Tiliposti&Palkka_32015

Transcription

Tiliposti&Palkka_32015
TILIPOSTI & Palkka
Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti
| Rantalainen laajeni Satakunnassa
3 • 2015
Vu
| Digitalisaatio tekee kirjanpidosta tiimityötä
| Kustannuspaikkaseuranta tekee
järjestökirjanpidosta vaativaa
Vinkkejä taloushallinnon kumppanin valintaan
ssa
shallinno
ksia talou
uudistu
osisadan
8 Suurin paikallinen tilitoimisto
ei kaihda kilpailua!
Kuva: Juha Tamminen
TAPASIMME ASIAKKAAN
Keskustapysäköinti
pois silmistä
Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Jarmo
Kulmala pysäköisi autot kaupungin keskustassa mieluiten maan alle ja vapauttaisi tilaa ihmisille ja toiminnalle.
Miksi ja minne Hämeenlinnan keskustassa tarvitaan lisää pysäköintihalleja?
”Asiantuntija-arvioiden mukaan pysäköintipaikkojen määrä keskusta-alueella vähenee uusien kaavahankkeiden ja liikennejärjestelyjen takia jopa tuhannella paikalla seuraavien viidentoista vuoden aikana. Lisäksi keskustan lisä- ja täydennysrakentaminen luo tarvetta lisäpysäköinnille muun muassa kiinteistöjen velvoitepysäköinnin muodossa.”
”Nyt näyttää siltä, että henkilökohtainen suosikkini eli pysäköintilaitoksen rakentaminen torin alle ei saa kannatusta kaupungissa. Valtuusto päätti keväällä, että uusia pysäköintipaikkoja rakennetaan linja-autoasemalle joko maan alle tai päälle ja Kaivoparkin pysäköintihallin viereen rakennettavaan pysäköintitaloon.”
Onko sinulla koti- tai ulkomaisia esikuvia keskustapysäköinnissä?
”Monessa suomalaisessa kaupungissa keskustapysäköinti on järjestetty joko torin tai pääkadun alle rakennetulla pysäköintilaitoksella. Viimeksi keväällä valmistui Lahteen maanalainen toriparkki.”
”Ulkomailla on useitakin kaupunkeja, joissa pysäköinti on siirretty
pois näkyvistä. Esimerkiksi Ranskan Lyonissa autot on siirretty piiloon
maan alle ja vapautettu joenrannat autoilta ihmisille.”
Mitä etuja on kuntaomisteisessa pysäköintiyhtiössä?
”Kunnallisessa yhtiössä yksi tärkeimmistä asioista on pysäköinnin
hinta, joka pyritään pitämään kohtuullisena etenkin Hämeenlinnan kaltaisissa pienemmissä kaupungeissa. Hämeenlinnan Pysäköinti Oy ei
saa tukea kaupungilta. Investoinnit yhtiö rahoittaa pankkilainalla. Viime
vuonna teimme pitkästä aikaa positiivisen tuloksen. Tappiollisenakin
pärjäsimme omin eväin, koska likviditeettimme oli kunnossa.”
Kuinka älykkäitä pysäköintihallinne ovat? Osallistutteko alan tuotekehitykseen?
”Automaatiojärjestelmissä olemme Tampereen kunnallisen pysäköintiyhtiön Finnparkin kumppaneita. Sillä on kymmenien vuosien
kokemus pysäköintitalojen operoinnista ja pysäköintiteknologian kehittämisestä. Harkitsemme muun muassa rekisterikilpitunnisteen käyttöönottoa pysäköinninhallinnassa.”
”Olemme suunnitelleet aurinkoenergian hyödyntämistä pysäköintitalojemme sähkönkäytössä. Tekniikan nopeasta kehityksestä kertoo
muun muassa se, että harkitsemme jo led-valaistuksen vaihtoa vasta pari vuotta käytössä olleeseen Kaivoparkkiin ja investointi tulee maksamaan itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Vanhempaan halliin ledit jo vaihdettiin.”
Jarmo Kulmalan johtamalla Hämeenlinnan Pysäköinti Oy:llä on Hämeenlinnan keskustassa vajaat 2 500 autopaikkaa. Niistä noin tuhat
on kahdessa pysäköintihallissa.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
2
TILIPOSTI & Palkka
Maailman paras
taloushallinnon infrastruktuuri
Rantalaisen asiakas- ja sidosryhmälehti 3 • 2015
| Keskustapysäköinti pois silmistä
| Pääkirjoitus: Maailman paras
taloushallinnon infrastruktuuri
| Asiakaskokemus on kaikki kaikessa
RAN-trainee-ohjelma kiinnosti
| Rantalainen laajeni Satakunnassa
Vähäisen liiketoiminnan alv-raja nousee
Sukupolvenvaihdoshuojennuksiin liittyville veroille lisää maksuaikaa
Taloyhtiöiden rekisteröintiasiat
PRH:lle
| Kirjanpitolaki uudistuu –
mikä muuttuu?
| Tilitoimiston pitää olla aloitteellinen asiakassuhteissaan
Kuva: Tarmo Valmela
| Miten taloushallinnon kumppani valitaan?
Rantalainen on suurin paikallisesti toimiva
tilitoimisto, joka ei kaihda kilpailua.
| Sähköinen taloushallinto tekee
kirjanpidosta tiimityötä
| Klinikalta apua omistusjärjestelyihin
Seurapaketista ryhtiä
taloushallintoon
Fivaldi käyttöön myös
Lounais-Suomessa
| Kustannuspaikkaseuranta tekee
järjestökirjanpidosta vaativaa
|Kolumni
| Vieraskynä: Työpaikalla tapahtuva suosinta voi muodostaa rikoksen
Tutustuin keväällä Tanskan-matkallani
kirjanpitäjään, joka kutsui itseään polkupyöräkirjanpitäjäksi. Nimitys tulee hänen
käyttämästään kulkuneuvosta.
Polkupyöräkirjanpitäjä toimii osa-aikaisena kirjanpitäjänä useammassa yrityksessä. Firmasta toiseen fillaroidessaan kirjanpitäjän on kätevä poiketa pankissa laskuja maksamassa ja hakea samalla tiliotteet.
Suomessa kirjanpitäjälle ei juolahtaisi
mieleenkään lähteä pyörällä pankkiin noutamaan tiliotteita. Pankkisaleista on turha etsiä myöskään yrittäjiä laskuja maksamassa.
Kokemukseni mukaan Suomessa on kokonaisuutena arvioiden maailman paras
taloushallinnon infrastruktuuri. Jokaisella yrityksellä on mahdollisuus siirtyä sähköiseen laskutukseen ja ostolaskujen kierrätykseen vaikka heti. Pankkien ja muiden toimijoiden kesken on sovittu sähköisen asioinnin standardit, joten tiedonsiirto järjestelmien välillä on sujuvaa.
Suomessa laskut saapuvat kirjanpito-ohjelmaan, josta ne siirtyvät automaattisesti maksatukseen eli pankkiin. Esimerkiksi Ruotsissa laskut pitää yleensä ensin
maksaa pankkiohjelmassa, joka sitten
”työntää” SEPA-muotoisen huomattavan
vajaan tiedon kirjanpito-ohjelmistolle.
Tietojen täsmentämiseksi täydellisempi
laskuaineisto täytyy tuoda erikseen kirjanpitoon.
Baltian maat, erityisesti Viro, ovat Suomea edellä ohjelmistoissa ja sähköisessä
asioinnissa ylipäänsä. Suomessa kompastuskivenä on sähköisten palveluiden avaaminen. Se vaatii pankkeihin ja verottajalle
monimutkaisen byrokratian, joka ei hoidu
muutamassa minuutissa, kuten sen sähköisessä maailmassa kuuluisi mennä.
Pankkien yksityisasiakkaat maksavat jo
nyt yli puolet maksuistaan mobiililaitteilla. Yrityspuolella mobiililaitteiden käyttäminen on vähäisempää, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Mobiililaitteet tehostavat ajankäyttöä huomattavasti, mikä on
yrittäjille tärkeää.
Suomessa yrityksillä on huikeat mahdollisuudet tehostaa taloushallinnon prosessejaan ja säästää kustannuksissa, kunhan otamme käyttöön sähköiset työkalut
ja huolehdimme siitä, että tietoa ei missään vaiheessa tulosteta ja ruveta siirtämään käsin systeemistä toiseen.
Suomella on mahdollisuudet nousta maailman tehokkaimmaksi maaksi taloushallinnossa jo nykyisillä järjestelmillä. Jos vielä uhraamme hetken prosessien
tehostamiseen ja Viron-mallisen sähköisen asioinnin luomiseen, keulapaikkamme on selvä.
Tiesitkö muuten, että Virossa sähköisen asioinnin kulmakivenä oleva sähköinen henkilökortti on luotu aikoinaan suomalais-virolaisena yhteistyönä. Kortti numero 1 annettiin silloiselle pääministerillemme Paavo Lipposelle. Tässäkin asiassa Suomella on tekniikka käytettävissään
heti, kun sitä halutaan käyttää.
Kimmo Martikainen
Päätoimittaja
Operatiivinen johtaja,
Rantalainen Itä-Suomi
Kuva: Tarmo Valmela
Tässä numerossa
Julkaisija Rantalainen Yhtiöt/Tilipalvelu Rantalainen Oy Päätoimittaja Kimmo Martikainen [email protected] Ulkoasu Futuuri Oy Kannen kuva Tarmo
Valmela Paino Kirjapaino Markprint Oy ISSN 2341-9806 (painettu) ISSN 2341-9814
(verkkojulkaisu) Osoitelähde Tilipalvelu Rantalainen Oy:n asiakasrekisteri. Osoitteenmuutokset [email protected] Lue lehti verkossa rantalainen.fi Anna palautetta ja juttutoiveita [email protected]. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy tammikuussa 2016. Lehden paperi on valmistettu energiaa, vettä ja luontoa säästäen. Lehden sisältöä ei saa osittainkaan jäljentää
ilman julkaisijan kirjallista lupaa.
3
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
AJANKOHTAISTA
Asiakaskokemus on kaikki kaikessa
Asiakaskokemuksella on iso merkitys sille, miten yrityksellä ja sen asiakkailla menee yhdessä. Rantalainen kerää kuukausittain palautetta asiakkailtaan, jotta se voi reagoida nopeasti yhteistyön kehittämistarpeisiin.
Rantalainen on vuoden alusta kerännyt
kuu­kausittain asiakaspalautetta napakalla
sähköpostikyselyllä. Siinä asiakasta pyydetään
kertomaan, kuinka todennäköisesti ja miksi he
suosittelisivat Rantalaista kollegoilleen.
Toimitusjohtaja Mikko Tuomainen Tilipalvelu Rantalainen Oy:stä sanoo, että perinteisistä vastaajan anonyymiutta korostavista asiakastyytyväisyystutkimuksista poiketen Rantalaisen kyselyyn vastanneet tunnistetaan.
Sen ansiosta Rantalaisella päästään reagoimaan nopeasti ja konkreettisesti asiakaskokemukseen vaikuttaviin tekijöihin.
- Tieto arvostelijoiden vastauksista menee
välittömästi nimetyille yhteyshenkilöillemme, jotka ovat yhteydessä asiakkaisiin ja pyrkivät ratkaisemaan ongelmat siltä istumalta,
Tuomainen kertoo.
Arvostelijoiksi luokitellaan asiakkaat, jotka antavat yritykselle arvosanan 0−6 suositteluasteikolla, joka ulottuu 0:sta 10:een.
Suosittelijoiksi luetaan arvosanan 9−10 antaneet asiakkaat. Arvosanan 7-8 antaneet kuuluvat tyytyväisiin, mutta neutraaleihin asiakkaisiin.
Miksi et suosittelisi meitä?
NPS:n (Net Promotor Score) nimellä tunnettu kyselymalli kartoittaa asiakasuskollisuutta laskemalla nettosuositteluindeksin
paitsi koko Rantalainen-konsernille myös
sen eri toimipaikoille ja yhteyshenkilöille.
Numeroarvioinnin lisäksi asiakkaita pyydetään kertomaan avoimella vastauksella,
miksi he suosittelevat, tai mitä pitäisi tehdä toisin, jotta he suosittelisivat Rantalaista ja omaa yhteyshenkilöään muille. Avoi-
mien vastauksien ansioista kyselyn tilaaja
tietää, mikä asiakaskokemuksessa tyydyttää tai hiertää.
Nettosuositteluindeksi voi olla huonoimmillaan -100 ja parhaimmillaan +100. Vahvojen brändien yritykset maailmalla, kuten
esimerkiksi Harley-Davidson ja Apple, yltävät parhaimmillaan noin 70:een.
Rantalaisen nettosuositteluindeksi oli heinäkuussa 33,4, jota Tuomainen pitää hyvänä tuloksena.
- Kehityssuunnasta ei pystytä vielä sanomaan mitään, koska mittausta on tehty vasta niin vähän aikaa.
Tuomainen sanoo, että asiakkaille kysely
on vaivaton ja tehokas tapa saada parannusta asiakassuhteeseen, koska vastaaminen vie
korkeintaan viisi minuuttia ja reagointi esille
nouseviin asioihin on taattu.
Kuukausittain tehtävä sähköpostikysely
kiertää vuoden aikana kaikki asiakkaat niin,
että samalle asiakkaalle se tulee korkeintaan
pari kertaa vuodessa. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa Feelback Oy.
Rantalaisen harjoitteluohjelmaan
oli paljon tulijoita
Kymmenen tradenomiksi tai merkonomiksi eri puolilla Suomea opiskelevaa
nuorta aloitti kaksivuotisen harjoitteluohjelmansa Rantalaisella elokuussa.
Hakijoita kovatasoiseen ohjelmaan oli 75.
RAN-Trainee-ohjelmallaan Rantalainen haluaa houkutella kyvykkäitä nuoria alalle ja parantaa tilitoimiston mainetta työpaikkana.
- Haluamme osoittaa nuorille, että työ tilitoimistossa ei ole enää työpöydän takana yksin nyhjäämistä, vaan aktiivista osallistumista asiakkaiden liiketoiminnan tukemiseen ja
oman työn kehittämiseen, sanoo ohjelmasta
Rantalaisella vastaava johtaja Kimmo Martikainen.
Monivaiheisessa ja tiukassa valintaprosessissa painotettiin tällä kertaa erityisesti hakijoiden it-osaamista, kielitaitoa ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
- Tarvitsemme työntekijöitä, jotka pystyvät kohtaamaan taloushallinnon haasteet: digitalisaation, kansainvälistymisen ja palvelukulttuurin muutoksen. Esimerkiksi kansainvälisesti toimivissa yrityksissä taloushallintoa tekevien pitää pystyä käsittelemään vieraskielisiä dokumentteja, Martikainen saTILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
noo.
Valituista kuusi on miehiä ja naisia on neljä. Kaikki ovat taloushallinnon opiskelijoita
ja vähintään opintojensa puolivälissä tai pidemmällä.
Harjoittelijat sijoittuvat Mikkelin, Orimattilan, Lahden, Hyvinkään ja Vantaan Tikkurilan toimistoihin. Toimenkuva ja työn määrä suunnitellaan yksilöllisesti jokaiselle osanottajalle. Kaikille yhteisiä ovat koulutuspäivät, joissa tutustutaan muun muassa Rantalaisen eri toimipaikkoihin ja asiakasyritysten toimintaan.
Ohjelman tavoitteena on, että harjoittelujakson jälkeen osanottajien työsuhteet jatkuvat vakinaisina jossain Rantalaisen toimipaikassa. Kaikki ensimmäisen, vuonna 2012
käynnistyneen harjoitteluohjelman suorittaneet ovat työllistyneet Rantalaisella vakituisesti. Yksi lähti jatkamaan opintoja yliopistoon.
4
Kokonaiskuva toimialasta
Lopputyötään Lahden AMK:ssa viimeistelevä Toni Hovinen, 23, on yksi RAN-Trainee-ohjelmaan valituista.
Hän on työskennellyt Rantalaisen Lahden
toimistossa yhtäjaksoisesti toissakesästä alkaen kesätöissä ja osa-aikaisena.
- Hakeuduin alun perin Rantalaiselle, koska halusin isoon ja laajentuvaan yritykseen,
jossa saan paremman kokonaiskuvan toimialasta ja pääsen näkemään ja itsekin kokeilemaan taloushallinnon eri tehtäviä monipuolisemmin kuin pienessä tilitoimistossa.
Tähän mennessä Hovinen on toiminut
muun muassa johdon assistenttina ja kokeillut erilaisia taloushallinnon tehtäviä.
RAN-Trainee-ohjelmassa hän toivoo verkottuvansa entistä paremmin myös Rantalaisen muiden toimipaikkojen kanssa.
Rantalainen osti
satakuntalaisen
Lännen Tilitoimisto Oy:n
liiketoiminnot
Rantalainen-konserniin kuuluva Rantalainen Oy Länsi-Suomi on ostanut Huittisissa ja Eurassa toimivan Lännen Tilitoimisto
Oy:n liiketoiminnan.
Lännen Tilitoimisto Oy kuuluu viiden
suurimman tilitoimiston joukkoon Satakunnassa. Yrityksellä on 17 työntekijää ja
noin 450 asiakasta, joista vajaa kolmannes
on maatalousyrittäjiä.
Rantalaisen konsernijohtaja Antti Rantalainen sanoo, että nyt tehty liiketoimintakauppa täydentää maantieteellisesti hyvin
Rantalaisen toimintaa Satakunnassa ja Vakka-Suomessa.
- Lännen Tilitoimisto on hyvämaineinen
ja nykyaikainen tilitoimisto, jolla on vahva
paikallistuntemus ja jalansija toimialueellaan, hän sanoo.
Lännen Tilitoimiston toimitusjohtaja ja
toinen omistaja Jukka Honkasalo sanoo, että yritys myytiin ulkopuoliselle, kun toinenkin omistajista tuli eläkeikään eikä lähipiiristä löytynyt yritystoiminnan jatkajaa.
Honkasalo omistaa yhdessä hallituksen
puheenjohtajan ja perustajaosakkaan Lasse Luodon kanssa osake-enemmistön Län-
nen Tilitoimistosta. Miehet ovat olleet yhtiökavereita 1970-luvun alusta lähtien eli miltei
koko yrityksen toiminnan ajan.
Luoto pitää yrityksen vahvuuksina ammattitaitoista, pitkäaikaista ja motivoitunutta henkilökuntaa, joka tuntee hyvin asiakkaidensa liiketoiminnan.
- Vakaa asiakaskunta on helpottanut työskentelyämme. Monessa asiakasyrityksessä
palvelemme omistajia jo kolmannessa polvessa, hän sanoo.
Luodon mukaan neuvotteluja käytiin
useampien ostajaehdokkaiden kanssa, mutta Rantalainen valikoitui lopulta joukosta
riittävän suurena ja ansiokkaana toimijana
varmistamaan asiakkaille ammattitaitoiset
ja edelleen kehittyvät taloushallintopalvelut.
Lännen Tilitoimiston työntekijät siirtyvät
Rantalaisen palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Jukka Honkasalo jatkaa vielä vuoden
Euran ja Huittisten toimistojen vetäjänä. Asiakkaiden yhteyshenkilöt säilyvät entisellään.
Kaupan myötä Rantalaisen henkilöstömäärä nousee lähes 470:een ja toimipaikkojen määrä 39:ään. Konserni toimii jo 30 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa.
Vähäisen liiketoiminnan
alv-raja nousee
Perintö- ja lahjaveron
maksuaika sukupolvenvaihdoksissa piteni
Vähäisen liiketoiminnan arvonlisäveroraja
nousee 8 500 eurosta 10 000 euroon ensi
vuoden alusta lukien. Samalla verohuojennuksen yläraja nousee 22 500 eurosta
30 000 euroon.
Muutos merkitsee sitä, että yrittäjän tai
yrityksen ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa,
jos liikevaihtoa kertyy kahdessatoista kuukaudessa enintään 10 000 euroa. Jos liikevaihto ylittää 10 000 euroa, mutta on enintään 30 000 euroa, arvonlisäveroon voi hakea huojennusta.
Huojennusta haetaan tilikauden viimeisellä kausiveroilmoituksella.
Arvonlisäverolain muutos vaikuttaa myös
kuitintarjoamisvelvollisuuteen, joka on sidottu arvonlisäverovelvollisuuden alarajaan.
Ensi vuoden alusta kuittia joutuvat tarjoamaan käteiskaupassa ne yrittäjät, joiden liikevaihto ylittää 10 000 euroa vuodessa.
Maatilojen ja muiden yritysten sukupolvenvaihdoshuojennukseen liittyvälle perintöja lahjaverolle myönnettävä maksuaika piteni kesäkuun alussa viidestä kymmeneen
vuoteen.
Veron maksuaikaan voi saada pidennystä, jos vero on vähintään 1 700 euroa. Vero
määrätään tällöin maksettavaksi vähintään
850 euron suuruisina vuotuisina erinä enintään kymmenen vuoden aikana. Maksuajan
pidentämistä on vaadittava ennen verotuksen toimittamista. Maksuaika on koroton.
Säännöstä sovelletaan sellaisiin sukupolvenvaihdoksiin, jotka on toteutettu 1.1.2015
tai sen jälkeen.
5
-KOULUTTAA
VEROTUKSEN JA
ENNAKKOPERINNÄN
AJANKOHTAISAAMUPÄIVÄ
Keskiviikkona 2.12.-15
klo 8.00−12.00
Lahden Messut,
Lahti-hallin kokoustilat
Tule päivittämään verotietosi vuoden 2015
tilinpäätöksiin sekä ensi vuoden suunnitteluun ja palkanlaskentaan. Hallituksen
kevään linjaukset ja budjettiriihen linjaukset näkyvät vuoden 2016 veroratkaisuissa
- muutoksia on jonkin verran.
Käymme läpi välittömän verotuksen ja
varsinkin ennakkoperinnän ja verotusmenettelyn ajankohtais- ja muutosasioita. Lisäksi käsitelemme erikseen luontoisetujen
korvaamista. Vierailevana luennoitsijana
toimii johtava asiantuntija Tomi Peltomäki
Verohallinnosta.
Ohjelma:
• Hallituksen talousarvioesityksen
verokysymykset
• Vuoden 2016 verotuksen muutokset
• Vuoden 2016 ennakkoperintä
• Verotusmenettely ja ajankohtaista
•Palkan ja työkorvauksen välinen rajaus
Kurssin hinta on 190 euroa (+ alv 24 %).
Hinta sisältää luennot, luentomateriaalin
ja kahvit. Ilmoittautumiset 24.11.
mennessä Rantalainen Oy Lahti,
puh. 03 87 180 tai sähköpostilla
[email protected]
Lisätietoja: rantalainen.fi/koulutukset
Taloyhtiöiden rekisteröintiasiat PRH:lle
Asunto-osakeyhtiöiden perustamis- ja muutosilmoitukset siirtyivät syyskuun alusta
maistraateilta Patentti- ja rekisterihallitukselle. Tähän asti PRH on hoitanut osakepääoman alentamisia sekä muita asunto-osakeyhtiöiden erityistilanteita, mutta jatkossa PRH käsittelee kaikki asunto-osakeyhtiöiden rekisteröintiasiat.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
AJANKOHTAISTA
Kirjanpitolaki uudistuu – mikä muuttuu?
Kirjanpitolain uudistusta selvittänyt työryhmä esittää helpotuksia tilinpäätöksen tekemiseen erityisesti pienille kirjanpitovelvollisille.
Työryhmän esityksen takana on EU:n tilinpäätösdirektiivi, joka pitäisi saada voimaan jäsenmaissa ensi vuoden alusta lukien.
Huojennukset koskisivat siten vuonna 2016
alkavia tilikausia.
Lakiuudistus helpottaa kirjanpitovelvollisten taakkaa myös edistämällä sähköistä asiointia ja kirjanpitoaineiston sähköistä säilytystä. Esimerkiksi aineiston säilytyksessä voi käyttää ulkomaisia pilvipalveluja
ja aineiston voi halutessaan konvertoida toiseen muotoon, kunhan sisältö ja kirjausketju säilyvät.
- Samalla suomalainen kirjanpitokäytäntö
lähentyy kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS), kun esimerkiksi rahoitusleasingin aktivoiminen sekä sijoituskiinteistöjen
ja rahoitusinstrumenttien arvostaminen käypään arvoon IFRS-normiston mukaan tulee
mahdolliseksi, sanoo työryhmän jäsen, Senior Fellow Anders Tallberg Hanken & SSE
Executive Educationista.
Monet uusista tilipäätöshelpotuksista ja
-vaatimuksista on sidottu yritysten kokoluokkiin, joihin myös yhdistykset ja säätiöt
kuuluvat. Esimerkiksi konsernitilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisvelvollisuuden rajat nousevat huomattavasti nykyiseen verrattuna.
Toisin kuin tämän lehden viime numerossa kerrottiin, tase-erittelyt säilyvät pienja mikroyritysten tilinpäätösvaatimuksissa,
mutta pysyvien vastaavien erittelyt poistuvat vaatimuksista.
Vaikka tasekirjaakaan ei tarvitse säilyttää
enää paperisena, kirjanpitovelvollisen on uu-
tena asiana pidettävä luetteloa kirjanpidoista
ja aineistoista ja niiden säilytystavoista. Uutta on myös se, että liitetietotositteet on tallennettava ja niiden yhteys tilinpäätöksen liitetietoon on todennettava.
Lisätietoja: tem.fi
Kirjanpitolain
muutokset -työryhmä
Yritysluokkien ehdotetut kokorajat
Mikroyritys
Pienyritys tai
-konserni
Keskikokoinen
yritys tai
konserni
Suuryritys tai
-konserni
Liikevaihto
enintään
0,7 M€
12,0 M€
40,0 M€
40,0 M€
Tase
enintään
0,35 M€
6,0 M€
20,0 M€
20,0 M€
Henkilöstö
enintään
10 hlöä
50 hlöä
250 hlöä
250 hlöä
Toiminta tilinpäätöspäivänä
ylittää enintään
yhden rajaarvoista.
Toiminta tilinpäätöspäivänä
ylittää enintään
yhden rajaarvoista.
Toiminta tilinpäätöspäivänä
ylittää enintään
yhden rajaarvoista.
Toiminta tilinpäätöspäivänä
ylittää vähintään
kaksi rajaarvoista.
Monet uusista tilipäätöshelpotuksista ja -vaatimuksista on sidottu yritysten kokoon.
Kirjanpitolain muutosehdotuksessa on määritelty viisi eri yritysluokkaa, joihin myös järjestöt kuuluvat. Viides yritysluokka on niin sanottu yleisen edun kannalta merkittävä yhteisö,
johon kuuluvat mm. julkiset osakeyhtiöt, eläkesäätiöt ja -kassat sekä vakuutusyhtiöt.
Näin tilinpäätöstaakkaa kevennettäisiin
Näin tilinpäätöstaakkaa lisättäisiin
• Pienten ja mikroluokan kirjanpitovelvollisten tilinpäätös säännökset on koottu omaksi asetukseksi, josta tilinpäätös vaatimukset löytyvät helposti.
• Liikkeenharjoittajat vapautettaisiin tilinpäätöksen laatimisesta.
• Pienkonsernin ei tarvitse tehdä konsernitilinpäätöstä.¹
• Pienet ja mikroyritykset saavat käyttää lyhennettyjä tilin päätöskaavoja ja niiden liitetietovaatimuksia on karsittu.
• Mikroyritykset saavat ns. suojasataman². Se tarkoittaa sitä, että mikroluokan kirjanpitovelvolliselta ei voi vaatia lisä informaatiota edes oikean taloudellisen kuvan varmista miseksi silloin, kun se on antanut asetuksessa edellytetyt
tilinpäätöstiedot.
• Tasekirjaa ei vaadita enää paperisena.
•Maatilataloutta harjoittavat osakeyhtiöt eivät voi enää tehdä maksuperusteista tilinpäätöstä.
•Satunnaiset erät poistuvat tuloslaskelmakaavasta.
Tulevaisuudessa satunnaiset erät esitettäisiin liike toiminnan muina kuluina tai menoina ja merkittävistä eristä annettaisiin liitetieto.
•Aineettomille oikeuksille – mukaan lukien liikearvo
– tulee kymmenen vuoden poistokatto.
•Järjestöjen on annettava rahoituslaskelma, jos suur yrityksen rajat ylittyvät.
•Poistosuunnitelma tulee pakolliseksi myös järjestöille.
Ei enää erillisiä kansallisia säännöksiä
•Rahoitusleasingin aktivoimisessa sekä sijoituskiinteistöjen ja rahoitusinstrumenttien arvostamisessa käypään arvoon saa soveltaa IFRS-normistoa.
…lisäksi mikroluokan järjestöille sallittaisiin
• Yksinkertaisempi maksuperusteinen tilinpäätös.
• Muutostyöryhmän ehdotuksesta poiketen mikroyritysten
suojasatamasäännös haluttaisiin ulottaa myös yhdistyksiin.
¹ Poikkeuksena liiketoimintaa harjoittavat säätiöt, joiden on uuden säätiölain
mukaan laadittava aina konsernitilinpäätös.
² Suojasataman piiriin kuuluvat myös osuuskunnat, mutta eivät henkilöyhtiöt,
joissa yhtiömiehinä on ainoastaan luonnollisia henkilöitä.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
6
Tilitoimiston pitää olla
aloitteellinen asiakassuhteissaan
Kuva: Harri Nurminen
- Lahdessa yrittäjien on vaivatonta verkostoitua keskenään ja muiden toimijoiden
kanssa riippumatta siitä, minkälaista liiketoimintaa he ovat aloittamassa tai siirtämässä seudulle, hän sanoo.
Rantalaisen uudet yksikönjohtajat Anna Suominen Raumalta (oik.) ja Emma Joki Lahdesta
haluavat olla aloitteellisia asiakassuhteissa.
Rantalaisen uudet johtajat Emma
Joki ja Anna Suominen tietävät
omasta asiakaskokemuksestaan,
millaista palvelua he haluavat tarjota asiakkailleen.
Rantalainen Oy Lahden toimitusjohtajana
elokuusta toiminut Emma Joki sanoo, että
laadukkaat taloushallintopalvelut ovat elintärkeitä yritystoiminnalle.
- Jos yritysjohto ei voi luottaa numeroihin, sillä ei ole mitään, mihin päätöksentekoaan perustaa.
Asiantuntemuksen lisäksi Joki arvostaa tilitoimistossa tiedon ajantasaisuutta ja helppoa saatavuutta. Asiakassuhteissaan tilitoimistot voisivat kuitenkin olla nykyistä aloitteellisempia.
- Palvelun pitäisi olla enemmän tilitoimistosta lähtevää toimintaa, sanoo syyskuun
alussa Rantalainen Oy Länsi-Suomen toimitusjohtajana aloittanut Anna Suominen.
Asiakkaiden tarpeita ennakoiva toiminta on vielä melko vähäistä taloushallintopalveluissa. Niinpä uusia yksikönjohtajia kiehtoo aivan erityisesti Rantalaisen toimintamalli, jossa suuri ja ammattimainen yhteisö
yhdistyy vahvaan paikalliseen palveluun ja
kumppanuuteen.
- Se antaa tilitoimistolle hyvät mahdolli-
suudet tukea asiakasyritysten liiketoimintaa
ja kasvua. Jokainen yrityshän haluaa kasvaa,
Suominen sanoo.
Rantalaisen ihmisiä kunnioittava yrityskulttuuri ja eteenpäin pyrkivä organisaatio
tekivät vaikutuksen Jokeen jo rekrytointivaiheessa.
Hän uskoo, että Rantalaisella on laadukkaana ja kunnianhimoisena perheyhtiönä
erinomaiset mahdollisuudet onnistua toimialan suurissa muutoksissa kuten digitalisoinnissa ja palvelukulttuurin kehittämisessä.
Paikallistuntemus eduksi
Toimialueen ja sen yrityselämän hyvä tuntemus ovat eduksi uusille yksikönjohtajille tehtävässään.
Joki siirtyi Rantalaiselle Lahden Seudun
Kehitys LADEC Oy:n talousjohtajan tehtävistä. Hän on toiminut urallaan myös tilintarkastajana, talouspäällikkönä ja sisäisenä tarkastajana.
Joen luotsaama Rantalaisen Lahden toimisto on konsernin suurin yksikkö ja yksi
Suomen suurimmista ulkoistettujen taloushallintopalveluiden yksiköistä yli 80 työntekijällään.
Yritystoiminnan kannalta Joki pitää Lahden seudun vahvuuksina hyvää sijaintia,
edullisia asumis-, toimitila- ja työvoimakustannuksia sekä helppoa perhe-elämää.
7
Kansainvälistä osaamista
Anna Suomisella on vahva kokemus asiakassuhteiden kehittämisestä ja johtamisesta
rahoitusalalta. Rantalaiselle hän siirtyi kuitenkin raumalaisen ohjelmistoyrityksen Progman Oy:n talouspäällikön tehtävästä, johon
kuului myös vastuu ruotsalaisen tytäryhtiön
talousosastosta.
Länsi-Suomen yksikköön kuuluvat Rauman, Uudenkaupungin ja Laitilan toimistot,
joissa on yhteensä 33 työntekijää.
Suomisen mukaan yritystoiminta on monipuolista ja vilkasta vanhoissa satamakaupungeissa ympäristöineen.
- Rauman seudulla on paljon myös kansainvälisesti toimivia yrityksiä, joille tilitoimiston kansainvälinen asiantuntemus on tärkeää, hän sanoo.
Joki ja Suominen uskovat edustavansa tilitoimistoalalla uutta sukupolvea myös johtamisessa.
Henkilöstöjohtamisessa he haluavat luoda avoimen ja kannustavan kulttuurin, jossa
luotetaan työntekijöihin, mutta ollaan tarvittaessa myös heidän tukenaan.
EMMA JOKI, 38
TYÖ Rantalainen Oy Lahden
toimitusjohtaja
URA Lahden Seudun Kehitys LADEC,
Ahlström, Medifiq Healthcare ja PwC
KOULUTUS KTM, KHT-tutkinto ja sisäisen tarkastuksen ammattitutkinto CIA
PERHE Aviomies sekä 3- ja 5-vuotiaat
tyttäret
KOTI Heinolassa
HARRASTAA Crossfitiä, uintia ja joogaa
ANNA SUOMINEN, 34
TYÖ Rantalainen Oy Länsi-Suomen
toimitusjohtaja
URA Progman, Handelsbanken,
Ålandsbanken
KOULUTUS Tradenomi (AMK)
PERHE Aviomies sekä 3- ja 5-vuotiaat
tyttäret
KOTI Raumalla
HARRASTAA Juoksemista ja lukemista
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
Kuva: Tarmo Valmela
TEEMA
Team Rantalainen valmiina kilpailuun. Rantalainen yhdistää toiminnassaan tehokkaasti ison ketjun ja paikallisen tilitoimiston edut. Kuvassa vasemmalta kehitysjohtaja Juha Kyllönen, toimitusjohtaja Mikko Tuomainen, hallituksen jäsen Elna Kyllönen, konsernijohtaja Antti Rantalainen, toimitusjohtaja Emma Joki ja johtaja Kimmo Martikainen Rantalainen Yhtiöistä.
Miten taloushallinnon
kumppani valitaan?
Erilaiset hinnoittelumallit ja palvelusisällöt voivat vaikeuttaa tilitoimistojen tarjousten vertailua.
Taloushallintopalveluiden kilpailuttamisesta ei tarvitse silti tulla yrittäjän painajainen.
Tilitoimistomarkkinointi on ollut perinteisesti luottamuskauppaa. Siihen on kuulunut
se, ettei potentiaalisiin asiakkaisiin olla aktiivisesti yhteydessä, jollei asiakas ota itse yhteyttä tilitoimistoon.
- Viime vuosina toimialan myynti ja markkinointi ovat kuitenkin muuttuneet aktiivisemman tarjoamisen suuntaan, kun tilitoimistot ovat siirtyneet samaan markkinatodellisuuteen kuin muutkin toimialat, sanoo
johtaja Kimmo Martikainen Rantalaiselta.
Hän pitää silti tärkeänä toimialan kannalta, että tilitoimistot suhtautuvat asiakkaisiinsa reilusti.
- Asiakasyritykset ovat hyvin erilaisia ja
kaikki asiakkaat eivät osaa syvällisesti talousasioita. Tilitoimiston pitää kyetä arvioiTILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
maan, millaisia palveluja ja talousinformaatiota asiakas tarvitsee, jotta hän ei pety odotuksissaan.
Asiantuntija Toni Närväinen Rantalaiselta sanoo, että yleensä yritykset odottavat tilitoimiston perehtyvän hyvin niiden liiketoimintaan.
Hänen mielestään tilitoimisto pitäisi valita
vähintään yhtä paljon odotetun palvelukokemuksen kuin hinnan perusteella.
- Hinta on vain osa tarjousta. Vähintään
yhtä suuri merkitys on sillä, kuinka ammattitaitoisesti, tehokkaasti ja riskittömästi työ
tehdään, hän sanoo.
Rantalainen pyrkii palvelujen tuottamisessa kumppanuuteen asiakkaan kanssa. Sitä
varten asiakkaan tarpeet kartoitetaan henki8
lökohtaisessa tapaamisessa ennen tarjouksen
tekemistä. Tarjousneuvotteluissa asiakkaalla on myös mahdollisuus tutustua tulevaan
kirjanpitäjäänsä ja palkkatoimihenkilöönsä.
Vahvistusta valinnalle
Syynä taloushallintopalveluiden kilpailuttamiseen voi olla pettymys palvelun laatuun
tai hintaan. Kimmokkeena voi toimia myös
lisääntynyt markkinointi.
Joskus rahoittajat saattavat ohjata yrityksiä asiantuntevammin raportoiviin tilitoimistoihin. Myös pienet vastuuntuntoiset tilitoimistot voivat resurssiensa loppuessa kehottaa kasvavaa asiakastaan vaihtamaan suurempaan toimistoon.
Joillakin yrityksillä konsernisäännöt ja jär-
jestöillä rahoittajat edellyttävät taloushallintopalveluiden kilpailuttamista säännöllisin
välein. Lisäksi yritysjärjestelyt, kirjanpidon
tai palkanlaskennan ulkoistaminen tai taloushallinnon sähköistäminen voivat johtaa kilpailuttamiseen.
Nykyinen tilitoimisto kannattaa ottaa mukaan tarjouskilpailuun. Yhteistyötä nykyisen palveluntarjoajan kanssa olisi hyvä jatkaa etenkin taloushallinnon sähköistämisen
yhteydessä, jos asiakas on ollut tyytyväinen
palveluun.
- Tutun tilitoimiston kanssa siirtymävaihekin sujuu helpommin. Kilpailuttamalla sähköiset palvelut asiakas voi kuitenkin saada lisävahvistusta valinnalleen, Närväinen sanoo.
Aikaa kilpailuttamiseen
Tilitoimistojen kilpailuttamiseen kannattaa
varata aikaa riittävästi. Mitä isompi muutos
on yritykselle, sitä enemmän aikaa tarvitaan.
Tarjousneuvotteluissa asiakkaan olisi hyvä käydä läpi joitakin keskeisiä asioita ainakin otsikkotasolla. Se helpottaa myös tarjousten vertailua.
Tärkein on tulopuoli. Miten myyntilaskutus ja järjestöillä avustusten maksatus hoidetaan niin, ettei mitään jää vahingossakaan
veloittamatta?
Muita tärkeitä osa-alueita ovat ostolaskut
ja raportointi verottajalle, arvonlisäverot,
vuosi-ilmoitukset ja ennakkoverot. Työnantajan on mietittävä myös henkilökunnan
palkkojen laskenta ja maksatus. Yrityksen
johtamisen kannalta keskeinen työkalu on
sisäisen laskennan raportointi.
Oman palvelukokonaisuutensa muodostavat tilinpäätökset ja oheispalvelut, kuten tilitoimiston tarjoama yhtiöoikeudellinen ja veroneuvonta sekä yrityksen kehittämiseen ja
omistusjärjestelyihin liittyvä neuvonta.
Taloushallintoa sähköistäessä kannattaa
lisäksi selvittää, voiko tilitoimiston käyttämästä taloushallinnon ohjelmistosta rakentaa rajapintoja yrityksen kassa- tai varastojärjestelmään.
- Jos tilitoimisto käyttää suljettua järjestelmää, asiakkaankin on käytettävä sitä, tai
hyväksyttävä manuaalisesti tiedonsiirrosta
aiheutuvat lisäkustannukset, Martikainen
huomauttaa.
Erilaisia hinnoittelumalleja
Rantalaisen konsernijohtaja Antti Rantalainen sanoo, että Rantalainen hyödyntää
toiminnassaan ison tilitoimiston mittakaavaedut osaamisessa ja ohjelmistoissa, mutta palvelee asiakkaita paikallisesti ja henkilökohtaisesti 30 paikkakunnalla ja lähes 40
toimipaikassa.
Rantalaisella on käytössä erilaisia hinnoittelumalleja yrityksen koon ja toimialan mu-
Huomioi taloushallinnon kilpailuttamisessa
Hinta
• Varmista tilitoimiston laskutusperusteista, milloin asiointi tilitoimiston
kanssa tulkintaan maksulliseksi konsultoinniksi ja milloin ei.
• Selvitä laskutusperusteista palveluiden kokonaisvuosikustannukset.
• Käyttääkö tilitoimisto takautuvaa laskutusta? Laskutetaanko esimerkiksi
tilinpäätöksen yhteydessä takautuvasti koko tilikautta koskevia sähköposti ja puhelinkeskusteluja?
• Miten paperitositteet hinnoitellaan sähköisessä kirjanpidossa?
• Miten sopimukseen kulumattomat työt hinnoitellaan?
Palvelu
• Onko yhteyshenkilö tilitoimistossa myynti-ihminen vai voitko asioida
suoraan kirjanpitäjän tai palkanlaskijan kanssa? Jos kirjanpitoa tekee
useampi ihminen, kuka vastaa kokonaisuudesta?
• Millaista raportointia tilitoimisto pystyy tuottamaan? Pystyykö se tekemään yrityksen ohjaamiseen tarvittavaa sisäistä raportointia? Kuinka monipor taisesti tilitoimisto pystyy käsittelemään yrityksen palkkasummaa?
• Riittääkö tilitoimiston osaaminen, jos yritys kasvaa tai siinä tehdään
omistusjärjestelyjä? Osaako tilitoimisto tehdä konsernitilinpäätöksen?
• Millaista toimialakohtaista osaamista ja elinkeinoelämän paikallis tuntemusta tilitoimistolla on?
Resurssit ja prosessit
• Varmista, että tilitoimistolla on riittävät henkilöstöresurssit ja vara miesjärjestelmät sekä vastuuvakuutukset.
• Onko tilitoimistolla dokumentoidut prosessit? Prosesseja voi arvioida
kysymällä, miten tilitoimisto on järjestänyt tietoturvan ja miten se varmistaa
ja säilyttää aineistoja.
• Käyttääkö tilitoimisto muillakin toimistoilla käytössä olevaa taloushallinnon ohjelmistoa vai omaa suljettua järjestelmää? Miten yrityksen kassajärjestelmät tai toiminnanohjausjärjestelmät ovat yhdistettävissä tilitoimiston ohjelmaan?
• Kysy myös tilitoimiston referenssiyritysten ja tuttaviesi palvelukokemuksia.
kaan. Niistä asiakkaalle pyritään löytämään
kustannus−laatu-suhteeltaan paras ratkaisu.
Pienillä yrityksillä kirjanpidon perinteinen hinnoittelumalli on ollut yhdistetty tunti- ja vientiveloitus.
- Hinnoittelu voi perustua myös pelkkään
aikaveloitukseen tai sitten tunti- ja vietinveloituksen rinnalla voi olla kiinteähintaisia
palveluosioita, kuten tilinpäätös ja veroilmoitus. Hinta voi olla myös kokonaan kiinteä, jolloin kuukausittain laskutetaan sama
hinta riippumatta toimenpiteiden määrästä, Närväinen sanoo.
Kirjanpitoa voidaan laatia myös muissa
kuin kuukauden jaksoissa asiakkaan arvonlisäveron ilmoitusjaksosta riippuen.
Asiakkaan kannattaa selvittää, onko jokin
9
palveluosio tai esimerkiksi myyntilaskujen
tekemiseen varattu työkalu kiinteähintainen
vai kappalehinnoiteltu.
Mitä kiinteämpi hinta on, sitä helpompi
kustannuksia on arvioida etukäteen. Kiinteä
hinnoittelu ei kuitenkaan toimi kausiluonteisessa liiketoiminnassa.
Palkkahallinnossa yritykset voivat säästää maksamalla kaikki palkat kerran kuussa.
Martikainen sanoo, että tuntipalkkalaisten palkanmaksu kaksi kertaa kuukaudessa
on jäänne 1900-luvulta, jolloin ei ollut maksukortteja ja ihmiset tarvitsivat käteistä rahaa elämiseen.
- Useimmat työehtosopimukset mahdollistavat tällaisen paikallisen poikkeaman tuntipalkkalaisten palkanmaksussa, hän sanoo.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
loushallinnossa
ta
Vuosisadan uudistuksia
Sähköinen taloushallinto tekee kirjanpidosta tiimityötä
Kirjanpito tilitoimistossa on muuttumassa yksin työskentelystä yhdessä tekemiseksi. Yksi kirjanpitäjä ei riitä varmistamaan sähköisen
kirjanpidon tuomia uusia tehtäviä
ja päivittäisiä työvaiheita. Siihen
tarvitaan kirjanpitotiimi.
Palkkoja lasketaan yhdessä
Palkkatoimihenkilöt ovat tehneet Rantalaisella aina töitä yhdessä, koska asiakkaitten
palkkoja lasketaan ja maksetaan joka päivä.
- Jonkun on tilanteesta riippumatta osattava tehdä poissaolijan työt. Sitä varten olemme kehittäneet viiden hengen tiimit, joiden jäsenet pystyvät täysin sijaistamaan toisiaan, sanoo palkkapalvelujohtaja, PHT Raija Luostarinen Palkkapalvelu Rantalaiselta.
Palkkapalvelu Rantalaisella työskentelee Lahdessa 22 työntekijää. Yksikkö hoitaa Rantalaisen suurimmat palkkahallinnon asiakkaat ja konsultoi tarvittaessa kon-
sernin muiden toimipaikkojen palkanlaskentaa. Osa Palkkapalvelun asiakasyrityksistä
on niin suuria, ettei niiden palkkoja edes ehdi laskea yksin.
Luostarisen mielestä palkkayksikön minimikoko on asiakasyritysten koosta riippuen
4–5 henkilöä, jotta palvelusta saadaan luotettavaa, tasalaatuista ja tehokasta.
- Sitä pienemmässä tiimissä muiden sijaistaminen tulee myös liian raskaaksi. Yhden
hengen työt on helpompi jakaa neljälle tai
kolmelle kuin kahdelle ihmiselle, hän sanoo.
Porukassa oppii enemmän
- Tiimityöskentelyn etuihin kuuluu se, että
jokaisen työntekijän ei tarvitse osata kaikkea itse eikä kääntyä joka asiassa esimiehen
tai muun asiantuntijan puoleen, kun ongelmia voidaan ratkoa tiimissä porukalla, sanoo
kirjanpitäjä, KLT Anne Purmonen.
Hän työskentelee Rantalaisen Tikkurilan
toimistossa neljän hengen kirjanpitotiimissä, joka sai alkukesästä konsernin tunnustuspalkinnon laadun ja yhteisten toimintapatojen edistämisestä.
Tiimi muodostettiin jäsenten omasta
aloitteesta, kun tuli tarve organisoida parin
isomman asiakkaan sähköisen kirjanpidon
hoitaminen.
Kuva: Paula Lehto
Tähän saakka alv-raportointi on määrittänyt työtahdin kirjanpidossa. Sähköiseen kirjanpidon ajan tasalla pitäminen edellyttää
kuitenkin useiden, lähinnä osto- ja myyntilaskutukseen, tiliöintiin sekä reskontrien
ylläpitoon liittyvien työvaiheiden tekemistä päivittäin.
Se tarkoittaa sitä, että yksi ihminen ei
enää riitä varmistamaan ajantasaista kirjanpitopalvelua, vaan siihen tarvitaan useampia henkilöitä.
Toimistopäällikkö Juha Lassila Rantalaisen Orimattilan toimistosta sanoo, että kirjanpidossa tiimityöskentelyyn siirtyminen
on iso toimintakulttuurin muutos, koska kirjanpitäjät ovat aiemmin tottuneet työskentelemään ja kantamaan asiakasvastuuta suurelta osin yksin.
Orimattilan toimistossa on tehty kirjanpitoa tiimeissä muutama vuosi. Lassila sa-
noo tiimin koon riippuvan paljolti toimipaikan henkilöstömäärästä. Orimattilassa
ja Lahdessa on kokeiltu 4–7 hengen kirjanpitotiimejä.
Toistaiseksi tiimityöskentely Orimattilassa koskee pääosin sähköistä kirjanpitoa ja lisääntyy sitä mukaa kuin asiakkaat siirtyvät
sähköiseen taloushallintoon.
- Kaikki tiimin jäsenet osallistuvat ja sijaistavat toisiaan asiakkaan kirjanpidon rutiineissa, mutta kokonaisvastuun kirjanpidosta ja raportoinnista tilinpäätöksineen kantaa
edelleen asiakkaan päävastuullinen kirjanpitäjä, Lassila sanoo.
Rantalaisen Tikkurilan toimiston kirjanpitäjiä Heli Kanervaa (edessä vas.), Jenny Enströmiä (edessä oik.) Anne Purmosta (takana vas.)
ja Anna-Maija Köpsiä ei sijaista kuka tahansa, vaan aina joku omasta tiimistä.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
10
Hyvät edellytykset tiimityöskentelylle tarjosi samaan aikaan osunut Tikkurilan toimiston muutto uuteen monitilaympäristöön,
josta ryhmä sai oman työtilan.
Monitilaympäristö edistää yhdessä tekemistä ja muilta oppimista. Purmonen naurahtaa, että tietoa suoranaisesti sataa sermin
toiselta puolelta.
Työryhmän muodostaa kolme kokenutta
kirjanpitäjää ja yksi työuraansa aloitteleva
kirjanpitäjä. Tiimillä on työkokemusta kirjanpidosta yhteensä yli 85 vuotta.
Jäsenet sopivat keskenään lomista ja työtehtävien hoitamisesta. Tiimin tahtia ei hidasta edes se, että yksi jäsenistä tekee nelipäiväistä työviikkoa.
Asiakaspalvelun ryhmä ottaa hyvin tosissaan ja hyödyntää työajan joustoja niin, että joku on aina paikalla aamuvarhaisesta alkuiltaan.
Tiimi tuntee asiakkaansa
Purmosen mukaan asiakkaat ovat ottaneet
tiimiytymisen hyvin vastaan.
- Sähköisessä taloushallinnossa kirjanpidon eri työvaiheita tehdään päivittäin. Asiakkaat ovat tyytyväisiä, että sijaistus on järjestetty ja vastaukset heidän kysymyksiinsä
löytyvät aina heidän liiketoimintansa hyvin
tuntevasta tiimistä.
Työntekijältä tiimityöskentely edellyttää
sosiaalisuutta, oma-aloitteisuutta ja yhteistyökykyä. Monitilaympäristössä pitää sietää
myös hälinää, toisten huonoja päiviä ja ympärillä pyörivää porukkaa.
- Vastalahjaksi saa tehdä töitä yhdessä hyvien työkavereiden kanssa, Purmonen sanoo.
Mitä asiakas hyötyy
tiimikirjanpidosta?
• Reaaliaikainen kirjanpito: sähköisen
kirjanpidon rutiinit, kuten osto laskujen kierrätys ja maksatus,
reskontrat ja myyntilaskujen teko,
ja raportointi ovat ajan tasalla.
• Varamiesjärjestelmä on kunnossa.
Vastaus asiakkaan kysymyksiin
löytyy aina hänen liiketoimintansa
hyvin tuntevasta tiimistä.
• Tehostaa laadunvarmistusta ja
ehkäisee vaarallisten työyhdistelmien syntymistä asiakkaan taloushallinnon hoidossa.
• Asiakkaan päävastuullinen kirjanpitäjä
vastaa kokonaisuudesta ja hoitaa kau siveroilmoitukset, vuosi-ilmoitukset
ja tilinpäätöksen.
Klinikalta apua omistusjärjestelyihin
Sukupolvenvaihdosta, myyntiä tai muuta omistusjärjestelyä harkitsevan yrittäjän kannattaa lähteä ajoissa liikkeelle.
- Yritysjärjestelyt on hyvä aloittaa jopa kolme vuotta aiemmin kuin aikoo kokonaan irrottautua yrityksestä, sanoo omistusjärjestelyihin erikoistuneen Aronia Group Oy:n toimitusjohtaja Leif Backman.
Usein ensimmäinen vuosi menee jatkajan löytämiseen ja kaupantekoon, toinen vuosi yrittäjältä kuluu operatiivisissa tehtävissä jatkajan palveluksessa ja kolmas vuosi saattaa
mennä vielä yrityksen neuvonantajan roolissa.
- Jokainen yrityskauppa ja jokaisen myyjän rooli yrityksessä kaupan jälkeen on erilainen, Backman sanoo.
Yrittäjä voi tulla keskustelemaan yritysjärjestelytarpeistaan Rantalaisen ja Aronian yhteisille omistajanvaihdosklinikoille, joita järjestetään Rantalaisen toimipaikoissa. Tunnin luottamuksellinen keskustelu Aronian asiantuntijan kanssa on maksuton. Palvelua
saa myös ruotsiksi ja englanniksi.
Klinikoille voi ilmoittautua ottamalla yhteyttä oman tilitoimiston päällikköön tai suoraan Aronian toimitusjohtajaan Leif Backmaniin [email protected]. Syksyn klinikoiden aikataulu löytyy Rantalaisen verkkosivuilta.
Ostaja ulkomailta?
Yrittäjä voi valmistautua klinikkatapaamiseen miettimällä, millä aikataululla hän haluaisi edetä, osallistuuko hän yrityksen myyntiprosessiin vai ulkoistaako hän sen kokonaan
asiantuntijalle ja aikooko hän jatkaa yrityksessä kaupanteon jälkeen.
- Keskustelemme lisäksi toimialan markkinoista ja siitä, mikä on yrittäjän näkemys jatkajasta. Isommille yrityksille ostaja voi löytyä myös ulkomailta, kuten nykyään usein Ruotsista, Backman sanoo.
Rantalainen laajensi keväällä palvelujaan yritysten omistusjärjestelyissä ostamalla osuuden Aroniasta. Vuonna 2000 perustettu Aronia on tehnyt yli 500 yritysjärjestelyä pääasiassa pk-yrityksissä.
Lisätietoja ja omistajanvaihdosklinikoiden aikataulu: rantalainen.fi ja aronia.fi
Fivaldi käyttöön myös Lounais-Suomessa
Rantalaisen toimistot läntisellä Uudellamaalla, Kemiönsaaressa ja Lounaismaan alueella (Salo ja Somero) siirtyvät syksyn aikana selainpohjaiseen yhteiskäyttöiseen taloushallinto-ohjelmaan.
Fivaldi-ohjelma mahdollistaa asiakkaille aiempaa enemmän sähköisiä palveluita. Esimerkiksi myyntilaskut siirtyvät näppärästi kirjanpitoon, ja tilitoimisto voi hoitaa reskontran asiakkaan puolesta. Myös ostolaskujen sähköinen kierrätys ja maksatus käyvät
Fivaldilla kätevästi. Ostolaskuja voi kierrättää hyväksyttävänä sekä skannattuina että täysin sähköisinä laskuina.
Selainpohjaisen ohjelman mahdollisuuksista kiinnostuneet asiakkaat voivat ottaa yhteyttä Rantalainen Oy Lounais-Suomen toimitusjohtajaan Tina Grabberiin.
Lisätietoja: Tina Grabber, [email protected]
Seurapaketti tuo ryhtiä taloushallintoon
Rantalaisen kehittämä taloushallinnon seurapaketti helpottaa urheiluseurojen taloushallinnon hoitamista ja säästää kustannuksia.
Selainpohjaiseen Netvisor-ohjelmistoon perustuva taloushallinnon ratkaisu mahdollistaa taloustietojen avaamisen helposti myös seuran jäsenille. Avoimuus seuran taloudenhoidossa lisää jäsenistön luottamusta ja maksuhalukkuutta sekä vähentää väärinkäytösten mahdollisuutta varojen käytössä.
Rantalaisen seurapaketissa urheiluseurat voivat jakaa töitä joustavasti tilitoimiston kanssa resurssiensa mukaan.
Rantalaisella on kokemusta satojen yhdistysten ja seurojen taloushallinnosta. Sen pohjalta Rantalaisen asiantuntijat ovat luoneet seurojen vastuuhenkilöiden avuksi taloushallinnon käsikirjan, jossa kerrotaan, mitä seurojen taloudenhoidossa kannattaa huomioida.
Rantalainen järjestää taloushallinnosta avoimia koulutustilaisuuksia seuratoiminnassa mukana oleville. Sen lisäksi se pitää webinaareja eli verkkoseminaareja ja tekee nettivideoita ajankohtaisista taloushallinnon uudistuksista, kuten esimerkiksi uuden kirjanpitolain vaatimuksista.
Lisätietoja: Toni Närväinen, [email protected]
11
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
ASIAKKUUS
Useita raha-automaattiavustuksia saavat ADHD-liitto ja Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
käyttävät jokaisen avustuksen tarkkaan vain siihen toimintaan, johon se on myönnetty.
Kulujen tiukka kohdentaminen avustuksittain ja kustannuspaikoittain
tekee järjestöjen kirjanpidosta vaativaa.
Kustannuspaikkaseuranta
tekee järjestökirjanpidosta vaativaa
kuisten adhd:stä niitä ruvetaan vasta tekemään syksyllä.
Hovén-Korpela sanoo, että samassa perheessä voi olla useampikin adhd:tä sairastava henkilö, koska sairaus kulkee jossain määrin suvuittain.
- Usein toinen vanhemmista tai isovanhemmista tunnistaa oireet omasta lapsuudestaan, kun lapsi tai lapsenlapsi saa adhddiagnoosin. Liittomme tarjoaa eri ryhmille
monenlaista valmennusta ja toimintaa, jossa saa käytännön ohjeita arkeen.
Talous seurannassa
ADHD-liitto rahoittaa toimintansa yli
90-prosenttisesti RAY:n avustuksilla. Tänä
vuonna liitolle on myönnetty viittä eri ra-
ha-automaattiavustusta yhteensä 670 000
euroa.
ADHD-liitossa taloushallintoa hoitavat
pääasiassa toiminnanjohtaja ja toimistosihteeri. Toiminnanjohtajan lisäksi kaikki kustannuspaikkavastaavat budjetoivat itse, ja koko henkilökunta tiliöi omia laskujaan. Liiton
hallitukselle raportoidaan taloudesta kolmen
kuukauden välein.
Hovén-Korpela sanoo, että työntekijät
ovat tarkkoja tiliöinnissä ja oppivat nopeasti
seuraamaan omaa budjettiaan, kun ADHDliitto kolme vuotta sitten siirtyi sähköiseen
taloushallintoon.
Tähän saakka kirjapitäjä Rantalaisella on
naputellut liiton budjetin sähköiseen järjestelmään, mutta syksystä alkaen kustannus-
Kuva: Paula Lehto
Toiminnan ihmisenä ADHD-liiton toiminnanjohtajaa Nina Hovén-Korpela olisi nyt
mieluummin kentällä tapaamassa ihmisiä
kuin toimistolla viilaamassa talouslukuja.
ADHD-liiton määrätietoinen työ aikuisten adhd:n tunnettuisuuden lisäämiseksi on
tuottanut tulosta. Liiton asiantuntijoille riittäisi luennointi- ja koulutuspyyntöjä vaikka joka työpäivälle ja lähes jokainen pidetty tilaisuus poikii uuden vertaistukiryhmän.
Moni ei tiedä, että adhd on usein koko elinikään vaikuttava aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, jota ei vieläkään tunnisteta, diagnostisoida eikä hoideta riittävästi.
Lasten ja nuorten adhd:stä on olemassa
Käypä hoito -suositukset, jotka ohjaavat sairauden diagnostisointi ja hoitoa, mutta ai-
ADHD-liiton toiminnanjohtaja Nina Hovén-Korpelan ja EHYT ry:n innovaatio- ja talousjohtaja Kari Vuorisen mielestä järjestökirjanpito on
vaativampaa kuin tavallisen osakeyhtiön liikekirjanpito.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
12
paikkavastaavat tekevät talousarvion itse
suoraan järjestelmään.
Sisäistä laskentaa ulkopuolisille
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n innovaatioja talousjohtaja Kari Vuorinen pitää kustannuspaikkapohjaista kirjanpitoa järjestökirjanpidon vaativimpana osana.
Laki raha-automaattiavustuksista edellyttää, että kukin avustus käytetään vain siihen
toimintaan, johon se on myönnetty, eikä kuluja makseta muilla avustuksilla.
- Kulujen kohdentamisessa eri avustuksille ja kustannuspaikoille pitää olla tarkkana, että aiheuttamisperuste on oikein, Vuorinen sanoo.
Tässä järjestökirjanpito eroaa liikekirjanpidosta, jossa sisäistä laskentaa tehdään itseä eikä ulkopuolista rahoittajaa varten, kuten RAY-avusteisissa järjestöissä.
Sen vuoksi järjestöasiakkaiden on päästävä
itse tiliöimään laskuja kirjanpito-ohjelmassa,
koska vain järjestössä tiedetään, mille kustannuspaikalle kulut kuuluvat.
EHYT ry on taloudellisesti ja toiminnallisesti suurin ehkäisevän päihdetyön järjestö
Suomessa. Järjestö syntyi vuonna 2011 kolmen päihdejärjestön fuusioituessa.
EHYT ry saa tänä vuonna yhtätoista eri
raha-automaattiavustusta yhteensä viisi miljoonaa euroa. Päihdehaittojen lisäksi järjestö kehittää keinoja digi- ja rahapelihaittojen
ehkäisemiseksi. Se on muun muassa luonut
valtakunnallisen kouluttajaverkoston fiksun
digipelaamisen edistämiseksi.
Vuorinen sanoo, että ehdotuksia päihdehaittojen vähentämiseksi pidetään usein
kukkahattuiluna ja vapauden rajoittamiseHuomioi järjestön taloushallinnon ulkoistamisessa
•Millaista kokemusta tilitoimistolla on
järjestökirjanpidosta ja -raportoinnista?
•Mahdollistaako tilitoimiston käyttämä
taloushallinto-ohjelma sen, että asiakas
voi itse tiliöidä ostolaskuja ja tehdä
talousarvion suoraan sähköiseen
järjestelmään sekä tarkastella sieltä
haluamiansa raportteja?
• Miten osto- ja matkalaskut sekä
palkkatiedot hyväksytään?
• Kuka järjestössä seuraa tilitoimiston
raportointia?
• Mitä tietoja sähköisestä talous hallinnostaavataan eri työntekijöille
(oikeudet)?
• Vastuu kirjanpidon ja varainhoidon
lainmukaisuudesta ja luotettavuudesta
on viime kädessä järjestön hallituksella.
na, vaikka alkoholihaittojen vähentämisessä olisi yhteiskunnalle tarjolla miljardiluokan tuottavuusloikka.
- Se edellyttäisi kuitenkin rajoituksia
muun muassa alkoholin saatavuuteen ja
hintojen nostoa, joita harva hyväksyy omalle kohdalleen, muille kyllä, hän sanoo.
Palvelumalli uusiksi
Järjestöillä arvonlisävero- ja tuloverokäsittely ovat harvinaista. Avustusta saavat järjestöt
ovat silti vaativia asiakkaita tilitoimistoille,
koska ne haastavat perinteisen palvelumallin.
- Järjestöasiakkailla on kirjanpidossa suurempi rooli kuin yritysasiakkailla, sanoo
Rantalainen Oy Helsingin toimitusjohtaja
Risto Iivonen.
Hän sanoo, että järjestöasiakkaat ovat ensimmäisinä mahdollistaneet modernin tavan tehdä kirjanpitoa, joka perustuu asiakkaan ja tilitoimiston saumattomalle yhteistyölle vailla mitään raja-aitoja.
- Tilitoimisto rakentaa järjestelmän, josta järjestö voi seurata avustuksen käyttöä, ja
järjestö vastaa itse ostolaskujen tiliöinnistä.
Se on asiakkaan kirjanpito, jonka tekemisessä tilitoimisto avustaa, neuvoo, tarkistaa ja
puuttuu poikkeamiin, Iivonen määrittelee.
Rantalainen on johtava tilitoimisto Suomessa järjestöasiakkaiden taloushallintopalveluissa. Koko konsernilla on noin 400
järjestöasiakasta, joiden joukossa on muun
muassa yli 50 urheilun lajiliittoa.
Jäsenmaksulaskutus liitolle
Kari Vuorinen sanoo, että Rantalaisellakin
on ollut opettelemista EHYT ry:n kirjanpidossa esimerkiksi maksettujen avustusten
kohdistamisessa oikeille kustannuspaikoille.
- Sen sijaan ostolaskujen maksatuksen siirtäminen tilitoimistolle sujui erittäin hyvin.
Hän antaa kiitosta myös Rantalaisen Palkkapalvelulle Lahdessa ammattitaidosta ja
palveluasenteesta muun muassa raportoinnin kehittämisessä.
- Palkkojen oikeellisuus kirjanpidossa on
meille tärkeää, koska henkilöstön palkat
muodostavat 70 prosenttia menoistamme,
Vuorinen sanoo.
ADHD-liiton kahdeksantoista jäsenyhdistystä ovat toivoneet, että liitto ottaisi hoitaakseen niiden jäsenmaksulaskutuksen, mikä vapauttaisi yhdistysten resursseja varsinaiseen toimintaan. Jäsenyhdistyksissä on
yhteensä yli 2 300 jäsentä tai jäsenperhettä.
- Se vaatii lisää työvoimaa ja edellyttää, että
jäsenrekisteri- ja taloushallinto-ohjelma saadaan keskustelemaan keskenään. Olemme
pyytäneet syksyn avustushakua varten Rantalaiselta tarjouksen ohjelmien yhteensovittamisesta ja myyntireskontran käyttöön ottamisesta, Nina Hovén-Korpela sanoo.
13
-KOULUTTAA
ARVONLISÄVEROTUKSEN
TULKINNAT
Tiistaina 13.10.-15
klo 8.30−12.00,
aamukahvi alk. klo 7.30
Hotelli Scandic, Lahti
Arvonlisäverotus on yksi vaikeimmista verotuksen aloista; säännöksiä on paljon ja
muutoksia tulee jatkuvasti. Järjestämme
arvonlisäverotuksen tulkinnoista aamupäiväkurssin. Mukana on niin kansainvälisiä
kuin kotimaisiakin ajankohtaisaiheita. Tule
päivittämään tietosi. Luennoitsijana toimii
Executive Director Pekka Hyttinen Ernst &
Youngilta Helsingistä.
Ohjelma:
•Kansainvälisen toiminnan haasteita
•Arvonlisävelvollisen myynnin
tulkintatilanteita
•Ostovähennysten ajankohtaisia teemoja
•Uutta oikeuskäytäntöä ja ohjeistusta
sekä alv:n tulevia säännösmuutoksia
Kurssin hinta on 190 euroa (+ alv 24 %).
Hinta sisältää aamiaisen, luennot ja luentomateriaalit. Ilmoittautumiset 5.10.
mennessä Rantalainen Oy Lahti,
puh. 03 87 180 tai sähköpostilla
[email protected]
Lisätietoja: rantalainen.fi/koulutukset
SEURAA
KOULUTUSTARJONTAAMME
NETISTÄ!
rantalainen.fi/
koulutukset
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
KOLUMNI
Demokratian voitto?
Kun yksituumaisuutta yhteiskuntasopimuksesta ei löydy, kykenisimmekö hyväksymään
enemmistön kannan? Päätöksenteon kyvyttömyys on pahinta myrkkyä, jota nyt tarvitsemme. Demokratia on hyvä keksintö, mutta
se ei saa halvaannuttaa toimintaa, vaan enemmistön on myös käytettävä sitä uudistuaksemme muuttuvassa ympäristössä.
Ei yksin poliittinen ajelehtiminen, vaan
myös yritysten seisahtuminen vaivaa taloutemme kilpailukykyisyyttä. Kilpailukyky ei
synny alentamalla työn arvoa, vaan parantamalla jatkuvasti tehdyn työn tuottavuutta.
Työmarkkinajärjestöt selkiinnyttivät työnjakoa: ne keskittyvät jäsentensä edun ajamiseen, vaikka työttömien ja eläkeläisten kustannuksella.
Poliittisen päätöksenteon on kannettava
vastuu koko kansakunnan tulevaisuudesta.
Työmarkkinajärjestelmää ei ole turvattu perustuslailla, ja myös sen on oltava poliittisen päätöksenteon alamainen soviteltaessa
eri väestöryhmien keskinäistä roolia kantamassa vastuuta kaikkien kansalaisten hyvinvoinnista. Väestön ikääntyminen muuttaa
väistämättä nykyrakenteita, kun työtätekevien määrä suhteessa eläkeläisiin pienenee
nopeasti seuraavan vuosikymmenen aikana.
Jäykät työmarkkinat hyödyttävät myös
tuottavuuden parantamista; yritysten on kaikin keinoin etsittävä keinoja vähentää työpanoksen määrää suhteessa tavaroiden ja palveluiden arvoon. Paikallaan polkevassa taloudessa se tarkoittaa koko ajan vähenevää työn
määrää. Kun hallituksen tavoitteena on luoda 200 000 uutta työpaikkaa yrityksiin, se ei
ole mahdollista kuin saamalla talous voimakkaaseen kasvuun.
Talouden kasvaminen edellyttää uskoa tulevaisuuteen, kannustamista toimimiseen ja
jatkuvaa uudistumista. Taantumassakin ne
yritykset pärjäävät, jotka uudistavat toimintaansa koko ajan ottamalla käyttöön uutta
teknologiaa ja menetelmiä. Paikallaan pysyvät menettävät vääjäämättä markkinoitaan ja
kykyään ylläpitää työpaikkoja.
Uudistuminen koskee yhtä lailla kotimarkkinoilla toimivia yrityksiä kuin vientiyrityksiä. Tehokkaat kotimarkkinat parantavat ulkoista kilpailukykyämme. Palvelualojen, kuten tilitoimistojen, on hyödynnettävä digitalisaatiota, automaatiota, koko ajan
laajemmin pystyäkseen omalta osaltaan asiakkaiden tuottavuuden jatkuvaan parantamiseen. Digitalisaatio muuttaa työtehtäviä
vääjäämättä, tiedon käsitteleminen muuttuu
tietovirtojen valvonnaksi ja tulkitsemiseksi.
Osaamisvaatimuksiin kuuluu yhä enemmän
sovellusten hallintaa ja neuvontaa, sosiaalisia asiakaspalvelutaitoja.
Rantalainen haluaa toimia paikallisesti lähellä asiakkaitaan ja auttaa asiakkaitaan tehostamaan taloushallinnon toimintoja. Henkilökuntamme on keskeisessä roolissa auttamassa asiakkaitamme ottamaan automaatiota käyttöönsä sähköisillä työvälineillä.
Mitä vähemmän tietoa tarvitsee siirtää sovelluksesta toiseen, sitä tehokkaammaksi ja
tarkemmaksi prosessit kehittyvät ja voimme keskittyä tiedon tulkitsemiseen sen käsittelyn sijaan.
Minä uskon demokratian voittoon ja ehdotankin, että päätämme muuttaa palkan
muodostumista siten, että tehty työ on arvokkaampaa kuin tekemätön. Siis työssäoloajasta maksetaan esimerkiksi kaksikymmen-
tä prosenttia korkeampaa palkkaa kuin vapaana käytetystä ajasta kuten lomista, sairausajasta, työajan lyhennysvapaista jne. Kyse ei ole siis palkkojen alentamisesta, vaan nimenomaan työstä maksettavan palkan jakamisesta kannustamaan työn tekemistä. Tuottavuus paranee ainoastaan tekemällä. Hyväksymmehän eläkkeissä ja muissa tulonsiirroissakin niiden alhaisemman tason työmarkkinoihin verrattuna, niin miksemme myös
työnantajan maksaman vapaa-aikamme osalta? Hyvinvointimme on nimenomaan tehdyn työn summa.
Antti Rantalainen
Työstä onnellinen
Mitä jos hoitaisit yrityksesi
laskutuksen kerralla oikein?
Uusi käyttäjäystävällinen Visma Fivaldi
WebLaskutus mahdollistaa laskuttamisen helposti
myös kännykällä tai tabletilla. Laskun tiedot siirtyvät suoraan kirjanpitoon.
WebLaskutus-starttipaketilla on helppo päästä
sähköisen taloushallinnon makuun ja se sopii hyvin pienenkin yrittäjän budjetille. Starttipaketista
on helppo laajentaa käyttöä muihin sovelluksiin,
kuten ostolaskujen kierrätykseen.
Kysy lisää omalta kirjanpitäjältäsi!
Toimi tehokkaasti tilitoimistosi kanssa
Lataa maksuton opas osoitteessa:
visma.fi/yhteiskaytto-opas
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
14
VIERASKYNÄ
Työpaikoilla tapahtuva suosinta
voi muodostaa rikoksen
Suosikkijärjestelmään perustuva työntekijän syrjintä työpaikalla on rinnastettavissa
työpaikkakiusaamiseen ja voi siten muodostaa työsuojelurikoksen,
kirjoittaa professori Seppo Koskinen Turun yliopistosta.
S
uosikkijärjestelmän mukainen syrjintä on rinnastettavissa työpaikkakiusaamiseen ja voi siten muodostaa
työsuojelurikoksen. Se myös synnyttää yhdenvertaisuuslain mukaisen syrjintäolettaman, koska se perustuu henkilöön liittyvään
syyhyn.
Pelkkä väite syrjinnästä ei riitä, vaan työntekijän pitää näyttää kohtelunsa poikkeavan
muiden kohtelusta. Työnantajan on sitten
omalla näytöllään kumottava kyseinen olettama.
Kuva: Hanna Oksanen, Turun yliopisto
T
yöolotutkimuksen mukaan yleisin
kokemus syrjinnästä on suosikkijärjestelmä työpaikalla. Suosikkijärjestelmiin perustuvaa syrjintää on kokenut kahdeksan prosenttia palkansaajista: naiset hieman useammin kuin miehet.
Epäoikeudenmukaista suosimista töissä
on havainnut 21 prosenttia haastatelluista.
Naisista joka neljännen mielestä työpaikoilla on syrjivää suosintaa.
Määrät eivät kuvaa todellisuudessa tapahtuvaa syrjintää. Aluehallintovirastojen työsyrjintäepäilyiksi kirjatuista yhteydenotoista keskimäärin yhdessä tapauksessa kymmenestä on peruste epäillä, että työsyrjintärikoksen tunnusmerkistö täyttyy. Syrjintäkokemukset ovat eri asia kuin todellisuudessa tapahtuva syrjintä, mutta silti tilanteet on
otettava aina vakavasti.
Tiedonsaannin puutteet on tavallisin tilanne, jossa suosikkisyrjintää koetaan. Työtovereiden ennakkoasenteet ja vähäinen
arvostuksen saaminen suhteessa muihin
ovat myös yleisiä syrjintätilanteita. Nämä
tilanteet eivät ylitä lain kynnystä epäasiallisesta kohtelusta, mutta kuvaavat hyvin asioiden voimakasta kokemista työpaikoilla.
Suosikkijärjestelmä näkyy epätasa-arvona
myös uralla etenemisessä, palkkauksessa ja
palkitsemisessa, irtisanomisissa ja nimityksissä uusiin tehtäviin. Kaikkien näiden kohdalla suosinta oli yleisin syrjintäkokemusten
peruste. Näissä tilanteissakin syrjintä on varsin hankala näyttää toteen.
Kirjoittaja Seppo Koskinen
on työoikeuden professori
Turun yliopistossa: [email protected]
Sen lisäksi, että syrjivä suosinta voi olla rikos, se on työsopimuslain edellyttämän tasavertaisen kohtelun vastaista ja voi siten synnyttää työnantajalle vahingonkorvausvelvollisuuden. Toisaalta perusteettomat väitteet
suosimisesta ovat esimiestoiminnan häirintää ja työsopimuksen vastaista toimintaa, johon tulee puuttua normaalein työnjohdollisin keinoin.
Työelämässä on monin osin siirrytty suoritus- ja arviointiperusteiseen palkkaukseen
ja työtehtävien jakamiseen. Tämä mahdollistaa työntekijöiden asettamisen eriarvoiseen
asemaan. Suosikkityöntekijät saavat parempia työtehtäviä ja työvuoroja.
Työnantaja saa edelleen ohjata työtehtäviä
sopivimmille työntekijöille, mutta pelkästään subjektiivinen käsitys esimerkiksi työntekijän paremmasta työmoraalista ei saa ratkaista esimiehen valintoja.
Esimiehen tehtävänä on määritellä kullekin työntekijälle palkka, joka määräytyy työn
vaativuuden, osaamisen ja saavutettujen tulosten perusteella. Työlleen omistautuvat aikaansaavat työntekijät saavat ansaita muita
paremmin eikä kyse ole syrjinnästä tai suosimisesta, mutta työnantajan linjan tulee olla läpinäkyvä.
15
E
päasiallisen suosinnan kokeminen
on sitä epätodennäköisempää, mitä
selvemmin ja julkisemmin työntekijöiden arviointi- ja palkitsemisperusteet on
määritelty. Käytännössä näin ei ole yleensä tehty.
Lisäksi työnantajan ja esimiesten on kyettävä perustelemaan päätöksensä. Etuuksien myöntämiset vain joillekuille synnyttävät helposti syrjintäolettaman, jota työnantajan voi olla vaikea kumota. Mielivalta voi
näin olla rikos, kun se aikaisemmin oli vain
huonojen työpaikkojen tapa.
Työnantajalla on laillinen oikeus valita työhönottotilanteessa sekä työntekijöitä
uudelleen sijoitettaessa tai koulutukseen hyväksyttäessä sopivin työntekijä. Valinnan pitää kuitenkin perustua todellisiin ja ratkaiseviin tehtävän asettamiin vaatimuksiin. Syrjintäolettaman syntyminen on sitä todennäköisempää, mitä huonommin työnantaja tai
esimies pystyy päätöksensä perustelemaan.
Työntekijällä on oikeus edellyttää työnantajalta johdonmukaista ja läpinäkyvää
päätöksentekoa. Epäasialliset työntekijöiden arvostamiset sekä työnantajan tai esimiehen perusteettomat asenteetkin voivat
muodostaa työrikoksen taikka yleisen rikoslain mukaisen rikoksen kuten pahoinpitelyn.
Tällaisten rikosten riskin minimointi edellyttää työnantajilta ja esimiehiltä tietoisuutta muuttuneesta oikeustilasta. Henkisiä työrikoksia arvioidaan samalla tavoin kuin perinteisiä työsuojelurikoksia. Vastuussa niistä
voivat olla sekä ylin johto, keskijohto ja työnjohto että myös henkilöstöhallinto.
Syrjintäolettaman korostuminen johtaa
helposti siihen, että työntekijät lähestyvät
huonoa henkilöstöhallintoa aiempaa useammin työrikoksena. Tämä asettaa työnantajalle ja esimiehille paineita hoitaa työsuhteita syrjimättömin työnjohdollisin toimenpitein, jotta työyhteisön kulttuuriksi ei muodostu se, että kaikki alkavat innokkaasti kokea kiusaamista ja syrjintää eikä mikään ole
enää millään mittarilla asianmukaista.
TILIPOSTI & Palkka 3 • 2015
TOIMIPAIKAT
WWW.RANTALAINEN.FI
EURA
Satakunnankatu 10 A 1, 27510 Eura
Puhelin 02 8387 4800
[email protected]
FORSSA
Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa
Puhelin 03 4246 6600
[email protected]
HAMINA
Rantalainen & Talsi Oy
Isoympyräkatu 32, 49400 Hamina
Puhelin 05 340 880
[email protected]
[email protected]
HANKO
Vuorikatu 21, 10900 Hanko
Puhelin 010 324 3281
[email protected]
HELSINKI, KAMPPI
Rantalainen Oy Helsinki
Salomonkatu 17 A, 6. krs,
00100 Helsinki
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
HELSINKI, PASILA
Rantalainen Oy Helsinki
Rantalainen Liikunta
Radiokatu 20, 6. krs,
00240 Helsinki
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
HUITTINEN
Lauttakylänkatu 15
32700 Huittinen
Puhelin 02 560 6500
[email protected]
HYVINKÄÄ
Sahakuja 4, 05810 Hyvinkää
Puhelin 010 324 3100
[email protected]
[email protected]
HÄMEENLINNA
Kaivokatu 9, 13100 Hämeenlinna
Puhelin 010 324 3190
[email protected]
JÄRVENPÄÄ
Rantalainen & Rekola-Nieminen Oy
Postikatu 10 A, 04400 Järvenpää
Puhelin 010 321 6500
[email protected]
[email protected]
MÄNTSÄLÄ
Mäntsälän Tilitieto
Osuustie 1 C 7, 04600 Mäntsälä
Puhelin 03 887 440
[email protected]
NURMIJÄRVI
Keskustie 6, 01900 Nurmijärvi
KARJAA
Kauppiaankatu 6, 2. krs, 10300 Karjaa Puhelin 09 8787 020
[email protected]
Puhelin 010 324 3230
[email protected]
ORIMATTILA
Niementie 2, 16300 Orimattila
KEMIÖ
Puhelin 03 887 440
Arkadiantie 5, 25700 Kemiö
[email protected]
Puhelin 010 324 3241
[email protected]
PERNIÖ
Salontie 4, 25500 Perniö
KERAVA
Puhelin 010 324 3265
Rantalainen & Vänttinen Oy
[email protected]
Paasikivenkatu 13,04200 Kerava
Puhelin 09 274 6620
[email protected]
PORVOO
Rantalainen & Rekola-Nieminen Oy
Mannerheiminkatu 20, 06100 Porvoo
KOTKA
Puhelin 010 321 6570
Rantalainen & Talsi Oy
[email protected]
Kotkankatu 11, 48100 Kotka
Puhelin 05 2871 111
[email protected]
[email protected]
[email protected]
RAUMA
Metallitie 14, 26100 Rauma
KOUVOLA
Puhelin 010 324 3321
Rantalainen & Talsi Oy
[email protected]
Kauppalankatu 6, 45100 Kouvola
Puhelin 05 3418 711
Nortamonkatu 18, 26100 Rauma
[email protected]
Puhelin 010 324 3301
[email protected]
[email protected]
LAITILA
Keskuskatu 20, 23800 Laitila
Puhelin 010 324 3331
[email protected]
LAHTI
Rantalainen Oy Lahti
Askonkatu 9 B, 15100 Lahti
Puhelin 03 87 180
[email protected]
Palkkapalvelu Rantalainen
Aleksanterinkatu 15, 15110 Lahti
Puhelin 03 87 180
[email protected]
MIKKELI
Tilisavotta Oy
Vuorikatu 11, 50100 Mikkeli
Puhelin 0400 230 999
[email protected]
RIIHIMÄKI
Riihimäen Tilitieto
Tehtaankatu 13, 11710 Riihimäki
Puhelin 050 309 0111
[email protected]
RISTIINA
Saimaan Tilitalo Oy
Brahentie 34, 52300 Ristiina
Puhelin 044 7373 551
[email protected]
SALO
Helenankatu 8, 24100 Salo
Puhelin 010 324 3250
[email protected]
SOMERO
Joensuuntie 13, 31400 Somero
Puhelin 010 324 3270
[email protected]
TAALINTEHDAS
Kolapakantie 4, 25900 Taalintehdas
Puhelin 010 324 3241
[email protected]
TAMMISAARI
Asematie 1, K-krs, 10600 Tammisaari
Puhelin 010 324 3220
[email protected]
TUUSULA
Rantalainen & Rosling Oy
Morokiventie 3, 04300 Tuusula
Puhelin 010 3202 550
[email protected]
URJALA
Kisatie 2, 31760 Urjala
Puhelin 03 4246 6600
kimmo [email protected]
UUSIKAUPUNKI
Koulukatu 1, 23500 Uusikaupunki
Puhelin 010 324 3331
[email protected]
VANTAA, MYYRMÄKI
Rantalainen Oy Helsinki
Myyrmäenraitti 2, 01600 Vantaa
Puhelin 010 321 6700
jussi [email protected]
[email protected]
VANTAA, TIKKURILA
Rantalainen Oy Helsinki
Ratatie 11, 8. krs, 01300 Vantaa
Puhelin 010 321 6700
[email protected]
[email protected]
VIROJOKI
Rantalainen & Talsi Oy
Louhelantie 2, 49900 Virojoki
Puhelin 05 3571 005
[email protected]
[email protected]
KHT-YHTEISÖ
Tilintarkastus Rantalainen Oy
Sahakuja 4, 05810 Hyvinkää
Puhelin 019 4601 200
[email protected]
[email protected]