Rankat Ankat pelannee liigaa omalla nimellään

Transcription

Rankat Ankat pelannee liigaa omalla nimellään
14
Oulu-lehti
Rankat Ankat pelannee
liigaa omalla nimellään
Oulu-lehti
Oulu
Heittämällä naisten Salibandyliigaan noussut oululainen
SS Rankat Ankat ei todennäköisesti saa siirrettyä liigapakkaansa Oulun Luistinseuralle
ja pelaa Oulu-lehden tietojen
mukaan liigassa ensi kaudella
omalla nimellään.
Seura olisi ollut valmis siirtämään liigapaikan Oulun Luistinseuran huomaan, mutta
todennäköisesti OLS pitäytyy pari vuotta sitten tekemässään linjauksessa ja keskittyy
nais- ja tyttösalibandyssä vain
nuorempiin tyttöjunioreihin.
OLS saavutti parhaimmillaan
SM-pronssia, mutta liigajoukkueen pyörittäminen kävi te-
Seuratoiminta
sesta. Sen suhteen SSRA:lla
ei pitäisi olla ongelmia, vaikka tällä hetkellä seuralla ei
tyttöjunioreita olekaan.
Kovia naispelaajia kasvattavaa
Oulua on vaikea pitää pois
liigakartalta.
kijöille raskaaksi.
OLS:n naissalibandy yritti
kaksi vuotta sitten siirtää liigapaikan Oulu Floorball Clubin alle, mutta seurasiirron
kariuduttua kaupunki jäi pariksi vuodeksi ilman pääsarjajoukkuetta.
Kovia naispelaajia kasvattavaa Oulua on vaikea pitää
pois liigakartalta.
SSRA:n kokosi riveihinsä
Oulun paikalla olevan kerman ja joukkue nousi odotetusti liigaan ylivoimaisella tavalla.
Liigalisenssissä vaaditaan,
että seuralla täytyy olla junioritoimintaa tai ainakin suunnitelma sellaisen aloittami-
SSRA:n perustaja, manageri
ja naisten joukkueen toinen
valmentaja Jani Laukko on
viritellyt myös oululaislähtöisten huippupelaajien värväämistä ensi kauden liigajoukkueeseen.
Nimiä hän ei paljasta, mutta salibandyn seuraajien on
helppo päätellä, minkälaisia
vahvistuksia ensi kaudeksi
houkutellaan.
– Tällä hetkellä en pysty
kertomaan muuta kuin että saamme vastauksia mahdollisilta uusilta pelaajilta
14. huhtikuuta, Laukko sanoo.
(08) 537 0022
keskiviikkoisin ja lauantaisin
Seuratoiminta ilmoitukset voit jättää, sähköpostilla
[email protected] tai Oulu-lehden toimistolle
Lekatie 4 2. krs. tai puhelimitse 08-5370 022.
Ilmoitusten jättöajat: KE-lehteen ilmoitukset ti klo 10.00
mennessä ja LA-lehteen to klo 12 mennessä. Ilmoituksen
hinta 2,90 euroa/rivi (sis. alv)
• KUNTOTANSSIT, Naistenpäivänä 8.3.2016 klo 13-16. Haukiputaan Heiton talo Törmäntie 15.
Soittaa ILTARUSKO. Oviarpa 8 €.
Tervetuloa! Toivottaa Vierivät Kivet.
• Värtön asukasyhdistys ry.
Sääntömääräinen vuosikokous ti
22.3.2016 klo 18.00 Värtön päiväkodilla, Kurkelantie 9, Oulu. Tervetuloa!
• Oulun Voimisteluseura U-kilta
10.3. klo 13 A-kulma.Vuosikokous.
Kerätään jäs.maksuja, 12€.
• Teosofis-kristosofinen esitelmä Tapani Pentsinen: Murroskausi. Su 6.3. klo 13.00 Valve 1. krs. Tervetuloa!
Oulunseudun Sotilaspoikien Perinnekilta ry:n vuosikokous ti 8.3.2016 klo
13.30 Raatin nuorisotalossa. Kahvit klo 13. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Hallitus
Sotainvalidien Veljesliiton Oulun osasto
ry. Tervetuloa Finnkino Oy:n elokuvateatteriin katsomaan elokuvaa ”Sota ja
mielenrauha”. Os. Torikatu 32,
Oulu perjantaina 11.3.2016 klo
12.30. Ovet aukeavat kello 12.00.
Ilmoittautumiset toimistolle viimeistään 7.3.2016 mennessä, puh.
045-1824484. Sotainvalidit, puoliso- ja tukijäsenet TERVETULOA!
Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Pohjanmaanpiiri ry. KOKOUSKUTSU Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Pohjanmaa piiri ry:n sääntömääräinen
vuosikokous pidetään torstaina
17.3.2016 klo 10.00, Radisson Blu
Hotel:ssa, Hallituskatu 1, Oulu.
Kahvit tarjoillaan klo 9.00 alkaen.
Ilmoittautuminen toimistolle viimeistään 7.3.2016 mennessä, puh.
045-1824484. Sotainvalidit, puoliso- ja tukijäsenet TERVETULOA!
Oulun Latu Ry:n sääntömääräinen kevätkokous ke 16.3. klo 18
Höyhtyän Välkkeellä,
Latokartanontie 1. Kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Oulun Ruskayhdistys
ry. ti 8.3. klo 13.00
Aleksinkulmassa.
Jääkärieversti Heikki
Rautiainen talvisodassa. Erkki Rautiainen kertoo veljestään. Ti 15.3.
klo 9.30 kirjallisuuspiiri Myllynurkassa. Heidi Köngäs: Hertta, teoksen esittelee Annikki Varis.
Seniorisairaanhoitajat kokoontuvat 9.3.
klo 13 Aleksinkulmassa. Kirjailija Kaisa Kervisen aiheena on sota-aika Pikkupiian näkökulmasta.
Oulun Työväen Eläkeläiset ry. www.otery.
fi. Maanantaikerho 7.3.
klo 13.00. Runsas oma
ohjelma mm. Lauluryhmä Virkeät.
Vierailijana Kaisa Julmala, aiheena
diabetes-asiaa. Porinapiiri aiheena
eläkeläisen hyvinvointi ma 7.3. klo
11.00 (paikka tarkentuu myöhemmin). Huom! Kerhotapaamisia ei
ole 14.3., 21.3. ja 28.3. Juhlasali
on varattu myyjäisiin ja kokouksiin. Seuraava kerho on ma 4.4
klo 13. Sunnuntaitanssit Walolla
13.3. klo 13-16 (Kyläsoittajat). Johtokunnan kokous ma 14.3. klo
9.30, Kevätkokous ma 21.3. klo
13.00
Pateniemen Eläkeläiset ry. to 10.3.16. klo
12.00 tulee kerhoomme Anna-Maija Mustonen kertomaan Rokuan palveluksista.
Oulun Suomi-Espanja seuran vuosikokous ti 8.3. klo 18.00 Villa
Vicktor Monikulttuurikeskus, Asemakatu 5. Oulu. Esillä
sääntömääräiset asiat. Tule keskustelemaan toiminnasta! Hallitus.
Ti 8.3.2016 klo 18 sääntömääräinen kevätkokous Aleksinkulma, Pohjansali 2 krs Aleksanterinkatu 9 Kahvitarjoilu, tarjolla
Oriolan Gluteeniton maailma
tuotteita. Päivä Super Parkissa
koko perheelle lauantaina
19.3.2016 klo 12.00 alkaen. Katso yhdistyksen nettisivuilta tarkemmat ohjeet.
Oulun Sydänyhdistys
ry. Www.sydanliitto.
fi/oulu Aleksinkulmassa toimintaa
maaliskuussa: To 10.3. Sydänkerho klo 10 Juhlasalissa, vieraana opettaja/ kirjailija Siiri MaggaMiettunen. Ke 16.3. Juttutupa
klo 14 Ainossa. To 17.3. Kevätkokous klo 18 Pohjansalissa, käsitellään 14§:n asiat. Kahvitarjoilut!
Tervetuloa!
Oulun Karjalaseura
ry. Tervetuloa Aleksinkulmaan Pohjansaliin
sääntömääräiseen kevätkokoukseen to 10.3.2016 klo
17.00. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
EL Oulun yhdistys ry/
MSL www.elakeliitto.
fi/oulu
puh.
0445885200. Tiistaitilaisuus 8.3. klo 10 Aleksinkulmassa, Aleksanterinkatu 9. Oulun
kaupungin tilannetta esittelee
kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Juha Hänninen. Musiikkiesityksiä, urkuri Maija Tynkkynen.
Opettaja Victoria Yousif kertoo naisen asemasta Irakissa. Terveiset
Rokualta tuo myyntineuvottelija
Anna-Maija Mustonen. Yhteislaulutilaisuus 9.3. klo 15-17 Aleksinkulman Isohansassa. Kädentaidot-kerho 9.3. klo 12 - 14 Aleksinkulman Väinö.
”Sota ja mielenrauha” -elokuvan näytös
pe 11.3 klo 12.30 elokuvateatteri Finnkino
Plazassa, Torikatu 32. Veteraanit
avustajineen, veteraanin puolisot,
lesket ja kannattajajäsenet voivat
varata ilmaisia lippuja (osasto
maksaa) 7.3. mennessä p. (08)
374475. Liput jaetaan elokuvateatterin aulassa klo 12.00.
Oulun Rintamaveteraanit ry
Talvisodan päättymisen muistopäivä su
13.3. Kunniakäynti ja
seppeleenlasku Oulun
sankarihaudoilla klo 12.00. Yleisö
on tapahtumaan tervetullut.
Veteraanien hengellinen yhteistoimikunta
Kotiseutuyhdistys
Oulu-Selskapin vuosikokous ja praataus ti
15.3. klo 13.00 Aleksinkulma Pohjansali. Tervetuloa!
Kotiseutuseura Paavolan Pakanat ry:n
vuosikokous ja maaliskuun kerho pidetään
ke 16.3. klo 13 Aleksinkulmassa.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen
kohdassa 11 mainitut asiat. Lisäksi kunniapuheenjohtajaksi kutsuminen. Hallitus esittää jäsenmaksuksi 15€. Jäsenmaksun voi maksaa kokouksen jälkeen. Kerhossa
vieraana maailmanmatkaaja Jorma Karhumaa. Tervetuloa.
IKÄIHMISTEN
OLOHUONE
Keskusta, Nummikatu 24. Avoinna ke, pe
- su klo 16 - 20.30
9.3. Venyttelyä, peli-ilta, 11.3. Pizzailta, omakustanne, 12.3. Bingo,
13.3. Musiikki-iltamat
Tuira, Kangastie 1. Avoinna pe
-su klo 16 - 20.30
11.3. Bingo, 12.3. Askartelua,
13.3. Muisti-ilta, Markus Korhonen klo 16.15
Olohuoneiden päivällinen la ja
su klo 17, hinta 4€
www.ikaihmistelolohuone.
elakkeensaajat.fi
Oulun SDP-Seniorit
ry. Kerho 8.3.2016 klo
13.00 Aleksinkulman
Isohansa-salissa. Vieraana Oulun Työväenyhdistyksen
puheenjohtaja Liisa Komminaho.
Asiana työväen yhdistyksen kuulumiset. TERVETULOA!
Suomen Nivelyhdistys ry/ Oulun Nivelpiiri ti 8.3 klo 18 Kumppanuuskeskus, Kansankatu 53.( sisälle Vanhankadun
puolelta). Nivelpiiri täyttää 10
vuotta. Tervetuloa kaikki joskus
mukana olleet ja uudet ihmiset.
Kakkukahavit! Kiimingin Nivelpiiri
ti 15.3 klo 18 Palvetalo,
Terveystie 3.
Oulun Reumayhdistys ry Kevätkokous ti
8.3 klo 18 mukana Ari
Koivunen: puheenvuoro - miksi olen hakeutumassa
kokemustoimijaksi ja oma tarinani. Kahvitarjoilu, tervetuloa! Porinapiiri ke 9.3 klo 12 mukana muistineuvoja Elisa Toropainen; Muistin toiminta ja aivoterveys. Tervetuloa! www. oulunreumayhdistys. com
Oulun kansalliset seniorit ry Aleksinkulmassa 11.03.2016 klo
13.00. Professori Jorma Heikkinen: Vanhenemisen
haasteet. Tervetuloa! www.senioriyhdistys.fi
Oulun eläkeläiset ry
www.oulunelakelaiset.net. Maanantaikerho Aleksinkulmassa 7.3. klo 10.00. Terveydenhoitaja Airi Sillanoja luennoi oulun
omahoito palvelusta ja potilastietojen arkistoinnista, lisäksi esiintyy
”Räbbäri”, arvontaa ja pullakahvit.
Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet. Haaparannan matka 15€
maksettava Seijalle maanantaikerhossa 7.3.
www.oulu elakkeensaajat.fi
Oulun Eläkkeensaajat ry keskiviikokerho
ke 9.3.klo 13.00 aiheena Kapua,
Tarja Heinula
Pe 11.3. EI ole kulttuurikerhon
kokousta.
To 17.3. klo 15.00 karaoke ja ma
21.3. kirpputori klo 12.00 - 17.00.
Pöytämaksu 5€ ja varaukset S-L
Jäntti-Aho puh 0400166850.
Ke 23.3. klo 10.30 - 14.00 myyjäiset.
Piirin liikunnan haastekilpailu alkanut 1.3. - 30.4. Kortteja saat keskiviikkokerhossa.
Muistathan että kaikkien maaliskuun loppuun jäsenmaksun
maksaneet, osallistuvat arvontaan.
Voit edelleenkin maksaa maksun
keskiviikkoisin.
PRO Seniorit Oulun
Kerhon Kevätkokous
ma 7.3.2016 klo 13.00.
Paikka: Aleksinkulma
Pohjansali II-kerros. Käsitellään
vuoden 2015 toimintaa ja tilit. Tervetuloa kahville.
Oulun julkisen alan
eläkeläiset ry, http://
bot.fi/1032 ke 9.3.
kerho klo 10-12 Aleksinkulma/juhlasali. Vierailijana
Alariesto Heidi, nuorten työllistäjä eläkeläisten avuksi. Naistenpäivä ohjelmaa, sketsi, yhteislaulua ja arvontaa. Otetaan
ilmoittautumisia matkoille kerhossa, muistakaa ennakkomaksu.
Torstain liikunta 10.3. klo 11-12.30
Palolaitoksen salissa peruttu huoltotöiden vuoksi.
Oulun Seudun Hengitysyhdistys. Happiliikkujat ti 8.3. klo 11
Valve, Hallitusk.7, tanssisali 2. Avoin ja maksuton fysioterapeutin ohjaama liikuntaryhmä
hengityssairaille. Yhteistyössä
Agan kanssa. Toimisto suljettu viikolla 10 (7.3. - 11.3.)
Oulun sairaus- ja tapaturmainvalidit.
Lähdemme Haaparannalle ma 21.3. klo 9 linja-autoasemalta. Ruokailu ja matka jäsenille 20€. Ilmoittautumiset
Erjalle mahd. pian p. 044 542 4466.
Kerho jatkaa joka tiistai Pohjansalissa Aleksinkulmassa klo 10. Tervetuloa iloiseen joukkoomme.
Sota ja mielenrauha
elokuvan näytös pe
11.3 klo 12.30 elokuvateatteri Finnkino Plazassa, Torikatu 32. Veteraanit avustajineen, veteraanin puolisot, lesket ja kannattajajäsenet voivat varata ilmaisia lippuja 8.3. mennessä p.040 591 6991 Alpo. Liput jaetaan elokuvateatterin aulassa klo
12.00.
Oulun Sotaveteraanit ry
Teatteriesitys Laulu
koti-ikävästä Oulun
kaupunginteatterissa
pe 8.4. klo 13. Esitys on
yhdistyksen tunnusveteraaneille
ja puoliso- tai leskijäsenille maksuton ja muille jäsenille 20 euroa.
Ilmoittautumiset Alpolle puh. 040
591 6991 viimeistään to 10.3.
Oulun Sotaveteraanit ry
Kaupanpaikka ja
seuratoiminta
myös netissä
www.oululehti.fi