perusturvapalveluiden käyttösuunnitelma vuodelle 2015

Transcription

perusturvapalveluiden käyttösuunnitelma vuodelle 2015
Perusturvalautakunta 28.1.2015 § 4
PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO JA
KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015
YHTEINEN OSA
Toimintaympäristöanalyysi
Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset ja
linjaukset sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi.
Yleiskuvaus tehtäväalueen palveluista ja tarkoituksesta
Perusturvaosasto tarjoaa kuntalaisille lainsäädännön mukaisesti laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.
Tavoitteena on edistää ja ylläpitää väestön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista terveydentilaa sekä väestön ja yhteisön
sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä. Toiminnan perustana ovat hyvinvointia tukevat väestön saatavissa olevat
palvelut. Yhteistyö sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kesken on keskeinen tavoite tuleville vuosille.
Sosiaalityön vastuualueen palveluihin kuuluvat aikuissosiaalityön, lastensuojelun, lastenvalvonnan, toimeentulotuen,
kehitysvammahuollon, vammaispalvelun, päihdetyön, kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalipäivystyksen palvelut.
Sosiaalityön palveluiden tehtävänä on tukea ja auttaa yksilöitä ja perheitä ohjauksella ja neuvonnalla sekä
järjestämällä tarpeiden mukaisia tukitoimia.
Terveydenhuollon vastuualueen palveluihin kuuluvat terveysneuvonta, terveyskeskuksen vastaanottotoiminta,
kuntoutus, suunterveydenhuolto, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, terveyskeskuksen vuodeosasto ja
mielenterveyspalvelut ja erikoissairaanhoito.
Vanhustyön palvelut tarjoavat ikääntyneille kuntalaisille lainsäädännön mukaiset laadukkaat sosiaali- ja
terveydenhuollon palvelut. Tavoitteena on edistää ja ylläpitää ikääntyneiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista
terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä sekä tukea kotona asumista.
Tehtäväalueen yleistavoite
Perusturvapalvelujen päätavoitteena on terve ja hyvinvoiva kuntalainen.
Terveyden ja hyvinvoinnin tukemisessa vuonna 2015 perusturvaosasto painottaa:
 lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistamista ja varhaisen tuen toimintamallien kehittämistä
 kuntalaisten omatoimisuutta
 avopalveluiden kehittämistä
 yhteistyötä hallintokuntien rajojen yli sekä ympäristökuntien kanssa
 henkilöstön osaamisen vahvistaminen (Lapset puheeksi -toimintamallin avulla)
Tehtäväalueen keskeiset muutokset ja toimenpiteet suunnitelmakaudella
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
Ikäihmisten palvelurakenteen muuttaminen ja kehittäminen vanhuspalvelulain mukaisesti
Ikäihmisten päivätoiminnan vakiinnuttaminen
Luovutaan Ala-Temmeksen vanhainkodista ja tilalle tehostettua palveluasumista kuntakeskukseen (v. 2016)
Varaudutaan palvelusetelin käyttöönottamiseen vanhusten koti- ja asumispalveluissa
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen lapsi ja nuorisopoliittisen ohjelman mukaisesti
Otetaan käyttöön Lapset puheeksi –menetelmä
Lakeus-kanta-hankkeessa valmisteltu eArkiston käyttöönotto tapahtui kesäkuussa 2014. Olemme mukana
eArkiston seuraavien vaiheiden valmistelussa.
Uusi terveyskeskus vihittiin käyttöön syksyllä 2014. Vuonna 2015 kehitämme vastaanoton toimintaa Hyvä
Potku- hankkeen myötä ja hankkeen jälkeen laajennamme kehittämistyötä muihin yksiköihin.
Laboratorio siirtyy NordLab-liikelaitokselle 1.1.2015.
1
10. Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyön syventäminen sosiaalipalvelujen siirtyessä terveyskeskukseen.
Kuntastrategiaa tukevat keskeiset tavoitteet ja mittarit v. 2015
Tavoitteet
Mittarit
Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen hyvinvointijohtamisen
Hyvinvointikertomus
vahvistaminen.
Palvelutakuut toteutuvat
Asiakkaita/työntekijä, käsittelyajat
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja
Varhaisen tuen perhetyön toimintamallit rakentuneet:
varhaisen tuen toimintamallien edelleen kehittäminen.

Perhetyön on suunnitelmallista
Lastensuojelutyön vahvistaminen

Ryhmätoimintamallit käytössä

Lapsiperheiden kotipalvelu ja lastenhoitopalvelut
toimivat

Yhdistysten toiminta jäsentynyt
Lapset puheeksi menetelmä on käytössä ja siihen seuranta
Työllisyyden edistäminen
Yhteistyö eri toimijoiden kanssa sujuvaa; organisoituminen,
asiakasvirrat
Kunnan osuus työmarkkinatuen kustannuksista pysyy
alhaisena
Kunnan osuus työmarkkinatuen kustannuksista
Työpajatoiminnan sisältöä laajennetaan
Työpajatoiminnan sisältö
Yli 75 vuotiaista on säännöllistä kotihoidon piirissä 14 %
Yli 75-vuotiaiden määrä
Yli 75 vuotiaista asuu kotona 90,5 %
Yli 75-vuotiaiden määrä
Yli 75 vuotiaista 9,5 %:lla on mahdollisuus tehostettuun
Yli 75-vuotiaiden määrä
palveluasumiseen
Yli 75 vuotiaista on omaishoidon tuen piirissä 4 %
Yli 75-vuotiaiden määrä
Laajojen terveystarkastusten toteutuminen
Toteutumisaste
Talous
TP 2013 TA2014
hallinto
sosiaalipalvelut
vanhuspalvelut
terveyspalvelut
- perusterveydenhuolto
TA 2015
162 000
4 460 000
2 372 000
13 376 000
164 700
4 561 800
2 202 400
13 212 200
167 600
4 425 200
2 277 500
13 106 600
4 058 000
4 000 200
3 945 100
muutos-%
ta
2015/2014
1,76 %
-2,99 %
3,41 %
-0,80 %
-1,38 %
2
- erikoissairaanhoito
YHTEENSÄ
9 318 000
9 212 000
9 161 500
20 370 000
20 141 100
19 976 900
-0,55 %
-0,82 %
Palvelujen järjestämissuunnitelma
Palvelu
Sosiaalipalvelu
 Yleinen
sosiaalityö
Arvio
palvelutarpee
sta
Oman
tuotannon
osuus
Tarve
lisääntyy
100 %

Sosiaalipäivys
tys
Tarve
vaihtelee
50 %

Kuntouttava
työtoiminta,
rytipaja
Tarve
lisääntyy
100 %

Kuljetuspalvel
ut
Käyttö
tehostuu

Lastensuojelu
n avohuolto
Lastensuojelu
n laitoshoito





Vammaispalve
lut
Mielenterveyst
yön
asumispalvelut
Kehitysvamm
aisten
avopalvelut
Kehitysvamm
aisten
palveluasumin
en
Ostopalvelut
Hankintatapa
Muutokset
suunnitelmakaudell
a
Omana työnä
50 %
Virka-aikana omana
ja virka-ajan
ulkopuolella
ostopalveluna Oulun
kaupungilta
10 %
90 %
Ostopalvelu
Lisääntyy
laitoshoidon
vähentyessä
70 %
30 %
Omana avopalvelut,
ostopalveluna
asumispalvelut
Vähentyy
avohuollon
lisääntyessä
30 %
70 %
Vaihtelee
40 %
60 %
Perhehoidon
ensisijaisuus
Sosiaalihuoltolain
muutosten vaikutus
Asumispalvelujen
valikkoa lisätään
asiakkaiden tarpeita
paremmin
vastaavaksi
Ennallaan
100 %
Ennallaan
70 %
Ennallaan
100 %
30 %
100 %
3

Lastenvalvont
a ja
LHT-selvityks
et
Lisääntyy
90 %
10 %
SHL.n mukainen
kasvatus- ja
perheneuvontaan ja
lastensuojeluun
liittyvä
työntekijäresurssin
arviointi
Pysyy
ennallaan
90 %
10 %
Palveluseteli
Palveluseteli
käytössä
Lisääntyy
80 %
20 %
Palveluseteli
Otetaan palveluseteli
käyttöön vuoden
2015 aikana
Lisääntyy
50 %
50 %
Lisääntyy
laitoshoidon
purkamisen
myötä
100 %
Vähenee
100 %
Lisääntyy
väestön
kasvun myötä
100 %
virka-aikan
a
Virka-ajan
ulkopuolinen
päivystys,
erikoistutkimu
kset
Oulun-seudun yhteispäivystys, yksityiset
palvelutuottajat
Potku-hankkeen
myötä jonot
kiireettömälle
vastaanotolle
poistuvat
Ennallaan/
lisääntyy
100 %
Mammografia,
raskaus-UÄ,
silmänpohjaku
vaukset
Yksityiset
palvelutuottajat,
PPSHP
opiskelijahuoltosuun
nitelman mukainen
toiminta vakiintuu,
perhevalmennuksen
isätyö jatkuu
Lisääntyy
väestön
98 %
perustyöstä
Oikomishoito,
-kojeet
Yksityinen
palveluntuottaja
Vanhuspalvelu
 Kotihoito




Kotihoidon
tukipalvelut
Vanhusten
omaishoidon tuki
Tehostettu
palveluasuminen
Omaishoidon
vapaiden
järjestäminen.
Käytetään
palveluseteliä oman
toiminnan ja
ostopalvelujen
lisäksi.
Tehostettuun
palveluasumiseen
tullaan tarjoamaan
palveluseteliä.
Laitoshoito
Terveyspalvelu
Vastaanotto- ja
päivystystoiminta
Neuvolatyö ja koulu
sekä opiskelijaterveydenhuolto
Suun terveydenhuolto
Pitkäaikaislaitoshoid
on purkaminen
jatkuu.
Suukirurgin
palveluja
ostopalveluna
4
kasvaessa
virka-aikan
a
suukirurgiassa ja
oikomishoidossa
Ennallaan
100 %
Erikoistutkimu
kset
Yksityiset
palvelutuottajat,
PPSHP
Ennallaan
97 %
Psykiatri,
lasten
psykiatri,
lastenpsyk.sh,
päihdelääkäri
PPSHP, yksityinen
ammatinharjoittaja,
Oulun kaupunki
Ennallaan
Fysioterapi
a 100 %
90 % muut
Apuvälineet,
muut terapiat
PPSHP, yksityiset
ammatinharjoittajat
Tutkimusmäär
ät ennallaan/
vähenee
0%
100 %
PPSHP/NordLab
Ennallaan/väh
enee
85 %
MRI,UÄ
Yksityiset
palvelutuottajat,
PPSHP, Kempeleen
tk
Ennallaan
0%
100 %
Yksityinen
palvelutuottaja
Ennallaan
0%
100 %
PPSHP, yksityiset
palvelun tuottajat
Ennallaan
0%
Terveyskeskussairaala
Mielenterveystyö
Kuntoutus
Laboratorio
Röntgen
Osastolla oma,
pysyvä
erikoislääkäri
Nuorisopsykiatrin
palveluja
ostopalveluna,
perhekeskustyön
kehittäminen jatkuu
Mukana
apuvälinekeskuksen
kehittämistyössä
Siirretään Nordlabin
järjestettäväksi
1.1.2015.
Keskustellaan
mahdollisuudesta
siirtää PPSHP
alaisuuteen,
UÄ-tutkimukset
ostetaan
Kempeleestä
Työterveyshuolto
Erikoissairaanhoito
Sairaankuljetus
PPSHP
Tuottavuusohjelman toimenpiteet
Toteutetut toimenpiteet
1. Ympärivuorokautista valvontaa tarvitsevien ikääntyneiden hoiva on keskitetty Ala-Temmeksen yksikköön.
2. Palveluna vanhusten päivätoiminta on vakiintunut.
3. Palveluseteli on otettu käyttöön vanhusten tehostetussa palveluasumisessa ja kotihoidossa.
4. Palvelutarpeen arviointi vanhuspalveluissa hyödyntäen RAIsoft-ohjelmistoa on aloitettu. RAI-mittaukset on
tehty kotihoidon asiakkaille ja vanhainkodin asukkaille.
5. On jatkettu perusturvapalveluissa käyttöön otettua tapaa käydä kuukausittain läpi taloustoteumat ja omien
palvelujen toiminnallisuutta kuvaavat tilastoluvut sekä Pohjois- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tilastot.
Osavuosikatsauksissa on käyty läpi poikkeamat ja tehty ennuste loppuvuodeksi sekä tehty suunnitelmat
talousarviossa pysymiseksi.
5
6.
7.
8.
Vastuualueilla on seurattu sairauspoissaolojen määrää ja asiaa on käyty läpi tiimipalavereissa ja tarvittaessa
kehityskeskusteluissa poissaolojen vähentämiseksi.
Kustannuksia on tarkasteltu vain sitovuustason mukaisesti ulkoisena nettona.
Kaikilla vastuualueilla on hiottu toimintaprosesseja
Suunnitteilla olevat ja toteutettavat toimenpiteet
1. Loma- aikoina:
• neuvolatoiminnat ja suun terveydenhuolto keskitetään kuntakeskukseen
• mielenterveysyksikkö kiinni kesällä 3-4 viikkoa
• sosiaalipalveluihin ei sijaisia
• ikäihmisten päivätoimintaan ja neuvolaan ei sijaisia
2. Avopalveluiden osastonhoitajan virka jätetään täyttämättä
3. Ostetaan UÄ-tutkimukset Kempeleen terveyskeskuksesta Terveystalon sijaan.
4. Laboratorion siirtyessä Nordlabin omistukseen tutkimusmäärien vähentämisellä pyritään kustannusten laskuun.
5. Tarkistetaan ulkopaikkakuntalaisille myytävien palveluiden hinnat
6. Ostetaan nuorisopsykiatrin palvelua 1 – 3 päivää kuukaudessa, jolla pyritään saamaan säästöjä lasten ja nuorten
erikoissairaanhoidon menoihin
7. Tehostetaan lasten, nuorten ja perheiden tukemista kehittämällä perhetyön toimintamalleja ja työmentelmiä.
Tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen ennakoivalla työotteella.
8. Kannustetaan vapaaehtoisryhmiä osallistumaan sosiaaliseen kanssakäymiseen eri ikäryhmien kanssa.
9. Toiminnassa otetaan huomioon hyvinvointikertomuksen nostot
10. Sosiaalisen työllistämisen organisoiminen yhteistyössä kunnan muiden yksiköiden kanssa.
11. Henkilöstön talous- ja tuottavuustietoisuuden lisääminen
• henkilökunnan informaatio- ja keskustelutilaisuuksia pidetään vähintään kerran puolivuotiskaudella.
• kustannuksia tarkastellaan sekä sisäisinä että ulkoisina nettokustannuksina
• tuottavuutta tarkastellaan sekä palvelutuottavuutena että mahdollisuuksien mukaan myös
hyvinvointituottavuutena.
• Luotetaan henkilöstön toimintaan valta- ja vastuuvapauden mukaisesti.
• Pidetään yllä avointa keskustelevaa ilmapiiriä.
12. Ikäihmisten palvelurakenneuudistus ja kustannusrakenteen oikaiseminen; laitoshoidon purku, aloitetaan
vanhusten palvelukeskuksen rakentaminen vuonna 2015
13. Kotihoidon tehostaminen
14. Vakituinen osastolääkäri
15. Hoitotyön esimiestehtävien organsointi ja nimikemuutokset
16. Terveyskeskuksen muuttuminen sosiaali- ja terveyskeskukseksi.
Henkilöstösuunnitelma
Luovutaan ostopalveluna hankitusta hoitoringistä ja siirretään omaksi toiminnaksi. Tähän tarvitaan 5 määräaikaista
lähihoitajan vakanssia.
KÄYTTÖSUUNNITELMAOSA
Sosiaalipalvelut
Talousarvio 4 425 200 €
6
Toimintaympäristöanalyysi
 Sosiaalipalveluiden painopisteenä on laadukkaiden peruspalvelujen tuottaminen asukasmäärältään nopeasti
kasvavassa kunnassa.

Lasten ja nuorten kuntalaisten osuus kasvaa nopeasti, tämä näkyy erityisesti lastenvalvojan työssä ja
perhetyöntekijöiden työn lisääntymisenä

Sosiaalitoimen toiminnassa kehitetään hyvinvointia tukevia ja varhaisen tuen palveluita yhteistyössä muiden
toimijoiden kansa.

Perhekeskuksen Limingan – mallia kehitetään vuoden 2015 aikana kunnan omana toimintana ja yhteistyössä
Kaste – hankkeen muiden kuntien kanssa

Kehitysvammahuollon ja vammaispalvelujen lainsäädännön sekä sosiaalihuollon lakia koskeviin muutoksiin
reagoidaan vuoden 2015 aikana.
Yleiskuvaus tehtäväalueen palveluista ja tarkoituksesta
Kunnan tehtävänä on sosiaalisten ongelmien ehkäisy, sosiaalisen turvallisuuden ylläpitäminen sekä ihmisten
omatoimisuuden tukeminen. Sosiaalipalvelut ovat keskeinen hyvinvointipalvelujen kokonaisuus. Sosiaalipalveluja
tarvitsee lähes jokainen kansalainen jossain elämänkaaren vaiheessa.
Sosiaalityön palvelut sisältävät seuraavat toiminta-alueet: aikuissosiaalityö, lastensuojelu, perhetyö, lastenvalvojan
tehtävät, toimeentulotuki ja siihen liittyvä etuuskäsittely, kehitysvammahuolto, vammaispalvelut, päihdetyö,
kuntouttava työtoiminta ja sosiaalipäivystys.
Tehtäväalueen yleistavoite
Sosiaalityön palvelut toimivat asiakaslähtöisesti ja taloudellisesti kuntalaisten itsenäisen selviytymisen tukena.
Tavoitteena ovat asiakkaan yhteiskuntaosallisuuden vahvistaminen ja sosiaalisen turvallisuuden vahvistuminen.
Sosiaalipalveluissa painopistealueet ovat
1. Hyvinvointia tukeva suunnitelmallinen työ
2. Varhainen tuen palvelujen, toimintamallien ja työmenetelmien vahvistaminen
3. Moniammatillisuutta ja – toimijuutta hyödynnetään asiakastyössä.
4. Intensiivisen tuen palveluiden ja niiden saatavuuden varmistaminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa
5. Henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon optimaalinen hyödyntäminen työhön liittyvien järjestelyjen ja
koulutuksen avulla
6. Sosiaalipalveluiden kehittäminen yhteistyössä seudun kuntien kanssa.
7. Asiakkaiden hyvinvoinnin vahvistaminen liikunnan kautta huomioiden mm. Limingan liikuntasuunnitelman
mukaiset palvelut.
Tehtäväalueen keskeiset muutokset ja toimenpiteet suunnitelmakaudella
Sosiaalipalvelujen hallinto
Sosiaalijohtaja vastaa sosiaalipalvelujen suunnittelusta ja palvelujen laadusta yhdessä sosiaalitoimen työntekijöiden
kanssa. Sosiaalitoimen tiimi kokoontuu kuukausittain kokoukseen, jossa keskustellaan sosiaalitoimen ajankohtaisista
asioista eri toiminta-alueilta, suunnitellaan toimintojen sisältöä ja seurataan talousarvion toteutumista.
Sosiaalipalveluiden työntekijät jatkavat Lapset puheeksi -menetelmän vakiinnuttamista osana sosiaalityötä ja
lastensuojelutyötä.
Lastensuojelun sosiaalityö ja perhetyö
Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvaa työtä laajennetaan ja tehostetaan. Lasten, nuorten ja perheiden
hyvinvointityö saa strategiset linjaukset yli palvelualojen toimivasta hyvinvointityön koordinoimisesta ja johtamisesta
sekä hyvinvointikertomuksesta. Vuonna 2014 on perustettu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmätyöryhmä, joka toimii lasten ja nuorten hyvinvoinnin ohjaus- ja koordinointiryhmänä. Tämä työryhmä on myös
hankkeiden ohjausryhmä.
7
Lastensuojelun työntekijät jatkavat moniammatillista ja verkostomaista työtapaa lastensuojeluasiakkuuksissa.
Lasten Kaste - hanke työ jatkuu. Tavoitteena on perhekeskustoiminnan toimintamallien juurruttaminen kehittämistä
perhetyön kehittämisellä, ryhmätoiminnallisten muotojen kehittämisellä ja SHL:n mukaisen kasvatus – ja
perheneuvonnan toimintamallin. Lasten Kaste – hanke järjestää helmikuussa 2015 Hyvinvoiva Lapsi Limingassa
järjestötapaamisen yhteistyössä Liikkuva Liminka- hankkeen kanssa Tämä on osa myös Limingan
liikuntasuunnitelmaa.
Oulun perheasiainneuvottelukeskuksen palvelut jatkuvat yhteistyössä Limingan seurakunnan kanssa.
Sopimus ostopalveluista Oulun perheneuvolan kanssa jatkuu.
Lastensuojelu ja perhetyö tekevät tiivistä yhteistyötä Jopo – luokan sosiaaliohjaajan ja erityisnuorisotyöntekijöiden
kanssa. Ryhmätoiminnallisia työmuotoja kehitetään mm. haastavasti käyttävien lasten vanhemmille suunnattu
vertaisryhmä -toimintamalli.
Sosiaalityö
Aikuissosiaalityössä työskentelee työparina sosiaalityöntekijä-etuuskäsittelijä/toimistosihteeri. Aikuissosiaalityö ja
siihen liittyvä toimeentulotuki perustuu asioinnin alussa laadittavaan asiakassuunnitelmaan. Tavoitteena vuodelle
2015 on laatia asiakassuunnitelma kaikille uusille toimeentulotukiasiakkaille ja ajantasaistaa pitkään
toimeentulotukiasiakkuudessa olleiden asiakkaiden asiakassuunnitelmat. Suunnitelmallinen sosiaalityö vähentää
tarvetta pitkäaikaiseen toimeentulotukiasiakkuuteen.
Päihde- ja mielenterveysasiakkaiden ohjauksen, neuvonnan, tukipalveluiden sekä asumispalveluiden
palveluprosessien kehittäminen toimintamalleja uudistamalla toteutetaan yhteistyössä terveyspalveluiden ja muiden
toimijoiden kanssa.
Toimeentulotuen tiimi (sosiaalijohtaja, sosiaalityöntekijä, etuuskäsittelijä ja tarvittaessa muut sosiaalityöntekijät)
kokoontuu viikon välein. Tiimissä käydään läpi toimeentulotukilain tulkinnat vaikeissa päätöstilanteissa ja linjataan
kunnan toimeentulotuen toteuttamista.
Virka-ajan ulkopuolinen sosiaalipäivystys ostetaan Oulun kaupungilta.
Kuntouttava työtoiminta
Pitkäaikaistyöttömien kuntouttavaa työtoimintaa on tehostettu vuoden 2014 aikana. Limingan työpaja Rytipaja jatkaa
toimintaansa. Toiminnan keskeinen tavoite on pitkäaikaistyöttömien työllistymismahdollisuuksien parantaminen ja
tätä kautta vähentää kunnan maksamaa osuutta työttömyysaikaisesta työmarkkinatuesta. Työllistäminen vaikuttaa
toimeentulotukimenoja vähentävästi.
Yksilövalmennus järjestetään yhteistyössä toimintakeskuksen kanssa. Kuntouttavan työtoiminnan tukena toimii
moniammatillinen asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on ohjata vaikeassa työmarkkinatilanteessa tai kuntoutuksen
tarpeessa oleva kuntalainen tarkoituksenmukaiseen kuntoutukseen tai koulutukseen.
Taiku- hanke jatkuu, jossa kulttuurin ja taiteen keinoin voidaan edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä lisätä
osallisuutta yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla.
Jatketaan sosiaalisen työllistämisen suunnitelmallista prosessin etenemistä yhteistyössä kunnan muiden toimijoiden
kanssa. Tavoitteena on työllistämissuunnitelman, yritystuen, palkkatuen sekä muiden tukitoimien avulla vastata
kustannusten kasvuun. Tähän on siirretty työntekijäresurssia.
Vammaispalvelut
Vammaispalvelut tarjoavat yksilöllisiä palveluja lapsille, nuorille ja aikuisille, joilla on monitahoisia avun ja tuen
tarpeita. Ne voivat liittyä kehitys- tai muuhun vammaan tai kehityksen viivästymiseen sekä siihen liittyviin muihin
vaikeuksiin. Asiakastyössä jatkuu suunnitelmallinen työ huomioiden palvelutakuu.
Vammaispalveluihin kuuluvat asumispalvelut, sijaishuolto, kuljetuspalvelut, henkilökohtainen apu, työ- ja
päivätoiminta sekä näitä tukevat saattaja- ja avustajapalvelut sekä muut vammaispalvelulain mukaiset palvelut.
Vammaispalvelulain subjektiiviset oikeudet kuuluvat palvelut kuten esim. palveluasuminen, kuljetuspalvelut ja
henkilökohtainen apu on järjestettävä asiakkaan niin tarvitessaan.
Henkilökohtaista apua on ostettu yksityiseltä palvelutuottajalta. Palvelu siirtyy kunnan omaksi toiminnaksi viiden
8
työntekijän hoitoringin tekemäksi.
Kehitysvammahuolto
Kehitysvammahuollossa on tarkoitus tukea kehitysvammaisia ja heidän perheitään mahdollisimman itsenäiseen
selviytymiseen ohjauksen, neuvonnan ja yksilöllisten palveluratkaisujen avulla. Kehitysvammahuollossa painottuvat
yksilölliset palveluratkaisut palvelusuunnitelmien mukaisesti.
Limingan, Tyrnävän ja Lumijoen alle kouluikäisten kehitysvammaisten lasten perheiden kanssa vuonna 2013 aloitettu
vertaistukiryhmä jatkuu itsenäisenä. Kehitysvammahuollosta tuetaan vertaistukiryhmän toimintaa tarvittaessa.
Toimintakeskus jatkaa kuntouttavan työ- ja päivätoiminnan tarjoamista pääsääntöisesti kehitysvammaisille asiakkaille.
Palvelua laajennetaan vuonna 2015 mahdollisuuksien mukaan myös mielenterveys- ja vammaispalvelun asiakkaille
sekä tarvittaessa ulkopaikkakuntalaisille. Toimintakeskuksen tiloja tarkastellaan vuoden 2015 aikana.
Kehitysvammaisia ja vajaakuntoisille järjestetään ryhmätoiminnallista liikuntaa.
Vanhuspalvelut
Talousarvio 2 202 400 €
Toimintaympäristöanalyysi
 Kotona asumista tuetaan

Kunnan on järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista
tukevia neuvontapalveluja.

Kunnan on tarjottava ikääntyneille hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia
terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä

Kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen
tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä

Kunnan on toteutettava iäkkään henkilön pitkäaikainen hoito ja huolenpito ensisijaisesti hänen yksityiskotiinsa
tai muuhun kodinomaiseen asuinpaikkaansa järjestettävillä sosiaali- ja terveyspalveluilla, jotka sovitetaan
sisällöltään ja määrältään vastaamaan iäkkään henkilön kulloisiakin palveluntarpeita. Pitkäaikainen hoito ja
huolenpito voidaan toteuttaa laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on iäkkään
henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua
Yleiskuvaus tehtäväalueen palveluista ja tarkoituksesta
Vanhustyön palvelut tarjoavat ikääntyneille kuntalaisille laadukkaat ja asiakaslähtöiset palvelut. Vanhustyön
palveluihin kuuluvat kotihoito (kotipalvelu ja kotisairaanhoito), vanhusten päivätoiminta, ikäihmisten neuvola,
vanhusten asumis- ja laitoshoito, hoitotyön kehittäminen ja johtaminen.
Tehtäväalueen yleistavoite
Vanhuspalvelut tarjoavat ikääntyneille kuntalaisille lainsäädännön mukaisesti laadukkaat sosiaali- ja
terveydenhuollonpalvelut. Tavoitteena on edistää ja ylläpitää ikääntyneiden fyysistä, psyykkistä, kognitiivista ja
sosiaalista terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä sekä tukea kotona asumista.
Palvelut järjestetään ja tuotetaan ammattitaitoisella ja riittävällä henkilöstöllä. Ikääntyneiden asiakkaiden hoidon,
hoivan ja tuen tarpeisiin vastataan yhteistyössä omaisten, läheisten ja eri toimijoiden kanssa. Yhteisellä osaamisella
edistetään asiakkaiden hyvinvointia ja ennaltaehkäistään sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia.
Tehtäväalueen keskeiset muutokset ja toimenpiteet suunnitelmakaudella
Vanhusten määrä kasvaa ja siihen on pystyttävä vastaamaan palveluiden kehittämisellä. Ikäpolitiikassa
9
valtakunnallisia tavoitteita ovat vanhusten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Ennaltaehkäisevällä työllä pyritään
aktivoimaan vanhuksia ja parantamaan heidän toimintakykyään, jotta kotona asuminen onnistuisi mahdollisimman
pitkään. Limingassa on tällä hetkellä yli 75 vuotiaita 390 asukasta (65–74 vuotiaita on noin 450). Yli 75-vuotiaiden
määrä tulee olemaan ennusteen mukaan vuonna 2025 noin 570 ja vuonna 2030 jo noin 710.
Kunnassa on alkamassa Liikuntaresepti –hanke. Hankkeessa aktivoidaan vähän liikkuvia kuntalaisia sekä fyysisen
passiivisuuden vuoksi terveysriskissä olevia henkilöitä. Painopistealueena on terveellisen ravitsemuksen edistäminen
ja toimintakyvyn edistäminen liikkumisen avulla. Ikäihmisten neuvolassa aloitetaan 65-vuotiaiden terveystarkastukset.
HEHKO-käynnit tehdään edelleen 75-vuotta täyttäneille. Ikääntyneiden tarkastuskäynneillä huomioidaan
Liikuntaresepti –hankkeen painopistealueet.
Ikäihmisten päivätoiminnassa on tällä hetkellä yksi ohjaaja. Ryhmät ovat täynnä, eikä uusia asiakkaita ole voitu ottaa.
Tavoitteena on saada toinen ohjaaja päivätoimintaan.
Syksyllä (elokuussa) pidetään ikäihmisten palveluista yleisötilaisuus.
Laitoshoidon purkamista valmistellaan. Vanhusten palvelukeskuksen rakentaminen alkaa vuoden 2015 alkupuolella.
Vanhainkodin käyttöaste – tavoite on 95 %. Vanhainkoti säilyy 40 –paikkaisena yksikkönä. Talousarvio 2015 on
laadittu sillä olettamuksella, että paikkamäärä vähenee kuudella paikalla. Tässä huomioitiin sekä tulojen että
henkilöstön vähentyminen. Tästä johtuen laskennallinen ylitys talousarviossa tulee olemaan 150.000 euroa.
Selvitetään edelleen ikääntyneiden perhehoidon mahdollisuutta ja kuntalaisten kiinnostusta ryhtyä perhehoitajiksi.
Asiasta pidetään kuntalaisille infotilaisuus kevään aikana.
Koneellisen lääkkeenjaon selvitystyö jatkuu vuoden 2015 aikana.
Kuntouttavan työotteen käytön lisääminen mm. henkilöstön koulutuksen ja tiedottamisen kautta.
Limingassa ei ole enää kotona asuvia 20 % sotainvalideja ja näin ollen Valtiokonttorin korvauksia ei tulla saamaan.
Tästä aiheutuu 100.000 € tulojen vähentyminen vuoden 2015 talousarvioon.
Kotihoidossa asetetaan välittömälle asiakastyölle tavoitteet: kotipalvelu 60 % ja kotisairaanhoito 35 % työajasta.
Jokainen työntekijä suorittaa edelleen tietosuojakoulutuksen siihen hankitulla ohjelmalla. Sairaanhoitajat ja
lähihoitajat suorittavat lisäksi lääkehoidon tentin valvotusti. Vuonna 2015 valmistuu tietoturvallisuuden
omavalvontasuunnitelma.
Tuottavuusohjelman toimenpiteet
Toteutetut toimenpiteet
 Ympärivuorokautista valvontaa tarvitsevien ikääntyneiden hoiva keskitetään yhteen toimipisteeseen, joka
tällä hetkellä on Ala-Temmeksen vanhainkoti.
 Ikääntyneiden päivätoiminta on aloitettu, hoitajan vakanssi siirretty kotihoidosta
 Vanhuspalveluihin on laadittu kriteerit sekä kotihoitoon että ympärivuorokautiseen hoivaan
 Palvelutarpeen arviointi vanhuspalveluissa hyödyntäen RAIsoft-ohjelmistoa on aloitettu. RAI-mittaukset on
tehty kotihoidon asiakkaille ja vanhainkodin asukkaille.
 Vastuualueilla on seurattu sairauspoissaolojen määrää ja asiaa on käyty läpi tiimipalavereissa ja tarvittaessa
kehityskeskusteluissa poissaolojen vähentämiseksi
Suunnitteilla olevat ja toteutettavat toimenpiteet
 Vanhuspalveluiden kehittäminen ja kustannusrakenteen oikaiseminen => vuoteen 2016 mennessä
sopeutetaan kansallisen suosituksen mukaiseksi
 laaditaan konkreettinen suunnitelma kustannusrakenteen oikaisemiseksi vuosien 2014 – 2016 aikana
sisältäen laitoshoidon purkamisen ja avopalvelujen lisäämisen
 Palveluseteli vanhusten tehostettuun palveluasumiseen ja kotihoitoon
 Kotihoidon tehostaminen
 65-vuotiaiden terveystarkastukset
 Päivätoiminnan laajentaminen, päivätoimintaan toinen ohjaaja
10
Terveyspalvelut
Talousarvio 13 106 600 €
erikoissairaanhoito 9 161 500 €
terveyspalvelut erikoissairaanhoito poisluettuna 3 945 100 €
Toimintaympäristöanalyysi
 Limingassa palveluiden järjestämiseen vaikuttaa asukasmäärän kasvu sekä lasten ja nuorten suuri määrä.
Yleiskuvaus tehtäväalueen palveluista ja tarkoituksesta
Terveydenhuoltopalveluiden kautta kuntalaisille tarjotaan suositusten ja laatuvaatimusten mukaiset terveysneuvonnan,
avosairaanhoidon (vastaanottotoiminta, kuntoutus, laboratorio, röntgen, mielenterveyspalvelut),
terveyskeskussairaalan, suun terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut.
Tehtäväalueen yleistavoite
Yleistavoitteena on kuntalaisten terveyden edistäminen sekä hyvinvoinnin ja omatoimisuuden lisääminen.
Palvelut järjestetään asiakaslähtöisesti.
Tehtäväalueen keskeiset muutokset ja toimenpiteet suunnitelmakaudella
Tavoitteena on hoitotakuun toteutuminen sekä lakien ja asetusten noudattaminen.
Lasten laajennettu 4-vuotisneuvolatoiminta jatkuu mallin mukaisena. Myös muiden ikäryhmien laajennetut
terveystarkastukset pidetään asetuksen mukaisesti.
Ensimmäistä lasta odottavien perheiden valmennuksessa jatketaan vuonna 2014 alkanutta isätyötä.
Opiskelijaterveydenhuolto järjestetään asetuksen mukaisesti yhteistyössä II-asteen oppilaitosten kanssa. Säännöllinen
yhteistyö on aloitettu syksyllä 2014.
Oppilashuoltoryhmien kehittäminen on painopistealueena vuonna 2015.
Aloitetaan painonhallintaryhmä.
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityöryhmä toimii ohjaus- ja koordinaatioryhmänä kaikessa perheisiin
kohdistuvassa työssä.
Lapset puheeksi – menetelmän koulutukset jatkuvat ja kaikki työntekijät ovat tietoisia menetelmästä.
Suun terveydenhuollossa ennaltaehkäisevänä työnä tarkastetaan esikoululaiset. Lisäksi kehitetään yhteistyötä koulujen
terveydenhuollon opetuksen kanssa.
Suun terveydenhuollon ajanvarauksessa otetaan käyttöön takaisinsoittojärjestelmä.
Päivystysasetuksen muuttumisen myötä hammashoitolan aukioloajat muuttuvat ma - to 8-16 ja pe 8 - 15. Virka-ajan
ulkopuolinen päivystys järjestetään alueellisesti.
eArkisto ja eResepti ovat käytössä ja olemme mukana eArkiston seuraavien vaiheiden valmistelussa. Muun sähköisen
asioinnin kehittämistä seurataan.
Vuodeosastolla toimii pysyvästi oma erikoislääkäri. Kuntouttavaa työtä jatketaan 1½ fysioterapeutin ja kuntouttavan
työotteen kanssa. Osastolla tavoitteena on 98 % käyttöaste.
Sopimuskuntina jatkavat Tyrnävä ja Lumijoki, joista Tyrnävä on sitoutunut ostamaan 6 paikkaa.
Uusien tilojen ja syksyllä 2014 aloitetun HYVÄ POTKU-hankkeen myötä kehitetään vastaanottotyötä. Toukokuun
2015 loppuun mennessä on tavoitteena kiireettömälle vastaanotolle pääsy 14 vrk kuluessa. Lisäksi aloitetaan
INR-hoitajan vastaanotto sekä yritetään saada paljon palveluja tarvitsevat potilaat paremmin hallintaan.
Syksyllä 2015 laajennetaan saman mallin mukaisesti kehittämistyötä muihin yksiköihin.
Laboratorio siirtyy Nordlab-liikelaitokselle 1.1.2015.
Ultraäänitutkimukset tehdään Kempeleen terveyskeskuksessa Terveystalon sijaan. Röntgenlääkäri osallistuu lääkärien
röntgenpalaveriin 2 kk välein laadun varmistamiseksi.
11
Lasten- ja nuorten psykiatrisen hoidon tueksi yritetään saada nuorisopsykiatri Liminkaan yhdeksi päiväksi
kuukaudessa. Psykologeista toinen kohdistetaan koululle, toinen perheneuvolatyöhön ja sen kehittämiseen.
Jokainen työntekijä suorittaa edelleen tietosuojakoulutuksen siihen hankitulla ohjelmalla. Sairaanhoitajat ja
lähihoitajat suorittavat lisäksi lääkehoidon tentin valvotusti. Vuonna 2015 valmistuu tietoturvallisuuden
omavalvontasuunnitelma.
Yhteistyötä sosiaalipalveluiden kanssa tiivistetään sen muutettua saman katon alle terveyspalveluiden kanssa.
Kohteena on aluksi päihdetyön ja mielenterveyspotilaiden asumis- ja avopalvelut. Lisäksi ostetaan yhdessä
päihdetyöntekijän palveluja Liminkaan 2 päivää kuukaudessa.
12