Valinta opas - Tampereen yliopisto
Transcription
Valinta opas - Tampereen yliopisto
Valinta opas 2016 Tervetuloa Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle -tapahtumaan tiistaina 10.5.2016! Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle -tapahtumassa tamperelaiset korkeakoulut esittelevät monipuolista koulutustarjontaansa. Tampere-talossa Sorsapuistosalin esittelypisteissä tapaat opiskelijoita ja korkeakoulujen henkilökuntaa. Voit keskustella uravaihtoehdoista ja saada käytännön vinkkejä opiskeluun ja valintoihin. Lisäksi voit käydä kuuntelemassa sinua kiinnostavien koulutusalojen tarkempia esittelyjä. Tampere on monipuolinen ja opiskelijaystävällinen kaupunki. Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle -tapahtumassa voit selvittää, mihin mahdollisuuteen sinä haluat tarttua! Tapahtuman järjestävät Poliisiammattikorkeakoulu (Polamk), Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Tampereen yliopisto (TaY) ja Opiskelijan Tampere ry. Tapahtumapaikkoina ovat Tampere-talo ja Tampereen yliopiston Päätalo. Lisätietoja Korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle -tapahtumasta sekä muista ajankohtaisista asioista Tampereen yliopiston opo-sivuilla uta.fi/opiskelu/opintoneuvonta/opoille. Vastaavat toimittajat: Matti Kettunen, Susanna Valkama Juvenes Print Kuvat: Jonne Renvall Tampere 2015 Haastattelut: Satu Saari Taitto: Aila Helin ISSN 0789-0494 Tampereen yliopisto VALINTAOPAS 2016 HAKEMINEN JA VALINTAOPAS Korkeakoulujen sähköinen yhteishaku — opintopolku.fi Tampereen yliopiston hakijapalvelut — sähköposti: [email protected] — puhelinnumero: 050 318 7387 Valintaoppaan tilaus — osoitteesta www.uta.fi/opiskelijaksi/tilaus.html — puhelimitse arkisin numerosta 050 318 6000 Valintaopas on luettavissa sähköisessä muodossa osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/. Valintaoppaan voi noutaa yliopiston päärakennuksen infopisteestä, Kalevantie 4. Sisällys Taulukot Hakuajat ja valintakokeiden järjestäminen 2016............................................................ 4 Tampereen yliopistoon hakeneet ja hyväksytyt yhteishaussa 2015........................ 5 Uusien opiskelijoiden sisäänottomäärät tutkinnoittain yhteishaussa 2016......... 6 Uusien opiskelijoiden sisäänottomäärät erillishauissa sekä maisterikoulutuksissa ja -ohjelmissa 2016........................................................................ 7 Alkuosan yleistekstit Tampereen yliopisto, tutkinnot ja opiskeluoikeus......................................................... 9 Tutkintoon johtava koulutus.................................................................................................. 9 Englanninkielinen tutkintoon johtava koulutus...........................................................10 Opettajankoulutus Tampereen yliopistossa...................................................................10 Muu kuin tutkintoon johtava koulutus............................................................................10 Avoimet yliopisto-opinnot....................................................................................................11 Opiskele vapaasti!....................................................................................................................11 Hakijaryhmät..............................................................................................................................12 Hakukelpoisuus.........................................................................................................................12 Opiskelijaksi ottamisen rajoitukset....................................................................................13 Sähköinen haku korkeakouluihin – opintopolku.fi..................................................13 Suomen kielen taidon todentaminen...............................................................................14 Hakulomakkeet.........................................................................................................................15 Valintakoe....................................................................................................................................15 Valintakoekirjat ja vanhat valintakoekysymykset.........................................................16 Rikkomuksia koskevat säännökset.....................................................................................16 Erityisjärjestelyt valintakokeessa........................................................................................16 Tulosten julkistaminen...........................................................................................................17 Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen...........................................18 Tietojen tarkastamisoikeus ja luovuttaminen viranomaiskäyttöön......................19 Neuvontaa ja ohjausta hakemiseen ja opiskeluun.......................................................20 Haastattelut Informaatiotutkimus on tietoa tiedosta...........................................................................21 – Jasmiina Sillanpää, Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media Kiinnostus ravitsemukseen teki kokista kansanterveystieteilijän...........................23 – Jenni Pesonen, Kansanterveystiede Kasvatustieteilijää tarvitaan muuallakin kuin koulussa..............................................25 – Henrik Oksanen, Saksan kieli, kulttuuri ja kääntäminen Tutkinto-ohjelmat ja valintaperusteet yksiköittäin................................................... 27 Loppuosan yleistekstit Tietotekniikan opetusta uusille opiskelijoille.............................................................. 177 Kansainvälisyys tutkinto-ohjelmissa.............................................................................. 177 Opintojen rahoitus................................................................................................................ 178 Asuminen................................................................................................................................. 179 Unipoli Sport – korkeakoululiikuntaa Tampereella................................................... 179 Ylioppilaskunta – Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy)....................... 179 Tampereen yliopiston kirjasto.......................................................................................... 180 Kielikeskus................................................................................................................................ 181 Opinnoista työelämään....................................................................................................... 181 Tampereen yliopiston täydennyskoulutus................................................................... 182 Tutkinto-ohjelmat ja valintaperusteet yksiköittäin BMT BioMediTech........................................................................................................ 28 Bioteknologian tutkinto-ohjelma.......................................................................................28 Erillishaku....................................................................................................................................30 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat........................................................................................32 SIS Informaatiotieteiden yksikkö............................................................................. 34 Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma..................34 Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma.........................................................36 Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma..................................................................39 Erillishaku....................................................................................................................................42 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat........................................................................................49 JKK Johtamiskorkeakoulu......................................................................................... 58 Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma...................................................................................58 Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma....................................................................................60 Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma........................................................................64 Erillishaku....................................................................................................................................66 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat........................................................................................70 EDU LTL MED HES CMT YKY Kasvatustieteiden yksikkö.................................................................................. 83 Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma..................................................................................85 Erillishaku....................................................................................................................................91 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat........................................................................................93 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö............................................. 100 Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma.................... 101 Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma............................................................................... 103 Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma..................................................................... 104 Ranskan kielen tutkinto-ohjelma.................................................................................... 106 Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma.................................. 108 Suomen kielen tutkinto-ohjelma.................................................................................... 110 Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma................................ 111 Erillishaku................................................................................................................................. 113 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat..................................................................................... 121 Lääketieteen yksikkö........................................................................................ 125 Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma................................................................. 125 Erillishaku................................................................................................................................. 129 Terveystieteiden yksikkö.................................................................................. 130 Terveystieteiden tutkinto-ohjelma................................................................................. 130 Erillishaku................................................................................................................................. 133 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat..................................................................................... 135 Viestinnän, median ja teatterin yksikkö.......................................................... 139 Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma........................................................... 139 Teatterityön tutkinto-ohjelma.......................................................................................... 142 Erillishaku................................................................................................................................. 143 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat..................................................................................... 144 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö..................................................... 148 Filosofian tutkinto-ohjelma............................................................................................... 149 Historian tutkinto-ohjelma................................................................................................ 150 Logopedian tutkinto-ohjelma.......................................................................................... 152 Psykologian tutkinto-ohjelma.......................................................................................... 154 Sosiaalityön tutkinto-ohjelma.......................................................................................... 157 Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma................................................................. 159 Erillishaku................................................................................................................................. 161 Maisterikoulutukset ja -ohjelmat..................................................................................... 168 4 HAKUAJAT JA VALINTAKOKEIDEN JÄRJESTÄMINEN 2016 Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua ellei valintaperusteissa toisin mainita. Tiedot koesaleista julkaistaan osoitteessa http://www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Varaa riittävästi aikaa oikean salin löytämiseen. Hakuaika Hakukohde (päättyy klo 15.00) BioMediTech Bioteknologian tutkinto-ohjelma 16.3.–6.4.2016 Informaatiotieteiden yksikkö Informaatiotutkimuksen ja 16.3.–6.4.2016 interaktiivisen median tutkinto-ohjelma Matematiikan ja 16.3.–6.4.2016 tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma 16.3.–6.4.2016 Johtamiskorkeakoulu Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma 16.3.–6.4.2016 Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma 16.3.–6.4.2016 Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma 16.3.–6.4.2016 Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, 16.3.–6.4.2016 Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Luokanopettaja, 16.3.–6.4.2016 Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma (VAKAVA) – 1. vaihe: kirjallinen koe – 2. vaihe: soveltuvuuskoe Varhaiskasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma (VAKAVA) – 1. vaihe: kirjallinen koe – 2. vaihe: soveltuvuuskoe Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Lääketieteen yksikkö Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Terveystieteiden yksikkö Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Viestinnän, median ja teatterin yksikkö Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma – Puheviestinnän erikoiskoe Teatterityön tutkinto-ohjelma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Filosofian tutkinto-ohjelma Historian tutkinto-ohjelma Logopedian tutkinto-ohjelma Psykologian tutkinto-ohjelma Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma Tampereen yliopiston erillishaku Tutkintoon johtavat opinnot (siirtohaku ja avoimen yliopiston väylä) Vierailevat opiskelijat (JOO-sopimus) Avoin yliopisto-opetus Maisterikoulutukset ja -ohjelmat Suomenkieliset maisterikoulutukset ja -ohjelmat Englanninkieliset maisteriohjelmat pvm Valintakoe klo Koepaikka Tulosten julkistaminen ma 30.5.2016 9.00–13.00 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 to 2.6.2016 10.00–13.00 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 ma 6.6.2016 10.00–13.00 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 ma 23.5.2016 10.00–14.00 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 ti 31.5.2016 ke 8.6.2016 to 26.5.2016 10.00–14.00 10.00–14.00 10.00–14.00 Kalevantie 4 Kalevantie 4 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 ma 30.5.2016 12.00–16.00 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 ti 3.5.2016 ti–to 7.–9.6.2016 13.00–15.00 Kalevantie 4 Tampere; tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin 16.3.–6.4.2016 pe 1.7.2016 ti 3.5.2016 ke–to 1.–2.6.2016 13.00–15.00 Kalevantie 4 Tampere; tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin 16.3.–6.4.2016 ti 24.5.2016 13.00–17.00 Kalevantie 4 pe 1.7.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 pe 20.5.2016 ti 7.6.2016 ke 1.6.2016 to 2.6.2016 12.00–16.00 9.00–13.00 11.00–15.00 9.00–13.00 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Pinni B, Kanslerinrinne 1 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 pe 27.5.2016 ke 25.5.2016 11.00–15.00 10.00–14.00 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Pinni B, Kanslerinrinne 1 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 16.3.–6.4.2016 ke 18.5.2016 9.00–14.00 Kalevantie 4 ja Arvo-rakennus, Lääkärinkatu 1 pe 1.7.2016 16.3.–6.4.2016 ti 17.5.2016 12.00–16.00 pe 1.7.2016 16.3.–6.4.2016 pe 20.5.2016 11.00–15.00 B-rakennus, Medisiinarinkatu 3 ja Arvo, Lääkärinkatu 1 B-rakennus, Medisiinarinkatu 3 ja Arvo, Lääkärinkatu 1 16.3.–6.4.2016 ke 11.5.2016 to–pe 9.–10.6.2016 10.00–14.00 Kalevantie 4 Tampere; tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin pe 1.7.2016 8.1.–27.1.2016 ks. s. 142 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 16.3.–6.4.2016 ke 1.6.2016 ma 23.5.2016 ma 16.5.2016 ti 10.5.2016 ke 25.5.2016 pe 27.5.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 11.00–15.00 13.00–16.00 9.00–13.00 12.00–17.00 10.00–14.00 12.00–16.00 Kalevantie 4 Kalevantie 4 Kalevantie 4 Kalevantie 4 Kalevantie 4 Kalevantie 4 1.2.–26.2.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 1.7.2016 pe 29.4.2016 Kevät 30.4.2016 mennessä, syksy 31.10.2016 mennessä. Ks. http://www.uta.fi/avoinyliopisto/opiskelijaksi/hakuajat.html 16.3.–6.4.2016 pe 1.7.2016 14.12.2015 –27.1.2016 pe 29.4.2016 5 TAMPEREEN YLIOPISTOON HAKENEET JA HYVÄKSYTYT YHTEISHAUSSA 2015 Hakemuksia 2015 Hakukohde BioMediTech Bioteknologian tutkinto-ohjelma Informaatiotieteiden yksikkö Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Johtamiskorkeakoulu Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäinen oppiminen ja kasvatus Luokanopettaja Varhaiskasvatus Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Lääketieteen yksikkö Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Terveystieteiden yksikkö Hoitotiede Kansanterveystiede Viestinnän, median ja teatterin yksikkö Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Teatterityön tutkinto-ohjelma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Filosofian tutkinto-ohjelma Historian tutkinto-ohjelma Logopedian tutkinto-ohjelma Psykologian tutkinto-ohjelma Sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelma* Sosiaalityön tutkinto-ohjelma ensisij. muu sij. 75 439 75 439 310 853 110 165 Yhteensä Kokeessa yht. 514 514 1 163 275 lkm 280 280 482 130 Aloitus paikat 30 30 220 32 Hyväk sytty lkm 33 33 224 32 66 253 319 1 85 84 134 435 569 351 103 108 1 688 452 984 252 1 010 134 695 181 581 2 342 427 1 632 283 2 373 320 1 359 694 1 076 4 030 879 2 616 535 3 383 454 2 054 875 1 657 748 460 288 2 506 135 1 662 709 913 319 132 145 42 177 35 86 56 223 320 132 145 43 187 45 86 56 204 326 506 832 475 74 52 34 27 23 143 87 63 69 195 121 90 92 95 69 48 42 81 38 149 59 230 97 1 135 1 135 143 143 Alin pistemäärä, jolla on hyväksytty todis valinta- todistus ja tus koe valintakoe 30/72 56,5/114 32,5/60 68/125 22/50 60/125 40,5/70 79,5/122,5 35/42 59/82 46,5/60 99,5/120 27,5/45 62,5/87 69,4/100 39,1/60 74 38,3/56 97,17/140 30 18 15 30 30 18 15 17 75/147 38/63 35/60 129/210 83,5/126 81/123 58/126 127 57 26 30 26 24 90/147 35/63 144/210 65/126 1 278 1 278 1 001 1 001 117 117 119 119 54,25/72 86/108 295 93 388 295 93 388 Ei sisäänottoa 2015. 346 483 829 346 483 829 181 181 50 50 50 50 13,5/20 435 435 71 71 71 71 97/150 146/210 Ei sisäänottoa 2015. 1 605 2 933 4 538 68 151 219 203 377 580 202 176 378 471 1 176 1 647 399 527 926 262 526 788 2 705 69 307 207 1 117 501 504 248 12 36 15 40 100 45 251 12 36 15 40 102 46 36/60 74/100 84/100 75,21/100 62/75 45/60 44,5/60 79/123 7 045 10 735 9 251 1 455 1 459 17 780 70/83 155,9/210 88,5/120 * Vuodesta 2016 Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma. Hyväksytty-sarakkeessa näkyvät myös varasijoilta opiskelijaksi valitut. Hyväksyttyjen lukumäärä voi siten peruutusten johdosta olla suurempi kuin tutkinto-ohjelman aloituspaikkamäärä on. 6 UUSIEN OPISKELIJOIDEN SISÄÄNOTTOMÄÄRÄT TUTKINNOITTAIN YHTEISHAUSSA 2016 Hakukohde BioMediTech Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Bioteknologian tutkinto-ohjelma Informaatiotieteiden yksikkö Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma Johtamiskorkeakoulu Hallintotieteiden kandidaatti ja maisteri Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden kandidaatti ja maisteri Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Luokanopettaja, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Varhaiskasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelma Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Lääketieteen yksikkö Lääketieteen lisensiaatti Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden kandidaatti ja maisteri Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Viestinnän, median ja teatterin yksikkö Yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Teatteritaiteen kandidaatti ja maisteri Teatterityön tutkinto-ohjelma Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Filosofian tutkinto-ohjelma Historian tutkinto-ohjelma Logopedian tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma Psykologian kandidaatti ja maisteri Psykologian tutkinto-ohjelma Tieteenalayksiköt yhteensä Sisäänottomäärä 25 25 205 98 75 32 309 132 135 42 160 30 70 60 209 60 30 18 15 26 30 30 145 145 52 40 12 71–73 59 12–14 223 12 36 15 30 100 30 1399–1401 7 UUSIEN OPISKELIJOIDEN SISÄÄNOTTOMÄÄRÄT ERILLISHAUISSA SEKÄ MAISTERIKOULUTUKSISSA JA -OHJELMISSA 2016 Hakukohde BioMediTech Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Bioteknologian tutkinto-ohjelma Filosofian maisteri Bioteknologian maisterikoulutus Master’s Degree Programme in Bioinformatics Informaatiotieteiden yksikkö Luonnontieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma Matematiikka, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tilastotiede, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Filosofian maisteri Kirjasto- ja tietopalveluiden opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Tieto- ja asiakirjahallinnan opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Tietokäytäntöjen opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Matematiikan maisterikoulutus Tietojenkäsittelyopin maisterikoulutus Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analysis Master’s Degree Programme in Software Development Master’s Degree Programme in Human-Technology Interaction Master’s Degree Programme in Internet and Game Studies Johtamiskorkeakoulu Hallintotieteiden kandidaatti ja maisteri Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden kandidaatti ja maisteri Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma Hallintotieteiden maisteri Hallintotieteen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus Julkisen talousjohtamisen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus Julkisoikeuden opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus Kunta- ja aluejohtamisen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus Korkeakouluhallinnon ja -johtamisen maisteriohjelma Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma Turvallisuushallinnon maisteriohjelma Kauppatieteiden maisteri Markkinoinnin opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Taloustieteen opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Yrityksen johtamisen opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Yrityksen laskentatoimen opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma Yhteiskuntatieteiden maisteri Kansainvälisen politiikan opintosuunta, Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus Valtio-opin opintosuunta, Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteen kandidaatti ja maisteri Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Luokanopettaja, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Kasvatustieteen maisteri Aineenopettaja, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus Luokanopettaja, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus Varhaiskasvatus, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics (NORDIMA), Master of Education Master’s Degree Programme in Teacher Education, Master of Education Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Filosofian maisteri Englannin kielen ja kirjallisuuden maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus (englanti) Sisäänottomäärä 0–32 0–12 0–20 0–185 0–25 1) 0–30 2) 0–50 3) 0–25 1) 0–30 2) 0–50 3) 0–20 0–20 0–20 0–20 0–153 0–40 4) 0–50 5) 0–18 6) 0–40 4) 0–10 0–20 7) 0–15 0–50 5) 0-20 7) 0–18 6) 0–105 0–80 0–5 15–20 0–128 0–5 0–10 0–3 0–3 0–10 0–5 0–10 0–10 0–5 8 Kertomus- ja tekstiteorian maisterikoulutus Suomen kirjallisuuden maisterikoulutus Pohjoismaisten kielten maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus (ruotsi) Ranskan kielen maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus (ranska) Saksan kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus (saksa) Suomen kielen maisterikoulutus Venäjän kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus (venäjä) Lääketieteen yksikkö Lääketieteen lisensiaatti Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden kandidaatti ja maisteri Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Terveystieteiden maisteri Hoitotyön johtamisen opintosuunta, Hoitotieteen maisterikoulutus Hoitotyön opettamisen opintosuunta, Hoitotieteen maisterikoulutus Kansanterveystieteen maisterikoulutus Viestinnän, median ja teatterin yksikkö Filosofian maisteri Puheviestinnän maisterikoulutus Yhteiskuntatieteiden maisteri Journalistiikan maisterikoulutus Visuaalisen journalismin maisterikoulutus Master’s Degree Programme in Cultural Studies Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri Filosofian tutkinto-ohjelma Historian tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja maisteri Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma, Pori Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, Pori Filosofian maisteri Filosofian maisterikoulutus Historian maisterikoulutus Psykologian maisteri Psykologian maisterikoulutus Yhteiskuntatieteiden maisteri Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Sosiaaliantropologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Sosiaalipolitiikan opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Sosiaalipsykologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Sosiologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Sukupuolentutkimuksen opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Sosiaalipolitiikan opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus, Pori Sosiologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus, Pori Sosiaalityön maisterikoulutus Sosiaalityön maisterikoulutus, Pori Master’s Degree Programme in Comparative Social Policy and Welfare Master’s Degree Programme in Global and Transnational Studies Master’s Degree Programme in Peace, Mediation and Conflict Research Master’s Degree Programme in Public Choice Tieteenalayksiköt yhteensä 0–10 0–10 0–3 0–3 0–3 0–3 0–5 0–5 0–10 0–10 0–5 Ei kiintiöity. 0–8 Ei kiintiöity. 0–8 8) Ei kiintiöity. Ei kiintiöity. 0–8 8) 0–64 0–10 0–12 0–12 0–30 0–140 0–5 9) 0–5 10) 0–25 11) 0–15 12) 0–30 13) 0–15 14) 0–5 9) 0–5 10) 0–3 0–25 11) 0–15 12) 0–30 13) 0–15 14) 0–42 enintään 815 1) Sisäänottomäärä on informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutusten yhteinen. 2) Sisäänottomäärä on matematiika ja tilastotieteen tutkinto-ohjelman sekä matematiikan maisterikoulutuksen yhteinen. 3) Sisäänottomäärä on tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelman ja tietojenkäsittelyopin maisterikoulutuksen yhteinen. 4) Sisäänottomäärä on hallintotieteiden tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutusten yhteinen. 5) Sisäänottomäärä on kauppatieteiden tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutusten yhteinen ja se sisältää Master’s Degree Programme in Public Economics and Public Finance (MGE) -ohjelmaan valittavat enintään 5 opiskelijaa. 6) Sisäänottomäärä on politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutusten yhteinen. 7) Sisäänottomäärä on tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelman yhteinen. 8) Sisäänottomäärä on kansanterveystieteen (terveystieteiden tutkinto-ohjelma) ja kansanterveystieteen maisterikoulutuksen yhteinen. 9) Sisäänottomäärä on filosofian tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutuksen yhteinen. 10)Sisäänottomäärä on historian tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutuksen yhteinen. 11)Sisäänottomäärä on yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutusten yhteinen. 12)Sisäänottomäärä on Porin yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutusten yhteinen. 13)Sisäänottomäärä on sosiaalityön tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutuksen yhteinen. 14)Sisäänottomäärä on Porin sosiaalityön tutkinto-ohjelman ja maisterikoulutuksen yhteinen. 9 TAMPEREEN YLIOPISTO, TUTKINNOT JA OPISKELUOIKEUS Tampereen yliopisto on monialainen yliopisto, jolla on laaja ja avoin opetustarjonta sekä hyvät yhteydet niin muihin kotimaisiin kuin ulkomaisiinkin yliopistoihin. Tampereen yliopistossa voit suorittaa alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja sekä tieteellisiä, taiteellisia ja ammatillisia jatkotutkintoja sekä erityyppisiä erillisiä opintoja, jotka eivät johda tutkintoon. Kesän yhteishaussa opiskelijoita valitaan pääasiassa sekä alempaan korkeakoulututkintoon eli kandidaatin tutkintoon että ylempään korkeakoulututkintoon eli maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin tässä oppaassa esitettyjen valintaperusteiden mukaisesti. Opiskelijat suorittavat ensin kandidaatin tutkinnon, jonka laajuus on 180 opintopistettä. Kandidaatin tutkinto on mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. Tämän jälkeen suoritetaan maisterin tutkinto, joka on laajuudeltaan 120 opintopistettä, ja se voidaan suorittaa kahdessa vuodessa. Psykologian maisterin tutkinto on laajuudeltaan 150 opintopistettä. Lääketieteen lisensiaatin tutkinto on yksiportainen ja laajuudeltaan 360 opintopistettä. Lisäksi yhteishaussa haetaan Tampereen yliopiston suomenkielisiin maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin, jotka ovat laajuudeltaan 120 opintopistettä. Tutkintoihin vaaditut opinnot määritellään yksityiskohtaisesti opetussuunnitelmissa, jotka julkaistaan opinto-oppaissa www.uta.fi/opiskelu/opinto-oppaat. Opiskelijalla voi kerrallaan olla voimassa vain yksi samaan alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon tai tieteelliseen, taiteelliseen tai ammatilliseen jatkotutkintoon johtava opiskeluoikeus Tampereen yliopistossa. Uutta opiskelu oikeutta ei myönnetä vastaavan sisältöisenä sellaisen edellä sanotun saman koulutusalan tai vastaavan oppiaineen tutkinnon tai koulutuksen suorittamiseen, jonka asianomainen hakija on jo suorittanut, ellei tieteenalayksikön valinta perusteista muuta johdu. Hyväksytty hakija voi ottaa Tampereen yliopistossa vastaan vain yhden opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta. Aikaisemmin suoritettujen opintojen hyväksilukemisesta uuteen tutkintoon voi tiedustella opintojen alkaessa. Katso lisätietoja www.uta.fi/opiskelu/opinnot/tutkinnot/hyvaksilukeminen.html. Tampereen yliopistossa opiskellaan tutkinto-ohjelmissa Tampereen yliopistossa opiskellaan tutkinto-ohjelmissa eikä pääaineissa kuten joissakin muissa yliopistoissa. Opiskelijat suorittavat alemman korkeakoulututkinnon laaja-alaisissa kandidaattiohjelmissa. Kandidaattiohjelmista opiskelijat voivat pääsääntöisesti hakeutua vaihtoehtoisiin tieteenalan mukaisiin maisteriopintoihin. Opiskelijat voivat suorittaa opintoja muidenkin kuin oman tutkinto-ohjelmansa tai tieteenalayksikkönsä sisältä. Yliopistotutkintoja koskeva opintoaikojen rajaus Yliopistolaki rajaa yliopistoissa suoritettavien alempien ja ylempien korkeakoulututkintojen suorittamisaikoja. Yhdessä alempi ja ylempi korkeakoulututkinto tulee suorittaa korkeintaan kaksi lukuvuotta tavoiteaikaa pidemmässä ajassa. Esimerkiksi yhteensä 300 opintopisteen laajuisten kandidaatin ja maisterin tutkintojen suorittamisen tavoiteaika on viisi lukuvuotta. Niiden suorittamiseen voi kuitenkin käyttää enintään seitsemän lukuvuotta. Tutkintojen tavoitteellisista suorittamisajoista kerrotaan yliopiston Opiskelu-sivuilla www.uta.fi/opiskelu/tavoiteajat/. Tutkinnon suorittamisaikaan ei lasketa poissaoloa, joka johtuu vapaaehtoisen asepalveluksen tai asevelvollisuuden suorittamisesta tai äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämisestä. Tällöin opiskelijan on kuitenkin ilmoittauduttava poissa olevaksi. Tämän lisäksi opiskelijalla on oikeus ilmoittautua poissa olevaksi kahden lukukauden ajaksi. Uusi opiskelija voi ensimmäisenä vuonna ilmoittautua poissaolevaksi vain lakisääteisten syiden perusteella (ks. Opintojen aloittamisajankohdan siirtäminen, s. 19). TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Yhteishaussa valitaan opiskelijoita • Suorittamaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa valintakokeen, ylioppilastutkintotodistuksen tai näiden yhdistelmän perusteella. Hakea voivat kaikki yleisen korkeakoulukelpoisuuden täyttävät hakijat. Osa aloituspaikoista on varattu ensikertalaisille hakijoille. Ensikertalaisella hakijalla tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole suorittanut Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa eikä vastaanottanut korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa koulutuksesta, joka on alkanut syksyllä 2014 tai sen jälkeen. • Suorittamaan ylempää korkeakoulututkintoa (suomenkieliset maisterikoulutukset ja -ohjelmat). Hakea voivat alemman korkeakoulututkinnon jo suorittaneet. Erillishaussa opiskelijat valitaan suorittamaan alempaa ja/tai ylempää korkeakoulututkintoa aikaisempien korkeakouluopintojen perusteella. Erillishaussa voivat hakea • Muista korkeakouluista siirtyvät tai Tampereen yliopistossa tutkintoa vaihtavat, ns. siirto-opiskelijat. Siirto-opiskelijana hyväksytyksi tuleminen edellyttää siirron pohjana olevasta opinto-oikeudesta luopumista. Ks. www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. • Avoimessa yliopistossa opintoja suorittaneet. 10 ENGLANNINKIELINEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Tampereen yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin haetaan Tampereen yliopiston kansainvälisessä maisterihaussa. Degree Programmes Taught in English -opas, osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/. OPETTAJANKOULUTUS TAMPEREEN YLIOPISTOSSA Tampereen yliopistossa voi suorittaa tutkintoja, jotka joko suoraan tuottavat kelpoisuuden erilaisiin opettajan tehtäviin tai joiden sisältöä opiskelija voi itse suunnitella siten, että tutkinto antaa halutun pätevyyden. Tutkintoja, jotka suoraan antavat tietyn kelpoisuuden, ovat esimerkiksi seuraavat: Varhaiskasvatuksen koulutus Lastentarhanopettajan kelpoisuuden tuottaa kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan sisältyvä kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, jonka tavoitteellinen suoritusaika on 3 vuotta. Varhaiskasvatuksen koulutukseen (KK + KM) voi sisällyttää myös opettajan pedagogiset opinnot. Ks. tarkemmin sivuilta 89 ja 96. Luokanopettajan koulutus Luokanopettajan kelpoisuuden perusopetuksen vuosiluokille 1–6 tuottaa kasvatustieteen maisterin tutkinto ja sitä edeltävä kandidaatin tutkinto, joihin sisältyvät opettajan pedagogiset opinnot sekä perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot. Tutkintojen tavoitteelliset suoritusajat ovat 3+2 vuotta. Luokan opettajaksi aikova voi laajentaa opettajakelpoisuuttaan perusopetuksen vuosiluokille 7–9 opiskelemalla valinnaisina opintoina esimerkiksi jonkin opetettavan aineen opinnot. Ks. tarkemmin sivuilta 86 ja 95. Aineenopettajakoulutus Alempaan ja/tai ylempään korkeakoulututkintoon hyväksytty opiskelija voi suuntautua aineenopettajaksi. Suuntautuminen voi tapahtua jo opintojen alussa tai myöhemmin tutkinto-opintojen edetessä. Opettajankelpoisuuteen vaadit tavia opintoja voi myös hankkia täydentävinä opintoina tutkinnon suorittamisen jälkeen. Aineenopettajan kelpoisuus muodostuu kolmesta tekijästä: 1. maisterin tutkinto 2. opettajan pedagogiset opinnot sekä 3. opetettavan aineen opinnot. Opetettavalla aineella tarkoitetaan perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa tai muussa oppilaitoksessa opetettavaa ainetta. Opetettavan aineen opinnot ovat tutkinnossa joko tutkinto-ohjelman omina tai valinnaisina opintoina. On huomattava, että yliopistolliset oppiaineet, jotka koulutuksen toteuttavat, eivät välttämättä ole saman nimisiä kuin esim. peruskoulun ja lukion oppiaineet. Esimerkiksi ruotsin kielen opetettavan aineen opinnot tarjoaa pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma. Opettajan pedagogiset opinnot ovat aineenopettajan tutkinnossa valinnaisina opintoina. Niihin haetaan erikseen opintojen kuluessa. MUU KUIN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS Avoimet yliopisto-opinnot Avoimina yliopisto-opintoina voi opiskella Tampereen yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opiskelija voi sisällyttää suoritetut opinnot tutkintoonsa, mikäli tulee myöhemmin valituksi tutkinto-opiskelijaksi Tampereen yliopistoon. Lisätietoja kohdassa Avoimet yliopisto-opinnot, s. 11 ja osoitteessa www.uta.fi/avoinyliopisto/. JOO-opinnot Toisessa kotimaisessa korkeakoulussa tutkintoa suorittava voi hakea oikeutta suorittaa tutkintoonsa sisällytettäviä opintoja Tampereen yliopistossa. Lisätietoja kohdassa JOO-opinnot eli joustava opinto-oikeus, s. 11. Alumniopinnot (ent. täydennysopinnot) Tampereen yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut voi hakea yliopistoon alumniopiskelijaksi. Lisä tietoja osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/taydennysopiskelu.html. Täydennyskoulutus Tampereen yliopiston täydennyskoulutus, s. 182. Lisätietoja osoitteessa www.uta.fi/taydennyskoulutus/. 11 AVOIMET YLIOPISTO-OPINNOT Avoimessa opetuksessa voit opiskella tutkinnon osia Avoimet yliopisto-opinnot antavat kaikille mahdollisuuden opiskella Tampereen yliopistossa. Opetus on Tampereen yliopiston opetussuunnitelmien mukaista. Opetustarjonnassa on osia useista yliopistomme tutkinto-ohjelmista. Avoimet yliopisto-opinnot ovat maksullisia (15 €/opintopiste). Käytä välivuotesi tehokkaasti tai lisää osaamistasi! Avoimessa yliopisto-opetuksessa ei voi suorittaa tutkintoa, mutta yliopistoon tähtääville avoimien yliopisto-opintojen suorittaminen ei mene hukkaan. Voit sisällyttää suoritetut opinnot tutkintoosi, jos esimerkiksi pääset seuraavana vuonna valintakokeen kautta sisään yliopistoon. Toinen mahdollisuus on pyrkiä tutkinto-opiskelijaksi ns. erillishaussa avoimessa yliopistossa suorittamiesi opintojen perusteella. Monille avoimet yliopisto-opinnot ovat myös hyvää valmennusta yliopiston valintakokeisiin. Avoimet yliopisto-opinnot ovat myös tapa tutustua opintojen sisältöön, etsiä omaa koulutusalaa ja kehittää akateemisia opiskeluvalmiuksia. Opinnoilla voi myös lisätä osaamistaan muuttuvassa maailmassa, edistää ammattitaitoaan ja täydentää aikaisempia opintoja. Avoimet yliopisto-opinnot ovat joustavia Tampereen yliopisto järjestää avointa opetusta Tampereella, Seinäjoella ja Porissa sekä muutamissa yhteistyöoppilaitoksissa ympäri Suomea. Monessa tapauksessa on myös mahdollista opiskella internetin kautta asuinpaikastasi riippumatta. Opetusta järjestetään päivisin ja iltaisin. Tarjolla on myös kiintiöpaikkoja tutkinto-opetuksen ryhmissä. Tampereen yliopiston tutkinto-opiskelijoille on puolestaan varattu kiintiöpaikkoja avoimen yliopisto-opetuksen ryhmiin. Syksyllä alkavaan avoimeen yliopisto-opetukseen on haku elokuussa. Kevätlukukaudella alkavaan opetukseen haku aika on marraskuussa. Loppukevään opintoihin voi vielä hakea helmikuussa. Moniin opintoihin pääset mukaan myös kesken lukuvuotta, kannattaa kysyä! Lisätietoja opetuksesta verkkosivuilta www.uta.fi/avoinyliopisto, opiskelijapalvelusta [email protected], p. 040 190 4100 ja yleisestä opintoneuvonnasta [email protected], p. 050 318 6000. OPISKELE VAPAASTI! Tutkinto-opiskelija suorittaa oman tutkinto-ohjelmansa tarjoamien opintojen rinnalla muita opintoja, joita valitaan opintojen alkaessa ja edetessä. Tampereen yliopistossa opiskelija voi lähtökohtaisesti valita opintoja vapaasti tutkinto-ohjelma- ja tieteenalayksikkörajojen yli ilman erillistä hakemusta. Ohjausta opintovalintoihin antavat opintoneuvojat, -koordinaattorit, opintopäälliköt ja opettajat. Tampereen yliopiston koulutustarjontaan voit tutustua esimerkiksi sähköisten opinto-oppaiden avulla osoitteessa www.uta.fi/opiskelu/opinto-oppaat/. JOO-opinnot eli joustava opinto-oikeus Suomen yliopistot ovat tehneet keskenään sopimuksen joustavasta opinto-oikeudesta (JOO). Sen puitteissa tutkinto-opiskelijoilla on mahdollisuus sisällyttää tutkintoonsa opintoja myös muista yliopistoista. Opinnot ovat käytännössä sellaisia, joita ei voi opiskella opiskelijan kotiyliopistossa, mutta jotka kuitenkin on mahdollista ja tarkoituksenmukaista liittää osaksi opiskelijan tutkintoa. Toisen yliopiston opetukseen osallistuminen edellyttää kuitenkin aina sekä oman kotiyliopiston puoltolausuntoa että opinto-oikeuden hakemista ja hyväksytyksi tulemista opetuksen järjestävään yliopistoon. Opiskelijalle opinnot ovat maksuttomia. Joustavan opinto-oikeuden hakemista koskevat yksityiskohtaiset ohjeet, tietoa yliopistojen JOO-opintotarjonnasta ja -hakuajoista sekä JOO-hakulomake löytyvät JOOPAS-verkkopalvelusta. Katso ohjeet ja lisätiedot osoitteesta www. joopas.fi. Tampereen yliopiston JOO-ohjeet löydät osoitteesta www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/joo-opinnot.html 12 HAKIJARYHMÄT • Suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneet voidaan valita hakukohteesta riippuen kolmessa valintajonossa: ylioppilastutkintotodistuksen perusteella, pelkän valintakokeen perusteella tai valintakokeen ja todistuksen perusteella. Suomalaisesta ylioppilastutkinnosta annettavat pistemäärät vaihtelevat hakukohteittain. Hakijan, jonka äidinkieli on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame, ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen tilalla suorittama koe (suomi/ruotsi toisena kielenä) pisteitetään Tampereen yliopistossa kuten äidinkielen koe, ellei valintaperusteissa toisin mainita. • International Baccalaureate-, European Baccalaureate- ja Reifeprüfung-tutkinnon suorittaneet valitaan kolmessa valintajonossa: tutkintotodistuksen perusteella, pelkän valintakokeen perusteella tai valintakokeen ja todistuksen perusteella. Tullakseen huomioiduksi opiskelijavalinnassa hakijan tulee hakemuksen täytettyään lähettää yliopiston hakijapalveluihin jäljennös tutkintotodistuksesta. Tarkempi aikataulu kohdassa Korkeakoulukelpoisuuden todistavat liitteet, s. 13. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteet vastaavat suomalaisen ylioppilastutkinnon arvosanoja seuraavasti: Suomalainen yo-tutkinto arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur IB-tutkinto pisteet 7 6 5 4 3 2 EB-tutkinto pisteet 10–9,00 8,95–8,00 7,95–7,00 6,95–6,00 5,95–5,00 4,95–4,00 Reifeprüfung-tutkinto pisteet 15–13 12–10 9–8 7 6–5 4 Äidinkielenkokeena huomioidaan vain A1-tasoinen suomen, ruotsin tai saamen kieli, ellei hakukohteen valinta perusteissa toisin mainita. Pitkän tai lyhyen matematiikan osalta em. taulukosta poiketen EB-tutkinnossa pistemääriä 10,00–9,50 verrataan laudaturiin ja pistemääriä 9,45–8,50 eximia cum laude approbaturiin sekä pistemääriä 8,45–7,00 magna cum laude approbaturiin. • Hakija, joka ei ole suorittanut ylioppilastutkintoa, voi tulla valituksi pelkän valintakokeen perusteella. Tarkista valintamenettely ko. hakukohteen valintaperusteista. HAKUKELPOISUUS Korkeakoulukelpoisuudesta on säädetty yliopistolaissa (558/2009), laissa ylioppilastutkinnon järjestämisestä (672/2005) ja lukiolaissa (629/1998). Tampereen yliopistossa suoritettavaan alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut • ylioppilastutkinnon, • International Baccalaureate -tutkinnon (IB), • eurooppalaisen ylioppilastutkinnon (EB), • Reifeprüfung-tutkinnon, • vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot, • ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon, erikoisammattitutkinnon tai niitä vastaavan aikaisemman tutkinnon, • ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin tai • hakukohteen edellyttämät avoimen yliopisto-opetuksen opinnot. Opiskelijaksi voidaan hyväksyä myös henkilö, jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet, täyttämättä kuitenkaan pohjakoulutusvaatimuksia. Tällöin yliopistolta tulee anoa lupaa osallistua valintakokeisiin. Tätä varten yliopiston hakijapalveluihin toimitetaan hakemus perusteluineen ja koulutusselvityksineen 6.4.2016 klo 15.00 mennessä. Vaadittava lomake löytyy osoitteesta www.uta.fi/opiskelu/lomakkeet/. Edellä oleva koskee opiskelijavalintaa, jossa tutkinnon suoritusoikeus annetaan samalla sekä alempaan että ylempään korkeakoulututkintoon tai pelkästään alempaan korkeakoulututkintoon sekä lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavaa koulutusta, jossa ei ole erikseen suoritettavaa alempaa korkeakoulututkintoa. Pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin (maisterikoulutukset ja -ohjelmat) on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkea- 13 koulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Valituksi voi tulla myös henkilö, jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet. Yliopisto voi edellyttää, että ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin opiskelijaksi otettu henkilö suorittaa enintään yhden vuoden opintoja edellyttävän määrän täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Korkeakoulukelpoisuuden todistavat liitteet Vuonna 1990 tai sen jälkeen suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneiden ei tarvitse erikseen todistaa korkeakoulukelpoisuuttaan, vaan tutkintotiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. Ennen vuotta 1990 suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneiden tai muun yllä mainitun tutkinnon ennen vuotta 2016 suorittaneiden tulee toimittaa todistus suorittamastaan tutkinnosta hakijapalveluihin. Korkeakoulujen yhteishaussa liitteiden toimittamisen määräpäivä on 20.4.2016 klo 15.00. Keväällä 2016 ammatillisen perustutkinnon tai Reifeprüfung-tutkinnon suorittavan tulee toimittaa tutkintotodistuksen kopio yliopiston hakijapalveluihin heti tutkintotodistuksen saatuaan, kuitenkin viimeistään 9.6.2016 klo 15.00. Keväällä 2016 International Baccalaureate -tutkinnon tai European Baccalaureate -tutkinnon suorittavan tulee toimittaa lopulliset arvosanatiedot yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016 klo 15.00. Mahdolliset poikkeukset käyvät ilmi hakukohteiden valintaperusteista. Tarkemmat ohjeet liitteiden toimittamisesta saat hakulomakkeen täytön yhteydessä. OPISKELIJAKSI OTTAMISEN RAJOITUKSET Alaikäisten turvallisuuden sekä potilas- ja asiakasturvallisuuden edistämiseksi opiskelijaksi ottamiseen on tullut rajoituksia vuoden 2012 alusta. Rajoitukset koskevat seuraavia aloja: lääketiede, hammaslääketiede, logopedia, psykologia, farmasia sekä sosiaalityö ja opettajankoulutus. Näillä aloilla edellytetään, että opiskelijaksi otettava on terveydentilaltaan ja toimintakyvyltään kykenevä opintoihin liittyviin käytännön tehtäviin tai harjoitteluun. Terveydentilaan tai toimintakykyyn liittyvä rajoitus ei ole este opiskelijaksi ottamiselle, jos sen vaikutukset voidaan kohtuullisin toimin, esimerkiksi erityisjärjestelyin, poistaa. Tarkoituksena ei ole muutenkaan asettaa tarpeettomia esteitä vammaisten tai muista fyysisistä tai psyykkisistä rajoitteista kärsivien henkilöiden koulutukseen pääsylle. Rajoituksia sovelletaan vain niissä tilanteissa, joissa on selvää, ettei hakija voi terveydentilaansa tai toimintakykyynsä liittyvästä syystä osallistua koulutukseen. Myös aiempi opiskeluoikeuden peruuttaminen voi olla este opiskelijaksi ottamiselle. Tämän vuoksi opiskelijaksi hakevan tulee ilmoittaa yliopistolle tällaisesta päätöksestä jo hakuvaiheessa. Opiskeluaikainen huumausainetestaus ja rikosrekisteriote Opiskelija voidaan tietyissä hyvin rajoitetuissa tapauksissa velvoittaa esittämään todistus huumausainetestistä. Tämä tulee lähinnä kyseeseen tilanteissa, joissa testaaminen on välttämätöntä opiskelijan toimintakyvyn selvittämiseksi ja tiettyjen laissa yksityiskohtaisesti määriteltyjen lisäehtojen täyttyessä. Vuonna 2012 tai myöhemmin opiskelijaksi hyväksytyltä opiskelijalta voidaan opiskelukyvyn arviointia varten pyytää myös otetta rikosrekisteristä. Otetta voidaan pyytää vain niiltä opiskelijoilta, joiden opintoihin liittyvä harjoittelu tai muut tehtävät edellyttävät alaikäisten parissa työskentelyä, ja sitä pyydetään ennen harjoittelun tai tehtävien alkamista. Alaikäisten turvallisuuden edistämiseksi on tarpeen tietää, ettei harjoitteluun menevällä opiskelijalla ole rikosrekisterimerkintää tietyistä vakavista rikoksista (seksuaalirikokset, tahalliset henkirikokset, törkeä pahoinpitely, törkeä ryöstö ja huumausainerikokset). SÄHKÖINEN HAKU KORKEAKOULUIHIN – opintopolku.fi Yhteishaku yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin toteutetaan opintopolku.fi-portaalin kautta. Palvelussa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan samassa yhteishaussa, yhdellä lomak keella. Kevään 2016 yhteishaun ensimmäinen hakuaika alkaa 8.1.2016 ja päättyy 27.1.2016 klo 15. Tähän hakuaikaan kuuluu Tampereen yliopistossa Teatterityön tutkinto-ohjelma. Toinen hakuaika, johon muut Tampereen yliopiston yhteishaun hakukohteet kuuluvat, alkaa 16.3.2016 ja päättyy 6.4.2016 klo 15, jolloin hakemuksen on oltava perillä. Korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, joihin kuuluvat sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen hakukohteet. Hakukohteista kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakijan on asetettava valitsemansa hakukohteet hakulomakkeeseen mieluisuusjärjestykseen. Mieluisuusjärjestystä voi muuttaa hakuajan puitteissa, mutta hakuajan päätyttyä se on sitova. Hakijalle tarjotaan opiskelupaikkaa siitä koulutuksesta, jonka hän on 14 priorisoinut korkeimmalle ja johon hänen pisteensä tai ansionsa riittävät. Hakija voi tulla hyväksytyksi vain yhteen koulutukseen, vaikka olisi hakenut useampaan hakukohteeseen. Osoitteesta opintopolku.fi löydät myös Oma opintopolku -palvelun, jota voit hyödyntää koko hakuprosessin ajan. Palvelua käyttääksesi tarvitset henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenteen tai poliisin myöntämän sirullisen henkilökortin. Kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun voit • tarkastella ja tarvittaessa korjata omia hakulomaketietojasi (mm. hakukohteita) hakuaikana, • päivittää yhteystietojasi myös hakuajan jälkeen, • käydä katsomassa valintasijoittelun etenemistä ja valinnan tuloksia, • ottaa opiskelupaikan vastaan ja • ilmoittautua yliopistoon. Jos tallennat sähköpostiosoitteesi hakulomakkeelle, hakujärjestelmä lähettää sähköpostiisi automaattisen vastaanottovahvistuksen heti hakulomakkeen tallentumisen jälkeen. Jos et saa sähköpostivahvistusta, hakulomakkeesi ei ole tallentunut! Voit tarkistaa hakemuksesi perilletulon myös opintopolku.fi:n Oma opintopolku -palvelusta. Tampereen yliopiston kevään 2016 erillishaku toteutetaan sähköisesti opintopolku.fi-portaalissa. Erillishaku alkaa 1.2.2016 ja päättyy 26.2.2016 klo 15, jolloin hakemuksen on oltava perillä. Tampereen yliopiston erillishaussa hakija voi hakea yhteen hakukohteeseen. Huomaa, ettei erillishaku kuulu korkeakoulujen yhteishakuun, vaan siinä haetaan sähköisesti omalla lomakkeellaan. Erillishaussa hakeminen ei rajoita hakijan mahdollisuutta hakea korkeakoulujen yhteishaussa enintään kuuteen hakukohteeseen. Tampereen yliopiston kevään 2016 kansainvälinen maisterihaku toteutetaan sähköisesti osoitteessa studyinfo.fi. Kansainvälinen maisterihaku alkaa 14.12.2015 ja päättyy 27.1.2016 klo 15.00, jolloin hakemuksen on oltava perillä. Kansainvälisessä maisterihaussa hakeminen ei rajoita hakijan mahdollisuutta hakea Tampereen yliopiston erillishaussa yhteen hakukohteeseen ja korkeakoulujen yhteishaussa enintään kuuteen hakukohteeseen. Hakemuksen käsittelymaksu Suomalaisissa korkeakouluissa on kevään 2016 hauissa voimassa hakemuksen käsittelymaksu. Hakemuksen käsittelymaksu koskee niitä hakijoita, jotka ovat suorittaneet hakukelpoisuuden tuottavan tutkintonsa jonkin muun kuin EU/ ETA-alueen maan tai Sveitsin koulutusjärjestelmän mukaisesti. Maksun suuruus on 100 euroa ja se kattaa kaikki haut samana lukukautena alkaviin koulutuksiin. Hakemuksen käsittelymaksu peritään sähköisesti Opintopolku.fi-portaalissa hakemuksen jättämisen yhteydessä niiltä, jotka ovat maksuvelvollisia. Lisätietoja hakemuksen käsittelymaksusta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/hakijamaksu.html. SUOMEN KIELEN TAIDON TODENTAMINEN Joissain yhteishaun hakukohteista tarkistetaan, että hakija täyttää hakukelpoisuuden ehtona olevan kielitaitovaatimuksen. Kevään 2016 yhteishaussa riittävä suomen kielen taito on todennettava, jos haet johonkin seuraavista Tampereen yliopiston hakukohteista: • Luokanopettaja, kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma • Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma tai tietojenkäsittelyopin maisterikoulutus • Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma tai matematiikan maisterikoulutus • Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma sekä maisterikoulutukset • Logopedian tutkinto-ohjelma Riittävän suomen kielen taidon voit todentaa jollakin seuraavista tavoista: 1. Ylioppilastutkinto tai vastaava • Suomalaisen ylioppilastutkinnon äidinkielen koe (suomen kielessä) vähintään arvosanalla approbatur. • Suomalaisen ylioppilastutkinnon suomi toisena kielenä -koe vähintään arvosanalla magna cum laude approbatur. • Suomalaisen ylioppilastutkinnon pitkän oppimäärän mukainen suomen koe vähintään arvosanalla eximia cum laude approbatur. • Suomalaisen ylioppilastutkinnon keskipitkän oppimäärän mukainen suomen koe vähintään arvosanalla laudatur. • Reifeprüfung/Abiturprüfung-tutkinnossa suomi kirjallisesti hyväksytyllä arvosanalla (väh. 4) TAI suomi suullisesti vähintään arvosanalla 8. • IB-tutkinnossa suomi A1-kielenä hyväksytyllä arvosanalla (väh. 2) TAI suomi A2-kielenä vähintään arvosanalla 5 TAI suomi A-kielenä (literature / language and literature / language and performance) hyväksytyllä arvosanalla (väh. 2). • EB-tutkinnossa suomi LI-kielenä hyväksytyllä arvosanalla (väh. 4) TAI suomi LII-kielenä vähintään arvosanalla 7. 15 2. Koulusivistys • Perusopetus, toisen asteen tutkinto tai muu korkeakoulukelpoisuuden antava tutkinto suoritettu suomen kielellä. 3. Korkeakouluopinnot • Korkeakoulussa suomen kielestä tutkintoon sisältyvä kielikoe tai kieliopinnot, jotka osoittavat suomen kielen (toisena kotimaisena kielenä) suullista ja kirjallista taitoa, vähintään arvosanalla hyvä. • Korkeakoulussa suomen kielestä vähintään 35 ov:n tai 70 op:n opinnot TAI arvosana cum laude approbatur TAI vastaavat opinnot korkeakoulun antaman todistuksen mukaan vastaavasta oppiaineesta. • Korkeakoulututkinto suomeksi TAI korkeakoulututkinto pääaineena suomen kieli (tai vastaava) TAI korkeakoulussa kypsyysnäyte suomeksi. 4. Kielitutkinto tai -koe • Yleinen kielitutkinto, taitotaso 5 seuraavista osa-alueista: tekstin ymmärtäminen, kirjoittaminen, puhuminen. • Valtionhallinnon suullisen ja kirjallisen kielitaidon kokeet, taitotaso hyvä. Mikäli hakija voi osoittaa riittävän suomen kielen taitonsa suomalaiseen ylioppilastutkintoon sisältyvällä kokeella, joka on suoritettu vuonna 1990 tai sen jälkeen, hänen ei tarvitse erikseen todistaa kielitaitoaan, vaan kokeiden arvosanatiedot saadaan suoraan ylioppilastutkintolautakunnalta. Mikäli hakija osoittaa riittävän suomen kielen taitonsa muulla kuin vuonna 1990 tai sen jälkeen suoritetulla suomalaiseen ylioppilastutkintoon sisältyvällä kokeella, hänen tulee toimittaa oikeaksi todistettu kopio kielitaidon osoittavasta todistuksesta tai opintosuoritusotteesta Tampereen yliopiston hakijapalveluihin (Kalevantie 4, 33014 Tampereen y liopisto) 20.4.2016 klo 15.00 mennessä. Todistus keväällä 2016 suoritettavasta ammatillisesta perustutkinnosta tai Reifeprüfung-tutkinnosta tulee toimittaa 9.6.2016 klo 15.00 mennessä ja todistus keväällä 2016 suoritettavasta Inter national Baccalaureate -tutkinnosta tai European Baccalaureate -tutkinnosta 15.7.2016 klo 15.00 mennessä. HAKULOMAKKEET Tutkintoon johtava koulutus Tampereen yliopiston hakukohteisiin haetaan sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Mikäli sinulla on kysymyksiä tai ongelmia liittyen sähköisen hakulomakkeen täyttämiseen, ole yhteydessä Tampereen yliopiston hakijapalveluihin, puh. 050 318 7387 arkisin klo 9.00–15.00. Muu kuin tutkintoon johtava koulutus JOO-opinnot. Sähköistä hakua käyttävien yliopistojen opiskelijat voivat tehdä hakemuksen sähköisesti osoitteessa haku.joopas.fi. Kaikki yliopistot eivät käytä sähköistä hakujärjestelmää. Muiden kuin sähköistä hakua käyttävien yliopistojen opiskelijat hakevat JOO-opintoihin yhteisellä valtakunnallisella hakulomakkeella, jonka voi tulostaa www.joopas. fi-sivustolta. Lomaketta saa myös kaikista yliopistoista. Tampereen yliopiston alumniopinto-oikeutta (ent. täydennysopinto-oikeus) haetaan paperisella hakulomakkeella. Lomake on tulostettavissa osoitteesta www.uta.fi/opiskelu/lomakkeet/. Lomakkeen voi myös tilata arkisin klo 9.00–15.00 puhelimitse numerosta 050 318 6000 tai noutaa Tampereen yliopiston opintoneuvonnasta. Hakuohjeet avoimiin yliopisto-opintoihin ovat osoitteessa www.uta.fi/avoinyliopisto/. Ks. myös Avoimet yliopistoopinnot, s. 11. VALINTAKOE • Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua, ellei valintaperusteissa toisin mainita. Tule riittävän ajoissa koepaikalle. Sivulta 4 selviää, missä yliopiston rakennuksista valintakokeet järjestetään. Tiedot koesaleista julkaistaan sivulla www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Varaa riittävästi aikaa oikean salin löytämiseen. • Ota mukaasi valokuvalla varustettu henkilötodistus (henkilökortti, passi tai ajokortti) sekä tavalliset kirjoitusvälineet ja kuulakärkikynä vastauslomakkeen allekirjoitusta varten. Omien muistiinpanojen ja muiden papereiden tuonti saliin on kielletty. • Tietoa kulkuyhteyksistä ja pysäköinnistä löydät sivulta www.uta.fi/yhteystiedot/kartalla.html. Mikäli saavut valinta kokeeseen omalla autolla, varaa riittävästi aikaa pysäköintipaikan löytämiseen. Yliopiston päärakennuksen välittömässä läheisyydessä on vain vähän pysäköintitilaa. Lähin pysäköintitalo sijaitsee osoitteessa Åkerlundinkatu 4. • Yliopiston vaatenaulakoilla ei ole vartiointia. Valintakokeiden ajaksi voi laukut yms. ottaa mukaan sisälle koesalin seinustalle. • Mahdolliset lisäohjeet valintakoetta varten löydät ko. hakukohteen valintaperusteista. 16 VALINTAKOEKIRJAT JA VANHAT VALINTAKOEKYSYMYKSET • Valintakoekirjallisuutta myy mm. Juvenes verkkokauppa osoitteessa verkkokauppa.juvenes.fi. • Valintakoekirjoja on myytävänä myös useimmissa kirjakaupoissa. • Kirjoja on saatavana rajoitetusti kirjastoista. • Osa edellisten vuosien valintakoekysymyksistä on nähtävillä verkossa osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/kysymykset/. Kaikkien hakukohteiden valintakoekysymyksiä ei julkaista. • Yliopisto ei järjestä valmennuskursseja. RIKKOMUKSIA KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET Valvoja voi välittömästi poistaa valintakoetilaisuudesta hakijan, jonka valintakokeessa epäillään syyllistyneen vilppiin. Jos vilppi havaitaan vasta koetilaisuuden jälkeen, voi kokeen arvostelija hylätä kokeen. Vilppiin syyllistyneen koko valintakoe jätetään arvostelematta. (Tampereen yliopiston opintojen arviointisääntö, luku 7.) ERITYISJÄRJESTELYT VALINTAKOKEESSA Opiskelijavalinnan erityisjärjestelyillä tarkoitetaan käytännön järjestelyjä valintakoetilanteessa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi liikuntaesteiden poistaminen, rauhallinen koetila, laajempi kirjoitustila, lisäaika, apuvälineiden käyttö tai muu vastaava järjestely. Näillä järjestelyillä on tarkoitus huolehtia siitä, että erityisjärjestelyjä valintakoetilanteessa tarvitsevat hakijat ovat yhdenvertaisessa asemassa muiden hakijoiden kanssa. Erityisjärjestelyiden hakeminen Erityisjärjestelyjä tarvitsevan hakijan tulee jättää kirjallinen hakemus erityisjärjestelyistä valintakokeessa yliopiston saavutettavuusyhteyshenkilölle viimeistään kaksi viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen eli yhteishaun osalta 20.4.2016 klo 15 mennessä (poikkeuksena kasvatustieteiden alan VAKAVA-koe 6.4.2016 klo 15 mennessä). Määräajan jälkeen saapunut hakemus voidaan käsitellä vain, jos tarve erityisjärjestelyihin on syntynyt määräajan jälkeen. Hakemuslomake löytyy osoitteesta www.uta.fi/opiskelu/lomakkeet/index.html. Hakemukseen tulee yksilöidä mahdollisimman tarkasti, mitä erityisjärjestelyitä hakija tarvitsee sairauden tai vamman vuoksi, jotta hän olisi tasavertaisessa asemassa muiden hakijoiden kanssa. Lääkärin lausunto Hakemukseen tulee liittää lääkärin antama asiantuntijalausunto, josta ilmenee sairauden tai vamman laatu, sen vaikutus toimintakykyyn valintakoetilanteessa ja erityisjärjestelyiden tarve. Liitteenä olevien lausuntojen suhteen noudatetaan seuraavassa kuvattuja periaatteita (katso hakukohdekohtaiset poikkeukset jäljempänä!): • Jos sairaus tai vamma on pitkäaikainen tai pysyvä, niin hakemukseen liitettävä lääkärin lausunto voi olla korkeintaan 5 vuotta vanha. Tämä ohjeistus koskee myös lukihäiriötä, jonka vuoksi erityisjärjestelynä voidaan myöntää lisäaikaa, mikäli lukihäiriö on vaikea tai keskivaikea. Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuden voi todentaa lääkärin, erityisopettajan, psykologin tai puheterapeutin antamalla asiantuntijalausunnolla. Halutessasi voit liittää hakemukseen myös mahdollisen Ylioppilastutkintolautakunnan päätöksen erityisjärjestelyistä. • Mielenterveydellisistä syistä erityisjärjestelyitä haettaessa lausunto voi olla korkeintaan kaksi vuotta vanha. • Jos sairaus tai vamma ei ole pitkäaikainen tai pysyvä, niin lausunto voi olla korkeintaan 6 kuukautta vanha. Hakijan ei tarvitse todistaa erityisjärjestelyjen tarvetta, jos hän hakee vain pyörätuolin käyttämiseen liittyviä tila- ja kalustejärjestelyjä. Tällöin riittää, että hakija toimittaa erityisjärjestelyä koskevan hakemuksen määräaikaan mennessä. Hakukohdekohtaiset poikkeukset Seuraavien hakukohteiden opiskelijavalinnassa noudatetaan Tampereen yliopiston yhteisistä ohjeista poikkeavia periaatteita erityisjärjestelyiden suhteen: • Kasvatustieteiden alan VAKAVA-koetta koskevissa erityisjärjestelyissä noudatetaan yhteisiä valtakunnallisia ohjeita. Katso tarkemmin VAKAVA-sivuilta (www.helsinki.fi/vakava/erityisjarjestelyt.htm). • Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelmaan haettaessa erityisjärjestelyhakemuksen liitteenä oleva lausunto voi olla kaikissa tapauksissa korkeintaan viisi vuotta vanha. 17 • Sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan haettaessa erityisjärjestelyhakemuksen liitteenä oleva lausunto voi olla kaikissa tapauksissa korkeintaan viisi vuotta vanha. Katso lisätiedot tutkinto-ohjelman valintaperusteista ja sosiaalityön yhteisvalinnan kotisivuilta yhteiskuntatieteet-yhteisvalinnat.fi. Erityisjärjestelyiden myöntäminen Erityisjärjestelyt myönnetään tieteenalayksikössä. Hakijalle ilmoitetaan niistä henkilökohtaisesti ennen valintakoetta. Valintakokeen arvostelussa erityisjärjestelyjä saaneeseen hakijaan sovelletaan samoja periaatteita kuin muihin hakijoihin. Yksiköt myöntävät valintakokeisiin pääasiassa sellaisia erityisjärjestelyjä, joita on mahdollista toteuttaa myös opintojen aikana. Erityisjärjestelyiden myöntäminen perustuu mm. yhdenvertaisuuslakiin (21/2004). Hakukohteena olevan koulutuksen luonteen vuoksi kaikkia opintoja tai niihin liittyviä olosuhteita ei ole välttämättä mahdollista mukauttaa, tai mukautukset eivät ole kohtuullisin toimin mahdollisia. Voit tutustua tutkinnon rakenteeseen ja opintojen sisältöön opinto-oppaiden (www10.uta.fi/opas/index.htm) avulla ja opintojen aikaisiin erityisjärjestelyihin Saavutettavuus-sivuilla osoitteessa www.uta.fi/palvelut/saavutettavuus/index.html. Ota yhteyttä Erityisjärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä kannattaa olla yhteydessä yliopiston saavutettavuusyhteyshenkilöön, jolle myös hakemukset lähetetään. Saavutettavuusyhteyshenkilö Päätalo A119 33014 Tampereen yliopisto puh. 050 318 6682 Opiskelun erityisjärjestelyt Tampereen yliopiston opiskelija voi erityisin perustein hakea ja saada erityisjärjestelyitä myös opinnoissaan. Lisätietoja löydät Saavutettavuus-sivuiltamme (www.uta.fi/palvelut/saavutettavuus/index.html). TULOSTEN JULKISTAMINEN Opiskelijavalinnan tulosten julkaisupäivät löytyvät sivun 4 taulukosta. Valinnoista tiedotetaan kaikkia valintakokeeseen osallistuneita. Omat valintatuloksensa hakija näkee myös opintopolku.fi-sivuston Oma opintopolku -palvelussa. Korkeakoulujen sähköisessä yhteishaussa hakukohteiden tuloksia viedään Opintopolkuun sijoitteluun eri aikoihin. Omien hakukohteidensa tilannetta hakija voi seurata Opintopolun Oma opintopolku -palvelusta. Koska hakijalle tarjotaan paikkaa vain hänen korkeimmalle priorisoimastaan koulutuksesta, johon hänen pisteensä riittävät, valinnan tulos ei ole lopullinen ennen kuin kaikkien hakukohteiden tulokset on viety palveluun tai hakija on hyväksytty korkeimpaan mahdolliseen hakutoiveeseensa. Kaikkien hakukohteiden tulokset viedään Opintopolkuun viimeistään 1.7.2016, jonka jälkeen hakijalle tiedotetaan valinnan tuloksista. Varasijat Tampereen yliopistossa hakijoita ei erikseen aseteta ns. varasijoille, vaan kuhunkin hakukohteeseen ovat varalla paremmuusjärjestyksessä kaikki ne hakijat, joiden valintakoesuoritusta ei ole erikseen hylätty. Oman mahdollisen varasijansa voi tarkistaa Oma opintopolku -palvelusta tai Tampereen yliopiston hakijapalveluista puh. 050 318 7387, [email protected] valintojen tulosten julkistamisen jälkeen. Huomaathan, että mikäli olet tullut hyväksytyksi yhteishaussa johonkin hakutoiveeseesi, voit olla varasijalla vain tätä ylempiin hakutoiveisiin. Opintopolun valintasijoittelu päättyy 15.8.2016, jolloin hakukohteiden täyttäminen päättyy ja kaikki varasijat perutaan automaattisesti. Oikaisumenettely Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on jätettävä 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkaisemisesta. Katso tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdasta Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely. Hakijalla on oikeus nähdä valintakoepaperinsa ja -pisteensä mainittujen 14 päivän aikana yliopiston hakjiapalveluissa (päärakennus, Kalevantie 4) arkisin klo 12.00–15.00. 18 OPISKELUPAIKAN VASTAANOTTAMINEN JA ILMOITTAUTUMINEN Opiskelupaikka on otettava vastaan määräaikaan mennessä Oma opintopolku -palvelussa (opintopolku.fi). Opis kelupaikan voit ottaa vastaan myös hyväksymiskirjeen mukana lähetettävällä opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksella (ks. myös kohta Yhden paikan säännös). Opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksella ilmoitat, että a) otat vastaan tarjotun opiskelupaikan, tai b) otat vastaan tarjotun opiskelupaikan ehdollisesti (ks. lisätietoja jäljempänä), tai c) et ota vastaan sinulle tarjottua opiskelupaikkaa. Opiskelupaikan vastaanottoilmoitus on sitova: sitä ei voi muuttaa tai perua. Jos olet hakenut useaan korkeakoulupaikkaan, selvitä valintojen tulokset ylemmistä hakutoiveistasi ennen opiskelupaikan vastaanottamista. Ota opiskelupaikka vastaan vasta, kun olet varma asiasta. Käytä tarvittaessa mahdollisuutta ottaa paikka ehdollisesti vastaan (edellä vaihtoehto b). Muista määräajat! Menetät opiskelupaikan, jos et ota sitä vastaan määräaikaan mennessä. Paikan ehdollinen vastaanotto Jos olet tullut hyväksytyksi johonkin hakutoiveeseesi ja olet varalla ylempään tai ylempiin hakutoiveisiisi, voit ottaa paikan ehdollisesti vastaan, mikäli haluat jäädä edelleen odottamaan ylempien hakutoiveiden tilanteen etenemistä. Yhteishaussa paikan ehdollinen vastaanotto tulee mahdolliseksi, kun kaikkien hakukohteiden tulokset ovat Opintopolussa 1.7.2016. Mikäli tilanteesi ei muutu ylemmissä hakutoiveissa, ehdollinen paikan vastaanotto vahvistuu automaattisesti sitovaksi valintasijoittelun päättyessä. Jos taas tulet varasijalta hyväksytyksi ylempään hakutoiveeseen, sinulle tarjotaan tätä opiskelupaikkaa. Tällöin aiempi ehdollinen vastaanottaminen peruuntuu automaattisesti, eikä aiemmin ehdollisesti vastaanotettua paikkaa voi enää ottaa vastaan. Ehdollisen paikan vastaanoton voi muuttaa sitovaksi olemalla yhteydessä sen korkeakoulun hakijapalveluihin, jonka paikan on ottanut ehdollisesti vastaan. Yhden paikan säännös Opiskelijaksi hyväksytty voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta (1.8.–31.12. tai 1.1.–31.7.) riippumatta siitä, onko paikka saatu yhteishausta vai erillishauista. Korkeakoulututkintoja ovat yliopistoissa (mukaan lukien Maanpuolustuskorkeakoulu) suoritettavat alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot, lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot sekä ammattikorkeakouluissa suoritettavat ammattikorkeakoulututkinnot. Säännös ei koske siirto-opiskelupaikan vastaanottamista. Säännös ei myöskään koske Poliisiammattikorkeakoulua, Högskolan på Ålandia tai ulkomaisia korkeakouluja. Huom! Hyväksytty hakija voi ottaa Tampereen yliopistossa vastaan vain yhden opiskelupaikan samana lukukautena alkavasta koulutuksesta riippumatta siitä, onko paikan saanut yhteishaussa vai erillishauissa (Tampereen yliopiston tutkintosääntö, 12 §). Ilmoittautuminen yliopistoon Opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksen lisäksi sinun on ilmoittauduttava yliopistoon annettuna määrä aikana. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisesti Opintopolku.fi-portaalin kautta. Tampereen yliopiston ilmoittautumisajat vahvistetaan vuosittain. Ilmoittautumista koskevat ohjeet toimitetaan opiskelijaksi hyväksytyille hyväksymis kirjeessä. Määräajat yhteishaussa Keväällä 2016 järjestettävässä korkeakoulujen yhteishaussa, jossa valitaan opiskelijat syksyllä 2016 alkaviin opintoihin, tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Jos tulet hyväksytyksi opiskelupaikkaan viimeistään 1.7.2016, sinun on tehtävä vastaanottoilmoituksesi korkeakouluun viimeistään 15.7.2016 klo 15.00. Jos tulet hyväksytyksi opiskelupaikkaan tämän jälkeen, varmista Oma opintopolku -palvelusta tai yliopiston hakijapalveluista, mihin mennessä sinun on ilmoitettava paikan vastaanottamisesta. Opiskelupaikan ehdollinen vastaanotto on voimassa 15.8.2016 saakka, jolloin yhteishaun valintasijoittelu ja hakukohteiden täyttäminen päättyy sekä kaikki varasijat perutaan automaattisesti. Määräajat erillishauissa Keväällä 2016 järjestettävissä Tampereen yliopiston erillishaussa ja kansainvälisessä maisterihaussa tulokset julkistetaan 29.4.2016 mennessä. Erillishauissa hyväksyttyjen on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta 1.6.2016 klo 15.00 mennessä. Mahdolliset hakukohdekohtaiset poikkeukset tulosten julkistamisessa löydät hakukohteen valinta perusteista. Joissakin Tampereen yliopiston erillishaun tai kansainvälisen maisterihaun hakukohteissa hakijoita asetetaan vara sijoille. Varasijoilta hyväksyminen päättyy 15.8.2016. 19 Opintojen aloittamisajankohdan siirtäminen Hyväksytyksi tullut uusi opiskelija voi ensimmäisenä vuonna ilmoittautua poissaolevaksi vain lakisääteisten syiden perusteella, joita ovat vapaaehtoisen asepalveluksen tai asevelvollisuuden suorittaminen, äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaa tai opintojen aloittamisen estävä oma sairaus tai vamma. Poissaolo-oikeutta on haettava ilmoittautumisen yhteydessä saatavan ohjeistuksen mukaan. Opintojen aloittamisajankohdan siirtäminen korkeakoulun hyväksymän syyn perusteella seuraavalle lukuvuodelle ei vaikuta opiskelupaikan vastaanottamisen ajankohtaan. Muista ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta määräaikaan mennessä, vaikka hakisitkin poissaolo-oikeutta ensimmäiseksi opiskeluvuodeksi. Säännökset muutoksineen • • • • • • Laki opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä 1058/1998 Yliopistolaki 558/2009 Laki yliopistolain muuttamisesta 256/2015 Ammattikorkeakoululaki 932/2014 Asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014 Henkilötietolaki 523/1999 Kevään 2016 yhteishausta lähtien korkeakoulujen tulee varata osan haettavista opiskelupaikoista niin sanotuille ensikertalaisille, eli henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa tai vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa koulutuksesta, joka on alkanut syksyllä 2014 tai sen jälkeen. Jos otat vastaan opiskelupaikan kevään 2016 yhteis- tai erillishauista, sinua ei enää katsota tulevissa yhteishauissa ensikertalaiseksi. Tämä ei estä sinua hakemasta myöhemmin toiseen hakukohteeseen, mutta tällöin sinut huo mioidaan korkeakouluissa opiskelevien ja korkeakoulututkinnon jo suorittaneiden kiintiössä. TIETOJEN TARKASTAMISOIKEUS JA LUOVUTTAMINEN VIRANOMAISKÄYTTÖÖN Hakijalla on oikeus tarkastaa Tampereen yliopiston opiskelijavalintajärjestelmään ja valtakunnalliseen Opintopolun opiskelijavalintarekisteriin talletetut häntä itseään koskevat tiedot. Tietojen tarkastamista varten hakija voi pyytää rekisterinpitäjältä maksuttoman otteen. Opintopolun opiskelijavalintarekisteristä otetta pyydetään kirjeitse tai sähköpostitse Opetushallituksesta (ks. https://opintopolku.fi/wp/fi/rekisteriseloste). Tampereen yliopiston opiskelijavalintajärjestelmästä otetta pyydetään osoitteesta Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto. Rekistereistä voidaan luovuttaa tietoja esimerkiksi yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja kahden tai useamman yliopiston yhteisiin rekistereihin, opetusviranomaisille, Tilastokeskukselle, Kansaneläkelaitokselle (Kela), työvoimaviranomaisille ja opiskelijaterveydenhuollosta vastaaville. Sen lisäksi rekisterinpitäjä voi hakijan suostumuksella luovuttaa rekisteristä nimi- ja osoitetietoja myös koulutusta koskevaa tiedottamista ja markkinointia varten. Lisätietoja rekistereistä ja tietojen luovuttamisesta saa rekisteriselosteista: • Tampereen yliopiston opiskelijavalintajärjestelmän rekisteriseloste www.uta.fi/opiskelu/aktuaari/rekisteriseloste_valtsu.html • Opintopolun opiskelijavalintarekisterin rekisteriseloste https://opintopolku.fi/wp/fi/rekisteriseloste 20 NEUVONTAA JA OHJAUSTA HAKEMISEEN JA OPISKELUUN • Hakijapalvelut vastaa hakemista, valinnan tuloksia ja opiskelupaikan vastaanottamista koskeviin kysymyksiin. Puh. 050 318 7387, sähköposti: [email protected], käyntiosoite: yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 • Yleisessä opintoneuvonnassa keskustellaan kanssasi opiskelumahdollisuuksista ja valinnoista sekä neuvotaan ja ohjataan myös muissa opintoasioissa (ml. avoin yliopisto-opetus). Puh. 050 318 6000, sähköposti: [email protected], käyntiosoite: yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, huone A 119. • HOPS-opettajat ja ohjausvastaavat tukevat tutkinto-ohjelmien opiskelijoita omien opintojen suunnittelussa ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman teossa. • Opintopäälliköt, opintokoordinaattorit ja muu yksikön opintoasiain henkilökunta opastavat uusia opiskeli joita mm. opintojen suunnittelussa, tutkintojen rakenteissa ja aiempien opintojen hyväksilukemisessa. • Tuutoreina toimivat aikaisemmin opintonsa aloittaneet opiskelijat perehdyttävät uusia opiskelijoita yliopistoopiskeluun tuutoriryhmissä. Voit tutustua opintojen sisältöihin ja tutkintojen rakenteisiin opinto-oppaiden avulla www.uta.fi/opiskelu/opinto-oppaat/ 21 Informaatiotutkimus on tietoa tiedosta Teksti Satu Saari Kuva Jonne Renvall ”L Ennen yliopisto-opintoja Jasmiina Sillanpää muun muassa kouluttautui oppisopimuksella tuotekehittäjäksi ja opiskeli taiteen perusopinnot. ukioikäisenä en oikein tiennyt mitä olisin eniten halunnut opiskella, ja päätöstä oli vaikeaa tehdä. Siksi en päätynyt opiskelemaan suoraan lukiosta vaan siirryin työelämään”, Nokialta kotoisin oleva Jasmiina Sillanpää sanoo. Uteliaaksi ja yrittäjähenkiseksi itseään kuvaileva Sillanpää on kokeillut monenlaisia töitä ja pitänyt urheiluhierontayritystä. Töiden ohella hän alkoi lopulta kokeilla avoimen yliopiston kautta yleisen kirjallisuustieteen opiskelua. ”Halusin lapsena joko opettajaksi tai kirjastotädiksi. Olen aina rakastanut lukemista ja kirjastoja, ja kirjallisuustiede kiehtoi siksi”, Sillanpää kertoo. ”Yleinen kirjallisuustiede ei aivan tuntunut omalta jutulta, mutta kursseilla alkoi kuitenkin tuntua siltä, että yliopisto-opiskelu voisi sopia minulle.” Myöhemmin äitiyslomansa aikana Sillanpää alkoi opiskella informaatiotutkimusta avoimessa yliopistossa. Hän kiinnostui alasta heti. ”Jo ensimmäisellä kurssilla ’klikkasi’ ja informaatiotutkimus tuntui heti omalta alalta.” Alun perin hänen piti mennä informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median valintakokeeseen vain katsomaan kysymyspaperi läpi. Kolme viikkoa ennen koetta mieli kuitenkin muuttui, ja Sillanpää päätti hakea aivan tosissaan. Valintakoekirjojakin oli 22 vain yksi, joten alkoi kiivas pänttääminen. Ovet yksikköön aukesivat ja Sillanpää on yhä tyytyväinen päätökseensä. Tällä hetkellä käynnissä on kolmas opiskeluvuosi ja kandidaatintyö on tekeillä. Oman alan työkokemusta opinnoista Valinnaisina opintoinaan Jasmiina Sillanpää on opiskellut hallintotieteissä esimies- ja henkilöstöhallintoa ja suorittanut yksikkönsä kansainvälistymiskokonaisuuden. Syksyllä alkoi myös tietohallinnon sivuaineopintokokonaisuus teknillisen yliopiston puolella. Jo ensimmäisenä vuotenaan Sillanpää pääsi mukaan opintomatkalle Tšekin tasavaltaan, Masarykin yliopistoon. Siellä oltiin valmistelemassa kansainvälistä informaatioalan konferenssia, joka pidettiin Brnon kaupungissa vuonna 2015. Viime talvena, vuoden suunnittelutyön jälkeen, Sillanpää opiskelutove reineen oli mukana myös käytännön järjestelyissä. Hyvän kokemuksen myötä konferenssi saatiin Tampereelle vuodeksi 2017. Sillanpää on parhaillaan projektikoordinaattorina suunnittelemassa Tampereen konferenssia. ”Vastuu pelottaa, mutta hyvällä tavalla. Konferenssijärjestelyiden kautta pääsee tutustumaan kollegoihin ja luomaan kansainvälisiä verkostoja. On todella hienoa, että niin voi tehdä jo opintojen tässä vaiheessa”, Sillanpää sanoo. Sillanpää on projektikoordinaattorin tehtävänsä ohella myös vastaavana opettajana opintopiirimuotoisella kurssilla, joka on tarkoitettu uusille opiskelijoille. Kurssilla käydään läpi opiskeluihin liittyviä käytäntöjä. Viime keväänä Sillanpää oli yksikkönsä tutkimusryhmässä tutkimusapulaisena kartoittamassa informaatiotutkimuksen oppiaineen historiaa. ”Kirjastot eivät ole vain kirjavarastoja, vaan tietoa välittäviä laitoksia. Ne ovat myös osa sivistys- ja hyvinvointiyhteiskuntaa, josta täytyy pitää kiinni”, Sillanpää sanoo. ”Kirjastoja voi ajatella vapaan ja tasa-arvoistavan tiedon majakkana. Digitalisaatio muuttaa tiedon säilyttämistä, tuottamista ja välittämistä, ja kirjastot ovat tässä muutoksessa mukana.” Muuttuva kirjastoala kiinnostaa Informaatiotieteissä voi suuntautua oman mielenkiinnon mukaan monenlaisiin tutkimuskohteisiin. Yksikössä tutkitaan pelejä ja leikkiä, kirjastoalaa, asiakirjahallintoa, matematiikkaa, tietojenkäsittelyoppia ja tiedonkeruuta sekä paljon muuta. Siksi opiskelijoina ja työntekijöinä on monenlaisia ihmisiä. Yksi asia näitä erilaisia persoonia kuitenkin Sillanpään mukaan yhdistää. ”Kaikki yksikössä ovat ihan älyttömän mukavia ihmisiä. Siellä vallitsee hyvä henki ja solidaarisuus.” Eli aivan kuka tahansa voi opiskella informaatiotutkimusta ja interaktiivista mediaa? ”Ehdottomasti. Leikkimielisyys ja erilaisuuden hyväksyminen on vain tärkeää, kaikenlaisia ihmisiähän tarvitaan paikkaan kuin paikkaan. Meidän yksikössämme pääsee kuitenkin toteuttamaan itseään laaja-alaisesti, vain taivas on rajana!” Sillanpää rohkaisee. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opiskelija voisi työllistyä esimerkiksi kirjastoalalle tai tietojohtamisen piiriin. Organisaatioissa panostetaan nykyään paljon laitteisiin ja ohjelmistoihin, ja informaatioalan ammattilainen pitää huolta siitä, että henkilöstö ei jää jalkoihin. ”Ihmisiin täytyy myös keskittyä, jotta käytetyistä laitteistoista saadaan täysi hyöty irti. Olemme järjestelmien ja liiketoiminnan leikkauspisteessä”, Sillanpää sanoo. Sillanpää erikoistuu kirjastojen toimintaan ja toivoo pääsevänsä työharjoitteluun vaikkapa Tampereen pääkirjasto Metsoon. Yleiset kirjastot ja niiden nykytilanne kiinnostavat Sillanpäätä. Informaatiotieteet on ”läpileikkaus kaikesta” Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media pähkinänkuoressa zz Informaatiotieteiden yksikössä voi opiskella myös esimerkiksi tietojenkäsittelytieteitä sekä matematiikkaa ja tilastotiedettä. zz 64 % valmistuneista on työskennellyt julkisessa organisaatiossa vuosi valmistumisensa jälkeen. zz Informaatiotutkimusta ja interaktiivista mediaa opiskelleet työskentelevät esimerkiksi kirjastotyöntekijöinä, informaatikkoina, testaussuunnittelijoina ja yrittäjinä. zz Kandidaattiohjelmaan kuuluu pakollisena osana 10 opintopisteen laajuinen harjoittelu, joka suositellaan suoritettavaksi 2. tai 3. opiskeluvuonna. 23 Kiinnostus ravitsemukseen teki kokista kansanterveystieteilijän Teksti Satu Saari Kuva Jonne Renvall A lajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Jenni Pesonen opiskelee neljättä vuotta kansanter veystiedettä. Peruskoulun jälkeen Pesonen suoritti kaksoistutkinnon ja valmistui kokiksi ja ylioppilaaksi. ”Lukiossa olin kiinnostunut terveystiedosta, ja halusin jatkaa aiheen parissa. Toisaalta olin kiinnostunut laajentamaan kokin ammattiani esimerkiksi ravitsemustiedettä opiskelemalla. Lopullinen päätös syntyi tutustumalla eri korkeakoulujen nettisivuihin ja löy- dettyäni Tampereen yliopiston kansanterveystieteen opinnot”, Pesonen kertoo. ”Mielenterveys- ja päihdetyö kiinnostaa” Kansanterveystiede on monitieteinen tieteenala. Terveystieteet yhdistyvät yhteiskuntatieteisiin ja kaikkia terveyteen vaikuttavia asioita tarkastellaan monipuolisesti. Koulutus valmentaa esimerkiksi suunnittelu- ja projektitehtäviin terveyden edistämisen ja terveydenhuollon parissa. Kansanterveystieteilijät voivat olla julkisten alojen töis- sä, mutta myös järjestöissä. Osalla on myös jo takanaan terveydenhoitoalan koulutus. Pesosta itseään kiinnostaa mielenterveys- ja päihdetyö. Näitä tehtäviä kansanterveystieteilijät voivat hoitaa esimerkiksi järjestöissä ja erilaisissa projekteissa. ”Olen opiskellut nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen perusopinnot sekä psykologian perusopintoja. Valinnaisia opintoja kuuluu tutkinto-ohjelmaan huikean paljon, jopa 70 opintopistettä, ja niillä on iso merkitys”, Pesonen kertoo. Myös hallintotieteet on suosittu valinnaisten opintojen suuntaus kansan- Jenni Pesosen tuleva työpaikka voi olla vaikka sosiaali- ja terveysministeriössä. 24 terveystieteilijöillä, sillä moni työllistyy virkamies- tai asiantuntijatehtäviin vaikkapa aluehallintovirastoon. Yksikössä on hyvä yhteishenki Kansanterveystiede kuuluu terveystieteiden yksikön koulutuksiin. Pesosen mukaan yksikkö on melko pieni, ja henkilökunta tulee nopeasti tutuksi. Koulutukseen on valittu opiskelijoita joka toinen vuosi ja piirit ovat helposti lähestyttävän kokoiset. Opiskelu kave reihin tutustuu helposti ja nopeasti. Pesonen toimi nuorisotyön ainejärjestö Nurinan hallituksessa ja oli ainejärjestö Salus ry:n puheenjohtaja vuonna 2014 ja mukana tuutortoiminnassa. Nykyään hän toimii kansainvälisten opiskelijoiden tuutorina. Hallitustoiminta kuitenkin jäi Pesosen lähdettyä Espanjaan vaihto-opiskeluun, jonka aikana hän luki pääasiassa sosiologiaa. Nyt Pesosella on kandidaatintyö tehtynä yhteiskunnallisesta ajankohtaisaiheesta. ”Kandintyöni käsitteli kannabiksen lääkinnällistä käyttöä Suomessa. En ole pohtinut gradun aihetta vielä tarkemmin, mutta haluaisin laajentaa aihetta yleisemmälle tasolle. Monenlaiset asiat kiinnostavat minua, joten pohdin graduni aihetta vielä vuoden ennen graduseminaarin aloittamista.” Matematiikasta ja englannin taidosta on apua Pesosen seuraava suurempi opintoihin liittyvä toive liittyy oman alan harjoitteluun. ”Toivon, että harjoittelupaikka olisi jokin alan järjestö tai sosiaali- ja terveysministeriö. Sekä hallinnolliset että järjestötehtävät kiinnostavat, mutta toivoakseni harjoittelu olisi mahdollisimman käytännönläheinen.” Ministeriötyö, hallintotieteellinen näkökulma ja psykologian opinnot kuulostavat haastavilta ja kunnian himoisilta osa-alueilta. Keille kansanterveystieteen opiskelu Pesosen mielestä erityisesti sopii? ”Kenelle tahansa, joka on kiinnostunut laajasti asioista ja suurista kokonaisuuksista – kannattaa hakea. Epidemiologiaa tutkittaessa on pärjättävä numeroiden ja matemaattisten aineiden kanssa, mutta toisaalta hyödynnämme paljon sosiologiaa”, Pesonen kertoo. ”Kansanterveystieteilijät eivät valmistu suoraan ammattiin, joten opiskelijan on hyvä olla kiinnostunut monenlaisista asioista.” Lukioaikoina Pesonen oli kiinnostunut ja pärjäsi hyvin esimerkiksi terveystiedossa, matematiikassa ja kielissä. Näistä kaikista on apua myös kansanterveystieteen opinnoissa. ”Luemme kursseilla paljon artikkeleita ja kirjoja englanniksi jo varhai- sessa vaiheessa. Maisterivaiheessa osa kursseista on englanniksi, jotkin kurssit saatetaan pitää joka toinen vuosi englanniksi ja joka toinen suomeksi”, Pesonen sanoo. Opinnot vaativat opiskelijalta kovaa työtä. Kursseilla tehdään ryhmäja projektitöitä ja kirjoitetaan oppimispäiväkirjoja. ”Vaikka opintopistemäärään nähden työtä on joskus paljon ja se on haastavaa, se on myös antoisaa. Olen oppinut valtavasti näiden vuosien aikana. Eikä työmäärä oikeastaan tullut yllätyksenä, olin valmistautunutkin kovaan työhön”, Pesonen sanoo. Tieteenala on kuitenkin yllättänyt Pesosen toisella saralla. ”Kandintyötä tehdessä oli yllättävää, miten vapaasti aiheen sai valita juuri oman kiinnostuksen mukaan. Ohjausta sai todella hyvin ja kannustusta saa kaikilla kursseilla”, Pesonen kiittelee. Pesosella on myös antaa neuvo niille, jotka miettivät omaa alaa ja hakukohteitaan. ”Meiltä ei kovin usein lopeteta tai vaihdeta alaa. Kaikki sisään päässeet ovat motivoituneita opiskelemaan täällä. Kun miettii tulevaisuuttaan, kannattaa rohkeasti valita se ala, mikä oikeasti kiinnostaa, eikä sen mukaan mitä muut sinulle suosittelevat. Oma mielenkiinto ratkaisee.” Kansanterveystiede pähkinänkuoressa zz Koulutuksessa on mahdollista pätevöityä myös terveystiedon opettajaksi sisällyttämällä opintoihin pedagogiset opinnot sekä terveystiedon opintokokonaisuus. zz Useimmat valmistuneet tekevät tutkimus- tai opetustyötä sekä hallinto-, asiantuntija- tai johto- ja esimiestehtäviä. zz Vuosi valmistumisen jälkeen yli 90 %:lla on takana yli yhdeksän kuukautta oman alan työkokemusta. zz Vaihtosopimusyliopistoja Espanjassa, Hollannissa, Islannissa, Liettuassa, Saksassa ja Virossa. 25 Ainejärjestöaktiivi saa opinnoista paljon irti Teksti Satu Saari Kuva Jonne Renvall ”J os kaikki menee nappiin, minusta tulee yliopistonlehtori”, sanoo tamperelainen Henrik Oksanen, joka opiskelee saksan kieltä, kulttuuria ja kääntämistä. Käynnissä on kuudes opiskeluvuosi, ja Oksanen on valinnut erikoistumisalakseen kielen ja kulttuurin kääntämisen sijaan. Kotikaupungin valinta opiskelupaikkakunnaksi oli helppoa. ”Tutkimus ja opetus on täällä korkeatasoista ja vertailukelpoista. Toki kotipaikkakunnalla opiskeleminen oli käytännön tasollakin helppoa, kun opintojen aluksi ei heti tarvinnut miettiä myös asumisjärjestelyjä”, Oksanen perustelee. Hän harkitsi lukioaikoinaan myös Turkuun hakemista, mutta pääsykoe ajankohta oli päällekkäin Tampereen saksan kielen pääsykokeen kanssa. Toisena hakuvaihtoehtona hänellä oli Tampereen yliopiston informaatiotieteiden oppiaine (nyk. informaatio- tutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma). Vastuutehtävät työryhmissä tukevat haaveammattia Kunnianhimoinen päätös pyrkiä lehtoriksi ei tule yllätyksenä: Oksanen on kerännyt kokemusta yliopistomaailmasta toimimalla esimerkiksi opetussuunnitelmatyöryhmässä vuonna 2012. Käytännössä se tarkoittaa, että opiskelijat saavat osallistua opetus- Henrik Oksanen on monipuolisesti mukana ainejärjestötoiminnassa ja opiskelijoiden etujen ajajana ja valvojana. 26 suunnitelmien kehittämiseen yhdessä yliopiston henkilökunnan kanssa ja kommentoida esimerkiksi kurssien sisältöjä ja aikatauluja. Tulevaa opettajan uraa ajatellen Oksanen opiskelee monipuolisesti valinnaisia aineita. Opettajille pakollisten pedagogisten opintojen lisäksi hän on opiskellut englannin kieltä ja kirjallisuutta, yleistä kielitiedettä sekä yleistä käännöstiedettä. Jokunen kurssi informaatiotieteitä on myös takana. Harjoittelussa Oksanen ei ole vielä ollut, sillä opettajan pedagogiset opinnot menivät viime keväänä päällekkäin harjoittelun ajankohdan kanssa. Ensi keväänä Oksanen pyrkii uudelleen harjoitteluun kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikköön. Ulkomaankokemusta Saksasta ja Itävallasta Kieltenopiskelijalla on paljon muitakin työllistymisvaihtoehtoja opetustehtä vien lisäksi, riippuen valinnaisista opinnoista. Yrittäjäopinnot ovat olleet suosittuja, niitä voi lukea kauppatieteiden puolella johtamiskorkeakoulussa. ”Yksi vaihtoehto on myös kääntäminen, vaikkei siihen erikoistuisikaan. Suomessa voi yhden tentin suorittamalla pätevöityä auktorisoiduksi kään- täjäksi viiden vuoden ajaksi”, Oksanen kertoo. Kieltenopiskelijoille pakollinen kieliharjoittelu on myös suoritettu. ”Ensimmäisen opiskeluvuoteni keväällä järjestettiin kolmeviikkoinen opintomatka Klagenfurtiin, Itävaltaan. Siellä sain suoritettua kieliharjoittelun, mutta myöhemmin päädyin myös vaihto-opiskeluun Jenan kaupunkiin Saksaan. ”Tyttöystäväni halusi lähteä vaihtoon, mutta hän ei halunnut lähteä yksin. Jenassa sijaitseva Friedrich Schiller Universität tarjosi meille molemmille sopivaa opiskeltavaa, ja minäkin päätin lähteä”, Oksanen kertoo. ”Vaihto oli oikein mukava kokemus, ja se osoittautui hyväksi päätökseksi, vaikkei vaihtoon lähteminen ollut alun perin suunnitelmissani.” Ainejärjestötehtävistä saa paljon irti Vapaa-aikaankin sekoittuu paljon opintoihin liittyvää tekemistä. Henrik Oksanen tutustui saksanopiskelijoiden ainekerho Lederhosenin toimintaan jo fuksivuonna. ”Ensimmäinen kokous, johon osallistuin, pidettiin Passionissa oluen äärellä. Tunnelma oli rento ja mukaan oli helppo tulla sen jälkeen- kin.” Seuraavana keväänä Oksanen innostui mukaan vuosittaisten Suomen germanistipäivien järjestämiseen. Heti toisena opiskeluvuonnaan Oksasesta tuli Lederhosenin puheenjohtaja yhden lukuvuoden ajaksi. Seuraavaksi hän siirtyi kieltenopiskelijoiden kattoainejärjestö Lexican hallitukseen koulutuspoliittiseksi vastaavaksi. Sittemmin Oksaselle myönnettiin Lexican kunniajäsenen arvonimi. Parhaillaan Oksanen toimii kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnan opiskelijaedustajana. Johtokunta esimerkiksi hyväksyy yksikön talous- ja toimintasuunnitelmia. ”Lederhosenilla ja Lexicalla on muutenkin tiiviit yhteydet yksikön henkilökuntaan, joten toimintaan oli helppo mennä mukaan.” Ainejärjestöjen hallituksissa toimiminen on vähitellen jäänyt Oksasen aikatauluista pois. Hänellä on toiminnasta kuitenkin pelkkää hyvää sanottavaa. ”Taaksepäin katsoen voin sanoa, että ainejärjestötoiminta on tuonut paljon sisältöä elämään ja hyvän tukiverkoston. Ainejärjestötoimintaa voi suositella ihan kaikille, vaikka se teettää runsaasti työtä. Se antaa kuitenkin aivan yhtä paljon takaisin”, Oksanen sanoo. Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma pähkinänkuoressa zz Aineopintojen loppuvaiheessa voi valita, erikoistuuko saksan kieleen ja kulttuuriin vai kääntämiseen ja tulkkaukseen. zz Valmistuneet työskentelevät esimerkiksi erilaisissa opetustehtävissä, hallinto- ja projektitehtävissä sekä viestintätehtävissä. zz Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteen yksikössä (LTL) voi opiskella kirjallisuustiedettä, englantia, saksaa, ranskaa, suomea, venäjää sekä pohjoismaisia kieliä ja osassa näistä myös kääntämistä ja kulttuuria. Valinnaisina opintoina on tarjolla muitakin kieliä. zz Maisteriopinnot voi suorittaa myös monikielisestä viestinnästä ja käännöstieteestä. Tutkinto-ohjelmat ja valintaperusteet yksiköittäin Yhteishaku Erillishaku Maisterikoulutukset ja -ohjelmat Yksiköt ja niiden lyhenteet BMT BioMediTech Informaatiotieteiden yksikkö SIS JKK Johtamiskorkeakoulu EDU Kasvatustieteiden yksikkö LTL Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö MED Lääketieteen yksikkö HES Terveystieteiden yksikkö CMT Viestinnän, median ja teatterin yksikkö YKY Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö BMT 28 BioMediTech BioMediTech on Tampereen yliopiston (TaY) ja Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) yhteinen instituutti, joka on biolääketieteen ja teknologian rajapinnalla toimiva poikkitieteellinen, kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimuksen ja koulutuksen yksikkö. BioMediTechin tutkimusalueet kattavat mm. solu- ja molekyylibiologiaa, genetiikkaa, biomateriaaleja, biosensoreita, laskennallista biologiaa, bioteknologiaa, lääketieteen tekniikkaa ja solu- ja kudosteknologiaa. Perustutkimuksen ja opetuksen ohella BioMediTech pyrkii edesauttamaan innovaatioiden ja uuden liiketoiminnan syntyä. TaY:n ja TTY:n yhteistyön kautta koulutetaan monitieteellisiä huippuosaajia, jotka ymmärtävät laajasti sekä tekniikkaa että biotieteitä, ja kykenevät siten vastaamaan tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Opiskelijat hakevat erillisten hakukohteiden kautta opiskelemaan joko filosofian maisteriksi (FM, TaY) tai diplomi-insinööriksi (DI, TTY). YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Luonnontieteiden kandidaatin (LuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Bioteknologian tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös BioMediTechin maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 32. Bioteknologian tutkinto-ohjelma Bioteknologia on laaja-alainen luonnontieteellis-tekninen tieteenala, joka tuottaa tietoa ja kehittää tutkimusmenetelmiä ja -välineitä biosysteemien tutkimiseen, muokkaamiseen, hallintaan ja hyödyntämiseen. Bioteknologia kumpuaa luonnontieteellisistä perustieteistä kuten biologia, biokemia, solu- ja molekyylibiologia, perinnöllisyystiede, kemia ja fysiikka, mutta tarvitsee rinnalleen myös laskennallisia tieteitä, matematiikkaa ja tilastotiedettä. Tampereen yliopiston bioteknologian tutkinto-ohjelmassa yhdistyvät luonnontieteiden ja teknisten tieteiden osaaminen lääketieteeseen tavoitteena terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä lääketieteellisen perustutkimuksen kautta että erilaisissa sovelluksissa, kuten sairauksien toteamisessa ja hoidossa. Maisterintutkinnossa on tarjolla kolme eri opintosuuntavaihtoehtoa: bioinformatiikka, molekyylibiologia ja soluteknologia. Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Bioteknologian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 29.8.2016 Koulutuksen kesto Lisäksi tutkinto-ohjelmaan voidaan valita opiskelijoita MAOL:n lukion kemian kilpailussa ja BMOL:n biologian kilpailussa menestymisen perusteella. Suorituskielet suomi 3 + 2 lukuvuotta Hakumenettely Sisäänotto Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Kilpailumenestyksen perusteella ha kevat jättävät hakemuksen normaalisti Opintopolku.fi-portaalissa ja lisäksi toimittavat hakemuksensa liitteeksi Vuonna 2016 bioteknologian tutkinto-ohjelmaan otetaan 25 opiskelijaa. Aloituspaikoista 13 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ ensikertalaiset.html. oikeaksi todistetun jäljennöksen sijoittumistodistuksestaan. Liitteet toimitetaan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin annettuun määräpäivään mennessä. Ks. Valintamenettely, s. 29. Valintakoe Maanantai 30.5.2016 klo 9.00–13.00 Yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakoeohjeita Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Hakijalla tulee olla valinta BMT kokeessa mukanaan kirjoitusvälineet (kynä, kumi, teroitin ja viivain) sekä valokuvallinen virallinen henkilöllisyystodistus. Hakijan on valintakokeessa merkittävä vastauspapereihinsa täydellinen henkilötunnuksensa (syntymäaika ja tunnusosa). Valintakokeessa saa olla mukana laskin, joka sallitaan ylioppilaskirjoituksissa, mutta ei kuitenkaan matemaattisia taulukoita eikä laskemiseen liittyviä ohjeistoja. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Sähköiset viestintälaitteet on kielletty. Mikäli hakija syyllistyy valintakokeessa vilppiin, valintakoetilaisuuden valvoja voi välittömästi poistaa hakijan koetilaisuudesta ja koesuoritus hylätään. Jos vilppi havaitaan koetilaisuuden jälkeen, koe hylätään. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoe perustuu koetilaisuudessa mahdollisesti jaettavaan materiaaliin ja vuonna 2005 käyttöönotetun opetussuunnitelman (Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003, Opetushallituksen määräys 33/011/2003) mukaisiin ––lukion biologian pakollisiin ja syventäviin kursseihin 1–5 (B11–B15) ––lukion kemian pakolliseen ja syventäviin kursseihin 1–5 (KE1–KE5) sekä kirjaan Heino Jyrki ja Vuento Matti: Biokemian ja solubiologian perusteet, 3. painos, 2014. ISBN 978-95263-2332-9 Tehtävät laaditaan niin, että ne mittaavat hakijan kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia sekä kykyä yhdistellä, päätellä, arvioida ja soveltaa tietoa. Vastausten pituus on rajattu. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Valintajono 1. 13 opiskelijaa valintakokeen perusteella Valintajono 2. 12 opiskelijaa yli oppilastutkintotodistuksen ja valinta kokeen perusteella Valintajono 3. kilpailumenestyksen perusteella valittavat opiskelijat Valintamenettely Hakijat valitaan kolmesta valintajonosta: Valintajono 1. Ensin valitaan 13 hakijaa valintakoemenestyksen perusteella. Voidakseen tulla hyväksytyksi tässä valintajonossa, on hakijan saatava lopullisia valintakoepisteitä vähintään 20. Jos valintakokeen pistemäärän perusteella (valintajono 1) sisään otettavien hyväksymisraja sijoittuu siten, että vain osa saman pistemäärän saavuttaneista hyväksyttäisiin opiskelijoiksi, otetaan heidät kaikki. Valintajono 2. Sen jälkeen valitaan ylioppilastutkinnon suorittaneista hakijoista 12 siinä paremmuusjärjestyksessä, joka saadaan, kun ylioppilastutkinnosta ja valintakokeesta saadut pisteet lasketaan yhteen. Voidakseen tulla hyväksytyksi tässä valintajonossa, on hakijan saatava lopullisia valintakoepisteitä vähintään 20. Jos lopullinen pistemäärä valintajonossa 2 on usealla henkilöllä sama, ratkaisee valinnan valintakokeen pistemäärä. Mikäli myös valintakokeen pistemäärä on hakijoilla sama, otetaan heidät kaikki. Valintajono 3. Bioteknologian tutkinto-ohjelmaan voidaan valita kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin hakijoita MAOL:n ja BMOL:n kilpailumenestyksen perusteella. Kaikki valintaehdot täyttävät hakijat hyväksytään. Jos hakija haluaa tulla huomioduksi tässä valintajonossa, tulee vaaditut sijoittumistodistukset toimittaa Tampereen yliopiston hakijapalveluihin annettuun määräpäivään mennessä. Kilpailumenestyksen perusteella valittavien opiskelijoiden määrä ei vaikuta valintajonojen 1 ja 2 perusteella valittavien opiskelijoiden määrään. Lisätietoja kilpailu menestyksen perusteella hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/kilpailumenestys.html. MAOL:n lukion kemian kilpailu Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n järjestämässä kansallisessa lukion kemian kilpailun avoimessa sarjassa (neljän tieteen kisa) kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas hyväksytään suoraan pelkän kilpailumenestyksensä perusteella sekä luonnontieteiden kandidaatin että filosofian maisterin tut- 29 kintoihin. Hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava kopio sijoittumistodistuksestaan 20.4.2016 klo 15.00 mennessä yliopiston hakija palveluihin (Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto). BMOL ry:n biologian kilpailu Biologian ja Maantieteen Opettajien Liiton BMOL ry:n järjestämässä kansallisessa biologian kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas hyväksytään suoraan pelkän kilpailumenestyksensä perusteella sekä luonnontieteiden kandidaatin että filosofian maisterin tutkintoihin. Hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava kopio sijoittumistodistuksestaan 3.6.2016 klo 15.00 mennessä yliopiston hakijapalveluihin (Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto). Pisteitys Valintakokeen tehtävistä voi saada enintään 120 pistettä. Hakijan lopullinen koepistemäärä on tehtävistä saatu pistemäärä jaettuna kahdella (enintään 60 pistettä). Ylioppilastutkintotodistuksen pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon neljä ainetta: 1.äidinkieli 2.biologia 3.kemia 4.muu parhaat pisteet tuottava aine Mikäli hakija on suorittanut reaali aineiden kokeiden sijasta reaali kokeen (vuonna 2005 tai aiemmin), pisteet lasketaan seuraavasti: 1.äidinkieli 2.reaalikoe 3.kaksi muuta parhaat pisteet tuottavaa koetta Äidinkielen, biologian, kemian ja reaalikokeen sekä laajan tai pitkän oppimäärän mukainen muu parhaat pisteet tuottava koe antavat 1,5-kertaisen pistemäärän. Pisteitä ylioppilastutkintotodistuksesta voi saada seuraavasti: arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur pisteet 7 6 5 4 3 2 BMT 30 Ylioppilastutkintotodistuksen valintapisteiden enimmäismäärä on 42. Valintaa varten lasketaan valintakokeesta ja ylioppilastutkintotodistuksesta saadut pisteet yhteen. Valintajonossa 2 enimmäispistemäärä on 102. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet suomalaista ylioppilastutkintoa (mm. ammatillisissa oppilaitoksissa peruskoulupohjaisen opistoasteen tutkinnon tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittaneet) huomioidaan pelkän valintakokeen perusteella. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin kohdassa Hakijaryhmät (s. 12) esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Keväällä 2016 IB-, EB- tai RP-tutkinnon suorittavien todistuspisteet lasketaan koulun antaman ennakkoarvostelun perusteella ja heidän valintansa todistus- ja koepisteiden perus- teella on ehdollinen, kunnes he ovat toimittaneet kopion lopullisista arvosanoistaan yliopiston hakijapalveluihin. RP-tutkinnon arvosanat tulee toimittaa hakijapalveluihin 9.6.2016 klo 15.00 mennessä ja IB- tai EB-tutkinnon arvosanat 15.7.2016 klo 15.00 mennessä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteis hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän ajan tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtu- neesta virheestä on toimitettava BioMediTechin johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset vapautuvat paikat täy tetään kohdassa Valintamenettely (s. 29) kuvatulla tavalla ensikertaisille varatut paikat huomioiden. ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Luonnontieteiden kandidaatin (LuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Bioteknologian tutkinto-ohjelma Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Tätä hakumenettelyä noudattavat avointen yliopisto-opintojen perusteella hakevat, Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat sekä muista yliopistoista siirtyvät opiskelijat. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/ erillisvalinta.html. Opiskelijat valitaan ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Yksikön erillishaussa bioteknologian tutkinto-ohjelmaan voivat hakea avoimia korkeakouluopintoja suorittaneet sekä muista korkeakouluista siirtyvät tai Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa siirto-opiskelijana erillishaussa bioteknologian tutkinto-ohjelmaan. Tutkin to-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät tutkinto-ohjelman kohdalta. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimet yliopisto-opinnot Tieteenalayksikkö järjestää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Yksikön opetustarjonta vaihtelee jonkin verran eri lukuvuosina. Avoimena yliopisto-opetuksena järjestettävät opinnot ovat sisällöltään tieteenalayksikön opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajoitettu. Perusopintotason avoimiin yliopisto-opintoihin opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Avoimista yliopisto-opinnoista opiskelijalta peritään opinto-oikeusmaksu 10€/opintopiste. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto-opintoihin tapahtuu kolme kertaa lukuvuodessa; elokuus- BMT sa, marraskuussa ja helmikuussa. Hakukohteita ovat yksittäiset opintojaksot. Lisätietoja hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/avoinyliopisto/opiskelijaksi/. Alumniopiskelijoiden valinta Yksikkö voi hakemuksesta myöntää oikeuden alumniopintoihin hakijoille, jotka ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon Tampereen yliopiston BioMediTechissä. Täydennys opinto-oikeutta hakevilla ei ole erillistä hakuaikaa. Lisätietoja osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/taydennys opiskelu.html. Vierailevien opiskelijoiden valinta Opiskelija, jolla on tutkinnon suorittamisoikeus jossakin suomalaisessa yliopistossa, voi hakea oikeutta suorittaa tutkintoonsa sisällytettäviä opintoja toisessa suomalaisessa yliopistossa ns. vierailevana opiskelijana. Opinto-oikeus voidaan myöntää, jos hakijan oma yliopisto sitä puoltaa. Opiskelijalle opinto-oikeus on maksuton. Lisätietoja joopas.fi-palvelussa ja kohdassa JOO-opinnot, s. 11. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Tampereen yliopiston erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtu- 31 neesta virheestä on toimitettava BioMediTechin johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Bioteknologian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 29.8.2016 Sisäänotto Tämän hakukohteen kautta valitaan bioteknologian tutkinto-ohjelmaan erillishaussa opiskelijoita, jotka suorittavat sekä luonnontieteiden kandidaatin että filosofian maisterin tutkinnot. Opiskelijoita valitaan erillishaussa ja maisterihaussa yhteensä enintään 12. Kandidaatintutkinnon jo aiemmin suorittaneet tai keväällä 2016 suorittavat hakevat suoraan bioteknologian maisteriopintoihin yhteishaun II hakuaikana. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Opiskelijat valitaan erillishaussa ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Valintaperusteet valintajonoittain Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Tämän hakukohteen kautta bioteknologian tutkinto-ohjelman luonnon tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinto-oikeuksia hakevat: 1. Siirto-opiskelijat Siirto-opiskelijoina voidaan valita yliopistosta toiseen siirtyviä kandidaattivaiheen opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Hakija valitaan aikaisempien biotieteiden, luonnontieteiden tai näitä lähellä olevien tieteiden opintojen ja näiden alojen mahdollisen työkokemuksen perusteella. 2. Avoimia yliopistoopintoja suorittaneet Hakija valitaan aikaisempien biotieteiden, luonnontieteiden tai näitä lähellä olevien tieteiden avointen yliopisto-opintojen perusteella ja näiden alojen mahdollisen työkokemuksen perusteella. Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillis hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava BioMedi Techin johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. BMT 32 MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Filosofian maisterin tutkinto • Bioteknologian maisterikoulutus Maisteriohjelmat Master’s Degree Programme in Bioinformatics Yksikön maisterikoulutusten ja -ohjelmien yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Suomenkielisiin maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin haetaan korkeakoulujen yhteishaun II hakuaikana 16.3.2016–6.4.2016. Hakuaika päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin haetaan Tampereen yliopis- ton kansainvälisessä maisterihaussa 14.12.2015–27.1.2016. Hakuaika päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa studyinfo.fi. Opiskelijat valitaan ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Hakukelpoisuus Pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Tampereen yliopiston kansainvälisen maisterihaun tulokset julkaistaan viimeistään 29.4.2016. Bioteknologian maisterikoulutus Bioteknologia on laaja-alainen luonnontieteellis-tekninen tieteenala, joka tuottaa tietoa ja kehittää tutkimusmenetelmiä ja -välineitä biosysteemien tutkimiseen, muokkaamiseen, hallintaan ja hyödyntämiseen. Bioteknologia kumpuaa luonnontieteellisistä perustieteistä kuten biologia, biokemia, solu- ja molekyylibiologia, perinnöllisyystiede, kemia ja fysiikka, mutta tarvitsee rinnalleen myös laskennallisia tieteitä, matematiikkaa ja tilastotiedettä. Tampereen yliopiston bioteknologian tutkinto-ohjelmassa yhdistyvät luonnontieteiden ja teknisten tieteiden osaaminen lääketieteeseen tavoitteena terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä lääketieteellisen perustutkimuksen kautta että erilaisissa sovelluksissa, kuten sairauksien toteamisessa ja hoidossa. Maisterintutkinnossa on tarjolla kolme eri opintosuuntavaihtoehtoa: bioinformatiikka, molekyylibiologia ja soluteknologia. Koulutus toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Bioteknologian maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Sisäänotto Koulutuksen alkamispäivä Suorituskielet 29.8.2016 suomi tuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Koulutuksen kesto Hakumenettely Hakukelpoisuus 2 lukuvuotta Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapah- Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Kevään yhteishaku II 16.3.2016-6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Opiskelijoita valitaan maisterikoulutukseen sekä erillishaussa tutkinto-ohjelmaan yhteensä enintään 12. BMT Valintaperusteet valintajonoittain Maisterihaussa opiskelija hakee suorittamaan filosofian maisterin tutkintoa bioteknologian tutkinto-ohjelmassa. Maisteriopinnot voi suorittaa bioinformatiikan, molekyylibiologian tai soluteknologian opintosuunnalla. Tämän hakukohteen kautta voivat hakea: 1. Soveltuvalta alalta kandidaatin tutkinnon suomalaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa suorittaneet hakijat Hakija valitaan aikaisempien biotieteiden, luonnontieteiden tai näitä lähellä olevien tieteiden opintojen perusteella. Keväällä 2016 kandidaatintutkinnon suorittavia opiskelijoita voidaan valita ehdollisesti. Todistus suoritetusta kandidaatintutkinnosta on esitettävä viimeistään 8.7.2016. Todistus toimitetaan yliopiston hakija palveluihin (Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto). 2. Soveltuvan AMK-tutkinnon suorittaneet Soveltuvalta alalta AMK-tutkinnon suorittanut hakija. Hakijalle on eduksi, mikäli hänellä on yliopistotasoisia soveltuvia opintoja biotieteiden, luonnontieteiden tai näitä lähellä olevien tieteiden alalta esimerkiksi avoimessa yliopistossa suoritettuna. Mahdollinen soveltuva työkokemus on hakijalle eduksi. Hyväksytyksi tulleelta voidaan edellyttää enintään 60 opintopisteen opintoja, jotka täydentävät aiempaa tutkintoa. Keväällä 2016 AMK -tutkinnon suorittavia voidaan valita ehdollisesti. Todistus suoritetusta tutkinnosta on esitettävä viimeistään 8.7.2016. Todistus toimitetaan yliopiston hakija palveluihin (Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto). Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tar- 33 kistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava BioMediTechin johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa hakijoita ei pääsääntöisesti aseteta varasijoille. Maisteriohjelmat Master’s Degree Programme in Bioinformatics Englanninkielinen maisteriohjelma kestää kaksi vuotta ja on laajuudeltaan 120 opintopistettä. Ohjelman opintoihin kuuluu bioinformatiikan syventäviä opintoja, pro gradu -tutkielma ja valinnaisia opintoja. Opintoihin kuuluu myös kieliopintoja ja mahdollisesti täydentäviä opintoja. Ohjelma johtaa filosofian maisterin tutkintoon. Bioinformatiikka on nuori tieteenala, joka yhdistää biologian ja lääketieteen sekä tietotekniikan, tilastotieteen ja matematiikan menetelmiä. Bioinformatiikka käyttää tietotekniikkaa hyväksi biologisessa ja biolääketieteellisessä tutkimuksessa ja tuotekehityksessä, erityisesti laajojen biologisten ja lääketieteellisten tietoaineistojen keräämisessä, tallentamisessa ja analysoimisessa, sekä tähän liittyvässä menetelmäkehityksessä. Opetuksesta vastaa BioMediTech (www.uta.fi/bmt/) ja opetus toteutetaan pääosin Tampereen yliopiston Kaupin kampuksella. Joitakin valinnaisia opintoja on mahdollista suorittaa Tampereen Teknillisellä Yliopistolla (www.tut.fi/fi/). Edellytyksenä ohjelmaan valitsemiselle on alempi korkeakoulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto soveltuvalta alalta ja riittävä englannin kielen taito. Lisätietoja Degree Programmes Taught in English -sivulla (www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/bioinformatics.html) sekä bioinformatiikan maisteriohjelman verkkosivuilla (bioinformatics.fi). 34 SIS Informaatiotieteiden yksikkö Informaatiotieteiden yksikköön kuuluu monipuolinen valikoima informaatiota ja tiedon käsittelyä, hallintaa ja käyttöä tutkivia tieteitä. Yksikössä voi opiskella informaatiotutkimusta ja interaktiivista mediaa, matematiikkaa, tilastotiedettä, tietojenkäsittelyoppia ja vuorovaikutteista teknologiaa. Yksiköstä valmistuvat opiskelijat voivat työskennellä mm. pelifirmoissa, teollisuudessa, IT-yrityksissä, kirjastoissa, kouluissa tai tutkimuskeskuksissa esimerkiksi sosiaalisen median asiantuntijoina, projektipäällikköinä, käytettävyysasiantuntijoina, informaatikkoina, matematiikan opettajina, tutkijoina, ohjelmistosuunnittelijoina tai tilasto analyytikkoina. SIS:ssä yhteishaun hakukohteina on kolme tutkinto-ohjelmaa: • Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma • Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma • Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Maisteriopintosuunta valitaan opintojen kuluessa. Yksikössä on myös useita kaksivuotisia maisterikoulutuksia, joista osa on englanninkielisiä. Yksikön yhteystiedot löytyvät sivulta www.uta.fi/sis/yhteystiedot/index.html. Opiskeluun liittyviä ohjeita löytyy yksikön opiskelusivuilta www.uta.fi/sis/opiskelu/ sekä tutkinto-ohjelmakohtaista tietoa kunkin tutkinto-ohjelman omilta sivuilta. Opintoihin liittyviä yhteisiä ohjeita löytyy yliopiston opiskelusivuilta www.uta.fi/opiskelu/. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Luonnontieteiden kandidaatin (LuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma • Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma • Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Informaatiotieteiden yksikön maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 49 . Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma Informaatiotutkimus ja interaktiivinen media kouluttaa asiantuntijoita nopeasti muuttuvaan informaatioyhteiskuntaan. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelmassa voi suorittaa luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot. Kandidaatintutkinto tarjoaa laaja-alaisen informaatio- ja internet-alojen opintojen kokonaisuuden, jossa opiskelija voi valita erilaisia opintopolkuja. Maisterintutkinto tarjoaa asiantuntijuuteen tähtäävää koulutusta neljällä suuntautumisalueella: tietokäytännöt, asiakirjahallinta, kirjastopalvelut sekä internet- ja pelitutkimus. Tutkinto-ohjelma sekä yksikön muut tutkinto-ohjelmat tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja suunnata opintoja asiantuntijuuden eri aloille. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median opetus perustuu tutkimukseen, jonka painoalueet ovat informaatioja mediakäytäntöjen tutkimus, tiedonhaun tutkimus sekä pelitutkimus. Opetuksessa tarkastellaan teoreettisista ja ammatillisista lähtökohdista mm. informaatio- ja mediakäytäntöjä, tietoaineistojen organisointia ja hakemista sekä pelien ja interaktiivisen median ilmiöitä. Opetuksessa huomioidaan tulevaisuuden vaatimukset ja annetaan opiskelijalle valmiudet jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma antaa laaja-alaiset valmiudet sijoittua erilaisiin informaatioalan tehtäviin. Tutkinnon suorittaneet työskentelevät suunnittelu-, kehittämis- ja asiantuntijatehtävissä mm. SIS 35 kirjastoissa, arkistoissa, verkkopalvelu- ja pelialan yrityksissä sekä tutkimuskeskuksissa. Työskentely informaatioalan opeasti muuttuvalla kentällä edellyttää vahvaa käsitteellistä ja teoreettista osaamista sekä valmiutta tiedon soveltamin seen ja alan kehityksen jatkuvaan seuraamiseen. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Valintakoe 8 Valintakoe ja yo-todistus 24 Yhteensä 32 Hakukohteen aloituspaikoista 13 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Lisäksi tutkinto-ohjelmaan voidaan valita opiskelijoita VIKSU:n kilpailumenestyksen perusteella. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Kilpailumenestyksen perusteella hakevat jättävät hakemuksen normaalisti Opintopolku.fi-portaalissa ja lisäksi toimittavat hakemuksensa liitteeksi oikeaksi todistetun jäljennöksen sijoittumistodistuksestaan ja kopion kilpailutyöstään. Liitteet toimitetaan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15.00 mennessä. Valintakoe Torstai 2.6.2016 klo 10.00–13.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Erillistä kutsua valintakokeeseen ei lähetetä. Valintakokeeseen osallistuvalla tulee olla mukanaan passi, ajokortti tai kuvallinen henkilötodistus sekä tavalliset kirjoitusvälineet. Valintakokeessa ei saa käyttää laskinta. Sähköiset viestimet on kielletty. Pienimuotoiset eväät ja juoman voi ottaa mukaan valintakokeeseen. Valintakoepapereissa annettuja vastausohjeita tulee noudattaa. Ohjeiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa kokeen hylkäämisen. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoekysymykset perustuvat internetissä 1.4.2016 julkaistavaan aineistoon. Aineisto julkaistaan sivulla www.uta.fi/sis/iti/valintakoeteos.html. Lisäksi valintakokeessa voi olla koetilaisuudessa jaettavaan materiaaliin pohjautuvia tehtäviä. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi yhteishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintaperusteet valintajonoittain Tampereen yliopistoon informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelmaan hakevien valintajonot: Valintajono 1. Valinta valinta kokeen ja ylioppilastutkinto todistuksen perusteella Valintajonossa 1 opiskelijat valitaan siten, että valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen tuottama pistemäärä lasketaan yhteen, jolloin maksimipistemäärä on 125. Jos lopullinen pistemäärä tässä ryhmässä valittavilla on sama, ratkaisee valintakokeen pistemäärä. Mikäli hakijoilla on tämänkin jälkeen tasapisteet, otetaan kaikki, joilla on samat pisteet. Hyväksyttävien on saavutettava yksikön erikseen määräämä vähimmäispistemäärä. Valintajono 2. Valinta valintakokeen perusteella Valintajonossa 2 opiskelijat valitaan pelkästään valintakokeessa saatujen pisteiden perusteella. Valintakokeen maksimipistemäärä on 60. Jos lopullinen pistemäärä tässä ryhmässä valittavilla on sama, ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksesta saatu pistemäärä. Mikäli hakijoilla on tämänkin jälkeen tasapisteet, otetaan kaikki, joilla on samat pisteet. Hyväksyttävien on saavutettava yksikön erikseen määräämä vähimmäispistemäärä. Valintajono 3. Valinta kilpailu menestyksen perusteella Suomen Akatemian lukiolaisten tiedekilpailussa (VIKSU) seitsemän parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas voidaan hyväksyä suoraan informaatiotieteiden ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ja maisterin tutkintoon, mikäli tutkinto-ohjelma katsoo, että palkittu tutkimustyö on vastaavalta alalta kuin hakukohde. Kaikki valintaehdot täyttävät hakijat hyväksytään. Jos hakija haluaa tulla huomioiduksi tässä valintajonossa, hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksestaan ja kopio kilpailutyöstään Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15 mennessä. Lisätietoja kilpailumenestyksen pe- SIS 36 rusteella hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/kilpailu menestys.html. Valintamenettely Valintajärjestys: Hakijat valitaan valintajonossa 1 tai 2 siten, että ensin täytetään valintajono 1 (valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen yhteispistemäärän perusteella valittavat) ja sen jälkeen täytetään valintajono 2 (valinta kokeen perusteella valittavat). Kilpailumenestyksen perusteella valittavien määrä ei vaikuta muissa valinta jonoissa valittavien määrään. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon neljä ainetta: 1.äidinkieli tai suomi/ruotsi toisena kielenä (pakollinen) 2.matematiikka 3.toinen kotimainen kieli tai vieras kieli (paras) 4.reaalikoe tai reaaliaineen koe (paras) Edellä mainituista aineista annetaan pisteitä seuraavasti: Pitkä matematiikka Lyhyt matematiikka, äidinkieli (tai suomi/ ruotsi toisena kielenä), pitkä kieli ja reaali Keskipitkä ja lyhyt kieli ja toinen kotimainen kieli L 20 E 17 M 14 C 11 B 9 A 7 15 12 9 6 4 2 12 9 6 3 1 0 Maksimipistemäärä on 65. Ennen hakuajan päättymistä korotetut ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat otetaan huomioon korotettuina. Hakijan, joka haluaa käyttää hyväkseen ylioppilastutkintolautakunnan suorittamaa jälkiarvostelua, on ilmoitettava jälkiarvostelun tulos suoraan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) tai Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet otetaan vastaavasti huomioon eri valinta jonoissa; periaate on selvitetty kohdassa Hakijaryhmät, s. 12. Keväällä 2016 IB- ja EB-tutkinnon suorittaneet hakevat normaalisti määräaikojen puitteissa. Heidät huomioidaan ensisijaisesti valintakoejonossa. Mikäli hakija haluaa tulla huomioon otetuksi yhteispistevalinnassa, hänen tulee toimittaa todistus tutkinnon lopullisista arvosanoista yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016 klo 15.00. Hakija tulee valituksi yhteispistevalinnassa, jos hänen pisteensä ovat yhtä hyvät kuin viimeisenä jo valituksi tulleella eikä tasapistesääntöjen perusteella eroa hakijoiden välille synny. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Vuonna 2016 IB- tai EB-tutkinnon suorittaneiden osalta tulokset julkistetaan 18.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Hakijalla on oikeus nähdä omat valintakoepaperinsa ja todistuspisteensä 14 päivän ajan ilmoitetusta tulosten julkistamisesta Tampereen yliopiston hakijapalveluissa. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viimeistään 14 päivän kuluessa tulosten ilmoitetusta julkistamisesta. Oikaisupyynnössä on yksilöitävä, millä perusteella muutosta haetaan. Oikaisu pyyntö lähetetään määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelmaan valintajonossa 1 tai 2 hyväksytty opiskelija peruuttaa opiskelupaikkansa, tilalle valitaan hakija valintamenettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Mikäli yhteispistemäärän perusteella valittavien valintajonossa ei ole valintakriteerit täyttäviä hakijoita, voidaan täyttämättä jääneet paikat siirtää valintakokeen perusteella valittavien ryhmään. Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Matematiikalla ja tilastotieteellä on keskeinen rooli nyky-yhteiskunnan perustassa. Teknologian kehitys on entisestään korostanut matemaattisen ja tilastotieteellisen tiedon tarvetta ja samalla mahdollistanut uusia sovelluksia eri tieteenaloilla ja käytännön asiayhteyksissä. Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma valmistaa opiskelijat matematiikan ja tilastotieteen asiantuntemusta vaativiin julkisen ja yksityisen sektorin tutkimus-, suunnittelu- ja opetustehtäviin sekä matemaattisten aineiden aineenopettajan tehtäviin. Yleisimpiä työpaikkoja koulutuksesta valmistuneille ovat erilaiset oppilaitokset, teollisuus, pankit, vakuutusyhtiöt, tutkimuslaitokset ja tilastotoimistot. Opiskelijat saavat opinto-oikeuden matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan. Tutkinto-ohjelmassa voi suorittaa luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot. Kandidaattiopintojen aikana valitaan opintopolku SIS 37 ja suuntaudutaan matematiikkaan tai tilastotieteeseen. Maisteriopinnoissa suuntaudutaan vastaavasti matematiikan maisteriopintoihin tai englanninkieliseen Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analytics -maisteri ohjelmaan, joka on yhteinen tietojenkäsittelytieteiden kanssa. Matemaattisten aineiden opettajaksi suuntautuville on maisteriopinnoissa oma aineenopettajan opintosuunta. Opettajaopintosuuntaan sisältyviin opettajan pedagogisiin opintoihin haetaan opintojen aikana erikseen. Valinta tehdään soveltuvuuden ja opintomenestyksen perusteella. Tutkinto-ohjelman opintoihin kuuluu valinnaisia opintoja, joiden avulla opiskelijat voivat suunnata osaamistaan ja vaikuttaa tulevaan työuraansa. Tutkinto-opiskelijat voivat valita opintoja melko vapaasti oman ja muiden tieteenalayksiköiden opetustarjonnasta. Matematiikan opiskelijoille tyypillisiä valinnaisia opintoja ovat tietojenkäsittelyoppi, tilastotiede, kasvatustiede, vakuutustiede, taloustiede, laskentatoimi, filosofia, fysiikka ja kemia. Computational Big Data Analytics -ohjelman tutkinnossa valinnaiset opinnot voivat olla esimerkiksi taloustiedettä, kansanterveystiedettä, psykologiaa, tietojenkäsittelyoppia, vakuutustiedettä tai matematiikkaa. Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Valintakoe 5 Yo-todistus 70 Yhteensä 75 Aloituspaikoista 45 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset. html. Ks. Valintaperusteet valintajonoittain, s. 38. Lisäksi tutkinto-ohjelmaan voidaan valita opiskelijoita VIKSU:n ja MAOL:n kilpailumenestyksen perusteella. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa Opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Opiskelijat valitaan matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan. Hakijan ei tarvitse vielä hakuvaiheessa ilmoittaa haluamaansa opinto suun taa. Maisterivaiheen opinto suun ta valitaan opintojen kuluessa. Matematiikkaan painottuneet maisteriopinnot ovat pääosin suomenkielisiä, ja tilastotieteeseen painottuvat maisteriopinnot (Computational Big Data Analytics) pääosin englanninkielisiä. Tutkinto-ohjelman opiskelijoilla on mahdollisuus suuntautua matemaattisten aineiden opettajaksi. Opettajaopintosuuntaan sisältyviin opettajan pedagogisiin opintoihin haetaan opintojen aikana erikseen. Valinta tehdään soveltuvuuden ja opintomenestyksen perusteella. Kilpailumenestyksen perusteella hakevat jättävät hakemuksen normaalisti Opintopolku.fi-portaalissa ja lisäksi toimittavat hakemuksensa liitteeksi oikeaksi todistetun jäljennöksen sijoittumistodistuksestaan. VIKSU -kilpailun perusteella hakevat toimittavat liitteeksi myös kopion kilpailutyöstään. Liitteet toimitetaan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15 mennessä. Valintakoe Maanantai 6.6.2016 klo 10.00–13.00 vain kutsutuille yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen voivat osallistua vain erikseen kutsun saavat hakijat. Kutsu valintakokeeseen lähetetään niille hakijoille, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa tai IB-, EBtai RP-tutkintoa. Valintakokeen perusteella hyväksytään enintään 5 hakijaa. Valintakokeeseen osallistuvalla tulee olla mukanaan passi, ajokortti tai kuvallinen henkilötodistus sekä tavalliset kirjoitusvälineet. Valintakokeessa ei saa käyttää laskinta. Sähköiset viestimet on kielletty. Pienimuotoiset eväät ja juoman voi ottaa mukaan valintakokeeseen. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakokeen tehtävät perustuvat lukion matematiikan pitkään oppimäärään (vähintään 10 kurssia). Valintakokeessa ei saa käyttää laskinta eikä taulukkokirjaa. Tarvittavat suureet annetaan tehtäväpaperin mukana. Valintakoepapereissa annettuja vastausohjeita tulee noudattaa. Ohjeiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa kokeen hylkäämisen. Valintakokeen perusteella hyväksyttävien on saavutettava yksikön erikseen määräämä vähimmäispistemäärä. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi yhteishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen SIS 38 kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintaperusteet valintajonoittain Valintajono 1. Valinta pelkän ylioppilastutkintotodistuksen perusteella Ylioppilastutkinnon tai IB-, EB- tai RP-tutkinnon suorittaneita valitaan näiden tutkintojen kokeiden perusteella enintään 70. Hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen valintapisteiden perusteella. Valintajonon aloituspaikoista 45 on varattu ensikertalaisille hakijoille. Tasapistetilanteessa paremmuusjärjestys ratkaistaan ensiksi matematiikan ja sitten äidinkielen arvosanan perusteella. Mikäli hakijoilla on tämänkin jälkeen tasapisteet, otetaan kaikki, joilla on samat pisteet. Valintapisteet lasketaan siten, että vaihtoehtoisista kokeista otetaan huomioon eniten pisteitä antava. Samasta kokeesta annetaan pisteitä vain kerran. Opiskelijaksi hyväksymisen kynnys ehtona on ––ylioppilastutkinnon pitkän matematiikan koe vähintään arvosanalla cum laude approbatur ––IB-tutkinnon HL-tason matematiikan koe vähintään arvosanalla 4, ––EB-tutkinnon matematiikan koe vähintään arvosanalla 6 tai ––RP-tutkinnon matematiikan koe vähintään arvosanalla 7. Hyväksyttävien on lisäksi saavutettava yksikön erikseen määräämä vähimmäispistemäärä. Ylioppilastutkinnosta, IB-tutkinnosta, EB-tutkinnosta tai RP-tutkinnosta annetaan enintään 200 valintapistettä kohdassa Pisteitys olevan taulukon mukaisesti. Valintajono 2. Valinta valintakokeen perusteella Valintakokeeseen voivat osallistua vain erikseen kutsun saavat hakijat. Kutsu valintakokeeseen lähetetään niille hakijoille, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa tai IB-, EBtai RP-tutkintoa. Valintakokeen perusteella hyväksytään enintään 5 hakijaa. Valintakokeen tehtävät perustuvat lukion matematiikan pitkään oppimäärään (vähintään 10 kurssia). Valintakokeeseen osallistuvat hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen valintakokeen perusteella. Valintakokeesta voi saada enintään 50 pistettä. Valintakokeen perusteella hyväksyttävien on saavutettava yksikön erikseen määräämä vähimmäispistemäärä. Mikäli hakijoiden valintakokeesta saama pistemäärä on sama, otetaan kaikki, joilla on samat pisteet. Valintajono 3. Valinta kilpailumenestyksen perusteella Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan voidaan valita kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin hakijoita VIKSU:n ja MAOL:n kilpailumenestyksen perusteella. Kaikki valintaehdot täyttävät hakijat hyväksytään. Jos hakija haluaa tulla huomioiduksi tässä valintajonossa, tulee vaaditut sijoittumistodistukset toimittaa Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15 mennessä. Lisätietoja kilpailumenestyksen perusteella hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/kilpailumenestys.html. Suomen Akatemian lukiolaisten tiedekilpailussa (VIKSU) seitsemän parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas voidaan hyväksyä suoraan kandidaatin ja maisterin tutkintoon, mikäli tutkinto-ohjelma katsoo, että palkittu tutkimustyö on vastaavalta alalta kuin hakukohde. Hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n järjestämässä kansallisessa lukion matematiikan tai tietotekniikan kilpailun avoimessa sarjassa kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas hyväksytään suoraan matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan pelkän kilpailumenestyksen perusteella. Hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumisesta kymmenen parhaan joukkoon. Kilpailumenestyksen perusteella valittavien määrä ei vaikuta muissa valinta jonoissa valittavien määrään. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon neljä ainetta: 1. matematiikka 2. äidinkieli tai suomi/ruotsi toisena kielenä (pakollinen) 3. reaalikoe tai reaaliaineen koe (paras) 4. toinen kotimainen kieli tai vieras kieli (paras) Edellä mainituista aineista annetaan pisteitä seuraavasti: L E M C Pitkä matematiikka 150 125 100 75 Äidinkieli tai suomi/ruotsi toisena kielenä 27 22 18 13 Reaalikoe 17 14 11 8 Toinen kotimainen kieli tai vieras kieli – pitkä oppimäärä 6 5 4 3 – keskipitkä ja lyhyt oppimäärä 4 3 2 1 B A 9 5 5 2 2 1 Ennen hakuajan päättymistä korotetut ylioppilastutkintotodistuksen arvo sanat otetaan huomioon korotettuina. Hakijan, joka haluaa käyttää hyväkseen ylioppilastutkintolautakunnan suorittamaa jälkiarvostelua, on ilmoitettava jälkiarvostelun tulos suoraan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) tai Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet otetaan vastaavasti huomioon eri valinta jonoissa; periaate on selvitetty kohdassa Hakijaryhmät, s. 12. Keväällä 2016 IB- ja EB-tutkinnon suorittaneet hakevat normaalisti määräaikojen puitteissa. Mikäli hakija haluaa tulla huomioon otetuksi valinnassa, hänen tulee toimittaa todistus tutkinnon lopullisista arvosanoista yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016 klo 15.00. Hakija tulee valituksi suoravalinnassa, jos hänen pisteensä ovat yhtä hyvät kuin viimeisenä jo valituksi tulleella eikä tasapistesääntöjen perusteella eroa hakijoiden välille synny. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Vuonna 2016 IB- tai EB-tutkinnon suorittaneiden osalta tulokset julkistetaan 18.7.2016. Kaikkia yhteis SIS hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Hakijalla on oikeus nähdä omat valintakoepaperinsa ja todistuspisteensä 14 päivän ajan ilmoitetusta tulosten julkistamisesta Tampereen yliopiston hakijapalveluissa. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viimeistään 14 päivän kuluessa tulosten ilmoitetusta julkistamisesta. Oikaisupyynnössä on yksilöitävä, millä pe- rusteella muutosta haetaan. Oikaisupyyntö on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 39 Varasijamenettely Avoimeksi jääneet paikat täytetään ensikertalaisille varatut paikat huomioiden samoista jonoista kuin ennen 1.7.2016 tapahtuvassa valinnassa niin kauan kuin varasijalla on kriteerit täyttäviä hakijoita. Jos tämän jälkeen valintajonossa 2 (valinta valintakokeen perusteella) on vielä avoimia paikkoja, ne voidaan täyttää valintajonosta 1 (valinta pelkän ylioppilas tutkintotodistuksen perusteella). Hyväksymisen edellytyksenä on kuiten kin se, että hakija on saavuttanut yksikön erikseen määräämän vähimmäispistemäärän. Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Yhteiskunnan toiminta riippuu tietotekniikasta. Alan työvoimalla on jatkuvasti kysyntää ja palkkataso on vaativan koulutuksen mukainen. Opetuksessa huomioidaan tulevaisuuden vaatimukset ja annetaan opiskelijalle eväät jatkuvaan itsensä kehittämiseen. Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa voi suorittaa luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot. Maisterin tutkinnon voi suorittaa suomenkielisessä tietojenkäsittelyopin maisterikoulutuksessa tai englanninkielisissä ohjelmistokehityksen, ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen tai laskennallisen suurten tietoaineistojen analysoinnin maisteriohjelmissa. Tietojenkäsittelyopin maisterikoulutuksessa opiskelija voi suuntautua laskentamenetelmiin ja ohjelmointiin, organisaatioiden tietojärjestelmiin tai tietokantoihin ja tiedonhakuun. Ohjelmistokehityksen maisteriohjelmassa tarkastellaan ohjelmistoja niiden elinkaaren kaikissa vaiheissa. Maisteriohjelmasta valmistuvilla opiskelijoilla on kyky osallistua vaativiin ohjelmistoprojekteihin niiden eri vaiheissa ja tehtävissä. Laskennallisen suurten tietoaineistojen analysoinnin maisteriohjelmaan sisältyy myös tilastotieteen opintoja, jotka edellyttävät tilastotieteen ja matematiikan opintoja jo kandidaatin tutkinnossa. Tämä maisteriohjelma vastaa nopeasti kasvavaan data-analyysin ja tiedonlouhinnan asiantuntijoiden kysyntään työmarkkinoilla. Tietojenkäsittelyoppi on tieteenala, joka tutkii tietojenkäsittelyyn liittyviä kysymyksiä, kuten tiedon esityksen, tallennuksen ja käsittelyn periaatteita sekä välineistöä, ohjelmointia, sekä tietojärjestelmiä ja niiden suunnittelua. Tavoitteena on kouluttaa kyvykkäitä tietoteollisuuden ammattilaisia sekä tutkijoita ja opettajia korkeakouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Ihmisen ja teknologian välisessä vuorovaikutuksessa tarkastellaan näiden rajapintaa ja siihen liittyviä ilmiöitä. Ohjelma antaa perustiedot koko alasta. Koulutus on laajuudeltaan Suomessa ja kansainvälisestikin ainutlaatuista. Koulutuksen tavoitteena on kouluttaa monipuolisia, ihmislähtöisesti ajattelevia informaatioteknologia-alan osaajia. Erikoistuminen edellyttää suuntautumista maisteriopinnoissa ja sopivia valinnaisia opintoja. Valmistuttuaan opiskelija voi kiinnostuksensa ja tekemiensä kurssivalintojen mukaan sijoittua suunnittelemaan, toteuttamaan, kehittämään tai tutkimaan esimerkiksi käyttöliittymiä, vuorovaikutteisten ohjelmistojen rakennetta ja toteutusta, palveluiden, ohjelmistojen ja laitteistojen käytettävyyttä ja käyttökokemusta (esim. elämyksellisyyttä ja pelillisyyttä) tai uusia vuorovaikutustekniikoita. Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Valintakoe 49 Valintakoe ja yo-todistus vähintään 39 Suoravalinta kaikki ehdot täyttävät Yhteensä 98 a) a) Suoravalinnassa valitaan kaikki ehdot täyttävät hakijat, valintakoejonossa 49 ja yhteispistejonossa vähintään 39 tai niin monta, että kokonaissisäänottomäärä 98 tulee täyteen. Hakukohteen aloituspaikoista 39 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Lisäksi tutkinto-ohjelmaan voidaan valita opiskelijoita VIKSU:n ja MAOL:n kilpailumenestyksen perusteella. SIS 40 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Suorituskielet suomi Hakumenettely Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot järjestävät tietojenkäsittelytieteiden opiskelijavalinnan valintakoeyhteistyönä. Valintakoe on yhteinen, mutta jokainen yhteisvalinnassa mukana oleva yliopisto määrittelee itse valintaperusteensa. Tiedot eri yliopistojen valintaperusteista saa kyseisten yliopistojen hakuoppaista ja verkko sivuilta. Valintakoeyhteistyössä ovat mukana Helsingin, Itä-Suomen (Joensuu ja Kuopio erillisinä hakukohteinaan), Oulun ja Turun yliopiston tietojen käsittelytiede, Tampereen yliopiston tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma sekä Jyväskylän yliopiston tieto tekniikan pääaine. Hakijan valintakoe otetaan huomioon kaikkien niiden yhteistyössä mukana olevien yliopistojen valinnoissa, joihin hän on hakenut. Hakukohteet ovat mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa Opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Hakijan tulee mainita hakulomakkeella, missä yliopistossa hän osallistuu valintakokeeseen, mikäli hän osallistuu valintakokeeseen. Kilpailumenestyksen perusteella hakevat jättävät hakemuksen normaalisti Opintopolku.fi-portaalissa ja lisäksi toimittavat hakemuksensa liitteeksi oikeaksi todistetun jäljennöksen sijoittumistodistuksestaan ja kopion kilpailutyöstään. Liitteet toimitetaan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15 mennessä. Valintakoe Maanantai 23.5.2016 klo 10.00–14.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Erillistä kutsua valintakokeeseen ei lähetetä. Valintakokeeseen osallistuvalla tulee olla mukanaan passi, ajokortti tai kuvallinen henkilötodistus sekä tavalliset kirjoitusvälineet. Valintakokeessa ei saa käyttää laskinta. Sähköiset viestimet on kielletty. Pienimuotoiset eväät ja juoman voi ottaa mukaan valintakokeeseen. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Ei valintakoekirjallisuutta. Valintakokeessa on kolme tehtävää, joista hakijan tulee vastata kahteen valitsemaansa tehtävään. Tehtävistä kaksi on kokeessa jaettavaan aineistoon perustuvia ja yksi on yleistä ongelmanratkaisukykyä mittaava tehtävä. Valintakoepapereissa annettuja vastausohjeita tulee noudattaa. Ohjeiden noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa kokeen hylkäämisen. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s.12. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi yhteishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintaperusteet valintajonoittain Tampereen yliopistoon tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmaan hakevien valintajonot: Valintajono 1. Valinta ylioppilas tutkintotodistuksen pisteiden perusteella (suoravalinta) Suoravalinnassa otetaan huomioon ne hakijat, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon tai IB-, EB- tai RP-tutkinnon. Mahdolliset korotetut arvosanat otetaan huomioon. Opiskelijoiksi hyväksytään suoraan kaikki hakijat, jotka saavat vähintään 59 pistettä ylioppilastutkinnon tai vastaavan perusteella. Pisteitä annetaan ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon matematiikan, äidinkielen ja jonkun muun kokeen suorituksista kohdassa Pisteitys (s. 41) olevan taulukon mukaan. Valintajono 2. Valinta valinta kokeen ja ylioppilastutkinto todistuksen yhteispisteiden perusteella (yhteispistejono) Hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon kokeista annettavien pisteiden ja valintakokeesta annettavien pisteiden perusteella. Yhteispisteiden perusteella hyväksytään yhteensä 39 hakijaa tai siten, että sisäänottomäärä 98 tulee täyteen. Pisteitä annetaan ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon matematiikan, äidinkielen ja jonkun muun kokeen suorituksista oheisen taulukon mukaan enintään 75. Valintakokeesta on mahdollista saada 50 pistettä. Suurin mahdollinen yhteispistemäärä on 125 pistettä. Yhteispisteitä laskettaessa hakijalla on oltava sekä valintakoepisteitä että ylioppilastutkinnosta tai vastaavasta tutkinnosta annettavia pisteitä. Hyväksyttävien on saavutettava yksikön erikseen määräämä vähimmäispistemäärä. Valintajono 3. Valinta valintakokeen perusteella Valintakokeeseen osallistuvat hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen valintakokeesta annettavien pisteiden perusteella. Valintakokeen perusteella hyväksytään enintään 49 hakijaa. Valintakokeesta voi saada enintään 50 pistettä. Valintakokeen perusteella hyväksyttävien on saatava valintakokeesta vähintään 20 pistettä. Valintajono 4. Valinta kilpailu menestyksen perusteella Tietojenkäsittelytieteiden tutkintoohjelmaan voidaan valita kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin hakijoita VIKSU:n ja MAOL:n kilpailumenestyksen perusteella. Kaikki valintaehdot täyttävät hakijat hyväksytään. Jos hakija haluaa tulla huo- SIS mioduksi tässä valintajonossa, tulee vaaditut sijoittumistodistukset toimittaa Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja kilpailumenestyksen perusteella hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/kilpailumenestys.html. Suomen Akatemian lukiolaisten tiedekilpailussa (VIKSU) seitsemän parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas voidaan hyväksyä suoraan kandidaatin ja maisterin tutkintoon, mikäli tutkinto-ohjelma katsoo, että palkittu tutkimustyö on vastaavalta alalta kuin hakukohde. Hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumistodistuksesta ja kopio kilpailutyöstä. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL ry:n järjestämässä kansallisessa lukion matematiikan tai tietotekniikan kilpailun avoimessa sarjassa kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut ylioppilas hyväksytään suoraan tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmaan pelkän kilpailumenestyksen perusteella. Hakemuksen jättämisen lisäksi hakijan on toimitettava oikeaksi todistettu jäljennös sijoittumisesta kymmenen parhaan joukkoon. Kilpailumenestyksen perusteella valittavien määrä ei vaikuta muissa valintajonoissa valittavien määrään. Valintamenettely Opiskelijat valitaan tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmaan ensin (1) suoravalinnalla ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon kokeista annettavien pisteiden perusteella. Suoravalinnan jälkeen jäljellä olevat hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen ensin (2) ylioppilastutkinnon tai vastaavan tutkinnon kokeista annettavien ja valintakokeesta annettavien yhteispisteiden perustella ja sen jälkeen (3) valintakokeesta annettavien pisteiden perusteella. Tasapisteissä kaikki tasapisteisiin sijoittuvat valitaan. Vajaaksi jääneet valintajonot täytetään samoista jonoista kuin ensi vaiheessa. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on saavuttanut yksikön erik- 41 seen määrittelemän valintakoepisteiden vähimmäismäärän. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Pisteitys Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Vuonna 2016 IB- tai EB-tutkinnon suorittaneiden osalta tulokset julkistetaan 18.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Hakijalla on oikeus nähdä omat valintakoepaperinsa ja todistuspisteensä 14 päivän ajan ilmoitetusta tulosten julkistamispäivästä Tampereen yliopiston hakijapalveluissa. Kirjallinen oikaisupyyntö tietojenkäsittelytieteen opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on jätettävä 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkaisemisesta eli 15.7.2016 klo 15.45 mennessä. Tietojenkäsittelytieteen valinnan osalta oikaisupyyntö toimitetaan kirjallisena valintakoeyhteistyön koordinaattorille Tampereen yliopistoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Mikäli hakija lähettää oikaisupyyntönsä postitse, kirjattuna lähettäminen on erittäin suositeltavaa. Kuoreen maininta ”TKT-valintakoeyhteistyö”. Oikaisupyyntö on yksilöitävä ja perusteltava. Sen tulee sisältää henkilöja yhteystiedot; hakukohde, jonka valinnan tulosta oikaisupyyntö koskee; mitä valintakokeen tehtävää oikaisupyyntö koskee; vaatimuksen sisältö ja peruste, jolla muutosta haetaan. Oikaisupyyntöön on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua pyytävä haluaa vedota. Ylioppilastutkinnosta tai IB-, EB- tai RP-tutkinnosta annetaan enintään 75 valintapistettä alla olevan taulukon mukaisesti. Ylioppilastutkinnon äidin kielen kokeen tilalla suoritettu koe (suomi/ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon kolme ainetta: 1.matematiikka 2.äidinkieli 3.muun kokeen suoritus (mikä tahansa tutkintoon sisältyvä koe) Edellä mainituista aineista annetaan pisteitä seuraavasti: L E M C B A Pitkä matema tiikka 33 27 21 15 9 3 Kaikki muut aineet (myös lyhyt matematiikka) 21 16 11 6 1 0 Ennen hakuajan päättymistä korotetut ylioppilastutkintotodistuksen arvosanat otetaan huomioon korotettuina. Hakijan, joka haluaa käyttää hyväkseen ylioppilastutkintolautakunnan suorittamaa jälkiarvostelua, on ilmoitettava jälkiarvostelun tulos suoraan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) tai Reife prüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet otetaan vastaavasti huomioon eri valintajonoissa; periaate on selvitetty kohdassa Hakijaryhmät, s. 12. Keväällä 2016 IB- ja EB-tutkinnon suorittaneet hakevat normaalisti määräaikojen puitteissa. Heidät huomioidaan ensisijaisesti valintakoejonossa. Mikäli hakija haluaa tulla huomioon otetuksi yhteispistevalinnassa, hänen tulee toimittaa todistus tutkinnon lopullisista arvosanoista yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016 klo 15.00. Hakija tulee valituksi yhteispistevalinnassa, jos hänen pisteensä ovat yhtä hyvät kuin viimeisenä jo valituksi tulleella eikä tasapistesääntöjen perusteella eroa hakijoiden välille synny. Vastaavaa menettelyä voidaan soveltaa myös suoravalintaan. Varasijamenettely Mikäli tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmaan vapautuu paikkoja 1.7.2016 jälkeen, paikat täytetään yllä kuvatun valintamenettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Hyväksymisen edellytyksenä on kuitenkin se, että hakija on saavuttanut yksikön erikseen määräämän valintakoepisteiden vähimmäismäärän. SIS 42 ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Luonnontieteiden kandidaatin (LuK) ja filosofian maisterin tutkinto (FM) • Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma • Matematiikka, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma • Tilastotiede, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma • Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Yhteensä Luonnontieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinnot Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Erillishaku, siirto-opiskelijat enintään 1 enintään 9 enintään 10 enintään 20 Erillishaku, avoimia yliopistoopintoja suorittaneet tilastotiede enintään 10 matematiikka enintään 5 kaikki hakuehdot täyttävät hakijat Erillishakuun varattua sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Tutkinto-ohjelmittain valintaryhmiä voidaan painottaa eri tavoin. Hakumenettely Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00. Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Tätä hakumenettelyä noudattavat avointen yliopisto-opintojen perusteella hakevat, Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat sekä muista yliopistoista siirtyvät opiskelijat. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/ erillisvalinta.html. Opiskelijat valitaan ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperus teet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Yksikön erillishaussa tutkinto-ohjelmiin voivat hakea avoimia korkeakouluopintoja suorittaneet sekä muista korkeakouluista siirtyvät tai Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat. Ks. tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdalta. Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi erillishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa siirto-opiskelijana erillishaussa informaatiotieteiden yksikön tutkinto-ohjelmiin. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin tutkinto-ohjelman kohdalta. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimia yliopisto-opintoja suorit tavat opiskelijat Informaatiotieteiden yksikkö järjes- tää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Yksikön opetustarjonta vaihtelee jonkin verran eri vuosina. Opinnot ovat sisällöltään tieteenalayksikön opetussuunnitelman mukaisia. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajattu. Avoimista yliopisto-opinnoista opiskelijalta peritään opintomaksu. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto-opintoihin on yleensä kolme kertaa vuodessa. Hakukohteita ovat yksittäiset opintojaksot ja opintokokonaisuudet. Lisätietoja yksikön avoimen yliopisto-opetuksen opinnoista ja hakumenettelystä kohdassa Avoimet yliopisto-opinnot, s. 11. Menestyksellisesti avoimia yliopisto-opintoja suorittavat opiskelijat voivat tulla valituiksi suoraan ilman valintakoetta tutkinto-opiskelijoiksi ns. avoimen yliopiston väylän kautta. Avoimen yliopiston väylä on käytössä matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmassa ja tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmassa. Katso tarkemmat valintaperusteet hakukohteen kohdalta. Alumniopiskelijat Alumniopiskeluväylä koskee Tampe- SIS reen yliopistosta valmistuneita. Yksikkö voi perustellusta hakemuksesta myöntää oikeuden yksikön tutkinto-ohjelman opintokokonaisuuksiin Tampereen yliopiston informaatiotieteiden yksikössä maisterin tutkinnon suorittaneille. Oikeus alumniopintoihin voidaan myöntää myös Tampereen yliopiston muissa yksiköissä maisterin tutkinnon suorittaneille, mikäli tutkintoon on sisältynyt ko. tutkinto-ohjelman opintoja vähintään 25 op. Opiskeluoikeus myönnetään vain tutkinto-ohjelman suostumuksella. Alumniopiskelijoilla ei ole oikeutta suorittaa tutkintoa. Opin- to-oikeus myönnetään määräajaksi. Alumniopiskelijaksi hakeville ei ole erityistä hakuaikaa. Oikeus voidaan myöntää enintään kahteen opinto kokonaisuuteen samanaikaisesti. Vierailevat opiskelijat Tampereen yliopiston muiden yliopistojen kanssa solmimien sopimusten perusteella opiskelija, jolla on tutkinnonsuoritusoikeus sopimusyliopistossa, voi hakea oikeutta suorittaa tutkintoon liitettäviä opintoja ns. vierailevana opiskelijana (esim. JOO-opiskelu). Opinto-oikeus voidaan myöntää, jos kotiyliopisto on sitä puoltanut. 43 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan 29.4.2016. Avoimen väyläopintojen perusteella valittavien osalta hyväksymispäätökset tehdään ehdollisina, mikäli todistus väyläopinnoista toimitetaan vasta toukokuussa. Tieto valinnan tuloksesta lähetetään kaikille erillishaussa hakeneille. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Hakukohteen sisäänotto on noin 1 opiskelija. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Erillishaun hakemukseen liitetään yhteenveto aikaisemmista opinnoista, haettavan koulutuksen kannalta merkittävästä työkokemuksesta ja perustelut opinto-oikeuden hakemiselle. Mukaan tulee liittää viralliset opintorekisteriotteet ja jäljennökset työtodistuksista. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiske- lijaksi erillishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintamenettely Erillishaussa hakija valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoon (LuK+FM). Erillishaussa valinta tapahtuu ensi sijaisesti aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa voidaan huomioida myös aikaisempi työkokemus ja muu osaaminen. Valinta tapahtuu seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät Valintajono 2. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Kuuluminen haun valintajonoihin ja minimikriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Erillishakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Tutkinto-ohjelma voi painottaa valintajonoja harkintansa mukaisesti. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Siirto-opiskelijat muista korkea kouluista eli vastaavan koulutus alan/tieteenalan yliopistotutkin noista siirtyvät opiskelijat Valinta koskee muusta korkeakoulusta kuin Tampereen yliopistosta opiskelupaikan vastaanottaneita, jotka haluavat vaihtaa nykyisen opinto-oikeutensa informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä yliopistossa tai korkeakoulussa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Kriteeriopinnot: Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. SIS 44 Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopis ton sisällä tutkintoa/tutkinto- ohjelmaa vaihtavat Valinta koskee Tampereen yliopistossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopiston jossain toisessa tieteenalayksikössä, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa informaatiotieteiden yksikön tutkintoohjelmiin. Yleisinä hyväksymisen kriteeriopintoina edellytetään, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon/tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. sisällä Informaatiotieteiden yksikön voi myös hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa perustellusta syystä. Hakemukseen liitetään opintorekisteriote. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tutkinto-ohjelman vaihto yksikön sisällä edellyttää vähintään 25 opintopisteen opintoja alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa (tutkinto-ohjelman omia opintoja). Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), ja että hakijalla on perustellut syyt. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan va- linnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisu pyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Matematiikka, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Koulutuksen kesto Erillishaun hakemukseen liitetään yhteenveto aikaisemmista opinnoista, haettavan koulutuksen kannalta merkittävästä työkokemuksesta ja perustelut opinto-oikeuden hakemiselle. Mukaan tulee liittää viralliset opintorekisteriotteet ja jäljennökset työtodistuksista. 3 + 2 lukuvuotta Hakukelpoisuus Sisäänotto Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Mikäli avoimen väylän opinnot suorittanut hakija ei ole ylioppilas (tai muulla vastaavalla tavalla yleisen korkeakoulukelpoisuuden saavuttanut), tulee hakijan anoa yliopistolta lupaa hakea erillishaussa avoimen väylän kautta. Tätä varten yliopiston hakijapalveluihin toimitetaan hakemus perusteluineen ja koulutusselvityksi- Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutukseen valitaan noin 24 opiskelijaa. Sisäänottomäärä on tutkinto-ohjelman erillishaun yhteinen. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. neen 26.2.2016 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja saa yliopiston hakijapalveluista. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi erillishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintamenettely Erillishaussa hakija valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoon (LuK+FM). Erillishaussa valinta tapahtuu ensisijai sesti aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa voidaan huomioi da myös aikaisempi työkokemus ja muu osaaminen. SIS Valinta tapahtuu seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät Valintajono 2. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkintoohjelmaa vaihtavat Valintajono 3. Tampereen yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen väyläopinnot suorittaneet Kuuluminen haun valintajonoihin ja minimikriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Erillishakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Tutkinto-ohjelma voi painottaa valintajonoja harkintansa mukaisesti. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät opiskelijat Valinta koskee muusta korkeakoulusta kuin Tampereen yliopistosta opiskelupaikan vastaanottaneita, jotka haluavat vaihtaa nykyisen opinto-oikeutensa matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta. html. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä yliopistossa tai korkeakoulussa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Kriteeriopinnot: Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vas- taavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Valinta koskee Tampereen yliopistossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopiston jossain toisessa tieteenalayksikössä, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa informaatiotieteiden yksikön tutkintoohjelmiin. Yleisinä hyväksymisen kriteeriopintoina edellytetään, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon/tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. sisällä Informaatiotieteiden yksikön voi myös hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa perustellusta syystä. Hakemukseen liitetään opintorekisteriote. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tutkinto-ohjelman vaihto yksikön sisällä edellyttää vähintään 25 opintopisteen opintoja alkuperäi sessä tutkinto-ohjelmassa (tutkintoohjelman omia opintoja). Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), ja että hakijalla on perustellut syyt. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. 45 Tampereen yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen väyläopinnot suorittaneet Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan voidaan suoraan valita opiskelijaksi enintään 5 sellaista hakijaa, jotka ovat suorittaneet Tampereen yliopiston avoimina yliopisto-opintoina (Tampere) järjestettävät opintojaksot (20 op) ––MTTMY1 Matematiikan perus käsitteitä, ––MTTMP1A Johdatus analyysiin, ––MTTMP3 Lineaarialgebra 1A sekä ––MTTMP4 Algebra 1A Opinnot tulee olla suoritettuna 31.5.2016 mennessä. Hyväksymisen edellytyksenä on, että opintojaksot on suoritettu vähintään arvosanalla 3/5. Edellä mainittuja opintojaksoja ei voi tällöin suorittaa korvaavuudella tai hyväksilukemisella. Jos kriteerit täyttäviä hakijoita on yli 5, hakijat asetetaan opintojaksojen arvosanojen opintopisteillä painotetun keskiarvon mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Tasapisteiden sattuessa, otetaan kaikki samat pisteet saaneet. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Avoimen väylä opintojen perusteella valittavien osalta hyväksymispäätökset tehdään ehdollisina, mikäli todistus väyläopinnoista toimitetaan vasta toukokuussa. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaa tio tieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää laske- SIS 46 taan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muut- taa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely menettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Erillishaussa ei ole yleensä varasija- Tilastotiede, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Koulutukseen valitaan noin 24 opiskelijaa. Sisäänottomäärä on tutkinto-ohjelman erillishaun yhteinen. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Erillishaun hakemukseen liitetään yhteenveto aikaisemmista opinnoista, haettavan koulutuksen kannalta merkittävästä työkokemuksesta ja perustelut opinto-oikeuden hakemiselle. Mukaan tulee liittää viralliset opintorekisteriotteet ja jäljennökset työ todistuksista. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Mikäli avoimen väylän opinnot suorittanut hakija ei ole ylioppilas (tai muulla vastaavalla tavalla yleisen korkeakoulukelpoisuuden saavuttanut), tulee hakijan anoa yliopistolta lupaa hakea erillishaussa avoimen väylän kautta. Tätä varten yliopiston hakijapalveluihin toimitetaan hakemus perusteluineen ja koulutusselvityksineen 26.2.2016 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja saa yliopiston hakijapalveluista. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi erillishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintamenettely Erillishaussa hakija valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoon (LuK+FM). Erillishaussa valinta tapahtuu ensisijaisesti aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa voidaan huomioida myös aikaisempi työkokemus ja muu osaaminen. Valinta tapahtuu seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät Valintajono 2. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkinto- ohjelmaa vaihtavat Valintajono 3. Tampereen yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen väyläopinnot suorittaneet Kuuluminen haun valintajonoihin ja minimikriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Erillishakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Tutkinto-ohjelma voi painottaa valintajonoja harkintansa mukaisesti. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät opiskelijat Valinta koskee muusta korkeakoulus- ta kuin Tampereen yliopistosta opiskelupaikan vastaanottaneita, jotka haluavat vaihtaa nykyisen opinto-oikeutensa matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta. html. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä yliopistossa tai korkeakoulussa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Kriteeriopinnot: Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Valinta koskee Tampereen yliopistossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopiston jossain toisessa tieteenalayksikössä, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa informaatiotieteiden yksikön tutkinto-ohjelmiin. Yleisinä hyväksymisen SIS kriteeriopintoina edellytetään, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon/tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Informaatiotieteiden yksikön sisällä voi myös hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa perustellusta syystä. Hakemukseen liitetään opintorekisteriote. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tutkinto-ohjelman vaihto yksikön sisällä edellyttää vähintään 25 opintopisteen opintoja alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa (tutkinto-ohjelman omia opintoja). Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), ja että hakijalla on perustellut syyt. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Tampereen yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen väyläopinnot suorittaneet Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmaan voidaan suoraan valita opiskelijaksi enintään 10 sellaista hakijaa, jotka ovat suorittaneet Tampereen yliopiston avoimina yliopisto-opintoina (Tampere) järjestettävät opintojaksot (20 op) ––MTTTP1 Tilastotieteen johdantokurssi, ––MTTTP5 Tilastollisen päättelyn perusteet, ––MTTTA1 Tilastomenetelmien perusteet sekä ––MTTTA13 Empiirinen projekti Opinnot tulee olla suoritettuna 31.5.2016 mennessä. Hyväksymisen edellytyksenä on, että opintojaksot MTTTP1, MTTTP5, ja MTTTA1 on suoritettu vähintään arvosanalla 3/5 ja opintojakso MTTTA13 hyväksytysti. Edellä mainittuja opintojaksoja ei voi tällöin suorittaa korvaavuudella tai hyväksilukemisella ja opintojakson MTTTA13 harjoitustyötä saa korjata vain kerran. Jos kriteerit täyttäviä hakijoita on yli 10, hakijat asetetaan opintojaksojen arvosanojen opintopisteillä painotetun keskiarvon mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Tasapisteiden sattuessa, otetaan kaikki samat pisteet saaneet. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely 47 meistään 29.4.2016. Avoimen väylä opintojen perusteella valittavien osalta hyväksymispäätökset tehdään ehdollisina, mikäli todistus väyläopinnoista toimitetaan vasta toukokuussa. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johto kunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Erillishaun tulokset julkistetaan vii- Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Noin 30 opiskelijaa. Hakumenettely Hakukelpoisuus Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Erillishaun hakemukseen liitetään yhteenveto aikaisemmista opinnoista, haettavan koulutuksen kannalta merkittävästä työkokemuksesta ja perustelut opinto-oikeuden hakemiselle. Mukaan tulee liittää viralliset opinto rekisteriotteet ja jäljennökset työtodis tuksista. Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Mikäli avoimen väylän opinnot suorittanut hakija ei ole ylioppilas (tai muulla vastaavalla tavalla yleisen korkeakoulukelpoisuuden saavuttanut), tulee hakijan anoa yliopistolta lupaa hakea erillishaussa avoimen väylän kautta. Tätä varten yliopiston hakijapalveluihin toimitetaan hakemus perusteluineen ja koulutusselvityksineen 26.2.2016 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja saa yliopiston hakijapalveluista. 48 Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi erillishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintamenettely Erillishaussa hakija valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoon (LuK+FM). Erillishaussa valinta tapahtuu ensisijaisesti aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa voidaan huomioida myös aikaisempi työkokemus ja muu osaaminen. Valinta tapahtuu seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät Valintajono 2. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkinto- ohjelmaa vaihtavat Valintajono 3. Tampereen yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen väyläopinnot suorittaneet Kuuluminen haun valintajonoihin ja minimikriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Erillishakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Tutkinto-ohjelma voi painottaa valintajonoja harkintansa mukaisesti. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Siirto-opiskelijat muista korkeakouluista eli vastaavan koulutusalan/tieteenalan yliopistotutkinnoista siirtyvät opiskelijat Valinta koskee muusta korkeakoulusta kuin Tampereen yliopistosta opiskelupaikan vastaanottaneita, jotka haluavat vaihtaa nykyisen opintooikeutensa tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta. fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta. html. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväk- SIS si katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä yliopistossa tai korkeakoulussa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Kriteeriopinnot: Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Siirto-opiskelijat Tampereen yliopistosta eli Tampereen yliopiston sisällä tutkintoa/tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Valinta koskee Tampereen yliopistossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopiston jossain toisessa tieteenalayksikössä, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa informaatiotieteiden yksikön tutkinto-ohjelmiin. Yleisinä hyväksymisen kriteeriopintoina edellytetään, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja (tai niitä vastaavia opintoja) vähintään 25 opintopistettä. Lisäksi edellytetään, että hakija on opiskellut alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa vähintään yhden lukuvuoden. Tutkinnon/tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riitopintomenestystä täväksi katsomaa (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. sisällä Informaatiotieteiden yksikön voi myös hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa perustellusta syystä. Hakemukseen liitetään opintorekisteriote. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tutkinto-ohjelman vaihto yksikön sisällä edellyttää vähintään 25 opintopisteen opintoja alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassa (tutkinto-ohjelman omia opintoja). Hyväksymisen edellytyksenä on myös, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti arvosanat ja opintojen edistyminen tavoitteellisessa ajassa), ja että hakijalla on perustellut syyt. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Tampereen yliopiston avoimen yliopisto-opetuksen väyläopinnot suorittaneet Tietojenkäsittelytieteiden tutkintomaan voidaan suoraan valita ohjel opiskelijaksi hakijat, jotka ovat suorittaneet Tampereen yliopiston avoimina yliopisto-opintoina (Tampere) Tietojenkäsittelytieteiden perusopinnot (25 op) -opintokokonaisuuden vähintään arvosanalla 3/5. Opinnot tulee olla suoritettuna 31.5.2016 mennessä. Opintokokonaisuuden arvosana lasketaan opintopisteillä painotettuna keskiarvona. Edellä mainittuja opintoja ei voi tällöin suorittaa korvaavuudella tai hyväksilukemisella. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Avoimen väylä opintojen perusteella valittavien osalta hyväksymispäätökset tehdään ehdollisina, mikäli todistus väyläopinnoista toimitetaan vasta toukokuussa. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopis- SIS ton kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista jul- kistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 49 Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Filosofian maisterin (FM) tutkinto • Kirjasto- ja tietopalveluiden opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus (Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma) • Tieto- ja asiakirjahallinnan opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus (Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma) • Tietokäytäntöjen opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus (Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelma) • Matematiikan maisterikoulutus (Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma) • Tietojenkäsittelyopin maisterikoulutus (Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma) Maisteriohjelmat • Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analytics • Master’s Degree Programme in Human-Technology Interaction • Master’s Degree Programme in Internet and Game Studies • Master’s Degree Programme in Software Development Yksikön maisterikoulutusten ja -ohjelmien yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Filosofian maisterin tutkinnot Kirjasto- ja tietopalveluiden opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Tieto- ja asiakirjahallinnan opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Tietokäytäntöjen opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Matematiikan maisterikoulutus, Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelma Tietojenkäsittelyopin maisterikoulutus, Tietojenkäsittelytieteiden tutkinto-ohjelma Maisteriohjelmat Master's Degree Programme in Computational Big Data Analytics Master's Degree Programme in Human-Technology Interaction Master's Degree Programme in Internet and Game Studies Master's Degree Programme in Software Development Yhteensä Hakumenettely Suomenkielisiin maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin haetaan korkeakoulujen yhteishaun II-hakuaikana 16.3.2016–6.4.2016. Haku päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Korkeakoulujen yhteishaussa voi ha- kea enintään kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Näistä yksi voi olla Informaatiotieteiden yksikön suomenkielinen maisterikoulutus. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin haetaan Tampereen yliopiston kansainvälisessä maisterihaussa Sisäänotto enintään 10 enintään 8 enintään 6 enintään 6 enintään 20 enintään 20 enintään 20 enintään 20 enintään 20 enintään 130 14.12.2015–27.1.2016. Haku päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa studyinfo.fi. Maisterihaussa valinta tapahtuu aikaisempien opintojen tai aikaisempien opintojen ja työkokemuksen ja muun osaamisen perusteella harkinnan varaisesti ilman valintakoetta. Yksikkö SIS 50 varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Hakukelpoisuus Pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteiden valintaperusteet. Tampereen yliopistossa tutkintoa tai tutkinto-ohjelmaa vaihtavat hakevat myös tässä ryhmässä, jos haku on suoraan maisterin tutkintoon. Kansainväliset hakijat Kansainväliset opiskelijat valitaan maisterihaussa harkinnanvaraisesti opintosuoritusten tai opintosuoritusten ja työkokemuksen sekä muun osaamisen perusteella. Tutkinnon suorittamisoikeus voidaan antaa vain, jos on täysin selvää, että hakijalla on ao. tutkinto-ohjelman arvioimat riittävät edellytykset menestykselliseen opiskeluun. Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi maisterihaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Englan ninkielisiin maisterikoulutuksiin hyväksytyksi tuleminen edellyttää hyvää englanninkielen taitoa. Lisätietoa englanninkielisten maisteriohjelmien kielitaitovaatimuksista osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/ applying/language_requirements. html. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Tampereen yliopiston kansainvälisen maisterihaun tulokset julkaistaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Kirjasto- ja tietopalveluiden opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Työskentely informaatioalan nopeasti muuttuvalla kentällä edellyttää vahvaa käsitteellistä ja teoreettista osaamista sekä valmiutta tiedon soveltamiseen ja alan kehityksen jatkuvaan seuraamiseen. Kirjasto- ja tietopalvelujen syventävien opintojen keskiössä ovat alan arvioinnin, kehittämisen ja markkinoinnin haasteet yhteiskunnallisessa, teknologisessa ja ammatillisessa kontekstissa. Opintosuunnan opinnot tarjoavat monialaisen, teoriapainotteisen ja tutkimukseen perustuvan tietopohjan, sekä valmiudet asiantuntijana kehittymiseen. Opintosuunta tuottaa valmiuksia toimia kirjasto- ja informaatioalan asiantuntija- ja johtotehtävissä julkisissa ja yksityisissä organisaatioissa. Kirjasto- ja tietopalveluiden opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto tään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Näistä yksi voi olla informaatiotieteiden yksikön suomenkielinen maisterikoulutus. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. 2 lukuvuotta Kielitaitovaatimukset Sisäänotto Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi maisterihaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Noin 10 opiskelijaa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enin- Valintamenettely Maisterihaussa hakjoita valitaan pelkkään maisteritukintoon (FM). Maisterihaussa valinta tapahtuu aikaisempien opintojen tai aikaisem- pien opintojen ja työkokemuksen ja muun osaamisen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Etusija on hakijoilla, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon ja haettavan tutkinto-ohjelman perus- ja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot. Kandidaatin tutkinnon tulee olla valmis hakuajan loppuun mennessä. Poikkeustapauksissa voidaan tehdä päätös ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli hakija toimittaa vaaditun tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. SIS Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on lisäksi, että AMK-tutkinnon opintosuoritusten tulee olla vähintään hyvää tasoa ja lopputyön tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3 (asteikolla 1–5). AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Minimivalintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterihakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan pitää sisällyttää maisterin tutkinnon muihin opintoihin yksi vähintään 15 op laajuinen valinnaisten opintojen opintokokonaisuus. Täydentävät opinnot suoritetaan varsinaisten tutkinto-opintojen aikana. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava in- 51 formaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisu pyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Tieto- ja asiakirjahallinnan opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Tieto- ja asiakirjahallinnon opintosuunta tuottaa valmiuksia toimia tietohallinnon ja asiakirjahallinnan erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä julkisissa ja yksityisissä organisaatioissa sekä arkistoinstituutioissa. Opintosuunnassa perehdytään tieto- ja asiakirjahallinnan tehtäviin, tavoitteisiin ja vaatimuksiin organisaatiokontekstissa, tiedon organisoinnin ja kuvailun menetelmiin, organisationaalisen tiedon ja tietämyksen hallintaan ja johtamiseen, informaatiostrategioiden ja -politiikan laatimiseen, tiedon auditointiin, asiakirjatiedon elinkaarisuunnitteluun, arkistotieteen ja asiakirjahallinnon teorioihin ja tutkimukseen, asiakirjatiedon arvonmääritykseen ja säilyttämiseen, asiakirjahallinnan merkitykseen yhteiskunnassa ja tietojärjestelmiin tieto- ja asiakirjahallinnon näkökulmasta. Tieto- ja asiakirjahallinnan opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Noin 8 opiskelijaa. Suorituskielet Hakukelpoisuus suomi Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Näistä yksi voi olla informaatiotieteiden yksikön suomenkielinen maisterikoulutus. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi maisterihaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintamenettely Maisterihaussa hakijoita valitaan pelkkään maisteritutkintoon (FM). 52 Tieto- ja asiakirjahallinnan maisterikoulutuksen maisterihaussa valinta tapahtuu aikaisempien opintojen tai aikaisempien opintojen ja työkokemuksen ja muun osaamisen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta seuraavasti: Tieto- ja asiakirjahallinnan opinto suuntaan ovat hakukelpoisia Tampereen yliopistossa, muualla kotimaassa tai ulkomailla yliopistollisen korkeakoulututkinnon suorittaneet tai soveltuvalla koulutusalalla ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Valinnassa etusijalle asetetaan hakijat, jotka ovat aikaisemman koulutuksen ja/tai työkokemuksen puolesta suuntautuneet asiakirjahallinnan työtehtäviin ja joilla on informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perus- ja aineopintoja tai vastaavia opintoja. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Etusija on hakijoilla, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon ja haettavan tutkinto-ohjelman perus- ja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot. Kandidaatin tutkinnon tulee olla valmis hakuajan loppuun mennessä. Poikkeustapauksissa voidaan tehdä päätös ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli hakija toimittaa vaaditun tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia voi- SIS daan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on lisäksi, että AMK-tutkinnon opintosuoritusten tulee olla vähintään hyvää tasoa ja lopputyön tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3 (asteikolla 1–5). AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Minimivalintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisteri hakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Jos informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median perus- ja aineopinnot tai vastaavat opinnot puuttuvat, perusopinnot (25 op) tulee suorittaa maisterintutkinnon lisäksi ja aineopinnot (35 op) voidaan sisällyttää maisterintutkintoon. Opiskelijoille laaditaan opintojen täydentämiseksi henkilökohtainen, tieto- ja asiakirjahallinnon opintoihin painottuva opintosuunnitelma. Opiskelijalta voidaan edellyttää myös opintoja, jotka perehdyttävät tieteelliseen kirjoittamiseen ja tutkimuksen tekemiseen informaatiotieteissä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan pitää sisällyttää maisterin tutkinnon muihin opintoi- hin yksi vähintään 15 op laajuinen valinnaisten opintojen opintokokonaisuus. Täydentävät opinnot suoritetaan varsinaisten tutkinto-opintojen aikana. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisu pyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Tietokäytäntöjen opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus Tietokäytäntöjen opintosuunta johtaa organisaatioiden tietoresurssien, kuten tietokantojen ja intranettien hallinnan asiantuntijatehtäviin. Opintosuunta tutustuttaa näissä tehtävissä tarpeellisiin välineisiin, esimerkiksi tiedon tallennus- ja hakuohjelmistoihin, dokumenttien ryhmittelymenetelmiin, dokumenttityyppien ja -rakenteiden käsittelyyn, luonnollisen kielen käsittelyohjelmistoihin ja tiedonhaun evaluointimenetelmiin. Opintosuunta perehdyttää myös tapoihin, joilla käyttäjät hyödyntävät tietoresursseja työtehtävien suorittamisen, opiskelun ja harrastusten tarpeisiin. Tältä osin keskeisiä tekijöitä ovat tiedonhankinta, tiedon jakaminen sekä informaatio- ja medialukutaito. SIS 53 Tietokäytäntöjen opintosuunta, Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Noin 6 opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Näistä yksi voi olla informaatiotieteiden yksikön suomenkielinen maisterikoulutus. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Kielitaitovaatimukset Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi maisterihaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Valintamenettely Maisterihaussa hakjoita valitaan pelkkään maisteritukintoon (FM). Maisterihaussa valinta tapahtuu aikaisempien opintojen tai aikaisempien opintojen ja työkokemuksen ja muun osaamisen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Etusija on hakijoilla, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon ja haettavan tutkinto-ohjelman perus- ja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot. Kandidaatin tutkinnon tulee olla valmis hakuajan loppuun mennessä. Poikkeustapauksissa voidaan tehdä päätös ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli hakija toimittaa vaaditun tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on lisäksi, että AMK-tutkinnon opintosuoritusten tulee olla vähintään hyvää tasoa ja lopputyön tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3 (asteikolla 1–5). AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Minimivalintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterihakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan pitää sisällyttää maisterin tutkinnon muihin opintoihin yksi vähintään 15 op laajuinen valinnaisten opintojen opintokokonaisuus. Täydentävät opinnot suoritetaan varsinaisten tutkinto-opintojen aikana. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisu pyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. SIS 54 Matematiikan maisterikoulutus Matematiikan maisteriopinnoissa suoritetaan filosofian maisterin tutkinto, johon kuuluu matematiikan opintojen lisäksi valinnaisia opintoja. Opintojakso- ja sovellusaineiden valinnoilla voi suuntautua erilaisiin työtehtäviin julkiselle ja yksityiselle sektorille. Tampereen yliopisto tarjoaa tässä suhteessa erinomaisia vaihtoehtoja esimerkiksi taloudellis-hallinnolliselle alalle aikoville. Matematiikan opiskelijoille tyypillisiä valinnaisia opintoja ovat mm. tietojenkäsittelyoppi, tilastotiede, kasvatustiede, vakuutustiede, taloustiede, laskentatoimi, filosofia, fysiikka ja kemia. Matemaatikon yleisimpiä työpaikkoja ovat erilaiset oppilaitokset, vakuutusyhtiöt, pankit, teollisuus ja tutkimuslaitokset. Matemaattisten aineiden opettajaksi suuntautuville on maisteriopinnoissa oma aineenopettajan opintosuunta. Opettajaopintosuuntaan sisältyviin opettajan pedagogisiin opintoihin haetaan opintojen aikana erikseen. Valinta tehdään soveltuvuuden ja opinto menestyksen perusteella. Matematiikan ja tilastotieteen tutkinto-ohjelmassa voi hakeutua matematiikan maisteriopintojen lisäksi myös englanninkieliseen Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analytics -maisteriohjelmaan, joka sisältää tilastotieteen ja tietojenkäsittelytieteen opintoja. Matematiikan maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta ulkomailla vastaavan koulutusalan tai soveltuvan yliopistollisen korkeakoulututkinnon suorittaneita tai vastaavalla tai soveltuvalla koulutusalalla ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita. Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Kielitaitovaatimukset suomi Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi maisterihaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Hakumenettely Valintamenettely Sisäänotto Noin 6 opiskelijaa. Suorituskielet Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Hakija ilmoittaa hakulomakkeella opintosuunnan, johon ensisijaisesti hakee: ––Matematiikan opintosuunta ––Matematiikan aineenopettajan opintosuunta ––Tietotekniikan matematiikan opintosuunta Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Näistä yksi voi olla informaatiotieteiden yksikön suomenkielinen maisterikoulutus. Hakukelpoisuus Maisterihaku koskee kotimaassa tai Maisterihaussa hakjoita valitaan pelkkään maisteritukintoon (FM). Maisterihaussa valinta tapahtuu aikaisempien opintojen tai aikaisempien opintojen ja työkokemuksen ja muun osaamisen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Etusija on hakijoilla, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon ja haettavan tutkinto-ohjelman perus- ja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot. Kandidaatin tutkinnon tulee olla valmis hakuajan loppuun mennessä. Poikkeustapauksissa voidaan tehdä päätös ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli hakija toimittaa vaaditun tut- kintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on lisäksi, että AMK-tutkinnon opintosuoritusten tulee olla vähintään hyvää tasoa ja lopputyön tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3 (asteikolla 1–5). AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Minimivalintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterihakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan pitää sisällyttää maisterin tutkinnon muihin opintoihin yksi vähintään 15 op laajuinen valinnaisten opintojen opintokokonaisuus. Täydentävät opinnot suoritetaan varsinaisten tutkinto-opintojen aikana. Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. SIS Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Tutkintoon johtavien opintojen opiskelijavalintaan tyytymätön hakija voi pyytää kirjallisesti oikaisua viimeis- tään 14 päivän kuluessa tulosten ilmoitetusta julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käynti osoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. 55 Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Tietojenkäsittelyopin maisterikoulutus Tietojenkäsittelyoppi on tieteenala, joka tutkii tietojenkäsittelyyn liittyviä kysymyksiä, kuten tiedon esityksen, tallennuksen ja käsittelyn periaatteita sekä välineistöä, ohjelmointia, sekä tietojärjestelmiä ja niiden suunnittelua. Tietojenkäsittelyopin maisteriopinnoissa opiskelija voi suuntautua laskentamenetelmiin ja ohjelmointiin, organisaatioiden tietojärjestelmiin tai tietokantoihin ja tiedonhakuun. Tavoitteena on kouluttaa kyvykkäitä tietoteollisuuden ammattilaisia sekä tutkijoita ja opettajia korkeakouluihin ja muihin oppilaitoksiin. Tietojenkäsittelyopin maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Kielitaitovaatimukset 22.8.2016 Suomenkieliseen koulutukseen hakeva voidaan hyväksyä yksikön opiskelijaksi maisterihaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14. Koulutuksen kesto Valintamenettely 2 lukuvuotta Maisterihaussa hakjoita valitaan pelkkään maisterintutkintoon. Maisterihaussa valinta tapahtuu aikaisempien opintojen tai aikaisempien opintojen ja työkokemuksen ja muun osaamisen perusteella harkinnan varaisesti ilman valintakoetta. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut yksikön riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Etusija on hakijoilla, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon ja haettavan tutkinto-ohjelman perus- ja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot. Kandidaatin tutkinnon tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Poikkeustapauksissa voidaan tehdä päätös ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli hakija toimittaa vaaditun tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Koulutuksen alkamispäivä Sisäänotto Noin 20 opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Näistä yksi voi olla informaatiotieteiden yksikön suomenkielinen maisterikoulutus. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on lisäksi, että AMK-tutkinnon opintosuoritusten tulee olla vähintään hyvää tasoa ja lopputyön tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3 (asteikolla 1–5). AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Minimivalintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterihakuun varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen opiskelijan pitää sisällyttää maisterin tutkinnon muihin opintoihin yksi vähintään 15 op laajuinen valinnaisten opintojen opintokokonaisuus. Täydentävät opinnot suoritetaan varsinaisten tutkinto-opintojen aikana. SIS 56 Yksikkö varaa mahdollisuuden käyttää hakijoiden haastattelua osana valintaprosessia. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava informaatiotieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisu pyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, maini- tut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei ole yleensä varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Maisteriohjelmat Master’s Degree Programme in Computational Big Data Analytics (Laskennallisen suurten tietoaineistojen analysoinnin maisteriohjelma) Tämän englanninkielisen maisteriohjelman tavoitteena on kouluttaa opiskelijat suurten tietoaineistojen tiedon analysoinnin vaatimissa taidoissa, erityisesti tietojenkäsittelytieteiden ja tilastotieteen taidoissa. Opetuksessa tulevat esille mm. aineistojen ominaisuuksien mallintaminen tilastollisilla malleilla, aineistojen tutkiminen tilastotiedettä ja tietojenkäsittelytieteitä yhdistävillä visualisointimenetelmillä, tärkeiden aineistotyyppien kuten aikasarjojen mallinnus, tiedon louhinta ja koneoppiminen, sekä näiden soveltaminen mm. julkisten suurten tietoaineistojen analysoinnissa. Ohjelmasta valmistuvilla opiskelijoilla on kyky analysoida laajoja tietoaineistoja tilastotieteen menetelmillä, kyky toteuttaa ohjelmistoja tietoaineistojen analysointiin ja ymmärrys tietoaineistojen erityispiirteistä merkittävissä sovelluksissa. Ohjelman laajuus on 120 opintopistettä. Ohjelma johtaa filosofian maisterin tutkintoon. Koulutuksen syventävät opinnot toteutetaan englanniksi. Joitain ohjelman opintojaksoja ja pro gradu -työ on mahdollista tehdä suomeksi. Lisätietoja maisteriohjelmasta osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/cbda.html. Master’s Degree Programme in Human-Technology Interaction (Ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen maisteriohjelma) Vuorovaikutteinen teknologia tarkastelee ihmisen ja teknologian välistä rajapintaa ja tähän liittyviä ilmiöitä. Tärkeitä tutkimus- ja opetusteemoja ovat uudet välineet ja menetelmät teknologian ohjaamiseen ja teknologiavälitteiseen vuorovaikutukseen. Ohjelman laajuus on 120 opintopistettä. Ohjelma johtaa Tampereen yliopistossa filosofian maisterin tutkintoon. Maisteriopinnot toteutetaan yhteistyössä Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) tietotekniikan laitoksen ihmiskeskeisen teknologian (IHTE) yksikön kanssa. Maisteriopinnoissa voi suuntautua kurssivalintojen kautta. Tampereen yliopistossa pääpaino on vuorovaikutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja tutkimuksessa. Tampereen teknillisellä yliopistolla pääpaino on käyttäjäkokemuksen suunnittelussa ja arvioinnissa. Kaikkia ohjelman yhteisiä kursseja voi opiskella ristiin. Erityisesti vuorovaikutuksen suunnittelusta ja tutkimuksesta sekä vuorovaikutteisten ohjelmistojen kehittämisestä kiinnostuneiden kannattaa hakea Tampereen yliopistoon. Käyttäjäkokemuksen suunnittelusta ja arvioinnista kiinnostuneiden kannattaa puolestaan hakea Tampereen teknilliseen yliopistoon. Näin suurin osa kursseista tulee opiskelijan omasta yliopistosta. Koulutuksen syventävät opinnot toteutetaan englanniksi. Joitain ohjelman opintojaksoja ja pro gradu -työ on mahdollista tehdä suomeksi. Lisätietoja maisteriohjelmasta osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/hti.html. SIS 57 Master’s Degree Programme in Internet and Game Studies (Internet- ja pelitutkimuksen maisteriohjelma) Internet and Game Studies -maisteriohjelmassa voi erikoistua tutkimaan vuorovaikutteista digitaalista mediaa, sen käyttöä ja suunnittelua. Opinnot keskittyvät internetin ja digitaalisten pelien kaltaisiin mediamuotoihin ja tarjoavat valmiuksia niiden analysoimiseen yhteisöllisten ja yksilöllisten käytäntöjen sekä käyttäjien kokemusten näkökulmasta. Opinnoissa pyritään kriittisesti tarkastelemaan ja ymmärtämään pelien ja laajemmin interaktiivisen median suunnittelua, käyttöä, sisältöjä ja merkityksiä. Keskeisiä opetuksessa tarkasteltavia aihealueita ovat digitaalisten pelien, internetin, sosiaalisen verkkomedian ja avoimen tietoyhteiskunnan tutkimukseen liittyvät kysymykset. Opinnoissa keskeistä on vahva tutkimusorientaatio. Opintojen kuluessa kehitetään valmiuksia suuntautua alueen jatko-opintoihin sekä toimimiseen asiantuntijana uusiin mediamuotoihin liittyvissä kysymyksissä. Vuorovaikutteinen ja verkottunut media on nopeasti laajeneva ja monimuotoinen tutkimuskenttä. Alueen opinnoissa menestyminen edellyttää oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen ajatteluun sekä eri tieteenalojen tietämyksen luovaan soveltamiseen. Ohjelman laajuus on 120 opintopistettä. Ohjelma johtaa filosofian maisterin tutkintoon. Koulutuksen syventävät opinnot toteutetaan englanniksi. Joitain ohjelman opintojaksoja ja pro gradu -työ on mahdollista tehdä suomeksi. Lisätietoja maisteriohjelmasta osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/igs.html. Master’s Degree Programme in Software Development (Ohjelmistokehityksen maisteriohjelma) Tämän tietojenkäsittelytieteiden alan maisteriohjelman tavoitteena on syventää ohjelmistokehityksen osaamista sen eri vaiheissa: vaatimusten käsittely, suunnittelu, toteutus ja testaus. Ohjelmasta valmistuvilla opiskelijoilla on kyky osallistua vaativiin ja laajoihin ohjelmistoprojekteihin niiden eri vaiheissa ja tehtävissä. Ohjelmistokehitystä tarkastellaan sen elinkaaren kaikissa vaiheissa. Opetussuunnitelma on kytketty reaalimaailman ongelmiin ja siinä tulevat esille mm. erilaiset lähestymistavat ohjelmointiin, vaatimusten hallinta, ohjelmistojen suunnittelu, toteutus ja testaus, käytännön projektityöskentely sekä ohjelmistoprojektin johtaminen. Maisteriohjelma tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua ohjelmistojen ja prototyyppien kehittämiseen ja ohjelmistoprojektien johtamiseen monikansallisissa ja monitieteisissä projektiryhmissä. Ohjelman laajuus on 120 opintopistettä. Ohjelma johtaa filosofian maisterin tutkintoon. Koulutuksen syventävät opinnot toteutetaan englanniksi. Joitain ohjelman opintojaksoja ja pro gradu -työ on mahdollista tehdä suomeksi. Lisätietoja maisteriohjelmasta osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/software.html. JKK 58 Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu (JKK) perustuu ainutlaatuiseen ”kolmesta yksi” -ajatteluun. Johtamiskorkeakoulu opettaa ajattelemaan yhteiskuntien kehitystä talouden, politiikan ja hallinnon muodostamana kokonaisuutena. Yksikön tehtävänä on etsiä totutut rajat ylittäviä johtamisen, hallinnon ja politiikan toimintamalleja sekä kouluttaa nopeasti muuttuvan maailman dynamiikkaa ymmärtäviä johtajia ja asiantuntijoita. Johtamiskorkeakoulussa on lähes 3500 opiskelijaa ja se on Tampereen yliopiston yhdeksästä tieteenalayksiköstä suurin. JKK:ssa opiskellaan kolmessa eri tutkinto-ohjelmassa. Laaja-alaiset hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmat tarjoavat hyvän pohjan, josta käsin tarkastella yhteiskunnan eri ilmiöitä. Näiden tutkinto-ohjelmien sijoittuminen samaan yksikköön antaa uudenlaisia mahdollisuuksia tuottaa sekä tieteidenvälistä että julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä opetuksessa ja tutkimuksessa. JKK:ssa on kolme hakukohdetta: hallintotieteiden tutkinto-ohjelma, kauppatieteiden tutkinto-ohjelma ja politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma. Kandidaatintutkinto (180 op) suoritetaan laaja-alaisessa kandidaattiohjelmassa. Maisterintutkinto (120 op) suoritetaan jossakin tutkinto-ohjelman maisteriopintosuunnassa. Hallintotieteiden maisteriopintosuunnat ovat hallintotiede, julkisoikeus, julkinen talousjohtaminen, kunta- ja aluejohtaminen sekä ympäristöpolitiikka ja aluetiede. Kauppatieteissä on kuusi maisteriopintosuuntaa: yrityksen laskentatoimi, markkinointi, yritysjuridiikka ja vero-oikeus, taloustiede, vakuutus ja riskienhallinta sekä yrityksen johtaminen. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman opintosuunnat ovat valtio-oppi ja kansainvälinen politiikka. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Hallintotieteiden kandidaatin (HK) ja maisterin (HM) tutkinto • Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinto • Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatin (YTK) ja maisterin (YTM) tutkinto • Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Johtamiskorkeakoulun maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 70. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma tarjoaa opiskelijalle innovatiivisia näkökulmia hallinnon muuttuvien ulottuvuuksien tutkimiseen. Hallintotieteiden opiskelijana perehdyt organisaatioiden, johtamisen, talouden ja hallinnon oikeudellisiin perusteisiin sekä kehität ymmärrystäsi hallinnon alueellisista ja ympäristöpoliittisista vaikutuksista. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelmassa tutustut julkisen ja yksityisen sektorin rajapintoihin ja niissä syntyviin uudenlaisiin toimintamalleihin ja asiantuntijarooleihin. Valmiuksiasi toimia kansainvälisissä tehtävissä voit kehittää esimerkiksi ulkomailla suoritetun työharjoittelun tai vaihto-opintojakson aikana. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelmasta valmistuneet opiskelijat ovat kilpailukykyisiä ja kysyttyjä asiantuntijoita kansainvälisen ja kansallisen tason johto- ja asiantuntijatehtävissä julkisella, yksityisellä sekä järjestösektorilla. Tutkinto-ohjelmasta sijoittuneet ovat työllistyneet muun muassa ministeriöiden, kunnallishallinnon ja aluekehittämisen tehtäviin, Euroopan unionin, kansainvälisten järjestöjen sekä yritysten palvelukseen. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelmassa pääset sekä tarkastelemaan yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua monialaisena ilmiönä että syventämään osaamistasi työelämän tarpeet ja omat kiinnostuksen kohteesi huomioiden. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelmassa suoritetaan ensin kandidaatin tutkinto laaja-alaisessa kandidaattiohjelmassa. Maisteriopinnoissa tutkinto-ohjelma eriytyy viiteen eri opintosuuntaan, jotka ovat ympäristöpolitiikka ja aluetiede, kunta- ja aluejohtami- JKK 59 nen, julkinen talousjohtaminen, julkisoikeus sekä hallintotiede. Maisterivaiheessa syvennät asiantuntijuuttasi opinto suunnassa, joka valikoituu kandidaattiohjelmassa tekemiesi valintojen mukaisesti. Lisäksi johtamiskorkeakoulussa on neljä hallintotieteiden maisterin tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa: Korkeakouluhallinnon ja johtamisen maisteriohjelma (KOHAMA), Turvallisuushallinnon maisteriohjelma (TURVA), Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma (T&A) sekä Master’s Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE). Näihin voi hakea kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan otetaan vuoden 2016 yhteishaussa yhteensä 132 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 92 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Valintajono 1: yo-todistus + valintakoe 90 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Suorituskielet Suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Tiistai 31.5.2016 klo 10.00–14.00 Kalevantie 4, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Kaikki hakemuksensa jättäneet voivat osallistua valintakokeeseen ilman erillistä kutsua. Valintakokeeseen osallistuvalla tulee olla mukanaan valokuvalla varustettu henkilötodistus sekä tavanomaiset kirjoitusvälineet. Valintakoetilaisuuteen voi ottaa mukaan omia eväitä. Omissa eväissä ei saa olla kääreitä tai tekstejä. Valintakoepapereissa annettuja vastausohjeita tulee noudattaa. Noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa kokeen hylkäämisen. Valintajono 2: valintakoe 42 Yhteensä 132 Valintakoevaatimukset Valintakoe edellyttää valintakoeteoksen hallintaa sekä siihen sisältyvien tietojen soveltamista. Valintakoeteos löytyy sähköisessä muodossa johtamiskorkeakoulun verkkosivuilta osoitteesta www.uta.fi/ jkk/hal/valintakoeteos.html. Valintakoeteos koostuu artikkeleista, joiden yhteinen teema on uuden hallinta tavan jäsentyminen julkisella sektorilla (Governance). Aineistokoe: Valintakokeessa jaettavaan materiaaliin perustuvissa tehtävissä painotetaan hakijan kykyä tulkita ja analysoida hallintotieteiden alaan liittyvää ajankohtaista aineistoa. Valintakokeessa jaettavan aineiston kysymykset voivat perustua ennakkoon julkaistavaan valintakoeteokseen ja/tai valintakokeessa jaettavaan aineistoon. Hakija vastaa molempien osioiden kysymyksiin. Hakukelpoisuus Opiskelijaksi voi hakea henkilö, joka on saavuttanut yliopistolaissa määritellyn yleisen korkeakoulukelpoisuuden. Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan, jossa opiskelija suorittaa hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon hallintotieteiden kandidaattiohjelmassa sekä hallintotieteiden maisterin tutkinnon jossain tutkinto-ohjelman opintosuunnassa. Opiskelijat valitaan seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen yhteispistemäärän perusteella valittavat. Valintajono 2. Valintakokeen perusteella valittavat. Valintamenettely Hakija, joka on suorittanut ylioppi lastutkinnon, otetaan huomioon molemmissa valintatapajonoissa siten, että ensin täytetään ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella valittavien valintajono parhaimmat yhteispisteet saaneista. Sen jälkeen täytetään valintakokeen perusteella valittavien valintajono kokeessa parhaiten menestyneistä. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa, valitaan valinta jonossa 2. Mikäli IB-tutkinnon, EB-tutkinnon tai RP-tutkinnon keväällä 2016 suorittanut hakija haluaa tulla huomioon otetuksi myös valintakoe ja yo-todistus -valintajonossa, hänen tulee toimittaa todistus tutkinnon lopullisista arvosanoista yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016. Hakija tulee valituksi valintakoe ja todistus -valintajonossa, jos hänen pisteensä ovat yhtä hyvät kuin viimeisenä tässä jonossa valituksi tulleella on. Valinta ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella (valintajono 1) Valinta tehdään niin, että valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen tuottamat pisteet lasketaan yhteen. Valintakokeen ja ylioppilastutkinto todistuksen tuottama yhteispiste- JKK 60 määrä on enintään 121 pistettä. Jos lopullinen pistemäärä tässä valintajonossa valittavilla on sama, ratkaisee valintakokeen kokonaispistemäärä. Valinta valintakokeen perusteella (valintajono 2) Valinta tapahtuu valintakokeesta saatujen pisteiden perusteella. Opiskelijat valitaan kokonaispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Jos lopullinen pistemäärä tässä valintajonossa valittavilla on sama, ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksesta saatu pistemäärä. Jos kahdella tai useammalla hakijalla on molemmista em. ryhmistä sama pistemäärä, tulevat kaikki valituiksi. Valinta toteutetaan siten, että valittavista vähintään 70 % tulee valituksi yliopistolain 36 §:n tarkoittamalla tavalla hakijoista, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa eivätkä vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkaneesta koulutuksesta. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksen pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon enintään viisi ainetta: 1) äidinkieli 2) reaalikoe tai reaaliaineen koe 3) toinen kotimainen kieli tai vieras kieli 4-5) kaksi vapaavalintaista koetta Pisteitys: Äidinkieli Reaalikoe tai reaaliaineen koe toinen kotimainen kieli tai pitkän oppimäärän vieras kieli Mikä hyvänsä muu koe Mikä hyvänsä muu koe L 12 11 E 11 10 M 9 8 C 6 5 B A 0 0 0 0 10 9 7 4 0 0 9 9 8 8 4 4 2 2 0 0 0 0 Ylioppilastutkintotodistuksen maksimipistemäärä on 51. International Baccalaureate (IB), European Baccalaureate (EB) tai Reifeprüfung (RP) -tutkinnot rinnastetaan suomalaiseen ylioppilastutkintoon erillisen pisteitystaulukon mukaiseti. Ks. Hakijaryhmät, s. 12. Valintakokeen pisteitys Hakija voi saada valintakokeesta enintään 70 pistettä. Valintakoeteoksesta tehtävien kysymysten pistemäärä on enintään 50 ja aineistokokeen pistemäärä enintään 20 pistettä. Aineistokoe arvostellaan vain valintekoeteokseen perustuvassa koeosiossa parhaiten suoriutuneelta kolmannekselta (1/3), kuitenkin vähintään 250 hakijalta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Yhteishaussa valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 1.7.2016. Tämän jälkeen mahdollisesti vapautuvat paikat täytetään valinta menettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma tarjoaa opiskelijalle valmiudet toimia talous- ja elinkeinoelämän moninaisissa johtoja asiantuntijatehtävissä muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä. Talous- ja elinkeinoelämän kysymyksiä lähestytään ohjelmassa laaja-alaisena ilmiönä, sillä vaativissa johto- ja asiantuntijatehtävissä toimiminen edellyttää niin organisaatioiden, johtamisen, talouden kuin oikeudellistenkin perusteiden tuntemusta. Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman opiskelijana kehityt oman alasi asiantuntijaksi, mutta samalla voi laajentaa osaamistasi yksikön muiden tutkinto-ohjelmien tarjoamilla opinnoilla ja muulla opetustarjonnalla vastaamaan aikamme moninaisiin haasteisiin. Kansainvälistä osaamistasi kehität esimerkiksi ulkomailla suoritetun harjoittelun tai vaihtojakson aikana. Opintoihin kuuluva harjoittelu, yrittäjyysopinnot sekä erilaisten organisaatioiden kanssa toteutetut projektit antavat mahdollisuuden yhdistää opitut asiat käytäntöön ja avaavat urapolkuja. Tutkinto-ohjelmasta valmistuneet ovat kilpailukykyisiä ja kysyttyjä asiantuntijoita työllistyen yrityksiin, kunnallis- ja valtionhallintoon, järjestökentälle sekä Euroopan unionin ja kansainvälisten organisaatioiden tehtäviin. JKK 61 Kauppatieteiden tutkinto-ohjelmassa suoritat ensin kandidaatin tutkinnon laaja-alaisessa kandidaattiohjelmassa, jossa hankitut laajat perustiedot auttavat soveltamaan oppimaasi erilaisissa toimintaympäristöissä. Maisterivaiheessa syvennät osaamistasi jossain kauppatieteiden tutkinto-ohjelman kuudesta opintosuunnasta, jotka ovat vakuutus ja riskienhallinta, laskentatoimi, markkinointi, taloustiede, yrityksen johtaminen sekä yritysjuridiikka ja vero-oikeus. Maisterivaiheen opintosuuntasi valikoituu kandidaattivaiheen suuntautumisesi perusteella. Lisäksi johtamiskorkeakoulussa on kaksi kauppatieteiden maisterin tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa: Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma sekä Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus. Näihin voi hakea kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma (kauppatieteellisen alan yhteisvalinta), valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Kauppatieteiden tutkinto-ohjelmaan otetaan vuoden 2016 yhteishaussa yhteensä 135 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 68 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Valintajono 1: yo-todistus + valintakoe Valintajono 2: valintakoe 81 54 Yhteensä 135 Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa opiskelijoita otetaan yliopistolain tarkoittamalla tavalla suorittamaan sekä alempaa että ylempää kauppatieteellistä korkeakoulututkintoa (kauppatieteiden kandidaatti ja kauppatieteiden maisteri) seuraaviin yliopistoihin: Aalto-yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Vaasan yliopisto. Yliopistot käyttävät valinnassa yhteistä valintakoetta ja yhteisiä valintaperusteita sekä yliopistokohtaisia valintaperusteita jäljempänä todetulla tavalla. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Suorituskielet Suomi Hakumenettely Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa haetaan korkeakoulujen yhteishaun kevään aikataulun ja ohjeiden mukaisesti osoitteessa opintopolku.fi. Hakeminen tapahtuu sähköisesti. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta huomioon. Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa on mahdollista hakea niin moneen hakukohteeseen kuin valtakunnallisessa yhteishaussa on määritelty haettavien hakukohteiden enimmäismääräksi. Hakija asettaa hakemansa hakukohteet ensisijaisuusjärjestykseen. Kullakin yliopistolla voi olla yksi tai useampi hakukohde. Mikäli yhteis valinnassa voi hakea useampaan kuin yhteen saman yliopiston hakukohteeseen, hakija asettaa nämä ensisijaisuusjärjestykseen ao. yliopiston valintaperusteiden määräämällä tavalla. Hakulomakkeelle merkittyjen vaihtoehtojen lukumäärää ja järjestystä koskeva ilmoitus on hakijaa sitova hakuajan päättymisen jälkeen. Kilpailumenestyksen perusteella hakevat jättävät hakemuksen normaalisti Opintopolku.fi-portaalissa ja lisäksi toimittavat hakemuksensa liitteeksi oikeaksi todistetun jäljennöksen sijoittumistodistuksestaan. Todistus toimitetaan Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15.00 mennessä. Valintakoe Keskiviikko 8.6.2016 klo 10.00–14.00 Kalevantie 4, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Kokeen pituus on neljä tuntia ja koe suoritetaan yhtäjaksoisesti. Valintakokeen avulla pyritään mittaamaan talouselämään liittyvän tiedon omaksumiskykyä ja taitoa soveltaa sitä. Koe perustuu ennakkoon ilmoitettuun kirjallisuuteen ja materiaaliin. Valintakoe perustuu siis aina koko koemateriaaliin. Valintakokeessa esitetään moni valinta- ja/tai oikein/väärin -kysymyk- siä. Oikeasta vastauksesta annetaan pisteitä ja väärästä vähennetään pisteitä. Maksimipistemäärä valinta kokeesta on 40. Vastaamatta jättämistä ei ole rajoitettu eikä vastaamatta jättämisestä vähennetä pisteitä. Mikäli kokeen jälkeen kävisi ilmi, että kysymykseen on valintakokeessa jaettu vastausohje huomioon ottaenkin useampi kuin yksi oikea vastausvaihtoehto, arvostellaan koe hyväksymällä ko. kysymykseen yhtäaikaisesti kaikki oikeat vastausvaihtoehdot. Mikäli kokeen jälkeen kävisi ilmi, että kysymykseen ei valintakokeessa jaettu vastausohje huomioon ottaenkaan ole oikeaa vastausvaihtoehtoa, arvostellaan koe jättämällä ko. kysymys huomioon ottamatta. Valintakoe arvostellaan samalla tavalla kaikkien hakukohteiden valintoja varten. Mikäli hakija pyrkii valintakokeen avulla useampaan kuin yhteen hakukohteeseen, tekee hän valintakokeen ensimmäiselle sijalle asettamansa hakukohteen yliopiston järjestämässä valintakoetilaisuudessa. Mikäli ko. yliopisto järjestää koetilaisuuden usealla paikkakunnalla, ilmoittaa hakija koepaikkansa hakulomakkeella. Koetilaisuuteen ei lähetetä erillistä kutsua vaan jokainen hakemuksensa 62 määräaikaan mennessä toimittanut saa osallistua valintakokeeseen. Koesaliin ei saa tuoda juomia tai muita eväitä. Valintakoevaatimukset Johtaminen ja markkinointi Puusa Anu, Reijonen Helen, Juuti Pauli ja Laukkanen Tommi: Akatemiasta markkinapaikalle – johtaminen ja markkinointi aikansa kuvina. 4. uudistettu painos. Talentum 2014. ISBN 978-952-14-2457-1/978-952-142458-8 (e-kirja). Laskentatoimi ja rahoitus Ikäheimo-Laitinen-Laitinen-Puttonen: Yrityksen taloushallinto tänään. Vaasan Yritysinformaatio Oy, Vaasa 2014. ISBN 978-951-96324-4-5 Taloustiede Hyytinen-Maliranta: Yritysjohdon taloustiede: Yritykset taloudessa ja taloustieteessä. Spillover Economics Oy, Helsinki 2015. ISBN 978-952-93-60499/978-952-93-6051-2 (e-kirja). Talousmatematiikka Talousmatematiikan osuus, joka perustuu lukion opetussuunnitelman mukaiseen talousmatematiikan oppimäärään. Lukion opetussuunnitelma on luettavissa Opetushallituksen sivuilla http:// www.oph.fi/download/47345_lukion_ opetussuunnitelman_perusteet_2003. pdf. Hakijan oletetaan hallitsevan myös talousmatematiikan oppimäärän pohjana oleva matematiikan käsitteistö ja menetelmät sekä valintakoekirjallisuudessa käytetty terminologia. Valintakokeessa on neljä osa-aluetta (suluissa maksimipistemäärät, yht. 40 pistettä): Johtaminen ja markkinointi (13 p.), Laskentatoimi ja rahoitus (13 p.), Kansantaloustiede (7 p.) sekä Talousmatematiikka (7 p.) Hakukelpoisuus Opiskelijaksi voi hakea henkilö, joka on saavuttanut yliopistolaissa määritellyn yleisen korkeakoulukelpoisuuden. Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Tämä hakukohde on osa kauppatieteellisen alan yhteisvalintaa. Valinta perustuu kaikille kauppatieteellisen alan yhteisvalinnan piirissä oleville hakukohteille yhteiseen valintakokee- JKK seen ja valintaperusteisiin. Osoitteesta www.kauppatieteet.fi löydät lisätietoa yhteisvalinnan piiriin kuuluvista hakukohteista ja yliopistoista. Lisäksi sivuilta löytyy aikaisempien vuosien valintakoekysymyksiä sekä tietoa ja kertomuksia työelämästä opintojen jälkeen. Tutustu kauppatieteiden hakukohteiden koulutussisältöihin opintopolun koulutuskuvauksien ja yliopistojen nettisivujen kautta. Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa valinta perustuu kaikille yhteisvalinnan piirissä oleville hakukohteille yhteisiin valintaperusteisiin. Kuhunkin hakukohteeseen yhteisvalinnassa valittavien määrästä noin 60 % määräytyy yhteispistevalintapisteiden (yhteispistejono) perusteella ja noin 40 % koepistevalintapisteiden perusteella (koepistejono). Molemmissa valintajonoissa valittavista vähintään 50 % valitaan yliopistolain 36 §:n tarkoittamalla tavalla hakijoista, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa eivätkä vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa koulutuksesta, joka on alkanut syksyllä 2014 tai sen jälkeen. Valintajärjestys määräytyy hakulomakkeella ilmoitetun ensisijaisuusjärjestyksen ja valintapisteiden perusteella. Tasapistetilanteissa etusijalle asetetaan ensin valintakokeessa enemmän koepisteitä saanut, sen jälkeen valintakokeessa enemmän oikeita vastauksia antanut ja sen jälkeen valintakokeessa vähemmän vääriä vastauksia antanut. Mikäli hakijoita on tämänkin jälkeen edelleen tasapisteissä, otetaan heidät kaikki huomioon ao. hakukohteen valinnassa. Koepistevalinnassa valituksi voi tulla hakija, joka on saavuttanut yliopistoasetuksessa määritellyn yleisen korkeakoulukelpoisuuden. Yhteispistevalinnassa valituksi voi tulla sellainen suomalaisen ylioppilastutkinnon tai Reifeprüfung-tutkinnon tai International Baccalaureate -tutkinnon (IB Diploma Programme) tai European Baccalaureate -tutkinnon suorittanut hakija, jonka suorittaman tutkinnon arvosanatiedot on saatu valintaa varten viimeistään 9.6.2016. Mikäli keväällä 2016 IB-, EB- tai RP -tutkinnon suorittava hakija haluaa tulla huomioon otetuksi yhteispistevalinnassa, tulee hänen toimittaa todistus tutkinnon lopullisista arvo sanoista viimeistään 15.7.2016. Hakija tulee valituksi yhteispistevalintapistein, jos hänen pisteensä ovat yhtä hyvät kuin viimeisenä jo valituksi tulleella eikä tasapistesääntöjen perusteella eroa hakijoiden välille synny. Yhteisvalinnan valinta etenee valtakunnallisen yhteishaun sijoittelun mukaisesti. Kauppatieteellisen alan yhteisvalinnassa hakija asetetaan tapa kunkin hakukohteen valinta jonoihin valintapisteiden osoittamassa järjestyksessä. Ensin tutkitaan sijoittuuko hakija ensimmäiselle sijalle asettamaansa hakukohteeseen yhteispistevalintapisteiden perusteella valittaviksi määräytyvien noin 60 % joukkoon. Jos ei sijoitu, tutkitaan sijoittuuko hän samaan hakukohteeseen koepistevalintapisteiden perusteella valittaviksi määräytyvien noin 40 % joukkoon. Jos ei sijoitu, siirrytään tarkastelemaan samalla tavalla, sijoittuuko hakija toiselle sijalle asettamaansa hakukohteeseen yhteispistevalintapisteiden perusteella valitta viksi määräytyvien noin 60 % joukkoon jne. Haastattelua käyttävän hakukohteen hakijat otetaan sijoittelussa huomioon hakijan ilmoittaman hakutoivejärjestyksen mukaisessa vaiheessa. Voidakseen tulla hyväksytyksi, hakijan on osallistuttava valintakokeeseen ja saatava valintakokeesta vähintään 10 koepistettä. Valinta lukiolaisten Talousguru -kilpailumenestyksen perusteella Tampereen yliopistossa myönnetään hakemuksesta opinto-oikeus kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin ilman valintakoetta Talousguru-kilpailussa vuonna 2016 kolmelle (3) parhaiten sijoittuneelle. Opiskeluoikeus myönnetään hakijan suoritettua ylioppilastutkinnon hyväksyttävästi. Kilpailumenestyksen perusteella valittavien määrä ei vaikuta yhteispiste- tai koepistevalinnassa valittavien määrään. Jos hakija haluaa tulla huomioiduksi tässä valintajonossa, hakija täyttää yhteishaun hakemuksen Opintopolku.fi-portaalissa ja toimittaa hakemuksensa liitteeksi oikeaksi todistetun jäljennöksen sijoittumistodistuksestaan Tam- JKK pereen yliopiston hakijapalveluihin 20.4.2016 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja kilpailumenestyksen perusteella hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/hakeminen/kilpailumenestys.html. Lisätietoja Talousguru-kilpailusta osoitteessa www.hyol.fi/kilpailut/talousguru.html. Pisteitys Hakijalle annetaan hänen ensisijaiseksi asettamansa hakukohteen valinnassa kolme lisäpistettä, toiseksi asettamansa hakukohteen valinnassa kaksi lisäpistettä ja kolmanneksi asettamansa hakukohteen valinnassa yksi lisäpiste. Nämä ensisijaisuuspisteet lasketaan valintapisteisiin. Yhteispistejono: Yhteispistevalintaa varten valintapisteet (yhteispistevalintapisteet) muodostuvat ensisijaisuuspisteiden, koepisteiden sekä ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteelSuomalainen yo-tutkinto Äidinkieli Matematiikka, pitkä oppimäärä Matematiikka, muu oppimäärä Mikä hyvänsä muu koe, pitkä oppimäärä Mikä hyvänsä muu koe, muu oppimäärä la annettavien pisteiden summasta. Koepistejono: Koepistevalintaa varten valintapisteet (koepistevalintapisteet) muodostuvat ensisijaisuuspisteiden ja koepisteiden summasta. Ylioppilastutkinnot Yhteispistevalintaa varten hakijalle annetaan enintään 40 pistettä ylioppilastutkintojen arvosanojen perusteella alla olevan mukaisesti. Huomioon otetaan vain samaa tutkintoa varten tehdyt kokeet. Suomalainen yo-tutkinto Huomioon otetaan äidinkielen ja matematiikan koe sekä kolme muuta parhaat pisteet antavaa koetta, joista kaksi voi olla reaaliaineen koetta. Reaaliaineen kokeen arvosanasta pisteet annetaan kuten pitkän oppimäärän kokeesta. Äidinkielen kokeen sijasta tehty suomi tai ruotsi toisena kielenä -koe katsotaan äidinkielen kokeeksi. L 9 10 7 7 5 E 8 9 6 6 4 M 6 7 4 4 3 C 3 4 3 3 2 B 1 2 1 1 1 International Baccalaureate -tutkinto Huomioon otetaan A-kieli ja matematiikan koe sekä kolme muuta parhaat pisteet antavaa koetta. IB-tutkinto 7 6 5 4 3 Kieli A, HL* 9 8 6 3 1 Kieli A, SL* 7 6 4 3 1 Matematiikka, HL 10 9 7 4 2 Matematiikka, SL 8 7 5 3 1 Mikä hyvänsä muu, HL 8 7 5 4 1 Mikä hyvänsä muu, SL 5 4 2 1 1 SL = Standard level, HL = Higher level * Mikäli hakija on suorittanut useamman kuin yhden A-kielen, otetaan tässä huomioon parhaat pisteet antava suoritus. Muut A-kielen suoritukset otetaan huomioon kohdan ”Mikä hyvänsä muu” mukaisesti. Reifeprüfung -tutkinto Huomioon otetaan pakolliset neljä koetta (kirjallista tai suullista). Näistä yhden tulee olla matematiikan koe ja yhden jokin kielen koe. Näiden lisäksi huomioon otetaan yksi, minkä tahansa päättötodistuksesta löytyvän parhaat pisteet antavan, muun kielen arvosana. Viimeksi mainittu otetaan huomioon kahden vuoden arvosanojen keskiarvon perusteella. RP-tutkinto 15–13 12,99–10 9,99–8 7,99–7 6,99–5 Kielen koe* 9 8 6 3 1 Matematiikan koe 10 9 7 4 2 Mikä hyvänsä muu koe 7 6 4 3 1 Muu kuin edellä oleva kieli ** 7 6 4 3 1 * Voi olla myös jokin muu kieli kuin saksa. Tässä otetaan huomioon parhaat pisteet antava kielen kirjallinen/suullinen koe. ** On tutkintotodistuksesta löytyvä minkä tahansa kielen arvosana. European Baccalaureate -tutkinto Huomioon otetaan tutkintoon kuuluvat pakolliset kirjalliset kokeet. EB-tutkinto Äidinkielen (L1) kirjallinen koe Matematiikan kirjallinen koe Muu kirjallinen koe 10–9 9 10 7 8,99–8 8 9 6 7,99–7 6,99–6 5,99–5 6 3 1 7 4 2 4 3 1 63 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkistetaan valtakunnallisen yhteishaun aikataulun ja käytäntöjen mukaisesti viimeistään 1.7.2016 (IB/EB 18.7.2016). Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kaikille valintakokeeseen osallistuneille lähetetään myös pistetiedote. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Jos yhteisvalinnassa opiskelijaksi hyväksytty ei ota saamaansa paikkaa vastaan, valitaan hänen tilalleen uusi opiskelija valtakunnallisen yhteishaun sijoittelukäytäntöjen mukaisesti koepistevalintapistein muodostuvasta valintatapajonosta (koepistejono) ensikertalaisille varatut paikat huo mioiden. JKK 64 Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma tarjoaa akateemisia valmiuksia sekä teoreettisesti ja metodisesti innovatiivisia näkökulmia politiikan moninaisten ja muuttuvien ulottuvuuksien tutkimiseen. Ohjelmassa poliittista toimintaa lähestytään laaja-alaisesti aina perinteisistä instituutioista uudempiin kansalaisten osallistumismuotoihin. Se kattaa eri tasot alueellisesta ja kansallisesta eurooppalaiseen ja laajempaan kansainväliseen tasoon. Ohjelma rohkaisee kriittiseen ajatteluun ja sitä kautta poliittisen toiminnan tarkoitusten ja tavoitteiden pohdintaan. Tutkinto-ohjelmassa opit erilaisia akateemisia työelämätaitoja, jotka liittyvät esimerkiksi tiedonhankintaan, ongelmien tunnistamiseen ja niistä raportoimiseen. Tutkinto-ohjelmassa kansainvälisyys voi toteutua esimerkiksi ulkomailla suoritetun työharjoittelun ja vaihto-opintojakson aikana. Ohjelman suorittaneet ovat kilpailukykyisiä ja kysyttyjä asiantuntijoita kunnallis- ja valtionhallinnon lisäksi kansalaisjärjestöissä, mediassa, Euroopan unionin ja kansainvälisten organisaatioiden tehtävissä sekä yritysten palveluksessa. Kaikkiaan ohjelma tarjoaa vankan politiikkatieteellisen ytimen, jota laajennetaan yksikön muiden tutkinto-ohjelmien tarjoamilla opinnoilla ja muulla opetustarjonnalla vastamaan aikamme moninaisiin haasteisiin. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmassa suoritetaan ensin kandidaatin tutkinto laaja-alaisessa kandidaattiohjelmassa. Maisteriopinnoissa tutkinto-ohjelma eriytyy valtio-opin ja kansainvälisen politiikan opintosuunniksi. Opiskelijat suuntautuvat haluamaansa maisteriopintosuuntaan kandidaattiohjelmassa tekemiensä valintojen mukaisesti. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan otetaan vuoden 2016 yhteishaussa yhteensä 42 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 29 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Valintajono 1: yo-todistus + valintakoe 15 Hakuaika Valintakojo 2: valintakoe 27 Suomi osallistuvalla tulee olla mukanaan valokuvalla varustettu henkilötodistus sekä tavanomaiset kirjoitusvälineet. Valintakoetilaisuuteen voi ottaa mukaan omia eväitä. Omissa eväissä ei saa olla kääreitä tai tekstejä. Valintakoepapereissa annettuja vastausohjeita tulee noudattaa. Noudattamatta jättäminen voi aiheuttaa kokeen hylkäämisen. Hakumenettely Valintakoevaatimukset Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe edellyttää seuraavan teoksen hallintaa sekä siihen sisältyvien tietojen soveltamista. Forsberg–Raunio (toim.) Politiikan muutos. Osuuskunta Vastapaino. (2014) ISBN: 978-951-768-428-6 Aineistokoe: Valintakokeessa jaettavaan materiaaliin perustuvissa tehtävissä painotetaan hakijan kykyä tulkita ja analysoida politiikan tutkimuksen alaan liittyvää ajankohtaista aineistoa. Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Suorituskielet Valintakoe Torstai 26.5.2016 klo 10.00–14.00 Kalevantie 4, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Kaikki hakemuksensa jättäneet voivat osallistua valintakokeeseen ilman erillistä kutsua. Valintakokeeseen Hakukelpoisuus Opiskelijaksi voi hakea henkilö, joka on saavuttanut yliopistolaissa määri- Yhteensä 42 tellyn yleisen korkeakoulukelpoisuuden. Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan, jossa opiskelija suorittaa yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon politiikan tutkimuksen kandidaattiohjelmassa sekä yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon joko kansainvälisen politiikan tai valtio-opin opintosuunnassa. Opiskelijat valitaan seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella valittavat (suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneet sekä European Baccalaureate-, International Baccalaureate- tai Reifeprüfung -tutkinnon suorittaneet). Valintajono 2. Valintakokeen perusteella valittavat. Mikäli IB-tutkinnon, EB-tutkinnon tai RP-tutkinnon keväällä 2016 suorittanut hakija haluaa tulla huomioon otetuksi myös valintajonossa 1, hänen tulee toimittaa todistus tutkin- JKK non lopullisista arvosanoista Tampereen yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016 klo 15.00. Hakija tulee valituksi valintajonossa 1, jos hänen pisteensä ovat yhtä hyvät kuin viimeisenä tässä jonossa valituksi tulleella on. Valintamenettely Valinnassa noudatetaan seuraavia periaatteita: Valintajonossa 1 opiskelijat valitaan siten, että valintakokeen ja ylioppilas tutkintotodistuksen tuottama pistemäärä lasketaan yhteen, jolloin maksimi pistemäärä on 120 pistettä. Jos lopullinen pistemäärä tässä valintajonossa valit tavilla on sama, ratkais ee valintakokeen pistemäärä. Jos kahdella tai useammalla hakijalla on tämänkin jälkeen sama pistemäärä, tulevat kaikki saman pistemäärän saaneet valituiksi. Valintajonossa 2 opiskelijat valitaan pelkästään valintakokeessa saatujen pisteiden perusteella. Jos lopullinen pistemäärä tässä valintajonossa valittavilla on sama, ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksesta saatu pistemäärä. Jos kahdella tai useammalla hakijalla on tämänkin jälkeen sama pistemäärä, tulevat kaikki saman pistemäärän saaneet valituiksi. Hakija, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon, otetaan huomioon molemmissa valintajonoissa siten, että ensin täytetään ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella valittavien aloituspaikat parhaimmat yhteispisteet saaneista. Sen jälkeen täytetään valintakokeen perusteella valittavien aloituspaikat kokeessa parhaiten menestyneistä. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa, valitaan valinta jonossa 2. Valinta toteutetaan siten, että valittavista vähintään 70 % tulee valituksi yliopistolain 36 §:n tarkoittamalla tavalla hakijoista, jotka eivät ole aikaisemmin suorittaneet Suomen koulutusjärjestelmän mukaista korkeakoulututkintoa eivätkä vastaanottaneet korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkaneesta koulutuksesta. 65 Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksen pisteitys European Baccalaureate- (EB), International Baccalaureate- (IB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnot rinnastetaan suomalaiseen ylioppilastutkintoon erillisen pisteitystaulukon mukaisesti. Ks. Hakijaryhmät, s. 12. Ylioppilastutkintotodistuksesta voi saada enintään 60 pistettä. Pisteitä annetaan seuraavasti: 1.äidinkieli 2. reaali tai jonkin reaaliaineen koe 3. kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta (voivat olla myös muita reaaliaineiden kokeita) Äidinkieli, reaali, ainereaali Lyhyt/suppea kokeet, laaja/pitkä oppimäärä, oppimäärä, B-kieli, A-kielet, pitkä matematiikka lyhyt matematiikka laudatur 15 12 eximia cum laude approbatur 12 9 magna cum laude approbatur 9 6 cum laude approbatur 6 3 lubenter approbatur 3 1 approbatur 1 – Valintakokeen pisteitys Valintakokeen maksimipistemäärä on 60 pistettä. Valintakoekirjasta tehtävien kysymysten pistemäärä on enintään 30 pistettä ja aineistokokeen pistemäärä enintään 30 pistettä. Aineistokoe arvostellaan vain valintakoeteokseen perustuvassa koeosiossa parhaiten suoriutuneelta kolmannekselta (1/3), kuitenkin vähintään 150 hakijalta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Yhteishaussa valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 1.7.2016. Tämän jälkeen mahdollisesti vapautuvat paikat täytetään valintamenettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. JKK 66 ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Hallintotieteiden kandidaatin (HK) ja maisterin (HM) tutkinto • Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma Kauppatieteiden kandidaatin (KTK) ja maisterin (KTM) tutkinto • Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatin (YTK) ja maisterin (YTM) tutkinto • Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Tätä hakumenettelyä noudattavat avointen yliopisto-opintojen perusteella hakevat, Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat sekä muista yliopistoista siirtyvät opiskelijat, mikäli ao. hakukohteen valintaperusteissa on kyseinen valintajono. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/ erillisvalinta.html. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Yksikön erillishaussa tutkinto-ohjelmiin voivat hakea avoimia korkea kouluopintoja suorittaneet sekä muista korkeakouluista siirtyvät tai Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat. Ks. tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdalta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Tampereen yliopiston erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Erillishaussa hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan sekä yhteishaussa suoraan hallintotieteiden maisteriopintosuuntiin valitaan yhteensä enintään 40 opiskelijaa. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Erillishaussa hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan voivat hakea 1. Tampereen yliopiston opiskelijat, jotka haluavat vaihtaa tutkintonsa kandidaatin ja maisterin tutkintojen osalta 2. Muiden korkeakoulujen kandidaattivaiheen opiskelijat, jotka haluavat vaihtaa tutkintonsa kandidaatin ja maisterin tutkintojen osalta 3. Avoimien yliopisto-opintojen perusteella tutkinto-oikeutta hakevat Ks. myös Hakukelpoisuus, s. 12. Opiskelija, joka on jo suorittanut kandidaatin tutkinnon, hakee yhteishaussa (hakuaika 16.3.2016– 6.4.2016). Hakukohteena on tällöin ko. opintosuunnan maisterikoulutus. Valintaperusteet valintajonoittain Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valintajono 1. Siirto-opiskelijoina Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (valitaan hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon). Valinta koskee vain Tampereen yliopistossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Motivaatiokirjeestä tulee selvitä haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan JKK ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan myös tutkinto-ohjelman ja erityisesti opintosuunnan resurssit. Hyväksymisen edellytyksenä on, että: ––hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä nykyisen tutkinto-ohjelmansa että hallintotieteiden tutkinto-ohjelman opintoja vähintään 25 opintopistettä ––hakija on osoittanut opinnoissaan hyvää opintomenestystä ––hakijalla on perustellut syyt ––tutkinto-ohjelman resurssit sallivat opiskelijan hyväksymisen Opiskelijan tulee luopua aiemmasta opinto-oikeudestaan ottaessaan opiskelupaikan vastaan. Valintajono 2. Siirto-opiskelijoina Tampereen yliopiston ulkopuolelta hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan vaihtavat (valitaan hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon). Valinta koskee muusta korkeakoulusta kuin Tampereen yliopistosta opiskelupaikan vastaanottaneita, jotka haluavat vaihtaa nykyisen opinto-oikeutensa hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Motivaatiokirjeestä tulee selvitä haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan tutkinto-ohjelman ja erityisesti haettavan opintosuunnan resurssit. Hyväksymisen edellytyksenä on, että: ––hakija on suorittanut hakuajan päättymiseen mennessä vähintään 60 opintopistettä ja opinnot sisältävät haetun tutkinto-ohjelman ja opintosuunnan kannalta soveltuvia opintoja vähintään 25 op ––hakija on osoittanut opinnoissaan hyvää opintomenestystä ––hakijalla on perustellut syyt ––tutkinto-ohjelman ja opintosuunnan resurssit sallivat opiskelijan hyväksymisen Opiskelijan tulee luopua aiemmasta opinto-oikeudestaan ottaessaan opiskelupaikan vastaan. Valintajono 3. Avoimia yliopistoopintoja suorittaneet (valitaan hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon) Valinta koskee hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet korkeakoulututkintoa eikä heillä ole voimassaolevaa opinto-oikeutta. Motivaatiokirjeestä tulee selvitä haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan tutkinto-ohjelman ja erityisesti haettavan opintosuunnan resurssit. Hyväksymisen edellytyksenä on, että: ––hakija ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa eikä hänellä ole voimassaolevaa opinto-oikeutta ––hakija on suorittanut ennen hakuajan päättymistä hallintotieteiden kandidaattiohjelmaan soveltuvia yliopistotasoisia opintoja avoimessa yliopistossa vähintään 90 opintopistettä ––hakija on osoittanut yliopiston katsomaa hyvää opintomenestystä (erityisesti ratkaisevat opintosuoritusten arvosanat, mutta myös 67 opintojen suorittamisajankohta ja opintoihin käytetty aika otetaan huomioon) ––hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan hyväksymisen Lisäksi edellytetään, että kandidaatin tutkintoon vaadittavat kieliopinnot (suomi, ruotsi, vieras kieli) on suoritettu ennen hakuajan päättymistä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoulun johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Erillishaussa kauppatieteiden tutkinto- ohjelmaan (Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavat) sekä yhteishaussa suoraan kauppatieteiden maisteriopintosuuntiin valitaan yhteensä enintään 50 opiskelijaa. Hakijoiden on hyvä huomata, että koska kauppatieteiden tutkinto-ohjelma on erittäin suosittu hakukohde erillis- ja yhteishaussa, opiskelijaa suositellaan pääsääntöisesti suorittamaan ensin loppuun kandidaatin JKK 68 tutkinto alkuperäisessä tutkinto-ohjelmassaan ja hakemaan kauppatieteiden maisteriopintosuuntiin yhteishaun hakuaikana (16.3.2016– 6.4.2016). Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Tässä haussa voivat hakea vain Tampereen yliopiston opiskelijat, jotka haluavat vaihtaa tutkintonsa kandidaatin ja maisterin tutkintojen osalta. Valintaperusteet valintajonoittain Valinta koskee vain Tampereen yliopistossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa kauppatieteiden tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Motivaatiokirjeestä tulee selvitä haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon siirtoa haettaessa edellytyksenä on, että hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä alkuperäisen että halutun tutkinto-ohjelman opintoja vähintään 45 opintopistettä. Lisäksi hakijalla tulee olla perustellut syyt. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan myös tutkinto-ohjelman ja erityisesti opintosuunnan resurssit. Ottaessaan paikan vastaan opiskelijan tulee luopua aiemmasta opinto-oikeudestaan. Tampereen yliopiston opiskelija, joka on jo suorittanut kandidaatin tutkinnon, hakee suoraan maisterin tutkintoon korkeakoulujen yhteishaussa (hakuaika 16.3.2016–6.4.2016). Hakukohteena on tällöin ko. opintosuunnan maisterikoulutus. kuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoulun johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Valintamenettely Varasijamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman erillistä valintakoetta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillisha- Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Erillishaussa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan sekä yhteishaussa suoraan politiikan tutkimuksen maisteriopintosuuntiin valitaan yhteensä enintään 18 opiskelijaa. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Erillishaussa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan voivat hakea: 1. Tampereen yliopiston opiskelijat, jotka haluavat vaihtaa tutkintonsa kandidaatin ja maisterin tutkintojen osalta 2. Muiden korkeakoulujen kandidaattivaiheen opiskelijat, jotka haluavat vaihtaa tutkintonsa kandidaatin ja maisterin tutkintojen osalta 3. Avoimien yliopisto-opintojen perusteella tutkinto-oikeutta hakevat Ks. myös Hakukelpoisuus, s. 12. Tampereen yliopiston opiskelija, joka on jo suorittanut kandidaatin tutkinnon, hakee yhteishaussa (hakuaika 16.3.2016–6.4.2016). Hakukohteena on tällöin ko. opintosuunnan maisterikoulutus. Valintaperusteet valintajonoittain Erillishakuun varattua sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Opiskelijat valitaan aikaisempien opintojen perusteella seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Siirto-opiskelijoina Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (valinta yhteis- JKK kuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon). Valintajono koskee Tampereen yliopiston sisällä jossain muussa tutkinnossa jo opiskelevia, jotka haluavat vaihtaa nykyisen tutkinto-ohjelmansa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Motivaatiokirjeestä tulee käydä ilmi haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan myös tutkinto-ohjelman ja erityisesti opintosuunnan resurssit. Hyväksymisen edellytyksenä on, että: ––hakija on hakuajan päättymiseen mennessä suorittanut sekä nykyisen tutkinto-ohjelmansa että hallintotieteiden tutkinto-ohjelman opintoja vähintään 25 opintopistettä ––hakija on osoittanut opinnoissaan hyvää opintomenestystä ––hakijalla on perustellut syyt ––tutkinto-ohjelman resurssit sallivat opiskelijan ottamisen Opiskelijan tulee luopua aiemmasta opinto-oikeudestaan ottaessaan opiskelupaikan vastaan. Valintajono 2. Siirto-opiskelijoina Tampereen yliopiston ulkopuolelta politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan vaihtavat (valinta yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon). Valinta koskee muusta korkeakoulusta kuin Tampereen yliopistosta opiskelupaikan vastaanottaneita, jotka haluavat vaihtaa nykyisen opinto-oikeutensa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan jo kandidaattivaiheessa. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta. html. Motivaatiokirjeestä tulee selvitä haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan tutkinto-ohjelman ja erityisesti haettavan opintosuunnan resurssit. Hyväksymisen edellytyksenä on, että: ––hakija on suorittanut hakuajan päättymiseen mennessä vähintään 60 opintopistettä ja opinnot sisältävät haetun tutkinto-ohjelman ja opintosuunnan kannalta soveltuvia opintoja vähintään 25 op ––hakija on osoittanut opinnoissaan hyvää opintomenestystä ––hakijalla on perustellut syyt ––tutkinto-ohjelman ja opintosuunnan resurssit sallivat opiskelijan hyväksymisen Opiskelijan tulee luopua aiemmasta opinto-oikeudestaan ottaessaan opiskelupaikan vastaan. Valintajono 3. Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet (valinta yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon). Valinta koskee hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet korkeakoulututkintoa eikä heillä ole voimassaolevaa opinto-oikeutta. Motivaatiokirjeestä tulee selvitä haluttu opintosuunta. Opintosuunta täsmennetään hyväksymispäätöksen yhteydessä hakemuksen mukaisesti. Ensisijaisesti valinnassa ratkaisevat soveltuvien opintosuoritusten määrä ja opintomenestys. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valinnassa huomioidaan tutkinto-ohjelman ja erityisesti haettavan opintosuunnan resurssit. Hyväksymisen edellytyksenä on, että: ––hakija ei ole suorittanut korkeakoulututkintoa eikä hänellä ole voimassaolevaa opinto-oikeutta ––hakija on suorittanut ennen hakuajan päättymistä hallintotieteiden 69 kandidaattiohjelmaan soveltuvia yliopistotasoisia opintoja avoimessa yliopistossa vähintään 90 opintopistettä ––hakija on osoittanut yliopiston katsomaa hyvää opintomenestystä (erityisesti ratkaisevat opintosuoritusten arvosanat, mutta myös opintojen suorittamisajankohta ja opintoihin käytetty aika otetaan huomioon) ––hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan hyväksymisen Lisäksi on suositeltavaa suorittaa yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkintoon vaadittavia kieliopintoja (suomi, ruotsi, vieras kieli) jo etukäteen. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoulun johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. JKK 70 MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Hallintotieteiden maisterin (HM) tutkinto • Hallintotieteen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus • Julkisen talousjohtamisen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus • Julkisoikeuden opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus • Kunta- ja aluejohtamisen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus • Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunta, Hallintotieteiden maisterikoulutus Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto • Vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus • Markkinoinnin opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus • Taloustieteen opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus • Yrityksen johtamisen opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus • Yrityksen laskentatoimen opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus • Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunta, Kauppatieteiden maisterikoulutus Yhteiskuntatieteiden maisterin (YTM) tutkinto • Kansainvälisen politiikan opintosuunta, Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus • Valtio-opin opintosuunta, Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus Maisteriohjelmat • Korkeakouluhallinnon ja -johtamisen maisteriohjelma • Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma • Turvallisuushallinnon maisteriohjelma • Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus • Master’s Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education Hallintotieteiden maisterikoulutus Hallintotieteiden maisteriopinnoissa erikoistutaan yhteen viidestä opintosuunnasta, jotka ovat hallintotiede, ympäristöpolitiikka ja aluetiede, kunta- ja aluejohtaminen, julkinen talousjohtaminen sekä julkisoikeus. Lisäksi johtamiskorkeakoulussa on neljä hallintotieteiden maisterin tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa: Korkeakouluhallinnon ja johtamisen maisteriohjelma (KOHAMA), Turvallisuushallinnon maisteriohjelma (TURVA), Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma (T&A) ja Master’s Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE). Näihin voi hakea kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunta Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunta kouluttaa elinympäristön laadun, alueellisen muutoksen hallinnan ja ympäristöpoliittisten ongelmien ratkaisun asiantuntijoita. Alan osaamiselle on kasvava tarve, sillä ihmisen ja ympäristön suhde on jatkuvassa muutoksessa. Muutoksista seuraa koko ihmiskuntaa samoin kuin yksittäisiä ihmisiä ja ihmisryhmiä koskevia ongelmia. Sellaisia ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, kaupunkisuunnittelun ristiriidat ja luonnonvarojen riittävyys. Ympäristöä ja ihmisten toimintaehtoja koskevat päätökset vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja ovat vaikeasti ennakoitavissa. Siksi ympäristöön vaikuttavat ratkaisut politisoituvat usein. Hallintotieteiden tutkinto-ohjelmassa opiskelija perehtyy monipuolisesti alueiden, yhteiskunnan ja ympäristön keskinäisiin sidoksiin sekä politiikan vaikutuskeinoihin. Koulutuksen perustana on laadukas tutkimus, joka selkiyttää alueellisten ja ympäristöongelmien yhteiskunnallista luonnetta ja hallintakeinoja. Tutkinnon suorittaneilla opiskelijoilla on valmiudet toimia asiantuntijoina kehittämistehtävissä, hallinnossa, tutkimus- ja koulutustehtävissä, yrityksissä tai tiedotustehtävissä. Koulutusta vastaavia työtehtäviä löytyy lisäksi yksityisen sektorin tutkimuslaitoksista ja kansalaisjärjestöistä niin Suomessa kuin ulkomailla. JKK 71 Kunta- ja aluejohtamisen opintosuunta Kunta- ja aluejohtamisen opintosuunta kouluttaa kuntien ja alueiden johtamisen ja kehittämisen asiantuntijoita. Opintosuunta antaa hyvät valmiudet ymmärtää kuntien ja alueiden erityiskysymyksiä sekä erilaisia johtamisolosuhteita ja -tyylejä. Opetuksessa perehdytään kunta- ja alueyhteisöjen päätöksentekoon, alueyhteisöjen kehittämisen mahdollisuuksiin ja palvelujen järjestämisen vaihtoehtoihin. Opiskelijoita kannustetaan totunnaisten ajattelu- ja toimintatapojen kriittiseen arviointiin sekä luovan ajattelun soveltamiseen käytännön tehtävissä. Koulutuksessa sovelletaan monipuolisesti erilaisia oppimismenetelmiä. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus erikoistua omien kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti harjoitustöiden ja opinnäytteiden avulla. Opintosuunnasta valmistuneet voivat sijoittua esimerkiksi kaupunkien ja kuntien johtotehtäviin, kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin, yritysten ja järjestöjen johto-, asiantuntija-, kehittämis- ja hallintotehtäviin sekä tieteellisiin tutkimus- ja opetustehtäviin. Kunta- ja aluejohtamisen opintosuunnan maisteriopinnoissa syvennetään valmiuksia työskennellä ympäristössä, jossa vaaditaan kattavaa ymmärrystä hallinnan teoreettisista vaihtoehdoista, paikallis- ja aluetalouksien uusiutumiskyvystä sekä paikallisen, alueellisen ja kansainvälisen tason johtamis- ja kehittämiskysymyksistä. Julkisoikeuden opintosuunta Julkisoikeuden opintosuunta kouluttaa julkisen hallinnon asiantuntijoita, joilla on kyky yhdistää oikeudellinen asiantuntemus hallinnon, talouden ja politiikan tuntemukseen. Tavoitteena on antaa opiskelijalle perusteelliset tiedot julkista hallintoa säätelevästä oikeudellisesta normistosta sekä valmiudet yhdistää oikeudellista asiantuntemusta muuhun hallinto-osaamiseen. Näille tiedoille ja valmiuksille on julkisessa hallinnossa jatkuvasti kasvava kysyntä. Julkisoikeuden opintosuunnasta valmistuneella on valmiudet toimia valtion, kuntien ja muun julkishallinnon vaativissa oikeudellisissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä samoin kuin sellaisissa yritysten ja järjestöjen tehtävissä, joihin kuuluu vuorovaikutusta julkisen sektorin kanssa. Valmistuneella on hallinnollisessa päätöksenteossa sekä julkisoikeudellisten säännösten soveltamisessa ja kehittämisessä tarvittavat tiedot ja taidot. Opintosuunta tarjoaa myös valmiudet oikeustieteellisiin menetelmiin perustuvaan itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä kelpoisuuden tohtoriopintoihin julkisoikeudessa. Julkisoikeudessa perehdytään syvällisesti oikeusnormeihin, jotka koskevat julkisen vallan käyttämistä sekä valtion, kuntien ja muiden julkisyhteisöjen oikeudellista rakennetta ja toimintaa. Tätä osaamista täydennetään tiedoilla Suomen oikeusjärjestyksen rakenteesta, oikeusteoriasta sekä kansainvälisestä ja eurooppalaisesta oikeudesta. Opintojen rungon muodostavat hallinto-oikeuden ja valtiosääntöoikeuden opinnot. Kolmannen opintopolun muodostavat kunnallis oikeuden opinnot. Opiskelija voi kiinnostuksensa mukaan erikoistua myös esimerkiksi julkiseen eurooppaoikeuteen tai finanssihallinto-oikeuteen. Valmistuneet ovat sijoittuneet erittäin hyvin koulutustaan vastaaviin asiantuntija- ja johtamistehtäviin. Hieman yli 70 prosenttia työskentelee valtion- tai kunnanhallinnossa. Valmistuneet ovat keskimääräistä tyytyväisempiä työtehtäviinsä, ja he ovat pystyneet mielestään hyödyntämään oppimaansa jatkuvasti työssään. Julkisen talousjohtamisen opintosuunta Julkisen talousjohtamisen opintosuunnan tavoitteena on kouluttaa laaja-alaisia talousosaajia uudistuvan julkisen hallinnon tarpeisiin. Julkisen talousjohtamisen osaajien tulee ymmärtää kuntien ja valtiontalouden perusprosesseja sekä kyetä yhdistämään uudenlaisia rahoituksen, arvioinnin, tulosmittaamisen ja strategisen johtamisen malleja julkisen toiminnan erilaisiin ympäristöihin. Tätä osaamista tarvitsevat niin talousjohtajat kuin taloudellisesti ajattelevat yleisjohtajat ja asiantuntijat. Tieteenalapohjaltaan julkisen talousjohtamisen opintosuunnan opinnot rakentuvat talous-, hallinto- ja politiikkatieteiden rajapinnalle. Opinnot suoritettuaan opiskelijat ymmärtävät uudistuvan talousajattelun merkityksen julkisella sektorilla ja heille on syntynyt monipuolinen näkemys siitä, ––miten julkisen sektorin talous toimii ja miten sitä ohjataan valtionhallinnossa, kunnissa ja kaupungeissa, julkisen ja yksityisen rajapinnan organisaatioissa sekä Euroopan unionissa ––miten laskentajärjestelmiä rakennetaan ja sovelletaan julkisorganisaatioiden johtamisessa ––miten julkisen toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan, mitataan ja kehitetään ––miten verovarojen käyttöä kontrolloidaan ja tarkastetaan ––miten julkisen hallinnon uusia toimintamalleja tarkastellaan talouden sekä talous- ja laskentainformaation näkökulmasta. Opintosuunnasta valmistuvat tuntevat syvällisesti julkisen toiminnan taloudellisten voimavarojen suunnittelun, toimeenpanon ja valvonnan mekanismit. He osaavat paitsi julkisen toiminnan ja talouden periaatteet myös liiketalouden ajattelumallien soveltamisen julkiseen hallintoon. Opintosuunnasta valmistuvien työllisyysnäkymät ovat erittäin hyvät. Tätä perustelevat sekä opintosuunnan taustalla olevien oppiaineiden hyvä työllistymishistoria että talousasiantuntijoiden kasvava tarve. Valmistuvat maisterit sijoittuvat vaativiin asiantuntija- ja esimiestehtäviin valtion, kuntien ja yritysten sekä kolmannen sektorin toimintayksiköihin niin kotimaassa kuin Euroopan unionin alueella. JKK 72 Hallintotieteen opintosuunta Hallinto on kaikkiin organisaatioihin ja yhteiskuntiin sisältyvä ilmiö. Hallinto huolehtii organisaatioiden ja yhteiskuntien olemassaolosta. Hallinto pyrkii siihen, että asiat saadaan tehdyksi tehokkaasti ja tuloksellisesti. Opinnoissa tarkastellaan hallinnon ja johtamisen luonnetta erilaisissa konteksteissa. Näkökulmina ovat toiminnan organisointi ja johtaminen, organisaatioiden toiminnan laatu ja sen parantaminen sekä toiminnan vaikuttavuus. Hallintotieteen opintosuunnalla perehdytään syvemmin hallintotieteen kehitykseen, vertailevaan hallinnon tutkimukseen, johtamistutkimukseen sekä alan erityisteemoihin. Opintosuunta antaa laajat valmiudet hallinnon tutkimukseen ja kelpoisuuden alan tohtoriopintoihin. Hallintotieteiden maisteriopintosuunnat, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Hallintotieteiden tutkinto-ohjelman maisteri- ja erillishaun 2016 yhteinen sisäänottomäärä on enintään 40 opiskelijaa, joka sisältää maisterihaussa suoraan maisterin tutkintoon valittavat opiskelijat sekä erillishaussa hallintotieteiden tutkinto-ohjelmaan vaihtavat. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla hallintotieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Opiskelijat valitaan soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon perusteella suorittamaan hallintotieteiden maisterin tutkintoa. Valintajonoja on kaksi. Minimivalintakriteereiden täyt- tyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Myös opintosuuntien resursseilla on merkitystä valintapäätöksiä tehtäessä. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää enintään 30 opintopisteen laajuiset aiempaa tutkintoa täydentävät opinnot. Jos täydentävät opinnot näyttävät ylittävän 30 opintopistettä, kyse ei ole soveltuvan alan tutkinnosta. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. 1. Vastaavan/soveltuvan alan alemman korkeakoulututkinnon (yliopistotutkinnon) kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––soveltuva kandidaatin tutkinto (jos tutkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli kandidaatin tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä.) ––hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman katsomaa hyvää opintomenestystä (erityisesti opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Edellytyksenä hyväksymiselle on, että hakija luopuu mahdollisesta aiemmasta Tampereen yliopiston opintooikeudesta. 2. Soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––sisällöltään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto suhteessa haet- tavaan maisteriopintosuuntaan (tutkinnon on oltava suoritettuna ennen hakuajan päättymistä) ––hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman katsomaa erinomaista opintomenestystä (erityisesti opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. JKK 73 Kauppatieteiden maisterikoulutus Kauppatieteiden maisteriopinnoissa erikoistutaan yhteen kuudesta opintosuunnasta, jotka ovat: markkinointi, vakuutus ja riskienhallinta, taloustiede, yrityksen johtaminen, yrityksen laskentatoimi sekä yritysjuridiikka ja vero-oikeus. Lisäksi johtamiskorkeakoulussa on kaksi kauppatieteiden maisterin tutkintoon johtavaa maisterikoulutusta: Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma sekä Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus. Markkinoinnin opintosuunta Markkinointi on avainasemassa yritysten ja yhteisöjen toiminnassa. Markkinointi käsittelee asiakas- ja muiden sidosryhmäsuhteiden luomiseen, säilyttämiseen ja kehittämiseen liittyviä prosesseja. Markkinoinnin tavoitteena on luoda pitkäaikainen, vuorovaikutteinen ja molempia osapuolia hyödyttävä asiakassuhde, joka toimii yhä pidemmälle verkostoituvassa ja globalisoituvassa ympäristössä. Kaiken pohjana on asiakasorientoitunut ajattelu, jonka ytimenä on asiakkaiden syvällinen ymmärtäminen. Asiakaslupaus, asiakasarvo ja arvon yhteisluominen ovat keskeisiä markkinoinnin lähtökohtia. Markkinointi nähdään selvästi laajempana kuin yksittäisenä yrityksen tai yhteisön irrallisena toimintona – se on kokonaisvaltainen näkemys asiakkaan tukemisesta erilaisia resursseja integroimalla. Taloustieteen opintosuunta Taloustiede (tunnetaan myös nimellä kansantaloustiede) tutkii markkinataloutta ja sen toimintaa. Taloustieteen mikroteoria keskittyy ihmisten, yritysten ja muiden talousyksiköiden päätöksentekoon ja markkinamekanismeihin. Makroteoria puolestaan keskittyy kokonaisilmiöihin, kuten rahatalouteen, talouskasvuun ja suhdannevaihteluihin. Alan matemaattis-tilastollisiin menetelmiin perustuva opetus on kansallisesti ja kansainvälisesti hyvin yhtenäistä. Tampereen yliopiston taloustieteen opetusta kehitetään painottaen teorioiden ja tutkimusmenetelmien käytännön sovellettavuutta ja tutkintojen laaja-alaisuutta. Perinteisenä yhteiskuntatieteenä taloustieteellä on tärkeä yhteiskunnallinen rooli. Se tuottaa perusteita sekä yksityis- ja julkistaloudelliselle päätöksenteolle että mikro- ja makrotason talouspoliittiselle ohjailulle. Taloustiede onkin yksi harvoista Nobel-palkituista tieteistä. Vakuutuksen ja riskienhallinnan opintosuunta Tampereen yliopisto tarjoaa ainoana yliopistona Suomessa mahdollisuuden suorittaa ylempi korkeakoulututkinto vakuutustieteessä. Opintosuunta antaa valmiudet toimia kansainvälistyvien suomalaisten finanssiryhmien johtotehtävissä sekä kansainvälisissä vakuutustoiminnan ja riskienhallinnan asiantuntijatehtävissä. Opinnot antavat valmiudet arvioida kriittisesti eri maiden sosiaali- ja yksityisvakuutusjärjestelmiä. Opintosuunta tarjoaa valmiudet myös tohtoriopintojen suorittamiseen vakuutustieteessä. Vakuutuksilla on tärkeä ja kasvava rooli yhteiskunnallisten rakenteiden ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Vakuutustiede on oppiaine, joka tutkii yhteiskuntaa ja yritysmaailmaa vakuutuksellisesta ja riskeihin liittyvästä näkökulmasta. Vakuutustieteessä käsitellään sekä julkisia että yksityisiä ratkaisuja vakuuttamisen ja riskienhallinnan ongelmiin. Tavoitteena on kohottaa ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia poistamalla tai hallitsemalla näitä uhkaavia tekijöitä yhä kansainvälistyvämmässä maailmassa. Ohjelman keskeisiä painopistealueita ovat kansainvälinen yksityis- ja sosiaalivakuutustoiminta, jälleenvakuuttaminen, vakuutus- ja finanssilaitosten sijoitustoiminta sekä riskinhallinta. Opetuksessa kiinnitetään huomiota vakuutusalan eri kehityssuuntiin ja teknisten ja sosiaalisten innovaatioiden luomiin uusiin riskeihin. Yrityksen johtamisen opintosuunta Yrityksen johtamisen opintosuunta antaa laaja-alaisen ymmärryksen yrityksen toiminnasta sekä käytännön valmiudet toimia erilaisissa yleisjohto- ja asiantuntijatehtävissä. Opintosuunta keskittyy johtajuuteen, yritysstrategioihin sekä erilaisiin organisointitapoihin liiketoimintaympäristössä. Johtajuuden opinnoissa käsitellään muun muassa esimiestaitoja, henkilöstön johtamista ja johtamisviestintää sekä johtoryhmä- ja hallitustyöskentelyä. Yritysstrategian opinnot käsittelevät erilaisia liiketoimintamalleja, strategioiden muotoutumista sekä toimialojen kehitystä. Organisointiin liittyen opiskellaan esimerkiksi ihmisten motivoitumista, organisaatiorakenteita ja -kulttuuria sekä organisaatioiden kehittämistä. Yrityksen johtamisen kursseilla käytetään monenlaisia opetusmuotoja ja luodaan mahdollisuuksia oppia asioita erilaisilla tavoilla. Huomiota kiinnitetään niin yksilö- kuin ryhmätyöskentelyyn sekä esiintymis- ja kirjoitustaitojen kehittymiseen. Opintosuunnalla on kiinteät yhteydet alueen elinkeinoelämään. Yritysjohtajat osallistuvat kursseille sekä oppijoina että vierailevina luennoitsijoina. Opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua erilaisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin eri- JKK 74 tyisesti tutkielmavaiheessa. Valmistuttuaan opiskelija pystyy analysoimaan ja kehittämään sekä omaa johtamisosaamistaan että yrityksen toimintaa soveltaen erilaisia teoreettisia näkökulmia. Opiskelija ymmärtää ihmisten merkityksen yrityksen menestymisessä ja osaa johtaa muutosprosesseja. Opintosuunta antaa valmiudet myös itsenäiseen tutkimus- ja kehittämistyöhön. Yrityksen laskentatoimen opintosuunta Laskentatoimen tehtävänä on tuottaa informaatiota yrityksen taloudesta ja toiminnasta ja avustaa yrityksen tai muun organisaation johtoa, rahoittajia ja muita sidosryhmiä päätöksenteossa sekä toteuttaa tilivelvollisuutta yhteiskunnan eri organisaatioissa. Laskentatoimen opintosuunnan maisteriopetus perustuu nykyaikaisen globaalin liiketoimintaympäristön tuntemukseen ja tieteelliseen tutkimukseen. Opetuksessa käytetään monipuolisia opiskelijalähtöisiä menetelmiä, joiden tavoitteena on opiskelijan ammatillisten työelämävalmiuksien ja akateemisen asiantuntijuuden kehittyminen yrityksen laskentatoimen keskeisillä osa-alueilla tuloslaskennassa ja johdon laskentatoimessa. Opintoihin sisältyy myös talousjohdon asiantuntijuuden edellyttämä määrä yritysrahoitusta, laajat kieli- ja viestintäopinnot, metodiopintoja sekä valinnaisia opintoja. Tieteellisenä tavoitteena on tieteenalan teorian ja tutkimusmenetelmien hallinta siten, että opiskelija pystyy tekemään itsenäisesti tutkimustyötä ja voi halutessaan jatkaa opintojaan tohtorintutkintoon saakka. Laskentaekonomilla on yrityselämässä vakiintunut ja arvostettu ammattikuva, ja lisääntyvässä määrin myös julkinen ja kolmas sektori ovat alkaneet hyödyntää laskentatoimen ammattilaisten osaamista. Tampereen yliopistosta valmistuneet laskentaekonomit ovat sijoittuneet työelämään suhdanteista riippumatta erittäin hyvin. Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunta Yritystoiminnassa on tunnettava juridiikan merkitys, sillä taloudellisiin ilmiöihin liittyy aina oikeudellisia kysymyksiä. Yritysten nykyisessä toimintaympäristössä nämä kysymykset on hallittava sekä kansallisissa että kansainvälisissä tilanteissa. Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnan opinnoissa yhdistyvät perinteisen kauppatieteellisen ja oikeustieteellisen koulutuksen vahvuudet nykyajan työmarkkinoiden vaatimuksia vastaavaksi kokonaisuudeksi ja juridiseksi erityisosaamiseksi. Yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnan suorittaneiden opiskelijoiden työmarkkinatilanne on erinomainen, ja kysyntää oikeudellisen ja kaupallisen osaamisen yhdistävälle tutkinnolle on myös tulevaisuudessa. Opintosuunnassa on kaksi erikoistumisvaihtoehtoa: yritysjuridiikan erikoistumisvaihtoehto ja vero-oikeuden erikoistumisvaihtoehto. Niillä kummallakin on oma selkeä profiilinsa. Yritysjuridiikan erikoistumisvaihtoehdossa opiskelija oppii ymmärtämään oikeudellisia asioita liike-elämässä ja saa valmiudet sellaisten tehtävien hoitamiseen, joissa edellytetään liiketaloudellisen koulutuksen lisäksi tietämystä myös yritystoimintaa sääntelevistä oikeudellisista normeista. Tällainen asiantuntemus on tärkeää mm. yrityksen johtamisessa ja asiantuntijatehtävissä sekä sopimusten hallintaan ja tilintarkastukseen liittyvissä tehtävissä toimiville. Vero-oikeuden erikoistumisvaihtoehdon opinnot tähtäävät laaja-alaiseen ja syvälliseen vero-oikeudelliseen osaamiseen. Erikoistumisvaihtoehto sopii opiskelijalle, joka on kiinnostunut asiantuntija- ja johtotehtävistä, jotka vaativat vero-oikeudellisen asiantuntemuksen ohella muuhun juridiikkaan ja yrityksen laskentatoimeen liittyviä tietoja. Tällaista osaamista tarvitaan mm. veroasiantuntijana kansainvälisten tilintarkastusyhteisöjen, suurten yritysten ja Verohallinnon palveluksessa. Kauppatieteiden maisteriopintosuunnat, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman maisteri- ja erillishaun 2016 yhteinen sisäänottokiintiö on enintään 50 opiskelijaa, joka sisältää maisterihaussa suoraan maisterin tutkintoon valittavat opiskelijat sekä erillishaussa Tampereen yliopiston sisällä tut- kinto-ohjelmaa vaihtavat. Hakukelpoisuus Hakumenettely Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla kauppatieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon perusteella suorittamaan kauppatieteiden maisterin tutkintoa. Valinta tapahtuu ilman erillistä valintakoetta. Valintajonoja on kaksi. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioi tuneimmat. Myös opintosuuntien JKK resursseilla on merkitystä valintapäätöksiä tehtäessä. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää enintään 30 opintopisteen laajuiset aiempaa tutkintoa täydentävät opinnot. Jos täydentävät opinnot näyttävät ylittävän 30 opintopistettä, kyse ei ole soveltuvan alan tutkinnosta. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Valintajono 1. Vastaavan/soveltuvan alan alemman korkeakoulututkinnon (yliopistotutkinnon) kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––hakijalla on soveltuva kandidaatin tutkinto (jos tutkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli kandidaatin tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä) ––hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä (erityisesti opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Edellytyksenä hyväksymiselle on, että hakija luopuu mahdollisesta aiemmasta Tampereen yliopiston opintooikeudestaan. Valintajono 2. Tradenomi tutkinnon ammattikorkeakoulussa suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––tradenomitutkinto, joka on soveltuva suhteessa haettavaan maisteriopintosuuntaan (tutkinnon on oltava suoritettuna ennen hakuajan päättymistä) ––hakija on osoittanut erinomaista opintomenestystä (4-5) (erityisesti opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan 75 tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Politiikan tutkimuksen maisterikoulutus Kansainvälisen politiikan opintosuunta Kansainvälinen politiikka tutkii nopeasti muuttuvaa maailmaa ja tarjoaa välineitä sen ymmärtämiseen ja muuttamiseen. Tieteenalana se on yhteydessä politiikan tutkimukseen mutta on samalla poikkitieteellinen ja laaja-alainen. Sen tutkimuskohteet eivät rajoitu vain valtioiden väliseen vuorovaikutukseen tai sodan ja rauhan kysymyksiin vaan kattavat koko monimuotoisen kansainvälisen ilmiökentän ja sitä koskevan käsitteistön ja teoriat. Tampereen yliopistossa tieteenalalla on valtakunnallisesti vahva profiili, joka vaalii tätä laaja-alaisuutta ja samalla yhdistää teoriaa ja käytäntöä. Tutkimus ja opetus kohdistuvat kansainvälisen yhteisön eri tasoihin alkaen lokaalista aina globaaliin, perinteisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiä unohtamatta. Opetuksessa sovelletaan poikkitieteellistä ja teoreettisesti pluralistista lähestymistapaa yhä monimutkaisemmiksi muuttuviin kansainvälisiin kysymyksiin, ongelmiin ja toimintaympäristöön. Maisteriopinnot on suunniteltu siten, että opiskelija kykenee tieteenalan laaja-alaisuuden puitteissa erikoistumaan ja keskittymään pro gradu -tutkielmaansa ja sitä tukeviin opintoihin. Erikoistumisalueita ovat maailmanpolitiikka, rauhanja konfliktintutkimus sekä Eurooppa-tutkimus (mukaan lukien Venäjä ja muu laajempi Eurooppa). Nämä alat käsittävät myös kansainvälisen ympäristö- ja energiapolitiikan kysymyksiä. Työelämävalmiuksia tuetaan tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin ja vieraskieliseen opetukseen sekä työharjoitteluun esimerkiksi ulkoministeriössä ja kansainvälisissä järjestöissä. Valtio-opin opintosuunta Valtio-oppi on tieteenalana laaja ulottuen politiikan teoriasta ja poliittisista aatteista kansalaisten monimuotoiseen poliittiseen osallistumiseen ja eritasoisten poliittisten järjestelmien toimintaan. Valtio-opista on eriytynyt useita tutkimuslohkoja, jotka nykyisin ovat itsenäisiä tieteenaloja, kuten eräät hallintotieteet. Tampereen yliopistossa valtio-oppia tutkitaan ja opetetaan monialaisesti. Maisteriopinnoissaan opiskelija voi erikoistua kansalaisten poliittiseen osallistu- JKK 76 miseen, kansalaisyhteiskuntaan ja poliittisiin voimiin, poliittisiin hallitsemislaitoksiin niin paikallisella, valtakunnallisella kuin kansainvälisellä tasolla, poliittisiin ideologioihin ja ajattelutapoihin, poliittiseen päätöksentekoon sekä poliittiseen retoriikkaan ja kommunikaatioon. Valtio-opin maisteriopintojen erikoistumisalueet voidaan valita myös siten, että opinnoissa korostuu tieteidenvälisyys lähitieteiden kanssa. Valtio-opin maisteriohjelmassa voidaan tällöin hyödyntää muun muassa aluetieteen, hallintotieteiden, kansainvälisen politiikan, kansantaloustieteen, kunnallistieteen, oikeustieteiden ja yhdyskuntatieteen teorioita, opetusta ja näkökulmia. Valtio-opin maisteriopintoihin osallistuminen edellyttää politiikan tutkimuksen kandidaattiohjelman tai sitä vastaavien tietojen hyväksyttyä suorittamista. Valtio-opin maisteriopintojen opiskelijoille tarjotaan mahdollisuutta osallistua kansainväliseen opiskelijavaihtoon ja työmarkkinavalmiuksia edistävään työharjoitteluun. Politiikan tutkimuksen maisteriopintosuunnat, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman maisteri- ja erillishaun 2016 yhteinen sisäänottokiintiö on enintään 18, joka sisältää maisterihaussa suoraan maisterin tutkintoon valittavat opiskelijat sekä erillishaussa politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan vaihtavat. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelman maisterikoulutus. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Maisterikoulutuksiin varattua sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Opiskelijat valitaan ilman erillistä valintakoetta aikaisempien opintojen tai opintojen ja työkokemuksen perusteella seuraavista valintajonoista: Valintajono 1. Korkeakoulu tutkinnon suorittaneet Valintajono koskee kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa soveltuvan yliopistotutkinnon suorittaneita. Hakijat hyväksytään suoraan maisterin tutkintoon. Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––soveltuva kandidaatin tutkinto. Jos tutkinto on hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Varsinainen valintapäätös tehdään, kun tutkinto on valmis ja hakija toimittanut tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. ––hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä (erityisesti valintaan vaikuttavat opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt ––resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet haettavan opintosuunnan pohjana olevat perusja aineopinnot tai niitä vastaavat opinnot. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka laajuudeltaan voivat olla enintään 30 op ja joiden opiskelu kestää ½lukuvuotta. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Edellytyksenä hyväksymiselle on, että hakija luopuu mahdollisesta aiem- masta Tampereen yliopiston opintooikeudestaan. Valintajono 2. Soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––alaltaan ja sisällöltään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto suhteessa haettavaan maisteriopintosuuntaan (tutkinnon on oltava suoritettuna ennen hakuajan päättymistä) ––hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman katsomaa erinomaista opintomenestystä (erityisesti valintaan vaikuttavat opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka laajuudeltaan voivat olla enintään 30 op ja joiden opiskelu kestää ½lukuvuotta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä JKK yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellis- ta julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 77 Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Maisteriohjelmat Korkeakouluhallinnon ja -johtamisen maisteriohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 KOHAMA-ohjelman perustana ovat hallintotieteen ja erityisesti korkeakouluhallinnon alat. Ohjelman laajuus on 120 opintopistettä ja sen suorittaminen kestää kaksi vuotta. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.8.2016 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Maisteriohjelmaan valitaan kevään 2016 haussa enintään 10 opiskelijaa sekä Tampereen yliopiston omista opiskelijoista että yliopiston ulkopuolisista hakijoista. Suorituskielet Suomi ja englanti. Osa ohjelman opintojaksoista suoritetaan yhteisopetuksena kansainvälisen MARIHE-maisteriohjelman kanssa. Yhteisopetuksena opetettavien opintojaksojen (25 op) opetuskieli on englanti. Ohjelmassa opiskelu toteutetaan muutoin suomeksi. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla hallintotieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Hakukelpoisuus Maisteriohjelmaan hyväksymisen edellytyksenä on hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu soveltuva kandidaatin tutkinto tai vastaavat, noin 150–180 opintopisteen laajuiset yliopisto-opinnot. Opiskelijaksi voidaan valita myös soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon hyvin arvosanoin suorittanut henkilö. Kandidaatin tutkinnon on oltava valmis ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli hakija toimittaa tutkintotodistuksen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset. Valintamenettely Opiskelijavalinta tapahtuu hakemusasiakirjojen perusteella. Hakemukseen tulee liittää olennaiset opinto- ja työtodistukset sekä henkilökohtainen motivaatiokirje. Valinta tapahtuu harkinnanvaraisesti hakijan taustatutkinnon soveltuvuuden ja opintomenestyksen perusteella. Hakija voidaan tarvittaessa kutsua haastatteluun. ––Aiemmin suoritettu tutkinto katsotaan soveltuvaksi, mikäli tutkinnon opinnot ovat yhteensopivia ohjelman opintojen kanssa ja mikäli hakijalle ei jouduta asettamaan kohtuuttoman laajasti täydentäviä opintoja valintapäätöksen yhteydessä. Erityisesti suoritetut hallintotieteen ja sen lähialojen sekä korkeakouluhallinnon ja -johtamisen opinnot luetaan soveltuviksi opinnoiksi. ––Hakijan aiempien opintojen arvioinnissa kiinnitetään lisäksi huomiota siihen, että ohjelmassa suoritettavat opinnot tuottavat ohjelmaan valittavalle opiskelijalle aidosti uutta osaamista. Hakijalta odotetaan huolellisia perusteluja koulutustarpeestaan ja korkeakouluhallinnon maisteriohjelman tuottamasta uudesta osaamisesta, mikäli hakijalla on jo ennestään ylempi korkeakoulututkinto. ––Opintomenestystä arvioidaan hakijan aikaisempien opintojen kurssiarvosanojen perusteella. Hakijan opintopisteillä painotetun opintojen keskiarvon odotetaan olevan arvosteluasteikolla 1-5 vähintään 3 (hyvä). Mikäli opintojen painotettu keskiarvo on vähemmän kuin 3, hakijalta odotetaan huolellisia perusteluita kykyyn opiskella menestyksekkäästi korkeakouluhallinnon maisteriohjelmassa. Valinnassa hakijan eduksi katsotaan myös ––hakijan työkokemus korkeakouluhallinnon alalta (esim. luottamustoimet opiskelijajärjestöissä tai JKK 78 harjoittelu korkeakouluhallinnossa tms.) ––hyvä englannin kielen taito ––sitoutuminen ja motivaatio tutkinnon suorittamiseen ––mahdolliset muut opiskeluedellytyksiin liittyvät ansiot Ohjelma voi edellyttää valituksi tulevalta hakijalta täydentäviä opintoja hallintotieteen maisterivaiheen opinnoissa tarvittavien valmiuksien ja osaamistavoitteiden saavuttamiseksi. Näitä opintoja ovat hallintotieteen perus- ja aineopinnot sekä menetelmälliset opinnot. Täydentävät opinnot suoritetaan tutkinnon minimilaajuuden (120 op) lisäksi. Maisteriohjelmaan valituilta edellytetään sitoutumista tavoitteelliseen ja intensiiviseen opiskeluun. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma (HM), valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma on Tampereen yliopiston tarjoama ainutlaatuinen kaksivuotinen maisterikoulutus, joka toteutetaan johtamiskorkeakoulun tutkinto-ohjelmien yhteistyöllä. Maisteriohjelman opetuksesta vastaavat julkisen talousjohtamisen, julkisoikeuden, yrityksen laskentatoimen sekä yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnat. Tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä. Koulutuksen järjestämisen taustalla ovat kotimaisen ja kansainvälisen kehityksen myötä lisääntyneet lakisääteiset tilintarkastustehtävät yhteiskunnan eri sektoreilla sekä alati kasvanut kysyntä osaavista tilintarkastuksen ja arvioinnin ammattilaisista. Koulutukselle erinomaisen pohjan tarjoaa johtamiskorkeakoulun vahva yksityisen ja julkisen sektorin laskentatoimen ja oikeustieteiden osaaminen. Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma käsittää kaksi eri suuntausta, joiden perustana ovat nykyiset tilintarkastajan perustutkinto (HT) ja erikoistumistutkinnot (JHT ja KHT). JHT-suuntaus tähtää erityisesti julkisen sektorin tilintarkastuksen ja tuloksellisuuden arvioinnin asiantuntijatehtäviin ja kouluttaa hallintotieteiden maistereita (HM). KHT-suuntaus tähtää ensisijaisesti yrityssektorin tilintarkastustehtäviin ja kouluttaa kauppatieteiden maistereita (KTM). Molemmat suuntaukset antavat valmiuksia tilintarkastajan perustutkintoon. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelmaan valitaan korkeintaan 20 opiskelijaa sekä Tampereen yliopiston omista opiskelijoista että yliopiston ulkopuolisista hakijoista. Sisäänottomäärä on maisteriohjelman KTM- ja HM-hakukohteiden yhteinen. Ohjelma alkaa syyskuussa 2016. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapah- tuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla hallintotieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintamenettely Tämän hakukohteen kautta valituksi tulevat opiskelijat suorittavat hal lintotieteiden maisterin tutkinnon. Valinta maisteriohjelmaan tapahtuu harkinnanvaraisesti aiempien opintojen ja opintomenestyksen perusteella ilman valintakoetta. Ohjelmaan hyväksymisen minimiedellytyksenä on soveltuva kandidaatin tutkinto. Jos tutkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli kandidaatin tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettuna yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Myös soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon kiitettävin (4–5) arvosanoin suorittanut voidaan valita maisteriohjelmaan edellyttäen, että tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisteritutkinnon pohjaksi haluttuun opintosuuntaan nähden. Ammattikorkeakoulututkinnon tulee JKK olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Hyväksyttäviltä voidaan edellyttää aiempaa tutkintoa täydentäviä opintoja. Maisteriohjelmaan valituilta edellytetään sitoutumista tavoitteelliseen ja intensiiviseen opiskeluun. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia hyväksytään maisteriohjelmaan vain erittäin painavista syistä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoulun johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon 79 osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma (KTM), valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma on Tampereen yliopiston tarjoama ainutlaatuinen kaksivuotinen maisterikoulutus, joka toteutetaan johtamiskorkeakoulun tutkinto-ohjelmien yhteistyöllä. Maisteriohjelman opetuksesta vastaavat julkisen talousjohtamisen, julkisoikeuden, yrityksen laskentatoimen sekä yritysjuridiikan ja vero-oikeuden opintosuunnat. Tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä. Koulutuksen järjestämisen taustalla ovat kotimaisen ja kansainvälisen kehityksen myötä lisääntyneet lakisääteiset tilintarkastustehtävät yhteiskunnan eri sektoreilla sekä alati kasvanut kysyntä osaavista tilintarkastuksen ja arvioinnin ammattilaisista. Koulutukselle erinomaisen pohjan tarjoaa johtamiskorkeakoulun vahva yksityisen ja julkisen sektorin laskentatoimen ja oikeustieteiden osaaminen. Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelma käsittää kaksi eri suuntausta, joiden perustana ovat nykyiset tilintarkastajan perustutkinto (HT) ja erikoistumistutkinnot (JHT ja KHT). JHT-suuntaus tähtää erityisesti julkisen sektorin tilintarkastuksen ja tuloksellisuuden arvioinnin asiantuntijatehtäviin ja kouluttaa hallintotieteiden maistereita (HM). KHT-suuntaus tähtää ensisijaisesti yrityssektorin tilintarkastustehtäviin ja kouluttaa kauppatieteiden maistereita (KTM). Molemmat suuntaukset antavat valmiuksia tilintarkastajan perustutkintoon. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelmaan valitaan korkeintaan 20 opiskelijaa sekä Tampereen yliopiston omista opiskelijoista että yliopiston ulkopuolisista hakijoista. Sisäänottomäärä on maisteriohjelman KTM- ja HM-hakukohteiden yhteinen. Ohjelma alkaa syyskuussa 2016. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla kauppatieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintamenettely Tämän hakukohteen kautta valituksi tulevat opiskelijat suorittavat kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Valinta maisteriohjelmaan tapahtuu harkinnanvaraisesti aiempien opintojen ja opintomenestyksen perusteella ilman valintakoetta. Ohjelmaan hy- väksymisen minimiedellytyksenä on soveltuva kandidaatin tutkinto. Jos tutkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli kandidaatin tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettuna yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Myös soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon kiitettävin (4–5) arvosanoin suorittanut voidaan valita maisteriohjelmaan edellyttäen, että tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisteritutkinnon pohjaksi haluttuun opintosuuntaan nähden. Ammattikorkeakoulututkinnon tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Hyväksyttäviltä voidaan edellyttää aiempaa tutkintoa täydentäviä opintoja. JKK 80 Maisteriohjelmaan valituilta edellytetään sitoutumista tavoitteelliseen ja intensiiviseen opiskeluun. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita ja toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia hyväksytään maisteriohjelmaan vain erittäin painavista syistä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoulun johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Turvallisuushallinnon maisteriohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Turvallisuushallinnon maisteriohjelma on 120 opintopisteen laajuinen kaksivuotinen koulutus. Turvallisuushallinnon maisteriohjelmassa suoritettava maisterin tutkinto tähtää poliisialan johto- ja asiantuntijatehtäviin. Turvallisuushallinnon maisteriohjelmasta valmistuva on ensi sijassa oman alueensa erikoistuntija. Tavoitteena on, että henkilö tutkinnon suoritettuaan kykenee itsenäisesti hankkimaan, soveltamaan ja arvioimaan poliisiin ja poliisihallintoon kohdistuvaa tieteellistä tietoa sekä analysoimaan ja ratkaisemaan oman hallinnonalansa toiminnan sisältöä ja sitä tukevia hallinnollisia ja organisatorisia kysymyksiä. Lisäksi hän kykenee toimimaan niin strategisena kuin organisaatio- ja henkilöstöjohtajanakin sekä analysoimaan ja ratkaisemaan poliisialan yhteiskunnallisia ongelmia ja kehittämään omaa toimialaansa. Maisteriohjelman tausta on Tampereen yliopiston ja poliisiammattikorkeakoulun välisessä pitkäaikaisessa yhteistyössä, jonka pohjalta Tampereen yliopistossa käynnistettiin jo syksyllä 1998 maassamme ensimmäinen poliisialalle tarkoitettu, maisterin tutkintoon johtava ohjelma. Siinä poliisiammattikorkeakoulussa poliisipäällystön virkatutkinnon suorittaneet ovat voineet jatkaa opintojaan johtamiskorkeakoulussa hallintotieteiden maisterin tutkintoon erityisellä turvallisuushallinnon linjalla. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Turvallisuushallinnon maisteriohjelmaan valitaan kevään 2016 haussa enintään 15 opiskelijaa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla hallintotieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Hakukelpoisuus Ohjelmaan valitaan opiskelijoita poliisiammattikorkeakoulussa uuden päällystötutkinnon tai vastaavat täydentävät opinnot suorittaneista. Mikäli kiintiöön jää tilaa, myös muut voivat soveltuvan kandidaatin tutkinnon tai vastaavien opintojen jälkeen pyrkiä tälle tutkintolinjalle. Aiemmista opinnoista riippuen valituksi tulevalta voidaan edellyttää tutkinnon minimilaajuuden ylittäviä täydentäviä opintoja. Valintamenettely Opiskelijavalinta tapahtuu harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta hakemusasiakirjojen perusteella. Hakemukseen tulee liittää olennaisten opinto- ja työtodistusten lisäksi henkilökohtainen perustelu- ja motivaatiokirje. Valintaan vaikuttavat hakijan opintomenestys poliisin päällystötutkinnossa, opintojen hallintotieteellinen painottuminen (esimerkiksi tutkielman aihepiiri) ja hakijan työkokemus esimiestehtävissä. Maisteriohjelmaan valituilta edellytetään sitoutumista tavoitteelliseen opiskeluun. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistami- JKK sesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 81 Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus antaa opiskelijalle laaja-alaisen ymmärryksen liiketoiminnasta ja siihen liittyvistä vastuullisuusnäkökohdista. Maisterikoulutus on monitieteinen kokonaisuus kauppatieteiden sisällä. Opinnoissa käsitellään yritysetiikkaa ja eettistä johtamista, yritysten taloudellista, sosiaalista ja ympäristövastuuta, sidosryhmäsuhteita ja -johtamista, riskienhallintaa ja vakuuttamista, yritysten juridista toimintaympäristöä, erilaisia yritysmuotoja ja liiketoimintamalleja sekä vastuullisuuden mittaamista ja raportointia. Vastuullisen liiketoiminnan maisterikoulutus perehdyttää opiskelijat vastuullisen liiketoiminnan olennaisiin käsitteisiin, malleihin ja toimintatapoihin. Valmistuttuaan opiskelija pystyy analysoimaan yritysten vastuullisuutta ja kehittämään vastuullisia liiketoimintamalleja ja johtamiskäytäntöjä. Opinnoissa käytetään moninaisia opiskelumenetelmiä ja painotetaan viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä yhteyttä yrityskäytäntöihin. Osa kursseista luennoidaan englanniksi, ja opetukseen osallistuu kansainvälisiä asiantuntijoita. Vastuullisuuden teemoja havainnollistetaan ajankohtaisilla käytännön esimerkeillä, ja kursseilla vierailevat yrityselämän edustajat tuovat käytännön näkökulmaa käsiteltäviin asioihin. Vastuullisen liiketoiminnan opiskelijat sijoittuvat yritysten ja muiden organisaatioiden kehittämis-, asiantuntija- ja johtotehtäviin. Vastuullisen liiketoiminnan osaamiselle on kysyntää erityisesti ympäristö-, yhteiskuntavastuu-, henkilöstö- ja viestintäyksiköissä, joissa kehitetään liiketoiminnan vastuullisuutta ja edistetään sidosryhmäyhteistyötä. Vastuullisen liiketoiminnan osaajia tarvitaan myös kehitettäessä uusia liiketoimintamalleja ja palveluinnovaatioita. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Kauppatieteiden tutkinto-ohjelman maisteri- ja erillishaun 2016 yhteinen sisäänottokiintiö on enintään 50 opiskelijaa, joka sisältää maisterihaussa suoraan maisterin tutkintoon valittavat opiskelijat sekä erillishaussa Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavat. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen. Hakukohteista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia ja näistä vain yksi voi olla kauppatieteiden maisterin tutkintoon johtava koulutus (sisältäen myös suomenkieliset maisteriohjelmat). Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon perusteella suorittamaan kauppatieteiden maisterin tutkintoa. Valinta tapahtuu ilman erillistä valintakoetta. Valintajonoja on kaksi. Minimivalintakriteereiden täyttyminen ei sinällään riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Myös opintosuuntien resursseilla on merkitystä valintapäätöksiä tehtäessä. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää enintään 30 opintopisteen laajuiset aiempaa tutkintoa täydentävät opinnot. Jos täydentävät opinnot näyttävät ylittävän 30 opintopistettä, kyse ei ole soveltuvan alan tutkinnosta. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita voidaan hyväksyä vain erittäin perustelluista syistä. Valintajono 1. Vastaavan/soveltuvan alan alemman korkeakoulututkinnon (yliopistotutkinnon) kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––hakijalla on soveltuva kandidaatin tutkinto (jos tutkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli kandidaatin tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä) ––hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä (erityisesti opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Edellytyksenä hyväksymiselle on, että hakija luopuu mahdollisesta aiemmasta Tampereen yliopiston opinto-oikeudestaan. JKK 82 Valintajono 2. Tradenomitutkinnon ammattikorkeakoulussa suorittaneet Hyväksymisen edellytyksenä ovat seuraavat minimivalintakriteerit: ––tradenomitutkinto, joka on soveltuva suhteessa haettavaan maisteriopintosuuntaan (tutkinnon on oltava suoritettuna ennen hakuajan päättymistä) ––hakija on osoittanut erinomaista opintomenestystä (4–5) (erityisesti opintosuoritusten arvosanat, tutkinnon suorittaminen kohtuullisessa ajassa ja että tutkintoa ei voida katsoa sisällöllisesti vanhentuneeksi) ––hakijalla on perustellut syyt Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava johtamiskorkeakoululle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kir- jaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Master’s Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Master’s Degree Programme in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) on kaksivuotinen yhteistutkintoon johtava maisteriohjelma. Maisteriohjelman toteutukseen osallistuvat Tampereen yliopiston lisäksi itävaltalainen Donau Universität Krems (koordinaattori), kiinalainen Beijing Normal University sekä saksalainen Hochschule Osnabrück. Ohjelma on saanut Euroopan komission myöntämän Erasmus Mundus Masters Courses (EMMCs) -statuksen vuosiksi 2012–2018. MARIHE-ohjelma kouluttaa korkeakoulujen ja innovaatiojärjestelmien kehittämisen ja johtamisen kansainvälisiä asiantuntijoita. Opiskelijalla on opintojensa aikana mahdollisuus perehtyä laaja-alaisesti korkeakoulutuksen eri osa-alueisiin, kuten hallintoon, politiikkaan, rahoitukseen, talouteen ja innovaatiotutkimukseen. MARIHE-ohjelma tarjoaa opiskelijalle ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskella vähintään kolmessa eri yliopistossa. Kaikki MARIHE-opiskelijat opiskelevat yhden lukukauden Itävallassa, yhden Suomessa sekä yhden Kiinassa. Toisen lukukauden loppupuolelle sijoittuva harjoittelujakso tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden kehittää työelämävalmiuksia. Viimeisenä lukukautena opiskelu tapahtuu valitun erikoistumissuunnan mukaisesti joko • korkeakoulu- ja innovaatiotutkimuksen johtamista painottavalla management track -linjalla, jolloin opiskelijat viettävät opintojensa viimeisen lukukauden ja laativat opinnäytetyönsä Saksassa (Hochschule Osnabrück) tai • korkeakoulu- ja innovaatiotutkimusta painottavalla research and analysis track -linjalla, jolloin opiskelijat viettävät opintojensa viimeisen lukukauden ja laativat pro gradu -tutkielmansa joko Itävallassa (Danube Universität Krems) tai Suomessa (Tampereen yliopisto). Maisteriohjelmasta valmistuneet voivat sijoittua erilaisiin korkeakouluhallinnon ja johtamisen asiantuntijatehtäviin erityisesti korkeakouluihin sekä kansainvälisiin ja kansallisiin asiantuntijaorganisaatioihin. Ohjelman opetuskieli on englanti. Lisätietoja ohjelmasta, hakemisesta ja valintaperusteet osoitteessa www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes www.marihe.eu. EDU 83 Kasvatustieteiden yksikkö Kasvatustieteiden yksikkö on noin 1400 opiskelijan ja 200 työntekijän tutkimus- ja oppimisyhteisö, jossa koulutetaan maailmaa monipuolisesti ymmärtäviä, aktiivisia kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia. Kasvatustieteiden opinnoissa tarkastellaan kasvatus-, koulutus- ja oppimisprosesseja yhteiskunnassa, organisaatioissa ja erilaisissa oppimisympäristöissä kansallisesti ja kansainvälisesti. Opiskelija voi syventyä esimerkiksi koulutuksen hallintaan ja koulutuspolitiikkaan, erilaisissa oppimisympäristöissä tapahtuvaan kasvatukseen ja opetukseen tai aikuis- ja ammattikasvatukseen. Opinnoissa painottuvat monimuotoinen ja erilaisissa toimintaympäristöissä tapahtuva elinikäinen oppiminen ja kasvatus sekä niiden yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset perusteet. Kasvatustieteiden yksiköstä valmistuva opiskelija tutkii kasvatuksen ja yhteiskunnan ilmiöitä kriittisesti, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja omalla toiminnallaan rakentaa eettisesti kestävää kasvatuksen ja koulutuksen tulevaisuutta. Hän ymmärtää kasvatuksellisen vuorovaikutuksen merkityksen ja tukee kasvatettavan ja ohjattavan yksilöllistä kasvua ja kehitystä. Hän kehittää organisaatioita moniammatillisesti yhteistyössä muiden kanssa. Kasvatustieteiden yksikön osana toimii Tampereen yliopiston normaalikoulu. (www.uta.fi/normaalikoulu/). Siellä järjestetään opettajankoulutuksen opetusharjoittelua ja tehdään opetukseen ja oppimiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Kasvatustieteen kandidaatin (KK) ja maisterin (KM) tutkinto • Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma • Luokanopettaja, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma • Varhaiskasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Kasvatustieteiden yksikön maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 93. VALTAKUNNALLINEN KASVATUSALOJEN VALINTAYHTEISTYÖVERKOSTO (VAKAVA) VAKAVA on valtakunnallinen kasvatusalan valintayhteistyöverkosto, joka laatii ja toteuttaa VAKAVA-kokeen. Kokeella voi hakea kaikkiin verkostossa mukana oleviin koulutuksiin. VAKAVA-kokeen perusteella arvioidaan kasvatustieteellisessä koulutuksessa tarvittavia akateemisia opiskelutaitoja. Valtakunnallisen kasvatusalan valintayhteistyöverkoston (VAKAVA) keskeisimmät tavoitteet ovat: keventää ja yksinkertaistaa valintaprosessia sekä valtakunnallisesti että yliopistokohtaisesti, nopeuttaa opiskelijoiden siirtymistä lukiosta yliopistoon ja kehittää kasvatusalan opiskelijavalintoja. Hakuaika koulutuksiin alkaa 16.3.2016 ja päättyy 6.4.2016 klo 15.00. Koulutuksiin haetaan yhdellä sähköisellä haku lomakkeella osoitteessa opintopolku.fi. Korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea yhteensä 6 eri koulutukseen. Sekä luokanopettajan että lastentarhanopettajan (varhaiskasvatus) koulutusten yhteisvalinnoissa hakija voi asettaa 3 hakukohdetta ensisijaisuusjärjestykseen. Muiden VAKAVAan osallistuvien koulutusten osalta ei ole valtakunnallisesti rajattu, kuinka moneen hakukohteeseen voi hakea, mutta yliopistojen sisällä rajoituksia voi olla. Huomaa, että haettaessa kolmeen luokanopettajan ja kolmeen lastentarhanopettajan koulutukseen, ei ole mahdollista hakea muihin korkeakoulujen yhteishaun hakukohteisiin, koska mahdolliset kuusi hakukohdetta täyttyvät näistä. Luokanopettajan ja lastentarhanopettajan koulutusten yhteisvalinnoissa hakulomakkeen liitteet postitetaan siihen yliopistoon, johon hakija hakee ensisijaisesti. Muiden koulutusten osalta liitteet postitetaan siihen yliopistoon, jonka hakukohde on kyseessä. Hakija voi valita, missä seuraavista yksiköistä osallistuu VAKAVA-kokeeseen: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Rauma, Rovaniemi, Savonlinna, Tampere, Turku. Hakijan tulee sitovasti ilmoittaa valitsemansa koepaikkakunta hakulomakkeessa. 84 EDU Kirjallinen VAKAVA-koe toteutetaan kaikissa verkostoon osallistuvissa yliopistoissa samanaikaisesti tiistaina 3.5.2016 klo 13.00–15.00. Aineisto, josta VAKAVA-kokeen kysymykset laaditaan, on nähtävillä VAKAVAn verkkosivuilla osoitteessa www.helsinki.fi/vakava 31.3.2016 lähtien. Kokeesta saatava pistemäärä otetaan huomioon kaikissa niissä VAKAVAan osallistuvissa koulutuksissa, joihin hakija on hakenut. Valintojen mahdollisessa toisessa vaiheessa (soveltuvuuskokeessa) on yliopistokohtaisia eroja, jotka ovat luettavissa tiedekuntien/yksiköiden hakuoppaista ja verkkosivuilta. Hakijat kutsutaan soveltuvuuskokeisiin VAKAVA-kokeen pistemäärän ja hakutoiveen perusteella. VAKAVA-kokeen tulokset julkistetaan keskiviikkona 18.5.2016. Soveltuvuuskokeet järjestetään eri yliopistoissa toisista yliopistoista riippumatta, joten hakija voi saada kutsun useamman koulutuksen soveltuvuuskokeeseen. Hakijan soveltuvuuskokeet saattavat olla samanaikaisesti eri yliopistoissa, koska valinnan toinen vaihe järjestetään yliopistoissa samojen viikkojen aikana. Luokanopettajan ja lastentarhanopettajan (varhaiskasvatus) koulutuksiin hakevat voivat kuitenkin saada kutsun valinnan toiseen vaiheeseen vain yhteen luokanopettajakoulutusyksikköön ja vain yhteen lastentarhanopettajakoulutusyksikköön. Tarkempia ohjeita saa osoitteesta opintopolku.fi ja yliopistojen hakuoppaista. VAKAVAssa vuonna 2016 mukana olevat yliopistot ja koulutukset Helsingin yliopisto Erityispedagogiikan koulutus Erityispedagogiikan koulutus, avoimen yliopiston opintojen perusteella hakevien valinta (erillisvalinta) Erityispedagogiikan koulutus, suoritettujen yliopisto-opintojen perusteella hakevien valinta (erillisvalinta) Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Kotitalousopettajan koulutus Käsityönopettajan koulutus Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus Itä-Suomen yliopisto, Joensuu Erityisopettajien koulutus Luokanopettajan koulutus Opinto-ohjaajan koulutus Itä-Suomen yliopisto, Savonlinna Kotitalousopettajan koulutus Käsityönopettajan koulutus Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus Jyväskylän yliopisto Erityispedagogiikan koulutus Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen koulutus Luokanopettajan koulutus Varhaiskasvatuksen koulutus Lapin yliopisto Kasvatusalan koulutus (kasvatustiede, aikuiskasvatustiede ja mediakasvatus) Luokanopettajan koulutus Oulun yliopisto, Oulu Erityispedagogiikan koulutus Luokanopettajan koulutus Luokanopettajan maisteriohjelma Varhaiskasvatuksen koulutus Varhaiskasvatuksen maisteriohjelma Tampereen yliopisto, Tampere Luokanopettajan koulutus Varhaiskasvatuksen koulutus Turun yliopisto, Turku Kasvatustieteiden koulutus (kasvatustiede, aikuiskasvatustiede ja erityispedagogiikka) Luokanopettajan koulutus Turun yliopisto, Rauma Käsityön aineenopettajan koulutus Lastentarhanopettajan koulutus Luokanopettajan koulutus EDU 85 Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä opiskelijat kouluttautuvat ymmärtämään maailmaa monipuolisesti ja toimimaan laaja-alaisina, aktiivisina kasvatus- ja opetusalan ammattilaisina. Yksikköön voi hakeutua opiskelemaan kolmen hakukohteen kautta: • elinikäinen oppiminen ja kasvatus • luokanopettaja • varhaiskasvatus. Opiskelijat saavat oikeuden kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin. Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma koostuu yhteisestä kandidaattiohjelmasta ja kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriopinnoista. Tutkinto-ohjelman rakenne Laaja-alaisen kandidaatin tutkinnon jälkeen maisteriopinnoissa on mahdollista syventyä johonkin seuraavista opinto suunnista: • koulutuksen hallinnan ja koulutuspolitiikan opintosuunta • kasvatuksen, opetuksen ja oppimisympäristöjen opintosuunta • aikuis- ja ammattikasvatuksen opintosuunta. Opiskelija valitsee opintosuunnan tulevaisuuden suunnitelmiensa, uranäkymiensä ja kiinnostuksensa perusteella. Koulutuksen hallinnan ja koulutuspolitiikan opintosuunta tarjoaa välineitä toimia kasvatuksen ja koulutuksen kansainvälisessä toimintaympäristössä. Se valmistaa opiskelijaa monipuolisiin opetus-, koulutus-, tutkimus- ja asiantuntijatehtäviin. Kasvatuksen, opetuksen ja oppimisympäristöjen opintosuunnassa käsitellään erilaisissa oppimisympäristöissä tapahtuvaa kasvatusta, kasvua, opetusta ja oppimista. Lisäksi perehdytään laatu- ja arviointikysymyksiin. Aikuis- ja ammattikasvatuksen opintosuunnassa opiskelija perehtyy aikuis- ja ammattikasvatuskäytäntöjen, -politiikan ja -tutkimuksen kehitykseen ja nykytilaan. Opinnot valmentavat opiskelijaa oma-aloitteisiin, tutkiviin ja yhteisöllisiin toimintatapoihin ja harjaannuttavat asiantuntijatyöhön erilaisissa toimintaympäristöissä. Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmasta valmistuneet suuntautuvat tutkimuksen, koulutushallinnon, koulutussuunnittelun tai aikuiskoulutuksen tehtäviin. Luokanopettajan hakukohteesta valmistuneet saavat kelpoisuuden luokanopettajaksi ja valinnaisista opinnoista riippuen lisäksi perusasteen aineenopettajaksi. Varhaiskasvatuksen hakukohteesta valmistuneet sijoittuvat lastentarhanopettajiksi, esiopettajiksi, päiväkotien johtajiksi tai varhaiskasvatuksen kehittämistehtäviin. Kasvatustieteellisen alan työllisyysnäkymät ovat hyvät. Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen hakukohteeseen hyväksytty opiskelija saa opinto-oikeuden kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan. Opiskelija suorittaa ensin kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (KK) laaja-alaisessa kasvatustieteiden kandidaattiohjelmassa (3 vuotta/180 op). Sen jälkeen opiskelija siirtyy kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutukseen ja suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM; 2 vuotta/120 op) valitsemassaan opintosuunnassa. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto Valintakoe 3 + 2 lukuvuotta Maanantai 30.5.2016 klo 12.00–16.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Sisäänotto Korkeakoulujen yhteishaussa valitaan 30 opiskelijaa elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen hakukohteen kautta kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan. Aloituspaikoista 21 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoevaatimukset Kirjallinen koe perustuu aineistoon, joka julkaistaan 1.3.2016 kasvatustie- EDU 86 teiden yksikön Opiskelijaksi-sivuilla osoitteessa www.uta.fi/edu/opiskelijaksi/yhteishaku/elo/aineisto.html. Kokeessa arvioidaan hakijan kykyä eritellä ja tulkita kasvatuksellisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ilmiöitä luettuun koeaineistoon perustuen. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan seuraavista valintajonoista: 1.Ylioppilastutkinnon ja valinta kokeen perusteella (10) 2.Valintakokeen perusteella (20) Valintamenettely Valintajonossa 1 valinta tapahtuu ylioppilastodistuksesta ja valintakokeesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Mikäli valintajonossa 1 hyväksyttävien pisteraja sijoittuu siten, että vain osa saman pistemäärän saavuttaneista hyväksyttäisiin, valinnan ratkaisee valintakokeen pistemäärä. Jos sekin on sama, kaikki saman pistemäärän saavuttaneet hyväksytään. Valintajonossa 2 valinta tapahtuu pelkästään valintakokeesta saadun pistemäärän perusteella. Mikäli valintajonossa 2 hyväksyttävien pisteraja sijoittuu siten, että vain osa saman pistemäärän saavuttaneista hyväksyttäisiin, kaikki saman pistemäärän saavuttaneet hyväksytään. Ensin valitaan opiskelijat valintajonosta 1 ja sen jälkeen valintajonosta 2. Lopullinen valinta tapahtuu kummassakin valintajonossa pisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Pisteitys Valintakokeen maksimipistemäärä on 45. Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon neljä ainetta: ––äidinkieli ––matematiikka/reaalikoe/reaaliaineen koe (paras) ––toinen kotimainen tai vieras kieli (paras) ––muu aine (paras) Valintajonossa 1 edellä mainittujen aineiden arvosanoista voi saada enintään 42 pistettä seuraavasti: laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur TASO A laaja/pitkä 10,5 9 7,5 6 4,5 3 TASO B lyhyt/keskipitkä 7 6 5 4 3 2 Äidinkielen koe, reaalikoe ja reaaliaineen kokeet pisteitetään laajan oppimäärän mukaisesti. Äidinkielen kokeen tilalla suoritettu koe (suomi/ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. EB-, IB- sekä Reifeprüfung-tutkintojen pisteitys, ks. Hakijaryhmät (s. 12). IB-, EBtai Reifeprüfung-tutkintoa keväällä 2016 suorittavat voivat tulla valituiksi valintajonossa 2 (valintakokeen perusteella tehtävä valinta). Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli valituksi tullut peruu opiskelupaikkansa, täytetään vapautunut paikka valintamenettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huomioiden, mikäli vuosittainen sisäänottomäärä ei ole ylittynyt. Luokanopettaja, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Luokanopettajan hakukohteeseen hyväksytty opiskelija saa oikeuden kasvatustieteen kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin opintoihin, jotka kelpoistavat toimimaan perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 opettajan tehtävissä. Lisäksi opiskelijan on mahdollista hankkia kelpoisuus tiettyjen oppiaineiden opetukseen vuosiluokilla 1–9. Luokanopettajan hakukohteeseen hyväksytty opiskelija suorittaa ensin kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (KK) laaja-alaisessa kasvatustieteiden kandidaatti ohjelmassa (3 vuotta/180 op). Sen jälkeen opiskelija siirtyy kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteri opintoihin ja suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM; 2 vuotta/120 op) valitsemassaan opinto suunnassa. EDU Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikkö haluaa vastata monikulttuurisen yhteiskunnan haasteisiin ja avata valintaväylän hakijoille, jotka ovat saaneet koulusivistyksensä tai osan siitä muualla kuin Suomessa. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Korkeakoulujen yhteishaussa valitaan luokanopettajan hakukohteen kautta kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan 70 opiskelijaa, joista enintään 8 koulusivistyksensä kokonaan tai osittain (vähintään kaksi vuotta) muualla kuin Suomessa muulla kuin suomen, ruotsin tai saamen kielellä saaneita. Aloituspaikoista 56 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ ensikertalaiset.html. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Hakija voi hakea kolmen opettajankoulutusyksikön luokanopettajakoulutukseen. Hakijan tulee ilmoittaa hakulomakkeella, mihin järjestykseen hän nämä kolme koulutusyksikköä asettaa. Valintakoe Tampereen yliopiston luokanopettajan hakukohde osallistuu kevään 2016 yhteishaussa valtakunnalliseen kasvatusalojen valintayhteistyöverkostoon (VAKAVA), jossa yhteinen aineistoon perustuva kirjallinen koe järjestetään samanaikaisesti kaikissa verkostoon osallistuvissa yksiköissä. Kirjallinen VAKAVA-koe Tiistai 3.5.2016 klo 13.00–15.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta Tampe- reen yliopistossa julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Hakija voi valita, missä seuraavista yksiköistä osallistuu VAKAVA-kokeeseen: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Rauma, Rovaniemi, Savonlinna, Tampere, Turku. Hakijan tulee sitovasti ilmoittaa valitsemansa koepaikkakunta hakulomakkeella. Valinnan toisen vaiheen muodostaa soveltuvuuskoe, jonka jokainen koulutusyksikkö järjestää itsenäisesti. Hakijan on mahdollista saada kutsu vain yhden opettajankoulutusyksikön luokanopettajan koulutuksen toisen vaiheen kokeeseen. Kirjallisen kokeen tulokset julkistetaan ja soveltuvuuskoekutsut postitetaan viimeistään keskiviikkona ke 18.5.2016. Kutsuttavien luettelo julkaistaan myös Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön ilmoitustauluilla (Åkerlundinkatu 5, Tampere). Soveltuvuuskokeeseen kutsumatta jääneellä on mahdollisuus saada koulutusyksiköltä selvitys siitä, mihin kielteinen tulos on hänen kohdallaan perustunut. Valintaan tyytymätön hakija voi pyytää siihen oikaisua. Soveltuvuuskoe Tiistai 7.6.2016 – torstai 9.6.2016 Tampere Tarkempi paikka ilmoitetaan soveltuvuuskokeeseen valittujen kutsukirjeessä sekä osoitteessa www.uta. fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako. html toukokuun lopussa. Soveltuvuuskoe käsittää ––toiminnallisen ryhmätehtävän (valintajonot 1 ja 2) ––yksilöhaastattelun (valintajonot 1 ja 2) ––visuaalisen tehtävän (vain valintajono 2) Hakijalle soveltuvuuskoe on yksipäiväinen. Erityisjärjestelyjä VAKAVA-kokeessa tarvitsevan hakijan tulee jättää kirjallinen hakemus erityisjärjestelyistä valintakokeessa yliopiston saavu tettavuusyhteyshenkilölle hakuajan päättymiseen eli 6.4.2016 klo 15.00 mennessä. Kasvatustieteiden alan VAKAVA-koetta koskevissa erityisjärjestelyissä noudatetaan yhtei- 87 siä valtakunnallisia ohjeita. Lisätietoja VAKAVA-sivuilla osoitteessa www.helsinki.fi/vakava/erityisjarjestelyt.htm. Erityisjärjestelyhakemuksen toimittamiseen liittyvät ohjeet löytyvät osoitteesta www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/erityisjarjestelyt.html. Valintakoevaatimukset Kirjallinen koe perustuu aineistoon, joka on nähtävissä to 31.3.2016 lähtien VAKAVAn verkkosivuilla osoitteessa www.helsinki.fi/vakava. Hakukelpoisuus Hakijalla tulee olla yliopistolaissa säädetty hakukelpoisuus (Hakukelpoisuus, s. 12) ja riittävä suomen kielen taito (Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14) Valintajonossa 1 voidaan ottaa huomioon hakija, joka on saanut koulu sivistyksensä kokonaan tai osittain (vähintään 2 vuotta) muualla kuin Suomessa muulla kuin suomen, ruotsin tai saamen kielellä. Muut hakijat huomioidaan valintajonossa 2. Valintamenettely Valintamenettely on kaksivaiheinen. Ensimmäisen vaiheen valinta Ensimmäisenä vaiheena on aineistoon perustuva kirjallinen koe (VAKAVA-koe), johon hakijat osallistuvat ilman erillistä kutsua. Koe järjestetään samanaikaisesti kaikissa valtakunnalliseen kasvatusalan valintayhteistyöverkostoon osallistuvissa yliopistoissa. Hakija voi samalla kirjallisella VAKAVA-kokeella osallistua usean eri VAKAVA-yhteistyössä mukana olevan koulutuksen valintaan. Toisen vaiheen valinnan muodostaa soveltuvuuskoe, jonka jokainen koulutusyksikkö järjestää itsenäisesti. Tampereen yliopiston luokanopettajan hakukohteen soveltuvuuskokeisiin kutsutaan enintään 16 valintajonon 1 hakijaa ja valintajonossa 2 enintään kolminkertainen määrä valittavien määrään nähden eli enintään 186 hakijaa hakutoiveen ja VAKAVA-kokeesta saadun pistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Ensikertalaisille hakijoille varataan soveltuvuuskokeisiin kutsuttavien määrästä 162 paikkaa. Voidakseen tulla kutsutuksi Tampereen yliopiston soveltuvuuskokeisiin hakijan tu- EDU 88 lee saavuttaa vähintään 30 % kokeen teoreettisesta maksimipistemäärästä. Tasapisteiden sattuessa kutsutaan kaikki saman pistemäärän saaneet. Lopullinen valinta Lopullinen valinta tapahtuu Tampereen yliopistossa seuraavasti: Valintajonossa 1 opiskelijat valitaan VAKAVA-kokeen ja soveltuvuuskokeen (ryhmätehtävä ja haastattelu) yhteispistemäärän perusteella. Mikäli tässä valintajonossa jää vapaita paikkoja, ne täytetään valintajonossa 2. Valintajonossa 2 lopullinen valinta tapahtuu VAKAVA-kokeesta, soveltuvuuskokeesta, ylioppilastutkinnosta sekä taito- ja taideaineen lukiodiplomista saatavien pisteiden yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Tasapisteiden sattuessa otetaan huomioon 1) soveltuvuuskokeen ryhmätehtävän ja haastattelun yhteispistemäärä, 2) VAKAVA-kokeen pistemäärä. Mikäli yhteispistemäärä tämänkin jälkeen on sama, otetaan kaikki samat pisteet saaneet. Ensin täytetään valintajono 1 ja sen jälkeen loput paikat valintajonossa 2. Valintajonossa 1 voidaan ottaa huomioon hakija, joka on saanut koulusivistyksensä kokonaan tai osittain (vähintään 2 vuotta) muualla kuin Suomessa muulla kuin suomen, ruotsin tai saamen kielellä. Muut hakijat huomioidaan valintajonossa 2. Ryhmämuotoisen opetuksen vuoksi kaikkien, jotka hyväksytään opiskelijoiksi kevään yhteishaussa, on aloitettava opinnot syksyllä 2016, ellei opiskelija saa lakisääteisistä syistä poissaolo-oikeutta. Muussa tapauksessa yksikkö ei voi taata opiskelijalle paikkaa ryhmämuotoisissa opinnoissa tulevina lukuvuosina. Pisteitys Valintajonossa 1 hakija voi saada enintään 70 pistettä seuraavasti: ––Kirjallinen VAKAVA-koe, enintään 20 pistettä ––Soveltuvuuskokeen ryhmätehtävä ja haastattelu, enintään 50 pistettä Huom! Jos valintajonon 1 hakija haluaa tulla huomioon otetuksi myös valintajonossa 2, hänen tulee osallistua soveltuvuuskokeessa myös visuaaliseen tehtävään. Valintajonossa 2 hakija voi saada yhteensä enintään 100 pistettä seuraavasti: ––Kirjallinen VAKAVA-koe, enintään 20 pistettä ––Soveltuvuuskokeen ryhmätehtävä ja haastattelu, enintään 50 pistettä ––Soveltuvuuskokeen visuaalinen tehtävä, enintään 10 pistettä ––Ylioppilastutkinto ja lukiodiplomi, enintään 20 pistettä Kirjallisesta VAKAVA-kokeesta saatava raakapistemäärä tasoitetaan valintakoepisteiksi välille 0–20 (yhden desimaalin tarkkuudella) siten, että suurin Tampereen yliopiston hakijoiden VAKAVA-kokeessa saavuttama raakapistemäärä tuottaa 20 pistettä ja pienin 0 pistettä. Soveltuvuuskokeen ryhmätehtävän ja haastattelun arvioi kaksi 2-jäsenistä arviointilautakuntaa antamalla kumpikin pisteitä 1–10, eli kokonaispistemäärä on enintään 20 pistettä. Jokaisen saama pistemäärä kerrotaan 2,5:llä, joten maksimipistemäärä on 50. Voidakseen tulla valituksi hakijan tulee saada ryhmätehtävästä ja haastattelusta yhteensä vähintään 30 pistettä. Soveltuvuuskokeen visuaalisen tehtävän arvioi 3-jäseninen arviointilautakunta, jonka jäsenistä kukin antaa pisteitä 1-10. Lopulliseksi pistemääräksi muodostuu annettujen pisteiden keskiarvo. Lukiodiplomi (Opetushallituksen suoritusohjeiden mukainen) Taito- ja taideaineen lukiodiplomista voi saada 1 pisteen; enintään kuitenkin 2 pistettä kahdesta eri lukiodiplomista. Todistus (alkuperäinen ja jäljennös) on esitettävä soveltuvuuskokeessa, mikäli hakija saa siihen kutsun. Todistuksessa on oltava maininta siitä, että kyse on OPH:n ohjeiden mukaisesta lukiodiplomista. Mistään vastaavista suorituksista ei saa pisteitä. Ylioppilastutkintotodistuksesta annetaan pisteitä äidinkielen ja matematiikan arvosanoista seuraavasti: Äidinkieli Arvosana L E M C B A Pisteet 9 8 6 4 2 0 Pitkä matematiikka Arvosana L E M C B A Pisteet 9 8 7 5 3 2 Lyhyt matematiikka Arvosana L E M C B A Pisteet 5 4 3 2 0 0 Äidinkielen kokeen tilalla suoritettu koe (suomi/ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. EB-, IB- ja Reifeprüfung-tutkintojen pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely VAKAVA-kokeen tulokset julkistetaan ja soveltuvuuskoekutsut postitetaan viimeistään 18.5.2016. Kutsuttavien luettelo on nähtävissä myös Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön ilmoitustauluilla (Åkerlundin katu 5). Soveltuvuuskokeeseen kutsumatta jääneellä on mahdollisuus saada koulutusyksiköltä selvitys siitä, mihin kielteinen päätös on hänen kohdallaan perustunut. Valintaan tyytymätön hakija voi pyytää siihen oikaisua. Mahdollinen oikaisupyyntö on toimitettava viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisen kokeen tulosten julkistamisesta siihen yliopistoon, johon hakija on ensisijaisesti hakenut. Lopulliset opiskelijavalinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän EDU kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankoh- dan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 89 Varasijamenettely Mikäli valituksi tullut peruu opiskelu paikkansa, täytetään vapautunut paikka valintamenettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huo mioiden, edellyttäen että vuosittainen sisäänottomäärä ei ole ylittynyt. Varhaiskasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Varhaiskasvatuksen hakukohteeseen hyväksytty opiskelija saa opinto-oikeuden kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan, jossa kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon jälkeen saa kelpoisuuden lastentarhanopettajan tehtäviin. Opiskelija suorittaa ensin kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon (KK) laaja-alaisessa kasvatustieteiden kandidaattiohjelmassa (3 vuotta/180 op). Sen jälkeen opiskelija siirtyy kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutukseen ja suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM; 2 vuotta/120 op) valitsemassaan opintosuunnassa. Varhaiskasvatuksen hakukohteen kautta valitut opiskelijat voivat sisällyttää tutkinto-ohjelmaansa laaja-alaisen kelpoisuuden tuottavat opettajan pedagogiset opinnot. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Korkeakoulujen yhteishaussa valitaan 60 opiskelijaa varhaiskasvatuksen hakukohteen kautta kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan. Aloituspaikoista 48 varataan ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopol- ku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Hakija voi hakea kolmen opettajankoulutusyksikön varhaiskasvatuksen (lastentarhanopettajan) koulutukseen. Hakijan tulee ilmoittaa hakulomakkeella, mihin järjestykseen hän nämä kolme koulutusyksikköä asettaa. Valintakoe Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen koulutus osallistuu kevään 2016 korkeakoulujen yhteishaussa valtakunnalliseen kasvatusalojen valintayhteistyöverkostoon (VAKAVA), jossa yhteinen aineistoon perustuva kirjallinen koe (VAKAVA-koe) järjestetään samanaikaisesti kaikissa verkostoon osallistuvissa yksiköissä. Kirjallinen koe Tiistai 3.5.2016 klo 13.00–15.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta Tampereen yliopistossa julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Hakija voi valita, missä seuraavista yksiköistä osallistuu VAKAVA-kokeeseen: Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Rauma, Rovaniemi, Savonlinna, Tampere ja Turku. Hakijan tulee sitovasti ilmoittaa valitsemansa koepaikkakunta hakulomakkeella. Kirjallisen kokeen tulokset julkistetaan ja soveltuvuuskoekutsut postitetaan viimeistään 18.5.2016. Kutsuttavien luettelo julkaistaan myös Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön ilmoitustauluilla (Åkerlundinkatu 5 ja Kalevantie 4, Tampere). Soveltuvuuskokeeseen kutsumatta jääneellä on mahdollisuus saada koulutusyksiköltä selvitys siitä, mihin kielteinen tulos on hänen kohdallaan perustunut. Valintaan tyytymätön hakija voi pyytää siihen oikaisua. Mahdollinen oikaisupyyntö on toimitettava kirjallisena viimeistään 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta siihen yliopistoon, johon hakija on ensisijaisesti hakenut. Soveltuvuuskoe Keskiviikko 1.6. – torstai 2.6.2016 Tampere Tarkempi paikka ilmoitetaan soveltu vuuskokeeseen valittujen kutsukirjeessä sekä osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/valintakokeet/salijako. html toukokuun lopussa. Soveltuvuuskoe sisältää pienryhmä tilanteen/-tilanteita, joissa voidaan jakaa oheismateriaalia. Hakijalle soveltuvuuskoe on yksipäiväinen. Erityisjärjestelyjä VAKAVA-kokeessa tarvitsevan hakijan tulee jättää kirjallinen hakemus erityisjärjestelyistä valintakokeessa yliopiston saavutettavuusyhteyshenkilölle hakuajan päättymiseen eli 6.4.2016 klo 15 mennessä. Kasvatustieteiden alan VAKAVA-koetta koskevissa erityisjärjestelyissä noudatetaan yhteisiä valtakunnallisia ohjeita. Lisätietoja VAKAVA-sivuila osoitteessa www.helsinki.fi/vakava/erityisjarjestelyt.htm. Erityisjärjestelyhakemuksen toimittamiseen liittyvät ohjeet löytyvät osoitteesta www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/erityisjarjestelyt.html. Valintakoevaatimukset Kirjallinen koe perustuu aineistoon, joka on nähtävissä to 31.3.2016 läh- EDU 90 tien VAKAVAn verkkosivuilla osoitteessa www.helsinki.fi/vakava. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Valintamenettely on kaksivaiheinen. Ensimmäisen vaiheen valinta Ensimmäisenä vaiheena on aineistoon perustuva kirjallinen koe (VAKAVA-koe), johon hakijat osallistuvat ilman erillistä kutsua. Koe järjestetään samanaikaisesti kaikissa valtakunnalliseen kasvatusalan valintayhteistyöhön osallistuvissa yliopistoissa. Hakija voi samalla kirjallisella VAKAVA-kokeella osallistua usean eri VAKAVA-yhteistyössä mukana olevan koulutuksen valintaan. Toisen vaiheen valinta Toisen vaiheen valinnan muodostaa soveltuvuuskoe, jonka jokainen koulutusyksikkö järjestää itsenäisesti. Hakija kutsutaan soveltuvuuskokeeseen hakutoiveen ja VAKAVA-kokeen pistemäärän perusteella. Hakijan on mahdollista saada kutsu vain yhden opettajankoulutusyksikön varhaiskasvatuksen (lastentarhanopettajan) koulutuksen toisen vaiheen kokeeseen. Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen (lastentarhanopettajan) koulutuksen soveltuvuuskokeisiin kutsutaan valittavien määrään nähden enintään kolminkertainen määrä hakijoita eli 180 hakutoiveen ja VAKAVA-kokeesta saadun pistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Ensikertalaisille hakijoille varataan soveltuvuuskokeisiin kutsuttavien määrästä 144 paikkaa. Voidakseen tulla kutsutuksi Tampereen yliopiston soveltuvuuskokeisiin hakijan tulee saavuttaa vähintään 30% kokeen teoreettisesta maksimipistemäärästä. Tasapisteiden sattuessa kutsutaan kaikki saman pistemäärän saaneet. Lopullinen valinta Opiskelijat valitaan kirjallisen VAKAVA-kokeen, soveltuvuuskokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen tuottaman yhteispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Jos hyväksyttyjen raja sijoittuu siten, että yhteispistemäärä on usealla henkilöllä sama, sijoituksen ratkaisee 1) soveltuvuuskokeen pistemäärä ja 2) VAKAVA-kokeen pistemäärä. Mikäli yhteispistemäärä tämänkin jälkeen on sama, valitaan kaikki samat pisteet saaneet. Ryhmämuotoisen opetuksen vuoksi kaikkien, jotka hyväksytään opiskelijoiksi kevään päävalinnassa, on aloitettava opinnot syksyllä 2016, ellei opiskelija saa lakisääteisistä syistä poissaolo-oikeutta. Muussa tapauksessa yksikkö ei voi taata opiskelijalle paikkaa ryhmämuotoisissa opinnoissa tulevina lukuvuosina. Pisteitys Hakija voi saada yhteensä 60 pistettä. Lopullinen valinta tapahtuu valtakunnallisesta kirjallisesta kokeesta (VAKAVA-koe), soveltuvuuskokeesta ja ylioppilastutkintotodistuksesta saatavien pisteiden yhteismäärän perusteella seuraavasti: ––Kirjallinen VAKAVA-koe, enintään 20 pistettä ––Soveltuvuuskoe, enintään 20 pistettä ––Ylioppilastutkinto, enintään 20 pistettä VAKAVA-kokeesta saatava raakapiste määrä tasoitetaan valintakoepisteiksi välille 0–20 (yhden desimaalin tarkkuudella) siten, että suurin Tampereen yliopiston hakijoiden VAKAVA-kokeessa saavuttama raakapistemäärä tuottaa 20 ja pienin 0 pistettä. Ylioppilastutkintotodistuksesta annetaan pisteitä äidinkielen ja matematiikan arvosanoista seuraavasti: Äidinkieli Arvosana L E M C B A Pisteet 10 9 7 5 3 1 Pitkä matematiikka Arvosana L E M C B A Pisteet 10 9 8 6 4 3 Lyhyt matematiikka Arvosana L E M C B A Pisteet 6 5 4 3 0 0 Äidinkielen kokeen tilalla suoritettu koe (suomi/ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. EB-, IB- ja Reifeprüfung-tutkintojen pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely VAKAVA-kokeen tulokset julkistetaan ja soveltuvuuskoekutsut postitetaan viimeistään 18.5.2016. Kutsuttavien luettelo on nähtävissä myös Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön ilmoitustauluilla (Åkerlundinkatu 5). Soveltuvuuskokeeseen kutsumatta jääneellä on mahdollisuus saada koulutusyksiköltä selvitys siitä, mihin kielteinen päätös on hänen kohdallaan perustunut. Valintaan tyytymätön hakija voi pyytää siihen oikaisua. Mahdollinen oikaisupyyntö on toimitettava viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisen kokeen tulosten julkistamisesta siihen yliopistoon, johon hakija on ensisijaisesti hakenut. Lopulliset valinnan tulokset julkistetaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. VAKAVA-kokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset EDU julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muut- taa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely 91 paikka valintamenettelyn mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huo mioiden, edellyttäen että vuosittainen sisäänottomäärä ei ole ylittynyt. Mikäli valituksi tullut peruu opiskelu paikkansa, täytetään vapautunut ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Kasvatustieteen kandidaatin (KK) ja maisterin (KM) tutkinto • Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma • Luokanopettaja, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sisäänotto Kasvatustieteiden yksikköön voidaan Tampereen yliopiston erillishaussa valita noin 80 opiskelijaa. Mikäli kaikkiin erillishaun hakukohteisiin ei saada aloituspaikkojen mukaisia määriä hakukelpoisuuden täyttäviä opiskelijoita, paikat voidaan harkinnan mukaan täyttää muissa erillishaun hakukohteissa. Osa paikoista on myös mahdollista siirtää korkeakoulujen yhteishaun aloituspaikkoihin. Hakumenettely Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Haku päättyy klo 15.00. Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Tätä hakumenettelyä noudattavat avointen yliopisto-opintojen perusteella hakevat, Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat sekä muista yliopistoista siirtyvät opiskelijat. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/ erillisvalinta.html. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Yksikön erillishaussa tutkinto-ohjelmiin voivat hakea avoimia korkea kouluopintoja suorittaneet sekä muista korkeakouluista siirtyvät tai Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat. Ks. tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa siirto-opiskelijana erillishaussa kasvatustieteiden yksikön tutkinto-ohjelmiin. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin tutkinto-ohjelman kohdalta. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimet yliopisto-opinnot Tieteenalayksikkö järjestää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Yksikön opetustarjonta vaihtelee jonkin verran eri lukuvuosina. Avoimena yliopisto-opetuksena järjestettävät opinnot ovat sisällöltään tieteenalayksikön opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajoitettu. Perusopintotason avoimiin yliopisto-opintoihin opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Aineopintotason opintoihin suoritetaan opiskelijavalinta ja tieteenalayksikkö vahvistaa valinnan edellytykset. Avoimista yliopisto-opinnoista opiskelijalta peritään opinto-oikeusmaksu. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto-opintoihin tapahtuu kolme kertaa lukuvuodessa: elokuussa, marraskuussa ja helmikuussa. Hakukohteita ovat yksittäiset opintojaksot tai opintokokonaisuudet. Lisäksi monia hakukohteita on avoinna läpi lukuvuoden. Lisätietoja hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/avoinyliopisto/ opiskelijaksi/. Avoimen yliopisto-opetuksen opinnot voivat olla myös hyvin tavoitteellisia tähdäten tiettyyn tutkintoon. Kasvatustieteiden yksikössä avoimen yliopiston opintoja vaadittavan määrän suorittaneella on etusija yksikön erillishaussa elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen hakukohteeseen. Kasvatustieteiden yksikön tutkinto-opiskelijoilla on useille EDU:n avoimen yliopisto-opetuksen opintojaksoille kiintiöpaikkoja. Tarjonta ilmoitetaan lukuvuoden opetusohjelmassa. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Tampereen yliopiston erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. EDU 92 Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen hakukohteeseen hyväksytty opiskelija saa opinto-oikeuden kasvatustieteiden tutkinto-ohjelmaan. Opiskelija suorittaa ensin kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon laaja-alaisessa kasvatustieteiden kandidaattiohjelmassa (KK; 3 vuotta/180 op). Sen jälkeen opiskelija siirtyy kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutukseen ja suorittaa kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM; 2 vuotta/120 op) valitsemassaan opintosuunnassa. Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Tässä hakukohteessa voidaan valita enintään noin 25 opiskelijaa. Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutukseen voidaan valita erillis- ja maisterihaussa yhteensä enintään 45 opiskelijaa. Mikäli tässä hakukohteessa jää paikkoja täyttämättä, voidaan paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa erillishaun tai korkeakoulujen yhteishaun hakukohteessa. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakoe Valintajonoon 1 (ks. valintajonot kohdasta Valintaperusteet valinta jonoittain) kuuluvat hakijat, jotka täyttävät valintakriteerit, osallistuvat erillishaun valintakokeeseen: Torstai 7.4.2016 klo 12.00–16.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, Tampere Kutsu valintakokeeseen lähetetään viimeistään torstaina 24.3.2016. Kutsuttavien luettelo on nähtävänä myös kasvatustieteiden yksikön ilmoitustaululla (Åkerlundinkatu 5). Valintakokeeseen kutsumatta jääneellä on mahdollisuus saada koulutusyksiköltä selvitys siitä, mihin kielteinen päätös hänen kohdallaan on perustunut. Valintakoevaatimukset Erillishaun valintakokeessa jaettavaan suomen- tai englanninkieliseen materiaaliin perustuvissa tehtävissä arvioidaan hakijan kykyä eritellä ja tulkita kasvatustieteellisiä ilmiöitä valintakoemateriaaliin tukeutuen. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Valintajono 1. Avoimen yliopiston opintoja suorittaneet Edellytyksenä on, että hakija on suorittanut vähintään 100 op soveltuvia yliopistollisia opintoja, joista vähintään perus- ja aineopinnot (väh. 60 op) aikuiskasvatuksessa/kasvatustieteessä hyvin tiedoin. Opintojen tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Valintajono 2. Siirto-opiskelijat muista yliopistoista tai Tampereen yliopiston muista yksiköistä Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Edellytyksenä on, että hakija on suorittanut vähintään 100 op soveltuvia yliopistollisia opintoja, joista vähintään 25 op (perusopinnot) aikuiskasvatuksessa/kasvatustieteessä. Opintojen tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Siirto-opiskelija menettää aiemman opiskelupaikkansa ottaessaan vastaan uuden opiskelu-oikeuden. Valintamenettely Valintajonossa 1 valinta tehdään erillishaun valintakokeen perusteella pistemäärän mukaisessa parem- muusjärjestyksessä. Voidakseen sijoittua hyväksyttävien joukkoon hakijan on saatava erillishaun kokeesta väh. 8 pistettä (max 20 p.). Valinta jonon 1 paikoista varataan 10 paikkaa niille, jotka ovat suorittaneet kasvatustieteen perus- ja aineopinnot Tampereen yliopiston avoimen yliopiston opintoina. Tasapisteiden sattuessa valinnan ratkaisee hakuajan päättymiseen mennessä suoritettujen yliopistollisten opintojen kokonaismäärä. Opintoviikkosuoritukset muutetaan opintopisteiksi kertoimella 1,5. Mikäli yliopistollisten opintojen kokonaismääräkin on sama, otetaan kaikki tasapisteet saaneet. Valintajonossa 2 valinta tehdään harkinnanvaraisesti hakemusasiakirjojen perusteella. Valinnassa painottuvat opintojen määrä ja opintomenestys kasvatustieteiden opinnoissa. Pisteitys Valintakokeesta saatava enimmäispistemäärä on 20 pistettä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Opiskelijavalinnan tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muut- EDU taa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli valintajonoissa 1 tai 2 jää opiskelijapaikkoja täyttämättä, voidaan 93 paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa erillishaun tai korkeakoulujen yhteishaun hakukohteessa. Luokanopettaja, Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Koulutukseen valitaan enintään 5 opiskelijaa. Valittavien määrä ratkaistaan suhteessa yksikön koko erillishaun opiskelijapaikkojen täyttymiseen. Mikäli tässä hakukohteessa jää paikkoja täyttämättä, voidaan paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa erillishaun tai korkeakoulujen yhteishaun hakukohteessa. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Luokanopettajan hakukohteeseen voidaan ottaa harkinnan mukaan siir- to-opiskelijoita muiden yliopistojen luokanopettajan koulutuksista. Hakijoilla tulee olla suoritettuna vähintään perusopinnot (25 op) kasvatustieteestä ja perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot 60 op 8.7.2016 mennessä. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html.. Valintamenettely Opiskelijoiden valinnassa otetaan huomioon tutkintoa varten suoritettujen opintojen määrä ja opintomenestys. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Mikäli vaadittavat opinnot ovat tulosten julkistamisajankohtana vielä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli todistukset opintosuorituksista on toimitettu kasvatustieteiden yksikköön 8.7.2016 mennessä. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Opiskelupaikkansa peruuttaneen tilalle valitaan varasijajärjestyksessä seuraava hakija. MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Kasvatustieteen maisterin (KM) tutkinto • Aineenopettaja, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus • Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus • Luokanopettaja, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus • Varhaiskasvatus, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus Maisteriohjelmat • Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics (NORDIMA) • Master’s Degree Programme in Teacher Education EDU 94 Yksikön maisterikoulutusten ja -ohjelmien yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Suomenkieliset maisteri koulutukset ja -ohjelmat Yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Haku päättyy klo 15.00 Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Englanninkieliset maisteriohjelmat Tampereen yliopiston kansainvälinen maisterihaku 14.12.2015–27.1.2016 Haku päättyy klo 15.00 Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa studyinfo.fi. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Hakukelpoisuus Pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan am- mattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Tampereen yliopiston kansainvälisen maisterihaun tulokset julkaistaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriopinnot muodostavat laaja-alaisen, kasvatustieteisiin syventävän 2-vuotisen maisteritutkinnon. Tutkinnon voivat suorittaa sekä omassa yksikössä alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet opiskelijat että muista Tampereen yliopiston yksiköistä, muista yliopistoista tai ammattikorkeakouluista valmistuneet opiskelijat. Maisteriopinnot koostuvat opintosuunnista, joista opiskelija valitsee tulevaisuuden suunnitelmiinsa, uranäkymiinsä ja kiinnostuksen kohteisiinsa parhaiten sopivan. Maisterivaiheen opintosuunnat sisältävät yhteisiä ja valinnaisia opintoja sekä pakollisia opintoja. Aineenopettaja, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutukseen valittavat opiskelijat suorittavat kasvatustieteen maisterin tutkinnon (2 vuotta/120 opintopistettä) valitsemalla opintojen alkaessa omien tavoitteidensa mukaisesti yhden opintosuunnan. Aineenopettajan hakukohteen kautta valitun opiskelijan maisteriopintojen tavoitteena on syventää aineenopettajan kasvatustieteellistä ymmärrystä ja tarjota laaja näkymä oman oppiaineen opettamiseen, omaopettajuuden kehitykseen, ryhmäprosesseihin ja koulutusinstituutioiden toimintaan sekä koulukäytännön, kouluhallinnon että koulutuspolitiikan tasolla. Maisterikoulutuksen suorittaneella on opetettavien aineiden aineenhallinnan lisäksi vankka kasvatustieteellinen asiantuntemus. Hakuaika Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Mikäli tässä hakukohteessa jää paikkoja täyttämättä, voidaan paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa hakukohteessa korkeakoulujen yhteishaussa tai Tampereen yliopiston erillishaussa. Hakukelpoisuus 2 lukuvuotta Hakumenettely Sisäänotto Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto Koulutukseen valitaan enintään 10 opiskelijaa, joista enintään 5 valintajonossa 2. Valintaperusteet valintajonoittain Valintajono 1: Hakuedellytyksenä on vähintään alempi korkeakoulutut- EDU kinto, johon sisältyneenä tai erikseen suoritettuna ovat opetettavan aineen opinnot (väh. 60 op ao. yksikön määräämällä tavalla tai OPH:n rinnastuspäätöksellä) jossakin perusopetuksen tai lukion aineessa. Lisäksi edellytetään, että opiskelija on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot tai on niitä parhaillaan suorittamassa. Mikäli alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Valintajono 2: Kasvatustieteiden yksikkö voi valita harkintansa mukaan opiskelijoiksi koulusivistyksensä joko kokonaan tai osittain muualla kuin Suomessa saaneita hakijoita, joilla on riittävä suomen kielen taito (ks. Suomen kielen taidon todentaminen, s. 14) ja jotka täyttävät muut hakukelpoisuuden edellytykset. Kaikkien hakijoiden tulee liittää hakemukseensa perustelut opinto-oikeuden hakemiselle. Valintamenettely Hakijat asetetaan paremmuusjärjestykseen opintojen laadun, monipuolisuuden ja opintomenestyksen sekä perustelukirjeen perusteella. Valintajono 1: Etusija annetaan hakijoille, joilla on suoritettuna opetettavan aineen opinnot ainakin yhdessä matemaattisessa aineessa (matematiikka, fysiikka, kemia ja tietotekniikka). Valintajono 2: Hakijoista kutsutaan enintään 5 haastatteluun opiskelu edellytysten arvioimiseksi. Etusija annetaan hakijoille, joilla on suoritettuna sekä opettajan pedagogiset opinnot että perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. 95 Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Opiskelupaikkansa peruuttaneen tilalle valitaan ao. valintajonossa varasijajärjestyksessä seuraava, mikäli kelpoisia hakijoita on. Luokanopettaja, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutukseen valittavat opiskelijat suorittavat kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM;2 vuotta/120 op) valitsemalla opintojen alkaessa omien tavoitteidensa mukaisesti yhden opintosuunnan. Luokanopettajan kelpoisuus on mahdollista saavuttaa riippumatta siitä, minkä opintosuunnan opiskelija valitsee. Luokanopettajan hakukohteen kautta valitulla opiskelijalla on maisterin tutkinnon suoritettuaan perusopetuksen luokanopettajan kelpoisuus vuosiluokilla 1–6. Tutkintoon sisältyvät valinnaiset opinnot ovat työmarkkinoille sijoittumisen ja asiantuntijuuden kannalta tärkeitä. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Koulutukseen valitaan enintään 10 opiskelijaa. Mikäli tässä hakukohteessa jää paikkoja täyttämättä, voidaan paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa hakukohteessa korkeakoulujen yhteishaussa tai Tampereen yliopiston erillishaussa. Hakumenettely Valintamenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Valinta tehdään harkinnan mukaan hakemusten perusteella. Mikäli hakijoita on enemmän kuin voidaan valita, etusija annetaan hakijoille, joilla on suoritettuna sivuaineopinnot kuvataiteessa (väh. 25 op). Mikäli alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Hakukelpoisuus Hakijalla tulee olla suoritettuna voimassa olevan tutkintoasetuksen mukainen kasvatustieteen kandidaatin tutkinto luokanopettajan koulutuksessa. EDU 96 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtu- neesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää laske- taan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Opiskelupaikkansa peruuttaneen tilalle valitaan varasijajärjestyksessä seuraava hakija. Varhaiskasvatus, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutukseen valittavat opiskelijat suorittavat kasvatustieteen maisterin tutkinnon (KM;2 vuotta/120 opintopistettä) valitsemalla opintojen alkaessa omien tavoitteidensa mukaisesti yhden opintosuunnan. Varhaiskasvatuksen hakukohteen kautta hyväksytyllä opiskelijalla on maisterin tutkinnon suoritettuaan valmiudet varhaiskasvatuksen johtamistehtäviin, varhaiskasvatuksen tutkijaksi sekä varhaiskasvatuksen koulutus-, suunnittelu- ja kehittämistehtäviin. Opintojen aikana on mahdollisuus suorittaa myös laaja-alaisen kelpoisuuden tuottavat opettajan pedagogiset opinnot. Tällöin opiskelijan pitää valita kasvatuksen, opetuksen ja oppimisympäristöjen opintosuunta. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Koulutukseen valitaan noin 15 opiskelijaa. Mikäli tässä hakukohteessa jää paikkoja täyttämättä, voidaan paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa hakukohteessa korkeakoulujen yhteishaussa tai Tampereen yliopiston erillishaussa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Valituksi voi tulla hakija, ––jolla on suoritettuna kasvatus tieteen kandidaatin tutkinto (lastentarhanopettajan koulutus) TAI ––jolla on suoritettuna AMK-tutkinto (sosionomi), joka antaa kelpoisuuden lastentarhanopettajan tehtä viin, ja yliopistollinen arvosana kasvatustieteen/aikuiskasvatuksen perusopinnoista (väh. 25 op). AMKtutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. AMK-tutkinnon suorittaneilta saatetaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Valintamenettely Opiskelijat valitaan aiempien opintojen ja työkokemuksen perusteella harkinnan mukaan. Lisäksi valinnassa painottuu maisteriopintojen yhteys opiskelijan urasuunnitelmaan. Tästä syystä hakijoiden tulee liittää hakemusasiakirjojen yhteyteen kirjallinen perustelu tutkinnon tarpeellisuudesta. Mikäli hakukriteerit täyttäviä hakijoita on enemmän kuin valittava määrä, hakijoille on mahdollista järjestää haastattelu lisäselvityksen saamiseksi opiskelumotivaatiosta ja urasuunnitelmista. Mikäli alempi korkeakoulututkinto on hakuajan päättyessä vielä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalveluhin 8.7.2016 mennessä. AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset EDU julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 97 Varasijamenettely Opiskelupaikkansa peruuttaneen tilalle valitaan varasijajärjestyksessä seuraava hakija. Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Kasvatustieteen maisterin tutkintoon johtavat kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriopinnot (2 vuotta / 120 opintopistettä) on suunnattu hakijoille, jotka haluavat syventää elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen asiantuntijuuttaan. Opinnot soveltuvat myös ammatillisen koulutuksen kentällä toimiville opettajille, henkilöstön kehittäjille ja muille aikuis- ja ammattikasvatuksen asiantuntijoille. Opinnot tarjoavat tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa kasvatustieteiden ylintä opetusta. Opetus tukee opiskelijoiden jatkuvalle oppimiselle rakentuvaa tieteellistä ja ammatillista kehittymistä sekä kehittää heidän yhteiskunnallisen, kulttuurisen ja kriittisen ajattelunsa valmiuksia. Kasvatustieteen maisterin tutkintoon valittavat opiskelijat valitsevat opintojensa alettua omien tavoitteidensa mukaisesti yhden tarjolla olevista opintosuunnista. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Tässä hakukohteessa voidaan valita harkinnan mukaan noin 20 opiskelijaa, joilla on suoritettuna vähintään alempi korkeakoulututkinto/ AMK-tutkinto. Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutukseen voidaan valita erillis- ja maisterihaussa yhteensä enintään 45 opiskelijaa. Mikäli tässä hakukohteessa jää paikkoja täyttämättä, voidaan paikat siirtää täytettäväksi yksikön toisessa hakukohteessa korkeakoulujen yhteishaussa tai Tampereen yliopiston erillishaussa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Edellytyksenä on vähintään alempi korkeakoulututkinto/soveltuva AMK-tutkinto ja tutkintoon sisältyen tai erikseen suoritettuna perus- ja aineopinnot (väh. 60 op) aikuiskasvatuksessa/kasvatustieteessä hyvin tiedoin. AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Erityisesti AMK-tutkinnon suorittaneilta opiskelijoilta voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi Valintamenettely Valinta tehdään harkinnanvaraisesti hakemusasiakirjojen perusteella. Valinnassa painottuvat opintojen määrä ja opintomenestys kasvatustieteiden opinnoissa. Mikäli alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuajan päättyessä kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta. Valinta vahvistetaan, mikäli tutkinto on valmis ja tutkintotodistus toimitettu yliopiston hakijapalvekuihin 8.7.2016 mennessä. AMK-tutkinnon tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Varasijamenettely Opiskelupaikkansa peruuttaneen tilalle valitaan varasijajärjestyksessä seuraava, mikäli kelpoisia hakijoita on. EDU 98 Maisteriohjelmat Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics (NORDIMA) Matematiikkakasvatukseen painottunut maisteriohjelma Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics on perustettu kasvatustieteiden yksikköön keväällä 2010 yhteistyössä viiden pohjoismaisen yliopiston kanssa. Mukana yhteistyössä ovat: The University of Agder (Norja), The University of Copenhagen ja The Danish School of Education, Aarhus University (Tanska) sekä Åbo Akademi, Vaasan yliopisto ja Tampereen yliopisto (Suomi). Maisteriohjelma on kestoltaan kaksi vuotta ja laajuudeltaan 120 ECTS/op. Se koostuu pakollisista ja valinnaisista kasvatustieteen opinnoista, menetelmäopinnoista ja valinnaisista opinnoista. Opiskelija hakeutuu ohjelmaan johonkin mainituista viidestä yliopistosta. Ohjelman opiskelijan tulee suorittaa yhteistyösopimuksessa sovittava määrä opintoja vähintään kahdessa partneriyliopistossa, joista toinen on aina Agderin yliopisto. Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics johtaa tohtoriopintokelpoisuuden tuottavaan kaksoistutkintoon, jossa opiskelija saa yhteispohjoismaisesta ohjelmasta maisteridiploman Agderin yliopistosta ja maisterin tutkintotodistuksen kotiyliopistostaan. Tampereella ensisijaisesti kirjoilla olevat ohjelman opiskelijat suorittavat kasvatustieteen maisterin tutkinnon. Alalla on sekä kansallinen että pohjoismainen tutkijakoulu, joihin valmistuneilla maistereilla on luonteva jatkoväylä. Opetus järjestetään joko englannin kielellä tai jollakin pohjoismaisella kielellä tarpeen ja tilanteen mukaan. Joint Nordic Master Programme in Didactics of Mathematics (NORDIMA), valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Ohjelmaan valitaan enintään 5 opiskelijaa sekä Tampereen yliopiston omista opiskelijoista että yliopiston ulkopuolisista hakijoista. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampeeen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakemukseen tulee liittää olennaisten opintotodistusten lisäksi vapaamuotoinen ohjelmaan hakeutumisen perustelukirje. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Hyväksymisen vähimmäisedellytyksenä on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, johon sisältyneinä tai erikseen suoritettuina ovat joko kasvatustieteen perus- ja aineopinnot (60 op) tai matematiikan perus- ja aineopinnot (60 op). Lisäksi edellytetään, että opiskelija on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot tai on niitä parhaillaan suorittamassa. Mikäli hakuehdot täyttäviä ei ole tarpeeksi, harkinnan mukaan voidaan myös hyväksyä ehdollisesti hakija, jonka alempi korkeakoulututkinto valmistuu ja tutkintodistus on toimitettu yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä ja jolla on kummassakin edellä mainitussa oppiaineessa suoritettuna vähintään 40 op:n laajuiset opinnot hakuajan päättymiseen mennessä. Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kasvatustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Valintamenettely Hakijat voidaan harkinnan mukaan kutsua haastatteluun ennen lopullista valintaa. Valinta tapahtuu harkinnanvaraisesti aiempien opintojen, opintomenestyksen ja haastattelun perusteella. Varasijamenettely Opiskelupaikkansa peruneen tilalle valitaan varasijajärjestyksessä seuraava hakija. EDU 99 Master’s Degree Programme in Teacher Education The programme aims to enhance the development of expertise in the field of teaching and learning, and is designed for formally qualified teachers interested in expanding and deepening their professional competencies. The programme focuses on various aspects of education including societal and global conditions for learning and education, curriculum studies, evaluation and quality of education, leadership, and current research. Students are provided with insight and competencies to implement the best elements of the renowned Finnish school system in various contexts. They will acquire an extensive understanding of relations between learning, teaching and curriculum, and competencies to develop individual and collegial expertise in school community. The School of Education is a research and learning community with top-quality societal and cultural expertise, dedicated to exploring and analysing changes in education and society. Research at the School is focused on the changes and transformation processes taking place in society and in educational environments, both in national and international contexts, and on the active role of education in this change. The results from research, projects and development activities influence society and qualities of education on all educational levels. The programme draws from its strong connection to up-to-date research and the Finnish school system, as well as the wide range of professional expertise and experience of the teachers and the organising unit. Those graduating from the programme will have the knowledge and competencies to develop innovative educational practices, curricula and schools as expert teachers, mentors or organisers of learning. For more information, please see www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/teacher_education.html. 100 LTL Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Kieli ja teksti eivät ole vain kommunikaation välineitä vaan ne ovat myös keinoja rakentaa todellisuutta sekä ylläpitää, uusintaa ja kyseenalaistaa valtasuhteita ja hierarkioita. Kieli ja tekstit ovat maailmaa ymmärtävien maailman muuttajien tärkeimpiä työvälineitä. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön koulutustehtävä on kielen, kääntämisen ja kirjallisuuden asiantuntijoiden kouluttaminen sellaisiin valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tärkeisiin tehtäviin, joissa syvällinen kielen ja kulttuurin asiantuntemus, kansainvälisyys ja kulttuurinen ymmärtäminen ovat keskeisiä. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä tutkitaan kieltä ja tekstejä, jotka mahdollistavat yhteiskunnan ja sen instituutioiden olemassaolon ja toiminnan. Humanistisen alan perustutkinnot ovat laaja-alaisia tieteellisiä tutkintoja, jotka antavat mahdollisuuden suuntautua useille eri aloille. Tutkinto-ohjelman omien opintojen lisäksi valinnaisilla opinnoilla on merkitystä työelämään sijoittumisessa. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksiköstä valmistuvista monet sijoittuvat mm. opetustehtäviin sekä käännös- ja tulkkausalalle, mutta humanistisen alan asiantuntemusta tarvitaan myös sellaisilla yhteiskunnan aloilla kuin kulttuurihallinnossa, kirjasto- ja informaatiopalveluissa, tiedotus- ja viestintäalalla, vapaassa sivistystyössä sekä kansainvälisen toiminnan eri sektoreilla. Osa tutkinnon suorittaneista sijoittuu myös opetus-, tutkimus- ja hallintotehtäviin yliopistoissa. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma • Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma • Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma • Ranskan kielen tutkinto-ohjelma • Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma • Suomen kielen tutkinto-ohjelma • Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Kieli- käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön maisterikoulutuksiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 121. Sisäänotto Humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkinto Vuoden 2016 yhteishaussa otetaan uusia opiskelijoita kandidaatin ja maisterin tutkintoihin seuraavasti: Tutkinto-ohjelma Valintakoe Todistus ja valintakoe Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 24 36 Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma 10 20 Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma 9 9 Ranskan kielen tutkinto-ohjelma 8 7 Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 12 18 Suomen kielen tutkinto-ohjelma 10 16 Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 10 20 Pelkän valintakokeen perusteella valitaan myös hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa. Yhteensä 60 30 18 15 30 26 30 LTL 101 Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma sisältää englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen kandidaattiohjelman, englannin kielen ja kirjallisuuden maisteriopinnot ja monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot. Kandidaattiopintojensa aikana opiskelija alkaa suuntautua joko kielen ja kirjallisuuden (n. 45 opiskelijaa) tai kääntämisen ja tulkkauksen (n. 15 opiskelijaa) opintoihin. Kääntämiseen ja tulkkaukseen erikoistuvilta edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa ja heille tarjotaan sekä kandidaatti- että maisteriopinnoissa oma suomen opintokokonaisuutensa. Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen kandidaattiopinnot antavat opiskelijoille laaja-alaiset perusvalmiudet moniin asiantuntijatehtäviin. Englannin kielen ja kirjallisuuden opinnoissa tarkastellaan kielen rakennetta, käyttöä, vaihtelua ja oppimista. Lisäksi perehdytään englanninkielisen kirjallisuuden lajeihin, eri aikakausien ja maiden kirjallisuuteen sekä kulttuurisiin teksteihin. Kääntämisen ja tulkkauksen opintoihin kuuluu käännöstieteen, käännösviestinnän, kielen ja kulttuurin opintoja, jotka johdattavat esimerkiksi markkinointitekstien, EU-asiakirjojen, käyttöohjeiden ja kirjallisuuden ammattimaiseen kääntämiseen. Maisteriopinnoissa saavutetaan vahva asiantuntijuus omalla erikoisalalla ja valmius soveltaa alan tieteellistä tietoa ja hakeutua tieteellisiin jatko-opintoihin. Englannin kielen ja kirjallisuuden maisteriopinnoissa on mahdollista erikoistua esimerkiksi kielen rakenteen, kielen ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen, kirjallisuuden lajien tai kirjallisuuden yhteiskunnallisten merkitysten tutkimukseen. Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnoissa opiskelija erikoistuu lain ja hallinnon käännösviestintään, talouselämän ja tekniikan käännösviestintään, kaunokirjalliseen ja audiovisuaaliseen kääntämiseen, yleiseen tulkkausviestintään tai oikeustulkkaukseen. Tutkinto-ohjelman alalta valmistuneita työskentelee mm. aineenopettajina, erilaisissa koulutus- ja viestintätehtävissä sekä kääntäjinä ja tulkkeina. Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Englannin kielen kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 60 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 48 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Valintakoe järjestetään yhteistyönä Itä-Suomen yliopiston kanssa, joten hakija voi samalla valintakokeella hakea kolmeen hakukohteeseen: ––Tampereen yliopisto, Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma; ––Itä-Suomen yliopisto, Englannin kieli ja kulttuuri; ––Itä-Suomen yliopisto, Englannin kieli ja kääntäminen. Hakukohteiden keskinäinen ensisijaisuusjärjestys ilmoitetaan hakulomakkeella. Kokeen voi suorittaa Joensuussa tai Tampereella riippumatta siitä, mihin hakukohteeseen hakija ensisijaisesti hakee. Hakija ilmoittaa hakemuksessaan sen, kummassa yliopistossa suorittaa kokeen. Hakija voi tulla valituksi vain yhteen valitsemistaan hakukohteista. Suorituskielet suomi ja englanti Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Tiistai 24.5.2016 klo 13.00–17.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4, Tampere tai Joensuu Hakija ilmoittaa hakemuksessaan sen, kummassa yliopistossa suorittaa kokeen. Tarkemmat tiedot salijaosta Tampereen yliopistossa julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Varsinainen koeaika on 3 t 30 min. Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoe koostuu kielitaitokokeesta ja kirjatestistä. Kielitaitokokeessa edellytetään lukion englannin kielen kursseja vastaavien tietojen erittäin hyvää hallitsemista. Siinä on kaksi osiota: (1) rakenne- ja sanastotesti sekä (2) tekstinymmärtämistesti. Kirjatestiin luetaan seuraavat kirjat: Montgomery M. et al.: Ways of Reading, luvut (Sections) 3–5, London: Taylor & Francis Ltd, 2012 painos, ISBN 9780415677479 (pehmytkantinen), 9780415677486 (kovakantinen) LTL 102 Munday J.: Introducing Translation Studies, luvut 1 ja 3–9, London: Taylor & Francis Ltd, 2012 painos, ISBN 9780415584890 (pehmytkantinen), 9780415584869 (kovakantinen), 9780203121252 tai 9781136326325 (sähköinen kirja) Yule G.: The Study of Language, Cambridge: Cambridge University Press, 2014 painos, ISBN 9781107658172 (pehmytkantinen), 9781107044197 (kovakantinen). Tullakseen hyväksytyksi johonkin hakukohteista on hakijan saatava sekä kielitaitokokeessa että kirjatestissä vähintään 70% oikeita vastauksia kaikkien yhteisvalinnassa valinta kokee seen osallistuneiden oikeiden vastausten keskiarvosta. Lisäksi hakijan tulee kirjatestissä saada oikein vähintään kolme (3) vastausta kutakin valintakoekirjaa koskevista kysymyksistä. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Uudet opiskelijat valitaan joko yli oppilastutkintotodistuksen ja valinta kokeen yhteispistemäärän (60 % opiskelijoista) tai pelkän valintakoepistemäärän (40 % opiskelijoista) perusteella. Valintajono 1: Ensimmäisessä vaiheessa valitaan 36 opiskelijaa ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintakokeesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakoepisteiden perusteella. Jos nämäkin ovat samat, ratkaisee kirjatestin pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintajono 2: Tämän jälkeen valitaan pelkän valintakoepistemäärän perusteella 24 opiskelijaa, jolloin tasapistetilanteessa ratkaisee kirjatestin pistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee ylioppilastodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilas-, IB-, EB- tai Reifeprüfung-tutkintoa, valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Lisäksi vuonna 2016 IB- tai EB-tutkintoa suorittavat hakijat valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon äidinkielen arvosana, englannin kielen arvosana ja kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa arvosanaa. Viimeksi mainitut arvosanat voivat olla kaksi seuraavista: matematiikka, yksi kieli, yksi ainereaali/reaali. Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana L E M C B A Taulukko A – äidinkielen koe (suomi, ruotsi tai saame) – pitkän oppimäärän mukaiset kokeet 21 18 15 12 9 6 Taulukko B – muut kokeet 16 13 10 7 4 1 Jos hakija on kirjoittanut äidinkieltä korvaavan suomi tai ruotsi toisena kielenä -kokeen, se huomioidaan pisteityksessä taulukko B:n mukaan (muut kokeet). Toisen kotimaisen kielen sijaan suoritettu äidinkielen koe tässä kielessä huomioidaan vain pitkänä kielen kokeena. Ylioppilastutkinnosta voi saada maksimissaan 84 pistettä. International Baccalaureate (IB) -tutkinnon suorittaneiden hakijoiden taustapisteet lasketaan kertomalla tutkinnon yhteispistemäärä (maksimissaan 45) 84:llä ja saatu luku jaetaan 45:llä. European Baccalaureate (EB) -tutkinnon suorittaneiden hakijoiden taustapisteet lasketaan kertomalla tutkinnon yhteispistemäärä (maksimissaan 100) 84:llä ja saatu luku jaetaan 100:lla. Reifeprüfung-tutkinnon suorittaneiden hakijoiden taustapisteet lasketaan kertomalla tutkinnon yhteispistemäärä (maksimissaan 300) 84:llä ja saatu luku jaetaan 300:lla. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilas-, IB-, EB- tai Reifeprüfung-tutkintoa, valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Lisäksi vuonna 2016 IB- tai EB-tutkinnon suorittavat hakijat valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Valintakoe on monivalintakoe, joka muodostuu seuraavista osista: (1) kielitaitokoe (28 p.), jonka osiot ovat rakenne- ja sanastotesti (15 p.) ja tekstinymmärtämistesti (13 p.) (2) kirjatesti (28 p.) Valintakokeesta voi saada maksimissaan 56 pistettä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valintatapa jonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. LTL 103 Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa suoritetaan kirjallisuustieteen kandidaattiohjelma ja joko kertomus- ja tekstiteorian tai Suomen kirjallisuuden maisteriopinnot. Maisteriopintoihin voi hakea myös toisista tutkinto-ohjelmista. Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmassa opiskelija perehtyy kirjallisuudentutkimuksen teorioihin ja menetelmiin sekä kirjallisuuden ominaispiirteisiin ja ilmiöihin. Ohjelmasta valmistuu kirjallisuuden ja tekstintutkimuksen asiantuntijoita. Koulutus tarjoaa ajantasaisen näkemyksen kirjallisuudesta osana taiteen ja kulttuurin kenttää sekä perehdyttää kirjallisten esitysmuotojen historiaan ja kirjallisuudentutkimuksen nykymetodeihin. Opinnoissa painottuvat poetiikka, kertomuksen teoria, kirjallisuushistoria sekä kirjallisuusinstituution ja kirjallisten käsitteiden muutos. Valmistuttuaan opiskelijalla on syvällinen näkemys kirjallisuustieteestä oppialana. Tekstualisoituva nyky-yhteiskunta vaatii uutta teoreettista ja historiallista käsitystä merkitysten muodostumisesta, välittymisestä ja tulkinnasta. Ohjelmasta valmistunut voi toimia tehtävissä, joissa edellytetään taitoa tarkastella systemaattisesti kulttuurissa ja yhteiskunnassa käytettyjä esittämisen tapoja. Globalisoituvassa ja medioituvassa maailmassa eri suunnista tulevilla kulttuurisilla esityksillä ja niihin kytkeytyvillä diskursseilla on yhä suurempi rooli todellisuuskäsitystemme tuottajina, identiteettityön välineinä ja maailman merkityksellistämisen malleina. Kirjallisuudentutkimus tarjoaa käsitteellisiä välineitä ja näkökulmia esitysten ja puhetapojen kriittiseen erittelyyn. Kirjallisuuden opinnot kuuluvat pakollisina äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi aikoville. Opettajaksi valmistuvien on suoritettava myös suomen kielen ja kasvatustieteen opintoja. Kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot tarjoavat mahdollisuuden kirjallisuuden syventäviin opintoihin kielialueesta riippumatta. Painopiste on kansainvälisessä kirjallisuudessa ja kulttuurissa, pois lukien Suomen kirjallisuus. Tekstejä tarkastellaan kirjallisuuden poetiikan hengessä, eli taitolajina. Erityisesti painotetaan kansainvälisen kertomusteorian nykysuuntia, jotka tarjoavat metodeja useille tekstejä tutkiville aloille. Valmistuttuaan opiskelija osaa muokata kirjallisuuden alueelta oppimiaan tekstin systemaattisen erittelyn taitoja erilaisiin työelämän tarpeisiin kuten koulutukseen, tiedonvälitykseen, kulttuurituotantoon ja eri tieteenaloilla tehtävään tekstintutkimukseen. Opinnot sopivat tekstin ja kertomuksen tutkimukseen erikoistuville kandidaateille yli tieteenalarajojen. Suomen kirjallisuuden maisteriopinnoissa syvennytään kirjallisuustieteen eri osa-alueisiin: kirjallisuudentutkimuksen teorioihin, tekstianalyyttisiin metodeihin sekä kirjallisuuden ilmiöihin. Tutkimus kohdistuu Suomen kirjallisuuteen monikielisenä ja -kulttuurisena, ylirajaisena ilmiönä. Opiskelija syventyy valitsemaansa teoreettiseen ja metodiseen suuntaukseen, kirjallisuuden lajiin, periodiin tai tyyliin sekä tekstianalyysin välineisiin ja käytäntöihin. Opiskelija soveltaa ja kehittää kirjallisuudentutkimuksen teorioita ja metodeja rakentaessaan ammatillisia taitojaan ja valmiuksiaan. Valmistuttuaan opiskelija tuntee kirjallisuudentutkimuksen aseman ja merkityksen tieteessä, kulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä oman osaamisensa suhteessa muuttuvaan työelämään. Opiskelija pystyy arvioimaan taiteen ja kulttuurin käytäntöjä sekä kirjallisuutta esteettisenä ja kulttuurisena ilmiönä. Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 30 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 22 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Perjantai 20.5.2016 klo 12.00–16.00 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoe on kaksiosainen. Ensimmäinen osio sisältää ajattelun johdonmukaisuutta ja kielellistä jäsentelykykyä mittaavia tehtäviä (enimmäispistemäärä 52). Toisessa osiossa hakijan tulkittavaksi annetaan kaunokirjallisia tekstejä (enimmäispistemäärä 95). Valintakoetta varten luetaan seuraavat artikkelit: ––Roine H-R.: Mahdollistavat maailmat. Näkökulmia China Miévillen Embassytown-romaanin outouteen. Avain 4/2012, 21–36. ––Romu L.: Tämännäköisiä naisia ja ironisia ääniä -kerronnan jännitteet LTL 104 Kati Kovácsin sarjakuvissa Karu selli ja Kuka pelkää Nenian Ahnavia? Teoksessa Word and Image: Theoretical and Methodological Approaches, ks. http://tampub.uta.fi/ handle/10024/96473 ––Turunen M.: Semanttinen yhteisalue kielikuvien analyysin apuna. Avain 1/2011, 24–37. Artikkelit ovat saatavilla pdf-tiedostona osoitteessa www.uta.fi/ltl/kir/opiskelijaksi. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Uudet opiskelijat valitaan joko pelkän valintakoepistemäärän tai ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärän perusteella. Valintajono 1: Ensimmäisessä vaiheessa valitaan 20 opiskelijaa ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintakokeesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakokeen pistemäärän perusteella. Jos tämäkin on sama, ratkaisee valintakokeen jälkimmäisen osion pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintajono 2: Tämän jälkeen valitaan 10 opiskelijaa pelkän valintakokeen pistemäärän perusteella. Tasapistetilanteessa valinnan ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee valintakokeen jälkimmäisen osion pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Voidakseen tulla hyväksytyksi hakijan on saatava valintakokeesta vähintään 60 pistettä. Pisteitys Hakijan taustapisteet lasketaan ylioppilastutkinnon äidinkielen ja enintään viiden (5) muun (hakijalle parhaat pisteet tuottavan) kokeen perusteella. Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur Pisteet 7 6 5 4 3 2 0 Eri kokeista saatuja pisteitä painotetaan kertomalla ne seuraavilla koekohtaisilla painokertoimilla: Koe Paino äidinkielen koe* 1,5 reaalikoe 1,5 reaaliaineiden kokeet 1,5 laajan tai pitkän oppimäärän 1,5 mukainen koe muun kuin pitkän oppimäärän 1 mukainen koe *Myös vieraskielisille tarkoitettu äidinkielen koetta korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Valinnassa käytettävä taustapistemäärä saadaan laskemalla painotetut pisteet yhteen. Näin täydellisesti suoritetusta mahdollisimman laajasta tutkinnosta voi saada 1,5 x 7 x 6 = 63 pistettä. IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaaliaineen kokeet. Ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe rinnastetaan tässä reaaliaineen kokeeseen. Pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Enimmäispisteet: ylioppilastutkintotodistus: 63 valintakoe: 147 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valintatapajonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma kouluttaa pohjoismaisten kielten, kulttuurien sekä kääntämisen asiantuntijoita. Opetus keskittyy ruotsin kieleen ja ruotsalaiseen kulttuurialueeseen, mutta opiskelija perehtyy myös muiden Pohjoismaiden kieliin ja kulttuureihin. Pohjoismaisten kielten asiantuntijoita tarvitaan monella yhteiskunnan alalla, kuten koulutuksessa ja viestinnässä. Opiskelijat voivat kouluttautua esimerkiksi aineenopettajiksi, kääntäjiksi, kieli- ja viestintäkonsulteiksi tai tutkijoiksi. Opintoihin sisältyy myös kieli- ja kulttuuriharjoittelu jossakin Pohjoismaassa. LTL 105 Opetuksessa korostetaan ruotsin kielen yhteiskunnallista asemaa ja ruotsin kieltä viestintävälineenä kielen kulttuuritaustaa kuitenkaan unohtamatta. Opintojen aikana opiskelija tutustuu muun muassa kirjoitettujen ja puhuttujen tekstien kielelliseen vaihteluun, pohjoismaiseen kirjallisuuteen, kääntämiseen ja ajankohtaiseen ruotsin kielen tutkimukseen. Tutkinto-ohjelma sisältää pohjoismaisten kielten kandidaattiohjelman ja maisteriopinnot sekä monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot. Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 18 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 14 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet ruotsi ja suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Tiistai 7.6.2016 klo 9.00–13.00 Kanslerinrinne 1, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Pohjoismaisten kielten opiskelu vaatii hyvää ruotsin kielen taitoa ja kielen analysointikykyä. Hakijoilta edellytetään lukion keskipitkän ruotsin oppimäärää vastaavien tietojen ja taitojen hyvää hallintaa. Hakija voi halutessaan valmistautua kokeeseen kertaamalla. Apuvälineenä voi käyttää esimerkiksi jotakin seuraavista teoksista: ––Nikander M-L. & Jantunen A.: Ruotsin kielioppi ––Viljanen B. & Viljanen K. : Nykyruotsin peruskielioppi ––Harkoma S., Lilius U., Kaunisto S., Ihalainen K., Aho T. & Väyrynen E. J.: Kanal grammatik och praktik. Kertausmateriaalia löytyy myös verkosta esimerkiksi Ylen Oppiminen -sivuilta (oppiminen.yle.fi/ruotsi, ks. esim. YKI-treenit) ja Språknätista (h27. it.helsinki.fi/spraknat). Valintakoemateriaali ja valintakokeen rakenne Valintakoe muodostuu seuraavista osista: 1. Kielitaitokoe 2. Kirjatesti Kielitaitokoe sisältää tehtäviä, joilla mitataan kielitaitoa ja kieliopin hallintaa. Osa voi sisältää esimerkiksi käännöstehtävän tai erityyppisiä analyysitehtäviä. (Maksimipistemäärä 38) Kirjatesti sisältää tehtäviä, jotka perustuvat kirjatestiin luettavaan materiaaliin. Tehtävillä mitataan materiaalissa esitettyjen tietojen hallintaa sekä kykyä soveltaa tietoja. Kirjatestin tehtäviin voi vastata suomeksi tai ruotsiksi. (Maksimipistemäärä 25) Kirjatestiin luettavan materiaalin tiedot julkaistaan helmikuun 2016 loppuun mennessä osoitteessa www. uta.fi/ltl/poh/opiskelijaksi. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Uudet opiskelijat valitaan joko ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteis pistemäärän perusteella (50 % opiskelijoista) tai pelkän valintakoepistemäärän perusteella (50 % opiskelijoista). Valintajono 1: Ensimmäisessä vaiheessa valitaan 9 opiskelijaa ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintakokeesta saadun yhteispistemäärän perustella. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakokeessa saadun pistemäärän perusteella. Jos tämäkin pistemäärä on sama, ratkaisee kielitaitokokeen pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintajono 2: Tämän jälkeen valitaan 9 opiskelijaa pelkän valintakoepistemäärän perusteella. Tasapiste tilanteessa valinnan ratkaisee kielitaitokokeen pistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee ylioppilastodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Voidakseen tulla hyväksytyksi hakijan on saatava valintakokeen molemmista osista vähintään kymmenen (10) pistettä sekä valintakokeesta yhteensä vähintään 31 pistettä. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta otetaan huomioon 1.äidinkielen arvosana 2.ruotsin kielen arvosana, paitsi ruotsinkielisen tutkinnon suorittaneilla suomen (tai saamen) arvosana 3.enintään neljän (4) muun (hakijalle parhaat pisteet tuottavan) kokeen arvosanaa. LTL 106 Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur Pisteet 7 6 5 4 3 2 0 Eri kokeista saatuja pisteitä painotetaan kertomalla ne seuraavilla koekohtaisilla painokertoimilla: Koe Paino äidinkielen koe* 1,5 reaalikoe 1,5 reaaliaineiden kokeet 1,5 laajan tai pitkän oppimäärän 1,5 mukainen koe muun kuin pitkän oppimäärän 1 mukainen koe *Myös vieraskielisille tarkoitettu äidinkielen koetta korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Valinnassa käytettävä taustapistemäärä saadaan laskemalla painotetut pisteet yhteen. Näin täydellisesti suoritetusta mahdollisimman laajasta uusimuotoisesta tutkinnosta voi saada 1,5 x 7 x 6 = 63 pistettä. IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaali aineen kokeet. Ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe rinnastetaan tässä reaaliaineen kokeeseen. Pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Todistuspisteet enintään 63 Valintakokeen osuus enintään 63 Pisteet yhteensä enintään 126 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valintatapajonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma sisältää ranskan kielen kandidaattiohjelman ja ranskan kielen maisteriopinnot sekä monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot. Kandidaattiohjelmaan kuuluvat lukuvuoden mittaiset kielitaitopainotteiset perusopinnot, jotka ovat kaikille yhteiset. Aineopinnoissa parannetaan saavutettua kielitaitoa sekä perehdytään laajemmin kielitieteeseen, ranskankieliseen kirjallisuuteen sekä Ranskan yhteiskuntaan ja historiaan. Opiskelijat valitsevat vaihtoehtoisista opintojaksoista sen, joka parhaiten soveltuu heidän kiinnostukseensa tai ammatillisiin tavoitteisiinsa (kielentutkimuksen, kielen opetuksen, yhteiskunnan tuntemuksen tai käännösviestinnän). Ranskan kielen aineopintoihin kuuluu kahden kuukauden kieliharjoittelu jossakin ranskankielisessä maassa. Ranskan kielen maisteriopinnoissa syvennetään kielen, yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemusta. Vaihtoehtoisissa opintojaksoissa opiskelija voi perehtyä valitsemiinsa erikoisaloihin, joita ovat kielentutkimus, kirjallisuus ja Ranskan yhteiskunta. Valinnaiset opinnot valitaan omien tavoitteiden perusteella. Niille, jotka suunnittelevat uraa kansainvälisissä organisaatioissa, suositellaan laajoja yhteiskunta-, hallinto- tai kauppatieteiden opintokokonaisuuksia. Opettajan pätevyyden saa hakeutumalla aineenopettajakoulutukseen. Opettajiksi ja kääntäjiksi erikoistuville suositellaan valinnaisiksi opinnoiksi toista kieltä. Ranskan kielen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Ranskan kielen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 15 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 12 on varattu ensikerta- laisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet ranska ja suomi LTL Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Keskiviikko 1.6.2016 klo 11.00–15.00 Kanslerinrinne 1, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakokeessa menestyminen edellyttää vähintään lukiossa alkavan B3-kielen oppimäärää vastaavien tietojen ja taitojen hyvää hallintaa. Kirjatestiin luettavan materiaalin tiedot julkaistaan helmikuun 2016 loppuun mennessä tutkinto-ohjelman kotisivuilla osoitteessa www.uta.fi/ltl/ ran/opiskelijaksi/. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Uudet opiskelijat valitaan joko yli oppilastutkintotodistuksen ja valinta kokeen yhteispistemäärän (7 opiskelijaa) tai pelkän valintakoepistemäärän (8 opiskelijaa) perusteella. Valintajono 1: Ensimmäisessä vaiheessa valitaan 7 opiskelijaa ylioppilastutkintotodistuksesta ja valinta kokeesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Valinnan ratkaisee valintakokeen tuloksesta ja ylioppilastutkintotodistuksen arvosanoista koostuva yhteispistemäärä, jossa todistuksen osuus on 63 pistettä ja valintakokeen osuus 63 pistettä. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakoepisteiden perusteella. Jos nämäkin ovat samat, ratkaisee kie- 107 lioppiosion pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintajono 2: Tämän jälkeen valitaan pelkän valintakoepistemäärän perusteella 8 opiskelijaa. Tasapistetilanteessa valinnan ratkaisee kielioppiosion pistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee kirjatestin pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Pisteitys Hakijan taustapisteet lasketaan ylioppilastutkinnon äidinkielen ja enintään viiden (5) muun (hakijalle parhaat pisteet tuottavan) kokeen perusteella. Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur Pisteet 7 6 5 4 3 2 0 Eri kokeista saatuja pisteitä painotetaan kertomalla ne seuraavilla koekohtaisilla painokertoimilla: Koe Paino äidinkielen koe* 1,5 reaalikoe 1,5 reaaliaineiden kokeet 1,5 laajan tai pitkän oppimäärän 1,5 mukainen koe muun kuin pitkän oppimäärän 1 mukainen koe *Myös vieraskielisille tarkoitettu äidinkielen koetta korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Valinnassa käytettävä taustapistemäärä saadaan laskemalla painotetut pisteet yhteen. Näin täydellisesti suoritetusta mahdollisimman laajasta tutkinnosta voi saada 1,5 x 7 x 6 = 63 pistettä. IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaaliaineen kokeet. Ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe rinnastetaan tässä reaaliaineen kokeeseen. Pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Valintakoe koostuu seuraavista osioista: ––kieliopillisia tehtäviä (21 p.) ––kirjallinen esitys (21 p.) ––kirjatesti (21 p.) Voidakseen tulla hyväksytyksi hakijan on saatava vähintään 7 pistettä kustakin osiosta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valinta tapajonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. LTL 108 Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Äidinkielenään saksaa puhuvia on Euroopassa yli 100 miljoonaa. Saksa on Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita. Lisäksi Suomella on sekä kulttuurin että tieteen alalla pitkäaikaiset ja tiiviit suhteet Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Euroopassa tarvitaan eri tehtäviin monipuolisia ja laaja-alaisia saksan kielen, kulttuurin, kääntämisen ja tulkkauksen asiantuntijoita. Tätä laaja-alaisuutta tarjoaa saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, joka sisältää saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen kandidaattiohjelman lisäksi saksan kielen ja kulttuurin maisteriopinnot sekä monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot. Kandidaattiopintojen aikana opiskelijat erikoistuvat joko saksan kieleen ja kulttuuriin tai saksan kääntämiseen ja tulkkaukseen. Perusopinnot keskittyvät kielitaidon ja kulttuurin tuntemuksen kehittämiseen. Aineopinnoissa opiskelija perehtyy tulevien maisteriopintojensa tieteellisiin perusteisiin sekä syventää kieli- ja viestintätaitojaan. Kielen ja kulttuurin opinnoissa perehdytään saksan kielen rakenteeseen sekä saksankielisten maiden kirjallisuuteen ja kulttuuriin. Kääntämisen ja tulkkauksen opintoihin kuuluu käännöstieteen, käännösviestinnän sekä saksan kielen ja kulttuurin opintoja. Kääntämiseen ja tulkkaukseen erikoistuvilta edellytetään erinomaista suomen kielen taitoa ja heille tarjotaan sekä kandidaatti- että maisteriopinnoissa oma suomen opintokokonaisuutensa. Saksan kielen ja kulttuurin maisteriopinnot perehdyttävät monipuolisesti saksan kieleen ja kulttuuriin sekä niiden tutkimukseen ja tarjoavat laaja-alaisen saksankielisten maiden tuntemuksen. Opiskelija erikoistuu kielen opettamiseen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin tai talousviestintään. Opettajan pätevyyden antaa aineenopettajakoulutus. Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnoissa opiskelija erikoistuu erikoiskielten kääntämiseen, kaunokirjalliseen ja audiovisuaaliseen kääntämiseen tai tulkkausviestintään. Maisteriopinnot suorittaneella on erinomainen kielitaito, erittäin hyvät viestintätaidot ja laaja kulttuurin tuntemus, valmius soveltaa alan tieteellistä tietoa sekä jatko-opintokelpoisuus. Saksan osaajia työllistävät mm. opetusala, kääntäminen ja tulkkaus, kulttuuri- ja matkailuala, kauppa ja elinkeinoelämä, valtionhallinto sekä media-ala. Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 30 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 23 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta. fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet saksa ja suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Torstai 2.6.2016 klo 9.00–13.00 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Kirjatestiin luetaan: Ojutkangas K., Larjavaara M., Miestamo M. ja Ylikoski J.: Johdatus kielitieteeseen. 1. painos. WSOY 2009. Luvut I ja III. Paloposki O.: Kääntäjät, koulutus ja kansanvalistus, joka on sähköisesti luettavissa pdf-muodossa osoitteessa https://sktl-fi.directo.fi/@Bin/41029/ Paloposki.pdf. Sunnari M.: ”Suomi ja monikielinen Euroopan Unioni” teoksessa Piehl Aino ja Vihonen Inkaliisa (toim.): Vuosikymmen EU-suomea. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 21, Helsinki 2010. Teos on sähköisesti luettavissa pdf-muodossa osoitteessa scripta.kotus.fi/www/verkkojulkaisut/julk21/Vuosikymmen_EU_ suomea.pdf. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Uudet opiskelijat valitaan joko ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteis pistemäärän perusteella (60 % opiskelijoista) tai pelkän valintakoepistemäärän perusteella (40 % opiskelijoista). Valintajono 1: Ensimmäisessä vaiheessa valitaan 18 opiskelijaa ylioppi lastutkintotodistuksesta ja valinta kokeesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Valinnan ratkaisee valintakokeen tuloksesta ja ylioppilastodistuksen arvosanoista koostuva yhteispistemäärä, jossa todistusten osuus on 50 % (63 pistettä) ja valintakokeen osuus 50 % (63 pistettä). Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakoepisteiden perusteel- LTL la. Jos nämäkin ovat samat, ratkaisee kirjatestin esseevastauksen (tehtävä 2.1) pistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee kirjatestin monivalintaosioiden (tehtävä 2.2) pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintajono 2: Tämän jälkeen valitaan pelkän valintakoepistemäärän perusteella 12 opiskelijaa. Tasapiste tilanteessa valinnan ratkaisee kirjatestin esseevastauksen (tehtävä 2.1) pistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee kirjatestin monivalintaosioiden (tehtävä 2.2) pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Pisteitys Hakijan taustapisteet lasketaan ylioppilastutkinnon äidinkielen ja enintään viiden (5) muun (hakijalle parhaat pisteet tuottavan) kokeen perusteella. Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur Pisteet 7 6 5 4 3 2 0 Eri kokeista saatuja pisteitä painotetaan kertomalla ne seuraavilla koekohtaisilla painokertoimilla: Koe Paino äidinkielen koe* 1,5 reaalikoe 1,5 reaaliaineiden kokeet 1,5 laajan tai pitkän oppimäärän 1,5 mukainen koe muun kuin pitkän oppimäärän 1 mukainen koe *Myös vieraskielisille tarkoitettu äidinkielen koetta korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Valinnassa käytettävä taustapistemäärä saadaan laskemalla painotetut pisteet yhteen. Näin täydellisesti suoritetusta mahdollisimman laajasta tutkinnosta voi saada 1,5 x 7 x 6 = 63 pistettä. IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaaliaineen kokeet. Ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe rinnastetaan tässä reaaliaineen kokeeseen. Pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Valintakoe muodostuu seuraavista osista: 1.Kielitaitokoe 1.1 kielioppi 30 tehtävää (muunnetaan 20 koepisteeksi) 1.2 sanasto 18 tehtävää (muunnetaan 9 koepisteeksi) 1.3 tekstin ymmärtäminen 18 tehtävää (muunnetaan 9 koepisteeksi) 2.Kirjatesti 2.1 Essee teoksesta Ojutkangas ym: noin 300 sanan suomenkielinen teksti annettujen ohjeiden mukaan. Esseen maksimipistemäärä on 15 pistettä (arvosteluun vaikuttavat tekstin sisältö ja rakenne sekä oikeakielisyys). 2.2 Monivalintakoe Paloposken ja Sunnarin artikkeleista: 10 tehtävää (10 koepistettä). Kokeesta saatava maksimipistemäärä on siis 63. Voidakseen tulla hyväksytyksi on hakijan saatava valintakokeesta vähintään 32 pistettä, mutta kuitenkin jokaisesta tehtävästä vähintään seuraavasti: ––tehtävästä 1.1 väh. 8 pistettä, ––tehtävästä 1.2 väh. 4 pistettä, ––tehtävästä 1.3 väh. 4 pistettä, ––tehtävästä 2.1 väh. 6 pistettä ja ––tehtävästä 2.2 väh. 4 pistettä. 109 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valinta tapajonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. LTL 110 Suomen kielen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelmassa koulutetaan suomen kielen asiantuntijoita, joilla on syvällinen ja monipuolinen asiantuntemus suomen kielen rakenteesta, kehitysvaiheista, käytöstä ja vaihtelusta. Suomen kieltä opiskellaan Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön monitieteisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä, ja opinnoissa näkyy Tampereen yliopiston yhteiskunnallinen painotus. Suomen kielen kandidaattiohjelmassa rakennetaan vankka perusta kielen ilmiöiden ymmärtämiselle. Opintojen alussa pääpaino on kielen rakenteissa, merkityksissä ja käytössä. Opiskelija tutustuu lisäksi lähisukukielistä viron kieleen. Opintojen edetessä kuvaa suomen kielestä täydennetään variaation, vuorovaikutuksen ja kielen historian tarkastelulla. Lisäksi opiskelija tutustuu kielen tutkimusmenetelmiin. Maisteriopinnoissa oman alan asiantuntemusta kehitetään edelleen. Opinnoissa syvennytään valittuihin erikoisaloihin ja harjaannutaan tieteelliseen työskentelyyn. Lisäksi syvennetään käsitystä suomen kielen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailman kielten joukossa. Opinnäytteissä voi syventyä aiheisiin, jotka tukevat omaa ammatillista suuntautumista. Suomen kielen opinnot kehittävät viestintä-, yhteistyö- ja projektinhallintataitoja, kykyä analysoida kompleksisia kielellisiä ja kulttuurisia ilmiöitä sekä taitoa hakea, tuottaa ja hyödyntää asiantuntijatietoa. Nämä taidot antavat erinomaiset valmiudet toimia monenlaisissa akateemisissa tehtävissä yhteiskunnan eri aloilla. Useat tutkinto-ohjelman opiskelijat valmistuvat opetustehtäviin eri kouluasteille ja erilaisiin oppilaitoksiin. Aineenopettajan pätevyyden saamiseksi on suoritettava myös kirjallisuustieteen ja kasvatustieteen opintoja. Monet opiskelijat toimivat valmistumisensa jälkeen erilaisissa kieli- ja viestintäammattilaisen tehtävissä esimerkiksi liike-elämän ja julkisen hallinnon palveluksessa. Tampereen yliopiston suomen kielen tutkinto-ohjelmassa opiskelijat voivat erikoistua oman kiinnostuksensa mukaisesti. Erikoistumisen tueksi tutkinto-ohjelma tarjoaa syventävissä opinnoissa mm. kaksi laajaa työelämään suuntaavaa erikoistumiskokonaisuutta: suomi toisena ja vieraana kielenä sekä työelämäviestintä ja kielikonsultointi. Tutkinto-ohjelman opetus kytkeytyy tiiviisti Tampereen yliopistossa tehtävään suomen kielen tutkimukseen. Tutkimusta tehdään mm. lasten ja nuorten kielen kehityksestä, puhutun ja kirjoitetun kielen variaatiosta, suomen kielen käytöstä ja oppimisesta toisena kielenä sekä tekstien ja keskusteluiden tehtävistä ja muotoutumisesta yhteiskunnan eri alueilla. Suomen kielen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Haku päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Suomen kielen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 26 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 19 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opinto polku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Perjantai 27.5.2016 klo 11.00–15.00 Pinni B, Kanslerinrinne 1 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Yliopistollinen suomen kielen opiskelu vaatii hyvää suomen kielen taitoa ja kykyä ymmärtää kielen ilmiöitä. Suomen kielen valintakokeessa testataan kieli- ja kielioppitietoa, tämän tiedon soveltamiskykyä sekä kielentutkimuksen yleisiä perusteita. Valintakoe perustuu seuraaviin teoksiin: ––Leino P.: Suomen kielioppi. 4. tai uudempi painos. Helsinki: Otava. 1996. ––Ojutkangas K., Larjavaara M., Miestamo M. ja Ylikoski J.: Johda- tus kielitieteeseen. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit Oy. 2009 tai uudempi painos. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Suomen kielen tutkinto-ohjelmaan valitaan: Valintajonossa 1 valintakokeen tuloksesta ja ylioppilastutkintotodistuksen arvosanoista koostuvan yhteispistemäärän perusteella 16 parasta hakijaa. Valintajonossa 2 valintakokeen perusteella 10 parasta hakijaa. Uudet opiskelijat valitaan joko pelkän valintakoepistemäärän tai ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärän perusteella. Ensimmäisessä vaiheessa valitaan 16 opiskelijaa ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintakokeesta saadun yhteispistemäärän perusteella. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakokeen pistemäärän perusteella. Jos hakijat ovat tämänkin LTL jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Tämän jälkeen valitaan 10 pelkän valintakokeen pistemäärän perusteella. Tasapistetilanteessa valinnan ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintakokeen enimmäispistemäärä on 147. Voidakseen tulla valituksi hakijan on saatava kokeesta vähintään 80 pistettä. Pisteitys Enimmäispisteet: ––ylioppilastutkintotodistus: 63 ––valintakoe: 147 Hakijan taustapisteet lasketaan ylioppilastutkinnon äidinkielen ja enintään viiden (5) muun (hakijalle parhaat pisteet tuottavan) kokeen perusteella. Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur Pisteet 7 6 5 4 3 2 0 Eri kokeista saatuja pisteitä painotetaan kertomalla ne seuraavilla koekohtaisilla painokertoimilla: Koe Paino äidinkielen koe* 1,5 reaalikoe 1,5 reaaliaineiden kokeet 1,5 laajan tai pitkän oppimäärän 1,5 mukainen koe muun kuin pitkän oppimäärän 1 mukainen koe *Myös vieraskielisille tarkoitettu äidinkielen koetta korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Valinnassa käytettävä taustapistemäärä saadaan laskemalla painotetut pisteet yhteen. Näin täydellisesti suoritetusta mahdollisimman laajasta tutkinnosta voi saada 1,5 x 7 x 6 = 63 pistettä. IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaaliaineen kokeet. Ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe rinnastetaan tässä reaaliaineen kokeeseen. Pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa 111 oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4, päärakennus). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valintatapajonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen ja Venäjän tuntemuksen merkitys Suomessa on kiistaton. Venäjän osaajia työllistävät niin liike-elämä, hallinto ja matkailu kuin opetus-, media- ja sosiaalialat. Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma vastaa näiden alojen tarpeisiin kouluttamalla laaja-alaisia kieliasiantuntijoita, jotka sekä hallitsevat venäjän kielen että tuntevat hyvin venäläisen yhteiskunnan ja sen kulttuurin. Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma sisältää • venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen kandidaattiohjelman, ja joko • venäjän kielen ja kulttuurin maisteriopinnot tai • monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot. Kandidaattiopintojen aikana rakennetaan vahva peruskielitaito ja venäläisen kulttuurin tuntemus. Opintoihin kuuluu myös kieliharjoittelu Venäjällä, jonka voi suorittaa osallistumalla valtion rahoittamaan kieliharjoitteluohjelmaan. Kandidaattiopinnoissa opiskelija painottaa oman kiinnostuksensa mukaan joko venäjän kielen ja kulttuurin tai venäjän kääntämisen ja tulkkauksen opintoja. Kielen ja kulttuurin opinnoissa perehdytään venäjän kielen rakenteeseen, venäläiseen kirjallisuuteen ja sen analysoimiseen, kulttuurihistoriaan ja nyky-yhteiskuntaan. Kääntämisen ja tulkkauksen opintojen painopiste on käännös- ja tulkkausviestinnässä. Kandidaattiohjelman jälkeen opiskelija voi jatkaa maisteriopinnoissa oman valintansa mukaan. Tarvittaessa hänen täytyy kuitenkin suorittaa kyseisten maisteriopintojen edellyttämiä kursseja, jos hän ei ole suorittanut niitä kandidaatti opinnoissaan. LTL 112 Venäjän kielen ja kulttuurin maisteriopinnot tarjoavat laaja-alaisen Venäjän tuntemuksen. Syventävien opintojen erikoistumisvaihtoehtoja ovat venäjän kielen rakenne, kieli ja yhteiskunta, venäläinen kulttuuri ja kirjallisuus sekä venäjä vieraana kielenä ja monikulttuurisuus. Ammatilliset erityisvalmiudet hankitaan soveltuvilla valinnaisten aineiden kursseilla, joita Tampereen yliopistossa on tarjolla laajalti. Opettajaksi aikova valitsee usein jonkin toisen kielen aineenopettajan pedagogisten opintojen lisäksi. Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnoissa opiskelija erikoistuu käännös- tai tulkkausviestintään. Kääntämiseen ja tulkkaukseen erikoistuvat opiskelijat suorittavat kääntäjän suomen kielen opintokokonaisuuden. Filosofian maisterin tutkinnon suorittanut hallitsee valitsemansa erikoistumisalat, ja hänellä on valmiudet tieteelliseen tutkimukseen sekä jatko-opintokelpoisuus. Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 30 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 24 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet Suomi ja venäjä. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Keskiviikko 25.5.2016 klo 10–14 Kanslerinrinne 1, Tampere Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen EI lähetetä kutsua. Valintakokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakokeeseen luetaan: ––Ojutkagas K., Larjavaara M., Miestamo M., Ylikoski J.: Johdatus kielitieteeseen. WSOY 2015 (tai aikai sempi painos). Luku III ja kappale Lopuksi: Mitä kielen tutkiminen on? ––Tšehov A.: Kaksintaistelu. (Esim. teoksessa Aro ja muita novelleja tai Vaimoni ja muita novelleja.) Valintakoe koostuu kolmesta osiosta, joista ensimmäinen mittaa venäjän kielen taitoa ja kaksi muuta valintakoekirjojen sisällön ja suomen kielen hallintaa. Venäjän kielen osiossa mitataan kielen rakenteen ja sanaston hallintaa sekä kykyä ymmärtää ja tuottaa venäjänkielistä tekstiä. Kokeessa edellytetään vähintään lukion venäjän B3-kielen oppimäärää vastaavia tietoja. Kokeeseen voi valmistautua kertaamalla venäjän kielen peruskielioppia, esim. Jegorenkov M., Salomaa T.: Mozhno i grammatika! Kirjatestiosioissa kirjoitetaan suomenkieliset esseevastaukset valintakoekirjoihin perustuviin kysymyksiin. Vastaukset arvioidaan sekä sisällön että suomen kielen hallinnan kannalta. Kokeen hyväksyttävä suoritus edellyttää valintakoekirjojen sisällön hallinnan lisäksi lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppimäärää vastaavia tietoja ja hyvää viestintätaitoa. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintamenettely Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa yhteensä 30 uutta opiskelijaa. Uudet opiske- lijat valitaan kahdessa valintajonossa, ensimmäisessä ylioppilastodistuksen ja valintakokeen perusteella, toisessa pelkän valintakokeen perusteella. Valintajonossa 1 valitaan ylioppilastodistuksen ja valintakokeen perusteella 20 opiskelijaa. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, ratkaistaan hakijoiden keskinäinen järjestys valintakoepisteiden perusteella. Jos nämäkin ovat samat, ratkaisee kirjatestin pistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Valintajonossa 2 valitaan pelkän valintakokeen perusteella 10 opiskelijaa. Tasapistetilanteessa valinnan ratkaisee kirjatestin pistemäärä. Jos tämäkin on sama, ratkaisee ylioppilastodistuksen ja valintakokeen yhteispistemäärä. Jos hakijat ovat tämänkin jälkeen tasapisteissä, otetaan kaikki samoissa tasapisteissä olevat. Pisteitys Valinnassa otetaan huomioon valintakokeen tuloksesta ja ylioppilastutkintotodistuksen arvosanoista koostuva yhteispistemäärä, josta molempien osuus on 50 %. Hakijan taustapisteet lasketaan ylioppilastutkinnon äidinkielen ja enintään viiden (5) muun (hakijalle parhaat pisteet tuottavan) kokeen perusteella. Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur Pisteet 7 6 5 4 3 2 0 LTL Eri kokeista saatuja pisteitä painotetaan kertomalla ne seuraavilla koekohtaisilla painokertoimilla: Koe Paino äidinkielen koe* 1,5 reaalikoe 1,5 reaaliaineiden kokeet 1,5 laajan tai pitkän oppimäärän 1,5 mukainen koe muun kuin pitkän oppimäärän 1 mukainen koe *Myös vieraskielisille tarkoitettu äidinkielen koetta korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Valinnassa käytettävä taustapistemäärä saadaan laskemalla painotetut pisteet yhteen. Näin täydellisesti suoritetusta mahdollisimman laajasta tutkinnosta voi saada 1,5 x 7 x 6 = 63 pistettä. IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkinnon pisteitys, ks. Hakijaryhmät, s. 12. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaaliaineen kokeet. Ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe rinnastetaan tässä reaaliaineen kokeeseen. Pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia 113 kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Todistuspisteitä voi saada enintään 63. Valintakoepisteitä voi saada enintään 63. 1) venäjän kieli 25 p. 2) kirjatesti (Johdatus kielitieteeseen) 19 p. 3) kirjatesti (Kaksintaistelu) 19 p. Yhteispistemäärä yhteensä enintään 126 pistettä. Voidakseen tulla valituksi tutkinto-ohjelman opiskelijaksi hakijan on saatava valintakokeen osioista pisteitä seuraavasti: 1) venäjän kieli: vähintään 10 pistettä 2) kirjatesti: vähintään 8 pistettä 3) kirjatesti: vähintään 8 pistettä Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mahdolliset varasijat täytetään valintaperusteiden mukaisissa valintatapajonoissa ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Englannin kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma • Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma • Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma • Ranskan kielen tutkinto-ohjelma • Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma • Suomen kielen tutkinto-ohjelma • Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Sisäänotto Tutkinto-ohjelma Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma Ranskan kielen tutkinto-ohjelma Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Suomen kielen tutkinto-ohjelma Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Sisäänotto 0–5 0–10 0–3 0–3 0–10 0–5 0–10 LTL 114 Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Tätä hakumenettelyä noudattavat avointen yliopisto-opintojen perusteella hakevat, Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat sekä muista yliopistoista siirtyvät opiskelijat. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Erillishaussa yksikön tutkinto-ohjelmiin voivat hakea avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet, muista korkeakouluista siirtyvät opiskelijat tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavat. Hakijalla tulee olla suoritettuna vähintään perusopinnot haluttua tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Ks. tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa siirto-opiskelijana erillishaussa kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön tutkinto-ohjelmiin. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin tutkinto-ohjelman kohdalta. Päätöstä tehtäessä otetaan huomioon tutkinto-ohjelman lausunnot sekä se, että opiskelijamäärät noudattavat sisäänottomäärien suhdetta. Opiskelijalta voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Kieli-, käännös- ja kirjallisuus tieteiden yksikössä oman tutkintoohjelman sisällä maisteriopinto suuntaa vaihtavat Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön opiskelija voi hakea maisteriopintosuunnan vaihtoa oman tut- kinto-ohjelman sisällä perustellusta syystä. Vapaamuotoinen perusteltu hakemus toimitetaan yksikön toimistoon 16.3.–6.4.2016. Hakemukseen liitetään opintorekisteriote. Päätöstä tehtäessä otetaan huomioon tutkinto-ohjelman lausunnot sekä se, että opiskelijamäärät noudattavat sisäänottomäärien suhdetta. Opiskelijalta voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimet yliopisto-opinnot Tieteenalayksikkö järjestää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Yksikön opetustarjonta vaihtelee jonkin verran eri lukuvuosina. Avoimena yliopisto-opetuksena järjestettävät opinnot ovat sisällöltään tieteenalayksikön opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajoitettu. Perusopintotason avoimiin yliopisto-opintoihin opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä lukuun ottamatta kielten opintoja, joihin järjestetään lähtötasokoe. Aineopintotason opintoihin suoritetaan opiskelijavalinta ja tieteenalayksikkö vahvistaa valinnan edellytykset. Avoimista yliopisto-opinnoista opiskelijalta peritään opinto-oikeusmaksu. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto-opintoihin tapahtuu kolme kertaa lukuvuodessa: elokuussa, marraskuussa ja helmikuussa. Hakukohteita ovat yksittäiset opintojaksot tai opintokokonaisuudet. Lisätietoja hakemisesta saat osoitteesta www.uta.fi/avoinyliopisto/opiskelijaksi/. Laajoja opintokokonaisuuksia suorittaneet voivat tulla valituksi tutkinto-opiskelijoiksi ilman valintakoetta erillishaussa. Vierailevat opiskelijat Ks. JOO-opinnot, s. 11. JOO-opintojen tarjonta julkaistaan joopas.fi-palvelussa. Alumniopintoja suorittavien valinta Alumniopiskelijan opinto-oikeusoikeus koskee vain Tampereen yliopistosta valmistuneita. Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö voi perustellusta hakemuksesta, jota ao. tutkinto-ohjelman johtaja tai vastaava on puoltanut, myöntää Tampereen yliopiston kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikössä (tai entisessä humanistisessa tiedekunnassa) ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle alumniopiskelijan opinto-oikeuden yksikön tutkinto-ohjelmissa tai valinnaisissa opintokokonaisuuksissa. Oikeus voidaan myöntää myös Tampereen yliopiston muussa yksikössä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle, mikäli tutkintoon sisältyy vähintään 15 opintopistettä kyseistä tutkinto-ohjelmaa vastaavan oppiaineen opintoja. Hakemukseen on liitettävä perustelut sekä suunnitelma opintojen suorittamisaikataulusta. Vieraiden kielten ja kääntämisen sekä suomen kielen tutkinto-ohjelmien tarjoamiin opintoihin hakevien on liitettävä hakemukseensa todistus ao. kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista tai TOEFL). Lisäksi kielitaito voidaan tutkia ko. tutkinto-ohjelman määräämällä tavalla, esimerkiksi lähtötasokokeella. Alumniopiskelijan opinnot ovat maksuttomia valmistumista seuraavan lukuvuoden loppuun asti. Sen jälkeen opinnot ovat maksullisia. Maksu on 15 €/opintopiste. Alumniopiskelijan opinto-oikeus voidaan myöntää enintään kolmeksi vuodeksi ja korkeintaan kahden tutkinto-ohjelman tai valinnaisen opintokokonaisuuden opintoihin samanaikaisesti. opinto-oikeutta Alumniopiskelijan hakevilla ei ole erityistä hakuaikaa. Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelman sekä pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelman hakemuksia käsitellään kuitenkin vain kaksi kertaa vuodessa. Syyslukukaudella 2016 alkavia opintoja varten käsitellään 15.4.2016 mennessä saapuneet hakemukset ja kevätlukukaudella 2017 alkavia opintoja varten käsitellään 31.10.2016 mennessä saapuneet hakemukset. LTL Alumniopiskelijan opinto-oikeutta voi hakea seuraaviin opintokokonaisuuksiin: ––Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen perus- ja aineopinnot ––Englannin kielen ja kirjallisuuden syventävät opinnot ––Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävät opinnot, englanti ––Kirjallisuustieteen perus- ja aine opinnot ––Kertomus- ja tekstiteorian syventävät opinnot ––Suomen kirjallisuuden syventävät opinnot ––Pohjoismaisten kielten perus-, aineja syventävät opinnot ––Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävät opinnot, ruotsi ––Ruotsi kääntäjän työkielenä -opinnot ––Ranskan kielen perus-, aine- ja syventävät opinnot ––Monikielisen viestinnän ja käännös tieteen syventävät opinnot, ranska ––Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen perus- ja aineopinnot ––Saksan kielen ja kulttuurin syven tävät opinnot ––Monikielisen viestinnän ja käännös tieteen syventävät opinnot, saksa ––Suomen kielen perus-, aine- ja syventävät opinnot ––Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen perus- ja aineopinnot ––Venäjän kielen ja kulttuurin syventävät opinnot ––Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen syventävät opinnot, venäjä ––Espanjan kielen perus- ja aine opinnot ––Fonetiikan perus- ja aineopinnot ––Russian Studies ––Tšekin kielen perusopinnot 115 ––Viron kielen ja virolaisen kulttuurin perus- ja aineopinnot ––Yleisen kielitieteen perus- ja aine opinnot ––Yleinen käännöstiede Hakemukseen liitettävässä perustelukirjeessä hakijan on ilmaistava, haluaako suunnata opintojaan kieleen ja kirjallisuuteen/kulttuuriin vai kääntämiseen ja tulkkaukseen, jos hakukohteena on englannin kieli, kirjallisuus ja kääntäminen; saksan kieli, kulttuuri ja kääntäminen tai venäjän kieli, kulttuuri ja kääntäminen. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Tutkinto-opiskelijoiden osalta tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Hakukelpoisuus 3 + 2 lukuvuotta Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (vähintään perusopinnot) englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Sisäänotto Kielitaitovaatimukset Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otetaan erillishaussa 0–5 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan hakevien on liitettävä hakemukseensa todistus englannin kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista tai TOEFL). Lisäksi kielitaito voidaan tutkia tutkinto-ohjelman määräämällä tavalla, esimerkiksi lähtötasokokeella. Hakijoiden on syytä huomata, että Tampereen yliopiston tutkinto- ja opetuskieli on suomi. Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto Suorituskielet Suomi ja englanti Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoita että avoimia yliopisto-opintoja suoritta- neita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Englannin kielen, kirjallisuuden ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan hakevan on liitettävä hakemukseensa todistus englannin kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista tai TOEFL). LTL 116 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otetaan erillishaussa 0–10 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakukelpoisuus Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (väh. perusopinnot) kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoita että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritet tujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. LTL 117 Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kielitaitovaatimukset Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otetaan erillishaussa 0–3 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Suorituskielet ruotsi ja suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakukelpoisuus Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (väh. perusopinnot) pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmaan hakevan on liitettävä hakemukseensa todistus ruotsin kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista). Lisäksi kielitaito voidaan tutkia esimerkiksi lähtötasokokeella. Hakijoiden on syytä huomata, että Tampereen yliopiston tutkinto- ja opetuskieli on suomi. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoitaa että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritet tujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) pohjoismaisten kielten tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Ranskan kielen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Sisäänotto Hakumenettely 22.8.2016 Vuonna 2016 ranskan kielen tutkinto-ohjelmaan otetaan erillishaussa 0-3 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Koulutuksen kesto Suorituskielet Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 3 + 2 lukuvuotta ranska ja suomi LTL 118 Hakukelpoisuus Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (väh. perusopinnot) ranskan kielen tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Kielitaitovaatimukset Ranskan kielen tutkinto-ohjelmaan hakevan on liitettävä hakemukseensa todistus ranskan kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista). Lisäksi kielitaito voidaan arvioida esimerkiksi lähtötasokokeella. Hakijoiden on syytä huomata, että Tampereen yliopiston tutkinto- ja opetuskieli on suomi. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoitaa että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) ranskan kielen tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otetaan erillishaussa 0–10 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Suorituskielet saksa, suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakukelpoisuus Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (väh. perusopinnot) saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Kielitaitovaatimukset Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan hakevan on liitettävä hakemukseensa todistus saksan kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista). Lisäksi kielitaito voidaan tutkia esimerkiksi lähtötasokokeella. Hakijoiden on syytä huomata, että Tampereen yliopiston tutkinto- ja opetuskieli on suomi. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoita että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksytty- LTL jen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Saksan kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan hakevan on liitettävä hakemukseensa todistus saksan kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista). Lisäksi kielitaito voidaan tutkia esimerkiksi lähtötasokokeella. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennes- 119 sä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Suomen kielen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Suomen kielen tutkinto-ohjelmaan alempaa ja ylempää korkeakoulututkinto suorittamaan otetaan erillishaussa 0–5 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakukelpoisuus Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (vähintään perusopin- not) suomen kielen tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoita että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) suomen kielen tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan vii- meistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. LTL 120 Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Vuonna 2016 venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan otetaan erillishaussa 0–10 opiskelijaa. Erillishaun sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Suorituskielet Venäjä ja suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Hakukelpoisuus Alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan otettavilta edellytetään korkeakoulukelpoisuutta (ks. Hakukelpoisuus, s. 12) sekä aikaisempia opintoja (väh. perusopinnot) venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaa vastaavalta alalta. Kielitaitovaatimukset Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaan hakevan on liitettävä hakemukseensa todistus venäjän kielen ja suomen kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteriote aiemmista opinnoista). Lisäksi kielitaito voidaan arvioida esimerkiksi lähtötasokokeella. Hakijoiden on syytä huomata, että Tampereen yliopiston tutkinto- ja opetuskieli on suomi. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan sekä siirto-opiskelijoitaa että avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita. Siirto-opiskelijoina voidaan valita kandidaattivaiheessa yliopistosta toiseen siirtyviä opiskelijoita tai Tampereen yliopiston sisällä tutkinto-ohjelmaa vaihtavia opiskelijoita. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja (vähintään perusopinnot) venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. LTL 121 MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Filosofian maisterin (FM) tutkinto • Englannin kielen ja kirjallisuuden maisterikoulutus • Kertomus- ja tekstiteorian maisterikoulutus • Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, englanti • Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, ranska • Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, ruotsi • Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, saksa • Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, venäjä • Pohjoismaisten kielten maisterikoulutus • Ranskan kielen maisterikoulutus • Saksan kielen ja kulttuurin maisterikoulutus • Suomen kielen maisterikoulutus • Venäjän kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Sisäänotto Tutkinto-ohjelma Englannin kielen ja kirjallisuuden maisterikoulutus Kertomus- ja tekstiteorian maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, englanti Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, ranska Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, ruotsi Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, saksa Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus, venäjä Pohjoismaisten kielten maisterikoulutus Ranskan kielen maisterikoulutus Saksan kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Suomen kielen maisterikoulutus Suomen kirjallisuuden maisterikoulutus Venäjän kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Sisäänotto 0–10 0–10 0–5 0–3 0–3 0–5 0–5 0–3 0–3 0–5 0–10 0–10 0–10 Sisäänottomääriä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Maisterikoulutukset Englannin kielen ja kirjallisuuden maisterikoulutus Maisteriopinnoissa saavutetaan vahva asiantuntijuus omalla erikoisalalla ja valmius soveltaa alan tieteellistä tietoa ja hakeutua tohtoriopintoihin. Englannin kielen ja kirjallisuuden maisteriopinnoissa on mahdollista erikoistua esimerkiksi kielen rakenteen, kielen ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen, kirjallisuudenlajien tai kirjallisuuden yhteiskunnallisten merkitysten tutkimukseen. Kertomus- ja tekstiteorian maisterikoulutus Kertomus- ja tekstiteorian maisteriopinnot tarjoavat mahdollisuuden kirjallisuuden syventäviin opintoihin kielialueesta riippumatta. Painopiste on kansainvälisessä kirjallisuudessa ja kulttuurissa, pois lukien Suomen kirjallisuus. Tekstejä tarkastellaan kirjallisuuden poetiikan hengessä, eli taitolajina. Erityisesti painotetaan kansainvälisen kertomusteorian nykysuuntia, jotka tarjoavat metodeja useille tekstejä tutkiville aloille. Valmistuttuaan opiskelija osaa muokata kirjallisuuden alueelta oppimiaan tekstin systemaattisen erittelyn taitoja erilaisiin työelämän tarpeisiin kuten koulutukseen, tiedonvälitykseen, kulttuurituotantoon ja eri tieteenaloilla tehtävään tekstintutkimukseen. Opinnot sopivat tekstin ja kertomuksen tutkimukseen erikoistuville kandidaateille yli tieteenalarajojen. 122 LTL Tekstualisoituva nyky-yhteiskunta vaatii uutta teoreettista ja historiallista käsitystä merkitysten muodostumisesta, välittymisestä ja tulkinnasta. Ohjelmasta valmistunut voi toimia tehtävissä, joissa edellytetään taitoa tarkastella systemaattisesti kulttuurissa ja yhteiskunnassa käytettyjä esittämisen tapoja. Globalisoituvassa ja medioituvassa maailmassa eri suunnista tulevilla kulttuurisilla esityksillä ja niihin kytkeytyvillä diskursseilla on yhä suurempi rooli todellisuuskäsitystemme tuottajina, identiteettityön välineinä ja maailman merkityksellistämisen malleina. Kirjallisuudentutkimus tarjoaa käsitteellisiä välineitä ja näkökulmia esitysten ja puhetapojen kriittiseen erittelyyn. Kirjallisuuden opinnot kuuluvat pakollisina äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi aikoville. Opettajaksi valmistuvien on suoritettava myös suomen kielen ja kasvatustieteen opintoja. Pohjoismaisten kielten maisterikoulutus Pohjoismaisten kielten maisteriopinnoissa opiskelija kouluttautuu viestinnän ammattilaiseksi, jolla on monipuolinen näkemys ruotsin kielestä, sen kulttuurisesta merkityksestä ja asemasta yhteiskunnassa. Halutessaan opiskelija voi valita myös kääntämisen erikoisalaopintoja monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnoista tai muiden tieteenalayksiköiden opintoja, esimerkiksi pedagogiset opinnot aineenopettajan pätevyyden saamiseksi. Maisteriopintojen painopiste on teoriassa ja metodologiassa ja niiden yhdistämisessä konkreettisiin käytännön ilmiöihin. Opiskelija harjaantuu itsenäiseen tiedonhankintaan ja -käsittelyyn: hän oppii tunnistamaan, käsittelemään ja ratkaisemaan nordistiikan alaan liittyviä kysymyksiä. Maisteriopinnot kehittävät myös yleisiä työelämävalmiuksia kuten tiimityö- ja neuvottelutaitoja sekä projektinhallintaa. Ranskan kielen maisterikoulutus Ranskan kielen maisteriopinnoissa syvennetään kielen, yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemusta. Vaihtoehtoisissa opintojaksoissa opiskelija voi perehtyä valitsemiinsa erikoisaloihin, joita ovat kielentutkimus, kirjallisuus ja Ranskan yhteiskunta. Valinnaiset opinnot valitaan omien tavoitteiden perusteella. Niille, jotka suunnittelevat uraa kansainvälisissä organisaatioissa, suositellaan laajoja yhteiskunta-, hallinto- tai kauppatieteiden opintokokonaisuuksia. Opettajan pätevyyden saa hakeutumalla aineenopettajakoulutukseen. Opettajiksi ja kääntäjiksi erikoistuville suositellaan valinnaisiksi opinnoiksi toista kieltä. Saksan kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Saksan kielen ja kulttuurin maisteriopinnot perehdyttävät monipuolisesti saksan kieleen ja kulttuuriin sekä niiden tutkimukseen ja tarjoavat laaja-alaisen saksankielisten maiden tuntemuksen. Opiskelija erikoistuu kielen opettamiseen, kirjallisuuteen ja kulttuuriin tai talousviestintään. Opettajan pätevyyden antaa aineenopettajakoulutus. Maisteriopinnot suorittaneella on erinomainen kielitaito, erittäin hyvät viestintätaidot ja laaja kulttuurin tuntemus, valmius soveltaa alan tieteellistä tietoa sekä jatko-opintokelpoisuus. Saksan osaajia työllistävät mm. opetusala, kääntäminen ja tulkkaus, kulttuuri- ja matkailuala, kauppa ja elinkeinoelämä, valtionhallinto sekä media-ala. Suomen kielen maisterikoulutus Suomen kielen tutkinto-ohjelmassa koulutetaan suomen kielen asiantuntijoita, joilla on syvällinen ja monipuolinen asiantuntemus suomen kielen rakenteesta, kehitysvaiheista, käytöstä ja vaihtelusta. Suomen kieltä opiskellaan Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön monitieteisessä ja monikulttuurisessa ympäristössä, ja opinnoissa näkyy Tampereen yliopiston yhteiskunnallinen painotus. Maisteriopinnoissa syvennytään valittuihin erikoisaloihin ja harjaannutaan tieteelliseen työskentelyyn. Lisäksi syvennetään käsitystä suomen kielen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailman kielten joukossa. Opinnäytteissä voi syventyä aiheisiin, jotka tukevat omaa ammatillista suuntautumista. Suomen kielen opinnot kehittävät viestintä-, yhteistyö- ja projektinhallintataitoja, kykyä analysoida kompleksisia kielellisiä ja kulttuurisia ilmiöitä sekä taitoa hakea, tuottaa ja hyödyntää asiantuntijatietoa. Nämä taidot antavat erinomaiset valmiudet toimia monenlaisissa akateemisissa tehtävissä yhteiskunnan eri aloilla. Useat tutkinto-ohjelman opiskelijat valmistuvat opetustehtäviin eri kouluasteille ja erilaisiin oppilaitoksiin. Aineenopettajan pätevyyden saamiseksi on suoritettava myös kirjallisuustieteen ja kasvatustieteen opintoja. Monet opiskelijat toimivat valmistumisensa jälkeen erilaisissa kieli- ja viestintäammattilaisen tehtävissä esimerkiksi liike-elämän ja julkisen hallinnon palveluksessa. Tampereen yliopiston suomen kielen tutkinto-ohjelmassa opiskelijat voivat erikoistua oman kiinnostuksensa mukaisesti. Erikoistumisen tueksi tutkinto-ohjelma tarjoaa syventävissä opinnoissa mm. kaksi laajaa työelämään suuntaavaa erikoistumiskokonaisuutta: suomi toisena ja vieraana kielenä sekä työelämäviestintä ja kielikonsultointi. Tutkinto-ohjelman opetus kytkeytyy tiiviisti Tampereen yliopistossa tehtävään suomen kielen tutkimukseen. Tutkimusta tehdään mm. lasten ja nuorten kielen kehityksestä, puhutun ja kirjoitetun kielen variaatiosta, suomen kielen käytöstä ja oppimisesta toisena kielenä sekä tekstien ja keskusteluiden tehtävistä ja muotoutumisesta yhteiskunnan eri alueilla. LTL 123 Suomen kirjallisuuden maisterikoulutus Suomen kirjallisuuden maisteriopinnoissa syvennytään kirjallisuustieteen eri osa-alueisiin: kirjallisuudentutkimuksen teorioihin, tekstianalyyttisiin metodeihin sekä kirjallisuuden ilmiöihin. Tutkimus kohdistuu Suomen kirjallisuuteen monikielisenä ja -kulttuurisena, ylirajaisena ilmiönä. Opiskelija syventyy valitsemaansa teoreettiseen ja metodiseen suuntaukseen, kirjallisuuden lajiin, periodiin tai tyyliin sekä tekstianalyysin välineisiin ja käytäntöihin. Opiskelija soveltaa ja kehittää kirjallisuudentutkimuksen teorioita ja metodeja rakentaessaan ammatillisia taitojaan ja valmiuksiaan. Valmistuttuaan opiskelija tuntee kirjallisuudentutkimuksen aseman ja merkityksen tieteessä, kulttuurissa ja yhteiskunnassa sekä oman osaamisensa suhteessa muuttuvaan työelämään. Opiskelija pystyy arvioimaan taiteen ja kulttuurin käytäntöjä sekä kirjallisuutta esteettisenä ja kulttuurisena ilmiönä. Tekstualisoituva nyky-yhteiskunta vaatii uutta teoreettista ja historiallista käsitystä merkitysten muodostumisesta, välittymisestä ja tulkinnasta. Ohjelmasta valmistunut voi toimia tehtävissä, joissa edellytetään taitoa tarkastella systemaattisesti kulttuurissa ja yhteiskunnassa käytettyjä esittämisen tapoja. Globalisoituvassa ja medioituvassa maailmassa eri suunnista tulevilla kulttuurisilla esityksillä ja niihin kytkeytyvillä diskursseilla on yhä suurempi rooli todellisuuskäsitystemme tuottajina, identiteettityön välineinä ja maailman merkityksellistämisen malleina. Kirjallisuudentutkimus tarjoaa käsitteellisiä välineitä ja näkökulmia esitysten ja puhetapojen kriittiseen erittelyyn. Kirjallisuuden opinnot kuuluvat pakollisina äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi aikoville. Opettajaksi valmistuvien on suoritettava myös suomen kielen ja kasvatustieteen opintoja. Venäjän kielen ja kulttuurin maisterikoulutus Venäjän kielen ja kulttuurin maisteriopinnot tarjoavat laaja-alaisen Venäjän tuntemuksen. Syventävien opintojen erikoistumisvaihtoehtoja ovat venäjän kielen rakenne, kieli ja yhteiskunta, venäläinen kulttuuri ja kirjallisuus sekä venäjä vieraana kielenä ja monikulttuurisuus. Ammatilliset erityisvalmiudet hankitaan soveltuvilla valinnaisten aineiden kursseilla, joita Tampereen yliopistossa on tarjolla laajalti. Opettajaksi aikova valitsee usein jonkin toisen kielen aineenopettajan pedagogisten opintojen lisäksi. Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisterikoulutus Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot suorittaneet opiskelijat hallitsevat erinomaisesti vähintään kaksi kieltä: A-työkielensä suomen ja B-työkielensä, joka on englanti, ranska, ruotsi, saksa tai venäjä. Maisteriopinnoissa opiskelija saavuttaa vahvan asiantuntemuksen jollakin seuraavista erikoisaloista: lain ja hallinnon käännösviestintä, talouselämän ja tekniikan käännösviestintä, kaunokirjallinen ja audiovisuaalinen kääntäminen, yleinen tulkkausviestintä tai oikeustulkkaus sekä lisäksi venäjän opiskelijoille terveydenhuoltoalan tulkkausviestintä. Lisäksi monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnoista valmistuneella on erittäin hyvät viestintätaidot ja laaja oman B-työkielialueensa maiden kulttuurin tuntemus sekä valmiudet soveltaa alan tieteellistä tietoa ja hakeutua tohtoriopintoihin. Käännöstieteen opintoihin kuuluu maisterivaiheessa myös käännöstieteen opiskelijoille suunniteltu suomen kielen opintokokonaisuus.. Kieli- käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön maisterikoulutukset, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Hakumenettely 2 lukuvuotta Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Sisäänotto Hakukelpoisuus Ks. sisäänottomäärät sivun 121 taulukosta. Pelkästään maisterin tutkintoa suorittamaan otettavilla tulee olla suoritettuna alempi korkeakoulututkinto soveltuvalta alalta. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnas- Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto Suorituskielet englanti ja suomi ta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin perjantaihin 8.7.2016 mennessä. Kielitaitovaatimukset Vieraiden kielten ja kääntämisen sekä suomen kielen maisterikoulutuksiin hakevien on liitettävä hakemukseensa todistus ao. kielen kielitaidosta (esimerkiksi opintosuoritusrekisteri ote aiemmista opinnoista tai TOEFL). Lisäksi kielitaito voidaan tutkia tutkintoohjelman määräämällä tavalla, esimerkiksi lähtötasokokeella. Hakijoiden on syytä huomata, että Tampereen yliopiston tutkinto- ja opetuskieli on suomi. 124 Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriopinnot edellyttävät suomen kielen taitoa, joka osoitetaan ylioppilastutkinnon suomi äidinkielenä -kokeella (arvosana vähintään magna cum laude approbatur). Ennen vuotta 1990 ylioppilastutkinnon suorittaneiden tulee liittää hakemukseen kopio ylioppilastutkintotodistuksesta. Mikäli hakija ei ole suorittanut ylioppilastutkinnossa suomi äidinkielenä -koetta vähintään arvosanalla magna cum laude approbatur, suomen kielen taito todetaan erillisellä kirjallisella kokeella, jonka yksikkö järjestää myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Valintamenettely Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. LTL Myös yksikön resurssit voivat vaikuttaa hyväksyttyjen opiskelijoiden määrään. Hakijalta edellytetään, että hän on suorittanut opintoja haettavaa tutkinto-ohjelmaa vastaavalla alalla. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja muiden opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. MED 125 Lääketieteen yksikkö Erityisvahvuutena opetus Ennakkoluuloton suhtautuminen lääketieteen koulutuksen toteuttamiseen on ollut yksikölle leimallista sen perustamisesta asti. Heti toimintansa käynnistyttyä yksikkö kehitti toimivan terveyskeskusopetusjärjestelmän. Osa lääketieteen perusopinnoista toteutetaan hajautettuna Seinäjoen keskussairaalassa ja Etelä-Pohjanmaan terveyskeskuksissa. Vuonna 1994, ensimmäisenä Suomessa, yksikössä siirryttiin lääkärikoulutuksessa ongelmalähtöiseen oppimismenetelmään. Samassa yhteydessä uudistettiin myös opetussuunnitelma pohjautumaan kliinisten ja teoreettisten sekä kliinisteoreettisten oppialojen täydelliseen integraatioon. Korkeakoulujen arviointineuvosto on kolmesti valinnut yksikön yhdeksi maamme korkealaatuisen koulutuksen yksiköistä. Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelmassa opiskellaan 10 hengen pienryhmissä. Opintoja tarjotaan rajatusti myös muiden alojen opiskelijoille. Avoimia yliopisto-opintoja yksikössä ei järjestetä. Tutkimuksen vahvuutena yhteistyö Lääketieteen oppialat ovat liittyneet yhdeksi lääketieteen yksiköksi (MED). Tämä malli tukee erinomaisella tavalla paitsi opetusta myös tutkimusta. Tyypillisiä ovatkin eri oppialojen väliset tutkimusprojektit. Tutkijaryhmät toimivat vilkkaassa yhteistyössä koti- ja ulkomaisten lääketieteellisten tiedekuntien kanssa ja useat tutkimukset ovat osia laajemmista kansainvälisistä projekteista. Lääketieteen yksikön opetussairaala ja tutkimuksen tukialusta on Tampereen yliopistollinen sairaala (TAYS), jolla on vakiintunut asema maan toiseksi suurimman eli yli 1,2 miljoonan asukkaan lääketieteellisenä keskuksena. Tohtoreita ja erikoislääkäreitä Lääketieteen yksikössä tieteellinen jatkokoulutus on vireää. Vuosittain suoritettavien lääketieteen tohtorintutkintojen luku vastaa hyvin maan lääketieteellisten tiedekuntien keskimääriä. Ammatillisen jatkokoulutuksen puolella lääketieteen yksikön vastuulla on 50 erikoislääkäritutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa. Opiskelijat mukana yhteistyössä Lääketieteen opiskelijoiden oma seura, Tampereen Lääketieteen Kandidaattiseura, on toiminut alusta pitäen hedelmällisessä yhteistyössä yksikön kanssa. Opiskelijat ovat toimineet merkittävänä vaikuttajana opintojen sisältöjä ja opiskeluolosuhteita kehitettäessä. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Lääketieteen lisensiaatin (LL) tutkinto • Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Lääketieteen lisensiaatin tutkinto on paitsi akateeminen myös selkeästi ammattiin johtava tutkinto. Suurin osa opinnoista on kaikille yhteisiä ja pakollisia. Ensimmäisten 3,5 vuoden opinnot on jaettu 22 peräkkäiseen jaksoon (laajuus 4–12 opintopistettä), joissa oppialojen teoria ja käytännön oppiaines on integroitu. Opiskelussa käytetään ongelmalähtöistä oppimis menetelmää. Keskeinen opiskelumuoto on 9–10 hengen pienryhmässä tapahtuva oppiminen. Kutakin ryhmää ohjaa oma tutoropettaja. Ongelmat on suunniteltu niin, että niitä käsittelemällä opitaan jakson tavoitteiden kannalta keskeiset asiat. Ryhmän tapaamiskertojen välillä opiskelijat hankkivat itsenäisesti lisätietoja. Kliinisiä taitoja opiskellaan kliinisten taitojen laboratoriossa jaksojen sisältöä tukevan ohjelman puitteissa. Vaativia kliinisiä taitoja ja tiimitaitoja opiskellaan PSHP:n ja ammatti korkeakoulun kanssa ylläpidettävässä simulaatiokeskuksessa, joka toimii yksikön kliinisten taitojen laboratorion yhteydessä. Teorian ja käytännön mielekäs yhdistäminen on ollut tutkinnon uudistamisen tärkeimpiä tavoitteita. Tutkinnon kliininen vaihe koostuu kliinisistä jaksoista, eli opiskelijat harjoittelevat potilaan hoitoa sairaalan eri klinikoilla sekä terveyskeskuksissa opet- MED 126 tajien ohjauksessa. Viimeisen kevätlukukauden ohjelmassa on Verestysjakso. Tutkintoon kuuluu noin 4 kk harjoittelua. Tampereen lääkärikoulutuksessa on aina painotettu mm. varhaisia potilaskontakteja, potilas–lääkäri -vuorovaikutustaitojen kehittämistä, potilasturvallisuuden ylläpitämistä sekä terveydenhuollon eettisiä kysymyksiä. Tampereella opiskelun erityispiirteisiin kuuluu yhteensä kuuden viikon hajautettu koulutus Seinäjoen keskussairaalassa ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin terveyskeskuksissa. Tämän tavoitteena on antaa opiskelijoille harjoittelukokemusta muussakin kuin pitkälle erikoistuneessa yliopistosairaalassa sekä perehdyttää opiskelijat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöhön. Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 22.8.2016 Koulutuksen kesto 6 lukuvuotta Sisäänotto Vuonna 2016 lääketieteen lisensiaatin tutkintoon otetaan uusia opiskelijoita 145. Aloituspaikoista 94 on varattu ensikertalaisille hakijoille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta. fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Keskiviikko 18.5.2016 klo 9.00–14.00 Yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 ja Arvo-rakennus, Lääkärinkatu 1 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään valintakoetta edeltävänä päivänä. Lääketieteen valintakoe alkaa klo 9.00 ja kestää viisi tuntia ilman taukoa. Jokaiseen tiedekuntaan/yksikköön hyväksyttävän on suoritettava valintakoe. Koe sisältää integroituja tehtäviä, jotka perustuvat lukion opetussuunnitelman perusteiden mukai- siin biologian, fysiikan ja kemian pakollisiin ja syventäviin kursseihin ja valintakokeessa jaettavaan tehtävämonisteeseen. Hakijan tulee ilmoittaa sähköisellä hakulomakkeella (opintopolku.fi) sitovasti 6.4.2016 klo 15.00 mennessä, haluaako hän valintakokeessa koekysymykset suomen vai ruotsin kielellä. Koekysymykset voi saada joko suomenkielisinä, jolloin on vastattava suomeksi (suomenkielinen valintakoemateriaali) tai ruotsinkielisinä, jolloin on vastattava ruotsiksi (ruotsinkielinen valintakoemateriaali). Koekysymykset ja tehtävämonisteen voi saada vain yhdellä kielellä. Tampereen yliopiston lääketieteen lisensiaatin tutkintoon hakevat voivat osallistua valintakokeeseen ainoastaan Tampereella. Muissa yliopistoissa tai tiedekunnissa tehdyt valintakokeet hylätään. Haettaessa lääketieteen, hammaslääketieteen ja eläinlääketieteen koulutusohjelmiin, voi hakija hakea ainoastaan yhteen seuraavista eri tiedekuntien/yksikön koulutusohjelmista kevään 2016 opiskelijavalinnassa: Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ––Lääketieteen koulutusohjelma ––Hammaslääketieteen koulutusohjelma Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta ––Eläinlääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunta ––Lääketieteen koulutusohjelma ––Hammaslääketieteen koulutusohjelma Tampereen yliopiston lääketieteen yksikkö ––Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ––Lääketieteen koulutusohjelma ––Hammaslääketieteen koulutusohjelma Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ––Lääketieteen koulutusohjelma ––Hammaslääketieteen koulutusohjelma Hakijan tulee suorittaa valintakoe siinä yliopistossa mihin on hakenut. Valintakokeeseen ei lähetetä erikseen kutsua. Valintakokeeseen osallistuvalla tulee olla mukanaan passi, ajokortti tai valokuvalla varustettu henkilöllisyystodistus. Lisäksi mukaan saa ottaa tavalliset kirjoitusvälineet, valintakokeessa sallittavien laskinlistan (http://www.med.helsinki.fi/peruskoulutus/opiskelijaksi/valintakokeessa_sallittavat_laskimet.html) mukaisen laskimen ja eväitä läpinäkyvään muoviin pakattuna (kuten ylioppilas kirjoituksissa). Valintakokeessa hakijan on itse kirjoitettava vaaditut tunnistetietonsa (nimi, henkilötunnus ja allekirjoitus) jokaiseen koepaperiin valintakokeen aikana. Tunnistetietojen kirjaaminen on pakollista, vaikka vastauslomakkeet olisivat tyhjiä. Vastaukset, josta itse merkityt tiedot puuttuvat saavat arvosanan nolla (0) pistettä. Kokeissa saa käyttää tavanomaista funktiolaskinta. Laskinlistan päivityksestä internettiin vastaa lääketieteellisten alojen valintakokeen kehittämisryhmä. Internetissä opiskelijavalintasivustolla olevaa sallittavien laskinten listaan tehdään ainoastaan mahdollisia lisäyksiä. MED HUOMAA, ETTÄ MUITA KUIN LISTASSA MAINITTUJA LASKIMIA EI KOKEESSA SAA KÄYTTÄÄ. Muita matemaattisia apuvälineitä kuten esimerkiksi taulukoita, laskinten käyttöohjeita tai ohjelmakortteja ei saa käyttää. Valintakokeessa havaittu vilppi tai valintakoeajan ylitys johtaa kokeen hylkäämiseen. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoetehtävät voi saada joko suomen tai ruotsin kielellä ja kokeeseen voi vastata vain suomeksi tai ruotsiksi. Valintakoevastausten pisteityksessä otetaan huomioon vain valintakoevaatimusten sisältämät tiedot. Valintakoe perustuu lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisiin biologian, fysiikan ja kemian pakollisiin ja syventäviin kursseihin (Lukion opetussuunnitelman perusteet 2003, opetushallituksen määräys 33/011/2003) sekä valintakokeessa jaettavaan aineistoon. Lukion opetussuunnitelmat on luettavissa osoitteessa http://www.oph.fi/ download/47345_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2003.pdf ––Luku 5.7 Biologia (kurssit 1-5), opetussuunnitelman sivut 129-135 ––Luku 5.9 Fysiikka (kurssit 1-8), opetussuunnitelman sivut 143-149 ––Luku 5.10 Kemia (kurssit 1-5), opetussuunnitelman sivut 151-155. Urvalsprovet baserar sig på de obligatoriska och fördjupade kurserna i biologi, fysik och kemi enligt grunderna för gymnasiets läroplan (Grunderna för gymnasiets läroplan 2003, Utbildningsstyrelsens föreskrift 33/011/2003) samt på material som delas ut vid urvalsprovet. Gymnasiets läroplan kan läsas på adressen http://www02.oph.fi/svenska/ ops/gymnasiet/gymnlpg.pdf ––Kapitel 5.7 Biologi (kurserna 1-5), s. 131-137 i läroplanen ––Kapitel 5.9 Fysik (kurserna 1-8), s. 145-151 i läroplanen ––Kapitel 5.10 Kemi (kurserna 1-5), s. 153-157 i läroplanen. 127 Hakukelpoisuus Valinta tasapistetilanteessa Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Yhteispistejono Jos yhteispistejonossa usealla hakijalla on sama alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteismäärä, järjestyksen ratkaisee ensiksi valintakoepisteiden määrä ja jos sekin on sama, valinnan ratkaisee valintakokeen tehtävän numero yksi kokonaispistemäärä. Mikäli nämäkin ovat tasan, hyväksytään kaikki saman pistemäärän saaneet hakijat. Valintakoejono Jos valintakoejonossa usealla hakijalla on sama valintakoepistemäärä, ratkaistaan heidän paremmuusjärjestyksensä siten, että valinnan ratkaisee ensisijaisesti alkupisteiden yhteispistemäärä ja jos sekin on sama, valinnan ratkaisee valintakokeen tehtävän numero yksi kokonaispistemäärä. Jos sekin on sama, hyväksytään kaikki saman pistemäärän saaneet hakijat. Kokeiden arvostelu Lääketieteen alan valintakokeen päättyessä julkaistaan Hyvän vastauksen piirteet, joka on yleinen kuvaus kunkin koetehtävän osalta arvioinnin perusteena olevista keskeisistä asiasisällöistä. Yksittäisiä vastauksessa vaadittavia mainintoja tai niiden pistearvoa ei voi päätellä tämän pohjalta. Yksityiskohtaisesti pisteytettyä ”mallivastausta” ei laadita, koska asiasisällön esittämisessä voi tehtävästä riippuen olla yksilöllisiä vastaustapoja. Myös vastauksen johdonmukaisuus ja selkeys vaikuttavat pisteytykseen. Valintakoemateriaalia laajemmat tiedot eivät oikeuta lisähyvitykseen koevastauksia arvioitaessa. Valintamenettely Jokaisen tutkinto-ohjelmaan hyväksyttävän on osallistuttava valintakokeeseen ja saavutettava siinä valintakokeen hyväksymisraja. Valintakokeen hyväksymisraja on määritelty kohdassa Valintakoepisteet, s. 128. Opiskelijoiden valinta tehdään yhteispistejonossa ja valintakoejonossa. Hakijan ei tarvitse ilmoittaa, hakeeko hän yhteispistejonossa tai valintakoejonossa. Hakija otetaan huomioon molempien valintajonojen valinnassa, mikäli se hakijan koulutustausta huomioon ottaen on mahdollista. Valinta tehdään seuraavassa järjestyksessä. 1. Yhteispistejonossa valitaan 87 hakijaa siinä paremmuusjärjestyksessä, joka saadaan kun hakijan alkupisteet ja valintakoepisteet lasketaan yhteen. Aloituspaikoista 56 on kiintiöity ensikertalaisille hakijoille. Mikäli aloituspaikkoja jää ensikertalaisten kiintiössä täyttämättä, heille kiintiöidyt paikat siirtyvät yhteispistejonossa muille hakijoille. 2. Valintakoejonossa valitaan 58 hakijaa valintakoepisteiden mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Hakijat, jotka eivät tule valituiksi yhteispiste jonossa asetetaan uuteen paremmuusjärjestykseen pelkän valintakoepistemäärän perusteella. Aloituspaikoista 38 on kiintiöity ensikertalaisille hakijoille. Mikäli aloituspaikkoja jää ensikertalaisten kiintiössä täyttämättä, heille kiintiöidyt paikat siirtyvät valintakoejonossa muille hakijoille. Valintakoejonossa valitaan myös vuonna 2016 IB-, EB- tai RP -tutkinnon suorittavat sekä vähintään kolmivuotisen ammatillisen perustutkinnon tai sitä vastaavat aikaisemmat opinnot suorittaneet ei-ylioppilaat ja ulkomailla pohjakoulutuksensa saaneet hakijat. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksesta annetaan pisteitä neljästä kokeesta: 1.Äidinkieli (suomi, ruotsi tai saame) 2.Vieras kieli (pitkä oppimäärä) tai toinen kotimainen kieli, (pitkä tai keskipitkä) (parempi näistä) 3.Biologian tai fysiikan tai kemian ainereaalikoe (parhain näistä) 4.Matematiikka (pitkä tai lyhyt oppimäärä) tai mikä tahansa ainereaalikoe poislukien kohdassa 3 käytetty tai ennen vuotta 2006 suoritettu reaalikoe (paras näistä) MED 128 Alkupisteet lasketaan seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur Taso A äidinkieli, pitkä kieli, pitkä matematiikka, ainereaali 9 7 5 3 1 0 Taso B keskipitkä (kielet), lyhyt matematiikka 6 4 2 0 0 0 Suomalaisessa ylioppilastutkinnossa suomi tai ruotsi toisena kielenä -kokeen suorittaneiden arvosana pisteytetään A-tason / pitkän kokeen mukaisesti. Lyhyen kielen kokeesta ei anneta lisäpisteitä. Ylioppilastutkintotodistuksesta saatava pistemäärä on enintään 36 pistettä. Korotetut ylioppilastutkinnon arvosanat otetaan huomioon korotettuina. Mikäli hakija on korottanut ennen vuotta 2006 suoritetussa ylioppilastutkinnossa reaalikokeen arvosanaa suorittamalla tämän jälkeen korotuksen ainereaali kokeessa, otetaan korotettu arvosana huomioon ylioppilastutkinnon alkupisteityksessä. Kansainväliset hakijat Ulkomailla ylioppilastutkintonsa tai muun korkeakoulukelpoisuuden tuottavan tutkinnon suorittaneet hakijat pyrkivät valintakoejonossa. Hakukelpoisuus on määritelty yleisissä hakukelpoisuusehdoissa. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin alla esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Kansainvälisistä ylioppilastutkinnoista annettavat alkupisteet Helsingin Saksalaisessa koulussa (Deutsche Schule Helsinki) Reifeprüfung-tutkinnon suorittaneiden hakijoiden alkupisteet lasketaan kertomalla tutkinnon yhteispistemäärä (maksimissaan 300) 36:lla ja saatu luku jaetaan 300:lla. Tutkinnon alkupisteiden määrä on enintään 36. Näiden keskiarvojen perusteella annetaan alkupisteitä seuraavasti: Suomalaiset arvosanat L E M C B (Taso A/pitkän oppimäärän mukaan) 9 7 5 3 1 RP-tutkintoaineiden keskiarvot 15–13 12–11 10–9 8 7–6 Helsingin Saksalaisessa koulussa suoritettu matematiikan oppimäärä vastaa suomalaisessa lukiossa suoritettua pitkää oppimäärää. IB-tutkinnon suorittaneille hakijoille annetaan tutkinnon kokonaispistemäärän perusteella alkupisteitä seuraavasti: 42 tai suurempi antaa 36 pistettä, 41 antaa 34, 40 antaa 32 pistettä jne. EB-tutkinnon suorittaneille hakijoille annetaan tutkinnon kokonaispistemäärän perusteella alkupisteitä seuraavasti: 80 pistettä tai enemmän antaa 36 pistettä, 79 pistettä antaa 35 pistettä, 78 pistettä antaa 34 pistettä jne. Mikäli hakija on suorittanut sekä suomalaisen ylioppilastutkinnon että IB-, EBtai Reifeprüfung-tutkinnon, hänelle annetaan alkupisteitä paremmin suoritetun tutkinnon mukaan. Vuonna 2016 IB-, EB- tai RP -tutkinnon suorittavat valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet suomalaista ylioppilastutkintoa (mm. ammatillisissa oppilaitoksissa peruskoulupohjaisen opistoasteen tutkinnon tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon suorittaneet) huomioidaan pelkän valintakokeen perusteella. Valintakoepisteet Jokaisen lääketieteen tutkinto-ohjelmaan hyväksyttävän on suoritettava hyväksytysti valintakoe. Valintakoetehtävistä saatava raakapistemäärä muutetaan valintakoepisteiksi välille 0–72 tarkkuudella 0,01 pistettä. Korkeimmaksi valintakoepistemääräksi (72) tulee se raakapistemäärä, jonka 1 % kaikista samaan valintakokeeseen parhaiten vastanneista on saavuttanut Tampereen yli- opiston lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelman valintakokeessa. Valintakokeen hyväksymisraja on puolet tästä raakapistemäärästä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintatulokset julkistetaan myös lääketieteen yksikön toimiston ilmoitustaululla (Arvo-rakennus, Lääkärinkatu 1). Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava lääketieteen yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Oikaisupyynnössä, joka on tehtävä kirjallisesti, on yksilöidysti esitettävä, missä kohdin arvostelu ei ole perustunut kohdassa Valintakoevaatimukset (s. 127) määriteltyihin tietoihin ja/tai valintakokeen tehtävämonisteessa annettuihin lisätietoihin. Tästä syystä on oleellisen tärkeää huolellisesti tutustua omaan vastaukseen ja verrata sitä Hyvän vastauksen piirteissä olevien asiasisältöjen mukaisiin tietoihin. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Jos opiskelijavalinnassa hyväksytty hakija ei ota vastaan opiskelupaikkaa, MED täytetään opiskelupaikka valintaperusteiden ja valintatuloksen mukaisessa järjestyksessä ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtava tutkinto-ohjelma on erittäin suosittu. Viimeisen 15 vuoden aikana kaikki tutkinto-ohjelmaan valitut 129 ovat ottaneet koulutuspaikan vastaan määräaikaan mennessä. ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Lääketieteen lisensiaatin (LL) tutkinto • Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Ei kiintiöity. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Valintamenettely Lääketieteen yksikkö voi harkintansa mukaan hyväksyä ilman valintakoetta opiskelijakseen toiseen maamme yliopistoon valintakokeen kautta hyväksytyn lääketieteen opiskelijan edellyttäen, että tämä toinen yliopisto ottaa vastaavasti opiskelijakseen Tampereen yliopistoon hyväksytyn lääketieteen opiskelijan vastaavalta kurssilta. Siirto-opinto-oikeutta hakevan tulee osoittaa Tampereen yliopiston lääketieteen yksikössä vastaavassa vaiheessa opiskeleva, siirto-opinto-oikeutta hakijan kotiyliopistoon hakeva opiskelija. Siirto-opiskelijaksi voi päästä aikaisintaan yhden lukuvuoden opintojen jälkeen ja opintojen on tullut edetä kurssiaseman mukaisesti. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjau- tumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava lääketieteen yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 130 HES Terveystieteiden yksikkö Terveystieteiden yksikkö (HES) on terveysalan monitieteinen koulutus- ja tutkimusyksikkö. Yksikössä tutkitaan terveyteen vaikuttavia tekijöitä, terveyden edistämisen ja tautien ehkäisyn keinoja ja vaikuttavuutta, terveydenhuollon ja terveyspolitiikan eri alueita sekä hoitamisen, terveyden ja ihmisen hyvän olon perusteita. Yksikön keskeisiä tutkimusalueita ovat syöpien syiden ja esiintyvyyden tutkimus, lasten ja nuorten terveyden ja terveyskäyttäytymisen tutkimus, perheiden hoidon tutkimus, vanhenemisen ja ikääntyvän yhteiskunnan tutkimus ja terveydenhuoltotutkimus.Tutkimusyhteistyötä tehdään kotimaisten korkeakoulujen, kansallisten tutkimuslaitosten ja ulkomaisten yliopistojen sekä tutkimuslaitosten kanssa. Terveystieteiden yksikössä koulutetaan terveystieteiden kandidaatteja ja maistereita hoitotieteessä sekä kansanterveystieteessä. Hoitotyön johtamisen opintosuunta tähtää hallinnollisten ja hoitotyön johtotehtävien lisäksi tutkimus- ja suunnittelutehtäviin. Hoitotyön opettamisen opintosuunnan tavoitteena on kouluttaa opettajia ammattikorkeakouluihin, terveydenhuoltoalan oppilaitoksiin sekä erilaisiin terveydenhuollon suunnittelu- ja kehittämistehtäviin. Kansanterveystieteen koulutusohjelman tavoite on kouluttaa asiantuntijoita kansallisiin ja kansainvälisiin väestön terveyden edistämiseen liittyviin arviointi-, kehittämis-, suunnittelu-, tutkimus- ja opetustehtäviin. Terveystieteiden koulutusohjelmien toteuttamiseen osallistuvat biostatistiikan, epidemiologian, gerontologian, hoitotieteen, kansanterveystieteen, sosiaalipsykiatrian, sosiaali- ja terveyspolitiikan, terveystaloustieteen ja työterveyden oppialat. Terveystieteiden tutkinto-ohjelmissa on mahdollista suorittaa terveystiedon aineenhallinnan opintokokonaisuus, joka yhdessä pedagogisten opintojen ja maisteriopintojen kanssa antaa terveystiedon opettajakelpoisuuden. Useat yksikön tarjoamista opintojaksoista sekä terveystiedon opintokokonaisuus ovat vapaasti valittavissa yliopiston eri yksiköiden opiskelijoiden valinnaisiksi opinnoiksi. Yksikön opetus ja tutkimus on leimallisesti kansainvälistä. Yksikössä on sekä kansainvälinen maisteriohjelma että kansainvälinen tohtorikoulutusohjelma. Kansainvälinen maisteriohjelma Master’s Degree Programme in Health Sciences (Public Health/International Health) tarjoaa maisterintutkintoon tähtääviä opintoja kahdesta valinnaisesta opintosuunnasta, joista vähintään toinen toteutetaan joka toinen vuosi. Suomenkielisen tutkinto-ohjelman opiskelijat voivat valita opintoja myös kansainvälisen maisteriohjelman opintotarjonnasta. Terveystieteiden yksikössä on kolme tohtoriohjelmaa: terveystieteiden tohtoriohjelma, lääketieteen tohtoriohjelma ja International Doctoral Programme in Epidemiology (IPPE). Terveystieteiden tohtoriohjelmassa voi suorittaa terveystieteiden tohtorin ja lisensiaatin sekä filosofian tohtorin ja lisensiaatin tutkinnot. IPPE ohjelmassa suoritetaan PhD degree in epidemiology tai public health. Lääketieteen tohtoriohjelmassa voi suorittaa lääketieteen tohtorin tutkinnon. Terveystieteiden yksikössä järjestetään runsaasti tohtoriopintoja, joista monet kurssit ovat avoimia myös perustutkinto-opiskelijoille. Lisäksi yksikössä tarjotaan täydennyskoulutusta sosiaali- ja terveysjohtamisen alalta. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Terveystieteiden kandidaatin (TtK) ja maisterin (TtM) tutkinto • Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma • Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Terveystieteiden yksikön maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 135. Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Terveystieteiden tutkinto-ohjelma muodostuu kandidaattiohjelmasta sekä hoitotieteen ja kansanterveystieteen maisteriopinnoista. Hoitotieteen maisteriopinnoissa opiskelija suuntautuu joko hoitotyön johtamiseen tai hoitotyön opettamiseen. Kandidaattiohjelman opinnot koostuvat perus- ja aineopinnoista sekä yhteisistä ja valinnaisista opinnoista. Opetuksessa käytetään opiskelijalähtöisiä menetelmiä, kuten ryhmä- ja seminaarityöskentelyä. Opinnoissa korostuu HES 131 aktiivisuus ja halu itsenäiseen tiedonhankintaan. Kandidaattiopinnoissa on mahdollista suorittaa terveystiedon aineenhallinnan opintokokonaisuus. Terveystiedon opintokokonaisuus yhdessä pedagogisten opintojen ja maisteriopintojen kanssa antaa terveystiedon opettajapätevyyden. Kandidaattiohjelman jälkeen opiskelija voi jatkaa opintojaan yksikön maisteriopinnoissa hoito- tai kansanterveystieteessä. Hän voi hakea myös muihin maisteriopintoihin, kuten yksikön Master’s Degree Programme in Health Sciences -ohjelmaan. Hänellä on valmiudet osallistua terveyteen ja hoitamiseen liittyviin asiantuntija-, kehittämis- ja järjestämistehtäviin julkisissa tai yksityisissä organisaatioissa tai järjestöissä. Maisteriopinnot johtavat terveystieteiden maisterin (TtM) tutkintoon. Maisteriopinnot koostuvat hoito- tai kansanterveystieteen syventävistä sisältö- ja metodiopinnoista, valinnaisista opinnoista ja pro gradu –tutkielmasta. Opetus sisältää luentoja, kirjatenttejä ja opiskelijalähtöisiä työmenetelmiä. Maisterin tutkinnon suorittaneet sijoittuvat koti- tai ulkomaisiin asiantuntija-, opetus-, johtamis-, suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin. Hoitotyön opettamisen opintosuunnan opinnot antavat opettajan pedagogisen pätevyyden. Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Vuonna 2016 yhteishaussa terveystieteiden tutkinto-ohjelmaan hoitotieteen hakukohteen kautta valitaan 40 uutta opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Tiistai 17.5.2016 klo 12.00–16.00 Kaupin kampus (B-rakennus, Medisiinarinkatu 3 ja Arvo-rakennus, Lääkärinkatu 1) Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Tampereen yliopiston terveys tieteiden yksikön terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin hakevien tulee osallistua valinta kokeeseen Tampereella. Valinta kokeessa hakijoilla tulee olla mukanaan kuvallinen henkilöllisyystodistus ja tavanomaiset kirjoitusvälineet. Kokeeseen voi ottaa eväät mukaan. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset 1. Heikkilä Tarja: Tilastollinen tutkimus. Edita, Helsinki. 2014, 9. uudistettu painos. Luvut 1–7 (s. 1–115). 2. Kankkunen Päivi & Vehviläinen-Julkunen Katri: Tutkimus hoitotieteessä. Sanoma Pro, Helsinki. 2013, 3. uudistettu painos. Luvut 1–2 (s. 1–82) ja 5–6 (s. 211–249). 3. Hoitotiede-lehti. 2014: 26(3). Koko lehti. Hakukelpoisuus Hoitotieteen koulutukseen hakevalta edellytetään, että hän on suorittanut terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkinnon tai aikaisemman terveydenhuollon opistoasteen erikoistutkinnon (esim. erikoissairaanhoitaja tai muu samantasoinen tutkinto). Terveydenhuoltoalan tutkinnolla korvataan osa terveystieteiden kandidaatin tutkinnon opinnoista. Valintamenettely Opiskelijat valitaan hakijoista valintakokeen kokonaispistemäärän osoittamassa paremmuusjärjestyksessä. Mikäli kokonaispistemäärä on usealla hakijalla sama, valinnan ratkaisee Tarja Heikkilän kirjaan Tilastollinen tutkimus liittyvästä tehtävästä saatu pistemäärä. Jos kyseisen tehtävän pistemäärä on usealla hakijalla sama, valitaan heidät kaikki. Pisteitys Valintakokeen maksimipistemäärä on 20 pistettä. Hakijan on vastattava jokaiseen kysymykseen. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Oikaisupyynnössä, joka on tehtävä kirjallisesti, on yksilöidysti esitettävä, missä kohdin on tapahtunut pistelaskuvirhe tai missä kohdin arvostelu ei HES 132 ole perustunut valintakoekirjan tietoihin ja/tai valintakokeen tehtävämonisteessa annettuihin lisätietoihin. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli valituksi tullut peruu opiskelupaikkansa, valitaan tilalle ensimmäinen valitsematta jäänyt hakija. Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika 1.9.2016 sa hakijoilla tulee olla mukanaan kuvallinen henkilöllisyystodistus ja tavanomaiset kirjoitusvälineet. Kokeeseen voi ottaa eväät mukaan. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Koulutuksen kesto Valintakoevaatimukset Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Vuonna 2016 valitaan yhteishaussa 12 uutta opiskelijaa kansanterveystieteen hakukohteen kautta terveystieteiden tutkinto-ohjelmaan. Aloituspaikoista 4 on varattu ensikertalaisille. Ks. kohta Valintamenettely. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Perjantai 20.5.2016 klo 11.00–15.00 Kaupin kampus (B-rakennus, Medisiinarinkatu 3 ja Arvo-rakennus, Lääkärinkatu 1) Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin hakevien tulee osallistua valintakokeeseen Tampereella. Valintakokees- 1. Niemelä M., Kokkinen L., Pulkki J., Saarinen A. & Tynkkynen L-K.: Terveydenhuollon muutokset: Politiikka, järjestelmä ja seuraukset. Tampere university Press, 2015. ISBN 978-951-449831-2 nide, 978-951-44-9832-9 PDF. 2. Kauhanen J., Erkkilä A., Korhonen M., Myllykangas M. & Pekkanen J.: Kansanterveystiede. Sanoma Pro, Helsinki. 2013, 4. uudistettu painos. ISBN 978-952-63-0277-5. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan seuraavista valintajonoista: 1. Valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen yhteispistemäärän perusteella valittavat 2. Valintakokeen perusteella valittavat Keväällä 2016 International Baccalaureate-, European Baccalaureate- tai Reifeprüfung-tutkinnon suorittavat voivat tulla huomioiduiksi vain valintaryhmässä 2. Valintamenettely Ensiksi valitaan ylioppilastutkinnon suorittaneista hakijoista 6 opiskelijaa siinä paremmuusjärjestyksessä, joka saadaan, kun ylioppilastutkintotodistuksesta sekä valintakokeesta saatavat pisteet lasketaan yhteen. Näistä aloituspaikoista 4 on varattu ensikertalaisille. Mikäli yhteispistemäärän perusteella sisäänotettavien hyväksymisraja sijoittuu siten, että vain osa saman pistemäärän saavuttaneista valittaisiin, otetaan heidät kaikki. Sen jälkeen valitaan 6 opiskelijaa pelkän valintakoemenestyksen perusteella. Mikäli valintakoepistemäärän perusteella sisäänotettavien hyväksymisraja sijoittuu siten, että vain osa saman pistemäärän saavuttaneista valittaisiin, otetaan heidät kaikki. Pisteitys Valintakokeen maksimipistemäärä on 60 pistettä. Ylioppilastutk intotodistuksesta otetaan huomioon seuraavat aineet: 1.äidinkieli 2.reaalikoe tai ainereaalikoe, joka tuottaa hakijalle parhaat pisteet 3.kaksi muuta eniten pisteitä tuottavaa ainetta International Baccalaureate-, European Baccalaureate- tai Reifeprüfung-tutkinnot rinnastetaan suomalaiseen ylioppilastutkintoon erillisen pisteitystaulukon (ks. Hakijaryhmät, s. 12) mukaisesti. Edellä mainituista aineista annetaan pisteitä seuraavasti: Arvosana laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur improbatur pisteet 7 6 5 4 3 2 0 Ylioppilastutkinnon pitkän matematiikan koe tuottaa 2-kertaisen pistemäärän. Äidinkielen koe, lyhyen matematiikan koe, reaalikoe, reaaliaineiden kokeet sekä laajan tai pitkän oppimäärän mukainen muu koe tuottavat 1,5-kertaisen pistemäärän. Äidinkielen kokeen tilalla suoritettu koe (suomi/ruotsi toisena kielenä) pisteitetään kuten äidinkielen koe. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun HES osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Oikaisupyynnössä, joka on tehtävä kirjallisesti, on yksilöidysti esitettävä, missä kohdin on tapahtunut pistelaskuvirhe tai missä kohdin arvostelu ei 133 ole perustunut valintakoekirjan tietoihin ja/tai valintakokeen tehtävämonisteessa annettuihin lisätietoihin. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli valituksi tullut peruu opiskelu paikkansa, valitaan tilalle samasta valintajonosta seuraavalla pistesijalla oleva hakija ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Terveystieteiden kandidaatin (TtK) ja maisterin (TtM) tutkinto • Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma • Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Erillishaku1.2.2016–26.2.2016 Haku päättyy klo 15.00 Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Tätä hakumenettelyä noudattavat avointen yliopisto-opintojen perusteella hakevat, Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat sekä muista yliopistoista siirtyvät opiskelijat. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/ erillisvalinta.html. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Yksikön erillishaussa terveystieteiden tutkinto-ohjelmaan voivat hakea avoimia korkeakouluopintoja suorittaneet sekä muista korkeakouluista siirtyvät tai Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat. Ks. tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa siirto-opiskelijana erillishaussa terveystieteiden yksikön tutkinto-ohjelmaan kansanterveystieteen koulutukseen. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät hakukohteen kohdalta. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimet yliopisto-opinnot Tieteenalayksikkö järjestää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Yksikön opetustarjonta vaihtelee jonkin verran eri lukuvuosina. Avoimena yliopisto-opetuksena järjestettävät opinnot ovat sisällöltään tieteenalayksikön opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajoitettu. Perusopintotason avoimiin yliopisto-opintoihin opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Aineopintotason opintoihin suoritetaan opiskelijavalinta, ja tieteenalayksikkö vahvistaa valinnan edellytykset. Avoimista yliopisto-opinnoista opiskelijalta peritään opinto-oikeusmaksu. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto opintoihin tapahtuu kolme kertaa lukuvuodessa; elokuussa, marraskuussa ja helmikuussa. Hakukohteita ovat yksittäiset opintojaksot tai opintokokonaisuudet. Lisäksi monia hakukohteita on avoinna läpi lukuvuoden. Lisätietoja hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/avoinyliopisto/ opiskelijaksi/. Alumniopiskelijoiden valinta Tieteenalayksikkö voi hakemuksesta myöntää oikeuden alumniopintoihin hakijoille, jotka ovat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon Tampereen yliopistossa. Oman tieteenalayksikön opintojen lisäksi alumniopinto-oikeutta voi hakea myös jonkun muun tieteenalayksikön oppiaineeseen, mikäli tutkintoon HES 134 sisältyy kyseisen oppiaineen opintoja vähintään 15–25 opintopistettä/10–15 opintoviikkoa. Vaadittava opintojen määrä vaihtelee tieteenalayksiköittäin: katso tarkempaa tietoa tieteenalayksiköiden valintaperusteista. Alumniopinto-oikeutta hakevien hakuaika on jatkuva. Vierailevien opiskelijoiden valinta Hakija, jolla on tutkinnon suorittamis- oikeus jossakin suomalaisessa yliopistossa, voi hakea oikeutta suorittaa tutkintoonsa sisällytettäviä opintoja toisessa suomalaisessa yliopistossa ns. vierailevana opiskelijana. Opinto-oikeus voidaan myöntää, jos hakijan oma yliopisto sitä puoltaa. Opiskelijalle opinto-oikeus on maksuton. Lisätietoja löytyy joopas.fi-palvelusta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Tampereen yliopiston erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Hoitotiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Hoitotieteen erillishaun sisäänottoa ei ole kiintiöity. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Hoitotieteen koulutukseen hakevalta edellytetään, että hän on suorittanut terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkinnon tai aikaisemman terveydenhuollon opistoasteen erikoistutkinnon (esim. erikoissairaanhoitaja tai muu samantasoinen tutkinto). Ter- veydenhuoltoalan tutkinnolla korvataan osa terveystieteiden kandidaatin tutkinnon opinnoista. Valintaperusteet valintajonoittain Terveystieteiden yksikkö voi harkintansa mukaan valita terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoihin (hoitotiede) opiskelijoita ilman valintakoetta. Erillishaussa otetaan opiskelijoita, jotka ovat suorittaneet avoimen yliopiston opintoja vähintään 90 opintopistettä/60 opintoviikkoa, joista hoitotieteen opintoja tulee olla vähintään 30 opintopistettä/20 opintoviikkoa. Hakijoista valitaan ansioituneimmat. Yliopisto voi edellyttää opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan täydentäviä opintoja. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjau- tumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kansanterveystiede, Terveystieteiden tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Terveystieteiden yksikkö voi harkintansa mukaan valita terveystieteiden kandidaatin tutkintoon (kansanterveystiede) opiskelijoita erillishaussa ilman valintakoetta. Vuoden 2016 erillishaussa terveystieteiden tutkin- to-ohjelmaan kansanterveystieteen koulutukseen ja yhteishaussa kansanterveystieteen maisterikoulutukseen valitaan yhteensä enintään 8 opiskelijaa kansanterveystieteen hakukohteisiin. HES Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Erillishaussa opiskelijat valitaan aikaisempien opintojen perusteella seuraavista valintajonoista: Valintajono 1: Hakijat, jotka ovat suorittaneet avoimia yliopisto-opintoja vähintään 90 opintopistettä / 60 opintoviikkoa, joista kansanterveystieteen opintoja tulee olla vähintään 25 opintopistettä / 15 opintoviikkoa, johon tulee sisältyä vähintään hyvin tiedoin suoritettu perusopintokokonaisuus (approbatur). Valintajono 2: Muista yliopistoista ja tieteenalayksiköistä siirtyvät opiskelijat, joilla on kansanterveystieteen alaan sopivia aiempia opintoja. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Kuuluminen edellä mainittuihin ryhmiin ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Lisäksi valinnassa huomioidaan hakijoiden vapaamuotoisessa perustelukirjeessä esittämät syyt opintoihin hakeutumiselle (motivaatiokirje). Yliopisto voi edellyttää opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan täydentäviä opintoja. Kandidaatin tutkinnon suorittaneet hakevat suoraan kansanterveystieteen maisteriopintoihin. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjau- 135 tumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Erillishaussa ei pääsääntöisesti ole varasijamenettelyä. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Terveystieteiden maisterin (TtM) tutkinto • Hoitotyön johtamisen opintosuunta, Hoitotieteen maisterikoulutus • Hoitotyön opettamisen opintosuunta, Hoitotieteen maisterikoulutus • Kansanterveystieteen maisterikoulutus Hoitotieteen maisterikoulutus Maisteriopinnot johtavat terveystieteiden maisterin (TtM) tutkintoon. Opiskelija on valintakelpoinen näihin opintoihin suoritettuaan terveystieteiden yksikön TtK-tutkinnon, muun soveltuvan kandidaatti- tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon. Opinnot koostuvat hoitotieteen syventävistä sisältö- ja metodiopinnoista, valinnaisista opinnoista ja pro gradu -tutkielmasta sekä työharjoittelusta. Opetus sisältää luentoja, kirjatenttejä ja opiskelijalähtöisiä työmenetelmiä. TtM:t sijoittuvat koti- tai ulkomaisiin asiantuntija-, opetus-, johtamis-, suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin. Hoitotyön opettamisen eriytyvät opinnot antavat opettajan pedagogisen pätevyyden. Hoitotyön johtamisen opintosuunta, Hoitotieteen maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hoitotyön johtamisen opintosuuntaan sisältyvät valinnaiset hallintotieteiden/terveyshallintotieteen opinnot syventävät kandidaatin tutkinnon aikana saatua hallintotieteiden/terveyshallintotieteen osaamista. Maisteriopinnot johtavat terveystieteiden maisterin (TtM) tutkintoon. HES 136 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Hoitotyön johtamisen opintosuunnan maisterikolutuksen sisäänottomäärää yhteishaussa ei ole kiintiöity vuodelle 2016. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Hoitotieteen koulutukseen hakevalta edellytetään, että hän on suorittanut terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkinnon tai aikaisemman terveydenhuollon opistoasteen erikoistutkinnon (esim. erikoissairaanhoitaja tai muu samantasoinen tutkinto). Ks. myös valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Terveystieteiden yksikkö voi harkintansa mukaan valita terveystieteiden maisterin tutkintoon hoitotyön johtamisen opintosuuntaan opiskelijoita ilman valintakoetta. Maisterihaussa voivat tulla valituksi aikaisempien opintojen perusteella hakijat, jotka ovat suorittaneet terveystieteiden kandidaatin tutkinnon tai muun yliopistotason kandidaatin tutkinnon soveltuvalta alalta Suomessa tai ulkomailla. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Terveystieteiden maisterin tutkinnossa hoitotyön johtamisen opintosuuntaan sisältyvät valinnaiset hallintotieteiden/terveyshallintotieteen opinnot syventävät kandidaatin tutkinnon aikana saatua hallintotieteiden/terveyshallintotieteen osaamista. Tämän vuoksi hakijan kandidaatin tutkintoon tai muualla suoritettuihin opintoihin tulee sisältyä hallintotieteiden/terveyshallintotieteen perusopinnot (25 op). Valintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään ensisijaisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita hyväksytään vain poikkeustapauksissa ja erittäin painavista syistä. Yliopisto voi edellyttää opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan täydentäviä opintoja. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Hoitotyön opettamisen opintosuunta, Hoitotieteen maisterikoulutus: valintaperusteet lukuvuodelle 2016-2017 Hoitotyön opettamisen opintosuunnassa suoritettu terveystieteiden maisterin tutkinto (TtM) antaa yhdessä terveystieteiden yksikössä suoritetun terveystieteiden kandidaatin tutkinnon (hoitotiede) kanssa opettajan pedagogisen pätevyyden. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Hoitotyön johtamisen opintosuunnan maisterikolutuksen sisäänottomäärää yhteishaussa ei ole kiintiöity vuodelle 2016. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulu- jen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. HES Hakukelpoisuus Hoitotieteen koulutukseen hakevalta edellytetään, että hän on suorittanut terveydenhuoltoalan ammattikorkeakoulututkinnon tai aikaisemman terveydenhuollon opistoasteen erikoistutkinnon (esim. erikoissairaanhoitaja tai muu samantasoinen tutkinto). Ks. myös valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Terveystieteiden yksikkö voi harkintansa mukaan valita terveystieteiden maisterin tutkintoon hoitotyön opettamisen opintosuuntaan opiskelijoita ilman valintakoetta. Maisterihaussa voivat tulla valituksi aikaisempien opintojen perusteella hakijat, jotka ovat suorittaneet terveystieteiden kandidaatin tutkinnon tai muun yliopistotason kandidaatin tutkinnon soveltuvalta alalta Suomessa tai ulkomailla. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Hoitotyön opettamisen opintosuunnassa suoritettu terveystieteiden maisterin tutkinto antaa yhdessä terveystieteiden yksikössä suoritetun terveystieteiden kandidaatin tutkinnon (hoitotiede) kanssa opettajan pedagogisen pätevyyden. Tämän johdosta muualla suoritettuun kandidaatin tutkintoon tai muualla suoritettuihin opintoihin tulee sisältyä kasvatustieteiden/aikuiskasvatuksen perusopinnot (25 op). Valintakriteerien täyttyminen ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään ensisijaisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita hyväksytään vain poikkeustapauksissa ja erittäin painavista syistä. Yliopisto voi edellyttää opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan täydentäviä opintoja. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa 137 oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi Kansanterveystieteen maisterikoulutus Kansanterveystieteen maisteriopinnot johtavat terveystieteiden maisterin (TtM) tutkintoon. Opiskelija on valintakelpoinen näihin opintoihin suoritettuaan terveystieteiden yksikön TtK-tutkinnon, muun soveltuvan kandidaatti- tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon. Opinnot koostuvat kansanterveystieteen syventävistä sisältö- ja metodiopinnoista, valinnaisista opinnoista ja pro gradu -tutkielmasta sekä työharjoittelusta. Opetus sisältää luentoja, kirjatenttejä ja opiskelijalähtöisiä työmenetelmiä. TtM:t sijoittuvat koti- tai ulkomaisiin asiantuntija-, opetus-, johtamis-, suunnittelu-, kehittämis- ja tutkimustehtäviin. Kansanterveystieteen maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto ta. Vuoden 2016 erillishaussa terveystieteiden tutkinto-ohjelmaan kansanterveystieteen koulutukseen sekä yhteishaussa suoraan kansanterveystieteen maisterikoulutukseen valitaan yhteensä enintään 8 opiskelijaa. tuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. 2 lukuvuotta Suorituskielet Sisäänotto suomi Hakukelpoisuus Terveystieteiden yksikkö voi harkintansa mukaan valita opiskelijoita kansanterveystieteen maisterikoulutukseen yhteishaussa ilman valintakoet- Hakumenettely Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä haku kohteen valintaperusteet. Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapah- 138 Valintaperusteet valintajonoittain Maisterihaussa valituksi voivat tulla aikaisempien opintojen perusteella hakijat, jotka ovat suorittaneet terveystieteiden kandidaatin tutkinnon tai muun yliopistotason kandidaatin tutkinnon soveltuvalta alalta Suomessa tai ulkomailla. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Hakijoista valitaan ansioituneimmat. Lisäksi valinnassa huomioidaan hakijoiden vapaamuotoisessa perustelukirjeessä esittämät syyt opintoihin hakeutumiselle. Maisterin tutkintoon hyväksytään ensisijaisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulu- HES tutkintoa. Ylemmän korkeakoulututkinnon jo suorittaneita hyväksytään vain poikkeustapauksissa ja erittäin painavista syistä. Yliopisto voi edellyttää opiskelijaksi ottamansa henkilön suorittavan täydentäviä opintoja. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava terveystieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Mikäli hakija kuitenkin asetetaan varasijalle, siitä ilmoitetaan hänelle valinnan tulostiedotteessa. CMT 139 Viestinnän, median ja teatterin yksikkö Viestinnän, median ja teatterin yksikössä (CMT) tutkitaan ja opiskellaan viestintää, mediaa ja teatteria sekä ilmaisukeinoina että yhteiskunnallisina ja kulttuurisina ilmiöinä. Yksikössä Tampereen yliopiston pitkä yhteiskuntatieteellinen perintö yhdistyy humanististen tieteiden ja kulttuurintutkimuksen lähestymistapoihin. Yksikössä on kolme koulutusalaa: yhteiskuntatieteellinen, humanistinen ja teatterin ala. Yksikön koulutuksiin liittyy vahvasti ammatillinen ulottuvuus, ja yksiköstä valmistutaan tyypillisesti toimittajiksi, valokuvaajiksi, viestinnän ja kulttuurin asiantuntijoiksi sekä näyttelijöiksi. Oppiaineita yhdistää todellisuuden tutkiminen ja esitysten rakentaminen tuosta todellisuudesta, ammattien julkinen luonne ja niihin liittyvä konkreettinen taitoulottuvuus, yhteiskunnallisuus sekä viestinnän ymmärtäminen merkitysten näkökulmasta: kuvina, sanoina ja tarinoina. Koulutusalojen mukaan yksiköstä valmistuu yhteiskuntatieden kandidaatteja (YTK) ja maistereita (YTM), filosofian maistereita (FM) sekä teatteritaiteen kandidaatteja (TeK) ja maistereita (TeM). CMT:n tutkimuksen painopisteitä ovat • joukkoviestinnän, mediakulttuurin ja esittävän kulttuurin rakenteet, sisällöt ja käyttö • journalismin asema demokratiassa sekä sen tuotantoprosessit ja esitysmuodot eri medioissa • mediaetiikka, median sääntely ja mediakritiikki • poliittinen viestintä • ammatillinen puheviestintä Viestinnän, median ja teatterin yksikköön kuuluu myös kaksi tutkimuskeskusta: Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus ja Tutkivan teatterityön keskus. Kaikkiaan CMT:ssä työskentelee 12 professoria ja yli 70 muuta opettajaa ja tutkijaa. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Yhteiskuntatieteiden kandidaatin (YTK) ja maisterin (YTM) / filosofian maisterin (FM) tutkinto • Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Teatteritaiteen kandidaatin (TeK) ja maisterin (TeM) tutkinto • Teatterityön tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Viestinnän, median ja teatterin yksikön maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 144. Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmassa käsitellään laajasti median, viestinnän, journalismin ja vuorovaikutuksen kysymyksiä. Tutkinto-ohjelma antaa valmiuksia toimia monenlaisissa viestinnän ja median asiantuntijatehtävissä, esimerkiksi toimittajana, kuvajournalistina, tiedottajana sekä viestinnän asiantuntijana ja kouluttajana. Kandidaatin tutkintoon kuuluu runsaasti yhteisiä opintoja, joten kaikki opiskelijat saavat laaja-alaisen perustan viestinnän ja median tutkimuksesta. Tämän lisäksi opiskelija paneutuu syvemmin yhteen neljästä – journalistiikan, kuvajournalismin, puheviestinnän tai media- ja kulttuurintutkimuksen – opintokokonaisuudesta. Kandidaattiopinnoista valmistutaan yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi. Kandidaattiopinnot luovat pohjan maisteriopinnoille, joissa opiskelijat voivat suuntautua journalistiikkaan, visuaaliseen journalismiin tai puheviestintään. Journalistiikasta ja kuvajournalismista valmistutaan yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja puheviestinnästä filosofian maisteriksi. CMT 140 Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaan otetaan yhteensä 59 opiskelijaa. Aloituspaikoista 41 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Tutkinto-ohjelmaan valitut opiskelijat saavat opinto-oikeuden sekä kandidaatin että maisterin tutkintoon. Kaikki saavat saman tutkinnonsuoritusoikeuden. Valitut opiskelijat suorittavat ensin yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkinnon ja sen jälkeen joko yhteiskuntatieteiden maisterin tai filosofian maisterin tutkinnon. Tutkintonimike määräytyy maisterikoulutusvaihtoehdon mukaan. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Keskiviikko 11.5.2016 klo 10.00–14.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Kaikille yhteinen kirjallinen koe Yhteiseen kirjalliseen kokeeseen ei lähetetä kutsua. Tehtävät perustuvat kirjallisuuteen ja valintakokeessa esitettävään materiaaliin. Valintakokeessa arvioidaan hakijan kykyä ymmärtää ja soveltaa teoreettista kirjallisuutta, kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemusta, medialukutaitoa sekä kirjallista ja visuaalista ilmaisua. Yhteisestä kirjallisesta kokeesta voi saada enintään 150 pistettä. Voidakseen tulla valituksi hakijan on saatava kirjallisesta kokeesta vähintään 75 pistettä. Kokeeseen saa ottaa mukaan eväät. Puheviestinnän erikoiskoe Puheviestinnän erikoiskokeeseen kutsutaan ylioppilastutkinnon ja yhteisen kirjallisen kokeen yhteispistemäärän perusteella vähintään 45 parasta niistä hakijoista, jotka ovat hakemuksessaan ilmoittaneet halukkuutensa osallistua tähän kokeeseen. Ilmoitus on sitova. Mikäli erikoiskokeeseen valittavilla hakijoilla on sama yhteispistemäärä, ratkaisee ylioppilastutkinnosta saatu pistemäärä. Mikäli ylioppilastutkinnostakin saatu pistemäärä on sama, kutsutaan kaikki saman ylioppilastutkinnon pistemäärän saaneet hakijat. Erikoiskoe koostuu haastattelusta ja puheviestintätehtävistä, ja se pidetään 9. ja 10.6.2016. Hakija osallistuu erikoiskokeeseen vain yhtenä päivänä. Henkilökohtainen aika ja paikka ilmoitetaan kutsussa. Puheviestinnän erikoiskokeessa mitataan hakijoiden valmiutta puheviestinnän opintoihin sekä soveltuvuutta puheviestinnän alalle. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoe perustuu seuraavaan kirjaan (A) ja artikkelikokoelmaan (B) sekä kokeessa jaettavaan materiaaliin: A. Seppänen Janne & Väliverronen Esa: Mediayhteiskunta. Vastapaino 2012 tai uudempi painos. B. Kokoelma artikkeleita ja tieteellisiä tekstejä, joihin julkaistaan linkki keskiviikkona 23.3.2016 osoitteessa www.uta.fi/cmt/opiskelijaksi/. Kaikille yhteisessa kirjallisessa kokeessa on kaksi osaa – A ja B. Osan A tehtävät perustuvat Seppäsen ja Väliverrosen kirjaan sekä mahdolliseen kokeessa jaettavaan materiaaliin. Tämän osan tehtävät arvostellaan kaikilta kokeeseen osallistuneilta. Osan B tehtävät perustuvat artikkelien ja tekstien kokoelmaan sekä kokeessa jaettavaan materiaaliin. Vain kokeen A-osassa parhaiten suoriutuneelta 50 prosentilta, kuitenkin vähintään 300 hakijalta, arvostellaan myös osa B. Mikäli B-osaan valittavilla hakijoilla on sama A-osan pistemäärä, ratkaisee ylioppilastutkinnosta saatu pistemäärä. Mikäli tämäkin on sama, valitaan kaikki samat pisteet saaneet. Valintakokeen lopullinen pistemäärä on osien A ja B yhteenlaskettu pistemäärä. Valintakokeen maksimipistemäärä on 150. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s.12. Valintaperusteet valintajonoittain Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaan valitaan 59 opiskelijaa seuraavista valintajonoista: ––Ylioppilastutkinnon ja valinta kokeen perusteella valittavat opiskelijat (yhteispistejono). Tästä jonosta valitaan 20 opiskelijaa. ––Valintakokeen perusteella valittavat opiskelijat (valintakoejono). Tästä jonosta valitaan 19 opiskelijaa. ––Ylioppilastutkintotodistuksen, valintakokeen ja puheviestinnän erikoiskokeen perusteella valittavat opiskelijat (puheviestinnän valintaväylä). Tästä jonosta valitaan 20 opiskelijaa. Kuvajournalismin valintaväylän kautta valitaan opiskelijoita seuraavan kerran 2017. Valintamenettely Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelman opiskelijoista 39 valitaan yhteispiste- ja valintakoejonoista ja 20 puheviestinnän valintaväylän kautta. Valintateknisistä syistä ensin valitaan 20 opiskelijaa puheviestinnän valintaväylän kautta journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaan. Voidakseen tulla valituksi hakijan on saatava vähintään 75 pistettä puheviestinnän erikoiskokeesta. CMT ikäli hakija tulee valituksi puheviestinnän valintaväylän kautta, hän ei voi tulM la enää valituksi missään muussa valintajonossa. Jos hakija ei tule valituksi puheviestinnän valintaväylän kautta, hänet otetaan huomioon yhteispiste- ja valintakoejonoissa. Seuraavaksi valitaan 20 opiskelijaa ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaan. Jos hakija ei tule valituksi yhteispistejonossa, hänet otetaan huomioon valintakoejonossa. Lopuksi valitaan 19 opiskelijaa pelkän valintakokeen perusteella journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmaan. Mikäli jossakin valintajonossa valittavilla on sama lopullinen pistemäärä, ratkaisee ylioppilastutkinnosta saatu pistemäärä. Jos ylioppilastutkinnon pistemääräkin on sama, ratkaisee äidinkielen arvosana. Mikäli äidinkielen arvosanakin on sama, valitaan kaikki saman arvosanan saaneet hakijat. Pisteitys Valintakokeen maksimipistemäärä on 150. Ylioppilastutkintotodistuksen pisteitys: Ylioppilastutkintotodistuksesta voi saada enintään 60 pistettä. Pisteitä annetaan seuraavasti: ––äidinkieli ––reaali tai jonkin reaaliaineen koe ––kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta (voivat olla myös muita reaaliaineiden kokeita) Äidinkieli (ml. suomi/ruotsi toisena/vieraana kielenä), reaali, ainereaalikokeet, laaja/ pitkä oppimäärä, A-kielet, pitkä matematiikka laudatur 15 eximia cum laude approbatur 12 magna cum laude approbatur 9 cum laude approbatur 6 lubenter approbatur 3 approbatur 1 Lyhyt/suppea oppimäärä, B-kieli, lyhyt matematiikka 12 9 6 3 1 – Ylioppilastutkinnon pistelaskennassa otetaan huomioon kustakin oppiaineesta vain yksi koesuoritus. Jos hakija on suorittanut samassa oppiaineessa useita eritasoisia kokeita, huomioon otetaan parhaat pisteet tuottava koe. Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa, hyväksytään pelkän valintakokeen perusteella. European Baccalaureate-, International Baccalaureate- ja Reifeprüfung-tutkinnot rinnastetaan suomalaiseen ylioppilastutkintoon erillisen taulukon (ks. Hakijaryhmät, s. 12) mukaisesti. Näiltä hakijoilta huomioidaan äidinkielen osalta suomen tai ruotsin kielen koe. Mikäli näistä kumpaakaan ei ole suoritettu, huomioidaan A1-kielen koe. Vuonna 2016 International Baccalaureate -tutkinnon suorittavien hakijoiden todistuspisteet lasketaan koulun antaman ennakkoarvostelun perusteella ja heidän valintatuloksensa todistus- ja koepisteiden perusteella on ehdollinen, kunnes he ovat esittäneet lopulliset arvosanansa. Lopulliset arvosanat tulee toimittaa yliopiston hakijapalveluihin viimeistään 15.7.2016. Enimmäispisteet valintajonoittain Pisteet ylioppilas Pisteet yhteisestä Pisteet puhevies Pisteet tutkintotodis kirjallisesta tinnän erikois yhteensä tuksesta max. kokeesta max. kokeesta max. max. Yhteispistevalinta 60 150 – 210 Valintakoevalinta – 150 – 150 Puheviestinnän 60 150 150 360 valintaväylä 141 Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Opiskelupaikkojen täyttöä jatketaan kohdassa Valintamenettely (s. 140) esitettyjen periaatteiden mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huo mioi den, kunnes aloituspaikat on saatu täytettyä. Jos puheviestinnän valintaväylän kautta hakeneista ei löydy väylän hyväksymiskriteereitä täyttäviä hakijoita, täyttämättömät aloituspaikat siirretään valintakoejonoon. CMT 142 Teatterityön tutkinto-ohjelma Teatterityön tutkinto-ohjelma on viisivuotinen näyttelijän ammattiin valmistava näyttelijäntaiteen koulutus. Se jakaantuu kolmivuotisiin, ilmiöpohjaisesti jäsentyviin kandidaatin opintoihin sekä kaksivuotisiin maisterin opintoihin, joiden aikana opiskelija tutkii näyttelijäntaiteen keinoin yhtä tai useampaa valitsemaansa ilmiötä tai aihepiiriä. Teatterityön opiskelu on monialaista ja -aistista yhdessä oppimista ja kasvamista, jonka päämääränä on taiteellisesti ja ammatillisesti osaava, monipuolinen, omaa työtään arvostava ja sitä yhteiskunnallisesti perustelemaan kykenevä taiteilija. Teatterityön tutkinto-ohjelma tarjoaa opiskelijalle valmiudet harjoittaa ja kehittää näyttelijäntaidetta eri muodoissaan tulevaisuudessa. Tavoitteena on, että jokainen opiskelija synnyttää itse oman teatterinsa. Opiskelun lähtökohtana on käsitys näyttelijäntaiteen ruumiillisuudesta ja kokonaisvaltaisuudesta; kaikki mitä näyttelijä tekee, kohtaa ja todentuu hänen ruumiillisessa toiminnassaan ja ajattelussaan. Lisäksi opiskelua määrittää teatterityön kollektiivinen ja esiintyvä luonne. Näyttelijäntaide tapahtuu esityksinä eri ympäristöissä monenlaisten ihmisten ja materiaalien kanssa. Opiskelu teatterityön tutkinto-ohjelmassa muodostaa pedagogisesti ja taiteellisesti kokonaisvaltaisen opintopolun, jossa taiteilijaksi kasvu alkaa jo valintakokeista, vahvistuu opiskelun edetessä ja muuttuu vähitellen opiskelijan omaksi, läpi elämän kulkevaksi tehtäväksi. Näyttelijän opintopolkua kannattelee esiintyvän ruumiin jatkuva harjoittaminen. Ruumiin tietoisuutta, tuntoisuutta, kuntoa ja taitoja harjoittamalla opiskelija oppii tunnistamaan sen mahdollisuudet ja haasteet. Tämä luo kestävän perustan näyttelijän ammatilliselle hyvinvoinnille ja elinikäiselle oppimiselle. Pitkäjänteinen harjoittaminen tuo lisäksi esiin opiskelijan erityistarpeet ja mahdollistaa niiden huomioimisen opetuksessa. Oppimista tukee reflektio, joka on opintojaksoihin sisään rakennettu työskentelytapa. Vuorovaikutteisen keskustelun avulla sekä opintopäiväkirjaa ja esseitä kirjoittamalla opiskelija oppii havainnoimaan ja sanallistamaan omaa ja muiden osaamista suhteessa aiempaan. Opintojen kuluessa opiskelija saa palautetta niin kanssaoppijoilta, opettajilta kuin muiltakin opetukseen kytkeytyviltä ammattilaisilta. Lisäksi opintojaksoihin olennaisesti kuuluvat esitykset ja muut yleisölle avoimet tapahtumat liittävät opiskelijan laajempaan yhteisöön, jolta saatu palaute on osa oppimista. Opintojaksot arvioidaan hyväksytyiksi tai hylätyiksi. Tätä perustelee opiskelun kokonaisvaltaisuus sekä se, että näyttelijäksi kasvaminen ja kehittyminen on prosessi, joka kullakin opiskelijalla tapahtuu omassa tahdissaan ja jota monimuotoinen palaute ja arviointi tukevat. Tulevaisuuden näyttelijä on erilaisissa kulttuureissa ja ympäristöissä toimimaan kykenevä maailman kansalainen, minkä vuoksi teatterityön tutkinto-ohjelma järjestää molemmilla tutkintotasoilla kansainvälistymisopintoja, kansainvälistä opetusta ja yhteistyötä. Teatterityön tutkinto-ohjelma: valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku I 8.1.2016–27.1.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Tutkintoa suorittamaan valitaan 12– 14 opiskelijaa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Lisäksi hakijan pitää olla vähintään 18-vuotias sinä vuonna, jolloin opinnot alkavat. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan hakemuksen sekä nelivaiheisen valintakokeen perusteella. Näyttelijäntyössä vaadittava taiteellinen lahjakkuus ja muu soveltuvuus näyttelijän ammattiin ja sen opiskeluun arvioidaan valintakokeen aikana. Valintakokeissa kiinnitetään huomiota hakijan seuraaviin ominaisuuksiin: ––näyttämöllinen mielikuvitus ja ilmaisukyky ––musikaaliset valmiudet ––puheen ja äänen laatu ––kehollinen rytmitaju, hahmotus ja hallinta ––kyky toimia ryhmässä ja ottaa vastaan ohjeistusta ––soveltuvuus yliopisto-opintoihin Valintamenettely 1. valintakoevaihe Valintojen ensimmäinen vaihe koostuu hakemuksesta sekä kirjallisesta ennakkotehtävästä, jotka on palautettava 27.1.2016 klo 15 mennessä. Hakemus tehdään sähköisesti. Kirjallisen ennakkotehtävän palauttamisesta annetaan tarkemmat ohjeet ennakkotehtävän julkaisemisen yhteydessä. Muuten kuin postitse toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Ennakkotehtävä julkaistaan 1.12.2015 osoitteessa naty.uta.fi. 2. valintakoevaihe II vaiheeseen kutsutaan hakemuksen ja kirjallisen ennakkotehtävän perusteella. Kutsu II vaiheeseen lähetetään keskiviikkona 2.3.2016 sähköpostilla osoitteeseen, jonka hakija on ilmoittanut hakulomakkeellaan. Toinen vaihe kestää yhden päivän hakijaa kohden ajalla 29.3.–8.4.2016. CMT 3. valintakoevaihe III vaiheeseen kutsutaan II vaiheen perusteella. Kutsu III vaiheeseen lähetetään viimeistään tiistaina 12.4.2016 sähköpostilla osoitteeseen, jonka hakija on ilmoittanut hakulomakkeellaan. Kolmas vaihe kestää yhden päivän hakijaa kohden ajalla 18.– 21.4.2016. 4. valintakoevaihe IV vaiheeseen kutsutaan III vaiheen perusteella. Kutsu ilmoitetaan puhelimitse 22.4.2016. Neljäs vaihe on 25.– 29.4.2016. Neljännen vaiheen aikana saatetaan tehdä välikarsinta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Teatterityön tutkinto-ohjelmaan hyväksytyksi tulossa olevia tiedotetaan valinnan tilanteesta 29.4.2016. Valinnan tulos on lopullinen, mikäli hakijalla ei ole ylempiä hakuprioriteetteja korkeakoulujen yhteishaussa. Muutoin valinnan tulos valmistuu viimeistään 1.7.2016. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määrä- 143 päivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli valituksi tullut peruu opiskelupaikkansa, tilalle valitaan varasijalta ensimmäinen valitsematta jäänyt hakija edellyttäen, että vuosittainen sisäänottomäärä ei ylity. ERILLISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Ei hakukohteita erillishaussa 2016. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimet yliopisto-opinnot Yksikkö järjestää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Avoimena yliopisto-opetuksena järjestettävät opinnot ovat sisällöltään yksikön opetussuunnitelman mukaisia opintoja. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajoitettu. Perusopintotason opintoihin opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Aineopintotason opintoihin opiskelijat valitaan yksikön vahvistamien valintaperusteiden mukaisesti. Opiskelijalta peritään avoimista yliopisto-opinnoista opinto-oikeusmaksu. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto-opintoihin tapahtuu kolme kertaa lukuvuodessa: elokuussa, marraskuussa ja helmikuussa. Hakukohteita ovat yksittäiset opinto jaksot tai opintokokonaisuudet. Lisäksi monia hakukohteita on avoinna läpi lukuvuoden. Lisätietoja hakemisesta saat osoitteesta www.uta.fi/ avoinyliopisto/opiskelijaksi/. Alumniopiskelijat Alumniopiskelijan opinto-oikeus koskee vain Tampereen yliopistosta valmistuneita. Yksikkö voi perustellusta hakemuksesta, jota ao. tutkinto-ohjelman johtaja, professori tai vastaava on puoltanut, myöntää Tampereen yliopiston viestinnän, median ja teatterin yksikön pääaineessa tai tutkinto-ohjelmassa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle oikeuden alumniopintoihin johonkin yksikön opintokokonaisuuteen. Oikeus voidaan myöntää myös Tampereen yliopiston muussa yksikössä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle, mikäli tutkintoon sisältyy vähintään 15 opintopistettä ko. tutkinto-ohjelman tai sitä vastaavan oppi aineen opintoja. Hakemukseen on liitettävä perustelut sekä suunnitelma opintojen suorittamisaikataulusta. Alumniopintoihin hakeville ei ole erityistä hakuaikaa. Oikeus alumniopintoihin voidaan myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Alumniopinnot ovat maksuttomia valmistumista seuraavan lukuvuoden loppuun asti. Sen jälkeen opinnot ovat maksullisia. Vierailevat opiskelijat Tampereen yliopiston muiden yliopistojen kanssa solmimien sopimusten perusteella opiskelija, jolla on tutkinto-oikeus sopimusyliopistossa, voi hakea ns. vierailevan opiskelijan opinto-oikeutta Tampereen yliopistossa. Vierailevan opiskelijan opinto-oikeus voidaan myöntää, jos kotiyliopisto on sitä puoltanut. Ks. JOO-opinnot, s.11. CMT 144 MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Filosofian maisterin (FM) tutkinto • Puheviestinnän maisterikoulutus Yhteiskuntatieteiden maisterin (YTM) tutkinto • Journalistiikan maisterikoulutus • Visuaalisen journalismin maisterikoulutus Maisteriohjelmat • Master’s Degree Programme in Cultural Studies Yksikön maisterikoulutusten ja -ohjelmien yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Suomenkielisiin maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin haetaan korkeakoulujen yhteishaun II-hakuaikana 16.3.2016-6.4.2016. Haku päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin haetaan Tampereen yliopiston kansainvälisessä maisterihaussa 14.12.2015–27.1.2016. Haku päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa studyinfo.fi. Opiskelijat valitaan ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Hakukelpoisuus Pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Tampereen yliopiston kansainvälisen maisterihaun tulokset julkaistaan viimeistään 29.4.2016. Puheviestinnän maisterikoulutus Puheviestintä tarkastelee ihmisten puheviestintäkäyttäytymistä ja viestintäprosesseja kaikissa vuorovaikutustilanteissa. Vuorovaikutusta tarkastellaan henkilökohtaisissa ihmissuhteissa, erilaisissa ryhmissä, yhteisöissä ja kulttuureissa sekä yhteiskunnallisella tasolla. Tarkasteltavana ovat kaikki tilanteet, joissa ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Puheviestinnän keskeisiä sisältöjä ovat: interpersonaalinen viestintä (läheiset ihmissuhteet, ammatillinen vuorovaikutus, medioitu interpersonaalinen viestintä), ryhmäviestintä (tiimit, kokoukset, neuvottelut, keskustelut, palaverit, verkostot), esiintyminen (esitelmät, puheet, argumentointi, retoriikka, radio- ja televisiopuhe, puhetaito) ja keskeisiä konteksteja ovat esim. politiikka, terveydenhoito, koulutus, oikeuslaitos, organisaatiot ja kulttuurit. Puheviestinnän maisteriopinnot suorittanut osaa analysoida ja arvioida erilaisia vuorovaikutustilanteita sekä viestiä niissä tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti viestinnän eettisiä periaatteita noudattaen. Hän osaa suunnitella ja antaa puheviestinnän opetusta sekä soveltaa puheviestinnällistä tietoa eri ammattitehtävien edellyttämällä tavalla esimerkiksi konsultoinnissa, työyhteisön kehittämisessä, tiedottamisessa, PR-tehtävissä tai ihmissuhdetyössä. Hän kykenee johtamaan alaan liittyviä kehittämis-, suunnittelu- tai koulutusprojekteja sekä tekemään puheviestinnän tieteellistä tutkimusta. Puheviestinnästä valmistuneet sijoittuvat työelämässä mm. opetus- ja konsultointitehtäviin, vuorovaikutuksen ja viestinnän asiantuntijoiksi erilaisiin suunnittelu- ja henkilöstön kehittämistehtäviin, tiedotustehtäviin sekä tutkijoiksi. CMT 145 Puheviestinnän maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016-2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016-6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Puheviestinnän maisteriopintoihin otetaan enintään 10 opiskelijaa. Sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintamenettely Valinnan edellytyksenä on kandidaatin tutkinto tai sitä vastaavat opinnot tai ammattikorkeakoulututkinto soveltuvalta koulutusalalta sekä puheviestinnän tai vastaavan oppiaineen yliopisto-opintoja. Valinnan edellytyksenä olevan kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Valintakriteereinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä sekä kokemusta alan työtehtävistä. Hakemukseen on liitettävä 1.työ- ja tutkintotodistukset sekä virallinen opintorekisteriote 2.itse muotoillut opintotavoitteet ja lyhyet perustelut. Hakijoilta voidaan pyytää lisätietoja. Maisterin tutkintoon hyväksytyiltä voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Mikäli hakija kuitenkin asetetaan varasijalle, siitä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Journalistiikan maisterikoulutus Journalistiikan maisteriopintojen vahvuus on tutkimuksellisen otteen yhdistäminen vankkaan käytännön koulutukseen. Ohjelmassa ei vain opeteta esimerkiksi toimittamisen ammatillisia valmiuksia vaan kriittistä kykyä ottaa etäisyyttä, uudelleen arvioida ja kehittää käytännön työtä. Tampereen yliopistossa on ollut vuodesta 2007 alkaen journalistiikan vierailijaprofessuuri, jonka tavoitteena on lähentää toisiinsa journalistiikan kentän ammattilaisten kokemusta sekä journalismin opetusta ja tutkimusta. Journalistiikan maisterikoulutus antaa tiedolliset ja taidolliset valmiudet työskennellä journalistina eri medioissa sekä erilaisissa viestinnän asiantuntija- ja koulutustehtävissä. Journalistiikan maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Hakumenettely Journalistiikan maisteriopintoihin valitaan enintään 12 opiskelijaa. Sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. CMT 146 Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintamenettely Valinnan edellytyksenä on kandidaatin tutkinto tai sitä vastaavat opinnot tai ammattikorkeakoulututkinto sekä yliopistossa suoritettujen viestinnän alan perusopintojen suorittaminen (esim. tiedotusoppi, journalistiikka, viestintä tai mediatutkimus, 25 op). Valinnan edellytyksenä olevan kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Valintakriteereinä ovat aiemmat tiedotusopin (tai vastaavan oppiaineen) opinnot ja muut opinnot ja tutkinnot, hakijan työkokemus ja omien opintotavoitteiden muotoilu ja perustelut. Hakemukseen on liitettävä 1.työ- ja tutkintotodistukset sekä virallinen opintorekisteriote, 2.lyhyt selostus hakijan aiemmasta opinto- ja työurasta sekä 3.itse muotoillut opintotavoitteet ja lyhyet perustelut. Hakijoilta voidaan pyytää lisätietoja. Maisterin tutkintoon hyväksytyiltä voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Mikäli hakija kuitenkin asetetaan varasijalle, siitä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Visuaalisen journalismin maisterikoulutus Visuaalisen journalismin maisteriohjelma keskittyy valokuviin ja videoihin, tarinan kertomiseen ja visuaalisen tuotantoprosessin johtamiseen. Koulutukseen sisältyy käytännönläheistä tekemistä nykyaikaisessa harjoitustoimituksessa yhteistyössä muiden journalistiopiskelijoiden kanssa. Visuaalisen journalismin opiskelija paneutuu myös visuaalisen kulttuurin ja kuvajournalismin tutkimukseen. Koulutus syventää valmiuksia toimia kuvajournalistina sekä perinteisessä että verkko- ja mobiilimediassa kuin myös itsenäisenä ammatinharjoittajana. Lisäksi koulutus antaa valmiuksia toimia erilaisissa asiantuntija- ja koulutustehtävissä. Visuaalisen journalismin maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Visuaalisen journalismin maisteriopintoihin otetaan enintään 12 opiskelijaa. Sisäänottomäärää ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Hakumenettely Valintamenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Valinnan edellytyksenä on kandidaatin tutkinto tai sitä vastaavat opinnot tai ammattikorkeakoulututkinto sekä yliopistossa suoritettujen viestinnän alan perusopintojen suorittaminen (esim. tiedotusoppi, journalistiikka, viestintä tai mediatutkimus, 25 op). Valinnan edellytyksenä olevan kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta ja valinta vah- Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. CMT vistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksensa yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Valintakriteereinä ovat aiemmat tiedotusopin (tai vastaavan oppiaineen) opinnot ja muut opinnot ja tutkinnot, hakijan työkokemus ja omien opintotavoitteiden muotoilu ja perustelut. Visuaalisen journalismin maisteriopintojen valinnassa painottuu myös hakijalta vaadittava työnäytekansio (portfolio). Portfolion tulee sisältää hakijan itse ottamia valokuvia. Kuvien maksimimäärä on 10 kappaletta. Kuvat ovat paperitulosteita tai -vedoksia, ja niiden suurin koko on A4. Liitä kuviin kuvatekstit, jotka ovat samalla puolella arkkia kuin kuvat. Hakija voi täydentää kuvavalikoimaa esimerkeillä muusta visuaalisen journalismin osaamisestaan. Näitä voivat olla esimerkiksi kopiot lehti- tai verkkojutuista tai niiden taiton laadinnasta tai videotöistä. Näiden esimerkkien maksimimäärä on 10 sivua (yksipuoleisia A4-papereita). Hakija voi laatia portfoliokokonaisuuden esimerkiksi vihon tai kansion muotoon, maksimikoossa A3. Portfo- lion jokaisen kuvan ja paperin takana tulee lukea hakijan nimi. Yksi valinnan kriteeri on hakijan kyky tiivistää laajastakin tuotannosta suppea mutta toimiva kokonaisuus. Port folioon saa kuulua vain se aineisto, jonka hakija haluaa otettavan huomioon valintaprosessissa. Linkkejä verkkosivuille, cd-levyjä (tms.) tai sähköpostitse lähetettyjä aineistoja ei oteta huomioon. Hakijan on syytä myös mainita, mikäli osaa käyttää kuvankäsittelyyn, taittoon, graafiseen suunnitteluun tai videotuotantoon soveltuvia ohjelmistoja. Hakemukseen on liitettävä 1.työ- ja tutkintotodistukset sekä virallinen opintorekisteriote, 2.lyhyt selostus hakijan aiemmasta opinto- ja työurasta, 3.itse muotoillut opintotavoitteet ja lyhyet perustelut sekä 4.portfolio. Hakijoilta voidaan pyytää lisätietoja. Maisterin tutkintoon hyväksytyiltä voidaan edellyttää täydentävien opintojen suorittamista. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan 147 tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava viestinnän, median ja teatterin yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Maisterikoulutuksissa ei pääsääntöisesti ole varasijoja. Mikäli hakija kuitenkin asetetaan varasijalle, siitä ilmoitetaan hänelle kirjeitse. Maisteriohjelmat Master’s Degree in Cultural Studies The aim of the Master’s Degree in Cultural Studies is to develop understanding of culture as a dimension of all human practices that produces and defines social realities. The degree program introduces students to contemporary key issues in cultural studies and develops analytical and critical skills in analyzing current cultural phenomena. The multidisciplinary degree is taught by specialists from fields of cultural studies, media studies, music studies and theatre studies. The degree offers an alternative approach to contemporary cultural practices with an emphasis on mobility, transnationalism, performativity and cultural action. The focus of the degree is in contemporary socio-cultural realities. It explores a world in which different forms of mobilities, crossings of customary borders (e.g. between nation states, economy, politics and culture or forms of expression) and new hybrids produce new cultural articulations and practices. The degree offers a comprehensive overview of current and emergent cultural realities and theories as well as practical tools for analyzing present-day cultural phenomena.During the programme students are continuously challenged to develop their thinking, writing and project management skills in co-operative, pedagogical and creative ways. For more information, please see www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/cultural_studies.html. YKY 148 Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä (YKY) Tampereen yliopiston vankka yhteiskuntatieteellinen tutkimus yhdistyy humanististen tieteiden perinteisiin. Noin 2700 opiskelijan sekä 300 tutkijan ja opettajan tiedeyhteisössä opiskellaan ja tutkitaan monipuolisesti yhteiskunnan ja ihmisen välisiä suhteita ja niiden muutoksia. Yksikössä suoritetaan tutkintoja kolmella eri tieteenalalla: humanistisella, yhteiskuntatieteellisellä ja psykologian alalla. Tutkintoihin johtava koulutus järjestetään yksikön kuudessa eri tutkinto-ohjelmassa: filosofian, historian, logopedian, yhteiskuntatutkimuksen, sosiaalityön ja psykologian tutkinto-ohjelmissa. Tutkinto-ohjelmien omien opintosisältöjen lisäksi opiskelijat tutustuvat yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden tutkimukseen, suomalaisen yhteiskunnan historiaan, yhteiskunnasta ja ihmisistä kerättyyn ja tuotettuun tietoon ja tiedon tuottamisen tapoihin sekä etiikan ja yhteiskuntafilosofian kautta yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan suhteisiin. Tutkintojen valinnaisten opintojen kautta opiskelija voi suunnata osaamistaan yksilöllisesti oman mielenkiintonsa ja tavoitteidensa mukaan. Valinnaisia opintoja on mahdollista suorittaa oman yksikön opetustarjonnasta tai jostain yliopiston muusta tieteenalayksiköstä. Tutkintoihin kuuluvat opinnot määritellään yksityiskohtaisesti kunkin tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmassa. Opinnoista työelämään Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö kouluttaa työelämän eri sektoreille kriittisesti ja itsenäisesti ajattelevia asiantuntijoita, jotka hallitsevat laajoja kokonaisuuksia, ymmärtävät yhteiskuntaa monipuolisesti ja tuntevat keinoja sen muuttamiseen. Psykologian, sosiaalityön ja logopedian ohjelmat tuottavat lisäksi asetukseen perustuvan ammattipätevyyden. Yksikön tutkinto-ohjelmissa on mahdollista suuntautua myös aineenopettajaksi. Maisterin tutkinto filosofian, historian tai psykologian tutkinto-ohjelmissa tuottaa yhdessä opettajan pedagogisten opintojen kanssa kyseisten opetettavien aineiden kelpoisuuden. Opetettavan aineen opinnot voi suorittaa myös yhteiskuntaopissa, elämänkatsomustiedossa ja latinassa. Opettajan pedagogisiin opintoihin haetaan opinto-oikeutta opintojen kuluessa. Tarkempaa tietoa opiskelusta yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä löytyy yksikön omilta Opiskelu-sivuilta osoitteesta www.uta.fi/yky/opiskelu/index.html. YHTEISHAKU – TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Filosofian tutkinto-ohjelma • Historian tutkinto-ohjelma • Logopedian tutkinto-ohjelma Psykologian kandidaatin (PsK) ja maisterin (PsM) tutkinto • Psykologian tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatin (YTK) ja maisterin (YTM) tutkinto • Sosiaalityön tutkinto-ohjelma • Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma Huom! Yhteishaussa haetaan myös Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin (120 op) aiemmin suoritettujen alempien korkeakoulututkintojen perusteella. Katso näiden hakukohteiden valintaperusteet osiosta Maisterikoulutukset ja -ohjelmat, s. 168. YKY 149 Filosofian tutkinto-ohjelma Filosofiassa tarkastellaan yleisesti ja teoreettisesti ihmistä ja maailmaa koskevia ongelmia, kuten olemassaolon, tiedon, oikeudenmukaisuuden ja hyvän elämän kysymyksiä. Nämä kysymykset askarruttavat kaikkia ihmisiä, myös arkielämässä. Yliopistollisena oppiaineena filosofia on kuitenkin systemaattisempaa ja pyrkii muotoilemaan ja perustelemaan väitteet, käsitykset ja näkökulmat mahdollisimman tarkasti. Filosofia jaetaan usein teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan. Teoreettisessa filosofiassa tarkastellaan todellisuuden, tiedon ja pätevän päättelyn ongelmia, kun taas käytännöllisessä filosofiassa paneudutaan ihmisen toimintaa, kulttuuria ja ihmisyhteisöjä koskeviin kysymyksiin. Useat keskeiset filosofiset kysymykset kuitenkin sisältävät sekä teoreettisen että käytännöllisen filosofian ulottuvuuden. Tämän vuoksi opiskelija perehdytetään opinnoissa laaja-alaisesti koko tieteenalan kenttään. Filosofian perinteisiä pääalueita ovat metafysiikka, logiikka, tietoteoria, etiikka ja yhteiskuntafilosofia, joihin kaikkiin perehtyminen kuuluu filosofian opintoihin. Filosofiassa alan perinteen merkitys on suureempi kuin muissa tieteissä. Siksi filosofianhistoriallinen näkökulma ja filo sofian historian tutkimus ovat keskeisiä myös alan tutkimuksessa. Vaikka filosofia muodostaa oman, muista tieteistä erottuvan tutkimusalueensa, se on kuitenkin monin tavoin yhteydessä erityistieteisiin. Filosofian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Filosofian tutkinto-ohjelmaan valitaan vuoden 2016 yhteishaussa 12 opiskelijaa. Aloituspaikoista 9 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Valintakoe Keskiviikko 1.6.2016 klo 11.00–15.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, eli viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Filosofian tutkinto-ohjelmaan hakevien valintakoekysymykset asetetaan seuraavasta teoksesta: Räikkä Juha ja Siipi Helena (toim.): Ajattele, filosofoi. Sanoma Pro Oy 2006 (tai uudempi). Lisäksi valintakokeeseen sisältyy aineistotehtävä. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan kahdesta valintajonosta: 1. Valinta valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen perusteella 2. Valinta valintakokeen perusteella Valintamenettely Valinta tapahtuu seuraavasti: 1. Valinta valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen perusteella Tässä valintajonossa valitaan 6 opiskelijaa. Ylioppilastutkinnon arvosanoista voi saada enintään 63 pistettä, jolloin valintakokeen ja ylioppilastutkinnon tuottama yhteispistemäärä on enintään 123 pistettä. Voidakseen tulla valituksi valintajonossa 1 hakijan on saatava vähintään sama pistemäärä valintakokeessa kuin hakijan, jonka valintakoesijaluku on valintakokeeseen osallistuneiden lukumäärä jaettuna 2:lla. Esimerkiksi jos kokeeseen osallistuneita on 140, hakijan on selviydyttävä 70 parhaan joukkoon valintakoepisteiden osalta. Jos lopullinen pistemäärä tässä valintajonossa valittavilla on sama, ratkaistaan valinta valintakokeen pistemäärän perusteella. Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, otetaan kaikki tasapisteissä olevat hakijat. 2. Valinta valintakokeen perusteella Valintakokeen enimmäispistemäärä on 60. Valintajonossa valitaan 6 opiskelijaa valintakokeen kokonaispistemäärän mukaisessa paremmuusjärjestyksessä. Hakijan on saatava valintakokeesta vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi tässä valintajonossa. Jos lopullinen pistemäärä tässä valintajonossa valittavilla on sama, valinnan ratkaisee ylioppilastutkinnosta saatu pistemäärä. Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, otetaan kaikki tasapisteissä olevat hakijat. Hakijat, jotka ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon, otetaan huomioon valintajonoissa 1 ja 2 siten, että ensin täytetään valintakokeen ja ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavien valintajono parhaimmat yhteispisteet saaneista. Sen jälkeen täytetään valintakokeen perusteella valittavien valintajono kokeessa parhaiten menestyneistä. YKY 150 Hakijat, jotka eivät ole suorittaneet ylioppilastutkintoa, hyväksytään pelkän valintakokeen perusteella (valintajono 2). Pisteitys Koepisteet Valintakokeen enimmäispistemäärä on 60. Ylioppilastutkinnon pisteet Filosofian valinnassa ylioppilastutkinnosta annetaan pisteitä seuraavasti: 1. äidinkieli 2. enintään 5 muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta Ylioppilaskokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Suomalaisesta Äidinkieli*, reaali, aine ylioppilastutkinnosta reaalikokeet, muu laajan Muu lyhyen tai keski annettavat pisteet oppimäärän koe pitkän oppimäärän koe laudatur 10,5 7 eximia cum laude approbatur 9,0 6 magna cum laude approbatur 7,5 5 cum laude approbatur 6,0 4 lubenter approbatur 4,5 3 approbatur 3,5 2 *Suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä -kokeet pisteitetään kuten äidinkielen koe. Todistuspisteityksessä otetaan huomioon korkeintaan kahden reaaliaineen kokeet. Ylioppilastutkinnon arvosanoista voi saada enintään 63 pistettä, jolloin valinta kokeen ja ylioppilastutkinnon tuottama yhteispistemäärä on enintään 123 pistettä. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin kohdassa Hakijaryhmät (s. 12) esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Keväällä 2016 IB-tutkinnon suorittaneet huomioidaan valintajonossa 2 (valinta valintakokeen perusteella). Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli filosofian tutkinto-ohjelmaan valintajonossa 1 tai 2 hyväksytty opiskelija peruuttaa opiskelupaikkansa, lähetetään lisäkutsu seuraavalle valintajonossa 2 (valintakokeen perusteella) valittavalle hakijalle ensikertalaisille varatut paikat huomioiden riippumatta siitä, kummasta valintajonosta peruutus on tullut. Historian tutkinto-ohjelma Historian tutkinto-ohjelman opetus ulottuu antiikin historiasta lähihistoriaan ja on rakentunut temaattisesti. Opetuksessa korostuu yhteiskuntahistoriallinen näkökulma. Se tarkoittaa erityisesti historiallisten ilmiöiden pitkän aikavälin tarkastelua sekä vertailevaa ja käsitteellistä tutkimusta, joka korostaa historiantutkimuksen yhteiskunnallista relevanssia ja kriittisyyttä suhteessa omaan aikaansa. Maailman muuttaminen edellyttää maailman ymmärtämistä. Historiantutkimuksen harjoittelu on keskeinen historiallisen ajattelun oppimisen tapa. Opetus alkaa perehtymisellä historiantutkimuksen ja -kirjoituksen käsitemaailmaan ja jatkuu tieteellisellä harjoittelulla eli menetelmäopinnoilla ja niiden soveltamisella. Opintojen edetessä käsitys historiasta muuttuu yhä monipuolisemmaksi. Samalla opiskelija saa välineitä oman maailmankuvansa hahmottamiseen ja ottaa yhä enemmän itse vastuuta opinnoistaan. Tutkimuksen tekoa harjoitellaan erityisesti praktikum-, kandidaattiseminaari- ja graduseminaariopetuksessa. Tutkimuksen harjoittelu huipentuu pro gradu –tutkielman laatimiseen. YKY 151 Historian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016-6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Historian tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa 36 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 26 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopol ku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakoului hin, s. 13. Valintakoe Maanantai 23.5.2016 klo 13.00–16.00 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, eli viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakokeen tarkoituksena on arvioida hakijoiden valmiuksia historian opiskeluun ja tutkimiseen. Valintakoe perustuu valintakoekirjaan, kokeessa jaettavaan aineistoon sekä kouluopetuksessa ja muulla tavoin karttuneeseen historialliseen tietoon. Valintakoekirja: Holmila Antero ja Mikkonen Simo, Suomi sodan jäl keen. Pelon, katkeruuden ja toivon vuo det 1944-49. Atena 2015. Valintakokeessa on kaksi osaa – osat A ja B. Osan A tehtävä perustuu valintakoekirjaan sekä mahdolliseen kokeessa jaettavaan aineistoon. Osan B tehtävä perustuu kokeessa jaettavaan aineistoon. Osan A vastaukset arvostellaan kaikilta kokeeseen osallistuneilta. Vain kokeen A-osassa parhaiten suoriutuneelta kolmannekselta (1/3), kuitenkin vähintään 100 hakijalta, arvostellaan myös osa B. Valintakokeen lopullinen pistemäärä on osien A ja B yhteenlaskettu pistemäärä. Valintakokeen maksimipistemäärä on 100 (osa A 50 pistettä ja osa B 50 pistettä). Kokeen kesto on kolme tuntia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Historian tutkinto-ohjelman opiskelijaksi hyväksytään 1.pelkän ylioppilastutkintotodistuksen perusteella 12 ja 2.pelkän valintakokeen perusteella 24 hakijaa. Ensin valitaan 12 hakijaa ylioppilastutkinnon pisteiden perusteella. Sen jälkeen valitaan 24 hakijaa valintakokeen perusteella. Valintamenettely Valintajono 1. Todistusvalinta Todistusvalinnassa valitaan 12 opiskelijaa pelkkien ylioppilastutkinnosta saatavien pisteiden perusteella. Täs- sä valintajonossa kaikki aloituspaikat on varattu ensikertalaisille. Voidakseen tulla valituksi tässä valintajonossa, hakijan on saatava ylioppilastutkinnostaan vähintään 65 pistettä. Mahdollisessa tasapistetilanteessa valinta ratkaistaan ylioppilastutkintotodistuksen historian arvosanan perusteella. Sen jälkeen tasapistetilanteessa valinta ratkaistaan äidinkielen arvosanan perusteella. Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, otetaan kaikki tasapisteissä olevat hakijat. Mikäli tässä valintajonossa peruuntuu paikkoja, vapautuneet paikat täytetään valintakokeen perusteella valittavien ryhmästä. Valintajono 2. Valintakoevalinta Valintakoevalinnassa valitaan 24 opiskelijaa pelkän valintakokeen perusteella. Tässä valintajonossa täytetään loput ensikertalaisille varatut paikat ja jäljelle jäävissä aloituspaikoissa huomioidaan kaikki hakijat. Jos lopullinen pistemäärä tässä ryhmässä valittavilla on sama, ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksesta saatu pistemäärä. Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, otetaan kaikki tasapisteissä olevat hakijat. Hakijan on saatava valintakokeesta vähintään 50 pistettä voidakseen tulla valituksi tässä valintajonossa. Pisteitys Koepisteet Valintakokeen maksimipistemäärä on 100 (osa A 25+25 pistettä ja osa B 50 pistettä). Ylioppilastutkinnon pisteet Ylioppilastutkinnosta voi saada enintään 83 pistettä. Huomioon otetaan enintään viisi ainetta: 1)äidinkieli 2)historia 3) toinen kotimainen kieli tai vieras kieli 4-5) kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta (voivat olla myös muita reaaliaineiden kokeita) YKY 152 Kokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: Äidinkieli*, muiden reaali Keskipitkä aineiden kokeet, reaalikoe, tai lyhyt Historia pitkä/laajempi oppimäärä oppimäärä laudatur 23 15 11 eximia cum laude approbatur 17 12 8 magna cum laude approbatur 12 9 5 cum laude approbatur 8 6 2 lubenter approbatur 5 3 – approbatur 2 1 – *Suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä -kokeet pisteitetään kuten äidinkielen koe. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin kohdassa Hakijaryhmät (s. 12) esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Keväällä 2016 IB-tutkinnon suorittaneet huomioidaan valintajonossa 2 (pelkän valintakoemenestyksen perusteella valittavat). Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Todistusvalinnassa hyväksytyksi tulossa olevia pyritään tiedottamaan valinnan tilanteesta toukokuun loppupuolella heti todistusvalinnan valmistuttua, mutta hakijan on kuitenkin syytä valmistautua kokeeseen siltä varalta, että tulokset eivät valmistu ennen valintakoetta. Valinnan tulos on lopullinen, mikäli hakijalla ei ole ylempiä hakuprioriteetteja korkeakoulujen yhteishaussa. Muutoin valinnan tulos valmistuu viimeistään 1.7.2016. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Peruutusten kautta vapautuneet paikat täytetään valintakoemenestyksen perusteella kunnes aloituspaikat (36) on täytetty. Mikäli todistusvalin nassa valittu hakija peruu opiskelu paikkansa, vapautuneet paikat täytetään valintakokeen perusteella valittavien valintajonosta. Vapautuneet paikat täytetään ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Logopedian tutkinto-ohjelma Logopedia on humanistis-käyttäytymistieteellinen tieteenala, jonka yhteiskunnallinen merkitys syntyy sen tutkimuskohteitten inhimillisestä erityislaadusta, pyrkimyksestä tukea ihmisiä, joilla on viestinnän vaikeuksia. Logopedia tutkii ihmisten vuorovaikutusta ja viestintää, erityisesti niiden häiriöitä ja häiriöiden ennaltaehkäisyä sekä kuntoutusta ja kuntoutuksen vaikuttavuutta. Muita ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä logopedisia tutkimuskohteita ovat syömisja nielemistoimintojen häiriöt ja niiden kuntoutus. Logopedian tutkinto-ohjelmasta valmistuvalla filosofian maisterilla on valmiudet toimia itsenäisesti puheterapeutin tehtävissä ja muissa alan asiantuntijatehtävissä sekä suorittaa alansa tieteellisiä jatkotutkintoja. Logopedian tutkinto-ohjelmassa asiantuntijaksi kasvaminen tarkoittaa myös ammattitoiminnan yhteiskunnallisten ja eettisten reunaehtojen ymmärtämistä, ja opintojen aikana perehdytäänkin kuntoutusjärjestelmiin ja -lainsäädäntöön, kuntoutuksen arvoperusteisiin ja monenlaisiin kuntoutustyön toimintamalleihin sekä harjaannutetaan ammatillisia viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Näitä opintoja toteutetaan integroidusti muiden sosiaali- ja terveydenhuollon alalle pätevöittävien koulutusten – erityisesti psykologian ja sosiaalityön tutkimuksen – kanssa. Logopedian tutkinto-ohjelmassa teoreettiset ja metodiset oppisisällöt nivoutuvat yhteen puheen, kielen, äänen ja nielemistoimintojen häiriöiden diagnostiikkaa ja kuntoutusta käsitteleviksi kokonaisuuksiksi. Opinnot sisältävät useita harjoittelujaksoja, joissa opiskelijat soveltavat teoreettista osaamistaan käytännön työtilanteissa. Harjoittelujaksoilla opiskelijat työskentelevät erilaisissa oppimisympäristöissä (esim. sairaala, päiväkoti, terveyskeskus) kuntoutusasiakkaiden kanssa. Kuntoutusasiakkaina on lapsia ja aikuisia, joiden kielen ja viestinnän häiriöiden taustalla on muun muassa erilaisia neurologisia häiriöitä, aivovamma, liikuntarajoitteita tai puheen tuoton motorisia häiriöitä. Kuntoutuksia toteutetaan yksilö- tai ryhmäkuntoutuksena. Monipuolisten opetusmenetelmien avulla opiskelijat harjaannutetaan ratkaisemaan sekä teoreettisia että logopedisiin käytäntöihin liittyviä ongelmia ja perustelemaan ratkaisujaan. Ryhmätyöskentelyssä ja ammatillisissa opinnoissa tarvitaan sosiaalisia taitoja. Logopedian opinnot sopivat valinnaisiksi opinnoiksi erityisesti kasvatustieteiden, psykologian ja sosiaalityön opiskelijoille, mutta myös kaikille muille, joiden on työssä on tärkeää YKY 153 ymmärtää, miten vuorovaikutus- ja viestintätaitojen puutteet vaikuttavat ihmisen muuhun toimintakykyyn ja elämän laatuun. Logopedian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Logopedian tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa 15 uutta opiskelijaa. Aloituspaikoista 9 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/ opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopol ku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakoului hin, s. 13. Valintakoe Kirjallinen koe maanantai 16.5.2016 klo 9–13 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, eli viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintamenettely Valintakoevaatimukset Kirjallinen koe Koe on suomenkielinen. Kokeeseen kuuluu kaksi teosta: 1) Leppäluoto J., Kettunen R., Rinta mäki H., Vakkuri O., Vierimaa H. & Lätti S.: Anatomia ja fysiologia. Ra kenteesta toimintaan (3. painos 2013) (luvut 1–2, 4–10, 15, 17–20). Helsinki: Sanoma Pro. 2) Aaltonen O., Aulanko R., Iivo nen A., Klippi A. & Vainio M. (toim.), (2009 tai 2014): Puhuva ihminen. Pu hetieteiden perusteet. Helsinki: Otava. Kirjallinen koe on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa hakija vastaa väittämiin valitsemalla kahdesta vaihtoehdosta (väittämä pitää paikkansa tai se ei pidä paikkaansa). Toisessa osassa hakija vastaa monivalintakysymyksiin valintakokeessa jaettavan aineiston pohjalta. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s.12. Kielitaitovaatimukset Hakija voidaan hyväksyä logopedian tutkinto-ohjelman opiskelijaksi yhteishaussa vain, mikäli hänellä on opintoja varten riittävä suomen kielen taito. Ks. Suomen kielen taidon to dentaminen, s. 14. Valintaperusteet valintajonoittain Logopedian tutkinto-ohjelman opiskelijaksi hyväksytään 1. ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella 8 ja 2. pelkän valintakokeen perusteella 7 hakijaa. Ensin valitaan 8 hakijaa ylioppilastutkinnon pisteiden ja valintakokeen perusteella. Sen jälkeen valitaan 7 hakijaa pelkän valintakokeen perusteella. Tutkinto-ohjelmaan hyväksytään 8 hakijaa yhteispistemäärän (= valintakoe ja ylioppilastutkintotodistus) perusteella. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, hakijoiden keskinäinen järjestys ratkaistaan ensisijaisesti valintakoepisteiden perusteella, toissijaisesti ylioppilastutkintotodistuksen pistemäärän perusteella. Loput 7 hakijaa hyväksytään valintakoepisteiden perusteella. Jos hakijat päätyvät tasapisteisiin, hakijoiden keskinäinen järjestys ratkaistaan ylioppilastutkintotodistusten pistemäärän perusteella. Mikäli hakijat tämän jälkeenkin päätyvät tasapisteisiin, hyväksytään heidät kaikki tutkinto-ohjelman opiskelijoiksi. Valintakoe suoritetaan siinä yliopistossa, johon hakija haluaa opiskelu oikeuden. Pisteitys Koepisteet Molemmista kirjoista on kokeessa 20 väittämää, joista kustakin oikeasta vastauksesta saa 0,5 pistettä. Vastaamatta jättäminen tulkitaan vääräksi vastaukseksi. Alin hyväksyttävä pistemäärä kummastakin kirjasta annettuihin tehtäviin on viisi pistettä. Aineistotehtävässä on 20 monivalintakysymystä, joista kustakin oikeasta vastauksesta saa 1 pistettä. Alin hyväksyttävä pistemäärä aineistotehtävästä on viisi pistettä. Kirjallisen kokeen yhteispistemäärä on siis maksimissaan 40 pistettä. Ylioppilastutkinnon pisteet Logopedian tutkinto-ohjelman valinnassa ylioppilastutkinnosta annetaan pisteitä seuraavasti: 1.äidinkieli 2.enintään 2 muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta Ylioppilaskokeista saadut arvosanat pisteitetään seuraavasti: YKY 154 Suomalaisesta Äidinkieli*, reaali, Muu lyhyen ylioppilastutkinnosta ainereaalikokeet, tai keskipitkän annettavat pisteet muu laajan oppimäärää koe oppimäärän koe laudatur 21 14 eximia cum laude approbatur 18 12 magna cum laude approbatur 15 10 cum laude approbatur 12 8 lubenter approbatur 9 6 approbatur 7 4 *Suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä -kokeet pisteitetään kuten äidinkielen koe. Ylioppilastutkinnon arvosanoista voi saada enintään 63 pistettä. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin kohdassa Hakijaryhmät (s. 12) esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Keväällä 2016 IB-tutkinnon suorittavat valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnal- le osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli valituksi tullut ei ota vastaan opiskelupaikkaansa, opiskelupaikkojen täyttöä jatketaan kohdassa Valintamenettely (s. 153) esitettyjen periaatteiden mukaisesti ensikertalaisille varatut paikat huomioiden, kunnes aloituspaikat on saatu täytettyä. Psykologian tutkinto-ohjelma Psykologian tutkinto-ohjelma kouluttaa psykologeja, laaja-alaisia asiantuntijoita julkisen ja yksityisen sektorin tarpeisiin. Psykologiassa tutkitaan ihmisen psyykkistä toimintaa ja käyttäytymistä. Koska psyykkinen toiminta yhdistyy sosiaalisiin, biologisiin ja fyysisiin ilmiöihin, on psykologialla yhtymäkohtia useisiin eri tieteenaloihin. Psykologista tietoa myös sovelletaan yhteiskunta- ja kasvatustieteissä sekä lisääntyvästi teknisissä tieteissä. Psykologian opetus kattaa seuraavat alueet: 1) kehitys- ja persoonallisuuspsykologia, 2) terveyden ja mielenterveyden psykologia, 3) kognitiivinen psykologia ja neuropsykologia, 4) työ- ja organisaatiopsykologia ja 5) psykologian tutkimusmenetelmät. Psykologian opiskelussa perehdytään psykologian teorioihin ja tutkimukseen sekä psykologian sovelluksiin ja ammattikäytäntöön. Opiskeluun sisältyy luentoja, harjoituksia, itsenäisesti suoritettavia tutkimustehtäviä ja kirjallisuuden lukemista. Opiskelu edellyttää teoreettisen tiedon ja tilastomatemaattisten menetelmien omaksumista. Ryhmätyöskentelyssä ja ammatillisissa opinnoissa tarvitaan sosiaalisia taitoja. Psykologian ammatillisia valmiuksia opiskellaan pääasiassa maisteriopinnoissa. Niihin kuuluu myös viiden kuukauden ammatillinen harjoittelu jollakin psykologian sovellusalalla. Psykologian maisterin tutkinnon suorittanut henkilö voi hakea oikeutta toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä ja käyttää psykologi-nimikettä. Psykologeista valtaosa työskentelee kuntien ja valtion palveluksessa: terveyskeskuksissa, mielenterveystoimistoissa, kouluissa, sairaaloissa, kasvatus- ja perheneuvoloissa tai työ- ja elinkeinotoimistoissa. Yhä useampi työskentelee myös yksityisellä sektorilla esim. työterveyspsykologeina tai konsultteina. Psykologien työllisyystilanne on erittäin hyvä. Psykologian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2.5 lukuvuotta Sisäänotto Psykologian tutkinto-ohjelmaan valitaan vuoden 2016 yhteishaussa 30 opiskelijaa. Aloituspaikoista 22 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloi- YKY tuspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Psykologian valintayhteistyössä voi hakea vuonna 2016 Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Hakija voi hakea kaikkiin kolmeen koulutukseen. Ensisijaisuudesta ei anneta lisäpisteitä. Hakijan tulee lisäksi ilmoittaa, missä yliopistossa (HY, TaY, TY) hän osallistuu kokeeseen. Näihin kolmeen psykologian koulutukseen on yksi yhteinen kirjallinen valintakoe. Turun yliopiston psykologian koulutukseen on lisäksi valinnan toisessa vaiheessa haastattelu ja ryhmätilanne. Valintakoe Kirjallinen valintakoe Helsingin, Tampereen ja Turun yliopistoissa Tiistai 10.5.2016 klo 12–17 Koepaikat ilmoitetaan yliopistojen opiskelijavalintasivustoilla joitakin päiviä ennen koetta. Tampereen yliopiston koepaikat ilmoitetaan sivulla www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/ salijako.html. Valintakokeessa on tilastomatemaattinen osa ja yleinen osa. Sekä tilastomatemaattisessa että yleisessä osassa voi olla monivalintatehtäviä ja muun tyyppisiä tehtäviä. Tehtävät edellyttävät valintakoevaatimusten ja kokeessa jaettavan aineiston ymmärtämistä ja soveltamiskykyä, tieteellisen ajattelutavan perusteiden ymmärtämistä, aineistojen tulkintaa sekä päättely- ja oivalluskykyä. Materiaaliin (kohta 4 valintakoevaatimuksissa) perustuvissa tehtävissä keskeistä on johtopäätösten tekeminen artikkelien pohjalta. Valintakoevaatimukset eivät ole käytettävissä valintakokeessa. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, eli viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Hakijoiden käyttöön annetaan perustaskulaskin (ns. nelilaskin) kokeen ajaksi. Laskimessa on neliöjuuri- ja muistitoiminnot. Omia taskulaskimia ei saa käyttää kokeessa. Kokeessa annetaan myös tilastollisia taulukoita ja kokoelma tilastollisia kaavoja. Osa annettavista kaavoista on virheellisiä. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset 1. Nummenmaa L., Holopainen M. & Pulkkinen P. (2014) Tilastollisten menetelmien perusteet. 1. painos, Sanoma Pro Oy. 2. Tilastomatematiikan lisämateriaali, jossa on muun muassa kokoelma psykologian ja kognitiotieteen tilastomatematiikan tehtäviä ratkaisuineen. Materiaali julkaistaan torstaina 14.1.2016 kello 9.00 osoitteessa www.helsinki.fi/behav/ valinnat. 3. Paavilainen P. Psykologian tutkimustyöopas. 1.-2. painos, Edita. Luvut 1-4. 4. Materiaali, joka ilmoitetaan torstaina 31.3.2016 kello 9.00 osoitteessa www.helsinki.fi/behav/valinnat. Materiaali on suomenkielinen. Valintakoevaatimuksena olevassa kirjallisuudessa käsitellään myös tietokoneohjelmien käyttöä. Ohjelmien käytön hallintaa ei kokeessa edellytetä, mutta ohjelmien tulosten tulkinnan osaaminen edellytetään vaatimuksissa esitetyssä määrin. Tilastomatematiikan valintakoevaatimuksissa (kohdat 1 ja 2 edellä) mahdollisesti havaittavat virheet, niiden korjaukset ja tarvittavat tarkennukset ilmoitetaan verkkosivulla www.helsinki.fi/behav/valinnat. Verkkosivua päivitetään torstaina 28.1.2016, 3.3.2016 ja 31.3.2016 kello 9.00. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. 155 Valintamenettely Psykologian koulutukseen hyväksytään yhteishaussa Tampereen yliopistoon 30 opiskelijaa. Ensin hyväksytään 18 opiskelijaa valintakokeesta ja ylioppilastutkinnosta saadun yhteispistemäärän perusteella, ja loput 12 opiskelijaa hyväksytään pelkkien valintakoepisteiden perusteella. Jos hakijoilla on sama yhteispistemäärä, järjestys määräytyy ensisijaisesti valintakokeen kokonaispistemäärän perusteella ja tämän jälkeen yleisen osan pistemäärän perusteella. Valintakoepisteiden perusteella hyväksyttävien hakijoiden järjestys tasapistetilanteessa määräytyy yleisen osan pistemäärän perusteella. Jos näiden kriteerien soveltamisen jälkeen hyväksymisrajalla olevilla hakijoilla on sama pistemäärä, niin valitaan kaikki tasapisteissä olevat. Jos hakija voisi tulla hyväksytyksi sekä yhteispisteiden perusteella että valintakoepisteiden perusteella, hänet hyväksytään yhteispisteiden perusteella. Paikoista 22 on varattu ensikertalaisille. a) Ensikertalaisille varatut aloituspaikat Hakukohteeseen valitaan yhteispisteiden määräämässä järjestyksessä 13 ensikertalaista hakijaa ja valintakoepisteiden määräämässä järjestyksessä 9 ensikertalaista hakijaa. Yhteispisteet koostuvat valintakokeesta ja ylioppilastutkinnosta saaduista pisteistä. Jos hakija voisi tulla hyväksytysti sekä yhteispisteiden perusteella että valintakoepisteiden perusteella, hänet hyväksytään yhteispisteiden perusteella. Jos ensikertalaisilla hakijoilla on sama yhteispistemäärä, järjestys määräytyy ensisijaisesti valintakokeen kokonaispistemäärän perusteella ja tämän jälkeen yleisen osan pistemäärän perusteella. Valintakoepisteiden perusteella hyväksyttävien ensikertalaisten hakijoiden järjestys tasapistetilanteessa määräytyy yleisen osan pistemäärän perusteella. Jos näiden kriteerien soveltamisen jälkeen hyväksymisrajalla olevilla hakijoilla on sama pistemäärä, valitaan kaikki tasapisteissä olevat. 156 Mikäli yhteispisteiden perusteella hyväksyttäville varattuja ensikertalaisten paikkoja jää täyttämättä, paikat voidaan täyttää valintakoepisteiden perusteella hyväksyttävillä ensikertalaisilla hakijoilla. Mikäli valintakoepisteiden perusteella hyväksyttäville ensikertalaisille hakijoille varattuja paikkoja jää täyttämättä, paikat voidaan täyttää yhteispisteiden perusteella hyväksyttävillä ensikertalaisilla hakijoilla. b) Muut aloituspaikat Loput hakukohteen 8 aloituspaikkaa täytetään valintapisteiden määräämässä järjestyksessä kaikki hakijat huomioon ottaen siten, että 5 hakijaa valitaan yhteispisteiden perusteella ja 3 valintakoepisteiden perusteella. Jos hakijoilla on lopullisessa valinnassa sama pistemäärä, järjestys määräytyy yleisen osan pistemäärän perusteella. Jos näiden kriteerien soveltamisen jälkeen hyväksymisrajalla olevilla hakijoilla on sama pistemäärä, valitaan kaikki tasapisteissä olevat. Mikäli ensikertalaisille hakijoille varattuja paikkoja jää täyttämättä, paikat voidaan täyttää muilla (ei-ensikertalaisilla) hakijoilla. Pisteitys Valintakoe pisteytetään asteikolla 0-100 siten, että yleinen osa pisteytetään asteikolla 0-50 pistettä ja tilastomatematiikan osa asteikolla 0-50 pistettä. Lopullinen valintakoepistemäärä lasketaan siten, että yleisen ja tilastomatemaattisen osan yhteispistemäärää painotetaan niin, että kaikkien valintakokeeseen osallistuneiden joukossa parhaiten valintakokeessa menestynyt hakija saa kokeessa 100 pistettä. Hyväksyttävissä olevan hakijan on saatava valintakokeesta vähintään 40 pistettä ja tilastomatematiikan osasta vähintään 20 pistettä. Yhteispisteiden perusteella hyväksyttävät voivat saada yhteensä 0–220 pistettä, joista 0–120 pistettä voi saada ylioppilastutkinnon perusteella ja 0–100 pistettä valintakokeen perusteella. Koepisteiden perusteella hyväksyttävät voivat saada yhteensä 0–100 pistettä. YKY Valituksi voi tulla ainoastaan, jos: a) koepistemäärä on vähintään 40 pistettä; b) tilastomatematiikan osan pistemäärä on vähintään 20 pistettä; c) materiaaliin/aineistoon perustuvan/perustuvien tehtävän tai tehtävien (ilmoitetaan valintakokeessa) pistemäärä ylittää tai on yhtä suuri kuin 60 persentiilin raja eli hakija kuuluu 40% parhaimmistoon. Tätä persentiiliä vastaava pisteraja lasketaan kokeeseen osallistuneista ensi- ja toissijaisesti Tampereen yliopiston psykologiaan hakevista. Pisterajaa kuitenkin sovelletaan myös muilta sijoilta hakeneisiin. Ylioppilastutkintotodistuksen pisteitys, psykologian kandidaatin ja maisterin tutkinto Ylioppilastutkinnon perusteella voi saada pisteitä neljästä arvosanasta, yhteensä 120 pistettä. Aineet ovat: A. psykologian ainereaali B. äidinkieli (mukaan lukien suomi toisena kielenä) C.matematiikka D.vapaavalintainen ainereaali, vanhamuotoinen reaali tai vieras kieli, laaja tai pitkä oppimäärä Pisteet lasketaan seuraavasti: Aine äidinkieli matematiikka pitkä lyhyt psykologian ainereaali muu ainereaali tai vieras kieli, pitkä oppimäärä, vanhamuotoinen reaali Max. 120 L 30 28 24 35 E 23 24 18 27 M 13 15 9 16 C 7 9 5 10 27 20 11 6 International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin kohdassa Hakijaryhmät (s. 12) esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Keväällä 2016 IB-tutkinnon suorittavat valitaan pelkkien valintakoepisteiden perusteella. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Psykologian yhteisvalinnassa kokeet ovat nähtävissä Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. YKY 157 Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Sosiaalityö on ihmisten ja yhteisöjen hyvinvoinnin kysymyksiä, sosiaalisia ongelmatilanteita ja niihin liittyviä muutosprosesseja tarkasteleva yhteiskuntatieteellinen oppiaine. Se kouluttaa asiantuntijoita sosiaalityön asiakastyöhön sekä hallinto-, kehittämis-, tutkimus- ja opetustehtäviin. YTM-tutkinto antaa valmiudet toimia myös muissa yhteiskuntatieteellistä peruskoulutusta edellyttävissä tehtävissä. Sosiaalityön tutkinto-ohjelmassa suoritettu kandidaatin ja maisterin tutkinto antaa lainsäädännön mukaisen pätevyyden sosiaalityöntekijän tehtäviin. Suomessa sosiaalityön ammattilaiset toimivat paljolti julkisella sektorilla sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä sekä moniammatillisissa ja monitieteisissä verkostoissa lasten, nuorten, perheiden, aikuisten ja vanhusten parissa. Etenkin haavoittavissa olosuhteissa elävien ihmisten kanssa työskentely ja olosuhteiden muuttaminen ovat sosiaalityön ydintä. Palvelujärjestelmän muutokset ja kansainvälistyvä maailma tarjoavat sosiaalityölle jatkuvasti uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, joihin vastaamiseen yliopistokoulutus antaa monipuolisuudessaan ja tutkimuspohjaisuudessaan hyviä välineitä. Sosiaalityöstä valmistuneiden maistereiden työllisyystilanne on valtakunnallisesti erinomainen. Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivämäärä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan valitaan korkeakoulujen yhteishaussa 30 opiskelijaa. Aloituspaikoista 21 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Sosiaalityön valintakoeyhteistyössä voi keväällä 2016 hakea Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoihin. Hakija voi hakea niin moneen hakukohteeseen kuin korkeakoulujen valtakunnallisessa yhteishaussa on määritelty haettavien hakukohteiden enimmäismääräksi. Hakija asettaa hakemansa hakukohteet ensisijaisuusjärjestykseen. Valintakoe Keskiviikko 25.5.2016 klo 10.00–14.00 Koe järjestetään samanaikaisesti jokaisessa valintayhteistyöhön osallistuvassa yksikössä, ja hakija voi osallistua valintakokeeseen haluamallaan paikkakunnalla. Osallistumispaikka ilmoitetaan sähköisellä hakulomakkeella. Ilmoitus koepaikasta on sitova. Valintakoekysymykset on mahdollista saada joko suomen tai ruotsin kielellä. Kielivalinnasta ilmoitetaan sitovasti sähköisellä hakulomakkeella. Koepaikat Helsingin yliopisto: ks. www.helsinki. fi/valtiotieteellinen/opiskelu/ Itä-Suomen yliopisto, Kuopio: Snellmania, Yliopistonranta 1 E Jyväskylän yliopisto: Agora-rakennus, Mattilanniemi Lapin yliopisto: Yliopistonkatu 8 Tampereen yliopisto: Kalevantie 4, ks. www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/ salijako.html Turun yliopisto: Publicum, Assistentinkatu 7 Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, eli viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Valintakokeiden erityisjärjestelyillä tarkoitetaan lähinnä käytännön jär- joita jestelyjä valintakoetilanteessa, voivat olla esim. liikuntaesteiden poistaminen, rauhallinen koetila, laajempi kirjoitustila, apuvälineiden käyttö tai muu vastaava järjestely. Neljä tuntia kestävään valintakokeeseen voidaan tarvittaessa myöntää yksi tunti lisäaikaa. Näillä järjestelyillä on tarkoitus huolehtia siitä, että vammaiset tai muutoin erityisjärjestelyjä valintakoetilanteessa tarvitsevat hakijat ovat tasavertaisessa asemassa muiden hakijoiden kanssa. Lukihäiriön perusteella on mahdollista saada lisäaikaa valintakokeen suorittamiseen, mikäli lukihäiriö on vaikea tai keskivaikea. Lisäaikaa anovan tulee jättää kirjallinen hakemus, jonka liitteenä on joko ylioppilaskirjoituksia varten hankitut lausunnot lukihäiriöstä tai erikoislääkärin (lastenneurologi, neurologi tai foniatri) antama asiantuntijalausunto. Erityisjärjestelyjä on haettava siitä yliopistosta, jossa hakija on ilmoittanut osallistuvansa valintakokeeseen noudattaen kyseisen yliopiston ohjeita ja aikatauluja. Kirjalliseen hakemukseen tulee liittää lääkärin antama asiantuntijalausunto, josta ilmenee vamman laatu sekä sen vaikutus valintakoetilanteessa. Tällainen lausunto voi olla korkeintaan viisi vuotta vanha. Yliopistokohtaiset yhteystiedot ja aikataulut löytyvät osoitteesta yhteiskuntatieteet-yhteisvalinnat.fi. Erityisjärjestelyjä Tampereen yliopiston sosiaalityön valintakoetilanteessa tarvitsevan hakijan tulee jättää kirjallinen hakemus erityisjärjestelyistä valintakokeessa yliopiston saavutetta- YKY 158 vuusyhteyshenkilölle kahden viikon kuluessa hakuajan päättymisestä eli 20.4.2016 klo 15 mennessä. Tarkemmat ohjeet erityisjärjestelyiden hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/valintakokeet/erityisjarjestelyt.html. Valintakoevaatimukset Juhila Kirsi: Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Vastapaino. (2006 tai uudempi) ISBN: 9789517681797 sekä aineistokoe. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Opiskelijaksi voidaan hyväksyä myös henkilö, jolla yliopisto toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet täyttämättä kuitenkaan pohjakoulutusvaatimuksia. Tällaisen hakijan tulee 6.4.2016 mennessä hakea erivapautta/oikeutta osallistua valintakokeisiin. Erivapauden myöntämisperiaatteet voivat vaihdella sosiaalityön yhteisvalinnan sisällä yliopistoittain. Helsingin yliopisto ei myönnä erivapautta. Muihin yliopistoihin erivapautta haetaan erillisellä lomakkeella, jonka voi tulostaa osoitteesta yhteiskuntatieteet-yhteisvalinnat.fi. Lomake toimitetaan Tampereen yliopistoon osoitteella Hakijapalvelut, 33014 Tampereen yliopisto. Valintamenettely Hakijat valitaan kahdesta valinta jonosta 1. ylioppilastutkinnon tai IB-, EB- tai Reifeprüfung-tutkinnon suorittaneet hakijat todistuspisteiden ja valintakoepisteiden yhteispistemäärän perusteella 2. pelkän valintakoemenestyksen perusteella valittavat Ensin valitaan todistuspisteiden ja valintakoepisteiden yhteispistemäärän perusteella valittavat ja sen jälkeen loput paikat täytetään pelkän valintakokeen perusteella valittavilla. Valinta etenee korkeakoulujen yhteishaun sijoittelun mukaisesti. Hakija asetetaan kunkin hakukohteen valintajonoihin valintapisteiden osoittamassa järjestyksessä. Ensin tutkitaan sijoittuuko hakija ensimmäiselle sijalle asettamaansa hakukohteeseen yhteispisteiden perusteella valittaviksi määräytyvien noin 60 % joukkoon. Jos ei sijoitu, tutkitaan sijoittuuko hän samaan hakukohteeseen koepisteiden perusteella valittaviksi määräytyvien noin 40 % joukkoon. Jos ei sijoitu, siirrytään tarkastelemaan samalla tavalla, sijoittuuko hakija toiselle sijalle asettamaansa hakukohteeseen yhteispisteiden perusteella valittaviksi määräytyvien noin 60 % joukkoon jne. Tasapistetilanteessa hakijoiden välisen järjestyksen ratkaisee ensisijaisesti valintakokeen kokonaispistemäärä ja toissijaisesti valintakokeen aineistokokeen pistemäärä. Mikäli nämäkin ovat samat, asetetaan hakijat paremmuusjärjestyksessä samalle sijalle. Pisteitys Ylioppilastutkintotodistuksen painoarvo valintajonossa 1 on 50% eli ylioppilastutkintotodistuksesta ja valintakokeesta saa molemmista yhtä paljon pisteitä (60+60). Ylioppilastutkintotodistuksesta annetaan pisteitä seuraavasti: 1. äidinkieli (tai äidinkielen korvaava koe) 2. reaali tai jonkin reaaliaineen koe 3. kaksi muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta (voivat olla myös muita reaaliaineiden kokeita) Suomalaisesta ylioppilastutkinnosta annettavat pisteet laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur Äidinkieli tai äidinkielen korvaava koe (suomi tai ruotsi toisena Muu lyhyen kielenä), reaali, ainereaalikokeet, tai keskipitkän muu laajan oppimäärän koe oppimäärän koe 15 12 12 9 9 6 6 3 3 1 1 – Kansainvälisen ylioppilastutkinnon (IB-, EB- tai Reifeprüfung-tutkinto) pisteet muutetaan vastaamaan suomalaisen ylioppilastutkinnon arvosanoja valintaperusteiden mukaisesti seuraavalla tavalla: Suomalainen ylioppilastutkinto laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur IB-tutkinto Reifeprüfung-tutkinto EB-tutkinto 7 (Excellent) 13–15 p. 9,00–10,00 6 (Very good) 10–12 p. 8,00–8,95 5 (Good) 8–9 p. 7,00–7,95 4 (Satisfactory) 7 p. 6,00–6,95 3 (Mediocre) 5–6 p. 5,00–5,95 2 (Poor) 4 p. 4,00–4,95 Keväällä 2016 IB-tutkinnon suorittaneet huomioidaan valintajonossa 2 (pelkän valintakoemenestyksen perusteella valittavat). Valintakokeesta voi saada yhteensä enintään 60 pistettä: valintakoekirjaan perustuvasta kokeesta 30 pistettä ja aineistokokeesta 30 pistettä. Aineistokokeessa edellytetään valintakoekirjan tietojen soveltamista valintakokeessa jaettavaan materiaaliin. Ensin kaikilta kokeessa olleilta hakijoilta arvostellaan valintakoekirjaan perustuva koe. Aineistokoe tarkastetaan vain niiltä hakijoilta, joiden kirjakokeesta saama pistemäärä on vähintään 60 % kaikkien kokeeseen osallistuneiden keskiarvosta. Voidakseen tulla valituksi sosiaalityön yhteisvalinnassa, hakijan tulee saada aineistokokeesta vähintään 7 pistettä. Lopullisessa valinnassa huomioidaan kirjaan perustuvan kokeen ja aineistokokeen yhteispisteet. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY Kirjallinen oikaisupyyntö sosiaalityön opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä osoitetaan sen yliopiston tiedekunnalle/tieteenalayksikölle, jonka valintaan haetaan oikaisua. Oikaisupyynnössä on selvästi yksilöitävä, mitä oikaisupyyntö koskee ja mille yliopistolle se on osoitettu. Oikaisupyyntö toimitetaan 14 päivän kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta osoitteella Yhteisvalintojen koordinaattori, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, 33014 Tampereen yliopisto. Hakijalla on oikeus tutustua valintakoepapereihinsa 14 päivän aikana tulosten julkistamisesta lukien siinä yliopistossa, jossa hän on osallistunut valintakokeeseen. Tarkemmat aikataulut, yhteystiedot ja yliopistokohtaiset menettelyohjeet julkaistaan myöhemmin yhteisvalintojen verkkosivuilla yhteiskuntatieteet-yhteisvalinnat.fi. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. 159 Varasijamenettely Jos sosiaalityön valinnassa opiskelijaksi hyväksytty hakija ei ota saamaansa paikkaa vastaan, valitaan hänen tilalleen uusi opiskelija korkeakoulujen yhteishaun sijoittelukäytäntöjen mukaisesti yhteispisteiden tai koepisteiden perusteella muodostuvasta valintajonosta ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmassa opiskellaan laaja-alaisesti yhteiskuntatieteitä, jotka ovat Tampereen yliopiston vahva alue. Tutkinto-ohjelmasta valmistuneella opiskelijalla on hallussaan teoreettiset ja menetelmälliset taidot soveltaa yhteiskuntaa koskevaa tietoa. Tutkinto-ohjelmasta valmistuvat maisterit työllistyvät asiantuntijoiksi tutkimuksen, kehittämisen, johtamisen, opetuksen ja koulutuksen ja tiedonvälityksen tehtäviin julkiseen hallintoon, liike-elämään ja järjestöihin sekä myös yrittäjiksi. Tutkinto-ohjelma antaa valmiuksia toimia kansainvälisissä tehtävissä. Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma koostuu kuudesta opintosuunnasta ja temaattisista kokonaisuuksista. Ohjelman ytimessä ovat yksilön ja yhteiskunnan väliset muuttuvat suhteet: zz Sosiaalipolitiikassa tutkitaan hyvinvointia muuttuvassa maailmassa. Opiskelija perehtyy sosiaalipolitiikan käytäntöihin, sosiaalisiin riskeihin ja eriarvoisuuden kysymyksiin yhteiskunnan rakenteiden ja arkielämän näkökulmista. zz Sosiaalipsykologia tutkii ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja ryhmätoiminnan säännönmukaisuuksia. Opiskelija perehtyy yksilöiden ja yhteisöjen vuorovaikutuksen edellytyksiin ja jännitteisiin sekä tapoihin, joilla ihminen merkityksellistää ympäristöään zz Sosiologia tutkii yhteiskuntaa, instituutioita, ryhmiä ja kulttuureita. Opiskelija perehtyy laajasti yhteiskunnan toimintaan arkipäivän ongelmista elämän kulkuun ja yhteiskunnallisiin rakennemuutoksiin. zz Sosiaaliantropologia on kiinnostunut yhteiskunnan kulttuurisista ulottuvuuksista ja maailman kulttuurisesta moninaisuudesta. Opiskelija erikoistuu kulttuuristen kohtaamisten ja ylirajaisten sosiaalisten prosessien aihepiireihin. zz Sukupuolentutkimus tutkii, kuinka sukupuoli ja seksuaalisuus järjestävät yhteiskunnallisia eroja, arkielämää, vuorovaikutusta ja yhteiskunnallisen tiedon muodostumista. Opiskelija erikoistuu yhteiskunnallisen tasa-arvon kysymyksiin. zz Nuorisotyössä ja nuorisotutkimuksessa perehdytään nuoruuteen ja nuorisoon yhteiskunnallisena, kulttuurisena ja yksilöllisenä ilmiönä. Opiskelija erikoistuu nuoriin ja nuoruuten liittyvien kysymysten sekä nuorisotyön asiantunti jaksi. Opetus ja tutkimus on ryhmitelty temaattisiksi aiheiksi. Niitä ovat ammatillinen vuorovaikutus; hyvinvointi, mieli ja yhteiskunta; hyvinvointipalvelut; lapsuus, perhe ja yhteiskunta; moniammatillinen johtaminen; muuttoliike ja moni kulttuurisuus; nuoret ja nuorisotyö; politiikka ja hallinta; ruumiillisuus ja sukupuoli; tiede ja teknologia; työelämän tutkimus; ja yhteiskuntateoria. Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan valitaan vuoden 2016 yhteishaussa 100 opiskelijaa. Aloituspai- koista 70 on varattu ensikertalaisille. Lisätietoja aloituspaikkojen varaamisesta ensikertalaisille osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ensikertalaiset.html. Suorituskielet suomi YKY 160 Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Aineistokoe Valintakokeessa jaettavaan materiaaliin perustuvissa kirjallisissa tehtävissä arvioidaan hakijan kykyä analysoida ja tulkita yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä soveltaa kirjallisuusosion tarjoamia näkökulmia aineiston tulkinnassa. Aineistokoe edellyttää ennakkomateriaalin tietojen soveltamista. Aineistokokeen maksimipistemäärä on 30 pistettä. Valintakoe Hakukelpoisuus Perjantai 27.5.2016 klo 12-16 yliopiston päärakennus, Kalevantie 4 Tarkemmat tiedot salijaosta julkaistaan osoitteessa www.uta.fi/opiske lijaksi/valintakokeet/salijako.html viimeistään koetta edeltävänä päivänä. Valintakokeeseen ei lähetetä erillistä kutsua. Paikalle tulee saapua ajoissa, eli viimeistään 15 minuuttia ennen koetilaisuuden alkua. Valintakokeeseen on otettava mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (ajokortti, passi tai henkilötodistus) ja kirjoitusvälineet. Kokeeseen saa ottaa mukaan juotavaa ja välipalaa läpinäkyviin pakkauksiin pakattuna. Erityisjärjestelyt valintakokeessa Ks. Erityisjärjestelyt valintakokeessa, s. 16. Valintakoevaatimukset Valintakoe muodostuu kirjallisuuskokeesta ja aineistokokeesta. Kirjallisuuskokeen vastaukset arvostellaan kaikilta kokeeseen osallistuneilta. Aineistokoe arvostellaan vain kirjallisuuskokeessa parhaiten suoriutuneelta kolmannekselta (1/3), kuitenkin vähintään 200 hakijalta. Valintakokeen lopullinen pistemäärä on kirjallisuuskokeen ja aineistokokeen yhteenlaskettu pistemäärä. Kirjallisuuskoe Kirjallisuuskokeen ennakkomateriaalina ovat suomenkieliset sosiaalitieteelliset artikkelit. Artikkelit julkaistaan 4.4.2016 klo 9.00 Tampereen yliopiston verkkosivuilla osoitteessa www.uta.fi/yky/opiskelijaksi/opiskelijavalinta/sosiaalitieteiden_valintakoemateriaalit.html. Artikkeleihin perustuvissa kirjallisissa tehtävissä arvioidaan hakijan kykyä ymmärtää ja tulkita tieteellisiä tekstejä sekä hakijan taitoa kirjoittaa loogisesti etenevää, hyvin jäsenneltyä ja oikeakielistä tekstiä. Kirjallisuuskokeen maksimipistemäärä on 30 pistettä. Ks. Hakukelpoisuus, s. 12. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan kahdesta valintajonosta: 1.ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavien valintajono 2.valintakokeen perusteella valittavien valintajono Valintamenettely 1. Todistusvalinta Ensin valitaan 25 uutta opiskelijaa ylioppilastutkinnosta saatavien pisteiden perusteella. Tässä valintajonossa kaikki aloituspaikat on varattu ensikertalaisille. Ylioppilastutkinnosta voi saada enintään 75 pistettä. Tässä valintajonossa huomioidaan kaikki ne ylioppilastutkinnon suorittaneet ensikertalaiset hakijat, joiden äidinkielen ylioppilaskokeen arvosana on eximia cum laude approbatur tai laudatur. Mahdollisessa tasapistetilanteessa valinta ratkaistaan ensin ylioppilastutkinnon äidinkielen arvosanan perusteella, sen jälkeen reaalin tai parhaan reaaliaineen arvosanan perusteella. Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, otetaan kaikki tasapisteissä olevat hakijat. Mikäli tässä valintajonossa peruuntuu paikkoja, vapautuvat paikat täytetään valintakokeen perusteella valittavien ryhmästä. 2. Valintakoevalinta Seuraavaksi valitaan pelkän valintakokeen perusteella 75 opiskelijaa. Tässä valintajonossa täytetään loput ensikertalaisille varatut paikat ja jäljelle jäävissä aloituspaikoissa huomioidaan kaikki hakijat. Valintakokeesta voi saada enintään 60 pistettä. Mahdollisessa tasapistetilanteessa ratkaisee ylioppilastutkintotodistuksesta saatu pistemäärä. Mikäli pisteet ovat tämänkin jälkeen tasan, otetaan kaikki tasapisteissä olevat hakijat. Hakijan on saatava valintakokeesta vähintään 30 pistettä tullakseen valituksi tässä valintajonossa. Pisteitys Koepisteet Valintakokeesta voi saada enintään 60 pistettä. Ylioppilastutkinnon pisteet Ylioppilastutkinnosta voi saada enintään 75 pistettä. Valinnassa otetaan huomioon enintään 5 ylioppilastutkinnon arvosanaa seuraavasti: 1.äidinkieli 2. reaali tai parhaan reaaliaineen koe 3. kolme muuta hakijalle parhaat pisteet tuottavaa koetta. Ylioppilastutkinnon arvosanat pisteitetään seuraavasti: laudatur eximia cum laude approbatur magna cum laude approbatur cum laude approbatur lubenter approbatur approbatur Äidinkieli, reaaliaineiden kokeet, reaalikoe, pitkä/laajempi oppimäärä 15 12 9 6 – – Keskipitkä tai lyhyt oppimäärä 11 8 5 2 – – YKY Suomi toisena kielenä ja ruotsi toisena kielenä -kokeet pisteitetään kuten keskipitkän tai lyhyen oppimäärän koe. International Baccalaureate- (IB), European Baccalaureate- (EB) ja Reifeprüfung (RP) -tutkinnon suorittaneet rinnastetaan suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaneisiin kohdassa Hakijaryhmät (s. 12) esitettyjen pisteitysperiaatteiden mukaisesti. Keväällä 2016 IB-tutkinnon suorittaneet huomioidaan valintajonossa 2 (pelkän valintakoemenestyksen perusteella valittavat). Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Todistusvalinnassa hyväksytyksi tulossa olevia pyritään tiedottamaan valinnan tilanteesta toukokuun loppupuolella heti todistusvalinnan valmistuttua, mutta hakijan on kuitenkin syytä valmistautua kokeeseen siltä varalta, että tulokset eivät valmistu ennen valintakoetta. Valinnan tulos on lopullinen, mikäli hakijalla ei ole ylempiä hakuprioriteetteja korkeakoulujen yhteishaussa. Muutoin valinnan tulos valmistuu viimeistään 1.7.2016. Valintakokeeseen osallistuneilla hakijoilla on oikeus nähdä koepaperinsa ja -pisteensä yliopiston hakijapalveluissa 14 päivän aikana tulosten julkistamispäivästä lukien. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto 161 (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Mikäli todistusvalinnassa valittu hakija peruu opiskelupaikkansa, vapautuneet paikat täytetään valintakokeen perusteella valittavien valintajonosta. Jos joku valintakokeen perusteella valittavien ryhmässä valituista peruuttaa opiskelupaikkansa, tilalle kutsutaan valintakokeessa seuraavaksi parhaiten menestynyt hakija kunnes koko opiskelupaikkakiintiö (100) on täytetty. Vapautuneet paikat täytetään ensikertalaisille varatut paikat huomioiden. ERILLISHAKU, TUTKINNOT JA HAKUKOHTEET Humanististen tieteiden kandidaatin (HuK) ja filosofian maisterin (FM) tutkinto • Filosofian tutkinto-ohjelma • Historian tutkinto-ohjelma Yhteiskuntatieteiden kandidaatin (YTK) ja maisterin (YTM) tutkinto • Sosiaalityön tutkinto-ohjelma • Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, Pori • Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma • Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma, Pori Yksikön erillishaun yleiset valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakumenettely Erillishaku 1.2.–26.2.2016 Haku päättyy klo 15.00 Yksikön erillishaun hakukohteisiin haetaan korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/ erillisvalinta.html. Opiskelijat valitaan ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valintaperus teet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Tampereen yliopiston erillishaussa on mahdollista hakea yhteen hakukohteeseen. Hakukelpoisuus Yksikön erillishaussa tutkinto-ohjelmiin voivat hakea avoimia korkeakouluopintoja suorittaneet sekä Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat opiskelijat. Ks. tarkemmat tiedot kunkin hakukohteen kohdalta. YKY 162 Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelman vaihtoa siirto-opiskelijana erillishaussa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön tutkinto-ohjelmiin. Tutkinto-ohjelman vaihto edellyttää luopumista aikaisemmasta opiskeluoikeudesta. Tarkemmat valintaperusteet löytyvät kunkin tutkinto-ohjelman kohdalta. Valinta avoimiin yliopistoopintoihin ja muihin erillisiin opintoihin Avoimet yliopisto-opinnot Tieteenalayksikkö järjestää kaikille avoimia yliopisto-opintoja. Yksikön opetustarjonta vaihtelee jonkin verran eri lukuvuosina. Avoimena yliopisto-opetuksena järjestettävät opinnot ovat sisällöltään tieteenalayksikön opetussuunnitelmien mukaisia opintoja. Opinto-oikeus avoimiin yliopisto-opintoihin on sisällöllisesti ja ajallisesti rajoitettu. Perusopintotason avoimiin yliopisto-opintoihin opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Aineopintotason opintoihin suoritetaan opiskelijavalinta ja tieteenalayksikkö vahvistaa valinnan edellytykset. Avoimista yliopisto-opinnoista opiskelijalta peritään opinto-oikeusmaksu. Ilmoittautuminen ja hakeminen avoimiin yliopisto opintoihin tapahtuu kolme kertaa lukuvuodessa: elokuussa, marraskuussa ja helmikuussa. Hakukohteita ovat yksittäiset opintojaksot tai opintokokonaisuudet. Lisäksi monia hakukohteita on avoinna läpi lukuvuoden. Lisätietoja hakemisesta osoitteessa www.uta.fi/avoinyliopisto/ opiskelijaksi/. Avoimen yliopisto-opetuksen opinnot voivat myös olla hyvin tavoitteellisia, ja opiskelija voi koota opetustarjonnasta laajoja opinto- ja osaamiskokonaisuuksia, jotka vaihtelevat eri tieteenalayksiköissä. Laajoja opintokokonaisuuksia suoritettuaan opiskelija voi hakea erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi. Menestyksellisesti avoimia yliopisto-opintoja suorittavat opiskelijat voivat tulla valituksi ilman valintakoetta tutkinto-opiskelijoiksi. Alumniopintoihin otettavat opiskelijat Alumniopinto-oikeus koskee Tampereen yliopistosta valmistuneita. Yksikkö voi perustellusta hakemuksesta, jota ao. oppiaineen professori tai vastaava on puoltanut, myöntää Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön pääaineessa tai tutkinto-ohjelmassa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle oikeuden alumniopintoihin johonkin yksikön opintokokonaisuuteen. Oikeus voidaan myöntää myös Tam- pereen yliopiston muussa yksikössä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle, mikäli tutkintoon sisältyy vähintään 15 opintopistettä kyseisen tutkinto-ohjelman opintoja. Hakemukseen on liitettävä perustelut sekä suunnitelma opintojen suorittamisaikataulusta. Alumniopinnot ovat maksuttomia valmistumista seuraavan lukuvuoden loppuun asti. Sen jälkeen opinnot ovat maksullisia. Alumniopintoihin hakeville ei ole erityistä hakuaikaa. Vierailevat opiskelijat Tampereen yliopiston muiden yliopistojen kanssa solmimien sopimusten perusteella opiskelija, jolla on tutkinnon suorittamisoikeus sopimus yliopistossa, voi hakea ns. vierailevan opiskelijan opinto-oikeutta Tampeopistossa. Vierailevan opisreen yli kelijan oikeus voidaan myöntää, jos kotiyliopisto on sitä puoltanut. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. Filosofian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Filosofian tutkinto-ohjelmaan valitaan vuoden 2016 erillishaussa enintään 5 opiskelijaa. Sisäänottomäärä on yhteinen filosofian maisterikoulutuksen kanssa. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. YKY monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti aikaisempien opintojen perusteella seuraavissa jonoissa: Valintajono 1. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (sisäinen siirto) Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa maisterin tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelmansa vaihtoa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä suoritettavaan yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tai humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www. uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin sekä humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on suorittanut sekä alkuperäisestä pääaineestaan/ tutkinto-ohjelmastaan että halutusta tutkinto-ohjelmasta vähintään 25 opintopisteen opinnot. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensi- sijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset ja opintomenestys. Valintajono 2. Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet Opiskeluoikeus voidaan myöntää henkilölle, joka on suorittanut yliopistotasoisia opintoja avoimina yliopisto-opintoina vähintään 90 opintopistettä (60 opintoviikkoa). Haettavan tutkinto-ohjelman opinnoissa tulee olla suoritettuna vähintään 50 opintopisteen (25 opintoviikon) laajuinen opintokokonaisuus ja toisessa tutkinto-ohjelmassa/oppiaineessa vähintään 20 opintopisteen laajuinen opintokokonaisuus. Lisäksi on suositeltavaa suorittaa tutkinnon kieliopintoja jo etukäteen. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja tutkinto-ohjelman resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Erityisesti ratkaisevat opintosuoritusten arvosanat, mutta myös opintojen suoritusajankohta ja opintoihin käytetty aika voidaan ottaa huomioon. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillis 163 hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Historian tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Historian tutkinto-ohjelmaan valitaan vuoden 2016 erillishaussa enintään 5 opiskelijaa. Sisäänottomäärä on yhteinen historian maisterikoulutuksen kanssa. Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätie- toa erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti aikaisempien opintojen perusteella seuraavissa jonoissa: Valintajono 1. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (sisäinen siirto) Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa maisterin tutkinto Tampereen yliopis- YKY 164 tossa, voi hakea tutkinto-ohjelmansa vaihtoa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä suoritettavaan yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tai humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon. Lisätietoa siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www. uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin sekä humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on suorittanut sekä alkuperäisestä pääaineestaan/ tutkinto-ohjelmastaan että halutusta tutkinto-ohjelmasta vähintään 25 opintopisteen opinnot. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset ja opintomenestys. Historian kandidaattiseminaarin ja kandidaatin tutkielman suorittaneilta edellytetään lisäksi, että he ovat suorittaneet opintojakson HISA4 Kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma, tai vastaavan toisen yliopiston opetussuunnitelman mukaisen opintojakson, jonka tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3. Ennen 1.8.2012 voimassa olleiden opetus- suunnitelmien mukaan opiskelleilla proseminaari tai vastaava toisen yliopiston opetussuunnitelman mukainen suoritus tulee olla hyväksytty arvosanalla 3. Valintajono 2. Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet Opiskeluoikeus voidaan myöntää henkilölle, joka on suorittanut yliopistotasoisia opintoja avoimina yliopisto-opintoina vähintään 90 opintopistettä (60 opintoviikkoa). Haettavan tutkinto-ohjelman opinnoissa tulee olla suoritettuna vähintään 50 opintopisteen (25 opintoviikon) laajuinen opintokokonaisuus ja toisessa tutkinto-ohjelmassa/oppiaineessa vähintään 20 opintopisteen laajuinen opintokokonaisuus. Lisäksi on suositeltavaa suorittaa tutkinnon kieliopintoja jo etukäteen. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja tutkinto-ohjelman resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Erityisesti ratkaisevat opintosuoritusten arvosanat, mutta myös opintojen suoritusajankohta ja opintoihin käytetty aika voidaan ottaa huomioon. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opinto polku.fi Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillis Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoja erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Sisäänotto Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Sosiaalityön tutkinto-ohjelman (erillishaku) ja maisterikoulutukseen valitaan vuoden 2016 haussa enintään 30 opiskelijaa Valintaperusteet valintajonoittain Suorituskielet suomi Koulutukseen voidaan valita avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita, joilla on opintoja vähintään 90 op/60 ov, joista sosiaalityössä perus- ja aine opintoja. Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. YKY Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin erillishaussa on aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. kuuluminen tässä mainittuun ryhmään ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valituksi tuleminen edellyttää hakijalta hyvää opintomenestystä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan va- linnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelijavalinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä ta- 165 pauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Sosiaalityön tutkinto-ohjelma, Pori, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. la on opintoja vähintään 90 op/60 ov, joista sosiaalityössä perus- ja aineopintoja. Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. kuuluminen tässä mainittuun ryhmään ei sinänsä riitä hyväksytyksi tulemiseen, vaan monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Valituksi tuleminen edellyttää hakijalta hyvää opintomenestystä. Valintaperusteet valintajonoittain Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Koulutukseen voidaan valita avoimia yliopisto-opintoja suorittaneita, joil- Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillis Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan ja maisterikoulutukseen Poriin valitaan vuoden 2016 erillis- ja maisterihaussa enintään 15 opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoa erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus hakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY 166 Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Yhteiskuntatutkimuksen tutkintoohjelmaan ja yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutuksiin valitaan vuoden 2016 erillis- ja maisterihaussa yhteensä enintään 25 opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoa erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti aikaisempien opintojen perusteella seuraavissa jonoissa: Valintajono 1. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (sisäinen siirto) Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa maisterin tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelmansa vaihtoa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä suoritettavaan yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tai humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon. Lisätietoa siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www. uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on suorittanut sekä alkuperäisestä pääaineestaan/tutkinto-ohjelmastaan että halutusta tutkinto-ohjelmasta vähintään 25 opintopisteen opinnot. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset ja opintomenestys. Valintajono 2. Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet Opiskeluoikeus voidaan myöntää henkilölle, joka on suorittanut yliopistotasoisia opintoja avoimina yliopisto-opintoina vähintään 90 opintopistettä (60 opintoviikkoa). Haettavan tutkinto-ohjelman opinnoissa tulee olla suoritettuna vähintään 50 opintopisteen (25 opintoviikon) laajuinen opintokokonaisuus ja toisessa tutkinto-ohjelmassa/oppiaineessa vähintään 20 opintopisteen laa- juinen opintokokonaisuus. Lisäksi on suositeltavaa suorittaa tutkinnon kieliopintoja jo etukäteen. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja tutkinto-ohjelman resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Erityisesti ratkaisevat opintosuoritusten arvosanat, mutta myös opintojen suoritusajankohta ja opintoihin käytetty aika voidaan ottaa huomioon. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY 167 Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma, Pori, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Hakuaika Erillishaku 1.2.2016–26.2.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 3 + 2 lukuvuotta Sisäänotto Yhteiskuntatutkimuksen tutkintoohjelmaan ja yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutuksiin Poriin valitaan vuoden 2016 erillis- ja maisterihaussa yhteensä enintään 15 opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Koulutukseen haetaan korkeakoulujen sähköisessä hakujärjestelmässä osoitteessa opintopolku.fi. Lisätietoa erillishaun yleisistä hakuohjeista osoitteessa www.uta.fi/opiskelijaksi/ hakeminen/erillisvalinta.html. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan kandidaatin ja maisterin tutkintoihin. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Opiskelijat valitaan pääsääntöisesti aikaisempien opintojen perusteella seuraavissa jonoissa: Valintajono 1. Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmaa vaihtavat (sisäinen siirto) Opiskelija, jolla on oikeus suorittaa maisterin tutkinto Tampereen yliopistossa, voi hakea tutkinto-ohjelmansa vaihtoa yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä suoritettavaan yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tai humanististen tieteiden kandidaatin ja filosofian maisterin tutkintoon. Lisätietoja siirto-opiskelijana hakemisesta osoitteessa www. uta.fi/opiskelijaksi/hakeminen/erillisvalinta.html. Yhteiskuntatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoon hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on suorittanut sekä alkuperäisestä pääaineestaan/tutkinto-ohjelmastaan että halutusta tutkinto-ohjelmasta vähintään 25 opintopisteen opinnot. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut hyvää opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Ensisijaisesti ratkaisevat opintosuoritukset ja opintomenestys. Valintajono 2. Avoimia yliopisto-opintoja suorittaneet Opiskeluoikeus voidaan myöntää henkilölle, joka on suorittanut yliopistotasoisia opintoja avoimina yliopisto-opintoina vähintään 90 opintopistettä (60 opintoviikkoa). Haettavan tutkinto-ohjelman opinnoissa tulee olla suoritettuna vähintään 50 opintopisteen (25 opintoviikon) laajuinen opintokokonaisuus ja toisessa tutkinto-ohjelmassa/oppiaineessa vähintään 20 opintopisteen laa- juinen opintokokonaisuus. Lisäksi on suositeltavaa suorittaa tutkinnon kieliopintoja jo etukäteen. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja tutkinto-ohjelman resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Erityisesti ratkaisevat opintosuoritusten arvosanat, mutta myös opintojen suoritusajankohta ja opintoihin käytetty aika voidaan ottaa huomioon. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Erillishaun tulokset julkistetaan viimeistään 29.4.2016. Kaikkia erillishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY 168 MAISTERIKOULUTUKSET JA -OHJELMAT Filosofian maisterin (FM) tutkinto • Filosofian maisterikoulutus • Historian maisterikoulutus Psykologian maisterin (PsM) tutkinto • Psykologian maisterikoulutus Yhteiskuntatieteiden maisterin (YTM) tutkinto • Sosiaalityön maisterikoulutus • Sosiaalityön maisterikoulutus, Pori • Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus • Sosiaaliantropologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus • Sosiaalipolitiikan opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus • Sosiaalipolitiikan opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus, Pori • Sosiaalipsykologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus • Sosiologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus • Sosiologian opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus, Pori • Sukupuolentutkimuksen opintosuunta, Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutus Maisteriohjelmat • Master’s Degree Programme in Comparative Social Policy and Welfare • Master´s Degree Programme in Global and Transnational Studies • Master’s Degree Programme in Peace, Mediation and Conflict Research • Master’s Degree Programme in Public Choice Yksikön maisterikoulutusten ja -ohjelmien yleiset valintaperusteet 2016–2017 Hakumenettely Suomenkielisiin maisterikoulutuksiin ja -ohjelmiin haetaan korkeakoulujen yhteishaun II-hakuaikana 16.3.2016–6.4.2016. Haku päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi. Korkeakoulujen yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Englanninkielisiin maisteriohjelmiin haetaan Tampereen yliopis- ton kansainvälisessä maisterihaussa 14.12.2015–27.1.2016. Haku päättyy klo 15.00. Hakeminen tapahtuu korkeakoulujen sähköisen hakujärjestelmän kautta osoitteessa studyinfo.fi. Opiskelijat valitaan ilman valintakoetta aiemmin suoritettujen opintojen perusteella. Tarkemmat valinta perusteet löytyvät kunkin hakukohteen kohdalta. Hakukelpoisuus Pelkästään ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on kelpoinen hakemaan henkilö, joka on suorittanut soveltuvan alemman kor- keakoulututkinnon, soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon tai soveltuvan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Korkeakoulujen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Tampereen yliopiston kansainvälisen maisterihaun tulokset julkaistaan viimeistään 29.4.2016. Oikaisumenettely on kuvattu kunkin hakukohteen valintaperusteissa. YKY 169 Filosofian maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Filosofian tutkinto-ohjelman kuvaus on sivulla 149. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Sisäänotto Filosofian maisterikoulutukseen otetaan vuoden 2016 haussa enintään 5 opiskelijaa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan maisterin tutkintoon. Maisteriohjelmiin ja -koulutuksiin valittavilta edellytetään soveltuva kandidaatin tutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai vastaavat opinnot. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja va- linnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon sekä haettavan opintosuunnan perus- ja aineopintoja tai niitä vastaavat opinnot. Hakijoilta edellytetään, että kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään pääsääntöisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia tai sellaisen jo suorittaneita hyväksytään vain painavista syistä. Maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka voivat olla laajuudeltaan max 60 op ja joiden opiskelu kestää ½–1 lukuvuotta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY 170 Historian maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Historian tutkinto-ohjelman kuvaus on sivulla 150. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Historian maisterikoulutukseen valitaan enintään 5 uutta opiskelijaa. Sisäänottomäärä on yhteinen historian tutkinto-ohjelman erillishaun kanssa. Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan maisterin tutkintoon. Maisteriohjelmiin ja -koulutuksiin valittavilta edellytetään soveltuva kandidaatin tutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai vastaavat opinnot. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja va- linnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon sekä haettavan opintosuunnan perus- ja aineopintoja tai niitä vastaavat opinnot. Hakijoilta edellytetään, että kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Historian maisteriopintoihin hakevilta edellytetään lisäksi, että he ovat suorittaneet opintojakson HISA4 Kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma, tai vastaavan toisen yliopiston opetussuunnitelman mukaisen opintojakson, jonka tulee olla hyväksytty vähintään arvosanalla 3. Ennen 1.8.2012 voimassa olleiden opetussuunnitelmien mukaan opiskelleilla proseminaari tai vastaava toisen yliopiston opetussuunnitelman mukainen suoritus tulee olla hyväksytty arvosanalla 3. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään pääsääntöisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia tai sellaisen jo suorittaneita hyväksytään vain painavista syistä. Pelkkään maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka voivat olla laajuudeltaan max 60 op ja joiden opiskelu kestää ½–1 lukuvuotta. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY 171 Psykologian maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Psykologian tutkinto-ohjelman kuvaus on sivulla 154. Hakukelpoisuus Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintaperusteet valintajonoittain Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 2.5 lukuvuotta Sisäänotto Psykologian maisterikoulutukseen valitaan vuoden 2016 haussa enintään 3 opiskelijaa. Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Psykologian maisterikoulutukseen ovat hakukelpoisia hakijat, joilla on psykologian maisterin tutkinnon suoritusoikeus muussa suomalaisessa yliopistossa ja psykologian kandidaatin tutkinto. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Sosiaalityön maisterikoulutus, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sosiaalityön tutkinto-ohjelman kuvaus on sivulla 157. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Hakumenettely 2 lukuvuotta Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Sisäänotto Hakukelpoisuus Sosiaalityön maisterikoulutukseen sekä sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan (erillishaku) otetaan yhteensä 30 opiskelijaa. Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto Suorituskielet suomi Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan maisterin tutkintoon. Maisteriohjelmiin ja -koulutuk- siin valittavilta edellytetään soveltuva kandidaatin tutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai vastaavat opinnot. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. YKY 172 Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon sekä haettavan opintosuunnan perus- ja aineopintoja tai niitä vastaavat opinnot. Hakijoilta edellytetään, että kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään pääsääntöisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia tai sellaisen jo suorittaneita hyväksytään vain painavista syistä. Pelkkään maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka voivat olla laajuudeltaan max 60 op ja joiden opiskelu kestää ½–1 lukuvuotta. Maisterikoulutusten opiskelijavalin nassa arvioidaan erityisesti hakijan edellytyksiä osallistua pro gradu -seminaariin ja suoriutua itsenäisesti opinnäytetyön tekemisestä sekä hakijan esittämää alustavaa opintosuunnitelmaa. Aiempaan tutkintoon sisältyvät menetelmäopinnot tai niitä vastaavat tiedot katsotaan hakijalle eduksi. Tämän hakukohteen kautta hakevat myös Tampereen yliopistossa muuta tutkintoa suorittavat hakijat. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Sosiaalityön maisterikoulutus, Pori, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Sosiaalityön tutkinto-ohjelman kuvaus on sivulla 157. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Hakumenettely 2 lukuvuotta Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Sisäänotto Hakukelpoisuus Sosiaalityön tutkinto-ohjelmaan ja maisterikoulutukseen Poriin otetaan vuoden 2016 erillis- ja maisterihaussa yhteensä enintään 15 opiskelijaa. Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä haku kohteen valintaperusteet. Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto Suorituskielet suomi Valintaperusteet valintajonoittain Opiskelijat valitaan maisterin tutkin- toon. Maisteriohjelmiin ja -koulutuksiin valittavilta edellytetään soveltuva kandidaatin tutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai vastaavat opinnot. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiö- YKY tä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon sekä haettavan opintosuunnan perus- ja aineopintoja tai niitä vastaavat opinnot. Hakijoilta edellytetään, että kandidaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään pääsääntöisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia tai sellaisen jo suorittaneita hyväksytään vain painavista syistä. Pelkkään maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka voivat olla laajuudeltaan max 60 op ja joiden opiskelu kestää ½–1 lukuvuotta. Maisterikoulutusten opiskelijavalinnassa arvioidaan erityisesti hakijan edellytyksiä osallistua pro gradu -seminaariin ja suoriutua itsenäisesti opinnäytetyön tekemisestä sekä hakijan esittämää alustavaa opintosuunnitelmaa. Aiempaan tutkintoon sisältyvät menetelmäopinnot tai niitä vastaavat tiedot katsotaan hakijalle eduksi. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa 173 oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi Yhteiskuntatutkimuksen maisterikoulutukset, valintaperusteet lukuvuodelle 2016–2017 Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelman kuvaus on sivulla 159. Valintaperusteet koskevat seuraavia hakukohteita: Nuorisotyö ja nuorisotutkimus, Sosiaaliantropologia, Sosiaalipolitiikka, Sosiaalipsykologia, Sosiologia ja Sukupuolentutkimus. Hakuaika Kevään yhteishaku II 16.3.2016–6.4.2016 Hakuaika päättyy klo 15.00 Koulutuksen alkamispäivä 1.9.2016 Koulutuksen kesto 2 lukuvuotta Sisäänotto Opintosuuntien suuntaa-antavat sisäänottomäärät ovat: ––Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen opintosuunta 5 opiskelijaa ––Sosiaaliantropologian opintosuunta 3 opiskelijaa ––Sosiaalipolitiikan opintosuunta 4 opiskelijaa ––Sosiaalipolitiikan (Pori) opintosuunta 6 opiskelijaa ––Sosiaalipsykologian opintosuunta 4 opiskelijaa ––Sosiologian opintosuunta 4 opiskelijaa ––Sosiologian (Pori) opintosuunta 7 opiskelijaa ––Sukupuolentutkimuksen opintosuunta 3 opiskelijaa Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan (erillishaku) ja maisterikoulutuksen eri opintosuuntiin valitaan Tampereelle yhteensä enintään 25 opiskelijaa ja Poriin enintään 15 opiskelijaa. 174 Suorituskielet suomi Hakumenettely Hakukohde on mukana korkeakoulujen yhteishaussa ja hakeminen tapahtuu sähköisesti osoitteessa opintopolku.fi. Ks. Sähköinen haku korkeakouluihin, s. 13. Yhteishaussa voi hakea yhteensä kuuteen hakukohteeseen, joista enintään kolme voi olla Tampereen yliopiston maisterikoulutuksia. Hakukelpoisuus Ks. Hakukelpoisuus (s. 12) sekä hakukohteen valintaperusteet. Valintamenettely Opiskelijat valitaan maisterin tutkintoon. Maisteriohjelmiin ja -koulutuksiin valittavilta edellytetään soveltuva kandidaatin tutkinto, ammattikorkeakoulututkinto tai vastaavat opinnot. Valinta tapahtuu aikaisempien opintojen perusteella harkinnanvaraisesti ilman valintakoetta. Valinnassa otetaan huomioon hakuajan päättymiseen mennessä suoritetut opinnot. Valintakriteerinä käytetään suoritettujen opintojen laatua, määrää ja opintomenestystä. Hakijoilta edellytetään haettavan tutkinto-ohjelman tai vastaavan oppiaineen opintoja. Valintaan vaikuttavat myös tutkintoon kuuluvien kieliopintojen ja valinnaisten opintojen suoritukset. Virallisten opintorekisteriotteiden tai vastaavien lisäksi hakemukseen on liitettävä perustelut. Varattua kiintiötä ei ole velvoitetta ottaa täyteen. Etusijalla ovat hakijat, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon sekä haettavan opintosuunnan perus- ja aineopintoja tai niitä vastaavat opinnot. Hakijoilta edellytetään, että kan- YKY didaatin tutkinnon on oltava valmiina ennen maisteriopintojen aloittamista. Jos tutkinto on vielä hakuvaiheessa kesken, hakijalle ilmoitetaan ehdollisesta valinnasta, ja valinta vahvistetaan, mikäli hän toimittaa tutkintotodistuksen Tampereen yliopiston hakijapalveluihin 8.7.2016 klo 15.00 mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon on oltava valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut voidaan hyväksyä suoraan maisterin tutkintoon vain edellyttäen, että AMK-tutkinto on alaltaan ja sisällöltään soveltuva maisterin tutkinnon pohjaksi. Hyväksymisen edellytyksenä on, että hakija on osoittanut tutkinto-ohjelman riittäväksi katsomaa opintomenestystä, hakijalla on perustellut syyt ja että yksikön resurssit sallivat opiskelijan ottamisen. Koska hakijoita on ollut huomattavasti enemmän kuin aloituspaikkoja, on hyväksymisraja varsin korkea, ts. monista hyvistä hakijoista valitaan ansioituneimmat. Maisterin tutkintoon hyväksytään pääsääntöisesti hakijoita, jotka eivät ole suorittaneet ylempää korkeakoulututkintoa. Toista ylempää korkeakoulututkintoa suorittavia tai sellaisen jo suorittaneita hyväksytään vain painavista syistä. Pelkkään maisterin tutkintoon hyväksyminen voi edellyttää täydentäviä opintoja, jotka voivat olla laajuudeltaan max 60 op ja joiden opiskelu kestää ½–1 lukuvuotta. Maisterikoulutusten opiskelijavalin nassa arvioidaan erityisesti hakijan edellytyksiä osallistua pro gradu -seminaariin ja suoriutua itsenäisesti opinnäytetyön tekemisestä sekä hakijan esittämää alustavaa opintosuunnitelmaa. Aiempaan tutkin- toon sisältyvät menetelmäopinnot tai niitä vastaavat tiedot katsotaan hakijalle eduksi. Tulosten julkistaminen ja oikaisumenettely Valinnan tulokset julkaistaan viimeistään 1.7.2016. Kaikkia yhteishakuun osallistuneita tiedotetaan valinnan tuloksesta. Hakijat voivat tarkistaa oman tilanteensa myös kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. Kirjallinen oikaisupyyntö opiskelija valinnassa mahdollisesti tapahtuneesta virheestä on toimitettava yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikön johtokunnalle osoitettuna viimeistään 14 päivän kuluessa ilmoitetusta valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on toimitettava määräpäivään klo 15.45 mennessä yliopiston kirjaamoon osoitteella Kirjaamo, 33014 Tampereen yliopisto (käyntiosoite Kalevantie 4). Siinä tapauksessa, että tulokset julkistetaan vasta ilmoitetun ajankohdan jälkeen, mainitut 14 päivää lasketaan todellista julkistamisajankohtaa seuraavasta päivästä alkaen. Valinnan tulosta ei saa edellä mainitun oikaisupyynnön johdosta muuttaa kenenkään opiskelemaan valitun vahingoksi. Varasijamenettely Hakija voi tarkistaa mahdollisen varasijansa kirjautumalla Oma opintopolku -palveluun osoitteessa opintopolku.fi. YKY 175 Maisteriohjelmat Master’s Degree Programme in Comparative Social Policy and Welfare Master’s Degree Programme in Comparative Social Policy and Welfare is jointly organised by three European universities: University of Tampere (Finland), Johannes Kepler University (Linz, Austria) and Mykolas Romeris University (Vilnius, Lithuania). The COSOPO programme provides an interdisciplinary approach to contemporary societies in Europe. It is based on the strong research tradition on social policy and welfare in social sciences in the University of Tampere, in the Johannes Kepler University and in the Mykolas Romenius University. The aim of the programme is to facilitate the understanding of social policy and welfare in Europe. The programme focuses, for example, on the dynamics of social policy in the countries representing different welfare models and on analyzing different fields of social policies from various perspectives. During the programme students will learn about comparative designs, and about methodology on qualitative and quantitative policy studies. The curriculum of the programme combines contact teaching and literature examinations with on-line learning. Most courses start with contact teaching which takes place during the intensive programmes organized in Vilnius, Lithuania; Tampere, Finland and Linz, Austria. These two-week intensive programmes bring together the students of all three universities to participate in lectures, seminars and excursions. Afterwards the courses continue on-line. In addition, students conduct a Master’s thesis on social policy and welfare issues. Each partner university organizes a local Master’s thesis seminar for supervising the students. These seminar groups are brought together in the last intensive programme during the second year of studies so that all students can give and receive feedback for their Master’s thesis from each other and from the professors of all three universities. The programme prepares students for postgraduate studies, independent research work as well as for professional expertise on social policy and welfare. At the University of Tampere the students graduate with the degree of Master of Social Sciences. For more information, please see www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/cspw.html. Master’s Degree Programme in Global and Transnational Studies Master’s Degree Programme in Global and Transnational Studies is a high-quality, internationally linked programme especially suited for students aiming at careers in social research, policy analysis and consultation, cultural analysis, media, international organizations, and international development. A unique offering in Finland, the MDP integrates with world-class research being conducted at the School of Social Sciences and Humanities at the University of Tampere, and with other post-graduate degrees in the School’s cutting-edge framework programme on Global Society. The MDP aims to provide students with the basis for making sense of globalization and transnational connections in the contemporary world. National policies and cultures are increasingly and obviously related to events and forces outside national borders. Policies, cultural trends and organizations are now intimately and broadly inter-connected across the world. A critical understanding of these patterns and connections is the primary goal of the MDP. Covering a range of theoretical training, and focusing on sociological neo-institutionalism, the MDP will provide the students with a toolkit to analyze social, political and cultural forces shaping our global world. Students will learn perspectives on understanding the contemporary world, will appreciate how national policies are made, will unpack the transnational connectivity in contemporary media, and will see into the transnational relations of civil society, culture and modern religion. The degree will also offer students a cosmopolitan perspective and multi-cultural appreciation crucial for a wide span of careers today. For more information, please see www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/gts.html. Master’s Degree Programme in Peace, Mediation and Conflict Research Master’s Degree Programme in Peace, Mediation and Conflict Research provides an interdisciplinary approach to peace and conflict which is based on the high-quality research carried out in Tampere Peace Research Institute. It also draws from close contacts with practitioners in the fields of conflict resolution, civil crisis management and peace mediation. The aim of the programme is to facilitate the understanding of the complex nature of wars and conflicts as well as their short and long-term consequences. The programme examines, for example, how violent conflicts, ethnic and religious discrimination and human rights abuses produce forced displacement and how different actors respond to these crisis situations. Furthermore, the programme deals also with the role of the environment and natural resources in conflicts and in peace building. During the programme students will learn about preconditions for conflict resolution and sustainable peace in local as well as in international and global contexts. Hence the programme focuses not only on the study of conflict, but primarily on its transformation and resolution. 176 YKY Once admitted to the programme, all students begin their studies within Peace and Conflict Research. After the first year of study, students either continue within Peace and Conflict Research specialization or they have the possibility to apply to one of the following specializations: History, Social Anthropology, or International Relations. Students graduate with the degree of Master of Social Sciences. The programme cooperates with the Master’s programme at Åbo Akademi University in Vasa which concentrates on Developmental Psychology issues in the field of peace, mediation and conflict research. The programme prepares students for postgraduate studies, independent research work as well as for professional activity at various tasks in the society, ranging from interpersonal relationships to international conflict situations. The programme offers expertise to work in conflict management, mediation and arbitration in various contexts from interpersonal to social and international situations. For more information, please see www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/peace.html. Master’s Degree Programme in Public Choice Will politicians advance public interest? How do lobbies affect governance? What policies will best provide collective goods? This program is designed to teach students to use economic tools to address these types of social science problems. Issues examined involve strategic behavior ranging from institution design, policy design and implementation, and decision-making. North American Studies programme in Public Choice is a quantitative social science programme. The methods used include social choice theory, game theory, and basic microeconomic intuition/analysis. Following traditional public choice theory, the program examines how and when individual self-interest among politicians, interest groups, etc. can either help or hinder the public interest in policy design and implementation. Coursework will emphasize both practical and theoretical understanding of the issues. In addition to building quantitative skills, this program incorporates a comparative and multidisciplinary perspective. Issues addressed draw on examples from North America and Europe in terms of evaluation. For more information, please see www.uta.fi/admissions/degreeprog/programmes/public_choice.html. 177 TIETOTEKNIIKAN OPETUSTA UUSILLE OPISKELIJOILLE Tampereen yliopisto järjestää Tietotekniikkataidot-intensiivikurssin yliopistoon hyväksytyille elokuun puolivälissä eli jo ennen syyslukukauden 2016 alkua. Kurssi on hyvin käytännönläheinen: sen tarkoitus on päivittää opiskelijoiden tietotekniset taidot ajan tasalle. Koska kyse on taitojen – ei siis pelkästään tietojen – hankkimisesta ja päivittämisestä, tulee kurssille osallistuvien varautua siihen, että kurssi vaatii noin kahden viikon kokopäiväistä työskentelyä. Osallistuminen kurssille ennen varsinaisen opiskelun alkua on suositeltavaa; siten opiskelija saa tietotekniikan tarjoamat hyödyt täysipainoisesti käyttöönsä heti opintojen alusta lähtien. Kurssin aloitusluennot ja ensimmäiset harjoitukset tulee suorittaa yliopistolla, mutta mikäli tietotekniset taidot ovat hyvät, voi lopun kurssista suorittaa etäopintoina omalta koneeltaan. Siinäkin tapauksessa tulee varata kurssille täyspäiväinen opiskeluaika ja käytettävissä tulee olla kone, jonka pystyy itse ylläpitämään. Mikäli osallistuminen elokuun intensiivikurssille ei sovi aikatauluun, kurssille on mahdollista osallistua myöhemminkin lukuvuoden aikana – syyslukukaudella kahden periodin mittaisena hitaammin etenevänä kurssina tai kevätlukukaudella yhden periodin mittaisena hieman syksyä nopeammin etenevänä kurssina. Opiskelijat saavat kurssilla perustiedot Tampereen yliopiston tietotekniikka- ja verkkopalveluista sekä peruspalvelutunnuksen käyttöön liittyvistä asioista. Jokainen opiskelija tarvitsee peruspalvelutunnuksen käyttääkseen opiskelun sähköisiä palveluja sekä mm. tietokoneluokkia. Yliopiston tietoverkkoon tutustumisen lisäksi kurssilla perehdytetään yleisimpien sovellusohjelmien käyttöön ja pyritään ennen kaikkea antamaan valmiudet omatoimiseen tietotekniikkataitojen ylläpitämiseen. Tarkemmat tiedot opetuksen ajankohdasta, kurssille ilmoittautumisesta ja peruspalvelutunnuksen hankkimisesta saat opiskelijaksi hyväksymisen yhteydessä. KANSAINVÄLISYYS TUTKINTO-OHJELMISSA Tampereen yliopiston tutkinto-ohjelmiin on mahdollista sisällyttää kansainvälistymiskokonaisuus, joka korostaa suoritetun tutkinnon kansainvälistä ulottuvuutta. Kansainvälistymiskokonaisuuden voi koostaa ulkomailla suoritetusta opinto- tai harjoittelujaksosta, kieliopinnoista, vieraskielisestä opetuksesta Tampereen yliopistossa, kansainvälisestä toiminnasta ylioppilaskunnassa ja/tai suomenkielisestä opetuksesta, jossa on kansainvälistäviä elementtejä. Kansainvälistävät suomenkieliset opinnot on merkitty erikseen tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmiin. Lisätietoja kansainvälistymis kokonaisuuden suorittamisesta osoitteessa www.uta.fi/opiskelu/opiskelu_ulkomailla/kansainvalistymiskokonaisuus. Suomalaiset yliopisto-opiskelijat voivat hakeutua opiskelijavaihtoon ulkomaille ja suorittaa osan tutkinnostaan ulkomaisessa yliopistossa. Tampereen yliopistosta lähtee ulkomaille vuosittain n. 400 opiskelijaa, joista suurin osa eri vaihto-ohjelmien kautta. Vaihtopaikkoja voivat hakea kaikki yliopiston tutkinto-opiskelijat. Ulkomailla suoritettuihin opintoihin on mahdollista saada opintotukea, ja lisäksi kaikki vaihtoon lähtevät saavat apurahan. Vaihtoon lähtevä vapautuu myös kohdeyliopistonsa mahdollisista lukukausimaksuista. Opiskelijavaihto-ohjelmat Opiskelijavaihto-ohjelmista suurin on Euroopan unionin Erasmus+-ohjelman liikkuvuustoiminto, joka kattaa EU-maat ja Norjan, Islannin, Liechtensteinin, Turkin ja Makedonian. Erasmus+-ohjelmaan kuuluu opiskelijavaihdon lisäksi myös harjoittelijavaihto. Kaikki yliopiston tutkinto-opiskelijat voivat hakea Erasmus+-harjoitteluapurahaa 3–6 kuukauden pituiseen tutkintoon sisältyvään harjoittelujaksoon yhdessä ohjelmaan osallistuvasta 33 maasta. Erasmus+-opiskelijavaihto perustuu alakohtaisiin sopimuksiin. Vaihtokohteina Tampereen yliopistolla on yli 200 yhteistyöyliopistoa. Suosituimpia kohdemaita ovat olleet Saksa, Kiina, Iso-Britannia, Espanja ja Yhdysvallat. Vuosittain Tampereen yliopisto lähettää Erasmus-vaihtoon ja -harjoitteluun noin 200 opiskelijaa. Erasmus-ohjelman lisäksi Tampereen yliopiston opiskelijat voivat hakea Pohjoismaihin Nordplus-ohjelman kautta ja Venäjälle FIRST-ohjelman kautta. Myös useita kaukokohteita on tarjolla. Kanadan ranskankieliseen provinssiin Quebeciin voi hakea BCI-ohjelman kautta ja ISEP-ohjelman (International Student Exchange Program) kautta voi päästä vaihtoon Yhdysvaltoihin, eräisiin Latinalaisen Amerikan ja Aasian maihin sekä Kanadaan. Tampereen yliopisto kuuluu the University of the Arctic -yliopistoon, jonka north2north-vaihto-ohjelman kautta opiskelijoilla on mahdollisuus päästä vaihtoon Pohjois-Amerikkaan. Ohjelman kautta voi hakea vaihtoon myös Venäjän pohjoisosiin, esim. Siperiaan. Vaihto-ohjelmien lisäksi Tampereen yliopistolla on kahdenvälisiä vaihtosopimuksia Aasiassa, Afrikassa, Amerikassa ja Euroopassa sijaitsevien yliopistojen kanssa. Vuosittain noin 60 opiskelijaa lähtee ns. kahdenväliseen vaihtoon näihin yliopistoihin. Tampereen yliopisto kuuluu Nordic Centre at Fudan University (Shanghai) ja Nordic Centre in India -konsortioihin, jotka järjestävät jäsenyliopistojensa opiskelijoille kursseja, kesäkouluja sekä lukukauden pituisia opinto-ohjelmia. Näihin valitut opiskelijat saavat yliopistolta apurahan matkakustannuksiin ja osallistumismaksuihin. Yliopiston yksiköt panostavat kansainvälistymiseen monin tavoin. Yksiköt ovat solmineet omia vaihtosopimuksia, ja esimerkiksi vieraiden kielten tutkinto-ohjelmien opiskelijoille kieliharjoittelu ja perehtyminen kohdemaan kulttuuriin 178 ovat osa tutkinnon opetussuunnitelmaa. Kansainvälisestä kokemuksesta ja vieraiden kielten taidosta on hyötyä opiskelijalle sekä opiskeluaikana että myöhemmin työelämässä. Tietoa Tampereen yliopiston tarjoamista opiskelu- ja harjoittelumahdollisuuksista ulkomailla saa osoitteesta www. uta.fi/opiskelu/opiskelu_ulkomailla. Kansainvälistä harjoittelijavaihtoa organisoi Suomessa Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus (CIMO), joka välittää myös kielitaidon kehittämiseen soveltuvia harjoittelupaikkoja ulkomailla. Vieraskielinen opetus Kansainvälistyä voi myös Tampereen yliopistossa. Viime vuosina vieraskielisen opetuksen tarjonta on kasvanut, ja nykyään kaikki tieteenalayksiköt tarjoavat englanninkielisiä tutkintoon johtavia ohjelmia. Lisäksi tarjolla on englanninkielisiä opintokokonaisuuksia, esimerkiksi North American Studies, Russian Studies, Asian Studies ja Intercultural Communication Studies sekä verkosto-opintoja ja yksittäisiä englanninkielisiä opintojaksoja. Yliopiston kielikeskuksessa voi opiskella kotimaisten kielten ja tutkintoihin kuuluvien kieliopintojen lisäksi useita vieraita kieliä alkeista lähtien. Tampereen yliopisto rohkaisee opiskelijoita tutkinnosta riippumatta kehittämään ja laajentamaan kielitaitoaan ja kansainvälistä osaamistaan. Kielitaidon täydentäminen on hyödyllistä tulevien työtehtävien kannalta, sillä yhä useammin työssä edellytetään osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön ja toimintaan kansainvälisen työyhteisön jäsenenä. Muiden kielten osaaminen englannin rinnalla on hakijan etu, kun työnantaja rekrytoi uusia työntekijöitä. Kieli on akateemisen kansalaisen työkalu ja kieliopintoihin kannattaa panostaa opintojen alkuvaiheesta lähtien. Kansainväliset opiskelijat Tampereen yliopistossa opiskelee yli tuhat kansainvälistä opiskelijaa, joista yli puolet suorittaa tutkintoa. Eniten tutkinto-opiskelijoita tulee Venäjältä, Kiinasta, Virosta, Intiasta ja Saksasta. Vaihto-opiskelijat puolestaan tulevat suurimmalta osin Saksasta, Ranskasta, Itävallasta, Italiasta, Kiinasta ja Espanjasta ja enemmistö heistä Erasmus-ohjelman kautta. Yhteensä kansainväliset opiskelijat edustavat yli 90 eri kansallisuutta. Tietoa englanninkielisistä tutkinto-ohjelmista ja hakuohjeet ovat saatavilla osoitteesta www.uta.fi/admissions/degreeprog/. OPINTOJEN RAHOITUS Opintotuki Korkeakouluopiskelijan opintotuki koostuu opintorahasta, opintotuen asumislisästä, opintolainan valtiontakauksesta sekä opintolainahyvityksestä. Korkeakouluopinnoissa opintorahan määrään vaikuttaa se, milloin opiskelija on aloittanut ensimmäiset korkeakouluopintonsa. Opiskelija saa suuremman opintorahan, jos on aloittanut ensimmäiset korkeakouluopintonsa 1.8.2014 tai sen jälkeen (ensimmäinen läsnäololukukausi tutkinto-opinnoissa on syyslukukausi 2014 tai myöhäisempi). Tällöin opintorahan määrä on 336,76 euroa lukuvuonna 2015–2016. Asumislisän enimmäismäärä on 201,60 euroa kuukaudessa ja opintolainan valtiontakauksen 400 euroa kuukaudessa. Opiskelijan omat tulot vaikuttavat opintotukeen. Tuloina otetaan huomioon kalenterivuoden veronalaiset ansio- ja pääomatulot, toimeentulon turvaamiseen tarkoitetut verottomat apurahat ja ulkomailla saadut tulot. Kelan verkko sivuilta löytyy tietoa tulorajoista. Opintotuen saajan opinnoissa edistymistä seurataan vuosittain. Opiskelijan on suoritettava keskimäärin vähintään 5 opintopistettä tukikuukautta kohti lukuvuoden aikana (1.8.–31.7.). Tämän lisäksi lukuvuodessa opiskelijan on tehtävä vähintään 20 opintopistettä (vähimmäissuoritusvaatimus), vaikka opiskelija saisi opintotukea vain 1–3 tukikuukautta. Opintotukiaika Opintotukiaikaan vaikuttaa ensimmäisten korkeakouluopintojen aloitusaika ja tutkinnon laajuus. Opintotukiaika on 50 kuukautta, kun opiskelija on aloittanut ensimmäiset korkeakouluopinnot 1.8.2014 tai sen jälkeen ja kun hänet on valittu suorittamaan alempi ja ylempi korkeakoulututkinto, joiden yhteenlaskettu laajuus on 300 opintopistettä. Pelkästään alempaan, 180 opintopisteen laajuiseen korkeakoulututkintoon valitun opiskelijan tukiaika on 32 kuukautta. Vastaavasti opiskelija, jonka alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon laajuus on yhteensä 330 opintopistettä (esim. psykologian alalla), enimmäistukiaika on 55 kuukautta. Opintotuki myönnetään kaksiportaisesti ensin alemman korkeakoulututkinnon suorittamiseen ja sen suoritettuaan opiskelijalle myönnetään vasta opintotuki ylempään korkeakoulututkintoon. Lääketieteen ja eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoa opiskelevilla enimmäistukiaika on 59 kuukautta. Opintorahaa samoin kuin asumislisää opiskelijan ei tarvitse maksaa takaisin. Opintoraha on kuitenkin veronalaista tuloa. Opintolainan korkotasosta kuten muistakin lainaehdoista opiskelija sopii pankin kanssa erikseen. Opintotuen hakeminen Opintotukea haetaan ja tuen myöntää oman yliopiston opintotukitoimisto. Käytännön ohjeita opintotuen hakemisesta on opintotukitoimiston ja Kelan verkkosivuilla, ks. seuraan sivun kohta Lisätietoja verkossa. 179 Aikuiskoulutustuki Aikuiskoulutustuen sisällöstä ja hakemisesta saa tietoja Koulutusrahaston sivuilta www.koulutusrahasto.fi/. Lisätietoja verkossa • Tampereen yliopisto, Opiskelu-sivut www.uta.fi/opiskelu/opintotuki/. • Kela www.kela.fi. ASUMINEN Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiöllä (TOAS) on tällä hetkellä lähes 9 000 opiskelija-asuntopaikkaa. Asuntopaikoista noin 6000 muodostuu soluista ja yksiöistä ja loput 3000 perheasunnoista. Asuntoja voi tiedustella TOASin asuntotoimistosta, 0800 95560 (soittajalle maksuton) Iidesaukio 1 Tampere. Kotisivut ovat osoitteessa www.toas.fi ja sähköpostiosoite asuntotoimistoon on [email protected]. Uudet opiskelijat voivat hakea asuntopaikkaa opiskelupaikan saatuaan. Hakemus on nopeinta ja helpointa jättää suoraan TOASin sähköisen palvelun kautta. Hakemukset käsitellään hakemusjärjestyksessä. Lisäksi lapsiperheet saavat lasten lukumäärästä etua asuntoja täytettäessä. Vuokrat soluasunnoissa ovat 180–350 euroa, yksiöt 250–550 euroa ja perheasunnot 400-800 euroa/kk asunnon koosta riippuen. Myös Opiskelijan Tampere välittää asuntoja kaikille yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille: www.opiskelijantampere. fi/ kohta ”Asunnot”. UNIPOLI SPORT – KORKEAKOULULIIKUNTAA TAMPEREELLA Unipoli Sportin liikuntapalvelut ovat avoinna kaikille Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun perustutkinto- ja jatko-opiskelijoille sekä henkilökunnalle. Käytössä on kolmen kampuksen liikuntapalvelut yhdellä edullisella maksulla. Valittavana on mm. noin 100 ryhmäliikuntatuntia viikossa, laadukkaat kuntosalit, lähes sata eri lajien kurssia vuodessa, palloiluvuoroja sekä yksilöpalveluita. Unipoli Sportin liikuntapalvelut ovat käytössä vuoden ympäri (juhlapyhinä ja loma-aikoina kiinni). Liikuntamaksun voi maksaa kausittain tai koko vuodeksi kerrallaan. Maksusuorituksen jälkeen palveluita voi käyttää kaikilla kampuksilla (erillinen kulkuoikeuksien päivitys tarvitaan jokaisessa kohteessa erikseen). Käy tutustumassa palveluihin ja tiloihin osoitteessa www.unipolisport.fi. Tykkää meistä Facebookissa www.facebook. com/UnipoliSport ja seuraa meitä Instagramissa ja Twitterissä @unipolisport. YLIOPPILASKUNTA – Tampereen yliopiston ylioppilaskunta (Tamy) Kun otat vastaan opiskelupaikan Tampereen yliopistossa, sinusta tulee samalla Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) jäsen. Tamy on kaikkien Tampereen yliopistossa opiskelevien oma etu- ja palvelujärjestö. Ylioppilaskunnan muodostavat kaikki Tampereen yliopistossa opiskelevat ja sen tehtävänä on toimia opiskelijoidensa eli myös Sinun eduksi. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on yhdistää jäseniään ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä pyrkimyksiään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Tamy valvoo opiskelijoidensa etua, vaikuttaa yhteiskunnallisesti sekä tarjoaa palveluja jäsenistölleen. Tamy valvoo jäsentensä etua paitsi Tampereen yliopistossa myös Tampereen seudulla muun muassa huolehtimalla siitä, että opiskelijat ovat edustettuina siellä, missä heitä koskevia päätöksiä tehdään. Tamy herättää keskustelua opiskelijan asemasta sekä yliopistolaisena että kuntalaisena, ottaa kantaa opiskelijoita koskeviin asioihin sekä tarjoaa jäsenilleen monia mahdollisuuksia osallistua myös itse yhteiskunnalliseen keskusteluun. Opiskelijoiden etujen valvomisen lisäksi Tamy tarjoaa lukuisia palveluja jäsenistölleen – kaipaatpa neuvontaa, muuttoautoa, työkaluja, tiloja tai pelejä, saat ne Tamysta! Ylioppilaskunnan toimintaa tekevät opiskelijat, joten osallistumalla jokainen tamylainen voi vaikuttaa siihen, mitä Tamy tekee. Suurimmat linjanvedot tekee opiskelijoiden vaaleilla valitsema edustajisto, johon kaikki opiskelijat voivat lähteä ehdolle. Kuka tahansa voi siis lähteä mukaan kehittämään opiskeluympäristöään! Opiskelijajärjestöt Tamy piirissä toimii laaja kirjo erilaisia opiskelijajärjestöjä, jotka ovat oivallinen tapa löytää uusia ystäviä ja samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. 180 Ainejärjestöt ovat yhden tai useamman oppiaineen opiskelijoiden perustamia ja toimintaa järjestäviä yhdistyksiä. Ne huolehtivat jäsentensä opiskelukyvystä ja viihtyvyydestä sekä toimivat linkkinä yliopiston ja opiskelijoiden välillä. Ainejärjestöjen ohella oman yhteisönsä voi löytää harrasteyhdistyksistä, jotka toimivat mitä moninaisimpien harrastusten ja kiinnostuksen kohteiden ympärillä. Niissä voi niin parantaa maailmaa, pelata, ilmaista itseään kuin tutustua uusiin kulttuureihinkin – vaihtoehtoja on tarjolla! Lisätietoa Lisätietoa Tamysta ja sen toiminnasta: • www.tamy.fi • www.facebook.com/tampereen.yliopiston.ylioppilaskunta • Twitter: @SU_Tamy • Instagram: su_tamy Ylioppilaskunnan kautta opiskelijoille tarjotaan • opiskelijakortti, joka oikeuttaa opiskelija-alennuksiin – se toimii yliopistolla niin kirjastokorttina kuin kulkukorttinakin ja siihen voi ladata edullisia opiskelijalounaita • Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön (YTHS) terveydenhoitopalvelut • tapahtumia Avajaistapahtumasta ja Kaupunkisuunnistuksesta Aatemarkkinoihin ja lukuisiin teemaviikkoihin • lukuisia jäsenpalveluja: edunvalvontaa ja neuvontaa, ylioppilaslehti Aviisi, lukuvuosikalenteri, kokous- ja oleskelutiloja, maksutonta lainopillista neuvontaa ja paljon paljon muuta. • satoja jäsenetuja paikallisista alennuksista (ks. edut koottuina opiskelijantampere.fi) aina valtakunnallisiin VR:n ja Matkahuollon matka-alennuksiin asti. • toimintamahdollisuuksia opiskelijaedustamisesta ja valiokuntatapaamisista edustajistossa ja hallituksessa vaikuttamiseen • kontakteja ainejärjestöihin, harrasteyhdistyksiin ja muihin opiskelija- ja kansalaisjärjestöihin • edunvalvontaa opiskelijan aseman ja oikeuksien puolesta niin yliopistolla kuin Tampereellakin Tamy toivottaa onnea ja menestystä opiskelupaikan saalistamiseen! Jos pääset Tampereen yliopistoon, voit odotella tervetuliaispakettia myös ylioppilaskuntasi suunnalta. www.tamy.fi/uudelle-opiskelijalle/ TAMPEREEN YLIOPISTON KIRJASTO www.uta.fi/kirjasto Tampereen yliopiston kirjasto on kaikille avoin tieteellinen kirjasto. Kirjaston palveluita kehitetään ensisijaisesti tukemaan Tampereen yliopiston opetusta ja tutkimusta. Tampereen yliopiston kirjasto toimii keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella. Opiskelussa tarvittavat kurssikirjat löydät Linna-kirjastosta, lääketieteen, kansanterveystieteen, hoitotieteen ja bioteknologian kurssikirjat Arvo-kirjastosta Kaupin kampukselta. Kirjaston tietokannan Tamcatin käyttö on avointa, mutta lainaamista ja varaamista varten tarvitset kirjastokortin, joka aktivoidaan kirjastossa opiskelijakorttiisi. Pidä kortti mukanasi aina, kun käyt kirjastossa. Tietoa paikan päällä ja verkossa Kirjastokortilla lainaat kurssikirjat ja lähdekirjallisuutta esseitäsi, seminaaritöitäsi ja tutkielmaasi varten. Lainattavan aineiston lisäksi voit käyttää mm. aikakauslehtikokoelmaa ja elektronisia aineistoja. Suurin osa tieteellisistä aikakauslehdistä hankitaan kirjastoon elektronisessa muodossa. E-kirjojen määrä kasvaa koko ajan, ja suuri osa hakuteoksista ja sanakirjoistakin on käytettävissä verkon kautta. Tampereen yliopiston opiskelijana voit käyttää kirjaston e-aineistoja yliopistoverkossa tai etäkäyttää niitä peruspalvelutunnuksellasi. Kirjaston tietopalvelu auttaa tiedonhaussa. Ajankohtaista tietoa kirjaston palveluista ja toiminnasta löydät verkko sivuilta www.uta.fi/kirjasto. Verkko-opas Näin käytät kirjastoa osoitteessa http://libguides.uta.fi/kaytakirjastoa opastaa kirjaston käyttöön. Seuraa Tampereen yliopiston kirjastoa myös Facebookissa. Opiskele kirjastossa Kirjaston oppimiskeskuksissa on viihtyisät ja ajanmukaiset työskentelytilat tietokoneineen ja laitteineen. Erilaisia luku- ja työskentelypaikkoja löydät eri puolilta kirjastoa. Mobiililaitteen käyttäjä pääsee e-aineistoihin langattomassa verkossa, joka toimii kaikissa kirjaston tiloissa. 181 Kirjastossa on myös ryhmätyöhuoneita yhdessä opiskelua varten. Linnan Hiljainen lukusali ja Arvon oppimiskeskus ovat 24/7 yliopiston opiskelijoiden käytössä. Kirjasto vastaa yliopiston tiedonhankintataitojen opetuksesta, joka sisältyy kaikkiin tutkinto-ohjelmiin. Opetusta tarjotaan eri vaiheissa opiskelusi aikana. Kirjasto huolehtii osaltaan siitä, että yliopistosta valmistuessasi sinulla on hyvät tiedonhankintataidot. KIELIKESKUS Tutkintoihin kuuluu suomen ja ruotsin kielen sekä ainakin yhden vieraan kielen opintoja, joiden opetuksesta vastaa kielikeskus. Nämä akateemiset viestintä- ja kieliopinnot tukevat: • oman alan opiskelua, alan kehityksen seuraamista ja aineistojen hyödyntämistä • kieli- ja viestintätaidon kehittämistä • asiantuntijuuden kehittymistä • tieteellisten käytäntöjen oppimista • kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä toimimista • yksilön monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta. Opintojaksojen lähtötasona ovat lukion tiedot ja taidot tai vastaavat. Ruotsin kielen ja vieraiden kielten opintojaksot sijoittuvat Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoille B1–B2. Eri tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot ja niiden suositeltava suorittamisjärjestys on kuvattu kielikeskuksen opinto-oppaassa (www.uta.fi/opiskelu/opinto-oppaat/). Kurssien ajat ja paikat sekä ilmoittautumisohjeet löytyvät opetusohjelmasta. Tutkintoon sisältyvien viestintä- ja kieliopintojen lisäksi on mahdollista opiskella vapaavalintaisia kieliä, joiden kuvaukset löytyvät kielikeskuksen opinto-oppaasta. Opiskelijan kannattaa jatkaa koulussa aloittamiaan kieliä, mutta hän voi myös aloittaa kokonaan uuden kielen opiskelun, jos suunnittelee esimerkiksi opiskelijavaihtoon lähtöä. Tampereen yliopistolla on lukuisia vaihtosopimuksia ulkomaisten yliopistojen kanssa, lisätietoa osoiteessa www.uta.fi/opiskelu/opiskelu_ulkomailla/. Kielikeskus sijaitsee Tampereen yliopiston Pinni B-rakennuksen 5. kerroksessa, missä ovat kielten oppimiskeskus sekä opettajien ja hallintohenkilökunnan työhuoneet. Lisätietoa kielikeskuksen toiminnasta osoitteessa www.uta.fi/kielikeskus/. OPINNOISTA TYÖELÄMÄÄN Tampereen yliopistosta valmistutaan monipuolisiin ja kiinnostaviin työtehtäviin. Opintojen aikana opitaan tietoja ja taitoja työelämässä sovellettavaksi. Yliopiston vapaavalintaiset opinnot antavat mahdollisuuden rakentaa omia urasuunnitelmia tukevaa opintokokonaisuutta. Yliopiston työelämäpalveluiden sisällöt tukevat opintojen eri vaiheissa: • Koulutuksia työelämäpohdintojen ja työnhaun tueksi. • Ilmoitustaululla harjoittelupaikkoja opiskelijoille ja työpaikkoja vastavalmistuneille. • Tapahtumissa kurkistuksia erilaisiin työtehtäviin. • Verkkosivuilla tietoa mm. urasuunnittelusta ja työnhausta. • Valmistumisvaiheessa mahdollisuus uraohjauskeskusteluun. Tutustu tarkemmin: www.uta.fi/opiskelu/tyoelama. Millaisia töitä Tampereen yliopistosta valmistuneet tekevät? Tampereen yliopistosta valmistuneilta alumneilta kysytään vuosittain tietoa heidän sijoittumisestaan työelämään. Kyselyissä kartoitetaan mm. työtilannetta, työn luonnetta ja tehtävänimikkeitä. Tutustu tarkemmin: www.uta.fi/opiskelu/ tyoelama/seurannat. Yliopistoista valmistuneiden työelämään sijoittumisesta löydät tietoa myös valtakunnallisesta töissä.fi-palvelusta, josta voi hakea sijoittumistietoa oppiaineen tai tehtävänimikkeen mukaan. Valmistuneet kuvaavat palvelussa työtään ja antavat vinkkejä eri tehtävistä kiinnostuneille. Tutustu tarkemmin: www.toissa.fi. Alumnit tuovat viestiä työelämästä Alumniverkostoon voi tulla mukaan jo opintojen aikana. Tutustu tarkemmin: www.uta.fi/alumni. 182 TAMPEREEN YLIOPISTON TÄYDENNYSKOULUTUS Tampereen yliopiston täydennyskoulutus avaa monialaisia mahdollisuuksia osaamisen syventämiseen, laajentamiseen ja jalostamiseen. Tutkintoa täydentävä koulutus on nivottu osaksi yliopiston tutkimusta ja opetusta. Näin tutkimustieto voidaan siirtää nopeasti yritysten ja muiden organisaatioiden hyödynnettäväksi. Koulutustarjonta on esitelty verkossa yksikkökohtaisesti ja yliopiston kokonaistarjontana, osoitteessa www.uta.fi/taydennyskoulutus/. Kaikista teema-alueista voidaan muokata myös yrityksille tai muille organisaatioille sovitettuja koulutuskokonaisuuksia tai kehittämishankkeita. Täydennyskoulutuksen sisällölliset painopisteet ovat • johtamis- ja esimieskoulutukset, • liiketoimintaosaamisen vahvistaminen, • yritysten ja työyhteisöjen muutos ja kehittäminen, • informaatioalojen koulutus (kirjastoala), • viestintä ja media-alan koulutus (journalistit), • kieli- ja käännösalan koulutus, • kasvatusalan koulutus (opettajat), • terveysalan koulutus sekä • sosiaalialan koulutus. TOAS on tosihieno tapa asua! Opiskelijan ei tarvitse takertua asumisen sopimusviidakkoon. Edullinen vuokra, lämpö, vesi, huolto, pesula, sauna ja internet ovat heti käytössäsi. Liity TOAS-asujien yhteisöön ja asu, elä ja nauti erilaisten ihmisten samanmielisestä seurasta. Asumisen oppaina toimivat Kämppäkivaasarjan kuvitteelliset hahmot Pete, Anu, Gunilla ja Ben – Kihveli-kissa etunenässä. dun een seu Tamper n o , S ö A ti TO sää ja-asunto kkaita ja opiskeli u d a la a joa ja koko joka tar stävällisiä kote y ja opiskeli n ajaksi. lu e k is p o w.toas.fi ää: ww Katso lis #rahaajäämuuhunkin #yhdessäonkivempaa #helppooelämää #tilanteetmuuttuu VALINTAOPAS 2016 HAKU KORKEAKOULUIHIN opintopolku.fi tampereen yliopisto VALINTAOPAS VERKOSSA www.uta.fi/opiskelijaksi