Toimintakertomus - Suomen Lions

Transcription

Toimintakertomus - Suomen Lions
LC KAUHAJOKI / KATRILLI
TOIMINTAKERTOMUS
KAUDELTA 1.7.2014- 30.6.2015
LC Kauhajoki/Katrillin toimintavuosi 2014-2015 on ollut aktiivinen. Presidentin laatima
toimintakauden suunnitelma osoitti, että tästäkin kaudesta tulisi vilkas.
Suuri unelmamme tarjotinprojekti eteni jo niin pitkälle, että saimme tehdä huomattavan
lahjoituksen hyväntekeväisyyteen saadusta tuotosta. Osallistuimme myös tarjotin projektin
myötä moniin eri tapahtumiin.
Klubin taloustilanne kauden lopussa osoittaa ylijäämää 724,08 €. Pisnes/tarjotin projektin
liikevaihto oli toimikauden aikana 12.240,51 €. Klubiin saatiin myös yksi uusi jäsen.
LC Katrilli on toiminut Suomen Lions Liitto ry:n klubisääntöjen 2 § mukaan. Järjestön toimintaajatus on havaita inhimilliset tarpeet, rohkaista vapaaehtoisia palvelemaan yhteiskuntaansa,
tukea rauhaa ja edistää kansainvälistä yhteisymmärrystä lionsklubien avulla. Järjestön tavoite
on säilyä vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitääristen palvelujen maailmanlaajuisena
johtajana.
Suomalaisen Lions-liikkeen toiminta-ajatus toimivuonna 2014 - 2015 on: Teemme yhdessä
työtä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla lasten ja nuorten terveen elämän ja
kehityksen turvaamiseksi, sekä ikääntyneiden, perheiden, vammaisten ja muiden apua
tarvitsevien tukemiseksi. Toiminta tarjoaa jäsenelle mahdollisuuden toimia sosiaalisessa
yhteisössä, mahdollisuuden kehittyä ihmisenä ja kehittää johtamistaitoja sekä solmia kontakteja
kotimaassa ja ulkomailla.
1. Toimintavuoden teemat 2014-2015
Kansainvälisen Lions liiton perusarvo
Me palvelemme – We Serve
Kansainvälisen presidentin Joe Prestonin teema:
Vahvempina yhdessä - Stärka stoltheten – Strenghten the Pride
Suomen Lions Liiton teema:
Palvelulla hyvinvointia – Välfärd genom service
Piirikuvernööri Erkki Ammesmäki LC Vimpeli teema:
Toimi! Auta! Viihdy! - Agera! Hjälp! Trvis!
IV alueen puheenjohtaja oli Mika Vihma LC Kuortane ja
2. lohkon puheenjohtaja oli Stefan Weksström LC Kauhajoki/Aro
2. Jäsentilanne
Klubi sai syksyllä yhden uuden jäsenen Minna Honkasen. Hänen kumminaan on Leena Piikkilä.
Jäseniä on tällä hetkellä 27. Toimintakauden jäsenmaksu on ollut 100 € koko vuodelta.
3. Hallitus ja toimihenkilöt toimintavuonna 2013–2014
LC Katrillin presidenttinä on toiminut Leena Piikkilä, sihteerinä Päivi Mäkiranta,
rahastonhoitajana Anne Nevanperä, 1. varapresidenttinä Raija Saarivirta-Kut, 2.
varapresidenttinä Anni Rajala, past presidenttinä Eija Mäki-Filppula ja web-masterina Annukka
Laurila. Edellisten lisäksi hallitukseen kuuluivat Elina Panula-Lehto, Klubimestari ja Tail Twister
Sirpa Rajamäki, Quest-vastaava Marjo Nuuttila ja ARS -vastaava Kaija Kulmala sekä
tiedotussihteeri ja leikekirjanpitäjä Pirjo Pieski.
Muut toimihenkilöt: Jäsen- ja sääntötoimikunnan jäsen Annukka Laurila, nuorisovaihto UllaMaija Paloniemi, toiminnantarkastaja Liisa Nummijoki sekä varatoiminnantarkastajana MarjaLeena Salomaa.
4. Toimikunnat ja aktiviteetit
Ystävyysklubi: Ujpest Arpad: Annukka Laurila, Ulla-Maija Paloniemi ja Aune Vanhanen
Valon Neito: Annukka Laurila pj, Henna Ala-Risku, Taija Hakola, Aune Vanhanen, Anni Rajala,
Marjo Nuuttila, Anita Hirvelä ja Liisa Ranta-Pantti. Toimikunta kokoontui 16 kertaa.
Puheenjohtaja ja toimikuntalaiset hoitivat keräyksen käytännön järjestelyjä eri kokoonpanoissa.
Hiekkaprojekti: Eija Mäki-Filppula pj, Ella Uusitalo, Marja-Leena Salomaa ja Liisa Nummijoki
kuuluivat toimikuntaan, joka kokoontui yhteensä viiden tunnin ajan. Hiekkaprojekti toteutettiin
yhteistyössä LC Katrillin Söörien kanssa 22.11.2014. Hiekkasangot lahjoitti LC-Kauhajoki.
Hiekkasankoja jaettiin yksin asuville vanhuksille 200 kpl. Projektiin osallistui 14 henkilöä.
Joulukortit: Sirpa Rajamäki pj., Marjo Nuuttila, Sirkka Yli-Kullas ja Eija Liikamaa. Kortteja
tilattiin runsaasti.
Kevätaktiviteetti: Toimikunta ei kokoontunut, eikä varsinaista kevätaktiviteettia järjestetty.
Taloustoimikunta: Pj. Anne Nevanperä, Eija Mäki-Filppula, Pirjo Latva-Pukkila, Maija Ketola ja
Kaija Kulmala
Pisnestoimikunta: Pj Maija Ketola, Elina Panula-Lehto, Raija Saarivirta-Kut Pirjo Pieski ja
Kaija Kulmala Toimikunta kokoontui kolme kertaa ja työtunteja kertyi 300.Pisnestoimikunta
aloitti toimikauden järjestämällä nopealla aikataululla Kauhajoen Ruokamessuille 5. – 7.9. 14
osaston.
Oman postimerkin painamisesta neuvoteltiin Kauhajoen Itellan/Leena Hokkasen kanssa.
sovittiin Katrillin oman postimerkin painamisesta.
Postimerkkiin tuli Katri Lehtisen suunnitteleman tarjottimen kuva ja se ilmestyi 9.10.14. Samana
päivänä saimme postiin myyntiin Katrillin postikortteja, joista osan Katri Lehtinen singneerasi.
LC Katrillista ja postimerkistä oli myös lehtijuttu Kauhajoki lehdessä.
Jäsen- ja sääntötoimikunta: Annukka Laurila pj, Taija Hakola ja Anni Rajala
Kummilapsi toimikunta: Ulla-Maija Paloniemi, äitikummi
Kummityttö W.D.-Kavindi Maheshika on Sri Lankassa.
Tulevaisuustoimikunta: Pj .Leena Piikkilä, past. pres. Eija Mäki-Filppula,1.varapres. Raija
Saarivirta-Kut ja siht. Päivi Mäkiranta. Tulevaisuustoimikunta kokoontui kerran.
Juhlien suunnittelutoimikunta: Pj. Taija Hakola, Pirjo Pieski, Tuula Saarimäki, Aune
Vanhanen ja pres. Leena Piikkilä. Toimikunta on kokoontunut 8 kertaa ja järjesti pikkujoulun
teatteriretkenä Vaasan kaupunginteatteriin söörien ja LC-Kauhajoen kanssa sekä kauden
päätöstilaisuuden Kristiinankaupungin Jungnmann-ravintolassa LC-Kauhajoen kanssa.
Suunnitteluun ja järjestelyihin toimikunta käytti aikaa 14 tuntia.
Sanssinkodin palveluaktiviteetin vastuuhenkilö: Pirjo Pieski
Joka toinen tiistai klo 17-18 kaksi Katrillin jäsentä käy seurustelemassa Sanssin palvelukodin
asukkaiden kanssa. Lisäksi jäsenet tekevät valintansa mukaan vierailuja vanhusten luokse.
Myös bingopalkintoja toimitettiin. Vierailuista tulee tyytyväinen ja hyvä mieli molemmille
osapuolille.
5. Kokouksista yleistä
Hallituksen kokouksia on pidetty yhdeksän, joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 18.00
ja kuukausikokouksia myös yhdeksän kuukauden toisena torstaina klo 18.00 Kauhajoen
Krouvissa. Toukokuun kuukausikokous pidettiin Kristiinankaupungissa.
Kiitämme Kauhajoen Krouvia heidän tarjoamistaan kokoustiloista ja hyvästä palvelusta.
PNAT on kokoontunut kaksi kertaa. Ensimmäisen tapaamisen järjesti LC Aro ja Katrillista olivat
mukana presidentti Leena Piikkilä ja rahastonhoitaja Anne Nevanperä. Toinen tapaaminen oli
Isojoella Lauhansarvessa, Sahtiopistolla LC Isojoki presidentin Hannu Väliviidan johdolla.
Kokoukseen osallistuivat presidentti Leena Piikkilä, sihteeri Päivi Mäkiranta ja rahastonhoitaja
Anne Nevanperä.
Piirin vuosikokous oli Kauhavan Ylihärmässä Härmän kuntokeskuksessa 18.4.2015.
Kokoukseen osallistuivat klubin virallisina edustajina Raija Saarivirta-Kut , Anne Nevanperä ja
Annukka Laurila.. Piirikuvernööriksi kaudelle 2015 - 2016 valittiin Timo Sysilampi LC
Seinäjoki/Törnävä. Annukka Laurila valittiin F-piirin IV alueen 2. lohkon puheenjohtajaksi ja
piirihallitukseen.
Suomen Lions-liiton 62. vuosikokous oli Vuokatissa, 13 - 14.06.2015. Kokoukseen osallistuivat
Raija Saarivirta-Kut ja Eija Liikamaa sekä Anne Nevanperä puolisoineen.
Lions-liiton puheenjohtajaksi kaudelle 2015 - 2016 valittiin Jari Rytkönen LC Uurainen.
6. Toiminta kuukausittain
Heinäkuu:
-Presidentti ja jäsenistö piti lomaa heinäkuun.
Elokuu:
-27.8.2014 Aloitettiin suunnittelu, miten osallistutaan Kauhajoen ruokamessuille. Varattiin pöytä
ruokamessualueelta.
Syyskuu:
-1.9.2014 Valon Neito-toimikunta kokoontui.
-4.9.2014 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa.
-5. – 7.9.2014 Osallistuimme Kauhajoen ruokamessuille Hämes-Havusen talonpoikasmiljöössä.
Myimme messuilla tarjottimia, mukeja ja kortteja. Saimme näkyvyyttä ja myyntitapahtuma oli
tuottoisa.
-8.9.2014 Kauhajoen Kriuhnaasu -tapahtuman suunnittelukokouksessa Kauhajoki LC Katrillia oli
edustamassa Taija Hakola.
-11.9.2014 Kuukausikokous Kauhajoen Krouvissa. Kokouksessa presidentti Leena Piikkilä kävi
läpi klubikäsikirjaa. Pisnestoimikunnasta Maija Ketola kertoi kaikille, että myynnissä on nyt myös
mukeja ja postikortteja. Valon Neito- aktiviteetti on lähtenyt käyntiin ja puheenjohtaja Annukka
Laurila esitti syksyn toimintasuunnitelman. Päätettiin, että Unkarin kummiklubin 20 –
vuotisjuhlassa, annetaan lahjoituksena kahden kuukausikokouksen ja vallanvaihtojuhlan
arpajaismyynnistä tuleva tuotto Unkarin kummiklubin hyväntekeväisyystoimintaan. Päätettiin
valita ”Vuoden kellokas” hyvin hoidetusta jäsenyydestä toimikauden aikana. ”Kellokkaan”
valitsevat kolme viimeaikaisinta presidenttiä. Kokouksen arpajaisten tuotto oli 66 euroa.
-29.9.2014 Valon Neito-toimikunta kokoontui.
Lokakuu:
-2.10.2014 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa. Kokouksessa hallitus käsitteli
toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä toiminnantarkastajan lausunnon edelliseltä kaudelta
esitettäväksi vuosikokoukselle hyväksyttäväksi. Valon Neito Ehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet
viisi nuorta neitoa: Nea Hautamäki 19 v Kauhajoen Evankelinen opisto, Petra Holma 16 v
Kauhajoen Lukio, Sini Kanto 15 v Kauhajoen Lukio, Jemina Mäntymäki 15 v Kauhajoen
Yläkoulu sekä Jenni Salonen 17 v Kauhajoen Lukio. Joulukorttitilauslista kiersi kokouksessa.
Hiekkaprojektiin on hankittu 200 kpl hyviä metallisankaisia sankoja. Kustannuksista vastasi LC
Kauhajoki. Lions Quest koulutukseen esitettiin varhaiskasvatuksesta Saija Uusitaloa. Päätettiin
osallistua itsenäisyyspäivän kahvitarjoiluun seurakuntakeskuksessa.
-6.10.2014 Valon Neitojen valokuvaus oli Petterin kuvakaupassa.
-9.10.2014 Kuukausikokous Kauhajoen Krouvissa. Ennen kokouksen alkua Roosa Kuja-Kyyny
kertoi nuorisovaihdostaan Teksasiin. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaiset asiat
aktiviteeteistä. Kansallisena postimerkkipäivänä 8.10. oli Kauhajoen perinnetalosta otettu kuva
postimerkkinä myynnissä Kauhajoen postissa. Kaikki 500 merkkiä myytiin nopeasti loppuun.
Mielenterveysseuralle päätettiin lahjoittaa 170 € ja Kauhajoen Lukion oppilaille 300 € Cernin
matkaa varten. Vuoden kellokkaaksi valittiin Maija Ketola. Arpatuotto oli 68,20€.
Vuosikokouksessa esiteltiin edellisen kauden toimintakertomus ja tilinpäätös. Myönnettiin
vastuuvapaus hallitukselle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille.
-10.10.2014 Osallistuimme LC Kauhajoki Aron järjestämään vallanvaihtojuhlaan Logistian
tiloissa. Vallanvaihtojuhlassa LC Kauhajoen klubi lahjoitti Budapestin kummiklubin
hyväntekeväisyyskohteeseen 100 €. Arpavoitoista saatava summa oli 270€.
-13.10.2014 Valon Neito-toimikunta kokoontui.
-15.10.2014 Valon Neitokilpailusta oli lehtijuttu Kauhajoki-lehdessä.
-18.10.2014 Pirjo Latva-Pukkila, Ulla-Maija Paloniemi ja Aune Vanhanen puolisoineen
osallistuivat Unkarin kummiklubin 20 -vuotisjuhlaan Budapestissa. Lahjaksi vietiin mukit ja
tarjottimet. Paikallisen klubin hyväntekeväisyyskohteeseen lahjoitettiin 620€ arpajaisrahoja.
-26.10.2014 oli Kurkistus Jouluun - tapahtuma, missä Valon Neito-ehdokkaat esittäytyivät
yleisölle.
Marraskuu:
-4.11.2014 Hiekkaprojekti-toimikunta kokoontui liimaamaan tarrat 200 sankoon.
-6.11.2014 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa.
-11.11.2014 Valon Neito-toimikunta kokoontui.
-13.11.2014 Kuukausikokous Kauhajoen Krouvin Pikkukabinetissa. Ennen sitä oli vierailu DBCklinikalla, missä Anne Marttunen kertoi klinikan toiminnasta. Vierailijana kokouksessa oli lohkon
piirikuvernööri Erkki Ammesmäki. Kuvernööri myönsi 10-vuotisjäsenyydetä Chevron-merkin ja
kunniamerkin 100 % presidenttiydestä Eija Mäki-Filppulalle. Kokouksessa käytiin läpi myös
onnistunutta Budapestin vierailua. Rauhanjuliste-kilpailuun on valittu 3 piirustusta. Maija Ketola
oli päivittänyt uudet myyntilomakkeet käyttöömme. Päätimme lahjoituskohteeksi lapsi- ja
nuorisotyöhön, Vanhaintuki ry:n ja seurakunnan diakoniatyön. Käytiin läpi ajankohtaiset asiat
aktiviteeteista. Arpatuotto oli 58 €.
-19.11.2014 Aron LC järjestämässä PNAT-kokouksessa edustajina olivat Leena Piikkilä ja Anne
Nevanperä.
-22.11.2014 täytettiin 200 kpl LC Kauhajoen lahjoittamaa hiekkasankoa KTK:n toimiston pihaalueella. Hiekkasankoja oli täyttämässä ja jakamassa 9 jäsentä ja 4 sööriä. Hiekkasangot
jaettiin ikäihmisille ympäri Kauhajokea.
-25.11.2014 Valon Neitolistojen ja rahojen viimeinen palautuspäivä.
-27.11.2014 Valon Neitojen ääntenlasku. Ääniä myytiin 1953 kpl/€. Vuoden 2014 Valon Neito
on Jemina Mäntymäki.Hän sai ääniä 643 kpl. Ensimmäiseksi perintöneidoksi tuli Sini Kanto ja
toiseksi Petra Holma. Valon Neito äänestyksen tuotto jaetaan paikkakunnan nuorison ja
vanhusten hyväksi.
-30.11.2014 Valon Neidon kruunaus ensimmäisenä Adventtisunnuntaina Kauhajoen Kirkossa
jumalanpalveluksen jälkeen. Kruunauksen jälkeen Valon Neito ja perintöneidot palkittiin
Valkoinen Puu -kahvilassa. Tapahtumasta otettiin valokuvia ja toimittaja teki jutun Kauhajoki
lehteen.
Joulukuu:
-4.12.2014 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa
-6.12.2014 Katrillilaiset osallistuivat Itsenäisyyspäivän kahvituksen avustamiseen Kauhajoen
seurakuntakeskuksessa
-11.12.2014 Kuukausikokous Kauhajoen Krouvissa. Rauhanjulistuskilpailuun osallistuu
Kauhajoelta Mico Lapikisto. Päätettiin lahjoittaa Jemina Mäntymäelle partiolaisten Jamboreeleiriä varten 300 €. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaiset asiat aktiviteeteistä.
Arpajaistuotto oli 42,55€.
-10.12.2014 Tarjotin projektin tuotosta Katrilli lahjoitti toiminnan tukemiseen Kauhajoen
Vanhaintuelle 2000€, josta oli paikalla Tiina Rauhalaakso ja Paavo Kauhajärvi. Kauhajoen
seurakunnan diakonialle 2000 € lahjoituksen vastaanotti Tuula Paul ja Sinikka Kurjenluoma. Ja
kolmannen 2000 € arvon lahjoituksen vastaanotti Paula Uusi-Hakala. Lahjoitus kohdennetaan
Kauhajoen sosiaalitoimen ennaltaehkäisevään lastensuojelu ja lasten suojelun avohuollon
tukitoimiin. Kauhajoki-lehti oli paikalla tekemässä jutun tapahtumasta.
-12.12.2014 Arpavoittoja toimitettiin Sanssin palvelukotiin.
-12.12.2014 Pikkujoulutoimikunta järjesti teatterimatkan Vaasaan LC Kauhajoen kanssa.
Teatteriesitys oli Vaasan kaupunginteatterissa ja esitettävä näytelmä oli Tarkastaja. Teatterin
jälkeen nautimme buffetillallisen teatteriravintolassa.
-13.12.2014 Sanssin kartanon joulumyyjäisissä olimme mukana myymässä tarjottimia ja
mukeja.
-20.12.2014 Valon Neito ja perintöneidot tekivät joululaulukierroksen Sanssin palvelukodissa,
Männikön vanhainkodissa ja Haapala-kodissa.
-21.12.2014 Kävimme Valon Neitojen kanssa laulamassa kauneimpia joululauluja Kauhajoen
kirkossa. Valon Neitojen kulkue mennen tullen Santa Lucian soidessa ja kynttilöiden
valaistessa oli kaunista, tunnelmallista ja vaikuttavaa katsottavaa.
-Presidentti on lähettänyt joulutervehdyksinä Lions joulukortit kaikille Kauhajoen Lions Klubeille,
lähialueen naisklubeille, yhteistyökumppaneille sekä Ujpest Arpad:lle
Tammikuu:
-08.01.2015 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa
-15.01.2015 Kuukausikokous Kauhajoen Krouvissa. Ennen kokousta Seija Huhtanen
turkisateljeesta esitteli valmistamiaan turkkeja, huiveja ja päähineitä. Koko kokouksen ajan
vieraanamme oli lohkon puheenjohtaja Stefan Wekström ja LC Arosta Timo Kulmala. Katrillin
Punainen Sulka vastaavaksi valittiin Annukka Laurila. Stefan Wekström esitti ajatuksen
yhteisestä kampanjasta pyöräilykypärien ja heijastusliivien hankkimiseksi alakoulun 1 -2
luokkalaisille. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaiset asiat aktiviteeteistä. Arpatuotto oli 83,97€.
Helmikuu:
-02.02.2015 Tulevaisuustoimikunta kokoontui. Paikalla olivat Raija Saarivirta-Kutin kotona
Leena Piikkilä ja Eija Mäki-Filppula
-05.02.2015 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa.
-11.02.2015 PNAT-kokous Isojoen Sahtiopistolla. Kokouksessa olivat Presidentti Leena
Piikkilä, sihteeri Päivi Mäkiranta ja rahastonhoitaja Anne Nevanperä.
-12.02.2015 Kuukausikokous Kauhajoen Krouvissa. Kokouksessa käytiin läpi ajankohtaiset
asiat aktiviteeteistä. Kokous päätettiin yhteiseen illalliseen. Arpatuotto oli 72 €.
-14.02.2015 Kauhajoen Rotaryt viettivät 60-vuotispäiviään. Katrillilaiset olivat onnittelemassa
juhlivaa klubia. Rotarien päiväjuhlassa myimme omia tarjottimia ja mukeja.
-24.02.2015 LC Kauhajoki järjesti elokuvaillan Bio Marlonissa. Kotimaista elokuvaa ”Kyllä minä
mieleni niin pahoitin oli katsomassa myös Katrillilaisia.
Maaliskuu:
-05.03.2015 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa.
-12.03.2015 Kuukausitapaaminen Kauhajoen Krouvissa. Ensi kauden presidentti Raija
Saarivirta-Kut esitteli toimintakauden 2015 – 2016 toimintasuunnitelman. Lahjoitettiin yläkoulun
Englannin kielten opiskelijoille apurahaa 300€ englanninmatkaa varten.
-14.03.2015 107F-piirin Melvin Jones/Aarne Ritari Gaalailtaan osallistuminen Kauhajoella
Ojalan Pakarin vintillä. Juhlapuhujana oli Annukka Laurila.
Huhtikuu:
-01.04.2015 Kauhajoki-lehdessä leikkimielinen arvoituskilpailu ”Ketä nuo luuloo olevansa”
Katrillin toiminnasta.
-09.04.2015 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa
-10.04.2015 Kauhajoki-lehdessä oli oikea vastaus ja oikein vastanneiden kesken arvottiin
meidän oma tuotepalkinto.
-16.04.2015 Kuukausitapaaminen ja vaalikokous. Kokouksen alussa saimme kuulla ja nähdä
lukion fysiikan ryhmän matkasta Cerniin Sveitsiin. Vaalikokouksessa Kauden 2015 – 2016
presidentti Raija Saarivirta-Kut esitteli toimintasuunnitelmansa.
-18.04.2015 Lions F-piirin kevätkokous Härmän kuntokeskuksessa. Osallistujina Raija
Saarivirta-Kut, Annukka Laurila ja Anne Nevanperä.
-18.04.2015 Kriuhnaasu- tapahtumassa olivat Aune Vanhanen, Eija Mäki-Filppula ja Minna
Honkanen.
Toukokuu:
-7.5.2015 Hallituksen kokous Kauhajoen Krouvissa, päätimme järjestää syksyllä taas Valon
Neito keräyksen.
-22.5.2015 Männikönkodissa oli Vanhaintuki ry:n 40-vuotisjuhla. Meiltä paikalla olivat Eija MäkiFilppula ja Anni Rajala.
-22.5.2015 Kuukausikokous ja toimikauden päätöstilaisuus pidettiin Kristiinankaupungissa
yhdessä söörien ja LC Kauhajoen kanssa. Kävimme tutustumassa merimuseoon ja ruokailimme
Ravintola Jungnmannissa.
Kesäkuu:
-12.- 14.6.2015 Vuokatissa pidetyssä Suomen Lions-liiton vuosikokouksessa Katrillia edustivat
tulevan kauden presidentti Raija Saarivirta-Kut, rahastonhoitaja Anne Nevanperä ja sihteeri Eija
Liikamaa.
-25.6.2015 Jokimaan lavalla oli Sanssin palvelukodin virkistyspäivä tanssien merkeissä. Yhtenä
tanssittajana toimi LC Katrillista Pirjo Pieski.
7. Muu toiminta
Piirin nuorisoleirimaksu on maksettu.
Quest: Quest-koulutukseen osallistui Saija Uusitalo varhaiskasvatuksen alueelta.
Kummilapsitoimintaa on jatkettu entiseen tapaan. Äitikummina on ollut Ulla-Maija Paloniemi.
Budapest LC Ujpest Arpad on virallisesti ystävyysklubimme Unkarissa, jonne klubimme teki
matkan 18.10.2014.
Klubikäsikirja: Presidentti Leena Piikkilä on laatinut LC Katrillin kauden 2014 - 2015 toiminnasta
Klubikäsikirjan, johon on samojen kansien sisään koottu kaikki oleelliset kauden aikana
tarvittavat tiedot Lions-periaatteista, -toiminnasta ja oman klubin toimihenkilöt,
toimintasuunnitelma ja talousarvio. Klubikäsikirja on hyvä opas, kun kerrotaan potentiaalisille
uusille jäsenille klubin toiminnasta. Klubikäsikirja on toimintakertomuksen liitteenä.
8. Lahjoitukset, stipendit ja avustukset
Lahjoituksia, stipendejä ja avustuksia on kaudella annettu lastensuojelun avohuollon tukitoimiin,
seuurakunnan diakoniatyöhön, Vanhaintuki ry:lle, oppilaitosten englannin, saksan ja fysiikan
opintomatkoille sekä muina stipendeinä oppilaitoksille, Quest-koulutukseen, partiolaisten
Jamboree-leirille osallistumiseen, Sri Lankan kummilapselle ja kansainvälisenä leirimaksuna.
Yhteensä lahjoituksia kuluneella kaudella on myönnetty 8048,76 €
”Vahvempina yhdessä toimien,
toisiamme kannustaen ja tukien,
saavutamme tavoitteemme auttaa ja palvella,
meidän välityksellämme on hyvä kasvaa.”
Kiitokset LC Kauhajoki/Katrillin aktiivisille leijonasisarille kaudesta 2014 - 2015.
Leena Piikkilä
presidentti
Päivi Mäkiranta
sihteeri
Liitteet:Klubikäsikirja 2014 - 2015