun. Suurimmat säästöt syntyivät henkilöstömenoissa. Tämä
johtuu osittain lomarahan laskennallisesta budjetoinnista mutta OVTES –henkilöstön palkkamäärärahojen arviointi on muutenkin haasteellista. Laskentatapa on muutettu vuoden 2015 talousarvioon. Verrattuna vuoden 2013 tilinpäätökseen vastuualueen henkilöstökulut pienenivät 0,4 %:lla.
Vastuualue on myös kriittisesti arvioinut rekrytointitarpeitaan.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
Määrä
Kouluja
Esikouluryhmät/oppilasmäärä*)
Peruskouluryhmien lukumäärä/oppilasmäärä
18
18
18
16,5*)/165
16/143
16,5/151,5
103,5/1 470,5
107/1 497
105/1 494
Erityisen tuen piiriin siirretyt, % **)
9,3**)
9,7
9,3
Peruskouluoppilasta/koulunkäyntiavustaja
25***)
42
41,2
5 169
5 577 ulk.
5 158 ulk.
(6 163 + sis.)
(5 632 + sis.)
663
701
612
7 234
7 599 ulk.
7 266 ulk.
(9 706 + sis.)
(9 023 + sis.)
799
822
Talous
Esikoulukustannukset/oppilas, netto, euro
Esikoulun kuljetuskustannukset/oppilas,
netto, euro
Perusopetuksen kustannukset/oppilas,
netto, euro
Perusopetuksen kuljetuskustannukset/oppilas,
netto, euro
789
*) esikoulu toimii vuosiluokkien 1 ja 2 yhteydessä; kolmessa koulussa lukuvuonna 13–14 ja neljässä lukuvuonna 14–15
**) 151,5 oppilasta vuonna 2013 ja 153 vuonna 2014
***) 59 henkilöä sekä vuonna 2012 että 2013 ja 60 henkilöä vuonna 2014.
87
Lukio- ja ammatillinen koulutus
Vastuuhenkilöt: sivistysjohtaja sekä rehtorit
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vuoden 2014 aikana lukiot osallistuivat aktiivisesti alueellisten lukioverkostojen toimintaan. Lukiot verkottuivat valtakunnallisesti pienten lukioiden kanssa ja ylläpitivät ja kehittivät kansainvälisiä
suhteita. Myllyharjun lukiossa suoritettiin vuoden 2014 aikana laajoja peruskorjauksia. Lukioissa
opiskelijoiden ja opettajien mahdollisuudet tieto- ja viestintätekniikan käyttöön paranivat.
Syksyllä kaupunki otti kantaa tuleviin lakiesityksiin liittyen sekä toisen asteen rahoitukseen että
järjestämislupiin. Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö aloitettiin loppuvuodesta.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Laadukkaan ja ajanmukaisen lukiokoulutuksen turvaaminen ja kehittäminen
AVAINTAVOITE
Lisätään lukioiden houkuttelevuutta.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Opiskelijamäärän kasvu
vuoden 2013–2014 tasosta.
Opiskelijoiden ja opettajien
kansainvälisen yhteistyön
kehittäminen.
Osittain toteutunut:
Molemmissa lukioissa on aktiivisesti
kehitetty ja laajennettu kansainvälistä yhteistyöverkostoa. Opiskelijamäärä
laski verrattuna vuoteen 2013.
Osallistutaan aktiivisesti
alueellisiin lukioverkoston
kehittämishankkeisiin.
Kehitetään mm. verkko-opetusta ja joustavia opetusmenetelmiä. Lisäksi kehitetään
opettajien ja opiskelijoiden
TVT-taitoja sekä kehitetään
yhteistyötä yritysten kanssa
panostaen yrittäjyyskasvatukseen.
Toteutunut:
Valmisteluja sähköisten ylioppilaskirjoitusten käynnistämiseksi vuonna
2016 on jatkettu. Opettajia on koulutettu verkko-opetuksen ja TVT-taitojen
kehittämisessä.
Etsitään uusia yhteistyötahoja ja toimintamuotoja.
Yrittäjyyskasvatus näkyy molempien
lukioiden toiminnassa.
Paikallisen ja alueellisen yhteistyön kehittäminen
AVAINTAVOITE
Lukiokoulutuksen alueellisiin selvitystöihin osallistuminen.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
- Suomenkielisen lukiokou- Keskuksen johtaja sekä lulutuksen alueellinen kehit- kioiden rehtorit osallistuvat
aktiivisesti prosessiin.
täminen (Lapinjärvi, Porvoo, Askola).
Toteutunut:
Myllyharjun lukion rehtori on aktiivisesti osallistunut alueelliseen suomenkielisen lukioverkostotyöhön.
- Ruotsinkielisen lukiokoulutuksen alueellinen kehittäminen (Sipoo, Porvoo,
Kotka).
Ruotsinkielinen lukiokoulutuksen alueellinen selvitys on valmistunut ja operatiivisen yhteistyösopimus on hyväksytty. Yhteistyösopimus astuu voimaan
1.1.2015.
Alueellinen toisen asteen koulutuksen selvitystyö on aloitettu joulukuussa. Selvityksen tavoitteena on löytää
alueellinen yhteinen näkemys toisen
asteen koulutuksesta ja turvata toisen
asteen koulutusmahdollisuudet kaupungin nuorille jatkossakin.
88
Toisen asteen ammatillinen koulutus turvataan itäiselle Uudellemaalle esimerkiksi tarjoamalla
Loviisaa vaihtoehdoksi ruotsinkielisen toiminnan sijoituspaikkakunnaksi.
Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus
AVAINTAVOITE
Talousarvion toteuman seuranta ja ennusteiden laadinta sekä poikkeamiin reagointi oman vastuualueen
kohdalla.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Talousarviossa pysyminen. Kustannusten hallinta, taloudellinen toiminta, uusien
toimintatapojen etsiminen.
Talousraportointi ja sen
pohjalta tehtävät tarvittavat toimenpiteet.
Toteutunut:
Talousarvoin avaintavoitteet ovat toteutuneet.
Taloudesta on raportoitu 2 kertaa vuodessa. Lukioiden toimintakulut ovat
hiukan alittuneet.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C430 Lukio- ja ammatillinen koulutus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
44
16
16
58
1
1
1
1
-1 865
-1 807
-1 807
josta sisäiset
-470
-401
Toimintakate
-1 821
josta sisäiset
josta sisäiset
Toimintakulut
Toimintakate ulkoinen
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
42
267 %
-1 768
39
-2 %
-401
-398
4
-1 %
-1 792
-1 792
-1 710
82
-5 %
-469
-400
-400
-396
4
-1 %
-1 352
-1 391
-1 392
-1 314
78
-6 %
-1
Toimintatuottojen kasvu koostuu ulkopuolisesta rahoituksesta jota on haettu erilaisiin hankkeisiin
ja kehittämistoimintaan.
Lukioiden yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto)
(ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Opiskelijamäärä
Opetustunnit
Netto, euro/opiskelija
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
187,5
189
176
376
370
364
7 165
7 274 ulk.
7 439 ulk.
(9 393 + sis.)
(9 692 + sis.)
89
Vapaa sivistystyö
Vastuuhenkilöt: sivistysjohtaja ja rehtori
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Valkon kansalaisopisto toteutti 6 736 tuntia vuonna 2014, joista Loviisan kaupungissa toteutettiin
4 453 tuntia eli 66 % opiston kokonaistuntimäärästä. Lapinjärvellä toteutui 1 126 tuntia eli 17 %
sekä Pyhtäällä 17 % eli 1 157 tuntia. Lovisa svenska medborgarinstitutin toteutuneista 5 285 tunneista Loviisassa järjestettiin 4 504 tuntia eli 85 %, Lapinjärvellä 596 tuntia eli 11 % sekä Pyhtäällä 185 tuntia eli 4 %.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Laadukkaan suomen- ja ruotsinkielisen kurssitoiminnan ylläpitäminen nykyisessä laajuudessaan
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Kurssitarjonta vastaa kysyntää ja toteutuu valtionosuustuntimäärän mahdollistamassa laajuudessa.
Suunniteltavan ja toteutuvan tuntimäärän suhde
tasapainossa, opiskelijamäärä ennallaan tai kasvava.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Toimintaprosessit toteutetaan kirjattujen periaatteiden mukaan.
Toteutunut;
Valtionosuustunnit:
- Lovisa Mi: 4 499
- Vako: 5 756
Toteutuneet tunnit:
- Lovisa Mi: 5 285
- Vako: 6 736
Kursseja on täten toteutettu yli valtionosuustuntimäärän kuitenkin niin
että talousarviossa on pysytty.
Yhteisöllisen ja verkostoituvan toimintakulttuurin vahvistaminen
AVAINTAVOITE
Yhteistoiminta muiden oppilaitosten ja sidosryhmien
kanssa vastaa uuden lain
vaatimuksia sekä lujittaa vapaan sivistystyön merkitystä ja näkyvyyttä toimintaalueella.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Nykyisten yhteistoiminta- Työvuosisuunnitelmaan kir- Toteutunut:
jatut yhteistoiminta-suunnimuotojen säilyttäminen
Paikalliset: Almintalon tukiyhdistys,
ja uusien käynnistäminen telmat ja -hankkeet.
Kuggomin tukiryhmä, Mi –föreningen,
mahdollisuuksien mukaan.
Valkon ko:n opistolaisyhdistys, Loviisan Tanssi- ja sirkuskoulu, Avoinna –
Öppet, Taiteen perusopetus
Alueelliset: Osaava ja oppiva 2020 –
viiden uusmaalaisen opiston yhteishanke, PostKunnig, fri bildning i Södra
Finland, Öppna uni i Östnyland: Borgå
Mi, Sibbo Mi, Åbo Akademi/Enhet för
livslångt lärande
Taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty toiminta
AVAINTAVOITE
Kestävä taloudenpito.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Talousarviossa pysyminen. Prosessien ja palveluketjuToteutunut:
jen jatkuva parantaminen ja Osavuosiraportointi laadittu 2 kertaa
tehostaminen.
vuodessa.
Toimintatuotot (mm. kurssimaksutuotot) ovat olleet ennakoitua suuremmat. Täten mm. nettokulut/opiskelija
sekä nettokulut/opetustunti jäivät arvioitua alhaisemmiksi.
90
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C440 Vapaa sivistystyö
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
josta sisäiset
Toimintakulut
josta sisäiset
TOTEUTUMA 2014
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
255
209
209
219
10
5%
10
3
3
11
8
-1 130
-1 102
-1 102
-1 069
33
-3 %
-154
-108
-108
-136
-28
26 %
Toimintakate
-875
-894
-894
-850
44
-5 %
josta sisäiset
-144
-105
-105
-125
-20
19 %
Toimintakate ulkoinen
-731
-789
-789
-726
63
-8 %
Toimintatuotot ylittivät budjetoidun maksutuotoissa n. 20 000 eurolla.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Opiskelijoita, MI/Vako
Opetustunteja, MI/Vako
Nettokulut, euro/opiskelija
Nettokulut, euro/opetustunti
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
1 395/1 808
=3 203
5 464/6 911
= 12 375
1 400/1 800
= 3 200
5 500/7 000
= 12 500
1 388/1 817
=3 205
5 285/6 736
= 12 021
228
247 ulk.
226 ulk.
(279 + sis.)
(265 + sis.)
63 ulk.
60 ulk.
(71 + sis.)
(71 + sis.)
59
91
Vapaa-aikatoimi
Vastuuhenkilö: vapaa-aikatoimen päällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vastuualueen toiminta on ollut tavoitteiden mukaista. Vapaa-aikatoimen taloudellinen tulos on
hyvä kiitos ulkopuolisen hankerahoituksen sekä säästöillä henkilöstössä. Vapaa-aikatoimelle on
myönnetty ulkopuolista rahoitusta etsivälle nuorisotyölle ja harrastustoiminnan kehittämiselle.
Vapaa-aikatoimi on ollut mukana seuraavissa kansallisissa hankkeissa 2014: Voimaa vanhuuteen, Erityisliikunta ja Onnistunut nuorisotakuu.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Toimiva nuoriso- ja liikuntatoimi joka palvelee kaupungin asukkaita tasapuolisesti koko kunnassa
AVAINTAVOITE
Aktiivisia ja monipuolisia
yhdistyksiä koko kunnan
alueella.
Tavoitetaso/Mittari
Vapaa-aikatoimi tukee yhdistystoimintaa.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Avustuksia maksetaan toiminnan laajuuden mukaan.
Vapaa-aikalautakunnan seuraavustukset vuonna 2014:
nuorisoseurat 26 381 euroa (17 seuraa) ja urheiluseurat 46 607 euroa (28
seuraa).
Nuorisotoimi on aktiivinen toimija ja yhteistyötaho nuoria koskevissa asioissa
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Nuorisotiloja eri osissa kun- Nykyistä laajaa verkostoa
taa.
ylläpidetään.
Etsivä nuorisotyö.
Onnistunut nuorisotakuu.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Oma toimintaa ja yhteistyötä kolmannen sektorin
kanssa.
Tuen tarpeessa olevia nuo- Nuoria autetaan sellaisten
ria tavoitetaan.
palveluiden ja tuen piiriin
missä edistetään hänen kasvuaan.
Suomen Nuorisoyhteistyö Suomen Nuorisoyhteistyö
Allianssi ry tekee selvityk- Allianssi ry tekee selvityksen
nuorisotakuun toteuttamisen nuorisotakuu työstä
sesta Loviisassa, Lohjalla ja
mm. Loviisassa. Tilastoja nuorisotyöttömyydestä, Keravalla.
nuoria ilman opintopaikkaa ja nuoria ilman tutkintoa.
Vapaa-aikatoimi palkkaa
nuorisotakuun toteuttamiseksi kahdeksaksi kuukaudeksi kolme palkkatukikelpoista nuorta.
Omana toimintana: Forum, Valko ja
Ruukki. Yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa Koskenkylä, Tesjoki ja
Liljendal.
Etsivillä nuorisotyöntekijöillä oli vuonna 2014 yli 200 asiakasta.
Hanke päättyi kesäkuussa 2014.
Nuorten ja ammattilaisten näkemyksiä nuorisotakuun toteutuksesta ja kehittämisestä.
Esimerkiksi liikuntahallien il- Nuorisotoimella oli pääsääntöisesti
tavahtimestaritoiminnot nel- kolme nuorta palkattuna sanssijä kuukautta keväällä ja neljä kortilla.
syksyllä.
Liikuntatoimi panostaa yleisten toimintaedellytysten luomiseen liikunnan harrastamiseen
AVAINTAVOITE
Erityisliikuntaa kunnille
2013–14. Erityisliikunnan
kehittämishanke.
Tavoitetaso/Mittari
Kysely yhdistyksille, Loviisan erityisliikunnan peruskartoitus.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Kysely, peruskartoitus ja kehittämissuunnitelma
Kysely, peruskartoitus ja kehittämissuunnitelma tehty
92
Taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty toiminta
AVAINTAVOITE
Taloudenpidon ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus.
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Vapaa-aikatoimi on pysynyt talousarviossa.
Talousarviossa pysyminen. Talouden tiukka seuranta
myös yksikkötasolla.
Talousraportointi ja sen
pohjalta tehtävät tarvitta- Henkilöstömenojen oikea
kohdentaminen.
vat johtamis- ja mahdolliset sopeuttamistoimenpiteet.
Taloudellinen ajattelu osaksi arkea.
Taloudellinen ajattelu on osana arkea.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C450 Vapaa-aikatoimi
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
444
josta sisäiset
286
259
113
-1 669
-1 716
josta sisäiset
-903
-883
Toimintakate
-1 226
-1 430
josta sisäiset
-644
-770
Toimintakate ulkoinen
-582
-661
-6
-7
Toimintakulut
Poistot ja arvonalentumiset
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
0
286
-7
-7
-7
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
438
152
53 %
113
257
144
-1 723
-1 683
40
-2 %
-883
-912
-29
3%
-1 437
-1 245
192
-13 %
-770
-655
114
-15 %
-667
-590
78
-12 %
-7
-7
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
MYÖNNETYT AVUSTUKSET/ASUKAS, euro
(15 493 as.)
Liikuntatoiminta
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
3,15
2,96
3,11
1,71
1,87
1,70
13
13
13
95 %
100 %
95 %
Agricola-halli
95 %
100 %
95 %
Liljendalin liikuntatalo
70 %
75 %
70 %
Nuorisotoiminta
Nuorisotilojen aukiolo: iltoja/viikko
LIIKUNTAHALLIEN KÄYTTÖASTE
Liikuntahalli
Valkon monitoimitalo
Jäähalli
Järjestettyjen tilaisuuksien lukumäärä
75 %
85 %
75 %
100 %
100 %
100 %
70
80
70
93
Museo- ja kulttuuritoimi
Vastuuhenkilö: kirjasto- ja kulttuuritoimen päällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Museo- ja kulttuuritoimen päällikön jäätyä eläkkeelle kevättalvella 2014 hänen tehtävänsä jaettiin
uuden museointendentin sekä kirjastotoimenpäällikön kesken. Toiminta on järjestetty talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
Monipuolista kulttuuritarjontaa kaikille ikäryhmille
kahdella kielellä koko kaupungin alueella.
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Tarjota kaikille asukkaille
Järjestetään tapahtumia ja
Kulttuuritoimisto järjesti itse tai yherilaisia kulttuurielämyksiä. näyttelyjä, pidetään yhteyttä teistyössä 56 tapahtumaa, 3 näytteyhdistyksiin.
lyä (museon näyttelyiden ohella) ja 3
kerhoa.
Järjestetyt tapahtumat/
Lisätään tiedotusta ja mark- Tiedotusta ja markkinointia tehostettiin.
vuosi.
kinointia.
Tavoitetaso/Mittari
Luetteloimatonta materiaa- Mittari: Esineiden määrä
lia työstetään museossa.
Atk-pohjainen luettelointi
aloitetaan.
AVAINTAVOITE
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Priorisoidaan luettelointityö- Luettelointityöhön panostettiin. Aitä näyttelytoiminnan ohella. neistoa digitalisoitiin huomattava määrä.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Aktiivista näyttelytoimintaa Näyttelyiden määrä/vuosi. Suunnittelutyö tehdään hy- Komendantintalossa järjestettiin 5 erikoisnäyttelyä.
Komendantintalossa.
vissä ajoin, omaa henkilökuntaa hyödynnetään tehokkaasti.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C460 Museo- ja kulttuuritoimi
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
73
79
0
79
84
5
6%
Toimintakulut
-710
-716
1
-715
-710
5
-1 %
josta sisäiset
-109
-106
-106
-104
2
-1 %
Toimintakate
-637
-638
-636
-626
10
-2 %
josta sisäiset
-109
-106
-106
-104
2
-1 %
Toimintakate ulkoinen
-528
-532
-530
-522
9
-2 %
josta sisäiset
1
1
94
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Kustannus/asukas, netto
Talousarvio 2014
34,02
Luetteloitujen esineiden määrä
Toteutuma 2014
34,2 ulk.
33,67 ulk.
(41,03 + sis.)
(40,40 + sis.)
200
500
1 209
5 066
3 000
3 883
10 000
10 500
9 361
95
75
56
6
4
5
Museokävijät
Komendantintalo
Ruukki & Viirilä
Järjestetyt kulttuuritapahtumat
Näyttelyiden määrä, Komendantintalo
Luetteloitujen museoesineiden määrän osalta tavoite ylittyi. Ruukin ja Viirilän kävijämäärää on seurattu edellisvuosia tarkemmin.
Kulttuuritapahtumien määrän osalta tavoite alittui, mikä ensisijaisesti johtui henkilöstövaihdoksista ja pitkistä sairauslomista. Lisäksi on huomioitava, että määrärahoja supistettiin edellisvuoteen verrattuna, ja että kulttuuritoimisto toteutti muutaman ison ja
onnistuneen, mutta kalliin tapahtuman (mm. Picnic on the Beach, Tarhamusa).
Kirjastotoimi
Vastuuhenkilö: kirjasto- ja kulttuuritoimen päällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Valkon lähikirjaston lakkauttaminen näkyy mm. lainauslukujen laskuna. Lainausaktiivisuus tuntuu
olevan laskussa laajemminkin. Toiminta on järjestetty talousarvioon varattujen määrärahojen puitteissa.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Sopeuttamissuunnitelman Kirjastoverkon supistami- Valkon kirjaston sulkeminen
toimeenpaneminen kulujen nen alkaa, ja yksi lähikirjas- ja tyhjentäminen sekä kirjaskarsimiseksi.
to suljetaan v. 2014.
toautopalvelujen laajentaminen Valkoon.
Sähköisten aineistojen käyt- Kirjastojen asiakkaille tartöönotto ja niistä tiedotta- jottavan sähköisen aineiston määrää kasvatetaan
minen.
vuosittain.
Pätevien henkilöiden palkkaaminen vapautuviin tehtäviin, toimenkuvien päivittäminen ja henkilöstön
osaamisen kehittäminen.
Mittari: Sähköisten aineistojen määrä ja käytön seuraaminen.
Jotta Loviisan kirjastojen henkilökunta täyttäisi
uuden kirjastoasetuksen
vaatimat kelpoisuusvaatimukset, on pätevien työntekijöiden määrää kasvatettava.
Mittari: Muodollisesti pätevien työntekijöiden määrä.
Sähköiset aineistot, vähintään ePress, saatetaan asiakkaiden käyttöön. Palvelua
markkinoidaan ja asiakkaita
opastetaan sen käytössä.
Rekrytointiin panostetaan.
Vapautuviin tehtäviin palkataan muodollisesti päteviä
työntekijöitä.
Työtehtäviä järjestellään
tarpeen mukaan uudelleen,
työnkuvauksia päivitetään ja
osaamista jaetaan.
Valkon kirjaston kirjastoaineisto poistettiin tietokannasta ja lahjoitettiin kyläyhdistykselle, joka jatkoi lainaustoimintaa. Kirjastoauto pysähtyi Valkossa
viikoittain.
EPress hankittiin, palvelua markkinoitiin ja asiakkaita neuvottiin sen käytössä.
Kirjastotoimeen rekrytoitiin uudenlaista ja täydentävää osaamista. Osaamista ja työtehtäviä jaettiin kirjastojen
välillä.
95
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C470 Kirjastotoimi
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 €)
Toimintatuotot
josta sisäiset
Toimintakulut
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
46
39
0
39
54
15
0
0
0
0
0
0
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
39 %
-1 262
-1 288
-2
-1 290
-1 251
39
-3 %
josta sisäiset
-386
-402
0
-402
-394
8
-2 %
Toimintakate
-1 216
-1 249
-2
-1 251
-1 196
55
-4 %
josta sisäiset
-386
-402
0
-402
-394
8
-2 %
Toimintakate ulkoinen
-831
-847
-1
-848
-802
46
-5 %
-38
-39
-39
-38
1
-3 %
Poistot ja arvonalentumiset
Henkilökuntamenot alittivat budjetoidun sairauslomien takia, koska sairauspoissaolot korvattiin sijaisilla ainoastaan osittain.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Kirjojen hankintakulut
Kirjahankinnat kpl
Kokonaislainaus
Lainaus/asukas
Toimipisteitä
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
91 579
92 700
85 063
6 592
6 000
5 987
226 071
220 000
210 038
14,57
14,2
13,56
6 kirjastoa
1 kirjastoauto
1 lukunurkka
+ siirtokokoelmia
5 kirjastoa
1 kirjastoauto
1 lukunurkka
+ siirtokokoelmia
5 kirjastoa
1 kirjastoauto
2 lukunurkkaa
+ siirtokokoelmia
Kirjojen hankintakuluissa ja lainausluvuissa näkyvät mm. Valkon lähikirjaston lakkauttamisen vaikutukset. Lainausaktiivisuus on
kaksi vuotta peräkkäin ollut, ja tuntuu edelleen olevan, laskusuunnassa. Valkoon perustettiin yhteistyössä kyläyhdistyksen kanssa
lukunurkka lakkautetun kirjaston tiloihin.
96
TEKNINEN KESKUS
Vastuuhenkilö: tekninen johtaja
Teknisen keskuksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Tekninen keskus on vuoden aikana hyvin täyttänyt talousarviossa esitetyt tavoitteet. Toiminnassa pääpaino on ollut taloudessa. Tämä on myös tarkoittanut sitä, ettei esimerkiksi ole korjattu rakennuksia ja
infrastruktuuria ellei ole ollut pakko. Suotuisa lämmin ja vähäluminen talvi vähensi myös kustannuksia.
Investoinnit ovat toteutuneet hyvin talousarvion mukaan. Suomalainen koulukeskus on valmistunut ja otettu käyttöön. Troolisataman investointi ei toteutunut koska valtio ei myöntänyt tukea
hankkeelle tässä vaiheessa.
Sisäinen valvonta on tapahtunut riittävällä tasolla sen toteamiseksi, ettei se sisällä olennaisia
puutteita. Riskienkartoitus on tehty niin pitkälle, että tiedetään että suurimmat taloudelliset riskit
muodostuvat rakennusten ja muun infran kunnosta. Huomattava osa rakennuksista on vanhoja,
eikä niitä ole peruskorjattu viimeisien vuosikymmenten aikana. Aktiivisella reagoinnilla riskit eivät
ole realisoituneet.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Teknisen keskuksen tuloslaskelma
Keskuksen kaupunginvaltuustoon nähden sitova määräraha on ulkoinen toimintakate.
C60 Tekninen keskus
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Myyntituotot
574
579
579
590
11
2%
Maksutuotot
383
306
306
364
57
19 %
48
56
56
19
-37
-65 %
7 108
7 090
7 090
6 584
-505
-7 %
Tuet ja avustukset
Vuokratuotot
Muut toimintatuotot
301
160
Toimintatuotot yhteensä
8 414
8 192
josta sisäiset
6 482
6 502
Henkilöstökulut
-4 364
-4 454
Palveluiden ostot
-5 885
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Avustukset
Muut toimintakulut
Toimintakulut yhteensä
160
908
748
466 %
8 192
8 466
274
3%
6 502
5 995
-507
-8 %
-4 467
-4 079
388
-9 %
-5 994
-5 994
-6 662
-668
11 %
-2 844
-2 900
-2 900
-2 792
109
-4 %
-3
-7
1
-6
-4
2
-32 %
-595
-574
-1
-575
-459
115
-20 %
-13 690
-13 929
-14
-13 943
-13 996
-53
0%
-936
-976
-39
4%
-13
-5 751
-5 530
221
-4 %
5 565
5 019
-546
-10 %
-11 316
-10 549
767
-7 %
-2 200
-2 222
-22
1%
josta sisäiset
-1 029
-936
Toimintakate
-5 276
-5 738
josta sisäiset
5 452
5 565
-10 728
-11 303
-2 163
-2 200
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
1
-13
-13
97
Toimintatuottojen toteutuminen
Toimintatuotot ovat ylittäneet talousarvion. Suurin syy tähän on että kauppa- ja teollisuustonttien
myynti on ylittänyt arvion.
Toimintakulujen toteutuminen
Toimintakulut ovat pysyneet talousarviossa. Kaatopaikkoja varten on tehty 660 000 euron varukset. Tämänkin jälkeen kokonaiskulut ovat lähes talousarvion mukaiset. Säästö- ja tehostamistoimenpiteet ovat tuoneet suurin piirtein arvioidut säästöt. Leudon ja vähälumisen talven takia syntyi
melko suuret säästöt. Vuosi on ollut selvästi normaalivuotta suotuisampi.
Henkilöstökulujen toteutuminen
Henkilöstökulut ovat alittaneet talousarvion. Pääasiallinen syy tähän on, että vapautuviin tehtäviin
ei ole palkattu uusia henkilöitä, tai että palkkaus on tapahtunut viiveellä. Pieni osa henkilöstövajeesta on korvattu ostopalveluilla.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Kaupunginvaltuustoon nähden sitovien tavoitteiden toteutuminen
Teknisen keskuksen toiminnan päämäärät:
1. Asiakas ja kuntalainen
AVAINTAVOITE
Palvelut täyttävät lain asettamat vaatimukset.
Investointien toteuttaminen suunnitelmien mukaan.
Tavoitetaso
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Lainsäädännön asettamat Tuotetut palvelut.
tavoitteet toteutuvat.
Investointien toteutumiTalousarvion toteuman seunen aikataulun mukaisesti. ranta.
Palvelut ovat täyttäneet lain asettamat
vaatimukset.
Investoinnit ovat toteutuneet talousarvion mukaisesti.
2. Vetovoimaisuus ja kilpailukyky
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Yhteiskuntarakenteen kehit- Positiivinen yhteiskuntatäminen.
kehitys
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Elinkeinoelämää ja kehitystä Elinkeinoelämän palaute on ollut pääkoskeva palaute.
sääntöisesti positiivinen.
3. Henkilöstö ja johtaminen
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso
Avoin toimintakulttuuri,
jonka perustana on osaava,
motivoitunut ja hyvinvoiva
henkilökunta.
Avoin ja toimiva yhteistyö
kaupungin keskusten välillä sekä avoin ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri kuntalaisten kanssa.
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Sisäiset koulutukset, jotka
edesauttavat tavoitteen toteutumista.
Toimintakulttuuri on ollut avoin.
Uusien yhteistyömuotojen
kehittäminen kaupungin sisällä.
Uusia yhteistyömuotoja on etsitty.
4. Talous
AVAINTAVOITE
Talouden pidon suunnitelmallisuus.
Tavoitetaso
Talousarvion sitovien tavoitteiden toteutuminen.
Toimintasuunnitelma/Keino AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Talousarvion toteuman seu- Talousarviossa on pysytty eikä vuoden
ranta ja ennusteiden laadin- aikana ole ollut tarvetta reagoida voita, poikkeamiin reagointi ja makkaasti poikkeamiin.
johdon toimenpiteet.
98
TEKNINEN KESKUS VASTUUALUEITTAIN
Hallinto-, talous- ja toimistopalvelut
Vastuuhenkilö: taloussuunnittelija
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Rakentamisen ilmoitusmenettely muuttui 1.7.2014, rakennusalan urakka- ja kulkulupatietojen ilmoittaminen on lakisääteistä. Loviisan kaupungin rakennustyömaat ilmoitetaan veronumero.fi
-palvelun kautta. Tekninen keskus myy palvelua Loviisan Satama Oy:lle ja Loviisan vesiliikelaitokselle. Työmaat on yksilöity työmaatunnuksilla työmaarekisterissä. Tänne työmaatunnukselle tulee
kaikkien työmaalla toimivien yritysten rekisteröityä. Roolista riippuen ilmoitetaan työntekijätietoja ja urakkatietoja. Vuoden aikana on järjestetty koulutusta asiasta paikallisille yrittäjille ja omalle
henkilökunnalle. Lakisääteisen velvoitteen myötä on valvontaa työmailla tehostettu huomattavasti, myös sisäinen seuranta on tehostunut.
Lautakuntien siirtyminen paperittomaan esityslistaan, vapauttaa resurssia toimistosihteeriltä. Vapautunut resurssi käytetään tehokkaasti hyväksi pyrkimyksenä vapauttaa asiantuntijoiden työaikaa oman osaamisalueensa töihin.
Uuteen taloushallinto-ohjelmaan Kuntax, on tutustuttu budjetointityön 2015 myötä.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Toiminnan tehostaminen,
sopeuttamistoimien mukanaan tuomat muutokset.
Tyytyväinen asiakas/työntekijä, palvelutason ylläpitäminen.
Sisäisen laskenta
Sisäiset vuokrat ajan tasal- Laskenta kiinteistökohtaile 2014, vuokra- ja palvelu- seksi, päätös tavoitetasosta
sopimukset.
eli vuokran sisällöstä kevät
2014.
Talousarviossa pysyminen. Sopeuttamistoimet vuoden
2014 aikana.
Talousarviossa pysyminen
Talousraportointi ja sen
pohjalta tehtävät tarvitta- edellyttää, että käytännön
vat johtamistoimenpiteet. sopeuttamistoimiin ryhdytään jo heti ta-vuoden alussa.
Talousarviototeuman seuranta ja ennusteiden laadinta, poikkeamiin reagoiminen ja johdon toimenpiteet.
Sopeuttamisohjelman käytäntöön vieminen.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Selkeät tehtävänkuvat, sopeuttamistoimien prosessien kirkastaminen koko henkilöstölle.
Palvelutasosta ei tingitä, vaikka resursseja joudutaankin jatkossa kohdentamaan toisin. Henkilöstön vähentyminen muualla keskuksessa lisää painetta kerätä esim. varikon työntekijöiltä
mahdollisimman paljon ”toimistotyötä” kansliaan toimistosihteereille. Tehtävänkuvat tulevat elämään jatkossa
totuttua enemmän.(EH)
Tavoite ei ole toteutunut, koska resursseja on jouduttu kohdentamaan
investointiohjelmaan aiottua enemmän. (AK)
Vaikka aikataulu sopeuttamistoimien
aloittamiselle oli hyvin tiukka, mielestäni tässä on onnistuttu hyvin. TA toteuman seuranta on tässä ollut ratkaisevan tärkeä kannustin ja johtamistoimiin on ryhdytty viipymättä, mikäli
tarvetta ollut.(EH)
99
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C601 Hallinto-, talous- ja toimistopalvelut
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
62
josta sisäiset
61
Toimintakulut
1
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
1
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
43
42
42
42
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
3881 %
-536
-516
-516
-473
44
-8 %
josta sisäiset
-57
-34
-34
-38
-4
11 %
Toimintakate
-474
-515
-515
-430
86
-17 %
josta sisäiset
3
-34
-34
4
38
-111 %
-478
-481
-481
-434
47
-10 %
-32
-11
-11
-11
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
2%
Vastuualueen ulkoinen taloudellinen toteutuma on ollut lähes ennusteen mukaista, säästöä on
saavutettu hieman jokaisella menolajilla. Suurin vaikutus Varhe- ja kuel-eläkemenoperusteisten
maksujen vähentymisellä.
100
Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu
Vastuuhenkilö: johtava rakennustarkastaja
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Loviisan kaupungin uuden rakennusjärjestyksen 9.4.2014.
Rakennusjärjestys on astunut voimaan 31.5.2014.
Ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma on laadittu, ja se toimii uuden ympäristönsuojelulain
(527/2014) vaatimusten mukaisen valvontaohjelman laatimisen perustana. Sähköisen tietojärjestelmän (Tekla) käytön tehostaminen on jatkunut ympäristönsuojelun päivittäisessä työssä.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Rakennusvalvonnan ja väes- Toisiaan vastaavat rekistetörekisterikeskuksen raken- ritiedot.
nusrekistereiden ajantasaistaminen.
Ympäristönsuojelun valvon- Ohjelma laadittu.
taohjelman laatiminen.
Ympäristönsuojelun valvon- Sisältövaatimus:
nan kehittäminen.
– tarkastusten toteuttaminen
– raportointi 100 % sähköisesti
Ennen vuotta 2010 myönKaikki keskeneräiset rakennettyjen rakennuslupien
nusluvat kirjataan järjestelvaihetietojen kirjaaminen. mään ja samalla käydään
läpi kiinteistöveroa koskevat luettelot.
Talousarvion toteuman seu- Talousarviossa pysyminen.
ranta ja ennusteiden laadinta, poikkeamiin reagointi ja Talousraportointi ja sen
pohjalta tehtävät tarvittajohdon toimenpiteet.
vat johtamistoimenpiteet.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Rakennusrekisteritietojen
tarkistus.
Rekisterien vertailu on tehty ja rekistereihin on tehty päivitykset.
Valvontaohjelma tehdään
osittain opinnäytetyönä.
Rakennus- ja ympäristölautakunta on
5.6.2014 hyväksynyt ympäristönsuojelun valvontaohjelman.
Noin 100 katselmusta on tehty ja viety
sähköiseen järjestelmään.
Sähköisen järjestelmän käytön tehostaminen.
Vaihetietojen luettelointi ja
kirjaaminen
Ennen vuonna 2010 myönnetyt rakennusluvat on päivitetty ja viety rekisteriin.
Kustannusten hallinta.
Taloudellinen toiminta, uusien toimintatapojen etsiminen, prosessien ja palveluketjujen jatkuva parantaminen ja tehostaminen.
Talousarvioseurannassa ei ole todettu
poikkeamia.
Raportointia lautakunnalle on kehitetty.
101
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C61 Rakennusvalvonta ja ympäristönsuojelu
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
297
292
292
315
22
4
3
3
6
3
Toimintakulut
-667
-613
-613
-682
-69
11 %
josta sisäiset
-108
-21
-21
-93
-72
343 %
Toimintakate
-370
-321
-321
-367
-47
15 %
josta sisäiset
-104
-18
-18
-87
-69
385 %
Toimintakate ulkoinen
-266
-303
-303
-280
22
-7 %
josta sisäiset
8%
Vastuualueen toiminnan tuotot ovat kasvaneet noin 7 % ja ovat samalla vähän budjetoitua suuremmat. Ulkoinen kate on edellisen vuoden tasolla.
Ympäristönsuojelu on käsitellyt arvioitua enemmän lupa-asioita mikä on tuonut tuloja jotka eivät
ole olleet ennustettavissa.
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
Nettomenot/asukas
rakennusvalvonta
5,80
6,12
7,09
ympäristönsuojelu
8,72
10,41
8,22
rakennusvalvonta
364
380
361
ympäristönsuojelu
128
200
157
1 163
1 100
1 196
160
250
160
Lupatapahtumat ja lausunnot
Valvontakäynnit
rakennusvalvonta
ympäristönsuojelu
Rakennusvalvonnan osalta ovat käsiteltyjen lupien sekä suoritettujen katselmuksien määrä pysyneet aikaisemmalla tasolla. Kun tavoitteena oli saada vanhoissa kunnissa myönnetyt (ennen
2010) luvat päivitetty ja rekisteröity, on loppukatselmusten määrä ollut suhteellisen suuri (420 kpl).
Käsiteltyjen lupien ja annettujen lausuntojen määrä on ympäristönsuojelun osalta kasvanut. Kasvu näkyy rakennusvalvonnalle annettavien, jätevesien johtamista ja maalämpökaivojen rakentamista koskevien lausuntojen määrässä.
102
Kaupunkisuunnittelu
Vastuuhenkilö: kaupunginarkkitehti
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Kaavoitus- ja arkkitehtitoimisto
Kaavoitus on edennyt kaavoitusohjelman mukaisesti. Alakaupungin laaja rakennushistoriallinen inventointi asemakaavamuutoksen pohjaksi on laadittu. Harmaakalliosta Valkoon ulottuvaa
osayleiskaavaa on työstetty konsultin toimesta. Meneillään on kaksi tuulivoimaosayleiskaavaa,
joita laativat konsultit tuulivoimatoimijoiden toimeksiannosta. Kaavoituksessa on vireillä kolmisenkymmentä asemakaavaa, joista aktiivisessa vaiheessa noin puolet.
Kiinteistö- ja paikkatietotoimisto
Kiinteistö- ja paikkatietotoimistolla on jatkuvassa myynnissä noin 150 omakotitonttia. Tonttien kysyntä on ollut edelleen hidastumaan päin.
Kiinteistörekisterin pitoa ei siirrettykään Maanmittauslaitokselle, vaan se päätettiin pitää itsellä.
Toimiston yhteistyö on tästä huolimatta jatkunut entisen laisena Maanmittauslaitoksen kanssa
kiinteistörekisterin perusparannuksessa.
Kiinteistötoimituksia rekisteröitiin vuoden 2014 aikana 14 kpl eli 5 kpl enemmän kuin vuonna 2013.
Kiinteistörekisterin pitäjän päätöksiä tehtiin 6 kpl eli yksi enemmän kuin v. 2013.
Tekla/GIS–ohjelmiston käyttöä on saatu laajennettua, lisättyä ja tehostettua, kun uusi paikkatietoinsinööri aloitti tehtävässään.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
Kaavoitus
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Kaavoitusohjelman mukais- Tavoite on saada käynnisten asema- ja osayleiskaa- sä olevat merkittävimmät
vojen laadinta.
asemakaavat hyväksyttyä
tai vähintään vietyä eteenpäin.
Ajantasa-asemakaavan digi- 5., 7. ja 9. kaupunginositalisointityötä jatketaan.
en ajantasa-asemakaava
valmis.
Oikeusvaikutteisen osayleis- Harmaakallion, Haravankykaavoituksen jatkaminen.
län, Köpbackan ja Valkon
sekä niihin rajautuvan saariston osayleiskaava valmiina. Tuulivoimaosayleiskaavat valmiit.
Asemakaavojen ajanmuJärjestys on päätetty.
kaistaminen.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Valmistelu virkamiestyönä
ja jonkun verran konsultilla.
Käsittely luottamuselimissä.
Hagalund ja muita pienempiä asemakaavoja hyväksytty. Muita aktiivisessa
vaiheessa olevia työstetty eteenpäin.
Virkamiestyönä vanhan Loviisan alueella.
Digitalisointi on edennyt tavoitteen
mukaisesti, 5., 7. ja 9. kaupunginosien
ajantasa-asemakaava digitalisoitu.
Selvitykset vieneet oletettua enemmän aikaa. Luonnos valmisteilla. Kaksi
tuulivoimaosayleiskaavaa valmisteilla
toimijoiden toimesta. Osallistumis- ja
arviointisuunnitelmat valmiit.
Konsulttityönä
Virkatyönä
Alakaupungin asemakaavojen ajanmukaistaminen meneillään. Muita asemakaavoja ajanmukaistetaan tarpeen
mukaan.
103
Kiinteistö- ja paikkatietotoimisto
AVAINTAVOITE
Tavoitetaso/Mittari
Tonttimyynnin kehittäminen, ks. paikkatietojärjestelmä.
Toimitustuotannon kehittäminen.
Tonttimyynnin siirtäminen
kaupungin omaan palveluun.
Prosessien kehittäminen,
perehtyminen yleisten alueiden lohkomisiin ja haltuunottoon yhdessä yhdyskuntatekniikan toimiston
kanssa.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Konsulttityönä.
Tehty asuntotonttien osalta.
Yleisten alueiden lohkomisen ja haltuunottomenettelyn priorisointi.
Käynnistetty loppuvuodesta, jatkuu v.
2015.
Paikkatietojärjestelmä
AVAINTAVOITE
Tonttimyynnin siirtäminen
kaupungin omaan palveluun.
Poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisujen aineistojen kokoaminen paikkatietojärjestelmään.
Liljendalin ja Ruotsinpyhtään kaupunginosien numeeristen pohjakarttojen
laadinta.
Tavoitetaso/Mittari
Tavoitteena on järjestelmän käyttöönotto.
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Konsulttityönä
Tehty asuntotonttien osalta.
Tietojen siirtäminen sovel- Omana työnä.
lukseen jatkuu.
Työt aloitettu, jatkuu v. 2015.
Ruotsinpyhtään asemakaa- Ilmakuvaukset ja pohjakartva-alueiden pohjakartat
tojen laadinta konsulttityölaadittu.
nä.
Ruotsinpyhtään osalta työ siirtyy v.
2015.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C62 Kaupunkisuunnittelu
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
Toimintatuotot
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
765
696
696
1 336
639
6
3
3
5
2
-903
-972
-974
-883
91
-9 %
josta sisäiset
-40
-36
-36
-42
-6
17 %
Toimintakate
-138
-276
-278
452
730
-263 %
josta sisäiset
-33
-32
-32
-36
-4
12 %
-104
-243
-246
489
734
-299 %
josta sisäiset
Toimintakulut
Toimintakate ulkoinen
Poistot ja arvonalentumiset
-95
-2
-2
-3
92 %
104
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Osaston
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
KAAVOITUS- JA ARKKITEHTITOIMISTO
Tuotot
Kulut
Netto
Hyväksytyt asemakaavat
Hyväksytyt ranta-asemakaavat
Suunnittelutarveratkaisut, poikkeusluvat ja lausunnot ELY-keskukselle poikkeamisista
Lausunnot rakennusluvista
Virallisia kaavaotteita
Kaavaotteisiin liittyviä asiakaskäyntejä ja
-puheluita
KIINTEISTÖ- JA PAIKKATIETOTOIMISTO
47 229
76 600
23 549
-388 565
-400 420
-336 305
-341 336
-323 820
1 kpl, 0,233 ha
-312 756
4 kpl, 107,77 ha
1 kpl, 3,84 ha
10 kpl
10 kpl
29 kpl
31 kpl
220 kpl
236 kpl
517 kpl
648 kpl
Tuotot
711 882
616 300
1 306 798
Kulut
-474 837
-538 228
-505 445
801 353
Netto
237 045
78 072
Tonttien myyntivoitto
200 178
150 000
Vuokratuotot
411 871
384 000
Kiinteistötoimitukset
Tonttien lohkomiset
Kiinteistörekisterin pitäjän päätökset
14 kpl
9 kpl
12 kpl
6 kpl
Tonttien osalta muutama yksittäinen isompi kauppa nosti myyntituottoja budjetoidusta huomattavasti. Kiinteistö- ja lainhuutorekisteriotteiden/-todistusten määrä on vähäinen, vain muutamia kymmeniä, koska rakennusvalvonta on tarkastanut em. tiedot järjestelmästä v. 2013 lähtien eikä niitä
enää siis tarvita rakennuslupahakemusten liitteiksi.
105
Rakentaminen ja ylläpito-osasto
Vastuuhenkilö: yhdyskuntatekniikan päällikkö
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Katujen ja kiinteistöjen kunnossapidossa tehostamistoimenpiteet ja suotuisa sää edesauttoi talousarvion toteuttamista.
Investoinnit 2014
Investointiohjelma toteutui lähes kokonaisuudessaan suurimpana Suomalainen koulukeskus
-hanke.
Hankkeista valmistuivat mm.
– suomalainen koulukeskus -hanke sisältäen lähiliikuntapaikan
– Rosenkullan laajennus
– Onnela-Lyckan iv-järjestelmän rakentaminen
– Ruukkialueen aluelämpökeskuksen rakentaminen Yläpajaan
– Laivasillan satama-alueen ruoppaus
– Arkkitehdintie, Johtajantie ja Linkkikadun rakentaminen
Troolisataman hanke ei toteutunut, valtion rahoitusta ei myönnetty.
Alle 100 000 euron hankkeet toteutuivat pääosin
– haja-asutusalueiden tievalaistushankkeiden suunnitelmat valmistuivat
– Pernajan kirkonkylään rakennettiin leikkipuisto
– Laivasillan alueelle esteetön leikkipuisto
– katuja peruskorjattiin Tesjoella ja Valkossa.
Aloitetut, mutta kesken olevat hankkeet:
– ulkovalaistus hanke jatkuu
– Ratakadun muutostyöt
– Jorvaksen liittymä.
Avaintavoitteiden (operatiiviset) toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
Energian säästö.
Tavoitetaso/Mittari
Energiankulutus
Toimintasuunnitelma (Keino) AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Säästö 1 % mm. selvittämällä ne kiinteistöt, joissa sisälämpötilaa voidaan laskea
ilman investointikuluja.
Viihtyisä kaupunkikuva ja
Tyytyväiset asukkaat.
Päällystetään 3 000 m kahyväkuntoinen katuverkko.
tuja.
Katujen kunnossapidon te- Kustannukset/m
Käytetään kunnossapidossa
hostaminen.
erityyppisiin ympäristöihin
soveltuvia hoito- ja kunnossapitotapoja.
Talousarvion toteuman seu- Talousarviossa pysyminen. Kustannusten hallinta,
taloudellinen toiminta, uuranta ja ennusteiden laadinsien toimintatapojen etsimiTalousraportointi ja sen
ta, poikkeamiin reagointi
pohjalta tehtävät tarvitta- nen, prosessien ja palveluja johdon toimenpiteet.
vat johtamistoimenpiteet. ketjujen jatkuva parantaminen ja tehostaminen.
Ennakkotietojen pohjalta voidaan todeta, että säästötavoitteeseen on
päästy. Tarkat kulutustiedot on käytettävissä maaliskuussa 2015. (AK)
Päällystettiin katuja 2 100 m.
Kokeiluna alueurakka Liljendalin ja
Pernajan kk alueilla.
Tehostamistoimenpiteet vuoden aikana ja suotuisat säät edesauttoivat talousarvion toteutumista.
106
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
C63 Rakentaminen ja ylläpito
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TAMUUTOKSET
(1 000 euro)
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTUMA 2014
MUUTOS
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
Toimintatuotot
7 290
7 202
7 202
6 772
-430
josta sisäiset
6 411
6 495
6 495
5 942
-554
-11 839
-11 958
-119
1%
-845
-803
42
-5 %
-4 637
-5 185
-549
12 %
5 650
5 138
-512
-9 %
-10 287
-10 324
-37
0%
-2 189
-2 211
-22
1%
Toimintakulut
-11 584
-11 828
josta sisäiset
-824
-845
Toimintakate
-4 294
-4 626
josta sisäiset
5 586
5 650
Toimintakate ulkoinen
-9 881
-10 276
Poistot ja arvonalentumiset
-2 036
-2 189
-11
-11
-11
-6 %
Rakentaminen ja ylläpito -vastuualueen alla kustannuspaikan ”yleiset alueet/jätehuolto” tili ”alueiden kunnossapito” on ylittynyt vuonna 2014 johtuen mm Valkon kaatopaikan kunnostustyöstä (euromääräinen vaikutus 78 423,08).
Lisäksi uusia varauksia muodostettiin vastaisiin korjaustarpeisiin, Valkon kaatopaikalle, Lurensin
kaatopaikalle sekä Koskenkylään Teollisuuskuja 2:lle, yhteensä 660 000 euroa. Vastaavasti Lurensin aiemmin muodostettu pakollinen varaus purettiin 209 000 euroa.
Vastuualueen toimintatuotot toteutuneet lähes ennakoidusti.
Vuokratuotoissa näkyy vähentymistä johtuen satamatalon vuokratuottojen poisjäämisestä sekä
mm. Ruotsinpyhtään ent. kunnantalon vuokrasopimuksen päättymisestä (TYL Pulteri).
Toimintakulut ylittyvät pääosin yllämainittujen varausten ja Valkon kaatopaikan jälkihoidon 2014
kustannusten johdosta. Henkilöstömenoissa on saavutettu säästöjä (varikon tilanne).
Yksikkökustannukset, suoritteet ja tunnusluvut (informatiivinen tieto) (ulkoiset)
Osaston
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
Nettomenot/asukas
738
805
809
Kunnossapidettävät kadut, km
104
103
Ylläpidettävät kiinteistöt, k-m2
n. 93 300
Pelastustoiminta, euro/asukas
134
103
n. 93 300 (talomyynnit aloitetaan
keväällä 2015) AK
142
-kiinteistömyynnit
143
Pelastustoimi
Kaupungin talousarvioon 2014 sisältyi 2 108 800 euron varaus pelastuslaitoksen käyttötalousmenoiksi. Käyttötalousmenot vuonna 2014 olivat yhteensä 2 086 556 euroa.
107
Määrärahojen ja tuloarvioiden toteutuminen
2013
Tilinpäätös
C6
Alkup. 2014
Talousarvio
TA
muutos
2014
Talousarvio
TP 2014
Toteuma
Poikkeama
Toteutuma
%
VAALIT
Tulot, ulkoiset
24 000
24 000
24 640
640
102,7 %
-37 250
-37 250
-42 222
-4 972
113,3 %
Tulot, sisäiset
Menot, ulkoiset
C8
-304
Menot, sisäiset
-11
-20
-20
-1 292
-1 272
NETTO, ulkoinen
-304
-13 250
-13 250
-17 582
-4 332
NETTO, sisäinen
-11
-20
-20
-1 292
-1 272
-43 177
-35 146
-4 000
-39 146
-36 007
3 139
92,0 %
-43 177
-35 146
-4 000
-39 146
-36 007
3 139
92,0 %
Menot, ulkoiset
-104 377
-111 450
-111 450
-114 685
-3 235
102,9 %
Menot, sisäiset
-5 064
-3 693
-3 693
-4 955
-1 262
134,2 %
NETTO, ulkoinen
-104 377
-111 450
-111 450
-114 685
-3 235
102,9 %
NETTO, sisäinen
-5 064
-3 693
-3 693
-4 955
-1 262
134,2 %
Tulot, ulkoiset
1 417 344
1 337 617
1 337 617
1 354 444
16 827
101,3 %
Tulot, sisäiset
80
132,7 %
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Tulot, ulkoiset
Tulot, sisäiset
Menot, ulkoiset
Menot, sisäiset
NETTO, ulkoinen
NETTO, sisäinen
C10 KAUPUNGINVALTUUSTO
Tulot, ulkoiset
Tulot, sisäiset
C11 KAUPUNGINHALLITUS
Menot, ulkoiset
Menot, sisäiset
-1 236 881
0,0 %
-1 242 078
-7 951
-7 684
NETTO, ulkoinen
180 463
95 539
NETTO, sisäinen
-7 871
-7 684
48 566
-1 193 512
-1 113 776
79 736
93,3 %
-7 684
48 566
144 105
-11 246
-3 562
146,4 %
240 668
96 563
167,0 %
-7 684
-11 246
-3 562
146,4 %
108
2013
Tilinpäätös
C5
Alkup. 2014
Talousarvio
TA
muutos
2014
Talousarvio
TP 2014
Toteuma
Poikkeama
Toteutuma
%
YLEINEN HALLINTO JA KONSERNIHALLINTO
Tulot, ulkoiset
Tulot, sisäiset
6 654 473
6 158 581
5 901 181
5 820 292
Menot, ulkoiset
-13 405 584
-13 539 797
Menot, sisäiset
-622 880
-616 408
NETTO, ulkoinen
-6 751 111
-7 381 216
NETTO, sisäinen
5 278 301
Tulot, ulkoiset
Tulot, sisäiset
6 158 581
6 048 711
-109 870
98,2 %
5 820 292
5 596 279
-224 013
96,2 %
-13 548 135
-12 574 756
973 379
92,8 %
-616 408
-601 342
15 066
97,6 %
-7 389 554
-6 526 045
863 509
88,3 %
5 203 884
5 203 884
4 994 937
-208 947
96,0 %
9 772 508
9 470 650
9 470 650
9 128 147
-342 503
96,4 %
92 054
137 400
137 400
210 774
73 374
153,4 %
Menot, ulkoiset
-55 367 897
-56 085 872
-56 100 893
-56 434 006
-333 113
100,6 %
Menot, sisäiset
-4 626 014
-4 682 234
-4 682 234
-4 599 911
82 323
98,2 %
NETTO, ulkoinen
-45 595 389
-46 615 222
-46 630 243
-47 305 858
-675 615
101,4 %
NETTO, sisäinen
-4 533 960
-4 544 834
-4 544 834
-4 389 138
155 696
96,6 %
Tulot, ulkoiset
2 693 734
2 396 845
2 396 845
2 775 709
378 864
115,8 %
Tulot, sisäiset
280 229
128 655
128 655
271 652
142 997
211,1 %
Menot, ulkoiset
-24 979 606
-25 553 469
-25 565 474
-24 915 438
650 036
97,5 %
Menot, sisäiset
-6 521 269
-6 422 727
-6 422 727
-5 926 239
496 488
92,3 %
NETTO, ulkoinen
-22 285 872
-23 156 624
-23 168 629
-22 139 729
1 028 900
95,6 %
NETTO, sisäinen
-6 241 040
-6 294 072
-6 294 072
-5 654 587
639 485
89,8 %
Tulot, ulkoiset
1 932 126
1 690 188
1 690 188
2 471 154
780 966
146,2 %
Tulot, sisäiset
6 481 755
6 501 517
6 501 517
5 994 546
-506 971
92,2 %
Menot, ulkoiset
-12 660 597
-12 993 121
-13 006 323
-13 020 237
-13 914
100,1 %
Menot, sisäiset
-1 029 380
-936 198
-936 198
-975 655
-39 457
104,2 %
NETTO, ulkoinen
-10 728 471
-11 302 933
-11 316 135
-10 549 083
767 052
93,2 %
NETTO, sisäinen
5 452 375
5 565 319
5 565 319
5 018 892
-546 427
90,2 %
-8 338
-8 338
C30 PERUSTURVAKESKUS
-15 021
-15 021
C40 SIVISTYSKESKUS
-12 005
-12 005
C60 TEKNINEN KESKUS
-13 202
-13 202
109
2013
Tilinpäätös
Alkup. 2014
Talousarvio
TA
muutos
2014
Talousarvio
TP 2014
Toteuma
Poikkeama
Toteutuma
%
KAUPUNKI YHTEENSÄ
Tulot, ulkoiset
22 470 185
21 077 881
21 077 881
21 802 805
724 924
103,4 %
Tulot, sisäiset
12 755 299
12 587 864
12 587 864
12 073 251
-514 613
95,9 %
-4 000 -109 602 183 -108 251 127
Menot, ulkoiset
-107 798 423 -109 598 183
1 351 057
98,8 %
-12 668 964
-12 120 640
548 324
95,7 %
-88 524 302
-86 448 321
2 075 981
97,7 %
-81 100
-81 100
-47 389
33 711
58,4 %
3 421 300
3 421 300
3 263 463
-157 837
95,4 %
Menot, sisäiset
-12 812 569
-12 668 964
NETTO, ulkoinen
-85 328 238
-88 520 302
NETTO, sisäinen
-57 270
3 212 532
-4 000
VESILIIKELAITOS
Tulot, ulkoiset
Tulot, sisäiset
201 511
190 000
190 000
185 889
-4 111
97,8 %
Menot, ulkoiset
-2 756 617
-2 632 478
-2 632 478
-2 459 142
173 336
93,4 %
Menot, sisäiset
-144 241
-108 900
-108 900
-138 500
-29 600
127,2 %
NETTO, ulkoinen
455 915
788 822
788 822
804 321
15 499
102,0 %
NETTO, sisäinen
57 270
81 100
81 100
47 389
-33 711
58,4 %
KAUPUNKI + VESILIIKELAITOS YHTEENSÄ
Tulot, ulkoiset
25 682 717
24 499 181
24 499 181
25 066 268
567 087
102,3 %
Tulot, sisäiset
12 956 810
12 777 864
12 777 864
12 259 140
-518 724
95,9 %
-4 000 -112 234 661 -110 710 269
Menot, ulkoiset
-110 555 040 -112 230 661
Menot, sisäiset
-12 956 810
-12 777 864
NETTO, ulkoinen
-84 872 323
-87 731 480
NETTO, sisäinen
-4 000
1 524 393
98,6 %
-12 777 864
-12 259 140
518 724
95,9 %
-87 735 480
-85 644 000
2 091 480
97,6 %
110
TULOSLASKELMAN TOTEUTUMINEN, ulkoinen
Alkuperäinen Talousarvio- TA-muutosten
talousarvio
muutokset
jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
Toimintatuotot
Myyntituotot
10 192 476
10 192 476
9 530 819
-661 657
Maksutuotot
6 064 800
6 064 800
6 520 969
456 169
Tuet ja avustukset
2 826 645
2 826 645
2 992 460
165 815
Muut toimintatuotot
1 993 960
1 993 960
2 762 044
768 084
Henkilöstömenot
-50 341 925
-50 341 925
-48 866 764
1 475 161
Palvelujen ostot
-45 763 520
-45 767 520
-46 167 242
-399 722
Valmistus omaan käyttöön
Toimintakulut
-4 000
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
-6 021 393
-6 021 393
-5 762 477
258 916
Avustukset muille
-6 153 400
-6 153 400
-6 199 532
-46 132
-1 317 945
-1 317 945
-1 255 111
62 834
Avustukset liikelaitoksille
Muut toimintamenot
Toimintakate
-88 524 302
-86 448 321
2 075 981
Verotulot
-88 520 302
64 100 000
-4 000
64 100 000
63 077 689
-1 022 311
Valtionosuudet
24 600 000
24 600 000
24 776 343
176 343
13 000
13 000
29 071
16 071
1 539 000
1 539 000
1 659 647
120 647
-712 000
-712 000
-421 406
290 594
-7 000
-7 000
-919
6 081
1 008 698
2 653 558
1 644 860
-2 920 656
-2 904 168
16 488
6 787 000
6 787 000
6 762 700
-24 300
6 783 000
4 875 042
6 512 090
1 637 048
177 000
177 376
376
5 052 042
6 689 466
1 637 424
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot muilta
Korkotulot liikelaitoksilta
Muut rahoitustulot muilta
Korvaus peruspääomasta liikelaitokselta
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
Vuosikate
1 012 698
-4 000
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
-2 920 656
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
Satunnaiset tulot
Satunnaiset menot
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
-1 907 958
177 000
Varausten lisäys (-) tai vähennys (+)
Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
-1 730 958
6 783 000
111
Verotulojen erittely
Alkuperäinen Talousarvio- TA-muutosten
talousarvio
muutokset
jälkeen
Verotulot 2014
Toteutuma
Poikkeama
64 100 000
64 100 000
63 077 689
-1 022 311
47 900 000
47 900 000
47 622 768
-277 233
Kiinteistövero
7 300 000
7 300 000
7 304 485
4 485
Osuus yhteisöveron tuotosta
8 900 000
8 900 000
8 150 437
-749 563
Kunnan tulovero
Vuosi
Tuloveroprosentti
Verotettava tulo milj. euroa
Muutos %
2011
19,75
243,1 milj.
2012
19,75
251,3 milj.
3,4
2013
19,75
256,2 milj.
1,9
2014 arvio
19,75
251,5 milj.
-1,8
Valtionosuuksien erittely
Alkuperäinen
talousarvio
Talousarvio- TA-muutosten
muutokset
jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
Valtionosuudet 2014
24 600 000
24 600 000
24 776 343
176 343
Kunnan peruspalvelujen valtionsouus, ml tasaukset
30 100 000
30 100 000
30 082 570
-17 430
Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus
-2 590 000
-2 590 000
-2 411 503
178 498
Opetus- ja kultturitoimen muut valtionosuudet
-3 210 000
-3 210 000
-3 193 063
16 937
300 000
300 000
298 338
-1 662
Järjestelmämuutoksen tasaus
112
LOVIISAN KAUPUNKI, INVESTOINTIOSAN TOTEUTUMINEN 2014 (1 000 EUROA)
Hanke
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
TA
muuKustan- Edell.
nusvuosien Alkuper. tokset
arvio
käyttö TA 2014 2014
TA
muutosten
jälkeen
2014
Toteutuma
2014
Keskeneräiset työt
31.12.
Poikkeama
2014
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
Yli 100 000 euroa hankkeittain:
Maanhankinta, etuostooikeuden käyttö
Asuntotuotanto, osakepääoman korotus
990
200
200
31
169
330
330
258
72
4 559
4 559
11 347
-6 788
30
150
162
-12
Sataman osakkeiden osto ja myynti
Vierasvenesataman info-rakennus
258
104
Raatihuone
820
Talousjärjestelmän uusiminen
120
120
162
162
54
54
Tamminiemen alue
Metsäautotie
Satama, tieyhteydet, kentät, sähkö
26
130
Satama, pitkälaiturin perusparannus
1 500
Troolisatama
1 030
130
130
1 030
1 030
35
35
130
54
976
Satama, pohjoislaiturin murtumakohdan
korjaaminen
150
Alle 100 000 euron hankkeet
Sataman varastot
35
Onnelin ja Annelin talo
80
80
79
1
79
Kriisihallintavalmiuden kehittäminen
30
30
31
-1
31
6 544
11 962
-5 418
Investointimenot yhteensä:
4 870
1 955
4 589
216
584
216
584
Investointeihin liittyvä rahoitusosuus
ELY-keskus 90 %
Maa-alueiden myynti
Sataman käyttöomaisuuden kirjanpidollinen myynti
Investointien tulorahoitus yhteensä:
Investointimenot netto:
-927
-927
-200
-200
-791
592
-6 183
6 183
-1 126
-6 974
5 848
5 418
4 988
430
-100
-100
-1 127
4 770
828
4 589
-927
113
Hanke
Perusturvakeskus
TA
muuKustan- Edell.
nusvuosien Alkuper. tokset
arvio
käyttö TA 2014 2014
TA
muutosten
jälkeen
2014
Toteutuma
2014
Poikkeama
2014
Keskeneräiset työt
31.12.
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
Yli 100 000 euroa hankkeittain:
Onnela-Lyckan palvelutalo
200
200
200
180
20
180
170
170
207
-37
247
237
10
150
150
42
108
30
30
18
12
Kotihoidon toiminnanohjausjärjestelmä
72
72
21
51
21
21
e-arkisto
94
94
53
41
53
53
50
50
51
-1
-50
40
40
20
20
Pääterveysasema
PTA, hammashuollon keskittäminen
Palokunnantalo (sosiaalitoimisto)
250
Liljendalin terveystalo/Rosenkullan laajennus
247
Perusturvan toimistotila
300
Hamberginkoti
300
Palveluasuminen I-vaihe
6 150
Palveluasuminen II-vaihe
3 150
Palveluasuminen III-vaihe
3 150
Taasiakoti, hanke
630
247
237
42
42
18
Alle 100 000 euron hankkeet (Perust., irtaimisto)
Alle 100 000 euron hankkeet (tilapalvelu)
Hammashoitolan sähkötyöt
Taasiakodin ikkunoiden uusiminen
90
Siirrettäviä jäähdytyslaitteita hoivayksiköihin
20
Investointimenot yhteensä:
14 377
826
247
1 073
869
204
116
551
14 377
826
247
1 073
869
204
116
551
Investointeihin liittyvä rahoitusosuus
Investointien tulorahoitus yhteensä:
Investointimenot netto:
114
Hanke
TA
muuKustan- Edell.
vuosien Alkuper. tokset
nuskäyttö TA 2014 2014
arvio
TA
muutosten
jälkeen
2014
Poikkeama
2014
Toteutuma
2014
Keskeneräiset työt
31.12.
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
1 683
6 313
Sivistyskeskus
Yli 100 000 euroa hankkeittain:
Jalkapallotekonurmikenttä
Jäähallihanke
850
2 500
Energiaa säästävät investoinnit
Suomenkielinen koulukeskus
12 100
5 880
6 686
6 313
373
SKK:n lähiliikuntapaikka
150
150
806
150
374
-224
374
SKK/Myllyharjun koulu
570
570
570
582
-12
582
Lovisanejdens högstadium
105
105
105
113
-8
113
Ruotsinpyhtää/Kirkonkylän koulu
250
Ruotsinpyhtää/Kirkonkylän päiväkoti
156
105
105
128
-23
128
Pihojen leikkipaikkojen peruskorjaus
30
30
29
1
29
Koskenkylän koulu, asunto opetustiloiksi
50
50
38
12
38
Paloilmoitinjärjestelmät
20
20
21
-1
21
Valvontalaitteiden hankinta
15
15
16
-1
16
Automaatiojärjestelmien saneeraus
50
50
51
-1
51
Lovisa Gymnasium
35
35
32
3
32
Koulujen turvallisuuden parantaminen
60
60
60
Generalshagens skola
15
15
4
11
7 891
7 761
130
Komendantintalo (museo)
Koskenkylän lähiliikuntapaikka
170
Valko, lähiliikuntapaikka
170
Generalshagens skola
145
Kouluinvestoinnit vuosina 2015–2019
Forum, nuoriso- ja kulttuurikeskushanke
20 000
220
Koulutuskuntayhtymät
Alle 100 000 euron hankkeet (tilapalvelu +
sivistys)
Investointimenot yhteensä:
37 386
7 085
806
60
4
1 683
7 761
1 683
7 761
Investointeihin liittyvä rahoitusosuus
Jalkapallonurmikenttä, tulot
-200
Energiaa säästävät investoinnit, tulot
-27
27
Suomenkielinen koulukeskus, hanke
-3 510
-3 510
-3 510
-171
-3 339
Suomenkielinen koulukeskus, hanke
-190
-190
-190
-163
-27
Investointien tulorahoitus yhteensä:
-3 900
-3 700
-3 700
-361
-3 339
Investointimenot netto:
33 486
3 385
4 191
7 400
-3 209
Avustukset jäähalli, tekonurmikenttä
806
115
Hanke
Tekninen keskus
TA
muuKustan- Edell.
vuosien Alkuper. tokset
nuskäyttö TA 2014 2014
arvio
TA
muutosten
jälkeen
2014
Keskeneräiset työt
31.12.
Poikkeama
2014
Toteutuma
2014
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
Yli 100 000 euroa hankkeittain:
Loviisan paloasema
4 704
Harmaakallion asuntoalue
Muiden kaupunginosien asuinalueiden
kehittäminen
Ulkovalaistuksen rakentaminen ja perusp.
678
200
48
Veneväylä Loviisanlahden pohjukkaan
900
514
500
500
57
400
400
397
103
131
Kauppa- ja teollisuusalueiden kadut
Rantatien peruskorjaus
200
200
218
-18
266
490
10
1 004
387
13
444
785
Teknisen keskuksen Wille työkone
Rantabulevardi
1 300
E-18 Hanke
1 000
500
500
100
100
100
Loviisanlahden itäinen ranta
Sahaniemi
Alle 100 000 euron hankkeet (tilapalvelu)
Tekninen varikko
Varikon tallit ja katokset
7
Varikon toimistotilat
Alle 100 000 euron hankkeet (yhdyskuntatekniiikka)
397
397
100
101
-101
30
30
30
50
50
50
65
108
266
78
78
87
-9
87
Katujen peruskorjaus/Valko, Notkolantie
Lämpökeskushanke
30
90
120
121
-1
121
Kuningattarenkadun järjestelyt
60
-45
Jorvaksentien risteys
30
15
17
-2
17
30
32
-2
32
95
98
-3
98
80
87
-7
87
Eskilomitien suunnittelu
Ratakatu + muiden kaupunginosien kadut
95
Linkkikadun ja Ilmarisenkadun suunnittelu
80
Katujen kivetys
40
-40
Siltojen peruskorjaus
30
-30
Kestopäällystys
100
10
110
113
-3
113
Kestopäällystys, peruskorjaus
300
10
310
309
1
309
Valkon kaatopaikka, toimenpiteet
25
-25
Leikkikenttä, laajentaminen
25
25
24
1
24
Ungernin muurin peruskorjaus
50
-50
Hulevesi-Länsiportti
70
-55
Teknisen keskuksen koneet
55
20
75
68
7
68
Katuvalaistus kaava-alue
40
40
3
37
3
Katuvalaistus haja-asutus
30
30
11
19
11
Laitureiden peruskorjaus
50
50
54
-4
54
2 853
2 617
236
663
3 243
236
663
3 243
Hautakivien perustuksen ja nurmikon uusiminen
Investointimenot yhteensä:
8 989
1 500
10
-10
2 805
48
15
15
Investointien tulorahoitus yhteensä:
Lämpökeskus hanke
Investointimenot netto:
-28
8 989
1 500
2 805
48
2 853
2 589
116
Kaupunki yhteensä:
Hanke
TA
muuKustan- Edell.
nusvuosien Alkuper. tokset
arvio
käyttö TA 2014 2014
TA
muutosten
jälkeen
2014
Toteutuma
2014
Poikkeama
2014
Keskeneräiset työt
31.12.
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
216
584
Investointimenot yhteensä:
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
4 870
1 955
4 589
6 544
11 962
-5 418
Perusturvakeskus
14 377
826
247
1 073
869
204
116
551
Sivistyskeskus
37 386
7 085
806
7 891
7 761
130
1 683
7 761
Tekninen keskus
Investointimenot yhteensä
8 989
1 500
2 805
48
2 853
2 617
236
663
3 243
65 622
1 500
12 671
5 690
18 361
23 209
-4 848
2 678
12 139
2 678
12 139
Investointitulot yhteensä:
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
-100
-1 127
-1 126
-6 974
5 848
-3 900
-3 700
-3 700
-361
-3 339
Perusturvakeskus
Sivistyskeskus
Tekninen keskus
-28
Investointitulot yhteensä
-4 000
KAUPUNKI YHTEENSÄ, NETTO
61 622
-4 827
1 500
7 844
5 690
-4 826
-7 362
2 509
13 535
15 847
-2 339
Investointiosan tuloista 6 973 500 euroa muodostuu satamayhtiölle luovutetun omaisuuden tasearvoista (6 183 000 euron käyttöomaisuus ja 791 000 euron maaomaisuus, selviää sivulla 112). Lisäksi kaupasta syntyi tuloslaskelman satunnaisiin tuottoihin kirjattua myyntivoittoa, yhteensä 6 762 700 euroa.
LOVIISAN VESILIIKELAITOS, INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2014, 1 000 EUROA
Hanke
TA
muuKustan- Edell.
nusvuosien Alkuper. tokset
arvio
käyttö TA 2014 2014
TA
muutosten
jälkeen
2014
Toteutuma
2014
Poikkeama
2014
Keskeneräiset työt
31.12.
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
VESILIIKELAITOS: VESI JA VIEMÄRI
Yli 100 000 euroa hankkeittain:
Vanhojen johtojen saneeraus
200
200
200
460
-260
460
948
Runkolinjat Pernaja–Loviisa
4 871
201
1 940
1 940
747
1 193
Vesisäiliö
2 525
325
1 800
1 800
1 285
515
197
-197
Mörkömäki viemäri
197
Jätevesipuhdistamot
E18 hanke
1 429
197
69
100
68
1 610
69
100
100
127
-27
195
20
20
9
11
9
Alle 100 000 euron hankkeet:
Tonttiliittymät, vesi ja viemäri
Teollisuusalueet
20
20
213
-193
213
120
120
11
109
11
Jätevedenpumppaamot ja puhdistamot
30
30
8
22
Sadevesiviemärit
70
70
105
-35
4 300
4 300
3 162
1 138
Asuntoalueet
Vesiliikelaitoksen investointimenot yhteensä
Vesiliikelaitoksen investointitulot yhteensä
Vesiliikelaitoksen inv.menot netto, yhteensä
7 893
662
8
8
105
1 437
3 824
117
LOVIISAN KAUPUNKI
INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2014
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
Maahankintaa varten oli tehty yleisvaraus 200 000 euroa, josta jäi suurin osa käyttämättä sopivien
hankittavien alueiden vähäisen tarjonnan vuoksi.
Asuntotuotantoon varatuista varoista sijoitettiin pääomasijoituksena Pernajan Asunnot Oy:n uudiskohteeseen Koskenkylään 260 000 euroa.
Loviisan satama yhtiöitettiin 1.9.2014. Kauppa toteutettiin pääosin apporttiluovutuksena. Kauppahinta oli yhteensä 13 645 217 euroa, josta osakkeiden merkintähinta oli n. 11,3 miljoonaa euroa.
Loviisan kaupunki haki 28.1.2014 EKTR -tukea Valkon troolisataman laitureiden korjaamiseen.
Investointisuunnitelmassa varattiin määrärahoja tähän tarkoitukseen 1 030 000 euroa. Summa
sisältää arvion haetusta EKTR-tuesta. Hankkeelle ei saatu rahoitusta. Tieto lopullisesta päätöksestä saatiin 25.11.2014 ja hanke jäi kokonaisuudessaan toteutumatta.
Kiinteistöjen myynnit toteutuivat suunnitellusti.
Perusturvakeskus
Rosenkullan laajennus valmistui, Pääterveysaseman hammashoitotilojen muutostyöt valmistuivat, Onnela–Lyckanin ilmanvaihto peruskorjattiin ja palveluasumisen I-vaiheen suunnittelu aloitettiin. Hankkeet etenivät suunnitelmien mukaan ja määrärahat riittivät. Perusturvan alle 100 000
euron hankkeet toteutuivat talousarvion mukaisesti.
Sivistyskeskus
Suomalaisen koulukeskuksen uudisrakennus ja siihen liittyvien vanhojen tilojen korjaukset sekä
lähiliikuntapaikka valmistuivat vuonna 2014.
Lovisanejdens högstadiumissa korjattiin kaksi luokkatilaa.
Sivistyskeskuksen alle 100 000 euron hankkeet toteutuivat talousarvion mukaisesti.
Tekninen keskus
Teollisuusalueella rakennettiin Arkkitehdintietä sekä osa Johtajantiestä. E18-hankkeeseen liittyviä
kustannuksia maksettiin jonkun verran suunniteltua vähemmän tässä vaiheessa.
Katujen peruskorjauksia on tehty Valkossa ja Tesjoella ja Linkkikatua on rakennettu Valkossa. Ratakadun muutostyöt on tehty koulukeskuksen kohdalla. Uusia katuja on kestopäällystetty 2,1 km
ja sen lisäksi on kestopäällystettä peruskorjattu jonkun verran.
Laivasillan sataman ruoppaus valmistui. Sen sijaan Troolisataman laitureiden peruskorjaus ei tehty koska valtion tuki hankkeeseen ei saatu suunnitelmien mukaisesti.
Ulkovalaistuksen perusparannushanke on jatkunut suunnitelmien mukaisesti.
Pernajan kirkonkylään rakennettiin leikkipuisto. Lisäksi rakennettiin esteetön leikkipuisto Laivasillan viereen.
Strömforsin ruukin alueen lämpökeskus uusittiin maalämpöä käyttäväksi ja myös muut alle 100 000
euron hankkeet toteutuivat pääsääntöisesti suunnitelmien mukaan.
118
RAHOITUSOSAN TOTEUTUMINEN
Alkuperäinen Talousarvio- TA-muutosten
talousarvio
muutokset
jälkeen
Toteutuma
Poikkeama
Toiminta ja investoinnit
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
1 012 698
-4 000
1 757 520
2 653 558
896 038
6 787 000
6 787 000
6 762 700
-24 300
-7 078 600
-7 078 600
-18 361 000
-23 208 858
-4 847 858
4 627 000
4 627 000
388 638
-4 238 362
200 000
200 000
14 102 252
13 902 252
-5 738 302
-6 380 310
-1 390 830
-216 904
-216 904
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminta ja investoinnit, netto
-12 671 000
-6 831 302
-5 690 000
1 093 000
Rahoitustoiminta
Antolainojen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset muille
Antolainasaamisten lisäykset liikelaitoksille
Antolainasaamisten vähennykset muilta
Antolainasaamisten vähennykset liikelaitoksilta
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
14 000 000
14 000 000
2 000 000
-12 000 000
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-4 210 000
-4 210 000
-3 100 940
1 109 060
6 478 954
6 478 954
-3 009 000
-1 577 681
1 431 319
1 042 698
-2 796 881
-4 588 401
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Omat pääomamuutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Vaikutus maksuvalmiuteen
-3 009 000
-50 302
1 093 000
119
YHTEENVETO VALTUUSTON HYVÄKSYMIEN SITOVIEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TULOARVIOIDEN
TOTEUTUMISESTA
Määrärahat 1 000 euroa
ULKOINEN
KÄYTTÖTALOUSOSA
Vaalit
Sitovuus
NB
N
Alkup.
talousarvio
TA
muutokset
37
Tarkastuslautakunta
N
35
Valtuusto
N
111
Tuloarviot 1 000 euroa
TA
muut:n
jälkeen
37
4
Toteutuma
42
Poikkeama
-5
39
36
3
111
115
-3
Alkup.
talousarvio
TA
muutokset
TA
muut:n
jälkeen
Toteutuma
24
24
25
Poikkeama
1
Kaupunginhallitus
N
1 242
-49
1 193
1 114
80
1 338
1338
1354
17
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
N
13 540
8
13 548
12 575
973
6 159
6159
6049
-110
Perusturvakeskus
N
56 086
15
56 101
56 434
-333
9 471
9471
9128
-343
Sivistyskeskus
N
25 553
12
25 565
24 915
650
2 397
2397
2776
379
Tekninen keskus
N
12 993
13
13 006
13 020
-14
1 690
1690
2471
781
TULOSLASKELMAOSA
Verotulot
64 100
64 100
63 078
-1 022
Valtionosuudet
24 600
24 600
24 776
176
13
13
29
16
1 539
1 539
1 660
121
6 787
6 763
-24
1 127
1 127
6 974
5 847
3 700
3 700
361
-3 339
28
28
Korkotulot
Muut rahoitustulot
Korkomenot
Muut rahoitusmenot
712
712
422
290
7
7
10
-3
Satunnaiset erät
6 787
INVESTOINTIOSA
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
B
1 955 4 589
6 544
11 962 -5 418
Perusturvakeskus
B
826
247
1 073
869
204
Sivistyskeskus
B
7 085
806
7 891
7 761
130
Tekninen keskus
B
2 805
48
2 853
2 617
236
209
-209
RAHOITUSOSA
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
B
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
B
14 000
4 210
4 210
3 101
14 000
2 000 -12 000
1 109
Lyhytaikaisten lainojen muutos
6 479
6 479
2 797
2 797
6 787 136 944 136 747
-198
Oman pääoman muutokset
Vaikutus maksuvalmiuteen
TALOUSARVION LOPPUSUMMA
* N = sitovuus nettomääräraha/-tuloarvio
B = bruttomääräraha/-tuloarvio
2 958 1 093
4 051
130 155 6 787 136 942 135 193
4 051
1 750
130 157
120
121
Tilinpäätöslaskelmat
122
TULOSLASKELMA, ulkoinen
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
Toimintatuotot
Myyntituotot
12 786 909,95
13 833 401,38
Maksutuotot
6 520 969,05
6 278 404,08
Tuet ja avustukset
2 992 459,50
3 204 928,36
Muut toimintatuotot
2 765 930,53
25 066 269,03
2 365 982,38
25 682 716,20
Valmistus omaan käytöön
Toimintakulut
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
-37 332 304,83
-37 557 857,62
-10 292 971,78
-10 521 775,89
-2 081 756,39
-2 218 109,78
-46 823 497,72
-45 507 779,65
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
-6 627 780,27
-7 185 738,40
Avustukset
-6 199 532,46
-6 150 694,62
Muut toimintakulut
-1 352 425,82
Henkilöstösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilöstösivukulut
Palvelujen ostot
Toimintakate
-110 710 269,27
-1 413 083,86
-110 555 039,82
-85 644 000,24
-84 872 323,62
Verotulot
63 077 688,98
65 422 306,45
Valtionosuudet
24 776 342,60
26 228 607,56
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Korkokulut
Muut rahoituskulut
29 071,42
12 955,69
1 659 647,27
2 216 539,00
-421 846,21
-309 988,26
-9 825,08
Vuosikate
1 257 047,40
-19 377,03
1 900 129,40
3 467 078,74
8 678 719,79
-3 763 990,06
-3 766 970,89
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Arvonalentumiset
-325 003,64
Satunnaiset erät
Satunnaiset tuotot
Satunnaiset kulut
Tilikauden tulos
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
6 762 699,85
6 762 699,85
-64 000,00
-64 000,00
6 465 788,53
4 522 745,26
197 648,51
197 648,51
Varausten lisäys (-) tai vähennys (+)
Rahastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
-500 000,00
6 663 437,04
4 220 393,77
123
RAHOITUSLASKELMA
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
3 467 078,74
8 678 719,79
Satunnaiset erät
6 762 699,85
-64 000,00
Tulorahoituksen korjauserät
-7 078 599,60
3 151 178,99
-306 791,63
8 307 928,16
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
-26 370 756,70
-10 832 596,38
388 638,32
14 102 252,10
150 796,00
-11 879 866,28
366 386,29
-8 728 687,29
Toiminnan ja investointien rahavirta
-10 315 414,09
-2 007 485,93
Rahoitustoiminnan rahavirta
Antolainauksien muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
-208 695,49
Antolainasaamisten vähennykset
-47 485,21
-208 695,49
-47 485,21
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennykset
Lyhytaikaisten lainojen muutos
2 000 000,00
5 000 000,00
-3 100 940,00
8 478 953,77
-3 644 344,73
7 378 013,77
497 693,45
1 853 348,72
Oman pääomamutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
-26 981,08
25 404,01
1 687,59
27 607,13
-2 206 028,07
1 121 992,06
997 841,97
-1 233 479,59
896 919,97
2 071 923,17
Rahoituksen rahavirta
5 935 838,69
3 877 786,68
Rahavarojen muutos
-2 792 848,60
1 870 300,75
Rahavarat 31.12.
4 855 653,62
7 648 502,22
Rahavarat 1.1.
7 648 502,22
5 778 201,47
-2 792 848,60
1 870 300,75
Rahavarojen muutos
124
TASE
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
94 093 777,44
78 253 452,83
Aineettomat hyödykkeet
611 748,63
686 698,70
Aineettomat oikeudet
50 119,83
50 119,83
561 628,80
636 578,87
66 183 850,88
62 211 429,33
8 130 154,83
8 890 274,19
Rakennukset
29 816 177,96
20 855 755,14
Kiinteät rakenteet ja laitteet
23 321 836,63
24 358 178,44
798 570,82
851 382,92
1 681,88
1 681,88
4 115 428,76
7 254 156,76
27 298 177,93
15 355 324,80
25 044 205,97
13 310 048,33
1 923 853,54
1 767 248,05
330 118,42
278 028,42
1 271 291,64
1 236 665,68
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
Aineelliset hyödykkeet
Maa ja vesialueet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjalainasaamiset
Muut lainasaamiset
Muut saamiset
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen erityiskatteet
Muut toimeksiantojen varat
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Saamiset
Pitkäaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
4 568,04
7 018,51
1 195 663,60
1 158 587,17
71 060,00
71 060,00
11 168 549,77
11 757 057,89
90 391,73
92 079,32
90 391,73
92 079,32
6 222 504,42
4 016 476,35
2 359 817,88
65 256,68
22 708,80
22 708,80
2 337 109,08
42 547,88
Lyhytaikaiset saamiset
3 862 686,54
3 951 219,67
Myyntisaamiset
1 386 327,13
1 546 832,97
1 926 915,65
1 609 641,36
549 443,76
794 745,34
692 821,82
893 131,82
117 821,82
118 131,82
75 000,00
75 000,00
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Lainasaamiset
Muut saamiset
Siirtosaamiset
Rahoitusarvopaperit
Osakkeet ja osuudet
Sijoitukset rahamarkkinainstrumentteihin
Joukovelkakirjalainasaamiset
Muut arvopaperit
Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
200 000,00
500 000,00
500 000,00
4 162 831,80
6 755 370,40
106 533 618,85
91 247 176,40
125
TASE
1.1.-31.12.2014
1.1.-31.12.2013
OMA PÄÄOMA
62 702 619,43
56 039 182,39
Peruspääoma
46 015 260,61
46 015 260,61
VASTATTAVAA
Arvonkorotusrahasto
Muut omat rahastot
500 000,00
500 000,00
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
9 523 921,78
5 303 528,01
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
6 663 437,04
4 220 393,77
1 675 344,62
1 872 993,13
1 675 344,62
1 872 993,13
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
PAKOLLISET VARAUKSET
766 400,00
329 246,70
Eläkevaraukset
106 400,00
116 400,00
Muut pakolliset varaukset
660 000,00
212 846,70
1 203 037,60
1 195 392,72
33 627,52
32 113,93
1 169 410,08
1 163 278,79
40 186 217,20
31 810 361,46
15 523 888,07
14 624 828,07
13 292 500,00
14 358 340,00
228 150,00
263 250,00
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
Valtion toimeksiannot
Lahjoitusrahastojen pääomat
Muut toimeksiantojen pääomat
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
2 000 000,00
3 238,07
3 238,07
24 662 329,13
17 185 533,39
10 065 840,00
3 541 886,23
35 100,00
80 100,00
Ostovelat
Muut velat/Liittymismaksut ja muut velat
Siirtovelat
Lyhytaikainen
Joukkovelkakirjalainat
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Lainat muilta luotonantajilta
Saadut ennakot
344,00
Ostovelat
6 811 201,52
5 918 675,58
Muut velat
1 029 456,06
1 086 638,83
Siirtovelat
6 720 387,55
6 558 232,75
106 533 618,85
91 247 176,40
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
126
KONSERNITULOSLASKELMA
2014
2013
55 546 905,71
54 753 674,57
-138 153 755,19
-136 717 484 ,24
28 493,25
16 410,86
-82 578 356,23
-81 947 398,81
Verotulot
63 018 120,43
65 361 284,18
Valtionosuudet
24 776 342,60
26 228 607,56
53 835,53
44 628,19
1 684 838,42
2 231 274,91
Korkokulut
-787 893,91
-725 569,77
Muut rahoituskulut
-158 943,60
-146 097,38
6 007 943,24
11 046 728,88
-6 212 618,40
-6 052 229,10
-1 828,48
-327 585,78
Toimintatuotot
Toimintakulut
Osuus osakkuusyhteisöjen voitosta (tappiosta)
Toimintakate
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Muut rahoitustuotot
Vuosikate
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Tilikauden yli- ja alipariarvot
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
0,00
-67 132,60
Tilikauden tulos
-206 503,64
4 599 781,40
Tilinpäätössiirrot
37 371,73
-463 650,17
-14 369,15
-48 768,69
-183 501,06
4 087 362,54
Vähemmistöosuudet
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
127
KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA
2014
2013
6 007 943
11 046 729
0
-67 133
-256 574
-183 338
5 751 369
10 796 258
-23 724 555
-14 558 097
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
420 421
154 984
7 397 928
474 167
-10 154 837
-3 132 688
-210 329
-47 485
7 441
78
5 652 427
5 516 636
-5 831 340
-5 163 635
6 858 213
2 552 425
128 771
59 591
Rahoitustoiminnan rahavirta
Antolainauksien muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
Pitkäaikaisten lainojen vähennykset
Lyhytaikaisten lainojen muutos
Omat pääomamuutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
3 159
Toimeksiantojen varojen ja pääomien muutokset
-29 037
28 374
Vaihto-omaisuuden muutos
-47 913
15 524
-454 004
1 286 801
1 642 449
1 146 866
Rahoituksen rahavirta
7 716 679
5 398 334
Rahavarojen muutos
-2 438 158
2 265 646
9 170 481
11 608 639
11 608 639
9 342 993
-2 438 158
2 265 646
Saamisten muutos
Korottomien velkojen muutos
Rahavarojen muutos
Rahavarat 31.12.
Rahavarat 1.1.
128
KONSERNITASE
2014
2013
102 180 914,62
91 926 162,65
Aineettomat hyödykkeet
1 181 168,77
1 269 714,90
Aineettomat oikeudet
110 719,61
136 437,49
1 070 449,16
1 129 887,53
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Muut pitkävaikutteiset menot
Ennakkomaksut
3 389,88
Aineelliset hyödykkeet
98 808 074,92
88 044 999,26
Maa ja vesialueet
10 218 232,02
10 078 038,98
55 754 000,9
39 901 889,36
23 474 283,90
24 969 085,51
2 496 036,39
2 490 093,16
288 954,27
320 280,31
6 576 567,44
10 285 611,94
2 191 670,93
2 611 448,49
168 000,08
150 841,09
1 657 064,79
2 084 017,40
19 594,47
83 718,00
347 011,59
292 872,00
1 355 603,14
1 324 431,22
15 843 782,05
17 595 766,75
796 739,21
386 252,83
Pitkäaikaiset saamiset
78 153,10
83 591,90
Lyhytaikaiset saamiset
5 798 408,91
5 517 283,34
Rahoitusarvopaperit
1 026 899,55
1 526 689,74
Rahat ja pankkisaamiset
8 143 581,28
10 081 948,94
119 380 299,81
110 846 360,62
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
Sijoitukset
Osakkuusyhteisöosuudet
Muut osakkeet ja osuudet
Joukkovelkakirjalainasaamiset
Muut lainasaamiset
Muut saamiset
TOIMEKSIANTOJEN VARAT
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Saamiset
VASTAAVAA YHTEENSÄ
129
KONSERNITASE
2014
2013
47 626 138,48
48 104 040,99
46 015 260,61
46 015 260,61
50 456,38
50 456,38
2 562 471,50
2 517 928,49
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä
-869 846,26
-4 618 264,34
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
-183 501,06
4 087 362,54
51 297,31
51 297,31
228 793,47
263 969,07
2 682 091,49
2 852 742,31
1 700 756,26
1 941 941,92
981 335,23
910 800,39
1 317 034,65
779 741,05
130 286,25
140 286,25
Muut pakolliset varaukset
1 186 748,40
639 454,80
TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT
1 291 982,86
1 289 847,48
66 234 258,86
57 556 019,72
33 623 963,16
31 591 478,81
1 234 973,27
751 060,81
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma
12 286 032,24
7 403 445,54
Lyhytaikainen koroton vieras pääoma
19 089 290,19
17 810 034,56
119 380 299,81
110 846 360,62
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Arvonkorotusrahasto
Muut omat rahastot
Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma
VÄHEMMISTÖOSUUDET
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Vapaaehtoiset varaukset
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevaraukset
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma
Pitkäaikainen koroton vieras pääoma
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
130
131
Liitetiedot
132
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
KUNNAN TILINPÄÄTÖS-, ARVOSTUS- JA JAKSOITUSPERIAATTEET
Tietojen vertailukelpoisuus edelliseen tilikauteen
Tilikaudella yhtiöitettiin Loviisan Satama Oy 1.9.2014 lähtien. Osakeyhtiön muodostamisen johdosta ja satama-alueen maa- ja vesialueiden luovuttamisen yhteydessä Loviisan kaupungille
muodostui kirjanpidollista voittoa 6 762 699,85 euroa, joka kirjattiin satunnaisten erien tuottoihin. Kauppa tehtiin pääosin apporttiluovutuksena, ja mittavien käyttöomaisuuserien luovuttamisen johdosta myös kaupungin rahoituslaskelma ja investointien toteuma poikkeavat edellisvuodesta ja vaikeuttavat osaltaan tilikausien vertailtavuutta myös seuraavalla tilikaudella. Loviisan
Satama Oy:n kauppahinta oli 13 645 217 euroa, josta maa-alueiden luovutusarvo oli yhteensä
7 163 000 eur.
Tilikauden tuloksessa on varauduttu Valkon vanhemman kaatopaikan pilaantuneen maaperän
kunnostukseen kirjaamalla pakollisten varausten erään 500 000 euroa.
Kuten edellisilläkin tilikausilla on maa-alueiden arvostus edelleen tehty osittain hankinta-hintaan
ja osittain keskiarvoon.
Lomapalkkajaksotusta vuoden 2014 tilinpäätöksessä on yhteensä 5 739 146,50 euroa.
Muut tilinpäätöstiedot
Helsingin hovioikeus ratkaisi Tiina Keskimäen irtisanomista koskevan kiistan Loviisan kaupungin
hyväksi. Tiina Keskimäen hakemaa valituslupaa korkeinpaan oikeuteen ei ollut myönnetty vielä
tilinpäätöshetkellä.
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on vireillä PAP Group Oy:n valitus markkinaoikuden päätöksestä, koskien Loviisan kaupungin terveyskeskuksen paloilmoitusjärjestelmäurakan hankintaa.
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet
Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla ja investointimenoihin saaduilla rahoitusosuuksilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu ennalta laaditun poistosuunnitelman mukaisesti, joka on hyväksytty valtuustossa 12.12.2012 § 132
Sijoitukset
Pysyvien vastaavien sijoitukset on merkitty taseessa hankintamenoon tai sitä alempaan arvoon.
Vaihto-omaisuus
Vaihto-omaisuus on merkitty taseeseen hankintamenon määräisenä.
Rahoitusomaisuus
Saamiset on merkitty taseeseen nimellisarvoon tai sitä alempaan todennäköiseen arvoon.
Rahoitusomaisuusarvopaperit on merkitty taseeseen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan.
133
KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET
Konsernitilinpäätöksen laajuus
Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty kaikki tytäryhteisöt. Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty
kaikki kuntayhtymät, joissa kaupunki on jäsenenä.
Sisäiset liiketapahtumat
Konserniyhteisöjen keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty sekä konserniyhteisöjen, että kaupungin omistamien kuntayhtymien keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on vähennetty vähäisiä liiketapahtumia lukuun ottamatta.
Keskinäisen omistuksen eliminointi
Kaupungin ja sen tytäryhteisöjen keskinäisen omistuksen eliminointi on tehty pariarvomenetelmällä.
Vähemmistöosuudet
Vähemmistöosuudet on erotettu konsernin yli- ja alijäämästä konsernituloslaskelmassa sekä
konsernin omasta pääomasta konsernitaseessa.
Suunnitelmapoistojen oikaisu
Tytäryhteisöjen pysyvien vastaavien aineellisiin hyödykkeisiin sisältyvien rakennusten poistot on
oikaistu suunnitelman mukaisiksi ja jäännösarvojen ero on kirjattu konsernituloslaskelmassa tytäryhteisöjen poistojen oikaisuksi ja aikaisemmille tilikausille kertynyt ero konsernitaseessa edellisten tilikausien yli- ja alijäämän oikaisuksi.
Osakkuusyhteisöt
Osakkuusyhteisöt on yhdistelty pääomaosuusmenetelmällä konsernitilinpäätökseen.
Loviisan Satama Oy:n tiedot on yhdistelty konserniin 1.9.-31.12.2014 välitilinpäätöksen mukaan.
134
TULOSLASKELMAA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TOIMINTATUOTOT TEHTÄVÄALUEITTAIN
2014
Vaalit
2013
24 640,00
Tarkastuslautakunta
Valtuusto
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
7 403 155,01
8 071 817,34
Perusturvakeskus
9 128 147,45
9 772 507,75
Sivistyskeskus
2 775 709,21
2 693 733,71
Tekninen keskus
Keskukset yhteensä
2 471 154,26
1 932 125,89
21 802 805,93
22 470 184,69
3 254 919,46
3 204 155,66
Vesiliikelaitos
Liikevaihto
Liiketoiminnan muut tuotot
Toimintatuotot yhteensä
8 543,64
8 375,85
25 066 269,03
25 682 716,20
VEROTULOJEN ERITTELY
2014
Kunnan tulovero
2013
47 622 767,58
48 662 041,75
Osuus yhteisöveron tuotosta
8 150 436,52
9 718 582,56
Kiintestövero
7 304 484,88
7 041 682,14
63 077 688,98
65 422 306,45
Verotulot yhteensä
VALTIONOSUUKSIEN ERITTELY
2014
2013
Kunnan peruspalvelujen valtionosuus (ilman tasauksia)
30 082 570,20
30 486 510,56
Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus
-3 193 062,60
-1 886 832,00
298 338,00
298 338,00
Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet
-2 411 503,00
-2 669 409,00
Valtionosuudet yhteensä
24 776 342,60
26 228 607,56
Järjestelmämuutoksen tasaus
SATUNNAISTEN TUOTTOJEN JA KULUJEN ERITTELY
KONSERNI
2014
KUNTA
2013
2014
2013
Satunnaiset tuotot
Sataman yhtiöittäminen, myyntivoitto
6 762 699,85
Satunnaiset tuotot yhteensä
6 762 699,85
Satunnaiset kulut
Ergo Terveyspalvelut Oy sovintosopimuskorvaus
-64 000,00
Myyntitappio Evantia Oy:n osakkeiden myynti
-3 132,60
Satunnaiset kulut yhteensä
-67 132,60
-64 000,00
-64 000,00
135
Poistomenetelmä
Poistoaika investoinnit
alkaen 1.1.2013
Poistoaika ennen
Kehittämismenot
tasapoisto
3v
3v
Aineettomat oikeudet
tasapoisto
5v
5v
Liikearvo
tasapoisto
5v
5v
Atk-ohjelmistot
tasapoisto
3v
3v
Vuokrahuoneistojen perusk.menot
tasapoisto
15 v
15 v
Muut
tasapoisto
3v
3v
SUUNNITELMANPOISTOJEN PERUSTEET
Aineettomat hyödykkeet
Muut pitkävaikutteiset menot
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
ei poistoa
Rakennukset ja rakennelmat
Hallinto- ja laitosrakennukset
tasapoisto
20 v
30 v
Tehdas- ja tuotantorakennukset
tasapoisto
20 v
20 v
Talousrakennukset
tasapoisto
10 v
15 v
Vapaa-ajan rakennukset
tasapoisto
20 v
20 v
Asuinrakennukset
tasapoisto
30 v
30 v
Sataman hallinto- ja laitosrakennukset
tasapoisto
30 v
30 v
Sataman tehdas- ja tuontantorakennukset
tasapoisto
25 v
30 v
Muut rakennukset
tasapoisto
20 v
20 v
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Kadut, tiet, torit ja puistot
tasapoisto
15 v
15 v
Sillat, laiturit ja uimalat
tasapoisto
10 v
10 v
Sataman johtoverkot ja laitteet
tasapoisto
15 v
15 v
Sataman maarakenteet
tasapoisto
20 v
20 v
Muut maa- ja vesirakenteet
tasapoisto
15 v
15 v
Vedenjakeluverkosto
tasapoisto
30 v
35 v
Viemäriverkosto
tasapoisto
30 v
35 v
Alue- ja kaukolämpöverkko
tasapoisto
20 v
20 v
Sähköjohdot, muuntoasemat, ulkovalaistuslaitteet
tasapoisto
15 v
15 v
Puhelinverkko, keskusasema ja alakeskukset
tasapoisto
10 v
10 v
Maakaasuverkko
tasapoisto
20 v
20 v
Muut putki- ja kaapeliverkot
tasapoisto
15 v
20 v
Sähkö,- vesi- yms. laitosten laitoskoneet ja laitteet
tasapoisto
10 v
15 v
Kiinteät nosto- ja siirtolaitteet
tasapoisto
10 v
15 v
Liikenteen ohjauslaitteet
tasapoisto
10 v
10 v
Muut kiinteät koneet, laitteet ja rakennelmat
tasapoisto
10 v
10 v
tasapoisto
15 v
15 v
Koneet ja kalusto
Rautaiset alukset
Puiset alukset ja muut uivat työkoneet
tasapoisto
8v
8v
Muut kuljetusvälineet
tasapoisto
4v
5v
Muut liikkuvat työkoneet
tasapoisto
5v
5v
Muut raskaat koneet
tasapoisto
10 v
10 v
Muut kevyet koneet
tasapoisto
5v
5v
Sairaala-, terveydenhuolto- yms. laitteet
tasapoisto
5v
8v
Atk-laitteet
tasapoisto
3v
3v
Muut laitteet ja kalusteet
tasapoisto
3v
3v
136
SUUNNITELMANPOISTOJEN PERUSTEET
Poistomenetelmä
Poistoaika
Muut aineelliset hyödykkeet
Luonnonvarat
Arvo- ja taide-esineet
käytön mukainen
poisto
ei poistoaikaa
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankkeet
ei poistoaikaa
Pysyvien vastaavien sijoitukset
Osakkeet ja osuudet
ei poistoaikaa
Pysyvien vastaavien aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankinnat, jotka alittavat 10 000 euroa, kirjataan vuosikuluksi (aktivointiraja).
Keskimääräiset poistot ja investoinnit vuosina 2010-2016
Suunnitelman mukaiset poistot
18 636 973
Poistonalaiset investointien omahankintameno
44 663 095
Poikkeama €
-26 026 122
Poikkeama %
-58,3 %
Poikkeama on olennainen jos se ylittää 10 %:ia. Suunnittelukauteen ajoittuu suuria tilahankeinvestointeja, joiden poistolaskentaa ei ole
vielä aloitettu.
MYYNTIVOITOT JA -TAPPIOT
KONSERNI
2014
KUNTA
2013
2014
2013
Muut toimintatuotot
Osakekauppojen luovutusvoitot
134 436,00
95 312,09
Maa-ja vesialueiden myyntivoitot
822 743,54
200 179,76
745 046,95
200 178,02
46 201,86
71 791,67
8 006,10
59 541,43
1 003 381,40
367 283,52
753 053,05
325 762,40
2014
2013
Muut myyntivoitot
Myyntivoitot yhteensä
66 042,95
Muut toimintakulut
Muut myyntitappiot
Myyntitappiot yhteensä
3 202,80
4 447,65
3 202,80
4 447,65
OSINKOTUOTTOJEN JA PERUSPÄÄOMAN KORKOTUOTTOJEN ERITTELY
Osuuspääoman tuotot
Peruspääomakorkot kuntayhtymiltä
Osinkotuotot
Yhteensä
115 812,25
115 812,25
1 513 005,51
2 097 045,09
1 628 817,76
2 212 857,34
137
TASETTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET (sis. liikelaitos)
Aineettomat
hyödykkeet
Aineettomat
oikeudet
Hankintameno 1.1.
50 120
Muut
pitkävaikutteiset
menot
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja
vesialueet
Rakennukset
Kiinteät
rakenteet ja
laitteet
636 579 8 890 274 20 855 755 24 358 178
16 798
Muut aineelliset
hyödykkeet
851 383
1 682
Yhteensä
7 254 157 62 898 128
4 530 329
-191 796
-196 842
-247 911
-5 520 975
5 096 883
2 013 927
-1 473 341
-1 862 781
-336 121
50 120
561 629 8 130 155 29 816 178 23 321 836
798 570
1 682
4 115 429 66 795 599
50 120
561 629 8 130 155 29 816 178 23 321 836
798 570
1 682
4 115 429 66 795 599
Rahoitusosuudet
-791 299
Vähennykset
Siirrot
-91 748
Poistot
309 622
Keskeneräiset työt
5 776 588
Lisäykset
31 180
Koneet ja
kalusto
3 972 082 14 636 599
-388 638
-26 314
-6 586 500
-7 110 810
-3 763 990
Arvonalennukset
Hankintameno
31.12.
Arvonkorotukset
Olennaiset lisäpoistot
Kirjanpitoarvo 31.12.
PYSYVIEN VASTAAVIEN SIJOITUKSET
Osakkeet ja osuudet
Tytäryhteisöt
Hankintameno 1.1.
Lisäykset
Kuntayhtymä- Muut omistusosuudet
yhteisöt
907 161
Muut osakkeet ja osuudet
596 325
Peruspääoma
sijoitus
liikelaitos
15 493 633
Yhteensä
3 086 389
8 720 173
11 605 717
128 441
28 803 681
14 692 106
8 848 614
907 161
596 325
15 493 633
40 537 839
14 692 106
8 848 614
907 161
596 325
15 493 633
40 537 839
11 734 158
Vähennykset
Hankintameno 31.12.
Arvonalennukset
Arvonkorotukset
Kirjanpitoarvo 31.12.
138
TYTÄRYHTEISÖT, KUNTAYHTYMÄOSUUDET SEKÄ OSAKKUUSYHTEISÖT
Kuntakonsernin osuus (1 000 €)
Nimi
Kotipaikka
Kunnan
Konsernin
omistusosuus omistusosuus
omasta
pääomasta
vieraasta
pääomasta
tilikauden
voitosta/
tappiosta
Tytäryhteisöt
Kiinteistö Oy Ruotsinpyhtään vuokratalot
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-1 980
2 261
14
Ruotsinpyhtään Eläkeläisasuntojen säätiö
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-221
295
-10
Kiinteistö Oy Kauppakulma
Loviisa
56,92 %
56,92 %
-22
1
-16
Tesjoen Liikekulma kk Oy
Loviisa
83,80 %
83,80 %
-36
2
-6
Liljendal Värme
Loviisa
99,00 %
99,00 %
1
226
8
Loviisanseudun Vesi Oy
Loviisa
81,04 %
81,04 %
52
1 820
34
Fast.Ab Siknät Oy
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-408
269
Fast.Ab Neutronborg Kiint.Oy
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-221
19
As.Oy Loviisan Vatro Bost.Ab
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-192
263
Rauhalan liiketalo kesk. Oy
Loviisa
61,60 %
61,60 %
-427
88
-10
Fast. Ab Lov-asuntokiinteistöt Oy
Loviisa
62,50 %
62,50 %
-317
620
-18
Fast.Ab Wahlborg Kiint.Oy
Loviisa
95,23 %
95,23 %
333
595
Fast.Ab Stenborg Kiint.Oy
Loviisa
54,50 %
54,50 %
-134
369
Fast.Ab Pernå bostäder
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-1 628
5 931
-70
Pensionärshusstiftelsen i Pernå rf
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-344
684
20
Loviisan liikuntahallisäätiö
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-553
Fast.Ab Talludden
Loviisa
71,10 %
71,10 %
-548
-49
345
Fast.Ab Lugnet
Loviisa
51,00 %
51,00 %
1
114
Bostads Ab Liljendal Åstrand
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-122
1 275
-32
Fastighets Ab Liljendal Bostäder
Loviisa
100,00 %
100,00 %
-765
595
-3
Loviisan Satama Oy
Loviisa
100,00 %
-6 748
87
-6 748
Yhteensä
-14 279
15 859
--6 886
100,00 %
Kuntayhtymät
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Helsinki
0,96 %
0,96 %
39
5 513
45
Eteva ky
Mäntsälä
1,42 %
1,42 %
19
740
15
Inveon ky
Porvoo
25,51 %
25,51 %
1 098
330
-63
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Porvoo
15,41 %
15,41 %
-840
3 031
56
Uudenmaan liitto
Helsinki
1,02 %
1,02 %
4
19
Kårkulla samkommun
Parainen
3,12 %
3,12 %
27
556
-23
Yhteensä
347
10 189
30
Osakkuusyhteisöt
Bostads Ab Mickelsbo
Loviisa
31,9 %
8
Fastighets Ab Mariegatan 12
Loviisa
31,2 %
39
4
Kiint.Oy Petjärvenrivi
Loviisa
40,0 %
16
7
As.Oy Ruotsinpyhtään Koivularinne
Loviisa
40,3 %
62
Fastighets Ab Forsby Center
Loviisa
34,6 %
291
139
SAAMISTEN ERITTELY
2014
2014
2013
2013
Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset Pitkäaikaiset Lyhytaikaiset
Saamiset tytäryhteisöiltä
Lainasaamiset
4 204 283,29
1 753 116,60
Myyntisaamiset
80 774,12
Saamiset omistusyhteisyhteisöltä
Lainasaamiset
56 679,33
56 679,33
569 359,37
604 088,52
Myyntisaamiset
Saamiset liikelaitoksilta
Lainasaamiset
Saamiset kuntayhtymiltä
Myyntisaamiset
Saamiset yhteensä
911,51
4 830 321,99
911,51
22 790,03
2 413 884,45
103 564,15
SIIRTOSAAMISIIN SISÄLTYVÄT OLENNAISET ERÄT
2014
2013
Lyhytaikaiset siirtosaamiset
Tulojäämät
Työ- ja elinkeinoministeriö, energiaa sääst. investoinnit
20 796,00
Stiftelsen Lovisa Åldringsbostäder
25 000,00
Kela, henkilökunnan työterveyshuolto
Keva
197 000,00
3 800,83
Työttömyysvakuutusmaksu
36 692,00
Suomen aluehallintovirasto
31 786,00
Eteva
29 523,00
Pernå Fiskargille
220 960,00
2 016,13
MELA
70 251,46
Uudenmaan ELY-keskus, poistokalastuslaitteet
18 145,16
80 000,00
Uudenmaan Ely-keskus
65 914,00
43 000,00
Opetusministeriö/tarkistus
17 283,00
Kymenlaakson sairaanhoitopiiri/RPT
125 951,43
Ympäristöministeriö, tuulivoimalan rakentaminen
33 775,34
Kårkulla Samkommun
17 167,68
Uudenmaan Ely-keskus
20 796,00
Porvoon kaupunki/terveyden suojelu
60 331,00
Hus Evo-korvaus
Muut siirtosaamiset
Lyhytaikaiset siirtosaamiset yhteensä
82 155,00
33 120,00
58 439,64
50 285,43
549 443,76
794 745,34
140
OMAN PÄÄOMAN ERITTELY
KONSERNI
2014
Peruspääoma 1.1.
KUNTA
2013
2014
2013
46 015 260,61
46 015 260,61
46 015 260,61
46 015 260,61
46 015 260,61
46 015 260,61
46 015 260,61
46 015 260,61
51 297,31
51 297,31
Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 31.12.
51 297,31
51 297,31
Arvonkorotusrahasto 1.1.
50 456,38
69 871,99
Lisäykset
Vähennykset
Peruspääoma 31.12.
Yhdistysten ja säätiöiden peruspääoma 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Lisäykset
Vähennykset
Arvonkorotusrahasto 31.12.
-19 415,61
50 456,38
50 456,38
2 517 928,49
1 933 580,08
44 543,01
584 348,41
2 562 471,50
2 517 928,49
500 000,00
500 000,00
-530 901,80
-4 575 002,28
9 523 921,78
5 303 528,01
-338 944,46
-43 262,06
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 31.12.
-869 846,26
-4 618 264,34
9 523 921,78
5 303 528,01
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
-183 501,06
4 087 362,54
6 663 437,04
4 220 393,77
47 626 138,48
48 104 040,99
62 702 619,43
56 039 182,39
Muut omat rahastot 1.1.
Lisäykset
500 000,00
500 000,00
Vähennykset
Muut omat rahastot 31.12.
Edellisten tilikausien yli-/alijäämä 1.1.
Edellisten tilikausien virheen oikaisu
Oma pääoma yhteensä
ERITTELY POISTOEROSTA
2014
Investointivaraukseen liittyvä poistoero 1.1.
Hallintorakennukset
Muut rakennukset
2013
1 872 993,13
2 070 641,64
-5 564,19
-5 564,19
-95 788,79
-95 788,79
Kiinteät rakennelmat ja laitteet
-55 159,25
-55 159,25
Maa- ja vesirakennelmat
-35 658,20
-35 658,20
-5 478,08
-5 478,08
1 675 344,62
1 872 993,13
Pernaja; tiet ja kunnallistekniikka
Investointivaraukseen liittyvä poistoero 31.12.
VELAT, JOTKA ERÄÄNTYVÄT VIIDEN VUODEN JÄLKEEN
KONSERNI
2014
Lainat rahoitus- ja vakuutuslaitoksilta
Lainat julkisyhteisöiltä
Pitkäaikaiset velat yhteensä
KUNTA
2013
2014
2013
9 887 785,10
13 226 981,94
3 475 000,00
3 425 000,00
267 348,75
39 668,96
87 750,00
122 850,00
10 155 133,85
13 266 650,90
3 562 750,00
3 547 850,00
141
PAKOLLISET VARAUKSET
Eläkevastuu 1.1.
2014
2013
116 400,00
126 400,00
Lisäys/vähennys
-10 000,00
-10 000,00
Ympäristövastuut 1.1.
772 846,70
212 846,70
Lisäys/vähennys
-112 846,70
Muut pakolliset varaukset yhteensä
766 400,00
329 246,70
VIERAS PÄÄOMA
2014
Pitkäaikainen
2013
Lyhytaikainen
Pitkäaikainen
Lyhytaikainen
Velat tytäryhteisöille
Ostovelat
13 934,80
40 307,48
484 436,62
337 659,40
498 371,42
377 966,88
Velat kuntayhtymille
Ostovelat
Vieras pääoma yhteensä
SIIRTOVELKOIHIN SISÄLTYVÄT OLENNAISET ERÄT
2014
2013
Lyhytaikaiset siirtovelat
Palkkojen ja henkilösivukulujen jaksotukset
Korkojaksotukset
5 868 113,68
5 826 723,24
61 058,31
74 723,47
Valtionosuusennakot
400 482,25
397 514,66
Muut siirtovelat
390 733,31
259 271,38
6 720 387,55
6 558 232,75
Siirtovelat yhteensä
VAKUUKSIA JA VASTUUSITOUMUKSIA KOSKEVAT LIITETIEDOT
LEASINGVASTUIDEN YHTEISMÄÄRÄ
KONSERNI
KUNTA
2014
2013
2014
2013
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
199 827,55
541 319,94
69 079,46
97 106,33
Myöhemmin maksettavat
298 187,94
117 336,08
95 058,48
105 321,06
Yhteensä
498 015,49
658 656,02
164 137,94
202 427,39
2014
2013
MUUT VASTUUT JA VAKUUDET
Takaukset samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen puolesta
8 915 799,33
7 927 099,54
Pankkitakaukset muille
3 547 261,33
3 907 535,67
Vastuu kertyneestä alijäämästä Itä-Uudenmaan kuntayhtymä
1 015 572,57
Muut vakuudet ja vastuusitoumukset
21 833,83
21 087,29
VASTUU KUNTIEN TAKAUSKESKUKSEN TAKAUSVASTUISTA
2014
Kunnan osuus takauskeskuksen takausvastuista 31.12.
2013
70 699 615,40
67 624 582,65
48 879,71
45 352,75
Kunnan osuus takauskeskuksen kattamattomista takausvastuista 31.12.
Kunnan mahdollista vastuuta kattava osuus takauskesk. rahastosta 31.12.
142
HENKILÖSTÖÄ JA TILINTARKASTAJAN PALKKIOITA KOSKEVAT LIITETIEDOT
HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ 31.12.2013
2014
2013
Yleinen hallinto ja konsernihallinto
181
201
Perusturvakeskus
427
407
Sivistyskeskus
431
453
Tekninen keskus
78
80
Vesiliikelaitos
14
14
1 131
1 155
Yhteensä
TILINTARKASTAJAN PALKKIOT
2014
2013
Tarkastusyhteisö BDO Audiator Oy
Tilintarkastuspalkkiot
Tilintarkastajan lausunnot
Tarkastuslautakunnan sihteerin tehtävät
Muut palkkiot
Yhteensä
17 414,00
27 145,00
852,50
620,00
10 035,00
6 600,00
1 637,80
1 163,70
29 939,30
35 528,70
LIITETIETOJEN ERITTELYT
LIITETIETOJEN ERITTELY
Erittely suunnitelmanmukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta
Taloussuunnitelma
2013
Poistonalaiset investoinnit
2014
10 832 596
14 636 599
150 796
388 638
Investointien omahankintameno
10 681 800
Suunnitelman mukaiset poistot
3 766 971
Rahoitusosuudet
Viiden vuoden keskiarvo
Suunnitelman mukaiset poistot
3 872 092
Poistonalaisten investointien omahankintameno
12 295 752
Ero
-8 423 660
Poikkeama %
Jos eroa verrataan suunnitelman mukaisiin poistoihin
Jos eroa verrataan investointihin
Eli sumupoistot ovat investoinneista
-69 %
-218 %
-69 %
31 %
2015
2016
2017
10 537 000
10 515 000
15 497 000
14 247 960
10 537 000
10 515 000
15 497 000
3 763 990
3 749 500
3 980 000
4 100 000
143
LOVIISAN VESILIIKELAITOS
144
LOVIISAN VESILIIKELAITOS
Vesiliikelaitoksen toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vastuuhenkilö: vesihuoltopäällikkö
Loviisan kaupungin omistama Loviisan Vesiliikelaitos – Affärsverket Lovisa Vatten toimii kaupunginhallituksen alaisena kuntalain 10a luvussa tarkoitettuna kunnallisena liikelaitoksena. Laitoksen
tärkein tehtävä on huolehtia vesi- ja jätevesitoiminnasta omalla toiminta-alueellaan, joka käsittää
pääasiassa kaupungin taajama-alueet.
Vesiliikelaitos on toiminnassaan pystynyt hoitamaan varsinaisen vesi- ja viemärilaitostoiminnan
talousarvion menoraamien mukaan. Lietteenkäsittelyn osalta on päätetty liittyä hankintarenkaaseen, joka kilpailuttaa lietteen hyödyntämisen tuleville vuosille. Uusi vesisäiliö on vesitorniratkaisuna korvattu alavesisäiliönä. Sen on määrä valmistua käyttöön otettavaksi kevään 2015 aikana.
Myyntitulot eivät ole nousseet monesta syystä johtuen; kaupungin asukasmäärä ja kulutus on vähentynyt, tiloja on tyhjinä. Koska oleellista uudisrakentamista ei ollut, liittymismaksut jäivät budjetista. Taksakorotus toteutettiin kolmen prosentin suuruisena vuoden alusta.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Loviisan Vesiliikelaitoksen tuloslaskelma
1 000 euroa
Liikevaihto
- joista sisäiset erät
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
- joista sisäiset erät
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
TILINPÄÄTÖS
2013
TALOUSARVIO
2014
TA
MUUTOKSET
TA 2014
MUUTOSTEN
JÄLKEEN
TOTEUTU- MUUTOS €
MA 2014
TA 2014/
TOT 2014
MUUTOS
%
TA 2014/
TOT 2014
3 414
3 611
3 611
3 449
-162
-4,5
202
190
190
185
5
-2,6
2
8
6
268,6
1 989
1 812
1 812
1 616
196
10,8
99
65
65
95
30
46,1
805
827
827
840
13
3,6
8
1 140
809
809
860
51
6,3
106
102
102
141
39
37,9
-627
61
61
1
60
98,3
8
-40
-40
-9
31
77,5
619
21
21
-8
-29
242,8
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
20
20
20
20
TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ (ALIJÄÄMÄ)
-599
41
41
12
-29
70,7
Liiketoiminnan muut kulut
- joista sisäiset erät
Liikeylijäämä
- joista sisäiset erät
Rahoitustuotot ja -kulut
YLIJÄÄMÄ/ALIJÄÄMÄ
-joista sisäiset erät
145
Toimintatuottojen toteutuminen
Liikevaihto ei saavuttanut talousarviota pääasiassa syistä, jotka on kerrottu edellä. Kasvua edelliseen vuoteen oli n. yksi prosenttia.
Toimintakulujen toteutuminen
Toimintakulut pysyivät lähellä talousarviota. Poistoja kasvatti osaksi valmistuneiden investointien
poistokirjaus jo tilivuodelle. Ylimääräistä rasitusta aiheutui putkirikoista. EU-normien mukainen veden hankinta alitti talousarvion.
Henkilöstökulujen toteutuminen
Henkilöstökulut pysyivät jokseenkin määrärahan puitteissa. Henkilöstövahvuudessa oli vähäisiä
järjestelyitä.
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Vesiliikelaitoksen toiminnan päämäärät:
AVAINTAVOITE
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Avaintavoitteena on toimittaa taloudellisesti vettä
kuluttajille sopimuksissa mainittujen lupaehtojen
mukaan ja johtaa kiinteistöjen tuottamat jätevedet puhdistuslaitoksille puhdistettaviksi lupaehtojen mukaan.
Vesiliikelaitos on pystynyt suoriutumaan tehtävistään ilman suurempia ongelmia. Verkostojen ja laitteistojen haavoittuvuudesta huolimatta mitään
erityisempiä tai suuria varsinaisia käyttökatkoksia ei ole vuoden aikana esiintynyt.
Vesiliikelaitoksen toiminta lukuina
Vesi
Käsiteltiin puhdasta vettä
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Tilinpäätös 2014
m3
m3
m3
1 048 779
980 000
932 755
josta ostetaan Loviisanseudun Vedeltä
678 317
680 000
627 682
Laskutettu
813 431
799 043
Pumpataan omilta pumppaamoilta:
370 462
305 073
Koskenkylän ottamo
96 975
91 024
Hagabölen ottamo
46 043
47 349
Isnäsin ottamo
42 218
40 468
165 255
121 846
19 943
2 871
Panimonmäen ottamo
Valkon ottamo
Petjärven ottamo
28
Hinta per kuutio (alv 0 %)
Jätevesi
Jätevesiä käsitellään
Laskutettu
josta Vårdön puhdistamolla
1 515
1,58 €
1,63 €
1,63 €
m3
m3
m3
1 589 087
1 500 000
1 538 642
727 767
1 369 416
731 849
1 340 000
1 313 632
Koskenkylässä
60 263
45 000
74 759
Pernajan kirkonkylässä
62 668
40 000
63 075
Isnäsissä
37 464
40 000
33 901
Liljendalissa
59 276
45 000
53 275
Hinta per kuutio (alv 0 %)
2,21 €
2,28 €
2,28 €
Veden kulutus on laskenut. Vuoto- ja hulevedestä ei ole tuloa, ei myöskään palokunnan käyttämästä.
146
VESILIIKELAITOKSEN TOIMINTA VASTUUALUEITTAIN
Hallinto
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
AVAINTAVOTTEIDEN TOTEUTUMINEN
Vesitornihankkeen korvaavan alavesisäiliön toteuttaminen tarkistetussa aikataulussa sekä siirtoviemäreiden ja vesihuoltolinjojen yleissuunnittelun maanomistajasopimuksineen ja töiden jatkaminen Pernajan alueelle.
Alavesisäiliön valmistuminen ja käyttöönotto tapahtuu keväällä 2015. Hankkeet Pernajassa etenevät ja osuuksia on jo rakennettu. Jatkosuunnittelu ja
valmistelu jatkuu.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
TULOT
MENOT
-172
-180
-248
NETTO
-172
-180
-248
Johtokunnan ja hallinnon palkkauskulut muine toiminnan kuluineen. Laskutusvoimavarassa tehtiin tarpeen vaatimaa järjestelyä.
Vesi
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Alavesisäiliön rakentaminen on käytännössä lähes valmis. Moottoritien rakentamisen vuoksi jouduttiin johtosiirtoihin ja kustannusosuuksia oli vielä vuonna 2014.
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Pernajan runkolinjojen rakentamisen jatkaminen. Rakentaminen jatkuu. Maanomistajasopimukset ym. hidastuttavat ja viivästyttävät hankkeiden toteutumista.
Vesisäiliöhankkeen rakentamisvaiheen käynnisty- Rakennusvaihe on käynnistetty ja valmistuu keväällä 2015.
minen talvella 2014.
Vanhan vesijohtoverkoston saneeraaminen mah- Saneerausta on tehty kahden työryhmän voimalla. Merkittäviä saneerauksia
dollisuuksien mukaan.
olivat Teollisuuskujan, Linnunradan, Rautatienkadun ja Kuoppakujan putkistot.
147
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
TULOT
1 531
1 805
1 553
MENOT
-1 379
-1 226
-1 294
152
579
259
NETTO
Kulutus/myynti vähentynyt. Kulut eivät ole volyymiin sidottuja.
Luvut eivät sisällä poistoja. Merkittävä uudisrakennuskohde oli kiertoyhteyden rakentaminen Uudelta Teollisuusalueelta Rauhalaan.
Jätevesi
Toimintaympäristöön ja toimintaan vaikuttaneet tapahtumat vuonna 2014
Vesiliikelaitos päätti loppuvuodesta 2014 osallistua puhdistamolietteen ja biojätteen hyödyntämisen hankintarenkaaseen Itä-Uudenmaan jätehuolto OY:n Rosk´n Roll OY/AB; Hangon vesi- ja viemärilaitoksen, Hyvinkään Veden, Lohjan vesi- ja viemärilaitoksen, Porvoon Veden ja Raaseporin
Veden kanssa. Hankintarenkaan tarkoituksena on kilpailuttaa lietteenkäsittelypalvelu jäsentensä
puolesta. Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi 26.6.2014 päätöksen Vårdön puhdistamon ympäristöluvan lupamääräyksen tarkistamiseksi. Päätöksestä kuitenkin valitettiin, joten asian käsittely on siirtynyt vuodelle 2015.
Avaintavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
AVAINTAVOITE
AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN
Pernajan runkolinjahankkeen jatkaminen.
Hanke jatkuu ja etenee siten kuin vesihankkeesta on todettu.
Vanhan jätevesiverkoston saneeraaminen mahdollisuuksien mukaan.
Vanhojen puhdistamojen saneeraaminen mahdollisuuksien mukaan.
Vuotovesien määrää yritetään vähentää käytössä
olevin keinoin.
Saneerausta on jatkettu kahden koneryhmän toimesta kohteissa, jotka on
todettu vesisaneeraushankkeina.
Puhdistamot toimivat lupaehtojen puitteissa.
Saneerausten yhteydessä sekaviemäröintiä poistuu ja jäte- ja hulevedet johdetaan erikseen.
Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen vuonna 2014
Tilinpäätös 2013
Talousarvio 2014
Toteutuma 2014
TULOT
1 883
1 806
1 553
MENOT
-1 591
-1 515
-1 133
292
291
420
NETTO
Luvut eivät sisällä poistoja.
148
Investointiohjelman toteutuminen vuonna 2014, 1 000 €
Kustan- Edellisien
nus- vuosien
arvio
käyttö
Hanke
Alkuperäinen
talousarvio
TA 2014
Talousarviomuutokset 2014
Talousarviomuutosten jälkeen
2014
Toteutuma
2014
Poikkeama
2014
200
460
-260
Keskeneräiset
työt
31.12.
Kustannusarviosta
käytetty
31.12.
LOVIISAN VESILIIKELAITOS
VESI JA VIEMÄRI
Yli 100 000 euroa hankkeittain:
Vanhojen johtojen saneeraus
200
200
Runkolinjat Pernaja–Loviisa
4 871
201
1 940
1 940
747
1 193
Vesisäiliö
2 525
325
1 800
1 800
1 285
515
197
-197
Mörkämäki, viemäri
197
Jätevesipuhdistamot
E18 hanke
460
948
1 429
197
69
100
68
1 610
69
100
100
127
-27
195
Tonttiliittymät, vesi ja viemäri
20
20
9
11
9
Teollisuusalueet
20
20
213
-193
213
11
Alle 100 000 euron hankkeet
Asuntoalueet
120
120
11
109
Jätevedenpumppaamot ja
puhdistamot
30
30
8
22
Sadevesiviemärit
70
70
105
-35
VESILIIKELAITOS, INV. MENOT
8
8
105
7 893
662
4 300
4 300
3 162
1 138
1 437
3 824
7 893
662
4 300
4 300
3 162
1 138
1 437
3 824
VESILIIKELAITOS, INV.TULOT
VESILIIKELAITOS, NETTO
Pernaja-hanke jatkuu. Vesihuollon tukiraha tulee aina vasta yksittäisen hankeosuuden valmistuttua.
149
Sisäinen valvonta
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta tuli kuntalakiin 1.1.2014. Sen pykälään 87, kohtiin c ja d tulee
määräykset liikelaitoksen johtokuntaa, johtajaa ja toimintakertomusta koskien. Loviisan kaupungin ohje astui voimaan 1.12.2013. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan sisäisiä menettely- ja toimintatapoja, joilla pyritään varmistamaan toiminnan laillisuus ja tuloksellisuus. Sisäinen valvonta on
pääosin tällä hetkellä toiminnan riskien tunnistamista ja dokumentointia. Riskejä on tarkasteltu talous- ja taloudenhoidon, tietohallinnon, sopimushallinnan alueilla ja myös henkilöstöjohtamisessa
ja kiinteistöhallinnassa. Liikelaitokselle ja johtajalle (vesihuoltopäällikkö) on kaupunginvaltuuston
vuonna 2009 vahvistama johtosääntö. Jokaisen palkatun kanssa on tehty työsopimus. Johtokunnan päättämistä sopimusasioista tehdään kirjallinen sopimus vastapuolen kanssa. Sopimus tehdään myös asioissa, joissa yksityisoikeudellinen etu sitä muutoin vaatii. Normaalia toimintaa seurataan viikoittain pidettävissä työkokouksissa. Tätä kautta turvataan myös asioiden jatkuvuus ja
tiedon siirtyminen, esim. tapauksissa, että tapahtuu henkilövaihdoksia. Alan koulutustilaisuuksia
huomioidaan myös.
Vastuu- ja omaisuusriskit on suojeltu kaupungin vakuutussopimuksen puitteissa. Maanalaisia ja
muitakin rakennelmia ja laitteita saneerataan jatkuvasti. Vesisäiliötarpeeseen on pitkään etsitty ratkaisua veden jatkuvan toimittamisen turvaamiseksi. Taloudellista riskiä seurataan taksojen
ja kulujen jatkuvana tarkasteluna. Laitokselle on vahvistettu valvontatutkimusohjelma ja sillä on
myös varautumissuunnitelma. Hankinnat kuuluvat erityisalojen lainsäädännön piiriin. Hankintapäätöksiä ei ole viety markkinaoikeuteen eikä niistä ole valitettu muutenkaan.
Riskikartoituksessa vanhan putkiverkoston kunto on suurin riski sen ohella, että Rantatien putket/
tulvariski muodostaa erityiskohteen. Riskiä on tarkasteltava koko kaupungin näkökulmasta. Loviisan vanha vesitorni nähdään kriittisenä ja puhdistamoiden toimintahäiriöt on arvioitava kohtalaisina.
Arvonalennuskirjaukseen vuonna 2013 johtaneesta vesitornin suunnittelukustannuksesta on käyty neuvottelua suunnittelijatahon kanssa korvausvaatimuksen merkeissä. Vaatimukseen ei ole
saatu tyydyttävää vastausta. Asiaa on edelleen käsitelty vesiliikelaitoksen johtokunnassa ja siellä
on päätetty käyttää liikejuridista asiantuntija-apua Kuntaliiton kannanoton kannustamana.
150
Tilinpäätöslaskelmat - Loviisan Vesiliikelaitos
TULOSLASKELMA
Ulkoiset ja sisäiset tuotot ja kustannukset
1.1.–31.12.2014
Liikevaihto
Myyntituotot ulkopuolisilta
1.1.–31.12.2013
3 449 352,01
3 414 042,37
3 254 919,46
3 204 155,66
Myyntituotot kaupungilta
185 888,91
201 510,86
Liiketoiminnan muut tuotot
8 543,64
8 375,85
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Palvelujen ostot
-865 303,43
-751 019,62
-1 102 098,53
-1 616 323,05
-886 956,22
-1 989 054,75
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
-642 354,05
-612 522,17
-160 995,82
-159 859,94
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
-36 918,99
-840 268,86
-33 448,66
-805 830,77
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
-859 822,51
Arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut kulut
-141 050,78
Liikeylijäämä
-814 858,21
-859 822,51
-325 003,64
-1 139 861,85
-141 050,78
-105 972,92
-105 972,92
-8 113,19
-626 677,92
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Korkotuotot sisäiset
680,09
158,00
Muut rahoitustuotot
17 866,98
Kunnalle maksetut korkokulut
-9 180,00
Muille maksetut korkokulut
744,78
15 555,00
-440,46
Korvaus peruspääomasta
Muut rahoituskulut
Ylijäämä/alijäämä ennen satunnaisia eriä
Ylijäämä/alijäämä ennen varauksia
-8 906,15
178,46
-8 699,93
7 599,85
-7 934,73
-619 078,07
-7 934,73
-619 078,07
20 272,82
20 272,82
12 338,09
-598 805,25
Sijoitetun pääoman tuotto, %
-0,1
-4,4
Kunnan sijoittaman pääoman tuotto, %
-0,1
-4,1
Voitto, %
-0,2
-18,1
Poistoeron lisäys (-) tai vähennys (+)
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT
151
Loviisan vesiliikelaitos
RAHOITUSLASKELMA
TA 2014
2014
2013
61 422,00
-8 113,19
-626 677,92
Poistot ja arvonalentumiset
808 500,00
859 822,51
1 139 861,85
Rahoitustuotot ja -kulut
-40 000,00
178,46
7 599,85
-4 300 000,00
-3 161 899,32
-1 342 854,60
Toiminnan kassavirta
Liikeylijäämä (-alijäämä)
Tulorahoituksen korjauserät
Investointien kassavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
130 000,00
Käyttöomaisuuden myyntituotot
Toiminnan ja investointien rahavirta
-3 470 078,00
-2 310 011,54
-692 070,82
-3 520,00
-3 220,00
-34 729,15
446 481,03
Rahoituksen rahavirta
Antolainoituksen muutokset
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys kunnilta
Pitkäaikaisten lainojen lisäys muilta
4 000 000,00
Pitkäaikaisten lainojen vähennys kunnilta
Pitkäaikaisten lainojen vähennys muilta
-200 000,00
Lyhytaikaisten lainojen muutos kunnilta
Lyhytaikaisten lainojen muutos muilta
2 000 000,00
Oman pääoman muutokset
Peruspääoman muutos
Muut maksuvalmiuden muutokset
Vaihto-omaisuuden muutos
Saamisten muutos kunnilta
232 009,88
Saamisten muutos muilta
Korottomien velkojen muutos kunnilta
76 878,57
-11 607,53
267 322,80
-74 095,58
Rahoituksen rahavirta
3 800 000,00
2 305 952,22
589 567,80
Rahavarojen muutos
329 922,00
-4 059,32
-102 503,02
Rahavarat 31.12.
173 229,77
177 289,09
Rahavarat 1.1.
177 289,09
279 792,11
-4 059,32
-102 503,02
-26,9
-42,9
27,0
60,8
Rahavarojen muutos
LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT
Investointien tulorahoitus, %
Pääomamenojen tulorahoitus, %
Lainanhoitokate
-3
Kassan riittävyys, pv
11
35
Quick ratio
0,4
1,1
Current ratio
0,4
1,1
152
Loviisan Vesiliikelaitos
T A S E 3 1 . 1 2.
VASTAAVAA
2014
2013
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineelliset hyödykkeet
Maa-ja vesialueet
Rakennukset
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat
37 349,52
37 349,52
2 233 590,57
2 382 563,61
12 723 119,28
11 038 194,39
19 157,53
32 737,48
1 437 122,12
16 450 339,02
657 417,21
14 148 262,21
87 900,00
87 900,00
84 380,00
84 380,00
Sijoitukset
Muut saamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Saamiset
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Muut saamiset
1 034 169,12
1 141 552,99
30 505,30
Siirtosaamiset
Rahat ja pankkisaamiset
VASTAAVAA
VASTATTAVAA
1 064 674,42
1 141 552,99
173 229,77
177 289,09
17 776 143,21
15 551 484,29
2014
2013
OMA PÄÄOMA
Peruspääoma
Edellisten tilikausien ali-/ylijäämä
Tilikauden ylijäämä (alijäämä)
14 669 180,21
14 669 180,21
-942 868,89
-344 063,64
12 338,09
13 738 649,41
-598 805,25
13 726 311,32
600 648,98
600 648,98
620 921,80
620 921,80
3 238,07
3 238,07
3 238,07
3 238,07
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen vieras pääoma
Saadut ennakot
Lyhytaikainen vieras pääoma
Lainat kunnilta
Lainat muilta luotonantajilta
569 359,37
604 088,52
2 000 000,00
Ostovelat
554 212,52
292 112,62
Muut velat
181 067,68
189 996,71
Siirtovelat
128 967,18
VASTATTAVAA
3 433 606,75
17 776 143,21
114 815,25
1 201 013,10
15 551 484,29
LIIKELAITOKSEN TUNNUSLUVUT
Omavaraisuusaste, %
80,7
92,3
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
99,5
35,2
Kertynyt ylijäämä (alijäämä), 1 000 €
-931
-943
2 569
604
Lainakanta 31.12., 1 000 €
153
LOVIISAN KAUPUNKI
LIIKELAITOKSEN VAIKUTUS TILIKAUDEN TULOKSEN MUODOSTUMISEEN
Tilinpäätös 2014
Eliminoinnit
Kunnan
Liike-
tuloslask.osa
laitokset
Tuloslaskelma
LiikeKunta
laitokset
kaupungin
tilinpäätöksessä
Toimintatulot
Myyntitulot, ulkoiset
Myyntitulot, sisäiset
9 530 819
3 256 091
94 764
185 889
Maksutuotot
6 520 969
Tuet ja avustukset
2 988 973
3 486
2 762 044
3 886
12 786 910
-94 764
-185 889
6 520 969
2 992 460
Tuet ja avustukset, kaupungilta
Muut toimintatulot
Muut toimintatulot, sisäiset
43 736
2 765 931
-43 736
Toimintamenot
Henkilöstömenot
-48 866 764
-840 269
Palvelujen ostot
-46 167 242
-656 256
-185 889
-94 764
-5 762 477
-865 303
Palvelujen ostot, sisäiset
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
-49 707 033
-46 823 498
185 889
94 764
-6 627 780
Aineet, tarvikkeet ja tavarat, sisäiset
Avustukset
-6 199 532
-6 199 532
Avustukset liikelaitokselle
Muut toimintamenot
-1 255 111
Muut toimintamenot, sisäiset
Toimintakate
-97 314
-1 352 426
-43 736
-86 495 710
851 709
43 736
47 389
-47 389
-85 644 000
Verotulot
63 077 689
63 077 689
Valtionosuudet
24 776 343
24 776 343
Rahoitustulot ja -menot
Korkotulot
Korkotuotot, sisäiset
Muut rahoitustulot
Korkomenot
28 391
680
9 180
158
1 641 780
17 867
1 659 647
-421 406
-440
-421 846
Korkokulut, sisäiset
-158
-9 180
Muut rahoitusmenot
-919
-8 906
2 615 191
851 888
-2 904 168
-859 823
Vuosikate
29 071
-9 180
158
-158
9 180
-9 825
38 367
-38 367
3 467 079
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
-3 763 990
Arvonalentumiset
Satunnaiset erät
6 762 700
Tilikauden tulos
6 473 723
6 762 700
-7 935
38 367
-38 367
6 465 789
154
LIIKELAITOKSEN VAIKUTUS KUNNAN RAHOITUKSEN MUODOSTUMISEEN
Tilinpäätös 2014
Eliminoinnit
Kaupungin
Liike-
tuloslask.osa
laitokset
Rahoituslaskelma
LiikeKunta
laitokset
kaupungin
tilinpäätöksessä
Toiminnan rahavirta
Vuosikate
Satunnaiset erät
Tulorahoituksen korjauserät
2 615 191
851 888
38 367
-38 367
3 467 079
6 762 700
6 762 700
-7 078 600
-7 078 600
Investointien rahavirta
Investointimenot
Rahoitusosuudet investointimenoihin
Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot
Toiminnan ja investointien rahavirta
-23 208 857
-3 161 899
-26 370 757
388 638
388 638
14 102 252
14 102 252
-6 418 676
-2 310 012
38 367
-216 904
-3 520
11 729
-38 367
-8 728 687
Rahoituksen rahavirta
Antolainauksen muutokset
Antolainasaamisten lisäykset
Antolainasaamisten vähennykset
46 458
-208 695
-46 458
Lainakannan muutokset
Pitkäaikaisten lainojen lisäys
2 000 000
2 000 000
Pitkäaikaisten lainojen vähennys
-3 100 940
-3 100 940
Lyhytaikaisten lainojen muutos
6 478 954
1 965 271
-1 577 681
344 201
-2 788 789
-4 059
34 729
8 478 954
Oman pääoman muutokset
Muut maksuvalmiuden muutokset
Vaikutus maksuvalmiuteen
-1 233 480
3 638
-3 638
-2 792 849
155
Liitetiedot
TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET
Tietojen vertailukelpoisuus edelliseen tilikauteen
Lomapalkkajaksotus vuoden 2014 tilinpäätöksessä on 128 967,18 eur.
Rahoitus ja pankkisaamiset
Käytössä on yksi ulkoinen ja yksi sisäinen yhdystili kaupungin ja Vesiliikelaitoksen keskinäisiä rahan siirtoja varten..
SUUNNITELMAPOISTOJEN PERUSTEET
Lasketut poistoajat seuraavat Loviisan kaupungin poistosunnitelmaa sekä poistoprosenttien että poistomenetelmien osalta:
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
ei poistoa
Rakennukset
Tehdas- ja tuotantorakennukset
tasapoisto
20 v.
Muut maa- ja vesirakenteet
tasapoisto
15 v.
Vedenjakeluverkosto
tasapoisto
30 v.
Viemäriverkosto
tasapoisto
30 v.
Muut kiinteät koneet, laitteet ja rakennelmat
tasapoisto
10 v.
Muut kuljetusvälineet
tasapoisto
5 v.
Muut liikkuvat työkoneet
tasapoisto
5 v.
Muut laitteet ja kalusteet
tasapoisto
3 v.
Kiinteät rakenteet ja laitteet
Koneet ja kalusto
Pysyvien vastaavien aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankinnat, jotka alittavat 10 000 euroa, kirjataan
vuosikuluiksi (aktivointiraja).
Keskimääräiset poistot ja investoinnit vuosina 2013–2017
Suunnitelman mukaiset poistot
4 857 180
Poistonalaisen investointien omahankintameno
10 054 754
Poikkeama €
-5 197 574
Poikkeama %
-51,7
Poikkeama on olennainen jos se ylittää 10 prosenttia. Suunnittelukauteen ajoittuu suuria vesihuoltohankkeita, joiden
poistolaskenta ei ole vielä aloitettu.
156
AINEELLISET HYÖDYKKEET
Aineelliset hyödykkeet
Maaalueet
Hankintameno 1.1.
37 350
Rakennukset
2 382 564
Lisäykset
Kiinteät
rakenteet
11 038 194
Koneet
ja kalusto
32 737
Muut aineelliset hyödykkeet
Keskeneräiset työt
Yhteensä
657 417
14 148 262
1 868 124
1 293 775
3 161 899
514 070
-514 070
Rahoitusosuudet
Vähennykset
Siirrot
Poistot
-148 973
-697 270
-13 580
-859 823
37 350
2 233 591
12 723 119
19 158
1 437 122
16 450 339
37 350
2 233 591
12 723 119
19 158
1 437 122
16 450 339
2014
2013
Pernaja; kunnallistekniikka
620 921,80
641 194,62
poistoeron muutos
-20 272,82
-20 272,82
600 648,98
620 921,80
2014
2013
Arvonalennukset ja niiden pal
Hankintameno 31.12.
Arvonkorotukset
Olennaiset lisäpoistot
Kirjanpitoarvo 31.12.
POISTOERO JA VAPAAEHTOISET VARAUKSET
Poistoero
Investointivaraukseen liittyvä poistoero/1.1.
Investointivaraukseen liittyvä poistoero/31.12.
SIIRTOVELKOIHIN SISÄLTYVÄT OLENNAISET ERÄT
Lyhytaikaiset siirtovelat
128 967,18
114 815,25
128 967,18
114 815,25
2014
2013
Vakinainen henkilökunta
12
12
Osa-aikainen henkilökunta
1,4
2
Palkkojen ja henkilöstösivukulujen jaksotukset
Siirtovelka yhteensä
HENKILÖSTÖ 31.12.
157
OMAN PÄÄOMAN ERITTELY
Oman pääoman muutokset
Peruspääoma 1.1.
2014
2013
14 669 180,21
14 669 180,21
14 669 180,21
14 669 180,21
-344 063,64
-252 216,31
-598 805,25
-91 847,33
-942 868,89
-344 063,64
12 338,09
-598 805,25
13 738 649,41
13 726 311,32
Lisäykset
Vähennykset
Peruspääoma 31.12.
Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä 1.1.
Siirrot
Edellisten tilikausien ylijäämä/alijäämä 31.12.
Tilikauden ylijäämä/alijäämä
Oma pääoma yhteensä
LUETTELO TOSITELAJEISTA, -NUMEROISTA JA ID -SARJOISTA JA -NUMEROISTA
Tositelaji
Käyttöomaisuus
Tositenumero
ID sarja
ID numero
1000
1–137
100
450–586
Ostoreskontran maksut/vesiliikelaitos
107
1–241
17
2000–2240
Muistiotositteet
003
1–468
3
3000–3471
Palkat/vesiliikelaitos
307
1–24
37
200–223
Pankkitositteet
207
1–229
7
2500–2729
Ostolaskut vesiliikelaitos
407
1–2210
70
8000–9433
Ostolaskut vesiliikelaitos/suojatut
407
1
71
300–367
Clearing
711
1–9
72
40–48
Ostolaskut vesiliikelaitos/finvoice
007
1
700
4000–4870
Vesilaskutus
870
1–685
87
2000–2684
Myyntireskontran palaute/vesiliikelaitos
157
1–396
9
1500–1895
158
159
160
161
162
Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden lajeista
ID-sarjat ja niiden tositelajit 2014
ID
Numero
Tositelaji
Numero
1
20000–22845
Muistiotositteet
002
1 - 2837
10
40000–55738
Ostolaskut/Hallinto- ja konsernikeskus
401
1 - 4754
100
60000–70533
Finnvoice (sähköinen lasku)
401–466
11
3000–3600
Ostolaskut/Suojatut, Hallinto- ja konsernikeskus
401
110
2000–2550
Käyttöomaisuus
1000
1 - 545
150
110–132
Sonet/varasto
005
1 - 23
3
700–807
Palkat
300
1 - 105
30
16000
Ostolaskut/So-Te
403
1 - 7106
31
40000–43678
Ostolaskut/Suojatut, So-Te
431
1 - 2852
4
50000–54955
Pankkitositteet
201
1 - 4954
40
30000
Ostolaskut/Sivistystoimi
404
1 - 6354
41
400
Ostolaskut/Suojatut, Sivistystoimi
404
5
3000–3251
Toimeentuloturvat
501
1 - 252
50
500–557
Kaupungin sisäiset
50
1 - 12
Ostolaskut/Tekninen toimi
406
1 - 7183
400
Ostolaskut/Suojatut, tekninen toimi
406
60
61
7
2000–2249
Ostoreskontran maksut
101
1 - 250
8
8000–8690
Myyntireskontran palaute
151
1 - 690
80
1200–1359
Yleislaskutus
800
1 - 160
81
400–464
Opisto 1 MI
810
1 - 67
82
400–473
Opisto 1 Vako
820
1 - 74
83
600–661
Satama
830
1 - 62
84
300–315
Päivähoito
840
1 - 16
86
3000–3516
Tekninen keskus
860
1 - 517
87
2000–2203
Yleislaskutus/sivistys
801
1 - 202
88
200–216
Mela
880
1 - 16
90
1500–1775
Terveyskeskuslaskutus
900
1 - 275
91
800–899
Hoitopäivälaskutus
901
1 - 100
92
400–419
Työterveyshuolto
902
1 - 21
93
900–1000
Kotihoito
903
1 - 101
94
300–326
Kuntalaskutus/so-te
904
1 - 27
95
1700–1948
Hammashuolto
905
1 - 252
96
1000–1140
Yleislaskutus/so-te
906
1 - 141
163