kvalt pöytäkirja 24.3.
Transcription
kvalt pöytäkirja 24.3.
Muonion kunta Kunnanvaltuusto Kokouskutsu/ asialista 2/2015 13.3.2015 Kunnanvaltuuston kokous Aika ti 24.3.2015 klo 18.00 Paikka yhtenäiskoulun auditorio Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2. Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 3. Aloiteluettelon käsitteleminen 4. Kaavoituskatsauksen hyväksyminen 5. Kunnan äänestysaluejaosta päättäminen 6. Hallintotoimen ja kunnanhallituksen johtosäännön tarkistaminen 7. Lauri Kyllösen vaalikelpoisuuden menettämisen toteaminen (luottamustoimi) 8. Kahden varajäsenen valitseminen sosiaalilautakuntaan 9. Varajäsenen valitseminen tekniseen lautakuntaan 10. Jäsenen ja puheenjohtajan valitseminen lukion johtokuntaan 11. Teknisen johtajan valitseminen 12. Määrärahan myöntäminen Rivitalo Tokan korjauskustannuksiin 13. Kiireellisten asioiden käsitteleminen 14. Muiden asioiden käsitteleminen 15. Kokouksen päättäminen Pöytäkirjan nähtävänäpito Kokouksesta laadittava pöytäkirja, johon liitetään valitusosoitus, pidetään ma 30.3.2015 klo 11−15 kunnantalossa yleisesti nähtävänä Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kosti Hietala Julkipanotodistus Tämä kokouskutsu on pe 13.3.2015 julkipantu kunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululle Elli Rauhala ilmoitustaulun hoitajan sijainen Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 24.3.2015 Kunnanvaltuuston kokous Aika ti 24.3.2015 klo 18.00–20.05 Paikka yhtenäiskoulun auditorio Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut Kosti Hietala Annika Muotka Manu Friman Hannaleena Huhtamäki Juha-Pekka Kangosjärvi Anne-Mari Keimiöniemi Raija Lehtimäki Timo Liikavainio Kari Malila Jari Muotka Matti Myllykangas Juha Niemelä Markku Rauhala Pirkko M. Rauhala Pentti Reponiemi Sakari Silén Juha Särkijärvi Markku Vuollo Matias Ollila Muut läsnäolijat kunnanjohtaja Sirpa Hartojoki hallintosihteeri Anneli Uusitalo, pöytäkirjanpitäjä hallinto-osaston päällikkö Katri Rantakokko sivistysosaston päällikkö Paula Vilamaa teknisen osaston päällikkö Jaakko Muotka Poissa valtuutetut Olavi Airaksinen, Mika Brännare ja Juha O. Vuollo Laillisuus ja päätösvaltaisuus todettiin (11 §) Asiat 1–15, 11–25 § Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kosti Hietala puheenjohtaja puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” ” varavaltuutettu (Juha Vuollon varalla) Anneli Uusitalo pöytäkirjanpitäjä 22 Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 24.3.2015 Pöytäkirjan tarkastus pe 27.3.2015, kunnantalo Hannaleena Huhtamäki Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä ma 30.3.2015 klo 11–15, kunnantalo Anneli Uusitalo hallintosihteeri Jari Muotka 23 Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 24 24.3.2015 11 § – asia 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Valtuuston työjärjestyksestä säädetään kuntalain 15. §:ssä ja kokouksen johtamisesta ja valtuutettujen puheenvuoroista 15 a §:ssä. Esteellisyydestä säädetään kuntalain 52. §:ssä ja hallintolain 27.–30. §:issä sekä mm. kokoontumisesta, käsiteltävistä asioista, päätösvaltaisuudesta ja pöytäkirjasta kuntalain 53.–63. §:issä. Valtuuston työjärjestyksen mukaan kokouskutsu tulee lähettää kymmenen päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle ja niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa kokouksesta tulee tiedottaa julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa, mutta heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä. Hallituksen jäsenillä on läsnäolooikeus. Esityslista on lähetettävä vähintään viisi päivää ennen kokousta, jolleivät erityiset syyt ole esteenä. Työjärjestyksen 11. § sisältää varavaltuutetun kutsumisen. Esteestä ja esteellisyydestä tulee ilmoittaa puheenjohtajalle, ja ilmoitus voidaan jättää myös valtuuston sihteerille. Puheenjohtajan on kutsuttava varavaltuutettu valtuutetun sijaan. Oikeuskäytännön mukaan kutsumisessa on aina selvitettävä, onko järjestyksessä ensimmäisellä este, jotta järjestyksessä seuraava voidaan kutsua. Läsnäolo todetaan nimenhuudolla (aakkosjärjestys). Nimenhuudon jälkeen puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä sen, onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Päätösvaltaisuus edellyttää, että vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Kokouskutsu (asialista) on 13.3. toimitettu valtuuston päättämällä tavalla sähköisesti ja laitettu kunnan ilmoitustaululle; kutsu on toimitettu myös kuulutuspaikkojen hoitajille. Esityslista toimitetaan 19.3. valtuutetuille ja hallituksen jäsenille sekä 31.1.2013 tehdyn päätöksen mukaisesti tarkastuslautakunnan jäsenille ja kunkin valtuustossa edustettuna olevan ryhmän kahdelle ensimmäiselle varajäsenelle (tiedoksi annettava esityslista sähköisenä, ellei listan saaja ole toisin halunnut). Valtuutetut Olavi Airaksinen ja Juha Vuollo ilmoittivat 18.3., etteivät työesteen takia pääse kokoukseen, ja valtuutettu Mika Brännare ilmoitti 19.3. puhelimitse olevansa poissa kokouksesta terveydellisten syiden takia. Tieto poissaolosta toimitetaan esityslistan ohessa puolueen 1. varajäsenelle. Varavaltuutetuista Pekka Veisto, Katja Muotka ja Petteri Aaltonen ovat ilmoittaneet esteestä. Pj. Kunnanjohtajan pitämän nimenhuudon jälkeen puheenjohtaja totesi läsnä olevat valtuutetut (18) ja varavaltuutetun. Puheenjohtaja totesi kokouksen päätösvaltaiseksi ja sen jälkeen laillisesti koolle kutsutuksi. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 25 24.3.2015 12 § – asia 2 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen Valtuuston työjärjestyksen 35. §:n mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Valtuusto hyväksyi 31.1.2013 mahdollisuuden pöytäkirjan tarkastamiseen etänä. Vaalitoimituksessa pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina ja avustavat toimituksessa muutoinkin, jollei valtuusto toisin päätä (26 §). Päätös Valtuusto valitsi tarkastajiksi Hannaleena Huhtamäen ja Jari Muotkan. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 26 24.3.2015 13 § – asia 3 Aloiteluettelon käsitteleminen – Kunnanhallitus 23.2.2015, 60 § Lainsäädäntö ja kunnan säännöt Kuntalaki (28. §), kunnanvaltuuston työjärjestys (6. §) ja hallintosääntö (55. §) sisältävät määräyksiä aloitteen tekemisestä ja käsittelemisestä. Aloitteen ja hakemuksen ero on joskus tulkinnanvarainen. Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. – Toimenpiteistä tulee ilmoittaa myös aloitteen tekijälle. – Aloite voi koskea myös toimintaa, jonka kunta on antanut perustamansa osakeyhtiön hoidettavaksi. Valtuuston työjärjestyksessä todetaan, että kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi vaan se lähetetään hallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava. Hallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja hallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla tulee ilmoittaa, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Hallintosäännössä määrätään myös hallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista. Niistä tulee esittää tiedot hallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. Aloitteet ja eräät esitykset Kunnalle on jätetty valtuustoaloite jätemaksujen poistamisesta mm. asumattomilta kiinteistöiltä ja paikkakuntalaisten vapaa-ajanasunnoilta ja hinnoittelun muuttamisesta todellisen jätemäärän mukaiseksi (dnro 48/5.3.) ja aloite myytävien kunnan kiinteistöjen tasearvon määrittämisestä ja myyntiin saamisesta (dnro 192/24.11.). Topi ja Tuija Muotka ovat esittäneet (dnro 23/3.2.) yleisen veneenlasku- ja säilytyspaikan rakentamista rajajoen rannalle Valtatie 21:n läheisyyteen, ja Tuija Muotkan aloitteet sisältävät valtuuston kokousten videoinnin (dnro 166/6.10.) ja valmistelusta ja päätöksistä tiedottamisen parantamisen (dnro 172/15.10.). Ari Helistö on esittänyt (dnro 79/28.4.) Särkijärven yli avautuvan postimerkkimaiseman näkyvyyden parantamista ja Olavi Keimiöniemi Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 27 24.3.2015 ym. (dnro 100/ 16.5.) vesi- ja viemärilinjojen suunnittelemista ja rakentamista Keimiöniemestä Särkijärvelle. Tapio Pieskä ja Ritva Saarensalmi ovat esittäneet (dnro 168/6.10.) elinkeinolautakunnan työn laajentamista valvomaan elinkeinostrategian täytäntöönpanoa ja tavoitteiden toteutumista. Tunturi-Lapin KotiMökki ry on toimittanut kunta-aloitteen (dnro 211/16.12.) jätehuollon järjestämisen uudesta valtuustokäsittelystä. Muonion Paanat ry on esittänyt (dnro 28/10.2.) pakollisen kelkkaurien ja -reittien hoitomaksun määräämistä ja vapaaehtoisen latumaksun käyttöön ottamista Ensilumen jälkeiselle kaudelle (sisältävät esityksen maksujen suuruudesta). Yleisen veneiden lasku- ja säilytyspaikan järjestämiseksi on viime kesänä tehty maastokatselmuksia ja järjestetty neuvotteluja. Särkijärven näköalapaikan ympäristön raivaamisesta on toimitettu esitys Metsähallitukselle ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Valtuuston kokousten videointi otetaan uuteen tarkasteluun seuraavalla valtuustokaudella, tiedottamista kehitetään ja myös muita tiedottamismahdollisuuksia selvitetään. Särkijärvi–Torassieppi–Kutuniva–Keimiöniemi-alueen vesihuollon yleissuunnitelma sisältyy taloussuunnitelmaan vuodelle 2016 ja viemäriverkoston jatkaminen Koskenrannalle vuosille 2016 ja 2017. Jätehuollon järjestäminen, kiinteistöjen myyminen ja erilaisten maksujen periminen tulevat käsittelyyn myöhemmin. Viime vuoden aloitteista ja eräistä esityksistä on laadittu yhteenveto (liite nro 6), johon on merkitty myös muita kuin hallituksen ja valtuuston toimivaltaan kuuluvia aloitteita. Siihen on merkitty myös ne aloitteet ja esitykset, joita hallitus tai valtuusto ei edellisinä vuosina ole katsonut loppuun käsitellyiksi tai asia on jostakin syystä otettu käsiteltäväksi uudelleen. Yhteenvedosta ja viime vuoden aloitteista toimitetaan kopio esityslistan ohessa. Valtuusto edellytti 12.4.2012, että aloitteisiin suhtaudutaan kuntalain tarkoittamalla tavalla ja ne valmistellaan ja käsitellään nopeammalla aikataululla. Hallitus päätti 17.3.2014, että aloite ensilumen maksujen perimisestä katsotaan aloitteena loppuun käsitellyksi, ja valtuusto 24.3., että aloitteet savuttomaksi kunnaksi julistautumisesta ja lasten kotihoidon tuen kuntalisästä ja syntyvien lasten muistamisesta sekä Keimiöniemen vesi- ja jätevesihuollon järjestämissuunnitelman laatimisesta katsotaan aloitteina loppuun käsitellyiksi. Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus merkitsee liitteen mukaiset aloitteet, esitykset ja toimenpiteet tiedokseen ja päättää, että aloitteet Särkijärven ja Pallaksen postimerkkimaiseman näkyvyyden parantamisesta ja yleisestä veneiden laskuja säilytyspaikasta katsotaan aloitteina loppuun käsitellyiksi. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 28 24.3.2015 Hallitus esittää valtuustolle, että se merkitsee luettelon tiedoksi. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 13 § Vesi- ja viemäröintialoitteen saatekirjelmässä 24.2.2015 todetaan, että kunnallisen vesi- ja viemärihuollon saaminen matkailullisestikin merkittävälle Jerisjärven–Torassiepin alueelle on erittäin tärkeää ja että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta on nyt mahdollista saada suunnitteluun ja investointiin avustusta jopa 75 %. Suunnittelurahoituksen haku alkaa huhtikuun lopulla ja investointien vuoden 2016 alussa. Aloitteen allekirjoittajat toivovat kuntapäättäjiltä nopeaa ja yksimielistä päätöstä. Tapio Pieskän ja Ritva Saarensalmen esitys elinkeinolautakunnan työn laajentamisesta sisältyy tässä vaiheessa erillisenä mainintana hallintotoimen johtosäännön muutosesitykseen (kvalt § 16/24.3.). Päätös Kokousta jatkettiin tauon jälkeen ja pidettiin nimenhuuto. Puheenjohtaja totesi, että kaikki kokouksen alkuvaiheessa mukana olleet luottamushenkilöt ovat edelleen paikalla. Käydyn keskustelun perusteella puheenjohtaja edellytti ripeämpää toimintaa aloitteiden valmistelussa. Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 29 24.3.2015 14 § – asia 4 Kaavoituskatsauksen hyväksyminen – Kunnanhallitus 18.3.2015, 97 § Lainsäädäntö ja kunnan säännöt Maankäyttö- ja rakennuslain 7. § edellyttää, että kunta laatii vähintään kerran vuodessa katsauksen kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Katsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Maakunnan liiton on tiedotettava alueensa kunnille vireillä olevista suunnitelmistaan ja muiden, kuntien alueiden käytön suunnitteluun, rakennettuun ympäristöön ja rakentamisen ohjaukseen vaikuttavista toimenpiteistä. Kaavan vireilletulosta voidaan ilmoittaa kaavoituskatsauksen yhteydessä silloin, kun se on aikataulullisesti mahdollista. Kaavoitukseen ja kaavan toteuttamiseen liittyvästä maankäyttösopimuksesta tiedotetaan kaavan laatimisen yhteydessä. Asuntotuotannon tarpeita on haluttu korostaa osana kunnan kehityksen edellytyksiä, ja tavoitteena on, että kunnat säännöllisesti kiinnittävät huomiota hyvän maapolitiikan hoitamiseen. Kaavoituskatsaukseen tulee liittää arvio asuntotonttien riittävyydestä, jos kysyntä sitä edellyttää. Kunnan tulee seurata asemakaavojen ajanmukaisuutta ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin vanhentuneiden kaavojen (voimassa yli 13 vuotta) uudistamiseksi. Jos asemakaava todetaan vanhentuneeksi, rakennuslupaa ei voida myöntää ennen kaavan muuttamista. Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan vuoden 2000 alusta, joten ennen sitä voimaan tulleiden asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi on ajankohtaista. Jos kunta ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin asemakaavan ajanmukaisuuden arvioimiseksi, valvontatehtävä jää rakennuslupaviranomaiselle eikä tämä saa myöntää rakennuslupaa lainkohdassa mainittujen edellytysten täyttyessä. Kaavoituskatsauksesta tulee tiedottaa sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla, ja hallintosäännön 54. §:n mukaan hallitus tai osaston päällikkö ratkaisee ilmoituksen julkaisemisen valtuuston ilmoitusmenettelypäätöksen mukaisesti. Kaavoitusviranomaisena toimii kunnanhallitus. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 30 24.3.2015 Kunnan maankäytön suunnittelu Viime vuosien merkittävin kunnan maankäytön suunnitteluhanke on ollut kolmessa osassa toteutettu kunnan keskeisten vesi- ja tunturialueitten osayleiskaavoitus. Isonmaan osayleiskaava (myös asemakaava) ja Olos– Särkijärvi–Torassieppi-osayleiskaava ovat voimassa, mutta Jerisjärvi– Äkäsjärvi-osayleiskaava on muutoksenhaun takia pantu täytäntöön vain osittain. Kaivosalan suhdannemuutosten takia Kolarin kunta on keskeyttänyt Hannukaisen kaivoshankkeeseen varautumiseksi alkujaan kuntien yhteisenä käynnistetyn yleiskaavoitustyön. Pallaksen matkailukeskuksen suunnittelualueen rajaus sekä rakentamisen ja vuodepaikkojen enimmäismäärät määritellään Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta annetussa laissa, ja rakentaminen edellyttää asemakaavaa. Kaavoitustyö on käynnistetty tavoitteena saada kaava alkuvuodesta 2016 valtuuston käsittelyyn. Maakuntakaavassa Mielmukkavaara on osoitettu tuulivoima-alueeksi, ja wpd Finland Oy suunnittelee sinne tuulipuiston rakentamista. Valtuusto ei kuitenkaan asemakaavaa hyväksynyt. Rovaniemen hallinto-oikeus hylkäsi 13.2.2014 päätöksestä tehdyn valituksen, mutta hallinto-oikeuden päätöksestä on toimitettu jatkovalitus. Valtuusto on hyväksynyt esityksen asemakaavan laatimisesta Oloksen alueelle (noin 10 ha), ja kaavoitus on päätetty toteuttaa nykyisen asemakaavan muutoksena ja laajennuksena. Mm. lukuisten tarkistusesitysten perusteella valtuusto päätti 31.1.2005 ottaa valmisteluun myös Keskustan asemakaavan tarkistamisen ja mahdollisen laajentamisen ja päätti lisäksi, että valmistelun lähtökohtia tarkastellaan myös kaavan ajanmukaisuuden kannalta. Kahden korttelin muutos ja kaava-alueen laajentaminen pohjoiseen ovat erillisinä vireillä. Kunnan tonttitarjonnan parantamiseksi käynnistettyjen kunnan omistamien Tuomaanpalon tilan ja Haan tilan palstan kaavoitustyöt etenevät. Vuosien 2015–2017 taloussuunnitelmassa varauduttiin kunnallistekniikan rakentamiseen Keskustan asemakaavan laajennusalueelle kuluvana vuonna ja ensi vuonna Tuomaanpaloon. Kumpaankin vesihuollon rakentamisen valtionavustushakemukseen on 6.3.2015 saatu kielteinen päätös. Kaavoituskatsaukseen on ollut tapana sisällyttää myös muita maankäyttöön liittyviä asioita, kuten latu- ja kelkkareitit ja vesihuollon kehittämissuunnitelma. Ylimuonion valtionmaiden käyttösuunnitelma valmistui viime vuonna, ja julkaisu on jaettu valtuutetuille. Kustannusten ja korvausten periminen Mikäli asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on yleisen edun vaatimaa, kunta vastaa kustannuksista, vaikka yksityinen maanomistaja kaavan laatimisesta tai muuttamisesta hyötyisikin – koskee myös ranta-asemakaavaa. Jos asemakaava tai kaavan muutos on pääasiassa yksityisen edun Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 31 24.3.2015 vaatima ja laadittu maanomistajan tai -haltijan aloitteesta, kunta voi periä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset. Jos rantoja käsittelevä yleiskaava laaditaan pääasiallisesti loma-asutuksen järjestämiseksi, voidaan enintään puolet yleiskaavan laatimiskustannuksista periä maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. Asemakaavasta merkittävää hyötyä saavalla maanomistajalla on velvollisuus osallistua kunnalle kaavan toteuttamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Luku 12 a sisältää mm. maankäyttösopimukset ja kehittämiskorvauksen perimisen. (Maankäyttö- ja rakennuslain 59 ja 76 § sekä 91 a–p §) Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti maksun perusteet ja maksun perimistavan ja -ajan. Maanomistajan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että osallistuminen kaavan laatimiskustannuksiin määrätään etukäteen kiinteäksi, rakennuspaikkaan sidotuksi maksuksi, millä helpotetaan myös maanomistajan maksuvelvollisuuden kohtuullisuuden arviointia. Kunnanvaltuusto päätti 12.6.2000 periä yksityisen edun vaatiman ja maanomistajan tai -haltijan aloitteesta laaditun asemakaavan laatimis- ja käsittelykustannukset maanomistajalta tai -haltijalta. Päätöksen mukaan hallitus ratkaisee kustannusten perimisestä kaavakohtaisesti ja perinnässä tulee pyrkiä johdonmukaisuuteen ja tasapuolisuuteen. Yleensä kaavoituskustannusten perimisestä on sovittu maanomistajan tai -haltijan kanssa (sitoumus tai sopimus) ja maankäyttö- ja rakennuslain 91. §:n perusteella asemakaavaan otetulla määräyksellä siirretty kadun ja muun yleisen alueen toteuttamisvastuu maanomistajalle tai -haltijalle. Kunnalla on tällöin toissijainen kaavan toteuttamisvastuu ja oikeus kustannusten perimiseen. Maankäyttöja rakennuslain voimassaoloaikana valtuusto on päättänyt yhden maankäyttösopimuksen laatimisesta: Tiurajärven asemakaavan laatiminen ja kaavan toteuttaminen (valtuusto 17.2.2003). Hallitus edellytti 13.1.2005 ja valtuusto 16.3.2009, että tekninen lautakunta valmistelee aluearkkitehti Leena Laukaston 23.7.2003 toimittaman esityksen mukaisten maksujen mahdollisen perimisen ja maksuperusteet. Käsitellessään 27.3.2007 kaavoituskatsausta valtuusto toi esille työjärjestyksensä 23. §:n mukaisena pontena maanomistajan yleisen velvollisuuden yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin osallistumiseen, ja esillä oli myös Oloksen vesihuollon liittymismaksujen saaminen niissä tapauksissa, joissa samalla omistajalla on kaksi tai useampi tontti eikä niille kaikille ole tarkoitus rakentaa. Maksuperusteiden ja maksujen valmistelu on kesken. Maan luovuttamisesta ja lunastamisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 13. luvussa ja yleiskaavan ja asemakaavan toteuttamisesta johtuvasta korvauksesta 14. luvussa. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 32 24.3.2015 Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy kaavoituskatsauksen (liite nro 10). Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 14 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 33 24.3.2015 15 § – asia 5 Kunnan äänestysaluejaosta päättäminen – Kunnanhallitus 23.2.2015, 61 § Vaalit toimitetaan kunnissa äänestysalueittain, ja vaalilain 8. §:n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei valtuusto ole jakanut kuntaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueen pinta-alasta taikka asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Valtuuston tulee määrätä myös, mihin äänestysalueeseen kuuluvat ne henkilöt, joita väestötietojärjestelmässä ei ole merkitty minkään kiinteistön kohdalle. Äänestysaluejakopäätös tulee voimaan 15. päivänä lokakuuta, jos päätös tehdään ja siitä ilmoitetaan maistraatille viimeistään saman vuoden huhtikuussa. Valtuusto päätti 25.2.2008 muuttaa äänestysaluejakoa siten, että kunta muodostaa yhden äänestysalueen, ja edellytti äänestysauton käyttömahdollisuuksien selvittämistä. Kirjastoauton käyttämisestä kiertävänä äänestysautona luovuttiin mm. sen oman liikennöinnin, hankalan aikatauluttamisen ja esteettömän kulun takia, ja vuoden 2008 kunnallisvaalien tuoman kokemuksen perusteella keskusvaalilautakunta päätti 3.3.2009 luopua myös vaalipäivän kuljetuksista. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa järjestettiin ensimmäisen kerran mahdollisuus ennakkoäänestykseen myös kahdeksassa sivukylässä. Äänestys toteutettiin tiesuunnittain ja siten, että jokainen äänestyspaikka oli auki kolmen tunnin ajan. Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa kahdesta ennakkoäänestyspaikasta jouduttiin luopumaan ja Särkijärven äänestyspaikan aukiolo pidennettiin kuuteen tuntiin. Hallitus päätti 20.1.2015, että eduskuntavaalien ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänestys järjestetään edellisten vaalien käytännön mukaisena. Valtuusto on mm. 12.4.2012 ottanut kantaa etenkin sivukylien vanhusväestön äänestysmahdollisuuksien parantamiseen. Eduskuntavaaleista tiedotettaessa on ilmoitettu mahdollisuudesta kuljetuksen järjestämiseen lähimmälle sivukylän ennakkoäänestyspaikalle. Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää kunnan äänestysaluejaon säilyvän ennallaan, joten kunta muodostaa yhden äänestysalueen. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― ― Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 15 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 34 24.3.2015 16 § – asia 6 Hallintotoimen ja kunnanhallituksen johtosääntöjen tarkistaminen – Kunnanhallitus 18.3.2015, 98 § Vuonna 1995 kunnansihteerin tehtävissä toiminut henkilö siirtyi hoitamaan määräaikaisena kunnanjohtajan tehtäviä. Kunnansihteerin virka jätettiin täyttämättä ja tehtävät jaettiin lähinnä kunnanjohtajan ja kahden muun hallinto-osaston viranhaltijan kesken. Kunnanvaltuuston lakkautettua 6.3.2004 kunnansihteerin viran hallintotoimen johtosäännössä määritelty kunnansihteerin toimivalta siirrettiin kunnanjohtajan toimivaltaan (kunnanhallituksen johtosääntö). Valtuusto perusti 9.6.2014 kunnansihteerin viran uudelleen, ja viran täyttämisen myötä toimivallan määrittely kunnanjohtajan ja kunnansihteerin kesken on ollut tarkasteltavana. – Merkittävä osa osaston päällikkönä toimivan kunnansihteerin toimivallasta on määritelty hallintosäännössä ja hallituksen erillisissä päätöksissä. Elinkeinolautakunnan jäsenet Tapio Pieskä ja Ritva Saarensalmi esittivät kirjeellään 3.10.2014 (dnro 168/ 6.10.), että elinkeinolautakunnan työtä laajennetaan valvomaan elinkeinostrategian täytäntöönpanoa ja siinä esitettyjen tavoitteiden sekä suunniteltujen toimenpiteiden ja hankkeiden toteutumista johdonmukaisesti ja vuosittain. Strategian tarkastelun tulee olla kokonaisvaltaista, ja strategian tulee olla keskeinen lautakunnan työtä ohjaava asiakirja. Muonion Yrittäjät ry totesi kirjeessään 31.10.2014 (dnro 184), että strategian seuranta ja päivittäminen on hyvä sisällyttää elinkeinolautakunnan tehtäviin. Valtuusto hyväksyi 24.11.2014 elinkeinostrategian ja sen toteuttamisen kunnan talouden sallimissa puitteissa. Valtuusto päätti samalla, että elinkeinolautakunta esittää tarpeelliset tarkistukset ja raportoi vuosittain valtuustolle strategian toteutumisesta. Elinkenolautakunta nimesi 9.2.2015 työryhmän lautakunnan aseman määrittelemiseksi ja myös mahdollista johtosäännön täydentämistä varten. Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se sisällyttää kunnansihteerin toimivallan hallintotoimen johtosääntöön ja tässä vaiheessa siirtää siihen kunnanjohtajan toimivallasta kohdat 4, 5 ja 7, eli asiat, jotka koskevat – julkisista kuulutuksista annetussa laissa tarkoitetusta julkipanosta huolehtivan vastuunalaisen hoitajan määräämistä – asuntojen vuokraamista ja vuokrasuhteen päättymistä – oman auton käyttöoikeuden myöntämistä virka- ja työajoissa kunnanviraston henkilöstölle. Kunnansihteerin toimivaltaan lisätään ammatillisen koulutuksen harjoittelupaikan ylläpitämisen järjestelyistä sopiminen ja siihen liittyvänä henkilökohtaisen ohjaajan ja varaohjaajan nimeäminen, samoin luvan myöntäminen kunnan vaakunan käyttämiseen EU-tukiin liittyvissä ja muissa vastaavissa asiakirjoissa. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 35 24.3.2015 Tässä vaiheessa elinkeinolautakunnan tehtäviin sisällytetään erillisenä maininta elinkeinostrategian toteutuksen seurannasta ja raportoinnista. Muutokset tulevat voimaan toukokuun alusta. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 16 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 36 24.3.2015 17 § – asia 7 Lauri Kyllösen vaalikelpoisuuden menettämisen toteaminen – Kunnanhallitus 23.2.2015, 62 § Lauri Kyllönen on 28.7.2014 muuttanut paikkakunnalta ja menettänyt siten vaalikelpoisuuden Muonion kunnan luottamustoimiin. Kunnanvaltuusto on 31.1.2013 valinnut hänet sosiaalilautakunnan varajäseneksi toimikaudeksi 2013–2016. Kotikunnan vaihtamisen yhteydessä henkilö menettää vaalikelpoisuuden entisen kotikuntansa luottamustoimeen. Sen toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, tulee todeta luottamustoimi päättyneeksi. Luottamushenkilön vaalikelpoisuuden menettämisestä säädetään kuntalain 37. §:ssä ja erosta 38. §:ssä sekä luottamustoimen hoitamisesta 39. §:ssä. Käsitellessään vaalikelpoisuuden menetystä poismuuton takia valtuusto soveltaa kotikuntalakia itsenäisesti. Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa Lauri Kyllösen menettäneen vaalikelpoisuuden kunnan luottamustoimiin paikkakunnalta muuton takia. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 17 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen. Puheenjohtaja ilmoitti, että pöytäkirja tarkastetaan tämän päätöksen osalta kokouksessa. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 37 24.3.2015 18 § – asia 8 Kahden varajäsenen valitseminen sosiaalilautakuntaan – Kunnanhallitus 23.2.2015, 63 § Kunnanvaltuusto valitsi 31.1.2013 toimikaudeksi 2013–2016 sosiaalilautakuntaan luottamushenkilöt seuraavasti: jäsen Sari Kunnari Timo Liikavainio Annika Muotka Reija Niemelä Pekka Seppänen Teuvo Tolvanen Markku Vuollo varajäsen Ritva-Liisa Ahoniemi Jukka Haikonen Elina Ahola Outi Palojoensuu Tuulikki Leskinen Manu Friman Lauri Kyllönen. Vuollo toimii puheenjohtajana ja Seppänen varapuheenjohtajana. Varajäseneksi valittu Jukka Haikonen on kuollut ja Lauri Kyllönen menettänyt vaalikelpoisuuden paikkakunnalta muuton takia. Lainsäädäntö ja kunnan säännöt Kuntalain 32. §:ssä määritellään kunnan luottamushenkilöt ja 33. §:ssä säädetään niistä edellytyksistä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet voidaan valita kunnan luottamustoimeen. Yleisiä vaalikelpoisuuden edellytyksiä ovat, että asianomainen kunta on henkilön kotikunta ja että henkilö ei ole vajaavaltainen. Valtuustoehdokkailta vaaditaan kirjallinen suostumus toimen vastaanottamiseen; kunnan muista luottamustehtävistä on oikeus kieltäytyä vain laissa säädetyillä perusteilla. Vaalikelpoisuudesta lautakuntaan säädetään kuntalain 36. §:ssä ja luottamustoimesta kieltäytymisestä 38. §:ssä. Toimielimiä valittaessa tulee ottaa huomioon myös tasa-arvolain säännökset. Kunnallisissa luottamuselimissä valtuustoa lukuun ottamatta tulee olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 %. Vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Vaatimuksesta voidaan poiketa vain erityisestä syystä (tulkittava suppeasti), ja poikkeaminen on syytä perustella valintapäätöksessä. Henkilövalinnasta, eli vaalista, säädetään kuntalain 60. §:ssä. Vaali tulee toimittaa vaadittaessa suljetuin lipuin, ja arpa ratkaisee, jos äänet menevät tasan. Varsinaista vaalitoimitusta ei tarvita, jos valintapäätös on yksimielinen, ja päätös pannaan täytäntöön heti. Sosiaalitoimen tehtävänä on edistää ja ylläpitää yksityisen henkilön, perheen ja yhteisön sosiaalista turvallisuutta ja toimintakykyä sekä tuottaa vaikuttavia ja laadukkaita palveluja asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 38 24.3.2015 yhteistyössä asiakkaan ja omaisten kanssa (sosiaalitoimen johtosäännön 1. §). Valtuusto valitsee toimikaudekseen lautakuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen (hallintosäännön 4. §). Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee varajäsenen sosiaalilautakuntaan Jukka Haikosen ja Lauri Kyllösen tilalle jäljellä olevaksi toimikaudeksi kuntalain, tasa-arvolain ja hallintosäännön mukaisesti. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 18 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen ja valitsi Timo Liikavainion varajäseneksi Kari Malilan ja Markku Vuollon varajäseneksi Jukka Korhosen. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 39 24.3.2015 19 § – asia 9 Varajäsenen valitseminen tekniseen lautakuntaan – Kunnanhallitus 23.2.2015, 64 § Kunnanvaltuusto valitsi 31.1.2013 toimikaudeksi 2013–2016 tekniseen lautakuntaan luottamushenkilöt seuraavasti: jäsen Juha-Pekka Kangosjärvi Sirpa Liimatainen Mirja Metsola Annika Muotka Jari Muotka Rainer Määttä Matias Ollila varajäsen Otto Pieskä Ritva Saarensalmi Mika Brännare Marjaana Sieppi Mirva Muotka Juha Särkijärvi Rami Kurhela. Kangosjärvi toimii puheenjohtajana ja Määttä varapuheenjohtajana. Varajäseneksi valittu Mirva Muotka on kuollut. Lainsäädäntö ja kunnan säännöt Kuntalain 32. §:ssä määritellään kunnan luottamushenkilöt ja 33. §:ssä säädetään niistä edellytyksistä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet voidaan valita kunnan luottamustoimeen. Yleisiä vaalikelpoisuuden edellytyksiä ovat, että asianomainen kunta on henkilön kotikunta ja että henkilö ei ole vajaavaltainen. Valtuustoehdokkailta vaaditaan kirjallinen suostumus toimen vastaanottamiseen; kunnan muista luottamustehtävistä on oikeus kieltäytyä vain laissa säädetyillä perusteilla. Vaalikelpoisuudesta lautakuntaan säädetään kuntalain 36. §:ssä ja luottamustoimesta kieltäytymisestä 38. §:ssä. Toimielimiä valittaessa tulee ottaa huomioon myös tasa-arvolain säännökset. Kunnallisissa luottamuselimissä valtuustoa lukuun ottamatta tulee olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 %. Vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Vaatimuksesta voidaan poiketa vain erityisestä syystä (tulkittava suppeasti), ja poikkeaminen on syytä perustella valintapäätöksessä. Henkilövalinnasta, eli vaalista, säädetään kuntalain 60. §:ssä. Vaali tulee toimittaa vaadittaessa suljetuin lipuin, ja arpa ratkaisee, jos äänet menevät tasan. Varsinaista vaalitoimitusta ei tarvita, jos valintapäätös on yksimielinen, ja päätös pannaan täytäntöön heti. Tekninen toimi tuottaa, hankkii ja järjestää rakentamisen, kiinteistönhoidon, yhdyskuntatekniikan ja ympäristönsuojelun ja -hoidon sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden palvelut ja viranomaistoiminnan (teknisen toimen Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 40 24.3.2015 johtosääntö 1. §) Valtuusto valitsee toimikaudekseen lautakuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen (hallintosäännön 4. §). Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi varajäsenen tekniseen lautakuntaan Mirva Muotkan tilalle kuntalain, tasa-arvolain ja hallintosäännön mukaisesti. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 19 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen ja valitsi Johanna Lapinojan Jari Muotkan varajäseneksi. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 41 24.3.2015 20 § – asia 10 Jäsenen ja puheenjohtajan valitseminen lukion johtokuntaan – Kunnanhallitus 23.2.2015, 65 § Kunnanvaltuusto valitsi 31.1.2013 toimikaudeksi 2013–2016 lukion johtokuntaan luottamushenkilöt seuraavasti: jäsen Sirpa Airaksinen Belinda Hagin Jukka Haikonen Raimo Isometsä Sirkka Kalliainen Juha-Pekka Kangosjärvi Pirkko M. Rauhala varajäsen Katriina Sieppi Reija Niemelä Petteri Aaltonen Kaija Roimaa Reijo Suomaa Juha O. Vuollo Anne Nykänen. Puheenjohtajaksi valittu Jukka Haikonen on kuollut. – Varapuheenjohtajana toimii Juha-Pekka Kangosjärvi. Lainsäädäntö ja kunnan säännöt Kuntalain 32. §:ssä määritellään kunnan luottamushenkilöt ja 33. §:ssä säädetään niistä edellytyksistä, jotka henkilön on täytettävä, jotta hänet voidaan valita kunnan luottamustoimeen. Yleisiä vaalikelpoisuuden edellytyksiä ovat, että asianomainen kunta on henkilön kotikunta ja että henkilö ei ole vajaavaltainen. Valtuustoehdokkailta vaaditaan kirjallinen suostumus toimen vastaanottamiseen; kunnan muista luottamustehtävistä on oikeus kieltäytyä vain laissa säädetyillä perusteilla. Vaalikelpoisuudesta lautakuntaan säädetään kuntalain 36. §:ssä ja luottamustoimesta kieltäytymisestä 38. §:ssä. Johtokuntaan voidaan valita myös sellainen henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallituksen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole. Toimielimiä valittaessa tulee ottaa huomioon myös tasa-arvolain säännökset. Kunnallisissa luottamuselimissä valtuustoa lukuun ottamatta tulee olla sekä naisia että miehiä vähintään 40 %. Vaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä. Vaatimuksesta voidaan poiketa vain erityisestä syystä (tulkittava suppeasti), ja poikkeaminen on syytä perustella valintapäätöksessä. Henkilövalinnasta, eli vaalista, säädetään kuntalain 60. §:ssä. Vaali tulee toimittaa vaadittaessa suljetuin lipuin, ja arpa ratkaisee, jos äänet menevät tasan. Varsinaista vaalitoimitusta ei tarvita, jos valintapäätös on yksimielinen, ja päätös pannaan täytäntöön heti. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 42 24.3.2015 Valtuusto valitsee toimikaudekseen johtokuntaan seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja valitsemistaan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jäsenistä yksi valitaan koulun henkilökunnan keskuudestaan ehdottamista henkilöistä, samoin hänen varajäsenensä. – Johtokunnat toimivat sivistyslautakunnan alaisina. (Hallintosäännön 4. §) Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi jäsenen lukion johtokuntaan Jukka Haikosen tilalle ja tämän jälkeen puheenjohtajan kuntalain, tasa-arvolain ja hallintosäännön mukaisesti. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanvaltuusto 24.3.2015, 20 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen ja valitsi Sami Takalon lukion johtokunnan jäseneksi ja Sirpa Airaksisen puheenjohtajaksi. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 43 24.3.2015 21 § – asia 11 Teknisen johtajan valitseminen – Kunnanhallitus 26.1.2015, 28 § Tekninen johtaja on parhaillaan vuosilomalla ja siirtymässä toisen kunnan palvelukseen. Kunnanhallitus hyväksyi 20.1.2015 virkavapausanomuksen ja valmistelut teknisen johtajan viran haettavaksi julistamiseksi ja päätti, että teknisen osaston henkilöstötilanteen takia virka julistetaan haettavaksi mahdollisimman pian irtisanoutumisilmoituksen saapumisen jälkeen. – Irtisanomisilmoitusta ei ole vielä saatu. – Seuraava Kuntalehti julkaistaan 12.2. ja ilmoitukset siihen tulee toimittaa viimeistään 30.1. Hallintosäännön mukaan teknisen johtajan valinnasta päättää valtuusto, jolloin hallitus julistaa viran haettavaksi. Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. Tekninen johtaja toimii teknisen osaston päällikkönä. Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksessa (TS) todetaan, että jos henkilö tekee teknisen alan tehtäviä (TS-14, 2 §) ja Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) palkkahinnoittelussa mainittuja tehtäviä, palkkaus määräytyy teknisen sopimuksen mukaan, jos tehtävistä yli 50 % sisältää teknisen sopimuksen 2 §:n 1 momentissa mainittuja tehtäviä. Sopimus sisältää kolme palkkaryhmää. Johtaja on sijoitettu palkkaryhmään III, jonka tehtäväkohtainen vähimmäispalkka on 3 038,08 euroa. Palkkaus koostuu tehtävä- ja henkilökohtaisesta osasta, palkan tulososasta ja muusta osasta, ja tehtäväkohtainen palkka sisältää 8 vaativuustekijää. Kunnan toimivaltainen viranomainen päättää viranhaltijan palkkaryhmästä. KVTES:n mukaan kunnan viranomainen voi harkintansa mukaan päättää työnantajaa edustavien viranhaltijoiden palkasta ja sen määräytymisperusteesta. Työnantajan edustaja on mm. viranhaltija, joka vastaa suuresta hallinnonalasta ja sen kehittämisestä. Palkan määräytymisperusteena voi olla esim. kokonaispalkka. Hallintosäännön mukaan valtuusto päättää työnantajan edustajan palkasta. Kunnan palkkausjärjestelmän uudistaminen on vielä kesken, ja tekniselle johtajalle määritelty kokonaispalkka on tällä hetkellä 4 382,78 euroa. ―― Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus julistaa teknisen johtajan viran haettavaksi siten, että aluksi palkkaukseen sovelletaan kokonaispalkkausta. Hakijalla on mahdollisuus esittää myös oma palkkatoivomus. Hakukuulutuksessa koeaika ilmoitetaan valtuuston periaatepäätöksen mukaisena. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 44 24.3.2015 – Kunnanhallitus 9.3.2015, 86 § Teknisen johtajan virkaan on määräaikaan mennessä toimitettu 12 hakemusta. Viran kelpoisuusehdoksi on määritelty maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4. §:n tai 108. §:n siirtymäsäännöksen mukainen pätevyys ja lisäksi kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain tarkoittama pätevyys. Virkaan valittavalta edellytetään kokemusta vaativista rakennusalan työtehtävistä ja teknisen toimen asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävistä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää yhteistyökykyä, johtamis- ja kehittämistaitoja, kokemusta kunnallishallinnosta ja -taloudesta ja laaja-alaista rakennusalan käytännön kokemusta. Kunnanvaltuuston 26.1.2015 tekemän periaatepäätöksen mukaan teknisen johtajan viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus merkitsee hakemukset tiedoksi ja nimeää haastateltavat ja haastattelijat. Haastatteluun kutsutaan Martti Kerkelä, Jaakko Muotka, Mika Setälä ja Jussi-Pekka Tammilehto. Kunnanjohtajan ja kunnansihteerin lisäksi haastattelijoiksi nimetään valtuuston, hallituksen ja teknisen lautakunnan puheenjohtajat sekä hallituksen jäsenistä Manu Friman ja Hannaleena Huhtamäki. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanhallitus 18.3.2015, 99 § Haastattelut järjestettiin 16. päivänä, yksi etäyhteytenä. Haastattelijat eivät päässeet esitettävästä henkilöstä tai hakuajan jatkamisesta yksimielisyyteen. Kari Nissinen on 18.3. perunut hakemuksensa. Lainsäädäntö ja kunnan säännöt Henkilövalinnasta säädetään kuntalaissa ja myös kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa. Virkasuhteeseen saadaan ottaa vain henkilö, joka on kirjallisesti hakenut virkaa ennen hakuajan päättymistä ja täyttää tuolloin kelpoisuusvaatimukset. Virkavalinta tulee tehdä ehdollisena, jos selvitys terveydentilasta ja mahdollisesti vaadittava rikosrekisteriote eivät ole virkaa täytettäessä käytettävissä. Vaali vahvistetaan, jos selvitykset osoittavat, että valinnalle ei ole estettä. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 45 24.3.2015 Henkilövalinta on enemmistövaali, joka voidaan vaadittaessa toimittaa suljetuin lipuin. Jos valinnasta ollaan yksimielisiä, varsinaista vaalitoimitusta ei tarvita, ja tasatuloksessa ratkaisee arpa. Valittavana on aina yksi henkilö, joten varalle valittavasta tulee suorittaa eri vaali, eikä annettuihin ääniin lasketa tyhjää äänestyslippua. Hallituksen esitys valtuustolle ei ole vaali, joten mahdollisessa äänestyksessä puheenjohtajan kanta ratkaisee, jos äänet menevät tasan. Ehdotus kunnanhallitus Kunnanhallitus päättää jatkaa teknisen johtajan viran hakuaikaa. Päätös Kunnanhallitus merkitsi hakemuksen perumisilmoituksen tiedoksi ja keskusteli mm. haastatteluista ja teknisen toimen henkilöstötilanteesta. Keskustelun kuluessa Hannaleena Huhtamäki ilmoitti kannattavansa esittelijän ehdotusta ja mm. Manu Friman ja Matti Myllykangas esittivät viran täyttämistä. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä. Hän esitti, että hakuajan jatkamista kannattavat äänestävät ”jaa” ja viran täyttämistä kannattavat ”ei”. Hallitus hyväksyi äänestystapa- ja äänestysesityksen. Nimenhuutoäänestyksessä annettiin 1 jaa-ääni (Huhtamäki) ja 6 ei-ääntä (Friman, Malila, Myllykangas, Rauhala, Vuollo ja Silén), ja puheenjohtaja ilmoitti hallituksen olevan viran täyttämisen kannalla. Manu Friman esitti Sakari Silénin kannattamana, että hallitus esittää valtuustolle Jaakko Muotkan valitsemista teknisen johtajan virkaan ja että kieltäytymisen varalle valitaan Jussi-Pekka Tammilehto. Kari Malila esitti, että virkaan valitaan Tammilehto ja Muotka varalle. Koska oli tehty kaksi kannatettua ehdotusta, puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä. Hän esitti, että Frimanin kannalla olevat äänestävät ”jaa” ja Malilan kannalla olevat ”ei”. Hallitus hyväksyi äänestystapa- ja äänestysesityksen. Nimenhuutoäänestyksessä annettiin 2 jaa-ääntä (Friman ja Silén) ja 5 ei-ääntä (Huhtamäki, Malila, Myllykangas, Rauhala ja Vuollo). Puheenjohtaja totesi hallituksen päättäneen esittää valtuustolle, että se valitsee teknisen johtajan virkaan Jussi-Pekka Tammilehdon ja tämän kieltäytymisen tai vaalin muutoin raukeamisen varalle Jaakko Muotkan. Valinta on ehdollinen, ja valinnan vahvistaminen ratkaistaan sen jälkeen kun terveydentilasta on esitetty selvitys. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Hallitus päätti esittää, että palkkaus määräytyy aluksi kokonaispalkkana ja kuukausipalkka on 4 400 euroa. ―― Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 46 24.3.2015 – Kunnanvaltuusto 23.4.2015, 21 § Päätös Kunnanjohtaja luetteli teknisen johtajan virkaa hakeneet ja selosti haastatteluja ja hallituksen esitystä. Keskustelun kuluessa Hannaleena Huhtamäki esitti Juha Niemelän kannattamana, että hakua jatketaan laajennetulla haulla, ja useat valtuutetut kannattivat valintaa. Koska oli tehty hallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti nimenhuutoäänestystä. Hän esitti, että viranhaltijan tässä kokouksessa valitsemista kannattavat äänestävät ”jaa” ja hakuajan jatkamista kannattavat ”ei”. Valtuusto hyväksyi menettelyn. Koska äänestyksessä annettiin 16 jaa-ääntä ja 3 ei-ääntä (liite nro 2), puheenjohtaja totesi virkavalinnasta päätettävän tässä kokouksessa. Manu Friman esitti, että virkaan valitaan Jaakko Muotka ja mahdollisen kieltäytymisen varalle Jussi-Pekka Tammilehto. Silén ja Niemelä kannattivat esitystä. Kari Malila kannatti Tammilehdon valitsemista teknisen johtajan virkaan, ja Matti Myllykangas vaati vaalin toimittamista suljetuin lipuin. Puheenjohtaja ilmoitti, että esitysten perusteella tarvitaan kaksi vaalia: virkaan valittavasta ja sen jälkeen varalle valittavasta. Ääniä voidaan antaa kaikille pätevyysvaatimukset täyttäville hakijoille. Vaali toimitetaan suljetuin lipuin, ja pöytäkirjantarkastajat toimivat ääntenlaskijoina valtuuston työjärjestyksen mukaisesti. Valtuusto hyväksyi menettelyn. Teknisen johtajan vaalissa Tammilehto sai 13 ja Muotka 6 ääntä. Varalle valittavan vaalissa äänet jakautuivat seuraavasti. – Jaakko Muotka 11 – Martti Kerkelä 4 – Mika Setälä 3 – Jouni Hokkanen 1. Vaalitoimitusten jälkeen puheenjohtaja ilmoitti, että teknisen johtajan virkaan on valittu Jussi-Pekka Tammilehto ja varalle Jaakko Muotka. Valinta on ehdollinen, ja valinnan vahvistaminen ratkaistaan sen jälkeen kun terveydentilasta on esitetty selvitys. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkauksessa sovelletaan aluksi KVTES:n mukaista kokonaispalkkaa, ja kuukausipalkan määrä on 4 400 euroa. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 47 24.3.2015 22 § – asia 12 Määrärahan myöntäminen Rivitalo Tokan korjauskustannuksiin – Kunnanhallitus 18.3.2015, 100 § Rivitalo Tokan peruskorjauksen taloudellinen loppuselvitys järjestettiin 16.10.2014 ja tuolloin urakkasummasta pidätettiin 15 000 euroa seuraavia puutteita varten: – 10 000 euroa huoltokirjan laatimisesta – 3 500 euroa ikkunoiden suojapellityksen tuotevirheen korjaamisesta – 1 500 euroa töiden loppuunsaattamisesta 30.6.2015 mennessä. Maksuihin ei ole talousarviossa varauduttu, ja tekninen lautakunta päätti 5.2.2015 (dnro 31/10.2.) esittää 15 000 euron suuruisen investointimäärärahan myöntämistä. Viime vuodelle Rivitalo Tokan lopputöihin osoitettiin määrärahaa 501 000 euroa, ja toteutuma on noin 458 000 euroa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa noudatetaan talousarviota (kuntalain 65 §). Talousarvio ei sido valtuustoa itseään, joten se voi päättää mahdollisista muutoksista. Hallintosäännön 25. § edellyttää, että muutokset esitetään talousarviovuoden aikana; sen jälkeen muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksessa. Muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Ehdotus kunnanjohtaja Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se muuttaa talousarviota ja myöntää 15 000 euron suuruisen määrärahan Rivitalo Tokan peruskorjaustöitä varten. Päätös Hallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. ―― – Kunnanhallitus 24.3.2015, 22 § Päätös Valtuusto hyväksyi hallituksen ehdotuksen. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 24.3.2015 23 § – asia 13 Kiireellisten asioiden käsitteleminen Puheenjohtaja ilmoitti, ettei kiireellisiä asioita ollut käsiteltävänä. 48 Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 2/2015 49 24.3.2015 24 § – asia 14 Muiden asioiden käsitteleminen – Terveyskeskuskiinteistön kunto Terveyskeskuskiinteistön sisäilmatutkimus on valmistunut. Tutkimuksen tiivistelmästä on jaettu kopio hallituksen kokouksessa 18.3. ja muille valtuutetuille se toimitetaan esityslistan ohessa. Kokouksen alkuvaiheen järjestäytymispykälien jälkeen Arkkitehtisuunnittelu Hiilivirta Oy:n toimitusjohtaja ja pääsuunnittelija Taavi Hiilivirta ja PohjoisSuomen Betoni- ja Maalaboratorio Oy:n edustaja Jani Norvapalo selostivat mm. terveyskeskuskiinteistön rakennusaikaisia vaatimuksia, rakennuksen kuntoa, sisäilmatutkimusta ja erilaisia vaihtoehtoja maapohjan kuivattamiseen ja itse rakennuksen kunnostamiseen. Keskustelussa esitettiin arvioita kustannuksista ja myös uuden terveyskeskuksen rakentaminen oli esillä. Työterveyslääkäri Anne-Mari Ranne totesi, että henkilöstön terveys tulee ottaa huomioon ja tarvittaessa järjestää väistötiloja. Esittelyn ja keskustelun jälkeen valtuusto merkitsi tilanteen tiedoksi, ja kokous keskeytettiin noin puoleksi tunniksi. Muissa asioissa keskusteltiin mm. ilmanvaihtolaitteiden nuohousurakan kilpailuttamisesta ja maaperätutkimusten tekemisestä. Vedentulon selvittämiseksi Juha-Pekka Kangosjärvi peräsi maaperätutkimuksen tekemistä laajemmalta alueelta ja Manu Friman esitti tutkimuksen laajentamista valtatiehen saakka. – Terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta Myös Muonion-Enontekiön terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtajana toimiva valtuutettu Matti Myllykangas ilmoitti, ettei kuntayhtymään ole saatu johtavaa lääkäriä. Tilanteen parantamiseksi on tarkoitus neuvotella Enontekiön kunnan edustajien kanssa perussopimuksen tarkistamisesta. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Esityslista/ pöytäkirja 24.3.2015 25 § – asia 15 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja julisti kokouksen päättyneeksi. Valitusosoitus on liitteenä nro 3. 2/2015 50 Muonion kunta Kunnanvaltuusto Äänestyslista 24.3.2015 Liite nro 2 21 § – asia 11 Teknisen johtajan valitseminen Ehdotus valitaan kokouksessa = jaa jatketaan hakua = ei nimi jaa Manu Friman x Hannaleena Huhtamäki ei x Juha-Pekka Kangosjärvi x Anne-Mari Keimiöniemi x Raija Lehtimäki x Timo Liikavainio x Kari Malila x Annika Muotka x Jari Muotka x Matti Myllykangas x Juha Niemelä x Matias Ollila x Markku Rauhala x Pirkko Rauhala x Pentti Reponiemi x Sakari Silén x Juha Särkijärvi x Markku Vuollo x Kosti Hietala x Yhteensä 16 3 tyhjää poissa Muonion kunta Kunnanvaltuusto Valitusosoitus 1 (2) Kokouspäivämäärä Pykälä Liite 24.3.2015 21 3 Muutoksenhakukiellot Kiellon perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91. §:n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: pykälät 11–13, 23–25 Hallintolainkäyttölain 5. §:n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: pykälät ja valituskieltojen perusteet Valitusosoitus Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella: Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti ja faksi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus osoite postiosoite faksi sähköposti Isokatu 4, Oulu PL 189, 90101 Oulu 029 56 42841 [email protected] Kunnallisvalitus pykälät valitusaika 30 päivää 14–22 Hallintovalitus valitusaika pykälät Muut valitusviranomainen, osoite ja postiosoite, sähköposti, faksi pykälät valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivä ei oteta lukuun. Muonion kunta Kunnanvaltuusto Valitusosoitus 2 Valituskirjan sisältö ja toimittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava – päätös, johon haetaan muutosta – miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi – muutosvaatimuksen perusteet. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin hallintolain 12. §:ssä / hallintolainkäyttölain 21. §:ssä säädetään. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa viranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös nimi, osoite ja postiosoite Valitusasiakirjat on toimitettava nimi, osoite ja postiosoite pykälät 1) pykälät Lisätietoja Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua hallinto-oikeudessa 90 euroa. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle