Haapariippusammal ja hytymaljakas, Jyväskylä

Transcription

Haapariippusammal ja hytymaljakas, Jyväskylä
Uhanalaisten lajien turvaaminen
metsätaloudessa -hanke
Keski-Suomen tapausesimerkki:
Haapariippusammal ja hytymaljakas, Jyväskylä
Johanna Hallman, Keski-Suomen ELY-keskus
Lähtötiedot
Jyväskylässä sijaitsevasta jokivarresta oli tieto uhanalaisen haapariippusammalen
(Neckera pen-nata) esiintymästä. Lisäksi puron varrella saman tilan alueella oli tieto
silmälläpidettävän (NT) hytymaljakkaan (Sarcosoma globosum) kasvupaikasta. Haapariippusammal on luonnonsuojelu-asetuksen uhanalainen laji, jonka uhanalaisuusluokka on vaarantunut (VU). Lajit eivät ole laki-sääteisesti turvattavia, joten niiden
esiintymien turvaaminen on maanomistajille vapaaehtoista.
Haapariippusammal kasvaa isojen haapojen rungoilla, joten lajin turvaamisen kannalta on olen-naista säästää kookkaat haavat. Lisäksi on tärkeää, että haapojen ympärille jätetään kosteaa pienilmastoa ylläpitävä riittävä suojapuusto. Laji vaatii kosteaa pienilmastoa eikä kestä hakkuita seuraavaa kuivumista. Kasvualustaksi sopivia
isoja haapoja tarvitaan tulevaisuudessakin, joten esiintymän tulevaisuuden kannalta
lähialueilla on hyödyllistä säästää myös nuoria haapoja. Hy-tymaljakas kasvaa
yleensä vesistöjen varsien vanhoissa sammaleisissa kuusikoissa. Hytymaljak-kaan
turvaamiseksi puusto tulisi jättää käsittelemättä tai tehdä korkeintaan hyvin varovaisia harvennushakkuita. Säästettävän suojavyöhykkeen tulisi olla niin leveä, että hytymaljakkaan kannalta tärkeä kostea pienilmasto säilyy, ja että suojavyöhykkeen
puilla olisi edellytyksiä säilyä pystyssä myrskyissä.
Maastokäynti
Jokivarren uhanalaisesiintymistä tiedotettiin maanomistajaa ja ehdotettiin maastokäynnin jär-jestämistä alueelle. Maanomistaja uhtautuii asiaan myönteisesti, mutta
ei itse päässyt maasto-käynnille, joten metsäkeskuksen ja ELY-keskuksen edustajat
kävivät tutustumassa kohteeseen. Alueen todettiin olevan ydinosiltaan metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (luonnontilaista puronvarsimetsää, rehevää korpea ja
tihkupintaa) . Puron varresta löydettiin haapariippusam-malen lisäksi myös uhanalainen vaarantunut (VU) partanaava (Usnea barbata) ja silmälläpidet-tävä (NT)
kantoraippasammal (Anastrophyllum hellerianum). Maanomistajalle päätettiin ehdottaa METSO-ohjelman mukaista KEMERA:n ympäristötukipäätöstä.
Lopputulos
Maastokäynnin jälkeen metsäkeskuksen edustaja neuvotteli maanomistajan kanssa
ympäristö-tukipäätöksestä. Päätös tehtiin 2010 yhteensä seitsemän hehtaarin alalle.
Uhanalaisten lajien turvaaminen
metsätaloudessa -hanke
Kuva: Hytymaljakas on keväällä kasvava nyrkin kokoinen hyytelömäinen kotelosieni