Yritysten tutkimus ja kehittäminen 2014

Transcription

Yritysten tutkimus ja kehittäminen 2014
25.3.2015
TK-41-490-15
Linkki kyselyyn:
www.tilastokeskus.fi/keruu/yrtk/
Tunnus:
Salasana:
Yritys:
Yritystunnus:
Yritysten tutkimus ja kehittäminen 2014
Kysyttävät tiedot
Yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintakyselyssä kerätään tietoja mm. tutkimus- ja kehittämistoiminnan
(t&k) menoista ja niiden rahoituksesta, tutkimushenkilöstöstä ja -työvuosista.
Kysely toteutetaan kaikissa EU-maissa.
Keneltä tietoja kysytään
Kyselyn kohteena ovat kaikilta toimialoilta tutkimus- ja kehittämistoimintaa edellisissä kyselyissä
ilmoittaneet, Tekesiltä ja Sitralta tuotekehitystukea saaneet yritykset, kaikki yli 100 henkilön yritykset sekä
otos 10-99 henkilön yrityksistä. Kaikkiaan kyselyssä on mukana noin 6 100 yritystä.
Mihin tietoja käytetään
Tietoja käytetään tutkimukseen sekä tuote- ja prosessikehittämiseen käytettyjen resurssien kehityksen
seurantaan ja analysointiin julkishallinnossa, järjestöissä, tutkimuslaitoksissa ja elinkeinoelämässä sekä
Suomessa että ulkomailla, varsinkin EU-maissa.
Vastausohjeet
 Pyydämme vastaamaan sähköisellä lomakkeella. Kyselyn internetosoite ja yrityksenne
kirjautumistunnukset ovat tämän saatekirjeen oikeassa yläkulmassa.
 Internetosoitteesta voi tulostaa myös paperilomakkeen.
 Jos yrityksellänne ei ollut t&k-toimintaa vuonna 2014, ilmoittakaa siitä joko vastaamalla tai
ottamalla yhteyttä Tilastokeskukseen.
Pyydämme vastaustanne viimeistään 28.4.2015 mennessä.
Yhteystiedot
Maritta Koivu
Ossi Tikkanen
Sähköposti
puh. 029 551 3217
puh. 029 551 2682
[email protected]
Luottamuksellisuus
Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004, muut. 361/2013).
Tietojen käsittelystä ja tiedonantovelvollisuudesta kerrotaan laajemmin kirjeen kääntöpuolella.
Kiitämme yhteistyöstänne!
Jari Tarkoma
Tilastojohtaja
Postiosoite:
00022 TILASTOKESKUS
Käyntiosoite:
Työpajankatu 13, 00580 Helsinki
Tilastokeskuksen Y-tunnus:
0245491-1
Puh. 029 551 1000
Faksi 029 551 2750
www.tilastokeskus.fi
Lisätietoja tiedonantovelvollisuudesta ja tietojen käsittelystä
Tiedonantovelvollisuus
Tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolain (280/2004, muut. 361/2013) 14 ja 15 §:ään. Elinkeinonharjoittajat
ovat velvollisia antamaan salassapitosäännösten estämättä tilastojen laatimisen kannalta välttämättömät tiedot
Tilastokeskukselle. Tilastolain 21 §:n mukaan Tilastokeskuksella on oikeus saada tiedot maksutta.
Tiedonantajilla on oikeus tilastolain 8 §:n nojalla hakea vapautusta tiedonantovelvollisuudesta kokonaan tai
osittain, jos tietojen antamisesta aiheutuu tiedonantajalle kohtuutonta haittaa, eikä vapauttaminen oleellisesti
vaikeuta tilaston laatimista eikä tilastojen luotettavuus ja käytettävyys olennaisesti heikkene. Kohtuuton haitta
tarkoittaa tiedonantajan poikkeavaa asemaa suhteessa muihin tiedonantajiin.
Vapautusta on haettava kirjallisesti. Hakemus on osoitettava Tilastokeskuksen kirjaamoon. Osoite:
Tilastokeskus, Kirjaamo, 00022 Tilastokeskus.
Luottamuksellisuus ja julkisuus
Tilastokeskus käyttää tietoja tilastojen laatimiseen. Tilastotarkoituksiin kerättävät tiedot ovat viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, 24 §, 1 mom., kohta 16) mukaan salassapidettäviä. Tilastokeskus voi tilastolain (280/2004, muut. 361/2013) 13 §:n mukaan luovuttaa tietoja myös tieteellisiä
tutkimuksia ja tilastollisia selvityksiä varten ilman suoran tunnistamisen mahdollistavia tietoja sekä tietoja
tunnistetietoineen toiselle Suomen tilastoviranomaiselle sen toimialaan kuuluvien tilastojen laatimista varten.
Tilastokeskuksen lisäksi tilastoviranomaisia ovat Maa- ja metsätalousministeriön Luonnonvarakeskus (Luke),
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Tulli. Tietoja tunnistetietoineen voidaan luovuttaa myös Euroopan
parlamentin ja neuvoston yritysrekisteriä koskevan asetuksen mukaan Eurostatin ylläpitämään monikansallisia
yrityksiä koskevaan EuroGroups-rekisteriin (EY N:o 177/2008 artikla 11) ja EU:n tilastolain (EY N:o
223/2009 artikla 21) mukaisesti tilastovirastojen väliseen yhteistyöhön.
Tiedot on suojattu asiattomalta käytöltä Tilastokeskuksen antamien tietosuojamääräysten mukaisesti. Tilastolaki kieltää tilastotarkoituksiin kerättyjen tietojen käytön tutkinnassa, valvonnassa, oikeudenkäynnissä,
hallinnollisessa päätöksenteossa tai yritystä koskevassa asian käsittelyssä.
Tilastolain 12 §:n mukaan valtion ja kunnallisten viranomaisten toimintaa ja julkisten palvelujen tuottamista
kuvaavat muun lainsäädännön mukaan julkiset tiedot ovat julkisia myös tilastotietoina. Henkilöitä koskevat
tiedot ovat luottamuksellisia, ja niitä käytetään vain tilastollisiin tarkoituksiin.
Yritysten yksikkötason tietoja Tilastokeskuksessa voivat käsitellä vain ne henkilöt, joiden tehtävien hoitaminen edellyttää ko. tietojen käyttöä.
Tietojen säilytysajat
Lomakkeita säilytetään kaksi vuotta. Toimitetuista tiedoista muodostetut tietoaineistot arkistoidaan toistaiseksi.
Tiedonkeruusta
Euroopan Unionin asetukset edellyttävät osaltaan kyseessä olevien tietojen keruuta (Euroopan parlamentin ja
neuvoston päätös N:o 1608/2003/EY ja EU:n tiede- ja teknologiatilastoja koskeva Komission asetus N:o
995/2012).
Tiedonkeruupalvelu yrityksille
Tilastokeskus tarjoaa yrityksille palvelua, josta voi tarkistaa, missä Tilastokeskuksen tiedonkeruissa yritys on
tai on ollut mukana. Palvelun avulla halutaan helpottaa yritysten valmistautumista ja vastaamista
tiedonkeruisiin. Palveluun voi tilata käyttäjätunnukset sähköpostiosoitteesta
[email protected]
Lisätietoja palvelusta saa osoitteesta www.tilastokeskus.fi/keruu/yrityksille.html.