Valinnaiskurssit 8.lk 2015-16

Transcription

Valinnaiskurssit 8.lk 2015-16
1
TERVAKOSKEN YHTEISKOULU
VALINNAISKURSSIT
2015-2016
8. -LUOKAN KURSSITARJOTIN
2
TIEDOKSI
´
Kahdeksannelle luokalle siirryttäessä tulee oppilaan opinto-ohjelmaan muutoksia.
Kaikille yhteisistä aineista jäävät pois kotitalous, kuvataide, käsityö ja musiikki. Uusina
oppiaineina tulevat valinnaiset oppiaineet.
Valinnaiskurssit on jaettu kahteen ryhmään:
Pitkät valinnaiskurssit
Pitkiä valinnaiskursseja opiskellaan sekä 8. että 9. –luokalla. Pitkiä valinnaisaineita
valitaan yhteensä 2. Pitkät valinnaiskurssit arvioidaan numeroin.
Lyhyet valinnaiskurssit
Lyhyet valinnaiskurssit valitaan 7. -luokalla vain kahdeksatta luokkaa varten. Lyhyitä
valinnaiskursseja valitaan kolme kappaletta. Lyhyet valinnaiskurssit arvioidaan
suoritettu/hylätty.
Valinnaiskursseja ei voi vaihtaa ilman erityisen painavaa syytä. Kurssien toteutuminen
edellyttää, että kurssin valitsee riittävä määrä oppilaita. Jokainen tekee varavalintoja,
jotka nekin on syytä harkita huolellisesti. Niitä joudutaan usein käyttämään varsinkin
lyhyiden valinnaisten kohdalla.
HUOM! Jotta mahdollisimman monelle tarjoutuu tilaisuus opiskella haluamiaan
valinnaisaineita, samaa ainetta ei välttämättä saa sekä lyhyeksi että pitkäksi
valinnaiseksi.
Valinnan perusteista:
 Valinnan lähtökohtana on kiinnostus kyseiseen aineeseen.
 Valitessaan kannattaa pohtia viittaavatko omat taipumukset käytännön aloille vai
teoreettisiin opintoihin.
 Valinta ei ole ehtona peruskoulun jälkeiseen koulutukseen.
 Valinnaisainenumeroilla voi olla vaikutusta jatko-opiskelun pääsypisteisiin.
 Valinta on jokaisen henkilökohtainen valinta.
Seuraavilla sivuilla esitellään Tervakosken yhteiskoulun valinnaiskurssiohjelma. Siihen
kannattaa tutustua huolellisesti ennen valintakortin täyttämistä. Valinnaisainevalinnat
tehdään korttiin, jonka oppilas ja hänen huoltajansa yhdessä allekirjoittavat.
Valinta on Sinun!
3
PITKÄT VALINNAISKURSSIT
valitaan 2 kpl 8. ja 9. -luokkaa varten
TIETOTEKNIIKKA
Tietotekniikan 8. luokan kursseilla oppilas tutustuu tietokoneen rakenteeseen ja hankkii
perusvalmiudet työskentelyyn tärkeimpien työvälineohjelmien kanssa. Lisäksi
tutustutaan mikrotietokoneeseen ilmaisuvälineenä (tekstinkäsittelyohjelmat, piirtoohjelmat, skannerin käyttö), harjoitellaan internetin ja sähköpostin hyötykäyttöä.
Yhdeksännen luokan kursseilla opiskellaan perusvalmiudet taulukkolaskentaohjelman
käytöstä ja taulukoiden ja graafien tekemisestä. Lisäksi perehdytään kuvankäsittelyyn.
Lopuksi laaditaan päättötyö, jossa opiskelija osoittaa valmiudet itsenäiseen
työskentelyyn sekä osaa tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja kuvankäsittelyohjelmien
yhteiskäytön. Tietotekniikan kurssien aikana voi myös suorittaa tietokoneen A-ajokortin.
Tietotekniikan A-ajokortin saamisen edellytyksenä on yhteensä 7 eri moduulin kokeiden
hyväksytysti suorittaminen, jonka jälkeen saa virallisen Tietoyhteiskunnan
kehittämiskeskus ry:n (TIEKE) tutkintotodistuksen.
KOTITALOUS
Kurssien tavoitteena on kehittää ruoka-aineiden käsittely- ja ruuanvalmistustaitoja sekä
kodin erilaisten arkipäivän toimintojen hallintaa. Lisäksi oppilas tutustuu suomalaiseen
sekä muiden maiden ruokakulttuureihin.
Kurssit sisältävät perusruuanvalmistusta, omien aterioiden suunnittelua ja toteutusta,
kodinhoitotöitä sekä erilaisia ruokavalioita. Lisäksi syvennetään kuluttajatietoutta ja
toteutetaan erilaisia juhlia/juhlaruokailuja kalenterivuoden mukaan. Kursseilla
tutustutaan kansalliseen ja kansainväliseen ruokaperinteeseen.
KUVATAIDE
8. luokan kurssin tavoitteina on pyrkiä tukemaan opiskelijan oman persoonallisen
käsialan löytymistä maalauksen ja piirtämisen alueella kehittämällä maalaus- ja
piirtämistaitoja. Myös valokuvausta sekä kolmiulotteisia savi- ja paperiveistostekniikoita
käytetään kuvallisen ilmaisun välineinä. Opiskelija tottuu hankkimaan tietoa
työskentelyään varten luonnoksin ja materiaalikokeiluin sekä omaksuu pitkäjänteisen
työskentelytavan ja harjaantuu itsearviointiin.
9. luokalla on tavoitteina pyrkiä laajentamaan opiskelijan materiaalituntemusta
maalauksen ja piirtämisen alueella sekä tuetaan oppilasta omien havaintojen, ajatusten
ja mielikuvien ilmaisuun myös valokuvan, videon, digitaalisen kuvankäsittelyn, grafiikan
ja kolmiulotteisten työtapojen avulla. Oppilasta ohjataan myös taidekuvien rakenteen ja
sisällön tutkimiseen sekä ympäristösuunnitteluun. Opiskelija harjaantuu oman työn
suunnitteluun valitsemalla osan kurssinsa tekniikoista ja sisällöistä itse.
4
MUSIIKKI
Musiikin 8. luokan kursseilla opetellaan soittoa seuraavilla soittimilla: sähkökitara,
sähköbasso, rummut, kosketinsoittimet/syntetisaattori ja percussiot. Lisäksi lauletaan ja
käydään läpi helpohkoa musiikinteoriaa sekä tutustutaan mm. pop-musiikkiin ja
elokuvamusiikkiin kuuntelutehtävien avulla.
9. luokan kursseilla opetellaan uusia kappaleita ja niihin sisältyviä ilmaisukeinoja.
Lisäksi syvennetään aikaisemmin opittuja taitoja.
RANSKA
Kurssien tavoitteena on oppia selviytymään ranskan kielellä jokapäiväisissä tilanteissa
ja oppia viestinnän kannalta keskeisiä rakenteita ja ilmaisuja. Lisäksi perehdytään
Ranskaan maana sekä ranskalaiseen kulttuuriin.
SAKSA
Kursseilla harjoitellaan arkielämän perusviestintää saksan kielellä ja opetellaan uuden
kulttuurin, ihmisten, olojen ja tapojen kohtaamista. Lisäksi opitaan asioimistilanteissa
tarvittavaa keskeistä sanastoa, sanontoja ja rakenteita.
Здравствуйте! Venäjän kieli ja kulttuuri
Venäjän kielessä tavoitteena ovat kirjalliset ja suulliset perustaidot. Perustana venäjän
opiskelussa on kyrillisten kirjainten oppiminen. Ääntämisen harjoittelulla on myös
keskeinen asema. Totutellaan myös ymmärtämään venäläistä puhetta sekä tuottamaan
itsekin tekstiä.
Kielen oppiminen ei ole yksistään itsetarkoitus, vaan sen lisäksi opitaan tuntemaan
venäläistä kulttuuria ja tapoja.
TEKNINEN TYÖ
Jatkava tekninen työ on tarkoitettu oppilaalle, joka on opiskellut teknistä työtä 7.
luokalla.
TEKNINEN TYÖ Puuteknologia
Oppilas syventää tietojaan ja taitojaan neljällä kurssilla, joista kaksi on kahdeksannella
luokalla ja yhdeksännellä luokalla. Kurssilla pääpaino on puuntyöstössä ja koneiden
käytössä (oiko-/tasohöylä, pyörösaha, vannesaha, sorvi). Kurssilla oppilas suunnittelee
ja valmistaa itse omat työnsä. Teknisen työn pitkävalinnainen, jolla kerrataan 7.lk
opittuja työstökoneiden käyttöä ja turvallisuutta sekä kehitetään työskentelytaitoja.
Kursseilla on mahdollisuus muihin aihepiireihin, eli metalliteknologiaan ja
elektroniikkaan. Työt voivat jakaantua useiden eri aihepiirien alueille. Oppilas ottaa
vastuuta omasta työskentelystä ja oppimisestaan. Esineen ja sen työprosessin
suunnittelussa sekä toteutuksessa oppilaalle annetaan vapautta ja rohkaistaan uusissa
yhteyksissä soveltamaan aiemmin opittua. Kurssit arvioidaan numerolla, jossa otetaan
huomioon mm. työturvallisuus, oppilaan aktiivisuus ja tuntityöskentely.
5
TEKNINEN TYÖ Metalliteknologia
Oppilas syventää tietojaan ja taitojaan neljällä kurssilla, joista kaksi on kahdeksannella
luokalla ja yhdeksännellä luokalla. Kurssilla pääpaino on metallityöskentelyssä ja
koneiden käytössä. Kurssilla oppilas suunnittelee ja valmistaa itse omat työnsä.
Teknisen työn pitkävalinnainen, jolla kerrataan 7.lk opittuja työstökoneiden käyttöä ja
turvallisuutta sekä kehitetään työskentelytaitoja. Kursseilla on mahdollisuus muihin
aihepiireihin, eli puuteknologiaan ja elektroniikkaan. Työt voivat jakaantua useiden eri
aihepiirien alueille. Oppilas ottaa vastuuta omasta työskentelystä ja oppimisestaan.
Esineen ja sen työprosessin suunnittelussa sekä toteutuksessa oppilaalle annetaan
vapautta ja rohkaistaan uusissa yhteyksissä soveltamaan aiemmin opittua. Kurssit
arvioidaan numerolla, jossa otetaan huomioon mm. työturvallisuus, oppilaan aktiivisuus
ja tuntityöskentely.
TEKSTIILITYÖ
- ompelua itselle esim. vaatteita tai muuta
- tutustumista eri käsityötekniikoihin
- mahdollisuus valmistaa joululahjoja
- tilkkutöiden ja lastenvaatteiden ompelua
- tekstiilien valmistusta itselle tai omaan huoneeseen
esim. kangaspuilla kutoen
- ongelmanratkaisukyky ja luova-ajattelu kehittyvät
mm. pehmoleluja tehdessä
-aineessa ei ole teoriakokeita
- tekemällä itse opitaan arkielämän taitoja sekä
arvostamaan omaa ja toisen työtä
LIIKUNTA
Tavoitteena on perinteisten koululajien tietojen ja taitojen syventäminen, mahdollisuus
tutustua uusiin liikuntalajeihin sekä harjaannuttaa omia liikuntataitojaan ja kuntoaan
monipuolisesti. Oppilas kokee yhdessä toimimisen iloa sekä pelaa ja toimii reilun pelin
periaatteiden mukaisesti.
Kurssi toteutetaan vaihtelevasti sisä- ja ulkoliikuntalajeja vaihdellen ottaen huomioon
vuodenajat ja oppilasryhmän toiveet. Mahdollisuuksien mukaan osa tunneista voidaan
käyttää erikoislajeihin tutustumiseen.
6
LYHYET VALINNAISKURSSIT
valitaan 3kpl 8. -luokkaa varten
ENGLANTI
Tehosta tietojasi - tukikurssi
Tökkiikö enkku? Nyt on mahdollista kerrata englannin keskeisiä rakenteita ja harjoitella
niin suullista, kuultua kuin kirjallista osaamistasi. Kurssilla kirjoitetaan pienimuotoisia
tarinoita ja juttuja, kortteja, kirjeitä ja harjoitellaan myös netissä. Lisäksi hyödynnetään
englanninkielistä musiikkia, videoita ja tehdään myös itse mahdollisesti pienimuotoisesti
omia videoita ja projekteja.
English is FUN! - englannin projektikurssi
Onko enkku lempiaineesi ja haluaisit syventää tietojasi ja taitojasi? Jos vastasit kyllä,
kannattaa valita englannin projektikurssi. Tällä kurssilla voit syventyä vaikka
lempibändiisi ja tehdä siitä esittelyn englanniksi. Pääset myös toimittamaan e-lehteä,
kirjoittamaan blogia ja tekemään hassun hauskoja videoita! Kuinka voisitkaan jättää
tämän kurssin väliin?!
ÄIDINKIELI
Koulun verkkolehti
Koulumme ensimmäisen verkkolehden kehittäminen, suunnittelu ja tuottaminen
innokkaiden nuorten näkökulmasta. Kurssi sopii kaikille kirjoittamisesta, kuvaamisesta,
haastattelemisesta, ja graafisesta suunnittelusta kiinnostuneille.
Namupalat äidinkielestä
Kurssilla tehdään asioita, joille varsinaisilla oppitunneilla ei riitä kylliksi aikaa:
- tarinoiden ja erilaisten tekstien lukemista ja kirjoittamista
- esiintymistä ja leikkimistä eli erilaisia draamaharjoituksia
- erilaisiin medioihin tutustumista
- mahdollisuuksien mukaan retkiä/ vierailijoita
Ryhmän kanssa sovitaan yhdessä kurssin sisällöstä.
OPPILAANOHJAUS
Tukioppilaskurssi
Kurssin tavoitteena on, että kurssilaiset perehtyvät tukioppilastoimintaan ja saavat
toiminnassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Kurssin teemoina ovat ryhmäytyminen,
tukioppilasidentiteetin löytäminen, sosiaalisten taitojen opettelu sekä toiminnan
suunnittelu ja toteutus.
Vertaissovittelijakurssi
Tavoitteena on perehtyä vertaissovittelutoimintaan ja kurssin jälkeen oppilaat voivat
toimia koulumme vertaissovittelijoina. Vertaissovittelijat sovittelevat oppilaiden välisiä
ristiriitatilanteita, joissa toinen osapuoli on pahoittanut mielensä.
7
KUVATAIDE
Paremmaksi piirtäjäksi
Kurssin tavoitteena on parantaa oppilaiden piirtämistaitoa käsivarapiirtämisessä ja
kuvallisessa ilmaisussa. Kurssilla harjoitellaan erilaisia piirustusmenetelmiä ja
–tekniikoita.
LIIKUNTA/POJAT
Salibandyn ABC
Tavoitteena on salibandyn tekniikan oppiminen sekä joukkuepelin kehittäminen.
Kurssilla harjoitellaan tekniikkaa, pelistrategiaa ja erikoistilannepelaamista.
LIIKUNTA/TYTÖT
Harrastusliikunta
Tavoitteena on tuttujen aihealueiden syventäminen ja uusiin lajeihin tutustuminen.
Sisältö suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa, valitaan yhdessä lajit, joita halutaan
syventää ja lajit, joihin halutaan tutustua.
Musiikkiliikunta
Kurssin sisältö koostuu erilaisista aerobisista liikuntamuodoista sekä tansseista.
Tavoitteena on eri tanssien oppiminen ja rytmitajun kehittäminen sekä ryhmissä
erilaisten tanssikoreografioiden suunnitteleminen ja toteuttaminen. Sisältö suunnitellaan
tarkemmin yhdessä oppilaiden kanssa.
TEKNINEN TYÖ
Vasta-alkaja/ teknistä työtä tytöille
Kurssi tarkoitettu oppilaille ketkä ei ole aiemmin olleet teknisessä työssä, mutta haluaisivat
tutustua tekniseen käsityöhön. Ei vaadi aiempaa osaamista. Opetellaan työvälineiden ja
koneiden käyttöä. Valmistetaan helppoja töitä, joiden aihepiirit ovat metalli- ja
puuteknologiassa.
Elektroniikkakurssi
Kurssin tavoitteena oppia elektroniikka rakentelua ja kerrata/syventää aiemmin opittuja
taitoja. Kurssilla perehdytään peruskomponenttien toimintaan, piirilevyn suunnitteluun ja
valmistamiseen.
Tutustutaan mikrokontrollerijärjestelmiin. Valmistetaan helppoja elektronisia laitteita.
Pixacekurssi
Kurssin tutustutaan mikrokontrollerijärjestelmään. Opetellaan ohjelmointia ja elektroniikka
suunnittelua. PICAXE-järjestelmän avulla oppilaiden on mahdollista rakentaa toimivia
järjestelmiä kokonaan omien ideoiden pohjalta.
Perinnekäsityökurssi
Valmistetaan perinteisiä koriste- ja käyttöesineitä oman suunnittelun pohjalta
käsityövälineillä. Kurssin aihepiirit on puuteknologia, suunnittelu ja muotoilu.
8
Polkupyöräkurssi
Korjataan ja huolletaan sekä ”tuunataan” polkupyöriä. Oppilas oppii huoltamaan ja
korjaamaan oman polkupyöränsä. Mahdollisuus rakentaa tuning- polkupyörä. Kurssin
aihepiiri painottuu metalliteknologiaan.
Kalavälinekurssi
Kurssilla valmistetaan erilaisia kalastusvälineitä kuten vaappuja, lusikkauistimia ja pilkkejä.
Selvitetään mahdollisuutta järjestää kurssiin liittyvä kalastus retki(maksullinen). Kurssin
aihepiiri painottuu metalliteknologiaan.
Korukurssi
Kurssilla valmistetaan itse erilaisia koruja, korvakoruista sormukseen. Opetellaan erilaisia
tapoja valmistaa koruja. Soveltuu kaikille. Ei käytetä koneita. Ei vaadi aiempaa osaamista.
Kurssin aihepiirin painottuu metalliteknologia.
Intarsiakurssi
Kurssilla opetellaan eri intarsia tekniikoita. Intarsiaa on käytetty esim shakkilaudoissa. Ei
vaadi aiempaa osaamista. Soveltuu kaikille, ei käytetä koneita. Valmistetaan pieni
muotoisia esineitä tai voi tuoda oman esineen mihin haluaa tehdä intarsia koristelun.
Teknologiakurssi
Kurssilla tutustutaan teknologiaan: historiaan, suunnitteluprosessiin, tulevan teknologiaan
ja riskeihin. Kurssilla ratkotaan erilaisia ongelmia, tutustutaan niihin, mietitään erilaisten
vaihtoehtojen kokeilua, tehdään suunnittelua sekä mallien/prototyypin rakentamista.
Kierrätä kannettavasi
Annetaan
vanhalle
kannettavalle
uusi
funktio,
muutetaan
digitaaliseksi
valokuvakehykseksi. Oppilas tarvitsee oman kannettavan, koululla ei ole kannettavia.
TEKSTIILITYÖ
"Rättikässää" pojille ja tytöillekin
-kurssi on tarkoitettu oppilaille jotka eivät ole aiemmin opiskelleet tekstiilityötä
-valmistetaan pieniä ja helppoja käsitöitä esim. joululahjoiksi
Tekstiilityö
-kurssilla tutustutaan eri käsityötapoihin
-valmistetaan pieniä käsitöitä esim. joululahjoiksi
TIETOTEKNIIKKA
Tietokone työvälineenä
Kurssilla oppilas tutustuu tietokoneen peruskäyttöön ja saa valmiudet työskennellä
tärkeimpien työvälineohjelmien kanssa. Tavoitteena on saada alkuvalmiudet
itsenäiseen työskentelyyn tietokoneen ja tavallisimpien oheislaitteiden kanssa. Myös
tämän kurssin jälkeen voi jatkaa opintoja yhdeksännellä luokalla AT5 ja AT6 kursseilla.
Tietokone ilmaisuvälineenä
Kurssilla oppilas tutustuu tietokoneen kuvankäsittelyohjelman peruskäyttöön ja saa
valmiudet työstää valokuvia tilanteeseen ja ohjelmaan sopiviksi. Oppilas saa
alkuvalmiudet itsenäiseen työskentelyyn tietokoneen, digikameran ja skannerin kanssa.
Kurssi sisältää tekstinkäsittely-, esitysgrafiikka- ja kuvakäsittelyohjelmien käyttöä.
9
Ohjelmointi kurssi
Tutustutaan ohjelmointiin ja ohjelmointikielen käyttöön. Harjoitellaan ohjelmoinnin
alkeita. Kurssin aikana oppilas oppii tietämään ohjelmoinnissa käytettävää sanastoa ja
tekemään itse pieniä ohjelmointi komentorivejä.
Office kurssi
Tutustutaan Office-ohjelmien käyttöön (Word, Excel, Powerpoint). Opetellaan toimistoohjelmien peruskäyttö. Opetellaan sähköpostin käyttöä sekä liitetiedostojen
lähettämistä.
Kuvankäsittely kurssi
Opetellaan valokuvauksen taitoja, selvitetään miten kamera toimii. Opetellaan erilaisia
kuvaustapoja (henkilö, liikkuva, luonto, maisema). Muokataan itse otettuja valokuvia,
opetellaan käyttämään ilmaisohjelmia kuvankäsittelyssä.
Animaatio kurssi
Opetellaan ja tutustaan animaatioiden piirtämiseen tietokoneella. Opetellaan tekemään
lyhyiden animaatio videoiden tekemistä.
KOTITALOUS
Leipurit keittiössä
Kurssilla lisätään leivonta- ja kodinhoitotaitoja. Oppilas näkee kotileivonnan merkityksen
ja taloudellisuuden ja oppii valmistamaan nopeita ja hyviä arki- ja juhlaleivonnaisia.
Opetuskertoja voidaan suunnitella oppilaiden kiinnostuksen mukaan
MUSIIKKI
Bändisoittokurssi
Kurssi on musisointia bändisoittimilla: sähkökitara, sähköbasso, rummut, syntikka
(mikrofonilaulua). Kurssille osallistuvalta odotetaan jonkin soittimen perustaidot.
MAANTIEDE
Vaelluskurssi
Luonnontieteiden lyhytvalinnaiskurssi on erikoiskurssi, jossa osa opiskelusta tapahtuu
yön yli kestävällä vaelluksella Evon retkeilyalueella. Kurssilla suunnitellaan vaellukselle
sopiva ruokahuolto, harjoitellaan rinkan ja repun oikeaoppista pakkaamista ja ulkoiluun
sopivien varusteiden valitsemista. Olennaisena osana on myös ympäristöä säästävän
retkeilyn opettelu, sekä suomalaiseen luontoon ja jokamiehen oikeuksiin tutustuminen.
Vaelluksen jälkeen koululle kootaan aiheesta pienimuotoinen näyttely.
Kurssin hinta on noin 30 €. Osallistuminen edellyttää kohtuullista kuntoa sekä omia
retkeilyvarusteita. Osallistujien määrä on rajattu. Evolla tapahtuva vaellus järjestetään
toukokuussa 2016, muu osa kurssia suoritetaan syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana.
Kurssiaikataulu ilmoitetaan mukaan valituille ensi syksynä.