SIILINJÄRVEN RYHMÄNÄYTTELY 5.9.2015

Transcription

SIILINJÄRVEN RYHMÄNÄYTTELY 5.9.2015
SIILINJÄRVEN
RYHMÄNÄYTTELY
5.9.2015
Tervetuloa Siilinjärvelle!
Oheisena näyttelyn arvioitu arvosteluaikataulu sekä koirasi näyttelynumero, joka
oikeuttaa näyttelyyn ilmoitetun koiran ja
yhden henkilön sisäänpääsyyn. Muista ottaa
mukaan näyttelyyn koiran rekisterikirja, rokotustodistukset, näyttelynumero ja -hihna,
makualusta, hakaneula sekä vesikippo.
Ulkoiluta koirasi ennen näyttelyalueelle
saapumista. Näyttely on drive-in, joten arvostelun jälkeen saavat poistua muut paitsi
rotunsa parhaat (ROP), ROP-veteraanit sekä
rotunsa parhaisiin kasvattajaluokkiin kuuluvat koirat.
Ajo-ohje
Näyttelypaikkana toimii Pohjois-Savon Pystykorvakerhon Toimintakeskus Kirsu, entinen
Kumpusen koulu. Osoite: Kumpusentie 304,
71800 Siilinjärvi.
Ilmoittautuminen / rokotustentarkastus
Rokotustodistusten tarkastus alkaa klo 7.30.
Koirien on saavuttava tarkastukseen viimeistään 1 tunti ennen ko. rodun arvioitua arvosteluaikaa, kuitenkin viimeistään klo 12.00.
Huolehdi siitä, että olet koirasi kanssa ajoissa
näyttelypaikalla.
Peruutukset
Näyttelytoimikunta on joutunut tekemään
tuomarinmuutoksia, joka on merkitty aikatauluun *-merkillä. Mikäli haluat peruuttaa
koirasi osallistumisen tuomarinmuutoksen
vuoksi, lähetä 2.9.2015 mennessä koirasi
tiedot, omat tilitietosi, maksukuitti ja yhteystietosi numerolapun kanssa osoitteeseen:
Erkki Shemeikka, Alamäentie 35, 74300 Sonkajärvi. Mahdollisista maksunpalautuksista
toimikunta perii 5 € pankkikuluja. Huomaathan, että koiran sairastumisen vuoksi osallistumismaksua ei makseta takaisin.
Tiedustelut
Ilmoittautumisia koskevat tiedustelut:
Showlink Oy (arkisin klo 11–17) puh. (09) 887
30 320, e-mail: [email protected].
Muut tiedustelut: Pirjo Hostikka-Vuokare
puh 044-3191258.
Rokotusmääräykset
Näyttelyssä noudatetaan Suomen Kennelliiton hallituksen hyväksymiä rokotusmääräyksiä. Tarkastamme näyttelyyn tultaessa jokaisen koiran rokotustodistukset.
Jos koiran osallistuminen hylätään puutteellisten rokotusten takia, ilmoittautumismaksua ei makseta takaisin. Koiralla tulee
olla rokotustodistus (rokotuskirja tai lemmikkieläinpassi), johon on merkitty rokotteen viimeinen voimassaolopäivä, koiran
tunnistetiedot ja edelliset rokotukset. Jotta
koira voi olla läsnä tapahtumassa, tulee koiralla olla voimassa seuraavat rokotukset:
HUOM! 1.1.2015 Penikka- ja raivotautirokotusten osalta varoajat pitenivät kolmeen
viikkoon.
Penikkatautia vastaan koiran pitää olla rokotettu vähintään kaksi kertaa. Tehosterokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla
kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon
varoaika). Alle vuoden iässä annettu tehosterokotus on voimassa yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut tehosteet
ovat voimassa ko. rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.
Raivotautirokotus (rabies):
Koiran ensimmäisestä raivotautirokotuksesta tulee tapahtuman hetkellä olla kulunut vähintään 21 vrk (kolmen viikon varoaika). Alle
vuoden iässä annettu rokotus on voimassa
yhden vuoden. Vuoden iässä tai vanhempana annetut rokotukset ovat voimassa ko.
rokotteen valmisteyhteenvedon mukaisesti.
Vanhentuneen penikka- ja raivotautirokotuksen varoaika: Jos koiran rokotus on vanhentunut, tulee rokotus kaikissa tapauksissa
uusia vähintään 21 vrk ennen tapahtumaa
(kolmen viikon varoaika).
Tartuntatauteihin liittyviä muita määräyksiä:
Jos koira sairastuu penikkatautiin, tarttuvaan
maksatulehdukseen, kennelyskään tms. tarttuvaan hengitystieinfektioon, parvovirusripuliin tms. tarttuvaan mahasuolikanavan
tulehdukseen, koira ei saa olla läsnä tapahtumassa ennen kuin se on ollut vähintään kaksi
viikkoa oireeton. Sama rajoitus koskee myös
saman talouden oireettomia koiria. Ulko- ja
sisäloistartunnat on asianmukaisesti hoidettava ennen kuin koira voi olla läsnä tapahtumassa.
Tunnistusmerkintä
Tunnistusmerkintä on pakollinen Kennelliiton virallisissa näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa. Tunnistusmerkintänä hyväksytään
tatuointi tai mikrosiru.
Tunnistusmerkinnät tarkastetaan pistokokein. Koira, jota ei ole tunnistusmerkitty,
suljetaan pois näyttelystä. Mikäli tatuointi on epäselvä, koira saa osallistua, mutta
omistajan on huolehdittava siitä, että koira
tunnistusmerkitään uudelleen ja uudesta
merkitsemisestä toimitetaan todistus näyttelytoimikunnalle kuukauden sisällä näyttelystä.
Antidoping-valvonta
Suomen Kennelliiton valtuuston hyväksymät antidoping-säännöt koskevat kaikkia
Suomen Kennelliiton myöntämiä näyttelyitä,
kilpailuja ja kokeita. Lisätietoa tietoa osoitteessa www.kennelliitto.fi
Palkinnot
Palkinnot on noudettavissa näyttelyn toimistosta näyttelyn ajan esittämällä arvostelulomake. Palkintoja ei lähetetä postitse.
Hinnasto:
Luettelo 3 €
Sisäänpääsy 2 € , alle 12 vuotiaat ilmaiseksi
Muuta huomioitavaa
Näyttelypaikalla on kanttiini, josta voi ostaa
pientä syötävää ja juotavaa.
Vain käteismaksu.
Mukavaa näyttelypäivää!
Aikataulu
KEHÄ 1
Eli-Marie Klepp, Norway.............83
skotlanninhirvikoira...............................10 09:00
saluki ...........................................................16
venäjänvinttikoira ..................................18 10:30
sloughi.......................................................... 1
whippet......................................................26
italianvinttikoira ......................................12
KEHÄ 2
Katja Partanen ............................39
pohjanpystykorva ..................................12 9:00
suomenpystykorva ................................16
karjalankarhukoira .................................11
Säde Hohteri ...............................37
* irlanninsusikoira...................................24 12:30
* afgaaninvinttikoira..............................10
* unkarinvinttikoira .................................. 3
KEHÄ 3
Eija Lehtimäki .............................80
lapinporokoira .........................................24 10:00
ruotsinlapinkoira ...................................... 1
suomenlapinkoira ..................................55 11:30
- pennut ....................................................... 3
- urokset .....................................................27
- nartut ......................................................25
KEHÄ 4
Arild Berget, Norway ..................69
harmaa norjanhirvikoira ......................20 10:00
jämtlanninpystykorva ...........................49 11:15
- urokset .....................................................19
- nartut ......................................................30
KEHÄ 5
Juha Putkonen ............................74
itäsiperianlaika ........................................12 09:00
länsisiperianlaika ...................................... 1
venäjänajokoira......................................... 2
sveitsinajokoira, berninajokoira .......... 1
sveitsinajokoira, luzerninajokoira ....... 1
hälleforsinkoira.......................................... 1
beagle .........................................................10
dreeveri ........................................................ 8
suomenajokoira ......................................38 11:00
- pennut ....................................................... 2
- urokset .....................................................20
- nartut ......................................................16
Järjestäjä: Pohjois-Savon Pystykorvakerho Ry ja Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat Ry