erinomaista - WordPress.com

ERINOMAISTA
AINESTA
MARKO MALVELA
3
Omistettu Jerelle ja Anulle
heidän hääpäivänään 16.6.2007
Ensimmäinen painos
© Marko Malvela, valmentaja
Keuruskopio Oy, Keuruu 2007
4
5
LUKIJALLE
6
7
I
Turun maagiset SM-kilpailut 1998
Ennen Turun kesän 1998 SM-kilpailuja, oli uintikansa kohdannut monia erilaisia
yllätyksiä: Huippu-uimarit eivät saavuttaneetkaan kultaa kansainvälisellä tasolla
vuonna 1996, lisäksi Tero Välimaa ui edellisenä kesänä huikeita aikoja, joita ei
kuitenkaan kuitenkaan ennätyslistoihin ja uintikuningas Antti Kasvio oli aloittanut
paluunsa takaisin maailman huipulle. Antti oli jo talven lyhyiden ratojen SM- kilpailuissa uinut maailmantilaston toiseksi parhaan ajan ja lisäksi tehnyt pohjoismaiden
ennätyksen Suomen ennätyksen ohessa.
Kaiken tämän takana Jere Hård oli saanut kypsyä ja kasvaa rauhassa tehdäkseen
lopullisen kansallisen läpimurtonsa tuona helteisenä heinäkuun viikonloppuna
Impivaaran uimahallissa. Jere oli tosin jo tehnyt aikaisemmin keväällä ensimmäisen
Suomen ennätyksensä viidenkymmenen metrin perhosuinnissa ja voittanut useita
Suomen mestaruuksia. Näistä yksi oli ollut erittäin mieluisa, sillä samalla hän voitti
ensimmäistä kertaa viidenkymmenen metrin perhosuinnissa yhden kovimmista
uimareistamme Vesa Hanskin. Useimmiten Jere oli joutunut soittelemaan toista
viulua, kun Suomen uinnin gladiaattorit ottivat toden teolla kilpailuissa yhteen.
Tälläkin kertaa ennakkoasetelmat olivat Jerelle epäsuotuisia. Huhuttiin nimittäin,
että Antti olisi kovemmassa kunnossa kuin koskaan ja valmis rikkomaan Suomen
ennätyksiä. Antti osallistuisi samoihin lajeihin kuin Jere. Näin Jeren olisi tyytyminen
hopeaan ja ”ynnämuihin”- sijoituksiin.
Kilpailujen alettua Antti näytti jo pelkällä anttimaisella olemuksellaan olevansa
hurjassa kunnossa. Anttimainen käytös tarkoitti minulle alkukantaista keskittymistä
ja voimaa periksiantamattomalla asenteella varustettuna. Ennakkoon veikattiin, että
Antti tekisi SE:n kilpailujen avauslajissa, viidenkymmenen metrin perhosuinnissa.
Kumpikin uimari, sekä Jere että Antti, pääsivät helposti alkueristä illan finaaliin.
Iltajakson koittaessa oli aika mitata Antin kunto. Lajiin valmistautuminen alkoi
uimareilta tavalliseen tapaan: Uimarit kokoontuivat kokoontumisalueelle, josta
esittelymusiikin alkaessa he marssivat altaan laitaa oman lähtökorokkeensa taakse.
Marssi tehtiin yleensä ratanumeroiden mukaisessa jonossa. Nyt Antti kuitenkin
kiilasi jonon kärkeen johtamaan koko letkaa. Oikeasti hän olisi kuulunut marssi8
9
jonon keskivaiheille. Tempullaan hän osoitti kanssakilpailijoilleen, meille katsojille
sekä ehkäpä itselleenkin olevansa valmis korjaamaan voiton kotiin. Voitto ikään
kuin kuului hänelle.
Käyttäytyminen oli hyvin anttimaista, ja sitä oli hienoa päästä taas vuosien tauon
jälkeen seuraamaan. Antti oli nimittäin parhaimmillaan hyvin alfaurosmainen
uimari, joka ei paljon selitellyt tai ollut kiinnostunut muusta kuin omasta suorituksestaan. Alfauros määritellään eläinlauman johtavaksi urokseksi. Se pääsee
laumassaan usein johtavaan asemaan kykyjensä ansiosta. Myös ihmiset muodostavat samanlaisia hierarkioita, joiden johdossa voi olla alfaurosmainen yksilö.
Tässä kilpailussa Antista tihkui asennetta. Marssilla Antti haki varmasti samankaltaista vaikutusta, mitä venäläinen raskaansarjan maailmanmestaripainija Alexander
Karelin teki esittelykättelyssä vastustajalleen: Hän puristi vastustajan kättä kuulemma
niin lujaa, että tältä otettiin jo ”heti kättelyssä” luulot pois tulevan ottelun luonteesta. Ainakin minä olin melko vakuuttunut siitä että Antti tulisi olemaan murskaavan hyvä. Hän tulisi tekemään mitä halusi.
Itse kilpailussa Antti olikin hyvä. Hän sekä teki SE:n, että rikkoi Tero Välimaan
edellisenä kesänä uiman haamuajan. Tuota Teron aikaa ei silloin hyväksytty kuitenkaan SE:ksi hänen kansallisuutensa takia. Antti tuli kampailussa kuitenkin toiseksi.
Jere Hård, 19-vuotias nuorukainen Jyväskylän Saukoista oli Anttia nopeampi. Kaikkien yllätykseksi Jeren onnistui rikkoa Teron haamuaika vieläkin selvemmin, sekä
myös tehdä näiden kilpailujen toistaiseksi mahdottomin temppu – voittaa voittamaton uintikuningas Antti Kasvio, jonka piti olla näissä kilpailuissa ehdottoman
pitelemätön.
Kilpailujen edetessä Antti ui muitakin lajeja, ja käveli aina yhtä päättäväisesti jonon
keulilla esittelymarssissa. Tämä on minun muistikuvani Antin lajeista. Viimeiseen
starttiin Jere ja Antti saivat taas seuraa toisistaan. Lajina oli viidenkymmenen metrin
vapaauinti. Antin päättäväisyyden osoituksena hän otti taas kärkipaikan marssijonon kärjestä. Nyt Antti ei pelkästään tyytynyt johtamaan jonoa, vaan marssi siitä
reilusti edellä kymmenien metrien päässä! Minulla torstainen epävarmuus Jeren
suoriutumisesta oli vaihtunut varmuudeksi siitä, ettäJere voittaisi tämänkin lajin.
Kahdella SM-kullalla ja Suomen ennätyksellä Jere oli jo osoittanut olevansa vaikeasti
voitettava. Toisen kultamitalinsa Jere oli saanut voittamalla uinti-ikonimme: Janin
oli ollut taipuminen Jeren edessä sadan metrin vapaauinnissa. Titaanien viimeisessä koitoksessa Jere voitti Antin, jonka jälkeen miehet eivät mielestäni enää ottaneet yhteen koskaan uudestaan. Kolmen kullan ja SE-ajan myötä Jere voitiin julistaa
kilpailujen uintikuninkaaksi. Uintikuningatarkin oli vaihtumassa: Hanna-Maria
Seppälä voitti sadan metrin vapaauinnissa Minna Salmelan, joka oli Antin tavoin
ollut lajissaan ylivoimainen aikaisempina vuosin
10
II
Tässä kirjassa kerron tarinan Jeren uintiurasta sellaisena kuin sen suunnilleen
muistan ja koen. Kirjaan ovat osansa antaneet myös muutamat Jeren ystävät ja
uintikaverit, jotka ovat hänen muita osa-alueitaan muistelemalla rikastuttaneet
minunkin kuvaani hänestä. Kirjan tuottamisen ajankohta, syyt ja jopa rakenne saattavat hämmästyttää lukijaa. Koetan avata näitä kysymyksiä seuraavaksi, ennen kuin
lähdemme sukeltamaan syvemmälle itse tarinaan.
Miksi kirjoittaa kirja nyt? Yleensä urheilijan saavutuksista kirjoitetaan kirja juuri
hänen voittonsa jälkeisessä huumassa. Tämä kirja kirjoitetaan lähtökohdasta,
jossa uran suurimmat hetket ovat tämän hetken tiedon perusteella jo joidenkin
vuosien päässä takana päin. Tämä pieni viivästyttäminen kirjan tuottamisessa antaa
kuitenkin yhden selkeän edun liian aikaisin kirjoitettuun kirjaan verrattuna. Nyt
aikaa on nimittäin kulunut riittävästi, jotta voimme havaita jonkinlaisia asiakokonaisuuksia ja –yhteyksiä. Näin kykenemme tekemään paremmin johtopäätöksiä
siitä, miksi Jere oli niin hyvä kuin oli. Joku voi jopa kirjan sivuilta löytää vastauksia,
miksi joku toinen tuli Jereäkin paremmaksi, tai vaikkapa miksi jollakin toisella ura
ei samoista edellytyksistä huolimatta lähtenyt kunnolla lentoon.
Jere on siirtymässä elämässään kohta uusien, ja paljon haasteellisimpien vaiheiden
aikaan, sillä onhan urheilu-uran päättäminen joillekin huipuille ollut varsin traumaattinen kokemus. Välitilinpäätös on mielestäni hyvä tehdä nyt, kun Jeren ura
jatkuu vielä täysipainoisena eteenpäin kohti Pekingin Olympialaisia. Kun Jere
sitten joskus lopettaa, voi hän lopettaa uransa tilanteessa, jossa sen kirjopyykki on
tullut ehkäpä tämänkin kirjan avulla osittain pestyä. Näin hän päässee jatkamaan
elämäänsä suoraan vailla lajin aiheuttamia vieroitusoireita. Näin ainakin toivon
käyvän. Minulle on nimittäin tärkeää se, minkälainen muisto ja kuva uintiajoistaan
entiselle uimarille jää. Aikaisemmin en tästä ehkä niin välittänyt, mutta valmennusvuosien lisääntyessä uimarille jäänyt kuva on muuttunut koko ajan tärkeämmäksi. Valmentajan kohdalla tilanne on tietenkin samankaltainen kuin urheilijalla: Asioiden kunnollinen pureskelu ja märehtiminen auttavat tulevan tilanteen
nollaamisessa. Yhteinen taipaleemme on jo kohta kestänyt kahden kymmenen
vuoden ajan.
Kirjoitan kirjan myös siksi, että se sisältää paljon elementtejä, jotka pienimuotoisina ilmiöinä urheilun sisällä tulevat harvoin havaituiksi. Nämä ilmiöt, joita minä
11
kutsun prosesseiksi, ovat oleellisia urheilijan kehittymiselle. Prosessien tuominen
näkyväksi toivottavasti aukaisee lukijalle sitä polkua, jonka Jere taivalsi päästäkseen
huipulle. Monet eri reitit johtavat huipulle, mutta kaikkien on käytävä ne samat
vaiheet tavalla tai toisella, jotka Jerekin urallaan on käynyt. Vasta näiden vaiheiden
läpikäyminen voi muuntaa urheilijasta toistuvaan menestymiseen pystyvän ammattilaisen, joka Jerestä mielestäni on tullut. Polkuvertausta pidemmälle kehittäen
voisi ajatella vuorelle nousun sisältävän erilaisia kasvu- ja ilmastokerroksia, jotka
huippua kohden noustessa muuttuvat ilmaston mukaisesti. Karkeasti ajateltuna
nuorena urheilijana Jerenkin polku kulki vehreiden maiden ja metsien lomassa.
Samaa polkua kävivät tuolloin monet hänen ystävänsä. Mitä korkeammalle hän
nousi, sitä karummaksi maasto muuttui. Aivan lähellä huippua on aina jätä ja lunta,
ja tässä vaiheessa sitkeämpiäkin yrittäjiä kääntyy takaisin päin. Huipulle pääsevät
vain ne, joilla on onni myötä ilmojen suhteen yrityksen hetkellä ja joiden luonne
lopulta riittää.
Jeren tarina oli luonnollista aloittaa Turun 1998 SM-kilpailujen kuvauksella, koska
kilpailut toimivat Jeren uralla eräänlaisena tulikasteena kohti kansainvälisiä voittoja.
Aikaisemmista SM-voitoista poiketen hän nousi suurien joukkoon voittamalla uintikuninkaamme Antin ja Janin sekä riistämällä haltuunsa Suomen ennätyksenkin
Terolta, suomen uinnin mystiseltä perintöprinssiltä. Tavallaan hän kävi tuona
viikonloppuna läpi henkisen kasvamisen prosessin, jonka hedelmistä pääsimme
nauttimaan tulevina vuosina useaan otteeseen.
Ihmisen kasvun prosesseja voidaan kuvata monella tavalla. Jungilaisen psykologian
taustalta voidaan löytää ajatus kutsusta, perehdyttämisestä ja paluusta. Tuota teoriaa
vasten Jeren uraa peilattaessa voidaan sanoa Jeren nuoruusvuosien sujuneen kutsun
saaneena ja nuorukaisen perehdyttämisenä lajin taitoihin ja vaatimuksiin.
Perehdyttämisen aikana haasteet ovat olleet koko ajan vaativampia, kuten Turun
SM- kilpailujen esimerkissä. Seuraavassa vaiheessa hän tulisi rikkomaan tien
kansainvälisiin arvokilpailufinaaleihin, ja lopulta toistuvasti palkintokorokkeelle.
Koska epäonnistuminenkin on haaste, tulisi hän kohtaamaan myös niitä vielä yhtä
lukuisasti kuin onnistumisiakin.
Yleensähän ajatellaan, että urheilija on valmis juuri voittonsa hetkellä, mutta näin
ei todellakaan ole: usein voittoa seuraava vaikea aika on huomattavasti vaikeampi
selätettävä kuin itse voiton hankkiminen oli.
Paluun urheilija tekee silloin, kun hän palaa tavallaan takaisin alkuun, tilaan, jossa
hän sai ensimmäisen kutsun ja hän alkaa taas nauttia lajin tekemisestä aidosti
lapsen tavoin. Urheilija ei enää pidä kiinni menneestä ja roiku vanhoissa raskaissakin tavoissaan. Hyvä esimerkki onnistuneesta henkisestä paluusta on mielestäni
Vesa Hanskin paluu uintimenestykseen uran lopettamisen jälkeen: kun mitään ei
12
ollut enää periaatteessa pelissä, saattoi kilpailuihin tulla leikkisällä asenteella kavereita auttamaan ja tapaamaan. Tulokset alkoivatkin taas yllättäen parantua. Suurin
osa hakee tällaiselle ilmiölle selitystä harjoittelun keventymisestä, mutta minun on
hieman vaikea hyväksyä tätä selitystä hyvin valmennettujen urheilijoiden kohdalla.
Luulen siis, että lajista luopumisen prosessi on auttanut Vesaakin vapauttamaan
vielä suuriakin resursseja jatkaa uraansa korkealla tasolla.
Samanlaisen paluumatkan on myös Jere tehnyt tämän kirjan kirjoittamisen
aikoihin. Tämä näkyy hänen silmiensä pilkkeestä harjoituksissa, ja haasteesta jonka
hän nuoremmille uimareille usein sarjoissa heittää. Tähän asiaan palaan sitten
myöhemmin kirjan tarinan sivuilla.
Jeren kehittymisprosessin lisäksi koetan hieman tuoda esille mielipiteitäni ja
näkemyksiäni siitä, minkälaisia ”arkkityyppisiä” ja myyttisiä elementtejä uinnin
vuosina 1991-2007 on meillä tullut vastaan. Jung tarkoitti arkkityypeillä alitajunnasta nousevia psyykkisiä voimia, jotka ohjaavat toimintaamme joka päivä, ja jotka
ilmenevät etenkin unimaailmassa visuaalisina hahmoina. Hän tunnisti niitä useita
omista unistaan, ja esitteli niitä laajasti teorioissaan.
Arkkityypillä on eräänlainen ”vietillinen ominaisuus”, joka opastaa ihmistä tavallaan toimimaan tietyn suuntaisesti kulttuurihistoriamme ja evoluution seurauksena. Tällaisia arkkityyppisiä hahmoja ovat muiden muassa viisaan vanhuksen eli
mentorin arkkityyppi, jota valmentaja lähinnä muistuttaa. Lisäksi arkkityyppisiä
hahmoja ovat muiden muassa sankarin, äidin ja lapsen arkkityypit. Kun maistelemme mielessämme ajatuksia, joita edellä luettelemani hahmot pitävät sisällään,
saamme heti tietynlaisen mielikuvan niistä.
Tällaisia arkkityyppisiä ilmiöitä urheilu on pullollaan, ja niiden erottaminen esimerkiksi myyttisten riittien yhteydestä voi olla vaikeaa. Esimerkiksi kaikenlaiset hall of
fame- tyyppiset numeron ja kuvan jäädyttämiset ovat nykyihmiselle ennen kaikkea
vain tapa toimia, mutta niiden juuret ovat paljon syvemmällä kulttuurihistoriassamme.
Vielä sananen Jungin arkkityypeistä: Hänen mukaansa ihminen on rakennettu
siten, että jokaisen meidän sisällämme on erilaisina koostumuksina kaikkia arkkityyppejä. Pyrimme siis käyttäytymään ehkäpä jossakin yhteydessä enemmän
sankarin tavoin, kun taas jossakin tilanteessa toivomme olevamme taas pieniä
lapsia. Arvokilpailuissa urheilija haluaakin esiintyä alfauroksena tai -naaraana. Kun
sama ihminen palaa kilpailujen jälkeen kotiinsa, tai vaikka mummolaan, esiintyy
hän aivan toisella tavalla.
Mielenkiintoinen Jungin esittelemä arkkityyppi on niin sanottu varjo (shadow).
Varjon arkkityyppi tulee ihmisessä esille silloin kun hän on esimerkiksi voimak13
kaasti stressaantunut. Urheilija ja valmentaja ovat tätä tietenkin hyvin usein. Varjo
tarkoittaa tyyppinä sitä, kaikkea mitä ihminen ei normaalisti olisi. Tällöin stressaantuneesta urheilijasta, joka normaalisti toimii hyvin järkevästi, saattaakin tulla
hermoileva tunneihminen. Vasta myöhemmin hän tajuaa käyttäytyneensä jotenkin
oudosti.
Oman varjopuolensa tunnistaminen ja liittäminen tiettyihin tilanteisiin saattaa
auttaa pääsemään ylitse juuri haitallisesta stressireaktiosta. Tämä lienee ollut yksi
pääsyistä, miksi Jerestä tuli niin hyvä kilpailija kuin tuli; Hän osasi vaistomaisesti
pysyä omana itsenään tiukoista tilanteista huolimatta. Jos joissakin kilpailuissa
stressi nousi liian suureksi, saattoi käyttäytyminen olla hieman epätyyppistä. Tällöin
esimerkiksi ennen huolellisesti silmille laitetut uimalasit saattoivat pudota startissa
kaulalle tai uimahousut unohtua hotellille.
Jeren Impivaarassa kokemaa tulikastetta voidaan tarkastella myös arkkityyppistä
viitekehystä vasten. Antti edusti primitiivistä ja alkukantaista luonnonvoimaa. Hän
oli eräänlainen kesyttämätön petoeläin, jonka vaarallisuus oli tullut Jerelle selväksi
jo talven SM- kilpailuissa.
Anttia voisi verrata tarujen lohikäärmeeseen, joka suojelee aarretta vuoren
uumenissa. Jani edustaisi tässä viitekehyksessä ”personaa”, joka Jungin mukaan
on kaikkea sitä, mitä haluaisimme toisten meissä näkevän. Jani oli edelleen uinnin
kultapoika ja kaikkien ihailema ”kreikkalainen sankari” Atlantan hetkellisestä
takaiskusta huolimatta.
Vesa edustaa eräänlaista Kariluodon arkkityyppiä (ks. Tuntematon Sotilas). Hän
on kaikkea sitä, mitä me parhaimmillamme olemme: osallistuvia ja välittäviä –
kovasta kilpailutilanteesta huolimatta. Tero esitti poissa ollessaankin itselleen tyypillistä hahmoa, keppostelijan arkkityyppiä. Hänhän oli iskenyt edellisenä vuotena
tiskiin todella kovat ajat, joita ei hyväksytty Suomen ennätyksinä. Suomen ennätys
tuli Vesan nimiin, vaikka Tero ui vieressä leikitellen kovempaa.
Terosta tulee mieleen tarina Liisa Ihmemaassa, ja siinä esiintyvä virnistävä veijari
kissa. Haihtuessaan ilmaan jäi kissasta jäljelle vain virnistävä hymy. Tuo hymyn oli
siis läsnä nyt myös Impivaarassa.
Impivaaran tärkeys Jeren tulikokeena korostuu tätä arkkityyppistä viitekehystä
vasten tarkasteltuna. Hän joutui kohtaamaan monta erilaista vastustajaa neljän
kilpailupäivän aikana. Hän oli kilpaillut kaikkien kanssa jo aiemmin, mutta päihittänyt vain Vesan. Nyt Jere kohtasi siis kaikki vastuksensa kerralla. Arkkityyppisesti
Jere oli kasvanut niin vahvaksi sisäisesti, että pystyi vihdoinkin antamaan riittävän
kovan vastuksen. Voisi siis sanoa, että Jere voitti heidät vasta sitten kun hän oli sekä
fyysisesti valmis että henkisesti riittävän kypsä kohtaamiseen.
14
Käytännöllisille ihmisille, joille urheilu on metrejä, millimooleja ja ennakointia
suunnittelupöydällä, tuntuvat tällaiset selitykset tietenkin turhanpäiväisiltä. Arkkityypin käsite ja prosessin kuvaaminen tällä tavoin voi tuntua liian abstraktilta? Saatetaan ajatella, että oikeudessa tavataan, koskapa Malvela syyttää muita huippu-uimareita primitiivisiksi keppostelijoiksi. Yritän kuitenkin vain kuvata viitekehystä, joka
mielestäni on kuin toinen ulottuvuus tämän tiedostavan arkemme päällä. Muissa
urheilutarinoissa on havaittavissa myös samankaltaisia kypsymisen ja tulikokeen
elementtejä. Samoin jotkut urheilijat ovat meille hyvinkin arkkityyppisiä idoleita.
Uimareiden, joihin kirjassa liitän tällaisia ominaisuuksia toivon olevan vain tyytyväisiä saamastaan luonnekuvauksesta. Sen tulisi kertoa nimenomaan siitä suuresta
kunnioituksesta, jota koen heitä ja heidän saavutuksiaan kohtaan. En siis missään
nimessä pidä esimerkiksi Anttia primitiivisenä urheilijana. Hänen osansa Impivaarassa Jeren vastuksena näyttäytyy nyt vain osuvan parhaiten tähän arkkityyppiseen
viitekehykseen. Siviilissä nämä nuorukaiset tulevat toimeen keskenään hyvin.
Jokaisella kirjassa mainitulla henkilöllä on oma tarinansa, jossa he esiintyvät sankarina, ja jossa esiintyy muita ihmisiä sekä viisaina vanhuksina että varjoina. Tämä
kirja kertoo kuitenkin Jerestä minun kokemani ja näkemäni kautta. Monet ihmiset
ihmiset löytävät itsensä tämän kirjan sivuilta. Osa jää kuitenkin aina mainitsematta. Jokainen Jeren mukana kulkenut urheilija, valmentaja ja ystävä ansaitsisi
tietenkin paikkansa. Tarinasta tulisi kuitenkin liian pitkä, eikä edes tuhat sivua riittäisi kuvaamaan näitä lähes kahtakymmentä vuotta. Muistelkaa ennen kaikkea itseänne samoissa vaiheissa eläneinä ihmisinä, ja mitä mahdollisesti itse tuolloin läpi
kävitte, eikä niinkään yksityiskohtia tuijottaen. Yksityiskohdat nimittäin valehtelevat: taiteellista vapauttani käyttäen saatan muistaa joitakin kohtia väärin tai jopa
väärässä järjestyksessä. Koetan kuitenkin kirjoittaa nimenomaan omista muistikuvistani lähtien.
Jere ei ollut tietoinen kirjan kirjoittamisesta. Prosessin aikana haastattelin häntä
useaan otteeseen eri tapahtumien tunnelmista ja siitä miten hän asiat näki ja koki.
Tässä mielessä kirja on ”unauthorised” elämänkerta hänen urastaan. Näin ollen
Jeren ei tarvitse allekirjoittaa yhtään väitettä tai ajatusta joka minun kynästäni on
lähtenyt. Koetan välttää kirjassa testamenttaavaa sävyä, jossa etenkään negatiiviseen
sävyyn ei kirjoitettaisi kenestäkään. Lukijan tehtäväksi jää omakohtaisesti arvioida,
kuinka hyvin olen onnistunut.
Jyväskylässä 9.5.2007
MARKO MALVELA
15
KUTSU URHEILUUN
16
17
Lapsuus
Kohta kouluun lähtevänä nuorukaisena Jere oli varsin tavallinen poika. Omien
sanojensa mukaan hän halusi kokeilla kaikkea mahdollista uutta, ja selkeästi
kaikkea fyysistä. Kuten meillä kaikilla oli nuoruudessamme hieman epärealistiset
ammattiodotukset tulevaisuudesta, oli Jerekin kehittänyt oman haaveammattinsa:
hän nimittäin halusi tulla stuntmaniksi. Siis sellaiseksi varahenkilöksi, joka elokuvissa tekee sankarin puolesta kaikki vaaralliset temput. Jere ”harjoitteli” tulevaa
ammattiaan varten antaen vanhempien poikien heitellä häntä eri tavoin. Onneksi
mitään suurempaa haaveria ei sattunut.
Ehkäpä tämä lapsuuden muisto on ensimmäinen vihje siitä, miten Jere tulevaisuudessakin halusi harjoitella ja olla esillä: hänen valttinaan tulisi olemaan fyysisen
työn ja erilaisten kokeilujen tekeminen, mutta varsinaisesti julkisuuden keulakuvaksi hän tuskin halusi. Tässä mielessä Uimaliiton ”Sata Altaassa”- historiikki on
hieman virheellinen näin sisältäpäin tarkasteltuna: Jerestä leivotaan kirjassa kansikuvapoikaa, vaikka hän olisi luultavasti halunnut olla ennemmin jossakin muualla
kuin haastatteluissa ja kuvattavana. Kyse saattaa olla siitä, miten ulkopuoliset Jeren
kokevat? Itse en hänestä kansikuvapoikaa tunnista.
Minun mielestäni Jerellä oli julkisuudessa aina päällä omanlaisensa maski (jota
Jung kutsuisi persona-arkkityypiksi), jonka kanssa hän pikku hiljaa oppi tulemaan
sinuiksi yhä paremmin.
Jere antoi lapsuuden haaveellaan tavallaan jo vinkin siitä, että hän halusi keskittyä
aina itse tekemiseen antaen tarinoiden varsinaisille sankareille mahdollisuutensa
loistaa parrasvaloissa. Stuntman tekee vaarallisen työnsä näyttävästi, mutta tulematta huomatuksi. Monet Jeren voitoista ja upeista suorituksista liittyvätkin tällaiseen lähestymistapaan. Usein kun häneltä ei odotettu mitään, hän oli vaarallisimmillaan. Jos taas odotukset olivat korkeat, ei tulos ollut odotusten mukainen.
Kun Jerestä myöhemmin kasvoi pelastusalan ammattilainen, saavutti hän oikeastaan stuntmanin haaveensa: pelastustyössä hän tekisi työnsä nimenomaan taustalla.
Samalla hän saisi välittömän palautteen onnistumisesta. Tuloksentekohetkiinkin
hän tuli omaa polkuaan, ei ehkäpä vilkut soiden, mutta aina omanlaisensa tahti
ja näkemys mukanaan.
Jere harrasti nuoruudessaan jalkapalloa ja karatea. Nämä harrastukset saivat
kuitenkin väistyä uinnin viedessä yhä enemmän aikaa. Uimahallille Jeren vei äiti
Seija, joka aluksi ilmoitti poikansa Jyväskylän Uimaseuran uimakouluihin. Äidin
toiveena oli, että Jere oppisi uimaan mahdollisimman hyvin. Kavereiden perässä
18
19
Jere siirtyi hieman myöhemmin Jyväskylän Saukkoihin, josta tuli hänen uransa
varsinainen kasvuseura.
Alkuaikojen valmentajista, joita voisi ehkäpä kutsua uinnin opettajiksi, tiedän Merja
Kaleniuksen sekä Marko Perälän. Lisäksi Paula Jokisella tietääkseni oli jonkinlainen
kosketus poikaan Jyväskylän Uimaseuran lyhyen vierailun aikana. Tähän jatkumoon asettui seuraavaksi sitten Jeren ensimmäinen valmentaja Päivi ”Piippa” Piippanen. Aikaisemmin uinti oli ollut selkeästi enemmän leikkimistä, mutta ”Piippa”
toi mukanaan harjoittelun asennetta. Ryhmä alkoi muotoutua juuri ennen 1980
luvun loppua sellaiseksi, kuin se Jeren kasvunvuodet tulisi olemaankin.
Ensimmäisinä harjoitusvuosina Jeren veti hallille ennen kaikkea kavereiden näkeminen. Toinen uimahallille vievä voima oli tietenkin oma äiti, joka sitkeästi jaksoi
poikaa kuljettaa. Jereä ei kiinnostanut kilpaileminen muita vastaan tai mahdollinen menestyminen joskus tulevaisuudessa. Pääasia oli , että kavereita oli hauska
tavata ja toiminta oli fyysistä.
Jyväskylän Saukoista alkoi muodostua tyypillinen uintiyhteisö, jossa tietyt ydinperheet olivat toiminnan jokaisella tasolla mukana hyvinkin aktiivisesti. Isät ja äidit
kansoittivat katsomot, johtokuntapaikat ja muodostivat pian koko seuran toiminnan
ytimen. Tätä kautta myös Jeren isää Heikkiä saatiin mukaan toimintaan. ”Hessu”
tulisi myöhemmin toimimaan kymmenisen vuotta seuran johtokunnassa, sekä
kuljettamaan uimareita ympäri Suomen erilaisiin kilpailuihin ja tapahtumiin.
Jeren muistikuvien mukaan hänen ensimmäinen kilpailunsa oli Suolahden uimahallissa. Nykyisin tuossa hallissa ei kilpailuja juurikaan järjestetä. Kilpailumatkat
suuntautuivat lähiseudun uimahalleihin kaukaisimman ollessa Kuopiossa. Kun
Jeren leikekirjoja tarkastelee, havaitsee ryhmän kiertäneen leireillä ja kilpailuissa
varsin usein. Ensimmäisen kilpailunkin jälkeen tapahtumia näyttäisi olevan suoraan
kolme neljä aivan muutaman kuukauden sisään.
Toinen toistuva tapahtuma oli Piispalan leirit, joista Jerelle on jäänyt hyvin positiivinen ja voimakas mielikuva. Piispalassa ei tuohon aikaan ollut lainkaan uimahallia, joten leirit palvelivat ennemminkin yleisien fyysisten ominaisuuksien kehittymistä sekä yhä tiivistyvää ryhmähenkeä.
Analyysiä Jeren kutsusta lajin pariin
Jeren lapsuus sisältää paljon erilaisia arkkityyppisiä koukkuja ja kutsuja, jota veivät
häntä kohti uintia. Ensinnäkin hänet raahasi uimahallille hänen omat vanhempansa, jotka tällä tavalla työnsivät hänet matkaan kohti pitkää ja menestyksekästä
uraa. Jos tällaista ”työntövoimaa” ei olisi ollut, ei uinnin ”vetovoima” olisi saanut
Jerestä minkäänlaista otetta. Toiminnan yleinen hauskuus ja uuden kokeilu oli
20
tärkeää. Lapsi ikään kuin kokeilee kaikkea uutta, ja harjaantuu näissä taidoissa
yhä paremmaksi. Liian ahdistava ja painostava kilpaurheilun ilmapiiri ei ainakaan
Jerelle tuossa iässä olisi sopinut. Luulen, että tiukka asenne olisi ennemminkin
estänyt Jere kasvamasta kiinni lajiin. Myöhemmin harjoitteluvaiheessa työn tekemisen asenne kyllä koveni huomattavasti, mutta silloin Jere oli jo tavallaan turvassa
sen haitalliselta vaikutukselta.
Yksi Jeren kannalta koko uraa ajatellen tärkeä seikka olikin vanhempien pyyteetön
tuki. Ja vaikka Jere alkoikin myöhemmin menestyä kilpakentillä, ei heidän tukensa
tärkeys heikentynyt. Kun Jere alun perinkin vietiin harrastuksen pariin uintia oppimaan, ei häneltä muuta odotettu. Äidinkin toive taisi ennemminkin kilpailuissa
olla, jotta ei se poika nyt häviäisi muille niin hirveästi ja saisi pahaa mieltä. Muiden
voittamista ei missään nimessä haettu.
Muistan paljon myöhemmältä ajanjaksolta tapahtuman, joka kuvasti etenkin Seijan
asennetta Jeren uintiin. Muistaakseni kyseessä oli Jeren ensimmäinen aikuisten
SM- kultauinti Lappeenrannassa. Onnellisuuden huumassa uinnin jälkeen, juuri
ennen palkintojen jakoa sanoin Jerelle että nyt meni jo niin hyvin, että hän saisi
jo tuulettaakin korokkeella. Jere näin vaatimattomasti tekikin tervehtien jotenkin
yleisöä. Kun tulimme sitten kotiin, oli äiti tuuletuksesta minulle pahana: miten se
poika nyt tuolla tavalla meni kaikelle kansalle näyttelemään? ”Pianhan sitä luultaisi
ylpeäksi!”. Vanhempien rooli muodostui myöhemmin siis hyvin toiminnalliseksi:
isä toimi seuran johtokunnassa ja etenkin kilpailumatkojen kuljettajana ja huoltajana. Äiti piti huolen Jeren ruokavaliosta, varusteista ja koulunkäynnistä.
Piispalan leirit muodostuivat Jerelle tärkeiksi ryhmän yhteisiksi tapahtumiksi.
Oleellista Piispalassa on se, ettei leirikeskuksessa ollut tuohon aikaan uima-allasta.
Näin toiminnan keskiössä olivat kaikki muu tekeminen, ja ennen kaikkea ystävien kanssa toteutettu fyysinen touhuaminen. Ensimmäiset kilpailut Suolahdessa
olivat varmasti jännittävä kokemus, kuten myöhemmin kaiken uuden valloittaminen tulisi olemaan.
Näin prosessina ajatellen Jere siis ”kutsuttiin” lajin äitinsä toimesta, mutta ensimmäinen kerta hallilla, Piispalan leirit, sekä viimeistään Suolahden kilpailut aloittivat
varsinaisen vihkiytymisen ja perehdyttämisen lajin pariin. Arkkityyppisesti ajateltuna äidin ja isän pyyteetön rakkaus ja tuki toimi hyvänä alustana ponnistukselle
kohti uutta harrastusta. Samalla tavoin myyttisissä tarinoissa sankarin vanhemmat
auttavat lastaan eteenpäin kohti vihkiytymistä kohti seikkailua.
Sankarin tarinassa nuori sankari jää yleensä orvoksi. Vanhemmat ovat kuitenkin
ehtineet auttaa häntä tai sopia hänen tulevaisuudestaan. He ovat esimerkiksi ohjanneet hänet jonkun kasvattajan huomaan, tai laskeneet olkikorissa virtaan vietäväksi
kohti odottavaa, suurta kohtaloa. Tällaisen alun tarinalleen koki mm. Niebelungin
21
pääsi finaaleihin, mutta sijoitukset olivat luokkaa viidestoista ja ”ynnä muut” sijat.
Noihin aikoihin oli Janin uintimenestys orastavasti aluillaan. Valmentajat katselivat mielenkiinnolla Siniviittakilpailujen parhaimmistoa seuraten uimareita, jotka
pystyisivät lyömään Janin tekemiä ikäkausiennätyksiä. Yllättävän moni nuori Janin
haastaja tulikin juuri Nummelasta. Näiden uimareiden meno altaassa oli aikuismaisen tehokasta, kun Jeren uinti oli kyllä päättäväistä, mutta jotenkin vielä niin
pikkupojan oloista.
Vesa muisteli Jeren saaneen jostakin TUL:n isommista kilpailuista ensimmäisen
mitalinsa noina vuosina. Kun muut uimarit laittoivat palkinnon lajin jälkeen
syrjään, muisteli Vesa Jeren kuljeksineen mitali kaulassa koko päivän. Ei hän juuri
mitalillaan kerskaillut, mutta piti sitä kuitenkin tyytyväisenä kaulallaan.
Tämä on ensimmäisiä kuviani uintiin liityen (vuodelta 1995). Kuvassa Jereä nuorempana
valmentanut Vesa Kilpi. Myöhemmin Vesa toimi ryhmän kuntosalivalmentajana.
Laulun Siegfried, joka laskettiin virran vietäväksi saksalaisten kansalliseepoksessa.
Vastaavasti Tähtien Sodassa nuoret Luke ja Leia erotettiin toisistaan, jotta heidän
isänsä ei voisi löytää heitä liian helposti. Kun lapsi on näin saatettu eteenpäin, oppii
hän uudessa paikassa löytämään ja käyttämään voimiansa. Jeren oppaina toimivat
valmentajat ja muut uimarit hänen ympärillänsä.
Varhaiset vuodet kilpauimarina
Nuorena kilpauimarina Jereä valmensi Piippa. Piipan rinnalle valmentajaksi nousi
tekniikkataituri Vesa Kilpi. Jos Piippa opetti Jerelle kilpauimarina olemista ja
harjoittelua, piti Vesa huolen siitä, että ryhmän tekniikat laitettiin perusteellisesti
kuntoon. Tarkasteltaessa noiden aikojen uintivideoita Jerestä, muistuttaa hänen
tyylinsä hämmästyttävän paljon nykyistä aikuisiän tyyliä. Hyvällä tekniikkaopetuksella
on todella ollut merkitystä. Ihmisen liikkuminen vedessä perustuu pitkälti siihen
kuinka ”sinut” hän on elementin kanssa. Jere oli jo lapsena hyvin kiinni vedessä.
Tekniikkataiturilla on pallo hallussaan.
Jere osallistui vuosikymmenen taitteessa moniin lähialueilla järjestettyihin uintikilpailuihin. Jere osallistui myös kansallisiin ikäkausiuinteihin eli Siniviittakilpailuihin, joista hän ei juurikaan menestystä niittänyt. Muutamissa lajeissa Jere kyllä
22
Pian Piippa jäi pois valmennustehtävistä, ja Vesa ryhtyi ryhmän päävalmentajaksi. Vesa sai varsin pian kaverikseen Jaana ”Ana” Virtasen. Kun seuran päävalmennus vei Vesan vetämään edustusryhmää, tuli Anasta Jeren ryhmän vastuuvalmentaja. Hän oli vaativa valmentaja. Kun Piippa oli opettanut uimareille kilpauimarina toimimista, Vesa tekniikkaa, tuli Anasta täydellisyyden tavoittelun sanansaattaja. Ryhmän tekeminen täsmentyi, ja täydellisyyttä tekemisessä todella vaadittiin.
Ohjelmat muuttuivat yhdessä hetkessä vaativammiksi. Tämä jakso teki ryhmälle
erittäin hyvää. Se opetti uimareille juuri oikeanlaisen työntekemisen asenteen,
joka tässä ydinryhmässä oli leimallista koko sen pitkä elinkaaren ajan. Kun ryhmän
uimareiden tulokset alkoivat parantua, voidaan näin jälkiviisaina todeta harjoittelun koventuneen oikeaan aikaan. Jere oli näihin aikoihin 10-11-vuotias jolloin
määräharjoittelu alkoikin tarttua häneen hyvin. Pienestä ryhmästä Siniviittaloppukilpailuihin selvisi nyt lähes kaikki ryhmän uimarit.
Tässä kohtaa minun on tunnustettava hatarat muistikuvani: en nimittäin voi tarkasti
sanoa, kenen aikana ryhmä eniten kehittyi, ja kuka valmensi uimareita ensimmäisille
Siniviittamitaleille. Voin vain todeta jokaisen näistä valmentajista olleen tärkeässä
roolissa Jeren uran alkuvaiheissa. Uintiryhmän hyvällä yhteishengellä oli merkitystä
Jerelle. Uimarit pitivät huolta toisistaan, eivätkä vanhemmatkaan olleet pelkästään
oman lapsensa taustalla. Jokaisen uimarin edesottamukset olivat ryhmässä tärkeitä:
syntymäpäiviä juhlittiin ja touhuttiin yhdessä. Ryhmä oli ikään kuin toinen perhe.
Huutolaispoika
Viikolla 43 vuonna 1991 astui Piipan, Vesan ja Anan muokkaamaan uimareiden
ketjuun jatkomuokkaajaksi uusi lenkki. Olin juuri aloittanut opinnot liikuntatieteellisessä, ja hain valmennustehtäviä. Olin tiedustellut edellisellä viikolla Kari
Keskiseltä Jyväskylän seurojen tilannetta. Jyväskylän Uimaseura ei hänen mielestään
tarvinnut valmentajaa, mutta Vesan lähteminen oli ajanut Saukot ahtaalle. Uimaseurassa edustusuintia vetivät kaksikko Paula Jokinen ja Petteri Laine, ja nuoria
23
lupaavia uimareita Mikko Kaidesoja. Osa vanhimmista saukkouimareistakin harjoitteli siellä, koska Vesa oli juuri lähtenyt töiden perässä toiselle paikkakunnalle. Näin
Saukkojen edustusryhmä oli lakannut toimimasta. Jyväskylän Uimaseuran mukana
harjoittelevat uimarit uivat uransa loppuun kyseisessä ryhmässä.
Saukkojen nuorta edustusryhmää valmensi nyt yksin Ana. Nopea soitto hänelle ja
”töiden haku” oli vienyt minut takaisin lajin pariin. Olin valmentanut jo Lappeenrannassa muutaman vuoden, mutta pidin abivuoden ja asepalveluksen ajan taukoa.
Nyt olin ajatellut jatkaa valmennusta sen aikaa, kunnes saisin valmennettua SMmitalistin. Halusin todistaa näin itselleni pystyväni valmentamaan korkealla tasolla.
Lappeenrannassa toimintani oli ollut enemmän puuhastelua, ja halusin muutenkin
tehostaa tekemistäni oppimani perusteella.
Ana kysyi, kuinka paljon haluaisin korvausta valmennuksesta. Perusteena oli se, että
ryhmään saataisi näin vakautta myös valmentajien suhteen. En kuitenkaan halunnut
korvausta. Lappeenrannan aikana seura tarjosi valmentajille koulutuksen, mutta
muu tuli omasta taskusta. Siksi en kehdannut pyytää nyt mitään, vaikka asiaa erikseen siis kysyttiin. Toiminkin valmentajana oto-pohjalta lähes seuraavat kymmenen
vuotta, ennen kuin seura palkkasi minut puolipäiväiseksi valmentajaksi vuonna
1998. Päätoiminen valmentaja minusta tuli sillä hetkellä, kun paikkakunnan uimaseurat yhdistyivät talvella 1999-2000.
Muistan tavanneeni ryhmän ensimmäisen kerran jumppaamassa AaltoAlvarin
ylälehterillä. Ana veti alkujumppaa kurinalaisesti ja täsmällisesti. Oppisin siis
varsin pian, että täällä kaikessa oli tekemisen meininki. Ana keskeytti jumpan
hetkeksi ja esitteli minut hikisille uimareille. Mieleeni jäi kuva nuorista pojista
ja hieman vanhemmista tytöistä, jotka tekivät töitä tosissaan. Vaikka mukana oli
jonkin verran pilkettä silmäkulmassa, oli tekemisen taso kova. Tämä harjoittelutavan ero aikaisempaan valmennukseeni verrattuna johti asenteeni välittömään
muuttumiseen.
Aikaisemmin olin ollut tyytyväinen esimerkiksi joidenkin kymmenysten parantumiseen vuodessa, kun tämän ryhmän kohdalla puhuttiin useista sekunneista. Ryhmän
asenne oli tavallaan: ”totta kai me teemme tulosta”. Olin jo aikaisemmin törmännyt
leireillä Jyväskylän Saukkojen uimareihin. Meistä etelä-karjalaisista he olivat näyttäneet hieman ylimielisiltä uimareilta. Nyt ymmärrän, että kyse oli ennemminkin
hyvin tehdyn työn synnyttämästä ylpeydestä ja siitä ryhdistä, jonka hyvän tuloksen
tekeminen antaa. Itse olin sellainen hiljainen hyssykkä, joka ei nyt halunnut niin
leveillä tai osoittaa muutenkaan olevansa paljon olemassa. En ollut kuitenkaan ujo,
vaan ehkäpä tarkempi sana kuvaamaan asennettani voisi olla ”tarkkailija”.
Vuosi 1991-1992 meni minulta pitkälti valmennusta opetellessa. Olin Analta saanut
tarvittavaa ryhtiä valmentamiseen, ja yliopistolta ammensin kaiken sen tiedon, mitä
24
harjoittelusta oli jo löydetty. Jyväskylän hallissa olevat kollegat ja uimarit muodostivat toimivan yhteisön. Koin hallin alusta alkaen kuin toiseksi kodikseni. Tuo
yhteisö osoitti myöhemmin hyväntahtoisen voimansa pystymällä yhdistämään
Jyväskylän uimaseurat. Kaksi suomalaista uintijättiläistä, jotka olivat asenteellisesti
todella kaukana toisistaan, löysi yhteisen sävelen, joka nosti Jyväskylän kiintotähdeksi uintitaivaalle.
Hallilla oli uinnillisesti kolme-neljä ”voimakeskittymää” laskentatavasta riippuen.
Anan ja minun ryhmää ei välttämättä tuossa vaiheessa voida laskea mukaan.
Kaupungin lippulaivana toimi Paula Jokisen ja Petteri Laineen vetämä Jyväskylän
Uimaseuran edustusryhmä. Ryhmässä ui mm. Marja Päivinen, joka tulisi voittamaan aikuisten EM-mitalin ja kokemaan kolmet olympialaiset uransa aikana. Hän
pääsi Barcelonan Olympialaisiin toisena Jyväskylässä olovuotenani, mikä oli tuolloin
mielestäni todella ihmeellinen saavutus. Ryhmässä ui myös muita SM-mitalisteja.
Paulan ja Petterin valmennustyyli oli kokonaisvaltaisen heittäytyvä. Tämä tarkoitti
käytännössä sitä, että etenkin Petteri oli hallilla lähes tulkoon aina. Uimareista pidettiin ryhmässä todella hyvää huolta ja ryhmä oli ehdottoman hyvin valmennettu.
Mikko Kaidesoja valmensi Jyväskylä Uimaseuran kakkosryhmää, joka koostui
nuorista miehenaluista. Ryhmässä oli monta nuorten sarjojen mitalistia. Ryhmän
tasoa kuvasi hyvin nuorten SM-kilpailuissa voitettu viestikulta. Tuo kulta oli ainoa,
jota nouseva uintitähti Jani Sievinen ei noissa kilpailuissa onnistunut voittamaan.
Kolmas kehittyvä uintivoima Jyväskylässä olivat vesipalloilijat, jotka Pekka Natusen
johdolla aloittivat tiensä kohti Suomen mestaruutta. Anan ja minun nuori ryhmä
tulisi varsin pian huomatuksi Jyväskyläläisellä uintikartalla.
Tässä virikkeellisessä ympäristössä koetin omaksua mahdollisimman paljon uutta.
Mikolta tarkkailin kovan harjoittelun ja komentotyylin vaikutuksia uimareihin.
Hänen tuloksensa oivat kyllä vakuuttavia, mutta tyyli ei sopinut minulle. Paulalta
opettelin ohjelmointia.
Petteriä voisi sanoa minun alkuvuosieni oppi-isäksi tai mentoriksi. Pidimme Petterin
kanssa pitkiä keskustelutuokioita uinnin teknisistä yksityiskohdista aina ohjelmointiin asti. Petteri oli minulle harkitseva ja monipuolisesti ajatteleva, mutta samalla
erehtymätön opettaja. Noin puolitoista vuotta myöhemmin tiemme kuitenkin
erosivat hänen lähtiessä valmentajaksi Islantiin. Menetin oppi-isän, jonka opastuksen varassa kaikki tähän mennessä tietämäni suunnilleen oli ollut.
Hieman aikaisemmin oli ryhmässäkin tapahtunut muutoksia. Ana jäi valmennuksesta pois. Olin hiljalleen ottanut ryhmästä vastuuta aktiivisella asenteellani.
Osittain Ana jäi varmasti pois muiden kiireidensä vuoksi, mutta osittain varmasti
25
minun tyylini valmentaa teki hänen oloaan tukalaksi. En kuitenkaan tietoisesti
pyrkinyt tekemään ryhmästä omaani, mutta varmasti kokonaisvaltainen innokkuuteni ryhmän suhteen ajoi tilanteen lopulta siihen.
Kummankin mentorin(Petteri ja Ana) menetys oli minulle raskasta. En kokenut
olevani vielä valmis vastuulliseen tehtävään. Nyt jälkiviisaana voin todeta, tapahtuneen saattaneen olla paras vaihtoehto sekä minun valmennukseni että Jeren uran
kannalta. Valmennustyylini saattoi loppujen lopuksi olla Jerelle suhteellisen sopiva,
vaikka tietenkin Jeren omat ansiot mahdollistivat ennen kaikkea hänen poikkeuksellisen pitkän uintiuransa.
Mentorin ja oppipojankin suhde on hyvä vain niin kauan kun se antaa molemmilla
osapuolille jotakin. Kun kyllästymispiste suhteessa saavutetaan, ajautuu mentorisuhde usein luonnollisestikin päätökseensä. Tällöin joko mentorin ja oppipojan
suhde muuttuu joko tasavertaisemmaksi tai sitten ero voi olla kokonaan fyysinenkin, kuten meidän tapauksessamme oli.
Jyväskylän Saukkojen ryhmän, jossa Jere ui, voidaan todeta olleen suhteellisen
organisoimaton ”perheyritys”. Uimareiden vanhemmat tekivät todella paljon
käytännön asioita taustalla, jotka esimerkiksi Jyväskylän Uimaseurassa olisi järjestetty organisaation puitteissa ja johtokuntavetoisesti. Saukot oli seura, joka toimi
pienen uimaseuran tavoin hyvästä hengestä ja kaikkien osallistumisesta kumpuavasta energiasta lähtöisin. Jos en esimerkiksi joskus päässyt vetämään harjoituksia,
saattoi joku ryhmä äideistä tai isistä vetää harjoituksen puolestani. Kilpailumatkoilla vanhemmat toimivat kuskeina. Kun seura järjesti talkoita, olivat talkooihmiset yleensä samoja, jotka tekivät kaiken muunkin seurassa. Tämän lisäksi seuran
talkoorinkiin kuului useita vanhoja saukkolaisia, jotka tulivat mukaan juuri vain
töihin toimitsijoiksi tai ralleja järjestämään.
Ensimmäisinä vuosina Jere oli vain yksi uimari nuoressa ryhmässä. Hän oli hyvin
liikunnallinen, mutta ei missään nimessä ryhmän paras uimari. Kehitystä tapahtui
kuitenkin tasaisesti, ja olin vakuuttunut siitä, että hänellä olisi vielä hyvä mahdollisuudet ottaa mitali Siniviittauinneista.
Tavoittelimmekin mitaleja muutaman uimarin voimin. Taina Suokas oli entisenä
hopeamitalistina mitalikanditaatti nytkin ja Jerellä oli saumoja etenkin selkä- ja
rintauinnissa. Valmistautuessamme viimeisiin Siniviittauinteihin hänen ollessa
13-vuotias, panostimme erityisesti rintauintiin. Muistan Jeren olleen hyvä liukuja
veden alla. Opettelimme tyyliä, jossa hän liukuisi pitkät ajat käännösten ja startin
jälkeen. Itse finaalissa tyyli ei toiminutkaan toivotulla tavalla: Jere liutteli kirjaimellisesti pitkään, muiden uidessa aktiivisemmalla tyylillään mitaleille ja menestykseen. Selkäuintikaan ei Jerelle mitalitiliä aukaissut. Jeren oli tyytyminen niiden
uimareiden joukkoon jotka olivat kyllä hyviä, mutta eivät kuitenkaan riittävän hyviä.
26
Mitaleitta jääminen tuntui ikävältä, koska Jere oli työskennellyt tavoitteen eteen
todella lujasti. Kun Jere käveli kilpailujen viimeisestä lajista pois, ilmaisi hän turhautumisensa heittämällä tavaransa hieman normaalia kovemmin penkille. Tuota reaktiota ei ulkopuolinen olisi edes tunnistanut turhautumisen ilmaisuksi.
Samoihin aikoihin ryhmässä alkoi menestyä nuori Kalle Salomaa, joka voitti siniviittamestaruuksia ja mitaleita kuin vasemmalla kädellä, vähän sinnepäin yrittäen.
Hän mm. voitti siniviittamestaruuden neljällä sadalla metrillä uiden viisikymmentä
metriä muita enemmän. Matka jatkuisi varmasti vieläkin, ellei ystävällinen toimitsija olisi häntä pysäyttänyt.
Näissä asetelmissa Jeren uinti eteni muutamat seuraavat vuodet: hän oli kyllä hyvä
uimari, mutta aina ryhmästä löytyi joku parempi. Tämä ei kuitenkaan tuntunut
olevan itse Jerelle niin tärkeä asia, sillä ryhmän muut uimarikaverit olivat edelleenkin kaikkein tärkein syy käydä hallilla. Timo Matilainen taisi olla Jeren paras
kaveri ryhmässä. Timo oli Jeren tapaan hyvin rauhallinen kaveri, jolla oli samanlainen ajatusmaailma. Heitä yhdisti musiikki, ja valmentajan silmin katsottuna myös
tuo hiljaisuus.
Petri Löllö oli ryhmän kolmas poika. Petellä oli jumalainen ote vedestä, mutta
hän ei pystynyt harjoittelemaan niin paljon kuin muut uimarit pystyivät. Tytöistä
Henna-Riikka Siekkinen oli rikkaalla huumorilla ja tilannekomiikalla varustettu
uimari ja ryhmämme väriläiskä. Essi Suortamo oli ryhmän luottouimari, joka
nousi myöhemmin auttamaan ryhmän hallinnoinnissakin. Essin uintityylinä oli
rintauinti. Hänen kauttaan saattoi peilata ryhmän tunnelmia ja henkeä kausien
edetessä. Essi vei yhdessä Tiina Taipaleen kanssa ryhmän uudelle tasolle kuntosaliharjoittelussa. Tyttöjen työmoraali oli laajasti ihailtua: monesti ihmiset tulivat
kysymään, ketkä nuo kaksi saukkotyttöä olivat, joilla oli salilla aina tekemisen
meininki. Toiminta oli aivan olympia-luokkaa. Tiina jatkoi etenemistä uimarina
aina SM-mitaleille ja maajoukkue - edustuksen asti. Muiden uimareiden menestyminen ei tuolle tasolle riittänyt, mutta heillä jokaisella oli tärkeä paikkansa Saukkojen ryhmän alkutaipaleella. Siemenvesi laitetaan sähköpumppuun, kun se
otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa. Vesi paineistaa koko järjestelmän ja mahdollistaa veden pumppaamisen.
Alkuperäisen ryhmän jäseniin vertaus siemenvedestä on osuva. Valmentajien ja
uimareiden luomat käytännöt jäivät elämään pitkäksi aikaa. Ryhmän jäsenet ovat
tietenkin jo moneen kertaan vaihtuneita, mutta toiminnan taso ja terveys ovat säilyneet näihin päiviin asti.
Vuonna 2005 ryhmä kokoontui Jyväskylässä ja eri ikäkauden uimarit pääsivät näkemään toisiansa. Tapahtuma oli hieno ja osoitti ryhmän toiminnan historiallisenkin
merkittävyyden.
27
PEREHDYTTÄMINEN
28
29
Going under the minutemark
Minuutin rikkominen sadan metrin vapaauinnissa oli tärkeä rajapyykki minulle,
koska en itse ollut sen alle koskaan päässyt. Kuin kohtalon ivaa oli sitten siinä
hetkessä, kun Jere ensimmäistä kertaa tuon rajapyykin alitti. Olin saanut jostakin
verenkiertooni bakteerin, joka aiheutti kovan tulehduksen. Sairastelu vei minut
muutamaan otteeseen sairaalaan. En ollut näkemässä kilpailua, jossa Jere ui
minuutin alle. Tieto alituksesta tuotiin minulle aikanaan vuoteen ääreen, ja olin
rajapyykin ohittamisesta tietenkin iloinen. Mieleni oli myös haikea, koska varmasti
tuo hetki olisi porautunut muistoihini pysyväksi huippuhetkeksi. Muistan lähes
kaikilta uimareiltani, jotka ovat uinnin tosissaan ottaneet, jonkin huippusuorituksen. Jeren kohdalta ikimuistoisten hetkien kokeminen antoi siis vielä odottaa
itseään.
Syksyllä 1993 olin kuukauden Interrail - matkalla. Olin juuri ennen matkaa muuttanut Jyväskylässä uuteen asuntoon, ja matkani aikana ryhmän vanhemmat näyttivät
taas yhteisöllisyytensä: he remontoivat asunnon, rakensivat hienon parvisängyn,
sekä muuttivat vaatimattoman omaisuuteni asuntoon. Äidit jopa syynäsivät läpi
pyykkini, jota ei tietenkään silloin usein pesty. Kotiin palattuani kaikki oli kuitenkin
kaunista ja viikattua, mikä sai nuoren miehen nolostumaan ja punastumaan
korvannipukoita myöten. Pyykin he olisivat voineet jättää väliin, sillä se on tavallaan miehen oma valtakunta, jonne muilla ei ole mitään asiaa.
Ryhmä kehittyi syksyllä tasaiseen tahtiin, mitään varsinaista läpimurtoa ei ollut
tapahtunut. Kun tulin matkalta, kertoi Ana Jeren kehittyneen valtavasti. Hän sanoi
Jeren omaavan todella uskomatonta potentiaalia: ”hän tulisi pääsemään vielä
pitkälle”. Ana näki ensimmäisenä potentiaalin nuorukaisessa, joka oli totuttu näkemään muiden uimareiden varjossa. Jotenkin Anan sanat saivat minut heräämään
tilanteeseen. Olin aikaisemmin kyllä haaveillut Jeren joskus tekevän kovia tuloksia,
mutta en ollut koskaan nähnyt häntä tekemässä niitä. Päiväunelmoinnin ja jonkin
päämäärän asettamisella on selvä ero. Samaan aikaan kun Kalle Salomaa niitti vielä
mainetta Siniviitta- ja Rollo tasoilla, valmistautui Jere pikku hiljaa omaan läpimurtoonsa. Syyskausi meni eteenpäin muuten tavalliseen tapaan, mutta Jere otti nyt
kiivailla kehitysaskelilla muita ikäluokkansa poikia kiinni. Olin kehitykseen erittäin tyytyväinen.
Ensimmäisen jymypaukun ryhmässämme järjesti kuitenkin Tiina Taipale. Hän voitti
kevään SM- kilpailuissa yllätyshopeaa viidenkymmenen metrin perhosuinnissa.
Tiina hävisi vain vähän lajia hallinneelle Marja Päiviselle, johtaen tätä vielä ensimmäisellä altaanmitalla. Tämä hieno hetki tuli meille täytenä yllätyksenä. Osasin
tietenkin odottaa finaalipaikkaa, mutta mitali tuntui jotenkin uskomattomalta.
30
31
Näin saavutin Jyväskylässä asettamani valmennuksellisen tavoitteen SM-mitalin
myötä. Tykästyin tähän herkkuun kuitenkin sen verran paljon, etten halunnut
ikipäivänä valmennuksesta luopua.
Samoissa kilpailuissa kokeilimme Jeren kanssa uutta vapaauinnin tekniikka-ajatusta,
joka nykykäsityksen mukaan ei vapaauinnin opetukseen välttämättä edes kuuluisi.
Olin törmännyt tutkimukseen, jossa osoitettiin Popovin käyttävän lantion rullaamista käsivedon voimistamiseksi. Popov ikään kuin aloitti rullauksen lantiosta, josta
liike siirtyi kineettisenä ketjuna ylävartaloon, hartiaan, ja lopulta vetävään käteen.
Liike tuntui minusta luonnolliselta ja järkeenkäyvältä, koska se muistutti kovasti
normaalia heittoliikettä. Heittoliikekin lähtee lantiosta. Keskustelin tekniikan
toteuttamisesta jo aikaisemmin yliopistolla biomekaniikan asiantuntijoiden kanssa,
joiden mielestä liike oli perusteltu ja toteutettavissa uinnissa. Liike oli sama kuin
esimerkiksi ruohonleikkuria käynnistäessä: jos narusta vetää pelkällä kädellä, vaatii
käynnistäminen paljon voimaa. Jos liikkeen aloittaa terävällä lantion nykäisyllä, saa
koneen käyntiin paljon kevyemmin.
Kokeilimme tyyliä ensimmäistä kertaa SM-kilpailujen välitauolla Kuopiossa. Esittelin
tyylin myös Petteri Laineelle sen juuri oppineen Jeren avustuksella. Teimme työtä
tekniikan kanssa koko viikon mielessämme tulevan viikonlopun Nuorten Suomenmestaruuskilpailut. Kaikki oli nyt valmista Jeren läpimurtoa varten. Vaikka Tiina oli
menestynyt aikuisten sarjassa edellisenä viikonloppuna, ja Jeren tekniikka oli saatu
kuntoon, tuli nuorukaisen menestyminen meille lopulta täytenä yllätyksenä.
Ennen kun menemme tarkastelemaan Rauman Nuorten SM- kilpailuja sen
tarkemmin, haluan sanoa vielä sanasen tuosta tekniikkamullistuksesta. Nykykäsitysten mukaan lantion käyttäminen tällä tavalla voidaan tulkita virheelliseksi. Uintia
tarkasteltiin tutkija- ja valmentajapiireissä yleisesti käsivetojen kautta 1990- luvun
taitteessa. Esimerkiksi tieteelliset mittaukset kuvanauhoilta keskittyivät kämmenen
nopeuteen ja voimantuottoon. Joissakin menetelmissä (kuten esimerkiksi Rein
Haljandin Kinex) mitattiin vartalon etenemisnopeutta, mutta tämäkin oli liitettävissä käden tekemään työhön. Tutkimusten mukaan lantiosta mitattavat nopeusmuutokset korreloivat hyvin käden nopeusmuutosten kanssa.
Tutkimus, johon törmäsin tuona syksynä oli tehty myös samoilla mittareilla.
Lähestymistapa oli nyt kuitenkin käännetty ensimmäistä kertaa päälaelleen. Bob
Prichardin tutkimus tarkasteli sitä, mitä vartalolla tehty liike sai aikaan kädessä.
Liikeketjua tarkasteltiin nyt siis sen toisesta päästä lähtien. Päälöydös tutkimuksessa oli, että lantion pitäisi rullata hieman ennen ylävartaloa, jolloin tuon kiertoliikkeen voima saataisi siirtymään kohti vetävää raajaa. Oikein toteutettuna seurauksena olisi piiskamaisen voimakas käsivetoliike. Voimakeskuksena toimisi keskivartalo, joka noin 0.1-0.2 sekuntia ennen kämmenen voimantuottohuippua aloittaisi
rullausliikkeen. Ajoitukseen vaikutti myös uimarin nopeus.
32
Huomasimme mm. Jeren kanssa sen, että todella nopeassa uinnissa (25-50metrin
nopeus) lantio ei ehtinyt mukaan rullausliikkeeseen. Pidemmillä matkoilla siitä
oli hyötyä: Energian kulutus oli pienempää, sillä raajat toimisivat nyt puhtaammin
vipuina siirtäen vartalon voimaa paremmin käteen.
Mielestäni teoria on pitää edelleenkin paikkansa. Nykyisin vallalla on kuitenkin
turvallisempi suuntaus, jonka mukaan vartalo rullaa yhtenäisenä kappaleena. Yläja alavartalo ”kytkeytyvät” toisiinsa hyvin hallitun keskivartalon kautta. Prichardin
esittelemä tyyli sopii mielestäni niille uimareille, joilla vartalokytkentä on kunnossa,
ja uinti on tasapainoista. Uimarin tulisi nimittäin pystyä tekemään liike luonnollisesti. Jos tekniikka syntyy vaivattomasti ja silmin nähden nopeutta kasvattaen,
kehottaisin sitä varovasti kokeilemaan. Valmentaja ja uimari voivat laatia kokeeksi
sarjoja, joissa kummallakin tyylillä uidaan joitakin viidenkymmenen metrin pätkiä.
Samalla mitattaisi sykettä, vetojen pituuksia sekä aikaa. Jos eroa tuntuu jommankumman tyylin hyväksi selkeästi löytyvän, antakoon tekniikka evoluution ratkaista
asia nopeamman puolesta.
Vaikka tekniikkamuutos oli mielestäni tuolloin todella mullistava, katson asiaa
nyt hieman eri perspektiivistä. Prichard oli ensimmäinen ulkomainen valmennuskonsultti, joka sai etevällä myyntitavallaan minut uskomaan lähes kaiken
mitä hän sanoi. Hänen ajatuksensa herättivät tuolloin kuitenkin paljon vastustusta asiantuntijapiireissä. Olin mm. mukana kongressissa, jossa amerikkalaiset
Prichardin kollegat arvostelivat häntä voimakkaasti. Tuolloin olin hämmästynyt
siitä, miksi tieteellinen yhteisö oli näin kriittinen ja epäreilu hyvää teoriaa kohtaan.
Myöhemmin olen törmännyt samanlaisiin konsultteihin sekä uinnissa, että muissa
lajeissa. Heillä on erittäin hyviä näkökulmia erikoisalueisiinsa. Alussa näkökulmien vaikutus on mullistava ja uudistava. Mitä kauemmin heitä kuitenkin kuuntelee, voi heidän havaita pyörittävän samoja asioita vain hieman omaa näkökulmaansa muuttaen.
Omaa osaamistaan kannattaa kehittää heidän avullaan. Vaarana kuitenkin on,
että konsultti sekoittaa valmentajan pään. Tällöin hän unohtaa valmennuksellisen
punaisen lankansa, ja tulee riippuvaiseksi ulkopuolisen avusta. Vaikka konsultti
olisi kuinka hyvä tahansa, kannattaa häntä käyttää vain tietyn aikaa. Omaa filosofiaansa kannattaa peilata hänen ajatuksiinsa nähden. Muutoksia tulisi tehdä
kuitenkin mahdollisimman varovasti niin, ettei oma hyvä perusta tekemisessä mene
hukkaan. Prichardin ajatuksista poimin vain tämän lantiontehostamisasian. Olisin
ollut altis houkutukselle vaihtaa koko valmennuksellinen käyttöjärjestelmäni, jos
olisi ollut häneen suoremmassa yhteydessä. Valitettavasti tein tuon virheen sitten
myöhemmin vuonna 2003. Tekniikkamuutoksen vaikutus minuun ja Jereen oli
enemmän henkistä, kuin biomekaanista laatua. Tämä onkin varmasti ainoa selkeä
hyöty konsulttien käytössä.
33
Olimme saaneet maistaa jo aikuismenestystä Tiinan mitalin myötä ennen kuin siirryimme Raumalle. Tiinalta odotettiin menestystä nyt luonnollisesti myös nuorten
Suomenmestaruuskilpailuista. Jyväskylässä puhuttiin jopa kultaisesta mitalista,
sillä hän oli voittanut kaikki ikäisensä haastajat viidelläkymmenellä metrillä. Me
tiesimme kuitenkin Tiinan vahvuuksien olevan nimenomaan nopeusalueilla. Kun
matka muuttui puolta pidemmäksi, oli Tiina jo heikompi muihin uimareihin
nähden. Näin Tiinasta ei tullut juhlittua kultasankaria Raumassa. Asiaan vihkiytyneet tiesivät, mistä oli kysymys, mutta tilanne herätti kyllä paljon ihmettelyä.
Lähinnä ihmiset kyselivät, mihin aikuisten SM- kilpailujen hopeamitalistin uintikunto oli viikossa kadonnut. Tiesimme, ettei kunto ollut kadonnut mihinkään.
Matka ei vain sopinut Tiinan ominaisuusprofiilille.
Jeren osalta odotin tulosta eniten selkäuintimatkoilta. Nyt minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, miten selkäuinnit lopulta menivät. Jere antoi todellisen
näytön kunnostaan jo kilpailujen alussa. Tuosta näytöstä sain ensimmäisen pysyvän
muistijälkeni Jerestä kilpailemassa. Sadan metrin vapaauinti oli ollut jo vuosia
kolmen, neljän nuorukaisen välinen kilpailu. Parhaat uimarit olivat ainakin Jari
Salomaa Tapusta John Lindholm Simmiksestä, Mikko Foudilainen Oulusta, ja
Kimmo Kuusela Vantaalta. Jeren ennätystaso oli huippuja muutaman sekunnin
päässä. Jere oli siis täysi sivustakatsoja tuossa seurassa.
Laji oli paljon kilpailtu, joten Jere päätyi ennätyksellään kauas kärjestä niin sanottuihin ”kylmiin eriin”. Kun Jeren erä sitten viimeinkin koitti, lähti hän liikkeelle
kuin tykin suusta. Ensimmäiseen käännökseen tultaessa eroa muihin oli jo puoli
vartalon mittaa. Matkan edetessä eroa kertyi lisää. Lopussa Jere oli eränsä ylivoimainen voittaja uudella ennätysajalla. Aika nosti hänet tulevien erien määrittelemän ”mitalikolmikon” tuntumaan. Viidenkymmenen neljän sekunnin raja ei
kuitenkaan rikkoutunut. Iloisesti ajasta hämmästyneenä Jere siirtyi suoraan verryttelemään, ja minä jäin seuraamaan tilanteen kehittymistä. Jäljellä olivat vielä kaikki
”sijoitetut erät”, ja lopussa tulisi vielä se kaikkein kuuminkin erä. Lopulta laji oli
uitu, ja ranking selvillä: Kaikkien suureksi yllätykseksi Jere voitti kilpailun. Hänen
aikansa oli kestänyt muiden rynnistyksen upeasti. Kuumimmassa erässä uimareiden
paineet voittaa olivat tietenkin jo ennestään todella kovat – olivathan uimarit
kilpailleet toisiaan vastaan jo Siniviitoista lähtien. Painetta lisäsi varmasti myös se,
että Jere oli uinut niin kovan ajan aikaisemmassa erässä.
Jeren läpimurto kansalliselle uintitaivaalle tapahtui yhdessä hujauksessa, kuten
aikaisempana viikonloppuna oli Tiinallekin käynyt. Suunnistin nyt onnittelemaan yllätysvoittajaa verryttelyaltaalle. Jere ei vielä tiennyt tuossa vaiheessa voitostansa. Löysin Jeren altaalta, ja yritin vakuuttaa hänet tapahtuneesta. Jere ei kuitenkaan aluksi uskonut minua. Silminnäkijähavaintojen mukaan olimme molemmat
kuin hölmistyneitä alkeishiukkasia poukkoilemassa vailla mitään suuntaa sinne
tänne.
34
Jeren voittoon liittyy muuan tarina, jonka haluan tässä vielä jakaa. Ensimmäisen
voiton yllätyksellisyys loi legendan hävinneiden uimareiden keskustelusta pukuhuoneessa: Mitä John Lindholm sanoi Kimmo Kuuselalle pukukopissa? – Life is
Hård, and then you die... Tämä vitsi Jeren nimestä on mitä ilmeisimmin Mika
Kekäläisen kilpailujen yhteydessä keksimä. Se päätyi myöhemmin myös joihinkin
painettuihin julkaisuihin eri versioina. Myöhemmin sanonta saattoi esiintyä myös
muissakin yhteyksissä, kun Jere oli tehnyt altaassa hyvää jälkeä.
Analyysiä
Mitä Jeressä sitten tapahtui prosessimielessä näinä nuoruuden vuosina kohti ensimenestystä? Ensinnäkin Jere teki todella paljon töitä vuosina 1988-1994. Toiseksi
voidaan todeta, ettei Jere koskaan luovuttanut, vaikka harjoitukset olivat joskus
todella raskaita. Ilman periksi antamatonta asennetta tulosta olisi tuskin tullut
Kolmanneksi kaikilla häntä valmentaneilla ihmisillä oli erityinen rooli. Valmentajien esiintymisjärjestys (opettajat, Piippa, Vesa, Ana, minä) saattoi olla ratkaisevaa. Neljänneksi perheen tuki oli todella tärkeää. Tuo tuki oli normaalia perheen
tarjoamaa tukea. Heidän vaatimatonta suhtautumista Jeren menestymiseen voisi
jopa pitää hieman tavallisesta poikkeavana. He eivät missään vaiheessa puuttuneet valmennukseen, tai kyseenalaistaneet valmentajien tekemisiä. Päinvastoin he
antoivat tukensa valmentajille, sekä lisäksi pitivät huomen siitä että myös pojalla
asenne oli kohdallaan. Etenkin äidin asenne menestymisen jälkeiseen ”ylpistymiseen” oli ylivarovainen ja tiukka. Hän kun ei tohtinut nähdä poikansa edes oikein
tuulettavankaan, jotta ihmisille ei tulisi pahaa mieltä.
Viides vaikuttanut tekijä oli varmasti Jeren uinnillinen taso. Jere kehittyi uimarina tasaisesti, mutta aina löytyi sekä ryhmästä, että Suomesta nopeampia uimareita. Eräs Jeren nuoruudenvuosien valmentajistakin totesi, ettei poika vaikuttanut
erityisen lahjakkaalta, vaan hieman ikäisiään pienemmältä pojalta. Jere oli kyllä
energinen, ja kiinnostunut kaikesta tekemisestä. Hän sai kehittyä rauhassa muiden
takana, ja teki sitten läpimurron täysin yllättäen.
Tämä asetelma oli hyvinkin ”arkkityyppinen”, noudattaen suurien sankaritarinoiden alkua. Esimerkiksi Tähtien Sodassa nuorella sankarin alulla (Lukella) oli
vanha mentori (Obi Wan), joka koettaa muokata hänestä jedisoturia. Nuorukainen
oli vain yksi muiden joukosta, jolle ominaista on nuoren pojan energisyys ja koheltaminen. Luke ryntää nuoruuden innollaan pelastamaan ystäviään useaan otteeseen. Hän joutuu kuitenkin ajattelemattomuuttaan usein itse hankaluuksiin, josta
ystävät joutuvat hänet pelastamaan. Tähtien Sodassa tämä teema toistuu, kunnes
Luke on valmis jediritari. Kun hän lopulta ”luottaa voimaan”, suodaan hänen
voittaa. Luke tuhoaa Kuoleman Tähden yhtä helposti kuin Jeren voitto Raumalla
näytti.
35
Jos Jere olisi nostettu sankarijalustalle joitakin vuosia aikaisemmin, esimerkiksi
vanhempien tai valmentajan toimesta, ei hän välttämättä olisi tehnyt Rauman
tulosta. Itseasiassa häneltä olisi odotettu tulosta, mikä olisi tuottanut vain lisäpaineita
hänelle. Jos taas vertaamme Jeren tarinaa Tähtien Sodan Luken tarinaan, havaitsemme tässäkin yhtäläisyyden: Luke kehittyi sankaruteen rauhassa ollen esimerkiksi
Han Sololle vain ”poikanen”, ja prinsessa Leialle ”liian lyhyt ollaksesi Imperiumin
sotilas”. Jedin Paluussa, elokuvasarjan viimeisessä osassa, Luke pelastaa sitten lopulta
sekä Han Solon että Leian. Näin Jerekin oli ryhmässä heavymusiikkia kuunteleva
nuorukainen, joka tulisi tekemään tulosta sitten kun olisi siihen valmis.
Menestymisen vaikutukset
Jyväskylän Saukot oli menestyvä uimaseura. Muutaman vaisumman vuoden jälkeen
Tiina ja Jere nostivat sen taas tasolle, jolla seura oli tottunut olemaan. Seuran
parhaat uimarit Saija Nyman ja Johanna Salmela uivat Jyväskylän Uimaseuran edustusryhmässä, mutta nyt Saukoilla oli jälleen kerran omatekoisia mestareita.
Uintiryhmämme tunnustettiin nyt paremmin kotihallissamme. Joidenkin mielestä
ryhmämme toiminnassa ei ollut aikaisemmin ollut kunnolla päätä eikä häntää.
Tämän harhaluulon synnytti tietenkin se tosiasia, ettei suurella osalla ollut käsitystä
ryhmämme sisäisestä työntasosta. Kontrastia lisäsi myös se, että muut uintiryhmät
etenkin Jyväskylän Uimaseurassa toimivat ammattimaisemmin ja olivat paremmin
organisoituja.
Ryhmästämme oli mm. levinnyt sellaisista kuvaa, että meillä aina vanhemmat vetivät
harjoituksia. Minä olin mukamas usein jossakin muualla. Tähän kuvaan vaikutti
tietenkin paljolti se, että eri ryhmät harjoittelivat uimahallissa aina eri aikoihin.
Näin toisten tekemisistä ei voinut olla kovin kattavaa kuvaa. Minä en esimerkiksi
kohdannut kaikkia hallissa valmentavia valmentajia ikinä erilaisien harjoitusaikojen
vuoksi. Näin meistäkin nähtiin vain kapeita siivuja, joiden perusteella mielikuvia
oli synnytetty. Ryhmämme näkyväksi tuleminen (tai tunnustaminen) saattoi olla
niitä ensi sysäyksiä, jotka lopulta johtivat kahden suurseuran edustusuintiryhmien
yhdistämiseen, sekä Swimming Jyväskylän perustamiseen.
Jere pääsi nyt mukaan nuorten maajoukkueen toimintaan. Käytännössä hän ehti
mukaan yhdelle A- team leirille. Aikaisempina vuosina hänen tasonsa ei leiritysrinkiin ollut riittänyt. Keväällä 2004 hän pääsi osallistumaan nuorten koululaisten
maailmanmestaruusuinteihin Kyprokselle. Jere tempaistiin pikkuhiljaa muutosprosessiin jonka seurauksena hän tulisi valitsemaan kilpauinnin elämänsä tärkeimmäksi asiaksi pitkäksi aikaa.
Jälkikäteen asiaa tarkasteltaessa voisi todeta meidän käsitelleen yllätysmenestymisen
hieman amatöörimäisesti. Etenkin minulle asian sulattelu oli vaikeaa. Toimin36
tamme ydinkäytäntöjä oli aina ollut ”pienen talon pojan”- asenne. Pyrimme siksi
menemään tilanteisiin erittäin matalalla profililla. Nyt Jereä ja Tiinaa haluttiin
mukaan kaikenlaisiin toimintoihin ja rientoihin, ja jopa uimahallilla saattoi näkyä
jonkinlaista ”fanitoimintaa”.
Maajoukkuetoimintaan pääsyn myötä saimme kokea myös sen, ettemme välttämättä olleet itse enää oman uintimme herroja: kun reissuihin lähdettiin, lähdettiin sinne maksajan säännöin ja rajoituksin. Ennen olimme saneet toteuttaa kaiken
aina oman halumme mukaisesti. Jerelle tämä ei tietenkään ollut hämmentävää
tai negatiivista. Hän sai uudesta statuksestaan irti päinvastoin paljon hyvää. Ensinnäkin hän sai maajoukkueen toiminnoista uusia ystäviä. Lisäksi hän hänen ”reissumiespäivänsä” olivat alkamaisillaan, jotka lopulta veisivät häntä ympäri maapalloa
erinäisiin kilpailuihin.
Ei menestyminen minullekaan mitään suuria tuskia aiheuttanut. Oma halu hypätä
mukaan liiton toimintoihin oli myös suuri, ja halusin olla tietenkin joskus mukana
toiminnassa maajoukkuevalmentajana. Ensin minusta tuli kuitenkin kouluttaja ja
valmentaja erinäisiin tekniikkakouluihin sekä A,B, ja C-teameihin.
Noihin aikoihin suomalainen uinti eli voimakasta sankariuden aikaa. Kultapoikamme Antti ja Jani rikkoivat ennätyksiä ja voittivat mestaruuksia kansainvälisillä
areenoilla. Myös naisuinti eli vahvaa nousukautta. Oli varsin luonnollista, että tuo
sankarikulttuuri siirtyi myös nuorten uintiin. Parhaat uimarit, kuten Foudilainen ja
Lindholm, tunnettiin nimillä ja heille povattiin jopa parempaa tulevaisuutta kuin
Kasviolle ja Sieviselle. Myöhemmin tällaisen ”palvonnan” valokeilaan nousi myös
nuori Juha Linfors, jonka liukuvaa vetoa me valmentajat ihailimme. Kaikkein ihailluin nuori uimarinalku oli kuitenkin Jouni Leimukoski, joka rikkoi ennätyksen
toisensa perään. Hän ui Risto Sarajärven valmennuksessa, mutta oli liiton valmennuspäällikkö Kari Ormon ja Esa Sievisen tarkan seurannan alla.
Tarunhohtoisimpia olivat kuitenkin Jani ja Antti, jotka ottivat yhteen kilpailuissa
kuin muinaiset kreikkalaiset jumalat vuoren laella. Meille tavallisille kuolevaisille
tuo näytelmä esitettiin vain katsomosta tai televisiosta käsin, ja sen ylipappina ja
ohjaajana toimi Kari Ormo.
Tältä uintimaailma näytti nuoren valmentajan silmin. Huippujen puolijumalallisesta asemasta johtuen uskoimme suomalaisen uimarin pystyvän vaikka mihin.
Olisi mielenkiintoista päästäkin kurkistamaan tämän päivän juniorivalmentajien
ajatuksiin siitä, miltä uintimaailma heidän silmissään tällä hetkellä näyttää. Ajattelevatko he Jerestä ja Jarnosta samalla tavalla kuin me ajattelimme Janista ja Antista?
Entäpä valmentajat? Kuka on nyt Suomen Ormo tai Esa Sievinen? Onko valmentajilla samanlaista Midaksen kosketuksen omaista sädekehää kuin huippuvalmentajilla tuolloin oli?
37
Ryhmämme sisäinen toiminta jatkui samankaltaisena. Nyt oli aika kuitenkin
koventaa harjoittelua, sillä olihan tulospää viimeinkin aukaistu. Harjoittelun koventamiseen liittyi samanlaista ajalle tyypillistä sokeaa palvontaa, kuin liittyi tuohon
edellä mainitun kaksikon ja heidän manttelinperijöidensä ”aatelointiin”. Suomalaisessa uinnissa ei varsinaisesti koulutettu maajoukkueen valmentajista lähtöisin
sitä, kuinka paljon ja miten uimareiden tulisi harjoitella.
mestari. Mestaruuden uusiminen on yleensä todella vaikeaa, jos urheilija ei ole
lajissaan ylivoimainen. Minun asenteeni Jeren tasoon saattoi myös vaikuttaa.
Minulla oli jonkinlainen alemmuuskompleksi, jonka seurauksena ajattelin Rauman
sadan metrin voittoa vain onnellisena sattumana. Pidin siis lähtökohtaisesti Jeren
mahdollisuuksia kilpailuissa vähäisinä. Minulta hän ei menestymispaineita tullut
saamaan.
Maajoukkuevalmentajat tekivät pääosin vain valmennusta. Liitossa kouluttamisen
hoisivat pääasiassa eri henkilöt. Heistä suuri osa toimi valmentajinakin, mutta ei
aivan korkeimmalla tasolla. Näin ollen ne tarinat joita maajoukkueen kovien uimareiden harjoittelusta liikkui meidän kuolevaisten joukkoon eivät välttämättä todenmukaisia. Puhuttiin siitä, kuinka uimarit uivat yli kolmetuhatta kilometriä vuodessa.
Leiriolosuhteissa kilometrejä tuli aina sata kilometriä viikkoa kohden. Nämä määräennätykset lyötiin joka vuosi ja kausi uusiksi. Tiedonvälittäjänä toimi valmennuspäällikkö. Henkilökohtaisilta valmentajilta asian laitaa ei tohtinut kysyä, sillä usko
Ormoon oli vankkaa. Koulutusjärjestelmän vastaavat ohjearvot olivat huomattavasti maltillisempia.
Kilpailut menivät todella huonosti. Koko ryhmä oli jotenkin väsynyt. Uimarit olivat
väsyneitä minuun ja varmasti myös toisiinsa. He yrittivät kyllä altaassa parhaansa,
mutta tulosta ei tullut. Jerenkin kilpailut menivät samalla tavalla huonosti.
Kovien uimareiden esimerkkiä seurasi perässä suuri liuta nuoria uimareita. Tästä
progression palvomisesta käsin mekin laadimme loppukeväälle harjoitussuunnitelmamme. Nyt harjoitusmääriä pyrittiin lisäämän, ja esimerkiksi leireillä pyrimme
uimaan jo pitkähköjä lähellä kahdeksaakymmentä kilometriä olevia viikkoja. Emme
kuitenkaan menneet missään vaiheessa sataan harjoituskilometriin, vaikka monet
sitä kokeilivatkin. Kovennettu harjoittelu alkoi verottaa uimareiden kulkemista
myöhemmin keväällä.
Kun Jere oli Rauman jälkeen ikäluokkansa kärkiuimareita, palasi hän kesällä
takaisin ”normaalien” uimareiden joukkoon. Nuorten Suomenmestaruuskilpailut pidettiin Turussa. Siellä Jere ei enää voittanut matkoja samaan tapaan kuin
talvella, vaan oli parhaimmillaankin vain kolmas. Kilpailuihin lähdettäessä hänellä
oli selkeitä ylikuormittumisen tai ylikunnon oireita: uni ei maistunut, yleisilme
oli kalpea ja ilo oli kadonnut silmäkulmasta. Suurin syy tähän oli siis varmaankin
liian kova harjoittelu, jonka perässä hieman uintibuumin innoittamina lähdettiin. Lisäksi olimme juuri ennen kilpailuja ensimmäisellä uintileirillämme ulkomailla, mikä ei kokemattomuuttamme sujunut välttämättä aivan sillä tavalla kuin
olin toivonut.
Kun Espanjaan lähtee kokematon valmentaja ja liuta teini-ikäisiä nuoria, on
vaarassa aina leirifokuksen häviäminen. Nyt niin ei käynyt, mutta näin lähellä
pääkilpailuja leirittäminen ei kokemattomille uimareille ollut hyvä ratkaisu.
Leiristä muodostui henkisesti raskas Jerelle ja muille uimareille. Kolmas kesän
tuloksiin vaikuttanut seikka oli varmasti se, että Jere oli nyt talven puolustava
38
Ensimmäistä kertaa urallaan Jere harkitsi lopettamista. Huonosti menneen kesän
lisäksi lopettamis- tai lajinvaihtopäätöstä puolsi se, että monet Jeren ystävistä olivat
myös lopettaneet (kuten Timo Matilainen ja Petri Löllö). Vaikka Jeren menestys
oli noussut jo aivan toiselle tasolle ystäviin verrattuna, koki hän heidät edelleen
todella tärkeinä. Uinnissa ei sen sijaan näyttänyt olevan hänelle tulevaisuutta. Näissä
tunnelmissa läksin Hårdien mukaan heidän kesämökilleen. Ajatus oli rentoutua ja
samalla miettiä Jeren tulevaisuutta.
Tuo viikonloppu oli hyvin lämmin sekä tunnelmaltaan että ilmaltaan. Muistan
Hårdeilla olleen jonkinlaisen romuauton, jolla rämistelimme menemän mökkisuoraa ”tuhatta ja sataa”. Silloin tällöin mietimme Jeren kanssa, mihinkä suuntiin
hän voisi uraansa viedä. Alussa mitään suuntaa ei tuntunut olevan. Vaihtoehtona oli
vain umpikuja ja uran päättäminen. Vanhemmat liputtivat kuitenkin täyttä tukea
uintiuran jatkumisen puolesta. Minä koetin vakuutella Jereä siitä, että me voisimme
kyllä oppia virheistämme. Hänellä olisi täysi mahdollisuus nousta takaisin huipulle
ja vieläpä jopa tulevan kesän nuoren EM- joukkueeseen.
Pikkuhiljaa asenteellinen umpikuja alkoi muuttua risteykseksi, jossa oli vaihtoehtoja lopettamisen rinnalla. Niin päätimme jatkaa sitten harjoittelua tietämättä
täysin, mihin suuntaan tulevaisuus olisi meitä vievä. Ryhmän tilanne oli yhtä avoin,
vaikka suuri osa uimareista olisi vielä jatkamassa. Tämä oli kutenkin hetki, jolloin
Jere otti itse ensimmäisen kerran irtioton oman uransa suuntaan. Aikaisemmin
äiti oli hänet ensimmäisenä vienyt uimahallille.
Tämän jälkeen ystävät olivat saaneet hänet palaamaan sinne kerta toisensa jälkeen
uudestaan. Nyt Jere kulkisi uimahallille omaehtoisesti.
Samanlainen ”neuvonpito” vanhempien, valmentajan ja Jeren kanssa pidettiin
myös noin kymmenen vuotta myöhemmin, minkä seurauksena Jere ui yhden
parhaista kausista. Ehkä Jerelle teki hyvää se, että hänelle silloin tällöin osoitettiin, kuinka paljon hänen eteensä taustalla tehtiin töitä? Ja että kuinka hyvin asiat
hänen kohdallaan kuitenkin ovat.
39
Syksy 1994
HARJOITUSVUOSI 1995
Tänä kesänä suomalainen uintiurheilu ylsi kaikkein suurimpaan saavutukseensa.
Rooman maailmanmestaruuskilpailuista tuomisina oli kaksi kultamitalia ja kaksi
hopeaa. Nämä tulokset yhdistettynä ennen näkemättömään mediahuomioon
nosti koko uintiväen itsetuntoa. Ormo pönkitti nousuhuumaa tekemällä vertailuja muihin uintimaihin tilastojen avulla: muutaman huippumme avulla olimme
voittaneet useita eurooppalaisia maita, sekä vieneet kärkisijan pohjoismaista.
Talvella 1994-1995 Jere kehittyi taas hyvällä tahdilla. Nuorten PM- menestyksen
lisäksi hän nappasi yllätyspronssia aikuisten SM-kilpailuista sadan metrin vapauinnista. Tavoitteena kilpailusta oli yksi finaalipaikka, joten mitalin ottaminen kovassa
seurassa oli todellinen yllätys.
Ryhmämme pääsi normaaliin harjoitusrytmiin varsin pian. Jerekin alkoi taas pikku
hiljaa menestyä: Ikään kuin hänen päätöksensä satsata olisi tuottanut välitöntä
hedelmää. Marraskuussa hän lunasti itselleen toisen kansainvälisen edustuspaikkansa uimalla nuorten pohjoismaidenmestaruuskilpailuihin. Siellä Jere ui myös
ensimmäisen kansainvälisien arvokilpailumitalinsa: hopeaa viidenkymmenen
metrin vapaauinnissa. Harjoituskerrat olivat nousseet nyt yhdeksään kertaan
viikossa, joiden lisäksi kuntosaliharjoituksia tehtiin kolmesti.
Analyysi vuodesta 1994
Vuosi 1994 oli siis kaikenkaikkiaan ollut hyvin onnistunut. Se sisälsi kuitenkin myös
synkät hetkensä. Alkuvuoden yllätysmenetys poiki jatkoa syksyn NPM- kilpailuista.
Lisäksi vuoteen mahtui arkkityyppisen seikkailukutsun vastaanottaminen, kun Jere
päätti satsata uintiin huonon kesän jälkeen. Mieleeni tulee Luke Skywalker, joka
Tantoeen- planeetalla on arponut eteenpäin siirtymisen kanssa. Kun Imperiumin
joukot lopulta tuhoavat hänen kotinsa ja läheisensä, ei paluuta enää ole. Samalla
tavalla Jere ikään kuin ajautui kesällä valitsemaan uinnin. Tuekseen hän saisi uralleen lukuisia valmentajia, uudistuvan ryhmän, sekä perheensä. Tässä mielessä
hänen valintansa voi tuntua helpolta. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Kun syksy käynnistyi, sisälsi se varmasti paljon epäilyksen hetkiä: Olisiko Jeren kuitenkin kannattanut valita toisin? Olivatko uransa lopettaneet uimarit tyytyväisempiä kuin Jere?
Seuraavana viikonloppuna Jere voitti taas suomenmestaruudet nuorten sarjoissa.
Tällä kertaa kultamitaleita tuli kaksi kappaletta: ”omaa” puolustaen sadan metrin
vapaauinnista, sekä toinen kahden sadan metrin selkäuinnista. Selkäuintihan oli
ollut Jeren toinen päälaji Siniviittavuosista alkaen aina näihin päiviin asti. Lisäksi
lajissa oli erityisen kiinnostava lisämausteensa siinä mielessä, että vastaan asettui aina
vaarallinen Tero Räty. Tero oli sadan metrin selkäuinnin erikoismies. Tero aloitti
matkan tyylilleen vakuuttavasti kasvattaen uimareiden välisen eron todella pitkäksi
heti alkumatkasta. Loppumatkasta olikin kysymys ennen kaikkea siitä, saisiko Jere
uitua hänet kiinni. Jeren vahvuus oli tasainen uinti. Tällä kertaa se ratkaisi uinnin
hänen edukseen. Selkäuinnin voittaminen oli ollut tavoitteenamme jo Siniviitoissa.
Siksi sen voittaminen oli todellinen etappi Jeren uralla.
Ironista voitossa oli tietenkin se, ettei se enää ollut Jeren päälaji. Se tuki harjoituksissa nyt vapaauintia samankaltaisesta vedosta ja aineenvaihduntaprofiilista johtuen.
Tero ja Jere tulisivat ottamaan yhteen vielä lukuisia kertoja vuosien mittaan.
Nuorten suomenmestaruuskilpailut olivat ainoa kilpailu, joissa vertasin Jereä
muiden uimiin aikoihin. Minua kiinnostivat Janin uimat mestaruusennätykset.
Uskoin Jerellä olevan saumoja ennen niiden alittamiseen etenkin sadan metrin
vapaauinnissa. Jere sairasti kuitenkin pienen flunssan juuri kilpailujen alla, joten
hän ei ollut aivan parhaassa vedossa. Näiden kilpailujen jälkeen en siis ollut enää
niin kiinnostunut siitä, minkälaisia aikoja muut uimarit uivat. Aikarajoja tuli
tietenkin seurattua silloin kun ne koskettivat omia uimareita.
Koska Jere ja Tiina olivat menestyneet tänä talvena niin kovin hyvin, ajattelin kilpailuttaa heitä Espoossa uitavissa maailman cupeissa. Olimme jo tehneet majoitusvaraukset ja matkasuunnitelman, kun Tiina sai yllättäen kutsun tulla kilpailuihin osana
maajoukkuetta. Koska (jälleen kerran) minun oli vaikea kuvitella meidän uimareitamme edustustehtävissä, epäilin Tiinalle kutsun olevan aivan jotakin muuta.
Korkeintaan kutsu saattoi tarkoittaa sitä että Tiina olisi muun maajoukkueen kanssa,
mutta majoittuisi omalla kustannuksella. Niin menimme kilpailuihin omalla porukallamme majoittuen ystäväni soluasunnon lattialla.
Kilpailut olivat ikimuistoiset. Ensinnäkin mieleen jäi se, että Tiina kuului oikeasti
maajoukkueeseen. Hän olisi voinut halutessaan majoittua heidän kanssaan hotelliin. Tunsin itseni täydeksi idiootiksi, kun tämä seikka selvisi. Toinen mieleen
40
41
painunut seikka kilpailuista oli Uuden-Seelannin Danyon Loaderin ja Antti Kasvion
yhteenotto vapaauintimatkoilla.
uida ohjelmat mahdollisimman ryhdikkäästi läpi. Hän viettäisi ylimääräisen ajan
mieluummin ystävien kassa kahvilla, kuin tuhlaisi sitä köysissä nojailuun.
On sääli, ettei Suomessa enää järjestetä samanlaisia kilpailutapahtumia. Niiden avulla
saatiin pidettyä yllä suomalaista uintihenkeä. Useat uimarimme pääsivät mukaan
pienellä vaivalla kansainväliseen kilpailuun. Lisäksi kilpailutapahtuma toi tuulahduksen kansainvälisestä uintikulttuurista, joka oli minulle ainakin tärkeä asia.
Mitä vaikutteita Jere sitten imi Petteriltä? Todennäköisesti hän oppi paljon siitä,
miten ammattilainen altaassa aikaansa käyttää. Petterin esimerkistä myös meidän
toimintamme ryhdistäytyi. Lisäksi uskon, että Jere poimi mukaansa vaikutteita
Petterin elämänasenteesta olla kiinnostunut kokoajan uusista haasteista. Petteri
tarttui aina uuteen sarjaan yhtä kiinnostuneena, oli se sitten kuinka tylsä tahansa.
Jos kirjoitin jotenkin sekavan tai kelvottoman sarjan, oli Petterillä heti ajatus sen
toteuttamisesta. Silti hän ei ollut nenäkäs. Oskarin uinneissa Petteri opetti meille
aimo annoksen julkisuuden hoitamisesta. Hän oli hyvä antamaan lausuntoja.
Hän osasi vastailla kysymyksiin diplomaattisesti, ja muisti kiitellä myös saamaansa
valmennusta ja olosuhteita.
Jere alkoi saada nyt enemmän tunnustusta uintimenestyksestään. Hänet kutsuttiin
kaupungintalolle juhlimaan yhdessä muiden Jyväskyläläisten urheilijoiden kanssa
keskisuomalaisten menestystä. Samana vuonna Jyväskylän Saukot valittiin TUL:n
piirin parhaaksi seuraksi, ja vesipalloilijat alueen parhaaksi joukkueeksi. Jere ansaitsi
vuoden nuorisourheilijan tittelin keski-suomessa.
Kansainväliset kilpailut alkoivat olla nyt tosiasiaa Jerelle. Multinations- kilpailut
veivät hänet Ateenaan. Sieltä hänellä oli kotiin tuomisina pronssimitali sadan
metrin vapaauinnista. Sama sijoitus tuli myös puolta lyhyemmältä matkalta. Minä
olin samaan aikaan ensimmäisellä kansainvälisellä valmennustehtävälläni Istanbulissa, jossa ottivat yhteen saman kilpailun nuoremmat ikäluokat.
Kevään ehkäpä mieleenpainuvin hetki koettiin kuitenkin harjoituksissa: Lahden
Kalevan valmentaja Olli Lehtinen uskalsi luopua tähtiuimaristaan Petteri Lehtisestä
päästämällä hänet viikoksi harjoittelemaan Jeren kanssa. Viikon lopuksi Petteri
osallistui Oskarin uinteihin. Petterin vierailulla oli erittäin suuri merkitys minulle
ja Jerelle. Valmentajalle vierailu oli siinä mielessä tärkeä, koska se merkitsi jonkinlaista huomionosoitusta maajoukkueen ylimmältä tasolta. Lisäksi kun huomionosoituksen tarjosi näistä supervalmentajista pisimpään valmentanut ”uinnin professori”, oli tilaisuus sitäkin arvokkaampi.
Olli Lehtinen oli aikaisemmalla vuosikymmenellä pitänyt joitakin luentoja harjoittelusta TUL:n koulutustilaisuuksissa. Itä-suomessa Lahtelaisten harjoittelusta liikkui
hurjia legendoja. Nyt lahtelainen supersankari ui meidän harjoituksissamme.
Muistan ensimmäisen yhteisen harjoituksemme. Petteri ilmestyi altaalle ajoissa.
Hän oli heti kiinnostunut siitä, minkälaisen harjoituksen uisimme.
Melkein välittömästi hän hyppäsi veteen, ja alkoi suorittaa alkuverryttelyä. Jere
hyppäsi perään, ja yritti pysyä Petterin vauhdissa mukana. Petteri ui kuitenkin
todella kovalla vauhdilla, kellottaen 1:05 sadan metrin aikoja jo verryttelyssä, että
Jere ei yksinkertaisesti pysynyt vauhdissa mukana.
Kun Petteri sitten pysähtyi päätyyn, piti hän vain todella lyhyen tauon, ja jatkoi
taas seuraavaan sarjaan. Me olimme myös hyviä pitämään tauot kurissa, lahtelaisen
paussi oli kuitenkin vieläkin lyhyempi. Petteri kertoikin filosofiakseen koettaa
42
Koska Jere oli noussut kovaksi haastajaksi ikäluokkansa parhaille uimareille, alkoi
puolileikillä asetettu NEM- tavoite konkretisoitua. Mielestäni hän ei vielä kuulunut
kuitenkaan samaan kategoriaan uimarina Foudilaisen, Lindforsin tai Leimukosken
kanssa. Vaikka perhosuinti oli alkanut sujua mallikkaasti, ei siitä voinut vielä puhua
päämatkana. Jere oli muutaman kerran jo voittanut sadan metrin vapaauinnin
mestaruuksia nuorten tasolla. Lisäksi hänellä oli muita mitaleita samassa lajissa
sekä aikuisten sarjoista että ulkomailta. Näin päädyimme pitämään lajia myös NEMlajina. Yrityksiä rajaa vastaan tehtiin useita. Useimmiten Jere jäi siitä reilusti. Pikkuhiljaa rajayritysten rinnalle piti keksiä muutakin ”puuhaa”, ja Jere alkoi uimaan
perhosuintia. Jere rikkoi yllättäen perhosuinnin rajan verryttelystartissa ennen
varsinaista lajiansa (vapaauintia). Emme edes tienneet rajan menneen tuolloin
rikki. Tiedon meille kertoi joku toinen valmentaja, joka oli selvästi perillä asioista
meitä paremmin.
Jeren suorittama rajanalitus on tyypillinen tarina siitä, miten itselle asetettu korkealta
tuntuva raja on vaikea saavuttaa. Kun mahdollisuus toisella lajissa oli olematon (ja
sitä ei edes pohdittu), tulikin se täysin vahingossa. Jere pääsi taas eteenpäin urallaan
ikään kuin yllätyksellä ja vahingossa. Rajan alitustapa kertoo jotakin Jeren tyylistä
tehdä tulosta: kun tuloksella ei ole suurtakaan väliä, voi se tulla. Kun taas tulos pitää
tehdä ”veitsi kurkulla”, on sen tekeminen huomattavasti vaikeampaa. Samaa periaatetta noudattaen Jere teki onnistumisensa Helsingin ja Berliinin EM- kilpailuissa.
Hänen uraltaan löytyy myös muita, samankaltaisia venymisiä.
Nyt kun NEM- joukkueen ovet olivat auki, alkoi itse valmistautuminen kohti tätä
uinnin ”suurtapahtumaa”. NEM- kilpailuja voitiin pitää suurtapahtumana, sillä
suomalaisen uinnin ”epävirallinen” mantra oli ,että vain NEM- mitalisti voi pärjätä
myös aikuisiällä. Tämä johtopäätös oli vedetty pitkälti Antin ja Janin menestymisen perusteella. Poikien menestyminen väritti näin koko junioriuintia 1990luvun lopun.
43
Keskustelu NEM-menestyksen tärkeydestä laimeni hieman vuonna 2000, kun Jere
ja Jarno voittivat ensimmäiset mitalinsa aikuisten EM-tasolla. Monelle uimarille
Geneven 1995 nuorten euroopanmestaruusuinnit sisälsivätkin jatkouran kannalta
kohtalokkaita siemeniä. Kilpailujen piti antaa täyttymys lahjakkaalle 1978- ja 1979syntyneille poikauimareille, sekä varmistaa Anu Koiviston esille marssi eurooppalaisen uinnin kärkeen.
Jerellä ja minulla asenne oli kuitenkin jo heti rajoja hakiessamme, että kilpailut
tulevat hänelle liian aikaisin. Teimme töitä kyllä tosissamme, mutta koin Jeren
olevan liian kaukana ehtiäkseen mukaan mitali- tai edes finaalijunaan. Olin tällä
kertaa realistinen. Mielipidettäni tuki myös se fakta, ettei Jere ollut enää kehittynyt niin suurin harppauksin kevään koitoksissa, kun verrattiin tuloksia keskitalven vastaaviin.
Jere alitti aikarajan sadan metrin perhosuinnissa. Pidin häntä kuitenkin vapaauimarina. Näin toistui sama kuvio, kun nuorten SM- kilpailuissa vuotta aikaisemmin,
jolloin pidin Jereä selkäuimarina ja vapauinnin tulosta ”vahinkona”. Nyt harjoittelimme NEM- kilpailuihin nimen omaan vapaauintia. Itse kilpailut menivät Jereltä
huonosti, sillä jatkopaikkaa ei irronnut millään uintimatkalla. Olin itse paikan
päällä toteamassa, kuinka kauas Jere muista eurooppalaisista todellisuudessa oli.
Koska kilpailujen liian nopea aikataulu Jeren kehityksen kannalta oli kuitenkin
tiedostettu jo aikaisemmin, ei pettymys aiheuttanut sen suurempaa ongelmaa
hänelle. Olimme muita uimareita paremmassa asemassa ehkäpä siinä mielessä,
että tajusimme tason olevan tässä vaiheessa Jerelle vielä liian kovan.
Kun suomalaisen uinnin epävirallinen menestymismantra olisi edellyttänyt mitalia
tältä tasolta, voidaan kysyä, miten muut uimarit tästä selvisivät? Luulen,että Geneveen kultaa vuolemaan lähteneet uimarit pettyivät kaikkien pahiten. Heillä NEMtason näkeminen avasi varmasti silmiä. Kun tuomisina oli joitakin A- ja B- finaaleja, ei tulos ollut tyydyttävä. Ainoa kunnollinen valopilkahdus tuli Anulta, joka ui
hopealle selkäuinnissa.
Uimari saattoi kilpailuissa kokea turhautumista siitä, että kovasta työstä huolimatta
tulostaso ei riittänyt kärjen vauhtiin. Kun Jere pääsi NEM-vaiheen yli yhdellä kilpailulla, jatkui useilla vuotta nuoremmilla uimareilla kilpaileminen samassa sarjassa
vielä kaksi vuotta. He olivat päässeet Geneveen vuoden kilpasarjaa nuorempina.
Geneven jälkeen NEM-ikärajaa nostettiin vuodella, joten parhaimmillaan uimari
sai siis käydä kolmet kilpailut peräjälkeen. NEM-kilpailujen jälkeen uimareiden
urat kestivät vain joitakin vuosia. Ja yleensä tuloskehitys ei ollut enää NEM-vuosia
edeltävällä tasolla. Näillä asioilla saattoi olla jokin yhteys, vaikka tietenkin ennen
NEM- ikää harjoitteleva urheilija kehittyi jo luonnollisestikin NEM- ikää vanhempaa
uimaria nopeammin.
44
45
VUODET 1995 - 1996
Talvikausi 1995-1996 oli suomalaisessa uinnissa kuplinnan aikaa. Kesällä Jani
Sievinen oli voittanut historialliset kolme Euroopan mestaruutta, mutta samalla
Antin meno oli alkanut yskähdellä. Myös NEM-uinnit oivat menneet lahjakkaasta
ikäpolvesta huolimatta hieman alakanttiin, eikä mitalisijoja valloitettu. Anu Koivisto
oli kyllä voittanut hopeaa, mutta siltikin minulle jäi hieman apea kuva kilpailuista
suomalaisten osalta.
Jeren kehitysvauhti kiihtyi taas vaisun kesän jälkeen. Talven arvokilpailuista
hän nappasi ensimmäisen aikuisten suomenmestaruutensa. Tilanne oli tuplasti
mieluinen minulle, sillä kyseessä oli omassa kotihallissani Lappeenrannassa napattu
mestaruus. Jere voitti lajissaan vielä Janne Blomqvistin, joka oli edustanut Suomea
kyseisessä lajissa euroopanmestaruuskilpailuissa. Janne kuului mielestäni maagisten
maajoukkueuimareiden rinkiin. Seuraavana vuonna hän pääsikin edustamaan
Suomea Atlantan Olympialaisiin viestiuimarin ominaisuudessa.
Muut talven kilpailut sujuivat erittäin hyvin, huipentuen Jeren Multinations- voittoon keväällä Espoonlahden uimahallissa. Jeren kehitys talvella oli niin nopeaa,
että hän alkoi jo hätyytellä samanikäisten eurooppalaisten uintitasoa. Samalla Janin
ja Antin aikoja samanikäisenä uineet kovat aikanoteeraukset alkoivat lähestyä. Jere
ei kuitenkaan rikkonut poikien ikäkausiennätyksiä. Kesän nuorten SM- kilpailut
olivat Jeren viimeiset. Kehitys oli ollut tässä vaiheessa hyvää, ja hän pystyi pitämään haastajansa reilusti takanaan. Sadan metrin vapaauinnissa hän voitti hopealle tulleen uimarin melkein parilla sekunnilla, ja perhosuinnissa hän ui huiman
ajan rikkoen 57 sekunnin rajan.
Ryhmässä oli muutenkin tänä kautena tapahtunut hyvää kehitystä: aikaisemmin
ryhmään siirtyneet Jyväskylän Uimaseuran nuoret poikauimarit (Mikko Pirttimäki,
Tuomas Sinivuori ja Jussi Koivisto) olivat päässeet ryhmän rutiineihin kunnolla
sisään. Pojat antoivat Jerellekin uutta puhtia harjoitella. Nuorten SM-kilpailuissa
tämä nelikko otti ryhmämme ensimmäisen viestimestaruuden poikien 4x200metrin
vapaauintiviestissä. Viesti oli todellinen jännitysnäytelmä, sillä olimme johdossa
olevaa Simmiksen joukkuetta jäljessä lähes viisikymmentä metriä ennen ankkuriosuutta. Meillä uintia ankkuroi Jere, joka otti johtavan joukkueen ankkurin
kiinni, ja toi voiton. Uinti oli hyvä osoitus Jeren kunnosta. Kun Janista puhuttiin,
että hän tekee aikuisten puolella mitä tahtoo, voitiin samaa sanoa Jerestä nuorten
sarjoissa.
Aikuisten SM- kilpailut pidettiin Espoonlahdessa jo viikko ennen nuorten kilpailuja. Atlantan Olympialaisten valintaruljanssi kävi todella kuumana. Nuoret miehet
halusivat kilvan uida olympiakoneeseen. Jere oli myös yksi näistä olympiapaikan
tavoittelijoista. Minä pidin Jeren mahdollisuuksia aika hyvinä. Hän oli tuskin kuiten46
47
kaan maajoukkuevalmentajien laskuissa mukana. Loppujen lopuksi hän oli ensimmäinen uimari, joka rankkauksen perusteella tippui koneesta ulos. Oli kuitenkin
mieltä ylentävää nähdä Jere uimassa ”suurten” joukossa tasavertaisena uimarina.
Aikuisten SM- kilpailut olivat Jerelle muutenkin hyvät kilpailut. Hän ui useita ennätyksiä ja mitaleita, vaikka henkilökohtaista kultaa ei tullutkaan.
Kun Olympialaiset oli uitu, oli uintiyhteisö huipputasolla ikään kuin kuiluun
pudonnut. Menestyminen ei Janin hopeasta huolimatta ollut odotusten kaltainen.
Murskautuneet unelmat tekivät uintisyksystä 1996 hieman harmaan. Jere oli
kuitenkin säästynyt kaikelta tältä, ja jatkoi kehittymistä vauhdikkaasti. Hän pääsi
mukaan ensimmäistä kertaa aikuisten arvokilpailuihin: lyhyiden ratojen euroopanmestaruusuinteihin Rostockiin. Kilpailu oli myös minulle debyytti aikuisten
maajoukkuetasolla. Itseasiassa Jere ei ollut ollut kovinkaan kiinnostava uimari
aikuisten maajoukkueen kannalta ennen Atlantan kilpailuja. Nyt yhtäkkiä hän
pääsi mukaan rinkiin, kun ykköskaartin uimareista osa oli lopettanut ja osa oli
vielä lomalla.
Tuon talven tuloksellinen huippu koettiin kuitenkin Pirkkolan SM- kilpailuissa.
Kilpailuista puuttui edelleen monet suomen eturivin uimareista. Monia kovatasoisia haastajia kilpailuissa kuitenkin oli, kuten Tampereen olympiaedustaja Kalle
Varonen, sekä Vesa Hanskin pikkuveli Jussi Hanski. Näissä kilpailuissa Jere herätti
viimeinkin median ja valmennusjohdon huomion: neljän suomenmestaruutta
uusilla ennätysajoilla, ja vyöllä kaikkien ”kovempien” uimareiden päänahat teki
Jerestä melkein kilpailujen uintikuninkaan. Huomion varasti kuitenkin Jeren kilpakumppani Tero Räty uimalla lähes suomenennätyksen viidenkymmenen metrin
selkäuinnissa. Suoritus vei hänet todella korkealle myös maailmantilastossa.
Median ja uintiväen kiinnostus oli mielenkiintoinen ilmiö. Kun huomio nousi
tietyn tason yläpuolelle, alkoi myös tietynlaisten juorujen leviäminen. Pirkkolassa pääjuoru oli erinäisten valmentajien esiintyminen Jeren taustalla. Tällainen
kunnian ottaminen toisen menestymisestä häiritsi tuolloin hieman, mutta varmasti
kyseessä oli vain muutamasta huolimattomasti asetetusta sanasta. Tällaisista aiheista
jutut lähtevät liikkeelle niin helposti, eikä niihin kannata paljoa energiaa pistää.
Jeren tulosta eivät kuitenkaan tehneet maajoukkuevalmentajat, valmennuspäälliköt
tai seuravalmentajat. Minun mielestäni suurin ”syy” Jeren menestymisen taustalla
oli se, että hän sai jotenkin luovittua itsensä niiden vaikeiden vuosien lävitse, jotka
olivat kuin tiheänä karikkona nuoren uimarin edessä. Kun esimerkiksi nuorten
euroopanmestaruusuinneista ei odotettu juuri mitään, sai Jere keskittyä rauhassa
kilpailujen jälkeiseen aikaan. Samalla tavoin Atlantasta poisjääminen teki Jerelle
varmasti hyvää. Jos hän olisi liian nuorena päässyt maistamaan kilpailuista tärkeintä,
olisi jatko saattanut olla hankalampaa. Itse asiassa kovin monet Atlantaan päässeistä
uimareista lopettivat uransa kilpailun jälkimainingeissa.
48
Arkkityyppisesti ajateltuna Atlantaan ja NEM-kilpailuihin päässeistä uimareista
kovin moni ei ollut henkisesti riittävän valmis näihin koitoksiin. Näin he saivat
sieluunsa ”haavan” (joka osalle oli varmasti myös uran tärkeä täyttymys), josta oli
vaikea toipua lajista samalla tavalla kiinnostuneeksi uimariksi kuin aikaisemmin.
Jere sai siis kehittyä rauhassa kaikelta tältä. Jere sai olla oma itsensä. Hän eli viatonta
ja suojeltua elämää keski-suomessa. Tätä kuvastaa hyvin hänen antamansa lausunto
tulevaisuuden tavoitteista: Hän sanoi tavoittelevansa Sydneyn Olympialaisia, sekä
sieltä A-finaalipaikkaa. Kaikkien ”perillä olleiden” uinti-ihmisten tiedossa alkoi jo
kuitenkin olla, että Sydneyssä uitaisi semifinaalit ja finaalit, ja kilpailun muoto olisi
muuttuva. Jere ei siis ollut vielä ”perillä” kilpauinnissa, vaan vasta ”matkalla” sinne.
Jere osasi jotenkin alitajuisesti suojella omaa puhdasta uimarinydintään. Hänelle
oli tyypillistä vain harjoittelu ja kilpaileminen. Hän ei siis koskaan laskenut tai ollut
”perillä” aikarajoista ja näyttötarpeista. Hän oli huolellinen ja perusteellinen siellä,
missä sillä oli kaikkein eniten väliä, eli uima-altaassa.
Jere alkoi houkutella puoleensa nyt myös ulkopuolisia rahoittajia. Managerikseen
hän sai Laura Ylä-Sulkavan, joka pystyi heti alussa toimittamaan Jerelle monivuotisen sopimuksen ison vaateketjun kanssa. Tämä takasi Jerelle väljemmän mahdollisuuden käydä esimerkiksi kilpailumatkoilla ulkomailla. Jere osoitti myös omaa kiinnostusta uraansa kohtaan. Hän on erittäin lahjakas visuaaliseen sekä musiikilliseen
ilmaisuun liittyvissä asioissa (paitsi ehkäpä laulamisessa). Hän tekikin omasta urastaan mainosvideon, joka hyvin editoituna teksteineen ja musiikkeineen summasi
hyvin hänen saavutuksiaan ja aikaisempaa uraansa. Tämän videon avulla Laura
pystyisi välittämään mahdollisille yhteistyökumppaneille helpommin, minkälaisesta uimarista Jeressä oli kysymys.
Kesällä Jere sai muistutuksen siitä, ettei voitonkulku suomalaisen uinnin huipulle
ollut niin varmaa: loistavasta talvesta huolimatta hän ei päässyt mukaan aikuisten
maajoukkuerinkiin. Tätä Atlantan jälkimaininkien vuotta voidaan kuvata Tero Välimaan ihmeellisten tulosten vuodeksi. Tero tuli suomalaisen uinnin tietoisuuteen
ryminällä. Kovien tulosten lisäksi hän oli persoonana hyvin valloittava (puhumattakaan hänen valmentajastaan Aarne Alatalosta). Hän veti hetkessä puoleensa sekä
maajoukkueen valmentajien että median huomion. Hän tulisi myöhemmin pitämään sananmukaisesti pilkkanaan suomenennätyksiä, sillä Ruotsin kansalaisena
hänen uimiaan aikoja ei edes voitu hyväksyä suomenennätystilastoihin.
Suomen uintikesä käynnistyi kunnolla Marenostrum- kiertueella välimerellä.
Barcelonan osakilpailuihin oli tullut sekä maajoukkue lukuisien median edustajien keralla, että piskuinen kahden hengen keski-suomalainen joukkue minun
ja Jeren miehittämänä. Matkasta tulisi todella ikimuistoinen erinäisten kommelluksien seurauksena. Kun saavuimme Barcelonaan, oli ystäväni järjestänyt meille
yösijan läheisestä hostellista. Kun kuitenkin pääsimme majoittumaan viimeinkin
todella myöhään illalla, jouduimme välittömästi kadulle majoitussekaannuksen
49
vuoksi. Hostellissa ei ollut tilaa meille. Näin olimme kilpailujen aattona kello 24
keskellä Barcelonaa vailla tietoakaan siitä, missä nukkuisimme seuraavan yön.
Lopulta ystävämme löysi meille bed and breakfast- tyyppisen majoituksen.
Majoituksessa oli vain muutama puute: Ensinnäkin huone sijaitsi kovasti meluisan
kadun varrella. Toiseksi parvekkeen ovi oli pidettävä koko ajan auki, sillä huoneessa
oli todella kuuma. Lisämausteen yöhön antoi myös se, ettei huoneessa ollut kuin
yksi sänky, ja sekin todella kapea. Niinpä nukuimme Jeren kanssa kohteliaasti peput
vastakkain vain tyyny välissämme lyhyen yöunemme.
Kun seuraavana päivänä siirryimme kilpa-altaalle, törmäsimme maajoukkueuimareihin. Tähtinä joukkueessa olivat paluuta tekevä Jani, sekä tempuillaan hurmaava
Tero. Formulakilpailujen vuoksi myös uintikilpailuihin oli jäänyt paljon toimittajia
tekemään juttuja.
Maajoukkue eli ja kulki kilpailuissa aivan omia reittejään. Jere ei kuulunut kisajoukkueeseen, eikä näin saanut osakseen maajoukkueuimareiden palveluja
tai huomiota. Jere ui kilpailuissa hyvin: hän pääsi B- finaaliin viidenkymmenen
metrin vapaauinnissa. B- finaali pidettiin joitakin tunteja ennen A- finaaleja (joissa
maajoukkueuimarit uivat). Vietimme Jeren kanssa koko päivän kuumalla uimaaltaalla, sillä meillä majapaikkaa ei enää ollut. Jere ui hankalasta yöstä ja pitkästä,
kuumasta odottelusta huolimatta illalla todella hyvin: hän voitti B- finaalin uudella
ennätysajalla 23.75.
Maajoukkue ei muistaakseni ollut vielä tullut edes paikalle, kun Jeren kilpailut
olivat jo ohi. B- finaalin voitto ei ollut näin kovinkaan kiinnostava ulkopuolisille
median edustajille tahi maajoukkueen johdolle. Sen sijaan meille se oli hyvä tulos.
Jere teki taas yllätyksenä vaikeista olosuhteista lähtien todella ammattimaista työtä.
Tästä oli hyvä jatkaa kohti kesän SM- kilpailuja.
Barcelonan kilpailun jälkeen siirryimme läheiselle urheiluopistolle kahden viikon
harjoitusleirille. Leiri meni todella hyvin, ja Jere oli hyvässä kunnossa palatessamme
pikkuhiljaa kesäkuun alkupuolella kotiin. Aloitimme välittömästi viimeistelyn, kun
aikaa SM- kilpailuihin oli vielä neljä viikkoa. Tuo aika oli liian pitkä viimeistellä
Jereä, sillä hän teki kovimmat tuloksensa harjoituksissa jo viikkoa ennen SM- kilpailuja.
SM- kilpailut pidettiin Kuopiossa. Niistä kehkeytyi uinnin mullistavan sukeltamisen
sekä Teron läpimurtokilpailut. Jere oli siis mielestäni viimeistelty ”ohi”, joten hän
ei pystynyt aivan omalla tasollaan kilpailemaan. Uskoin tuohon kesään asti sokeasti amerikkalaisten valmentajien sloganiin: ”if you are not sure, rest more” ja
”the longer the taper, the faster the swimmer”. Filosofiani siis oli, että jos kerran
kuntoon mennyt ”ohi”, voidaan levolla saada aikaiseksi ainakin nopea uimari. Jeren
50
ohikunnon lisäksi mielenkiintoista kilpailuissa oli Antti Kasvion paluu henkilökohtaisille SM- matkoille.
Tero hallitsi kaikkia perhosuintimatkoja mennen tullen. Ohikuntoinen Jere yritti
pärjätä vauhdissa mukana. Mukana olivat myös aina kovat Jani ja Vesa, joiden pyöritykseen Jere myös joutui. Tero rikkoi suomen ennätyksiä ja kauden kärkiaikojan
useissa lajeissa. Näillä suorituksilla hän ansaitsi itselleen paikan olympiaryhmässä
sekä loppukesän EM-kilpailuissa. Aikoja ei kuitenkaan voitu hyväksyä suomen
ennätyksiksi, sillä Tero kilpaili seurattomana, ja hän oli vielä Ruotsin (ja Suomen)
kansalainen. Hänen uintityylinä oli sukeltaa matkoista todella pitkä matka (viidelläkymmenellä metrillä lähes 45 metriä), ja pintautua juuri ennen maaliintuloa.
Itse perhosuintia hän ui vain muutaman vedon.
Tämä ”sukellusmullistus” oli minulle aluksi vaikea hyväksyä, sillä se tulisi muuttamaan koko urheilumuodon luonnetta. Osittain sukeltelun sulattaminen oli kyllä
vaikeaa sen takia, ettei omista uimareista oikein kukaan ollut tällainen ”uuden
tyylin” uimari. Ja kun kilpailuissa yritti heittää hieman ohikuntoisen Jeren tällaista
supertyyliä vastaan, ei näky ollut kaikkein kaunein. Kun Tero ja Vesa sitten puhdistivat mestaruuspöydät perhosuintimatkoilla, jäi Jeren tyytyminen vapauintimatkojen metsästykseen. Viidenkymmenen metrin vapaauinnissa vastassa Jerellä oli
kuntoutuva Antti Kasvio.
Tein Antin kohtaamiseen liittyen joitakin valmennuksellisia virheitä, joista otin välittömästi oppia. Ensinnäkin asemoin Jeren heti suoraan asenteellisesti Antin kanssa
kilpasille, kun Jere ei perhosuinneissa pärjännyt. Aloin puhua Jerelle, kuinka hän
voisi mahdollisesti Antin voittaa. Nyt tiedän, että Jeren asettaminen muita vastan ei
ole Jerelle ominainen tyyli. Hän tekee omat rutiininsa ja juttunsa, ja antaa muiden
uida itseään vastaan – hän ei parhaimmillaan käy ketään vastaan. Näin minä siis
latoin heikoksi itsensä kokevan uimarin kohtaamaan yhden Suomen kovimmista
uimareista.
Toinen virheeni liittyi itse lajin valmistamiseen. Aikaisemmin annoin Jeren nimittäin valmistaa itsensä lajiin rauhassa, ja rakentaa siitä itselleen sopiva mielikuva.
Nyt halusin valmentaa häntä ”hyvin” ennen starttia. Niinpä kävimme verryttelyissä
läpi kaikkia mahdollisia osa-alueita startista, liusta, pintautumisesta aina käsivedon
suorittamiseen ja maaliintuloon asti.
Tämän tyylisellä valmistautumisella oli kahdenlaisia vaikutuksia. Ensinnäkin se teki
Jere uinnista mekaanista ja vaiheikasta suorittamista, eikä vapaata sekä virtaavaa
luonnollista liikettä. Toiseksi en varmastikaan pystynyt pitämään piilossa omaa
hermostumistani lajin suhteen. Toivoin todella paljon Jeren voittoa, koska perhosuinnit olivat menneet sen verran huonosti sijoituksellisesti.
51
Itse lajissa Antin oli helppo poimia voitto Jereltä. Jerelle jäi käteen noista kilpailuista ”vain” sadan metrin vapaauinnin mestaruus. Olimme asettaneet tavoitteeksi
EM- rajan rikkomisen, mutta sitä ei nyt saavutettu. Kesän 1995 jälkeen olimme
jälleen ottaneet taka-askelia Jeren uran suhteen. Petteri Laine oli palkattu juuri
liittoon töihin. Hänen onnittelunsa sadan metrin vapaauinnin voiton jälkeen ei
juuri lohtua tuonut.
Analyysiä kaudesta 1996-1997
Ehkäpä Jerelle oli hyväksi joutua taas heitetyksi pois ”kultavankkureista”, joiden piti
viedä hänet Pirkkolan menestymisen jälkeen kohti Suomen uinnin ykköspaikkaa?
Näin hänet laskettiin taas alas uintikärjen taakse. Hän ei edes ollut kesällä 1997
enää mikään haastaja, minkä osoitti talven 1996-1997 media- ja maajoukkuekiinnostuksen hiipuminen nyt lähes pohjalukemiin. Vaikka tavoitteena ei ollutkaan paistatella päivää medioissa tai erinäisissä joukkueissa, oli tällä kaikella ainakin häiritsevä vaikutus - ainakin valmentajaan. Jere oli nyt ennemminkin uimari, joka oli
uinut ihan hyvän talvikauden, kun muut uimarit olivat poissa. Kun todelliset uimaritähdet olivat palanneet nyt areenalle, oli Jerenkin aika palautua tasolleen. Jereä ei
suinkaan kohdeltu huonosti. Hän vain lakkasi olemasta kiinnostava. Hyvän talven
jälkeen toivoin, että hän olisi päässyt mukaan maajoukkuerinkiin pysyvästi.
Uupunut uimari lepotauolla. Seuran leiri Helsingin uimastadionilla.
52
Jere ei selkeästi ollut vielä valmis kohtaamaan kaikkia suomalaisia supersankareita,
vaikka silloin tällöin pystyi joitakin heistä voittamaankin. Jere ei kuitenkaan lannistunut tästä. Tämä tappioiden kesä tulisi pohjustamaan seuraavan vuoden kehittymisen, ja supersankareiden selättämisen kesän 1998 SM- kilpailuissa.
53
Kausi 1997-1998
Jere oli keväällä saanut ensimmäisen merkittävän sponsorin. Sponsorin tuella
meille avautui mahdollisuus osallistua ruotsin GP- sarjaan, mikä oli kuudesta osakilpailusta rakennettu kovatasoinen kilpailusarja. Olimme Tero Välimaalta ja hänen
valmentajaltaan Aarne Alatalolta kuulleet, kuinka hyvätunnelmaisia kilpailuja nuo
koitokset olivat. Ajattelin tällaisen uuden kilpailusuunnan tuovan hyvää vaihtelua
Jerelle huonon kesän jälkeen. Sarjan ensimmäinen osakilpailu uitiin Tukholman
ulkopuolella Linköpingissä.
Tuo kilpailumatka oli erityisen jännittävä siinä mielessä, että emme kumpikaan
puhuneet kuin välttävää ruotsia. Lisäksi naapurimme tapa järjestää kilpailuja poikkesi meidän tavoistamme suhteellisen paljon. Näin emme mm. tietäneet, millä
tavalla lähtö toteutettaisi, olisiko eriin jonkinlaista keräilyä, ja miten mahdolliset
palkinnot jaettaisiin. Onneksi kieli alkoi pikku hiljaa taipua ruotsin kielelle, ja asiat
alkoivat selvitä. Jere pärjäsi kilpailuissa todella hyvin voittaen joitakin matkoja, ja
saaden kaikissa lajeissa mitaleita.
Sarjan erikoisuutena Suomen kilpailujärjestelmään verrattuna oli se, että huolimatta pitkistäkin maan sisäisistä etäisyyksistä, suurin osa seuroista osallistui niihin.
Tuolloin kilpailusarjan katsottiin siis ilmeisesti palvelevan kansallista uintitasoa.
Suomessa suurinosa kovatasoisimmista kilpailuista järjestettiin Espoonlahdessa,
eikä mm. pääkaupunkiseudun uimaseuroja juuri nähty esimerkiksi Tampereella
tai Turussa. Suomesta vastaava kansallinen sarja puuttuu edelleen. Käsittääkseni
myös Ruotsin sarja on kärsinyt vuosien myötä inflaation suosiossa.
Kilpailusarjan taso nousi talven lähestyessä. Norköpingin osakilpailuissa olikin
sitten mukana sekä Ruotsin että Suomen uintikerma. Kummallekin maalle nuo
kilpailut olivat viimeinen näyttöpaikka alkukevään MM-kilpailuihin. Jerekin mieli
mukaan tähän koitokseen EM-kilpailun jäädessä edellisenä kesänä vain haaveeksi.
Meidän harmiksemme hän kuitenkin sairastui flunssaan juuri ennen karsintaa,
ja ehti olla vain päivän tai pari tolpillaan ennen kuin kilpailut alkoivat. Tehty
työ tuntui valuneen jälleen kerran hukkaan. Ehkä tästä kuitenkin saatiin jotakin
siementä seuraavan kesän tuloksia varten.
Jeren voidaan sanoa olleen Ruotsissa kilpailemisen pioneereja. Ja yleensä uuden
uran aukaiseville ihmisille alkaa menestystäkin kerääntyä. Jerellä sitä menestystä
saatiin kuitenkin vielä odotella. Tero Välimaa kävi tietenkin Ruotsin kilpailuissa
säännöllisesti, mukaan lukien Ruotsin mestaruusuinnit. Hän kuitenkin edusti ruotsalaista seuraa, ja eli osittain ruotsalaisessa ympäristössä. Jos Jere olisi kuitenkin
jäänyt kiertämään vain kotoisia kilpailuja Suomessa, ei hän olisi välttämättä kehittynyt niin hyvää talven aikana. Jeren jalanjäljillä ruotsiin tuli mukaan myös muita
uimareita, ja muutamana seuraavana vuotena osakilpailuihin saatettiin lähteä
54
55
suurillakin joukoilla. Me emme tuon talven jälkeen enää juuri GP-sarjassa kilpailleet.
SM- kilpailut uitiin Tampereella vuoden 1998 alussa. Jere otti kilpailuissa aimo
harppauksen eteenpäin uimarina rikkoen ensimmäistä kertaa viidenkymmenen
sekunnin rajan sadan metrin vapaauinnissa (aika 49.11). Lisäksi hän voitti suurista
uimarinimistä Vesa Hanskin ensimmäistä kertaa. Vesan voittaminen oli iso asia
Jerelle, sillä olihan hän katsonut neljää miesuimaritähteämme aina suurella kunnioituksella. Lisäksi hän oli ystävystynyt Vesan kanssa vuosien saatossa.
Vapaauintimatkoilla Jeren edellä oli kuitenkin yksi vaikeasti voitettava uimari –
Antti Kasvio. Antin paluu oli nyt edennyt pisteeseen, jossa hän alkoi tekemään
kovia tuloksia. Tampereen kilpailuissa hän ui muiden muassa pohjoismaiden ennätyksen sadan metrin vapaauinnissa, ja lähes maailmantilaston kärkiaikaan oikeuttavan tuloksen kahdella sadalla metrillä. Jeren ja Antin ero oli nyt vielä todella
selkeä, vaikka Jere oli repinyt kaulaa muihin suomalaisiin uimareihin verrattuna.
Median kiinnostus oli Antissa. Lehtimiehet yrittivät saada jotakin irti tästä kilpailujen uintikuninkaasta, joka ei kuitenkaan kommentoinut heille mitään. Lehtimiehet olivat selkeästi näreissään Antin käytöksestä. Lyhytmuistisena he olivat
ilmeisesti unohtaneet Wienin euroopanmestaruusuinnit vuodelta 1995, tai sitten
toimittajat olivat ehtineet vuosien myötä vaihtua. Minusta Antin käyttäytyminen
oli ihailtavaa, ja se nosti hänen arvoaan urheilijana yhä lisää. Media kiinnostui nyt
myös Jerestä uutena lupauksena, sillä sen verran hyvin hän oli tällä kertaa jo onnistunut. Häntä alettiin pitää jo jonkinlaisena Janin ja Antin manttelinperijänä. Jere
oli itsekin tyytyväinen kilpailuihin Antille häviämisestä huolimatta.
Jere voitti ensimmäisen aikuisten arvokilpailumitalin kansainvälisessä koitoksessa muutamaa hetkeä Tampereen SM- kilpailujen jälkeen. Paikkakuntana oli
Englannin Sheffield, ja kilpailuna maailman cup. Vaikka tuo viidenkymmenen
metrin perhosuinnin hopeamitali oli varmasti makea voittaa, kalpeni se Tampereen tulosten rinnalla. Jeren urheilijana kehittymisen kannalta tämä oli kuitenkin
merkittävä aluevalloitus, sillä näin hän pala palalta laajensi kilpailukenttäänsä kohti
kansainvälistä tasoa.
Ensimmäinen SE
Jere ui ensimmäisen suomenennätyksensä viidenkymmenen metrin perhosuinnissa
Jyväskylän hallissa. Ajankohtana oli huhtikuu, ja kilpailuna perinteikäs Oskarin
uinnit. Jere rikkoi Vesa Hanskin ennätyksen muutamalla sadasosalla uiden ajan
25.07. Meillä ei ollut heti suoralta kädeltä tietoa oikeasta suomenennätyksestä,
sillä tilastojen merkinnät olivat epäselvät: niiden mukaan Vesa Hanski olisi uinut
ennätyksen kilpailuissa, joissa oli vain sadan metrin matkoja. Myöhemmin meille
selvisi, että kyseessä olikin viidenkymmenen metrin kohdalta napattu väliaika.
Kun ennätys kuitenkin vahvistettiin, alkoi mieletön asian tiedottaminen eteenpäin. Tämä ei ollut kovin helppoa: Espoossa oli menossa samanaikaisesti jotkut
toiset kilpailut, joissa mukana oli myös liiton valmennusjohtoa. En saanut heitä
aluksi kiinni pitkään aikaan, ja oma intokin alkoi jo hieman viilentyä. Lopulta tieto
saatiin kuitenkin eteenpäin, ja illaksi urheiluruutuun. SE oli hyvä enne loppukautta ajatellen.
Loppu keväästä Jere osallistui maajoukkueen mukana Marenostrum- kiertueelle.
Tämä ensimmäinen ”kunnon maajoukkuekomennus”, ei tuottanut kuitenkaan
sen kummempaa tulosta. Marenostrum-kiertueella Jere sai ensimmäisen kerran
myös maajoukkuetasoista valmennusta: kun uinti ei kulkenut, neuvoi Petteri häntä
aloittamaan kilpalajeja normaalia rauhallisemmin. Yllättäen uinti alkoikin hieman
aueta kohti loppukiertuetta. Petterin neuvossa piili viisauden alku, sillä myöhempinä vuosina Jere kehitti vahvasta loppukiristään tavaramerkkinsä, jolle moni
uimari ei mahtanut mitään.
Olin Jeren kulkemisesta hieman huolissani, sillä mitään selvää syytä huonoihin
tuloksiin ei löytynyt. Soitin asiasta eräälle ravintoterapeutille, joka arveli kyseessä
olevan antioksidanttivajeen. Joka tapauksessa oli syy sitten ravinnossa tai jossakin
muussa, ei meillä ollut juurikaan mutta vaihtoehtoa kuin keventää harjoittelua
kesäkuussa hieman alkuperäistä aiemmin.
Muistan vielä erään seikan Marenostrumiin liittyen: kun Jeren uinti alkoi hieman
kulkea, tuli Antti onnittelemaan käänteestä Helsingin Uimastadionilla. Antti ei
ollut minulle aikaisemmin jutellut, joten sinänsä tuo lähestyminen oli erikoinen.
Uitiinko tässä mahdollisesti jo kesän SM- kilpailujen lajeja psyykkisessä mielessä?
Antti oli huhujen mukaan todella kovassa kunnossa. Ehkäpä hän tarkkailikin tästä
syystä päähaastajaansa hieman tavallista tarkemmin.
Kun Jere kotiutui välimeren kiertueelta, oli edessä vielä yksi haaste ennen kuin
kesän SM- koitos voisi alkaa. Jere astui varusmiespalvelukseen Tikkakoskelle SMviikon maanantaina. Hän pääsi toki lomille heti seuraavana aamuna, eikä näin
menettänyt uintipäiviä. Uskaltaisin väittää, että Jere oli todella hyvä sietämään
tällaisia nopeita stressitekijöiden muutoksia. Jos keskiveroisen uinninharrastajan
56
57
pistäisi varusmiespalvelukseen kolme päivää ennen pääkilpailua, voisi uskoa sillä
olevan negatiivista vaikutusta itse kilpailusuorituksiin.
Tuon huolettomuuden olosuhteiden ja esimerkiksi majapaikkojen suhteen Jere oli
oppinut jo Saukkojen ajoilta, jolloin meillä oli tapana majoittua esimerkiksi opiskelija-asunnossa, jossa samanaikaisesti oli käynnissä bileet. Samoin Ruotsiin ja välimerelle suuntautuneet matkamme opettivat paljon kepeää suhtautumista vastoinkäymisiin. Muutaman kerran kilpailumatkoilla autokin hajosi alle jättäen uimarit
yöllä tietämättömien taipaleiden taakse.
Koska kerroin Jeren SM- kilpailumatkasta jo kirjan alussa, on sitä turha toistaa tässä
vaiheessa. Joka tapauksessa voidaan todeta Jeren kasvaneen näiden kilpailujen
jälkeen aivan eri mieheksi kuin aikaisemmin.
Lihashuolto on tärkeää. Kovan kuivajumpan jälkeen on aika hieman levähtää ennen allasharjoitusta.
Kuva on edustusryhmän juhannusleiriltä.
58
59
Kausi 1998-1999
Syksyllä 1998 Jere teki lopullisen murtautumisen kansainväliselle huipulle joulukuun EM- kilpailuissa Englannin Sheffieldissä. Ormon työsuhteen päättymisen
seurauksena oli kevätkausi ollut suomalaisessa uintikentässä turbulenttista, joten
myös uusi maajoukkuetoimintakin pääsi vasta nyt kunnolla käyntiin uuden kauden
myötä (Ormon työsuhde oli päättynyt alkukeväästä).
Jere oli kesällä asunut varusmiespalvelukseen, joten häntä näkyi uimahallilla aikaisempaa harvemmin. Yleensä hän pääsi harjoituksiin kerran päivässä, mutta varsin
usein myös kahdesti. Jerelle oli armeijassa laadittu tiukka vuoden palvelussuunnitelma, jonka tavoitteena oli kasvattaa hänestä ”mies”, sekä samalla edesauttaa jopa
hänen uintiuraansa. Kun kumpikin tavoite olivat toiminnallisessa tasapainossa,
ei minulla valmentajana ollut kuin hyvää sanottavaa armeijan toiminnasta. Käsittääkseni Jere oli hoitanut leiviskänsä armeijassa myös esimerkillisesti, koska hänet
palkittiin palveluksen lopussa korpraalin natsoilla.
Jyväskylän ryhmän kausi alkoi mallikkaasti, vaikka kotihallimme oli elo-syyskuun
remontissa. Jouduimme evakkoon Vaajakosken uimahallille. Tästä uimareille tuli
ylimääräinen neljäntoista kilometrin päivittäinen polkupyörälenkki, mikä kävi
hyvästä peruskuntoharjoituksesta. Kunnon nopea kohoaminen nosti ryhmän
työmoraalin korkeaksi.
Toinen ryhmän henkeä nostattava tekijä oli uusien uimareiden tuleminen edustusryhmään. Nimekkäin tulija oli edellisvuoden sensaatiouimari Tero Välimaa. Teron
muuttamista keski-suomeen oli valmisteltu jo keväällä, ja nyt tuo pitkä prosessi oli
vihdoinkin saatu meidän osaltamme valmiiksi. Olimme järjestelleet hänelle rahoitusta ja asuntoa muuton varmistamiseksi jo pidemmän aikaa. Teron lisäksi ryhmään
tuli myös muita hyviä uimareita, jotka auttoivat seuraa hieman myöhemmin nousemaan Suomen ykköseksi.
Teron tuleminen Jyväskylään oli ryhmämme toiminnalle erinomainen juttu. Tero
oli loistava harjoitusuimari, joka kykeni sähköistämään harjoitustunnelman lapsekkaalla huumorillaan. Uimaritkin totesivat myöhemmin harjoitusten olleen kovin
erilaisia, kun Tero oli paikalla. Valitettavasti Jere ei ehtinyt Teron kanssa täysipainoisesti harjoittelemaan kuin vuoden vaiheen Australian leirillä. Pojat olisivat varmasti
hyötyneet toistensa tarjoamasta vastuksesta.
Syksy kuitenkin eteni vauhdilla, ja pääsimme taas kotialtaallemme. Harjoitusvauhdit
kasvoivat ja odotukset lisääntyivät. Kauden päätteeksi voitimmekin ensimmäisen
kerran Sampomaljan merkiksi seurojen välisen pistekilpailun voittamisesta SMkilpailuissa. Tuo ensimmäinen kerta oli valmentajalle tietysti erityisen hieno hetki,
vaikka seurojen välistä pistekilpailua eivät välttämättä arvosta kovinkaan tärkeäksi
60
61
muuta kuin ne seurat, joilla sen voittamiseen on edellytyksiä.
Voiton hetkellä aavisti jo meidän olevan menossa ryhmänä kohti jonkinlaista
vaikeaa ajanjaksoa. Kilpailu oli ainoa arvokilpailu, jossa Tero vahvisti joukkojamme.
Itseasiassa hänen vierailunsa Jyväskylään sisälsi vain muutaman tehokkaan harjoituskuukauden, kun alkusyksykin meni hieman pyöräillessä harjoituksiin naapurikuntaan. Todellinen harjoitusjakso ajoittui välille loka- ja marraskuu, jonka lopulla hän
sairastui flunssaan. Tästä toipumiseen meni aikaa todella kauan, eikä hän toipunut
kunnolla ennen Sheffieldin EM-kilpailuja. Hän kuitenkin pääsi kilpailuihin, mutta
ei ollut siellä riittävän kovassa kunnossa tehdäkseen tasoisiaan kovia tuloksia. EMkilpailuja seurasi vielä hyvä harjoitusjakso, jonka jälkeen hän kuitenkin palasi kotiin
pohjoiseen. Teron ura lähti taas uuteen nousuun kun hän lähti Tukholmalaiseen
uimaseuraan jatkamaan uraansa.
Minulle tuo ajanjakso oli henkisesti raskas. Olin ottanut jonkin verran paineita siitä,
että saisimme kaiken toimimaan Teron kanssa. Koska en ollut ennen valmentanut
hänen kaltaistaan ”potkijaa”, laitoin hänet uimaan muiden kanssa samaa ohjelmaa
tutustuakseni häneen paremmin. Teron erikoisluonne olisi kuitenkin pitänyt
ymmärtää aikaisemmin, ja jaloille olisi täytynyt laatia oma lähestymistapansa.
Virhe oli puhtaasti valmennuksellinen. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin
varmasti oppinut virheestä. Tuolloin en kuitenkaan aavistanut tilanteen akuuttiutta. Toisaalta en vielä osannut valmentaa hänen kaltaistaan uimaria, enkä tyhmyyttäni tajunnut hakea edes apua esimerkiksi Tero Rädyn valmentajalta Jouni Laaksolta. Räty oli myös liukujen erikoismies.
Joissakin paikoin törmäsin myöhemmin väitteeseen, että olisin keskittynyt vain
Jeren valmentamiseen. Minun on vaikea ottaa objektiivisesti kantaa tähän väitteeseen. Voin vain todeta yrittäneeni olla mahdollisimman tasapuolinen kaikille uimareille. Tein kaiken, mitä ikinä pystyin uimareiden eteen. Jeren kohdalla pystyin
ehkä keskittymään puhtaammin valmennukseen. Terolle olin niin paljon muutakin
kuin pelkkä valmentaja. Olinhan etsinyt hänelle asunnon, selvittänyt rahoituskuviot ja niin edelleen. Välillä kyseessä oli siis enemmän huoltajana toimimisesta
kuin valmentamisesta.
Jälkiviisaina voidaan todeta Teronkin kärsineen Jyväskylän vuotena menestymisen
jälkeisestä tulostyhjiöstä, mikä seuraa yleensä aina arvokilpailuvoittojen ensikertalaisia. Teron edellinen vuosi 1997 oli ollut niin suurenmoinen, että odotusarvot
olivat sekä minulla että Terolla todella korkealla. Tuolloin asiantuntemukseni ei
riittänyt myöskään tämän tajuamiseen.
Kun Teron tarina ryhmässämme päättyi kyläilynomaisen nopeasti, ei armeija tai
ryhmän tapahtumat kuitenkaan hiljentäneet Jeren vauhtia. Uudella konseptilla
62
aloitettu lyhyiden ratojen EM- kilpailu vei Suomeltakin ison joukkueen kohti
Englantia ja Sheffieldiä. Tero oli kilpailuissa vielä valmennuksessani.
Olin todella innostunut kilpailumatkasta, koska se oli ensimmäinen kunnon
arvokilpailukomennus myös minulle. Olin kohonnut maajoukkuevalmentajaksi.
Rostock vuonna 1996 oli ollut vain lyhyt vierailu minun osaltani. Intoani lisäsi
myös mukanani olevat kaksi uimaria. Vanhoista sankareista olivat mukana Jani
Sievinen ja Vesa Hanski. Muu joukkue oli hyvä yhdistelmäkokemusta ja kokemattomuutta. Jere kuului joukkueen kokemattomimpaan osaan hyvistä kotimaan tuloksista huolimatta. Hänellä oli takana vasta yhdet aikuisten arvokilpailut (Rostock
1996). Pitkien ratojen kilpailuihin hänellä ei ollut vielä asiaa.
Henki Sheffieldissä oli todella hyvä. Tähän vaikuttivat Suomen joukkueen suurehko
koko, uuden joukkueenjohdon ja valmentajien yhteistyön saumattomuus, sekä
uuden kilpailumuodon tuoma innostus. Omaa henkeä nosti se, että olin mukana
virallisena valmentajana. Tällaisilla asioilla on nuorelle valmentajalle todella suuri
merkitys.
Jeren osalta kilpailut menivät todella hyvin. Kärkituloksena hän venyi viidenkymmenen metrin perhosuinnissa neljänneksi. Jere pystyi hienoon omaan uintiinsa,
vaikka finaalissa oli mukana myös kovasti nopeutunut Vesa Hanski. Pojat uivat
lähelle toisiaan, aikaeroa olleen vai kymmenys. Sijoituksellisesti Jere ylsi huomattavasti Vesaa korkeammalle. Vesa tuli finaalin seitsemänneksi. Viestissä Suomi sijoittui
myös hienosti neljänneksi Jeren ollessa joukkueessa mukana. Suomi voitti kilpailuista myös mitaleja Jani Sievisen tuomina.
Lehdistössä ensimmäisten tämänmuotoisten EM- kilpailujen vastanotto oli hyvä.
Kilpailujen tahtia ja toteutustapaa ylistettiin yleisöystävälliseksi. Tulostasoa ihasteltiin myös. Vuosien mittaan tämän orastavan tapahtuman arvostus tulisi laskemaan
voimakkaasti. Lähinnä se johtui lajimme sisällä vaikuttavien kriitikkojen saarnoista.
Heidän kauttaan toimittajille alkoi muodostua kuva siitä, ettei tapahtumaa arvosteta maailmalla. Kun kuiskauskeittoon lisättiin vielä väite, että suomalaiset satsaavat
vain lyhyisiin matkoihin 25 metrin altaalla, oli vahingollinen keitos valmis. Tämä
alkoi syödä kilpailujen uskottavuutta, ja esimerkiksi Helsingin 2006 kilpailuissa
”ratakeskustelu” kävi voimakkaana.
Helsingissäkin keskustelu käytiin vain muutaman uinti-ihmisen ja median välillä.
Surullisesti se perintö, joka Sheffieldistä olisi voinut alkaa elää, joutui poliittisen
vehkeilyn uhriksi. Kuulutin joitakin kertoja tilaisuuden perään, jossa Suomen uintia
koskevia väittämiä olisi voinut päästä purkamaan yhdessä arvostelijoiden kanssa
jonkinlaiseen foorumiin. Tämä olisi tuskin vaientanut arvostelijoita, ja syntyneet
mielikuvat on vaikea muuttaa.
63
Sheffieldin kilpailujen jälkeen jotkut uimarit joutuivat lehdistön hampaisiin.
Heidän puolestaan ei voinut tuntea kuin myötätuskaa. Kaikki uimarit olivat kilpailuissa varmasti tehneet parhaansa. Tämä kritiikki osoitti urheilijan olevan median
kynsissä todella yksin. Media muistaa kyllä urheilijasankarin, mutta unohtaa usein
hienotunteisuuden heikkouden hetkellä. Tähän samaan ilmiöön oli uinnissa
törmätty jo aiemmin Antin Wienin EM-kilpailujen yhteydessä. Kun Antilla oli
ensin pyyhitty lattioita, ei asianmukaisia anteeksipyyntöjä vuonna 1998 varmastikaan esitetty. Päinvastoin tunnuttiin ihmettelevän, miksi Antti vaikenee.
Tällä kertaa median kirjoittelu osui kuitenkin omalle kohdalle kun Tero joutui
lehdistön hampaisiin. Se tuntui kohtuuttomalta, vielä kun Teron kausi oli ollut
muutenkin niin rikkonainen. Uimari olisi tässä kohtaa ansainnut omaa rauhaa
käsitellä pettymystään. Sain Sheffieldistä jo hyvää oppia siitä, kuinka paljon urheilija tarvitsee turvaa median kourissa. Tästä syystä urheilijasta ei viitsi koskaan sanoa
mitään negatiivista. Valmentajan tehtävään ei kuulu lyödä lyötyä urheilijaa yhtään
enempää. Media opetti nopeasti omalla käyttäytymisellään sen, että julkisuutta on
varottava.
Kotimaisemissa Jere oli juhlittu sankari. Mitalitta jääminen ei häntä haitannut. Jere
uskoi nyt itse saavansa maailman kärjen kiinni. Hän jatkoi matkaansa taas varusmiespalvelukseen, mutta sai Tikkakoskelta taas hieman lisää ymmärrystä urheilulleen. Sheffieldin tulos olikin pitkälti myös armeijan asenteen ansiota. ”Intin”
puolelta vaadittiin Jeren osalta tiettyjä sotilaskoulutukseen liittyviä asioita. Kun asiat
toimivat armeijan palveluksessa, sai Jere vastaavasti lisäaikaa harjoittelulle. Armeijan
puolella asioita hoisi yliluutnantti Asko Nuutinen, joka oli toiminut myös minun
päällikkönäni lähes kymmenen vuotta aikaisemmin.
EM- kilpailuissa olin hämmästynyt siitä, kuinka kovaa muut eurooppalaiset uivat.
Oli hämmästynyt etenkin Milos Milosevisin viidenkymmenen metrin perhosuinnissa uimasta maailmanennätyksestä. Aika tuntui silloin mahdottomalta saavuttaa.
Tämä mielikuvituksettomuus tai ”alemmuuskompleksi” vaivasi minua vuosina 19952000. Muistan esimerkiksi kuunnelleeni ihastellen Tero Välimaan silloista valmentajaa Aarne Alataloa jossakin Malmön baarissa, kun hän kertoi Teron mahdollisuuksista tulosten suhteen. Kun hän sanoi uskovansa Teron rikkovan kahdenkymmenenviiden sekunnin rajan viidenkymmenen metrin perhosuinnissa pitkällä
radalla, en voinut kuin hämmästellä hänen itsevarmuuttaan. Itse ajattelin, että
jospa se Jere pääsisi edes lähelle noita aikoja. Lisäksi Aarne kertoi tarkkailleensa
uimareiden antropometriaa, ja todenneensa Teron ruumiinrakenteen olevan optimaalisen uintiin, samoin kuin Janillakin oli. Itse en tällaista näkemystä uimareista
osannut esittää. Vuosien myötä kantani ja asenteeni aikatavoitteisiin ja fyysisiin
rajoihin muuttui. Aloin pikkuhiljaa uskoa Jerenkin pystyvän mihinkä vaan, aina
maailmanennätyksiin asti.
64
65
Talvi 1999
Kevät 1999 tulisi olemaan meille mielenkiintoinen haaste. Jere oli noussut nyt kansainväliselle tasolle uimarina. Samaan aikaan hän oli kuitenkin tavallinen varusmies. Hong Kongin lyhyiden ratojen maailmanmestaruuskilpailut uitaisi myöhemmin huhtikuussa. Me asetimme kilpailuihin epävirallista mitalitavoitetta. Yliluutnantti Nuutinen jakoi tämän tavoitteen myös myöntäessään lomia kilpailuja silmälläpitäen. Näin Jere pääsi harjoittelemaan hyvin, ja kaikki alkoi sujua mallikkaasti.
Aikaerorasituksesta ja mahdollisista armeijan negatiivisista vaikutuksista johtuen
päätimme lähteä kilpailupaikalle jo muutamaa viikkoa ennen kilpailuja. Valmistautumisleiri pidettiin paikallisessa urheiluopistossa. Paikka oli periaatteessa ihan hyvä,
mutta hieman kolkko parin viikon mittaiseksi tukikohdaksi. Uimarit (Vesa ja Jere)
ja valmentaja kokivat hotellikuolemaa paikan päällä jo muutaman päivän jälkeen.
Uimarit pääsivät kuitenkin parempiin olosuhteisiin muutamaa päivää ennen kilpailuja, kun muu joukkue saapui paikanpäälle.
Ennen kilpailuja tapahtui mielenkiintoinen episodi, joka opetti minulle paljon.
Kun Jani saapui kilpailupaikalle, aloitti hän varsin pian haastaa Vesaa ja Jereä
perhosuinnin nopeuskilpailuun. Kun hän ilmeisesti riittävän kauan pojille haastetta heitti, oli poikien suostuminen. Olin itse heti suoran vastaan koko ajatusta,
sillä mielestäni energiaa ei kannattaisi tuhalta turhaan kisailuun ennen starttia.
Lisäksi Jani oli haastanut pojat paineettomasti heidän omassa lajissaan, johon Vesa
ja Jere vasta rakensivat tuntumaansa. Kellomieheksi sankarit valitsivat Esan. Jani
voitti kilpailun joillakin sadasosilla ja kymmenyksillä.
Minun filosofiaani lähestyä kilpailuja tuo tapahtuma vaikutti siis paljon. Otin
yhdeksi kulmakiveksi sen, ettei uimareiden pidä koetella kuntoaan toisiaan vastaan
muutamaa päivää ennen kilpailuja. Nuo hetket pitää keskittyä omaan tekemiseen
ja ”pääkopan siivoamiseen”. Tällainen kilpailu on kuin ulkopuolisten tekemä
”vierailu” kesken valmistautumisjakson, eikä sellaisen vaikutusta voida täysin
ennustaa tai sulkea valmistautumisen ulkopuolelle. On toki uimareita, jotka valmistautuvat kilpailuun nimenomaan muita haastaen. Tällaiset uimarit pitäisi kuitenkin
tunnistaa, ja pistää haastamaan toisiaan. Tai vieläkin paremmin pistää heidät haastamaan muiden maiden uimareita.
Jere kuuluu mielestäni niihin uimareihin, joilla oma valmistautumisprosessi on niin
syvällä sisällä käynnissä, ettei tällainen kilpailu palvele kokonaisuutta. Hän ottaa
tietenkin aina haasteen vastaan (onhan hän kuitenkin mies), mutta ei välttämättä
hyötyisi siitä.
Tällainen kilpailuominaisuus on myös meidän valmentajien ominaisuus. Usein
haluaisimme uimarin olevan samanlaisia kuin itse olemme. Kun esimerkiksi minä
66
67
olen rauhallinen, omissa oloissani keskittyvä valmentaja, oletan helposti tämän
tyylin olevan kaikkein parhain jokaiselle muullekin. Vastaavasti valmentajalla,
jolla katto on korkealla ja seinät leveällä on usein urheilijoita jotka käyttäytyvät
samalla tavoin. Tällainen valmentaja ei näe mitään pahaa pienessä kisailussa ja
vertailussa.
Kerran esimerkiksi eräs valmentaja kysyi, minkälainen asenne Jerellä on ennen
onnistunutta kilpailustarttia. Jere vastasi olon olevan ”varma”. Valmentaja sanoi
minulle myöhemmin toivoneen hieman ”aggressiivisempaa” termiä. Minun mielestäni ”varma”- oli taas hyvin jeremäinen kommentti. Kerran toinen valmentaja koki
itsensä vähän loukatuksi, kun nevoin häntä reissussa jossa en itse olisi mukana.
Pyysin, että hän ei pistäisi uimareita vastakkain viimeistelyharjoituksissa. Tarkoitukseni ei ollut loukata, vaan ennen kaikkea kertoa näkemyksiäni siitä, millä tavalla
Jeren tulisi valmistautua lajiinsa.
semmin. Tavoitteena nimittäin oli, että voisimme nyt uida ennemminkin kovia
aikoja. Jere uikin uuden SE:n viidenkymmenen metrin perhosuinnissa (24.44),
jolla hän sijoittui jo korkealle maailmantilastoissakin. Lisäksi viidenkymmenenviiden sekunnin alitus puolta pidemmällä matkalla osoitti hyvää nousukuntoa myös
olympiamatkalla. Tuloksillaan Jere nousi välittömästi Istanbulin EM- kilpailujen
mitalisuosikiksi. Tilanne oli meille uusi. Näin jälkikäteen ajateltuna reagointimme
huomionosoituksiin oli huono ja meille epätyypillinen. Hyväksyimme nimittäin
paineet sellaisenaan, ja annoimme julkisuuteen niitä tukevia ”mitalia lähdetään
hakemaan”- lausuntoja.
SM-kilpailuissa tapahtui kaikennäköistä muutakin joukkuevalintojen suhteen.
Konkariuimareista mm. Vesa Hanski jätettiin valitsematta B-rajalla kilpailuihin.
Valinnoista syntyi kilpailuissa kova kohu. Yhtäkkiä löysinkin itseni EM-joukkueen
päävalmentajan roolissa.
Tärkeämpää kuin kisailla tai olla kisailematta on se, että valmentaja hiljentyy seuraamaan mikä lähestymistapa uimarille sopii. Käyttäytyminen tulisi olla kummallekin
tavalle sopivasti muunnettavissa.
Tätä kirjoittaessa autossani on havaittu turbovika. Alussa se harmitti, sillä remontti
olisi kallis, eikä autoa saataisi vähään aikaan ”pukille”. Jouduin siis ajelemaan
suhteellisen epävarmalla autolla. Opin kuitenkin lämmittämään moottorin ennen
nopeampaa aja. Samalla muutin hieman kiihdytystapaani. Näin olen päässyt taas
sinuiksi auton kanssa. Pystyn nyt ajamaan sillä samoilla nopeuksilla kuin aikaisemminkin, eikä polttoaineen kulutuskaan ole noussut. Näin turboviasta on muodostunut ominaisuus. Samalla tavoin suhtautuminen kilpailemiseen ja hiljaiseen
valmistautumiseen on urheilijan ominaisuus. Toiselle kaasun voimakas painaminen
alussa sopii hyvin, ja toisen pitää tehdä kiihdytys rauhallisemmin. Lopputulos voi
kummallakin tapaa olla kuitenkin yhtä hyvä.
Itse kilpailuissa Jere ui tuloksellisesti samanlaisia aikoja kuin Sheffieldin EM- kilpailuissa. Koska valmistautumiseen oli saatu käyttää nyt paljon enemmän aikaa, oli
tämä minulle hienoinen pettymys. Sijoituksellisesti kilpailut menivät taas hyvin, kun
Jere sijoittui taas neljänneksi. Jo finaalisijoitus olisi ollut rehellisesti ottaen hieno
saavutus, joten tässä mielessä saimme olla tyytyväisiä. Vaikka mitalista oli haaveiltu
ennen kilpailuja, pidettiin sitä kuitenkin hieman utopistisena tavoitteena. Jere
nousi näin Janin rinnalle uimarisi, joka pystyisi mahdollisesti jonakin päivänä voittamaan Suomelle mitaleita arvokilpailuissa. Nyt aloimme itsekin uskoa siihen.
Kun palasimme Suomeen ,oli Jeren aika viimeistellä varusmiespalveluksensa. Kesän
1999 SM- kilpailut uitiin upouudessa Mäkelänrinteen uimahallissa. Jere oli luonnollisesti ennakkosuosikki kaikissa lajeissaan. Voitot niistä tulivatkin jonkinlaiseen näytöstyyliin, eivätkä voitot olleetkaan enää jotenkin niin tärkeitä kuin aikai68
Lajia odottaessa. Henkeä pitää yllä Petteri Laine.
69
laadukas harjoitusjakso ei välttämättä ollut kaikkein paras vaihtoehto Jerelle. Aikaisemmin Jere oli uinut osana lähes kahdenkymmenen uimarin ryhmää, mutta nyt
me teimme töitä kahden. Huolimatta siitä, että Jere oli erittäin motivoitunut EMkilpailuista, ja teki harjoitukset aina parhaalla mahdollisella asenteella, alkoi hänen
menonsa nykiä melkein heti SM-kilpailujen jälkeen. Hänen menonsa ei parantunut enää missään vaiheessa ennen EM-kilpailuja. Kilpailureissusta olikin tulossa
näin todella raskas kokemus. Minun onneni oli olla siellä myös päävalmentajana,
koska en näin ehtinyt jäädä juurikaan suremaan Jeren uinteja. Olo oli tästäkin
huolimatta koko matkan ajan kuin piinatulla, joka ei pääse pahaa oloa kuitenkaan
kunnolla pakoon edes upottautumalla muihin tehtäviin.
Jere ui loppujen lopuksi semifinaalitasolle, mikä ei pitkien ratojen EM- debyyttinä ollut kuitenkaan niin huono. Etukäteisasetelmiin verrattuna kilpailut menivät
kuitenkin todella penkin alle.
Kilpailuista otettiin opiksi monessa suhteessa. Ensinnäkin oli nyt selvää, ettei itse
kannata ottaa ennakkosuosikin viittaa tieten tahtoen hartioilleen. Joskus tällaista
asetelmaa ei voinut välttää (kuten myöhemmin Barcelonassa 2003), mutta omaehtoisesti tällaiseen liemeen uimarin tai valmentajan ei kannattanut itseään laittaa.
Kun puheet kääntyvät siihen, minkävärinen mitali ja tulos kelpaa, asetetaan siinä
samalla ikään kuin tuplaongelma tulevaisuuteen: nyt kun tulos tulee luvattua, on
kaikki siitä huonompi tällä valitulla mittarilla mitattuna epäonnistunutta. Toisaalta
alitajunta voi tehdä tepposet, ja urheilija alkaakin itse vertailla kesken harjoittelua,
onko hän tulokseen vaadittavassa vauhdissa. Liiallisen tarkkailun seurauksena
vauhti alkaakin yleensä sitten hiljentyä. Tällöin vaarana oli se, että valmentaja ja
urheilija menevät paniikkiin, ja alkavat tekemään ”superhyviä” harjoituksia.
Toinen oppimme oli se, että jos uinti kulkee todella hyvin silloin kun arvokilpailuihin on vielä aikaa kolmisen viikkoa, on kovaa harjoittelua vielä jatkettava hetken
aikaa. Periaatteessa toistimme siis saman virheen kuin kaksi vuotta aikaisemmin
1997, kun Jere oli kovassa iskussa viikkoa ennen SM-kilpailuja, mutta menetti
vauhdin sitten itse kilpailuissa.
Onkohan altaassa tilaa? Edustusryhmän perinteinen juhannusleiri Uimastadionilla.
Vieressä hyvä harjoituskaveri ja ystävä Mikko Pirttimäki.
Jeren kuntoa ei oltu viimeistelty SM-kilpailuihin, joten puheissamme mitalista oli
taustalla jonkinlaista realismia. Kun oma ryhmämme lähti SM- kilpailujen jälkeen
kesälomille, jäimme harjoittelemaan Jeren kanssa kahden. Tällainen rauhallinen ja
70
Kolmas oppi oli se, että Jere tarvitsi ihmisiä ympärilleen valmistautuessaan arvokilpailuihin. Esimerkiksi EM-voittovuosina Jeren ympärillä oli ryhmä. Nyt ”soolona”
jatkunut harjoittelu muiden jäädessä lomille vei mennessään paljon sitä energiaa,
mitä allasveden kohina ja rento huumori antoi ennen SM-kilpailuja.
Hienoa EM-kilpailuissa oli se, ettei Jere missään vaiheessa luovuttanut kulkemisen
ja otteen etsimisessä. Teimme hyppypunnerruksia, juoksupyrähdyksiä sekä erilaisia
allasharjoitteita, mutta mikään ei auttanut. Ratkaisukeskeistä lähestymistapaamme
on nyt vuosien kuluttua mukava muistella.
71
Analyysi kaudesta
Jere oli tämän kauden kokonaisuudessaan armeijassa. Armeija ei vaikuttanut
häneen negatiivisesti, kuten useimmissa uimaritapauksissa on käynyt. Tähän vaikuttivat ennen kaikkea armeijan joustava asenne, joka salli tasapainoisen harjoittelun
ja vaati samalla Jereltä sotilaallisia asioita.
Toiseksi Jere oli oppinut sopeutumaan nopeasti vaihteleviin tilanteisiin, eikä siten
stressaantunut armeijasta kovinkaan paljoa. Kolmanneksi otimme armeijaan
menon yhteydessä suoraan asenteen, että armeija olisi Jerelle hyväksi.
Vaikka Jere olisi päässyt uimaan huomattavasti vähemmän, olisimme olleet kaikkeen fyysisyyteen ja henkiseen paineeseen tyytyväisiä. Armeijan antama hyvä
voisi näkyä vasta vuosien kuluttua, mutta silti vuoden pituinen retki ei olisi ollut
turha.
Arkkityyppisesti ajateltuna Jere joutui armeijassa kuin toiseen ulottuvuuteen
testattavaksi, ja kesti tämän testin. Matkaa voitaisi verrata Luken harjoitusmatkaan
Dagopah- planeetalle Yodan luokse, jossa hän kaiken sivistyksen ulkopuolella joutui
tutustumaan itseensä. Jere pääsi vain silloin tällöin pois harjoittelemaan ja kilpailemaan ”normaaliin maailmaan”, jossa ikään kuin testattiin sitä, kuinka hyvin hän
koetuksesta oli selviämässä. Jere siis selvisi todella hyvin.
Talvi oli Jerelle kansainvälisen läpimurron vuosi. Kesän 1998 osoittaessa Jeren
olevan valmis voittamaan Suomen kovia uimareita osoittautui talven aikana todeksi.
Kesällä muut voittanut oli voittoisa myös talven altaissa.
Hyvin menneen talven jälkeen hiljainen valmistautuminen muuttui kesän SMkilpailujen yhteydessä kertaheitolla tulosta julistavaksi esiintymistavaksi sekä uimarilla että valmentajalla. Tämä oli hyvin epätyyppistä käyttäytymistä, ja antoi näpäytyksen kyllä heti näpeille. Arkkityyppisesti ajateltuna voidaan etsiä vertauksia siitä,
kuinka monet onnistuneet sankarit ovatkaan voittonsa etukäteen julistamalla voittaneet? Tällaisten sankareiden lista on todella lyhyt. Yleensä voittaja on vaatimaton ja
hiljainen valmistautuja, joka tuntuu tekevän tuloksen vahingossa. Kun Jere valmistautui kilpailuihin tällä tavalla rauhassa, vapautui häneltä voimavaroja tuloksen
tekemiseen.
Jerellä oli siis takana nyt ensimmäinen pitkien ratojen arvokilpailu, joka ei onnistunut suunnittelemallamme tavalla. Jeren vauhti ei vielä ollut riittävä Euroopan
parhaiden joukossa. Tämä epäonnistunut kilpailu ei kuitenkaan vaikuttanut Jereen
negatiivisesti, vaan hän oli valmis tekemään vaadittavan työn päästäkseen huipulle.
Näin ollen tulevaan kauteen oli mielenkiintoista lähteä.
72
73
Kausi 1999-2000
Edellisenä vuotena (itse asiassa osittain jo 1995-1998) olin alkanut koota ympärilleni asiantuntijajoukkoa, jonka kautta sparrasin ja paransin uintiohjelmaamme.
Tyylini oli marssia suoraan kyseisen asiantuntijan toimistoon ja pyytää häntä apuun
jossakin spesifissä osa-alueessa. Näin Jeren taustalle nousi henkilöitä, jotka kävivät
keskustelua minun kanssani ja tarkastelivat ohjelmaamme ikään kuin sivustapäin. Osa henkilöistä oli tekemisissä suoraan Jeren kanssa, kuten hierojan Matti
Hoskonen sekä kuntosalivalmentaja Sami Kalaja, mutta muuten Jere ei tainnut olla
edes tietoinen tällaisen epävirallisen ryhmän olemassa olosta.
Nämä henkilöt eivät myös olleet välttämättä tietoisia toisistaan, vaan tekivät yhteistyötä yksilöllisistä lähtökodista tilanteesta riippuen. Tällaisia henkilöitä Matin ja
Samin lisäksi olivat Heikki Rusko (osa-alueena ohjelmointi ja harjoitteiden analysointi), Tapani Keränen (nopeusharjoittelu, viimeistely), Laura Ylä-Sulkava (manageriasiat) sekä Juha Kokkonen (psyykkinen valmennus). Heikki Rusko tarkasteli harjoittelumme kokonaisuutta, palautumisjaksojen ja työjaksojen pituuksia
sekä yksittäisten harjoitteiden kehittämistä. Hänen kauttaan tutustuimme myös
aamusykkeen mittaamiseen. Aamusykkeen mittaaminen auttoi Jereä paljon juuri
näinä vuosina, kun hänen nousi kansainväliselle tasolle.
Tapani Keräsen kokemus yleisurheilupuolelta on vankka. Häntä kuunnellessa voi
vain hämmästellä sitä hiljaisen tiedon määrää, mikä yleisurheilupuolella varmasti
liikkuu valmentajien keskuudessa. Pitkät perinteet luovat kokemusta, ja Tapanilta
tuota kokemusta oli ammennettavissa. Vastakohtana uinti tuntui olevan vielä niin
lapsen kengissä, että joskus oma olo oli kuin sokealla kanalla etsimässä jyviä kivien
joukosta.
Juha Kokkonen auttoi kokonaisvaltaisesti Jyväskylän ryhmää siinä mielessä, että
hän opetti paljon kilpailuun valmistautumisen prosesseissa. Uskoisin meidän
olevan vieläkin nyt kymmenen vuotta myöhemmin näissä asioissa edelläkävijöitä
Suomessa. Matti Hoskonen koetti pitää Jere lihakset avonaisina, mikä oli kaiketi
”helppo” tehtävä. Jere ei ollut jumiin menevää urheilijatyyppiä. Sami valmensi
Jeren kuntosaliharjoittelua. Tämän lisäksi hän sparrasi minua silloin tällöin harjoitustilanteissa tekemällä hyviä havaintoja harjoittelustamme ja käyttäytymisestäni
harjoittelun aikana.
Sami tulisi toimimaan kohta perustettavan uuden seuran hallituksessa valmentajien esimiehenä muodostaen seuraan valmentajia arvostavan ilmapiirin. Hän piti
huolta erityisesti valmentajien työnsuojeluun liittyviä asioita. Hieman myöhemmin
Jyväskylään muuttanut Peter Halèn koordinoisi Samin kanssa Jeren lihastasapainon
kehittymistä. Tätä kautta hänestä saatiin vieläkin nopeampi uimari.
74
75
Carlssonin puolesta olimme tietenkin pahoillamme. Hän oli jo muutaman kerran
kilpaillut Jereä vastaan, ja osoittautunut aina voittamattomaksi. Nyt Jeren onni oli
kirjaimellisesti sympaattisen ruotsalaisen epäonnea. Toisaalta tämä onnenpotku
oli tavallaan kuin lentoluvan myöntäminen Jeren uran nousukiidolle. Seuraavana kesänä hän olisi jo euroopanmestari ja olympiaedustaja, ja pystyi kuittaamaan puhtaat voitot nyt hylätyksi tulleelta ystävältään myös oikeassa uintikilpailussa. Itse ajattelin tosin taas kerran, että eipä tätä mitalia tullut ihan rehellisellä
pelillä voitettua. Carlsson oli tuolloin selkeästi kovempi uimari Jereen verrattuna.
Tästä eteenpäin minunkin oli kuitenkin alettava jo uskoa Jeren pystyvän tuloksiin,
joita hän tulisi tulevaisuudessa uimaan.
Helsingin kilpailujen EM-karsinnat pidettiin maaliskuussa Espoonlahden uimahallissa. Jere oli kilpailuissa vakuuttavassa kunnossa lunastaen kilpailupaikan kaikkiin
haluamiimme lajeihin. Kilpailun suurin yllättäjä tuli Raisiosta: Jarno Pihlava teki
upeaa tulosta ja eteni helposti ensimmäisiin aikuisten arvokilpailuihinsa.
Kevään 2000 leiriltä raahasimme useita bodyboard-lautoja Suomeen.
Laudalla uiminen on erinomaista voimaharjoittelua.
Tästä porukasta muodostui nyt meidän ”pyöreän pöydän ritarimme”, jotka Jyväskylän Lancelotista käsin tekivät töitä Jeren menestymisen eteen. Emme tavanneet
usein, mutta otin tavakseni soittaa tai käydä heidän luonaan aina silloin tällöin.
Tiukimmissa väleissä saatoimme nähdä kahden, kolmen viikon välein. Osan kanssa
olin tekemisissä tiiviimmin, kun taas joitakin mielipiteitä kysyin esimerkiksi viimeistelyn yhteydessä. Panoksemme Jeren uintia kohtaan siis lisääntyivät huomattavasti
tänä syksynä.
Syksyn päätapahtuma tulisi olemaan toisen kerran kerran järjestettävät lyhyiden
ratojen ME-kilpailut, jotka pidettiin nyt Lissabonissa, Portugalissa. Nyt Jere onni
oli kirjaimellisesti kääntymässä. Jere osallistui kilpailujen viimeisenä päivänä
viidenkymmenen metrin perhosuintiin. Alusta alkaen hänet oli rankattu kilpailujen neljänneksi parhaaksi uimariksi tällä matkalla. Välierissä kävi kuitenkin
jotakin todella harvinaista: ruotsin edustaja, Daniel Carlsson hylättiin väärän käännöksen seurauksena. Kun näin yksi kova nimi Jeren edeltä oli poissa kuvioista,
aukesi Jerelle mahdollisuus. Jere käytti tuon mahdollisuuden hyväkseen, ja tuli
yllättäen kilpailujen kolmanneksi. Jere oli siis voittanut pronssia! Jeren mahdollisuus aukesi aivan yllättäen, sillä semifinaalien ja finaalin välinen ero oli vain noin
tunnin luokkaa. Jere kesti kuitenkin nopeasti kasvavat paineet hyvin, ja pystyi pitämään oman tasonsa.
76
Koko kevään oli uintimaailmassa kohistu uusista ihmepuvuista, jotka tulisivat pistämään maailmanennätystilastot uusiksi. Suomessakin puvuista kohistiin, ja suunnilleen jokainen halusi käsiinsä sellaisen. Vain Jani Sievinen oli avoimesti varauksellinen puvun suhteen, ja pitäytyi toistaiseksi vanhoissa uimahousuissa. Itse
olin samalla kannalla Janin kanssa, sillä en halunnut uinnista samanlaista välineurheilua kuin esimerkiksi mäkihyppy oli. Samalla tein kuitenkin kaikkeni, jotta
Jerekin puvun saisi, sillä en halunnut hänen jäävän muita huonommalle tolalle
tämän asian suhteen.
Kun joukkue oli valittu, kokoontui se erittäin hyvin onnistuneelle viimeistelyleirille
Turkuun. Olimme leirillä Jeren kanssa liikkeellä selkeästi matalammalla profiililla
kun edellisenä vuotena. Meistä ei kumpikaan ottanut minkäänlaista suosikin viitta
Jeren harteille. Tällä kertaa se olikin helppoa, sillä leirille lyhyen vierailun tehnyt
Jani oli mediankin mielestä kiinnostavampi olympiavuodesta johtuen. Leirillä uimareiden henki oli todella hyvä, ja kotikilpailujen odotus nosti selkeästi odotuksia –
kaikki halusivat uida omiensa edessä kovaa.
Hengen lisäksi mieleeni leiriltä jäi juuri erilainen ”pukukikkailu”. Joillakin uimareilla pukuja jo oli varustetoimittajien toimittamina. Nyt Jerekin sai ”viittaa”
kokeilla. ”Lainaviitat” eivät tuntuneet kovinkaan kummoisilta. Mutta koska näin
niiden positiivisen, itseluottamusta nostattavan vaikutuksen puvun omistajiin, aloin
jo olla Jeren puolesta hieman huolissani. Jeren uinti ei muutenkaan kulkenut
kovin ihmeellisesti, joten mielialat eivät siinäkään mielessä juuri parantuneet.
Kun sitten palasimme leiriltä kotiin soitin välittömästi varustetoimittajalle, joka
vakuutti pukujen kyllä tulevan Jerelle ajoissa. Aikaa kilpailuihin oli enää noin
viikon verran.
77
Kun Jere sai pukunsa postissa, olisi kuin kulkeminen olisi tullut samalla lähetyksellä. Ensimmäisissä pukukokeiluharjoituksissa Jere paransi harjoitusaikoja merkittävästi aikaisempiin tuloksiin verrattuna. Uinti näytti helpolta ja viimeistellyltä. Itse
asiassa uinti ei ollut koskaan aikaisemmin näyttänyt niin rennolta ja vahvalta. Koska
uinti testitreenissä kulki kuin unelma, uimme myös seuraavana päivänä kovaa.
Uintikunto oli säilynyt, ja tiesimme kaiken olevan nyt kohdallaan.
Pitkästä uintipuvusta sankarimme sai nyt ”viitan”, jonka sisällä ollessaan Jere tulisi
olemaan seuraavana viikkona voittamaton. Arkkityyppisesti ajateltuna Jere sai
postin välityksellä eräänlaisen ”yliluonnollisen” avun, joka teki hänet haavoittumattomaksi. Tähtien Sodassa ”Jedin Paluussa” jediritariksi kasvanut Luke Skywakerkin
esiteltiin katsojille muuttuneena: aikaisempi vaalea noviisin väri oli nyt muuttunut
pään yli vedetyksi tummaksi viitaksi. Se symbolisoi kaikkea sitä, miksi Luke oli
matkansa aikana muuttunut. Samoin Jeren puku symbolisoi ja kanavoi sitä voimaa,
mitä Jere oli viimeistelyharjoituksista esille saanut.
Helsingin EM-kilpailut
Tietoisuus Jeren kovasta kunnosta ei nostanut meidän odotuksiamme mitalista.
Jotenkin edellisen vuoden kokemus piti asenteet nöyrinä. Ennemminkin olimme
odottavalla kannalla, mitä kilpailuissa tulisi tapahtumaan. En esimerkiksi kertoillut
juurikaan muille valmentajille Jeren kunnosta, vaan pidin matalaa profiilia.
Itse kilpailuissa aisti ensimmäistä kertaa sen, kuinka yleisö on todella omien uimareidensa takana. Kotialtaan taika siis toimi. Etukäteen ajattelin kotiedun olevan
vain jonkinlaista urheilupiirien ”small talkia”, vailla mitään sen suurempaa viisautta.
Olin siis väärässä: jo heti ensimmäisen suomalaisuimarin esittelyssä meteli oli korvia
huumaavaa. Henki ei ollut millään muotoa uhmakas, vaan ennemminkin omia
kannustava ja kannatteleva. Uimarit halusivat näyttää ”kotiväelleen” kaiken osaamansa.
Ensimmäinen todella yllättävä osaaja altaassa oli Jarno Pihlava. Ensimmäisessä
aikuistenarvokilpailustartissaan hän ui hurjan ajan 1:01,11, mikä oikeutti hänelle
suomen- ja pohjoismaiden ennätyksen, sekä oli luonnollisesti kärkiaika aamun
karsintojen jälkeen. Hän paransi yhdellä nykäisyllä ennätystään muutamalla sekunnilla. Tuo uinti oli todellakin jotakin sellaista, jota ei Jarnolta oltu aikaisemmin
nähty. Uinti oli niin lennokasta, ettei sellaista usein muuallakaan nähnyt. Mieleen
tulivat aikaisemmista suorituksista lähinnä Antin ja Janin Rooman MM-kilpailujen mestaruusuinnit. Olisikin joskus mielenkiintoista analysoida Jarnon ja hänen
valmentajansa Jarmo Rosaman kanssa tekijöitä, jotka uintiin vaikuttivat. Uinti oli
sellainen ”onetimer”, että Jarno pystyi vain toistamaan saman tuloksen muutamaa
vuotta myöhemmin Berliinin EM- kilpailuissa. Ennätys on kestänyt lukuisat rikkomisyritykset.
78
Päällisinpuolista hyvää oloa, mutta ehkäpä kuplintaa pinnan alla? Turun leirillä kesäkuussa 2000
ei ollut vielä varmuutta siitä, missä vaihessa Jere puvun saisi. Tässä Jere kokeilee Juha Lindforsin
pukua. Marja Heikkisellä ja Vesa Hanskilla on ”viitat” myös ensimmäisiä kertoja päällä.
Viimeinkin tuli Jeren vuoro aloittaa urakkansa hänen päälajissaan, viidenkymmenen metrin perhosuinnissa. Jere aloitti uintinsa lähes yhtä hyvin kuin Jarnokin,
rikkomalla heti suomen ennätyksen ja etenemällä kärkipaikalta välieriin. Hän
rikkoi samalla ensimmäistä kertaa 24 sekunnin rajan. En osannut yhtään odottaa
näin kovaa aikaa, vaikka harjoitukset olivat tietenkin jostakin tällaisesta selvästi
vihjanneet. Olin helpottunut, kun Jere ui hyvin.
Edellisen vuoden Istanbul pyyhittiin näin kertaheitolla muistoihin kummittelemasta. Pystyimme katsomaan pystyssä päin tulevaisuuteen nyt myös pitkällä
radalla. Samalla usko jatkomahdollisuuksistakin heräsi, vaikka en uskonut Jeren
pystyvän pitämään kärkipaikkaansa aivan loppuun asti. Uinnillaan hän jätti taakseen kaikki eurooppalaiset mestarit, kuten Ruotsin Lars Frölanderin sekä brittien
Mark Fosterin. Lisäksi uskoin kuntoutuneen Tero Välimaan pystyvän tekemään
taas vuoden 1997 kaltaisia yllätyksiä.
79
Illan välierissä kumpikin uimari pystyi puolustamaan ”piikkipaikkaansa”, ja eteni
helposti tiistai-illan finaaliin. Suomen joukkueessa oli hämmästynyt tunnelma, sillä
tällaista superalkua kukaan ei ollut osannut odottaa. Median edustajat rummuttivat tahoillaan uusia sankareita, ja nostattivat odotuksia finaaleja ajatellen. Itsellä
uni ei illalla meinannut oikein tulla.
Tiistai-aamu valkeni aikaisin. Heräsin yhdessä kesä-auringon kanssa, joka ei ollut
kai ollut maillaan hetkeäkään. Aikaisesta heräämisestäkin johtuen tiesin päivästä
tulevan todella pitkän. Aamun harjoituksiin päätin ottaa Jereä kohtaa rauhoittelevan taktiikan. Olihan itselläni kuitenkin jännitys aika korkealla, ja aavistin tilanteen olevan räjähdysherkän myös Jerellä. Olisin siis tietysti voinut valita myös toisenlaisen taktiikan ja psyykata häntä kohtaamaan vastustaja, valloittaman maailma ja
niin edelleen. Mutta vaistoni neuvoi toisin. Niinpä kuljin Jeren jäljillä verryttelyaltaalla, ja toistelin hänelle aikalailla samanlaisia tarinoita: ui vain oma uintisi, omalla
radallasi, uintiisi vaikutat vain sinä – joten älä välitä muista. Jere oli itse hyvin keskittynyt, eikä vaikuttanut sen kummemmin jännittävän. Fokusoituminen ja tahto paistoivat kuitenkin läpi hänen käytöksestään.
Jere ui aamulla normaalia huolellisemman verryttelyn. Tällä tavalla päivään saatiin
ryhtiä, kun jokin suhteellisen tärkeä tapahtuma katkaisi päivän kulun. Finaalipäivä
kului hänellä muuten hotellilla lepäilyn merkeissä. Hän vietti paljon aikaa Tero
Välimaan kanssa, jolla olisi illalla saman lajin finaaliuinti. Tunnelma joukkueessa
oli odottavan positiivinen, koska illalla meillä oli mahdollisuus tuplamestaruuteen.
Itse kävin pitkällä kävelylenkillä joukkueenjohtajan, Samuli Liinpään kanssa, jonka
puhelin soi jatkuvasti kuumana kuin kuumaa iltaa enteillen.
Illalla hallilla korostin Jerelle vielä verryttelyssäkin oman uinnin suorittamista.
Jere käyttäytyikin tavalleen uskollisesti kovin rauhallisesti. Aika kului nyt nopeasti
kohti itse lajia. Jere vietti aikaa Suomen joukkueen pukukopissa uinteja seuraillen.
”Viitan” hän puki päälleen nyt huolellisesti jo noin tunnin ennen starttia.
Uimari lähtee ”omille teilleen” noin puoli tuntia ennen starttia, ja niin Jerekin
katosi Mäkelänrinteen uumeniin. Ja lopulta finaalinkin aika tuli. Uimarit marssitettiin huutomyrskyn keskellä lähtökorokkeiden taakse. Esittelyiden jälkeen tulivat
tuomarin vihellykset. Uimarit nousivat lähtökorokkeille valmiusasentoon. ”Take
your marks”- komento kaikui hiljentyneessä uimahallissa. Ja niin summeri lähetti
uimarit matkaan. Olin katsomassa uintia lähempää maalilinjaa, aivan altaan tasalla.
Niinpä en nähnyt kunnolla nopeasti kehittyvää tilannetta. Pystyin ainoastaan päättelemään Jeren olevan kärkijoukon matkassa. Mitä lähemmäksi uimarit tulivat,
sitä etäämpänä erotin enää yleisön huudon. Jeren vieressä Frölander meni myös
kovaa. Mutta aivan altaan äärilaidassa vasta oli tapahtumassa: Mark Foster näytti
olevan selvässä johdossa. Lopulta uimarit tulivat tasolleni, noin 45 metrin kohdalle.
Jere oli johdossa. Fosterinkin vauhti oli nyt hyytynyt, ja Jere oli maalissa voittajana.
Nopea vilkaisu taululle ja yleisön huutomyrsky vahvistivat myös tämän tosiasian.
Jere oli voittanut ensimmäisen Euroopan mestaruutensa – ja vielä kaikkein kovinta
vastusta vastaan!
Kotihallissa mestaruuden voittamisessa oli jotenkin erityistä taikaa. Katsomossa istui
kilpailua katsomassa oma perhekin, joka toi hetkeen vielä oman erikoisen lisänsä.
Kun lisäksi kaikki ihmiset iloitsivat ympärillä toimitsijoista lähtien, oli olo tosiaan
kuin maailman kuninkaalla. Tuntui kuin jonkinlaiset uintikarnevaalit olisivat tästä
päässeet kunnolla käyntiin, vaikka tunne oli tietenkin vain lähinnä meidän uintisuoritusta lähellä olevien onnea.
Hyvin mennyttä uintia on hauska seurata jälkikäteen. Asiantuntevia kommentteja jakaa
Samuli Liinpää joukkueenjohtajan ominaisuudessaan.
80
Varsinaiset kilpailut jatkuivat kuitenkin taustalla, ja kohta tulisi Jarnonkin vuoro
räjäyttää pankki omassa lajissaan. Kohtasin Jeren vain ohimennen hyppyaltaalla
uinnin jälkeen. Minulle ei sana silloin oikein suusta meinannut tulla. Olisin
tietenkin halunnut sanoa montakin asiaa, mutta mutisin vain jonkinlaisen nopean
onnittelun. Sitten Jeren piti jo lähetä juoksujalkaa lehdistön eteen, doping- testiin
ja palkintojen jakoon. Kaikkein hienoin hetki koko päivässä oli kuulla oman
uimarin ansaitsema maamme laulu lipun noustessa kohti kattoa. Tuossa hetkessä
81
oli hyvä kerrata mielessä näitä uskomatonta kahta päivää, kun viimeinkin tuli pieni
paussi laulaessa asioita kerrata.
Vaikka mitaliuinnin sulattamiseen meni aikaa monta päivää, jatkuivat kilpailut
kuitenkin edelleen kiivaina. Nyt aloimme jännittämään Jarnon uintia. Jere oli
kadonnut haastattelijoiden ja onnittelijoiden pyöritykseen, enkä nähnyt häntä
ennen iltaa. Jarno aloitti oman lajinsa hyvin, ja oli selkeässä taistelemassa voitosta jo
heti lähdön jälkeen. Valitettavasti viimeisillä metreillä Italian Domenico Fioravanti
oli vahvempi, ja vei kultaisen mitalin. Sydneyn olympialaisissa hän voitti lopulta
kultaa, joten Jarno ei kuitenkaan huonolle uimarille hävinnyt. Jarnon suoritus oli
erinomainen: debyyttikilpailuistaan hän voitti heti hopeaa, teki pohjoismaiden
ennätyksen, ja nosti itsensä jopa mitalisuosikkien joukkoon tulevissa olympiakilpailuissa. Hampaankoloon saattoi tietysti jäädä se, ettei Jarno pystynyt uusimaan edellisen päivän huippu-uintiaan. Tämänkaltaisten unelmauintien uusiminen voi olla
kuitenkin lähes mahdoton tehtävä, sillä jokainen kerta on uudenlaisensa. Uusissa
tilanteissa vaaditaan uudenlaisensa unelmauinti. Joka tapauksessa Jarno oli nyt
olympiamatkojen uusi uintitähti Suomessa, ja suorituksellaan jo lähes Janin tasoista
arvostusta saavuttava.
Kun ilta laskeutui Helsingin ylle, pääsivät mitalistit lopulta hotellille lepäämään.
Myöhästyneellä päivällisellä istui nyt kaksi itsevarmaa, mutta samalla jotenkin
hölmistynyttä uintisankaria, jotka söivät kaikessa rauhassa jutustellen ja mitaleita
silloin tällin käsissä hypistellen.
Jerellä oli muutama lepopäivä lajien välissä. Tuo aika meni uuden tilanteen mutusteluun, joihinkin media- ja sponsoritapaamisiin, sekä energian keräämiseen. Tällaiset
huippusuoritukset imevät usein urheilijalta energian aivan loppuun. Tästä toipumiseen voi mennä aikaa useita päiviä, vaikka Jerenkin kohdalla kyseessä oli alle
puolen minuutin rasituksesta. Energiaa kuluu nimenomaan henkisellä puolella.
Pari kuukautta myöhemmin Vesa-Matti Loiri kertoi Sydneyssä intiaanista, joka oli
matkustanut ensimmäistä kertaa Pariisiin. Kun hän saapui perille, istui hän monta
päivää paikallaan hiljaa meditoiden. Yhtäkkiä hän lähti liikkeelle. Kun häneltä
kysyttiin syytä asemalle jäämiseen, sanoi hän jääneensä odottamaan sieluaan.
Mielestäni tämä tarina summaa hyvin sen, mitä usein urheilijallekin tapahtuu.
Tästä syystä meidänkin suunnitelmamme oli ottaa seuraava päivä ihan kokonaan
Jeren ehdoilla. Vasta toisena päivänä hyppäsimme kunnolla taas altaaseen, ja aloitimme valmistautumisen taas tuleviin lajeihin.
Seuraava ”tärkeä” laji Jerelle oli sadan metrin perhosuinti. Uinti ei lähtenyt
alussa oikein rullaamaan, ja Jere valitteli raskautta lihaksistossa. Hän kuitenkin
pääsi jatkoon. Koska uinnissa oli jotakin kummallista, katsoin sen vielä erikseen
muutaman kerran videolta. Siltä paljastui, ettei Jere ollut ottanut happea kuin
82
Yllätysmitalistit päättivät seuraavan etappinsa: se olkoon Sydneyn Olympialaiset!
muutaman kerran ensimmäisellä viidelläkymmenellä metrillä. Toisellakin altaanvälillä hapenottoja tuli todella harvakseltaan. Esitin Jerelle, että välierässä hänen
täytyisi kyllä hengittää useammin. Jere pystyi parantamaan uintia illalla, ja selvisi
lajin finaaliin. Hän paransi aikaansa aika paljon, ja ui alle viidenkymmenen neljän
sekunnin. Hän hengitti nyt useammin, ja uinti oli muutenkin kevyempää. Vaikka
sadalta metriltä sijoitukset eivät olleet samaa tasoa viidenkymmenen metrin kanssa,
saavutti hän siinä yhden tärkeän etapin: hän nimittäin alitti lajissa olympiakilpailujen A-rajan, mikä tarkoitti automaattista valintaa kilpailuihin.
Kilpailujen viimeisenä päivänä miesten sekauintijoukkue saavutti viestissä hienosti
neljännen sijan. Viestijoukkueeseen oli kuin itsestään löytynyt Janista selkäuimari,
Jarnosta rintauimari, Terosta perhosuimari ja Jerestä vapaauinnin taitaja. Tästä viestijoukkueesta suomalainen uinti sai nauttia muutamin eri variaatioin aina Ateenan
olympialaisiin asti.
83
Analyysiä kilpailuista
Kesä jatkuu Oulussa
Helsingin EM-kilpailuilla oli suuri merkitys suomalaiselle uinnille. Ensinnäkin
kilpailut osoittivat meidän kykenevän järjestämään todella hyvät kilpailut. Helsingin
kilpailuja muisteltiin nimittäin vielä muutaman arvokilpailun jälkeenkin parhaiten
koskaan järjestettyinä kilpailuina. Järjestäjät toimittavat muiden muassa ensimmäistä
kertaa Helsingissä erillisen fysioterapia-alueen, jossa oli sponsoreiden kustantamia
hierontapöytiä. Tästä eteenpäin käytäntö vakiintuisi muihin kilpailuihin, kuten
muiden muassa Ateenan olympialaisiin. Toiseksi kilpailut lisäsivät uinnin näkyvyyttä
suomessa. Kolmanneksi saimme esille uusia sankarikasvoja vanhojen rinnalle, joista
enää Jani ja Vesa olivat olympialaisiin täysillä tähtäävinä mukana.
Kilpailujen jälkeen asenteemme muuttui olympiamahdollisuuksien suhteen. Nyt
tiesimme, että optimiuinnilla Jerellä oli mahdollisuudet vähintään semifinaaliin
asti. Aikaisemmin kilpailuista oli puhuttu ennemminkin ”leikillä”, mutta kun aikaraja oli rikki, aloimme ottaa leikin tosissaan. Olimme nyt jo julkisuuteenkin päin
valmiita hieman myöntämään, että menestymistä kilpailuista lähdettäisi hakemaan.
Tosin finaaleista tai mitaleista ei puhuttu.
Uintiyhteisö, ja etenkin media oli ottanut Jarnon nyt kultapojakseen. Häneltä
odotettiin EM-kilpailujen jälkeen suuria Sydneystä. Odotuksia lisäsi se, että Jarno
sijoittui kaikkien aikojen rintauintitilastossakin korkealle kymmenen parhaan joukkoon. EM-kilpailujen jälkeen olympiauimareilla ei ollut mahdollisuutta tehdä täyttä
kautta olympialaisiin. Näin ollen Jereltä ei odotettu tästäkään syystä niin suuria
kesän varsinaisessa päätapahtumassa. Lisäksi nyt alkoi jonkin verran kuulua taas
kriittisten tahojen kommenttia Jeren erikoistumisesta väärälle matkalle, kun viidenkymmenen metrin perhosuinti ei kuitenkaan ollut olympiamatkana. Me emme
paljoa tästä mitätöinnistä välittäneet, vaan paiskoimme töitä normaalisti.
Jeren voiton taustalta löytyy useita tekijöitä, jotka vain ikään kuin loksahtivat kohdalleen noina muutamina päivinä. Ensinnäkin hän tuli kilpailuihin hyvin nöyränä
vailla minkäänlaisia ennakko odotuksia. Toiseksi hän oli saanut juuri ”viitan” taisteluasukseen, mikä lisäsi hänen itseluottamustaan (tietenkin muilla uimareilla oli
myös omat ”taikaviittansa”), kolmanneksi voisin esittää väittämän, ettei Jere hyvin
alkaneiden alkuerien jälkeenkään juuri miettinyt voivansa voittaa lajin. Ennemminkin hän antoi asioiden ikään kuin rullata itsestään, kun kerran uinti tuntui
niin uskomattoman hyvältä.
Neljänneksi esitän tällaisen arkkityyppisen väittämän: Jere otti voiton vasta sitten,
kun hän oli oikeasti valmis sen ottamiseen. Epäkypsälle, fysiikaltaan heikolle tai
ylimieliselle Jerelle mitalia ei olisi välttämättä suotu. Tärkeimmät hetket Jere kohtasi
finaalipäivänä. Ennen lajia hän oli varmasti jonkinlaisessa houkutusten ja pelkojen
kiirastulessa koettaen säilyttää oman keskittymisensä hyvänä. Hän onnistui siinä, ja
pystyi näin valloittamaan mestarikorokkeen. Sankarin määritelmä sanakirjassa on
kuvaa ihmistä, joka tekee jotakin poikkeavaa ja harvinaista. Jeren teko oli jotakin
tällaista.
84
Tämä tietynlainen vähättely Jeren suorituskykyä ja minun valmennustani kohtaan
tulisi jatkumaan koko Jeren uran ajan. Kun hän lopulta sitten laittaa uimahousut
joskus naulaan, nousevat vielä samat haamut varmasti jälkikirjoituksiinkin kertomaan Jeren menetetyistä lahjoista ja valmentajan huonoista valinnoista. Heidän
savikiekkonsa levysoittimella on kulunut jo aikojen saatossa puhki, mutta rahinakaan ei herätä tuota levyä vaihtamaan.
Ennen olympialaisia uitiin kuitenkin vielä lyhyiden ratojen SM-kilpailut Oulussa.
Noista kilpailuista en muista juurikaan muuta kuin sen, että ensimmäistä kertaa
uimareita ihailtiin kunnolla. Hallissa oli paljon katsojia, jotka olivat tulleet katsomaan etenkin EM-sankareitamme. He piirittivät uimarit pyytäen nimikirjoituksia
ja päästäkseen samaan kuvaan sankarinsa kanssa. Tällaista ihmisten iloista hyrinää
oli kiva seurata. Oulun SM-kilpailut olivat tunnelmaltaan erinomaiset, vaikka en
siis muista niiden tuloksista juurikaan mitään. Kilpailut osoittivat hyvin sen, että
ihmiset tarvitsevat edelleenkin aitoja esikuvia innostuakseen jostakin jutusta.
85
Sydney 2000
Olympiakilpailut tulivat vastan vauhdilla. Leireilimme aikaeroa pois tutussa paikkaa
Wollongongissa pari viikkoa ennen kilpailuja. Lopulta siirryimme itse olympiakylään. Jeren habituksesta näki nyt, että hän oli omaksunut varmempaa oloa. Hän
oli selvästikin menossa kohti hyviä kilpailuja.
Olympialaisissa kaikki on todella suurta – näin aina väitetään - mutta ensireaktioiden jälkeen kaikkeen suuruuteen tottui, ja itse kilpailu alkoi tulla päällimmäiseksi
ajatuksissa. Lähtökohtaisesti Jere oli joukkueen heikompaa osastoa, sillä ainakin
minä odotin Janin, Jarnon ja Teron olevan Jereä kilpailukykyisempiä olympiaaltaassa. Kun Jereltä saumoja olisi vaikkapa semifinaaliin asti, oli pojilla mahdollisuudet finaaliin, ja Jarnolla sekä Janilla jopa mitalille asti. Näin Jere sai taas keskittyä
omaan kilpailuunsa haastajan lähtökohdista.
Tämä sopi meille enemmän kuin hyvin. Jere ottikin haasteen sadan metrin perhosuinnissa vastaan. Hän aloitti lajin lähestulkoon täysillä, ja venyi semifinaaliin. Semifinaalissa kokeilimme uhkarohkeaa taktiikkaa: pitäisimme aloituksen yhtä kovana,
mutta nyt kolmas kaksikymmentäviisimetrinen pitäisi uida kovempaa (ja loppu
sinnitellä johdossa).
Taktiikka toimi hyvin aina viimeisille metreille asti, mutta sitten Jeren maitohaponsieto loppui kesken. Muut uimarit tulivat rinnalle ja ohitse, ja Jeren oli tyytyminen semifinaalin viidenteentoista sijaan. Aika oli kuitenkin uusi suomen ennätys
(53.50), ja sijoitus Jerelle todella hyvä. Koska Jere pysyi finaalivauhdissa mukana
aina viimeisille metreille asti, tiesimme hänellä olevan mahdollisuuksia menestymiselle myös tällä matkalla.
Lajin voitti yllättäen Lars Frölander Ruotsista, joka kruunasi naapurimaassa jo
joitakin vuosia kestäneen uinnin nousubuumin täydellisesti. Lyhyiden ratojen jättimenestyksellä aloittanut maa oli muuntanut hyvän vauhtinsa pitkälle radalle ja
aina olympiavoittoon asti.
86
87
Syksy 2000
Tällaisen kauden jälkeen harjoittelu alkoi luonnillisesti sujua hyvin heti alusta
alkaen. Kun olympialaiset oli uitu, seurasi hyvin tyngän harjoitusjakson jälkeen taas
lyhyiden ratojen euroopanmestaruuskilpailut, jotka uitaisi tällä kertaa Espanjan
Valenciassa. Koska syksyyn saatettiin heittää harjoituksellisesti jotakin uutta näin
uuden olympiadin alussa, päätimme kokeilla tehostettua sprinttiharjoittelua. Mallia
ohjelmille otimme amerikkalaiselta uintivalmentajagurulta David Salolta, joka oli
alkanut saavuttaa hyviä tuloksia erikoisesta harjoitusohjelmastaan huolimatta.
Harjoittelimme nyt ajatuksella, että ainoastaan verryttelyuinnit saatiin pitää löysinä.
Kaikki muu uinti oli täysivauhtista koordinaatio tai lajisuoritusharjoitusta, joissa
matkat oli pätkitty todella lyhyiksi pääpainon ollessa 25-50 metrin matkoilla.
Mallia ohjelmien laatimiselle otin David Salon kirjasta ”SprintSalo”, jossa esiteltiin
mallikausi ohjelmien muodossa, sekä lyhyet perustelut tämäntyyppiselle harjoittelulle. Ohjelman perusajatus oli siis uida vain kovaa, eikä alle tehty esimerkiksi
aerobista peruskuntokautta kuten normaalisti oli totuttu tekemään. Harjoitusten
kestot olivat kuitenkin helposti kahden tunnin mittaisia, vaikka kilometrejä ei saatu
mittariin kuin vähän alta puolet normaalista.
Uimareilla meni muutama hetki tottua harjoituksiin. Uinti ei kuitenkaan missään
vaiheessa alkanut näyttämään helpolta ja suuvalta edes kovakuntoisella Jerellä.
Puskimme kuitenkin kauden loppuun valitsemallamme tyylillä. Näkisimmepähän
nyt varmasti sen, onko radikaalilla menetelmällä todellista käyttöä päivittäisvalmennuksen peruspilarina.
Itse EM-kilpailujen perusteella ei voitu sanoa mitään sprinttiohjelman toimivuudesta. Tuloksiin se ei ainakaan suoralta kädeltä vaikuttanut juurikan parantavasti.
Jere ui lajeissaan normaalitasoisia aikoja. Näin radikaalin muutoksen olisi odottanut
tuovan jotakin esille jo tässä vajaassa kahden kuukauden harjoitusjaksossa. Etenkin
kun tehoharjoittelun pitäisi nostaa anaerobinen suorituskyky ylös nopeasti.
Koska uinti näytti harjoituksissa hirveän raskaalta ja vaivalloiselta, kysyin Salon
harjoitusten intensiteettiä eräältä hänen uimareistaan. Hän vastasi uivansa kyllä
suhteellisen kovilla nopeuksilla, mutta teho-alueiden skaalan olevan ennemminkin submaksimaalisella tasoilla. Näin Salo ehkä saarnasi hieman toista asiaa,
mitä altaassa todellisuudessa tapahtui? Meillä ohjelmaa kuitenkin seurattiin todella
kirjaimellisesti. Uimarit olivatkin aivan tuskissaan meidän harjoitusversioidemme
jälkeen. Eräs uusi uimarikin oli kysynyt hieman kokeneemmalta, miksi Make uittaa
näin kovia harjoituksia? Tämä uimari ei keksinyt muuta vastausta, kuin että ”ehkä
valmentaja haluaa opettaa meille kovuutta”. Jälkikäteen Jere muisteli tätä harjoitusjaksoa lämmöllä, sillä silloin harjoituksissa oli vaihtelevuutta ja jatkuva tekemisen meininki.
88
Jere voitti itse kilpailuissa EM-hopeaa parantaen näin sijoitustaan edellisvuodesta.
Voiton lajista vei Mark Foster, joka oli selkeästi parempi lyhyellä radalla kuin
pitkällä. Menestyksekkään kesän jälkeen nämä EM-kilpailut olivat kuin jälkiruokapipari. Menestyminen maistui kyllä hyvälle, mutta Helsinkiin tai olympialaisiin
verrattuna mitali arvo ei ollut niin suuri.
Analyysiä vuodesta 2000
Vuoden 2000 arvokilpailut muodostivat kokonaisuuden, jonka aikana Jere nousi
kansainväliseksi menestyjäksi. Helsingin EM- kilpailujen yllätysmenestys antoi
Jerelle energian, joka kesti usean kilpailun ajan. Hän oli liikkeessä samasta menestymissysäyksestä. Tuo sysäys liittyi niemen omaan itseluottamukseen. Näin me ajattelimme pystyvämme altaassa mihinkä vaan. Tietysti myös kaikki se hyvä, mitä huomionosoituksina saatiin edesauttoi voitonkulkua. Vuoden kruunasikin Jeren valinta
”vuoden uimariksi”.
Kokopukujen markkinoille tulo oli myös merkittävää kokouintikentälle. Kun
Jereltä kysyy puvun merkitystä, antaa hän vastauksen josta en itse niin pidä: puvunavulla uimari pysyy ikään kuin hyvässä paketissa ja liukuu samalla paljon paremmin.
En pidä tästä vastauksesta siksi, koska se osoittaa puvuilla olevan uintisuoritukseen muutakin kuin pelkästään henkisesti myönteistä vaikutusta. Näin puvut ovat
varmasti tulleet uintiin jäädäkseen, ja selittänevät osaltaan huimia ennätysparannuksia, joita uinnissa viime vuosina on nähty.
Jere tuli kaikkiin kolmeen kilpailuun hieman altavastaajan asemasta. Tämä ”huutolaispojan” tai ”orvon” arkkityyppinen lähestymistapa suojeli Jereä varmaankin
jonkin verran tekemään omanlaisensa suoritukset. Ja kun urheilija pääsee tekemään ”omanlaistaan” jälkeä, on se usein hyvää.
Tärkeä merkitys Jeren nousulle kansainväliseksi menestyjäksi oli varmasti Helsingin
finaalipäivän tapahtumilla. Nuo viimeiset askelmerkit tuntuvat usein urheilijoilta
menevän hukkaan, ja menestyminen menetetään viimeisillä metreillä. Jere löysi
polun huipulle, ja oppi tuolloin varmasti paljon itsestään.
89
Vuosi 2001 – hang over
Vuosi 2001 oli monella muotoa täysin vastakohta edelliselle huippuvuodelle. Vuosi
alkoi kyllä hyvin odotuksien mukaisesti, mutta kääntyi kohti tuhoa kesällä. Mitään
käännettä parempaan ei syksylläkään tapahtunut, joten vuoden saldo oli kaikenkaikkiaan erittäin mollivoittoinen.
Kevät siis käynnistyi normaalisti. Olimme asettaneet tavoitteet korkealle aina MMmitaliin asti. Harjoittelussamme ei ollut mitään sen kummempaa hyvää tai huonoa,
mutta itse aloin aavistella jonkin olevan hullusti jo hyvissä ajoin ennen kesää. Tuo
aavistus oli ehkäpä ennemminkin sellaista omaa menestymisvuoden jälkeistä
olotilaa, joka tuntui liittyvän siihen ettei menestys itsessään tuntunut tuoneen
meille yhtään mitään sen parempaa kuin aikaisemmin oli ollut.
Jere toki pystyi Olympiakomitean palkkaurheilijana keskittymään ammattimaisemmin urheiluun, mutta tämäkin tuotti valmentajalle lisää työtä ja päänvaivaa
menestymispaineiden myötä. Urheilutuloksen oli nyt elätettävä Jereä. Lisäksi
Jeren ”sprintteriyden” arvostelu alkoi lisääntyä lajipiireissä ja joissakin mediassa.
Olin myös ensimmäistä kerta ammattivalmentajana, ja työmääräni oli lisääntynyt
huomattavasti.
Ammattivalmentajuudesta oli itse asiassa jopa konkreettista haittaa valmennustyölle:
eräs stipendi evättiin minulta tällä perusteella. Samalla se myönnettiin kuitenkin
oto-valmentajille. Perusteena oli siis se, että matkaa varten anotulla stipendillä
oto-valmentajat kykenivät kompensoimaan ansionmenetystään siviilitöistään. En
hyväksynyt perustetta, sillä minäkin olin samanlaisessa tilanteessa palkanmaksajani Swimming Jyväskylän suhteen: jos olen pitkiä aikoja Jeren mukana kilpailuissa
tai leireillä, jää varsinainen leipätyöni suurelta osin hoitamatta. Jäihän Jyväskylään
koko ryhmä, kun me seikkailisimme ympäri maapalloa.
Sain keväällä kaksi työtarjousta ulkomailta. Tällöin keskustelut seuran kanssa
piti aloittaa siitä, haluavatko he pitää minut paikkakunnalla. Kumpikin tarjous
ulkomailta oli erittäin kilpailukykyinen. Jonkinlainen kompensaatio olisi tultava
kysymykseen. Toisaalta sydämeni oli jyväskyläläisten uimareiden luona. Onneksi
löysimmekin yhteisymmärryksen suhteellisen helposti. Omien uimareiden ja johtokunnan tuki oli minulle tosi iso asia valitessani Jyväskylän.
Huolimatta hyvin päättyneistä työneuvotteluista aloin kuitenkin pikku hiljaa väsyä
vallinneeseen tilanteeseen. Oma vieraantumiseni ryhmästä alkoi pikku hiljaa
varmaankin näkymään myös altaalla. Samaan aikaan ryhmäkin oli käymistilassa.
Eräänlainen negatiivisen tunteen noidankehä ympäröi kaikkea. Puutuin vallitsevaan tilanteeseen vasta syksyllä, kun kaikki oli mennyt jo liian pitkälle.
90
Kaiken keskellä Jere yritti olla olympiakomitean palkkaama ammattiurheilija.
Menestymisen jälkeen hän oli saanut suhteellisesti enemmän vapauksia toimia
myös harjoituksellisessa mielessä, mutta ei juurikaan käyttänyt niitä. Saattoi toki
olla, etten tehnyt asiaa hänelle riittävän selväksi. Harjoitukset kuitenkin sujuivat
hyvin Jeren kunnon kohetessa nopeasti. MM-kilpailuihin valmistauduttiin normaalisti. Ensimmäinen merkki muutoksesta huonompaan oli se, että en lähtenyt Jeren
mukana Marenostrum-kiertueelle. Alitajuisesti olin ehkä punninnut olevani liian
väsynyt matkaan, joten päästin Jeren yksin. Ratkaisu ei ollut missään nimessä urheilullinen. Perustelin päätöstä itselleni Jeren mahdollisuutena kasvaa urheilijana
joutuessaan järjestelemään kaiken itsenäisesti.
Alkukevääseen liittyi myös hyviä oppeja: kävin Australiassa olympiavalmentajien
seminaarissa. Punnitsin ME-uimarin Geoff Huegillin olevan Jeren pahimman
vastuksen kesän MM-kilpailuissa. Niinpä yritin etsiä mahdollisimman paljon tietoa
hänestä vierailuni aikana. Kun sitten pääsin kotiin, aloin syöttää Jeren harjoitteluun
elementtejä oppimastani. Kerroin hänelle mm., kuinka nopea Huegill oli viidentoista metrin kohdalla. Jere oli mielestäni liian hidas liussa, ja asetinkin Huegillin
nopeuden saavuttamisen kevään tavoitteeksi. Jere ei tuntunut juurikaan kiinnittävän huomiota höpinöihini. Kysyin häneltä ihan yleisellä tasolla, kuinka paljon
häntä tällainen tieto kiinnostaa. Jere vastasi, ettei häntä kiinnosta muiden tekemiset juuri yhtään. Niin opin kantapään kautta, että Jeren kannattaa rakentaa omat
uintinsa omista lähtökohdistaan. Jos me sortuisimme vertailuun ominaisuuksissa,
olisi se sama kuin lainaviululla soittelisi: ääntä kyllä lähtisi, mutta instrumentti ei
tuntuisi koskaan omalta. Oppi oli minulle erittäin arvokas.
Kevät sai lisäluisua kuitenkin alaspäin, kun Fukuokan MM-kilpailuihin ei valittu
mukaan henkilökohtaisia valmentajia. Kun olin kuitenkin vetänyt maajoukkueen
leirityksiä, toivoin tulevani valituksi joukkueeseen. Tätä kautta olisin voinut olla
Jerelle avuksi paikan päällä. Nyt en pystyisi kuitenkaan lähtemään ”omakotitalon
hinnan” verran maksavalle kilpailumatkalle mukaan. Minulle Fukuoka näkyisi
vain tekstiviesteinä Tuomijärven hiekkarannalle ja tv-ruudulla erikoislähetysten ja
Eurosportin välityksellä. Pidin Jeren mahdollisuuksia kuitenkin ihan kohtuullisina,
sillä viimeistelyharjoitukset olivat menneet hyvin myös paikan päällä.
Viidenkymmenen metrin perhosuinti, joka oli ensimmäinen laji, lähti liikkeelle
hyvin Jeren selvittäessä tiensä helposti semifinaaleihin. Itse semifinaalissa tapahtui
sitten pahin mahdollinen Jeren lasien tipahtaessa silmiltä. Tämä vaikeutti käsien
osumista maaliintulossa. Jere jäi muutamalla sadasosalla finaalipaikasta. Jere ei
päässyt näin ollen vahvinta lajiaan kunnolla edes aloittamaan MM-debyytissään.
Uinnin jälkeen katsoimme uintia hidastuksella moneen otteeseen Suomessa.
Petteri odotti puhelimen toisessa päässä mahdollista protestin saumaa kärkkyen.
Itse lajista jäi nimittäin sellainen kuva, että Jere olisi ollut maalissa ennen Saksan
Thomas Rupprathia. Kun videoita kuitenkin pyöritteli edestakaisin, huomasi Jeren
91
hävinneen sentti- ja millipelin saksalaiselle. Rupprath uisi siis seuraavan illan finaalissa. Tero Välimaa pääsi lajin finaaliin. Hän tulisi seuraavana päivänä uimaan
uransa parhaan uinnin sijoituksellisesti. Hän oli lajissa lopulta kahdeksas.
Sadan metrin perhosuinti oli Jeren toinen päälaji. Tässä lajissa Jerellä ei ollut
niin suuria odotuksia kuin puolta lyhyemmältä matkalta. Tero oli taasen onnistunut viidelläkymmenellä niin hyvin, että häneltä odotettiin tältä matkalta kovaa
noteerausta. Kumpikin uimari selvitti tiensä kuitenkin puhtaasti välieriin. Välieriin
oli ladattu suuria odotuksia. Tero lunastikin odotukset uimalla erässään uuden
suomen ennätyksen. Jere näki tämän kävellessään omaan eräänsä altaan portaita
pitkin. Hän ajatteli, että Teron aika on pakko alittaa. Jere aloitti uinnin vahvasti,
ja lopetti sen häneltä ennen näkemättömän vahvasti. Teron SE ehti vanheta vain
muutaman minuutin, kun Jere lohkaisi siitä pois muutaman kymmenyksen. Nyt
ennätys kirjattiin aikaan 53,09. Jere sijoittui jälleen välierän epäkiitollisimmalle
paikalle yhdeksänneksi. Itse en ollut tuolloin harmissani sijoituksesta, vaan pelkästään tyytyväinen uudesta ennätyksestä. Se osoitti Jeren olleen hyvässä kunnossa, ja
kauden olleen kuitenkin onnistunut. Näin myöhemmin ajateltuna olisin toivonut
asioiden menevän toisin päin: ajalla ei olisi ollut niin väliä, mutta olympiamatkan
finaalipaikalla kyllä.
Joukkue palasi kotiin, ja lyhyen loman jälkeen jatkoimme harjoittelua. Jotenkin
kaikki tuntui vain kurjalta ja hengettömältä. Tämä ei rajoittunut pelkästään minun
ja Jeren suhteisiin, vaan koko ryhmä oli jotenkin ankeassa tilassa. Jerekin selvästi
kuitenkin oireili tätä. Hänen perustyyliinsä saattoi kuuluakin noina päivinä tietynlainen raskauden ja tylsyyden ylistäminen, mutta aina kun hän oli harjoituksissa,
teki hän kaiken täysillä.
Nyt tuo samanlainen small talk oli muuttunut suurta osaa ryhmää leimaavaksi slangiksi, ja oli siinä mielessäkin huolestuttavaa. Kaikki tämä perustui tietenkin vain
minun havainnoilleni, mutta päätin tällä kertaa uskoa niitä todeksi. Otin koko
ryhmän kokoon urheilupsykologi Juha Kokkosen kanssa, ja nostin kissan pöydälle.
Tuo kokoontuminen selvitti monta asiaa, ja saimme keskusteltua ryhmän asioista
pitkästä aikaa avoimesti. Kysyin suoraan, mikä minun toiminnassani mättää, jotta
voisimme päästä eteenpäin uinnillisissa asioissa. Vastauksena sain mm., että olin
liian kriittinen uimareita kohtaan. Tällaisena tilanteen oli kokenut myös Jere, joka
jakoikin tarinansa. Hän oli saanut jossakin osaharjoitteessa kukkapiikin jalkaansa.
Olin suhtautunut häneen jotenkin negatiivisesti. Itse muistin valinneeni kyseisessä
onnettomuudessa vaikenemisen tien, sillä en halunnut ”enää lyödä lyötyä”. Vaikenemiseni oli siis tulkittu kritiikiksi. Uskon, että väsymykseni oli vieraannuttanut
minua uimareista. Ja kun minunkin uskomukseni ryhmän tilasta olivat synkkiä,
näkivät uimarit demoneita myös minussa.
92
Keskustelukerta palautti ryhmän toimintaa ”normaalimmaksi”. Ilma oli raikkaampi
ikään kuin myrskyn jälkeen. Syyskausi päästiin aloittamaan paremmassa hengessä.
Tilanteen henkinen normalisoituminen ei kuitenkaan pelastanut vuotta Jeren
osalta. Syksyn mittaan hänen selkänsä alkoi kipeytyä punttisaliharjoitusten yhteydessä. Pikkuhiljaa selkä paheni niin huonoksi, että se vaikutti lähtöhyppyjen tekemisen ja muutenkin kokonaisvaltaiseen valmentautumiseen. Jouduimme tekemään
harjoituksellisia kompromisseja nyt ensimmäistä kertaa loukkaantumisen seurauksena.
Hoitotoimenpiteistä huolimatta oireilu ei helpottanut. Saimme kuitenkin parsittua
syksyn päätapahtumaan, Antwerpenin EM- kilpailuihin suhteellisen hyvän kunnon.
Kilpailuissa tunnelma oli minulla kuitenkin yhtä huono kuin Istanbulissa yli vuosi
sitten. Startti startilta Jere yritti selvitä kipujen kanssa, ja tehdä parhaansa. Hän
onnistuikin kipuihin nähden todella hyvin. Mitali näistä kilpailuista olisi pelastanut
vuodesta paljon. Näillä tavoitteilla kilpailun viimeiseen päivään sitten lähdettiinkin.
Alkuerät sujuivat Jereltä hyvin, ja kaikki viittasi hänen olevan mitalivauhdissa.
Juuri kun Jere oli valmistautumassa lähtöön perhosuinnin semifinaalissa lähtökorokkeen takana, tapahtui jotakin ennennäkemätöntä: Jere loukkasi takareitensä
viattoman näköisessä venytysliikkeessä. Hän joutui jättämään näin starttinsa väliin.
Sillä hetkellä kun Jere nosti kätensä pystyyn luovuttamisen merkiksi, tuntui tosi
kurjalta. Käden nosto symbolisoi jotenkin koko tätä vuotta, josta eleellä jouduttiin
näin luovuttamaan.
Toisen epäonni on toisen onni: kun kaksi vuotta aikaisemmin Jere oli ottanut
ensimmäisen arvokilpailumitalinsa Carlssonin hylkäyksen seurauksena, avautui
nyt jollekin uudelle haastajalle tilaisuus napata mitali. Tuon tilaisuuden käytti Tero
Välimaa, joka ui samalla itsensä yhdeksi tämän vuoden onnistujista.
93
Analyysi vuodesta 2001
Vuosi 2001 tarvittiin varmastikin edellisen vuoden nollaamiseksi. Sorruimme nyt
urheilijoiden ja valmentajien tyypilliseen virheeseen onnistuneen vuoden jälkeen.
Kun kaiken piti olla niin helppoa ja ”ammattimaista” kävikin juuri päinvastoin.
Emme hallinneet itseämme emmekä olleet niin ”ammattimaisia”.
Ennen ensimmäisiä arokilpailuvoittoja urheilijan ja valmentajan elämä on suhteellisen suoraviivaista tulokseen tähtäävää toimintaa. Kun tuo tulos tulee, on kaikki
muuttuvaa: toimittajat haluavat yhä kiivaammin tietää tämän kauden tilanteesta,
ja siitä ettei nyt mitään ole pielessä. Liitto- ja seuratasolla saattaa esiintyä vehkeilyä,
mitä aikaisemmin ei ole joutunut kohtaamaan. Samalla valmentaja haluaisi antaa
urheilijalle lisää vapauksia, kun kerran hän on nyt ”valmis” menestymisen myötä.
Voittojen myötä myös maha täyttyy helposti. Minulle kävi ainakin näin. Ajattelin,
että ”kunhan tässä valmennellaan, niin kyllä tämä taso säilyy”. Ajatus oli niin väärä
kuin olla ja voi, mutta samalla niin tavattoman normaalia.
Väitän, että tämä vuosi oli kokonaisuudessaan hyvin arkkityyppinen. Sitä ei olisi
voinut kiertää tai välttää meidän kohdallamme. Tarvitsimme siis kunnon romahduksen, jonka ”kruunu” oli Jeren loukkaantuminen EM-kilpailuissa. Tunnelma
oli hyvinkin verrattavissa Tähtien Sodan Imperiumin Vastaiskun loppukohtauksiin, jossa Luke Skywalkerkin putosi tyhjyyteen kun muuta vaihtoehtoa ei enää
ollut. Hän menetti hetkeä aikaisemmin kätensä taistelussa Darth Vaderia vastaan.
Samalla hänelle selvisi Vaderin olevan hänen isänsä. Luke tippui aivan pilvikaupungin pohjalle asti, ja alkoi kutsua lohduttomasti apua. Apuun lensi jo pakomatkalla oleva Millenium Falcon prinsessa Leian, Chewbaccan ja Lando Carlissianin
ohjastamana.
Millenium Falconin tulo tiesi käännettä parempaan Luken tarinassa. Jeren loukkaantumishetki joulukuussa toimi samanlaisena katalyyttinä, ja pian alkaisikin
tapahtua taas hyviä asioita.
Kohti toisia olympialaisia. Jere harjoittelee kesäkuukausina paljon yhdessä valmentajansa kanssa.
Muu ryhmä on kesälomalla.
94
95
Vuosi 2002
Paluu kuivalle maalla alkoi jo heti vuoden 2002 ensimmäisenä päivänä. Olimme
sopineet pitkästä palaverista Hårdeilla, jossa tarkoituksena oli puhua kaikki asiat
halki. Vuosien mittaan perheenjäsenten ”toimenkuvat” olivat asettuneet omille
radoilleen, ja nyt oli ensimmäinen kerta kun niitä oli hyvä purkaa auki. Samalla oli
hyvä tarkastella myös kokonaisvaltaisesti muidenkin mukaan tarvittavien ihmisten
rooleja. Palaveri käytiin kriittisessä sävyssä, eikä voimasanojakaan alussa täysin
vältetty. Jeren uintiura oli meille kaikille osallistuville kovin tärkeä asia. Loppujen
lopuksi asiat alkoivat kuitenkin kääntyä kohti ratkaisujaan.
Periaatteessa sovimme seuraavaa: Totesimme, ettei Jerelle aktiivisena ihmisenä riittänyt pelkkä ammattiurheilijana oleminen. Tämä vallinnut tila teki harjoituksista
päivän ainoan ”kohokohdan”. Tämä saattoi muodostua joskus jopa rasitteeksi,
vaikka Jeren uintimotivaatiossa ei ollut vikaa. Elämään piti saada myös muuta tasapainoa, kun kaikki suuret tunteet saatettiin kokea nyt vain uimahallilla. Tasapainon
saavuttamiseksi sovimme, että Jere aloittaisi opiskelun uinnin rinnalla. Sovimme
myös, että koulu saisi olla tietoisesti ensimmäisellä sijalla Jeren elämässä koko
kevään ajan. Tämä riski otettiin, vaikka harjoittelu kärsisikin tästä. Tätä kautta
pääsisimme taas tilanteeseen, jossa harjoituksesta tulisi päivän oikea kohokohta ja
päivän askareiden purkamispaikka.
Taustajoukkojen tuki on todella tärkeää. Jeren pikkusisko Jenni ui aikoinaan myös edustusryhmässä. Tässä hän on hoitamassa Markon esikoista kavaljeerinaan Teemu.
Toinen asia mistä sovimme oli, että Jeren täytyisi kertoa avoimemmin, missä
kulloinkin mentäisi. Näin pääsisimme kiinni laadukkaampaan harjoitteluun.
Kolmas sopimus liittyi asioiden yleiseen hoitamiseen. Tästä lähin Jeren tulisi alkaa
hallinnoimaan omaa elämäänsä enemmän, vaikka tietysti sponsorikuviot hoidettaisi edelleen ammattimanagerin kanssa. Omasta elämästään päättäminen ja sen
hallitseminen toisi lisää itseluottamusta Jerelle.
Vaikka päätetyistä asioista jäi minulle aluksi hieman epävarma olo, aloitimme
toiminnan suunnitelman mukaisesti jo heti seuraavana päivänä. Jere hoisi itselleen
opiskelupaikan välittömästi Kalajan Samin opastuksella. Samoin hän otti selvää
opintotukiin ynnä muihin koulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Tällaisten selvitysten vuoksi hänellä oli nyt muuta ajateltavaa, kuin tylsät harjoitukset. Jotenkin
Jeren elämä oli saanut kuin piristysruiskeen, sillä nyt hän luki kouluaineita todella
intensiivisesti hakien kiitettäviä tentti tentiltä. Jeren opiskelut tähtäsivät lähihoitajan tutkintoon.
Luokka oli täynnä hyvin erilaisia ihmisiä, joiden joukossa Jere oli vain yksi muiden
joukossa. Luokasta löytyi monenlaisia ihmiskohtaloita ja tarinoita. Jerellä oli nyt
itse asiassa ensimmäistä kertaa sitten peruskouluvuosien kunnollinen uinnin ulkopuolinen vertaisryhmä. Heihin hän samaistui koulun kautta. Myös tämä jotenkin
raikasti Jeren olemusta. Kun kaikki asiat alkoivat koulumaailmassa loksahdella
96
97
paikoilleen, alkoi myös Jeren uinti kulkea. Uima-altaassa hän saisi olla yksin muuten
niin sosiaalisesti aktiivisen päivän jälkeen. Tasapaino oman sisäisen ja ulkopuolisen
maailman välillä alkoi löytyä. Samalla hänen selkänsä, josta löydettiin lopulta välilevyn pullistuma, alkoi kuin parantua.
Harjoituksissa olimme palanneet perusasioiden tekemiseen uiden pitkiä aerobisia
sarjoja. Tätä harjoittelua teimme nyt hieman enemmän, kuin vuonna 2000. Suurin
ero näiden vuosien välillä liittyi sarjojen rakenteeseen. Nyt sarjamme olivat yksinkertaisempia ja noin 1–3 kilometriä aikaisempaa pidempiä. Harjoittelun kokonaismäärä oli kuitenkin jopa hieman vähäisempää, sillä koulukin asetti harjoitusajalle rajoituksensa.
Valmennuksen asiantuntijarinki kasvoi yhdellä henkilöllä: saimme Juri Haninilta
työnohjauksellista apua. Hänen roolinsa oli tarkastella toimintaamme ”ulkopuolelta”. Pääpaino yhteistyössämme oli kilpailemisen kehittämisessä. Hänen avullaan
Jere kehittyikin vahvaksi kilpailijaksi. Tapasimme Jurin kanssa noin muutaman
viikon välein. Analysoimme edeltänyttä jaksoa, ja suunnittelimme tulosten perusteella seuraavaa. Ajatuksena oli vahvistaa Jeren niitä ominaisuuksia kilpailijana,
jotka tuottivat tulosta myös kaksi vuotta aikaisemmassa mestaruusuinnissa. Pohjana
”optimaaliselle” suunnitelmalle olisi mahdollisimman hyvä tieto siitä, miten Jere
kilpailisi.
Koska analyysi jäi vuonna 2000 kuitenkin tekemättä, ei kilpailusta ollut juurikaan
jäljellä muuta kuin hataria muistoja. Tämä on hyvin tyypillistä huippusuoritusten
jälkeen urheilijoille ja valmentajille: muistikuva on vain hatara ”fiilis” siitä, kun
kaikki onnistui kuin itsestään. Aloitimme nyt kasaamaan Jeren kilpailullista kokemusta lähes alusta.
Laadimme yksityiskohtaisia suunnitelmia pieniinkin kilpailuihin. Tavoitteena oli
löytää Jerelle optimaalinen malli (vauhdinjako) kilpailla. Lisäksi aloimme opettamaan hänelle riittävää kurinalaisuutta taktiikan pitämiseksi. Yhteistyö Jurin kanssa
avasi minulle näin aivan uuden oven ajatella kilpailusuoritusta. Suunnitelmat ja
analyysityökalut sopivat myös Jerelle todella hyvin.
Alkuvuoden 2002 yhteistyö sujui rauhallisen tutustumisen ja projektin käynnistelyn merkeissä. Maaliskuun SM-kilpailuihin saakka elimme normaalia urheilijavalmentaja-elämää. SM-kilpailuissa uimme tarkoituksella hieman erikoisempia
matkoja. Halusimme tietoisesti välttää liian kovia suorituksia Jeren päämatkoilla,
koska loukkaantumisestakin toipuminen oli vasta joidenkin kuukausien takainen
asia. Jere voitti kilpailuissa useita eri matkoja. Jeren uintiin ja harjoitteluun kriittisesti suhtautuneet tahot olivat nyt tyytyväisiä, etenkin kun Jere voitti 400 metrin
sekauinnin hyvällä ajalla.
98
Tulosten tulkittiin merkitsevän sitä, että Jeren harjoittelu oli järkevöitetty heidän
ehdottamansa mallin mukaisesti. Jere sai siis hetken aikaa paistatella kyseenalaisessa valokeilassa malliesimerkkinä siitä, kuinka vanhat ”kestävyysmantrat” pitivät
paikkansa. Harjoittelumäärä oli kuitenkin nyt aikaisempaa vähäisempää. Meitä
tuo keskustelu ei paljoa kiinnostanut. Korkeintaan se vain hieman huvitti. Yleensä
asiaa kysyneillä oli kysymykseen upotettuna jo haluttu vastauskin, jota en viitsinyt
lähteä sen kummemmin oikomaan. Valmentajat kyselivät: ”eikö olekin niin, että
Jeren tulokset ovat nyt hyviä näistä ja näistä tekijöistä johtuen”. Minä totesin vain:
”niin juuri”, ja jatkoin matkaani.
Huippukausilla 1997-1998 Jere ui kilometrejä noin 2400 vuodessa. Tuo määrä
vastasi ilmeisesti suunnilleen samoja määriä, kuin esimerkiksi Petteri Lehtinen ja
Paula Harmokivi Lahdessa olivat parhaillaan uineet. Nyt harjoitusmäärissä oltiin
tultu alaspäin noin 20–30%.
Mielestäni Jere onnistui SM-kilpailuissa hyvin, koska hänen elämänsä oli nyt tasapainossa. Energiaa vapautui näin enemmän uintiinkin. Tietysti harjoituksellisilla
linjauksillakin oli omat merkityksensä, mutta eivät kuitenkaan niin suuret.
Kilpailuissa Jere käytti nyt ensimmäistä kertaa omaa päätäntävaltaansa, ja päätti
jättää väliin noin kuukauden kuluttua uitavat Moskovan lyhyiden ratojen MMuinnit. Hän halusi tehdä nyt töitä rauhassa, ja hoitaa samalla kouluasioita hyvin.
SM-kilpailujen jälkeen aloimme toteuttaa keräämämme tiedon pohjalta laadittua
kilpailusuunnitelmaa. Sen tähtäimenä oli menestyminen tulevan kesän Berliinini
EM-kilpailuissa. Suunnitelma perustui Jeren vahvuuksille: vahvalle kirikyvylle, sekä
taidolle hallita omaa uintivauhtia.
Näin Oskarin Uinteihin laadittiin ensimmäiset taktiset suunnitelmat. Kilpailut
pidettiin huhtikuussa. Tavoitteena oli tehdä vahva loppukiri viidenkymmenen
metrin uintimatkoilla. Jere onnistui taktiikan pitämisessä hyvin. Kilpailun jälkeen
analysoimme lajit tarkkaan. Halusimme tietää enemmän, minkälaisena Jere tuon
loppukirin koki ja teki. Samalla pohdimme myös sadan metrin perhosuinnin
loppukiri rakennetta. Juri esitti taktiikkaan liittyviä, hyvin kohdalleen osuvia kysymyksiä. Ne pysäyttivät sekä minut, että Jeren miettimään lajeja huomattavasti
tarkemmin.
Juri kysyi esimerkiksi sitä, minkälainen toisen ”finstan” rakenteen tulisi olla optimaalisen kiihdytyksen aikaansaamiseksi? Olisiko se 20metriä rennosti ja 30metriä
vauhtia kiristäen? Vai mahdollisesti joku muu? Jeren mielestä hänen loppukirinsä
alkoi jo käännöksestä, ja kiihtyisi tasaisesti loppua kohden. Pohdimme tarkasti
myös liukua: voisiko Jere vähentää potkuja, koska hänelle vahvuus oli ylävartalossa?
Tähänkin pohdintaan Jere oli sitä mieltä, että nykyinen tyyli oli hänelle toimivin.
99
Jos hän aloittaisi uinnin liian nopeasti käännöksen jälkeen, olisi hänen vaikea saada
enää kiinni rytmistä.
Tampereen avoimet mestaruusuinnit olivat Jeren seuraavat kilpailut. Niissä Jere
pystyi pitäytymään myös laaditussa taktiikassa Oskarin Uintien tavoin. Koska Jeren
tapa sisäistää ja sitoutua taktiikoihin oli hyvää tasoa, pystyimme siirtymään projektin
seuraavaan vaiheeseen: Aloimme Jurin johdolla tarkastelemaan Jeren mallia
kilpailla muita vastaan. Lähtökohtaisesti ajatus oli siis oppia tuntemaan Jerestä
myös tämä puoli, ja saada hänet uimaan mahdollisimman kontrolloitua, omista
resursseista lähtevää uintia. Jere oli jo oppinut ajatuksen ”taito hallitsee tehoa”, ja
nyt tätä teesiä lähdettäisi testaamaan kevään ja alkukesän kovissa koitoksissa.
Urheilusuoritukseen liittyy myös toinen samanlainen ”ikuinen totuus”: jos urheilija puristaa mailasta liikaa, on hänen vaikea vetäistä vetoa tarkasti. Näin Jeren tulisi
hallita itsensä ennen kuin hän pystyisi pitäytymään omissa taktiikoissa tiukoissa
paikoissa. Ensimmäiseksi haastekilpailuksi Jerelle tulisi Ateenan Akropolis meet,
joka tarjosi hänelle juuri sopivan alkuvastuksen kohti kesää. Myöhemmin Ateenasta opittua voitiin hyödyntää Marenostrum-kiertueella, joka suuntautui välimerelle neljän eri kilpailukohteeseen.
Akropolis meetissä korostettiin samoja taktisia elementtejä kuin aikaisemminkin.
Lisäksi tärkeää oli, ettei koviin kilpakumppaneihin kiinnitettäisi mitään sen
kummempaa huomiota. Muutenkin olosuhteet olivat haastavat, sillä saasteinen ja
ahtaan oloinen kaupunki ei ollut mikään miellyttävin paikka oleilla. Onnistuessaan
Jerellä olisi hyvät mahdollisuudet voittaa useita matkoja. Tämän tiedostaminen, ja
silti sen ”unohtaminen” olivat yksi kilpailuteema. Itse uintien toteuttamien taktisesti oikein oli siis tärkeämpää kuin mahdollinen voitto.
Uinti kilpailuissa oli tahmeampaa kuin kotimaassa. Jere joutuikin aloittamaan
lajinsa hieman kovemmilla tehoilla, kuin Tampereen ja Jyväskylän kilpailuissa.
Olimme jo oppineet analyysien pohjalta sen verran, että Jerelle sopisi nimenomaan
”aloitus-%:in” nostaminen, kun uinti tuntuisi raskaalta. Jeren pysti näin kompensoimaan väsymystään. Loogista olisi tällaisissa tilanteissa aloittaa rennommin, mutta
Jerelle aktiivisuuden nosto oli toimiva tapa.
Jere pystyi pitämään taktiikat hyvin. Seurauksena tulivat hyvät tulokset, ja useat lajivoitot. Kun Helsingin mestaruusuinnista kaksi vuotta aikaisemmin ei mielikuvia
ollut juurikaan jäänyt, alkoi Ateenassa tulla tuonkin uinnin elementtejä mieleen.
Lähinnä Jerelle alkoi tulla mielikuvia siitä, että hän ajatteli Helsingissä uivansa
viidenkymmenen metrin perhosuinnin asenteella ”aloitan kuin lähtisin uimaan
sataa metriä”.
seen liittyvä tärkeä taktinen elementti sitten myöhemmin EM- kilpailuissa. Kun
sadan metrin aloitusasenne yhdistettiin kovaan loppukiriin, oli paketti periaatteessa ”kasassa”.
Toinen ”megatapahtuma” kesällä oli Marenostrum- kiertue, tuo tuttu neljässä eri
Välimeren maan kaupungissa järjestettävä kilpailujen sarja. Kilpailusarja uitiin kesäkuun alussa. Jurin ideoima Berliinin suunnitelma alkoi jo pikku hiljaa muotoutua,
ja Marenostrum oli hyvä paikka testata sitä kovia ulkomaisia uimareita vastaan.
Tuolta kiertueelta opittua voitaisi vielä hienosäätää kesä- ja heinäkuun vaihteen
SM- kilpailuissa. Kilpailusarjan pääteemoja olivat omaan tekemiseen keskittyminen,
ja optimaalisten toimintamallien harjoittelu. Vastassa tulisi olemaan paljon haastetta, kuten aina kova Englannin Mark Foster. Keskittymiseen piti nyt todellakin
satsata.
Lähdimme yhdessä matkaan kohti Monacoa, jossa kilpailusarja alkaisi. Jere onnistui
siellä hyvin, vaikka aloitusvauhdit lajeissa olivatkin suhteellisen alhaisia (noin 60–
70% tehoilla maksimista). Tämä toi kilpailuihin juuri kaivattua lisähaastetta, sillä
normaalisti tällaisessa olympiatasoisessa seurassa käsijarrun olisi vaistomaisesti
halunnut ottaa päältä pois, ja haastaa kaikki kovaan taistoon. Mutta kun teemana
oli oma tekeminen, ei muita uimareita lähdetty haastamaan. Jere ui jo lähelle
ennätystä viidenkymmenen metrin matkoilla aikatason jäädessä niistä joidenkin
kymmenyksien päähän. Sadalla metrillä Jere oli noin sekunnin päässä ennätystasostaan. Olimme kumpikin jotenkin niin kilpailusuunnitelmaan keskittyneitä, ettei
merkinnöistäni edes löydy mainintoja Jeren sijoituksista. Nyt laatukriteerimme oli
muuttunut käsittelemään enemmän todellisia tapahtumiin liittyviä asioita. Perinteiset sijoitusten perusteella toteutetut kilpailusuorituksen arvioinnit puuttuivat
nyt kokonaan.
Jere onnistu Monacossa hyvin. Hän pääsi lajeissaan pitkälle ottaen mitaleja ja hyviä
sijoituksia. Ennen kaikkea tärkeää oli huomata niitä asioita, jotka tulevissa EMkilpailuissakin olisivat meitä vastassa: kuinka Jere käyttäytyy kovassa kansainvälisessä seurassa, ja mitä strategioita voimme laatia Jeren oman suorituksen turvaamiseksi.
Sama vapautunut meno Jerellä jatkui muutamaa päivää myöhemmin Rooman
vastaavassa kilpailussa. Siellä iltakilpailut uitiin todella myöhään, jopa ilta yhdeksän
jälkeen. Muutenkin kilpailut olivat ulkoisilta olosuhteiltaan todella rankat. Hotellimme sijaitsi kaukana uima-altaalta, joten matkustamisiin kului aikaa pitkät tovit.
Lisäksi eksyimme Jeren kanssa kilpailua edeltävänä päivänä läheiseen puistoon
(metsään). Selvisimme retkeltämme pois vasta usean tunnin kävelyn jälkeen.
Teimme päiväkävelymme vaillinaisin varustein ilman vettä tai retkivaatetusta. Ilman
lämpötilakin oli lähellä kolmeakymmentä lämpöastetta.
Tuo asenne oli kokeilussa nyt siis jo Ateenassa, ja tulisi olemaan uinnin aloituk100
101
Tällaisien olosuhteiden jälkeen olisimme perinteisesti voineet todeta, ettei kilpailuista voisi tulla yhtään mitään. Nyt emme kuitenkaan juuri noteeranneet koko
eksymistä ja yleisiä olosuhteita, vaan Jere oli kilpailun alusta asti yhtä fokusoitunut
kuin aikaisemminkin. Taktiikoiden noudattamisen seurauksena Jere ui suunnilleen samoja aikoja kuin Monacossa. Korkealaatuisen tekemisensä ansiosta hän
nousi myös täällä finaaleihin. Niiden myöhäinen ajankohta kumuloi väsymistä lisää,
mutta se ei vaikuttanut Jereen. Totta kai hän ei ollut fyysisesti parhaimmillaan,
mutta henkisesti hän ei lannistunut. Taktiikat ja keskittyminen pitivät.
Sarjan kaksi viimeistä osakilpailua Jere kierti itsenäisesti muun maajoukkueen
kanssa. Minä suunnistin nyt siis kohti kotia. Osakilpailut osoittivat Jeren olevan
todella sitoutuneen laadittuun suunnitelmaan, sillä hänen tekemisensä taso ei
lopuissakaan starteissa heikentynyt. Sitoutuminen tuli todistettua erittäin hyvin
Barcelonan osakilpailuissa, joissa ruotsalainen olympiavoittaja Lars Frölander
haastatteli Jereä pitkiä toveja ennen yhteisiä startteja. Minun olettamukseni oli,
että hän oli havainnut Jeren päähaastajakseen näissä kilpailuissa, ja halusi voiton
varmistaakseen puhutella Jereä ”ulos” keskittymisestään. Jere ei kuitenkaan antanut
tällaisen häiritä omaa tekemistään. Kyseessä saattoi olla tietenkin vain minun epäilyni Frölanderin motiiveista. Joka tapauksessa Barcelonan tapauksesta keskusteltiin
paljon, ja se varmastikin vahvisti Jerelle omaa mallia suhtautua ulkopuolisiin haasteisiin. Mielestäni Jere oli nyt valmis kohtaamaan Berliinin haasteet.
Marenostrum-kiertueen jälkeen aloitimme valmistautumisen kohti kesän pääkoitosta, Berliinin EM-kilpailuja. Kaikki Jurin ohjaamat asiat olivat menneet tähän asti
hyvin. Myös harjoittelu oli ollut todella laadukasta. Yksi ongelma Jerellä kuitenkin
vielä oli: hänellä oli sitkeä tekniikkavirhe lähtöhypyssä, jonka seurauksena hyppyjen
erot eri toistojen välillä olivat todella suuret. Juri oli jo muutamaan otteeseen pitkin
kevättä ehdottanut, että voisimme korjata virheen suhteellisen helposti. Virheen
korjaaminen vaatisi vain yhden harjoituskerran, sekä tietoisuuden siitä minkälaiseksi hypyn lopulta haluaisimme. Jurin ehdottamalla menetelmällä tekniikkavirhe
pystyttäisi korjaamaan lähes sadan prosentin varmuudella. Tekniikkaa korjaava
harjoitus tehtiin, ja kuin ihmeen kaupalla se onnistui. Avainasemassa oli juuri tieto
siitä, minkälaiseksi me lähtöhypyn halusimme. Lisäksi tärkeää oli Jurin vaimon,
Musan tarkka silmä. Hän näki Jeren lähtöasennossa virheen, jonka poistamalla
itse koko lähdön liikerata muuttui haluamaamme suuntaan.
Kun Jeren ailahdellut lähtökin saatiin kuntoon, oli aika viimeisen ”kenraaliharjoituksen”. Ne pidettiin Espoonlahden uimahallissa SM-kilpailujen muodossa. Jere
ui todella hyvät kilpailut. Hän ui taas aikoja jotka hätyyttelivät ennätyksiä. Emme
kuitenkaan pitäneet itse niistä mitään suurempaa mölyä. Sen sijaan keskityimme
hyviin startteihin, ja EM-kilpailujen taktiikoiden testaamiseen. Media ei ollutkaan
nyt niin kiinnostunut Jerestä, kuin esimerkiksi vuotta aikaisemmin kesällä. Tilanne
oli siis kaikin puolin hyvä. Jere onnistui jokaisessa startissa tekemään uudenlaisen
102
lähdön. Lisäksi hän pystyi pitämään laatimamme taktiikan. Kaikki elementit uida
kovaa olivat nyt siis olemassa, kunhan viimeiset viikot nyt vain sujuisivat normaalisti.
Kilpailujen jälkeen pidin palaverin Jurin kanssa Berliinin tarkemman suunnitelman merkeissä. Oleellinen seikka laaditussa suunnitelmassa oli se, että siinä
pyrittiin keskittymään aina tuleviin tapahtumiin. Käsillä oleva tilanne tai kilpailu ei
ole tärkeä. Tätä ”supertask”- ajattelua Raimo Summanen käytti myös jääkiekkomaajoukkueen kanssa muutamaa vuotta myöhemmin menestyksekkäästi. Lou Holzin
pelifilosofiallinen ajatus ”WIN – what is next” kuvasi hyvin myös tätä lähestymistapaa. Kirja oli tarttunut kainalooni joltakin kilpailumatkalta, ja lainasin sen Jurille.
Nyt minua viehättää ajatus, olisiko tämä erinomainen teos kulkeutunut hänen kauttaan Summaselle? Vaikka asia ei varmasti näin ole, on ajatuksella hauska leikkiä.
Supertask- ajatuksen perustelu oli se, että tällä tavalla tiukoissa paikoissa saataisi
niiden merkitystä laskettua. Startilla oli jokin muu tarkoitus ja tehtävä, joka tähtäsi
kyseisen tilanteen ohi (tästä termi supertask). Vastaavasti sellaiset startit saisivat
enemmän energiaa ja merkitystä, joille perinteisesti merkitystä ei niinkään ollut.
Matkustimme helteiseen Berliiniin suurehkolla joukkueella. Jyväskylästäkin joukkueessa oli neljä uimaria mukana. Helsingin EM- kilpailjen tavoin Jere sai saapua
kilpailupaikalle omissa oloissaan matalalla profiililla. Häneltä ei juurikaan odotettu
kilpailuissa mitään erikoista edellisen vuoden epäonnistumisien jälkeen. Pidin itse
yllä samanlaista julkikuvaa. En esimerkiksi juurikaan kertoillut muille valmentajille Jeren kuntotilanteesta.
Itse kilpailut sujuivat suunnitelman mukaisesti ja tuloksellisesti seuraavasti: Jere
aloitti kilpailut viidenkymmenen metrin perhosuintien alkuerissä. Alkuerät Jere
pystyi aloittamaan noin 75% teholla, ja kiihdyttämään raikkaasti kohti loppua.
Uinnin supertask oli avata kilpailuviikko, ja herätellä nopeutta muita lajeja varten.
Jere meni uinnillaan kevyesti jatkoon. Illan välierissä aloitusprosenttia oli hieman
korotettu, 83%:iin. Uinnissa harjoiteltuun seuraavan illan finaaliuintia. Se oli siten
oli ”kenraaliharjoitusta” tulevaa varten. Tämänkin uinnin Jere ui kevyesti, ja eteni
seuraavan illan finaaliin suhteellisen korkealla sijoituksella. Sijoitukset eivät kuitenkaan meitä uuden ajattelutavan mukaisesti kiinnostaneet.
Tiistai-aamuna Jere ui sadan metrin vapaauinnin alkuerissä. Lajin supertask oli
herättää nopeutta iltaa varten. Lisäksi saimme tarkistettua että kaikki oli valmista.
Taktiikka onnistui taas hyvin. Jere selvisi matkalla välieriin, ja sai siitä paljon lisäuskoa iltaa varten. Suunnitelmamme tuntui toimivan.
Illan taktiikka oli tarkasti suunniteltu ja moneen kertaan mietitty ”juonikuvioineen” ja ”filosofioineen”. Ensimmäisenä uitava viidenkymmenen metrin perho103
varmasti ollut suhteellisen hyvä. Tämä kaikki kertoisi siitä, että Jere todellakin
hallitsee itsensä kilpailutilanteessa, ja osaa toteuttaa kylmänviileästi laatimaamme
suunnitelmaa.
Rummut vaikenevat
Illan verryttelyssä Jere totesi minulle, ettei hänellä ole koskaan kulkenut uinti näin
hyvin. Täytyy tunnustaa, ettei minulla ollut kuitenkaan hajua siitä mikä tilanne
todellisuudessa oli. Emme tehneet juurikaan normaaleja testiuinteja verryttelyissä.
Ne olisivat normaalisti kuuluneet toimintatapoihimme, mutta nyt pidimme kiinni
vain etukäteen suunnitellusta. Verryttelyn jälkeen siirryin itse katsomoon seuraamaan uinteja.
Kohti Berliiniä. Seuran kesäjuhlat loivat tunnelmaa, ja samaan aikaan uinti kulki.
Ajankohta on aikainen heinäkuu kesällä 2002.
suinti kuitattiin suunnitelmassa vain lyhyesti muutamalla sanalla (aloitus 89% ja
kiihdytys raikkaasti maaliin). Lyhyen perhosuintisuunnitelman jälkeen tämän lajin
ja tunnin kuluttua tulevan sadan metrin vapaauinnin erän väli oli sen sijaan suunniteltu erittäin tarkkaan. Väliaika jaettiin noin viidentoista minuutin aikajaksoihin,
joissa jokaiselle oli annettu erilainen tehtävänsä. Väliajan suunnitelman toteuttamiseen otettiin mukaan joukkueen fysioterapeutti Peter Halèn, jonka tehtävän oli
siis seurata Jeren kulkua perhosuinnista vapaauintiin asti. Suunnitelmassa otettiin
huomioon Jeren tarve päästä rauhoittumaan heti lajin jälkeen, muu palautteleva
toiminta, sekä energian nostaminen taas kohti vapaauintia. Nämä kaikki asiat piti
käydä läpi kahdelta kantilta: mitä tehtäisi, jos Jere voittaisi mitalin, tai toisaalta,
miten toimisimme jos uinti epäonnistuisi.
Suunnitelman ”juonellinen koukku” piili siinä suhtautumisessa, jonka otimme tulevaan sadan metrin vapaauintiin. Korostimme sen nimittäin päivän tärkeimmäksi
lajiksi, jota perhosuintifinaalinkin piti palvella. Tällä tavalla saimme luotua hyvän
supertaskin myös perhosuinnille, jolle normaalioloissa olisi kasautunut runsaasti
paineita. Tiesimme myös, että jos Jere onnistuisi vapaauinnissa, olisi perhonenkin
104
Istuimme Mika Kekäläisen kanssa keskellä saksalaiskannattajia, kun Jeren laji
oli alkamaisillaan. Lajin suuri ennakkosuosikki oli isäntämaan Thomas Rupprath, joka oli hallinnut alku- ja välieriä. Hän sai kotiyleisöltä valtavat suosionosoitukset. Suosiota katsomossa osoitettiin isoilla bassorummuilla, joita paikalliset soittivat kovaäänisesti. Niin lajissa päästiin matkaan. Jere pintautui uimareista ensimmäisenä, ja aloitti kiivaan kiihdyttämisen kohti päätyä. Muut uimari pintautuivat
hieman myöhemmin, mutta eivät saaneet uintiinsa samanlaista rytmiä kuin Jere.
Saksalaisten kannustus oli hurjaa, mutta se ei tuntunut tuovan siipiä Rupprathin
selkään. Sen sijaan Jere kiskoi jokaisella vedolla lisää eroa muihin uimareihin.
Kahdenkymmenen viiden metrin kohdalla hän aloitti sitten todellisen kiristämisensä, ja ero kasvoi loppua kohti lähes puoleen metriin. Lopulta Jere iski kätensä
kaakeliin ensimmäisenä! Hän oli uinut uuden euroopanennätysajan jääden maailmanennätyksestä vain joitakin sadasosia!
Samalla hetkellä katsomoomme syntyi hetkeksi lähes täydellinen hiljaisuus, kun
saksalaiset lopettivat rummutuksen hämmästyneinä. Sillä hetkellä me suomalaiset
pomppasimme pystyyn ”hurjaan” voiton tanssiin ja huutoon. Lopulta muukin yleisö
yhtyi suosionosoituksiin, ja ilo pääsi irti.
Kun olin matkalla alas joidenkin hetkien jälkeen, soitti joku radiotoimittaja saadakseen pikaisesti joitakin kommentteja tuoreen mestarin uinnista ja valmentajan
tunnoista. Tuon haastattelun aikana menetin palkintojen jaon sekä maamme
laulun. Siinä median palveleminen meni näin jälkikäteen omalta kannalta ajateltuna liian pitkälle. Menetin hienon hetken, jonka olisin muistanut ikuisesti. Tuolla
hetkellä se ei siis harmittanut, mutta näin jälkeenpäin menetettyä hetkeä muistelee kaiholla.
Nyt Jerellä oli taas jokunen päivä aikaa palautua huimasta kilpailujen aloituksesta.
Kun loppuviikon startit lopulta koittivat, oli Jere kuin eri mies altaassa: uinti oli
raskaan näköistä. Hyviä sijoituksia ei keskinkertaisilla ajoilla enää tullut, ja sadan
105
metrin perhosuinnissakin Jere oli lopulta vasta kahdeksas. Kilpailujen saldo oli
Suomen joukkueelta kuitenkin erittäin hyvä Janin ja Jeren euroopanmestaruuksista johtuen. Jarnokin oli sijoittunut hienosti neljänneksi SE:tä sivuavalla ajalla
sadan metrin rintauinnissa. Jeren viidenkymmenen metrin voitto oli komea, mutta
minua jäi erityisesti mietityttämään se mihin hänen kuntonsa oli onnistuttu kadottamaan muutamassa päivässä?
Kotimaassa Jere joutui taas melkoiseen pyöritykseen mestaruuden ansiosta.
Helsingin vuoteen verrattuna hän oli kuitenkin huomattavasti paremmin perillä
kaikesta, eikä heittäytynyt liiaksi mukaan mihinkään. Hänestä oli tullut asenteeltaan ammattilainen.
Syksyllä 2002 jatkoimme tekemisiämme samalla tapaa kuin keväällä. Nyt Jere lähti
Saksaan Riesan lyhyiden ratojen EM-kilpailuihin selkeänä ennakkosuosikkina juuri
voittamassaan lajissa. Pitkän radan tilastoissa hän oli viidenkymmenen metrin
perhosuinnin maailmanlistan ensimmäinen. Kilpailuihin laadittiin samanlainen
suunnitelma kuin Berliiniin oli tehty. Itse Riesassa kilpailut eivät kuitenkaan lähteneet niin vauhdikkaasti liikkeelle. Jerellä ei kulkenut. Näin hän ei selvinnyt sadan
metrin perhosuinnin välierästä finaaliin. Hän oli kuitenkin voittamassa Suomen
sekauintiviestijoukkueessa hopeaa samana päivänä. Berliinistä poiketen Jeren
meneminen kuitenkin parantui kilpailun edetessä.
Käännekohta tapahtui sadan metrin vapaauinnissa. Jere oli aloittanut matkan välierissä hieman liian kovaa resursseihinsa nähden. Hän pääsi kuitenkin yllättäen
finaaliin. Oli aika muuttaa hieman aikaisempaa suunnitelmaamme välieräuinnin
perusteella. Sovimme, että hän voisi pudottaa hieman aloituksen tehoa, vaikka
muut ympäriltä lähtisivätkin karkuun. Jos Jere olisi muiden mukana parempivoimaisena lopussa, saattaisi hänellä olla saumoja yllätykseen. Jere oli loistava muuttamaan taktiikkaansa, ja nyt muutos todella toimi. Hän aloitti lajin hieman hiljempaa
kuin välierissä, mutta kiristi vauhtia loppua kohden. Alussa karkuun menneitä
uimareita alkoi tulla ”selkä edellä” vastaan. Lopulta hän nousi kaikkien yllätykseksi
uinnin toiseksi! Hän voitti siis olympiamatkojen ensimmäisen euroopanmestaruusmitalinsa ottamalla hopeaa!
Mitali oli monessa mielessä arvokas. Ensinnäkin Jere otti sen muuttamalla taktiikkaansa kesken kilpailun. Tämä osoitti kypsyyttä urheilijana ja rohkeutta uida eri
tavalla. Toiseksi uinti osoitti, että Jere pysyy parantamaan uinnin tuntumaa kesken
kilpailun. Kilpailu ei siten ole menetetty, jos ensimmäisinä päivinä ei niin kulkisikaan. Kolmanneksi uinti oli tärkeä ulkoisestikin vapaauinnin ollessa kaikkein
kilpailluin laji maailmassa.
Nyt Jeren uinti alkoi taas kulkea. Sunnuntaina oli vuorossa hänen päälajinsa 50
metriä perhosuintia. Uinti kulki mallikkaasti heti aamusta alkaen, mutta ongelmia
106
Joskus kilpailumatkojen lomassa ehtii nähdä hieman nähtävyyksiäkin.
Coloseumilla Bosse Westergren (valmentaja), Tero Välimaa ja Jere.
hänellä oli käännöksen osumisessa kohdalleen. Käännöstä säädettiin lähtöliun
pituudella, ja näissä kilpailuissa sitä säädeltiin ehkäpä jopa hieman liikaa. Kun
finaalin aika koitti, ei lähtöliun ja käännöksen tasapainoa löytynyt. Jere johti kyllä
matkaa selvästi käännökseen tultaessa, mutta kädet eivät osuneetkaan kunnolla
seinään! Silloin vastustajat uivat Jeren kiinni. Jere pääsi ulos seinästä muiden
mukana, ja aloitti matkan kohti maalia.
Jeren taktinen vahvuus perustui nimenomaan vahvaan loppukiriin. Tälläkin kertaa
se toimi Jeren hyväksi. Hän pääsi ohi muista uimareista jo hyvissä ajoin ennen
maalia. Näin Jere voitti ensimmäisen lyhyidenratojen euroopanmestaruutensa
uudella SE-ajalla. Aika olisi kuitenkin voinut olla jopa puoli sekuntia kovempi
ilman käännösvirhettä.
Berliiniin verrattuna Riesassa jouduttiin painimaan huomattavasti enemmän
huonon kulkemisen kanssa. Jere teki kuitenkin loistavaa työtä, ja kykeni muuttaan
uintiaan kesken kilpailun. Tämä ominaisuus on mielestäni ammattimaisen uimarin
osoitus, sillä yleensähän kilpailut kulkevat uimarilla joko hyvin tai huonosti lähes
tasaisena putkena. Jerelle tavaramerkiksi alkoikin nyt muodostua vauhdin kiihtyminen loppua kohden, ja etenkin lyhyiden ratojen kilpailuissa.
107
Analyysiä vuodesta 2002
Jeren paluu elävien kirjoihin tapahtui keväällä 2002. Suurin vaikuttava syy siihen
oli mielestäni se, että Jere löysi tasapainon elämäänsä. Suuri vaikutus oli myös Jurin
kanssa tehdyllä työllä. Juri opetti ennen kaikkea minua, eikä ollut juuri fyysisesti
tekemisissä Jeren kanssa. Yhteistyömme toimi todella hyvin.
Jere ei olisi luultavasti pystynyt tekemään tällaista nopeaa paluuta ilman edellisen
vuoden katastrofia. Jeren pelasti siis täydellinen epäonni vuoden lopun EM-kilpailuissa, kun viidenkymmenen metrin perhosuinnin piti nimenomaan ”pelastaa”
edes jotakin tästä vuodesta. Jere joutui tuolla hetkellä lopullisten uintiuran jatkoa
koskevien kysymysten äärelle ja löysi niihin toimivat vastaukset.
Oma kehittymiseni valmentajana oli erittäin voimakasta keväällä. Tämä oli Jurin
avaamien uusien ajatussuuntien seurausta. Myös suhteeni Jereen parantui kohti
pysyvää ystävyyttä. Välimme olivat lämpimämmät kuin koskaan aikaisemmin.
Tämän mahdollisti varmasti se, että uinti alkoi taas kulkea. Keskeisempi rooli oli
kuitenkin tammikuun ensimmäisen päivän palaverilla. Se osoitti meidän ajattelevan asioista samalla tavalla. Lisäksi se toi Jerelle varmasti varmuuden siitä, että
tulisin olemaan aina puolellaan.
108
109
Vuodet 2003 – 2004
Poliittisen ja valmennuksellisen vastuun kantamisessa on samoja piirteitä. Kummassakin tapauksessa vastuu jollakin lopulta on. Kun ”köyden pää” tulee lopulta
vetävän käteen, ei vastuutaan haluta kovinkaan helposti kantaa. Onneksi harvoin
vastuuvalmentaja tai valmennuspäällikkö sysää syyn epäonnistumisesta urheilijan
niskaan, vaikka etenkin media syyllisen haluaisi usein löytää. Pahimmat tapaukset
tästä ovat todella räikeitäkin, jossa henkilökohtainen valmentaja ja urheilija on
jätetty täysin yksin.
Toisaalta vastuun kantaminen on erittäin hankalaa, jos itse ei ole oikeasti päävalmentajana voinut vaikuttaa asioiden kulkuun. Tilanne voi olla myös se, että valmentaja on tehnyt kaikkensa urheilijan auttamiseksi. Keinovalikoima ei ole ollut vain
riittävä. Mielestäni nämä syyt erottavat todelliset valmentajat selittelijöistä ja pakoilijoista. Valmentajasta kertoo siis paljon se, millä tavalla hän suhtautuu urheilijan
edesottamuksiin ja omaan rooliinsa niissä. Kaikki valmentajat ovat kohdanneet
uransa aikana nousuja ja laskuja. Hyvä valmentaja on saattanut niistä oppia, ettei
aina asioille vain voi mitään. Hän on tätä kautta sisäistänyt myös sen, ettei urheilijoita tai muita valmentajia voi syytää heidän tekemisistään. Etenkään jos käsitystä
heidän tekemistään asioista ei oikeasti ole olemassa. Valmentajan ei voi tuomita
toista. Tärkeämpää olisi antaa tukea siinäkin tapauksessa, jossa vikaa menetelmissä
olisi oikeasti löydettävissäkin.
livät ja kaartelivat tiedonantajan henkilöllisyyttä. Jälkikäteen ajateltuna näille jutuille
korvan kallistaminen oli täysin turhaa, ja vei ajatuksiani oleellisen tekemisestä.
Eniten vahinkoa tekivät kuitenkin asenteelliset suputukset, joissa päättäjille ja
joillekin median edustajille syötettiin tarinaa Jeren urheilullisuuden tasosta. Jere
oli kuulemma menestynyt väärällä matkalla ja satsasi liiaksi sprinttiin. Näin ollen
hänestä ei ollut todelliseksi menestyjäksi ”oikeilla” olympiamatkoilla. Tunnuttiin
unohtavan, että hän oli hiljattain kuitenkin voittanut hopeaa sadan metrin vapaauinnista EM-tasolla, ja oli Fukuokan MM-kilpailujen yhdeksäs sadan metrin perhosuinnissa.
Jere sai lähteä uuteen vuoteen vailla sen suurempia taloudellisia tai henkisiä helpotuksia. Stipendien muodossa tilanne oli jopa vuotta 2001 heikompi. Puheet selkeästi vaikuttivat päätöksiin. Olin esimerkiksi erään kerran neuvotellut Jerelle merkittävän tuen kättä päälle sopimuksena jo valmiiksi. Tukija kuitenkin vetäytyi päätöksestään hetkeä myöhemmin. Jotenkin minulle jäi sellainen vaikutelma, että hänen
lopulliseen mielipiteeseen oli vaikuttanut puolijulkinen asenne Jeren mahdollisuuksista menestyä. Suuremmalla tuella olisi tuskin Jeren tulokselliseen kehitykseen ollut kuitenkaan vaikutusta. Mielipideilmastoon se kuitenkin vaikutti myös
meillä, ja ajoi minua muuttamaan harjoittelua enemmän”salonkikelpoiseksi”.
Vuosi alkoi todella hyvin. Jere oli motivoitunut, ja halusi todella kovasti uida
vihdoinkin hyvät MM- kilpailut. Edellisen kauden maailmantilaston ykkösnoteeraus vaikutti myös odotuksia nostattavasti. Tällä kertaa mukana ei ollut kuitenkaan samalla tavalla menestymispaineita kuin vuonna 2001. Lähtötilanne oli siis
erittäin hyvä.
Olin vuoden alussa taas hieman väsynyt valmentamiseen ja masentunut toiminnan
mielekkyydestä. Tämä johtui pitkälti yllä mainituista tekijöistä. Annoin ulkoisten
olosuhteiden vaikuttaa minuun selkeästi liikaa. Lähdin vailla kunnollista punaista
lankaa tuhoamaan sitä hyvää, mitä olimme jo kerran oppineet. Suunnittelupöytäni
ääressä otin lähtökohdaksi olympiamatkojen menestymisen pitkällä radalla. Sen
sijaan, että olisi tarkastellut Jeren ominaisuuksia urheilijana, tarkastelin nyt sadan
metrin uintimatkoja perinteisten ja tieteellisten mallinen perusteella. Kallistin nyt
korvaani sille mantralle, miten uinti olisi puhtaasti kestävyyslaji. Samalla aloin uskoa
myös hieman väitteitä, että harjoittelimme väärin ja ”painotuksemme oli huono”.
Säädin Jeren kestävyysharjoittelun huippuun. Lisäksi aloimme uida huomattavasti
enemmän perhosuintia. Kun aikaisemmin Jere oli uinut vain joitakin pyrähdyksiä
perhosuintia muiden sarjojen lomassa, ui hän nyt todella raastavia sarjoja kuten
40x50, 60x50 ja 20x75 metriä.
Ainoan konkreettisen ongelman meille aiheutti talous. Jere sai vain puolikasta
apurahaa Olympiakomitealta, mutta kulut eivät olleet yhtään sen pienempiä. Abstraktejakin ongelmia oli: Uinnin kulisseissa kulki paljon erilaisia huhuja muiden
muassa Jeren dopingin käytöstä. Nuo huhut loukkasivat syvästi, sillä oman lajin sisältä
tulevina ne olivat jotenkin todella hylkääviä ja kelvottomaksi tekeviä. Jeren uinnilliselta menestymiseltä vietiin pois sitä arvoa, jonka se olisi oikeasti ansainnut. Yritin
päästä näiden huhujen lähteistä selville saadakseni vaihtaa muutaman valitun sanan,
mutta vaikenemisen muuri suoraan kysyttäessä oli aina rikkomaton. Lähteet kierte-
Aluksi kaikki meni todella hyvin. Jere pystyi uimaan harjoituksissa uskomattomia
kestävyysaikoja. Lisäksi hän kehittyi todella hyvin perhosuinnissa. Nopeutta pidettiin edelleen yllä normaalisti. Oulun SM-kilpailuissa Jere teki uuden SE:n viidenkymmenen metrin vapaauinnissa, ja ui muutenkin todella tasapainoiset kilpailut.
Näin pystyimme toteamaan kaiken olevan hyvin. Harjoittelua jatkettiin normaalisti. Ensimmäisen kerran ”paniikkihäiriö” kauden kulusta alkoi iskeä minuun,
kun Marenostrum- kilpailuissa Barcelonassa esiteltiin MM- kilpailujen säädettävät
lähtökorokkeet. Lähtökoroke asetti uimarit mielestäni eriarvoiseen asemaan, sillä
Halusin näin hieman alustaa vuosien 2003–2004 tapahtumia, jotta minua ei tuomittaisi liian rankasti. Olen yksin syyllinen siihen, että Jeren nousukiito uimarina taittui
kahdeksi vuodeksi. Tekemäni valmennukselliset virheet maksoivat hänelle varmasti
muutaman arvokilpailumitalin. Irheet saattoivat maksaa jopa Jeren Ateenan Olympialaisten menestyksen. Ainoa lohtu vuosissa on se, että niistä voitiin ottaa opiksi.
110
111
track starttia käyttävät (toinen jalka takana) uimarit saisivat säädetyllä lähtökorokkeella tukevamman asennon startissa. Tällaista etumatkaa emme voineet antaa,
vaan muutimme myös Jeren startin track startiksi.
Muutenkin tälle kaudelle oli ominaista erilaisten yksityiskohtien tarkka selvittely.
Tämä oli minulle hyvin epätyyppistä toimintaa. Kun valmensin ja työskentelin
hyvin, olin ennemminkin kokonaisuuksien käsittelijä. Lisäksi keskityin uimarin
sisäisen maailman ja asenteen parantamiseen. Nyt yksityiskohtien selvittäminen
vei minut tutustumaan jopa hotellihuoneisiin, jossa tulisimme MM- kilpailuissa
majoittumaan. Kävin läpi bussireitit, ravintolat, tulevan kilpa-areenan ja niin edelleen. Kaikki tämä oli selvää osoitusta omasta stressistä. Tuossa tilanteessa sitä oli
todella vaikea havaita itse.
Aloitimme tehojen uimisen normaaliin aikaan ennen kesän SM-kilpailuja. Niissä
Jere ei mitään erikoisia aikoja kuitenkaan uinut. Ajattelin kestävyysharjoittelujakson
vielä vaikuttavan hänen suorituskykyynsä. Oletin kunnon kohenevan kuitenkin
pikkuhiljaa kun harjoitustyyppikin oli nyt muuttunut. Harjoitusjakson loppua
kohden minkäänlaista avautumista ei kuitenkaan tapahtunut. Tässä vaiheessa ajattelin, että viimeistään SM-kilpailut toisivat piilossa olevan kulkemisen esille. Kulkemista ei kuitenkaan kuulunut mistään.
MM- kilpailuihin liittyy kaksi suurta pettymystä. Ensimmäinen oli päämatkan
epäonnistuminen jälleen niin loistavasti menneen edellisen vuoden jälkeen.
Toinen pettymys liittyi miesten sekauintiviestiin. Jere tarjoutui antamaan viestissä
paikkansa nuorelle Matti Rajakylälle. Jere koki itse, ettei ollut riittävässä kunnossa
auttaakseen joukkuetta riittävästi. Hän ui kyllä kilpailuissa suunnilleen samanlaisia
aikoja kuin Matti, mutta ajatteli hänen olevan enemmän ”liekeissä” noina päivinä.
Viestistä luopumisen hetki oli ankea, sillä samalla romuttui Jeren haave päästä
suoraan Olympialaisiin joukkueen mukana. Onneksi viestijoukkue lopulta lunasti
paikan kilpailuihin.
Vuosi 2004
Kevät 2004 alkoi jo näyttää Jeren osalta paremmalta. EM- kilpailut uitiin ulkoaltaassa Madridin toukokuussa. Tämä ei ollut urheilullisesti hyvä ratkaisu. Koko alkuviikon, jolloin Jerelläkin oi päälajit, satoi vettä. Ulkolämpötila oli lähellä kymmentä
astetta. Huolimatta hyvistä taktisista suunnitelmista ja olosuhteiden vaikutuksen
minimoimisesta, ei Jere saanut kilpailuissa itsestään kaikkea irti. Hänelle oli
muodostunut ikään kuin ”vauhtieste”, joka salli suhteellisen hyvän submaksimaalisen tason. Kun hän yritti mennä kilpailuvauhtia, ”sakkasi” uinti pahasti. Hän
pääsi kuitenkin kilpailuissa helposti viidenkymmenen metrin perhosuinnin finaaliin. Finaalissa hän yritti uida kovaa, mutta ei päässyt. Seurauksena oli tippuminen
neljänneksi.
Jeren ”onni onnettomuudessa” oli se, että hän oli kuitenkin lopulta nopein perhosuimari kauden jälkeen Suomessa. Tämä tiesi pääsyä Ateenan olympiajoukkueeseen. Nyt uimari, joka vuonna 2001 oli loukkaantumisen myötä ”mahdollistanut”
Tero Välimaan mitaliuinnin EM- kilpaluissa sai jotakin takaisin päin.
Ateenan Olympialaisissa Jere sai ensimmäistä kertaa taas ”kiinni” vedestä pitkän
tauon jälkeen. Tuo maaginen otteen tunne oli siis kadonnut edellisenä kesänä.
Viimeistely ei kuitenkaan edelleenkään purrut Jereen, eikä uinti muuttunut kevyeksi. Olympialaisten jälkeen hän alkoi kuitenkin olla taas oma, luonnollinen
itsensä.
Hanna-Maria Seppälän kultamitali oli todella upea suoritus ja saavutus. Suorituksen vaikutus joukkueelle oli todella positiivinen. Kun kuitenkin raahustin mestaruusiltana hotellihuoneeseeni, ei sydämeni kuitenkaan ilosta pamppaillut. Olin
ennemminkin katkera ja pettynyt siitä, miksi ei Barcelona voinut olla meille suopeampi? Noiden kilpailujen myllerryksessä taisin muuttua hieman vaiteliaammaksi
ja ”pohjaan palamisen” kokeneeksi valmentajaksi.
Koska Jeren motivaatio oli edelleen todella korkea, päätimme jatkaa harjoittelua
saman tien. Näin jälkikäteen ajateltuna Jeren olisi pitänyt ennemminkin jäädä
tuossa kohtaa pitkälle lomalle. Samoin hänet olisi pitänyt pistää lomalle silloin, kun
keväällä ensimerkit alkoivat kertoa harjoittelun menneen yli. Syksy jatkui ankeasti.
Lopulta Jere sairastui Dublinin EM- kilpailuissa joulukuussa, ja kausi oli lopussa.
112
Talvella 2003 Jere oli kovassa nousukunnossa.
Tässä hän katsoo luottavaisena tulevaisuuteen
Australian auringossa.
113
Analyysiä vuosista 2003 ja 2004
Jere joutui noina vuosina selkeiden valmennuksellisten virheitteni uhriksi. Näin
ei olisi käynyt, jos olisin vain luottanut intuitiooni. Vaistoni varoitti minua vuoden
2003 alussa kovaäänisesti. Olin kuitenkin niin rationaalinen ja hyvä valmentaja,
että en kuunnellut huutoa. En myöskään ollut enää niin paljoa yhteydessä asiantuntijaryhmään, joka aikaisempina vuosina oli pitänyt minut ”järjissäni” ideoitteni suhteen. Heiltä olisin varmasti saanut hyvin kriittistä palautetta suunnitelmalleni. Olin ehkä muuttunut jotenkin niin kaikkitietäväksi, etten tarvinnut enää
peilipintaa ajatuksilleni? Lisäksi Jeren muuntautumiskyky ja sopeutuminen lähes
kaikenlaisiin harjoituksiin esti minua havaitsemasta kunnolla, mitä oli tapahtumassa. Jos Oulun SM-kilpailut olisivat menneet huonosti, olisin tarkastanut myös
suunnitelmaa.
Vuosien 2003-2004 opit voisi kiteyttää seuraaviin kohtiin:
1. Tee sitä, mitä olet ennenkin tehnyt. Luota osaamiseesi.
2. Älä kuuntele ulkopuolisia yleistäjiä. He eivät tiedä tilannetta missään
nimessä yhtä hyvin.
3. Älä tee urheilijasta jotakin, mitä hän ei luontaisesti ole.
4. Pidä huolta itsestäsi.
5. Jos asiat mutkistuvat tai alkavat mennä huonosti – ota time out.
114
115
PALUU
116
117
Syksy 2004
Ateenan jälkeen Jerellä alkoi taas kulkea paremmin. Noin parin kuukauden
kuluttua olympialaisista pidettiin lyhyiden ratojen MM-kilpailut Indianapolisissa,
Yhdysvalloissa. Tuo kilpailumatka onnistui pitkästä aikaa häneltä kohtuullisen
hyvin. Jere pääsi siellä finaaliin sadan metrin vapaauinnissa kovan työrupeaman
jälkeen. Hänen vauhtinsa ei edelleenkään ollut perhosuinnissa parasta mahdollista, mutta vapaauinti näytti siis kulkevan kohtuullisen hyvin.
Kilpailut lähtivät hänen osaltaan taas hieman nihkeästi liikkeelle. Kovan työskentelyn seurauksena kulkeminen siis parani. Sadan metrin finaalipaikka oli kova
suoritus Jereltä. Sen arvoa nosti ensinnäkin se, että kyseessä oli ”oikea” olympiamatka. Toiseksi finaalipaikka oli ensimmäinen kunnon käänne Jeren uinnissa positiivisempaan suuntaan noin kahteen vuoteen. Kilpailu antoi paljon motivaatiota
jatkolle.
Wienin lyhyiden ratojen EM-kilpailut joulukuussa menivät Jereltä Indianapolisin
viitoittamalla tavalla. Alussa Jerellä oli nihkeää, mutta loppua kohti jopa yllättävän
notkeaa menoa. Ensimmäisinä päivinä jouduimme käymään jonkin verran puhelinkeskusteluita kulkemisen löytymiseksi. En ollut siis itse mukana kilpailuissa. Kolme
päivää Jerellä kulki suhteellisen nihkeästi.
Viimeinenkin kilpailupäivä alkoi samalla tavalla. Sunnuntaiaamun viesti muutti
kuitenkin kulkemisen suunnan. Startti startilta Jeren uinti vain parani, ja lopulta
tapahtui taas jotakin ihmeellistä: Hän voitti yllätyshopean viidenkymmenen metrin
perhosuinnista häviten kullan vain kädenlyönnillä! Kullan hän hävisi taas vanhalle
kilpakumppanilleen Mark Fosterille. Hopeauinnissa ei ollut sinänsä mitään ihmeellistä tai onnea mukana, sillä Jere otti todella ylivoimaiseen tyyliin.
Yllättävää oli nähdä Jere taas voittamassa jotakin, ja etenkin näiden vaikeiden
vuosien sekä huonojen alkupäivien jälkeen.
Minulle tuo mitali oli todella tärkeä. Ensinnäkin se oli tärkeää siinä mielessä, että
vapauduin sen myötä tavallaan 2003 tekemäni virheen avanneesta kuilusta. Jere
oli nyt päässyt takaisin polulle, jolta minä olin hänet yli vuosi sitten sysännyt ojaan.
Toiseksi uinti oli minulle tärkeä siksi, että sain jakaa sen kotona perheeni kanssa.
Voitonjuhlat lapsien kanssa tanssiessa olivat parhaat tähän mennessä.
Näin vuosi 2004 päättyi taas onnellisissa merkeissä. Seuraavan vuoden alussa Jere
aloittaisi opinnot Kuopiossa tullakseen palomieheksi. Aavistelin hänen uransa
saavuttavan jo viimeisen käyttöpäiväyksensä.
118
119
Vuosi 2005
Jere aloitti Palo- ja Pelastusopiston vuoden 2005 alussa. Nyt näin meidän tulleen
vaiheeseen, jossa uinti on hänelle korkeintaan enää hyvä harrastus. Hän olisi nyt
todellakin ensisijaisesti jotakin muuta kuin kilpauimari. Jere kuitenkin halusi
harjoitella niin hyvin kuin pystyi. Jyväskylän päässä Musa ja Juri Hanin auttelivat
Jeren valmennuksessa aina kun se oli mahdollista. Heidän apua tarvittiin Jeren
palautumistilan seurannassa.
Lisäksi kehittelimme joitakin tekniikkaan liittyviä projekteja. Käynnistimme nimittäin sekauintiprojektia kohti 2006 EM-kilpailuja. Jere oli hyvä sekauimari. Hän
olisi mm. kyennyt ottamaan finaalipaikan tai jopa mitaliin vuonna 2002 Riesan
EM-kilpailuissa. Hänen heikoin lajinsa oli rintauinti, jota nimenomaan haluttiin
pikku hiljaa alkaa kehittämään.
Kuopion päässä otin yhteyttä Ippe Natuseen. Hän oli hyvä ystäväni ja erittäin hyvä
valmentaja. Olin oppinut tuntemaan hänet jo yli kymmenen vuotta aikaisemmin
yhteisillä leiri- ja koulutusmatkoilla. Nyt Ippe alkoi vetämään Jerelle harjoituksia
aina kun Jere oli riittävän palautuneessa tilassa.
Koulu oli todella fyysinen. Jere menettikin tuona ajanjaksona todella paljon
ponnistusvoimaansa ja jalkaketteryyttänsä. Toisaalta hän sai koulusta paljon fyysisiä
peruskestävyysominaisuuksia, joita aikaisemmin armeijasta oli ammennettu yhtä
paljon.
Jere teki töitä kohti kesän 2005 MM-kilpailuja. Kilpailut pidettäisi Montrealissa,
Kanadassa. Kun koulu lopulta päättyi toukokuussa, oli aika alkaa herätellä nopeusja nopeuskestävyysominaisuuksia kohti kilpailuja. SM-kilpailujen alla Jeren maha
alkoi kuitenkin vihoitella. Niinpä hän joutui lähtemään terveyskeskukseen.
Soitin mahakivun luonteesta eräälle tutulle lääkärille, joka epäili oireiden perusteella umpisuolen tulehdusta. Hän käski Jereä mennä välittömästi vaatimaan
toimenpiteitä, jotta suoli ei ehtisi puhkeamaan. Jere oli kuitenkin kivunsiedoltaan
kova. Hän odotti terveyskeskuksessa, kunnes suoli ehti jo puhjeta. Sana kiiruhtamisesta ei ollut ehtinyt hänelle riittävän nopeasti. Näin MM-kilpailut tulisivat jäämään
häneltä väliin, vaikka toipuminen vammasta olikin nopeaa.
120
121
Syksyllä Jere pääsi taas hyvin kiinni harjoitteluun. Koulu oli kuitenkin jopa vieläkin
vaativampaa kuin aikaisemmin. Ominaisuuksiaan hän pystyi pitämään yllä suhteellisen hyvin. Niin hän osallistui joulukuussa lyhyiden ratojen EM- kilpailuihin Triestessä, Italiassa. Tällä kertaa henkilökohtaista menestymistä ei tullut.
Vuosi 2005 oli yhteistyössämme eräänlaista nollauksen tai välivuoden aikaa. Me
kumpikin hakeuduimme hieman toisenlaisiin ”ympyröihin” minun tehdessä töitä
nyt liitossa, ja Jeren harjoitellessa tulevaa ammattiaan varten Kuopiossa.
Näimme toisiamme suhteellisen vähän koko vuoden ajan. Kokonaisuudessaan
näitä kertoja oli varmaankin joku parisen kymmentä.
Vuosi 2006
Viimeisen koulukevään Jere pystyi harjoittelemaan jo paremmin. Tähtäys oli
Wienin pitkien ratojen EM-kilpailuissa, jotka pidettäisi kesällä. Jere valmistui toukokuun lopulla ja pääsi Jyväskylään töihin. Samalla hänen uintiuransa siirtyi taas aktiivisempaan vaiheeseen minun kannaltani.
Tänä kesänä Suomessa vallitsi siitä erikoinen tilanne, että lähes kaikki uimahallit olivat kesän kiinni. Jere harjoitteli joitakin viikkoja järvessä ja kuivaharjoitteluna. Pääsimme kuitenkin lopulta Aaltoalvariin, vaikka halli olikin vielä remontin
kourissa. Harjoittelu tapahtui omalla vastuulla. EM-kilpailuissa ei kuitenkaan onnistumisia tullut. Luultavasti raskaasta koulusta sekä harjoittelun puutteellisuuksista maksettiin vielä veroa. Toisaalta Jere ei ollut myöskään juuri kilpaillut, mikä
heikensi varmasti myös rutiinia suoriutua.
Vaikka kilpailut eivät menneetkään aivan toivotulla tavalla, oli tärkeää se että Jere
oli taas kotona. Lisäksi tulevan syksyn EM- kilpailut pidettäisi Helsingissä. Kotikilpailun toivoin herättävän Jerenkin taas vanhaan loistoonsa.
Kun Jere kotiutui Jyväskylään, oli meidän määriteltävä valmennussuhteemme
luonne. Mielestäni tämä oli tärkeää, sillä minun täytyi tietää millä tasolla Jere oli
valmis olemaan uinnissa mukana. Siitä pystyisin sitten itse määrittelemään, kuinka
paljon minun kannattaisi hänen valmennukseensa satsata.
Esitin Jerelle kolme eri vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto oli Vesa Hanskin tie:
hän harjoittelisi täysin oman maun mukaan, ja tulisi täydentämään meidän viestejämme SM-kilpailuissa sekä kiusaamaan muita uimareita yksilölajeissa.
Toinen vaihtoehto oli harjoitella niin paljon kuin mahdollista. Tässäkin vaihtoehdossa siviili- ja perhe-elämä olisivat kuitenkin tärkeämmät kuin uinti. Harjoituksissa ja kilpailuissa käytäisi kuitenkin mahdollisimman hyvin.
Kolmas vaihtoehto oli täydellinen satsaus uintiin. Tavoitteena olisi ensisijaisesti
Peking 2008. Näin perheen- ja työelämän tulisi nyt joustaa uinnin edessä.
Jere valitsi vaihtoehdoista keskimmäisen: hän harjoittelisi niin hyvin kuin mahdollista, mutta perhe sekä työ olisivat tärkeimmät. Minulle tämä tarkoitti sitä, että
Jere osallistuisi normaalisti harjoituksiin. Samalla hän olisi kuitenkin enemmän
perheensä parissa, eikä osallistuisi esimerkiksi kaikille leireille tai kilpailuihin.
Minulle tämä tietäisi asenteen hölläämistä Jeren suhteen. Tämä oli toisaalta
hyvinkin helpottavaa. Toisaalta tilanne oli harmittava, sillä olin taas itse täynnä
valmennusenergiaa.
122
123
Syyskausi käynnistyi kuitenkin todella hyvin. Jere ei selkeästi ollut liikkeellä toisen
vaihtoehdon suomalla vapaudella, vaan tuli jokaiseen harjoitukseen intoa täynnä.
Hän oli todella keskittynyt tekemään töitä. Eräällä kilpailumatkalla hän sitten
avautui Mallalle (toiselle ryhmän valmentajalle) omasta tämänhetkisestä satsauksen
tasostaan. Hän kertoi mm. siitä, kuinka hyvä nyt oli tehdä työtä kun minäkin tiesin
kuinka tosissaan hän uintiuransa suhteen oli. Viittaus oli siis se, että hän oli todella
tosissaan. Aloin tästä taas itsekin innostua. Jos jotakin olisin viime vuosilta toivonut
valmennussuhteeseemme lisää, olisi se ollut nimenomaan lapsenomaista innostumista asioista. Edellytykset tuloksen tekemiselle alkaisivat olla nyt vihdoinkin taas
koossa.
Haninien kanssa käynnistämämme sekauintiprojekti eteni pitkin syksyä. Ajatus oli,
että Jere pystyisi nimenomaan Helsingissä tekemään hyvää tulosta sadan metrin
sekauinnissa. Lisäksi punttisaliyhteistyö Sami Kalajan kanssa jatkui normaalisti.
Jeren vauhdit olivat jo suhteellisen kovia altaassa. Yksi ongelma meillä kuitenkin
oli: jalkojen ponnistusvoima oli edelleenkin palo-opiston seurauksena heikentynyt.
Se ei palautunutkana vielä kunnolla ennen seuraavaa kevättä.
Lyhyen joululoman jälkeen mietimme valmennuspakettiamme taas uusiksi.
Päätimme palata alkuun. Tämä tarkoitti sitä, että palautimme valmennussuhteemme vanhan malliseksi, jossa urheilija ja valmentaja olivat keskiössä tekemässä työtä, ja asiantuntijaryhmää pidettäisi taustalla mukana sillä tasolla kuin
tarvetta olisi. Näin olimme ikään kuin kiertäneet valmennussuhteessamme täydellisen syklin. Olimme kokeneet yhteisellä matkallamme perustyön tekemisen ja
haaveilun, nousukauden helppouden, huipputulosten huuman, odotusten pettämisen ja katkeruuden, uudelleen nousemisen ja uuden etsimisen vaiheen. Nyt
Jeren ura voisi jatkua vaikka vuosia eteenpäin. Toisaalta se voisi päättyä vaikkapa
tähän päivään. Mitään ei ole enää hampaankolossa, eikä kenellekään tarvitse
näyttää. Samalla kun ”siviilielämä” näyttää todella kiinnostavalta, eivät asiat voisi
olla paremmin.
Tätä kirjoittaessa me olemme taas yhden arvokilpailukokemuksen viisaampia
Melbournen MM- kilpailujen myötä. Edelleenkin uinti näyttää Jerestä kiinnostavalta ja innostavalta haasteelta, vaikka Australiastakaan ei tuotavaksi ollut edes
välieräpaikkaa. Pilke silmäkulmassa paljastaa, että jotakin voisi kuitenkin olla vielä
tulossa...
Helsingin EM-kilpailuihin Jere osallistui uimarina kategoriassa ”ynnä muut”. Hän
ei ollut tehnyt tulosta moneen vuoteen. Siksi oli ymmärrettävää, ettei häneltä
odotettu niitä myöskään nyt. Kilpailujen ensimmäisenä päivänä miesten viestin
onnistui kuitenkin ottaa hopeinen mitali kvartetilla Tero Räty, Jarno Pihlava, Jere
Hård sekä Matti Rajakylä.
Tästä valopilkku-uinnista huolimatta Jeren uinnit jatkuivat jo totuttuun tyyliin: alkupäivinä ei ihmeellisiä tuloksia syntynyt. Esimerkiksi sekauinti ei Jerellä kulkenut
toivotulla tavalla. Jeren asenne oli kuitenkin koko ajan rautaisen kova. Ja kun hän
riittävän kauan tekin hyvää työtä harjoituksissa ja kisastarteissa, alettiin tekemistä
palkita. Sunnuntaina Jere ui viidenkymmenen metrin perhosuinnissa neljänneksi
ollen taas paras suomalainen miesuimari. Neljänneksi jääminen ei häntä harmittanut. Päinvastoin nyt oli taas mukavaa olla uimari, kun pienen tauon jälkeen
tulosta alkoi taas syntyä.
124
125
Loppuanalyysiä Jerestä
Kun Jeren uran viereen heittää tarkkailun viitekehykseksi Carl Gustav Jungin ja
Carol Pearsonin arkkityyppiset teoriat, voi hänen uransa havaita noudattavan niitä
yllättävän hyvin. Jungin viitekehys sankarille oli periaatteessa sama kuin raamatunkin ihmiselle: viattomuuden, lankeamisen ja takaisin luojan yhteyteen hakeutumisen tarina. Näin Jeren uralla voi ajatella myös tapahtuneen.
Alussa Jere unelmoi viattomana valloittavansa maailman stuntmanina. Hänestä ei
tullut stuntman, vaan ”jumalien” suotuisassa hengessä Helsingin (2000), Berliinin
ja Riesan (2002) valloittaja.
Näitä valloituksia seurasi ”pahan haltian kirous”, joka ylikunnon muodossa sysäsi
Jeren vuosiksi kidutukseen ja koetukseen (lankeamisen aika). Tuon matkan alkuvaiheen hän on Jyväskylässä, ja juuri kun hän on pääsemäisillään taas jaloilleen
(hopeaa; EM- Trieste 2004), joutuu hän fyysisestikin poistumaan ”tästä ulottuvuudesta” toiseen. Hän muuttaa puoleksitoista vuodeksi Kuopioon.
Mytologia on täynnä kuvauksia tällaisista matkoista tuonelaan tai joutumisesta
valaan vatsaan. Sankaria kilvoitellaan nyt. Hän pääsee vapaaksi vain, kun osoittaa
olevansa vapauden arvoinen.
Jere löysi uintikipinän uudelleen Kuopiossa. Hän keksi, kuinka nautittavaa urheileminen todella oli, ja oppi samalla kunnioittamaan saamaansa lahjaa aikaisempaa
paremmin. Kun hän sitten palasi takaisin Jyväskylään, oli hän täysin uudistunut.
Häntä pystyisi vertaamaan nyt Ihmemaa Oz:in Dorothyyn, joka pääsee takaisin
Kansasiin kopauttamalla kantapäänsä yhteen. Kotiin päästyään hän kiirehtii jokaiseen tuttuun kolkkaan löytääkseen tutut ihmiset ja eläimet. Ennen lähtöä Kansas
oli tuntunut hänestä kalsealta paikalta. Nyt hän ajatteli sen olevan päinvastoin
paras paikka hänelle.
Carol Pearonin yksityiskohtaisempi jako arkkityypeissä kuvaa Jerenkin uran vaiheita
hieman tarkemmin. Ensimmäisessä vaiheessa, viattoman arkkityypissä, Jere kehittyy
ja kasvaa kohti ensimmäisiä arvokilpailuja. Pääsääntöisesti elämä on kivaa, ja haasteet matkalla ovat hänelle ”sopivia” ylitettäväksi.
Vuosi 1995 on kuitenkin jo ensimmäinen ”kurkistusikkuna” Jerelle siihen maailmaan, jossa kaikki ei olisikaan niin mukavaa. Ystävien lopettaminen päättää tuolloin myös melkein Jerenkin uran. Viattomuutta koetellaan taas vuosina 19971998, kun Jere ei pääse vieläkään lunastamaan haluttua paikkaa Suomen uinnin
huipulla. Myös Istanbulin EM-kilpailut testaavat hänen arvoaan, ja sallivat hänen
jatkavan.
126
Viattomuuden aika huipentuu Helsingin euroopanmestaruuteen kesällä 2000.
Tällä energialla hän kuittaa Sydneyn Olympiakilpailut elokuussa, sekä Valencian
EM-kilpailut joulukuussa.
Viattomuuden aika päättyy sillä samalla hetkellä, kun Helsinki voitetaan. EMmitalin kaulaan pujottaminen on verrattavissa Aatamin ja Eevan omenan puraisuun Eedenissä. Symbolisesti Jerestäkin tulee tietoinen ulkopuolisesta elämästä,
kuten Aatami ja Eevakin syötyään nimenomaan hyvän ja pahan tiedon puusta.
Kun ihminen tulee tilanteestaan tietoiseksi, tiedostaa hän myös kaikki ongelmat.
Ongelmien tiedostaminen ei nimenomaan kuulu viattoman arkkityypin vaiheeseen. Hän siirtyy näin orvon arkkityypin alueelle. Orpous korostuu, kun tulevan
kesän MM- kilpailut eivät tuokaan toivottua menestymistä. Samalla uintipiirit muuttuvat todella pieniksi ja raja-aidat ahdistaviksi.
Kaikista vaiheista pääsee eteenpäin, kun jotakin merkittävää tapahtuu. Jerellä tuo
merkittävä tapahtuma antaa odottaa koko syksyn 2001. Lopulta koittaa se hetki,
jolloin eteenpäin pääsyn hetki koitti: lyhyessä venytyksessä Antwerpenin EM- kilpailuissa hän revähdyttää takareitensä. Kun pohja tuli näin saavutettua, pääsi Jere taas
eteenpäin. Pystyimme toteamaan heti, ettei näin voitaisi enää jatkaa. Etsijän arkkityyppi seuraa orpoutta. Jere oli etsijänä hyvinkin vähän aikaa, sillä jo muutaman
viikon kuluttua pystyimme kokomaan Hårdeilla Jerelle palapelin, joka auttoi hänet
taas ”pinnalle”.
Opiskelupaikka ja harjoittelun iloisuuden löytäminen toivat Jerelle todella paljon
energiaa. Hän oli siirtynyt soturin arkkityyppiin. Konkreettisestikin tämä tarkoitti
sitä, että hän oli valmis taistelemaan pitääkseen kaiken nyt omassa hallinnassaan.
Näin hän kieltäytyi muiden muassa lyhyiden ratojen MM-kilpailuista saadakseen
harjoitella rauhassa.
Koska hän osoittaa arvonsa itsensä suojelijana, pääsee hän taas eteenpäin: Altruistin
arkkityyppiin hän siirtyy kesällä 2002 uusien euroopanmestaruutensa maailmantilaston ykkössijalla sekä lähes ME:n rikkovalla ajalla. Menestyminen on nyt joulukuussakin suotuisaa, ja hän tuo kotiin lyhyidenratojen EM-kilpailuista kolme mitalia
(kaksi henkilökohtaista, yksi viestistä).
Koetukset eivät ole kuitenkaan vielä ohitse. Pearsonilla on vielä yksi arkkityyppi
heitettäväksi ihmisen polulle: ”mystikon arkkityyppi”. Vaiheeseen Jeren auttaa
valmentaja, joka kuin pahan hengen riivaamana suosittelee suojattinsa yritykseen
kurottaa aurinko taivaalta. Tuo yritys vie sekä fyysisiä että henkisiä voimavaroja valtavasti. Jere syöstään taas koetuksiin, joista palattuaan hän löytää rakkauden lajiin
uudelleen. Tämä elementti saattoi nimittäin vielä puuttua vuonna 2002, vaikka
menestyminen oli hurjaa.
127
Kierrettyään näin koko kuuden arkkityypin syklin, voidaankin havaita Jeren palaneen taas alkuun. Hän on päässyt takaisin Jungin ja Pearsonin esittämään viattoman vaiheeseen. Pearsonin mystikko onkin hyvin paljon viattoman arkkityypin
kaltainen. Ainoa ero näillä tyypeillä on kokemus: mystikko ei tee samoja virheitä
niin helposti kuin viaton tekee. Mystikko on kahden maailman valtias, pystyen
elämään sekä urheilussa vaadittua tuloksentekijän elämää, mutta ollen yhtä paljon
myös perheen isä tai palomies.
Pearsonin arkkityypeissä oleellista on myös se, että kaikki vaiheet on kuljettava
läpi tässä tietyssä järjestyksessä. Lisäksi vaiheiden ylitse ei voi hyppiä, tai seuraavaan vaiheeseen ”siirtyä”. Ihmisen pitää olla valmis päästäkseen eteenpäin. Tästä
syystä johtuen joku voi joutua viettämään orvon vaiheessa vaikkapa useita vuosia,
toisen päästessä etsijäksi jo muutamassa hetkessä. Kun Jere siis siirtyi vaiheesta
toiseen, täytyi hänen oppia jotakin uutta, Yleensä oppi muutti Jereä jotenkin ”sisältäpäin”, muokaten hänen asennettaan. Jeren kohdalta esimerkiksi kilpailemisen
oppiminen oli tällainen muutos.
Jos ylläkuvattu kertoi yleisesti Jerenkin uran prosessimaisesta luonteesta, niin mikä
teki Jerestä sitten niin hyvän? Perinteisin termein ajateltuna Jere oli fyysisesti ja
henkisesti erittäin lahjakas. Lisäksi valmentajan ja muun lähiympäristön vaikutus
häneen oli pääsääntöisesti uraa tukevaa. Kun lahjakkaan urheilijan ura oli pitkä,
saavutettiin sillä myös tulosta.
Jungin mukaan eläimen ja ihmisen välinen ero liittyy tietoisuuden tasoon. Eläimellä ei nimittäin ole samanlaista tietoisuutta ongelmista ja esimerkiksi kuolemasta ihmiseen verrattuna. Lisäksi eläin ei ole tavallaan tietoinen ”itsestään” ja
”itsenä olemisesta”. Kun siis esimerkiksi antilooppi menettää poikasensa leijonan
saaliiksi, ei se palaa suremaan menetettyä jälkikasvuaan samalle paikalle vuosittain.
Se ei mieti, miten hänen poikaselleen tuonpuoleisessa käy, tai tuleeko se itse näkemään sitä enää koskaan.
Urheilijanuorukaisen tekemisessä on paljon samankalaisuutta: kasvun vimmassa
hän elää vailla huolia koettaen valloittaa mahdollisimman suuren palan maailmaa.
Jonakin päivänä tuo urheilija pääsee valloitusretkensä rajoille. Hänen valloitusretkensä on tavallaan nyt suoritettu, ja hän alkaa katsella ympärilleen. Näin Jerelle
kävi vuoden 2000 lopulla: hän tuli yhtäkkiä tietoiseksi sekä omista että ympäristön
haluista mennä eteenpäin uimarina. Samalla hän tunsi mahdollisesti ensimmäistä
kertaa myös todellista painetta menestyä. Näin Jeren maailma muuttui oman paikkansa tiedostavaksi, mikä itseasiassa saattoi muuttaa kokolailla kaiken.
Tämä tiedostavaksi tuleminen liittyy hyvin paljon juuri edellä kuvattuun lankeamisen ja orpouden teemaan. Jeren vahvuus on se, että hän kykenee muokkaamaan tuota tietoisuuden tilaa. Hän oppi elämään tietoisuuden kanssa, ja tulemaan
128
prosessin läpikäytyään taas tavallaan ”tietoisuutta tiedostamattomaksi” uimariksi.
Hän saanee varmasti nykyisin selitellä kyselijöille useita kertoja sitä, miksi hän edelleen jatkaa uimista.
Tämä kuvaa hyvin hänen nykyistä asennettaan uintiin. Hän ui vaistojensa ja
viettiensä varassa nauttien joka hetkestä. Hän ei ota paineita huomisesta, vaan
haluaa kokeilla omia rajojaan nyt. Kun joku ihmettelee hänelle uimisen jatkumista, projisoi kysyjä näin tavallaan omaa asennettaan. Kysyjä on näin itse hyvinkin
tietoinen ympäristöstä ja elämisen ongelmista. Hän voi luulla ettei Jere tätä itse
ole. Itse asiassa Jere on päässyt jo tämän vaiheen ohitse. Tämä kyky muokata omaa
tietoisuutta on mielestäni Jeren paras vahvuus. Hän voi sen avulla selvitä lähes mistä
vaan elämän eteen heittämästä haasteesta.
Jeren kanssa vietetyt vuodet ovat tehneet minusta ehkä hieman valmiimman
valmentajan kuin aikaisemmin. Kun nyt teen töitä nuorien uimareiden kanssa,
pystyn paremmin tunnistamaan samoja vaiheita heidän urallaan, mitä Jerellä on
joskus ollut. En kuitenkaan vertaile aikoja tai uita samoja sarjoja. Mutta kun uimari
yrittää esimerkiksi jotakin aikarajaa rikkoa tiedän paremmin sen vaarat ja mahdollisuudet.
Jere opetti minulle mm. sen, ettei aikarajojen metsästämisellä ole oikeastaan
uimarin uran kannalta kovin suurta merkitystä. Ne kyllä alittuvat, kun uimari on
alittamiseen valmis. Kilpailuista poisjääminen voi joskus olla uimarin kannalta jopa
parempi ratkaisu. Tärkeämpää on kasvaa eteenpäin, kehittyä prosessissa.Toisaalta
Jere oli tietenkin yksilöllinen tapauksensa. Hänen tarinaansa ei voi sovittaa suoraan
kenenkään toisen kokemaan elämään.
Jeren merkityksestä suomalaiselle uinnille voidaan olla monta eri mieltä. Ainakin
hän on osoittanut sen, että urheilun avulla voi hankkia itselleen jopa ammatin.
Hän ei myöskään tule lähtemään ex-urheilijamaailmaan uransa jälkeen. Tämä
siis tarkoittaisi juorupalstoilla notkumista ja tavallaan oman uransa ”potemista
viimeisen käyttöpäivän jälkeen”. Mielestäni hän on saanut työstettyä uransa
valmiiksi jo uran jatkuessa. Hän siirtyy siviiliin puhelematta varmaankaan niin
paljoa uintiajoistaan.
Loppujen lopuksi tärkein anti Jerestä suomalaisessa urheilukentässä piileekin
tässä ”poistumisessa”. Mytologisissa tarinoissakin sankarit yleensä vain ”poistuvat”
paikalta: näin kävi Frodolle Tarussa Sormusten Herrassa ja Koskelalle Tuntemattomassa Sotilaassa. Kun urheilija ”poistuu” näyttämältä aplodien jälkeen selkä
suorana ja pää pystyssä, jää hänen sankaruudestaan paras mahdollinen kuva. Ja
sankari Jere on, kuten seuraava tosi tarina osoittaa:
Kerran minua lähestyi nuori nainen, joka kertoi olleensa kuntouimarina Jeren
129
suuri ihailija aina Helsingin EM-kilpailuista alkaen. Sinnekin hän oli matkustanut
loppujen lopuksi vasta sitten, kun oli vakuuttunut Jerestä. Salaa hän ihaili Jereä
keräten kaikkea mahdollista häneen liittyvää. Kerran Jere sitten sattui tulemaan
samaan uimahalliin, ja lopulta samalle radalle tämän naisen kanssa. Naisella Jerestä
ei ollut mitään havaintoa, ennen kuin Jere ui normaalisti rataa kiertäen häntä
vastaan. Tunnistettuaan vastaantulijan, nuori nainen kääntyi paniikissa uimaan
karkuun Jerestä. Tällaista ihailua suomalainen urheilijasankari ansaitsee.
Olen valmentanut Jereä vuodesta 1991 lähtien. Kohta täyttymässä minulla on
kuudestoista valmennusvuoteni hänen kanssaan. Voin todeta onnistuneeni valmentajana suhteellisen hyvin. Voin myös todeta epäonnistuneeni pahasti. Olin tuloksiimme tyytyväinen, mutta samalla myös hyvinkin tyytymätön.
Valintani olivat oikeita, ja yhtä lailla ne olivat vääriä. Koetin kuitenkin tehdä
parhaani kunakin ajankohtana.
Kirjoitin kirjan tarpeesta kahlata läpi yhteisiä vuosiamme. Nyt kun asiat ovat vielä
tuoreessa muistissa. Kirjan nimi ”Erinomaista Ainesta” kuvaa Jereä ja valmennussuhdettamme osuvasti.
Jeressä on erinomaista ainesta tehdä loistavia tuloksia. Samalla hän on tarjonnut
valmentajalleen oivan tilaisuuden oppia hieman paremmaksi valmentajaksi.
130
Jere Hård on kolminkertainen euroopanmestari, euroopanennätyksen rikkoja, maailmantilaston ykkönen, sekä lukuisia muita asioita
suomalaisessa uinnissa. Uimarina hän kuului ns. toiseen polveen Antti
Kasvion ja Jani Sievisen jälkeen ottaen ensimmäisen euroopanmestaruutensa vuonna 2000 Helsingin EM-kilpailuissa. Hänen uintiuransa
on kestänyt noin kaksikymmentä vuotta.
Aloitin Jeren valmentajana syksyllä 1991. Nyt valmennussuhdetta on
kestänyt jo yli viisitoista vuotta. Jeren uralle on sattunut useita nousun
ja laskun hetkiä. Osa niistä on ollut normaaleja urheilijan kehittymiseen liittyviä pyrähdyksiä. Valmennussuhde on ollut täynnä suunniteltuja onnistumisia. Osa suunnitelmista on epäonnistunut totaalisesti.
Jälkikäteen analysoitaessa epäonnistumiset olisi ollut vältettävissä.
Valmentaminen ei ole kuitenkaan suoraviivaista suunnittelua, toteuttamista ja tuloksesta nauttimista. Valmentaja oppii yhtä aikaa kuin
urheilija kehittyy. Samalla kun Jere on kasvanut kansainvälisen tason
uimariksi, olen minä kehittynyt valmentajana. Kehittymisen apuna oat
toimineet lukuisat kollegat ja opettajat.
Olen kirjoittanut tämän kirjan suurimmaksi osaksi omiin muistoihini,
harjoituspäiväkirjoihin sekä leikekirjoihin kerättyjen tietojen perusteella. Joidenkin uimareiden, valmentajien sekä Jeren vanhempien
kertomuksia olen myös lisäillyt elävöittääkseni kuvaa Jerestä. Jututin
myös Jereä. Kaiken tiedon olen pyrkinyt keräämään siten, ettei Jere
itse tulisi tietoiseksi kirjasta. Näin hän on samalla viivalla muiden lukijoiden kanssa avatessaan kirjan ensimmäistä kertaa. Kuvakulma kirjassa
on siis minun kuvakulmani Jerestä.
Itselleni asettama tehtävä kirjoittamisessa oli käydä läpi Jeren uraa vielä
nyt, kun hän on aktiivisesti mukana toiminnassa. Mielestäni suomalaiset urheilijasankarit ansaitsevat sen, että heidän uransa ruoditaan
läpi nykyistä paremmin. Heidän tarinansa avartaa ja rikastuttaa valmennuskulttuuria huomattavasti. Uran läpikäyminen riittävällä näkemyksellä todellisista tapahtumista auttaa vetämään suuria linjoja erilaisista
vaikuttavista asioista. Jere on omalla vaatimattomalla persoonallaan
erittäin vaikuttava uintipersoona.