Helsinki.fi Oikeustiede Yvv Kumppanit Harjoittelupaikat 2015

Transcription

Helsinki.fi Oikeustiede Yvv Kumppanit Harjoittelupaikat 2015
1
Yliopisto-opiskelijoiden harjoittelu vuonna 2015
5.3.2015/rp
Harjoittelua koskevat ohjeet
Oheisesta luettelosta ilmenevät Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille tarkoitetut
työharjoittelupaikat vuonna 2015. Tiedekunta myöntää harjoittelutukea vain luettelossa mainituille,
valitsemilleen työharjoittelupaikoille. Tämän vuoksi tiedekunta ei voi valitettavasti tukea opiskelijoiden
omatoimisesti hankkimia paikkoja. Julkisin varoin rahoitetun harjoittelujakson pituus voi olla vähintään yksi
ja enintään kolme kuukautta. Työnantajat voivat halutessaan maksaa harjoittelijalle yhden tai useamman
lisäkuukauden yliopiston tukeman jakson lisäksi. Yksittäinen opiskelija voi osallistua tuettuun harjoitteluun
vain kerran opiskeluaikanaan. Järjestelmän tarkoituksena on tarjota mahdollisimman monille opiskelijoille
tilaisuus osallistua tuettuun harjoitteluun.
Harjoittelijan palkka kokopäiväisessä harjoittelussa on vähintään 1165 €/kk. Työnantaja voi halutessaan
maksaa tätä korkeampaa palkkaa. Mikäli palkka poikkeaa edellä mainitusta harjoittelijan minimipalkasta, se
on yleensä mainittu hakuilmoituksessa, työnantajakohtaisissa tiedoissa. Kaikissa tapauksissa näin ei
välttämättä ole, sen vuoksi palkka on syytä selvittää viimeistään haastattelutilanteessa. Koska
harjoitteluajalta ei voida maksaa lomakorvauksia, on loma pidettävä vapaana. Harjoittelija on
palvelussuhteessa harjoittelupaikan tarjoajaan: hänet nimitetään määräajaksi joko virka- tai työsuhteeseen.
Harjoittelijan muut oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät valtion palvelussuhteissa noudatettavien virkaja työehtosopimusten mukaisesti.
Opiskelija voi tarvittaessa ottaa yhteyttä harjoittelupaikan yhteyshenkilöön. Hakemukset lähetetään
suoraan harjoittelupaikkaan joko kirjeitse, sähköpostitse tai Heli-järjestelmän kautta osoitteessa
valtiolle.fi. Jälkimmäisessä tapauksessa työpaikkakohtaisessa ilmoituksessa on pääsääntöisesti mainittu
työavain, numerosarja, jonka avulla löytää sähköisen hakulomakkeen. Harjoittelupaikkojen yhteystiedot ja
tehtävien kuvaukset ilmenevät oheisesta luettelosta. Harjoittelujakson päätyttyä opiskelija saa halutessaan
harjoittelusta opintopisteitä toimittamalla tiedekunnan opintotoimistoon täytettynä työharjoittelua
koskevan raporttilomakkeen, parin sivun esseen ja työtodistuskopion/työnantajan palautelomakkeen.
Hakuaika kaikkiin harjoittelupaikkoihin päättyy to 26.3.2015.
HARJOITTELUPAIKAT 2015
Erik Castrén -instituutti
Yhteyshenkilö: Reetta Toivanen
PL 4, 00014 Helsingin yliopisto
Puhelin: 050 3185281
Sähköpostiosoite: [email protected]
http://www.helsinki.fi/project/glocal/
Harjoittelijan tärkeimmät työtehtävät:
2
Etsimme harjoittelijaa Suomen Akatemian tutkimusprojektiin "Glokaalia" hallintaa: ihmisoikeuskäsitteiden
kansankielistämisen merkityksistä ja seuraamuksista, jossa selvitetään hyvinvointia ja osallisuutta
monietnisissä ja -kielisissä kunnissa. Tutkimus sijoittuu antropologian ja kansainvälisen oikeuden
välimaastoon. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu haastatteluaineiston purku ja käsittely, taustatiedon etsintä
sekä muut laadulliseen tutkimukseen kuuluvat työtehtävät.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
Parhaimmat valmiudet tehtävään on opintojensa loppuvaiheessa olevalla oikeustieteilijällä. Harjoittelijan
tulee hallita Microsoft Office ohjelmien käyttö. Venäjän kielen taito katsotaan eduksi.
Toivottu harjoittelun ajankohta: mahdollisimman pian
Harjoittelun kesto: 2-3 kk
Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Alvar Aallon katu 8, PL 156, 60101 Seinäjoki
www.ely-keskus.fi
Outi Leppiniemi
email: [email protected]
Ojitusasioiden harjoittelija
Harjoittelijan tehtävänä on kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille suunnatun oppaan valmistelu. Oppaan
aiheena on vesilainsäädännön edellyttämä ja lähinnä kuntien ympäristösuojeluviranomaisten vastuulla
oleva ojitus- ja maankuivatusasioiden hoitaminen ja kiista-asioiden ratkaiseminen. Tehtävään kuuluu
aineiston keräämistä, ml. esimerkkejä kiistatapauksista ja niiden ratkaisuista, kuntien ja ELY-keskuksen
asiantuntijoiden haastatteluja sekä oppaan laatimista. Hakijalta odotamme hyvää suomenkielen kirjallista
osaamista, maankuivatuksen /ojituksen perustietoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Kokemus
vastaavista tehtävistä ja vesilainsäädännöstä sekä hyvät vuorovaikutustaidot katsotaan eduksi.
Ajankohta ja kesto: noin 3 kk, 1.5. - 30.9.2015 välisenä aikana sopimuksen mukaan
Palkka: Harjoittelijapalkka 1660 € / kk
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Korkeakoulun harjoittelutuki suotava
(mikäli tuen saaminen on varmistettu, siitä voi ilmoittaa hakemuksessa.
Ilmoituksen lisätiedot: Hakemukset ja lisätietoja sähköpostitse: [email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue, Sosiaalihuoltoyksikkö
Ratapihantie 9
00520 Helsinki
www.avi.fi/etela
Ylitarkastaja Riikka Jackson
p. 0295 016 497
email: [email protected]
Harjoittelijan tehtävänä on sosiaalihuoltoa koskevien kantelujen valmistelu, selvityspyyntöjen teko sekä
muut kanteluihin liittyvät tehtävät.
Harjoittelijalta edellytetään hyviä kirjallisia taitoja, kiinnostusta julkishallinnon- ja sosiaalihuollon
juridiikkaan sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
3
Ajankohta ja kesto: Kevät 2015, 3 kk.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Etelä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue, sosiaalihuoltoyksikkö
Ylitarkastaja Hanna Kujanpää
Birger Jaarlin katu 15, 13100 Hämeenlinna
www. avi.fi/etela
Puhelin: 0295 016 474
Sähköpostiosoite: [email protected]
Harjoittelijan pääasiallisena tehtävänä on osallistua sosiaalihuollon kanteluasioiden valmisteluun ja
ratkaisuesitysten kirjoittamiseen. Harjoittelijalta edellytetään kiinnostusta hallinto- ja sosiaalioikeuteen.
Lisäksi edellytetään oma-aloitteisuutta, hyvää kirjallista ilmaisutaitoa sekä yhteistyökykyä.
Ajankohta ja kesto: Kevät-syksy 2015, ajankohdasta sovitaan ohjaajan kanssa, 3 kk
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
Birger Jaarlin katu 15, 13100 Hämeenlinna
www.avi.fi/etela
Sami Kärnä, OKT
p. 0295 016 149
email: [email protected]
Harjoittelijan tehtävänä on perehtyä opetustoimen oikeusturvatehtäviin ohjaajan opastamana.
Harjoittelijalla on tilaisuus perehtyä oikeudellisten ratkaisujen laatimiseen ja niiden pohjaksi tulevien
selvitysten hankkimiseen. Saavutettua perehtyneisyyttä ratkaisun laatimiseen voi harjoittelija hyödyntää
jatkossa muun muassa erilaisissa lainkäyttötehtävissä, kuten tuomioistuinauskultoinnissa tai esittelijä
tehtävissä hallinto-oikeudessa tai muussa viranomaisessa.
Harjoittelun asianmukaista suorittamista auttaa, mikäli opiskelija on suorittanut ainakin hallinto-oikeuden
opinnot sekä mahdollisesti muita tehtävän suorittamista tukevia oikeudenalojen opintoja. Lisäksi
edellytetään oma-aloitteisuutta, hyvää kirjallista ilmaisua, aktiivisuutta sekä yhteistyötaitoja.
Ajankohta ja kesto: ensisijaisesti huhtikuu-kesäkuu 2015, myös muu ajankohta mahdollinen.
Yhteensä 3 kk. Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Etelä-Suomen rikosseuraamusalue
Ristikkokatu 6 A, 00580 Helsinki
Lakimies Heli Tamminen
Puhelin: 050-442 0892
Sähköpostiosoite: [email protected]
Harjoittelijan tehtävänä on valmistella vankien tekemiä oikaisuvaatimuksia ja kanteluita sekä avustaa
aluekeskuksen notaaria ja lakimiestä. Tehtävien vaikeus ja itsenäisyys edellyttävät, että oikeusnotaarin
tutkinto on suoritettu ja opinnot ovat muutoinkin loppuvaiheessa.
Ajankohta ja kesto: 1.6. - 31.8.2015
Palkka: 1600 € / kk
4
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi
Helsingin oikeusaputoimisto yleinen edunvalvonta
PL 79 (Pasilanraitio 9 b)
00241 HELSINKI
www.oikeus.fi/oikapu/helsinki
Tuija Viljanen, osastosihteeri
p. 029 56 52002
email: [email protected]
Yleisten edunvalvojien ja edunvalvontasihteereiden avustaminen juridisissa ja edunvalvontaan liittyvissä
käytännön asioissa (esim. asiakirjojen laadinta, perukirjojen valmistelu, päämiesten omaisuuden hoitoon
liittyvät tehtävät, selvitysten ja oikaisupyyntöjen laatiminen ym.) sekä asiakirjojen ja tiedostojen ylläpitoon
liittyvät tehtävät.
(Harjoittelupaikka)
Ajankohta ja kesto: 1.6 - 31.8.2015
Ilmoituksen lisätiedot: Katso lisätietoja yleisestä edunvalvonnasta osoitteesta
www.oikeus.fi/oikapu/helsinki.
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteesta www.valtiolle.fi.
Hakemuksen ja CV:n pyydämme toimittamaan osoitteella: [email protected]
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Helsingin syyttäjänvirasto
2 harjoittelupaikkaa
Yhteyshenkilö: Tuula Kallio
Lähiosoite: Porkkalankatu 13, 00180 Helsinki
Puhelin: 0295622100
Fax: 0295622314
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.oikeus.fi
Ilmoitamme paikat Heli-järjestelmässä osoitteessa valtiolle.fi, ilmoituksen työavain on 150-389-14.
Harjoittelijan tärkeimmät työtehtävät:
Harjoittelijan tehtäviin kuuluu kihlakunnansyyttäjien avustaminen haastehakemusten ja muiden
syyteharkintaan kuuluvien asiakirjojen valmistelussa sekä avustaminen valitusten ja vastausten
valmistelussa. Lisäksi tulevat muut mahdolliset tehtävät.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
Toivomme harjoittelijaksi Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan oikeustieteen opintojen
loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa, jolla on suoritettuna rikos- ja prosessioikeus sekä etenkin täydentäviä ja
syventäviä opintoja ko. aineissa. Hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito ovat tarpeen. Englannin ja
ruotsin kielen taito sekä muu kielitaito luetaan eduksi.
Toivottu harjoittelun ajankohta: 1.6.-31.8.2015
Harjoittelun kesto: 3 kk
Työnantajan maksama bruttopalkka ilman sivukuluja / kk: 1400
5
Palkka-asioista päättävän henkilön nimi ja yhteystiedot:
Kihlakunnansyyttäjä Kaisa Ahla, Porkkalankatu 13, 00180 Helsinki, puh. 02956 22338, [email protected].
Henkilöstösihteeri Tuula Kallio, Porkkalankatu 13, 00180 Helsinki, puh. 02956 22208, [email protected].
Päätös toivotaan lähetettävän kummallekin yhteyshenkilölle ennen julkaisua.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Helsingin yliopisto/Tutkimuksen toimiala
PL 33 (Yliopistonkatu 4), 00014 Helsingin yliopisto
http://www.helsinki.fi/tutkimuksen-toimiala/
Jarkko Reittu
p. 050 4160 469
email: [email protected]
Helsingin yliopiston Laki- ja yritysyhteistyöpalvelujen lakimiehet tarjoavat monipuolisesti lakipalveluita
tutkimushankkeisiin liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä. Palveluihin kuuluu muun muassa tutkimuksen
rahoitus- ja yhteistyösopimusten laadinta ja kommentointi, tutkimustulosten kaupallistamiseen ja muuhun
hyödyntämiseen liittyvät sopimukset ja sopimusneuvottelut sekä keksintöihin ja muihin
immateriaalioikeuksiin liittyvä oikeudellinen neuvonta. Haemme lakimiesharjoittelijaa toimimaan ryhmän
lakimiesten apuna eri projekteissa, sopimusneuvotteluissa ja neuvontatilanteissa. Työtehtävät painottuvat
sopimus- ja immateriaalioikeudellisiin kysymyksiin ja liittyvät usein haastaviin kansainvälisiin yhteistyö-,
tutkimus- ja lisenssisopimusjärjestelyihin. Näiden lisäksi harjoittelija avustaa tutkimukseen liittyvän
sääntelyn tulkinnassa ja neuvonnassa. Harjoittelijan työnkuva on itsenäinen ja työtehtävät vastaavat
vastavalmistuneen lakimiehen työtehtäviä. Harjoittelupaikka tarjoaa opiskelijalle erinomaisen
mahdollisuuden kehittää sopimus- ja immateriaalioikeuden osaamista.
Ideaali hakija on opintojensa keski- tai loppuvaiheessa ja tuntee vähintään perusteet sopimus- ja
immateriaalioikeudesta. Edellytämme harjoittelijalta oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn,
hyvää asennetta ja motivaatiota oppia uutta. Lisäksi arvostamme aiempaa työkokemusta edellä mainituilta
oikeudenaloilta, mutta myös muu työkokemus katsotaan eduksi. Työtehtävien hoitaminen vaatii hyvää
suomen- ja englanninkielen taitoa.
Ajankohta ja kesto: 1.6. - 31.8.2015 tai sopimuksen mukaan
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Itä-Suomen syyttäjänvirasto
Johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Pohjalainen
Puhelin:029 56 27013, [email protected]
Hallintosihteeri Matleena Sandberg
Puhelin: 029 56 27016, [email protected]
Valtion virastotalo, 3 krs, PL 168, Raatihuoneenkatu 5, 50100 Mikkeli
Harjoittelun aikana perehdytään kattavasti rikosasioiden elinkaareen syyttäjänvirastossa.
Harjoittelutehtäviin kuuluu rikosasian elinkaareen kuuluvat toimenpiteet syyttäjänvirastossa eri vaiheineen.
Keskeinen tehtävä on haaste-hakemusten ja syyttäjän ratkaisujen luonnostelu kihlakunnansyyttäjien
ohjauksessa. Tehtäviin kuuluu tarvittaessa myös syyttäjien avustaminen käräjäoikeuden ja hovioikeuden
istunnoissa ja istuntojen seuraamista. Harjoittelussa saa hyvän kokonaiskuvan rikosasian käsittelystä
syyttäjänvirastossa. Harjoittelupaikka on Mikkelin tai Kuopion toimipaikassa.
Odotamme oikeustieteen opintojen olevan sellaisessa vaiheessa, että rikos- ja prosessioikeuden pakolliset
aineopinnot on suoritettu.
Kolme kuukautta kestävä harjoittelu sijoittuisi 1.5.2015 – 30.9.2015 väliseksi ajaksi.
6
Harjoittelijan palkka on 1.400 euroa kuukaudessa. Helsingin Yliopiston ratkaistua tukemiensa
harjoittelijoiden sijoittumisen julkaisemme harjoittelu-paikkailmoituksen sivustolla, jota järjestelmää
käyttäen harjoitteluun kiinnostuneita pyydetään jättämään hakemuksensa.
150-126-15
Itä-Uudenmaan maistraatti, Vantaan yksikkö
Kielotie 15, PL 112
01301 Vantaa
www.maistraatti.fi
Tiina Rintamäki-Ovaska, henkikirjoittaja, vastuualueen päällikkö
p. 02955 36487
email: [email protected]
Itä-Uudenmaan maistraatti vastaa valtion paikallisviranomaisena toimialueensa holhoustoimen
edunvalvontapalveluista. Maistraatilla on kolme yksikköä, jotka toimivat Vantaalla, Hyvinkäällä ja
Porvoossa.
Esimerkkeinä maistraatin holhoustoimen tehtävistä ovat holhoustoimilain mukaisen edunvalvonnan
tarpeen selvittäminen, edunvalvojan määrääminen ja edunvalvojan hakeminen käräjäoikeuteen tehtävällä
hakemuksella. Maistraatti toimii lisäksi edunvalvontavaltuutuksia vahvistavana viranomaisena. Maistraatti
myös valvoo edunvalvojien toimintaa. Valvonta tapahtuu pääasiassa holhoustoimilain mukaisessa
lupamanettelyssä, jossa edunvalvoja hakee luvan erikseen laissa määrätyille oikeustoimille sekä
edunvalvojan antaman vuositilin avulla.
Tarjottava harjoittelu tapahtuu maistraatin Vantaan yksikössä Tikkurilassa.
Harjoittelijan pääasiallinen tehtävä on osallistua holhoustoimilain mukaisten edunvalvojien
määräämisten, lupa-asioiden ja edunvalvontavaltuutusten selvitys- ja valmistelutyöhön. Työhön voi
kuulua päätösehdotusten esittelyä. Myös muita holhoustoimen tehtäviä voi kuulua toimenkuvaan tarpeen
mukaan. Tarkat työtehtävät määräytyvät valittavan osaamisen mukaan.
Harjoittelijalta toivotaan opintoja ja kiinnostusta seuraavista oikeudenaloista: holhousoikeus, perhe- ja
perintöoikeus, hallinto-oikeus ja sosiaalioikeus.
Maistraatin toimialue on kaksikielinen (suomi, ruotsi) ja enemmistön kieli on suomi. Pääasiallisesti
ruotsinkielinen palvelu tapahtuu maistraatin Porvoon yksikössä, mutta ruotsin kielen vähintään välttävä
osaaminen luetaan eduksi.
Lisätietoa maistraatista saa osoitteesta www.maistraatti.fi
Ajankohta ja kesto: 1.5.-15.8.2015
Palkka: bruttopalkka 1400 e/kk ilman sivukuluja
työskentelystä valtiolla osoitteessa www.valtiolle.fi
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto
Seija Paljakka
Kielotie 21, 01300 Vantaa
Puhelin: 029 56 23206
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.oikeus.fi/sy/ita-uusimaa
7
Harjoittelijan pääasialliset työtehtävät:
Ensisijaisesti kihlakunnansyyttäjien avustamista haastehakemusten, syyttämättäjättämispäätösten sekä
muiden syyteharkintaan kuuluvien asiakirjojen valmistelussa.
Hakijalta odotamme:
Toivomme harjoittelijaksi oikeustieteen opintojen loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa, jolla on suoritettuna
rikos- ja prosessioikeus. Hyvä suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito ovat tarpeen. Englannin ja ruotsin
kielen taito sekä muu kielitaito luetaan eduksi.
Ajankohta ja kesto: 1.6.2015 - 31.8.2015
Palkka: 1400 € / kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Keskusrikospoliisi
Poliisilakimies Markus Välimäki ja rikostarkastaja Pirkka Kuusela
Jokiniemenkuja 4 (PL 285), 01370 Vantaa
Puhelin: 0295486814 029548656
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.poliisi.fi/krp
Harjoittelija toimii Keskusrikospoliisin Esikunnassa oma-aloitteisena valmistelijana seuraaviin
oikeudenaloihin kuuluvissa asioissa: rikosoikeus, prosessioikeus, hallinto-oikeus ja siviilioikeus mm.
sopimusoikeuden osalta. Harjoittelijan käytännön tehtävät liittyvät mm. hallintokanteluiden
vastaamisvalmisteluihin, erilaisiin lausuntoihin ja niiden valmistelutehtäviin, laillisuusvalvontaan sekä
esitutkinnan oikeudelliseen tukemiseen. Jossain määrin arvioitavaksi tulee myös virkamiesoikeuteen ja
hankintatoimeen liittyviä kysymyksiä.
Harjoittelijalta odotetaan kykyä oikeudelliseen ajatteluun erityisesti rikos- ja prosessioikeuden alalta,
riittävää englannin ja ruotsin kielen taitoa sekä tietoteknisiä taitoja esim. tekstinkäsittelyn ja muiden
toimisto-sovellusten osalta.
Ajankohta ja kesto: huhti-syyskuu, 3 kk (huomioidaan harjoittelijan toiveet)
Palkka: 1154-1500 €/kk riippuen opintojen vaiheesta.
Lisää valtiolla työskentelystä osoitteessa: www.valtiolle.fi
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Keskusrikospoliisi
Rikostarkastaja Laura Niemi
Jokiniemenkuja 4 (PL 285), 01370 Vantaa
Puhelin: 0295 486818
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.poliisi.fi/krp
Keskusrikospoliisin Tiedusteluosastossa toimiva Rahanpesun selvittelykeskus tarjoaa monipuolisen
asiantuntijatehtävän sekä näköalapaikan poliisihallintoon. Harjoittelija osallistuu mm. rahanpesun
estämistä ja selvittämistä koskevien lausuntojen laatimiseen koti- ja ulkomaisille viranomaisille sekä
avustaa rahanpesun selvittelyssä.
Harjoittelijan edellytetään olevan loppuvaiheessa oleva oikeustieteen opiskelija, joka suorittaa syventäviä
opintoja rikosoikeudessa (muita hakemuksia ei oteta huomioon). Tehtävä edellyttää hyvää englannin
kirjallista ja suullista taitoa, muu kielitaito luetaan eduksi. Lisäksi tehtävässä tarvitaan tietotekniikan
perustaitoja.
8
Ajankohta ja kesto: 15.5. – 31.8.2015 välisenä aikana, 3 kk
Palkka: 1154-1500 €/kk (riippuen opintojen vaiheesta)
Kokonaispalkka on 1154-1500 €/kk.
Lisää valtiolla työskentelystä osoitteessa: www.valtiolle.fi
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Konkurssiasiamiehen toimisto
Toimistopäällikkö Pekka Pulkamo
Ratapihantie 9, 00520 HELSINKI
Puhelin: 02956 65111
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.konkurssiasiamies.fi
Konkurssipesien hallinnon ja yrityssaneerausmenettelyjen valvonnan avustavat tehtävät jne.
Muutama vuosi oikeustieteen opintoja. Tietotekniikan perusvalmiudet. Kiinnostus insolvenssioikeuteen.
Ajankohta ja kesto: kesä 2015, sopimuksen mukaan. Kesto: 3 kk.
Palkka: Bruttopalkka ilman sivukuluja 1.400 €/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Korkein Hallinto-oikeus
Harjoittelijoiden määrä: 2
Yhteyshenkilö: Notaari Paula Kilponen
Fabianinkatu 15, 00130 Helsinki
Puhelin: 029 56 40200
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.kho.fi
Työtehtävät:
Asiakaspalvelutehtäviä kirjaamossa ja muita kirjaamon tehtäviä, esim. asiakirjojen merkitsemistä
asianhallinta-järjestelmään sekä lainkäytön valmistelutehtäviä jaostolla, kuten selitysten ja lausuntojen
hankkimista valitusasioissa ja esittelijöiden avustamista.
Ajankohta ja kesto: 3 kk harjoittelu 1.5.-31.8.2015 välisenä aikana
Palkka: 1600 euroa/kk
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------KORKEIN OIKEUS
HÖGSTA DOMSTOLEN
Korkein oikeus (2 harjoittelupaikkaa). Harjoittelupaikat on tarkoitettu Helsingin yliopiston
oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.
Yhteyshenkilöt: kansliapäällikkö Sinikka Tuomi, puh. 02956 40110 sekä (työn sisältöä koskevat kysymykset)
esittelijäneuvokset Tommi Vuorialho, puh. 02956 40080 ja Heli Sankari, puh. 02956 40054.
Yhteyshenkilöiden sähköpostiosoite: [email protected]
Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 3, 00170 Helsinki
Suomen perustuslain mukaan korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa.
Korkein oikeus on ennakkopäätöstuomioistuin, joka antaa ratkaisuja tulkinnanvaraisissa
lainsoveltamistilanteissa. Ennakkopäätöksillä annetaan oikeusohjeita tulevien vastaavanlaisten
oikeusriitojen varalle ja pyritään varmistamaan, että tuomioistuimet eri puolilla maata tulkitsevat lakia
samalla tavalla.
9
Työ korkeimmassa oikeudessa antaa hyvän mahdollisuuden tutustua tuomioistuinlaitoksen toimintaan sekä
ajankohtaisiin kysymyksiin niin siviili-, rikos- kuin prosessioikeudenkin alalla.
Harjoittelijan tärkeimmät työtehtävät:
Korkeakouluharjoittelijoiden työhön kuuluu erilaisia lainkäyttöasioiden valmisteluun liittyviä tehtäviä kuten
tiedonhakuja, oikeuslähteiden kokoamista, muistioiden laatimista sekä esittelijöiden avustamista muissa
vaihtuvissa tehtävissä.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
Toivomme, että hakijat ovat edenneet opinnoissaan syventävään vaiheeseen. Edellytämme valittavilta
hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Englannin ja ruotsin kielen taito sekä muu kielitaito
luetaan eduksi.
Toivottu harjoitteluajankohta: 1.5.2015–31.8.2015
Harjoittelun kesto: 3 kk
Harjoittelun palkkaus: harjoittelijan palkka kokopäiväisessä harjoittelussa on 1 600 €/kk.
Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen valtiolle.fi –sivuston kautta. Työavain 150-81-15 ohjaa
suoraan ilmoitukseen. Voit kuitenkin hakea harjoittelupaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan
osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan harjoittelupaikan työavain.
Korkeimman oikeuden postiosoite on PL 301, 00171 Helsinki ja kirjaamon käyntiosoite on Pohjoisesplanadi
3. Voit toimittaa hakemuksesi myös sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Kuluttajariitalautakunta
Yhteyshenkilö: Annaliisa Ahlroth
Osoite: Hämeentie 3 B, 00580 Helsinki (PL 306)
Puhelin: 029 56 65209
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.kuluttajariita.fi
Ilmoituksen numero: 2921
Valitusasioiden valmistelu, joka tapahtuu käymällä kirjeenvaihtoa riidan osapuolten kesken.
Päätösehdotusten laatiminen kuluttajariitalautakunnan jaostoille ja jaostojen istuntoihin
osallistuminen. Kuluttajaoikeusneuvojien tiedusteluihin vastaaminen.
Opiskelijan opinnot ovat loppuvaiheessa. Työ ei sovi opiskelijalle, jonka suomenkielentaito ei ole täysin
sujuvaa.
Ajankohta ja kesto: 1.6. - 31.8.2015, 3 kuukautta
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Liikenne- ja viestintäministeriö
Yhteyshenkilö: Juhani Damski
Eteläesplanadi 16, PL 31, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0295 34 2500
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.lvm.fi
Harjoittelijan tärkeimmät työtehtävät ovat avustavan lakimiehen tehtävät ministeriössä. Harjoittelija
valmistelee mm. hallintopäätöksiä, oikeudellisia selvityksiä, ministeriön lausuntoja, eduskunnalle
annettavia vastauksia, sekä osallistuu ohjaus- ja muiden työryhmien työhön. Harjoittelija osallistuu
10
monipuolisesti mm. Ilmatieteen laitoksen tulosohjaukseen, hallinnonalan valmius- ja varautumisasioiden
käsittelyyn sekä valtion erityistehtäväyhtiöiden omistajaohjaukseen.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, lainvalmistelutyötä tekevien
urapolkuja ja kansainvälisyysnäkökulmaa.
Ajankohta ja kesto: 1.3. - 30.6.2015 / 4 kk
Palkka: 1 300,- € / kk
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi
Liikenne- ja viestintäministeriö
Yhteyshenkilö: Mikael Åkermarck
Eteläesplanadi 16-18, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0400 533847
Sähköpostiosoite: [email protected] . Hakemukset tulee toimittaa sähköpostiosoitteeseen.
Harjoittelijan tärkeimmät työtehtävät:
Harjoittelupaikka on liikenne- ja viestintäministeriön viestintäpolitiikan osastolla. Osasto vastaa muun
muassa infrastruktuurin eli viestintäverkkoihin liittyvästä lainsäädännöstä, tietosuoja- ja
tietoturvakysymyksistä, viestintäpalveluiden saatavuuden edistämisestä, taajuuspolitiikasta sekä radio- ja
televisiotoiminnan lainsäädännöstä. Viestintäpolitiikan osasto jakautuu kolmeen yksikköön
(viestintämarkkinat, viestinnänperuspalvelut ja internetpalvelut).
Harjoittelijan tehtäviin kuuluvat osaston yksiköiden avustavat tehtävät. Tehtäviin sisältyy muun muassa
tietoyhteiskuntapolitiikan hoitoon liittyviä tehtäviä, joita ovat esimerkiksi sidosryhmäyhteistyö, kampanjat
ja tapahtumat, sähköisen viestinnän lainsäädännön valmistelussa avustaminen sekä erilaiset tutkimukset ja
selvitykset. Harjoittelijalla on mahdollisuus oman kiinnostuksen ja osaamisen kautta vaikuttaa työtehtäviin
ja niiden sisältöön.
Harjoittelu viestintäpolitiikan osastolla on loistava näköalapaikka ministeriön arkeen ja mahdollistaa laajaalaisen perehtymisen ajankohtaisiin ilmiöihin tietoyhteiskunnan ja viestinnän alalla.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi –
teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, lainvalmistelutyötä tekevien
urapolkuja ja kansainvälisyysnäkökulmaa.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
- kiinnostus ja mahdollinen perehtyneisyys hallinto-, valtiosääntö-, viestintä- ja informaatio-oikeuden alaan
- reipas, oma-aloitteinen, ulospäin suuntautunut, yhteistyökykyinen ote asioiden hoitamiseen
- kielitaitovaatimus: työtehtäviin sisältyy paljon kirjoittamista, joten harjoittelijoilta edellytetään yleisesti
hyvää kirjallista ja suullista ilmaisukykyä sekä erinomaista englanninkielen ja hyvän ruotsin kielen taitoa.
Muu kielitaito katsotaan eduksi.
Toivottu harjoittelun ajankohta: Harjoittelijat otetaan kolmen tai neljän kuukauden jaksoihin vuoden 2015
aikana. Hakemuksen tulisi sisältää hakijan ensisijainen toive aloituspäivämääräksi.
Harjoittelun kesto: 3 - 4 kuukautta
Harjoittelijan bruttopalkka ilman sivukuluja /kk: 1 300,- €
Palkkausta ja muita asioita koskevat lisätiedot:
Palkka-asioita hoitavan henkilön nimi ja yhteystiedot:
Henkilöstösihteeri Hanna Ilpala, puh. 040 752 4551, s-posti [email protected]
11
Huom: Toivomme hakemuksen toimitettavan ennakkoon, vaikka yliopiston tukirahoituksen käsittely on
kesken.
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteesta www. valtiolle.fi.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen turvallisuus ja ympäristö
029 534 2081
Yhteyshenkilö: yksikön johtaja, lainsäädäntöneuvos Kirsi Miettinen, 0295 34 2570, [email protected]
Hakemukset osoitteella: [email protected]
Olemme noin 15 rautaisen julkishallinnon ammattilaisen työyhteisö. Yksikön nimen mukaisesti
huolehdimme siitä, että kaikkien liikennemuotojen (ilmailu, merenkulku, tieliikenne, rautatieliikenne)
turvallisen sujumisen perustana oleva sääntely on kunnossa. Valmistelemme mm.
tieliikennelainsäädännön kokonaisuudistusta ja edistämme liikenteen robotiikkaa, eli esimerkiksi
automaattisten autojen ja miehittämättömien ilma-alusten käyttöä.
Olemme varsinainen lainsäädäntötehdas. Meillä myös harjoittelijat pääsevät mukaan tositoimiin eli
osallistumaan vireillä olevien säädöshankkeiden valmisteluun, tekemään kansainväliseen ja EUyhteistyöhön liittyviä selvityksiä ja muistioita, järjestämään kokouksia ja osallistumaan niihin aktiivisesti,
valmistelemaan lausuntoja ja päätösesityksiä sekä paljon muuta.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelu tutuksi –
teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, lainvalmistelutyötä tekevien
urapolkuja ja kansainvälisyysnäkökulmaa.
Harjoittelijalta toivotaan kansallisen ja unionitason päätöksentekojärjestelmän ja valtiosopimusten
täytäntöönpanomenettelyjen pääpiirteinen tuntemus. Hyvä suomen kielen taito sekä riittävä ruotsin ja
englannin kielen taito. Lisäksi muu kielitaito luetaan eduksi. Hyvät tietotekniset taidot. Yhteistyökykyinen,
oma-aloitteinen ja luotettava.
Toivottu harjoittelun ajankohta: elo-syyskuu tai sopimuksen mukaan
Harjoittelun kesto: 3-(4) kk
Länsi-Uudenmaan maistraatti
Hallintopäällikkö Nina Majuri
Itätuulentie 1, PL 49, 02101 Espoo
Puhelin: 029 55 36343
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.maistraatti.fi
Työtehtävä sijoittuu Espoon yksikköön. Tehtävässä hoidetaan edunvalvojien toiminnan jälkikäteistä
valvontaa tarkastamalla holhoustoimilain mukaisia vuosi- ja päätöstilejä päämiehen omaisuuden
hoitamisesta. Lisäksi tehtävään kuuluu vähäisissä määrin edunvalvojan määräämis- ja lupa-asioiden
käsittelyä. Ruotsin ja englannin kielen taito on suotavaa.
Till uppgifterna hör inspektering av intressebevakarnas verksamhet i form av granskning av års- och
slutredovisningar över förvaltning av huvudmans egendom. Dessutom hör det, men i mindre utsträckning,
till uppgifterna att handlägga ärenden som gäller förordnande av intressebevakare och tillstånd. Kunskaper
12
i svenska och engelska är önskvärda.
Ajankohta ja kesto: 1.6.-31.8.2015
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto
Hallintosihteeri Anne Rodas
Vitikka 1 B 1, 02630 Espoo
Puhelin: 029 56 21015
Sähköpostiosoite: [email protected]
Työn painopisteenä on haastehakemusten valmistelu syyttäjille.
Työhön voi kuulua myös rangaistusvaatimusten vastustamisten vastaanottoa ja erilaisia toimistotöitä.
Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirastolla on päätoimipaikka Espoossa ja palvelutoimistot Lohjalla ja
Raaseporissa. Virastossa työskentelee 26 syyttäjää ja 10 sihteeriä. Syyttäjälaitokseen kuuluu Helsingissä
sijaitseva Valtakunnansyyttäjänvirasto sekä 11 syyttäjänvirastoa. Syyttäjänvirastoilla voi olla päätoimipaikan
lisäksi palvelutoimistoja. Syyttäjälaitoksen palveluksessa on yhteensä noin 530 virkamiestä.
Harjoittelijaksi haetaan oikeustieteellisen tiedekunnan rikos- ja prosessioikeuden pakolliset aineopinnot
suorittanutta opiskelijaa, jolla on hyvät atk:n perusvalmiudet.
Ajankohta ja kesto: 1.6.2015 - 31.8.2015
Palkka: 1400 euroa/kk
150-126-15
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Maahanmuuttovirasto/Migri
Henkilöstösuunnittelija Niina-Marika Linnala
PL 18 (Panimokatu 2 A), 00581 HELSINKI
http://www.migri.fi
Puhelin: 0295 419 444
Sähköpostiosoite: [email protected]
Maahanmuuttovirasto eli Migri on Sisäministeriön alainen virasto, joka käsittelee ja ratkaisee
maahantuloon, maassa oleskeluun, pakolaisuuteen sekä Suomen kansalaisuuteen liittyviä asioita.
Työtehtävinä ovat avustavat tehtävät ohjeistuksen ja tietokantojen sisältöjen päivittämisessä sekä
mahdolliset muut tehtävät harjoittelijan opiskelutausta ja kokemus huomioon ottaen.
Harjoittelijalta odotetaan ATK-perusvalmiuksia sekä suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa. Muu
kielitaito katsotaan eduksi.
Työtehtävistä lisätietoja antaa tulosalueen johtaja Kristiina Simonen, p. 0295 419 382.
Ajankohta ja kesto: 3 kk:n harjoittelu, kesä 2015
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Maa- ja metsätalousministeriö
Lainsäädäntöneuvos Timo Rämänen
13
Mariankatu 23 (PL 30), 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0295 16 2197
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.mmm.fi
Harjoittelijan tehtävänä on avustaa projektiluontoisissa tehtävissä (MMM:n ruokaosaston toimialaan
kuuluvan lainsäädännön valmistelussa) sekä muissa maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston
oikeudelliselle yksikölle kuuluvissa hallinnollisissa asioissa. Englannin ja ruotsin kielen taito sekä
perusvalmiudet tietotekniikasta.
Ennen nimityspäätöksen tekemistä tullaan harjoittelijaksi valittavan suostumuksella tekemään
perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Ajankohta ja kesto: Kesäkuu - elokuu 2015
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Markkinaoikeus
Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
www.markkinaoikeus.fi
kansliapäällikkö Elisa Kumpula
p. 0503628565
email: [email protected]
Valmistelevan jäsenen avustaminen hankinta-asioiden valmistelussa markkinaoikeuden istuntoon
sekä muut valmistelutehtävät markkinaoikeuden eri asiaryhmien osalta.
Tehtävä soveltuu parhaiten oikeustieteen maisterin tutkinnon loppuvaiheen opiskelijalle.
Perehtyneisyys julkisiin hankintoihin esim. aikaisemman työkokemuksen, notaarityön tai gradun
kautta katsotaan eduksi.
Ajankohta ja kesto: 6 kk vuonna 2015
Työn luonne: Kokoaikatyö
Palkka: 1500 €/kk
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Etusija opiskelijoilla, jotka saavat
yliopistonsa harjoittelutukea. Markkinaoikeus tarjoaa työntekijöilleen palkan lisäksi lounastuen
(enint. 25 %) ja virikeseteleitä.
Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Ilmoituksen lisätiedot: Lisätietoja markkinaoikeudesta www.markkinaoikeus.fi.
Pyydämme hakemukset ensisijaisesti sähköpostitse: [email protected]. Liitä hakemukseesi
opintosuoritusrekisteriote.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Markkinaoikeus
Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
www.markkinaoikeus.fi
kansliapäällikkö Elisa Kumpula
14
p. 0503628565
email: [email protected]
Valmistelevan jäsenen avustaminen hankinta-asioiden ja markkinaoikeuden muiden asiaryhmien asioiden
valmistelussa markkinaoikeuden istuntoon erityisesti ruotsin kielellä vireille tulleiden asioiden osalta sekä
muut valmistelu- ja käännöstehtävät (suomesta ruotsiin).
Tehtävä soveltuu parhaiten oikeustieteen loppuvaiheen opiskelijalle. Perehtyneisyys julkisiin hankintoihin
tai muihin markkinaoikeuden asiaryhmiin esim. aikaisemman työkokemuksen, notaarityön tai gradun
kautta katsotaan eduksi.
Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää äidinkielentasoista ruotsin ja suomen kielten taitoa.
Ajankohta ja kesto: 6 kk vuonna 2015
Palkka: 1500 €/kk
Markkinaoikeus tarjoaa työntekijöilleen palkan lisäksi lounastuen (enint. 25 %) ja virikeseteleitä.
Ilmoituksen lisätiedot: Lisätietoja markkinaoikeudesta www.markkinaoikeus.fi.
Pyydämme hakemukset ensisijaisesti sähköpostitse: [email protected]. Liitä hakemukseesi
opintosuoritusrekisteriote.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Oikeuskanslerinvirasto
Yhteyshenkilö: Anu Näveri
Oikeuskanslerinvirasto, PL 20, 00023 Valtioneuvosto
Puhelinnumero: 0295162528
Sähköpostiosoite: [email protected]
http://www.okv.fi
Ilmoituksen numero: 3087
Hakemus tulee lähettää oikeuskanslerinviraston kirjaamoon. Hakemukseen pyydetään liittämään
opintosuoritusote.
Korkeakouluharjoittelijan tärkeimpänä työtehtävänä on oikeuskanslerinviraston esittelijöiden avustaminen.
Harjoittelija osallistuu rangaistustuomioiden tarkastamiseen ja perehtyy muun muassa kanteluasioiden
käsittelyyn. Tarvittaessa harjoittelija toimii valtioneuvostoasiain osaston notaarien sijaisena viraston
ylimmän johdon avustamistehtävissä. Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä
järjestämään Lainvalmistelu tutuksi -teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosesseja, käytännön lainvalmistelutyötä ja sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien
urapolkuja.
Harjoittelijalta edellytetään edistyneitä oikeustieteen opintoja. Eduksi luetaan oikeusnotaarin tutkinnon
oppimäärä sekä suoritukset rikos-, prosessi-, hallinto- ja valtiosääntöoikeuden opinnoissa. Harjoittelijalta
edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa.
Ajankohta ja kesto: 1.6.2015-31.8.2015 (3 kk)
Palkka: 1300 euroa/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Oikeusministeriö, lainvalmisteluosasto, rikos- ja prosessioikeuden yksikkö
15
Lainsäädäntöneuvos Kirsi Pulkkinen
Eteläesplanadi 10, 00130 Helsinki
Puhelin: 02951 50438
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.oikeusministerio.fi
Hakemukset toimitetaan oikeusministeriön kirjaamoon osoitteeseen [email protected]. Viitteeksi
hakemukseen tämän ilmoituksen diaarinumero OM 134/111/2014. Hakemuksessa tulee ilmoittaa, mitä
harjoittelupaikkaa haet. Jos haet useampaa oikeusministeriön harjoittelupaikkaa, hae jokaista erikseen.
Avustaminen rikosoikeuden ja prosessioikeuden alaan kuuluvissa kansallisissa ja EU:n lainvalmisteluhankkeissa, esimerkiksi tekemällä lausuntotiivistelmiä ja oikeusvertailuja. Avustaminen lausuntojen ja
kyselyvastausten laatimisessa.
Harjoittelijalla tulee olla rikos- ja prosessioikeuden tentit suoritettu. Opintosuoritusote on liitettävä
hakemukseen. Hyvä suomen ja englannin kielen taito. Hyvä ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.
Tavanomaiset tietotekniikkavalmiudet.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelu tutuksi teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja
sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
Ajankohta ja kesto: 1.6. - 31.8.2015, 3 kuukautta
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Palkka-asioita koskevat kysymykset voi lähettää
sähköpostilla [email protected].
Lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Oikeusministeriö, lainvalmisteluosasto, julkisoikeuden yksikkö
Lainsäädäntöneuvos Arja Manner ([email protected])
Eteläesplanadi 10, 00130 Helsinki
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.oikeusministerio.fi
Hakemukset toimitetaan oikeusministeriön kirjaamoon osoitteeseen [email protected].
Hakemuksessa tulee ilmoittaa, mitä harjoittelupaikkaa haet. Jos haet useaa oikeusministeriön
harjoittelupaikkaa, hae jokaista erikseen.
Avustaminen hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön uudistamiseen tähtäävässä valmistelutyössä.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelu tutuksi teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja
sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
Harjoittelijalta edellytetään oikeustieteellisten opintojen suorittamista. Hallintolainkäytön opintojen
suorittaminen ja kiinnostus lainvalmisteluun luetaan eduksi. Tehtävässä tarvitaan hyvää suomen kielen
taitoa. Ruotsin kielen taito ja muu kielitaito luetaan eduksi. Tehtävässä tarvitaan myös perustason
tietoteknisiä taitoja. Opintosuoritusote on liitettävä hakemukseen.
Harjoittelijoiden määrä: 1
Toivottu harjoittelun ajankohta: 1.6.–31.8.2015
Harjoittelun kesto (kk): 3 kk
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Oikeusrekisterikeskus
Rekisteripäällikkö Teemu Mikkola ([email protected])
16
Hakemukset lähetetään osoitteeseen: [email protected]
www.oikeusrekisterikeskus.fi
Oikeusrekisterikeskus hakee korkeakouluharjoittelijaa Viranomaistoiminta -toimialan Rikosrekisteri ryhmään. Ryhmä toimii rikosrekisterin, sakkorekisterin ja säilytysrekisterin rekisterinpitäjänä.
Harjoittelija pääsee tutustumaan oikeusministeriön hallinnonalan rekisterinpitäjän tehtäviin ja tulee
osallistumaan mainittujen rekisterien rekisterinpitoon sekä osallistuu tarvittaessa viraston asiakaspalveluun
ja muihin osoitettuihin ryhmän tehtäviin.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
Julkisuus- ja henkilötietolainsäädännön, hallintolain, rikosprosessin ja seuraamusjärjestelmän
perustuntemus. Mainittujen osa-alueiden opintosuoritukset voidaan lukea eduksi. Asiakaspalvelutehtävissä
tarvittava ruotsin ja englannin kielen taito tyydyttävällä tasolla. IT -perustaidot (perustoimistosovellukset,
esim. MS Office). Oikeushallinnon järjestelmien tuntemus voidaan lukea eduksi. Työtehtävät edellyttävät
kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Ajankohta ja kesto: 1.6. - 31.8.2015
Palkka: 1700 e/kk
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä: www.valtiolle.fi
Oikeustieteellinen tiedekunta,
Kanslia, PL 4, 00014 HELSINGIN YLIOPISTO tai sähköisesti osoitteeseen [email protected] .
Lisätietoja saa opintoasiainpäälliköltä, puh. 02941 22460 , [email protected] ja
suunnittelija Karoliina Pakkaselta, puh. 02941 22450, [email protected]
Oikeustieteellisen tiedekunnan kanslian opintotoimisto hakee valinta-apulaista määräaikaiseen
työsuhteeseen 4.5.-31.7.2015 tai sopimuksen mukaan.
Kyseessä on kokoaikainen työ.
Valinta-apulaisen tehtäviin kuuluvat
• valintalautakunnan sihteerin avustaminen valintojen järjestämisessä
• muut avustavat tehtävät opintotoimistossa
Tehtävään valittavan ammattiosaamisesta ja koulutuksesta riippuen tehtävästä maksetaan
kuukausipalkkana 1570-1700 euroa.
Edellytykset: Valinta-apulaisen tehtävään valittavan edellytetään olevan oikeustieteellisen tiedekunnan
opiskelija ja häneltä toivotaan hyvää organisointi- ja yhteistyökykyä ja hyviä atk-taitoja. Hakijalta
edellytetään huolellisuutta ja tarkkuutta sekä vastuullisuutta työtehtävien hoitamisessa. Tehtävään
valittavan edellytetään pystyvän palvelemaan sekä kahdella kotimaisella kielellä että englannin kielellä.
Hakijaa pyydetään liittämään hakemukseensa ansioluettelo (CV). Hakemus osoitetaan tiedekunnan
dekaanille Kimmo Nuotiolle ja toimitetaan tiedekuntaan ma 31.3.2015 mennessä osoitteella
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Opetus- ja kulttuuriministeriö Lainvalmistelu
Hallitusneuvos Janne Öberg
Meritullinkatu 10, PL 29, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0295 3 30348
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.minedu.fi/OPM/
17
Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa osana valtioneuvostoa koulutus, tiede-, kulttuuri-, liikunta ja
nuorisopolitiikan kehittämistä. Haemme harjoittelijaa koulutuspolitiikan osastolle avustamaan
yleissivistävän koulutuksen vastuualueen lainvalmisteluhankkeissa sekä muissa osaston tehtävissä. Etsimme
opintojen loppuvaiheessa olevaa oikeustieteen opiskelijaa, joka on kiinnostunut lainvalmistelutyöstä.
Edellytämme hyviä yhteistyötaitoja sekä hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa sekä
tietotekniikan perustaitoja. Tarjoamme haasteellisen ja itsenäisen tehtävän, jossa on mahdollista
hyödyntää oikeustieteen osaamista monipuolisesti.
Ajankohta ja kesto: 1.8 – 31.10.2015
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Opetus- ja kulttuuriministeriö
Hallitusneuvos Merja Leinonen
Meritullinkatu 10, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0295330004
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.okm.fi
Lisätietoja antaa hallinnollinen avustaja Pirjo Veijola, [email protected], p. 0295330324.
Strategia- ja ohjausryhmän puolesta tehtävistä lisätietoja antaa hallitusneuvos Merja Leinonen,
[email protected], p. 0295330191.
Harjoittelu suoritetaan opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston strategia- ja
ohjausryhmässä. Strategia- ja ohjausryhmässä käsitellään asioita, jotka koskevat muun muassa toimialan
tulosohjaus-, säädösvalmistelu-, hallinto- ja henkilöstöasioita sekä talousarvioita, toimitilahankkeita,
kirkollisasioita, rahapeliyhtiötä ja rahapelejä koskevia asioita.
Harjoittelijan tehtäviin kuuluvat avustaminen kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston säädösvalmistelutehtävissä ja muissa oikeudellisissa asioissa sekä muut hallinnolliset tehtävät. Harjoittelijalla on
mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi -teemaryhmään.
Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja sen kansainvälistä
puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
Hakijalta edellytetään suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa. Harjoittelujakson
menestyksellistä hoitamista edesauttavat toimialan tuntemus ja suoritettu hallinto-oikeuden ja
valtiosääntö-oikeuden opinnot, englannin ja ruotsin kielen taito sekä hyvä yhteistyökyky. Eduksi katsotaan
yleisimpien toimistosovelluksien (Word, Excel ja PowerPoint) hallinta sekä tiedonhankintataidot.
Ajankohta ja kesto: 1.5.-30.9.2015 välisenä ajankohtana tai sop. mukaan, kesto 3 kk
Palkka: n. 1300 €/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Pirkanmaan käräjäoikeus
Hallintopäällikkö Markku Ratilainen
Kellopostinkatu 5 A, PL 134, 33101 Tampere
Puhelin: 029 5647 601
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.oikeus.fi/karajaoikeudet/pirkanmaankarajaoikeus
Käräjäoikeudelle osoitettuihin hakemuksiin on hyvä liittää kopiot koulu- ja työtodistuksista sekä
opintosuoritusote.
18
Pirkanmaan käräjäoikeudessa on mahdollisuus suorittaa opintoihin liittyvä harjoittelu käräjäsihteerin
tehtävissä. Käräjäsihteerin tehtäviin kuuluu tuomioistuimessa käsiteltävien hakemus-, riita- tai
rikosasioiden kirjallinen valmistelu sekä asiakaspalvelu.
Ajankohta ja kesto: 3 kk, ajoittuu 15.5.-15.9.2015 väliselle ajalle
Palkka: 1.450 euroa/kk
Harjoittelijoiden määrä: 1
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Pohjanmaan syyttäjänvirasto
Yhteyshenkilö: Seija Eveli. Lähiosoite: Korsholmanpuistikko 43, 65100, Vaasa
Puhelinnumero: 029 56 26818. Fax: 029 56 26820
Sähköpostiosoite: [email protected]
Harjoittelijan tärkeimmät työtehtävät:
Syyteasioihin liittyvät kansliatehtävät, haastehakemusten sekä muiden syyttäjän ratkaisujen valmistelu.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
Hyvät Atk-taidot, suomenkielen täydellinen hallinta, hyvä ruotsinkielen taito katsotaan eduksi. Suoritetut
rikos- ja prosessioikeuden opinnot luetaan eduksi.
Toivottu harjoittelun ajankohta: 1.6. - 31.8.2015. Harjoittelun kesto: 3 kk
Työnantajan maksama bruttopalkka ilman sivukuluja / kk: 1400 €/kk ,
Hakemukset pyydämme jättämään www.Valtiolle.fi-järjestelmän kautta.
Pohjanmaan verotoimisto, Vaasa
Verohallinto/Henkilöverotusyksikkö/Pohjanmaan verotoimisto
Poikkikuja 7, PL 226, 65101 VAASA
Kristiina Heiska
p. 02061 2000
email: [email protected]
Työtehtäviä ovat henkilöverotuksen /yritysverotuksen valvontatehtäviä.
Edellytetään suomen / ruotsinkielen taitoja, sekä tietoteknisiä taitoja. Eduksi katsotaan aikaisemmat
koulutukset/työjaksot jotka edesauttavat verotustehtävien hoitamista.
Täsmennyksenä, että Helsingin yliopiston hakijoista ovat opiskelijoina Vaasan oikeustieteellisessä
tiedekunnassa.
Ajankohta ja kesto: 1.6.2015 - 31.8.2015, tai sopimuksen mukaan
Palkka: 1.846,47
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Verohallinto maksaa kolmen kuukauden palkat
kustannuksineen, johon odotetaan korkeakoulun osarahoitusosuutta. Lisää meistä ja valtiolla
työskentelystä osoitteessa www.vero.fi
Sijainti: Länsi-Suomi
Ilmoituksen lisätiedot: Hakemuksia ottaa vastaan toimistopäällikkö Kristiina Heiska. sähköpostiosoite:
[email protected]
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
19
Poliisihallitus
Henkilöstösuunnittelija Sari Sohlman
Asemapäällikönkatu 14, 00520 Helsinki
Puhelin: 0295 481 633
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.poliisihallitus.fi
Hakemus lähetetään otsikolla: Korkeakouluharjoittelija/ PTY, rikostorjunta/ Oma Nimi.
Tehtävästä antaa lisätietoja poliisiylitarkastaja Heikki Lausmaa, [email protected], p. 0295 481 792.
Muut lisätiedot: henkilöstösuunnittelija Sari Sohlman, [email protected], p. 0295 481 633.
Lausuntojen valmistelu, tietojen keruu rekistereistä sekä muut avustavat tehtävät.
Edellytetään juridista osaamista, tietotekniset taidot, ruotsin ja englannin kielen taito eduksi.
Ajankohta ja kesto: Kesäkuu-elokuu 2015/ 3 kuukautta
Palkka: n. 1154-1500€/ kk, katso alla oleva tarkennus
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Palkan määrä riippuu opintojen vaiheesta
seuraavasti: <40% opinnoista valmiit n. 1154€/ kk (tai Kelan määrittämä palkansaajan työssäoloehdon
mukainen v. 2015), 40-60% opinnoista valmiit 1300€/ kk, >60% opinnoista valmiit 1500€/kk. Opintojen
vaihe tarkistetaan virallisesta opintosuoritusotteesta.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Poliisihallitus
Henkilöstösuunittelija Sari Sohlman
Asemapäällikönkatu 14, 00520 Helsinki
Puhelin: 0295 481 633
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.poliisihallitus.fi
Hakemus lähetetään otsikolla: Korkeakouluharjoittelija/ Laillisuusvalvonta/ Oma Nimi.
Tehtävästä antaa lisätietoja poliisiylitarkastaja Mika Heinilä, [email protected], puh. 0295 481 614.
Kanteluasioiden valmistelu, haastehakemuksiin annettavien kirjallisten vastausten valmistelu, lausuntojen
valmistelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle, oikeuskanslerille ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle sekä
vastausten valmistelu kansalaiskirjeisiin. Edellytetään hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa,
ruotsin kielen tyydyttävää taitoa, tietoteknisiä taitoja.
Ajankohta ja kesto: Välillä toukokuu-syyskuu 2015/ 3 kuukautta
Palkka: n. 1154-1500€/ kk, katso alla oleva tarkennus
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Palkan määrä riippuu opintojen vaiheesta
seuraavasti: <40% opinnoista valmiit n. 1154€/ kk (tai Kelan määrittämä palkansaajan työssäoloehdon
mukainen v. 2015), 40-60% opinnoista valmiit 1300€/kk, >60% opinnoista valmiit 1500€/kk. Opintojen
vaihe tarkistetaan virallisesta opintosuoritusotteesta.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Rajavartiolaitoksen esikunta
Rajavartioylitarkastaja Reijo Lahtinen
PL 3 (Panimokatu 1), 00131 Helsinki
Puhelin: 0295 421604
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.raja.fi
Rajavartiolaitoksen esikunnan oikeudellinen osasto hakee korkeakouluharjoittelijaa.
Korkeakouluharjoittelijan suunniteltuina työtehtävinä olisivat muun muassa säädöshankkeisiin ja muihin
20
hankkeisiin liittyviin lausuntopyyntöihin sekä eduskunnalta tuleviin lausuntopyyntöihin vastausten
valmisteleminen, perehtyminen säädösprosessiin ja viranomaistoiminnan julkisuus ja -rekisterikysymyksiin
sekä Rajavartiolaitoksen toiminnan erityisiin alueisiin kuten laillisuusvalvontaan (virkamiesoikeuteen,
sotilaskurinpito-oikeuteen ja vahingonkorvausoikeuteen), ulkomaalais-valvonnan kysymyksiin ja
öljypäästömaksuihin ja näissä tehtävissä avustaminen.
Rajavartiolaitos tarjoaa korkeakouluharjoittelijalle erittäin monipuolisen, ainutlaatuisen ja laaja-alaisen
valtionhallinnon ja juridisen alan työkokemuksen.
Harjoittelijan tulee olla opintojensa loppuvaiheessa oleva oikeustieteen opiskelija. Tehtävässä
menestyminen edellyttää suomen kielen erinomaista ja ruotsin kielen tyydyttävää kirjallista ja suullista
taitoa. Muu kielitaito (englanti) katsotaan eduksi.
Ajankohta ja kesto: Kesä/syksy 2015 (3 kk)
Palkka: 1545,28 euroa/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Salpausselän syyttäjänvirasto
Aira Laari
Vuorikatu 1, 45100 Kouvola
Puhelin: 02956 23405
Sähköpostiosoite: [email protected]
Ensisijaisesti kihlakunnansyyttäjien avustaminen haastehakemusten ja muiden syyteharkintaan kuuluvien
asiakirjojen valmistelussa. Syyttäjän sihteerien sijaisena toimiminen, mihin kuuluu muun muassa
asiakirjojen tilaaminen eri viranomaisilta sähköisesti, Sakari-rikosdiaarin ylläpitoon ja asiakaspalveluun
liittyvät tehtävät.
Hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Muu kielitaito luetaan eduksi. Rikos- sekä
prosessioikeuden kurssien suorittaminen luetaan eduksi.
Ajankohta ja kesto: kesä-elokuu, 3 kk
Palkka: 1400 €/kk
Sijainti: Useita paikkakuntia
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Sisäministeriö
Säädösvalmisteluavustaja Tiina Pelkonen
PL 26, 00023 Valtioneuvosto, Käyntiosoite: Vuorikatu 20, Helsinki
Puhelin: 0295 488 647
Sähköpostiosoite: [email protected]
http://www.intermin.fi/
Hakemukset pyydetään toimittamaan ensisijaisesti sähköpostitse säädösvalmisteluavustaja Tiina Pelkoselle,
[email protected]. Hakemukset voi myös toimittaa osoitteella Sisäministeriö, kirjaamo, PL 26,
00023 Valtioneuvosto. Hakemuksia ei palauteta.
Sisäministeriö hakee neljää yliopistoharjoittelijaa ministeriön maahanmuutto-osastolle.
Maahanmuutto-osaston harjoittelijan työtehtäviin kuuluu erilaisia hallinnollisia tehtäviä (esim. kotimaisiin
ja kansainvälisiin kyselyihin tarvittavien tietojen kokoaminen ja tiivistelmien laatiminen) sekä lainsäädännön
valmisteluun liittyviä avustavia tehtäviä, kuten taustaselvitysten ja kansainvälisten vertailujen laatiminen.
Toivomme harjoittelijoilta suomen ja ruotsin kielen taidon lisäksi hyvää englannin kielen taitoa ja
tiedonhakukykyä. Lisäksi arvostamme myönteistä asennetta, tiimityötaitoja, halua oppia ja kehittää uutta
sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
21
Harjoittelujaksojen kesto on kolme kuukautta ja harjoittelut ajoittuvat eri ajankohdille.
• 1.3.–31.5.2015
• 1.5.–31.7.2015
• 1.9.–30.11.2015
• 1.11.2015–31.1.2016
Ilmoitathan hakemuksessasi, mille ajanjaksolle harjoittelupaikkaa haet. Kullekin ajanjaksolle otetaan yksi
harjoittelija.
Ajankohta ja kesto: Neljä ajankohtaa, ks. tarkemmin yllä.
Palkka: 1420,29€/kk
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Sisä-Suomen syyttäjänvirasto
Jouko Nurminen
Kelloportinkatu 5 A, 33100 Tampere
Puhelin: 050 5555119
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.vksv.oikeus.fi
Valtiolle.fi -sivuston Helsingin ylipiston työavain 150-454-14.
Haastehakemusten, syyttämättäjättämispäätösten sekä muiden syyttäjän päätösten valmistelu
kihlakunnansyyttäjän ohjauksessa. Mahdollisuuksien mukaan myös muu syyttäjien avustaminen
rikosprosessin eri vaiheissa. Rikosasioiden pääkäsittelyjen seuraaminen.
Toivomme harjoittelijaksi mieluummin oikeustieteen opintojen loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa, jolla on
suoritettuna ainakin rikos- ja prosessioikeuden pakolliset aineopinnot. Hyvä suomen kielen kirjallinen ja
suullinen taito.
Ajankohta ja kesto: 1.6.-31.8.2015
Palkka: 1.400 €/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Sosiaali- ja terveysministeriö, eläkevakuutusyksikkö ja työttömyys- ja sairausvakuutusyksikkö
Johtaja Heli Backman
Meritullinkatu 8, 00170 Helsinki
Puhelin: 029 516 3179
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.stm.fi
Säädösvalmistelu, esittelijöiden avustaminen, mahdolliset selvitystyöt, kansalaiskirjeisiin vastaaminen ja
muut erikseen sovittavat tehtävät. Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä
järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi -teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien
urapolkuja.
Ajankohta ja kesto: kesä- elokuu 2015
Palkka: 1200€/kk
Harjoittelijoiden määrä: 1
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Yliopiston kanssa tehdään harjoittelusopimus.
Toivomme että harjoittelijalla olisi yliopiston myöntämä harjoittelutuki, mutta sen puuttuminen ei ole este
harjoittelulle.
22
Sijainti: Pääkaupunkiseutu
Valitusta henkilöstä tehdään henkilön suostumuksella turvallisuusselvitys. Turvallisuusselvitysmenettelystä
ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.poliisi.fi/supo
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteesta www.valtiolle.fi.
Sosiaali- ja terveysminiseriö, terveyspalveluryhmä
Meritullinkatu 8, 00170 Helsinki
http://www.stm.fi
neuvotteleva virkamies Kirsi Ruuhonen
p. 029 516 3239
email: [email protected]
Oikeustieteen opiskelija (mielellään opintojen loppuvaiheessa oleva).
Terveyspalveluihin (ml. lääkkeet) liittyvissä säädösvalmistelutehtävissä (sekä kotimainen että EUsäädösvalmistelu) avustaminen, itsenäinen taustaselvitystyö, hallinnolliset juristin tehtävät muiden juristien
apuna, kansalaisyhteydenottoihin vastaaminen.
Harjoittelijalta edellytetään tietoteknisiä perusvalmiuksia ja sujuvaa englannin kielen taitoa.
Julkisoikeuden, lääkintä- ja bio-oikeuden ja/tai EU-oikeuden tuntemus katsotaan eduksi.
Ajankohta ja kesto: 3 kuukautta välillä 1.5.-30.9.2015
Palkka: 1200€/kk
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteesta www.valtiolle.fi.
Ilmoituksen lisätiedot: Valitusta henkilöstä tehdään henkilön suostumuksella turvallisuusselvitys.
Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa
www.poliisi.fi/supo.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi –
teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja
sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Sosiaali- ja terveysministeriö, sosiaalipalveluryhmä
neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina
Meritullinkatu 8, 00170 Helsinki
Puhelin: 029 516 3405
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.stm.fi
Vanhusten ja vammaisten palveluihin sekä omaishoitoon liittyviä tehtäviä, mm. toimeenpanossa
avustamista, lausuntoyhteenvetojen kokoamista, tausta-aineistojen hankintaa, kansalaisyhteydenottoihin
vastaamista.
Ajankohta ja kesto: mieluiten kesä- elokuu 2015
Palkka: 1200€/kk
Valitusta henkilöstä tehdään henkilön suostumuksella turvallisuusselvitys. Turvallisuusselvitysmenettelystä
ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.poliisi.fi/supo.
23
Suomen pysyvä edustusto Euroopan neuvostossa
Pirjo Vira
Puhelin: +33-3-8815 4442
Sähköpostiosoite: [email protected]
31 quai Müllenheim
67000 Strasbourg
France
www.finlandcoe.fr
Hakemus ja ansioluettelo pyydetään lähettämään sähköisesti seuraavaan osoitteeseen: [email protected]
Euroopan neuvostossa on 47 jäsentä, eli mukana ovat kaikki Euroopan maat Valko-Venäjää lukuun
ottamatta. Pysyvän edustuston tehtävänä on edistää Suomen hallituksen politiikkaa ihmisoikeuksien,
demokratian ja oikeusvaltiokehityksen alalla. Edustuston toiminnassa painottuvat ihmisoikeusasiat.
Harjoittelijat osallistuvat viikoittaisiin ministerikomitean ja sen alaisten raportointiryhmien kokouksiin sekä
avustavat edustuston virkamiehiä kokousten valmistelussa ja raportoinnissa. Lisäksi harjoittelijat seuraavat
mm. EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen istuntoja (neljä kertaa vuodessa) ja raportoivat niistä.
Harjoittelijat osallistuvat myös viikoittaisiin EU-koordinaatiokokouksiin yhdessä edustuston virkamiesten
kanssa.
Harjoittelu Suomen pysyvässä edustustossa antaa erinomaisen kokonaiskuvan Euroopan neuvoston
toiminnasta yhteiskunnan eri aloilla sekä Suomen ihmisoikeuspolitiikasta. Strasbourg on kaunis ja
kohtuuhintainen ranskalainen yliopistokaupunki, jossa on helppo viihtyä.
Tehtävä edellyttää erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa. Ranskan kielen taito on hyödyksi ja sitä
toivotaan.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn, kykyä kirjoittaa selkeää
suomenkielistä asiatekstiä sekä hyvää organisointikykyä.
Ajankohta ja kesto: Kolme kk keväällä tai syksyllä 2015
Harjoittelun ajanjakso – kevät (miel. 7.4. alkaen), syksy 2015 sopimuksen mukaan
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Suomen YK-edustusto, New York
Sari Mäkelä
Puhelin: 1-212-355-2100
Sähköpostiosoite: [email protected]
866 United Nations Plaza, Suite 222
New York
NY 10017
www.finlandun.org/
Suomenkielinen hakemus ja ansioluettelo pyydetään lähettämään osoitteeseen: [email protected],
sähköpostin aiheena ”YKE OIK: Harjoitteluhakemus”. Hallinnollisissa kysymyksissä yhteyshenkilönä toimii
Leena Ikäheimo, [email protected]. Muihin tiedusteluihin vastaa Jaakko Minkkinen,
[email protected]
Harjoittelun/tehtävän kuvaus: Oikeudellisen asiantuntijan avustaminen mm. YK:n yleiskokouksen VI
komiteaan (kansainvälinen oikeus) ja täysistuntoon (erit. kansainväliset tuomioistuimet ja kansainvälinen
merioikeus) sekä turvallisuusneuvostoon liittyvissä kansainvälisoikeudellisissa asioissa, ml. kokousten
valmistelu, seuranta ja raportointi, tiedonhaku ja asiakirjahallinto sekä muut avustavat tehtävät
24
Edellytykset: Kiinnostus kansainvälisoikeudellisiin kysymyksiin ja YK-asioihin, erinomainen suullinen ja
kirjallinen suomen kielen taito, hyvä englannin kielen taito, vähintään tyydyttävä ranskan kielen taito, hyvä
ruotsin kielen taito suotava, kyky tuottaa suomenkielistä tekstiä nopeasti, hyvät ATK- taidot, omaaloitteisuus ja joustavuus.
Ajankohta ja kesto: 14.9.–13.12.2015, 3 kk
Harjoittelija vastaa itse matka, majoitus- ja terveydenhoitokustannuksistaan (matkavakuutus).
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Säteilyturvakeskus STUK
Johtava lakimies Mari Andersin
Säteilyturvakeskus, PL 14, 00881 HELSINKI
Puhelin: 09759 881
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.stuk.fi
Korkeakouluharjoittelijan tehtävänä on lakiasiainyksikön intranet-sivujen ja Stuklex -säädöstietopalvelun
päivittämiseen liittyvät tehtävät sekä avustaminen yksikön muissa tehtävissä (esim. selvitystehtävät,
yksikön vastuulla olevien paperimuotoisten dokumenttien läpikäynti sekä niiden julkisuus- ja
säilyttämisarviointi).
Harjoittelijalta odotamme hyvää suomen kielen ja riittäviä englannin sekä ruotsin kielen taitoja. Tehtävissä
tarvitaan myös tietoteknisiä valmiuksia, hyvää yhteistyökykyä ja valmiutta itsenäiseen työskentelyyn.
Ajankohta ja kesto: 3 kk aikavälillä 1.5.2015 - 30.9.2015
Työn luonne: Kokoaikatyö
Palkka: 1610 - 2220 €/kk
Palkkaukseen tai muuhun rahoitukseen liittyvät lisätiedot: Palkka määräytyy palvelussuhteen alkaessa
opintosuoritusotteesta ilmenevien opintopisteiden tai -viikkojen perusteella.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Tasa-arvovaltuutetun toimisto
Anja Nummijärvi
Meritullinkatu 1, 00170 Helsinki
Puhelinnumero 050 3673413
Sähköpostiosoite: anja.nummijä[email protected]
www.tasa-arvo.fi
www.facebook.com/tasaarvovaltuutettu
www.twitter.com/tasaarvo_news
Tärkeimmät työtehtävät:
tasa-arvovaltuutetun lainvalvontaan liittyvät tehtävät (neuvonta, ohjaus, kannanottojen valmistelu),
selvitysten laatiminen ja muut esimiesten vaatimat tehtävät.
Edellytetty osaaminen: pitkälle edenneet opinnot, hyvä kielitaito ja IT-osaaminen. Kiinnostus perus- ja
ihmisoikeus- sekä syrjintäkysymyksiin katsotaan eduksi, samoin työkokemus asiakaspalvelussa ja valmius
itsenäiseen työskentelyyn selvitysten tekemisessä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Tietosuojavaltuutetun toimisto
Toimistopäällikkö Heljä-Tuulia Pihamaa
Ratapihantie 9, 6. krs. 00521 Helsinki
25
Puhelin: 0295 666790
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.tietosuoja.fi
Hakemukset opintosuoritusrekisteriotteineen osoitteella PL 800, 00521 Helsinki tai [email protected]
Harjoittelijan tehtäviin kuuluu tietosuojavaltuutetun toimistossa vireille tulleiden asioiden käsittely ja
esittely tietosuojavaltuutetulle tai toimistopäällikölle sekä muut tietosuojavaltuutetun määräämät projektija selvittelytehtävät. Tehtävän hoitaminen edellyttää suomen, ruotsin ja englannin kielen sujuvaa kirjallista
ja suullista taitoa. Erityisesti sujuva ruotsinkielen taito katsotaan hakijalle eduksi. Notes-pohjaisten ja
OpenOffice -toimisto-ohjelmien aiempi käyttökokemus katsotaan myös hakijalle eduksi. Harjoittelu sopii
parhaiten opiskelijoille, joiden oikeustieteen maisterin opinnot ovat loppusuoralla.
Ajankohta ja kesto: Harjoittelu kestää 5-6 kk ja alkaa erikseen sovittuna ajankohtana
Palkka: 1500 eur/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Työ- ja elinkeinoministeriö
Olli Hyvärinen ([email protected]) ja Liisa Lundelin-Nuortio ([email protected])
PL 32 (käyntiosoite: Aleksanterinkatu 36/Eteläesplanadi 4), 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 029516001
www.tem.fi
Harjoittelija työskentelee työ- ja elinkeinoministeriön työelämä- ja markkinaosaston kilpailupolitiikkaryhmässä. Kilpailupolitiikkaryhmä vastaa Euroopan unionin yleisen kilpailupolitiikan, valtiontukisääntöjen ja
julkisia hankintoja koskevan sääntelyn täytäntöönpanosta sekä kansallisesta kilpailupolitiikasta ja
säädösvalmistelusta. Ks. tarkemmin kilpailupolitiikkaryhmän tehtävistä:
http://www.tem.fi/kuluttajat_ja_markkinat (kilpailupolitiikka, EU:n valtiontukisääntely, yleisiin
taloudellisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut, julkiset hankinnat).
Harjoittelijan työtehtävät liittyvät ensisijaisesti valtiontukiasioihin ja osin myös yleiseen
kilpailupolitiikkaan. Harjoittelija osallistuu monipuolisesti vireillä olevien valtiontukiasioiden käsittelyyn,
esimerkiksi Suomen valtiontukimenojen vuosiraportointiin Euroopan komissiolle. Harjoittelija osallistuu
myös ryhmän ulkoisen viestinnän toteuttamiseen (erityisesti verkkosivut) ja oikeustapauskäytännön
kartoittamiseen. Kilpailupolitiikan osalta harjoittelijan tehtävät voivat liittyä kilpailulainsäädännön
kehittämiseen, ministeriön lausuntojen valmisteluun ja oikeustapausanalyysien laatimiseen. Lisäksi
harjoittelija osallistuu tarvittaessa myös hankintalainsäädännön uudistuksen valmisteluun liittyviin
tehtäviin.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja
sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
Soveltuvan koulutusalan (oikeustieteellinen, valtio-/yhteiskuntatieteellinen tai hallintotieteellinen) lisäksi
harjoittelijalta edellytetään sujuvaa englannin kielen taitoa painottuen kirjalliseen kielitaitoon sekä
valmiuksia MS Office -ohjelmien ja muiden tietojärjestelmien käyttöön. Harjoittelijalta toivotaan omaaloitteista, aktiivista, analyyttista ja huolellista työskentelyotetta. Erityisesti EU:n valtiontukisääntöjä ja
myös yleisesti kilpailuoikeutta koskevat opinnot ovat eduksi.
Ajankohta ja kesto: 1.6.-31.8.2015 (tai sopimuksen mukaan), 3 kk
Palkka: kokonaispalkka 1500 e/kk
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Työ- ja elinkeinoministeriö
Sari Koivisto
26
PL 32 (Aleksanterinkatu 36 a), 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 029 504 7086
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.tem.fi
Harjoittelijan tärkeimmät tehtävät:
Harjoittelu suoritetaan sisämarkkinapolitiikka- ja yrityslainsäädäntöryhmässä ja tehtävät liittyvät
pääasiassa yritysten raportointiin ja tilintarkastukseen. Korkeakouluharjoittelija avustaa ajankohtaisissa
kansainvälisissä ja kotimaisissa valmistelu- ja säädöshankkeissa sekä osallistuu ajankohtaisiin selvitys- ja
muihin tehtäviin. Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua VM:n koordinoimaan Lainvalmistelutyö tutuksi teemaryhmään kesällä 2015.
Harjoittelijalta edellytettävät perusvalmiudet:
Hakijalle katsotaan eduksi laskentatoimen ja tilintarkastuksen tuntemus sekä juridiikan opinnot, kyky
itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhankintaan, sujuva kirjallinen esitystaito sekä hyvä englannin kielen
taito.
Ajankohta ja kesto: 4.5.–30.9.2015 välisenä aikana 3 kk
Palkka: 1500 €/kk
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Työtuomioistuin
Ari Wirén
Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Puhelin: 02956 43379
Sähköposti: [email protected]
www.tyotuomioistuin.fi
Työtuomioistuimen tehtävänä on käsitellä ja ratkaista erikoistuomioistuimena työehto- ja virkaehtosopimuksia koskevat riita-asiat samoin kuin työehto- ja virkaehtosopimuslakeihin perustuvat, työtuomioistuimesta annetussa laissa tarkemmin määritellyt riita-asiat.
Harjoittelijan työtehtäviin kuuluu työtuomioistuimen ratkaisuihin liittyvien taustamuistioiden laadinta ja
muu oikeudellinen selvitystyö, työtuomioistuinprosessiin liittyvien asiakirjojen laadinta. Toivomme hakijalta
oikeustieteen opintoja ja kiinnostusta työoikeuteen. Eduksi luetaan suoritukset työoikeudessa.
Ajankohta ja kesto: 1.10. - 31.12.2015
Palkka: 1165 €/kk
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Ulkoasiainministeriö, Oikeuspalvelu, EU-tuomioistuinasiat -yksikkö
Joni Heliskoski
Laivastokatu 22 A, 00023 Valtioneuvosto, Helsinki
Puhelin: 0295 351 164
Sähköpostiosoite: [email protected]
formin.finland.fi
Vapaamuotoinen hakemus, CV, opintosuoritusote sekä mahdolliset muut todistukset pyydetään
lähettämään sähköpostitse [email protected]
EU-tuomioistuinasiat huolehtii Suomen valtion etujen ajamisesta komission Suomea vastaan
käynnistämissä EU:n perustamissopimusten rikkomista koskevissa menettelyissä ja EU-tuomioistuimessa
vireillä olevissa oikeudenkäyntiasioissa. Yksikkö huolehtii myös valtioneuvoston kantojen
yhteensovittamisesta, sekä oikeudenkäynti- ja muiden kirjelmien laatimisesta Suomea koskevissa EU-
27
tuomioistuin- ja rikkomusasioissa. Lisäksi yksikön tehtäviin kuuluu huolehtia lainsäädäntöä koskevien
täytäntöönpanoilmoitusten toimittamisesta komissiolle.
Harjoittelijan tehtäviin kuuluvat mm. EU-tuomioistuimen ja komission kanssa käytävän kirjeenvaihdon
valmistelu sekä EU-tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden asiakirjojen käsittelyyn osallistuminen.
Kielitaitovaatimuksena on suomen- ja ruotsinkielen lisäksi englanti ja kyky ymmärtää ranskankielisiä
oikeudellisia tekstejä. Yksikössä on käytössä mm. Office 2010.
Ajankohta ja kesto: touko-lokakuu 2014, 3 kk
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Ulkoasiainministeriö, ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden yksikkö
Lainsäädäntöneuvos Krista Oinonen
PL 411, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0295 351 172
Sähköpostiosoite: [email protected]
formin.finland.fi
Korkeakouluharjoittelija avustaa yksikön tehtäviin kuuluvien ihmisoikeustuomioistuin- ja -sopimusasioiden
sekä muiden ihmisoikeuksia koskevien oikeudellisten asioiden osalta.
Tehtävä soveltuu opintojensa loppuvaiheessa olevalle oikeustieteen opiskelijalle. Harjoittelijalta
edellytetään oikeustieteen opintojen lisäksi kiinnostuneisuutta kansainvälisiin tehtäviin. Perehtyneisyys
kansainväliseen oikeuteen erityisesti ihmisoikeuksien alalla luetaan hakijalle eduksi. Kielitaidon osalta
edellytetään erinomaista suomen kielen ja vähintään tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa
sekä hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito, erityisesti ranskan kieli, luetaan
eduksi.
Ajankohta ja kesto: 1.9.-30.11.2015 (3 kk)
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Ulkoasiainministeriö , Taloudellisten ulkosuhteiden osasto, Markkinoillepääsy- yksikkö
http://www.formin.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=16740&contentlan=1&culture=fi-FI
Jonna Berghem
p. 0295 351 227
email: [email protected]
Harjoittelijan tehtäviin kuuluu yksikön päällikön ja asiantuntijoiden avustaminen työtehtävissä, jotka
liittyvät mm. Team Finlandin puitteissa tehtävään yritysten viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen
sekä markkinoillepääsyn parantamiseen kolmansissa maissa, sekä Venäjän kauppaan liittyviin kysymyksiin.
Työhön liittyy keskeisesti tiedonhankintaa sekä selvitysten laatimista. Myös yksikön päällikön erikseen
määräämät tehtävät.
http://www.formin.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=16740&contentlan=1&culture=fi-FI
Ajankohta ja kesto: 1.9.-30.11.15, 3 kk
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Vaasan hovioikeus
Kansliapäällikkö Sirpa Virkkala
28
Rantakatu Hovioikeudenpuisto, PL 217, 65101 Vaasa
Puhelin: 029 5641 661
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.oikeus.fi/hovioikeudet/vaasanhovioikeus/fi/index.html
Harjoittelija tulee työskentelemään mm. hovioikeuden kirjaamossa, jossa kirjaa asianhallintaan vireillä
oleviin asioihin ja muihin välitoimiin liittyviä asiakirjoja, huolehtii hovioikeuden ja korkeimman oikeuden
välisestä valituslupahakemuksiin ja valituksiin liittyvästä kirjeenvaihdosta sekä osallistuu asiakaspalveluun
molemmilla kotimaisilla kielillä. Harjoittelija voi myös avustaa kirjaston hoitamisessa ja tiedonhaussa, sekä
avustaa mahdollisuuksien mukaan hovioikeuden esittelijöitä ja neuvoksia lainkäyttöasioiden valmistelussa.
Mahdollisuus seurata hovioikeuden pääkäsittelyitä.
Harjoittelijan edellytetään omaavan perustaidot prosessioikeudesta sekä hyvät valmiudet
päätetyöskentelyyn. Edellytämme erinomaista suomen ja hyvää ruotsin kielen taitoa, muu kielitaito luetaan
eduksi.
Ajankohta ja kesto: 1.6.-31.8.2015
Palkka: 1454,12 euroa, 1.8.15 lukien 1458,48 euroa (pl Y1)
Lue lisää valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Valtakunnansyyttäjänvirasto
Tarkastaja Satu Sarkala (henkilöstöhallinto)
Albertinkatu 25 A, 00180 HELSINKI
Puhelin: 029 56 20807
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.vksv.oikeus.fi
Ilmoituksen numero: 3096
Hakemus on avattu www.valtiolle.fi -järjestelmään työavaimella 150-46-15. Hakemukset pyydetään
jättämään em. sivuston kautta.
Harjoittelijan tärkeimpinä työtehtävinä on kanteluasioiden valmistelu ja ratkaisuehdotusten tekeminen.
Oikeuskirjallisuuden ja -käytännön haku - ja analysointitehtäviä. Erilaisten selvitysten ja muistioiden
laatimista oikeudellisissa, hallinnollisissa ja kansainvälisissä kysymyksissä. Viraston lakimiesten avustaminen
heidän tehtävissään.
Etsimme opintojen loppuvaiheessa olevaa opiskelijaa, jolla on suoritettuna rikos - ja prosessioikeus. Hyvä
suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito. Englannin ja ruotsin kielen taito, muu kielitaito luetaan eduksi.
Atk-perusvalmiudet. Harjoittelijan tulee hakemuksessaan kertoa miksi hän haluaa suorittaa
valtionhallinnon harjoittelun nimenomaan Valtakunnansyyttäjänvirastossa.
Ajankohta ja kesto: 1.5-30.9. välisenä aikana
Palkka: 1400 euroa/kk. Harjoittelijan ohjaajana toimii valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen, puh.
0295620822.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Valtioneuvoston kanslia
Hallinnollinen avustaja Mari Kunnas
Ritarikatu 2 B, PL 23, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 0295 160 372
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.vnk.fi
Hakemuksessa pyydetään mainitsemaan yksilöintitunnus 1698/11/2014.
29
Valtioneuvoston kanslia on ministeriö, joka vastaa pääministerin johdolla hallitusohjelman toimeenpanon
valvonnasta ja avustaa pääministeriä valtioneuvoston johtamisessa. Valtioneuvoston kanslia vastaa
Suomen EU-politiikan yhteensovittamisesta ja käsittelee EU:n kehittämistä. Valtioneuvoston kanslia turvaa
kaikissa olosuhteissa pääministerin ja hallituksen toimintaedellytykset. Valtioneuvoston kanslian toimialaan
kuuluu myös valtion omistajaohjaus ja valtion yleinen omistajapolitiikka. Korkeakouluharjoittelija
työskentelee valtioneuvoston kanslian EU-asioiden osastolla.
Hakijalta edellytetään perehtyneisyyttä EU-asioihin sekä EU:n toimielinten ja päätöksentekojärjestelmien
tuntemusta. Korkeakouluharjoittelijan työtehtäviin kuuluu EU-asioiden osaston johdon ja virkamiesten
avustaminen. Hakijalta edellytetään hyvää kotimaisten kielten taitoa. Hyvä englannin kielen taito ja muu
kielitaito katsotaan eduksi. Tehtävänhoidossa on eduksi hyvät tietotekniset taidot. Tehtävän
menestyksellinen hoitaminen edellyttää lisäksi oma-aloitteisuutta sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Hakijoiksi toivotaan pääaineopiskelijoita, jotka voivat liittää EU-asioiden osaston korkeakouluharjoittelun osaksi tutkintoaan.
Ajankohta ja kesto: 1.6. – 31.8.2015 tai sopimuksen mukaan, kolme kuukautta.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Valtiovarainministeriö
Yksikönpäällikkö Tuija Taos
Snellmaninkatu 1 A, PL 28, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 02955 30309
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.vm.fi
Harjoittelija työskentelee ministeriön rahoitusmarkkinaosaston sääntely- ja valvontayksikössä. Yksikkö
vastaa rahoitusmarkkinalainsäädännön valmistelusta sekä sitä koskevasta kansainvälisestä yhteistyöstä,
erityisesti Euroopan unionissa. Harjoittelija osallistuu vastuuhenkilöiden tukena rahoitusmarkkinoita ja
erityisesti arvopaperimarkkinoita koskevien kansallisten ja EU-tasoisten lainsäädäntöhankkeiden
valmisteluun. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu myös erilaisten yksikön vastuulle kuuluvien lausuntopyyntöjen
valmistelua, selvitysten laadintaa, käännöstöitä ja tietojen keräämistä.
Harjoittelijan toivotaan opiskelleen vähintään kolme vuotta oikeustiedettä. Eduksi luetaan
rahoitusmarkkina-sääntelyn ja rahoitus- sekä arvopaperimarkkinoiden toiminnan tuntemus. Harjoittelijalta
edellytetään omatoimisuutta, kehityshalukkuutta ja kotimaisten kielten lisäksi sujuvaa englannin kielen
kirjallista taitoa.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi teemaryhmään.
Ajankohta ja kesto: Touko- syyskuu 2015, maksimikesto 3 kuukautta
Palkka: Kokonaispalkkaus 1370 euroa /kk
Lue meistä lisää ja valtiolla työskentelystä osoitteessa www.valtiolle.fi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Valtiovarainministeriö, Vero-osasto, Kansainvälisen verotuksen yksikkö
Lainsäädäntöneuvos Marianne Malmgrén
Snellmaninkatu 1 A, PL 28, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 02955 30163
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.vm.fi
Harjoittelupaikka on valtiovarainministeriön vero-osaston kansainvälisen verotuksen yksikössä. Yksikössä
hoidetaan muun muassa verosopimusneuvotteluja, EU:n tuloveroasioita, OECD:n tuloveroasioita sekä
30
kansallisen kansainvälisiin verokysymyksiin liittyvän lainsäädännön valmistelua.
Harjoittelija osallistuu valtiovarainministeriön vero-osaston kansainvälisen verotuksen yksikössä erilaisten
selvitysten ja kansainvälisten vertailujen laatimiseen. Selvityksiä tehdään muun muassa tuloverolainsäädännön valmistelua varten.
Harjoittelijan toivotaan olevan opintojen loppuvaiheessa ja valinneen syventävissä opinnoissa verooikeuden. Tavoitteena oleva tutkinto voi olla OTM, KTM tai HTM. Tehtävien hoitaminen edellyttää hyvää
kielitaitoa (suomi, ruotsi, englanti, saksa luetaan eduksi) ja kirjallista ilmaisukykyä sekä toimisto-ohjelmien,
kuten word, excel ja power point, hyvää hallintaa.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelutyö tutuksi teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja
sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
Ajankohta ja kesto: 1.5.2015-30.6.2015 ja 1.8.2015-31.8.2015. Harjoittelun maksimikesto on 3 kuukautta.
Palkka: Kokonaispalkkaus 1370 € kuukaudessa.
Ilmoituksen lisätiedot: Lisätietoja harjoittelupaikasta antaa lainsäädäntöneuvos Marianne Malmgrén
([email protected], puh 02955 30163). Lue meistä lisää ja valtiolla työskentelystä osoitteessa
www.valtiolle.fi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Valvira
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
Ulla-Maija Sallinen
PL 210 (Lintulahdenkuja 4), 00531 Helsinki
Puhelin: 0295 209 321
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.valvira.fi
Hakemuksen otsikkoon viite "TUKIJA". Lisätietoja tehtävästä antaa pääsihteeri Outi Konttinen,
[email protected], p. 0295 209 547.
Valtakunnallisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan (TUKIJA) tehtävänä on toimia
tutkimuseettisten kysymysten asiantuntijana sekä tukea alueellisia eettisiä toimikuntia lääketieteellistä
tutkimusta koskevissa eettisissä kysymyksissä ja koulutuksen järjestämisessä. TUKIJA antaa lausuntoja
Suomessa toteutettavista kliinisistä lääketutkimuksista sekä biopankin perustamista koskevista
suunnitelmista. Harjoittelijan keskeisiä tehtäviä ovat TUKIJAn kuukausittain järjestettävien kokousten
valmistelut, asiakirjahallinto ja arkistointi, lausuntohakemuksiin liittyvät neuvonta- ja palvelutehtävät sekä
erikseen määritellyt selvitystehtävät.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja, atk-ohjelmien
hallintaa ja kirjallisia taitoja.
Ajankohta ja kesto: kesä-elokuu tai sopimuksen mukaan
Palkka: 1.300 euroa kuukaudessa
Lue lisää meistä ja valtiolla työskentelystä www.valtiolle.fi
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Vantaan kaupunki
Sosiaali- ja terveysvirasto
Peltolantie 2 D, 00130 Vantaa
VT Johanna Laisaari
p. 050-312 44 76
email: [email protected]
31
Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto hakee lakimiesharjoittelijaa avustamaan sosterin lakimiehiä.
Työtehtävien keskiössä on lastensuojeluun liittyvät valmistelutehtävät, lausuntojen, hakemusten ja
kanteluiden valmistelu tuomioistuimille.
Työssä tulee hallita yleisimmät tietokoneohjelmat.
Ajankohta ja kesto: kesä 2015, sopimuksen mukaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------Ympäristöministeriö
Lainsäädäntöneuvos Eero Tuovinen
PL 35, 00023 Valtioneuvosto
Puhelin: 050 301 4602
Sähköpostiosoite: [email protected]
www.ymparisto.fi
Ympäristöministeriön kansainvälisten ja EU-asiain yksikön EU-asioiden ryhmään haetaan oikeustieteen
ylioppilasta korkeakouluharjoittelijaksi neljän kuukauden ajaksi. Harjoittelija työskentelisi EU-asioiden
ryhmän lakimiehen ohjauksessa ja avustaisi EU:n oikeudellisten asioiden, kuten EU:n tuomioistuin- ja
valvonta-asioiden valmistelussa ympäristöministeriön toimialalla.
Toivomme, että harjoittelija on opinnoissaan perehtynyt EU-oikeuteen ja ympäristölainsäädäntöön.
Edellytämme erinomaisen suomen kielen taidon lisäksi hyvää englannin kielen taitoa. Muu kielitaito, kuten
ranskan kielen taito on hakijalle eduksi. Lisäksi edellytämme, että hakijalla on hyvät ATK-valmiudet.
Harjoittelijalla on mahdollisuus osallistua ministeriöiden yhdessä järjestämään Lainvalmistelu tutuksi teemaryhmään. Ryhmässä käydään läpi mm. säädösvalmisteluprosessia, käytännön lainvalmistelutyötä ja
sen kansainvälistä puolta sekä lainvalmistelua tekevien urapolkuja.
Ajankohta ja kesto: huhti - syyskuu 2015, kesto 4 kk
Palkka: 1 300 €/kk (+ sivukulut)
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------