Oppilaan opas ja syystiedote 2015

Transcription

Oppilaan opas ja syystiedote 2015
1
Oppilaan opas
Lukuvuosi 2015-2016
2
Rehtorin tervehdys
Tervetuloa aloittamaan kouluvuosi Kuparivuorella. Kädessäsi on Kuparivuoren koulun oppilaan
opas, jonka alkuosassa on elokuun asioista kertova tiedotuslehtinen, Kuparivuoren koulu tiedottaa.
Tiedote ilmestyy jokaisen kuukauden ensimmäisellä viikolla. Muista kysyä sitä oppilaalta tai etsiä
hänen repustaan, jos vihkosta ei ala kuulua, sillä muuten moni tärkeä ja mielenkiintoinen asia
saattaa mennä sivu suun. Tiedotteen löydät myös koulumme kotisivuilta
http://www.naantali.fi/opetus_ja_koulutus/koulut/kuparivuori/ .Tässä lukuvuoden ensimmäisessä
numerossa on paljon perustietoa koulunkäynnistä, joten se kannattaa säilyttää kotona koko
vuoden ajan vaikkapa jääkaapin ovessa.
Tulemme edelleen keskittymään hyvään perustaitojen ja tietojen opetukseen sekä käytöstapoihin
ja toisen huomioonottamiseen. Nämä taidot ovat aina ajankohtaisia ja ovat siksi koulumme
toiminnan perustus. Tänä vuonna keskitymme olennaiseen ja pyrimme vähentämään
osallistumistamme projekteihin ja hankkeisiin.
Uutta henkilökuntaa on kesän aikana värvätty. 2a -luokan opettajana aloittaa Maria HvitfeltKuusinen. Minttu Niska, MarikaVähätalo ja Isabella Forma ovat uusia koulunkäynninohjaajia.
Emma Gustafsson ja Asta Leinonen tutustuvat opetusalaan harjoittelijoina ykkösluokissa ja
liikuntatunneilla.
Kouluvaari Jaakko Rintanen jatkaa työtään vähän myöhemmin syksyllä.
Ryhmäkokoja pystytään edelleen pienentämään valtiolta saadun tuen avulla. Tuki on tosin enää ¼
viimevuoden vastaavasta.
Koulun aulaan on perustettu koulun yhteisten tapahtumien vuosikello. Kellosta oppilaat voivat
seurata kouluvuoden edistymistä ja ennakoida tulevia tapahtumia
Syyskuussa saapuu kouluumme kansainvälisen opettajavaihdon myötä japanilainen opettajaneiti
Yasuyo Horii. Hän tutustuu suomalaiseen kouluun ja auttaa samalla oppilaitamme monin tavoin
opiskelussa. Lapset voivat käyttää englannintaitojaan päivittäin Yasuyon kanssa. Tervetuloa!
Syyskuussa 25. päivä vietetään myös jo perinteeksi muodostunutta Kodin ja Koulun -päivää
koulun toimintakulttuuriin tutustuen.
Kivakoulu-hankkeen toteutus jatkuu koulussamme. Tarkoituksena on auttaa oppilaita, vanhempia
ja koulumme henkilökuntaa tunnistamaan ja puuttumaan koulukiusaamiseen.
Kaket eli kasvatuskeskustelut jatkuvat myös koulumme arjessa. Tarkoituksena on auttaa
toistuvasti koulun sääntöjä rikkovia ottamaan vastuuta teoistaan ja sitä kautta lisätä kaikkien
oppilaiden turvaa ja viihtyisyyttä.
Paljon kiitosta saanut kerhotoimintamme yhteistyössä nuoriso- ja liikuntatoimen kanssa jatkuu.
Kaverikerhon ja sählykerhon lisäksi tulemme tarjoamaan myös uusia kerhoja. Kerhojen
käynnistymisestä tiedotetaan tässä lehtisessä myöhemmin syksyllä.
Kaikkea uutta ja jännittävää, paljon vanhaa ja tuttua sekä runsaasti työtä, oppimisen, oivaltamisen
ja tekemisen riemua on siis luvassa tulevaksi talveksi.
Toivon vanhemmilta edelleen apua ja yhteistyötä, yhteydenottoja puhelimitse ja sähköpostilla.
Epäselvät asiat kannattaa ensin jutella luokanopettajan kanssa, useimmat asiat ratkeavat
parhaiten niin.
Toivotan kaikille rauhaisaa ja työntäyteistä kouluvuotta. Vesa Malin 044- 5334 368
3
Kuparivuoren koulun tapahtumakalenteri:
Elokuu
Pienryhmien ja ekaluokkalaisten vanhempainilta klo 18.00 koululla
Palo- ja poistumisharjoitus koululla klo 10.05
6.lk vanhempainilta koululla klo 18.00
2.lk vanhempainilta klo 18.00 koululla (2a) ja klo 19 (2b)
Syyskuu
31.8.-2.9. 6.lk leirikoulussa Merikarvialla
2.9.
3.lk vanhempainilta koululla klo 18.00
9.9.
5.lk vanhempainilta koululla klo 18.00
10.9.
4.lk vanhempainilta koululla klo 18.00
17.-18.9. SPR:n Nälkäpäiväkeräys koululla
25.9.
Kodin ja Koulun -päivä
Lokakuu
1.-2.10.
Koulukuvauspäivät
14.10.
Liikunnallinen syysretkipäivä
15.-18.10. Syysloma
Marraskuu
27.11.
Adventtihartaus Naantalin kirkossa klo 12.30
Joulukuu
Koulun itsenäisyysjuhla
Joulujuhlat
22.12.
Välitodistusten jakopäivä
23.12.
Joululoma AD 6.1.2016
19.8.
25.8.
25.8.
26.8.
Vanhempainyhdistys tiedottaa
Mikä on Kuparivuoren koulun vanhempainyhdistys?
Vanhempainyhdistys on Kuparivuoren koulun oppilaiden vanhemmista koostuva yhdistys, joka haluaa
omalta osaltaan olla viemässä oman koulun asioita positiivisella tavalla eteenpäin. Se on yhteistyölinkki
koulun ja kodin välillä.
Keitä siihen kuuluu?
Kaikki Kuparivuoren koulun oppilaiden vanhemmat ovat lämpimästi tervetulleita kokouksiin.
Vanhempainyhdistyksessä toimii vuosittain valittava hallitus. Tällä hetkellä puheenjohtajana on Reeta
Ahlqvist p. 040 742 4284, [email protected]. Koulun henkilökuntaa kokouksissa edustaa vararehtori
Kaarina Heinonen, [email protected]
Mitä vanhempainyhdistys tekee?
Yhdistyksessä keskustellaan ajankohtaisista asioista, avustetaan koululaisia pienimuotoisilla hankinnoilla,
järjestetään erilaisia tapahtumia ja tehdään koulua tutuksi myös vanhemmille. Tarvittaessa yhdistys ottaa
myös yhteyttä päättäjiin koulua ja sen ympäristöä koskevissa asioissa. Viime vuonna esimerkiksi
vanhempainyhdistys keräsi koululle rahaa myymällä vappuilmapalloja ja koulupaitoja. Vanhempainyhdistys
tuki rahallisesti leirikouluja- ja luokkaretkiä sekä erilaiset palkitsi kevätjuhlassa hyvin koulussa menestyneitä
oppilaita.
Milloin vanhempainyhdistys kokoontuu?
Vanhempainyhdistys kokoontuu noin kerran kuukaudessa Kuparivuoren koululla. Kokousten päivämäärät ja
käsiteltävät asiat voi tarkistaa koulun kuukausitiedotteesta, jossa vanhempainyhdistyksellä on oma palstansa.
Tule mukaan vaikuttamaan, vaihtamaan mielipiteitä, tutustumaan koulun arkeen ja viettämään antoisaa ja
mukavaa iltaa yhdessä toisten vanhempien kanssa.
4
Koulumme henkilökunta 2015-2016
Rehtori
Vararehtori
Vesa Malin
Kaarina Heinonen
044-533 4368
044-733 4636
Meri Jaakkola
Outi Taskinen
Maria Hvitfelt-Kuusinen
Kaarina Heinonen
Minna Sandvik
Taru Rautanen-Karlsson
Jouko Tikkanen
Katja Nurmela
Mika Lehtinen
Olli Saksa
Riikka Hiltunen
Kristiina Björklöf
Pr2
Heidi Leppävirta
Pr1
Arja Mattsson
Pr3
Saara Westerlund
044 733 4800
044 733 0016
044 733 0023
044 733 4636
044-733 0021
044 733 0014
044 733 4522
044 733 0067
044 733 0020
044 733 0018
044 733 0013
044 417 1472
044-733 4732
044-733 4623
044-733 4622
Opettajat
1a
1b
2a
2b
3a
3b
4a
4b
5a
5b
6a
6b
Erityisluokanopettaja
Erityisluokanopettaja
Erityisluokanopettaja
Erityisopettaja
Fanny Antikainen
044-733 4557
Kieltenlehtori (ru ja et) Arto Majapuro
044-733 0019
Koulunkäynninohjaajat Helle Vuorenmaa, Elina Koivunen, Nina Sivula, Minna Jokinen
Miia Ijäs, Krista Oudenhoven, Anna-Maria Mäki, Anne Lindström
Minttu Niska, Isabella Forma ja Marika Vähätalo
Ruokapalveluesimies
Siivoojat
Kiinteistönhoitaja
Terveydenhoitaja
Koulupsykologi
Koulukuraattori
Sinikka Rainetsalo
Maarit Mannonen
Minna Virtanen
Jaana Laiho
Pia Lindberg
Jorma Mäkinen
Pauliina Mäkilä
Anniina Vatanen
Aira Heikkilä
4345275
050-082 0392
044- 733 4835
044-756 0923
044- 733 4536
Sähköpostiosoite kaikilla [email protected]
Työskentelystä ja lomista
Syyslukukausi ti 18.8. - la 22.12.2015, syysloma to 15.10 - su 18.10.2015
Kevätlukukausi ke 7.1. - la 4.6.2016, talviloma ma 22.2. - su 28.2.2016,
Oppitunnit pidetään seuraavasti: 1. tunti 8.15 – 9.00, 2. tunti 9.00 – 9.45, 3. 10.00 – 10.45, 4. tunti
11.00 – 12.00 (ruokailu2) tai 11.15 – 12.00 (ruokailu1), 5. tunti 12.15 – 13.00, 6. tunti 13.15 –
14.00, 7. tunti 14.15 – 15.00 (mikäli 6. ja 7. tunnin välissä ei pidetä välituntia, loppuu 7. tunti
jo klo 14.45)
5
Kiusaamisen vastainen toiminta Kuparivuoren koulussa
Kuparivuoren koulu on ollut syksystä 2009 mukana KiVa Koulu –ohjelmassa. KiVa Koulu -ohjelma
on opetusministeriön rahoituksella Turun yliopistossa kehitetty toimintamalli koulukiusaamisen
vähentämiseksi. KiVa-lyhenne muodostuu sanoista Kiusaamisen Vastainen.
KiVa Koulu -ohjelman yleiset toimenpiteet kohdistuvat kaikkiin oppilaisiin ja ovat pääasiassa
kiusaamista ehkäiseviä. Ehkäisevää toimintaa on mm. KiVa –oppitunnit ja virtuaalipelit. KiVa
pelejä kannattaa pelata netissä, osoitteessa: www.kivakoulu.fi
koulutunnus: kuparivuorenkoulu
salasana: wcexp3
Kohdennetut toimenpiteet otetaan käyttöön kiusaamistapauksen tultua ilmi ja ne kohdistetaan
erityisesti kiusaamiseen osallistuneisiin lapsiin ja tavoitteena on saada kiusaaminen loppumaan.
Kiusaamistapauksen tullessa ilmi täytetään lomake, joka osoitetaan KiVa -tiimille. Lomakkeen voi
täyttää kuka tahansa koulun aikuisista, oppilaista tai ilmoitus voi tulla myös kotoa.
Kiusaamistapausta selvittelee kaksi tiimin jäsentä. Ensimmäisenä keskustellaan kiusatun oppilaan
kanssa. Oppilaalle viestitetään, että hän on turvassa ja kiusaamisen on loputtava. Seuraavaksi
keskustellaan yksitellen kaikkien kiusaamiseen osallistuneiden oppilaiden kanssa. Heille
viestitetään, että kiusaaminen on väärin ja että sen on loputtava. Oppilaiden kanssa sovitaan siitä,
miten he muuttavat toimintaansa, ja kaikki kirjataan ylös. Kiusaamistapauksen käsittelyä seuraavat
seurantakeskustelut noin viikon kuluttua. Ensin keskustellaan kiusatun oppilaan kanssa siitä, onko
kiusaaminen loppunut tai onko tilanne muuttunut parempaan suuntaan.
Kiusaamiseen osallistuneiden lasten vanhemmille ilmoitetaan yleensä ensimmäisen keskustelun
jälkeen, että luokassa on ilmennyt kiusaamista ja että asiaa käsitellään KiVa –tiimissä. Jos
kiusaaminen ei seurannasta huolimatta ole loppunut, kutsutaan vanhemmat yleensä vasta silloin
selvittelyyn mukaan. Tilanne voi myös siirtyä koulun oppilastyöryhmän käsittelyyn, jos KiVa keskusteluista huolimatta tilanne ei parane. Kaikkien keskustelujen sävy on oppilasta kuuleva.
Kaikissa keskusteluissa tehdään myös selväksi, että kiusaaminen on väärin ja sitä ei koulussa
sallita.
Lukuvuonna 2015-16 koulumme KiVa -tiimissä ovat mukana Outi Taskinen, Arja Mattsson,
Kaarina Heinonen ja Heidi Leppävirta.
Vihreä Lippu- toiminta
Vihreä Lippu – toiminta jatkuu koulullamme. Tavoitteena on pitää ympäristökasvatus luonnollisena
osana koulumme arkipäivää ja lisätä oppilaiden tietoisuutta ympäristöasioissa. Vihreä Lippu toiminta aloitettiin Kuparivuoressa keväällä 2004. Pysyvä vihreä lippu myönnettiin koulullemme
keväällä 2009. Koulussamme toimii ympäristöraati, joka koostuu eri luokkien oppilaista.
Raati sekä henkilökunnan edustajat kokoontuvat noin kerran kuukaudessa.
Edellisenä vuonna koulullemme myönnettiin oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin
merkiksi hyvin tehdystä ympäristökasvatuksesta.
Lisätietoa Vihreä Lippu – toiminnasta saa www.ymparistokasvatus.fi sivulta
Kielirikasteinen opetus
Kielirikasteinen opetus koulumme b-luokilla toteutuu kaikilla luokka-asteilla. Opiskelu on suunnattu
äidinkielenään suomea puhuville oppilaille tai niille, joiden suomen kielen taito vastaa äidinkielen
tasoa.
6
Opetus toteutetaan kielen opetuksen ja aineenopetuksen yhdistämisenä siten, että vieras kieli
toimii välineenä oppiaineksen opetuksessa.
Tuntijako – ja kokonaistuntimäärä ovat kielirikasteisilla luokilla samat kuin vastaavilla
yleisopetuksen luokilla, samoin opetussuunnitelman sisältö ja tavoitteet. Kielirikasteisissa luokissa
eri oppiaineiden opetus tapahtuu osittain englannin kielellä.
Koulussamme osittain englanniksi opetettavia oppiaineita ovat uskonto ja matematiikka sekä 1-4. luokilla ympäristötieto ja 5-6.luokilla biologia/maantieto, fysiikka/kemia sekä historia. Soveltuvin
osin kieltä voidaan käyttää myös kuvaamataidossa ja musiikissa. Englanninkielistä opetusta on
noin neljä oppituntia viikossa.
Koulumatkasta
Koulubussi eli föli on käytössä Soinisten ja Luonnonmaalta sekä saariston suunnasta tulevien
lasten osalta sikäli kun linjan aikataulut sopivat lukujärjestykseen. Ilmaiseen koulukuljetukseen
oikeutetut oppilaat saavat koululaiskortin. Tarpeeton kortti palautetaan takaisin kouluun
lukuvuoden lopuksi. Muutkin oppilaat voivat toki käyttää palvelulinjaa kulkemiseen. Ladattavia
matkakortteja saa ostaa kaupungintalon palvelupisteestä ja aikataulu- ja reittitiedot löytyvät netistä
www.foli.fi
Koulutaksi: Naantalin taksi hoitaa pienen osan koulumme kuljetuksista lähinnä pienluokan
oppilaiden osalta. Kuljetus järjestetään, jos koulumatka on vaarallinen tai pitkä. Taksi tulee ja
lähtee Kuparivuoren mäellä olevalta pysäköintipaikalta.
Koulukuljetusta koskeviin kysymyksiin vastaa koululla Meri Jaakkola ja Helle Vuorenmaa sekä
tietysti rehtori ja viime kädessä talouspäällikkö Timo Saario sivistystoimistosta
Polkupyörä: Kouluun saa tulla polkupyörällä, mutta kypärä on lain mukaan pakollinen ja pyörän
tulee olla säädösten ja asetusten mukaisesti varustettu, pienimmille oppilaille suosittelen vaikkapa
kauas näkyvää turvaviiriä. Lukko on ikävä kyllä tarpeellinen varuste, sillä koulu ei vastaa pihalla
olevista pyöristä.
Vanhemmat harkitsevat milloin oppilas on kypsä käyttämään polkupyörää koulumatkan
kulkemiseen. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat voivat tulla kouluun pyörällä, mutta vain
vanhempien kirjallisella luvalla. Koulun pihalla oppilaat jättävät pyöränsä merkityille paikoille
pyörätelineisiin tai Luonnonmaalta päin tultaessa Kuparivuoren laella sijaitsevalle
pysäköintipaikalle.
Koulun pihalla talutamme pyöriä. Koulun takapihalla emme pyöräile. Oleskelu
pyöränpaikoitusalueella on koulupäivän aikana kielletty.
Jos lapsi tuodaan kouluun autolla, on toivottava, että koulun edustalla ei pysähdytä, vaan lapsi
jätetään turvallisesti mäen päällä sijaitsevalle parkkipaikalle tai kaupungintalon eteen. Missään
nimessä koulun pihalle ei saa ajaa koulupäivän aikana.
Kävellen kouluun tulevat oppilaamme käyttävät tietenkin heijastinta ja suojateitä. Syksyn pimeiden
saapuessa heijastinliivi on oiva henkivakuutus lapselle.
Valmiina kouluun
Ennen kouluun lähtöä on huolehdittava siitä, että annetut kotitehtävät on tehty ja tarvittavat
koulukirjat ja -välineet on pakattu koululaukkuun. Koululaukku on viisasta pakata jo illalla. Lähde
aina ajoissa ettet myöhästy.
7
Ravitseva ja riittävä aamuateria on jokaiselle koululaiselle välttämätön. Pitkinä
koulupäivinä voi kouluun ottaa mukaan evääksi vaikkapa hedelmän. Sovi
opettajan kanssa, missä ja milloin eväät syödään. Isommilla oppilailla käsityöja liikuntatunnit sekä kielten tunnit kestävät pitkään, silloin kotoa otettu
omena, voileipä tai vaikkapa välipalakeksi maistuu. Munkit, karkit ja limsa
eivät ole hyviä välipaloja!
Vaatetuksen tulee olla sään mukainen ja sopivaa välituntileikkeihinkin.
Sadesäälläkin olemme ulkosalla ja silloin ovat sadevarusteet valttia. Pakkasella ja
kylmällä säällä käytämme päähineitä niin koulupihalla kuin koulumatkoilla.
Oppilashuolto
Oppilashuollon tavoitteena on lasten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäminen ja
oppimisedellytysten parantaminen.
Oppilashuoltoryhmä tukee ja kehittää koko koulun, luokkien ja yksittäisten oppilaiden
työskentelyn edellytyksiä, järjestää tarvittavia tukitoimia ja ratkoo erilaisia pulmia luokanopettajan
kanssa. Oppilashuoltoryhmä kokoontuu joka kolmas viikko ja kunkin kokoontumisen kokoonpano
määräytyy avun/tuen tarpeen mukaan vanhempien kanssa neuvotellen. Yleensä ryhmän
puheenjohtajana toimii Fanny Antikainen ja ryhmään kuuluu rehtorin lisäksi terveydenhoitaja,
koulupsykologi ja koulukuraattori. Kokouksissa voivat tarvittaessa käydä myös koululääkäri ja
sosiaalityöntekijä.
Oppimisen tukiryhmä auttaa oppilashuoltotyöryhmää, oppilaita ja opettajia oppimisen
ongelmissa.
Ennaltaehkäisevä oppilashuolto pyrkii kehittämään oppimisympäristöä rauhallisemmaksi ja
turvallisemmaksi. Ennaltaehkäisevää oppilashuoltoa suunnittelee ja toteuttaa koko koulun
opetushenkilöstö. Lions Quest-oppitunnit ja Kiva-koulu toiminta ovat esimerkiksi tätä toimintaa
Laaja-alainen erityisopettajamme Fanny Antikainen seuraa luokanopettajan apuna kaikkien
oppilaiden edistymistä. Hänen antamansa laaja-alainen ja osa-aikainen erityisopetus on oppilaan
yleistä ja tehostettua tukea, puheopetusta, oppimisvaikeuksia ehkäisevää toimintaa ja nopeasti
edistyvien lasten eriyttämistä.
Pienryhmässä tapahtuva erityisopetus tarjoaa turvallisen ympäristön tehostettua ja erityistä
tukea tarvitseville. Koulussamme toimii tänä lukuvuonna kolme tällaista pienryhmää joustavasti
oppimisen tukena.
Koulupsykologi Anniina Vatanen, [email protected]
Koulupsykologi on paikalla Kuparivuoren koululla pääsääntöisesti tiistaisin, mutta tavoitettavissa
tiistaista perjantaihin myös puhelimitse ja sähköpostilla. Koulupsykologin puoleen voi kääntyä
kaikissa mieltä askarruttavissa oppimistaitoihin, tunne-elämään, sosiaaliseen kehitykseen ja
mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä. Oppilaskohtaisesti koulupsykologi voi tehdä esimerkiksi
oppimis- ja kouluvaikeuksien yksilötutkimuksia sekä olla mukana suunnittelemassa oppilaan
tukitoimia yhteistyössä kodin ja koulun kanssa. Oppilas voi tavata koulupsykologia myös
tukikeskustelujen merkeissä esimerkiksi erilaisissa kotiin tai kouluun liittyvissä pulmatilanteissa tai
muissa huolissa. Koulupsykologin työhön kuuluu myös konsultatiivinen työ opettajien ja
vanhempien kanssa.
Koulukuraattori Aira Heikkilä on yhteyshenkilö kodin ja koulun välillä ongelmatilanteissa.
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhoitaja Pauliina Mäkilä [email protected]
Kouluterveydenhoitaja on tavattavissa Kuparivuoren koululla oppilaiden terveyden- ja
sairaanhoitoa koskevissa asioissa keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8.30 - 14.00. Muina aikoina
hänet tavoittaa puhelimitse tai sähköpostilla.
Kouluterveydenhuolto on osa oppilashuoltoa, jonka tavoitteena on turvata lapsen ja nuoren terve
kasvu ja kehitys kouluaikana sekä näin luoda perusta terveelle aikuisuudelle.
8
Kouluterveydenhoitaja on oppilaan luottamushenkilö, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa oppilaan
terveyttä koskevissa asioissa.
Terveydenhoitaja tapaa oppilaat vuosittain terveystarkastuksen yhteydessä. Vanhemmat
kutsutaan mukaan lääkärintarkastukseen, joka tehdään 1. ja 5.luokan oppilaille.
Kouluterveydenhoitajaan voi olla yhteydessä
 jos jokin lapsen terveyteen tai hyvinvointiin liittyen mietityttää
 jos tarvitset työnantajaa varten selvityksen alle 10-vuotiaan lapsen äkillisestä
sairastumisesta
 jos kaipaat rokoteneuvontaa
 jos haluat apua kasvatukseen tai arjen hallintaan liittyviin kysymyksiin
Kouluterveydenhuollon kynnys on matala. Jos siis jokin askarruttaa, älä epäröi ottaa yhteyttä.
Hammashuolto
Alle 18-vuotiaat Naantalin asukkaat saavat maksuttoman hammashoidon terveyskeskuksen
Naantalin hammashoitolassa.
Hoitoon kuuluu tarkastus ja sen vaatima hoito yksilöllisin väliajoin. Terveyskasvatustunnit ovat 2,
3, 4, 5 ja 6 luokkien oppilaille kerran lukuvuodessa.
Hammashoitola lähettää koululle ja oppilaille tiedoksi hammashoitoajat. Vanhemmat vastaavat
lapsen kuljettamisesta hammashoitolaan. Matkojen aikana oppilaat ovat hammashoitolan ja
vanhempien vastuulla. Hammashoidossa käyminen ei ole kouluaikaa. Oppilaiden vanhemmat
vastaavat myös oikomishoitokäynneistä.
Naantalin hammashoitolan osoite on Tuulensuunkatu 6, puh. 4362602
Kouluruokailu
Kouluateria on tarkoitettu kattamaan kolmannes koululaisen päivittäisestä ravinnontarpeesta. On
hyvin tärkeää, että jo koulussa opittaisiin syömään monipuolisesti.
Hyvien ruokailutapojen oppiminen sujuu yhteistyöllä kotien kanssa. Rauhallisuus, hiljaisuus ja
huomaavaisuus tekevät ruokailuhetkestä miellyttävän.
Luokat syövät klo 10.30 -12.00 ruokailuaikataulun mukaisesti. Opettajat ja ohjaajat valvovat
luokkiensa ruokailun. Ruokailun jälkeen oppilaat palaavat luokkiin tekemään ennalta annettuja
tehtäviä tai siirtyvät välitunnille.
Koulutapaturmaohjeet huoltajille
Naantalin kaupunki on vakuuttanut asukkaansa kaikessa kunnan järjestämässä toiminnassa
ryhmätapaturmavakuutuksella OP-Pohjola-vakuutusyhtiössä. Vakuutus koskee myös Naantalissa
koulua käyviä muiden kuntien koululaisia. Vakuutus kattaa peruskoulun oppilaat koulun
työsuunnitelman mukaisessa toiminnassa, mukaan lukien leirikoulut ja luokkaretket, aamu- ja
iltapäivätoiminta sekä näihin liittyvät välittömät matkat. Välitöntä matkaa tulkitaan seuraavasti:
"Vakuutus on voimassa koulumatkalla suorinta tietä kouluun tai koulusta." Eli määritelmä on aika
tiukka. Jos lapsi poikkeaa satunnaisesti leikkimään kaverinsa luo, tai menee suoraan
harrastuksiinsa, niin hän poistuu vakuutusturvan piiristä.
Ohjeita tapaturman sattuessa:

tapaturmasta on ilmoitettava opettajalle. Opettaja tiedottaa koulussa sattuneesta turmasta
vanhempia.
9

jos lapsen saama vamma vaatii lääkärinhoitoa, viedään lapsi lähimpään julkiseen tai yksityiseen
hoitolaitokseen. Hoitolaitoksessa tulee kertoa koulun nimi.

mikäli vahingoittuneella on henkilökohtainen tapaturma/sairauskuluvakuutus, on siitä mahdollista
hakea korvausta siltä osin, kuin kaupungin ottaman vakuutuksen perusteella ei korvata

opettaja täyttää tapaturmailmoituksen wilmassa.

Vakuutusyhtiö ottaa tarvittaessa yhteyttä suoraan kotiin tapaturmailmoituksen täydentämiseksi.

Koulutapaturmiin liittyvät laskut on toimitettava sivistystoimistoon.
Lisätietoja vakuutuksesta ja koulutapaturmista antaa sivistystoimistossa toimistosihteeri Merja Aalto puh. 02
4345 264 , [email protected].
Mikäli huoltajaa ei tavoiteta tai tapaturma vaatii kiireellistä hoitoa, viemme lapsen terveyskeskukseen tai
tarvittaessa Tyksiin ja pyrimme aina myös tavoittamaan vanhemmat. Jos huoltaja vie itse lapsensa em.
paikkoihin, on ilmoittautumisen yhteydessä kerrottava, että kyseessä on koulutapaturma. Tällöin sairaala ei
laskuta huoltajaa. Tärkeää on kuitenkin tiedottaa koulua tapaturmasta, jotta osaamme täyttää
tapaturmailmoituksen ja asia pannaan vireille vakuutusyhtiön suuntaan.
Mikäli koulutapaturman johdosta tarvitaan koulukuljetusta esim. taksilla, tulee huoltajan toimittaa koululle tai
sivistystoimistoon lääkärintodistus, jossa mainitaan kuljetuksen tarve ja kesto. Kuljetuksen järjestelyistä tulee
sopia etukäteen koulun kanssa.
Tapaturman yhteydessä rikkoutuneet silmälasit, hammasproteesit ja kuulokojeet korvataan, mikäli tapaturma
on aiheuttanut ruumiinvamman eli esim. mustelman, ruhjeen tai haavan.
Miten koulussa ollaan?
Tukiopetusta annetaan koulussamme opinnoissaan tilapäisesti jälkeen jääneille oppilaille.
Tukiopetuksen avulla voidaan esimerkiksi sairaana ollutta oppilasta auttaa saamaan muu luokka
kiinni. Tukiopetus ei ole tarkoitettu lomamatkojen aiheuttamien aukkojen paikkaamiseen. Opettaja
pyrkii ilmoittamaan tukiopetuksesta etukäteen oppilaalle. Tukiopetusta voidaan antaa myös
samanaikaisopetuksena koulutuntien aikana.
Laiskanläksylle jäädään koulupäivän jälkeen silloin, kun läksyt ovat jääneet tekemättä. Luokkien
käytännöt vaihtelevat hieman, mutta pääsääntönä on, että laiskanläksystä tiedotetaan kotiin
wilman välityksellä. Jälki-istunnosta ilmoitetaan aina kotiin kirjallisesti ja etukäteen. Jälki-istunto
järjestetään pääsääntöisesti joka keskiviikko 14-15, koulukuljetuksen piirissä olevilla
oppilailla on varapäivänä perjantai.
Ensin työ ja sitten huvi on hyvä tunnuslause vielä nykyäänkin. Paras hetki läksyjen lukuun on heti
koulun jälkeen, jolloin opetus on vielä tuoreessa muistissa.
Myöhäisiltojen TV:n katselua tai tietokonepelejä ei voi pitää arki-iltaan soveltuvana, onhan
kasvuikäisen lapsen unentarve yleensä kymmenisen tuntia!!
Liikuntatunneilla odotetaan oppilaitten pukeutuvan asianmukaisesti. Syksyn ulkoliikuntakautena
tulee jalkineitten olla sopivat ja vaatetuksen pelin tiimellykseen ja suunnistukseenkin sopiva.
Esimerkiksi lenkkarit ja verryttelyasu ovat suositeltavia. Sisäliikuntatunneilla on asuna urheilupaita
ja -housut, sisäkäyttöön soveltuvat tossut tms. Sairaustapauksissa/puolikuntoisena aina
vanhemmilta kirjallinen ilmoitus liikunnanopettajalle reissuvihossa tai wilman kautta
Koululla on erinomaiset peseytymistilat. Suihkussa käynti kuuluu koulun siisteyskasvatukseen.
Varustukseen kuuluu siis myös pyyhe.
Koulun liikunnan opetussuunnitelmaan kuuluu mm. luistelu ja hiihtäminen. Vanhempien asiaksi
tulee huolehtia sopivien luistimien, suksien ja monojen hankkimisesta. Kokemus on osoittanut, että
kasvuikäisille kelvollisia varusteita löytyy edullisesti kirpputoreilta ja vanhaintavarain liikkeistä sekä
tuttavilta. Tiukan paikan tullen löytyy koulultakin muutamia em. välineitä lainaksi. Huoltajaa
pyydetään tällöin ajoissa ilmoittamaan tarpeesta opettajalle.
10
Tossutellaan; Koulussa ei liikuta ulkojalkineissa. Koska hiekkaa kuitenkin kulkeutuu käytäviin ja
luokkiin, suosittelemme nimellä varustettujen sisätossujen käyttämistä.
Säästäväisyyttä ja huolellisuutta tarvitaan; Koulutarvikkeista on pidettävä hyvää huolta. Kirjoja
on kohdeltava hellästi eikä niihin tehdä tarpeettomia merkintöjä. Kirjat on syytä päällystää.
Ne kirjat, jotka kerätään keväällä pois uudelleen käytettäviksi, on pidettävä yhtä hyvässä
kunnossa kuin kirjastokirjat. Huolimattomuuden tai väärinkäytön johdosta turmeltuneet kirjat ja
kadonneet koulutarvikkeet joutuvat huoltajat korvaamaan. Kouluvihot on tarkoitettu vain koulutehtäviä varten.
Koulussa ei tarvita rahaa eikä muitakaan arvokkaita esineitä, joten kukkaroidenkin paikka on
kotona. Pelejä ja leluja tuodaan vain opettajan luvalla. Koulupäivän aikana kännykkä pidetään
suljettuna repussa. Koulu ei vastaa kadonneista tai rikkoutuneista kännyköistä.
Hyvät tavat kaunistavat. Koulu on mukava paikka kaikille kunhan muistetaan käyttäytyä
kunnolla. Iloinen tervehtiminen aamuin illoin, sekä henkilökunnalle, että tovereille pelastaa monen
päivän. Olemalla huomaavainen, kunnioittamalla koulutoverin työrauhaa sekä huolehtimalla
sopuisuudesta välitunnilla jokainen omalta osaltaan rakentaa koulusta viihtyisän opiskelupaikan.
Poissaolot
Kaikki oppilaan poissaolot kirjataan Wilma-järjestelmään. Oppilaan velvollisuuksista säädetään
perusopetuslain pykälissä 25, 26, 35 ja 38 sekä perusopetusasetuksen 23 pykälässä. Oppilaan
velvollisuutena on osallistua opetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä annettu tilapäistä
vapautusta. Oppilas voi olla opetuksesta pois vain, jos hän on saanut siihen luvan. Lupa voidaan
antaa sairauden tai muun ennalta arvaamattoman syyn takia jälkikäteen. Lupa tilapäiseen
poissaoloon haetaan wilma- järjestelmässä ja wilmassa voi poissaolon ilmoittaa myös etukäteen
edellisenä päivänä.
Lomamatkat tulee pääsääntöisesti tehdä koulujen loma-aikoina. Huoltaja vastaa oppilaan
opinnoista kouluvapaan aikana. Koulu ei tarjoa tukiopetusta lomamatkasta johtuvan poissaolon
takia eikä järjestä ylimääräisiä kokeita.
Oppilaan poissaolojen kohdalla noudatetaan Kuparivuoren koulussa seuraavaa käytäntöä
- Huoltajia pyydetään ilmoittamaan oppilaan poissaolosta opettajalle/luokanvalvojalle, tai muulle
koulun henkilöstöön kuuluvalle, mielellään jo aamulla tai poissaolopäivän kuluessa. Kuitenkin
viimeistään lapsen tullessa takaisin kouluun poissaolon jälkeen.
- Opettaja/luokanvalvoja tai muu koulun henkilöstöön kuuluva (kuraattori, rehtori) pyrkii
selvittämään oppilaan poissaolon syyn mahdollisimman nopeasti poissaolon havaitsemisen
jälkeen, mikäli huoltajalta ei ole saapunut ilmoitusta oppilaan poissaolosta
Poissaololupien myöntäminen
- Opettaja/luokanvalvoja voi myöntää luvan enintään 3 päivän poissaoloon
- Koulun rehtori/johtaja voi myöntää luvan enintään kuukauden kestävään poissaoloon, jolloin
opettaja/luokanvalvoja puoltaa/ei puolla vapaan myöntämistä. Tätä pidemmät lomat myöntää
koulutuslautakunta.
Sairaana, matkoilla, urheilemassa tai muusta syystä poissaolleen oppilaan tulee itse ottaa
selville läksyt ja tehtävät ja tehdä ne. Toipilaana olevan lapsen paikka on kotona. Valitettavan
usein kouluun lähetetään lapsi puolikuntoisena ja tällöin ollaan pyytämässä vapautusta liikunnasta
ja uinneista. On muita oppilaita kohtaan huomaavaisempaa hoitaa nuhakuume kotona kuntoon.
Ohjeena on edelleenkin pysytellä kotona kuumeen jälkeen yksi kuumeeton päivä.
11
Kuparivuoren koulun järjestyssäännöt
Tutustu seuraaviin ohjeisiin, joita oppilaan tulee noudattaa koulussa ja koulumatkoilla.
Koulussa jokaisella oppilaalla on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi. Yhteistyön
sujumiseksi tarvitaan selkeät pelisäännöt, joita jokaisen tulee noudattaa.
1. Koulumatkat


Noudatan liikennesääntöjä ja hyviä tapoja koulu matkoilla, jotka ovat osa
koulupäivääni.
Kun kello soi, siirryn reippaasti kävellen sisätiloihin opettajan ohjeita noudattaen.
2. Oppitunnit



Oppitunneille saavun kotitehtävät tehtyinä ja tarvittavat opiskelu välineet mukanani.
Oppitunneilla osallistun työskentelyyn aktiivisesti ja annan työrauhan myös toisille.
Vaihtaessani opetustilaa, kuljen kävellen häiritsemättä muiden työskentelyä.
3. Välitunnit




Siirryn oppitunnin päätyttyä reippaasti ulos, ellei opettaja erikseen anna muita ohjeita.
Pysyn koulun välituntialueella ja noudatan välituntivalvojan ohjeita.
Välitunnit ovat virkistystä varten. Leikin vain turvallisia leikkejä ja otan huomioon
toiset oppilaat.
Kellon soitua siirryn ripeästi seuraavalle oppitunnille.
4. Ruokailu



Ruokailuun menen opettajan ohjeiden mukaisesti.
Noudatan hyviä ruokatapoja ja keskustelen hiljaisella äänellä vain lähellä istuvien
kanssa.
Astiat palautan hyvään järjestykseen oikeille paikoille ja kiitän ruoasta.
5. Oikeudet ja velvollisuudet






Huolehdin hyvin koulusta saamistani opiskelutarvikkeista ja kirjoista.
Pidän tavarani naulakossa ja pulpetissa hyvässä järjestyksessä.
Yhteisistä välineistä huolehdin hyvin ja palautan ne käytön jälkeen oikeille paikoilleen.
Koulusta poissaolo ei vapauta minua koulutehtävien suorittamisesta.
Koulupäiväni eri tilanteissa noudatan opettajan tai muun henkilökunnan antamia
lisäohjeita.
Minulla on oikeus puolustautua kokemaani vääryyttä vastaan ilmoittamalla asiasta
opettajalle tai koulun johtajalle joko omasta tai oppilastoverin puolesta.
12
Oppitunnit ja läksyt
Oppitunnit kestävät 45 minuuttia. Jokainen myöhästelijä ja kotitehtävien laiminlyöjä kuluttaa aikaa
myös muilta oppilailta sekä opettajalta.
Välitunneilta saavuttaessa mennään suoraan luokkaan ja istutaan oman pulpetin ääreen. Mikäli
luokan ovi on lukossa, odotetaan opettajaa rauhallisesti.
Mikäli oppilas myöhästyy oppitunnilta, tulee syy selvittää opettajalle. Myöhästymiset kirjataan
Wilmaan ja toistuvista myöhästymisistä otetaan yhteyttä kotiin.
Läksyjen tehtävä on palauttaa mieleen koulussa opittua sekä opettaa itsenäiseen työskentelyyn ja
vastuun ottoon omista tehtävistä. Jokaisella oppilaalla on oma tapansa läksyjen tekemiseen ja
niiden tekemiseen vaadittava aika vaihtelee paljonkin oppilaasta riippuen.
Mikäli läksyt jäävät toistuvasti tekemättä tai niiden suorittaminen tuottaa suunnattomasti vaivaa ja
vie aikaa kohtuuttomasti voi opettajalta tiedustella mahdollisuutta osallistua koulun läksykerhoon.
Läksykerho kokoontuu kaikkina koulupäivinä.. Kerhoon voi tulla joko opettajan ohjaamana,
vanhemman toivomuksesta tai oppilaan itsensä aloitteesta. Kerhossa voi käydä joka päivä tai
ainoastaan tiettyinä viikon päivinä.
Läksykerhossa tehdään nimensä mukaisesti ohjatusti läksyjä.
Kerhoon ohjataan myös läksynteon laiminlyöneet tekemään laiskanläksyjä koulupäivän jälkeen.
Kerhoon pitää ilmoittautua etukäteen wilman kautta kerhon vetäjille Helle Vuorenmaalle / Miia Ijäs.
Moni on saanut läksykerhosta avun ja ryhtiä koulunkäyntiin, suosittelemme lämpimästi!
Kokeet ja testit kuuluvat koulun arkeen. Osa testeistä on suppeita (esim. sanakokeet ja läksyn
kuulustelut) ja osa laajoja (esim. jaksokokeet). Mikäli oppilas ei ole huolehtinut ajallaan asioiden ja
taitojen omaksumisesta tai kotona itsenäisesti tehtävä työ on jäänyt vähiin, laajoihin kokeisiin
valmistautuminen saattaa tuntua ylivoimaiselta.
Taito valmistautua kokeisiin kehittyy vähitellen. Itsetuntemuksen ja oppimistaitojen karttuessa
valmistautuminen kokeisiin käy helpommaksi. Oppitunneilla perehdytään hyvään
valmistautumiseen.
Kännyköistä koulussa
Kouluun voi ottaa kännykän mukaan, mutta se on pidettävä koulupäivän aikana repussa
äänettömänä. Kännykkää ei siis voi näpelöidä välitunneilla. Opettajan lupaa tarvitaan, mikäli
kännykkää tarvitsee jostakin poikkeuksellisesta syystä käyttää päivän aikana. Koulun vakuutukset
eivät korvaa rikkoontunutta tai kadonnutta puhelinta, eikä koulu selvitä kadonneiden kännyköiden
kohtaloa.
Terveiset keittiöstä
Syksy on aina hyvä aika päivittää kaikki tiedot. Vuoden aikana on voinut tulla ruoka allergioihin muutoksia ja tiedot eivät
ole välttämättä kulkeutuneet tänne keittiöön asti. On voinut jäädä joku allergisoiva aine pois ja myöskin jotain on voinut
tulla lisää.
Toivoisin, että ne vanhemmat joiden lapsilla on ruoka-allergia tarkistaisivat keittiöstä lastensa allergiatietojen
oikeellisuuden. On myöskin tärkeää, että nimi ei ole turhaan allergialistalla. Se lisää vain työtä keittiöön.
Tällä kaikella pyrimme saamaan lapsillemme terveellistä ruokaa.
Jos on kysyttävää ja ihan muutenkin olisi hyvä kun ottaisitte yhteyttä keittiöön joko käymällä tai soittamalla.
Tuokaa lääkärinlausunto allergioista mielellään jo elokuun aikana niin lapsenne saa oikeanlaista ruokaa.
Terveisin: Sinikka Rainetsalo / Maarit Mannonen puh. 044 417 1214
Seuraava koulutiedote ilmestyykin sitten syksyllä viikolla 36 ! Tarkkailkaa lastenne reppuja.