Liikuntavalistus, visiot ja arkitodellisuus

IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
Kuva: LEHTIKUVA/ROBERT NIEDRING
Teksti: ANTTI LAINE
Liikuntavalistus,
visiot ja arkitodellisuus
60
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
L
Nykyinen liikuntapaatos ja vähäisen
liikkumisen todelliset syyt eivät kohtaa.
Liikuntatutkimuksen, -valistuksen,
­­-visioiden ja -kampanjoiden
massiivisesta määrästä huolimatta
suomalaiset liikkuvat hyvinvointinsa
kannalta riittämättömästi.
Yksilöön kohdistuvan liikuntapuheen
ohella katse olisi syytä kohdistaa myös
yhteiskunnan rakenteisiin.
iikunta-alan toimijat ja muut liikunnan
puolestapuhujat ovat perustelleet liikunnan
yhteiskunnallista merkitystä runsaat sata
vuotta. Keppihevosena on käytetty kulloisellakin hetkellä yhteiskunnallisesti merkittäviksi
määriteltyjä asioita ja ongelmia. Argumentaatiossa
liikunta on esitetty ratkaisuksi ajankohtaisiin ongelmiin, olipa yhteiskunnallisena huolenaiheena sitten
sairaudet, ylipaino, nuorison elämäntavat tai syrjäytyminen. Näin vielä 1900-luvun alkupuolella lähin­
nä turhanpäiväiseksi koetusta harrastuksesta on
muodostunut sivistyksellinen perusoikeus, jota pyri­
tään edistämään elämänkaaren kaikissa vaiheissa.
Erilaisia liikuntakampanjoita on toteutettu sadoittain. Niitä tutkineen Jussi Turtiaisen mukaan mens
sana in corpore sano – terve sielu terveessä ruumiissa – tyyppinen liikuntavalistus ei ole 2000-luvulle
tultaessa vaiennut, mutta muodot ovat ajan saatossa
muuttuneet. 1930-luvun valistusideologialle ominainen ihannekansalaisen prototyyppi oli yksilöä
kansakunnan tarkoituksiin palveleva voimaruumis.
Tavoitteena oli maanpuolustusta palveleva massojen ”liikuntakannallepano”. Tällainen kansallisia
arvoja korostava liikuntavalistus alkoi murtua vasta
1960-luvulla. Tilalle tuli kuntoliikuntaoppi, jonka
päämääränä oli väestön terveyden ylläpitäminen ja
parantaminen. Liikuntaa ei perusteltu enää nationalistisilla ja siveellisillä aatteilla vaan perustelut
tieteellistyivät ja rationaalistuivat. Samankaltaisen
liikunta- ja terveysvalistuksen nimiin vannotaan
vielä 2000-luvullakin. Kuntoliikuntaa on tosin jatkojalostettu, mistä osoitukseksi soveltuvat esimerkiksi
hyöty-, terveys- ja arkiliikunnan kaltaiset uudissanat.
Yksilön vastuuta korostetaan nykyisin selvästi aiempaa enemmän. (Kokkonen 2003; ks. myös Hintsanen
2006, 11–12; Rantala 2014, 80–82.)
Liikuntakampanjoita on vuosittain käynnissä
kym­menittäin. On erilaisia valtionhallinnon tuke­mia
hankkeita kuten vuonna 1995 käynnistetty Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma (KKI), joka on toiminut
monenlaisten liikkumishankkeiden alullepanijana.
Viimeisimpiä valtakunnallisia KKI-kampanjoita ovat
SuomiMies seikkailee ja Porraspäivät. Valtakunnallisten hankkeiden ohella ohjelma tukee paikallisia
KKI-hankkeita, joita arvioidaan ohjelman 15 toimintavuoden aikana käynnistyneen noin tuhat. Tällainen on esimerkiksi Stadin kundi kondikseen -hanke.
(Kunnossa kaiken ikää -ohjelma s.a.)
Lajiliitoilla ja liikuntajärjestöillä on kymmenittäin
koululaisille suunnattuja kampanjoita. Löytyy Taisto-lihaskuntokampanjaa, Nouse ratsaille -viikkoa,
Turvassa tiellä -tieliikenneturvallisuuskampanjaa,
koulupingistä ja sulkissäpinäkiertuetta. Vastaavan
kaltaisia on tarjolla myös koko väestölle, esimerkiksi
Suomen Uimaliiton järjestämä valtakunnallinen Ui
kesäksi kuntoon -kampanja.
Kaupungeilla ja kunnilla on lukuisia omia liikuntakampanjoita, joissa hyödynnetään erilaisia
liikuntapasseja ja suorituskortteja. Ryhmiä on tarjolla niin työttömille, varttuneemmalle väestölle kuin
muillekin. Osan kampanjoista toteuttavat liikuntaalan yritykset. Eräässä tällaisessa etsitään Suomen
Huippukuntoisinta Kuntaa. Työnantajat puolestaan
kannustavat liikkumaan muun muassa tarjoamalla
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
61
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
työntekijöilleen liikuntaseteleitä ja osallistumalla kilometrikisojen kaltaisiin kampanjoihin. Myös monil­
la viestimillä on omia kampanjoita.
Visioita liikuntaväellä riittää
– samoin matkaa niiden toteutumiseen
Liikuntapolitiikkaa, -puhetta ja -kampanjoita Suomessa siis riittää, minkä perusteella voisi olettaa, että
suomalaiset liikkuvat poikkeuksellisen paljon. Valtakunnallisen liikuntaorganisaatio Valon vuonna 2012
määrittelemä visio, Maailman liikkuvin urheilukansa
2020, toteutunee ongelmitta – ja vieläpä etuajassa?
Ei toteudu, ei etuajassa, eikä aikataulussa. Visio
on valitettavasti täysin epärealistinen, aivan kuten
sekin,­että Suomi olisi vuonna 2020 paras pohjoismaa huippu-urheilussa tai jalkapallossa kaikilla mittareilla Euroopan top 10:ssa.
Liikuntatottumuksia kartoittavassa eurooppalaisessa kyselytutkimuksessa (Sport and Physical activity 2014) suomalaiset sijoittuvat muiden pohjoismaiden tapaan kärkipäähän, mutta siihen ilonaiheet
jäävätkin. Vilkaisu vaikkapa nuorten liikkumisesta
kertoviin tutkimustuloksiin osoittaa, että urheiluliikkeen visionääreillä on arkinen todellisuudentaju
pahemman kerran kateissa. Visioiden toteutuminen
edellyttäisi maahamme viisivuotista ihmekeskittymää, sillä kolmen ensimmäisen vuoden aikana
ihmei­tä ei ole tapahtunut. Otetaan yksi esimerkki.
Valon Mediapalvelun vuoden 2012 alussa julkaisemalla videolla esitellään suomalaisen liikunta- ja
urheiluyhteisön viisi valintaa. Valinnoilla tarkoitetaan tehtäviä, joilla visiota pyritään ensivaiheessa,
kolmen ensimmäisen vuoden aikana (2012–2014),
toteuttamaan. Tehtävät ovat: 1) ”me haluamme koululaisten liikkuvan vähintään tunnin päivittäin”, 2)
”me haluamme vanhempien kasvattavan lapsensa
liikkumaan omin voimin”, 3) ”me haluamme kehittää seuratoiminnan laatua”, 4) ”me haluamme antaa
lahjakkaille nuorille mahdollisuuden sekä opiskella
että valmentautua huippu-urheilijoiksi”, 5) ”me
haluamme kehittää liikkumisen olosuhteita ja edellytyksiä”. (Suomalaisen liikunta- ja urheiluyhteisön
viisi valintaa 2012.)
Haluttu on ennenkin, mutta toteutus havaittu
erilaisten yhteiskunnallisten intressien puristuksissa haastavaksi. Idea ”tunti liikuntaa koulupäivään”
esitettiin jo vuonna 1825 oppilaitoksien uudistuksia
pohtineessa toisessa Koulukomissiossa (Meinander
1993, 83). Toisin sanoen Valo määritteli ensimmäisen tehtävän muodossa kolmivuotiseksi urakaksi
sen, mitä on eri tavoin pyritty toteuttamaan jo lähes
kahdensadan vuoden ajan. Tavoitteen toteutumiseen
on edelleen pitkä matka, tällä hetkellä pidempi kuin
koskaan ennen.
Liikuntasuosituksia elämänkaaren eri vaiheisiin
Tieteellistyneen liikuntavalistuksen tueksi on tuotettu mittavasti tutkimustietoa ja laadittu erilaisia
suosituksia. Terveysliikunnan näkökulmasta kouluikäisille määriteltyjen fyysisen aktiivisuuden yleis-
62
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
suosituksien mukaan 7–18-vuotiaiden lasten ja
nuorten tulisi liikkua vähintään 1–2 tuntia päivässä
monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Yli kahden
tunnin pituisia istumisjaksoja suositellaan välttämään ja ruutuajan viihdemedian ääressä suositellaan
rajoittuvan korkeintaan kahteen tuntiin päivässä.
Fyysisen aktiivisuuden vähimmäissuositukseksi on
määritelty lapsuusiässä (7–12-vuotiaat) kaksi tuntia
päivässä ja nuoruusiässä (13–18-vuotiaat) tunnista
puoleentoista tuntia päivässä. (Ks. Tammelin & Karvinen 2008, 16–19.)
Maailman terveysjärjestö WHO:n aikuisille
(18–64-vuotiaat) suunnattujen fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaan kestävyyskuntoa tulee harjoittaa liikkumalla reippaasti, esimerkiksi reipasta
kävelyä vastaavalla teholla, yhteensä vähintään kaksi
ja puoli tuntia viikossa tai liikkumalla rasittavasti,
esimerkiksi juoksua tai hölkkää vastaavalla teholla, yhteensä tunti ja viisitoista minuuttia viikossa.
Kestävyysliikunnan lisäksi tarvitaan lihaskuntoa
kohentavaa liikuntaa ainakin kaksi kertaa viikossa.
Aikuisten fyysisen aktiivisuuden suositus soveltuu
myös ikääntyneille. Heikon liikkumiskyvyn omaaville ikääntyneille suositellaan lisäksi kaksi kertaa
viikossa toteutettavia tasapaino- ja liikkuvuusharjoituksia. (Husu ym. 2011, 17.)
Suomen valtakunnalliset yhteiset linjaukset ter­
veyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 julkaistiin vuonna 2013. Linjauksien mukaan tulisi: 1)
arjen istumista elämänkulussa vähentää, 2) liikuntaa
elämänkulussa lisätä, 3) liikunta nostaa keskeiseksi
osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä
sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta sekä
4) liikunnan asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa
vahvistaa. Visio 2020 on, että suomalaiset liikkuvat
enemmän ja istuvat vähemmän koko elämänkulun
aikana. (Muutosta liikkeellä! 2013, 4, 20.)
Linjaukset sisältävää raporttia kohtaan on esitetty kritiikkiä. Hannu Itkosen ja Kati Kauravaaran
(2015) mukaan tavoitteineen, strategisine valintoineen ja toimenpideluetteloineen asiakirja ilmentää
liikuntakansalaisuuden ihannetta. Liikuntakansalaisen käsitteellä tutkijat viittaavat eetokseen, jossa
fyysisen aktiivisuuden tulisi toteutua jokaisessa kansalaisessa. (Itkonen & Kauravaara 2015, 9.) Tapio
Bergholm (2015) arvioi suositukset ylimitoitetuiksi
ja luotaantyöntäviksi, kynnyksen elintapamuutokselle kohtuuttoman korkeaksi nostaviksi. Hänen
mielestään mahtipontisten julistusten ja ylimitoitettujen tavoitteiden sijaan tunnukseksi sopisi ”pienin
askelin parempaan”. (Bergholm 2015, 43.)
Kansalaisten liikuntatottumukset
seurannassa useissa tutkimuksissa
Tutkimustietoa suomalaisten liikkumistottumuksista on runsaasti. Tutkijoiden katseet ovat 2000-luvulla kohdistuneet erityisesti lasten ja nuorten liikkumiseen. Päivi Berg ja Maarit Piirtola (2014) ovat laatineet tutkimuskatsauksen, joka kokoaa yhteen vuosien 2000–2012 aikana lasten ja nuorten liikunnasta
eri tieteenaloilla julkaistut suomalaistutkimukset.
Systemaattisesti kerätty aineisto osoittaa tutkimuk-
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
sien kokonaismääräksi 347. Määrä muodostuu eri
alojen suomalaisissa yliopistoissa tehdyistä väitöskirjatutkimuksista (n=69), suomenkielisistä vertaisarvioiduista artikkeleista (n=89) sekä kansainvälisesti julkaistuista artikkeleista, joissa oli ainakin yksi
Suomessa työskennellyt kirjoittaja ja jossa käytettiin
ainakin osaksi suomalaista aineistoa (n=189). (Berg
& Piirtola 2014, 3.)
Suomalaisnuorten liikuntatottumuksia kartoittavia kysymyksiä sisältyy muun muassa Kouluterveyskyselyyn, johon vastaa joka toinen vuosi noin
200 000 peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilasta
sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2.
vuoden opiskelijaa. Yksi kyselyn liikuntatottumuksia kartoittava kysymys on, Kuinka monena päivänä
viikossa harrastat hengästyttävää ja hikoiluttavaa
liikuntaa vähintään tunnin ajan? Vuoden 2013 aineistossa kysymykseen vastasi, kuutena tai seitsemänä
päivänä, 12 prosenttia peruskoululaisista, yhdeksän prosenttia lukiolaisista ja seitsemän prosenttia
ammat­
tikoululaisista. Kolmena päivänä tai harvemmin harrastavien osuus oli peruskoulussa sekä
lukiossa 63 prosenttia ja ammattioppilaitoksissa 75
prosenttia. (Kouluterveyskysely s.a.)
Merkittävä osa oppilaista vastasi, etteivät he harrasta hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa vähintään tuntia yhtenäkään päivänä viikossa (peruskoulu
kymmenen prosenttia, lukio 13 prosenttia ja ammattikoulu 22 prosenttia). Tämä puolestaan tarkoittaa
sitä, että kyseiset oppilaat eivät liiku hengästyen ja
hikoillen tuntia viikossa edes koulun liikuntatunneilla. (Kouluterveyskysely s.a.)
Kouluterveyskyselyn tulokset vastaavat melko
hyvin objektiivisten mittausten tuloksia. Esimerkiksi Liikkuva koulu -hankkeen pilottivaiheen alussa
ala- ja yläkoululaisille (n=284) kiihtyvyysantureilla
tehtyjen mittauksien perusteella vähintään tunnin
päivässä liikkui vain noin puolet alakoululaisista
ja alle kuudennes yläkoululaisista (Tammelin ym.
2014, 29–30).
Bergin ja Piirtolan (2014, 106–107) tutkimuskatsauksen julkaisuhetkellä alle 18-vuotiaiden liikunnasta ja fyysisestä aktiivisuudesta oli meneillään 16
tutkimushanketta, jotka olivat joko jatkuvia tiedonkeruita tai useampivuotisia hankkeita. Kouluterveyskyselyn ohella tällaisia ovat muun muassa Nuorten
terveystapatutkimus ja Nuorten vapaa-aikatutkimus.
Liikuntapoliittisten päätöksentekijöiden mielestä
valtakunnan tasolle yltävää seurantatietoa lasten ja
nuorten liikunnasta on silti ollut tarjolla vähän (ks.
Harkimo & Paajanen 2015). Tietoaukkoa paikkaamaan on käynnistetty nuorten liikuntakäyttäytymistä kartoittava LIITU-kyselytutkimus.
Vuonna 2014 ensimmäistä kertaa toteutettuun LIITU-tutkimukseen vastasi noin kolmetuhatta viides-,
seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaista oppilasta. Vain
viidesosa tutkituista lapsista ja nuorista arvioi liikkuvansa suositusten mukaisesti eli vähintään tunnin
seitsemänä päivänä viikossa. Oppilaiden liikuntaaktiivisuus väheni iän myötä. Viidesluokkalaisten
keskuudessa suositusten mukaan liikkuvien osuus
oli lähes kolmannes, mutta yhdeksäsluokkalaisten
keskuudessa enää noin kymmenes. Ruutuajan suositus, vähemmän kuin kaksi tuntia ruutuaikaa päivässä, toteutui jokaisena päivänä viikossa vain viidellä
prosentilla oppilaista. Vastaavasti noin kolmasosalle
oppilaista kertyi ruutuaikaa yli suosituksen vähintään viitenä päivänä viikossa. (Kokko ym. 2015;
Kokko & Hämylä 2015.)
Myös suomalaisen aikuisväestön fyysistä aktiivisuutta seurataan säännöllisesti useilla kyselyillä. Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys (AVTK)
-tutkimus toteutetaan vuosittain postikyselynä noin
5 000 suomalaiselle, jotka ovat 15−64-vuotiaita.
Vapaa-ajan liikuntaharrastus määritellään kyselyssä
vähintään puolen tunnin kestoiseksi ja ainakin lievää
hengästymistä sekä hikoilua aiheuttavaksi liikunnaksi. Vuoden 2013 aineistossa kestävyysliikunnan
suositusten mukaisesti, vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa, ilmoitti liikkuvansa 26 prosenttia miehistä ja 31 prosenttia naisista. Vähintään neljä kertaa
viikossa vapaa-ajan liikuntaa ilmoitti harrastavansa
noin kolmannes kyselyyn vastaajista (miehet 33 %,
naiset 34 %). Kokonaan liikuntaa harrastamattomien
osuus oli mittava, miehistä 37 prosenttia ja naisista
34 prosenttia. (Helldán ym. 2013, 19, 167.) Vuoden
2009 AVTK-kyselyn perusteella sekä kestävyys- että
lihaskuntoliikunnan suositukset täyttää vain runsas
kymmenesosa työikäisistä suomalaista (Husu ym.
2011, 9, 36).
Eläkeikäisille on AVTK-tutkimusta vastaava
EVTK-tutkimus. Liikuntaharrastuksia, istumista ja
liikuntasuosituksien toteutumiseen liittyviä kysymyksiä sisältyy myös Alueellinen terveys- ja hyvinvointi (ATH) -tutkimukseen, joka on laajin kansallinen terveyden ja hyvinvoinnin seurantatutkimus.
Ensimmäiset objektiiviset väestömittaukset fyysisen
aktiivisuuden, kunnon ja passiivisuuden osalta
toteutettiin puolestaan Terveys 2011 ja FINRISKI
2012 -tutkimuksien yhteydessä. Näiden mittausten
tuloksia voidaan käyttää tulevien tutkimusten lähtötasona. Terveys 2011 -tutkimus toteutetaan kymmenen ja FINNRISKI-tutkimus viiden vuoden välein.
(Muutosta liikkeellä! 2013, 52.) Muissa maissa tehdyt mittaukset ovat osoittaneet, että kyselyillä saatu
itse ilmoitettu tieto usein yliarvioi väestön fyysistä
Hankkeet eivät tavoita kaikkia ja pysyviä tuloksia on sangen
vaikea saada aikaan. Vaikutukset hiipuvat, kun resurssit loppuvat.
Poliittista päätöksentekoa ohjaa monilta osin lyhytjänteinen,
taloudellisia pikavoittoja tavoitteleva ajattelutapa.
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
63
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
aktiivisuutta. (Husu ym. 2011, 8.) Suomalaisetkin
saattavat siis liikkua todellisuudessa vielä vähemmän
kuin kyselytutkimuksien tulokset osoittavat. Selvää
joka tapauksessa on, että kyselyt eivät ole tarpeeksi
luotettavia liikuntakäyttäytymisen arvioinnissa ja
oman ongelmansa teettää myös se, että niiden kirjavasta annista löytyy eri tarkoitusperiin soveltuvia
lukuja (ks. Pyykkönen 2011).
Arkitodellisuus unohtuu
Liikuntatutkimuksen, -valistuksen, -visioiden ja
-kampanjoiden massiivisesta määrästä huolimatta
suomalaiset liikkuvat terveytensä ja hyvinvointinsa
kannalta riittämättömästi. Liikuntaväenkin on siis
syytä tarkastella toimiaan kriittisesti, mutta vastuu ei
ole yksin liikuntasektorilla.
Yhteiskunta on monilta osin muuttunut huolimatta siitä, mitä liikunnan puolestapuhujat ovat
sanoneet tai tehneet. Ilman liikunnan edistämistyötä
tilanne luultavimmin olisi vielä paljon nykyistä synkempi. Kuten Teijo Pyykkönen ja Esa Rovio (2011)
toteavat, liikuntasektori joutuu melko yksin taistelemaan liikunnan vähenemistä vastaan ja tulokset
jäävät tällöin väistämättä vaatimattomiksi. Kenenkään on turha kuvitella yksin paikkaavansa kaikkien
yhteisiä erehdyksiä. Liikuntasektorille tehtävä on
resursseihin nähden liian iso. (Pyykkönen & Rovio
2011, 49.)
Yhteiskunnassa on useita intressiryhmiä ja konkreettiset toimenpiteet liikunnan edistämiseksi jäävät
valitettavan usein toteutumatta. Juhlapuheissa ja
vaalilupauksissa liikunnan merkitystä muistetaan
korostaa, mutta päätöksiä tehdessä muut päämäärät
ajavat edelle. Otetaan esimerkiksi koululiikunnan
määrä. Vuonna 1993 valtioneuvosto teki perusopetuksen tuntijaossa teoria-aineita taito- ja taide-aineiden kustannuksella suosineen arvovalinnan. Osana
uudistusta kaikille yhteisten liikuntatuntien määrä
supistui 22–23 vuosiviikkotunnista nykytilanteen
mukaiseen 18 tuntiin. Vuonna 2016 astuu voimaan
uudistus, joka lisää kaikille yhteisen liikunnan
määrää kahdella vuosiviikkotunnilla eli noin puolet
vuonna 1993 vähennetyistä tunneista palautetaan.
Samanaikaisesti valinnaisten tuntien määrää kuitenkin supistetaan ja mikäli koulutuksen järjestäjät
kohdistavat valinnaisaineiden supistuksia liikuntaan, liikuntaa ei välttämättä ole tarjolla oppilaille
yhtään aiempaa enempää. (Laine 2015.)
Vuonna 2016 voimaan astuvaa lukiokoulutuksen
uudistusta vuoden verran valmistellut asiantuntijaryhmä esitti kolme vaihtoehtoista tuntijakomallia.
Näistä jokainen olisi lisännyt kaikille yhteisten
liikuntakurssien määrää kahdesta kolmeen ja edellyttänyt liikuntakurssien jakamista useammalle
opiskeluvuodelle. Työryhmän esityksestä käynnistyi
vilkas keskustelu. Eripuraa aiheutti ennen kaikkea
se, tulisiko opiskelijoiden suorittaa kaikista aineista
vähintään yksi pakollinen kurssi vai voisiko esimerkiksi osa reaaliaineista olla vapaavalintaisia. Poliittisten paineiden kasvaessa opetusministeri määräsi
virkamiestyöryhmän valmistelemaan neljättä mallia, joka hyväksyttiin pitkän odottelun päätteeksi.
64
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
Hyväksytty asetus poikkesi asiaa valmistelleen työryhmän esityksistä. Esimerkiksi tuntijakoon tehdyt
uudistukset olivat vähäisiä. Monen muun aineen
tapaan liikunnan tuntimäärät jäivät ennalleen eli asiaa valmistelleen työryhmän esitykset liikuntatuntien
määrän lisäämisestä sivuutettiin. (Laine 2015.)
Liikunnallisuutta lisääviä hankkeita (esim. Liikkuva koulu) on käynnistetty, mutta hankkeet eivät
tavoita kaikkia ja pysyviä tuloksia on sangen vaikea
saada aikaan. Vaikutukset hiipuvat, kun resurssit
loppuvat. Poliittista päätöksentekoa ohjaa monilta
osin lyhytjänteinen, taloudellisia pikavoittoja tavoitteleva ajattelutapa.
Elämää liikunnan vai liikuntaa elämän läpi?
Myös liikuntaväki voisi tehdä monta asiaa toisin. Liikunnan asemointia ja argumentointia suomalaisessa
liikuntapolitiikassa runsaan sadan vuoden ajanjaksossa (1909–2013) tutkinut Maria Rantala näkee
puutteita tehdyssä tutkimustyössä. Hänen mielestään useiden liikuntatutkimusten ongelmana on, että
liikkumista ei ole suhteutettu osaksi ihmisen arkea.
Tutkimuksissa tarkastellaan elämää liikunnan läpi,
ei liikuntaa elämän läpi. Poikkeukseksi tutkija mainitsee kolmen metallitehtaan henkilöstöjen työolojen, terveydentilan ja liikuntakäyttäytymisen välisiä
yhteyksiä analysoineen ja paljon huomiota 1970-luvulla herättäneen METELI-tutkimusohjelman sekä
Esa Rovion 40 vuotta myöhemmin ideoiman Liikuntakynnyksen yli -tutkimushankkeen. Molemmissa
tutkimuksissa liikunta ymmärrettiin osaksi ihmisten
arkea, ei sen ensisijaiseksi sisällöksi. Ensin jäsennettiin tutkittavien ajankäyttöä, sosiaalisia suhteita,
työtä ja toimeentuloa ja vasta tämän jälkeen liikuntatottumuksia. Johtopäätöksenä Rantala arvioi, että
todennäköisesti seuraavat radikaalit, uudet ideat
liikuntatottumusten muuttamiseksi syntyvät ympäristöissä, joissa liikkumistottumuksia tarkastellaan
muistakin kuin liikunta-alan toimijoiden näkökulmista. (Rantala 2014, 73; ks. myös METELI 1975a,
1; Rovio 2011b, 28; Rovio, Saaranen-Kauppinen &
Pyykkönen 2014, 21–23, 45–46.)
Nykyinen liikuntapaatos ja vähäisen liikkumisen
todelliset syyt eivät kohtaa. Liikunta-aktiivisuuden
tutkimuksessa ja edistämisessä ei ole huomioitu
riittävästi ihmisen käyttäytymistä määrittävää arkea
ja elämän reunaehtoja. Ihmisen elämänkaaressa on
useita mahdollisuuksia notkahduksille. Liikuntatottumuksiin vaikuttavat monet tekijät. (Rovio 2011a;
2011b.) On myös syytä muistaa, että monille vähäinen liikunta on mielekäs ja omaa hyvää elämää tuke­
va valinta, kuten Kati Kauravaara (2013) ammattioppilaitoksissa opiskelevien nuorten miesten arkea
ja elämäntapoja jäljittävässä väitöskirjassaan toteaa.
Katse myös yhteiskunnan rakenteisiin
Liikuntakampanjoilla on pyritty ensisijaisesti herät­
telemään kansalaisen omavastuuta liikunnastaan ja
hyvinvoinnistaan. Yksilön motiivien huomiointi,
arjen elinympäristön tarjoamien mahdollisuuksien
IX Liikuntatieteen päivät 10.–11.6.2015
arviointi ja liikkumisen esteiden poistaminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Keskiluokkaistuneessa
liikuntakulttuurissa liikuntaeliitti on luonut tavoiteltavan liikkujan kuvan, johon liikuntaheimoon
kuulumattomien ja varsinkin syrjäytyneiden on hankala samastua. (Pyykkönen 2011.)
Valistusjulkaisuja kuvittavat komeat atleettiset
miehet ja länsimaisen kauneusihanteen mukaiset
naiset. Jussi Turtiaisen mielestä tällaisesta on syytä
olla huolissaan: ”Valistusmateriaalien esittelemät
ruumiit ovat usein hyvin kaukana koetusta kunnosta
sekä omasta ruumiinkuvasta. Valistuksen ideaaleja
voi olla mahdoton saavuttaa. Tällainen liikuntavalistus ruokkii riittämättömyyden tunteita.” (Kokkonen
2003.) Virhe on pyritty korjaamaan viimeaikaisimpiin valistusmateriaaleihin. Esimerkiksi SuomiMies
seikkailee -kampanjan mannekiineina on myös selvästi ylipainoisia miehiä.
Arjen todellisuuden huomioiville tutkimuksille
ja kampanjoille on tilausta jatkossakin, mutta kyse
on myös paljon laajemmista kysymyksistä. Yksilöön
kohdistuvasta ja liikunnan kaikenpuolista autuutta
korostavasta puheesta huomio olisi syytä siirtää
myös yhteiskunnan rakenteisiin. Liikuntakäyttäytymisessä ei ole kyse vain yksilöstä, vaan yhdyskuntien
suunnittelusta. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelun
tulisi tukea ihmisten arkista liikkumista. Arki- ja
hyötyliikunnan perinteen katkeamista ei paikata liikuntapaikkojen ohjelmoidulla toiminnoilla.
ANTTI LAINE, LitT
Tutkijatohtori
Jyväskylän yliopisto
Sähköposti: [email protected]
LÄHTEET
Berg, P., & Piirtola, M. 2014. Lasten ja nuorten liikuntatutkimus
Kouluterveyskysely s.a. Viitattu 2.10.2014. http://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/
Suomessa -tutkimuskatsaus 2000–2012. Liikuntatieteellisen Seu-
vaestotutkimukset/kouluterveyskysely
ran tutkimuksia ja selvityksiä 10.
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma s.a. Viitattu 8.4.2015. http://www.kkiohjelma.fi/kki-ohjel-
Bergholm, T. 2015. Ohitetaanko taas ”liikkumattomat”? Teoksessa
ma
H. Itkonen & K. Kauravaara (toim.) Liikunta kansalaisten elämänku-
Laine, A. 2015. Koulut liikuttajina. Teoksessa H. Itkonen & A. Laine (toim.) Liikunta yhteis-
lussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnan edistämisestä. Liikunnan
kunnallisena ilmiönä. Jyväskylän yliopisto. Liikuntakasvatuksen laitos. Tutkimuksia 1/2015,
ja kansanterveyden julkaisuja 296, 49–53.
133–151.
Harkimo, L. & Paajanen, M. 2015. Valtion liikuntaneuvoston alku-
Meinander, H. 1992. Warpaille y-lös, kyykkyyn a-las. Teoksessa T. Pyykkönen (toim.) Suomi
sanat. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten lii-
uskoi urheiluun. Suomen urheilun ja liikunnan historia. Liikuntatieteellisen seuran julkaisu
kuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014.
nro 131. Helsinki: VAPK-kustannus, 81–99.
Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 5–7.
METELI 1975. Kolmen metallitehtaan henkilöstöjen elinolot ja elämäntapa. Liikunnan ja
Helldán, A., Helakorpi, S., Virtanen, S.i & Uutela, A. 2013. Suoma-
kansanterveyden julkaisuja 1. Jyväskylä.
laisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2013.
Muutosta liikkeellä! 2013. Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edis-
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 21/2013.
tävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10.
Hintsanen, J. 2006. Liikunta elämäntapana ja itsen projektina. Tam-
Pyykkönen, T. 2011. Yritys hyvä – tulos tuntematon. Teoksessa E. Rovio & T. Pyykkönen
pereen yliopisto. Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitos.
Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro
Filosofian pro gradu -tutkielma.
26. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 251, 13–19.
Husu, P., Paronen, O., Suni, J., Vasankari, T. 2011. Suomalaisten
Rantala, M. 2014. Sata vuotta toistoa. Liikunnan asemointi ja argumentointi suomalaisessa
fyysinen aktiivisuus ja kunto 2010. Terveyttä edistävän liikunnan
liikuntapolitiikassa vuosina 1909–2013. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 287.
nykytila ja muutokset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja
Rovio, E. 2011a. Liikuntapaatosta ja divisioonapäiväkäskytystä. Teoksessa E. Rovio & T.
2011:15.
Pyykkönen Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellisen Seuran
Itkonen, H. & Kauravaara, K. 2015. Kohti liikkumisen muutosta.
Impulssi nro 26. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 251, 4.
Teoksessa H. Itkonen & K. Kauravaara (toim.) Liikunta kansalaisten
Rovio, E. 2011b. Tutkijat hukassa. Teoksessa E. Rovio & T. Pyykkönen Vähän liikkuvat
elämänkulussa. Tulkintoja liikkumisesta ja liikunnan edistämisestä.
juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 26. Liikunnan ja
Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 296, 8–16.
kansanterveyden julkaisuja 251, 20–28.
Kauravaara, K. 2013. Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutki-
Rovio, E. & Pyykkönen, T. 2011. Vähän liikkuvat juoksuttavat päättäjiä ja tutkijoita. Liikunta-
mus nuorista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 276.
tieteellisen Seuran Impulssi nro 26. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 251.
Kokko, S., Hämylä, R., Villberg, J., Aira, T., Tynjälä, J., Tammelin,
Rovio, E., Saaranen-Kauppinen, A. & Pyykkönen, T. 2014. Liikuntakynnyksen yli – oh-
T., Vasankari, T. & Kannas, L. 2015. Liikunta-aktiivisuus ja ruutuaika.
jelmista ihmisen kohtaamiseen. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 28. Liikunnan ja
Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten liikunta-
kansanterveyden julkaisuja 281.
käyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Val-
Sport and Physical activity 2014. Special Eurobarometer 412. European Comission. Vii-
tion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 14–20.
tattu 16.4.2015. http://ec.europa.eu/health/nutrition_physical_activity/docs/ebs_412_en.pdf
Kokko, S. & Hämylä R. 2015. Päätuloksia ja toimenpidesuosituk-
Suomalaisen liikunta- ja urheiluyhteisön viisi valintaa 2012. Viitattu 5.4.2015. https://
sia. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten lii-
www.youtube.com/watch?v=t4KjOO1XJyM&list=PL7BBDE742125382C7
kuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014.
Tammelin, T. & Karvinen, J. 2008. (toim.) Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille
Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 91–97.
7–18-vuotialle. Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry.
Kokkonen, J. 2003. Valistuskin on vallankäyttöä. Jussi Turtiaisen
haastattelu. Liikunta & Tiede 5–6, 9.
LIIKUNTA & TIEDE 50 • 2-3 / 2015
65