Asiakasmaksut ja rahalliset etuudet 2015

Transcription

Asiakasmaksut ja rahalliset etuudet 2015
ASIAKASMAKSUT JA RAHALLISET ETUUDET VUONNA 2015
1. VANHUSPALVELUT
SEUDULLISET KOTIHOIDON MAKSUT 1.3.2015 alkaen
Koskee vanhuspalveluita ja mielenterveys- ja päihdepalveluita = kotiin annettavat palvelut
YLEISET
LÄHTÖKOHDAT
Sosiaali- ja terveyspalveluista perittävistä maksuista annetun lain (734/92) ja
asetuksen (912/92) sekä valtioneuvoston päätöksen 21.11.2013 perusteella:
·
Sosiaalihuoltolain (710/82) 17 §:ssä tarkoitetuista sosiaalipalveluista
perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria määrättäessä noudatetaan, mitä
siitä on säädetty ja tässä taksassa määrätty.
·
Palveluista perittävät maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta
aiheutuvien kustannusten suuruisia.
Maksuja määritettäessä ei huomioida edunvalvojan palkkiota hoitomaksua
alentavana tekijänä.
Tukipalveluiden maksuista ei ole erikseen säädetty asiakasmaksulaissa tai asetuksessa, joten kunta voi periä niistä päättämänsä maksun.
SÄÄNNÖLLINEN
KOTIHOITO
Henkilömäärä
Tuloraja
Käyntien lukumäärä /vko
€/kk/brutto
1
2
3
1
563
17 %
22 %
27 %
2
1039
14 %
16 %
18 %
3
1628
12 %
14 %
16 %
4
2014
10 %
11 %
13 %
5
2438
9%
10 %
12 %
6
2799
9%
10 %
11 %
Taulukko: Säännöllisesti annettavat kotihoidon palvelut
4
5
32 %
21 %
18 %
15 %
13 %
11 %
35 %
22 %
18 %
15 %
13 %
11 %
Käyntien lukumäärään sisältyy kotipalvelun ja kotisairaanhoidon käynnit. Kun
talouden henkilömäärä on suurempi kuin kuusi, korotetaan tulorajaa 342 € ja
maksuprosenttia alennetaan yhdellä prosenttiyksiköllä kustakin seuraavasta
henkilöstä.
Maksun suuruus on edellä olevan taulukon mukainen prosenttiosuus tulorajan
ylittävästä kuukausitulosta. Alle 5,00 € maksua ei peritä. Maksu perustuu
yhdessä asiakkaan kanssa laadittavaan hoito- ja palvelusuunnitelmaan, jota
tarkistetaan palvelujen tarpeen muuttuessa.
Kotona annettavista palveluista peritään kuukausimaksua alhaisempi maksu
silloin, kun palvelu keskeytyy yhdenjaksoisesti yli 5 päivän ajaksi asiakkaan
1
hoitovastuun ollessa kokonaan muualla. Tätä lyhyempi tilapäinen poissaolo tai
keskeytys ei muuta kuukausimaksua. Sairaala-, lyhytaika- tai
laitoskuntoutusjaksot keskeyttävät kotihoidon maksun heti.
KOTIKUNTOUTUS (MIKKELI)
Säännöllisen kotihoidon ja omaishoidon asiakkailla on mahdollisuus
kotikuntoutukseen silloin, kun mikään muu kuntoutusmuoto ei ole mahdollinen.
Kotihoidon fysioterapeutti arvioi kuntoutustarpeen. Kotiutustiimin kuntohoitaja
toteuttaa kotikuntoutusta 1-2 kertaa viikossa, yhteensä enintään 15 kertaa vuoden
aikana. Kotikuntoutus sisältyy säännöllisen kotihoidon maksuun
TILAPÄISEN KOTIHOIDON-, LYHYTAIKAISEN ASUMISEN- JA
KOTISAIRAALAMAKSUT 1.1.2015 ALKAEN
TILAPÄINEN
Tilapäisestä kotihoidosta, kotisairaalan- ja kotiutustiimin asiakkailta peritään
KOTIHOITO
9,30 € kertakäyntimaksu, jossa on 25 kerran katto kuukaudessa. Tilapäisestä
kotihoidosta peritään 16,10 € lääkärin tai hammaslääkärin suorittamista
kotikäynnistä.
Säännöllisen kotihoidon asiakkaan siirtyessä väliaikaisesti kotisairaalan
asiakkaaksi säilyy hänellä säännöllisen kotihoidon maksu, jota tarvittaessa
tarkistetaan käyntitiheyden mukaiseksi.
Mikkelin PTY:
LYHYTAIKAINEN
ASUMINEN
KOTIHOIDON
YKSIKÖSSÄ
KOTISAIRAALAMAKSUT
Asumisen maksu 16,00 € / vrk. Tämän lisäksi asiakas maksaa kotihoidon ja
tukipalvelujen maksut palvelutarpeensa mukaisesti.
Omaisen yöpymisestä peritään 30 € / vrk (erillinen huone)
Kotisairaalamaksu = tilapäisen kotihoidon maksu 9,30 €/ käynti enintään 25
kertaa/ kk. Säännöllisen kotihoidon ja palveluasumisen asiakkailta maksua ei
erikseen peritä, koska maksavat jo kk-maksun.
Lääkärin kotikäynti 16,10 €
Jos lakisääteisiin maksuihin tulee muutoksia, noudatetaan niitä automaattisesti.
SEUDULLISET KOTIHOIDON TUKIPALVELUMAKSUT 1.1.2015 alkaen
koskee vanhusten ja vammaisten ja mielenterveys- ja päihdepalveluita
ATERIAPALVELU
Aamupala, välipala tai iltapala toimipisteessä 3,30 €/kpl
Aamupala. välipala tai iltapala kotiin kuljetettuna 5,00 €/kpl
Lounas vanhusten palveluiden yksikössä 6,40 €/kpl
Lounas kotiin kuljetettuna 8,10 €/kpl
Päivällinen vanhusten palveluiden toimipisteessä 4,30 €/kpl
Päivällinen kotiin kuljetettuna 6,00 €/kpl
2
Ateriat kehitysvammaispalvelujen asiakkaille
Aamupala
1,75 € / kpl
Lounas
2,45 € / kpl
Päiväkahvi , iltapala 1,15 € / kpl
Päivällinen
2,30 €/kpl
TURVAPALVELU
Lääkekello 10,00 €/kk
Turvapuhelin 28,50 €/kk (perinteinen turvapuhelin,
paikannusominaisuudella varustettu hälytin tai hyvinvointiranneke)
Turvapuhelimen lisälaitteet 7,90 €/kpl/kk (turvapuhelimeen liitettävät
laitteet; mm. ovihälytin, kaatumishälytin, palovaroitin)
ASIOINTI- JA
KULJETUSPALVELUT
Asiointipalvelu 8,40 €/ päivä (esim. kauppakassi, pankki, apteekki ym.)
Saattajapalvelu kotihoidossa 21,00 €/alkava tunti (tilapäisen ja säännöllisen
kotihoidon asiakkaille virka-aikana esim. lääkärissä käynti)
Kuljetuspalvelu 4,40 €/ yhdensuuntainen (kaupungin/kunnan kotihoidon
palveluihin)
HYGIENIAPALVELUT
Hygieniapalvelu 6,70 €/kerta (sauna/suihku toimipisteessä avustettuna)
Vaatehuoltomaksu kotihoidossa 8,10 €/kerta
OMAISHOIDON
TUKI
Omaishoitajan lakisääteisen vapaan asiakasmaksu 11,30 €/vrk
KUNTOUTTAVA
TOIMINTA
JA
LIIKUNTARYHMÄT
Päivätoiminta 21,00 €/kerta (sisältää toimipisteen tarjonnan mukaan
aamupalan, lounaan, päiväkahvin, edestakaisen kuljetuksen, tarvittaessa
saunan tai suihkun, jos kotona ei mahdollisuutta, sekä ryhmätoiminnan ja
ohjauksen)
Hyvän olon kahvila 12,60 €/kerta (omaishoitajille, sisältää aterian ja
ohjauksen)
Päivätoiminnan toimintaryhmät 4,75 €
Materiaalimaksu menekin mukaan.
Päiväkuntoutus ilman kuljetusta 12,00 €/kerta
Ohjattu kuntosaliryhmä/liikuntaryhmä ulkopuolisille 63,00 €/hlö/lukukausi
PÄIVÄTOIMINNAN
TILAVUOKRAT
ULKOPUOLISILLE
MIKKELISSÄ
Yksityisille ryhmille kuntosalin ja muiden ryhmätoimintatilojen käyttö
kerran viikossa 24,20 €/hlö/lukukausi
Omaishoidettavien liikuntaryhmä 21,00 €/hlö/lukukausi
3
Eläkeläisjärjestöt ja yhteistyökumppaneina toimivat muut järjestöt saavat
käyttää tilaa maksutta toimintaansa rajattuna aikana.
Juhlatilaisuudet 27,00 € tunti tai 95,00 €/päivä
Tilojen käyttö ja vuokraaminen toimipaikan toiminnan niin salliessa. Tilojen
vuokraamisesta tehdään sopimus toimipisteessä.
SEUDULLISET TAVALLISEN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT
1.3.2015 alkaen
TAVALLISEN
PALVELUASUMISEN
HOITOMAKSUT
Yleiset lähtökohdat:
· hoitomaksua määrättäessä otetaan huomioon asiakkaan maksukyky soveltaen
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädännön mukaisia kotihoidon
maksuperusteita
·
maksuprosentti on kaikilla asiakkailla 35 %
·
perheen kokoa ei huomioida hoitomaksua määrättäessä
·
Maksuja määritettäessä ei huomioida edunvalvojan palkkiota hoitomaksua
alentavana tekijänä.
·
tilapäisissä poissaoloissa hoitomaksua ei peritä yli viiden päivän yhtenäisen
poissaolon ajalta. Tätä lyhyempi tilapäinen poissaolo tai keskeytys ei muuta
kuukausimaksua. Sairaala-, lyhytaika- tai laitoskuntoutusjaksot keskeyttävä
hoitomaksun heti.
·
Asiakkaan siirtyessä laitoshoidosta tavallisen palveluasumisen yksikköön
häneltä ei laskuteta tulopäivää.
·
1.6.2015 lukien ulosottokaaren mukaisen enintään kahden vuosittaisen
ulostoton vapaakuukauden ajalta asumispalvelujen asiakasmaksua ei tarkisteta
Hoitomaksun määräytyminen:
· asiakkaan huomioon otettavista bruttotuloista vähennetään tulorajan mukainen
€ määrä, joka on 563 € vuonna 2015.
·
erotuksena saadusta € määrästä otetaan asiakasmaksuun 35 %
·
Puumalassa em. laskentatavalla saatuun € määrään lisätään
peruspalvelupakettimaksu 130 €
Hoitomaksuun sisältyvät:
· asiakkaan palvelukokonaisuuden suunnittelu ja kirjaaminen yksilölliseen hoitoja palvelusuunnitelmaan tavoitteineen yhteistyössä asiakkaan ja mahdollisesti
omaisen kanssa
·
hoito- ja palvelusuunnitelman mukainen palvelujen toteuttaminen asiakkaan
omassa yksikössä, oman yksikön henkilökunnan toteuttamana sisältäen
4
huolenpidon, avustamisen, ohjauksen sekä kuntouttavat, virikkeelliset ja
sairaanhoidolliset palvelut
·
hoito- ja palvelusuunnitelman arviointi
·
sauna yksikön resurssien mukaisesti
·
kevyt päivittäissiistiminen
·
Puumalassa peruspalvelupaketin maksuun sisältyy lisäksi turvapalvelut ja
vaatteiden käsittely
Asiakaan itse kustantamat tarvikkeet ja palvelut:
KEHITYSVAMMAHUOLLON
ASUMISPALVELU
MAKSUT
PUUMALA
LYHYTAIKAISEN
PALVELUASUMISEN
HOITOMAKSUT
·
lääkkeet ja lääkkeiden annosjakelu asiakkaan niin valitessa
·
turvapalvelut (ei Puumalassa)
·
vaatehuolto (ei Puumalassa)
·
hoitotarvikkeet (haetaan asiakkaalle ilmaisjakeluna aina, kun siihen
oikeuttavat kriteerit täyttyvät)
·
omat hygieniatarvikkeet
Tuettu ja autettu asuminen
·
·
erityishuollon ylläpitomaksu 80 €/kk
sisältää mm siivous ja pesutarvikkeet ja harrastetarvikkeet
Lyhytaikaisen palveluasumisen määritelmät ja hoitomaksut:
· Lyhytaikaisella palveluasumisella tarkoitetaan asiakkaan eri syistä tarvitsemaa
lyhytaikaista, alle 90 vuorokautta kestävää palveluasumista, josta peritään
30€/hoitopäivä.
·
Päivähoidolla tarkoitetaan enintään kahdeksan tuntia kerrallaan kestävää
palvelua, josta peritään 16,10 € asiakasmaksu / päivähoitokerta.
·
Yöhoidolla tarkoitetaan kello 18 ja kello 10 välillä toteutettavaa palvelua,
josta peritään 16,10 € asiakasmaksu / yöhoitokerta.
·
Päivä- tai yöhoidon ylittäessä sille asetetut aikarajat, asiakasmaksu peritään
lyhytaikaisen palveluasumisen hoitopäivän mukaisesti.
·
Omaishoitajan vapaapäivien aikana toteutettavasta hoidosta peritään
asiakasmaksulainsäädännön määräämä maksu 11,30 €/vrk.
·
Lyhytaikaisissa palveluissa palveluasumisessa asiakkaalta ei peritä vuokraa
eikä erillistä maksua ateria- ja tukipalveluista.
5
TERVEYSPALVELUMAKSUT
TUKIPALVELUMAKSUT
·
Tavallisen palveluasumisen asiakkaalta peritään terveyspalveluista
asiakasmaksulainsäädännön mukaiset maksut.
·
Asiakkaan käynnistä perusterveydenhuollon vastaanotolla tai palveluasumisen
yksikössä sen asukkaille erikseen järjestetyllä vastaanotolla peritään
käyntimaksu.
·
Eri avohoidon ammattiryhmien yksilöllisestä kotikäynnistä peritään
asiakasmaksulainsäädännön mukainen kotikäyntimaksu.
·
Ateriapalvelumaksu 440 €/kk, koko vuorokauden ateriat kattava tai
asiakkaalla on mahdollista valita tukipalvelumaksutaulukon mukaisesti
erikseen määritellyt ateriat toimipisteessä.
Vaatehuolto ja siivouspalvelut järjestetään yksikössä soveltuvalla tavalla.
Tavallisessa palveluasumisen asiakas maksaa itse tarvittavan viikko- ja
suursiivouksen päivittäissiistimisen sisältyessä hoitomaksuun.
Tavallisessa palveluasumisessa asukkaalla on oma vaatteisto sisältäen päälle
puettavat vaatteet ja liinavaatteet sekä peitto ja tyynyt.
Mikäli yksikössä ei ole mahdollisuutta pyykkihuoltoon, voidaan palvelu
järjestää muutoin sopimalla asiakkaan ja omaisten kanssa.
Tällöin Puumalassa peruspalvelupaketin (130 €) maksua voidaan alentaa 30 €.
Tämä edellyttää sopimista hoito- ja palvelusuunnitelmassa.
Tavallisessa palveluasumisessa asiakas kalustaa huoneensa itse.
Kunnallisena palveluna ei pidetä yllä huonekaluvuokraukseen tarvittavaa
kalustoa. Asiakkaalla on mahdollisuus saada sähkökäyttöinen sänky ilmaisena
apuvälineenä yksilölliseen apuvälinearvioon perustuen tai vaihtoehtoisesti
asukas voi saada sähkökäyttöisen sängyn ilmaiseksi palveluasumisen
yksiköstä, jos näin on yksikössä käytäntönä.
·
Palveluasumisen asiakkaille myönnetään sosiaalihuoltolain mukaista
kuljetuspalvelua myöntämiskriteerien mukaisesti.
·
Asiointi- ja saattamispalveluja ei järjestetä kunnan toimesta.
SEUDULLISET TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT
1.3.2015 alkaen
Yleiset lähtökohdat:
TEHOS· Hoitomaksua määrättäessä otetaan huomioon asiakkaan maksukyky soveltaen
TETUN
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulainsäädännön mukaisia kotihoidon
PALVELUmaksuperusteita.
ASUMISEN
·
Maksuprosentti on kaikilla asiakkailla 35 %
6
HOITOMAKSUT
·
·
·
·
·
·
·
Perheen kokoa ei huomioida hoitomaksua määrättäessä
Maksuja määritettäessä ei huomioida edunvalvojan palkkiota hoitomaksua
alentavana tekijänä.
Ympärivuorokautisesta palvelusta peritään erillinen kiinteä maksu.
Jokaiselle asiakkaalle lasketaan nettotuloista käyttövara 160 €/kk.
Tilapäisissä poissaoloissa hoitomaksua ei peritä yli viiden päivän yhtenäisen
poissaolon ajalta. Tätä lyhyempi tilapäinen poissaolo tai keskeytys ei muuta
kuukausimaksua. Sairaala-, lyhytaika- tai laitoskuntoutusjaksot keskeyttävä
hoitomaksun heti.
Asiakkaan siirtyessä laitoshoidosta tehostetun palveluasumisen yksikköön
häneltä ei laskuteta tulopäivää.
1.6.2015 lukien ulosottokaaren mukaisen enintään kahden vuosittaisen
ulostoton vapaakuukauden ajalta asumispalvelujen asiakasmaksua ei tarkisteta
Hoitomaksun määräytyminen:
· asiakkaan huomioon otettavista bruttotuloista vähennetään tulorajan mukainen
€ määrä, joka on 563 € vuonna 2015.
· erotuksena saadusta € määrästä otetaan asiakasmaksuun 35 %
· näin saatuun € määrään lisätään kiinteä summa 200 €/kk korvauksena
ympärivuorokautisesta hoidosta ja palvelusta.
Hoitomaksuun sisältyvät:
· asiakkaan palvelukokonaisuuden suunnittelu ja kirjaaminen yksilölliseen
hoito- ja palvelusuunnitelmaan tavoitteineen yhteistyössä asiakkaan ja
mahdollisesti omaisen kanssa
· hoito- ja palvelusuunnitelman mukainen palvelujen toteuttaminen asiakkaan
omassa yksikössä, oman yksikön henkilökunnan toteuttamana sisältäen
huolenpidon, avustamisen, ohjauksen sekä kuntouttavat, virikkeelliset ja
sairaanhoidolliset palvelut
· hoito- ja palvelusuunnitelman arviointi
· äkilliset, lyhytaikaisesti (korkeintaan muutamia päiviä) käytettävät
hoitotarvikkeet
· turvapalvelut
· sauna
· päivittäissiistiminen
· vaatehuolto
Asiakaan itse kustantamat tarvikkeet ja palvelut:
·
·
·
lääkkeet ja mahdollinen lääkkeiden annosjakelu asiakkaan niin valitessa
hoitotarvikkeet (hoitotarvikkeet haetaan asiakkaalle ilmaisjakeluna aina,
kun siihen oikeuttavat kriteerit täyttyvät).
omat hygieniatarvikkeet
LYHYTAI- Lyhytaikaisen palveluasumisen määritelmät ja hoitomaksut:
· Lyhytaikaisella palveluasumisella tarkoitetaan asiakkaan eri syistä tarvitsemaa
KAISEN
lyhytaikaista, alle 90 vuorokautta kestävää palveluasumista, josta peritään
PALVELU30€/hoitopäivä.
ASUMISEN
· Päivähoidolla tarkoitetaan enintään kahdeksan tuntia kerrallaan kestävää
HOITOpalvelua, josta peritään 16,10 € asiakasmaksu / päivähoitokerta.
MAKSUT
·
Yöhoidolla tarkoitetaan kello 18 ja kello 10 välillä toteutettavaa palvelua, josta
peritään 16,10 € asiakasmaksu / yöhoitokerta.
7
·
·
·
TERVEYSPALVELUMAKSUT
·
·
·
TUKIPALVELUMAKSUT
·
Päivä- tai yöhoidon ylittäessä sille asetetut aikarajat, asiakasmaksu peritään
lyhytaikaisen palveluasumisen hoitopäivän mukaisesti.
Omaishoitajan vapaapäivien aikana toteutettavasta hoidosta peritään
asiakasmaksulainsäädännön määräämä maksu 11,30 €/vrk.
Lyhytaikaisissa palveluissa palveluasumisessa asiakkaalta ei peritä vuokraa
eikä erillistä maksua ateria- ja tukipalveluista.
Tehostetun palveluasumisen asiakkaalta peritään terveyspalveluista
asiakasmaksulainsäädännön mukaiset maksut.
Asiakkaan käynnistä perusterveydenhuollon vastaanotolla tai palveluasumisen
yksikössä sen asukkaille erikseen järjestetyllä vastaanotolla peritään
käyntimaksu.
Eri avohoidon ammattiryhmien yksilöllisestä kotikäynnistä peritään
asiakasmaksulainsäädännön mukainen kotikäyntimaksu.
Ateriapalvelumaksu 440 €/kk, koko vuorokauden ateriat kattava.
Vaatehuolto ja siivouspalvelut järjestetään yksikössä soveltuvalla tavalla.
Tehostetun palveluasumisen asiakas maksaa itse tarvittavan viikko- ja
suursiivouksen päivittäissiistimisen sisältyessä hoitomaksuun. Tehostetussa
palveluasumisessa lähtökohtana on, että asukkaalla on oma vaatteisto sisältäen
päälle puettavat vaatteet ja liinavaatteet sekä peitto ja tyynyt.
Mikäli yksikössä ei ole mahdollisuutta pyykkihuoltoon, voidaan palvelu
järjestää muutoin sopimalla asiakkaan ja omaisten kanssa. Tällöin
ympärivuorokautisen hoidon (200 €) maksua voidaan alentaa 30 €. Tämä
edellyttää sopimista hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Tehostetussa
palveluasumisessa asiakas kalustaa huoneensa itse.
·
·
Kunnallisena palveluna ei pidetä yllä huonekaluvuokraukseen tarvittavaa
kalustoa. Asiakkaalla on mahdollisuus saada sähkökäyttöinen sänky ilmaisena
apuvälineenä yksilölliseen apuvälinearvioon perustuen tai vaihtoehtoisesti
asukas voi saada sähkökäyttöisen sängyn ilmaiseksi tehostetun
palveluasumisen yksiköstä, jos näin on yksikössä käytäntönä.
Palveluasumisen asiakkaille myönnetään sosiaalihuoltolain mukaista
kuljetuspalvelua myöntämiskriteerien mukaisesti.
Asiointi- ja saattamispalveluja ei järjestetä kunnan toimesta.
LYHYT- JA PITKÄAIKAISEN LAITOSHOIDON HOITOMAKSUT 1.1.2015 alkaen
Maksut kerryttävät maksukattoa (Maksukatto 679 € kalenterivuotta kohti)
LYHYTAIKAISEN LAITOSHOIDON
MAKSUT
1) Vuorokausimaksu 38,10 € (maksukaton täytyttyä 17,60 €/hoitopäivä)
Asiakkaan siirtyessä laitoksesta toiseen lähettävä laitos ei laskuta lähtöpäivää, vastaanottava
laitos laskuttaa tulopäivän.
2) Päivähoito 17,60 € (maksukaton täytyttyä maksuton)
3) Yöhoito 17,60 € (maksukaton täytyttyä maksuton)
PITKÄAIKAISEN LAITOS-
Pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu.
Maksu voi olla enintään 85 % nettotuloista. Kun suurempituloinen puoliso on laitoshoidossa,
hoitomaksu voi olla enintään 42,5 % puolisoiden yhteenlasketuista tuloista. Maksuja
8
HOIDON
MAKSUT
määritettäessä edellytetään haettavaksi asiakkaalle mahdolliset kuuluvat etuudet esim.
eläkkeensaajan hoitotuki. Maksuja määritettäessä ei huomioida edunvalvojan palkkiota
hoitomaksua alentavana tekijänä.
Maksu voi olla enintään sen suuruinen, että hoidettavan henkilökohtaiseen käyttöön jää
vähintään 105 € kuukaudessa.
KUNTOUTUSHOIDON
MAKSU
Kuntoutusosastolla Kyyhkylän kuntoutussairaalassa voidaan noudattaa
asiakasmaksuasetuksessa vammaiselle henkilölle laitoshoitona annetusta kuntoutushoidosta
määriteltyä maksua. Maksu kerryttää maksukattoa.
Vuorokausimaksu on 13,20 € (maksukaton täytyttyä maksuton).
PERHEHOIDON MAKSUT 1.1.2015 alkaen
LYHYTAIKAISEN
PERHEHOITO
1) Vuorokausimaksu 38,10 €
2) Päivähoito 17,60 € (maksukaton täytyttyä maksuton)
3) Yöhoito 17,60 € (maksukaton täytyttyä maksuton)
4) Omaishoitajan vapaan ajaksi järjestetty hoito 11,30 €
JATKUVA
PERHEHOITO
Pitkäaikaisessa perhehoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu.
Maksu voi olla enintään 85 % nettotuloista. Kun suurempituloinen puoliso on laitoshoidossa,
hoitomaksu voi olla enintään 42,5 % puolisoiden yhteenlasketuista tuloista. Maksu voi olla
enintään sen suuruinen, että hoidettavan henkilökohtaiseen käyttöön jää vähintään 105 €
kuukaudessa. Maksuja määritettäessä edellytetään haettavaksi asiakkaalle mahdolliset kuuluvat
etuudet esim. eläkkeensaajan hoitotuki.
2. MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT
Psykososiaalisten palveluiden maksut
MAKSUT 2015
Päihdehuollon laitoskuntoutus
Päihdehuollon katkaisuhoito
Asiakasmaksu 38,10 €/vrk
Asiakasmaksu 38,10 €/vrk. Asiakasmaksu huomioidaan
terveydenhuoltomenona toimeentulotuessa.
Päihdehuollon asumispalvelu (ei tehostettu):
ProConsona aikuis- ja perhetyön laskelman mukainen
maksu, jos palveluntuottaja ei määrittele.
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelu (ei
tehostettu):
Intervallijakso: tasamaksu 16,10 €/vrk, huomioidaan
menona toimeentulotuessa
Lyhytaikainen tasamaksu 16,10 €/vrk + vuokra (tulot
yleensä riittävät)
Yli 3 kk kestävä: ProConsona aikuis- ja perhetyön
laskelman mukainen
9
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien tehostetussa
palveluasumisessa on noudatettu yhteneväistä
käytäntöä ikäihmisten tehostetun palveluasumisen
kanssa 1.3.2014 lukien.
Tehostetuttu palveluasuminen mielenterveys- ja
päihdekuntoutujilla
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotikuntoutuksen osalta sovelletaan tulojen mukaan määräytyvää
kotihoidon maksua.
Kotihoidon ja kotikuntoutuksen maksu
Käyttövarat huomioidaan seuraavasti:
Päihdehuollon ja mielenterveyskuntoutujien
tehostettu palveluasuminen ja asumispalvelu
160 €/kk
3. TERVEYSPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT
AVOTERVEYDENHOIDON ASIAKASMAKSUT
YLEIS- ja ERIKOISLÄÄKÄRIVASTAANOTON MAKSUT TERVEYSASEMALLA
Lääkärinvastaanottomaksu (3 ensimmäistä kertaa kertamaksu, sitten maksuton)
Ajokorttitodistus
Lääkärintodistus (joka ei liity hoitoon, katso erillinen liite)
Perumaton poisjäänti lääkärin vastaanotolta
Rintamaveteraanien ja sotainvalidien tk -käyntimaksu ja veteraanikuntoutukseen liittyvä
lääkärintodistusmaksu
Sarjahoito max. 45 x/vuosi
SUUN TERYDENHUOLLON MAKSUT
Suuhygienistin käyntimaksu
Hammaslääkärin vastaanottokäynnin perusmaksu
Erikoishammaslääkärin vastaanottokäynnin perusmaksu
Erikoissairaanhoidollinen hammashoito
Hammaslääkärin todistus tai lausunto (joka ei liity hoitoon)
Kuvantamistutkimus hammaskuvalta
Leukojen ja koko hampaiston panoraamaröntgenkuvaus
Toimenpideluokituksen SC-ryhmän suun terveyden edistämisen toimenpiteistä käyntikerralta
Maksut toimenpideluokitusten vaativuusluokan mukaan, lukuun ottamatta proteettisia toimenpiteitä:
0-2
3-4
5-7
MAKSUT 2015
16,10 €
47,70 €
39,60 €
39,60 €
Ei maksua
8,80 €
8,00 €
10,20 €
14,90 €
29,30 €
39,60 €
6,60 €
14,70 €
6,60 €
6,60 €
14,70 €
29,30 €
10
8 - 10
11 Proteettiset toimenpiteet:
- pohjaus
- korjaus
- akryyliosa- ja kokorpteesi
- kruunut ja sillat hampaalta
- rankaproteesi
OPTG-hammaskuvien myynti yks.sektorille; kuva cd- levykkeelle (Kangasniemi)
Peruuttamaton poisjäänti
FYSIOTERAPIA
Fysioterapia ryhmäjakso, alle 10 kertaa
Fysioterapia ryhmäjakso, yli 10 kertaa
Yksilökohtainen fysioterapia
Liikuntaneuvontakäynti
Sarjahoito (lääkinnällinen kuntoutus) max. 45x/vuosi
MUUT MAKSUT
Sarjassa annettava valohoito
Röntgenlääkärin ultraäänitutkimus (tk-maksun mukainen käyntimaksu)
Natiivikuvien tallentaminen cd-levykkeelle
Terveyden edistämisen ryhmämaksu ja verkkopuntari
Perhesuunnitteluneuvola: ehkäisyvälineet
42,90 €
60,20 €
42,90 €
29,30 €
143,20 €
143,20 €
173,90 €
32,00 €
39,60 €
25,00 €
30,00 €
8,80 €
8,00 €
8,80 €
8,80 €
14,70 €
12,00 €
25,00 €
Kuparikierukka 55 €
(sairaalaapteekkihinta)
Hormonikierukka
133 € (sairaalaapteekkihinta)
Ehkäisykapseli 153
€ (sairaalaapteekkihinta)
Suun kautta otettavat
hormonaaliset
ehkäisyvälineet ovat
ilmaisia alle 16vuotiaille
4. PERHEPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT
Lastensuojelulain
mukainen perhehoidon,
laitoshoidon ja
asumispalvelun maksu
MAKSUT 2014
Vanhemmilta voidaan periä maksukyvyn mukainen maksu, joka saa määrältään olla
enintään lapsen elatuksesta annetun lain 1-3 §:n perusteella määräytyvän elatusavun
suuruinen.
Lisäksi voidaan periä kohtuullinen maksu lapsen/nuoren tuloista, korvauksista ja
saamisista. Maksu voi olla enintään 1337,20 €/kk. Kunta voi periä lapselle tulevat
elatusavut perhehoidon ajalta.
Lapsiperheiden tilapäinen
kotipalvelu
8,70 € kertakäyntimaksu
5. VANHUSPALVELUIDEN RAHALLISET ETUUDET: PERHEHOITO
11
PITKÄAIKAINEN PERHEHOITO
Palkkioluokka
Palkkio / €
1
870,17 €/kk (KELA.n alin hoitotuki)
2
978,94 €/kk (KELA:n korotettu
hoitotuki)
3
1087,71 €/kk (KELA:n erityishoitotuki)
Viranhaltija voi erityisharkinnallaan korottaa hoidon
vaativuudesta johtuen yllä olevia palkkioluokkia
enintään 10 %.
Kulukorvaus 543,07 €/kk/hoidettava
Käynnistämiskorvaus
2916,39 €
LYHYTAIKAINEN PERHEHOITO (KESTO ALLE 14
VRK)
Palkkioluokka
Palkkio / €
1
40,38 €/vrk (KELA.n alin hoitotuki)
2
50,48 €/vrk (KELA:n korotettu hoitotuki)
3
60,58 €/vrk (KELA:n erityishoitotuki)
Osapäiväisestä perhehoidosta maksettava palkkio on 50 %
lyhytaikaisesta perhehoidosta maksettavasta palkkiosta.
Kulukorvaus
Käynnistämiskorvaus
27,50 €/vrk/hoidettava
Osavuorokautisen perhehoidon
kulukorvaus on 15 €/vrk/hoidettava
2916,39 €
SIJAISHOITAJAN / KIERTÄVÄN PERHEHOITAJAN
PALKKIO JA ERILLISKULU
Vapaan
sijaistamisaika
Palkkio / €
alle 12 h / vrk
35,34 €
12
12 h tai 12 h/vrk
40,38 €
Vapaan
sijaistamisaika
Erilliskulu / €
alle 12 h / vrk
11,00 €
12 h tai
yli 12 h/vrk
11,00 €
Jos perhehoidon palkkioihin tulee indeksikorotuksia, noudatetaan niitä automaattisesti.
6. VANHUSPALVELUIDEN RAHALLISET ETUUDET: OMAISHOIDON TUKI
Vuodelle 2015 indeksikorotus on 0,96% (STM ohjeistus)
SEUDULLISET OMAISHOIDON TUEN MAKSULUOKAT, HOITOPALKKIOT JA
MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen
Maksu
luokka
Palkkio/
€
1
Myöntämisperusteet
Arviointi
400,14
Hoidettava tarvitsee pääsääntöisesti ympärivuorokautista
hoitoa ja huolenpitoa. Arvioinnissa käytetään asiakkaan
tilanteeseen soveltuvia arviointimenetelmiä.
Arvioinnissa käytetään asiakkaan
tilanteeseen soveltuvia
arviointimenetelmiä.
RaVa 2,3 -2,9
MMSE 18 – 22 / 30
2
498,23
Hoidettava tarvitsee jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa
ja huolenpitoa. Hoito on pääsääntöisesti kokopäiväistä ja
kokoaikaista. Hoidettava voi olla omaishoitajan jaksamista
tukevissa palveluissa.
Arvioinnissa käytetään asiakkaan
tilanteeseen soveltuvia
arviointimenetelmiä.
RaVa 3,0 -3,6
MMSE 13 – 17 / 30
3a
580,54
Hoidettava tarvitsee jatkuvaa ympärivuorokautista hoitoa
ja huolenpitoa. Hoidon sitovuus on verrattavissa hoitoon
tehostetussa palveluasumisen yksikössä tai vastaavassa.
Maksetaan, kun omaishoitaja hoitotyön vuoksi ja
ympärivuorokautisiin palveluihin sijoittumisen
välttämiseksi jää pois ansiotyöstä ja/tai ei voi olla
hoitotyön vuoksi työmarkkinoiden käytettävissä.
Arvioinnissa käytetään asiakkaan tilanteeseen soveltuvia
arviointimenetelmiä.
Arvioinnissa käytetään asiakkaan
tilanteeseen soveltuvia
arviointimenetelmiä.
RaVa 3,7 – 4,0
MMSE 12 tai vähemmän / 30
3b
829,36
Hoidollisesti raskaassa lain tarkoittamassa
siirtymävaiheessa, esimerkiksi saattohoitovaiheessa.
Arvioinnissa käytetään asiakkaan tilanteeseen soveltuvia
arviointimenetelmiä
Arvioinnissa käytetään asiakkaan
tilanteeseen soveltuvia
arviointimenetelmiä.
RaVa 3,7 – 4,0
MMSE 12 tai vähemmän / 30
7. VANHUSPALVELUIDEN RAHALLISET ETUUDET: PALVELUSETELI
13
TILAPÄISEN KOTIHOIDON PALVELUSETELI
Palvelusetelin ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajarekisterissä: ”Tilapäisen kotihoidon palveluseteli”
Palvelun kesto: palvelua myönnetään kerrallaan enintään kuukauden ajaksi.
Palvelusetelin arvo: 20 € /tunti.
Asiakkaan omavastuuosuuden määräytyminen
Asiakas maksaa tuotetun palvelun hinnan ja palvelusetelin välisen erotuksen suoraan
palveluntuottajalle.
SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON PALVELUSETELI
Palvelusetelin ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajarekisterissä: ”Säännöllisen kotihoidon palveluseteli”
Palvelusetelin arvo on asiakkaan tuloista riippuvainen. Palvelusetelin arvo on vähintään 7 € ja
enintään 27 € /tunti. Määritellyn tulorajan ylittävä tulo vähentää palvelusetelin täyttä määrää
kotitalouden koon mukaan määräytyvällä prosenttiosuudella tulorajan ylittävästä tulosta
jaettuna 60:llä.
Tulorajat ja vähennysprosentit ovat seuraavat 1.3.2015 alkaen
Kotitalouden koko,
Tulorajat €/kk
Vähennysprosentti
henkilöä
1
563
35 %
2
1039
22 %
3
1628
18 %
4
2014
15 %
5
2438
13 %
6
2799
11 %
Asiakkaan omavastuuosuuden määräytyminen
Säännöllisen kotihoidon palveluseteliä myönnettäessä otetaan huomioon asiakkaan
bruttotulot. Mikäli palveluntuottajan palvelu (tuntihinta) on myönnetyn palvelusetelin arvoa
kalliimpi, asiakas maksaa erotuksen omavastuuosuutena suoraan palveluntuottajalle.
OMAISHOITAJAN VAPAAPÄIVIEN PALVELUSETELI
Palvelusetelin ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajarekisterissä: ”Omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli
(kotona annettavana palveluna)” ja ”omaishoitajan vapaapäivien palveluseteli (palvelu
lyhytaikaishoitona hoivayksikössä)”.
14
Palvelun kesto: lakisääteiset vapaapäivät 3 vrk/kk. Palvelua myönnetään enintään 3
kuukauden ajaksi.
Palvelusetelin arvo: 20 €/h kotiin annettavana palveluna, 100 €/vrk, kolmena päivänä
kuukaudessa lyhytaikaisjaksona hoivayksikössä. Omaishoitaja voi säästää vapaita
pidemmäksi jaksoksi kalenterivuoden aikana.
Omaishoitajan lakisääteisten vapaapäivien aikana annettava hoito saa maksaa hoidettavalle
enintään 11,30 €/kk/3vrk
Asiakkaan omavastuuosuuden määräytyminen
Mikäli palveluntuottajan palvelun hinta on palvelusetelin arvoa kalliimpi, maksaa asiakas
erotuksen omavastuuosuutena suoraan palveluntuottajalle.
RINTAMAVETERAANIEN PALVELUSETELI
Palvelusetelin ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajan rekisterissä: ”Rintamaveteraanien kotiin annettavien
palvelujen palveluseteli”. Palvelun arvo 350 €.
TAVALLISEN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI
Palvelusetelin ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajan rekisterissä: ”Tavallisen palveluasumisen palveluseteli”
Palvelusetelin arvo määritetään asiakaskohtaisesti tarkoitukseen laaditulla laskurilla.
Palvelusetelin arvoa laskurilla määriteltäessä
· Huomioidaan asiakkaan vastaavat tulot kuin kunnallista asiakasmaksua määritettäessä
· Huomioidaan asiakkaan asumiskustannukset (vuokra sisältäen sähkön ja veden,
asumistuki vähennettynä). Vuokraksi hyväksytään enintään 497 €/kk, mikä vastaa
paikkakunnan keskimääräistä vuokratasoa. Enimmäisvuokra määritellään
Kansaneläkelaitoksen kulloinkin voimassa olevan asumistuen normiston (hyväksytyt
neliöt/enimmäisvuokra ym.) rajoissa.
· Palvelun hinta on palveluntuottajan ilmoittama hinta, palvelusetelin arvo on enintään
kuitenkin 1 520 euroa/kk (50 €/vrk)
Asiakkaan omavastuu
Asiakkaan itse kustantamat tarvikkeet ja palvelut:
· Ateriapalvelu
· Turvapalvelut
· Vaatehuolto
· Hoitotarvikkeet (haetaan asiakkaalle ilmaisjakeluna aina, kun siihen oikeuttavat
kriteerit täyttyvät)
· Kotisairaanhoidon palvelut
Jos asiakas valitsee palveluntuottajan, jonka perimä vuokra eikä palvelun hinta ylitä
edellä määriteltyä enimmäismäärää, muodostuu asiakkaan maksettavaksi jäävä
omavastuuosuus samansuuruiseksi kuin kunnallisen palvelun asiakasmaksu.
15
Jos asiakkaan valitseman palveluntuottajan perimä vuokra ja/tai palvelun hinta ylittää
enimmäismäärän, muodostuu asiakkaan maksettavaksi tuleva omavastuuosuus kunnallista
asiakasmaksua korkeammaksi. Mikäli käy niin, ettei palvelusetelin turvin palvelutaloon
siirtyneellä ole enää taloudellisia edellytyksiä asua valitsemassaan palvelutalossa, hän siirtyy
seutusoten palvelujen piiriin. Tällöin asiakkaalle etsitään uusi palvelutalopaikka, paikkaa
joutuu luultavasti odottamaan, joten tilanne kannattaa ennakoida.
TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELI
Palvelusetelin ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajan rekisterissä: ”Tehostetun palveluasumisen palveluseteli”
Palvelusetelin arvo määritetään asiakaskohtaisesti tarkoitukseen laaditulla laskurilla.
Palvelusetelin arvoa laskurilla määriteltäessä
· Huomioidaan asiakkaan vastaavat tulot kuin kunnallista asiakasmaksua määritettäessä
· Huomioidaan asiakkaan asumiskustannukset (vuokra sisältäen sähkön ja veden,
asumistuki vähennettynä). Vuokraksi hyväksytään enintään 497 €/kk, mikä vastaa
paikkakunnan keskimääräistä vuokratasoa. Enimmäisvuokra määritellään
Kansaneläkelaitoksen kulloinkin voimassa olevan asumistuen normiston (hyväksytyt
neliöt/enimmäisvuokra ym.) rajoissa.
· Palvelun hinta on palveluntuottajan ilmoittama hinta, enintään kuitenkin 3 040
euroa/kk (100€/vrk)
Asiakkaan omavastuu
Jos asiakas valitsee palveluntuottajan, jonka perimä vuokra eikä palvelun hinta ylitä
edellä määriteltyä enimmäismäärää, muodostuu asiakkaan maksettavaksi jäävä
omavastuuosuus samansuuruiseksi kuin kunnallisen palvelun asiakasmaksu.
Jos asiakkaan valitseman palveluntuottajan perimä vuokra ja/tai palvelun hinta ylittää
enimmäismäärän, muodostuu asiakkaan maksettavaksi tuleva omavastuuosuus kunnallista
asiakasmaksua korkeammaksi. Mikäli käy niin, ettei palvelusetelin turvin palvelutaloon
siirtyneellä ole enää taloudellisia edellytyksiä asua valitsemassaan palvelutalossa, hän siirtyy
seutusoten palvelujen piiriin. Tällöin asiakkaalle etsitään uusi palvelutalopaikka, paikkaa
joutuu luultavasti odottamaan, joten tilanne kannattaa ennakoida.
PALVELUNTUOTTAJAN MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUS
Korvaukseen oikeutettu asiakas
Korvaus myönnetään aina erillisen harkinnan mukaan taajama-alueen ulkopuolella asuvalle
asiakkaalle, jolle tuotetaan palvelua kotiin palvelusetelillä. Matkasta syntyviä kustannuksia
tuetaan erillisellä palvelusetelillä, mikäli matkasta syntyvät kustannukset ovat asiakkaalle
kohtuuttomat. Palvelusetelin myöntämisen kriteerinä on asiakkaan pienituloisuus,
vähävaraisuus ja palveluntuottajan matkan pituus asiakkaan kotiin.
Pienituloisuuden peruste: nettotulo 1200 €/kk
Korvaukseen oikeuttavan matkan pituus: lähellä sijaitsevan palveluntuottajan matkan pituus
asiakkaan kotiin on yli 10 km.
Korvauksen ominaisuudet
Palvelusetelin nimi palveluntuottajarekisterissä: ”Palveluntuottajan matkakustannusten
palveluseteli”
16
Palvelusetelin arvo: Palvelusetelin arvo määräytyy matkakilometrien mukaan. Palvelusetelin
arvo on veroton kilometrikorvaus 10 kilometriä ylittävästä matkasta.
8. TALOUDELLISEN TUEN PALVELUIDEN RAHALLISET ETUUDET:
TOIMEENTULOTUKI
Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata
hakijan ja hänen perheensä toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotukeen on oikeutettu
henkilö, joka on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan,
toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloista tai varoistaan, häneen nähden
elatusvelvollisen ihmisen huolenpidolla tai muulla tavalla. Ennen tuen myöntämistä selvitetään hakijan tai
hänen perheensä mahdollisuudet saada toimeentulonsa muista tulonlähteistä, ensisijaisesti työ- ja
yrittäjätuloista. Ensisijaisia sosiaaliturvaetuuksia toimeentulotukeen nähden ovat mm. eläkkeet,
työttömyysturva, sairauspäiväraha, lapsilisä, asumistuki ja opintoetuudet.
Toimeentulotukea myönnettäessä noudatetaan asiaa koskevia säädöksiä: Laki toimeentulotuesta (1412/97),
Asetus toimeentulotuesta (66/98) sekä Sosiaali- ja terveysministeriön opasta toimeentulotukilain soveltajille
(STM:n julkaisuja 2013:4).
Perustoimeentulotuen (ToTuL 7 a ja b) perusosa (ToTuL 7 a) sisältää:
· ravintomenot
· vaatemenot
· vähäiset terveydenhuoltomenot
· henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta aiheutuvat menot
· asioimismatkoista aiheutuvat menot
· sanomalehden tilausmaksu
· puhelimen käyttö
· harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot
· vastaavat muu jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot
Vuokra-asunnossa asuvan ruokakunnan asumismenoiksi luetaan vuokra sekä erikseen maksettavat
lämmityskustannukset ja vesimaksut asunnosta.
Omistusasunnossa asuvan ruokakunnan asumismenoiksi luetaan vastike sekä erikseen maksettavat
lämmityskustannukset ja vesimaksut taikka kiinteistön hoitomenot. Asumismenoiksi luetaan myös asunnon
hankkimiseksi ja perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten lainojen vuotuisista koroista osuus.
Muut perusmenot (ToTuL 7 b) sisältää:
· asumismenot (sis. asuntolainan korot)
· taloussähkö
· kotivakuutusmaksu
· vähäistä suuremmat sairauskulut (huom. vähäiset ovat perusosalla katettavia).
Täydentävänä toimeentulotukena (ToTuL 7 c) otetaan huomioon tarpeellisen suuruisina erityismenot, joita
ovat
· muut kuin perustoimeentulotuessa huomioitavat asumisesta aiheutuvat menot (mm.
muuttokustannukset, takuuvuokra)
· lasten päivähoitomenot
17
·
henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuvat toimeentulotuen turvaamiseksi tai
itsenäisen suoriutumisen edistämiseksi tarpeellisiksi harkitut menot.
Perusosaa voidaan alentaa 20 % jos henkilön toimeentulotuen tarve aiheutuu siitä, että hän on ilman
perusteltua syytä kieltäytynyt tarjotusta työstä, työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai kuntouttavasta
työtoiminnasta, jos henkilö on ilman pätevää syytä kieltäytynyt osallistumasta aktivointisuunnitelman
laatimiseen tai jos hän ilman pätevää syytä on keskeyttänyt kuntouttavan työtoiminnan tai muun
työllistymistä edistävän toimenpiteen. Perusosaa voidaan alentaa myös, jos työnhaun voimassaolossa on
toistuvasti katkoksia.
Alentaminen voi olla kestoltaan enintään 2 kk kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien.
Jos henkilö on toistuvasti kieltäytynyt ilman perusteltua syytä edellä mainituista toimenpiteistä, voidaan
perusosaa alentaa 40 %. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään 2 kk kerrallaan kieltäytymisestä tai
laiminlyönnistä lukien.
Jos perusosaa alennetaan, sen yhteydessä on aina laadittava, mikäli mahdollista, asiakkaan kanssa
suunnitelma toiminnasta hänen itsenäisen suoriutumisensa edistämiseksi. Mikäli asiakas ei toimi
suunnitelman mukaisesti, voidaan perusosan alentamista jatkaa suoraan lopettamatta alentamista välillä.
Tulona otetaan huomioon henkilön ja perheenjäsenten käytettävissä olevat tulot. Myös varat huomioidaan
(esim. säästöt, osakkeet, kesämökki). Tukeen eivät vaikuta omistusasunto, asunnon irtaimisto ja työvälineet.
Tuloina ei huomioida (ToTuL 11 §):
· kuntouttavan työtoiminnan toimintarahaa
· työttömyysturvalaissa tarkoitettua kulukorvausta
· eläkkeensaajan hoitotukea, vammaistukea, lapsen hoitotukea, äitiysavustusta
· kuntien mahdollisesti lapsen syntymän johdosta maksamaa onnittelurahaa.
Em. tuloja ei huomioida myöskään takautuvilta osin vaikka maksettava summa muodostuu huomattavaksi.
Hakijan lasten talletustileillä olevia varoja, mikäli ne on saatu lahjoituksena (esim. rippilahjat) ei oteta tulona
huomioon 800 € asti. Aikuisen tilin saldorajana voidaan pitää n. 400 €. Omaisuus (esim. kesämökki, maa- ja
metsäomaisuus) on realisoitava 3-6 kuukauden aikana. Jos tulot ovat ulosoton kohteena, otetaan tulona
huomioon ulosoton jälkeen jäävä osuus.
Työttömyyspäiväraha/työmarkkinatuki jaetaan kuukausittaisiin eriin käyttämällä kerrointa 21,5 sen jälkeen,
kun toimeentulotuen hakija on tosiasiassa saanut kaksi em. erää saman kuukauden aikana.
Kohtuulliset asumiskulut sisältävät kaikki muut asumismenot paitsi taloussähkön ja kotivakuutuksen.
Kohtuullisten asumiskulujen määrä on seuraava:
henkilömäärä
1
2
3
4
5
6 ->
neliöt
40
57
77
90
105
115
ohjevuokra
480
580
680
740
800
860
joustonvara
30
30
30
30
30
30
Muina asumismenoina hyväksytään kohtuullisissa rajoissa:
· puulämmitteisissä taloissa polttopuita 18 m3 / vuosi
· öljylämmitykseen keskimäärin 30-35 litraa öljyä vuodessa asuntoneliötä kohti
· sähkölämmitteisissä asunnoissa keskimäärin 1/3 osaa sähkölaskusta käyttösähköä ja 2/3 osaa
lämmityssähköä
18
·
vesimaksua huomioidaan enintään 23€/kk/henkilö (kohtuullinen vedenkulutus enintään 53
kuutiota/henkilö/vuosi)
Asuntolainan korkoja (avara- ja pankkilainat) huomioidaan enintään:
· 1 henkilö 252 euroa/kk
· 2 henkilöä 294 euroa/kk
· 3 henkilöä 353 euroa/kk
· 4 henkilöä 420 euroa/kk
· 5 henkilöä 505 euroa/kk
· 6 tai enemmän 589 euroa/kk
Asumismenoiksi luetaan myös asunnon hankkimiseksi tai perusparantamiseksi otettujen henkilökohtaisten
lainojen vuotuisista koroista aiheutuvat menot, edellyttäen että tuen hakijalla on verotuksen
ennakonpidätyksessä asuntolainojen korot huomioitu.
Pääsääntöisesti edellytetään käytettävän julkisia terveyshuollon palveluja. Jos sairaalahoito kestää enintään
14 vuorokautta, se ei vähennä perusosaa. Päiväsairaalan hoitopäivä vähentää perusosaa 30 %:lla hoitoon
sisältyvien aterioiden perusteella. Fysikaalinen hoito järjestetään julkisen terveydenhuollon yksikössä tai
julkisen terveydenhuollon osoittamassa yksikössä. Hammashoidon laskut hyväksytään julkisen sektorin
taksojen mukaisesti. Hammasproteeseihin liittyvät kustannukset huomioidaan hammasteknikon taksan
mukaan. Silmälaseista aiheutuvista kustannuksista huomioidaan kehyksiin enintään 70 € ja linssit
edullisimman peruslinssin mukaisesti ilman erikoiskäsittelyjä.
Muina menoina huomioidaan esim.:
• Ensimmäiseen omaan asuntoon muuttavalle tai pitkän asunnottomuuden jälkeen: välttämätön kodin
irtaimisto ja kodin tarvikkeet (sänky ja patja 85 €, keittiön pöytä ja tuolit 85 €, esim. tekstiilit,
ruokailuvälineet yht. 135 €)
• Välttämättömät lasten tarvikkeet: sänky, vaunut, rattaat
Kun asiakas on ollut vuoden yhtäjaksoisesti toimeentulotuen saajana, voidaan hakemuksesta myöntää 50 €
12 kuukauden välein täydentävänä toimeentulotukena.
Romaninaisen hameeseen myöntää enintään 450 € korkeintaan kahden vuoden välein tarpeen mukaan.
Toimeentulotuessa hyväksyttäviä kohtuullisia hautauskustannuksia ovat hautaustoimiston kulut uurnan,
arkun, arkkuvaatetuksen ja kuljetusten osalta sekä seurakunnan kustannukset hautapaikkamaksun sekä
haudan avaus- ja peittomaksun osalta. Kuljetuksista aiheutuneet kustannukset huomioidaan pääsääntöisesti
oman seurakunnan/paikkakunnan alueella. Tuhkauksesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset huomioidaan
toimeentulotuessa. Kuljetukset huomioidaan lähimpään krematorioon, ellei seurakunta maksa niitä.
Toimeentulotukea voidaan myöntää lähiomaisten hautajaisvaatteisiin 50 €/hlö ja kukkalaitteeseen 35
€/perhe. Lähiomaisiksi lasketaan puoliso, omat ja puolison lapset, lasten puolisot ja lapset, sisarukset sekä
omat ja puolison vanhemmat.
Hautauskuluihin myönnetään toimeentulotukea pääsääntöisesti vasta perunkirjoituksen jälkeen, koska
perukirjasta selviää pesän taloudellinen tilanne. Pääsäännöstä voidaan poiketa, jos vainaja on omaisten
kirjallisen vakuutuksen ja sosiaalitoimistossa olevan tiedon mukaisesti varaton. Tällöin hautaustoimistolle
voidaan antaa maksusitoumus hautauksesta aiheutuvia kustannuksia varten. Jos perunkirjoituksessa selviää,
että kuolinpesällä onkin varoja, on hautauskuluihin myönnetty toimeentulotuki kuolinpesän maksettava
takaisin. Omaisten on ilmoitettava tämän takia etukäteen sosiaalitoimistoon perunkirjoituspaikka ja – aika.
Työmatkakustannuksista aiheutuvat menot vähennetään tuen hakijan tuloista. Työmatkamenot otetaan
huomioon edullisimman matkustustavan mukaan.
19
Opiskelijoiden ensisijainen toimeentulolähde on opintotuki, joka on tarkoitettu kattamaan opiskeluaikaiset
opinto- ja toimeentulokustannukset. Opintotukeen sisältyy opintoraha, asumislisä sekä valtiontakaus
opintolainaan.
Vanhemmat eivät ole lapsen elatuksesta annetun lain (704/1975) eivätkä siten myöskään toimeentulotukilain
mukaan elatusvelvollisia täysi-ikäisiin eli 18 vuotta täyttäneisiin lapsiinsa nähden. Jos toimeentulotukihakija
kuitenkin saa tosiasiallisesti vanhemmiltaan tuloja tai varoja, nämä otetaan hakijan käytettävissä olevina
tuloina ja varoina huomioon.
Maahanmuuttajilta voidaan vaatia toimeentulotukihakemuksen liitteeksi tarvittaessa matkustus- asiakirjat sen
varmistamiseksi, että hän oleskelee pääsääntöisesti paikkakunnalla/Suomessa. Maahanmuuttajalla on oltava
voimassa oleva passi tai jokin muu asiakirja, jolla hän voi todentaa lupansa oleskella Suomessa. Jos
matkustusasiakirjoista ilmenee, että maahanmuuttaja oleskelee säännöllisesti ulkomailla, häntä opastetaan
toimimaan niin, ettei oleskelulla olisi vaikutusta hänen ensisijaisiin etuuksiinsa, mm. työttömyysturva. Jos
opastuksesta huolimatta maahanmuuttaja oleskelee ulkomailla säännöllisesti, vähennetään Suomesta
poissaolopäivät hänen perusosastaan. Satunnaiset korkeintaan 7 vrk/kk kestävät vierailut eivät vähennä
perusosaa (Korkein hallinto-oikeus 18.12.2001/3248). Jos säännöllisten ulkomailla oleskelujaksojen takia
maahanmuuttaja ei saa ensisijaisia etuuksiaan (mm. työttömyysturvaetuudet) täysimääräisinä, voidaan hänen
perusosaansa alentaa sillä perusteella, että hän on laiminlyönyt omasta elatuksestaan huolehtimista.
Toimeentulotuen perusosan alentamisesta säädetään toimeentulotukilain 10 §:ssä.
Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimessa toimeentulotukihakemukset käsitellään ensisijaisesti
kirjallisesti omassa oleskelukunnassa. Lisäksi Mikkelin kaupungille voi tehdä sähköisen
toimeentulotukihakemuksen. Sähköisen hakemuksen käyttöä pyritään laajentamaan yhteistoiminta-alueelle.
Hakija voi palauttaa täytetyn ja allekirjoitetun toimeentulotukihakemuksen liitteineen postitse,
sosiaalitoimistojen yhteydessä oleviin neuvontapisteisiin, postilaatikoihin tai yhteispalvelupisteisiin.
Toimeentulotukilain 14 a § mukaan hakemukset tulee käsitellä seitsemän arkipäivän sisällä hakemuksen
saapumisesta. Toimeentulotukipäätös annetaan aina kirjallisena.
Palvelutarpeen arviointia kehitetään siten, että sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä tekee asiakkaan kanssa
tarvittaessa tilannekartoituksen jossa sovitaan mm. seurannasta.
Asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi on laadittu tarkemmat seudulliset ohjeet
toimeentulotuen soveltamiseen. Ohjeiden ajantasaisuutta ylläpidetään seudullisen toimeentulotukiryhmän
tapaamisissa muutamia kertoja vuodessa. Seudullinen johtoryhmä käsittelee ryhmän ehdotukset ohjeiden
muuttamiseen.
9. VAMMAISTEN PALVELUIDEN MUUT ETUISUUDET
MAKSUT 2015 + mahdolliset tes-korotukset
ETUISUUDET
Henkilökohtaisen avustajan tuntipalkka
a) HETA:n kuuluvat
b) ei kuulu HETA:n
10,11 €/tunti
9,38 €/tunti
Erityislastenvahtipalvelu
5,05 €/tunti
Työosuusraha
5,00-12,00 €/päivä
10. PERHEPALVELUIDEN RAHALLISET ETUUDET
MAKSU
Perhehoidon palkkiot €/kk
MAKSUT 2015
710 €/kk
20
Korotukset:
30 %: 923 € kun KELA:n vammaistukipäätös tai vaativahoitoinen lapsi/nuori
50 %: 1065 € kun KELA:n vammaistukipäätös tai toinen sijaisvanhempi jää hoitamaan
seuraavia lapsia/nuoria kotiin -> ensimmäisestä lapsesta/nuoresta 100 % korotus
100 %: 1420 € kun KELA:n vammaistukipäätös, vaativahoitoinen lapsi/nuori tai toinen
sijaisvanhempi jäähitamaan ensimmäistä lasta/nuorta kotiin
erityismaksuluokka 1899 € kun sijaisvanhemmilla on vähintään sosiaali-, terveys- tai
kasvatusalan ammattikorkeakoulututkinto ja lapsen/nuoren hoito on päätoiminen tehtävä
Perhehoidon
kulukorvaukset
€/kk
Tukiperhetoiminnan
palkkiot ja
kulukorvaukset
€/vrk
Lyhytaikainen perhehoito: (kriisiperhepalkkio
1420 €/kk tai 47,33 €/vrk ensimmäisen lapsen kohdalla ja toisen lapsen kohdalla 1065
€/kk tai 35,50 €/vrk.
Lyhytaikaiselle sijaisperheelle voidaan maksaa 100 %lla korotettua hoitopalkkiota myös
toisen lapsen kohdalla, mikäli
1. lapsi on erityisen vaativahoitoinen
2. lapsen/nuoren vaikeahoitoisuudesta on
asiantuntijalausunto
3. sijaisperheellä on valmiudet ja kokemusta vastata
erityishoidon tarpeeseen
mahdolliset matkakulut 0,35 €/km
499 €/kk 0 - 16 v
545€ /kk 17 - 21 v
+ vuoden 2015 indeksikorotukset
Mahdolliset alennetutu kulukorvaukset:
202 € tai matalampi esim. kun nuori käy vain viikonloppuisin ja lomilla sijaisperheessä tai
kun lapsi/nuori on pidempään sairaalahoidossa tai viettää paljon aikaa biologisten
vanhempien luona.
Kulukorvaus sisältää mm. tavanomaiset perusterveydenhuollon maksut 21 €/kk saakka
ja harrastekulujen korvaamiset 27 €/kk saakka. Erikseen korvataan mm. lapsen/nuoren
opiskelusta aiheutuvat suuret kustannukset ja lomanvietosta aiheutuneet tositteelliset kulut
(210-520 €).
Palkkio: 35 €/vrk
Mahdolliset korotetut palkkiot (samat perusteet kuin perhehoidon palkkioiden kohdalla)
30 %: 46 €
50 %: 57 €
100 %:70 €
Kulukorvaukset: 17 €
Tukiperheviikonloppu on kolme vrk.
matkakorvaus 0,35 €/km
21