Jurvalan päiväkodin toimintasuunnitelma kevät 2015
Transcription
Jurvalan päiväkodin toimintasuunnitelma kevät 2015
JURVALAN PÄIVÄKOTI PÄIVÄHOIDON / ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄT 2015 KUVAUS TOIMINTAYKSIKÖSTÄ: Jurvalan päiväkoti sijaitsee maaseutumaisessa ympäristössä Kangasvarren koulun kanssa samalla alueella. Matkaa Taavettiin noin 14 kilometriä. Päiväkodissa on kolme lapsiryhmää. Tällä hetkellä lapsia on hoidossa 51, joista muutamalle tehty tehostetun oppimisen suunnitelma. Esiopetusryhmän lisäksi myös nuoremmilla lapsilla on oppimisen tuen tarpeen vuoksi henkilökohtaisia suunnitelmia. TOIMINNAN TAVOITTEET (PAINOPISTEET), JOIHIN ERITYISESTI PANOSTAMME: KASVATUS JA OPETUS: toiminnassamme näkyy vahvasti kieli, liikunta, retket lähiympäristöön musiikki ja kädentaidot sekä leikki siirtopalaverit kouluun/siirryttäessä ryhmästä toiseen KASVATTAJAYHTEISÖ / PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ: henkilöstön hyvinvointiin panostetaan tykytoiminnalla ja koulutuksin. Yhteiset toimintamallit on sovittu henkilöstön vuorovaikutussopimuksessa koko talon palaveri kerran viikossa maanantaisin klo 12.00, eri tiimeillä suunnittelupalaveri kerran viikossa klo 12-13. Iltatyöt on sovittu yhdeksi illaksi kevään aikana koulutukset; tukiviittomat 30h (viisi työntekijää), Mahdollisuuksien mylly –työhyvinvointikoulutus (2 päivää, kaikki työntekijät), Lasten matemaattisten taitojen kehittäminen (1päivä, kaikki työntekijät) sekä esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 liittyvät koulutukset (esiopetus) KASVATUSKUMPPANUUS (YHTEISTYÖ VANHEMPIEN JA PÄIVÄHOIDON / ESIOPETUKSEN VÄLILLÄ): päivittäinen keskustelu vanhempien kanssa vasu-keskustelut keväällä tapahtumat vanhempien kanssa: äitienpäivän pihaseikkailu, kevätjuhla vanhempainilta syksyn eskareiden vanhemmille on huhtikuussa yhteistyö hyvin toimivan vanhempaintoimikunnan kanssa (mm.lasten juhla) arviointi- ja lopetuskeskustelut esiopetuksessa VARHAINEN TUKI / OPPILASHUOLTO: kolmiportainen tuki esioppilaiden kouluvalmiuksien seuranta huoli-lomake käytössä tarvittaessa, eksoten ja päivähoidon yhteistyö lukiva-arviointi 4,5-5 –vuotiaille yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä huhtikuussa tukiviittomat ja –kuvat toiminnan tukena, KILI-ryhmä Luumäen kunta, Linnalantie 33, PL 13, 54501 TAAVETTI, Puh (05) 672 211, www.luumaki.fi, [email protected] JURVALAN PÄIVÄKOTI TOIMINNAN ARVIOITI: viikoittainen tiimien toiminnan arviointi, jatkuva oman toiminnan arviointi, henkilöstön kehityskeskustelut LUUMÄEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMAN / ESIOPETUSSUUNNITELMAN MUKAINEN TOIMINTA LASTEN KANSSA KEVÄÄLLÄ 2015 (teemat, projektit, tapahtumat, retket jne.): Teemat: Päiväkodin toiminnassa on yhteisenä teemana tällä kaudella metsä. Tapahtumat ja retket: Koko päiväkodin yhteiset musiikkituokiot kuukausittain Aikuisten järjestämät teatteriesitykset tammikuussa, helmikuussa ja maaliskuussa Lasten syntymäpäivien vietto ryhmittäin Seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijän vierailut päiväkodilla kuukausittain Eskarilaisten sanomalehtiviikko helmikuussa Laskiaistapahtuma päiväkodin lapsille 17.2. Äitienpäivän pihaseikkailu äideille ja lapsille 8.5. Eskarilaisten teatteriretki 16.4. Kevätjuhla 28.5. Luumäen kunta, Linnalantie 33, PL 13, 54501 TAAVETTI, Puh (05) 672 211, www.luumaki.fi, [email protected] JURVALAN PÄIVÄKOTI Luumäen kunta, Linnalantie 33, PL 13, 54501 TAAVETTI, Puh (05) 672 211, www.luumaki.fi, [email protected]