Petri Lintunen - Tampereen yliopisto

Transcription

Petri Lintunen - Tampereen yliopisto
Tampere3-valmistelutyö
Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
Tampere3-tavoite
Vararehtorityöryhmä ehdottaa, että TAMK, TTY ja TaY jatkavat Tampere3-prosessia
tavoitteenaan ne korvaavan uudenlaisen yliopiston perustaminen Tampereelle.
Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
Tutkimus
• Tiiviimmällä kolmen korkeakoulun välisellä yhteistyöllä on tutkimustoiminnassa
saavutettavissa huomattavia synergia- ja skaalaetuja. Korkeakoulujen toisistaan
poikkeavat tutkimusalat ja tehtävät täydentävät toisiaan ja voivat synnyttää
uudenlaisen ja ainutlaatuisen kokonaisuuden.
• Suomessa ei ole yliopistoa, jossa tekniikan, terveyden, yhteiskunnan sekä talouden
ja johtamisen tutkimus voisivat kohdata samalla tavalla ja samassa laajuudessa
kattaen koko ketjun perustutkimuksesta käytäntöjen kehittämiseen.
• Tampere3 yhdistää samaan yliopistoon koko tutkimus-, kehitys- ja
innovaatiotoiminnan ketjun tieteellisestä tutkimuksesta soveltamiseen,
kehittämispalveluihin ja innovaatioiden kaupallistumisen edistämiseen.
Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
Koulutus
Yliopistot näkevät yhden, kaiken tutkintokoulutuksen yhdistävän koulutusrakenteen
olennaisena osana uutta yliopistoa. Uudella yliopistolla tulee olla oikeus sekä
yliopisto- että ammattikorkeakoulututkintojen myöntämiseen. Tutkintojärjestelmän
kehittäminen Suomessa tapahtuu valtakunnallisena ratkaisuna, johon uusi yliopisto
aktiivisesti vaikuttaa.
Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
Heti toteutettavissa oleva yhteistoiminta
Kolmen korkeakoulun yhteistoimintaa voidaan tiivistää välittömästi käynnistämällä
hankkeita, jotka kannattaa joka tapauksessa toteuttaa, mutta jotka samalla vievät kohti
tavoitetta. Hankkeet voidaan valita seuraavilla kriteereillä:
• hyödyt opiskelijoille, henkilöstöille tai sidosryhmille ovat saavutettavissa, vaikka
prosessi ei syystä tai toisesta johtaisikaan yhden yhteisen oikeushenkilön syntymiseen,
ja
• syntyvä yhteistoiminta on sellaista, ettei sitä tarvitse perua, vaikka prosessi ei
etenisikään toivotulla tavalla kohti yhteistä yliopistoa.
Ehdotuksia:
1. Yhteisten opintokokonaisuuksien suunnittelu ja toteutus
2. Tutkinto-ohjelmien toteutus osittain siten, että tietyt opintokokonaisuudet tuotetaan
vain yhdellä kampuksella, vaikka ne kuuluvatkin eri korkeakoulujen tutkinto-ohjelmiin
3. Tietohallinnon palvelut
4. Kampusten innovaatioalustat
5. Uudet tutkimusavaukset ja tutkimusympäristöt
6. Yhteisten oppimisympäristöjen kehittäminen
7. Kansainväliset henkilöstöpalvelut
8. Yhteiset opintopalvelut
9. Kiinteistö- ja tilapalvelut
Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
Kriittiset asiat, joissa onnistuttava
1. yhteinen, selkeästi ilmaistu tavoitetila
2. onnistuminen edellyttää osallistumisen kautta saatavaa laajaa sitoutumista
muutokseen, joten henkilöstö, opiskelijat ja sidosryhmät pitää saada mukaan sen
suunnitteluun ja toteutukseen
3. kyettävä luopumaan nykyisistä rakenteista ja toimintamalleista, kun kehitetään
parhaita yhteisiä toimintatapoja
4. pystyttävä suunnittelemaan ja toteuttamaan 1. syklin korkeakoulututkinnot siten,
että ne antavat tarvittavat työelämätaidot, ja toisaalta valmiuden jatkaa
maisteritason opintoihin (erilaiset opintopolut)
5. opiskelijarekrytoinnissa onnistuminen heti ensimmäisessä sisäänotossa
6. Tampere3:n on voitettava sekä työnantajien että opiskelijoiden arvostus, ja saatava
laajan toimintaympäristönsä tuki
7. keskeisin ulkoinen haaste Tampere3:n rakentamisessa on lainsäädännölliset
muutokset
Mika Hannula (TTY), Harri Melin (TaY), Mikko Naukkarinen (TAMK)
!