MAL-hankeohjelma sekä mahdolliset kasvukeskusteemahankkeet

Transcription

MAL-hankeohjelma sekä mahdolliset kasvukeskusteemahankkeet
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmä MAL‐hankeohjelma sekä mahdolliset kasvukeskusteemahankkeet Turun kaupunkiseudun nykyinen MAL‐hankeohjelma 2012‐2015 - MAL‐aiesopimusmenettelyn edistämiseksi valtio rahoittaa MAL‐hankerahoituksen kautta pieniä kustannustehokkaita joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä ja liikenneturvallisuutta edistäviä hankkeita vuosina 2014 ja 2015. - Valtion rahoitusosuus tulee perusväylänpidon rahoituksesta, mitä ei nykysäädösten mukaan voi kohdentaa katuverkon hankkeisiin vaan ainoastaan valtion maanteille tai rataverkolle. - Turun seudulla valtion rahoitus hankeohjelman toteuttamiseen on 5 miljoonaa euroa. Sen ehtona on kuntien vastaavan suuruinen rahoitus hanke‐
pakettiin. Yhteensä koko hankepaketin rahoitus on 10 miljoonaa euroa. - Turun seudulla hankepaketti ja sen rahoitusjako päätettiin toteuttaa siten, että kaikki ohjelman hankkeet ovat maantie‐ tai rataverkolle sijoittuvia kohteita ja että kunkin hankkeen tai kunnan alueella toteutettujen hankkeiden kustannukset jaetaan suunnilleen tasan valtion ja ko. kunnan kesken. Lisäksi valmistelussa päädyttiin siihen, että kaikkien kuntien alueelle osoitettiin jokin hanke. - Ohjelmassa on 18 hanketta, joista kahden toteuttamisesta on luovuttu (Tarvasjoen pienet liikenneturvallisuuskohteet ja maantien 2340 jalankulku‐ ja pyörätie välillä Tammisilta‐Paimio). Mahdollisen uuden MAL‐hankeohjelman rahoitus‐ ja priorisointiperiaatteiden muutostarpeet -
-
Nykyinen tapa, jossa koko MAL‐paketti koostuu vain maantie‐ ja ratakohteista ja kaikissa kustannukset jaetaan puoliksi kuntien ja valtion välillä, joh‐
taa kuntien rahojen ohjautumiseen maantiehankkeisiin. Erityisesti suurempien kuntien kohdalla se ohjaa rahoitusta kohteisiin, joiden kustannuste‐
hokkuus sekä jalankulun, pyöräilyn, joukkoliikenteen että liikenneturvallisuuden kannalta voi olla huonompi kuin kaupunkien omien katuhankkei‐
den. Rahoituksen vaikuttavuutta heikentää myös valtion rahan jakaminen kuntien kesken ”jokaiselle jotain”‐periaatteella. Uuden MAL‐hankeohjelman valinta‐ ja rahoitusjakoperiaatteet on tarpeen sopia toisin esimerkiksi seuraavilla periaatteilla: o Lähtökohtana on 50/50 % rahoitusjakovaatimus koko hankeohjelmalle sekä se, että ohjelma ja siihen kuuluvat hankepaketit voivat sisältää myös sekä valtion kokonaan rahoittamia kohteita että samaan kokonaisuuteen kuuluvia kuntien kokonaan rahoittamia katuverkon kohteita. o Valtion hankkeiden rahoitusjakoperiaatteet sovitaan ja kirjataan hanketyyppikohtaisesti –lähtökohtana muutoinkin noudatettavat periaat‐
teet mm. jalankulku‐ ja pyöräteiden rakentamisessa tai liittymien parantamisessa – tai rahoitusjaosta sovitaan hankekohtaisesti erikseen. o Jotta valtion rahoitus kohdistuisi seudulle mahdollisimman tehokkaasti, ohjelmaan tulisi valita (kunkin hanketyypin sisällä) vaikutuksiltaan parhaat kohteet kuntarajoista riippumatta. Tämä edellyttää niiden priorisointia riittävän yhtenäisillä perusteilla. Kuntien rahoitus kohdistuu luonnollisesti niiden omalle alueelle sijoittuviin kohteisiin. o MAL‐hankeohjelmaan valittavien hankkeiden ja hankekokonaisuuksien tulee olla Turun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman linjausten ja priorisointien mukaisia. 1 Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo MAL‐hankeohjelman laatiminen vuosille 2016‐2019 Valtion MAL‐rahoituksen jatkosta ja tulevasta suuruudesta ei ole päätöksiä. Alustavana lähtökohtana voidaan pitää ehdoiltaan nykyisenkaltaisen rahoituk‐
sen jatkoa ja optimistista 2,5 miljoonan euron vuosirahoitusta (10 M€ koko hallituskaudelle). Neljän vuoden ohjelman kokonaisrahoitus valtio ja kunnat yh‐
teenlaskien olisi näin 20 M€. MAL‐rahoitusta varten luodaan jatkuvasti ylläpidettävä ja täydentyvä suunnittelua ja toteutusta palveleva hankeohjelma. Hankkeet jaetaan kahteen osaan: a) Vuosina 2016‐2019 toteutettavat kohteet o alkuvuosille 2016‐2017 tarvitaan jo nyt suunnittelussa olevia tai muutoin pian toteutettavissa olevia toimia (esim. Uudenmaantie/katu, pysäkki‐
en / pp‐pysäköinnin parantamiskohteita ym.), samalla on valittava ja käynnistettävä jatkosuunnitteluun vuosien 2018‐2019 kohteista tai koko‐
naisuuksista (esim. seuraavat runkopyöräily/bussireitit, uudet pikapyöräreitit ym.) b) Pitemmän aikavälillä toteutettavat kohteet, joiden suunnitteluvalmiutta edistetään ja joita nostetaan jatkossa toteuttamislistalle. Keskeisinä perusteina MAL‐hankeohjelman laadinnassa ovat Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 linjaukset, prio‐
risoinnit ja toimenpideohjelmat. Rahoitus suunnataan seudun MAL‐aiesopimuksen mukaisesti ensisijaisesti kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen edellytyk‐
siä sekä liikenneturvallisuutta parantaviin toimiin. Lisäksi valmistelussa varaudutaan mahdolliseen valtion teemarahoitukseen, jolla voidaan toteuttaa rakennemallin mukaisen tiivistyvän maankäytön toteut‐
tamista tukevia, alueiden saavutettavuutta ja liikenneverkon toimivuutta parantavia tai liikenteen haittoja vähentäviä hankkeita. Niihin voi kuulua MAL‐
ohjelmasta poimittujen kokonaisuuksien lisäksi myös esimerkiksi kaupunkiseudun sisäisten pääväylien toimivuuden parantamishankkeita ja meluntorjuntaa. MAL‐hankkeiden arviointi‐ ja priorisointikriteerit Hankeohjelman ja hankkeiden priorisoinnin lähtöaineistona ovat liikennejärjestelmäsuunnitelman lisäksi eri osapuolten laatimat suunnitelmat, tarveselvi‐
tykset ja toimenpidekorit niissä tehtyine priorisointeineen. Tarvittaessa erityyppisille toimenpiteille sovitaan ja etsitään valmistelua palvelevia arviointi‐ ja priorisointikriteerejä, joihin pohjautuen suunnittelu‐ ja toteutuskohteiden valinta tehdään. Kohteiden valinta MAL‐hankeohjelmaan edellyttää seuraavien reunaehtojen toteutumista: - Hanke/hankekokonaisuus toteuttaa Turun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman tavoitteita ja linjauksia sekä toimenpideohjelman priorisointeja - Hanke/hankekokonaisuus parantaa kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen edellytyksiä ja liikenneturvallisuutta - Hankkeen/hankekokonaisuuden vaikutukset ovat kustannuksiin nähden tehokkaita - Hanke/hankekokonaisuus on priorisoitu tärkeäksi taustasuunnitelmissa ja ‐ohjelmissa - Hanke/hankekokonaisuudella on merkitystä seudullisen kokonaisuuden kannalta - Suunnitteluvalmius mahdollistaa hankkeen jatkosuunnittelun ja toteuttamisen ohjelmointikaudella 2 Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo MAL‐ohjelman hanketyypit ja niiden arviointi‐ ja priorisointikriteerit toimenpidekokonaisuuksittain Viihtyisä ja vetovoimainen jalankulku‐ ja pyöräilykaupunki Pyöräilyn pääreittien laatutason, turvallisuuden ja houkuttelevuuden parantaminen  Turun kaupunkiseudun pyöräilyn pääverkon ja laatukäytävien kehittämissuunnitelman mukainen kohde  sisältyy kehittämissuunnitelman mukaiseen seudulliseen pääpyöräilyverkkoon  tukee rakennemallin mukaista maankäytön kehittämistä ja sovittua vaiheistamista  priorisointikriteereinä yhteyden palvelema asukasmäärä ja potentiaalinen käyttäjämäärä sekä toteutettavuus ja kustannukset Pikapyöräteiden rakentaminen  Turun kaupunkiseudun pyöräilyn pääverkon ja laatukäytävien kehittämissuunnitelman mukainen kohde  sisältyy kehittämissuunnitelman mukaiseen seudulliseen pääpyöräilyverkkoon  tukee rakennemallin mukaista maankäytön kehittämistä ja sovittua vaiheistamista  priorisointikriteereinä yhteyden palvelema asukasmäärä ja potentiaalinen käyttäjämäärä sekä toteutettavuus ja kustannukset Jalankulku‐ ja pyöräilyverkon puuttuvien osuuksien rakentaminen ja tienylitysten turvaaminen  sisältyy kehittämissuunnitelman mukaiseen seudulliseen pääpyöräilyverkkoon  on kaupunki/taajamakeskustan jalankulun tai pyöräilyn pääverkon osa  tukee rakennemallin mukaista maankäytön kehittämistä ja sovittua vaiheistamista  priorisointikriteereinä potentiaalinen käyttäjämäärä ja liikenneturvallisuus (maantiehankkeiden kohdalla lähtökohtana on ELY‐keskuksen hankekorin mukainen priorisointi‐indeksi: jkp‐laskentojen käyttäjämäärä kertaa tien vaarallisuutta kuvaava Koululiitu‐riskiluku) sekä toteuttamiskustannukset Muut jalankulun ja pyöräilyn kehittämistoimet  liikennejärjestelmäsuunnitelman tai pyöräilyn pääverkon ja laatukäytävien kehittämissuunnitelman mukainen toimenpide  toimenpiteellä on seudullista merkitystä tai kyse on laaja‐alaisesti koko seutua palvelevasta toimenpiteestä 3 Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Palveleva joukkoliikennekaupunki 







liikennejärjestelmäsuunnitelman mukainen toimenpide tukee rakennemallin mukaista maankäytön kehittämistä ja sovittua vaiheistamista kohdistuu joukkoliikenteen runko‐ ja päälinjoille ja tiiviin maankäytön alueille nopeuttaa matkoja, tehostaa liikennöintiä, lisää liikenteen täsmällisyyttä parantaa matkustajien olosuhteita ja joukkoliikenteen houkuttelevuutta parantaa ja sujuvoittaa matkaketjuja joukkoliikenteen sisällä tai joukkoliikenteen ja muiden kulkutapojen välillä parantaa matkustajainformaatiota ja helpottaa joukkoliikenteen käyttöä priorisointikriteereinä matkustajien/hyötyjien ja joukkoliikenneyhteyksien määrä sekä toteuttamiskustannukset Turvallista liikkumista (liikenneturvallisuus, taajamatiekohteet) 



liikennejärjestelmäsuunnitelman tai Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelman mukainen toimenpide liikenneonnettomuuksien kasautumiskohde liittymien osalta lisäperusteena toimivuusongelma priorisointikriteereinä onnettomuuksien määrä ja vakavuus, niiden vähenemäarvio sekä toteuttamiskustannukset Toimiva autoliikenne (mahdolliseen kasvukeskus‐teemaan ehdolla olevat hankkeet) 




liikennejärjestelmäsuunnitelman mukainen toimenpide tukee rakennemallin mukaista maankäytön kehittämistä ja sovittua vaiheistamista vähentää liikenteen haittoja ympäröivälle maankäytölle parantaa liikenneverkon toimivuutta ja tehostaa olemassa olevien väylien hyödyntämistä parantaa samalla liikenneturvallisuutta tai kävelyn, pyöräilyn tai joukkoliikenteen olosuhteita 4 Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmä MAL‐hankkeet 1. JOUKKOLIIKENNE- JA PYÖRÄILYKAUPUNGIN VAHVISTAMINEN
Parantaa
Bussien ja pyöräilyn yhteisten runkoreittien parantaminen
Turku–Kaarina–Piikkiö (Uudenmaankatu
ja -tie / mt110)
- valittu jo aiemmin ykköskohteeksi,
suunnittelu käynnissä
- pyritään ainakin osin ”pikapyörätietasoon”
Keskusta–Hepokulta–Nättinummi (linjaautoasema–Satakunnantie–
Varkkavuorenkatu–Aurorankatu)
- suunnitelmavalmius pisimmällä
- reitti palvelee suurta asukasmäärää
- samalla alkuosa Raisio–Naantali-reittiä
Turku-Lieto (Hämeentie / vt10, ks. myös
kasvukeskusteemahankkeet), suunnittelu
- osana alla mainittua yleissuunnitelmaa?
- omana kohteena (vrt. mt 110)?
- autoliikenteen toimien ym. rahoitus
MAL-rahoituksen ulkopuolella (ks. kasvukeskusteema)?
Runkobussi- ja pyöräilyreittien yhteinen
yleissuunnitelma
- MAL-rahoitusta ei voi käyttää suunnitteluun, rahoitus muuta kautta?
- yleissuunnitelman perusteella toteuttamissuuntien priorisointi?
Vastuutahot
Kust.
arvio
M€
2016
2017
2018
2019
ELY,
Turku,
Kaarina
esim.
2,0
(ELY+
kunnat,
Turkuun
asti)
jk+pp
, joli
Turku
esim.
1,0
jk+pp
joli
litu
ELY,
Lieto,
Kaarina,
Turku
esim.
2,0
Toimenpideselvitys
ELY,
kunnat
?
Yleissuunnitelma
jk+pp
joli
litu
jk+pp
, joli
Kupittaa–Varissuo (Kalevantie–
Littoistentie)
jk+pp
, joli
jk+pp
joli
litu
IA
Mtosuus
tot.
Katusuunnitelma
Turun
katuosuus
toteutus
Tilanne
Katusuunnitelma
Tie/
katusuunnitelma
Alustava ideasuunnitelma 2013. ELY
tekee parhaillaan
tehtävänmäärittelyä
jatkosuunnittelusta.
Toteutus
Seuraavat vaiheet
Huom.
Maantieosuuden tiesuunnitelma käyntiin syksyllä 2015
ELYn toimesta erikseen Turun
ja Kaarinan kaupunkien maantie-osuuksista
Turun katuverkon osuudesta
toimenpideselvitys 2015 ja
katusuunnitelma 2016
Pyöräily-, joukkoliikenne- ja liikenneturvallisuustoimet
Pyöräilyn pääreitti (pikapyörätie), runkobussireitti 7, seutubussin pääreitti, mahdollinen raitiotiereitti.
Ykkösprioriteetti seudun pyöräilysuunnitelmassa ja ELYn joukkoliikenteen tarveselvityksessä, kohteita myös seudun
liikenneturvallisuussuunnitelmassa.
Mahdollisesti osin muutos kaduksi.
Raitiotien yleissuunnitelma tehty
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitti 2,
mahdollinen raitiotiereitti
Toimenpideselvitys 2016
(ELY), myös Turun katuosuus
tarpeen ottaa mukaan tarkasteluun, toteutusta osin muiden
hankkeiden yhteydessä
Toteutus
Pyöräilyn pääreitti (pikapyörätie), runkobussireitti 6, seutubussin pääreitti.
Tarpeita myös autoliikenteen toimivuuden turvaamiselle (telematiikka, liittymät,
rinnakkaiskadut) ja meluntorjunnalle
Raitiotien yleissuunnitelmassa esitetty
pysäkkien sijainti Raision, Runosmäen,
Varissuon ja Skanssi-Kaarinan reiteillä
Turku
?
?
?
?
?
Turku
?
?
?
?
?
Turku,
Raisio,
Naantali
?
?
?
?
?
5 2020
I
Keskusta–Kurala–Kohmo (Hämeenkatu–
Vanha Hämeentie–Kohmontie/puistopolut)
Turku–Raisio–Naantali (Satakunnantie–
Raisiontie–Aurinkotie)
LJS
ajoi
tus
Raitiotien ys. Itäharjun läpi tehty
Pyöräilyn pääreitti (viihtyisä reitti), runkobussireitti 2. Suunnitelmissa bussikatu ja
runkobussin jatke Kohmo–Silvolanrinne
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitti 3
(suunn. raitiotiereitti kulkisi Itäharjun läpi)
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitti 6/7,
mahdollinen raitiotiereitti
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Raunistula–Runosmäki / Yli-Maaria (Tampereentie–Tampereen valtatie–
Pohjoiskaari / Moisiontie)
jk+pp
, joli
Aurajoki–Harittu–Kaarina (Neitsytpolku/Kaskenkatu–Luolavuorentie–
Kataraistentie–Pyhän Katariinantie)
jk+pp
, joli
Lausteen–Vaalan suunta
jk+pp
, joli
Turku
?
?
?
?
Pansion–Pernon suunta
jk+pp
, joli
Turku
?
?
?
?
Hirvensalon suunta
jk+pp
, joli
Turku
?
?
?
?
Turku
Turku
?
?
?
?
?
?
?
?
6 Pyöräilyn pääreitti (pikapyörätie), runkobussireitti 8
?
Pp-reitistä Turku–
Harittu–Kaarina
alustava ideasuunnitelma 2013
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitit 8 ja 7
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitti 9
Tutkitaan myös pikapyörätien toteuttamista Rantaradan varteen (osana em.
yleissuunnitelmaa?)
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitti 3
Tutkitaan myös pikapyörätien toteuttamista radan varteen (osana em. yleissuunnitelmaa?)
Pyöräilyn pääreitti, runkobussireitti 5
Tulevaisuudessa pyöräilyn pääreittiä
Hirvensaloon kaavailtu Aurajokisuusta
uuden jk+pp-sillan kautta
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo 2. JALANKULKU- JA PYÖRÄILYKAUPUNGIN VAHVISTAMINEN
Uusien pikapyöräteiden ja puuttuvien
kulkuyhteyksien rakentaminen
Raumantien (vt 8) pikapyörätie: Huhkon
puuttuvan osuuden rakentaminen ja
yhteyden parantaminen välillä HärkämäkiRaision keskusta
- vielä puuttuva osuus vt 8 suuntaisesta
pyöräilyreitistä Turku–Raisio
- lyhyin ja nopein reitti Raisiosta Turkuun,
iso hyötyjämäärä
- suunnittelu pikapyörätietasoon: jalankulku erotettu tai erikseen nykyraitilla
(yhteys palvelee myös ulkoilureittinä)
Turku–Artukainen–Naantali pikapyörätie:
Naantalintien eteläpuolen/radanvarren
osin puuttuva pyörätieyhteys Jyrkkälä–
Perno–Raisionlahti
Parantaa
LJS
ajoi
tus
Vastuutahot
Kust.
arvio
M€
2016
2017
2018
Toimenpideselvitys
Rak.
suunnitelma
Toteutus
2019
2020
Huom.
Pitkämäki–Härkämäki-osuuden
järjestelyt valmiit
2015
Reitin opastus (aluksi Ihalan
kautta) ja Huhkon puuttuvan
osuuden suunnittelu (vanha
toimenpideselvitys tehty 2003)
Huhkon puuttuva osuus on seutuverkon
rakentamiskohde 46
n. 11,5
jk+pp
jk+pp
ELY,
Turku,
Raisio
jk+pp
litu
Turku,
Kaarina,
LiVi
Toimenpideselvitys?
Tot.
Turku–Artukainen–Naantali pikapyörätie:
radanvarren pikapyörätien rakentaminen
välillä Tavara-asema-Jyrkkälä
jk+pp
Turku,
(LiVi)
Toimenpideselvitys?
Tot.
Hirvensalon jk+pp-silta
jk+pp
Turku
Iso-Heikkilän rataylikulku + jkp-yhteydet
jk+pp
Turku,
LiVi
Turun keskustan jk+pp-verkon täydentäminen ja parantaminen
(2 km
väylää
+ silta
joen
yli)
Toimenpideselvitys
?
Esisuunnitelma
Esiselvitystarve, liittyy myös
Kupittaan ja Itäharjun alueen
maankäyttö- ja liikennesuunnitelmiin
Esiselvitystarve, liittyy myös
alueen maankäyttösuunnitelmiin sekä Iso-Heikkilän rataylikulkuajatukseen (keskustan
kehäyhteys)
Tot.
Siltavaraus yleiskaavassa
Tot.
Toteutusaikataulu
liittyy kaavoitukseen
jk+pp
litu
Turku
0,3
Toteutus
Kivenhakkaajanpolku (jk+pp)
jk+pp
litu
Turku
?
Suunnittelu Toteutus Puutarhakadun pyörätie
jk+pp
litu
Turku
?
Suunnittelu
Toteutus
Seutuverkon rakentamiskohde 36, jatkoosuus Naantalin suuntaan suunniteltava
Naantalintien parantamishankkeessa
Osa keskustan kehäyhteyttä RuissaloPitkämäki-Kähäri-Raunistula-KoroinenHalinen (seutuverkon rak.kohde 3)
Keinoina pyörätiet, -kaistat ja -kadut
sekä autoliikenteen rauhoittaminen
Katusuunnitelma on
Seutuverkon rak.kohde 13
Osa Turku-Harittu-Kaarina-reittiä (puuttuva yhteys nykyisen tontin läpi), seutuverkon rak.kohde 2
Katusuunnitelmat 2017
7 Pyörätien toimenpideselvitys laajemman
Naantalintien toimenpideselvityksen
yhteydessä (liittymien parantaminen,
pysäkit)
Uudet väyläosuudet (seutuverkon rakentamiskohteet 68, 21, 22) + nyk. parantaminen, tarkastelussa myös yhteydet
Helsingintien ja radan poikki
Seutuverkon rakentamiskohde 9
IAIB
Humalistonkadun pyöräyhteys
Seuraavat vaiheet
I
ELY,
Raisio,
Turku
Rantaradanvarren pikapyörätie Kupittaa /
yliopisto ja AMK-kampus–VarissuoLittoinen
Tilanne
Seutuverkon rak.kohde 10
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Itäinen Rantakatu kävely- ja pyöräilyyhteyden kehittäminen
jk+pp
litu
Turku
?
tot.
osittain
2016
?
?
?
?
Toimenpideselvitys  katusuunnitelma
Seutuverkon osa
Itäinen Pitkäkatu / Kupittaankatu pyöräilyyhteys
jk+pp
litu
Turku
?
?
?
?
?
?
Toimenpideselvitys
Seutuverkon osa
Logomon jalankulkusilta ratapihan yli
- toteutus MAL-paketin ulkopuolella?
jk+pp
, joli
Turku,
LiVi
ei
MALraha?
Kaavoitus
Suunn/
toteutus
Ratapihan ylikulkusillan pyöräilyjärjestelyt
jk+pp
Turku,
LiVi
jk+pp
LiVi,
Turku
jk+pp
litu
Turku
Raunistulan rautatiesillan parantaminen
(ml. nykyisen kapean jkp-väylän leventäminen)
Muut seutuverkkoon sisältyvät Turun
kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman 1.
kiireellisyysluokan toimenpiteet
Opastus
Pyöräverkon opastussuunnitelma ja sen
toteuttaminen
jk+pp
IB
Kunnat,
ELY
Logomon kohdan
kävelysillan asemakaavoitus käynnissä
Esiselvitys
Toteutus
Tot.
Suunnittelu
Tot.
8 Tot.
Tot.
Toteutus
Toteutus lähivuosina
Asemakaavoitus
käynnissä, toteutus
2020-luvulla
Nykyinen kehittämisohjelma vuodelta 2010
Palvelee myös yhteytenä asemalaitureille, jalankulkusillan päähän suunniteltu
pysäköintitaloa
Pyörärampit keskustan päähän + sillan
parantaminen (seutuverkon kohde 14),
osa ”kulttuuriakselia” Logomo–teatteri
Nykyisen hyvin kapean jkp-yhteyden
leventäminen
Kehittämisohjelman päivitys
2015  jatkosuunnitelmat
Opastussuunnitelman laatiminen
Mietittävä myös pääreittien merkintätapa
(esim. värikoodi päällysteessä+viitoissa)
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo 3. JOUKKOLIIKENNEKAUPUNGIN
VAHVISTAMINEN
Parantaa
LJS
ajoi
tus
Runkobussilinjaston toteuttaminen
(alla taulukossa infratoimenpiteet)
Runkolinjojen pysäkkien, pysäkkialueiden
ja pysäkkiyhteyksien parantaminen
Onko oma erillinen toimenpidepaketti?
o joukkoliikenteen ja pyöräilyn yhteisten
runkosuuntien parantamista käsitelty
kohdassa 1
o runkolinjaston pysäkkikatosten hankinta
osana Turun pysäkkikatosten hankintaa
pohdittava?
Runkolinjojen liikennevalosuosinnat
- kustannustehokas toimenpide
- toteutettavissa nopeasti ja joustavasti
(vaiheittain)
- ei investointihanke, toteutus MALrahoituksen ulkopuolella?
Bussikatu Kohmo-Silvolanrinne (runkolinjan 2 jatko Silvolanriteeseen)
- toteutettavissa nopeasti
- edullinen kustannustehokas toimenpide
Bussikatu Vaala-Lähteenmäki (runkolinja
9)
Kust.
arvio
M€
2016
2017
2018
2019
joli
joli
joli
joli
joli
Hirvensalon kääntöpaikat (runkobussilinja
5)
- toteutettavissa nopeasti
- toteutus osana laajempaa pakettia?
joli
IA
Turku,
Kaarina,
Raisio,
N:li,
Lieto,
ELY
IA
Turku,
Raisio,
Kaarina,
ELY
IB
Kaarina,
Turku
IB
Kaarina,
Turku
sis.
ao.
yhteys
teyssuuntiin ja
Turun
pysäkkihankin
kintaan?
Toteutus
0,08
ELY,
Turku
0,2
Toteutus
Toteutus
Toteutus
Toteutus
Toteutus
Toteutus
Esisuunnittelu
+
arviointi
Turku
IA
Toteutus
Toimenpideselvitys?
Esisuunnittelu
+
arviointi
Tilanne
Seuraavat vaiheet
Huom.
Runkobussilinjastosta
esitys Turun valtuustoon v.
2015 aikana
Runkobussien liikennöinti käyntiin
vuosina 2016-2020
Raitiotien yleissuunnitelmassa
esitetty pysäkkien
sijainti Raision,
Runosmäen, Varissuon ja SkanssiKaarinan reiteillä
Runkolinjasuunnitelman
toimenpiteiden priorisointi ja
pysäkkien karsintaesityksen
tarkistus  rakennussuunnittelu
Runkobussilinjojen maantieosuudet ovat
linjoilla 6/7 Naantali-Raisio-TurkuKaarina/Lieto sekä 5 Hirvensalossa
Liikennevaloetuuksiin on tekniset
mahdollisuudet
vuoden 2015 lopussa (hankinta).
Kohteiden tunnistaminen,
suunnittelua, käyttöönottoa ja
vaikutusten seurantaa vaiheittain 2016-2018 (henkilöresurssitarve).
Kohteet pääosin katuverkolla, mahdollisia kohteita maantieverkolla Raision
keskusta, vt 10 ja mt 110
Sisältyy Kaarinassa
käsittelyssä olevaan
oyk-ehdotukseen,
samalla laaditaan
asemakaavaa
kadun toteuttamiseksi
Bussikadun toteutussuunnittelu
Silvolanrinteen alueelle suunniteltu lisää
asutusta
Esiselvitys bussikatuyhteydestä
Bussikatu voi liittyä myös radanvarsipyörätien suunnitteluun ja toteutukseen
Tot.
?
?
?
Ideoita esitetty
raitiotien yleissuunnitelmassa ja runkobussisuunnitelmassa
Tiesuunnitelma on
Tammistontien
kääntöpaikasta
Toteutus
9 2020
IA
Runkolinjojen joukkoliikennekaistat
Vastuutahot
Vaikutusten arviointi poliittista
päätöksentekoa varten.
Turku–Lieto välin kaistatarpeiden tarkastelu vt 10 toimenpideselvityksen yhteydessä.
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Muut pysäkit ja liityntäpysäköinti
Muun FÖLI-alueen tärkeimpien pysäkkiolosuhteiden parantaminen ml. taajamien
keskuspysäkit
- toteutettavissa nopeasti
- edullinen toimenpide, jolla näkyvä
vaikutus bussijärjestelmän imagoon
- kohdistettavissa koko FÖLI-alueelle
- pyöräpysäköinti osana pysäkkipakettia?
joli
IAIB
Turku,
Kaarina,
Raisio,
Naantali, Lieto,
Rusko,
ELY
esim.
0,3
Esiselvitys
Toteutus
Toteutus
Toteutus
esim.
0,3
Toteutus
Toteutus
Toteutus
Toteutus
Keskeisten seutulinjojen pysäkkiolosuhteiden parantaminen FÖLI-alueen ulkopuolella ml. taajamien keskuspysäkit
- toteutettavissa nopeasti
- edullinen toimenpide, jolla näkyvä
vaikutus bussijärjestelmän imagoon
- kohdistettavissa koko MAL-alueelle
- pyöräpysäköinti osana pysäkkipakettia?
joli
jk+pp
I-II
ELY,
Parainen,
Paimio,
Aura,
Sauvo,
Masku,
Nousiainen,
Mynämäki
Pyöräpysäköinnin parantaminen (pysäkit
ja asemat)
- toteutettavissa nopeasti
- edullinen ja näkyvä toimenpide
- kohdistettavissa koko MAL-alueelle
- Turun rautatie- ja la-asemat?
joli
jk+pp
I-II
ELY,
kunnat
Autojen liityntäpysäköinnin kehittäminen
joli
I-II
ELY,
kunnat
esim.
0,4
Esiselvitys
(ELY ja
muut
kunnat)
Toteutus
Toteutus
Esiselvitys
ELY: pysäkkien
priorisointitarve
Alustava ehdotus
ljs-raportissa (kuva
12)
Tot.
10 Turku: pysäkkien
parantamislista
valmiina
Toteutus
Turku: rakennussuunnittelu
Muut kunnat ja ELY: pysäkkien priorisointitarve
Esiselvitys erikokoisten taajamien keskuspysäkkikonsepteista: pysäkit ja varusteet,
pysäköinti, pysäkkialueen
muut palvelut
Käytetyimpien pysäkkien parantaminen
ja turhien pysäkkien karsintaa.
Mahdollisia Föli-alueen keskuspysäkkikohteita esim: Naantali, Rymättylä,
Merimasku, Raisio, Rusko, Vahto, Moisio, Jäkärlä, Paattinen, Ilmarinen, Lieto
as., Lieto, Littoinen, Kaarina, Piikkiö,
Turun lähiöt
Esiselvitys erikokoisten taajamien keskuspysäkkikonsepteista: pysäkit ja varusteet,
pysäköinti, pysäkkialueen
muut palvelut
Tärkeimmät seutulinjat Turku-Parainen,
Turku-Paimio, Turku-Aura ja Turku-Mynämäki (vt 8 pysäkkien toteutus
osin vt 8 hankkeessa)
Mahdollisia Föli-alueen ulkopuolisten
seutulinjojen keskuspysäkkikohteita
esim: Masku, Nousiainen, Mynämäki,
Aura, Paimio, Parainen, Sauvo
Kehittämisohjelman laatiminen
2015
Naantali toteuttaa Ruonan Yhdystien
liittymään pyöräkatoksen 2015-16
Esiselvitys liityntäpysäköinnin
tarpeista, konseptista ja kohteista (kartoitetaan osapuolten
ajatukset sekä esimerkkejä ja
kokemuksia muualta)
Ml. Moision vaihto- ja liityntäpysäkkialue
(vt 9 / Paattistentie / Moision koulutie):
pysäkkijärjestelyt rampilla ja katuverkolla
+ liityntäpysäköinti + Paattistentien pään
puuttuva jkp-väylä
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo 4. TURVALLINEN LIIKKUMINEN
(LIIKENNETURVALLISUUS, TAAJAMATIEKOHTEET)
Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelman I toteutusvaihe
- toteutettavissa nopeasti
- edullisia kustannustehokkaita turvallisuustoimia
- kohdistettavissa koko alueelle
Turun seudun liikenneturvallisuussuunnitelman II toteutusvaihe
- valitaan nopeasti toteutettavissa olevia
kustannustehokkaita toimia
- lisäksi liittymäkohteita ja pieniä jk+ppväylien puuttuvia jaksoja
- kohdistettavissa koko alueelle
Parantaa
litu
litu
Taajamateiden rauhoittaminen ja liikenneturvallisuustoimet
Maskun keskustan (Maskuntie mt 12259)
liikenneturvallisuustoimet
Piikkiön Hadvalantien (mt 12190) liikenneturvallisuustoimet
LJS
ajoi
tus
Vastuutahot
Kust.
arvio
M€
2016
2017
IA
ELY,
kunnat
0,4
(jäljellä n
0,1)
Toteutus
Toteutus
ELY,
kunnat
1,7
(MALkohteina
esim.
0,9)
IB
Suunn.
+ tot.
Suunn.
+ tot.
2019
Suunn.
+ tot.
Suunn.
+ tot.
Tilanne
Seuraavat vaiheet
Huom.
Suuri osa ELYn
toimenpiteistä
toteutettu (n. 70%).
Toteutus ELYn ja kuntien
normaalin rahoituksen puitteissa
Hyvin pieniä heti tai nopeasti toteutettavissa olevia toimenpiteitä laajasti koko
seudulla
Mahdollista toteuttaa yhtenä
tai useampana MAL-pakettina
Pieniä nopeasti toteutettavissa olevia
toimia sekä liittymä- ja jk+ppväyläkohteita laajasti koko seudulla.
Ei toteutunut (tosin
MAL-kohteita on
toteutettu)
Osa seuraavien kohteiden toimista
sisältyy em. liikenneturvallisuussuunnitelman I, II ja III toteutusvaiheeseen
Tmpselvitys
ELY,
Masku
litu
litu
jk+pp
Tot.
Tmpselvitys
ELY,
Kaarina
Toimenpideselvitys
Tot.
Toimenpideselvitys
I-II
Mt 2200, Kaarinantie / Kultanummen
alikulku
jk+pp
litu
Kaarina
Mt 180, Norrbyn tienylitys (Norrbyn rantatien liittymä)
jk+pp
litu
Parainen
Mt 180, Sementtitien akk
jk+pp
litu
Parainen
jk+pp
litu
ELY,
Turku
Toteutus
0,6
Ideasuunnitelma?
?
0,4
(ilman
uutta
vt 9
alitusta)
Tiesuunnitelma
tehty, kustannusjako 50/50%
Liittymän parantamissuunnitelmia
tehty, tyydyttävä
ratkaisu löytämättä
Toimenpideselvitys
Tiesuunnitelma?
Toteutus?
Toteutus?
Toteutus?
Mahdollisesti muutos kaduksi
Hadvalantien pohjoispään jkp (seutuverkon rak.kohde 60) + Hadvalantien ja
Rungontien kiertoliittymä + Hadvalantien
liikenneturvallisuustoimet välillä Rungontie-kt 40 + mahdollisesti muutos kaduksi
Priorisointikriteereinä pyöräilypotentiaali ja turvallisuus (= tarveselvityksen
indeksi), reunaehtona kuuluminen
seutuverkkoon
Toteutus
Tarve myös laajemmalle Kaarinantien
parantamishankkeelle
Liittymä- ja jk+pp-ratkaisujen
jatkoideointi
Liik.turvallisuuden parantamistarve,
haastava alikulkupaikka, tuleva asuntoalue, myös yhteys Kirkkosalmen yli
maantien länsipuolella tutkittava
Tot.
0,4
11 2020
I-II
Maanteiden puuttuvien jk+pp-väylien
rakentaminen ja tienylitysten turvaaminen (seutuverkkoon sisältyvät kärkikohteet, ks. priorisointi liitteessä 1)
Mt 12268, Paimalantien jkp välillä Asemantie-Pyhän Maarian tie, nyk. Pyhtymäentie (seutuverkon rakentamiskohde 78)
Suunn.
+ tot.
2018
Suojatie, 60 km/h
Alustava esiselvitys
pitemmästä jaksosta Paattistielle
saakka 2009
Toimenpideselvitys tekeillä.
Toteutus Koskennurmen
asemakaavaan liittyen (kaavaluonnos olemassa)
Yhteyden taakse rakentumassa YliMaarian asuinalueen laajennukset,
Pyhän Maariantien jatkeen toteutuessa
jk+pp-määrät kasvavat huomattavasti.
Ajoitus riippuu maankäytön ja katuverkon
kehittämisestä
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Mt 12270, Jäkärlän Asemantien jk+pp
(seutuverkon rakentamiskohde 83)
jk+pp
litu
Turku,
ELY
0,2
Mt 222, Kirkonkylä - Aura jkp-tie (seutuverkon rakentamiskohde 80)
jk+pp
litu
Aura
0,8
Tmpselvitys
Tot.
Mt 222, Tilhelän jkp-tie SimolankujaLahdontie (seutuverkon rak.kohde 81)
jk+pp
litu
Aura
0,2
Tmpselvitys
Tot.
jk+pp
litu
Mynämäki
0,2
Tmpselvitys
?
Selvitettävä ratkaisuvaihtoehdot (jkp-väylä, rauhoittaminen)
jk+pp
litu
Mynämäki
0,7
Tmpselvitys
?
Selvitettävä tarve (korvaava
yhteys on)
Mt 1930, Asema - Raukkaa jkp-tie, osa
yhteyttä Mynämäki-Mietoinen (seutuverkon rakentamiskohde 72)
Mt 1930, Laiskankareen jkp-tie RaukkaaMietoinen, osa yhteyttä MynämäkiMietoinen (seutuverkon rak.kohde 73)
Tot.
12 Tiesuunnitelma
2002
Tiesuunnitelman tarkistaminen
Rinnakkaiskatuyhteys olemassa, myös
taajamatien rauhoitustarve, mahdollisesti
muutos kaduksi
Jatkona Auran kirkolta Liedon asemalle
on hiljainen rinnakkaistieyhteys joen
toisella puolella
Nykyisen jk+pp-tien jatke, yhteys olemassa joen toisella puolella PikkuLahdontietä pitkin
Puuttuva osuus Raukkaan asti, haastavat jokiranta- ja kyläosuudet, jk+ppväylän vaihtoehtona rauhoittamistoimet
Hiljainen rinnakkainen tieyhteys Raukkaantietä pitkin olemassa
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmä Mahdolliseen kasvukeskusteemaan ehdolla olevat hankkeet (lisäksi kasvukeskusteema voi sisältää edellä olevista MAL‐hankkeista koottuja paketteja) TOIMIVA AUTOLIIKENNE
(LIIKENNETURVALLISUUS, TOIMIVUUS, JK+PP, JOLI, MELU)
Parantaa
Kaarinantien ja Saaristotien pohjoispään
(mt 2200 ja mt 180) pienet parantamistoimet: liittymä-, turvallisuus- ja jk+pptoimenpiteet
toimimivuus
litu
jk+pp
Naantalintien (mt 185) järjestelyt välillä
Raisionlahti-Turku: liittymäramppien
parantaminen, bussipysäkit, pyörätie +
Ihalantien liittymärampit
Hämeentie / vt 10: pyöräily-, joukkoliikenne-, liikenneturvallisuus- ja sujuvuustoimet
ml. telematiikka + melusuojaukset välillä
Turku-Lieto
- ml. vt 10 / Kaarinantien liittymäalueen
parantaminen
toimimivuus
joli
jk+pp
toimimivuus
litu
jk+pp
joli
melu
LJS
ajoi
tus
I
I
I
Vastuutahot
ELY,
Kaarina
ELY,
Raisio,
Turku
ELY,
Lieto,
Kaarina,
Turku
Kust.
arvio
M€
2016
2017
Tot.
suunnittelua +
toteutusta
Tot.
suunnittelua +
toteutusta
Toimenpideselvitys
Toimenpideselvitys
Tot.
suunnittelua
Esisuunnittelu
(mm.
runkobussija ppjärjestelyt)
tot.
suunnittelua +
toteutusta
2018
Tot.
suunnittelua +
toteutusta
Tot.
suunnittelua +
toteutusta
2019
Tot.
suunnittelua +
toteutusta
Tot.
suunnittelua +
toteutusta
13 2020
Tilanne
Seuraavat vaiheet
Huom.
Kultanummen
alikulusta (600 000
€) ja Verkakaaren ja
Uuden Littoistentien
liittymien muuttamisesta valo-ohjatuiksi
(240 000 €) on
tiesuunnitelmat
Kaarinantien toimenpideselvitys syksyllä 2015 (ELY). Sen
jälkeen tarvittavat jatkosuunnitelmat.
Väli vt 10-Kuusisto (kaupunkiseudun
itäinen kehäyhteys): alikulkutarpeita,
liittymien turvallisuus- ja toimivuusongelmia, kasvavaa maankäyttöä
Telakkatiestä Turun suuntaan
toimenpideselvitys 2016. Sen
jälkeen tarvittavat jatkosuunnitelmat.
Tot.
suunnittelua
+
toteutusta
Tot.
suunnittelua
+
toteutusta
Jakso Telakkatiestä Naantalin
suuntaan tarkastellaan Kehätien yleissuunnittelun yhteydessä (alkaa 2015).
Avantin alueen
yhteyksistä käynnistynyt toimenpidesuunnitelma: rinnakkaiskatu (LänsiAvantien jatke) vt
10:lle, vt 10 liittymä
ja rinnakkaisyhteyden jatke Aurajoen
yli länteen, Kehätien
ja Mursketien tliittymän katkaisu
Liedon Kirkkotien
ympäristöstä kuntavetoinen suunnitteluhanke käynnissä
Toimenpideselvitys 2016
(ELY), myös Turun katuosuus
tarpeen ottaa mukaan tarkasteluun.
Sen jälkeen tarvittavat jatkosuunnitelmat.
Lieto varautunut toteuttamaan
Avantin katuyhteydet 2017
Rampit ilman liittymäkaistoja, pysäkit
puuttuvat kokonaan, jkp-puute välillä
Telakkatie-Pernontie, myös pitempi
tien/radanvarsiväylä selvitettävä, Ihalantien liittymässä ei ramppeja Naantalin
suuntaan
Parantaminen kaupunkiväylänä: seutuliikenteen pääreitti (joli-kaistat ja -etuudet
valoissa) + melukärkikohteita + pikapyörätie + liittymien parantamistarpeita +
telematiikka (nyk. vaihtuvat nopeusrajoitukset)
Kaarinantien/vt 10 liittymäalue: lisäkaistat
ja viereisten liittymien järjestelyt, jk+ppalikulku ja vapaa oikea, melusuojaukset,
joukkoliikenne-etuudet/ohitus
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Vanhan Tampereentien ratasilta ja Halistenväylä (+ varaus seisakkeelle)
litu
juna
melu
toimimivuus
Vaalan (Hintsa Knaapinkadun) ratasilta (+
varaus seisakkeelle)
litu
juna
I
Turku,
LiVi
Asemakaavoitus
I-II
LiVi,
Turku
Toimenpideselvitys
Katusuunnitelma
Yleissuunnitelma
Asemakaava
Toteutus
14 Toteutus
Yleissuunnitelmaluonnos tehty 2007,
asemakaavoitus
käynnissä, akluonnos 2015
Katusuunnitelma asemakaavan valmistuttua
Esiselvitys
Toijalan radan tasoristeyksen korvaaminen katualikululla ja uusi kokoojakatu,
joka ohjaa liikenteen pois asuntokadulta,
osa Turun Välikehää, suunnittelussa
otettava huomioon mahdollisuus seisakkeen/esikaupunkiaseman rakentamiseen
Rantaradan tasoristeyksen korvaaminen
ratasillalla, suunnittelussa otettava
huomioon mahdollisuus seisakkeen
rakentamiseen
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo LIITTEET: Jk+pp-verkon puuttuvat osuudet ja tienylitysten
turvaamistarpeet maantieverkolla
Kärkihankkeet, lähde ELYn hankekori
- priorisointi-indeksi = laskettu käyttäjämäärä * Koululiitu-riskiluku
Punaisella kursiivilla on kirjattu tarpeet, jotka eivät ole MALkohteita tai toteutetaan muussa yhteydessä sekä tienylityskohteet, jotka on jo turvattu muilla keinoin
Väyläpuutteet
Priorisointiindeksi
Kunta
Osa
seutuverkkoa
Kust.
arvio
M€
Tie
Aosa
Aet
Losa
Let
Pituus
m
Mt ->
katu
Huom.
Ei seudullista pääverkkoa. Paljon
kuljetusoppilaita?, vanhentunut selvitys olemassa
On rinnakkaiskatuyhteys. Myös taajamatien rauhoitustarve
Ei seudullista pääverkkoa. Yhteys
asuntoalueelle, väylään liittyy tienylitysten turvaamistarve
Mt 1805, mt 180 - Lielahti
(ei seudullista pääverkkoa)
46
Parainen
ei
1,136
1805
1
0
1
4545
4 545
Mt 12270, Jäkärlän Asemantien jk+pp
41
Turku
on
0,174
12270
1
260
1
955
695
Mt 181, keskusta - Lautkankare jkp-tie
(ei seudullista pääverkkoa)
40
Sauvo
ei
0,357
181
6
515
6
1942
1 427
39
Parainen
0,400
180
9
2996
10
1645
4 532
Saariston rengastie (kesälaskenta)
38
Parainen
2,304
180
8
0
9
2217
9 217
Saariston rengastie (kesälaskenta)
Mt 222, Kirkonkylä - Aura jkp-tie
38
Aura
on
0,803
222
5
1636
5
4846
3 210
Mt 222, Tilhelän jkp-tie (Simolankuja-Lahdontie)
33
Aura
on
0,204
222
5
4846
5
5661
815
Mt 1930, Asema - Raukkaa jkp-tie
37
Mynämäki
on
0,173
1930
1
4275
1
4967
692
Mt 1930, Laiskankareen jkp-tie (Raukkaa-Mietoinen)
36
Mynämäki
on
0,683
1930
1
4967
2
2500
2 733
Mt 2224, Tammentaantie (moottoritien ylitys)
(ei seudullista pääverkkoa)
35
Lieto
ei
(0,20)
2224
1
0
1
822
822
33
Sauvo
ei
0,346
12075
1
700
1
2085
1 385
Ei seudullista pääverkkoa
33
Mynämäki
ei
0,098
12401
1
0
1
392
392
Ei seudullista pääverkkoa
33
Parainen
ei
0,401
1801
1
116
1
1720
1 604
Ei seudullista pääverkkoa
33
Kaarina
ei
0,605
12195
1
2872
1
5291
2 419
Ei seudullista pääverkkoa Mt 180, Prostvik - Nauvo jkp-tie
(ei kaupunkiseutua)
Mt 180, Prostvik - Nauvo kk jkp, I vaihe
(ei kaupunkiseutua)
Pt 12075 (Saustilantie), Nummenpakan jkp-tie
(ei seudullista pääverkkoa)
Pt 12401, Vihtamäen jkp-tie
(ei seudullista pääverkkoa)
Mt 1801, Korppoo kk - Rosklaxin th
(ei seudullista pääverkkoa)
Pt 12195, Niemenkulman jkp-tie
(ei seudullista pääverkkoa)
15 K
Jatkona Auran kirkolta Liedon asemalle on hiljainen rinnakkaistieyhteys joen
toisella puolella
Nykyisen jk+pp-tien jatke, yhteys
olemassa joen toisella puolella PikkuLahdontietä pitkin
Puuttuva osuus Raukkaan saakka,
haastavat jokiranta- ja kyläosuudet,
vaihtoehtona rauhoittamistoimet
Hiljainen rinnakkainen tieyhteys on
(Raukkaantie)
Ei seudullista pääverkkoa, sisältää
jk+pp-väylän moottoritien ylittävälle
sillalle
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Pt 12195, Puosta - Niemenkulma jkp-tie
(ei seudullista pääverkkoa)
32
Mt 12268, Jäkärlä, Paimalantien jkp (Pyhtymäentielle)
(15)
Tienylitysten turvaaminen
Mt 189, Rymättyläntie / Käköläntie
152
Kt 40, Nesteentie / Telakkatie
Kaarina
0,456
12195
1
1050
1
2872
on
0,217
12268
1
0
1
868
Naantali
(liittyy)
0,400
189
3
1155
3
1155
111
Raisio
on
40
2
1315
2
1315
Mt 110/mt 180, Uudenmaantie / Kaarinantie
96
Kaarina
on
0,400
180
1
1640
1
1640
Mt 12150, Raisiontie / Kaanaantie
76
Raisio
(liittyy) 0,400
12150
2
4285
2
4285
Mt 180, Kaarinantie / Sähkömiehenkatu (nyk. Krossinkatu)
61
Kaarina
(liittyy)
0,400
180
1
435
1
435
Mt 180, Norrbyn tienylitys (Norrbyn rantatie)
47
Parainen
(liittyy) 0,400
180
3
4725
3
4725
Mt 2200, Kaarinantie / Kultanummen akk
41
Kaarina
(liittyy)
0,600
2200
1
1010
1
1010
33
Parainen
on
0,400
180
4
2600
4
2600
Mt 180, Sementtitien akk
Turku
ei
16 Ei seudullista pääverkkoa 1 822
Yli-Maarian maankäytön kasvun ja
uuden katuyhteyden myötä käyttäjämäärät moninkertaistuvat, moottoritien
kapean alikulun kohta haastava
868
K
Suojatiesaareke ja hidaste on
Kallis alikulkupaikka (merenpinta),
tarkastelu ja mahdollinen toteutus
Kehätien yleissuunnitelmassa
Liikennevalot on
Suojatiesaareke on, akk kallis (pohjaolosuhteet), MAL-kohde 2015 (kiertoliittymä)
Liikennevalot on
Haastava alikulkupaikka, tuleva asuntoalue, myös yhteys Kirkkosalmen yli
maantien länsipuolella tutkittava
Tiesuunnitelma olemassa, asutus
lisääntymässä kaavan myötä
Suojatie, 60 km/h
Luonnos 9.6.2015 S. Somerpalo Pahimmat maanteiden onnettomuusliittymät
Kärkikohteet: IND5>1 v. 2007-2011, lähde ELYn liikenneturvallisuussuunnitelma 2012
- IND5 = hevaonn.*1,0 + muu onn. * 0,2
- vihreällä edellä oleviin tiehankkeisiin sisältyvät
- Kt 40 / Voudinkatu, IND5=3,52
- Mt 180 Kaarinantie / vt 1 eteläinen ramppi, IND5=1,76
- Mt 2221 Kurkelantie / Pyhän Katariinantie, IND5=1,72
- Mt 110 Uudenmaantie / Kairiskulmantie, IND5=1,68
- Vt 1 Helsingintie / Kalevanramppi, IND5=1,4
- Kt 40 / Raisionkaari, IND5=1,4
- Vt 10 Hämeentie / Kaarinantie mt 2200, IND5=1,36
- Vt 10 Hämeentie / Vanha Littoistentie, IND5=1,28
- Vt 8 Naantalin pikatie / Alakyläntie, IND5=1,28
- Mt 222 Vanha Tampereentie / kt 40 pohj. ramppi, IND5=1,12
- Mt 110 / Mt 181 Sauvontie, IND5=1,08
- Mt 192 Kustavintie / Lietsalantie, IND5=1,04
- Kt 40 Armonlaaksontie / Ruonan yhdystie, IND5=1,04
IND5
20072011
3,52
1,76
1,72
1,68
1,4
1,4
1,36
1,28
1,28
1,12
1,08
1,04
1,04
Kunta
Raisio
Kaarina
Kaarina
Kaarina
Turku
Raisio
Kaarina
Kaarina
Turku
Turku
Paimio
Masku
Naantali
Myös
toimivuuspuute
Kust.
arvio
M€
Aosa
Aet
Losa
Let
Pituus
m
Mt ->
katu
?
Huom.
Liittyy Kehätien parantamiseen
Liittymää parannettu myöhemmin
x
K
K
?
K
MAL-kohde 2015
17 Tie