VUOSIKERTOMUS - Hämeen Kuljetus Oy

Transcription

VUOSIKERTOMUS - Hämeen Kuljetus Oy
VUOSIKERTOMUS
2011
| AMMATTITAITO | LUOTETTAVUUS | YHTEISKUNTAVASTUU
YHTEISKUNTAA
YHTEISKUNTAA RAKENTAMASSA
RAKENTAMASSA
1961 - 2012
VUOSIKERTOMUS
2011
HÄMEEN KULJETUS OY:N VUOSIKERTOMUS
TILIKAUDELTA 1.1.2011 - 31.12.2011
SISÄLLYS:
2
Toimitusjohtajan kirje
4
Hämeen Kuljetus Oy lyhyesti
6
Toimintakertomus
10
Emoyhtiön tuloslaskelma
11
Konsernin tuloslaskelma
12
Emoyhtiön tase
14
Konsernin tase
16
Emoyhtiön rahoituslaskelma
17
Konsernin rahoituslaskelma
18
Tilinpäätöksen liitetiedot
25
Allekirjoitukset, tilintarkastuskertomus
2
Toimitusjohtajan Kirje
Hämeen Kuljetus muutoksessa
vahvasti mukana
Konsernin liikevaihto kasvoi n. 10 % viime vuoden
kantanut hedelmää ja yhtiö on vahvistanut mark-
tasosta. Vuonna 2011 onnistuttiin saamaan hyviä
kina-asemaansa kiviainesten luotettavana toimit-
sopimuksia, vaikka tarjouspyyntöjä oli vähemmän
tajana.
kuin edellisenä vuonna. Kuljetustuotot kasvoivat
n. 2 milj. euroa ja kiviainestuotot kasvoivat 1, 2 milj.
euroa. Kiviaineksia myytiin n. 1,5 Milj. tonnia.
Kalliokiviaineksen osuus on edelleen kasvanut,
ollen v. 2011 n. 50 % kaikesta myydystä kiviaineksesta. Huomattava yli 400.000 euron luottotappio
painoi yhtiön tuloksen tappiolle. Yhtiön perusliiketoiminta on kuitenkin kunnossa ja ilman luottotappiota liiketoiminta olisi ollut kannattavaa ja budjetoidun mukainen.
Uusia kiviainesalueita on hankittu 7 kpl ja niiden
hyödyntäminen käynnistynee vuonna 2012. Investoinnit kiviainesalueisiin, omiin koneisiin ja laitteisiin
sekä osaava kumppaniverkosto takaavat laadukkaat tuotteet sekä mahdollisuuden hyvään ja kattavaan palveluun. Yhtiö panostaa edelleen maaja kiviainesprosessiin. Kiviainesten CE -merkintä
Muutokset jätelakiin 2011 uudisti teollisuuden
sivutuotteiden keräystä ja kuljettamista. Jätejakeiden entistä laajempi hyödyntäminen ja pienentynyt kaatopaikkasijoittaminen lisäävät kuljettamista
ja asettavat kuljetuskalustolle erikoisvaatimuksia.
Muutoksessa mukana oleminen turvaa kuljettamisen jatkuvuuden ja asiakaslähtöiset ratkaisumme
lisäävät asiakkaidemme tyytyväisyyttä palvelukykyymme. Uusilla ratkaisuilla pystymme tuottamaan
kustannussäästöjä paitsi asiakkaillemme myös
itsellemme.
Kaupan ja teollisuuden kuljetuksissa sitoutunut
yrittäjäkuntamme nauttii asiakkaidemme luottamusta. Luottamus palvelukykyymme onkin usein
ratkaissut kuljettamisen eduksemme. Roadnet
Finland Oy on säilyttänyt kannattavuutensa ja
pystynyt kasvattamaan liiketoimintaansa.
tulee pakolliseksi 1.7.2013 kaiken myytävän kiviaineksen osalta. Yhtiöllämme on ollut CE -merkintä-
Asiakkaidemme, henkilökunnan ja liikennöitsijöi-
oikeus vuodesta 2007 lähtien. Kolmannen osapuo-
den tyytyväisyys yhtiötämme kohtaan on lisään-
len tekemissä tarkastuksissa ei ole ollut poikkeamia.
tynyt. Hämeen Kuljetus Konsernin näkyvyys ja
Kiviaineksen hintaa nostavat paitsi kohonneet
tunnettavuus on parantunut ja markkina-asema
tuotantokustannukset, myös kuntien ja viranomais-
on kasvanut. Liiketoiminta on vakaalla pohjalla ja
ten mielivaltaisuus mm. lupa- ja valvontamaksuissa.
meillä on hyvät ja luottamukselliset asiakassuhteet
Määrätietoinen panostus kiviainesprosessiin on
sekä osaava ja sitoutunut henkilöstö.
3
Ammattitaitoisen autoilijakuntamme
turvin meillä on vahvat edellytykset
jatkaa menestyksellisesti liiketoimintamme ja palvelukykymme kehittämistä. Haluan kiittää asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja koko henkilöstöä
vuodesta 2011.
Tampereella 16.4.2012
Pekka Ahola
“Yhtiömme tunnettuus ja näkyvyys
on selvästi kasvanut”
4
Hämeen Kuljetus lyhyesti
Luotettavaa kuljetuspalvelua
jo vuodesta 1961
Hämeen Kuljetus Oy on kuljetus- ja logistiikkakonserni, jossa omistajien ammattina on kuljettaminen.
Hämeen Kuljetuksen toimialana on kuljetus-,
terminaali-ja varastointipalvelut, kiviaines ja
maanrakennus.
Tuotamme asiakkaillemme tuotevaatimuksien
mukaisen kaluston ja kuljetuksen yli viidenkymmenen vuoden kokemuksella, ammattitaidolla,
monipuolisuudella ja tiedonsiirtotekniikalla.
Konsernin päämarkkina-alue on Suomi.
Toimintamme perustuu kansainvälisesti hyväksytyille toimintatavoille. Konsernillamme
on sertifioidut ISO 9001 laatujärjestelmä ja
ISO 14001 ympäristöjärjestelmä. Kiviainespalvelumme kattavat CE-tyyppihyväksytetyt rakennuskiviainekset ja ovat pätevöityjen tarkastuslaitosten varmentamia.
Asiakaslähtöisen palvelun ja räätälöityjen kuljetusten avulla pystymme tuottamaan kuljetuspalveluja läpi asiakkaittemme tuotteiden
elinkaaren, valmistuksesta asennukseen
saakka.
Hämeen Kuljetus Oy tytäryhtiöineen tunnetaan sanansa pitäväksi yhteistyökumppaniksi.
KULJETUSTUOTTOJEN JAKAUMA 2011
Muut
kuljetukset
30%
Maa- ja kiviaines
kuljetukset
46%
Kaupan ja teollisuuden kuljetukset
24%
5
6
TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2011
OLENNAISET TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA
Tilikauden aikana konsernin liikevaihto kasvoi n. 10%. Kiviainesliiketoiminta kasvoi 30%, mutta huomattava yli 400 000 € luottotappio painoi tuloksen miinukselle.
Kalliomurskeiden käyttö rakentamisessa on lisääntynyt, johtuen
kiristyneistä laatuvaatimuksista. Panostimme tulevaisuuteen
käynnistämällä usean uuden kiviainesalueen hankintaprosessin.
ARVIO TODENNÄKÖISESTÄ TULEVASTA KEHITYKSESTÄ
Kilpailu kiristyy ja toimintakustannukset ovat kohonneet merkittävästi, mikä heikentää kannattavuutta. Laajentunut kiviainesverkostomme luo hyviä mahdollisuuksia menestyä. Kuntasektorin
työkanta tulee olemaan edelleen heikko. Lupaprosessien läpivientiprosessi pitkittyy entisestään.
SELVITYS TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINNAN
LAAJUUDESTA
Yhtiö jatkaa asiakkaiden, liikennöitsijöiden ja henkilöstön tyytyväisyyden seuraamista ja vaikutusmahdollisuuksien parantamista.
Tuotteiden lainmukaisuuden täyttämiseksi panostetaan edelleen
kiviainesten laatuprosessiin. Teollisuuden sivutuotteiden käyttö
tulee lisääntymään voimakkaasti rakentamisessa.
ARVIO TOIMINNAN RISKEISTÄ JA
EPÄVARMUUSTEKIJÖISTÄ
Kohonneet toimintakustannukset heikentävät kuljetusalan
kannattavuutta.
OSUUS KONSERNIN LIIKEVAIHDOSTA
Hämeen Kuljetus Oy
80,9%
Roadnet Finland Oy
19,1%
2011
2010
2009
KONSERNIN TALOUDELLISTA ASEMAA JA TULOSTA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT:
Liikevaihto
33 277
30 137
Liikevoitto
-21
264
Liikevoitto %:a liikevaihdosta
-0,1 %
0,9 %
30 378
362
1,2 %
Oman pääoman tuotto %
Omavaraisuusaste
2,1 %
46,4 %
3,1 %
49,8 %
EMOYHTIÖN TALOUDELLISTA ASEMAA JA TULOSTA KUVAAVAT TUNNUSLUVUT:
Liikevaihto
26 981
23 988
Liikevoitto
-63
270
Liikevoitto %:a liikevaihdosta
-0,2 %
1,1 %
Oman pääoman tuotto %
-2,6 %
2,4 %
Omavaraisuusaste
47,9 %
48,2 %
24 218
358
1,5 %
3,2 %
51,5 %
-1,8 %
46,5 %
KONSERNIN HENKILÖSTÖÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT:
Keskimääräinen lukumäärä tilikaudella
24
Tilikauden palkat ja palkkiot
1032
22
957
24
960
EMOYHTIÖN HENKILÖSTÖÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT:
Keskimääräinen lukumäärä tilikaudella
21
Tilikauden palkat ja palkkiot
902
19
826
21
834
7
8
TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-31.12.2011
YMPÄRISTÖASIAT
YHTIÖN HALLITUS
Yhtiön laatu- ja ympäristöjärjestelmän ulkoisessa vuosiau-
Yhtiön hallitus kokoontui tilikauden aikana 7 kertaa Halli-
ditoinnissa ei havaittu poikkeamia.
tuksen kokoonpano oli kertomusvuoden ajan seuraava:
HALLITUKSEN ESITYS VOITTOVAROJEN
Markku Tuusa, pj
varalla Jani Siren
Kirsi Koski
varalla Hannu Saari
Kari Lemivaara
varalla Heikki Jokela
Risto Kivimäki
varalla Kalevi Granroth
Antti Lahtinen
varalla Tapio Törmä
Mikko Heinonen
varalla Kalevi Kainulainen
Seppo Aronen
varalla Raimo Suominen
Olavi Ketola
varalla Lasse Mikkola
Keijo Rantanen
varalla Tarja Tiainen
Pertti Mikkola
varalla Martti Mikkola
Pertti Lahtinen
varalla Kalle Helminen
Tero Vihmalaakso
varalla Pentti Siiro
KÄYTTÄMISESTÄ
Hallitus esittää, että tilikauden 1.1.2011-31.12.2011 tappio
-134 842,20 euroa siirretään edellisten vuosien
voitto-/ tappiotilille.
YHTIÖN OSAKKEET
Emoyhtiön osakepääoma jakautuu seuraavasti:
2011
2010
Kantaosakkeet
(10 ääntä/osake)
5 618 kpl
5 618 kpl
13 214 kpl
13 214 kpl
Etuoikeutetut osakkeet
(1 ääni/osake)
Etuoikeutetut osakkeet tuottavat oikeuden ennen kantaosakkeita saada jaettavissa olevista voittovaroista vähintään
kahdeksan prosentin vuotuinen osinko. Siinä tapauksessa,
että jonakin vuonna osinkoa ei voida jakaa, on etuoikeutetuilla osakkeilla oikeus lähinnä seuraavan vuoden voitonjaosta saada puuttuva määrä ennen kuin kantaosakkeille
TOIMITUSJOHTAJA
Konsernin toimitusjohtajana toimii Pekka Ahola.
TILINTARKASTUS
voidaan jakaa osinkoa.
YHTIÖN ORGANISAATIO, JOHTO JA TILINTARKASTAJAT
Yhtiökokous
Varsinainen yhtiökokous pidettiin 16.4.2011 Tampereella.
Yhtiön tilintarkastajina toimivat Hannu Mattila KHT ja Tuula
Heino KHT, varatilintarkastajina Katja Latva-Pirilä KHT ja
Janne Rahikainen KHT.
Kokoukseen osallistui 56 osakkeenomistajaa ja valtuutettua,
jotka valtakirjoilla edustivat 155 osakkeenomistajaa. Edustettuina oli yhteensä 6116 osaketta, joiden yhteinen äänimäärä oli 23 702 ääntä.
LIIKEVAIHDON KEHITYS 2007 - 2011
KONSERNI, 1 000 Eur
35000
30000
25000
Muu myynti
Sora- ja murskemyynti
20000
15000
10000
Kuljetukset
5000
0
2007
2008
2009
2010
2011
KIVIAINESMYYNNIN JAKAUMA
1 000 Tn
Kalliomurskeet
Soramurskeet
Seulotut
1600
1200
800
400
Jalostamattomat
0
2007
2008
2009
2010
2011
10
Emoyhtiön tuloslaskelma
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
1.1. - 31.12.2011
1.1. - 31.12.2010
26 980 862
23 988 311
680 531
513 329
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
4 334 010
2 792 383
Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
-284 206
92 718
Ulkopuoliset palvelut
20 232 184
-24 281 988
18 663 340
-21 548 442
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
902 036
826 046
155 502
137 723
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
35 573
-1 093 112
34 061
-997 830
Poistot ja arvonalentumiset
-280 174
-220 098
Liiketoiminnan muut kulut
-2 069 191
-1 465 154
LIIKEVOITTO / -TAPPIO
-63 072
270 117
Rahoitustuotot ja -kulut
-86 120
-61 870
VOITTO / TAPPIO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
-149 192
208 247
VOITTO / TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
-149 192
208 247
14 350
-8 848
0
-65 886
-134 842
133 513
Tilinpäätössiirrot
Tuloverot
TILIKAUDEN VOITTO / TAPPIO
Konsernin tuloslaskelma
11
LIIKEVAIHTO
Liiketoiminnan muut tuotot
1.1. - 31.12.2011
1.1. - 31.12.2010
33 277 107
30 136 789
438 472
298 886
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
4 334 010
2 792 383
Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+)
-284 206
92 718
Ulkopuoliset palvelut
26 052 410
-30 102 214
24 361 889
-27 246 991
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
1 032 217
956 982
178 759
160 653
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
41 587
-1 252 563
39 966
-1 157 601
Poistot ja arvonalentumiset
-296 443
-237 094
Liiketoiminnan muut kulut
-2 085 529
-1 530 012
LIIKEVOITTO / -TAPPIO
-21 169
263 976
Rahoitustuotot ja -kulut
-82 598
-59 068
VOITTO/ TAPPIO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ
-103 767
204 908
VOITTO / TAPPIO ENNEN VEROJA
-103 767
204 908
Tuloverot
Tilikauden ja aikaisempien tilikausien verot
-9 717
Laskennalliset verot
5 172
TILIKAUDEN VOITTO / TAPPIO
-68 520
-4 545
-108 313
-6 086
-74 606
130 302
12
Emoyhtiön tase
31.12.2011
31.12.2010
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
14 172
580 966
20 096
595 137
313 186
333 281
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet
919 820
921 786
Rakennukset ja rakennelmat
688 364
762 541
Koneet ja kalusto
289 173
292 534
3 078 629
3 147 646
Muut aineelliset hyödykkeet
Keskeneräiset hankinnat
30 474
5 006 460
262 395
5 386 903
Sijoitukset
Osuudet saman konsernin yrityksissä
355 333
Muut sijoitukset
243 211
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
355 333
598 545
416 389
6 200 142
771 723
6 491 906
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Valmiit tuotteet/Tavarat
3 498 985
2 242
3 214 198
3 501 227
2 823
3 217 021
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
2 252 405
2 574 082
111 025
25 686
Muut saamiset
29 167
0
Siirtosaamiset
38 064
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
2 430 660
116 799
2 716 568
205 988
126 056
6 137 875
6 059 645
12 338 017
12 551 552
Emoyhtiön tase
13
31.12.2011
31.12.2010
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
316 732
316 732
Ylikurssirahasto
36 275
36 275
Vararahasto
21 516
21 516
Edellisten tilikausien voitto
5 513 640
5 380 126
Tilikauden voitto / tappio
-134 842
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
5 753 319
133 513
5 888 162
5 753 319
5 888 162
211 930
226 280
433 607
446 579
2 220 000
1 850 000
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
Poistoero
PAKOLLISET VARAUKSET
Pakolliset varaukset
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
1 410 057
1 961 194
336
1 254
Ostovelat
556 780
499 066
Ajotilivelat
1 394 612
1 293 210
134 821
124 867
Muut velat
60 675
108 063
Siirtovelat
161 879
Saadut ennakot
Velat saman konsernin yrityksille
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
3 719 160
152 877
4 140 531
5 939 160
5 990 531
12 338 017
12 551 552
14
Konsernin tase
31.12.2011
31.12.2010
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
14 242
580 966
Konserniliikearvo
20 185
595 208
313 186
0
333 371
0
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet
1 022 231
1 024 197
Rakennukset ja rakennelmat
688 364
762 541
Koneet ja kalusto
372 608
392 219
3 053 752
3 122 769
Muut aineelliset hyödykkeet
Keskeneräiset hankinnat
30 474
5 167 428
262 395
5 564 121
Sijoitukset
Muut sijoitukset
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
243 211
416 389
6 005 848
6 313 881
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Valmiit tuotteet/Tavarat
3 498 985
2 242
3 214 198
3 501 227
2 823
3 217 021
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
3 095 144
3 206 755
Muut saamiset
29 167
0
Siirtosaamiset
50 060
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
3 174 370
132 989
3 339 744
231 040
296 128
6 906 638
6 852 893
12 912 485
13 166 773
15
Konsernin tase
31.12.2011
31.12.2010
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
316 732
316 732
Ylikurssirahasto
36 275
36 275
Vararahasto
21 377
21 377
Edellisten tilikausien voitto
5 794 946
5 664 644
Tilikauden voitto / tappio
-108 313
6 061 016
130 302
6 169 329
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
6 061 016
6 169 329
PAKOLLISET VARAUKSET
433 607
446 579
54 979
60 151
2 220 000
1 850 000
VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka
Pitkäaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
Lyhytaikainen vieras pääoma
Lainat rahoituslaitoksilta
1 410 057
1 961 194
336
1 254
Ostovelat
561 704
504 659
Ajotilivelat
1 893 997
1 868 031
Muut velat
76 028
126 356
Siirtovelat
200 761
Saadut ennakot
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
4 142 883
179 220
4 640 714
6 417 862
6 550 866
12 912 485
13 166 773
16
Emoyhtiön rahoituslaskelma
2011
2010
-149 192
208 247
86 120
61 870
Suunnitelman mukaiset poistot
280 174
220 098
Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua
411 338
7 895
Muut oikaisut
-87 688
0
540 752
498 110
Lyhytaikaiset liikesaamiset, lisäys (-)/vähennys (+)
-226 184
-634 227
Vaihto-omaisuus, lisäys (-)/vähennys (+)
-284 206
92 718
Korottomat lyhytaikaiset velat, lisäys (+) väh.(-)
145 203
158 417
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
175 566
115 019
Maksetut korot ja maksut
-90 216
-66 742
Saadut osingot liiketoiminnasta
4 347
3 898
Saadut korot liiketoiminnasta
3 864
2 201
70 634
-86 322
164 194
-31 946
-175 721
-686 082
15 000
0
Luovutustulot muista sijoituksista
260 000
0
Investointien rahavirta
99 279
-686 082
Lyhytaikaisten lainojen nostot
1 020 057
1 651 194
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut
-1 651 194
-530 565
Pitkäaikaisten lainojen nostot
800 000
0
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksu
-350 000
-310 000
-2 404
-48 806
-183 541
761 823
79 933
43 795
Rahavarat 1.1.
126 056
82 261
Rahavarat 31.12.
205 988
126 056
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Voitto/tappio ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Rahoitustuotot ja -kulut
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
Käyttöpääoman muutos:
Maksetut välittömät verot
Liiketoiminnan rahavirta
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Aineellisten ja aineettomien hyöd.luovutustulot
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Maksetut osingot
Rahoituksen rahavirta
Rahavarojen muutos
17
Konsernin rahoituslaskelma
2011
2010
-103 767
204 908
82 598
59 068
Suunnitelman mukaiset poistot
296 444
237 094
Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua
411 338
7 895
Muut oikaisut
-90 488
-9 200
596 124
499 765
Lyhytaikaiset liikesaamiset, lisäys (-)/vähennys (+)
-360 725
-544 394
Vaihto-omaisuus, lisäys (-)/vähennys (+)
-284 206
92 718
Korottomat lyhytaikaiset velat, lisäys (+),väh.(-)
61 659
250 096
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
12 852
298 185
Maksetut korot ja maksut
-87 442
-64 241
Saadut osingot liiketoiminnasta
4 347
3 898
Saadut korot liiketoiminnasta
4 572
2 524
Maksetut välittömät verot
82 047
-92 086
Liiketoiminnan rahavirta
16 375
148 280
-175 721
-709 485
17 800
9 200
Luovutustulot muista sijoituksista
260 000
0
Investointien rahavirta
102 079
-700 285
Lyhytaikaisten lainojen nostot
1 020 057
1 651 194
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut
-1 651 194
-530 565
Pitkäaikaisten lainojen nostot
800 000
0
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksu
-350 000
-310 000
-2 404
-48 806
-183 541
761 823
Rahavarojen muutos
-65 086
209 818
Rahavarat 1.1.
296 128
86 309
Rahavarat 31.12.
231 041
296 128
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Voitto / tappio ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Rahoitustuotot ja -kulut
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
Käyttöpääoman muutos:
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Aineellisten ja aineettomien hyöd.luovutustulot
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Maksetut osingot
Rahoituksen rahavirta
18
Tilinpäätöksen liitetiedot
Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman
mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina kohteiden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistosuunnitelma on sama kuin edellisenä vuonna.
Poistot on tehty hyödykkeen käyttöönottokuukaudesta alkaen. Suunnitelman mukaiset poistoajat ovat:
Aineettomat oikeudet
Atk-ohjelmat
Perusparannukset
Muut pitkävaikutteiset menot
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
3 - 5 v.
5 - 7 v.
6 -10 v.
25 v.
3 - 1 0 v.
Muut aineelliset hyödykkeet poistetaan substanssipoistoina. Taseen Muut aineelliset hyödykkeet sisältää irroitettavan maa-aineksen jäljellä
olevan hankintamenon. Maa-alueisiin sisältyy tonttien lisäksi soranottoalueiden hankintahinnasta se osuus, jonka on arvioitu kohdistuvan
maapohjaan. Vaihto-omaisuudessa aineet ja tarvikkeet sisältää maa- ja kiviaineslajikkeiden valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat menot..
Konsernitilinpäätöksen laajuus ja laskentaperiaatteet
Konsernitilinpäätökseen on yhdistetty kaikki konserniyritykset. Keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä.
Tytäryhtiöiden osakkeista maksettu oman pääoman ylittävä hinta on esitetty konserniliikearvona, joka poistetaan 5 vuodessa.
Konsernin sisäiset liiketapahtumat, sisäiset saamiset ja velat on eliminoitu.
Emoyhtiö
2011
2010
Konserni
2011
2010
19 844 502
5 673 907
594 877
867 576
26 980 862
18 198 413
4 437 442
504 635
847 820
23 988 311
26 072 139
5 673 907
594 877
936 184
33 277 107
24 272 694
4 437 442
504 635
922 017
30 136 789
2 Liiketoiminnan muut tuotot
Vuokratuotot
Käyttöomaisuuden myyntivoitot
Muut
Liiketoiminnan muut tuotot yhteensä
183 569
93 550
403 412
680 531
232 123
0
281 206
513 329
180 161
96 350
161 961
438 472
228 715
9 200
60 971
298 886
3 Johdon palkat ja palkkiot
Toimitusjohtaja ja hallitus
128 690
119 373
130 790
122 223
20
1
21
19
0
19
23
1
24
22
0
22
1 Liikevaihto
Kuljetustuotot
Sora- ja mursketuotot
Konetuotot
Muut tuotot
Liikevaihto yhteensä
Emoyhtiön ja konsernin palveluksessa
oli tilikauden aikana keskimäärin
Toimihenkilöitä
Työntekijöitä
Yhteensä
Tilinpäätöksen liitetiedot
19
Emoyhtiö
2011
2010
Konserni
2011
4 Poistot ja arvonalennukset
Aineettomat oikeudet
Muut pitkävaikutteiset menot
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Poistot ja arvonalennukset yhteensä
2010
5 924
50 636
74 177
53 765
95 672
280 174
5 134
20 737
74 178
40 353
79 696
220 098
5 942
50 636
74 177
70 015
95 672
296 442
5 153
20 737
74 178
57 330
79 696
237 094
5 Liiketoiminnan muut kulut
Matkakulut
Koneiden kulut
Seulonta-asemien kulut
Sora-alueiden kulut
Kuljetus y.m. kulut
Vuokrat
Käyttö- ja ylläpitokulut
Edustuskulut
Mainos- ja ilmoituskulut
Toimisto- ja hallintokulut
Vapaaehtoiset henkilöstökulut
Autokulut
Käyttöomaisuuden myyntitappiot
Luottotappiot
Liiketoiminnan muut kulut yhteensä
38 364
145 127
11 373
563 280
45 204
43 938
139 110
71 974
44 922
394 594
51 759
72 172
5 862
441 512
2 069 191
34 920
28 846
21 274
430 557
50 239
52 768
143 325
66 973
76 518
318 232
51 379
68 096
0
122 027
1 465 154
40 117
167 524
11 373
563 280
60 282
33 738
139 864
74 126
45 724
357 033
57 836
86 998
5 862
441 772
2 085 529
37 450
40 972
21 274
430 557
66 404
42 568
144 168
70 628
79 316
333 027
59 845
81 776
0
122 027
1 530 012
9 060
9 060
8 660
8 660
14 030
14 030
13 400
13 400
7 Rahoitustuotot ja kulut
Osinkotuotot
Osinkotuotot yhteensä
Korkotuotot saman konsernin yrityksiltä
Korkotuotot muilta
Korkotuotot yhteensä
Korkokulut saman konsernin yrityksille
Korkokulut muille
Muut rahoituskulut
Korko- ja muut rahoituskulut yhteensä
Rahoitustuotot ja kulut yhteensä
4 347
4 347
364
3 554
3 918
-2 817
-91 245
-323
-94 385
-86 120
3 898
3 898
272
1 928
2 200
-2 516
-64 444
-1 008
-67 968
-61 870
4 347
4 347
3 898
3 898
4 666
4 666
2 502
2 502
-91 288
-323
-91 611
-82 598
-64 460
-1 008
-65 468
-59 068
8 Tilinpäätössiirrot
Poistoeron muutos
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Ajoneuvot
Poistoeron muutos yhteensä
33 504
-19 299
145
14 350
30 447
-37 743
-1 552
-8 848
6 Tilintarkastajan palkkiot
Tilintarkastus
Tilintarkastajan palkkiot yhteensä
20
Tilinpäätöksen liitetiedot
9 Tuloverot
Tuloverot varsinaisesta toiminnasta
Laskennallisen verovelan muutos
Tuloverot yhteensä
10 Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet
Aineettomat oikeudet
Kirjanpitoarvo 1.1
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Sumupoistot 1.1. - 31.12.
Kertyneet sumupoistot 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Muut pitkävaikutteiset menot
Kirjanpitoarvo 1.1
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Sumupoistot 1.1. - 31.12.
Vähennysten kert. sumupoistot
Kertyneet sumupoistot 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Konserniliikearvo
Kirjanpitoarvo 1.1
Hankintameno 1.1.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Kertyneet sumupoistot 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Hankintameno 31.12.
Rakennukset ja rakennelmat
Kirjanpitoarvo 1.1
Hankintameno 1.1.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Sumupoistot 1.1. - 31.12.
Kertyneet sumupoistot 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Emoyhtiö
2011
2010
Konserni
2011
2010
0
0
0
65 886
0
65 886
9 717
-5 172
4 545
68 520
6 086
74 606
20 095
221 513
0
221 513
-201 418
-5 924
-207 342
14 171
17 249
213 533
7 980
221 513
-196 284
-5 134
-201 418
20 095
20 184
232 078
0
232 078
-211 894
-5 942
-217 836
14 242
17 357
224 098
7 980
232 078
-206 741
-5 153
-211 894
20 184
313 186
384 536
318 417
0
702 953
-71 350
-50 637
0
-121 987
580 966
98 775
149 388
235 148
0
384 536
-50 613
-20 737
0
-71 350
313 186
313 186
384 536
318 417
0
702 953
-71 350
-50 637
0
-121 987
580 966
98 775
170 391
235 148
-21 003
384 536
-71 616
-20 737
21 003
-71 350
313 186
0
239 565
239 565
-239 565
-239 565
0
0
239 565
239 565
-239 565
-239 565
0
921 786
1 306
-3 272
919 820
917 651
4 135
0
921 786
1 024 197
1 306
-3 272
1 022 231
1 020 062
4 135
0
1 024 197
762 541
1 788 681
1 788 681
-1 026 140
-74 177
-1 100 317
688 364
836 719
1 788 681
1 788 681
-951 962
-74 178
-1 026 140
762 541
762 541
1 788 681
1 788 681
-1 026 140
-74 177
-1 100 317
688 364
836 719
1 788 681
1 788 681
-951 962
-74 178
-1 026 140
762 541
Tilinpäätöksen liitetiedot
Koneet ja kalusto
Kirjanpitoarvo 1.1
Hankintameno 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Hankintameno 31.12.
Kertyneet sumupoistot 1.1.
Sumupoistot 1.1. - 31.12.
Vähennysten kert. sumupoistot
Kertyneet sumupoistot 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Muut aineelliset hyödykkeet
Kirjanpitoarvo 1.1
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Sumupoistot 1.1. - 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Keskeneräiset hankinnat / ennakkomaksut
Kirjanpitoarvo 1.1
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Sijoitukset
Hankintameno 1.1.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Kirjanpitoarvo 31.12.
Konserniyritykset
KOy Rantaperkiön pienteollisuustalo,Tre
UPK-Kuljetus Oy, Helsinki
Roadnet Finland Oy, Tampere
21
Emoyhtiö
2011
2010
Konserni
2011
2010
292 534
1 041 766
61 266
-15 517
1 087 515
-749 232
-53 765
4 655
-798 342
289 173
151 087
859 965
181 801
0
1 041 766
-708 878
-40 354
0
-749 232
292 534
392 220
1 757 692
61 266
-20 273
1 798 685
-1 365 472
-70 016
9 411
-1 426 077
372 608
244 347
1 571 828
205 204
-19 340
1 757 692
-1 327 481
-57 331
19 340
-1 365 472
392 220
3 147 646
26 654
-95 671
3 078 629
3 106 973
120 369
-79 696
3 147 646
3 122 769
26 654
-95 671
3 053 752
3 082 096
120 369
-79 696
3 122 769
262 395
86 496
-318 417
30 474
125 745
371 798
-235 148
262 395
262 395
86 496
-318 417
30 474
125 745
371 798
-235 148
262 395
771 723
-173 178
598 545
771 723
0
771 723
416 389
-173 178
243 211
416 389
0
416 389
Emoyhtiön
omistusosuus
Kirjanpitoarvo
31.12.2011
100%
100%
100%
134 550
64 010
156 773
Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty lisäksi seuraavat sulautuneet ja puretut yritykset:
Jäähdysbetoni Oy, Rakennus ja Betoni Leo Lehtonen Oy, Urjalan Kuljetus Oy, ME-Kuljetus Oy sekä Venäjänkankaan Sora Oy.
Kiinteistöosakkeet
Kiint. Oy Forssan Asemakulma
As Oy Mäntän Kauppakatu 14
Aihtiantien Liiketalo Oy Orivesi
Kiint. Oy Virtain Ahjolanportti
Kiint. Oy Rantaperkiön Yrittäjätalo
Muut osakkeet ja osuudet
kpl
75
2340
1360
101
215
kirjanpitoarvo
31.12.2011
21 991
16 736
61 920
82 099
22 985
205 732
37 480
22
Tilinpäätöksen liitetiedot
2010
Konserni
2011
2010
2 252 405
2 574 082
3 095 144
3 206 754
21 025
90 000
111 025
25 686
0
25 686
Muut saamiset
Alv-saatava
29 167
0
29 167
0
Siirtosaamiset
TYEL-ym pak.vak.maksut
Tuloverosaatava
Vakuutusmaksut
Markkinointi
Vuokrat
Korkosaatava
Muut siirtosaatavat
Siirtosaatavat yhteensä
8
0
0
6 050
3 678
72
28 256
38 064
7 264
70 634
4 187
12 239
3 991
18
18 466
116 799
1 007
0
0
6 050
11 178
182
31 643
50 060
7 264
84 681
4 187
12 239
3 991
87
20 540
132 989
Osakepääoma 1.1.
Osakepääoma 31.12.
316 731
316 731
316 731
316 731
316 731
316 731
316 731
316 731
Ylikurssirahasto 1.1.
Ylikurssirahasto 31.12.
36 275
36 275
36 275
36 275
36 275
36 275
36 275
36 275
Vararahasto 1.1.
Vararahasto 31.12.
21 516
21 516
21 516
21 516
21 377
21 377
21 377
21 377
Voitto edellisiltä tilikausilta 1.1.
Osingonjako
Edellisen tilikauden tulos
Voitto edellisiltä tilikausilta 31.12.
5 380 127
0
133 513
5 513 640
5 181 054
0
199 073
5 380 127
5 664 644
0
130 302
5 794 946
5 478 033
0
186 611
5 664 644
Tilikauden voitto / tappio
-134 842
133 513
-108 313
130 302
Oma pääoma yhteensä
5 753 320
5 888 162
6 061 016
6 169 329
5 378 798
5 513 640
5 686 633
5 794 946
-169 426
5 517 207
-171 200
5 623 746
11 Vaihtuvat vastaavat
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä
Myyntisaamiset
Lainasaamiset
Saamiset saman konsernin yrityksiltä yht.
Emoyhtiö
2011
12 Oma pääoma
Voitonjakokelpoiset varat
Voitonjakokelpoiset varat 31.12.
Kertyneestä poistoerosta omaan
pääomaan merkitty osuus
Konsernin voitonjakokelpoiset varat 31.12.
Tilinpäätöksen liitetiedot
23
Emoyhtiö
2011
2010
kpl
13 214
5 618
18 832
eur
222 243
94 488
316 731
13 Tilinpäätössiirtojen kertymä
Kertynyt poistoero 1.1.
Lisäykset 1.1. - 31.12.
Vähennykset 1.1. - 31.12.
Kertynyt poistoero 31.12.
226 280
0
-14 350
211 930
217 433
8 847
0
226 280
14 Pakolliset varaukset
Maisemointivaraus
433 607
446 579
Emoyhtiön osakepääoma jakautuu seuraavasti
Etuoikeutetut osakeet (1 ääni/osake)
Kantaosakkeet (10 ääntä/osake)
Yhteensä
15 Laskennallinen verovelka
Tilinpäätössiirroista
16 Vieras pääoma
Pitkäaikainen
Velat, jotka erääntyvät myöhemmin
kuin viiden vuoden kuluttua
Rahalaitoslainat
Rahalaitoslainat yhteensä
660 000
660 000
610 000
610 000
Lyhytaikainen
Velat saman konsernin yrityksille
Ajotilivelat
Ostovelat
Muut velat
Velat saman konsernin yrityksille yht.
1 231
4 585
129 005
134 821
5 043
119 824
124 867
105 460
22 505
0
8 128
104 019
21 938
4 457
0
10 979
0
14 807
161 879
6 810
0
15 653
152 877
Siirtovelat
Lomapalkkavaraus
Lomapalkkavarausten sos.kuluvaraus
Bonuspalkkavaraus
TYEL-ym pak.sos.vak.maksuvaraus
Vuokrat
Korot
Tilikauden verovelka
Muut
Siirtovelat yhteensä
Konserni
2011
2010
433 607
446 579
54 979
60 151
660 000
660 000
610 000
610 000
123 063
26 261
0
8 218
7 500
10 979
9 718
15 022
200 761
121 213
25 564
4 457
1 391
6 810
2 634
17 151
179 220
24
Tilinpäätöksen liitetiedot
Emoyhtiö
2011
2010
Konserni
2011
2010
17 Annetut pantit ja vastuusitoumukset
Vakuuksien arvona on ilmoitettu pantattujen velkakirjojen tai arvopaperien nimellisarvo, tai pantatun omaisuuden hankintahinta.
Vakuudet on annettu enimmäkseen yleisvakuuksina lainojen, takausten, limiittien sekä pitkäaikaisten ostovelkojen vakuudeksi.
Pantit omien velkojen vakuudeksi
Kiinteistökiinnitykset
Pantatut osakkeet
Yrityskiinnitys
Yhteensä
11 531 464
150 410
1 772 750
13 454 624
10 131 464
346 574
1 772 750
12 250 788
11 531 464
150 410
1 772 750
13 454 624
10 131 464
346 574
1 772 750
12 250 788
1 200 000
7 365
1 207 365
1 200 000
7 327
1 207 327
1 200 000
7 365
1 207 365
1 200 000
7 327
1 207 327
14 661 989
13 458 115
14 661 989
13 458 115
3 630 057
3 811 194
3 630 057
3 811 194
Leasingsopimuksista maksettavat määrät
Alkaneella tilikaudella maksettavat
Myöhemmin maksettavat
Yhteensä
71 913
230 102
302 015
27 985
45 016
73 001
75 785
230 102
305 887
31 480
45 016
76 496
Pankkitakaukset ja vastasitoumuksen takaukset
Maa-aineslain mukaiset takaukset
Sopimustakaukset
Urakka-aikaset takaukset
Yhteensä
1 198 755
22 707
100 000
1 321 462
1 187 863
1 198 755
22 707
100 000
1 321 462
1 187 863
Pantit muiden omien sitoumusten vakuudeksi
Kiinteistökiinnitykset
Pantiksi annetut talletukset
Yhteensä
Annetut pantit ja takaukset yhteensä
Vakuudelliset rahalaitoslainat yhteensä
101 872
1 289 735
101 872
1 289 735
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitukset
TAMPEREELLA 20. MAALISKUUTA 2012
Markku Tuusa
Seppo Aronen
Mikko Heinonen
Olavi Ketola
Risto Kivimäki
Kirsi Koski
Antti Lahtinen
Pertti Lahtinen
Kari Lemivaara
Pertti Mikkola
Keijo Rantanen
Tero Vihmalaakso
Pekka Ahola
toimitusjohtaja
Tilintarkastuskertomus
Hämeen Kuljetus Oy:n yhtiökokoukselle
Olemme tilintarkastaneet Hämeen Kuljetus Oy:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta 1.1.–31.12.2011. Tilinpäätös sisältää sekä
konsernin että emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien
tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä
ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa suorittamamme tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki
edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Olemme suorittaneet tilintarkastuksen Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hyvä
tilintarkastustapa edellyttää, että suunnittelemme ja suoritamme tilintarkastuksen hankkiaksemme kohtuullisen varmuuden siitä, onko tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa olennaista virheellisyyttä, ja siitä, ovatko emoyhtiön hallituksen jäsenet tai toimitusjohtaja syyllistyneet tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata
vahingonkorvausvelvollisuus yhtiötä kohtaan, taikka rikkoneet osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä.
Tilintarkastukseen kuuluu toimenpiteitä tilintarkastusevidenssin hankkimiseksi tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen sisältyvistä luvuista ja niissä esitettävistä muista
tiedoista. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan, johon kuuluu väärinkäytöksestä tai virheestä johtuvan olennaisen virheellisyyden riskien arvioiminen. Näitä riskejä arvioidessaan tilintarkastaja ottaa huomioon sisäisen valvonnan, joka on yhtiössä merkityksellistä oikeat ja riittävät tiedot antavan tilinpäätöksen
ja toimintakertomuksen laatimisen kannalta. Tilintarkastaja arvioi sisäistä valvontaa pystyäkseen suunnittelemaan olosuhteisiin nähden asianmukaiset tilintarkastustoimenpiteet mutta ei siinä tarkoituksessa, että hän antaisi lausunnon yhtiön sisäisen valvonnan tehokkuudesta. Tilintarkastukseen kuuluu myös sovellettujen tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden asianmukaisuuden, toimivan johdon tekemien kirjanpidollisten arvioiden kohtuullisuuden sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen
yleisen esittämistavan arvioiminen.
Käsityksemme mukaan olemme hankkineet lausuntomme perustaksi tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Lausunto
Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös, joka osoittaa emoyhtiön osalta tappiota 134.842,20 euroa, ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot konsernin sekä emoyhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta
asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia.
Tampereella, 21. päivänä maaliskuuta 2012
Hannu Mattila
KHT
Tuula Heino
KHT
PÄÄKONTTORI:
Hämeen Kuljetus Oy
Sarankulmankatu 14, 33900 Tampere
Puh. 020 161 6200, Fax 020 161 6230
[email protected]
www.hameenkuljetus.fi
ALUETOIMISTOT:
Pirkanmaan Maa- ja kiviaines
Sarankulmankatu 14, 33900 Tampere
Puh. 020 161 6240, Fax 020 161 6245
Forssa
Asemakatu 73, 30420 Forssa
Puh. 020 161 6270, Fax 020 161 6275
Hämeenlinna
Kantolankatu 9, 13110 Hämeenlinna
Puh. 020 161 6260, Fax 020 161 6265
Mänttä ja Virrat
Kauppakatu 14 A, 35800 Mänttä
Puh. 020 161 6290, Fax 020 161 6298
ROADNET FINLAND OY
Sarankulmankatu 14, 33900 Tampere
puh. 020 161 6200, fax 020 161 6230
[email protected]
www.roadnet.fi