Targeting a paradigm shift in stroke rehabilitation

Transcription

Targeting a paradigm shift in stroke rehabilitation
Targeting a paradigm
shift in stroke rehabilitation
NEXSTIM OYJ TASEKIRJA 31.12.2014
l Hallituksen toimintakertomus
l Tilinpäätös
SISÄLLYSLUETTELO
TASEKIRJA:
NEXSTIM OYJ:N HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014
2-11
NEXSTIM KONSERNI - KONSERNITILINPÄÄTÖS 31.12.2014
PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
12-15
TULOSLASKELMAN JA TASEEN LIITETIEDOT
16 -23
NEXSTIM OYJ - EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS 31.12.2014
PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
24-27
EMOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN LIITETIEDOT
28-31
TILINTARKASTUSKERTOMUS
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
33
1
NEXSTIM OYJ:N HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS 2014
Nexstim-konserni
Nexstim on lääkintälaitteita kehittävä ja tuottava
teknologiayritys, joka pyrkii parantamaan
aivohalvauspotilaiden kuntoutusta kallon
ulkopuolisella aivostimulaatiolla. Yhtiö on kehittänyt
teknologian, jonka avulla aivostimulaatio voidaan
kohdistaa tarkasti tietylle alueelle aivoissa kallon
ulkopuolelta. Nexstim on ensimmäisenä hyödyntänyt
tätä teknologiaa diagnostiikkatyökaluna
aivoleikkauksen suunnittelussa NBS-laitteistollaan
(navigated brain stimulation, NBS). NBS-laitteisto on
ensimmäinen ja ainoa laite, joka hyödyntää
navigoivaa kallon läpäisevää sähkömagneettista
stimulointiteknologiaa (navigated transcranial
magnetic stimulation, nTMS) aivojen puhealueiden
ja liikeaivokuoren kartoitukseen ja jolla on FDA:n
myynti- ja markkinointilupa ja CE-merkintä. Yhtiö on
kehittänyt samalle teknologia-alustalle laitteiston
nimeltä NBT (navigated brain therapy, NBT), jolla
poistetaan luonnollisen parantumisen esteitä
kohdistetun stimulaation avulla aivohalvauksen
jälkeisen kuntoutuksen parantamiseksi ja
tehostamiseksi.
Yhtiö keskittyy aluksi NBT-laitteistollaan kuntouttamaan
käden ja käsivarren toiminnallisia vammoja, jotka ovat
yleisimpiä oireita aivohalvauksen jälkeen. NBTlaitteiston periaatteellista toimivuutta (proof of
concept) testattiin alustavissa kliinisissä kokeissa,
joissa saavutettiin lupaavia tuloksia liikealueiden
kehityksessä kuuden kuukauden seurantajakson ajan
navigoinnin tehokkuuden vuoksi. Nexstim aloitti
vuoden 2014 alkupuolella kaksivuotisen kliinisen
Vaiheen III monikeskustutkimuksen 12 merkittävässä
kuntoutuskeskuksessa Yhdysvalloissa. Tutkimuksen
tarkoituksena on osoittaa NBT-laitteiston teho ja
saada FDA:n myynti- ja markkinointilupa NBTlaitteiston käytölle akuutin vaiheen jälkeiseen
aivohalvauskuntoutukseen Yhdysvalloissa. Yhtiö
valmistelee parhaillaan De Novo -esihakemustaan
Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirastolle (Food and
Drug Administration, FDA). Jos NBT-laitteisto saa FDA:n
myynti- ja markkinointiluvan, Yhtiö voi aloittaa
laitteiston kaupallistamisen aivohalvauspotilaiden
hoitoon.
Nexstimin NBS-laitteisto, jota käytetään aivoleikkauksia
edeltävässä diagnostiikassa, on parhaillaan
esikaupallistamisvaiheessa. NBS-laitteiston myynti ja
markkinointi on ensisijaisesti kohdistunut lähinnä
yliopistoihin ja opetussairaaloihin, joissa työskentelee
niin kutsuttuja johtavia asiantuntijoita (key opinion
leader, KOL), joiden lääketieteellinen erikoisala on
neurokirurgia tai radiologia. Nexstim on tähän
mennessä myynyt yhteensä noin 120 NBS-laitteistoa,
joista Yhtiön arvion mukaan noin 40 on myyty
kliiniseen käyttöön ja noin 80 tieteelliseen
tutkimuskäyttöön. Nexstimin liikevaihto on kertynyt
NBS-laitteistojen myynnistä, koulutuksesta, huollosta
sekä vaihto- ja varaosien myynnistä.
Nexstimin laitteistot valmistaa Innokas Medical Oy
alihankintana Suomessa.
Yhtiön toiminimi on Nexstim Oyj (“Yhtiö”) (ruotsiksi
Nexstim Abp ja englanniksi Nexstim Plc). Yhtiö on
Suomessa perustettu julkinen osakeyhtiö (ruotsiksi:
publikt aktiebolag), johon sovelletaan Suomen lakia.
Yhtiön kotipaikka on Helsinki. Yhtiö on rekisteröity
Kaupparekisteriin y-tunnuksella 1628881-1. Nexstim
Oyj:n osakkeet noteerataan NASDAQ OMX First North
-markkinapaikalla Helsingissä ja Tukholmassa.
Nexstimillä on kaksi kokonaan omistettua operatiivista
tytäryhtiötä. Nexstim Inc. on perustettu Delawaren
osavaltion lakien mukaisesti Yhdysvalloissa vuonna
2008, ja sen päätoimipaikka on Alpharettassa,
Georgiassa. Nexstim Germany GmbH on perustettu
Saksan lakien mukaisesti vuonna 2008. Yhtiöllä ei ole
toimitiloja Saksassa. Lisäksi Nexstimillä on yksi täysin
omistettu tytäryhtiö, Nexstim Ltd, joka on perustettu
Englannin lakien mukaisesti vuonna 2008, mutta jolla
ei ole aktiivista liiketoimintaa.
Lisäksi Yhtiö omistaa 1,75 % SalWe Oy:n osakkeista.
SalWe Oy on strateginen terveyden ja hyvinvoinnin
tieto-, teknologia- ja innovaatiokeskus ja perustettu
Tekes-tukien jakamiseksi SalWe Oy:n
osakkeenomistajien kesken.
Nexstimin NBT-laitteisto on kehitys- ja
esikaupallistamisvaiheessa eikä Yhtiöllä ole tällä
hetkellä merkittävää liikevaihtoa. Yhtiö tuottaa
parhaillaan kliinistä tutkimustietoa NBT-laitteistolla
toteutettavan terapian tehokkuudesta Vaiheen III
monikeskustutkimuksessa. Yhtiö odottaa
monikeskustutkimukseen osallistuvien
kuntoutuskeskuksien olevan NBT-laitteiston
ensimmäisiä käyttäjiä tutkimuksen päätyttyä.
2
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Konsernin keskeiset tunnusluvut
2 210,4
-3 660,2
-377,4
-5 498,5
-10 445,4
-2,37
-2,16
-7 785,2
11 483,7
8 589,9
65,29
7 130 758
4 406 572
1 871,0
-3 043,4
-237,7
-2 472,0
-4 514,9
-1,63
-1,51
-3 983,7
1 010,0
-2 382,1
-30,23
3 189 004
2 767 995
7 917 698
3 401 454
4 826 140
2 980 445
Osakkeiden lukumäärät ja merkintähinnat on taulukossa oikaistu 29.9.2014 tapahtuneilla osakesarjojen yhdistämisellä ja Osakkeiden jakamisella, jossa
Osakkeiden lukumäärä 14-kertaistettiin.
Taloudellinen katsaus
l Tilinpäätös
*
1-12/2013
12 kk
€000s
l Hallituksen toimintakertomus
Liikevaihto
Henkilöstökulut
Poistot ja arvonalentumiset
Muut liiketoiminnan kulut
Tilikauden tulos
Tulos per osake (euroa)*
Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos per osake (euroa)*
Liiketoiminnan rahavirta
Rahat ja pankkisaamiset
Oma pääoma
Omavaraisuusaste (%)
Osakkeiden lukumäärä raportointikauden lopussa (kpl)*
Osakkeiden lukumäärä raportointikauden aikana keskimäärin (kpl)*
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden lukumäärä
raportointikauden lopussa (kpl)*
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden lukumäärä
raportointikauden aikana keskimäärin (kpl)*
1-12/2014
12 kk
€000s
Suluissa esitetyt luvut (tuhatta euroa) viittaavat edellisen vuoden vastaavaan jaksoon, ellei toisin ilmoiteta.
Toiminnan tulos
Liikevaihto
Liikevaihto 1.1.-31.12.2014 oli 2 210,4 tuhatta euroa (1 871,0), jossa kasvua 18,1 prosenttia. Liikevaihdon kasvu johtui
suurimmaksi osaksi NBS-laitteistojen myynnin kasvusta vuoden 2014 toisen vuosipuoliskon aikana.
Valmistus omaan käyttöön
Valmistus omaan käyttöön 1.1.-31.12.2014 oli 30,4 tuhatta euroa (33,2) ja se koostuu aktivoiduista
kehittämismenoista.
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut tuotot 1.1.-31.12.2014 olivat 134,1 tuhatta euroa (75,1). Liiketoiminnan muut tuotot koostuivat
lähinnä Tekesiltä saaduista avustuksista.
Materiaalit ja palvelut
Materiaaleihin ja palveluihin liittyvät kulut olivat 1.1.-31.12.2014 -638,5 tuhatta euroa (-661,0).
Henkilöstökulut
Henkilöstökulut 1.1.-31.12.2014 olivat -3 660,2 tuhatta euroa (-3 043,4). Kasvu johtui lähinnä henkilöstömäärän
kasvusta ja yksittäisten henkilöiden palkkatason muutoksista.
Poistot ja arvonalentumiset
Poistot ja arvonalentumiset 1.1.-31.12.2014 olivat -377,4 tuhatta euroa (-237,7). Kasvu johtui lähinnä alkuvuonna
aktivoitujen Vaiheen III-monikeskustutkimuksen laitekustannusten poistoista.
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketoiminnan muut kulut 1.1.-31.12.2014 olivat -5 498,5 tuhatta euroa (-2 472,0). Koko vuoden kulujen kasvusta
2 096,4 tuhatta euroa johtui Vaiheen III-monikeskustutkimuksen kuluista sekä noin 1 249,0 tuhatta euroa yhtiön
osakkeen listaamisen suorista kuluista.
Liikevoitto / -tappio
Liiketappio 1.1.-31.12.2014 oli -7 799,6 tuhatta euroa (-4 434,7).
Rahoitustuotot ja -kulut
Rahoitustuottojen ja -kulujen netto 1.1.-31.12.2014 oli -2 645,8 tuhatta euroa (-80,2). Rahoituskulujen kasvu johtui
suurimmaksi osaksi osakkeenomistajilta olevan pääomalainan kirjatuista rahoitusmenosta. Pääomalainan
merkintähinta oli 1 003,1 tuhatta euroa ja lainan pääoma 3 009,3 tuhatta euroa. Lainan nimellisarvon alittava
osuus, 2 006,2 tuhatta euroa on kirjattu korko- ja muina rahoituskuluina yhtiön tuloslaskelmaan kaudella
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
3
NEXSTIM OYJ:N HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS 2014 -jatkuu
Taloudellinen katsaus -jatkuu
1.1.–30.6.2014, perustuen lainasopimuksen ehtoon, jonka mukaan laina erääntyy maksettavaksi
osakkeenomistajille julkisen tarjouksen tapauksessa. Tämän lisäksi rahoituskulujen kasvuun vaikutti yhtiön
osakkeen listautumisesta aiheutuneet suorat rahoituskulut 1 050,0 tuhatta euroa.
Raportointikauden voitto / -tappio
Raportointikauden tappio 1.1.-31.12.2014 oli -10 445,4 tuhatta euroa (-4 514,9).
Taloudellinen asema
Pysyvät vastaavat
Yhtiön pysyvät vastaavat olivat 979,4 tuhatta euroa (497,0). Aineettomat hyödykkeet, joiden arvo oli 527,0 tuhatta
euroa 31.12.2014, koostuvat lähinnä aktivoiduista kehittämismenoista ja aineettomista oikeuksista. Aineelliset
hyödykkeet, joiden arvo oli 442,5 tuhatta euroa 31.12.2014, koostuvat lähinnä Vaiheen III tutkimuksen laitteista.
Aineellisten hyödykkeiden kasvu verrattuna 31.12.2013 tilanteeseen johtui lähinnä Vaiheen III tutkimuksen laitteiden
aktivoinnista vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.
Vaihtuvat vastaavat
Yhtiön vaihtuvat vastaavat olivat 13 014,2 tuhatta euroa (2 550,4).
Oma pääoma
Konsernin oma pääoma oli 8 589,9 tuhatta euroa (-2 382,1). Oman pääoman kasvu johtui kauden aikana
toteutetuista osakeanneista. Osakkeenomistajat päättivät 29.9.2014 yksimielisesti alentaa yhtiön osakepääomaa
ja ylikurssirahastoa. Osakepääomaa alennettiin 33 791,5 tuhatta euroa ja ylikurssirahastoa 63,2 tuhatta
euroa. 31.12.2014 emoyhtiön osakepääoma oli 80,0 tuhatta euroa, emoyhtiön oma pääoma yhteensä oli
13 195,6 tuhatta euroa ja pääomalainat olivat 500,0 tuhatta euroa. Näin ollen emoyhtiön oma pääoma ja
pääomalainat olivat yhteensä 13 695,6 tuhatta euroa.
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Yhtiön pitkäaikainen vieras pääoma oli 3 475,4 tuhatta euroa (4 201,9).
Yhtiön pitkäaikainen vieras pääoma koostuu pääomalainoista, muista korollisista lainoista ja saaduista
ennakoista.
Lyhytaikainen vieras pääoma
Yhtiön lyhytaikainen vieras pääoma oli yhteensä 1 928,3 tuhatta euroa (1 227,6).
Lyhytaikainen vieras pääoma koostuu suurimmaksi osaksi ostoveloista, muista lyhytaikaisista veloista ja
siirtoveloista.
Rahoitus ja investoinnit
Likvidit varat, jotka koostuvat rahoista ja pankkisaamisista, olivat 11 483,7 tuhatta euroa (1 010,0).
Yhtiön liiketoiminnan nettorahavirta oli raportointikaudella -7 785,2 tuhatta euroa (-3 983,7). Muutos edellisen
tilikauden vastaavaan ajanjaksoon johtui pääasiassa Vaiheen III tutkimuksen kuluista vuoden 2014 aikana.
Investointien nettorahavirta oli -859,7 tuhatta euroa katsauskaudella (-238,9) Muutos edellisen tilikauden
vastaavaan ajanjaksoon johtui pääasiassa investoinnista Vaiheen III tutkimuksessa käytettäviin laitteisiin
vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.
Rahoituksen nettorahavirta katsauskaudella oli 19 118,6 tuhatta euroa (3 278,1). Osakeanneista tullut rahavirta
oli yhteensä 18 818,4 tuhatta euroa 31.12.2014 päättyneellä 12 kuukauden jaksolla.
4
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Organisaatio ja henkilöstö
Nexstimin strategiana on rekrytoida ainoastaan työntekijöitä, joilla Yhtiö arvioi olevan Yhtiön tehokkaan
toiminnan kannalta tarvittavaa ydinosaamista ja tietotaitoa. Nexstim on strategiansa mukaisesti ulkoistanut
suurimman osan toiminnoistaan, kuten valmistuksen.
Tilinpäätöspäivämääränä 2014 Nexstim konsernin palveluksessa oli 31 vakituista työntekijää. Nexstim Oyj:n
palveluksessa oli vuoden 2014 lopussa 23 vakituista työntekijää. Tilikauden 2014 aikana Nexstim konserni työllisti
keskimäärin 33 vakituista työntekijää (2013: 33).
Strategia
Yhtiön strategiana on lisäksi osoittaa saman teknologian kaupallinen potentiaali toiminnallisten aivoalueiden
kartoitukseen (pre-surgical mapping, PSM). Tulevaisuudessa Yhtiö aikoo tutkia teknologia-alustansa
käyttömahdollisuuksia myös muihin aivohalvauksen tutkimuskohteisiin sekä esimerkiksi kivun ja tinnituksen
hoitoon.
l Tilinpäätös
Yhtiön strategiana on osoittaa navigoidun TMS-teknologian hyödyllisyys aivohalvauksen jälkeisen liikealueen
vamman kuntoutuksessa. Tämä on tarkoitus todentaa näyttämällä Nexstimin kehittämän navigoidun
teknologia-alustan kliininen tehokkuus kallon ulkopuolisessa aivostimulaatiossa, jolla pyritään muokkaamaan
aivojen toiminnallisuutta paikallisesti (neuromodulaatio) liikealueen kuntoutusta varten.
l Hallituksen toimintakertomus
Yhtiö on jaettu viiteen operatiiviseen liiketoiminta-alueeseen:
• Kliininen osasto;
• Tutkimus ja kehitys (T&K);
• Operaatiot, johon kuuluvat myös laatu ja viranomaishyväksyntä -toiminnot;
• SMyynti- ja markkinointi; ja
• Hallinto, johon kuuluvat talous- ja laki -tukitoiminnot.
NBT-laitteiston kliinisen merkityksen todistaminen
Aivohalvauspotilaiden hoitoon käytettävä Nexstimin NBT-laitteisto on tällä hetkellä kehitys- ja
esikaupallistamisvaiheessa. Yhtiöllä on käynnissä Vaiheen III monikeskustutkimus, jonka tarkoituksena on
todentaa NBT-laitteistolla annettavan hoidon tehokkuus aivohalvauspotilaiden akuutin vaiheen jälkeisen
käden ja käsivarren toiminnallisuuden kuntoutuksessa. Tämän lisäksi Vaiheen III tutkimuksen avulla on tarkoitus
hankkia johtavien asiantuntijoiden tuki laitteistolla tehtävälle hoidolle sekä tietoa terveystaloustieteellisen mallin
rakentamista varten ennen hoidon korvattavuuden hakemista ja laitteiston kaupallistamista. Nexstim aikoo
aluksi keskittyä aivohalvauspotilaiden hoidon markkinoihin Yhdysvalloissa, sillä Yhdysvallat on suurin yksittäinen
markkina-alue, jossa korvausjärjestelmä kattaa suuren potilasjoukon. Päästäkseen Yhdysvaltojen markkinoille
Yhtiö pyrkii hakemaan FDA:n De Novo 510(k) -hyväksynnän NBT-laitteiston käytölle Yhdysvalloissa. Näillä
toimenpiteillä pyritään rakentamaan etumatkaa mahdollisiin kilpailijoihin ja mahdollistamaan täysimittainen
kaupallistaminen seuraavassa strategian vaiheessa.
Myöhemmässä kaupallistamisvaiheessa Nexstim aikoo käyttää NBT-laitteiston myynnissä myyntimallia, jossa
suurin osa liikevaihdosta syntyy hoitokertakohtaisista korkeakatteisista kertakäyttövälineistä. Myyntimalli on valittu
vuotuisten aivohalvaustapausten suuren määrän, sekä niissä esiintyvien käsi ja käsivarren toiminnallisten
vammojen yleisyyden vuoksi. Jokainen potilas tarvitsee hoitojakson aikana noin 20 hoitokertakohtaista
kertakäyttövälinettä. Laitteistoilla on noin 2 000 hoitokerran vuotuinen kapasiteetti. Myyntimalli mahdollistaa
sen, että asiakkaan alkuinvestointi NBT-laitteistoon voidaan pitää alhaisena, minkä Yhtiö uskoo edistävän
NBT-laitteistojen tulevaa myyntiä.
NBS-laitteiston esikaupallistaminen
Yhtiö lanseerasi aluksi NBS-laitteistonsa diagnostiikkamarkkinoilla toiminnallisten aivoalueiden kartoitukseen
todistaakseen navigointiteknologiansa tarkkuuden ja luotettavuuden aivokirurgiassa, jossa nämä tekijät ovat
erityisen tärkeitä. Nexstim on saanut NBS-laitteistolleen FDA:n myynti- ja markkinointiluvan ja CE-merkinnän sekä
aivojen liikeaivokuoren että aivojen puhealueiden kartoittamiseen.
Yhtiö on lanseerannut syyskuussa 2014 uuden sukupolven NBS 5 -laitteiston, joka on myynnissä Yhdysvalloissa
ja Euroopassa. Myyntikohteina ovat tällä hetkellä yliopistot ja opetussairaalat johtavien asiantuntijoiden tuen
saavuttamiseksi. Yhtiö valmistelee parhaillaan NBS-laitteiston terveystaloustieteellistä mallia käyttäen hyväkseen
äskettäin julkistettuja tutkija-aloitteisten tutkimusten tuloksia, jotka osoittivat merkittäviä hyötyjä NBS-laitteiston
käytöstä kliinisessä potilashoidossa. Terveystaloustieteellisen mallin laatiminen edistää laajempaa
myyntiponnistusta, joka on käynnistetty NBS 5 -laitteiston lanseerauksen myötä (katso alla “NBS-laitteiston käyttö
toiminnallisten aivovasteiden kartoituksessa − Terveystaloustieteellinen malli”). Nexstimin uuden sukupolven NBS
5 -laitteisto on päivitetty laitteistoversio, joka ei vaadi erillistä FDA myynti- ja markkinointilupaa tai CE-merkintää,
sillä laitteistossa ei ole merkittävää teknologista eroa aiempaan FDA:n hyväksymään NBS 4 -laitteistoversioon
verrattuna.
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
5
NEXSTIM OYJ:N HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS 2014 -jatkuu
Strategia -jatkuu
NBS-laitteiston esikaupallistaminen -jatkuu
Toiminnallisten aivoalueiden kartoituksen markkinoilla Nexstim käyttää myyntimallia, jossa pääosa liikevaihdosta
kertyy NBS-laitteiston myynnistä. NBS-laitteistolla on korkeampi hinta suhteessa NBT-laitteistoon. NBS-laitteiston
tyypillinen kliininen käyttöikä on noin seitsemän vuotta. Myyntimallin valinta johtuu verrattain alhaisista
vuotuisista potilasmääristä, joiden hoidossa laitteiston käytöstä olisi kliinistä hyötyä.
Olennaiset tapahtumat tilikaudelta
Nexstim Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 27.3.2014. Kokouksessa päätettiin vahvistaa
tuloslaskelma ja tase tilikaudelle 2013 ja että tilikauden tappio 3.250.069,71 € kirjataan voitto/tappio tilille ja että
osinkoa ei jaeta. Päätettiin myöntää vastuuvapaus hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.
Kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista siten että hallituksen puheenjohtajalle
maksetaan 25.000 euroa ja hallituksen jäsenille 12.000 euroa vuoden 2014 ja 2015 varsinaisten yhtiökokousten
välisellä ajalla. Kokouspalkkio maksetaan vain niille hallituksen jäsenille, jotka eivät ole sijoittajien palveluksessa.
Palkkio maksetaan erissä vuosineljänneksen lopussa vähennettynä mahdollisella ennakonpidätyksellä.
Ehdotuksen mukaan matkakulut korvataan todellisten kustannusten mukaan matkalaskua vastaan kaikille
hallituksen jäsenille. Tämän lisäksi yhtiö voi ostaa Ken Charhutilta maksimissaan 20.000 € edestä
konsultaatiopalveluja ja Tim Irishilta voidaan ostaa enintään 10.000 € edestä konsultaatiopalveluja ennen
seuraavaa varsinaista yhtiökokousta. Tilintarkastajalle ehdotetaan maksettavaksi korvaus kohtuullista laskua
vastaan.
Hallitukseen valittiin varsinaiseksi jäseneksi Johan Christenson varajäsenenään David Bejker, varsinaiseksi
jäseneksi Rene Kuijten varajäsenenään Anne Portwich, varsinaiseksi jäseneksi Juha Vapaavuori
varajäsenenään Lari Rajantie, varsinaiseksi jäseneksi Pekka Puolakka varajäsenenään Markku Lahdenpää,
varsinaiseksi jäseneksi Casper Breum varajäsenenään Johan Kördel, varsinaiseksi jäseneksi Katya Smirnyagina
varajäsenenään Jos Peeters, varsinaiseksi jäseneksi Olli Riikkala, varsinaiseksi jäseneksi Ken Charhut ja
varsinaiseksi jäseneksi Tim Irish. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen
päättyessä.
Keväällä 2014 Nexstim aloitti kaksivuotisen kliinisen Vaiheen III monikeskustutkimuksen 12 merkittävässä
kuntoutuskeskuksessa Yhdysvalloissa. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa NBT-laitteiston teho ja saada FDA:n
myynti- ja markkinointilupa NBT-laitteiston käytölle akuutin vaiheen jälkeiseen aivohalvauskuntoutukseen
Yhdysvalloissa.
Yhtiö järjesti toukokuussa 2014 kolme suunnattua osakeantia, joista yksi merkittiin ja maksettiin heinäkuussa
2014. Kyseisessä osakeannissa yhtiö laski liikkeeseen 1 458 uutta silloista E-osaketta nykyisille
osakkeenomistajilleen ja keräsi 67,7 tuhatta euroa kokonaan merkittynä osakepääomana.
Yhtiön uutena talousjohtajana aloitti 18.8.2014 Mikko Karvinen.
Yhtiö sai ensimmäisen NBT-laitteiston tilauksen syyskuun 2014 aikana suomalaiselta yksityiseltä terapiaklinikalta.
Yhtiön tietyt osakkeenomistajat merkitsivät uuden pääomalainan syyskuussa 2014. Pääomalaina merkittiin ja
maksettiin Yhtiölle 10.9. – 15.9.2014 välisenä aikana. Lainamerkinnät olivat yhteensä 1 350,0 tuhatta euroa.
Lähipiiriin kuuluvat osakkeenomistajat merkitsivät lainan pääomasta 1 100,0 tuhatta euroa. Uusi pääomalaina
1 350,0 tuhatta euroa käytettiin kokonaisuudessaan yhtiön osakkeiden merkintään listautumisannin
yhteydessä.
Nexstim Oy:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 29.9.2014. Kokouksessa päätettiin vahvistaa
tarkastelukaudelta 1.1.2014–30.6.2014 laadittu välitilinpäätös. Todettiin, että hallituksen varajäsenten tehtävä oli
päättynyt. Valittiin Olli Riikkala hallituksen varapuheenjohtajaksi.
6
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Olennaiset tapahtumat tilikaudelta -jatkuu
Osakkeenomistajat päättivät yksimielisesti 29.9.2014 muuttaa yhtiön julkiseksi osakeyhtiöksi ja päätettiin
suuntaamattomasta maksuttomasta osakeannista (ns. osakkeen jakaminen tai split), jossa kukin nykyinen
osake oikeuttaa 13 uuteen osakkeeseen. Yhtiön uuden yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiöllä on vain yksi
osakesarja ja annettavat osakkeet kuuluvat siten ainoaan osakesarjaan.
Osakkeenomistajien 29.9.2014 tekemän yksimielisen päätöksen perusteella yhtiö on laski liikkeeseen 333 587
uutta osaketta muuntaakseen olemassa olevan pääomalainan pääoman omaksi pääomaksi. Lainan
pääoma oli 3 009,3 tuhatta euroa, josta 1 003,1 tuhatta euroa oli luokiteltu pääomalainaksi ja 2 006,2 tuhatta
euroa muihin velkoihin taseessa 30.6.2014.
Päätettiin muuttaa yhtiön optio-ohjelmia 2010A, 2011A ja 2013A ja päätettiin optio-oikeuksien antamisesta.
Nexstim Oyj julkisti listautumisannin 13.10.2014 ja jätti hakemuksensa 15.10.2014 kaksoislistautumisesta Nasdaq
First North Finland ja Nasdaq First North Sweden markkinapaikoille.
l Tilinpäätös
Päätettiin lisäksi valtuuttaa hallitus päättämään enintään 10.000.000 uuden tai yhtiön hallussa olevan oman
osakkeen antamisesta. Valtuutus on voimassa 30.6.2015 saakka. Hallitus valtuutettiin päättämään osakeannin
kaikista ehdoista.
l Hallituksen toimintakertomus
Osakkeenomistajat päättivät 29.9.2014 yksimielisesti alentaa yhtiön osakepääomaa ja ylikurssirahastoa.
Osakepääomaa alennettiin 33 791,5 tuhatta euroa ja ylikurssirahastoa 63,2 tuhatta euroa. Osakepääoman
alennukseen käytettiin kertyneiden voittovarojen lisäksi 30.6.2014 emoyhtiön välitilinpäätöksessä vahvistettua
tappiota 3 995 870,03 euroa. Näin ollen sama erä esitetään yhtiön taseessa 31.12.2014 kertyneissä voittovaroissa
ja tilikauden tulos kokonaisuudessaan kohdassa tilikauden voitto/-tappio.
Nexstim Oyj tiedotti 4.11.2014 listautumisannin onnistuneesta päättymisestä. Merkintöjä kerättiin yhteensä 15,3
miljoonaa euroa ja yhtiö laski liikkeeseen yhteensä 2 408 339 uutta osaketta, lopullisen merkintähinnan ollessa
6,35 euroa osakkeelta.
Kaupankäynti Nexstim Oyj:n osakkeilla alkoi 14.11.2014 Nasdaq First North Finlandissa ja Nasdaq First North
Swedenissä.
Nexstim tiedotti 16.12.2014, että se lisää kroonisen neuropaattisen kivun tuleviin kliinisiin käyttötarkoituksiin
yhteistyössä The Walton Centre -keskuksen kanssa.
Olennaiset tapahtumat tilikauden jälkeen
Nexstimissä ei ole olennaisia tapahtumia tilikauden jälkeen.
Tulevaisuudennäkymät
Perustuen liiketoiminnan ennusteeseensa ja tekemäänsä herkkyysanalyysiin yhtiön johto odottaa NBSlaitteistojen (leikkausta edeltävä aivojen toiminnallinen kartoitus) myynnistä kertyvän liikevaihdon kasvavan
tilikauden 2015 aikana ja liiketuloksen olevan positiivinen aikaisintaan tilikauden 2017 jälkimmäisellä
vuosipuoliskolla.
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
7
NEXSTIM OYJ:N HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS 2014 -jatkuu
Merkittävät riskit ja epävarmuustekijät
Nexstimin toimintaan, talouteen ja sen osakkeeseen sisältyy riskejä, jotka voivat olla oleellisia yhtiön ja sen
osakkeen arvon kannalta. Nexstim Oyj:n hallitus arvioi riskejä kaksi kertaa vuodessa osana strategia- ja
liiketoiminnan suunnittelun prosessia. Riskit julkaistaan kokonaisuudessaan tilinpäätöstiedotteessa ja hallituksen
toimintakertomuksessa. Puolivuotiskatsauksissa esitetään ainoastaan lähiajan riskeissä tapahtuneet muutokset.
Yhtiöön ja sen liiketoimintaan liittyviä riskejä ovat muun muassa seuraavat:
• Yhtiö on aiemmin toiminut tappiollisesti, eikä toiminta välttämättä koskaan käänny voitolliseksi
• Yhtiö ja sen tuotteet ovat kehitysvaiheessa
• Yhtiö ei välttämättä kykene toteuttamaan NBT-laitteiston Vaiheen III monikeskustutkimusta arvioidussa
aikataulussa tai budjetissa, saattamaan tutkimusta loppuun tai osoittamaan tutkimuksella kliinistä
tehokkuutta
• Yhtiön tuotteille tarvitaan tiettyjä viranomaishyväksyntöjä tai -lupia, kuten FDA:n myynti- ja markkinointilupa
NBT-laitteistolle, ennen tuotteiden kaupallistamista, ja tällä hetkellä kaikkia tarvittavia hyväksyntöjä tai lupia
ei ole myönnetty, eikä ole varmuutta, että tällaisia hyväksyntöjä ja lupia saadaan tai että ne onnistutaan
ylläpitämään
• Yhtiö ei välttämättä onnistu saamaan Yhtiön tuotteilla tehtäville hoidoille korvattavuustunnusta tai arvioitua
hoidon korvattavuutta
• Terveydenhuoltopalveluiden tarjoajat ja sairaalat eivät välttämättä ota Yhtiön teknologiaa ja hoitomuotoa
käyttöön Yhtiön odottamalla tavalla ja odotetussa laajuudessa
• Yhtiön liiketoiminta voi hidastua tai keskeytyä toimittajista johtuvista syistä
• Yhtiö ei välttämättä onnistu pitämään voimassa vaadittuja sertifikaatteja ja hyväksyntöjä
• Yhtiö voi epäonnistua immateriaalioikeuksiensa riittävässä suojaamisessa
• Yhtiö voi rikkoa kolmansien osapuolien immateriaalioikeuksia ja Yhtiötä kohtaan voidaan nostaa kanteita
immateriaalioikeuksien loukkauksista
• Yhtiön tuotteille ei ole kehittyneitä markkinoita eivätkä ne välttämättä kehity Yhtiön haluamaan suuntaan
ja laajuuteen eivätkä Yhtiön tuotteet ja teknologia välttämättä pysy kilpailukykyisinä
• Aktivoitujen kehittämismenojen ja aineettomien oikeuksien tulonodotukset saattavat osoittautua
odotettuja heikommiksi
• Konserniyhtiöiden taloudellisen aseman kehittyminen saattaa olla odotettua heikompaa
• Yhtiö ei välttämättä kykene hyödyntämään kaikkia tappioitaan verotuksessa
• Raportoitu kannattavuus tai taloudellinen asema voivat muuttua johtuen kirjanpitosääntelyn muutoksista
tai mahdollisesta tulevasta päätöksestä ryhtyä noudattamaan kansainvälisiä IFRS-tilinpäätösstandardeja
• Yhtiö voi joutua tuotevastuukanteiden tai muiden kanteiden kohteeksi
• Yhtiö saattaa tulevaisuudessa olla osapuolena oikeudenkäynneissä ja välimiesmenettelyissä
• Yhden tai useamman asiakkaan, liikekumppanin, toimittajan tai muun vastapuolen taloudelliset vaikeudet
tai konkurssi voivat vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiöön
• Yhtiö on riippuvainen tietojärjestelmistään
• Yhtiö on riippuvainen kyvystään rekrytoida ja sitouttaa avainhenkilöitä
• Yhtiö on riippuvainen kyvystään löytää ja sitouttaa tutkimuskumppaneita
• Yhtiöllä ei ole merkittävää kokemusta myynnistä, markkinoinnista ja jakelusta
• Yhtiön on noudatettava liiketoiminnassaan monimutkaista lainsäädäntöä ja sääntelyä, joiden rikkomisella
voi olla ankaria seuraamuksia
• Yhtiön vakuutussuoja ei välttämättä ole kattava eikä Yhtiö välttämättä ole vakuutettu kaikkien riskien
varalta
• Yhtiön verorasitus saattaa lisääntyä verolakien tai -sääntelyn tai niiden soveltamiskäytäntöjen muutosten
taikka tulevien verotarkastusten seurauksena
• Tekes-rahoitusta ei välttämättä ole saatavissa tulevaisuudessa, ja jo saatua rahoitusta voidaan joutua
maksamaan takaisin ennenaikaisesti
• Yhtiö voi kohdata ongelmia velkojensa jälleenrahoituksessa
• Yhtiö tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan huomattavan määrän lisärahoitusta NBT-laitteiston
kaupallistamiseen, jos tarvittavat luvat ja hyväksynnät saadaan
• Valuuttakurssivaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
• Kasvavat kustannukset voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
8
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Merkittävät riskit ja epävarmuustekijät -jatkuu
Osake ja osakkeenomistajat
Nexstim Oyj:n kokonaan maksettu osakepääoma 31.12.2014 oli 80 000,00 euroa, ja se jakautui 7 130 758
osakkeeseen. Osakkeilla ei ole nimellisarvoa. Nexstimillä on yksi osakesarja, jonka ISIN-tunnus on FI4000102678.
Tilikauden 2014 lopussa Nexstimin hallussa ei ollut omia osakkeita. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen Nexstim
Oyj:n yhtiökokouksissa. Osakkeet on laskettu liikkeeseen Suomen lain mukaisesti.
14.11.-31.12.2014 yhtiön osakkeen ylin kurssi oli EUR 6,50 (SEK 59,00), alin EUR 5,95 (SEK 55,00) ja keskikurssi EUR 6,16
(SEK 56,80). Vuoden 2014 päätöskurssi 30.12.2014 oli EUR 6,15 (SEK 58,00).
Osakkeita vaihdettiin 14.11.-31.12.2014 julkisessa kaupankäynnissä yhteensä 54 378 kappaletta, mikä vastaa
0,8 prosenttia keskimääräisestä osakemäärästä kyseisellä ajanjaksolla. 14.11.-31.12.2014 osakkeita oli keskimäärin
7 130 758 kappaletta.
l Tilinpäätös
Nexstim Oyj:n osakkeet on 14.11.2014 alkaen listattu Helsingin Pörssissä, First North Finlandissa sekä Tukholman
Pörssissä, First North Swedenissä. Alla olevassa on esittetty First North Finland osakekurssitiedot euroissa (EUR) ja
First North Sweden osakekurssitiedot Ruotsin kruunuissa (SEK).
l Hallituksen toimintakertomus
Osakkeisiin liittyviä riskejä ovat muun muassa:
• Yhtiön omistuksen keskittyneisyys voi vaikuttaa Osakkeiden markkinahintaan ja likviditeettiin; Yhtiön suurimmilla
osakkeenomistajilla voi olla merkittävä vaikutus yhtiön hallintoon, ja yhtiön suurimpien osakkeenomistajien
intressit voivat erota vähemmistöosakkeenomistajien intresseistä
• Yhtiön Osakkeille ei välttämättä kehity aktiivista julkista markkinaa, mikä voi johtaa kurssin volatiliteettiin ja
likviditeetin puuttumiseen erityisesti First Northissa, ja markkinahinta on altis valuuttakurssien vaihteluille
• Hallintarekisteröityjen Yhtiön osakkeiden haltijat eivät välttämättä voi käyttää äänioikeuttaan
• Osakkeenomistajille jaettavien mahdollisten osinkojen määrästä ei ole varmuutta
• Olennaiset Osakkeiden tai Osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien annit tai myynnit tulevaisuudessa voivat
vaikuttaa haitallisesti Osakkeiden markkinahintaan ja laimentaa omistusta
Osakekannan markkina-arvo vuoden 2014 päätöskurssilla EUR 6,15 (SEK 58,00) 30.12.2014 oli EUR 43 854 tuhatta
(SEK 413 584 tuhatta).
Nexstim Oyj:llä oli 31.12.2014 yhteensä 220 osakkeenomistajaa mukaan lukien hallintarekisterit (4 kpl).
Hallintarekisteröydyn omistuksen osuus oli 55,2 prosenttia kokonaisosakemäärästä.
Nexstimin osakkeenomistajat päättivät yksimielisesti 29.9.2014 valtuuttaa hallituksen päättämään enintään
10 000 000 uuden tai yhtiön hallussa olevan osakkeen liikkeeseenlaskusta. Valtuutus on voimassa 30.6.2015 saakka.
Hallitus on valtuutettu päättämään osakeannin kaikista ehdoista. Hallitus päätti 9.10.2014 valtuutuksen nojalla
enintään 2.873.563 uuden osakkeen antamisesta listalleottoesitteen mukaisilla ehdoilla. Hallitus päätti 30.10.2014
muuttaa osakeantiehtoja mukaisesti siten, että osakeannissa annettujen osakkeiden enimmäismäärää nostettiin
3.937.007 osakkeeseen.
Hallitus 3.11.2014 hyväksyi 2.412.539 osakkeen merkinnät 6,35 euron lopullisella merkintähinnalla (Ruotsin kruunuissa
maksavien merkintöjen osalta 58,92 Ruotsin kruunua). Merkinnät oli hyväksytty ehdollisena sille, että merkityt
osakkeet maksetaan ehtojen mukaisesti määräaikaan mennessä. Yksi osakeannissa 5.000 osaketta merkinnyt
sijoittaja oli maksanut määräaikaan mennessä vain 800 osaketta. Päätettiin hyväksyä merkintä 800 osakkeen osalta
ja hylätä merkintä maksamattomien 4.200 osakkeen osalta. Osakeannissa merkittiin ja maksettiin yhteensä
2.408.339 osaketta, jonka jälkeen jäljellä valtuutuksesta on 7 591 661 osaketta.
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
9
NEXSTIM OYJ:N HALLITUKSEN
TOIMINTAKERTOMUS 2014 -jatkuu
Osake ja osakkeenomistajat -jatkuu
Euroclear Finland Oy:n pitämän osakerekisterin mukaan 31.12.2014 julkisen sisäpiiriin kuuluvien henkilöiden
osakeomistus on seuraava.
Hallitus:
Timothy Irish,
Casper Breum, Kenneth Charhut, Johan Christenson, René Kuijten, Olli Riikkala, Ekaterina Smirnyagina, Juha Vapaavuori, 0 kpl, 0 kpl, 0 kpl, 0 kpl, 0 kpl, 21 786 kpl, 0 kpl, 0 kpl, 0,00%
0,00%
0,00%
0,00%
0,00%
0,31%
0,00%
0,00%
Toimitusjohtaja:
Janne Huhtala, 3 000 kpl, 0,04%
Johtoryhmä:
Henri Hannula, John Hardin, Rainer Harjunpää, Gustaf Järnefelt, Mikko Karvinen, Jarmo Laine, Petriina Puolakka, 4 444 kpl, 0 kpl, 490 kpl, 1 563 kpl, 5 032 kpl, 2 997 kpl,
7 139 kpl,
0,06%
0,00%
0,01%
0,02%, sisältäen lähipiirin omistukset 782 kpl, 0,01%
0,07%, sisältäen lähipiirin omistukset 2 532 kpl, 0,04%
0,04%
0,10%, sisältäen lähipiirin omistukset 2 000 kpl, 0,03%
Tilintarkastajat:
Martin Grandell, 0 kpl, 0,00%
Euroclear Finland Oy:n pitämän osakerekisterin mukaan vuoden 2014 lopussa Nexstim Oyj:n 20 suurimman
osakkeenomistajan omistus on seuraava.
Omistaja
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
Svenska Handelsbanken AB (julk), Suomen sivukonttoritoiminta*
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra
Nordea Pankki Suomi Oyj*
Clearstream Banking S.A.*
Lundbeckfond Invest A/S
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Suomen Teollisuussijoitus Oy
OP-Delta-sijoitusrahasto
Maijos Oy
Ilmoniemi Risto Juhani
OP-Suomi Pienyhtiöt -sijoitusrahasto
OP-Eurooppa Osake -sijoitusrahasto
Interdomer Oy
United Bankers Securities Oy
Ålands Ömsesidiga Försäkringsbolag
Riikkala Olli
Hiekkanen Kalevi Antero
Karhu Jari Jukka Tapio
Haapaniemi O.Law Oy
Ruohonen Jarmo
Osakkeita
Osuus %
2 111 74
1 501 557
1 191 119
626 582
334 478
319 643
188 722
157 480
118 110
98 444
78 740
78 740
50 937
43 210
30 000
21 760
18 000
17 500
15 750
7 675
29,61
21,06
16,70
8,79
4,69
4,48
2,65
2,21
1,66
1,38
1,10
1,10
0,71
0,61
0,42
0,31
0,25
0,25
0,22
0,11
*Hallintarekisteröidyt osakkeenomistajat.
10
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Hallitus ja yhtiön johto
Hallitus
Nexstim Oyj:n hallitukseen vuonna 2014 kuuluivat seuraavat jäsenet: Timothy Irish (puheenjohtaja), Casper
Breum, Kenneth Charhut, Johan Christenson, René Kuijten, Pekka Puolakka (29.9.2014 asti), Olli Riikkala, Ekaterina
Smirnyagina ja Juha Vapaavuori. Hallitus kokoontui 20 kertaa vuoden 2014 aikana.
Hallituksen esitys voitonjaosta
l Hallituksen toimintakertomus
Yhtiön liiketoiminta on ollut tähän asti tappiollista eikä se ole kertaakaan jakanut osinkoa. Tulevina vuosina yhtiö
keskittyy rahoittamaan kasvuaan ja liiketoimintansa kehittämistä. Yhtiö on sitoutunut erittäin tiukkaan
osingonjakopolitiikkaan, joka on sidoksissa yhtiön tulokseen ja taloudelliseen tilaan. Osingonjakoa ei ole
odotettavissa lähitulevaisuudessa. Lisäksi yhtiö on 29.9.2014 alentanut osakepääomaansa kattaakseen
tappioita. Näin ollen Osakeyhtiölain mukaan yhtiön on annettava julkinen haaste velkojilleen vapaan oman
pääoman jakamisesta osakkeenomistajille 3.10.2017 asti. Mikäli osinkoa jaetaan, Yhtiön kaikki osakkeet
oikeuttavat samaan osinkoon.
l Tilinpäätös
Toimitusjohtaja
Nexstim Oyj:n ja konsernin toimitusjohtajana toimi vuonna 2014 Janne Huhtala.
Johtoryhmä
Nexstim konsernin johtoryhmässä toimivat vuoden 2014 aikana seuraavat jäsenet: Janne Huhtala
(toimitusjohtaja), Henri Hannula (myynti- ja markkinointijohtaja, Eurooppa), John Hardin (johtaja, PSMliiketoiminnan kaupallistaminen), Rainer Harjunpää (johtaja, laadunvarmistus, sääntelyasiat, jälkimarkkinointi ja
palvelut), Gustaf Järnefelt (tuotekehitysjohtaja), Mikko Karvinen (talousjohtaja, alkaen 18.8.2014), Jarmo Laine
(lääketieteellinen johtaja), Nick Nichols (johtaja, Nexstim Inc., 3.6.2014 asti) ja Petriina Puolakka
(lakiasiainjohtaja).
Tilikauden 2014 lopussa konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma on 13 115 638,68 euroa. Hallitus
esittää, että Nexstim Oyj ei jaa osinkoa tilikaudelta 2014.
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
11
NEXSTIM-KONSERNI
KONSERNITILINPÄÄTÖS 31.12.2014 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
1.1.-31.12.2014
€
1.1.-31.12.2013
€
2 210 437,46
30 440,00
134 059,07
1 871 027,41
33 187,00
75 120,02
-474 371,80
-89 792,40
-74 311,33
-575 651,22
-85 220,02
-112 00
-638 475,53
-660 983,24
-2 965 246,04
-2 558 887,20
-380 838,05
-314 125,67
-309 228,17
-175 246,40
-3 660 209,77
-3 043 361,78
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
-377 352,56
-237 712,69
Yhteensä
-377 352,56
-237 712,69
-5 498 476,15
-2 472 008,39
-7 799 577,48
-4 434 731,67
327 853,73
-2 973 670,50
398,09
-80 603,58
Liite
LIIKEVAIHTO
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen lisäys (+) tai vähennys (-)
Ulkopuoliset palvelut
2
3
Yhteensä
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
4
Yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO / - TAPPIO
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Yhteensä
TILIKAUDEN VOITTO / -TAPPIO
12
5
6
-2 645 816,76
-80 205,49
-10 445 394,24
-4 514 937,16
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Tase
31.12.2014 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
TASE
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
Aineettomat oikeudet
7
Yhteensä
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
8
Yhteensä
9
Yhteensä
31.12.2013
€
82 989,57
443 965,71
107 745,32
323 634,86
526 955,28
431 380,18
442 460,38
55 646,77
442 460,38
55 646,77
10 000,00
10 000,00
10 000,00
10 000,00
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Raw materials and consumables
979 415,66
497 026,95
246 696,29
336 488,69
Yhteensä
246 696,29
336 488,69
Saamiset
Myyntisaamiset
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VASTAAVAA YHTEENSÄ
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
10
929 927,16
871 329,20
40 902,41
313 042,37
162 972,06
169 603,23
1 283 871,94
1 203 904,48
11 483 670,32
13 014 238,55
13 993 654,22
1 009 982,47
2 550 375,64
3 047 402,60
l Tilinpäätös
Sijoitukset
Muut osakkeet ja osuudet
31.12.2014
€
l Hallituksen toimintakertomus
Liite
13
Tase -jatkuu
31.12.2014
€
31.12.2013
€
80 000,00
18 302 336,26
652 998,04
-10 445 394,24
28 570 652,72
1 775 332,90
63 230,00
86,97
-28 276 462,16
-4 514 937,16
8 589 940,06
-2 382 096,73
500 000,00
2 904 628,44
70 800,00
1 503 098,88
2 604 419,25
94 400,00
Yhteensä
3 475 428,44
4 201 918,13
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
Saadut ennakot
Ostovelat
Muut velat
Siirtovelat
0,00
1 382 070,10
134 289,17
411 926,44
45 000,00
739 020,98
96 868,35
346 691,86
1 928 285,71
1 227 581,19
5 403 714,15
13 993 654,22
5 429 499,32
3 047 402,60
Liite
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Osakeanti
Ylikurssirahasto
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Kertyneet voittovarat
Tilikauden voitto / -tappio
11
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
VIERAS PÄÄOMA
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
Pääomalainat
Muut korolliset lainat
Saadut ennakot
Yhteensä
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
14
12
13
13
14
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
1.1.-31.12.2013
€000s
-10 445,4
-4 515,0
377,4
-410,3
2 645,8
-7 832,5
237,7
52,7
80,2
-4 144,3
-80,0
89,8
677,1
-7 145,5
-84,6
56,8
268,6
-3 903,5
-639,6
-80,2
-7 785,2
-3 983,7
-859,7
-859,7
-238,9
-238,9
Rahoituksen rahavirta
Osakeanti
Lyhytaikaisten lainojen nostot (+)
Pitkäaikaisten lainojen nostot (+)
Rahoituksen rahavirta (C)
18 818,4
–
300,2
19 118,6
1 775,3
–
1 502,8
3 278,1
Rahavarojen muutos
Rahavarat tilikauden Alussa
Rahavarat tilikauden Lopussa
10 473,7
1 010,0
11 483,7
-944,5
1 954,5
1 010,0
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto / -tappio
Liiketoiminnan rahavirta
Suunnitelman mukaiset poistot
Muut oikaisut (tuotot - / kulut + )
Rahoitustuotot ja –kulut
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten saamisten lisäys (-) tai vähennys (+)
Vaihto-omaisuuden lisäys (-) tai vähennys (+)
Lyhytaikaisen korottoman vieraan pääoman lisäys (+) tai vähennys (-)
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
Maksetut korot ja maksut muista rahoituskuluista
Liiketoiminnan rahavirta (A)
Investointien rahavirta
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin
Investointien rahavirta (B)
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
l Tilinpäätös
1.1.-31.12.2014
€000s
l Hallituksen toimintakertomus
KONSERNIN
RAHAVIRTALASKELMA
15
TULOSLASKELMAN JA TASEEN
LIITETIEDOT
1. Laadintaperiaatteet
Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Konsernitilinpäätös on laadittu suomalaisen kirjanpitokäytännön mukaisesti. Konsernitilinpäätös sisältää
emoyhtiön ja ne tytäryhtiöt, joista emoyhtiö omistaa joko suoraan tai välillisesti yli 50 prosenttia äänivallasta.
Konsernitilinpäätös on laadittu hankintamenomenetelmän mukaisesti. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa on
eliminoitu konsernin sisäiset liiketoimet sekä keskinäiset saamiset ja velat. Ulkomaisten konserniyhtiöiden
tuloslaskelmat on muutettu Suomen rahan määräisiksi tilikauden keskikurssiin ja taseet tilinpäätöspäivän
kurssiin. Muuntamisessa syntyneet kurssierot samoin kuin ulkomaisten tytäryritysten omien pääomien
muuntamisessa syntyvät muuntoerot on esitetty erässä “Kertyneet voittovarat”.
Konsernitilinpäätöksen vertailutietojen täydentäminen
Tämän konsernitilinpäätöksen vertailulukuina esitetty tilinpäätös 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta on koottu
Yhtiön tilintarkastetusta lakisääteisestä tilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta. Tässä
konsernitilinpäätöksessä tuloslaskelman esittämistapaa on muutettu “valmistus omaan käyttöön” ja
“liiketoiminnan muut kulut” erien osalta verrattuna Yhtiön tilintarkastettuun läkisääteiseen tilinpäätökseen
31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernin liikevaihtoon, liikevoitto / -tappio
erään eikä taseeseen verrattuna lakisääteiseen tilinpäätökseen.
Lisäksi tämä Konsernitilinpäätös sisältää lakisääteisiä tilinpäätöksiä laajemmat konsernitilinpäätöksen liitetiedot.
Tähän konsernitilinpäätökseen on lisätty täydennyksenä seuraavat liitetiedot:
2. Liikevaihto,
4. Henkilöstökulut – Johdon palkkiot,
5. Liiketoiminnan muut kulut,
10. Siirtosaamiset,
13. Pitkäaikainen vieras pääoma – korolliset vieraan pääoman erääntyminen,
14. Siirtovelat,
15. Vastuusitoumukset; sekä
18. Optiot
Arvostusperiaatteet
Pysyvien vastaavien aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon
vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Aktivoidut kehittämismenot poistetaan tasapoistoina 5
vuoden poistosuunnitelmalla. Aktivoidut monikeskustutkimuksessa käytettävät laitteet poistetaan tasapoistoina
3 vuoden poistosuunnitelmalla. Suunnitelmanmukaiset poistot on laskettu aineettomien ja aineellisten
hyödykkeiden taloudellisen vaikutusajan perusteella. Suunnitelmanmukaiset poistot aloitetaan kuussa jolloin
hyödyke otettiin käyttöön.
Poistoajat ovat:
Taloudellinen
Käyttöomaisuushyödyke
Patentit
Atk-ohjelma
Kehittämismenot
Monikeskustutkimuslaitteet
Koneet ja kalusto
16
vaikutusaika
5
5
5
3
Poistomenetelmä
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Tasapoisto
Menojäännöspoisto 25 %
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
1. Laadintaperiaatteet -jatkuu
Pysyvien vastaavien sijoitukset ja rahoitusvälineet on merkitty taseeseen hankintahintaan tai sitä alempaan
käypään arvoon.
Ulkomaanrahan määräiset erät
Ulkomaanrahan määräiset myyntisaamiset ja ostovelat on muutettu Suomen rahan määräiseksi
tilinpäätöspäivän kurssiin.
Tuloutusperiaatteet
Tuotteiden myynnistä saatavat tulot kirjataan liikevaihdoksi kun tuote on toimitettu. Yli yhden tilikauden pituiset
huoltosopimukset on jaksotettu suoriteperiaatteen mukaisesti sopimusajalle. Jaksotus tehdään tasaerinä
sopimuskauden ajalle lukuun ottamatta asennustyön ja koulutuksen osuutta joka tuloutetaan suorituksen
yhteydessä.
Saadut avustukset tuloutetaan maksuperusteisesti.
l Tilinpäätös
Kehittämismenot
Kehittämismenot jotka eivät täytä aktivoinnille asetettuja vaatimuksia kirjataan vuosikuluksi niiden
syntymisvuonna. Useammalla kaudella tuloa kerryttävät tuotekehitysmenot aktivoidaan taseeseen
kehittämismenoina ja poistetaan tasapoistoina 5 vuoden aikana.
l Hallituksen toimintakertomus
Vaihto-omaisuus arvostetaan hankintamenoon tai sitä alempaan nettorealisointiarvoon. Hankintameno
määritetään FIFO-menetelmällä (fist-in, first-out). Hankintameno sisältää hankinnan muuttuvat kulut.
Verot
Varovaisuuden periaatetta noudattaen konserniyhtiöt eivät ole kirjanneet vahvistetuista tappioista ja
tilikaudelta vahvistettavasta tappiosta laskennallista verosaamista taseeseen.
2. Liikevaihto
2014
€
2013
€
NBS/NBT laitteistot
Muut
1 794 958,96
415 478,50
1 656 596,03
214 431,38
Yhteensä
2 210 437,46
1 871 027,41
2014
€
2013
€
539 282,70
962 508,85
673 200,25
35 445,66
282 440,00
859 487,41
729 100,00
–
2 210 437,46
1 871,027,41
2014
€
2013
€
Muut tuotot
Saadut avustukset
7 713,27
126 345,80
9 649,02
65 471,00
Yhteensä
134 059,07
75 120,02
Maantieteellinen jakauma
Suomi
Muu Eurooppa*
USA
Muut
Yhteensä
*sisältää Venäjän.
3. Liiketoiminnan muut tuotot
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
17
TULOSLASKELMAN JA TASEEN
LIITETIEDOT -jatkuu
4. Henkilöstökulut
2014
€
2013
€
Palkat ja palkkiot
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
2 965 246,04
380 838,05
314 125,67
2 558 887,20
309 228,17
175 246,40
Yhteensä
3 660 209,77
3 043 361,78
2014
2013
33
28
2014
€
2013
€
Toimitusjohtaja
Hallitus
304 964,84
81 878,83
190 383,66
65 666,67
Yhteensä
345 798,18
256 050,33
2014
€
2013
€
2 096 435,44
1 203 281,21
492 990,78
396 285,77
344 948,49
162 265,56
122 696,56
679 572,58
0,00
284 950,44
413 816,00
429 114,00
212 705,00
156 841,00
111 230,00
863 351,95
5 498 476,15
2 472 008,39
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä
Johdon palkat ja palkkiot
5. Liiketoiminnan muut kulut
Monikeskustutkimuksen suorat kustannukset
Laki- ja konsulttipalvelut
Matkakulut
Tuotekehitys
Markkinointikulut
Toimitilakulut
Vapaaehtoiset sosiaalikulut
Muut
Yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut sisältävät noin 1 249,0 tuhatta euroa yhtiön osakkeen listaamisen suoria kuluja.
Tilintarkastajan palkkiot
2014
€
2013
€
Tilintarkastus
28 775,00
12 929,50
Yhteensä
28 775,00
12 929,50
2014
€
2013
€
6. Rahoitustuotot ja –kulut
327 853,73
398,09
Korkokulut ja muut rahoituskulut
-2 973 670,50
-80 603,58
Yhteensä
-2 645 816,76
-80 205,49
Muut korko- ja rahoitustuotot
18
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
6. Rahoitustuotot ja –kulut -jatkuu
7. Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
2013
€
107 745,32
30 440,00
-55 195,75
154 532,47
33 187,00
-79 974,15
82 989,57
107 745,32
2014
€
2013
€
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Suunnitelman mukaiset poistot
323 634,86
296 613,38
-176 282,53
258 504,61
200 826,68
-135 696,43
Kirjanpitoarvo 31.12.
443 965,71
323 634,86
2014
€
2013
€
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Suunnitelman mukaiset poistot
55 646,78
532 687,88
-145 874,28
72 782,98
4 905,90
-22 042,11
Kirjanpitoarvo 31.12.
442 460,38
55 646,77
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Suunnitelman mukaiset poistot
Kirjanpitoarvo 31.12.
Aineettomat oikeudet (Patentit)
l Tilinpäätös
2014
€
l Hallituksen toimintakertomus
Rahoituskulujen kasvu johtui suurimmaksi osaksi osakkeenomistajilta olevan pääomalainan kirjatuista
rahoitusmenosta. Pääomalainan merkintähinta oli 1 003,1 tuhatta euroa ja lainan pääoma 3 009,3 tuhatta
euroa. Lainan nimellisarvon alittava osuus, 2 006,2 tuhatta euroa on kirjattu korko- ja muina rahoituskuluina
yhtiön tuloslaskelmaan kaudella 1.1.–30.6.2014, perustuen lainasopimuksen ehtoon, jonka mukaan laina
erääntyy maksettavaksi osakkeenomistajille julkisen tarjouksen tapauksessa. Tämän lisäksi rahoituskulujen
kasvuun vaikutti yhtiön osakkeen listautumisesta aiheutuneet suorat rahoituskulut 1 050,0 tuhatta euroa sekä
positiiviset valuuttakurssituotot.
8. Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
9. Muut osakkeet ja osuudet
Omistukset tytäryhtiöissä
Yhtiön nimi
Kotipaikka
Omistus %
Yhdysvallat
Englanti
Saksa
100%
100%
100%
Osakkeiden lukumäärä ja
omistus
Kirjanpitoarvo €
200/1,92%
10 000,00
2014
2013
Palkkasaamiset
TEKES avustukset
Muut siirtosaamiset
0,00
0,00
40 902,41
69 935,68
47 686,50
45 349,88
Yhteensä
40 902,41
162 972,06
Nexstim Inc.
Nexstim Ltd.
Nexstim Germany GmbH
Muut osakkeet
Yhtiön nimi ja kotipaikka
SalWe Oy, Helsinki (T&H SHOK), y-tunnus 2283290-8
10. Siirtosaamiset
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
19
TULOSLASKELMAN JA TASEEN
LIITETIEDOT -jatkuu
11. Oma pääoma
Osakepääoma 1.1.
Osakeanti
Osakepääoman alentaminen
Osakepääoma 31.12.
Osakeanti 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Osakeanti 31.12.
Ylikurssirahasto 1.1.
Vähennykset
Ylikurssirahasto 31.12.
2013
€
28 570 652,72
5 300 802,58
-33 791 455,30
28 570 652,72
0,00
0,00
80 000,00
28 570 652,72
1 775 332,90
3 525 469,60
-5 300 802,50
0,00
1 775 332,90
0,00
0,00
1 775 332,90
63 230,00
-63 230,00
63 230,00
0,00
0,00
63 230,00
80 000,00
30 409 215,62
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
86,97
18 302 336,26
-86,97
86,97
0,00
0,00
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12.
18 302 336,26
86,97
Voitto edellisilta tilikausilta 1.1.
Osakepääoman alentaminen
Ylikurssirahaston alentaminen
Edellisen tilikauden oikaisu
Muuntoero
Tilikauden tappio
-32 791 399,32
33 791 455,30
63 230,00
0,00
-410 287,94
-10 445 394,24
-28 329 161,51
0,00
0,00
-1 435,72
54 135,07
-4 514 937,16
Tappio edellisilta tilikausilta 31.12.
-9 792 396,20
-32 791 399,32
Vapaa oma pääoma yhteensä
8 509 940,06
-32 791 312,35
Oma pääoma yhteensä
8 589 940,06
-2 382 096,73
Sidottu oma pääoma yhteensä
20
2014
€
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
11. Oma pääoma -jatkuu
Osakepääoma
28 570,7
5 300,7
-33 791,4
Osakeanti
1 775,3
3 525,4
-5 300,7
Kertyneet
voittovarat
Oma
pääoma
yhteensä
63,2
0,1
-32 791,4
-2 382,1
33 791,4
63,2
-63,2
18 302,2
-10 445,4
-410,4
Oma pääoma 31.12.2014
80,0
0,0
18 302,3
-9 792,4
8 589,9
Sijoitetun
vapaan
oman
pääoman
rahasto
Kertyneet
voittovarat
Oma
pääoma
yhteensä
0,1
Osakepääoma
Osakeanti
Ylikurssirahasto
Oma pääoma 31.12.2012
Tilikauden voitto / -tappio
Osakeanti
Muuntoero
Edellisen tilikauden oikaisu
28 570,7
0,0
63,2
Oma pääoma 31.12.2013
28 570,7
-28 329,2
-4 514,9
54,1
-1,4
304,8
-4 514,9
1 775,3
54,1
-1,4
-32 791,4
-2 382,1
1 775,3
1 775,3
63,2
0,1
l Tilinpäätös
0,0
l Hallituksen toimintakertomus
Oma pääoma 31.12.2013
Osakeanti
Osakeannin kirjaaminen osakepääomaan
Osakepääoman alennus*
Ylikurssirahaston alennus*
Listautumisanti
Tilikauden voitto / -tappio
Muuntoero
Ylikurssirahasto
Sijoitetun
vapaan
oman
pääoman
rahasto
*
Osakkeenomistajat päättivät 29.9.2014 alentaa yhtiön osakepääomaa ja ylikurssirahastoa. Osakepääomaa alennettiin 33 791,5 tuhatta euroa ja
ylikurssirahastoa 63,2 tuhatta euroa.
12. Pääomalainat
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Kirjanpitoarvo 31.12.
2014
2013
1 503 098,88
0,00
-1 003 098,88
500 000,00
1 003 098,88
0,00
500 000,00
1 503 098,88
Pääomalaina osakkeenomistajilta
Vuonna 2013 annetun pääomalainan lainanantajat ovat yhtiön osakkeenomistajia.
Lainan merkintähinta 1 003 098,88 euroa oli kirjattu taseeseen. Lainan takaisinmaksettava pääoma oli 3 009
296,64 euroa. Osakkeenomistajien 29.9.2014 yksimielisesti tekemän päätöksen perustella yhtiö laski liikkeeseen 333
587 uutta osaketta muuntaakseen pääomalainan pääoman omaksi pääomaksi. Lainan pääoma ennen
konvertointia oli 3 009,3 tuhatta euroa, josta 1 003,1 tuhatta euroa oli luokiteltu pääomalainaksi ja 2 006,2 tuhatta
euroa muihin velkoihin.
Pääomalaina Tekesiltä
Tekesin pääomalainan pääasialliset lainaehdot ovat:
• Velan korko on yksi prosenttiyksikköä alempi kuin kulloinkin voimassa oleva peruskorko.
• Korko on kuitenkin aina vähintään 3,0 prosenttia.
• Yhtiön purkautuessa, konkurssissa tai selvitystilassa laina voidaan maksaa vain kaikkia velkoja huonommalla
etuoikeudella.
• Velka, velan lyhennys ja korko voidaan maksaa vain jos yhtiön viimeksi päättyneellä tilikaudelta
vahvistettavan taseen mukaisella sidotulle omalle pääomalle ja muille jakokelvottomille erille jää täysi kate.
• Laina aika on 8 (kahdeksan) vuotta, joista 5 (viisi) ensimmäistä ovat vapaavuosia.
• Laina on myönnetty ilman vakuutta.
• Tekes lainaehtojen mukaisesti kertynyttä korkoa ei ole kirjattu korkomenoksi vuodelle 2014.
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
21
TULOSLASKELMAN JA TASEEN
LIITETIEDOT -jatkuu
12. Pääomalainat –jatkuu
€
Kertynyt korko 31.12.2014
Kertynyt korko 31.12.2013
192 512,00
177 512,00
13. Pitkäaikainen vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
2014
€
2013
€
Pääomalainat
Tuotekehityslaina, Tekes
Saadut ennakot
500 000,00
2 904 628,44
70 800,00
1 503 098,88
2 604 419,25
94 400,00
Yhteensä
3 475 428,44
4 201 918,13
2014
€
2013
€
Korollisen vieraan pääoman erääntyminen
Korollinen vieras pääoma yhteensä
Yli viiden vuoden kuluttua erääntyvä osuus
*
3 404 628,44
419 177,30
4 107 518,38*
875 009,00
Saldo sisältää tietyiltä osakkeenomistajilta olevan pääomalainan merkintähinnan 1 003,1 tuhatta euroa, mutta siihen ei sisälly kirjaamatonta alikurssia
joka on 2 006,2 tuhatta euroa. Osakkeenomistajien 29.9.2014 yksimielisesti tekemän päätöksen perustella Yhtiö on laskenut liikkeeseen 333 587 uutta
osaketta muuntaakseen pääomalainan pääoman omaksi pääomaksi. Lainan pääoma oli 3 009,3 tuhatta euroa, josta 1 003,1 tuhatta euroa oli
luokiteltu pääomalainaksi ja 2 006,2 tuhatta euroa muihin velkoihin taseessa 30.6.2014.
14. Siirtovelat
2014
€
2013
€
Lomapalkkavelka
Korkovelat
Tyel velka laskennallinen
Muut siirtovelat
295 726,92
11 109,42
73 481,28
31 608,82
296 245,13
11 483,50
0,00
38 963,23
Yhteensä
411 926,44
346 691,86
2014
€
2013
€
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
52 556,20
0,00
59 352,94
2 629,98
Yhteensä
52 556,20
61 982,92
2014
€
2013
€
Vuokravakuus
30 985,21
30 980,20
Yhteensä
30 985,21
30 980,20
15. Vastuusitoumukset
Vuokravastuut
16. Vakuudet
22
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
17. Yhtiön osakkeet
Yhtiön osakkeet jakautuvat seuraaviin osakelajeihin
*
2013 (kpl)
7 130 758
422 884
117 362
1 260 910
852 418
535 430
–
–
7 130 758
3 189 004
Osakkeiden lukumäärät on taulukossa oikaistu 29.9.2014 tapahtuneilla osakesarjojen yhdistämisellä ja Osakkeiden jakamisella, jossa Osakkeiden
lukumäärä 14-kertaistettiin.
Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen Nexstim Oyj:n yhtiökokouksissa.
18. Optiot
Optio-oikeuksia ei saa luovuttaa kolmannelle tai pantata ilman yhtiön hallituksen lupaa.
Optio ohjelma
2010A
2011A
2013A
*
Merkintähinta/osake
Optioiden enimmäismäärä
0,01 eur
0,01 eur
0,01 eur
44 898 osaketta*
70 364 osaketta*
671 678 osaketta*
29.9.2014 tapahtuneen osakesarjojen yhdistämisen ja Osakkeiden jakamisen yhteydessä, jossa Osakkeiden lukumäärä 14-kertaistettiin, optio-ohjelmien
osakemääriä muutettiin vastaavasti ja Optioden enimmäismäärää muutettiin.
Hallituksen ja johtoryhmän omistusosuus
Omistusosuus liikkeeseenlasketuista osakkeista
Omistusosuus liikkeeseenlasketuista osakkeista ja optio-oikeuksista*
Ääniosuus liikkeeseenlasketuista osakkeista
Ääniosuus liikkeeseenlasketuista osakkeista ja optio-oikeuksista*
*
Merkintäaika
19.6.2010-31.12.2016
19.4.2011-31.12.2016
1.12.2013-31.12.2020
l Tilinpäätös
Yhtiöllä on tällä hetkellä 3 eri optio-ohjelmaa 2010A, 2011A ja 2013A. Optio-oikeudet on annettu vastikkeetta.
Optio-oikeudet on tarkoitettu yhtiön ja sen tytäryhtiöiden johdon ja henkilökunnan avainhenkilöiden
kannustus- ja sitouttamisjärjestelmän osaksi.
l Hallituksen toimintakertomus
A (1 ääni/osake)
B (1 ääni/osake)
C (1 ääni/osake)
D (1 ääni/osake)
E (1 ääni/osake)
N (0 ääni/osake)
S (1 ääni/osake)
2014 (kpl)
(%)
0,65
9,07
0,65
9,07
Olettaen että kaikki optio-oikeudet on käytetty.
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
23
EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖS
31.12.2014 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
Liite
1.1.-31.12.2014
€
1.1.-31.12.2013
€
2
1 972 803,14
30 440,00
126 512,17
1 424 036,60
33 187,00
68 812,50
-466 141,41
-131 549,29
0,00
-505 852,27
-85 220,02
-112,00
-597 690,70
-591 184,29
-2 105 940,44
-1 804 975,08
-380 838,05
-81 035,32
-309 228,17
-64 779,92
-2 567 813,81
-2 178 983,17
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
-377 352,56
-233 232,46
Yhteensä
-377 352,56
-233 232,46
-5 083 517,87
-1 693 726,71
-6 496 619,63
-3 171 090,53
397 304,35
-3 083 252,33
398,09
-79 377,27
Yhteensä
-2 685 947,98
-78 979,18
TILIKAUDEN VOITTO / -TAPPIO
-9 182 567,61
-3 250 069,71
LIIKEVAIHTO
Valmistus omaan käyttöön
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varastojen lisäys (+) tai vähennys (-)
Ulkopuoliset palvelut
Yhteensä
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO / - TAPPIO
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
24
3
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
EMOYHTIÖN TASE
31.12.2014 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
82 989,57
443 964,71
107 745,32
323 633,86
526 954,28
431 379,18
437 622,88
52 685,67
437 622,88
52 685,67
408 896,52
408 896,52
4 296 670,43
10 000,00
0,00
10 000,00
Yhteensä
4 715 566,95
418 896,52
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
5 680 144,11
902 961,37
204 939,40
336 488,69
204 939,40
336 488,69
481 326,18
287 917,90
910 032,19
13 776,73
284 615,79
3 313 681,54
126 155,95
160 961,50
1 689 750,89
3 888 716,89
11 139 090,02
13 033 780,31
18 713 924,42
724 782,71
4 949 988,29
5 852 949,66
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
Aineettomat oikeudet
4
Yhteensä
Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
5
Yhteensä
Sijoitukset
Osuudet saman konsernin yrityksistä
Pitkäaikaiset saamiset saman
konsernin yrityksiltä
Muut osakkeet ja osuudet
6
Yhteensä
Saamiset
Myyntisaamiset
Lyhytaikaiset saamiset saman
konsernin yrityksiltä
Siirtosaamiset
Muut saamiset
Yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VASTAAVAA YHTEENSÄ
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
7
l Tilinpäätös
31.12.2013
€
l Hallituksen toimintakertomus
31.12.2014
€
Liite
25
EMOYHTIÖN TASE
-jatkuu
31.12.2014
€
31.12.2013
€
80 000,00
0,00
0,00
18 302 336,26
3 995 870,03
-9 182 567,61
28 570 652,72
1 775 332,90
63 230,00
86,97
-26 608 745,56
-3 250 069,71
13 195 638,68
550 487,32
VIERAS PÄÄOMA
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
Pääomalainat
Muut korolliset lainat
Saadut ennakot
500 000,00
2 904 628,44
70 800,00
1 503 098,88
2 604 419,25
94 400,00
Yhteensä
3 475 428,44
4 201 918,13
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA
Saadut ennakot
Ostovelat
Velat saman konsernin yrityksille
Muut velat
Siirtovelat
0,00
1 089 741,88
422 678,29
134 184,94
396 252,19
45 000,00
544 351,71
125 609,78
64 934,03
320 648,69
Liite
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Osakeanti
Ylikurssirahasto
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
Kertyneet voittovarat
Tilikauden voitto / -tappio
8
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
Yhteensä
2 042 857,30
1 100 544,21
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
5 518 285,74
5 302 462,34
18 713 924,42
5 852 949,66
VASTATTAVAA YHTEENSÄ
26
9
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
1.1.-31.12.2013
€000s
-9 182,6
-3 205,1
377,4
233,2
2 685,9
-6 119,3
79,0
-2 937,9
-2 097,7
131,5
918,7
-7 166,7
-747,1
56,8
252,5
-3 375,7
-679,8
-79,0
-7 846,4
-3 454,6
-857,9
-857,9
-235,9
-235,9
Rahoituksen rahavirta
Osakeanti
Lyhytaikaisten lainojen nostot (+)
Pitkäaikaisten lainojen nostot (+)
Rahoituksen rahavirta (C)
18 818,4
0,0
300,2
19 118,6
1 775,3
0,0
1 502,8
3 278,1
Rahavarojen muutos
Rahavarat tilikauden Alussa
Rahavarat tilikauden Lopussa
10 414,3
724,8
11 139,1
-412,4
1 137,2
724,8
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto / -tappio
Oikaisut:
Suunnitelman mukaiset poistot
Muut oikaisut (tuotot - / kulut + )
Rahoitustuotot ja –kulut
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten saamisten lisäys (-) tai vähennys (+)
Vaihto-omaisuuden lisäys (-) tai vähennys (+)
Lyhytaikaisen korottoman vieraan pääoman lisäys (+) tai vähennys (-)
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
Maksetut korot ja maksut muista rahoituskuluista
Liiketoiminnan rahavirta (A)
Investointien rahavirta
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin
Investointien rahavirta (B)
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
l Tilinpäätös
1.1.-31.12.2014
€000s
l Hallituksen toimintakertomus
EMOYHTIÖN
RAHAVIRTALASKELMA
27
EMOYHTIÖN TULOSLASKELMAN
JA TASEEN LIITETIEDOT
1. Laadintaperiaatteet
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Emoyhtiön tilinpäätös on laadittu suomalaisen kirjanpitokäytännön mukaisesti noudattaen Nexstim
konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteita. Emoyhtiön liitetiedoissa on esitettynä liitetiedot siltä osin, kun ne
eroavat konsernin vastaavista liitetiedoista.
Tilinpäätöksen täydentäminen
Tämän tilinpäätöksen vertailulukuina esitetty tilinpäätös 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta on koottu Yhtiön
tilintarkastetusta lakisääteisestä tilinpäätöksestä 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta. Tässä tilinpäätöksessä
tuloslaskelman esittämistapaa on muutettu “valmistus omaan käyttöön” ja “liiketoiminnan muut kulut” erien
osalta verrattuna Yhtiön tilintarkastettuun läkisääteiseen tilinpäätökseen 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta.
Muutoksella ei ole vaikutusta yhtiön liikevaihtoon, liikevoitto / -tappio erään eikä taseeseen verrattuna
lakisääteiseen tilinpäätökseen.
2. Liiketoiminnan muut tuotot
2014
€
2013
€
166,37
126 345,80
3 341,50
65 471,00
126 512,17
68 812,50
2014
€
2013
€
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
397 304,35
-3 083 252,33
398,09
-79 377,27
Yhteensä
-2 685 947,98
-78 979,18
2014
€
2013
€
107 745,32
30 440,00
-55 195,75
154 532,47
33 187,00
-79 974,15
82 989,57
107 745,32
2014
€
2013
€
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Suunnitelman mukaiset poistot
323 633,86
296 613,38
-176 282,55
258 503,61
200 826,68
-135 696,43
Kirjanpitoarvo 31.12.
443 964,69
323 633,86
2014
€
2013
€
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Suunnitelman mukaiset poistot
52 686,66
530 811,49
-145 874,28
68 392,60
1 854,94
-17 561,88
Kirjanpitoarvo 31.12.
437 622,88
52 686,66
Muut tuotot
Saadut avustukset
Yhteensä
3. Rahoitustuotot ja –kulut
4. Aineettomat hyödykkeet
Kehittämismenot
Kirjanpitoarvo 1.1.
Lisäykset
Suunnitelman mukaiset poistot
Kirjanpitoarvo 31.12.
Aineettomat oikeudet (Patentit)
5. Aineelliset hyödykkeet
Koneet ja kalusto
28
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Omistukset tytäryhtiöissä
Yhtiön nimi
Kotipaikka
Nexstim Inc.
Nexstim Ltd.
Nexstim Germany GmbH
Yhdysvallat
Englanti
Saksa
Omistus %
Kirjanpitoarvo
(€)
100%
100%
100%
635,72
1 260,80
25 000,00
Muut sijoitukset tytäryhtiöihin
Sijoitus
Nexstim Germany GmbH
Sijoitus vapaaseen omaan pääomaan
382 000,00
Pitkäaikaiset saamiset saman kosnernin yrityksiltä
2014
2013
Nexstim Inc. lainasaamiset
Nexstim Germany GmbH lainasaamiset
Nexstim Ltd lainasaamiset
4 059 242,14
150 000,00
87 428,29
0,00
0,00
0,00
Yhteensä
4 296 670,43
0,00
Osakkeiden lukumäärä ja
omistus
Kirjanpitoarvo
(€)
200/1,92%
10 000,00
Muut osakkeet
Yhtiön nimi ja kotipaikka
SalWe Oy, Helsinki (T&H SHOK),
y-tunnus 2283290-8
l Tilinpäätös
Kirjanpitoarvo
(€)
Yhtiön nimi
l Hallituksen toimintakertomus
6. Sijoitukset
7. Lyhytaikaiset saamiset saman konsernin yrityksiltä
2014
2013
Nexstim Inc. myyntisaamiset
Nexstim Germany GmbH myyntisaamiset
Nexstim Inc. lainasaamiset
Nexstim Germany GmbH lainasaamiset
Nexstim Ltd lainasaamiset
Nexstim Inc. korkosaamiset
Nexstim Germany GmbH korkosaamiset
509 530,19
334 320,00
0,00
0,00
0,00
57 771,95
8 410,05
1 259 085,55
501 437,00
1 434 304,26
50 000,00
68 854,73
0,00
0,00
Yhteensä
910 032,19
3 313 681,54
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
29
EMOYHTIÖN TULOSLASKELMAN
JA TASEEN LIITETIEDOT -jatkuu
8. Oma pääoma
Osakepääoma 1.1.
Osakeanti
Osakepääoman alentaminen
Osakepääoma 31.12.
Osakeanti 1.1.
Lisäykset
Vähennykset
Osakeanti 31.12.
Ylikurssirahasto 1.1.
Vähennykset
Ylikurssirahasto 31.12.
2014
€
2013
€
28 570 652,72
5 300 802,58
-33 791 455,30
28 570 652,72
0,00
0,00
80 000,00
28 570 652,72
1 775 332,90
3 525 469,60
-5 300 802,50
0,00
1 775 332,90
0,00
0,00
1 775 332,90
63 230,00
-63 230,00
63 230,00
0,00
0,00
63 230,00
80 000,00
30 409 215,62
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 1.1.
Lisäys
Vähennykset
86,97
18 302 336,26
-86,97
86,97
0,00
0,00
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 31.12.
18 302 336,26
86,97
Voitto edellisilta tilikausilta 1.1.
Osakepääomasta
Ylikurssirahastosta
Tilikauden voitto
-29 858 815,27
33 791 455,30
63 230,00
-9 182 567,61
-26 608 745,56
0,00
0,00
-3 250 069,71
Sidottu oma pääoma yhteensä
Voitto edellisilta tilikausilta 31.12.
-5 186 697,58
-29 858 815,27
Vapaa oma pääoma yhteensä
13 115 638,68
-29 858 728,30
Oma pääoma yhteensä
13 195 638,68
550 487,32
Osakkeenomistajat päättivät 29.9.2014 alentaa yhtiön osakepääomaa ja ylikurssirahastoa. Osakepääomaa
alennettiin 33 791,5 tuhatta euroa ja ylikurssirahastoa 63,2 tuhatta euroa. Osakepääoman alennukseen
käytettiin kertyneiden voittovarojen lisäksi 30.6.2014 emoyhtiön välitilinpäätöksessä vahvistettua tappiota 3 995
870,03 euroa. Näin ollen sama erä esitetään yhtiön taseessa 31.12.2014 kertyneissä voittovaroissa ja tilikauden
tulos kokonaisuudessaan kohdassa tilikauden voitto/-tappio.
9. Velat saman konsernin yrityksille
2014
€
2013
€
Nexstim Inc. ostovelat
422 678,29
125 609,78
Yhteensä
422 678,29
125 609,78
2014
€
2013
€
Seuraavalla tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
1 764,00
0,00
1 764,00
0,00
Yhteensä
1 764,00
1 764,00
10. Vastuusitoumukset
Vuokravastuut
30
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
NEXSTIM OYJ
2014
€
2013
€
Vuokravakuus
30 985,21
30 980,20
Yhteensä
30 985,21
30 980,20
Käytetyt kirjanpitokirjat
31.12.2014
l Tilinpäätös
Kirjanpitokirjat
Tasekirja ja tase-erittelyt
Tililuettelo
Päiväkirja
Pääkirja
Myyntireskontra
Ostoreskontra
l Hallituksen toimintakertomus
11. Vakuudet
sidottu
cd-rom
cd-rom
cd-rom
cd-rom
cd-rom
Tositelajit ja säilyttämistapa
Laji
LA Ostolaskut
MY Myyntilaskut
T1 Pankkitositteet
Tiliotteet
PA Palkat
MU Muut
KA Tositteet
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
Nro alkaen
1
10000
30000
50000
60000
20000
Säilyttämistapa
paperitositteina ja cd-rom
cd-rom
paperitositteina
cd-rom
paperitositteina
paperitositteina
M2 kululaskut
31
NEXSTIM OYJ
Tilinpäätöksen allekirjoitus
Helsinki 25.2.2015
Timothy Irish
Hallituksen puheenjohtaja
Olli Riikkala
Hallituksen varapuheenjohtaja
Casper Breum
Hallituksen jäsen
Ken Charhut
Hallituksen jäsen
Johan Christenson
Hallituksen jäsen
René Kuijten
Hallituksen jäsen
Katya Smirnyagina
Hallituksen jäsen
Juha Vapaavuori
Hallituksen jäsen
Janne Huhtala
Toimitusjohtaja
TILINPÄÄTÖSMERKINTÄ
Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus.
Helsinki 25.2.2015
Martin Grandell
KHT
PricewaterhouseCoopers Oy, KHT-yhteisö
32
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
TILINTARKASTUSKERTOMUS
Olemme tilintarkastaneet Nexstim Oyj:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon
tilikaudelta 1.1.–31.12.2014. Tilinpäätös sisältää sekä konsernin että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman,
rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat
oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien
säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpi-don ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja
toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
l Tilinpäätös
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilin-päätöksestä,
konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä
periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suo-messa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan
mukaisesti. Hyvä tilintarkastustapa edellyt-tää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen
hankkiaksemme kohtuullisen var-muuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista
virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai
yhtiöjärjestystä.
l Hallituksen toimintakertomus
Nexstim Oyj:n yhtiökokoukselle
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätök-seen ja
toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu
tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden
riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioides-saan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on
yhtiössä merkityksellistä oi-keat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisen
kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden
asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lau-sunnon yhtiön
sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellet-tujen tilinpäätöksen
laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kir-janpidollisten arvioiden
kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen
soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot
konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja
tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Helsingissä 25. päivänä helmikuuta 2015
PricewaterhouseCoopers Oy
KHT-yhteisö
Martin Grandell
KHT
NEXSTIM OYJ Vuosikertomus 2014
33
Nexstim OYJ
Elimäenkatu 9 B
FI-00510 Helsinki
Finland
Tel +358 9 2727 1710
Fax +358 9 2727 1717
www.nexstim.com