KÄYTÄNNÖN VIRTAUSTEKNIIKKA

Transcription

KÄYTÄNNÖN VIRTAUSTEKNIIKKA
AEL INSKO-SEMINAARI
KÄYTÄNNÖN VIRTAUSTEKNIIKKA
7.–8.10.2015, Ravintola Pumppumestari, Mänttä
KÄYTÄNNÖN VIRTAUSTEKNIIKKA
• Virtausolosuhteiden optimointi
• Ongelmien ennaltaehkäisy
• Hyvän suunnittelun lähtökohdat
Prosessiteollisuudessa ja vesihuollossa voi
aineiden virtaus aiheuttaa esim. kulumista,
korroosiota, värähtelyä, paineiskuja tai liian
suurta energian kulutusta. Syyt ongelmiin
ovat usein kokonaisuuden hallintaan liittyviä.
Seminaarissa käydään läpi virtausteknistä ongelmanratkaisua käytännönläheisesti niin, että mitoituksessa ja
suunnittelussa osataan huomioida kaikki tarpeellinen, jotta
prosessit saadaan parhaalla mahdollisella tavalla toimiviksi
ja taloudellisiksi.
Koulutuksesta hyötyvät
Prosessiteollisuuden ja vesihuollon virtausteknisten
ongelmien parissa työskentelevät, kuten laitos- ja prosessi-,
laite- ja putkistosuunnittelijat sekä käyttö- ja kunnossapitohenkilöt ja laitetoimittajat.
Suunnittelu
Professori Reijo Karvinen, Tampereen teknillinen yliopisto
Tuoteohjelmankehityspäällikkö Heikki Manninen,
Sulzer Pumps Finland Oy
Koulutusasiantuntija Eira Kulmala, AEL
LISÄTIETOJA
EIRA KULMALA
koulutusasiantuntija
050 380 9747
[email protected]
Seminaarin puheenjohtajana
tuoteohjelmankehityspäällikkö Heikki Manninen, Sulzer Pumps Finland Oy
KESKIVIIKKO 7.10.2015
TORSTAI 8.10.2015
8.15
Ilmoittautuminen ja aamukahvi
8.15 Aamukahvi
9.00–
10.15
Johdanto käytännön virtaustekniikkaan
8.30–
9.45
Pumppujen valintakriteerit
10.30
Putkiston virtaustekninen mitoitus
10.00–
10.45
Toimintapistetutkimus eli pumppusyyni
11.00
Troubleshooting tapaus
– esimerkki elävästä elämästä
Professori Reijo Karvinen,
Tampereen teknillinen yliopisto
Käytännön virtaustekniikka - mitä se on?
Neste-, kaasu - ja monifaasivirtauksen erityispiirteet ja virtausta hallitsevat yhtälöt. Virtausongelmien ratkaisumenetelmät. Virtauskoneiden
ja putkiston vaikutus energian kulutukseen.
Leading Specialist Rune Strahl, Sweco Industry Oy
Suunnitteluprosessin eteneminen. Putkiston
virtausvastusten laskenta. Putkiston ominaiskäyrä
ja pumpulta vaadittava tuottoalue. Pumpun ja
putkiston yhteensopivuus / pumpun toimintapiste. Laskentaesimerkki. Kaasuvirtaus. Ei
Newtoniset nesteet. Massat.
11.30Lounas
12.30– Putkiston virtaustekninen mitoitus
13.00(jatkuu)
13.15Virtausmittaukset
Professori Pentti Saarenrinne,
Tampereen teknillinen yliopisto
Virtausmittauksiin liittyvät keskeiset käsitteet.
Eri mittausmenetelmien toimintaperiaatteet ja
suorituskyky. Saavutettavista tarkkuuksista.
Massasuspension virtausmittaus.
Kehitysnäkymiä.
14.15Kahvi
14.30–
16.45
Venttiilit ja niiden mitoitus
Global Business Manager Vesa Lempinen,
Metso Flow Control Oy
Yleisimmät venttiilityypit, Säätöventtiilin valintaan
vaikuttavat tekijät, Säätöventtiili säätöpiirissä,
Säätöventtiilin mitoitus nestevirtaukselle,
Kavitaatio ja flashing, Säätöventtiilin mitoitus
kaasu/höyryvirtaukselle, Säätöventtiilin mitoitus
monifaasivirtaukselle, Neste- ja kaasuvirtausmelu
säätöventtiilissä, Käytännön säätöventtiilien
mitoitusesimerkkejä.
17.00–Demonstraatio
18.30
19.00Päivällinen
(Mäntän Klubi, Tehtaankatu 33, Mänttä)
ILMOITTAUDU
MERVI VALTONEN, koulutussihteeri
050 500 1709, [email protected]
Tuoteohjelmankehityspäällikkö Heikki Manninen,
Sulzer Pumps Finland Oy
Yleiset valintakriteerit. Prosessitiedot. Pumpputyypin valinta. Pumpun mitoitus. Pumpun
ominaisuuksien muuttaminen. Vaikeiden
nesteiden pumppaus. Materiaalien valinta.
Laakerointi. Akselitiivistys. Käytön valinta.
Lisälaitteet.
Tuoteohjelmankehityspäällikkö Heikki Manninen
Esikartoitus ja tutkittavien pumppujen valinta.
Mittausten toteutus. Raportointi
toimenpidesuosituksineen.
Manager, Process Design Lars-Johan Nyholm,
Neste Jacobs Oy
12.00Lounas
13.00
Putkivirtauksessa esiintyviä ongelmaja erikoistilanteita
Diplomi-insinööri Christer Palsinajärvi,
Fortum Nuclear Services Oy
Mäntäpumpun aiheuttama sykkivä virtaus.
Seisova aaltoliike putkistossa. Klassinen
paineiskuteoria lyhyesti. Höyryn lauhtumisesta
aiheutuva vesi-isku.
13.45Kahvi
14.00
Virtausprosessin taloudellisuustarkastelu
15.00–
15.15
Tilaisuuden päätös
Vanhempi prosessi-insinööri Riku Hyvärinen,
Pöyry Finland Oy
Virtausprosessi prosessiteollisuudessa.
Investointikustannukset, suunnittelukustannukset, käyttökustannukset.
Suunnittelun tavoitteet ja merkitys.
Taloudellinen optimi.
(Muutokset mahdollisia)
Osoitelähde: Markkinointirekisteri, AEL, 09 53071
Osoitteenmuutokset: www.ael.fi/osoite
ILMOITTAUTUMINEN
ael.fi
MAJOITUS
Syötä sivun hakukenttään seminaarin nimi
ja ilmoittaudu tai soita koulutussihteeri
Mervi Valtoselle, 050 500 1709, [email protected]
Mäntän Klubi, Tehtaankatu 33, 35800 Mänttä.
Olemme varanneet AEL huonekiintiön, joka on
voimassa 23.9.2015 asti. Varaukset suoraan hotellista, 03 474 5900.
Ilmoittautumiset 23.9.2015 mennessä.
Lähetämme kutsun ennen tilaisuutta.
HINTA
1 290 € (+ alv. 24 %) sisältää tilaisuudessa jaettavan aineiston sekä ohjelmaan merkityt tarjoilut.
PAIKKA
Ravintola Pumppumestari,
Isonnevantie 8, 35800 Mänttä, 040 663 3533.
PERUUTUSEHDOT
Voit perua osallistumisesi veloituksetta 14 päivää
ennen koulutuksen alkua. Sen jälkeen tehdyistä
peruutuksista veloitamme 50 prosenttia osallistumismaksusta. Voit myös maksaa koko osallistumismaksun, jolloin varauksesi siirretään saman
koulutustilaisuuden seuraavaan toteutukseen.
Mikäli osallistumista ei peruta lainkaan, veloitamme koko hinnan.
www.ael.fi
OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ
ORGANISATION
CERTIFIED BY
04/2015
AEL, Kaarnatie 4, 00410 Helsinki
09 530 71 (vaihde), 09 5307 444 (asiakaspalvelu)
[email protected]