Potilasturvallisuus ja hoidon laatu EU:ssa

Transcription

Potilasturvallisuus ja hoidon laatu EU:ssa
Potilasturvallisuus ja hoidon laatu EU:ssa
tehokkaita terveysinvestointeja käsittelevän
asiantuntijapaneelin lausunto
Vaikka luulisi, että kaikkialla EU:ssa on saatavilla yhtä
turvallista ja laadukasta hoitoa, valitettavasti näin ei
aina ole. Itse asiassa EU:ssa noin joka kymmenennelle
sairaalapotilaalle aiheutuu haittaa hoidon aikana. Noin
neljännes näistä tapauksista johtuu sairaalainfektioista.
Muissa tapauksissa syynä on esimerkiksi inhimillinen erehdys
tai laitevika. Monet potilaiden kärsimistä haitoista olisivat
vältettävissä, mutta haittojen vähentämisstrategioita ei
kuitenkaan sovelleta johdonmukaisesti kaikkialla EU:ssa.
Vuonna 2011 tuli voimaan rajatylittävää terveydenhuoltoa
koskeva direktiivi, joka sallii potilaiden hakeutua hoitoon toiseen
EU-maahan. Tästä syystä myös terveydenhuoltojärjestelmien
eroja tarkastellaan nykyään entistä tarkemmin.
Jäsenvaltiot koordinoivat yhdessä komission kanssa alan
toimintalinjojaan ja ohjelmiaan, jotka koskevat muun muassa
terveyden suojelua, kansanterveyttä, fyysistä terveyttä ja
mielenterveyttä, kroonisia sairauksia sekä terveysvalistusta
ja -kasvatusta. Vuonna 2009 annettiin neuvoston suositus ,
jonka mukaan potilasturvallisuuteen olisi sovellettava EU:n
laajuista lähestymistapaa. Tällaista strategiaa ei kuitenkaan
ole laadittu hoidon laatua varten.
Marraskuussa
2012
julkaistiin
potilasturvallisuutta
koskeva täytäntöönpanokertomus, jonka pohjalta ryhdyttiin
pohtimaan EU:n tulevia toimia potilasturvallisuuden ja
hoidon laadun alalla. Tästä syystä Euroopan komissio pyysi
tehokkaita terveysinvestointeja käsittelevää riippumatonta
asiantuntijapaneelia (Expert Panel on Effective ways
of Investing in Health) antamaan lausunnon hoidon
laadun kehityksestä ja painottamaan tässä yhteydessä
potilasturvallisuutta EU:ssa.
Lausunnossaan
asiantuntijapaneeli
yksilöi
keskeisiä
laatutekijöitä, jotka ovat sovellettavissa monenlaisiin
palveluihin, myös ensiapupalveluihin ja pitkäaikaishoitoon.
Tieteellisen näytön ja EU:n aiempien laatu- ja
turvallisuushankkeiden
perusteella
asiantuntijapaneeli
katsoo, että palvelujen olisi oltava
1. toimivia ja terveysvaikutuksia parantavia
2. turvallisia ja sellaisia, että ne ennaltaehkäisevät
mahdollisimman monia hoitoon liittyviä haittoja
3. tarkoituksenmukaisia sekä alan uusimman ammatillisen
tietämyksen ja sovittujen standardien mukaisia
4. potilaslähtöisiä ja sellaisia, että ne antavat potilaille ja
heidän läheisilleen avainroolin hoitoprosessissa
5. tehokkaita ja sellaisia, että ne takaavat parhaan hintalaatusuhteen ja ovat tasapuolisia kaikkien kannalta
tarpeen, käytön ja laadun suhteen.
Asiantuntijapaneeli yksilöi myös indikaattoreita, joilla voidaan
ilmasta määrällisesti hoidon laatu ja potilasturvallisuus.
Tämä on tärkeää, jotta voidaan mitata, arvioida ja vertailla
EU:n eri terveydenhuoltojärjestelmien laatua ja turvallisuutta.
1. Neuvoston suositus, annettu 9 päivänä kesäkuuta 2009, potilasturvallisuudesta ja hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisemisestä ja valvonnasta.
Terveys ja elintarviketurvallisuus
Asiantuntijapaneeli katsoo, että Euroopan komissiolla voi
olla keskeinen rooli hoidon laadun ja potilasturvallisuuden
edistämisessä. Asiantuntijapaneelin mukaan EU:n tason
toimia voisivat olla muun muassa seuraavat:
1. Perustetaan ryhmä, joka käsittelee hoidon laatua
EU:ssa ja koordinoi kaikkia hoidon laatua koskevia EU:n
aloitteita.
2. Perustetaan kehys, jonka puitteissa analysoidaan
terveydenhuoltojärjestelmien
suorituskykyä
EU:n
tasolla. Kehyksen avulla pyritään helpottamaan eri
terveydenhuoltostrategioiden ja niiden vaikutusten
vertailemista toisiinsa.
3. Käynnistetään menettely hoidon laatua koskevien
suositusten laatimiseksi.
4. Lisätään rahoitusta tutkimukselle, jonka tavoitteena
on vahvistaa terveydenhuoltojärjestelmiä, jotta nämä
kykenevät paremmin vastaamaan tuleviin haasteisiin.
5. Perustetaan verkosto terveydenhuollon menetelmien
arviointia varten, jotta EU-maat voivat jakaa tietämystä
terveydenhuollon
menetelmistä,
hoitoprosesseista
ja vaikutustenarvioinnista. Näin vältetään toimien
päällekkäisyys.
6. Edistetään
tietoteknisiä
järjestelmiä,
joilla
vaaratilanneilmoitus voidaan tehdä syyllistämättä, ja
kehitetään EU:n valvontajärjestelmiä.
7. Laaditaan Euroopan laajuinen terveyskasvatusohjelma,
joka perustuu potilaslähtöiseen lähestymistapaan sekä
kattaa terveysosaamisen, potilasturvallisuuden ja
terveydenhuollon.
Asiantuntijapaneelin lausunto ”Future EU Agenda on Patient Safety and Quality of Care” on kokonaisuudessaan
http://ec.europa.eu/health/expert_panel/opinions/docs/006_safety_quality_of_care_en.pdf
Lisätietoa komission työstä potilasturvallisuuden alalla, ks.
http://ec.europa.eu/health/patient_safety/policy/index_fi.htm