Hakutiedote - Itä-Suomen yliopisto

Transcription

Hakutiedote - Itä-Suomen yliopisto
TIEDOTE
TAMMIKUU 2016
PIRKANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT HAETTAVINA 10.2.2016 MENNESSÄ
Pirkanmaan Kulttuurirahaston apurahat kulttuurin edistämiseen ovat jälleen haettavina. Apurahat on tarkoitettu
erityisesti jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön kaikilla tieteen aloilla sekä taiteelliseen työskentelyyn. Jaettavissamme
on yhteensä 1 127 000 euroa yleisrahastosta, nimikkorahastoista ja yleisrahaston kautta myönnettävinä
nimikkoapurahoina.
Apurahaa voivat hakea pirkanmaalaiset tai Pirkanmaan hyväksi työtä tekevät yksityishenkilöt, työryhmät, yhteisöt ja
säätiöt, yhteisöt lähinnä erilaisten tiede-, taide- ja kulttuurihankkeiden toteuttamiseen.
Pirkanmaan rahasto tukee mielellään oivaltavia ja korkeatasoisia hankkeita, nousevia ja uudistavia kykyjä,
lähikulttuuria ja myös eri tavoin marginaaliin jääviä aloja ja tapahtumia sekä pitkävaikutteisia maakunnallisia
kärkihankkeita.
Yleisrahastosta myönnetään apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille. Lasten ja nuorten kulttuurille varataan
yleisrahastosta vähintään 20 000 euroa ja maakunnallisiin tai muuten suurta rahoitusta vaativiin kärkihankkeisiin
vähintään 40 000 euroa.
Yleisrahaston kautta haettavina ovat myös Matti Heikkilän nimikkoapurahat historialliseen, erityisesti EteläPirkanmaan historiaa käsittelevään tutkimukseen, yhteensä 10 000 euroa, sekä Eeva ja Jouko Järvisen
nimikkoapurahat syöpälasten hyvinvoinnin edistämiseen, 30 000 euroa, ja syövän eliminoimiseksi johtaviin
tutkimuksiin, 30 000 euroa.
Nimikkorahastoista myönnetään apurahoja lahjoittajien määrittelemille aloille. Jakovuoroiset nimikkorahastot vuonna
2016 ovat Aamulehden 100-vuotisrahasto, Kaisa Ahosen rahasto II, Matti ja Helvi Heikkilän rahasto, Yrjö ja Marjatta
Juharin rahasto, Annikki ja Erkka Lehtolan rahasto, Leena Lindfors-Sarasteen rahasto, Väinö Linnan rahasto, Rauni ja
Magnus Malmbergin rahasto (uusi), Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahasto, Irmeli Näsäsen rahasto, Elli
ja Elvi Oksasen rahasto, Linnea Pirilän rahasto, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahasto, Aino Sipilän rahasto sekä Aino
Valvaalan rahasto. Lisätietoa nimikkorahastoista ja niiden tukemista aloista saa Pirkanmaan rahaston kotisivuilta.
Apurahahakemus täytetään ja lähetetään verkkopalvelussa www.skr.fi/mkr/pi sekä postitetaan allekirjoitettuna
paperitulosteena Pirkanmaan Kulttuurirahastolle viimeiseen hakupäivään mennessä. Verkkosivuilla on lisätietoa
apurahojen hakemisesta sekä linkki uuteen hakuoppaaseen.
Apurahainfo järjestetään rahaston toimistossa Ylöjärvellä 25. tammikuuta 2016 klo 16.30–18.
Ennakkoilmoittautumiset sihteerille.
Rahaston apurahoista päättää hoitokunta, joka edustaa monipuolisesti rahaston toiminta-alueen taiteen, tieteen,
yhteiskunnan ja talouselämän asiantuntemusta.
Apurahat julkistetaan vuosijuhlassa 13.5.2016 Tampereella.
Lisätietoja apurahoista ja linkki hakupalveluun: www.skr.fi/mkr/pi
Sähköpostitiedustelut: [email protected]
Sihteeri Anu Öhberg, puh. 050 385 7601
Asiamies Silja Minkkinen-Poikolainen, arkisin klo 9.30–11.30, puh. 050 385 7610
SUOMEN KULTTUURIRAHASTON PIRKANMAAN RAHASTO
Jakovuoroiset nimikkorahastot 2016
Aamulehden 100-vuotisrahasto
Tukee lehtialaa ja muuta viestintää sekä graafisen teollisuuden jatko-opintoja ja tutkimusta. Edistää myös muuta
tutkimustyötä ja taiteen eri aloja maakunnassa. Jakaa tänä vuonna n. 24 000 euroa.
Kaisa Ahosen rahasto II
Edistää syöpä- ja sydäntautien tutkimusta. Jakaa tänä vuonna n. 24 000 euroa.
Matti ja Helvi Heikkilän rahasto
Tukee pälkäneläisten nuorten opiskelua yliopistossa, korkeakouluissa ja ammattiin valmistavissa oppilaitoksissa. Jakaa
tänä vuonna n. 32 000 euroa.
Yrjö ja Marjatta Juharin rahasto
Yleinen. Tukee tieteitä tai taiteita. Jakaa tänä vuonna n. 24 000 euroa.
Annikki ja Erkka Lehtolan rahasto
Tukee nuorten kulttuuritoimittajien jatko-opintoja Euroopan maissa. Jakaa tänä vuonna n. 8 000 euroa.
Leena Lindfors-Sarasteen rahasto
Edistää munuaissairauksien lääketieteellistä tutkimusta. Jakaa tänä vuonna n. 24 000 euroa.
Väinö Linnan rahasto
Edistää luovaa kirjallisuutta, tukee kirjallisuudentutkimusta ja kehittää kirjallisuuden harrastusta. Jakaa tänä vuonna
12 000 euroa.
Rauni ja Magnus Malmbergin rahasto
Tukee rakennusinsinöörien perus- ja jatko-opintoja, talonrakennusalan koulutuksen kehittämistä sekä alan
tutkimustyötä. Jakaa tänä vuonna n. 24 000 euroa.
Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahasto
Tukee lääketieteen eri alojen ajankohtaista tutkimustyötä. Jakaa tänä vuonna n. 96 000 euroa.
Irmeli Näsäsen rahasto
Tukee suomalaisia Tampereen Konservatoriossa tai sieltä edelleen muussa oppilaitoksessa jatko-opintoja harjoittavia
musiikinopiskelijoita. Jakaa tänä vuonna n. 48 000 euroa.
Elli ja Elvi Oksasen rahasto
Tukee sydän- ja verisuonitautien tutkimusta. Jakaa tänä vuonna n. 132 000 euroa.
Linnea Pirilän rahasto
Tukee syöpätautien sekä sydän- ja verisuonisairauksien tutkimusta. Jakaa tänä vuonna n. 48 000 euroa.
Pirkanmaan Sydäntutkimusrahasto
Tukee sydän- ja verisuonisairauksien ja näihin liittyvien tutkimusalojen tieteellistä tutkimusta, valistusta ja
julkaisutoimintaa. Jakaa tänä vuonna n. 32 000 euroa.
Aino Sipilän rahasto
Yleinen. Tukee tieteitä tai taiteita. Jakaa tänä vuonna n. 24 000 euroa.
Aino Valvaalan rahasto
Tukee syöpätautien ja gerontologian tutkimustyötä. Jakaa tänä vuonna n. 48 000 euroa.
Lisäksi myönnämme nimikkoapurahoja
Matti Heikkilän nimikkoapurahat historialliseen, erityisesti Etelä-Pirkanmaan historiaa käsittelevään tutkimukseen,
yhteensä 10 000 euroa
Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahat
syöpälasten hyvinvoinnin edistämiseen, 30 000 euroa sekä syövän eliminoimiseksi johtaviin tutkimuksiin, 30 000 euroa.
Nimikkorapurahat haetaan ja myönnetään Pirkanmaan rahaston yleisrahaston kautta, hakemukseen merkitään
hakijan toive hakea nimikkoapurahaa.
Yleisrahasto
Nimikkorahastojen lisäksi apurahoja myönnetään yleisrahastosta. Pirkanmaan Kulttuurirahaston yleisrahastosta
voidaan myöntää apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille.