Poliittinen historia & Talous

Valtiotieteellinen tiedekunta
Poliittisen historian ja talous- ja sosiaalihistorian valintakoe
Arvosteluperusteet
Kesä 2015
Kirjallisuuskoe
Vastaukset perustuvat teokseen:
Therborn, Göran: Maailma. Aloittelijan opas. Vastapaino, Tampere.
eller på svenska
Therborn, Göran: Världen. En inledning. Liber, Stockholm.
Alla olevissa arvosteluperusteissa on esitetty kirjallisuuskokeen pisteytys. Luonnollisesti
koevastauksessa asiat on voinut esittää myös toisessa järjestyksessä. Vastauksissa on kuitenkin
edellytetty määrittelemistä, perustelua ja asiayhteyksien hallintaa. Siten pelkästään kirjassa
esitettyjä asioita luettelemalla ei ole voinut yltää kokonaisiin pisteisiin. Selkeä, johdonmukainen ja
tiivis esitystapa on laskettu eduksi. Lisäksi yksittäisen taustatekijän yksityiskohtainenkaan
kuvaaminen ei ole lisännyt vastauksen arvoa, jos muita keskeisiä seikkoja on jäänyt puuttumaan.
Pienet lapsukset on jätetty huomioimatta. Vakavista, kokonaisuuteen vaikuttavista asiavirheistä on
vähennetty 0,25 pistettä. Kysymysten alaan ja rajaukseen kuulumattomien ilmiöiden tai muuten
toisarvoisten seikkojen käsittelystä ei ole annettu lisäpisteitä.
1. Miten perhejärjestelmä ja sen erilaiset variaatiot vaikuttavat Göran Therbornin mukaan
ihmisen elämänkulkuun? Vertaile lyhyesti afrikkalaisia ja eurooppalaisia perhejärjestelmiä
ja niiden vaiku-tusta ihmisen elämänkulkuun (6p)
Vastauksessa toivottiin hahmotelmaa siitä mitä Göran Therborn tarkoittaa perhejärjestelmillä ja
elämänkululla. Tämän lisäksi vastaajan toivottiin tarkastelevan perhejärjestelmien vaikutusta
ihmisten elämänkulkuun afrikkalaisten ja eurooppalaisten perhejärjestelmien näkökulmasta.
Perhe- ja sukupuolijärjestelmät koskevat sukujuuria, sukulaisuussuhteita ja parinmuodostusta,
seksuaalisia tapoja ja sosiaalisia suhteita. Niitä voidaan pitää sivilisaatioiden keskeisinä piirteinä, ja
viisi maailman merkittävää perhejärjestelmää juontuvat viidestä suurimmasta sivilisaatiosta, minkä
lisäksi on olemassa kaksi muuta, globalisaatioaaltojen luomaa perhejärjestelmää. Therbornin
mukaan elämänkaari johtaa syntymästä ja lapsuudesta nuoruuteen, aikuisuuteen ja viimein
vanhuuteen ja kuolemaan. Suuret sivilisaatiot ja niihin perustuvat tai liittyvät perhejärjestelmät
vaikuttavat sukupuolten kohtelun lapsuudessa ja nuoruudessa, aikuisuuden valintoihin ja
vanhuuden mahdollisuuksiin. Niiden tuloksena on elämänkulkuja, jotka vaihtelevat aina
sukupuolen, usein etnisen ryhmän ja yleensä myös yhteiskuntaluokan mukaan. (0-0,5 p.)
Euroopassa vallitseva perhejärjestelmä on pohjimmiltaan kristillinen, ja Therborn kutsuu
järjestelmää kristillis-eurooppalaiseksi. Eurooppalainen järjestelmä ei ole yhtenäinen, vaan
maanosan sisälle on syntynyt idän ja lännen välille kulttuurinen jakolinja. Linja erotti toisistaan
eurooppalaisen perhejärjestelmän läntisen muunnelman, jossa perustettiin avioliittoa solmittaessa
uusi talous, ja itäisen, jossa tuore pariskunta asettui yleensä asumaan sulhasen vanhempien luo.
Länsi-Eurooppa puolestaan jakautui edelleen etelään ja pohjoiseen, ja linjan pohjoispuolella lapset
ja nuoret lähtivät kotoa varhain, kun taas eteläpuolella nuoret tapasivat jäädä vanhempiensa kotiin
avioliittoon saakka. Saharan eteläpuoleisen Afrikan perhejärjestelmät ovat joukko perhe- ja
sukupuolijärjestelmiä, joilla on yhdistäviä piirteitä uskonnollisista ja etnisistä eroista huolimatta. (00,75).
Afrikassa vaikuttaa myös länsiaasialainen/pohjoisafrikkalaisen muslimiperhejärjestelmä, joka nojaa
vahvasti islamilaiseen lakiin. Järjestelmä on vahvasti patriarkaalinen, ja pyhä laki sääntelee laajasti
kaikenlaisia perheeseen ja sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Pisteitä ei ole saatu,
mikäli länsiaasialaista perhejärjestelmää on kuvailtu, mutta järjestelmää ei ole maantieteellisesti tai
nimeämällä sijoitettu Pohjois-Afrikkaan. (0-0,25).
Perhejärjestelmä vaikuttaa merkittävästi syntyvyyteen ja siten perheiden kokoon. Myös lapsen
sukupuolella on merkitystä. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa keskiarvo on viisi lasta naista
kohden, huolimatta syntyvyyden säännöstelyn saapumisesta Afrikkaan 1990-luvulla. Syntyvyys on
korkea hedelmällisyyden arvostuksen takia, minkä lisäksi suuri kuolleisuus ja perheen laajuus
vakuutusturvana ovat vaikuttavia tekijöitä. Toisena ääripäänä Etelä- ja Itä-Euroopassa
hedelmällisyysluku on vain hieman yli yksi. Vaikka eurooppalainen järjestelmä on pohjimmiltaan
ollut patriarkaalinen, äidin suvulla oli myös merkitystä lapsen kannalta, koska sukulaisuus
määriteltiin sekä äidin että isän puolelta. Tämä myös tarkoitti, että sukupuolten välillä oli
jonkinlainen tasapaino. Afrikassa polveutuminen voidaan laskea sekä äidin että isän puolelta, ja
biologinen isyys on aina ollut vähemmän tärkeää kuin sosiaalisen isän oikeudet. Samalla avioliittoa
solmittaessa morsiamen perhe saa sulhasen perheeltä maksun omaisuutena tai palveluksina, mikä
tarkoittaa sitä, että tyttöjen syntymä tuo perheelle vaurautta. Myöskään aviossa syntyneiden tai
aviottomien lapsien välillä ei yleensä tehdä eroa. (0-1 p.)
Lapsuuden osalta perhejärjestelmä vaikuttaa mm. millaisessa perheessä lapsi kasvaa. Länsi- ja
Itä-Euroopassa ja Afrikan kaupunkien slummeissa on naimattomien äitien ja avioerojen
seurauksena merkittävä määrä lapsia, joita kasvattaa vain yksi vanhempi. Yksinhuoltajuuden
yleisyys vaihtelee merkittävästi Euroopassa: esimerkiksi Luoteis-Euroopassa se ei ole kovin
yleistä. Kuolema kuitenkin rikkoo perheitä enemmän kuin avioero: synnyttäminen on Afrikassa
merkittävä riski naisille, minkä lisäksi aids jättää jälkeensä joukoittain orpoja Afrikassa. Lisäksi
Afrikassa vanhemmat ovat usein töiden vuoksi poissa. Näiden tekijöiden vuoksi alle puolet lapsista
kasvaa eteläisessä Afrikassa molempien vanhempiensa kanssa, ja lapset kuuluvat laajennettuun
perheeseen, mihin myös vaikuttaa se, että äitien ja lasten välinen suhde on heikko. Vastaavasti
esimerkiksi Ruotsissa kaksi kolmasosaa lapsista kasvaa molempien vanhempiensa kanssa, ja
etenkin Länsi-Euroopassa laajennetut perheet ovat poikkeuksia, ja ydinperhemalli on yleinen.
Afrikassa lapset myös joutuvat osallistumaan aikaa vieviin kotiaskareisiin tai tekemällä vähintään
lyhyitä jaksoja kodin ulkopuolista työtä, mikä voidaan nähdä osallistumisena perheen toimeentulon
hankintaan arkiaskareiden, maatöiden tai kaupustelun muodossa. Lisäksi afrikkalaisten lasten
kouluttautumismahdollisuudet ovat heikommat kuin Euroopassa. Afrikkalaisten lasten kohdalla
myös arvostetaan tottelevaisuutta, kun taas Euroopassa itsenäisyyden arvostus korostuu. (0-1,25
p.)
Nuoruus määrittyy erityisesti seksuaalisuuden kautta, ja perhejärjestelmä vaikuttaa
seksuaalisuuden ilmentymismuotoihin. Afrikassa seksiä on pidetty oikeutettuna nautintona, ja
esiaviolliseen ja avioliiton ulkopuoliseen seksiin on suhtauduttu häveliäästi. Nuorilla miehillä on
Afrikassa naisia pidempi nuoruusaika, koska sulhaset ja isät ovat naisia vanhempia. Afrikkalaisilla
tytöillä on oma nuoruus, ja seksuaalisuus voidaan katsoa vapaaksi. Toisaalta esimerkiksi LuoteisEurooppaan verrattuna useimmat nuoret afrikkalaistytöt aloittavat ei-aviollisen seksin varsin
myöhään, ja ei ole nähtävissä kovin selkeää suuntausta, jonka perusteella Afrikassa aloitettaisiin
nykyään sukupuolielämä aikaisemmin, vaikka alueellisesti teinien esiaviollinen seksi on yleistynyt.
Kristillis-eurooppalaista perhejärjestelmää on puolestaan historiallisesti määrittänyt kriittinen
moraaliasenne seksuaalisuuteen, ja esimerkiksi vain aviossa syntyneitä lapsia pidettiin laillisina,
vaikka myös aviottomia lapsia hyväksyttiin joustavasti. Euroopassa seksuaalisuus on kuitenkin
vapautunut, ja paikallisia muunnoksia löytyy alueellisten jakolinjojen mukaisesti. (0-0,75 p.)
Nuoruus päättyy useimmiten avioliittoon. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa mennään naimisiin
nuorina: puolet tytöistä on naimisissa ennen kuin he täyttävät 18 vuotta. Vanhemmat ovat vahvasti
mukana valitsemassa aviokumppania lapsilleen, ja erityisesti tyttöjen ja naisten
valinnanmahdollisuuksia rajoitetaan. Länsieurooppalaiset menevät puolestaan keskimäärin
myöhään naimisiin, noin kolmenkympin tietämillä, mikä on historiallisesti johtunut oman kodin
perustamisen vaatimuksesta. Itä-Euroopassa avioliitto on edelleen vallitseva parisuhdemuoto ja se
solmitaan aiemmin kuin Länsi-Euroopassa. Euroopassa on myös ollut perinteisesti vapaus valita
oma aviokumppaninsa tai halutessaan myös naimattomuus. Yksiavioisuus on myös yksi
eurooppalaisen järjestelmän keskeisistä piirteistä, kun taas Afrikassa moniavioisuus on sallittua.
Moniavioisuus on afrikkalaisen perheen ainutlaatuinen piirre, joka johtuu naisten historiallisesti
tärkeästä asemasta maatalouden työvoimana. (0-1 p.)
Aikuisuuden jälkeen seuraa vanhuus. Afrikassa tunnetaan yleisesti ottaen enemmän kunnioitusta
vanhuutta ja esivanhempia kohtaan kuin Euroopassa, mikä johtuu patriarkaalisuudesta,
vahvemmista sukusiteistä ja esimoderneista arvoista, normeista ja käytännöistä. Euroopassa
vanhuuden turvaa eläkejärjestelmä, monet afrikkalaiset eivät edes elä eurooppalaiseen eläkeikään
asti ja joutuvat vanhoina tukeutumaan esimerkiksi perheen tukeen. Lisäksi siinä missä
vanhemman ihmisen yksineläminen Euroopassa ei ole poikkeuksellista, Afrikassa vanhus asuu
perheensä luona. (0-0,5 p.)
2. Selitä Göran Therbornin neljäs ja kuudes globalisaatioaalto. Miten Euroopan asema
maailmantaloudessa muuttui kyseisten prosessien myötä? (3p)
Kysymyksessä on tavoiteltu neljännen ja kuudennen globalisaatioaaltojen keskeisten piirteiden ja
syiden kuvausta, ja tämän jälkeen arviota siitä, miten Therbornin mukaan ne ovat vaikuttaneet
Euroopan asemaan maailmantaloudessa.
Neljäs globalisaatioaalto alkoi ranskalaisten hyökkäyksestä Algeriaan vuonna 1830 ja brittien
1840-luvun oopiumsodista Kiinaa vastaan ja päättyi ensimmäiseen maailmansotaan. Aallolla oli
neljä liikkeellepanevaa voimaa: uusi, laajalle levinnyt valloitusinto, maailmanlaajuisessa
viestinnässä ja kuljetuksessa tapahtunut vallankumous, siirtomaavaltojen suojeleman ja
kansainvälisen kultakaupan helpottaman maailmanlaajuisen kaupan ja sijoitustoiminnan
kiihtyminen sekä ennennäkemätön siirtolaisuus. Neljäs globalisaatioaalto piti sisällään
eurooppalaisen imperialismin yleistymisen. Eurooppalaisten avaimet maailmanvaltaan olivat
huumekauppa, koronkiskonta ja omaisuuden takavarikointi sekä kehittynyt aseistus. Neljännen
aallon tärkein pysyvä perintö on maailman nykyinen jako kehittyneisiin ja alikehittyneisiin maihin.
(0-1 p.)
Kuudes globalisaatioaalto, tiedostettu globalisaatio ja sen muuttuvat merkitykset vuodesta 1990
eteenpäin, antoi globalisaatiolle nimen: uusi tulevaisuus nähtiin laajentuneena, ”globalisoituneena”
tilana. Globalisaation voi käsittää pelkkänä laajenemisena, johon ei liity mitään erityistä suuntaa.
Globaali kapitalismi ja globaali kulttuuri kiihdyttivät vauhtiaan. Toisaalta nykyään kapitalistista
kehitystä ei nähdä niinkään tilallisena laajenemisena, vaan rakenteellisena muutoksena,
tuottavuuden siirtymisenä teollisuudesta ja palveluista rahoitusmaailmaan. Kuudennen
globalisaatioaallon voi tulkita tarkoittavan vetovoiman tai keskipisteen siirtymistä maailmassa.
Kuudetta globalisaatioaaltoa ruokki kaksi päävirtausta. Ensimmäinen oli sähköisen viestinnän
vallankumous ja sen ytimessä oleva internet, joka maailmanlaajuisena, avoimena
viestintävälineenä mahdollistaa globaalin joukkoviestinnän, mikä on kulttuurivaihdon kanssa
yhdentänyt maailmaa. Toisena tekijänä on kapitalististen rahoitusmarkkinoiden kehitys 1980luvulta lähtien, mikä on synnyttänyt ”maailmanlaajuisen sähköisen kasinon”, jossa valtavat summat
rahaa vaihtavat omistajaa valuuttakeinottelun ja johdannaisten muodossa. (0-1 p.)
Neljännen globalisaatioaallon aikana Pohjois-Atlantin maiden teollisuuskapitalismi voimistui, ja
maailmankapitalismi kiihtyi maailmanlaajuisen kaupan ja sijoitustoiminnan kasvun myötä. Vuoden
1820 jälkeen maailmankauppa alkoi pyöriä toden teolla, ja Britannian kumottua viljalakinsa vuonna
1846 vapaakaupasta tuli koko maailman malli. Eurooppalaiset suurvallat ottivat myös Britannian ja
Ranskan johdolla vararikkoon joutuneiden valtioiden raha-asiat hoitaakseen. Aallon aikana
Eurooppa ohitti ensimmäistä kertaa Aasian taloustuotannossa: vuonna 1820 Aasian osuus
maailmantuotteesta oli 56 prosenttia, mistä se putosi rajusti ja vuosien 1870 ja 1913 välillä
Euroopan osuus globaalista bruttokansantuotteesta oli hiukan vajaa puolet. Kuudennen
globalisaatioaallon alkaessa Eurooppa oli menettänyt taloudellisen johtoasemansa, vaikka
Eurooppa kokonaisuutena oli edelleen tärkeä taloudellinen toimija maailmassa). Kuudennen
globalisaatioaallon myötä taloudellinen ja poliittinen painoarvo on siirtymässä pois PohjoisAtlantilta ja takaisin Itä- ja Etelä-Aasiaan, eritoten Kiinaan. Tämä voidaan osin nähdä esimerkiksi
G8-maiden kansainvälisen merkityksen vähenemisessä suhteessa G20-maihin, joihin kuuluu myös
Pohjois-Atlantin ulkopuolisia maita. (0-1 p.)
3. Miten Göran Therborn analysoi Venäjää teoksessaan? Mihin hän sijoittaa Venäjän
nykymaail-man sosiokulttuurisissa kerrostumissa ja niissä erityisesti moderniin johtaneissa
poluissa? (9p)
Vastauksessa toivottiin hahmotelmaa siitä mitä Göran Therborn tarkoittaa sosiokultuurisilla
kerrostumilla, mitä niitä on ja miten hän ne määrittelee. Tämän lisäksi vastaajan toivottiin
sijoittavan Venäjän tähän analyysiin, erityisesti suhteessa kolmanteen sosiokultuuriseen
kerrostumaan, nyky-yhteiskunnan moderniin johtaneisiin polkuihin.
Esimerkiksi näin:
Tutkimalla maailmamme laaja-alaisia ja merkittäviä sosiokultuurisia kerrostumia pystymme
hahmottamaan millaisia olemme, miksi olemme sellaisia kuin olemme; sosiokultuuriset kerrostumat
määrittävät meitä ja muita. Kerrostumat selittävät siten erojamme ja paljastavat niiden historialliset
juuret. Therborn luettelee kirjassaan kolme (3) historian sosiokulttuurista kerrostumaa:
1. Sivilisaatiot
2. Globalisaatioaallot
3. Moderniin johtaneet polut.
Sivilisaatio on Therbornin määritelmän mukaisesti vanhin sosiokulttuurinen kerrostuma. Sivilisaatio
on tietylle alueelle muodostunut, kulttuurisesti kestävä piiri, joka määrittää ihmisen uskomuksia,
moraalia, perhekäsityksiä, ja niitä määrittää yhteinen kieli ja pyhät tekstit. Määritelmän mukaisia ja
vielä tänä päivänä merkittäviä sivilisaatioita hän löysi maailmananalyysissään viisi (5) kappaletta:
1. Kiinalainen
2. Intialainen
3. Länsiaasialainen
4. Eurooppalainen sivilisaatio.
5. Saharan eteläpuolinen Afrikka.
Venäjä sijoittuu Eurooppalaiseen sivilisaatioon, jonka perustana monijumalainen antiikki, toisaalta
yksijumalainen kristinusko; antiikki ei koskaan saavuttanut Euroopan syrjäalueella sijaitsevaa
Venäjää, ja kristinusko levisi Venäjän alueelle muuta Eurooppaa myöhemmin. Kauan sitten
muodostuneiden perhejärjestelmien joukossa Venäjä kuuluu (karkeasti jaotellen) sen itäpuoliseen
piiriin (joka läntistä variaatiota perhekeskeisempi); jakolinja karkeasti yksinkertaistaen Pietarista
Triesteen. (0-1 p.)
Toisen sosiokulttuurisen kerrostuman, globalisaatioaallon, Therborn määrittelee
muutosprosessiksi, yhteiskunnallisten kehityskulkujen laajentumiseksi,
kiihtymiseksi/voimistumiseksi siten, että se vaikuttaa kokonaiseen mantereeseen. Aalto, eli
muutosprosessi tulee pystyä myös rajaamaan ajallisesti.
Therborn luettelee kuusi (6) tällaista ajallisesti rajattua muutosprosessia:
1. Maailmanuskontojen kehitys, 300-700 JKr. Kristinuskon levitys Eurooppaan.
2. Eurooppalainen kolonialismi, 1500-1600-luvun alkuun.
Ensimmäinen globaali aalto; hyödynsi sivilisaation tunnusmerkkejä, kieltä,
kristinuskoa, ..
3. Ranskan ja Englannin välinen ’nollas’ maailmansota, 1750-1815.
Eurooppalaisen suurvallan nousu; konflikti kahden eurooppalaisen suurvallan välillä.
4. Imperialismin yleistyminen,1830-1918.
Kehitys/alikehitys –jaon synty.
5. Politiikan globalisoituminen; 1919/1941/1947-89.
Venäjä keskiössä: Kominternin perustaminen (1919); kansainvälisen
vallankumouksen
ajaminen.
Toisen maailmansodan voittajavaltiona Venäjä ajautui Yhdysvaltojen johtaman leirin
vasta-osapuolena kylmään sotaan, joka käytiin toissijaisilla alueilla ja muissa maissa.
6. Globalisaatiolle nimi. 1990---?
Ajan ja tilan merkitykset muuttuivat. Ainoa näköpiirissä oleva tulevaisuus.
Muutosvoimat: sähköinen viestintä /internet; rahoitusmarkkinat.
Toisen sosiokulttuurisen kerrostuman muutosprosesseista merkittävimmät Venäjälle olivat
ensimmäinen, viides ja kuudes. Ensimmäisen globalisaatioaallon levittämät maailmanuskonnot
saavuttivat Venäjän tosin muuta Eurooppaa myöhemmin, noin tuhat vuotta sitten. Kolonialismiin,
”nollanteen” maailmansotaan ja imperialismin aikakauteen Venäjä ei osallistunut (joskin koki
”imperiumien keskinäisen teurastuksen” seuraukset). Viides globalisaatioaalto oli Venäjälle
merkityksellinen: Venäjä osallistui tähän politiikan globalisointiprosessiin aktiivisesti.
Eurooppalaistyylisen yhteiskunnallisen vallankumouksen jälkiseurauksena Neuvosto-Venäjä
perusti Kominternin (1919) globaalin kommunistisen vallankumouksen levittämiseen – jonka
seurauksena poliittisen kentän toisella laidalla kansainvälinen oikeisto ryhtyi ajamaan
kommunisminvastaista politiikkaa (ja muodostivat anti-kominternin 1936, Saksa, Japani, Italia);
jakolinja nähtävissä alkusoittona toiselle maailmansodalle. Neuvostoliitto selvisi muiden
liittoutuneiden tavoin voittajana sodasta; sodan jälkeen maailma jakautui kylmän sodan kahteen
leiriin (USA / Neuvostoliitto); sota käytiin toisarvoisilla alueilla ja pääosapuolia edustivat jotkut muut
maat. Venäjä menestyi tietyillä alueilla (avaruuskilpa, teknologia) kunnes toisinajattelu
tukahdutettiin pysähtyneisyyden kaudella. Kylmä sota (ja viides globalisaatioaalto) päättyi kun
Neuvostoliitto luopui maailmanlaajuistista tavoitteistaan (1989). Kuudes Therbornin
globalisaatioaalloista alkoi heti viidennen jälkeen, ja elämme sitä yhä (v. 2011): Therbornin mukaan
aalto antoi globalisaatiolle nimen: tulevaisuus nähtiin globaalina. Neuvostoliitto romahti (1991),
Kiina, Venäjä lähti kapitalismin tielle (siitä aiheutuneet traumat). (0-2 p.)
Therbornin kolmas sosiokultuurinen kerrostuma on moderniteetti. Therbornille (määritelmä)
moderni on kulttuurinen suuntaus, ei yhteiskunnallinen instituutio. Moderni kääntää selkänsä
menneisyyden saavutuksille ja säännöille ja suuntautuu uuteen nykyhetkeen pyrkimyksenään
rakentaa uusi, maallinen tulevaisuus. Se pohjaa lineaariseen aikakäsitykseen (syklisen sijaan) ja
se sisältää tunteen eteenpäin menemisestä, sen sijaan että menneisyys nähtäisiin kulta-aikana,
jonka jälkeen kaikki on rappeutunut. Moderni on sellainen aikakausi, yhteiskunta, kultuuri tai valtio,
jota hallitsee modernistinen tulevaisuuteen suuntautunut aikakäsitys. Modernistinen katsantokanta
voi kadota: menneisyydessä on voinut olla moderneja mutta sittemmin opäättyneitä ajanjaksoja.
Tie moderniin voi olla eri aloilla eriaikainen, erilainen sekä eritahtinen. Nykymaailman
yhteiskunnallisen kerrostuman muotoutumisen kannalta ratkaiseva hetki on se milloin voitolle
pääsee tulevaisuuteen katsova käsitys politiikasta. Olennainen kerrostuma kahdesta syystä: 1.
Polut moderniin erilaisia; 2. vakiinnutti jaon kehittyneisiin ja alikehittyneisiin maihin.
Therborn kiteyttää nämä polut moderniin neljäksi päätyypiksi:
1. Sisäsyntyisesti modernisoitunut Eurooppa.
Ranskan vk (revolution: sitä ennen syklinen, ei lineaarinen);
Poliittisen oikeutuksen periaate = kansakunta.
2. Uusi maailma. (Amerikat, Australia, NZ, Etelä-Afrikka).
Modernia kannattavat voimat saivat vastaansa yhteisön ulkopuoliset
taantumusvoimat,
”perinteitä” kunnioittavat: lojalistit, emämaan virkamiehet tai alkuasukkaat.
3. Siirtomaiden trauma: hyökkääjään samaistuminen ja sitä vastaan kapinoiminen.
Modernismi ulkoa, tykin suusta, kolonialismin myötä.
4. Modernisaatio vastareaktiona.
Modernismi ennaltaehkäisevänä reaktiona.
Maata ryhtyi modernisoimaan sen oma eliitti, joka koki ulkomaat uhkaavana.
Japani toimi mallimaana monelle.
Venäjä ei edusta puhtaasti mitään yllä mainittua päätyyppiä, vaan Therborn näkee Venäjän, kuten
Kiinan, toteuttaneen yhdistelmäpolkua; molemmissa maissa tehtiin suurimmat yhteiskunnalliset
vallankumoukset. Venäjän vallankumous edusti samaa eurooppalaista modernismia kuin vuoden
1789 Ranskan vallankumous. Venäjän vallankumoukselliset vertasivat itseään ranskalaisiin:
bolsevikkivallankumous oli eurooppalaistyylinen kaupunkien teollisuustyöväen kansannousu, jonka
organisoi ja käynnisti eurooppalaisen työväenliikkeen yhteydessä kehittynyt puolue. Viidennen
globalisaatioaallon alkaessa Lenin ja bolsevikit aloittivat ylhäältä ohjatun yhteiskunnallisen
muutoksen; historiallisen kehityksen modernistinen tulkinta antoi heille (vähemmistölle) oikeuden
toimeenpanna ylhäältä ohjatun yhteiskunnallisen muutoksen. Lenin piti Venäjän vallankumousta
alkusysäyksenä kansainväliselle vallankumoukselle (Komintern), mutta näin ei käynyt. Ylhäältä
johdettu modernisaatio oli aloitettu jo 1700-luvun vaihteen molemmin puolin (Pietari Suuri), mutta
edistysaskelista huolimatta Venäjä ei tavoittanut Länsi-Eurooppaa. Venäläinen modernisaatio jäi
osaksi yleiseurooppalaista yksinvaltiuden aikakautta eikä se koskaan onnistunut tavoittamaan
vahvaa perustuslaillista vaihetta. Musertavat sotilaalliset tappiot sodassa Japania vastaan (1905)
ja ensimmäisessä maailmansodassa avasivat tien vallankumoukselle. Leninin jälkeen Stalin alkoi
toteuttaa armotonta ja väkivaltaista talousjärjestelmän muutosta (sosialismia yhdessä maassa),
omaksuen samalla yhä enemmän tsaarinvallan piirteitä (joita hillittiin Stalinin kuoleman jälkeen).
Nyttemmin, Vladimir Putinin aikakaudella on Therbornin mukaan havaittavissa uusi yhdistelmä,
ulkoa tuotu kapitalistinen modernisaatio yhdistyy keisarillisiin perinteisiin ortodoksikirkon tukemana.
Siten Therborn näkee Venäjän modernisaatiopolun yhdistelmäpolkuna, jossa sitä on modernisoinut
ulkoa tuodut, ylhäältä annetut mallit yhtä lailla kuin sisäinen kehitys ja vallankumous. Venäjä
eurooppalainen valtio ja edusti eurooppalaista modernismia; Stalin yritti luoda vahvan modernin
valtion tilanteessa, jossa ulkomaiden sotilaallinen väliintulo murensi vanhaa imperiumia ja uhkasi
murskata sitä seuranneen hallinnon. Koska muutoksia ajoivat uudet vallankumoukselliset hallinnot
ne ennemminkin hajottivat yhteiskuntaa (eivätkä muuttaneet ja yhdistäneet sitä kuten Japanissa).
(0-6 p)
Aineistokoe
4. Millaisia sosiaalisia ja muita hierarkioita esiintyy Pentti Haanpään novellissa
”Sotilaallisen kome-asti” (Kenttä ja kasarmi, 1928) ja millaisina ne ilmenevät novellin
kuvaamissa käytännöissä? (9p)
Kysymyksen tavoitteena oli saada vastaaja poimimaan hierarkioita ja niiden käytännön
ilmenemismuotoja koskevia kohtia Pentti Haanpään kasarmielämää kuvaavasta novellista
”Sotilaallisen komeasti” (Kenttä ja kasarmi, 1928).
Alla olevissa arvosteluperusteissa on esitetty aineistona toimineen tekstin kysymyksen kannalta
keskeiset piirteet kokonaisuuksiksi jäsennettynä. Jos vastauksessa on perustellusti mainittu muita
aineistosta nousseita, kysymyksen alaan olennaisesti liittyviä asioita, ne on otettu huomioon
vastaajan eduksi. Selkeä, johdonmukainen ja tiivis esitystapa sekä taitava käsitteellistäminen on
laskettu eduksi. Kysymyksen alaan ja rajaukseen kuulumattomien ilmiöiden tai muuten
toisarvoisten seikkojen käsittelystä ei ole annettu lisäpisteitä. Myöskään sellaisten
kulttuuripiirteiden tai historiallisten kehityskulkujen selostamisesta, joita aineistossa ei käsitellä, ei
ole annettu pisteitä.
Novellin alussa todetaan, että kapteeni Lelu syö aamiaista kasinon salissa ja kävelee sen jälkeen
komppaniansa luo; myöhemmin käy ilmi myös, että kapteenin perhe asuu kasarmialueella.
Upseerien ja sotilaiden majoitus- ja ruokailutilojen erillisyys ilmentää näiden ryhmien välistä
hierarkkista eroa. Tervehtimiskäytäntöihin liittyvä upseerinarvon mainitseminen osoittaa sekä
sotilaiden ja upseereiden välistä että alempien ja ylempien upseerien keskinäistä arvoeroa. Uralla
kohoaminen konkretisoituu nimikkeen muuttumisen lisäksi univormuun kiinnitettävinä uusina,
korkeampina arvomerkkeinä. Koska uralla kohoaminen tapahtuu palveluvuosien ja
ansioituneisuuden pohjalta, kyseessä on osittain ansiopohjainen ja osittain ikään perustuva
hierarkia. Uranousun oletettu katkeaminen taas näkyy ainakin kapteeni Lelun kohdalla
välinpitämättömyytenä ennen ylpeyttä herättänyttä univormua kohtaan. (2,0 p.)
Sotilaspaikkakunnan arjessa vaikuttavat myös sosiaalisen yhteisön epävirallisemmat hierarkiat,
kuten upseerien tuttavuusverkostoissa liikkuva arvostus ja luottamus. Upseerit kilpailevat
keskenään johtamiensa komppanioiden paremmuudesta; kapteeni Lelu muistelee aikaa, jolloin
hänen komppaniansa oli varuskunnan paras. Sotamiesten kannalta upseerinammatin mukanaan
tuoma epävirallinen hierarkia näkyy myös mahdollisuutena teettää näillä erilaisia yksityistalouden
puolelle kuuluvia töitä kuten perunoiden kantamista, jonka kapteeni Lelu tosin tekee mieluummin
itse. (1,5 p.)
Opetustilanteissa korostuu opettajat ja opetettavat toisistaan hierarkkisesti erottava muodollinen
kuri. Toisaalta väkivalta alempaa kohtaan, käsiksi käyminen ja jopa potkiminen, viime kädessä siis
oman pahan olon purkaminen sotamiehiin, on rangaistuksetta mahdollista ylemmille. Edes
vahingossa tapahtunut sotamiehen tappo ei johda uran kannalta kovin vakaviin seuraamuksiin,
esim. viraltapanoon, vaikka siviilimaailman oikeuslaitoksen näkemys syyllisen ja uhrin
keskinäisestä suhteesta ulottaakin vaikutuksensa myös kasarmille. (1,5 p.)
Sotamiehet puolestaan pyrkivät loiventamaan ja murtamaan hierarkiaa alhaalta käsin keksimällä
upseereille lempi- ja pilkkanimiä. Teoriassa armeijan hierarkia toimii sen pohjalta, että alemmat
aidosti kunnioittavat ylempiään. Käytännössä sen saattaa korvata joko teeskennelty kunnioitus tai
ylempiä kohtaan tunnettu pelko ja viha, joita kapteeni Lelu esittää pitävänsä jopa tavoittelemisen
arvoisina. Aidon kunnioituksen puute realisoituu tilanteessa, jossa sotamiehillä on mahdollisuus
saattaa kapteeni ylemmän upseerin silmissä huonoon valoon joutumatta itse vastuuseen.
Kiusanteko alhaalta tuhoaa käskytyssuhteen perustan ja tarkoituksen, mutta säilyttää muodollisen
hierarkian: sotamiehet ampuvat tahallaan ohi maalin, mutta huono tulos pannaan kehnon
harjoittajan syyksi. Kapteeni saa kuulla kunniansa ylemmältään ja tulee samalla nöyryytetyksi
alaistensa silmissä. (1,5 p.)
Muualla kuin opetustilanteissa tapahtuneet kohtaamiset eivät noudata armeijan hierarkiaa yhtä
tarkasti kuin suoriin komentosuhteisiin perustuvat tilanteet. Varsinkin uransa alkuvaiheessa
kapteeni Lelu on pyrkinyt rakentamaan hyviä suhteita miehistöön veljeilemällä näiden kanssa esim.
tarjoamalla tupakkaa tai palkitsemalla pienistä palveluksista viinapullolla. Seuraukset hierarkian
rikkoutumisista ovat kuitenkin jääneet alempiarvoisen osapuolen kannettaviksi. Tilannekohtainen
yliote kääntää asetelman hetkellisesti nurin, kun vartiomies ohjesäännön antamilla
tarkastusvaltuuksilla ja aseen tuoman ylivoiman avulla nöyryyttää kapteenia pakottamalla tämän
ensin purkamaan ja sitten kokoamaan perunasäkkinsä sisällön. Vaikka normaalihierarkia väistyy
hetkeksi, siihen palattua upseerilla on asemansa puitteissa mahdollisuus kostaa joko yksilötason
simputuksella tai jopa kollektiivisesti koko komppanialle. (1,5 p.)
Toisaalta kollektiivinen kosto on mahdollista toteuttaa myös alhaalta käsin. Sotavanhuksen päätös
ottaa oikeus omiin käsiinsä ja lähteä kyyditsemään kapteenia taivaaseen näyttäytyy
kohtuuttomuuden rangaistuksena ja oikeutettuna kostona. Novellin loppuratkaisu noudattaa
vanhaa sanontaa, jonka mukaan kansan ääni on Jumalan ääni. Ylevät motiivit ovat ajoittain myös
kapteeni Lelun mielessä. Armeijaelämän monikerroksisessa motiivihierarkiassa toimeentulon
varmistaminen on tärkeää, mutta isänmaan etu on lopulta ylempi kuin omat tarpeet. Viimeistään
novellin lopussa, välittömän uhan edessä, sekä kapteenilla että pääosalla sotamiehistä
korkeimmaksi motiiviksi nousee kuitenkin henkiinjääminen. (1,0 p.)
5. Aineistona on katkelma Karl Marxin ja Friedrich Engelsin teoksesta Kommunistinen
manifesti, joka ilmestyi vuonna 1848. Vastaa kysymyksiin aineiston perusteella, mutta käytä
kysymyksiin 5.1. ja 5.2. vastatessasi avuksesi pääsykoekirjan tietoja.
Alla olevissa arvosteluperusteissa on esitetty kysymyksen kannalta keskeiset asiat
kokonaisuuksiksi jäsennettynä. Kysymyksissä 5.1. ja 5.2. testattiin erityisesti hakijan kykyä
analysoida pääsykoekirjassa esiintyvien analyyttisten käsitteiden avulla historiallista tekstiä.
Lisäpisteitä on saanut asioiden välisten yhteyksien huomioimisesta ja analyyttisestä otteesta. Jos
vastauksessa on mainittu muita kysymyksen alaan olennaisesti liittyviä asioita, ne on otettu
huomioon vastaajan eduksi. Selkeä, johdonmukainen ja tiivis esitystapa sekä käsitteiden hallinta
on laskettu eduksi. Kysymyksen rajaukseen kuulumattomien ilmiöiden tai muuten toisarvoisten
seikkojen käsittelystä ei ole annettu lisäpisteitä.
5.1. Therbornin mukaan luokan käsitteellä on kolme päätarkoitusta ja käyttöä. Analy-soi ja
osoita esimerkein, miten ne näkyvät Marxin ja Engelsin tekstissä. (4p)
Therbornin mukaan luokan käsitteellä on kolme pääasiallista tarkoitusta ja käyttöä. Ensimmäinen
liittyy ”kulttuuriin, puhetapaan ja koulutukseen”. Toiseksi luokkaa käytetään riiston vertauksena.
Tässä merkityksessä luokkaa voidaan käyttää, kun halutaan korostaa ihmisten epätasa-arvoisia
mahdollisuuksia ja kritisoida etuoikeutettujen epäreilua asemaa suhteessa muihin. Kolmas
näkökulma esittää luokan yhteiskunnallisena voimana, jota yhdistävät samanlaiset arvot, käytännöt
ja edut. Luokan kuvaaminen yhteiskunnallisena voimana viittaa yhdistymiseen. (0,25p.)
Ensimmäinen luokan käsitteen käyttö kulttuurisena kategoriana ei näy kovin vahvasti Marxin ja
Engelsin tekstissä. Kommunistisessa manifestissa luokkien välisiä eroja määritellään keskeisesti
taloudellisen aseman kautta. Kuitenkin myös luokan käyttö kulttuurissa merkityksessä tulee jossain
kohdissa esiin. Marx ja Engels mainitsevat, kuinka kamppaillessaan ylimystöä vastaan porvaristo
näkee tarpeelliseksi vedota proletariaattiin tarjoamalla ”proletariaatille oman sivistyksensä
ainekset, ts. sanoen aseita itseään vastaan”. Tästä virkkeestä tulee esiin, että porvaristoa erottaa
proletariaatista paitsi heidän erilainen taloudellinen asemansa myös sivistys. Kirjoituksessa myös
todetaan, että ”lait, moraali ja uskonto” ovat proletariaatille vain ”joukko porvarillisia
ennakkoluuloja.” Engels ja Marx esittävät, että näihin kulttuurisiin piirteisiin kätkeytyy vain yhtä
suuri joukko porvarillisia intressejä. (1p.)
Toinen luokan käsitteen käyttö, luokka riiston vertauksena, näkyy monin paikoin Marxin ja Engelsin
tekstissä. He käyttävät luokkaa riiston vertauksena pyrkiessään kritisoimaan oman aikansa
yhteiskunnallisia suhteita tuomalla esiin, kuinka epätasa-arvoinen ja epäreilu asema proletariaatilla
on suhteessa porvaristoon. Marxin ja Engelsin mukaan ”kaikki tähänastiset yhteiskunnat ovat
perustuneet sortavien ja sorrettujen vastakkaisuuteen”. Keskeisenä riistosuhteena on porvariston
ja proletariaatin välinen erilainen taloudellinen asema, joka johtuu pääoman kasautumisesta
porvariston käsiin. Teollisuuden kehitys painaa proletariaatin palkan alhaiselle tasolle.
Proletariaatin suorittamaa palkkatyötä, joka on pääoman edellytys, kuvataan termillä orjuus.
Proletariaatti on ”vailla omaisuutta”. Kirjoittajien mukaan herruuden saavuttaneet luokat ovat aina
pyrkineet turvaamaan asemansa ”alistamalla koko yhteiskunnan oman materiaalisen
omaksumisensa ehtoihin”. Jotta toinen luokka voisi sortaa toista, sen täytyy turvata sortamalleen
luokalle edellytykset ”ylläpitää ainakin orjan asemaansa”. Marxin ja Engelsin mukaan modernien
työläisten elintaso vajoaa suurteollisuuden kehityksen edetessä yhä syvemmälle jopa tätä tasoa
alemmaksi ja ”työläisestä tulee täysin varaton”. Tällöin omistava luokka ei ole enää kykenevä
hallitsemaan proletariaattia, mikä johtaa työläisten vallankumoukselliseen yhdistymiseen. (1,25p.)
Kolmas luokan käsitteen päätarkoitus ja käyttö, luokka yhteiskunnallisena voimana, on keskeisesti
esillä Marxin ja Engelsin kirjoituksessa. Tekstissä kuvataan, kuinka teollisuuden kehittyessä ja
koneistuksen yleistyessä ”proletariaatin intressit ja elämänehdot yhdenmukaistuvat” ja työläisten
keskinäiset erot häviävät. Tämän seurauksena proletariaatin ja porvariston välinen suhde kehittyy
kahden luokan yhteentörmäykseksi ja taisteluksi, joka on ”poliittista taistelua”. Näillä kahdella
luokalla on erilaiset edut ja intressit, joiden ajaminen yhdistää luokkia yhteiskunnallisina voimina.
Luokan käsite yhteiskunnallisena voimana merkitsee yhdistymistä. Työläisten yhdistyminen
yhdeksi luokaksi saa heidät perustamaan liittoutumia ”porvaristoa vastaan ja puolustamaan
yhteistoiminnalla työpalkkaansa”. Laajeneva työväestön liittoutuminen on mahdollista modernien
kommunikaatiovälineiden ja rautateiden avulla. Marx ja Engels mainitsevat, että ”proletariaatin
järjestäytymistä luokaksi ja saman tien puolueeksi” häiritsee työläisten keskinäinen kilpailu, mutta
järjestäytyminen jatkuu silti entistä vahvempana. Proletariaatti onnistumaan yhdistymällä ajamaan
etujaan ja saa aikaan lainsäädännöllisiä muutoksia, kuten Englannissa lain kymmentuntisesta
työpäivästä.
Myös porvaristo on proletariaatin tavoin keskeinen yhteiskunnallinen voima, joka kamppailee paitsi
proletariaattia myös aluksi ”ylimystöä” sekä itsensä osia vastaan. Luokkataistelun lähetessä
loppuaan hallitsevan luokka, eli porvaristo, alkaa kuitenkin hajaantua ja osa siitä siirtyy
proletariaattiin. Porvariston ja proletariaatin lisäksi on olemassa muitakin luokkia, kuten
keskisäädyt, käsityöläiset ja talonpojat sekä ryysyköyhälistö. Näiden luokkien merkitys
yhteiskunnallisena voimana on kuitenkin vähäinen ja usein taantumuksellinen verrattuna
proletariaattiin. Marxin ja Engels kuvaavat, kuinka ainoastaan proletariaatti on porvaristoa
vastustavista luokista ”todella vallankumouksellinen”. Sen ”liike on valtavan enemmistön liikettä
valtavan enemmistön hyväksi”. Lopulta proletariaatti tulee perustamaan ”oman herruutensa
kukistamalla väkivalloin porvariston”. Teollistuminen ja koneellistuminen hävittävät töiden
keskinäiset erot, mikä edistää proletariaatin yhdistymistä. Luokkaan yhteiskunnallisena voimana
liittyvä yhdistyminen tulee hyvin esiin toteamuksessa, jonka mukaan teollisuuden edistys ”korvaa
työläisten eristäytymisen heidän vallankumouksellisella yhdistymisellään”. (1,5p.)
5.2. Therborn määrittelee eri puolilla teostaan modernistiseen aikakäsitykseen liittyviä
piirteitä. Analysoi, millä eri tavoilla tällainen aikakäsitys ilmenee Marxin ja Engelsin
kirjoituksessa. (3p)
Therborn mukaan moderniin aikakäsitykseen sisältyy keskeisesti ajatus ajasta syklisen sijaan
lineaarisena ja tulevaisuuteen suuntautuneena. Moderni haluaa irtautua menneestä, vaikka sitä
kunnioittaisikin ja pyrkii luomaan uudenlaisen ennennäkemättömän tulevaisuuden. Marx ja Engel
näkevät kirjoituksessaan ajan lineaarisena ja ennen kokemattomaan tulevaisuuteen
suuntautuvana. Analysoimalla talouden ja teollisuuden historiallista kehittymistä ja
yhteiskuntaluokkien välistä poliittista kamppailua he hahmottelevat ajatusta tulevaisuuden
yhteiskunnasta, jossa proletariaatti kukistaa porvariston valtaamalla yhteiskunnalliset
tuotantovoimat. Tietyt yhteiskunnalliset luokat, kuten talonpojat ja pikkukauppiaat, ovat
taantumuksellisia ja ”yrittävät kääntää historian pyörää taaksepäin”. Marxin ja Engelsin mukaan
teollisuuden kehittyminen saa kuitenkin tulevaisuudessa aikaan proletariaatin yhdistymisen
vallankumoukselliseksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, joka luo uudenlaisen tulevaisuuden. (1p.)
Therbornin mukaan modernilla aikakäsityksellä voidaan toisaalta valaista ”yhteiskunnallisen ja
kulttuurisen muutoksen käänteentekeviä hetkiä”. Tässä merkityksessä käsitettä voidaan hänen
mukaansa soveltaa yhtä lailla niin politiikkaan kuin talouteen. Marx ja Engels tuovat katkelmassa
esiin käännekohtia, jotka muuttavat ratkaisevalla tavalla historian kulkua ja yhteiskuntaa.
Esimerkiksi kommunikaatiovälineiden ja rautateiden kehittyminen luo käänteentekevän
edellytyksen proletariaatin yhdistymiselle. Ratkaisevin yhteiskunnallinen muutoksen hetki koittaa,
kun proletariaatti yhtyy vallankumouksellisesti kukistamaan porvariston ja perustaa oman
herruutensa. (1p.)
Therborn esittää, että moderniin aikakäsitykseen liittyy ”käsitys politiikasta yhteiskunnan
kollektiivisen voiman keskittäjänä”. Tämä piirre tulee esiin Marxin ja Engelsin kuvaillessa
paikallisten kamppailujen keskittymistä ”yhdeksi kansalliseksi taisteluksi, luokkataisteluksi”. He
kuvaavat luokkien toimintaa yhteiskunnallisena voimina ja näkevät kaiken luokkataistelun olevan
juuri ”poliittista taistelua”. Therborn myös mainitsee, että modernismin avoin suhde tulevaisuuteen
kyseenalaisti periytyvän eriarvoisuuden, jolloin luokasta tuli keskeinen yhteiskunta-analyysin
käsite. Tämä moderniin aikakäsitykseen liittyvä piirre tulee Marxin ja Engelsin kirjoituksessa esiin
siinä, että he analysoivat yhteiskunnallista kehitystä luokan käsitteen avulla. Samalla he
kyseenalaistavat eri luokkien välisen eriarvoisen aseman viittaamalla erityisesti talouteen
perustuvaan eriarvoisuuteen. (1p.)
5.3. Mitä Marx ja Engels tarkoittavat virkkeellä: ”Muodoltaan, vaikka ei sisällöltään,
proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan on aluksi kansallista”? (2p)
Marxin ja Engelsin mukaan proletariaatin taistelu on sisällöltään aluksi kansallista, koska ”kunkin
maan proletariaatin täytyy luonnollisesti ensin selvittää välinsä oman porvaristonsa kanssa”.
Luokkataistelu on siten aluksi muodoltaan kansallista, koska se tapahtuu yhden kansakunnan
rajojen sisällä. Työläisten yhtenäisyyttä parantavat modernit kommunikaatiovälineet, joiden avulla
eri paikkakunnilla asuvat työläiset pääsevät keskinäiseen yhteyteen. Tällöin monet
paikalliskamppailut yhdistyvät ”yhdeksi kansalliseksi taisteluksi, luokkataisteluksi.” Proletariaatin
tulee tuhota ”koko virallisen yhteiskunnan päällysrakenne”. Marx ja Engels toteavat, että
yhteiskunnan sisäinen ja piilevä kansalaissota puhkeaa väkivaltaiseksi vallankumoukseksi, jossa
proletariaatti kukistaa porvariston. (1p.)
Sisällöltään proletariaatin taistelu ei ole kuitenkaan kansallista vaan ylikansallista. Luokkataistelu
on keskeisesti taistelua kahden eri yhteiskuntaluokan, proletariaatin ja porvariston välillä. Marxin ja
Engelsin mukaan proletariaatin alisteinen asema suhteessa porvaristoon juontuu palkkatyöstä. He
kuvaavat, kuinka ”moderni teollisuustyö, moderni orjuus pääoman alaisena, sama niin Englannissa
kuin Ranskassa, Amerikassa tai Saksassakin, on karistanut hänestä kaiken kansallisen luonteen”.
Tällöin ”lait, moraali ja uskonto” ovat pelkästään ”porvarillisia ennakkoluuloja, jotka kätkevät
näkyvistä yhtä suuren osan porvarillisia intressejä”. Vaikka proletariaatin taistelu porvaristoa
vastaan tapahtuu aluksi muodollisesti yhden kansakunnan sisällä, luokkataistelussa on
sisällöllisesti keskeisintä pääoman kasautuminen ja sen edellytys palkkatyö. Proletariaattia
yhteiskuntaluokkana määrittää heidän sorrettu asemansa suhteessa porvaristoon, joka on
luonteeltaan samanlainen kaikissa kansakunnissa. (1p.)