Markkinavetolainen 2014 web.pdf

Transcription

Markkinavetolainen 2014 web.pdf
VETOLAINEN
Korson Vedon tiedotuslehti 2/2014
VETOLAINEN
2
2/2014
Puheenjohtajan palsta
Korson Vedon 80-v juhlat ovat takanapäin ja taas on palattu urheiluseuran
arkeen. Kevät on edennyt niin pitkälle,
että Vetomarkkinat ovat taas Korson keskustassa Lumon ympäristössä.
Järjestämme ne jo 24. kerran tulevana
helatorstaina. Kalenterissa ko. päivä on
tosi myöhään eli vasta 29. päivä toukokuuta, joten kesä on tuolloin jo varmasti saapunut Korsoon. Luvassa on
lämmin ja hikinen päivä meille talkoolaisille, jotka uurastamme järjestelyjen
kimpussa koko päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään. Olen aikaisemminkin
kirjoittanut talkootyön merkityksestä
tässä yhteydessä ja niin teen myös tänä
vuonna. Järjestelyissä on mukana eri
tehtävissä yhteensä noin sata vetolaista.
Kiitokset heille kaikille jo etukäteen
talkoopanoksesta!
Menneen kauden urheilutoiminnan saavutuksista kerrotaan tämän lehden sivuilla tarkemmin jaostokohtaisissa artikkeleissa. Kaiken kaikkiaan menestys
oli odotusten mukaista. Tosin kaikkia
tavoitteita ei läheskään saavutettu. Miesten lentopallon liigajoukkueemme säilytti sarjapaikkansa suoraan runkosarjan kymmenennellä sijalla. Tavoitteena ollut pudotuspelipaikka karkasi jo
syyskaudella, mutta lopulta joukkueesta ja sen tekemisestä jäi positiivinen
kuva. Joukkuehenki ja asenne olivat
kohdallaan ja pääosin nuoret pelaajamme kehittyivät liigapelaajina. Puolet
joukkueestamme siirtyy ensi kaudeksi
armeijan harmaisiin koulun penkiltä.
Siellä sitten tapahtunee lopullinen miehistyminen? Kauden lopulla juhlapelissä
tulevaa mestaria Vammalan Lentopalloa
vastaan pitkäaikainen passarimme Petteri Laurila pelasi viimeisen liigaottelunsa ja päätti loistavan pelaajauransa. Hän antoi joukkueessamme ison
esimerkin nuorille pelaajille ja toimi
joukkueessa pitkään isähahmona. Hyvää jatkoa Petskulle kotijoukkoihin!
Toivotan korsolaiset ja vähän kauempanakin asuvat tervetulleiksi Vetomarkkinoille!
Markkinakauppiaita
on tulossa runsaasti palvelemaan teitä
monipuolisella
tuotevalikoimalla.
Muistakaa poiketa myös nauttimassa
markkinakahvit Korson Vedon kahviossa, joka on tutulla paikallaan Lumon
eteläpäädyssä!
Ari Koskenoja
Korson Veto ry
puheenjohtaja
Harrasteliikunta
Korson Vedon harrasteliikunta tarjoaa
edullista, monipuolista ja tehokasta liikkumista naisille. Leppäkorven koulun
liikuntasalissa hikoillaan kauden mittaan
syyskuun alusta toukokuun puoleenväliin. Zumba-kiinteytystunnit ovat sijoittuneet maanantaille jo usean vuoden
ajan.
Tunti koostuu lämmittelystä, tanssillisesta Zumba-osiosta (30 min), tehokkaasta lihaskunto-osiosta ja loppuvenyttelystä. Samaa sarjaa tehdään
useita kertoja, joten liikkeet tulevat tutuiksi. Tuntien ”kovuus” kasvaa kauden
mittaan pikkuhiljaa kunnon kohotessa.
Tunnit soveltuvat sekä aloittelijoille että
kokeneille jumppaajille. Jokainen jumppari voi myös säädellä itse oman liikkumisensa tasoa.
edelleen Taru Ålander ja Aida Yavari.
Osallistujia tunnilla on kauden aikana ollut kolmisenkymmentä. Mukaan
mahtuu jumppaamaan hyvään seuraan
jälleen syyskuussa, jolloin aloitamme
kesätauon jälkeen uuden kauden 2014–
2015.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: [email protected] tai www.korsonveto.fi.
Tule mukaan liikkumaan!
Leppäkorven koulun liikuntasalissa
maanantaisin
ZUMBA-kiinteytys
klo 19.00-20.00
Tällä kaudella ohjaajina ovat toimineet
VETOLAINEN
Julkaisija:
Urheiluseura Korson Veto ry
www.korsonveto.fi
Vetolaista on julkaistu
vuodesta 1991
Korson Veto ry:n johtokunta ja jaostot 2014
Johtokunta toimintakaudella 2013-2014
Puheenjohtaja:
Varapuheenjohtaja:
Sihteeri:
Jäsenet:
Päätoimittaja:
Ari Koskenoja
Painos:
11500 kpl
Taitto:
Esa Parviainen
Ari Koskenoja
050 644 78
Hannu Himanen
0400 421 741
Avoin
Heini Manninen
Rauno Vallin
Tuomas Kilpiniemi
[email protected]
[email protected]
Muut toimijat kaudella 2013-2014
Jäsenkirjuri:
Marianne Qvickström
Liigajaoston vetäjä:
Rauno Vallin
Painijaoston vetäjä:
Tuomas Kilpiniemi
Harrasteliikunnan vetäjä: Suvi Hautajoki
Lentopallojaoston vetäjä: Johanna Nissinen
Kerhojaoston vetäjä:
Jouko Lindberg
Tarkemmat yhteystiedot www.korsonveto.fi
www.korsonveto.fi
Kotisivuilta löytyvät myös joukkueiden ja harrasteryhmien vetäjien yhteystiedot
2/2014
VETOLAINEN
3
Paini
Painissa saa varmasti kavereita
Liikunta ja urheilu vaikuttaa kehon
lisäksi mieleen. Liikunnan vaikutuksiin
luetellaan fyysisen hyvinvoinnin lisäksi
myönteiset vaikutukset oppimiskykyyn
ja parempiin sosiaalisiin taitoihin.
7 vuotiaan Onnin Isä Lasse kertoi
tarhakaveri Eelin vanhempien pyytäneen
Onnia mukaan painisalille katsomaan
harjoituksia. Onnin piti ensin hieman
katsella, mutta tuli mukavaan puuhaan
mukaan jo ensimmäisistä harjoituksista,
varsinkin, kun uudet harjoittelijat otettiin hyvin huomioon. Onni on innostunut harjoittelemaan painia kovasti.
Ennakko-odotuksia tai mitään ennakkotietoa ei kellään perheessä ollut painista
aiemmin, paitsi mitä paini julkisuudessa
on päässyt esille.
Lasse kertoo Onnin kokemuksesta
seuraavaa: “Onni on todella innnostunut
painista ja kysyessä mikä oli painissa
mukavinta, ei vastausta oikein saa kun
kaikki tuntuu vaan niin kivalta. Kotona
keskustellaan aina mitä harjoituksissa on
tapahtunut ja kenen kanssa on painittu.
Onni näyttää liikkeitä ja opettaa pikkuveli Aapoa (6v.) Aapo ei ole vielä uskaltanut tulla mukaan harjoituksiin vaikka
häntä on kysytty mukaan lauantaisin
nassikkapainiin.”
Painin aloittaminen ei ole juuri muuttanut perheen arkea ja oikeastaan kahdet harjoitukset viikossa vievät aika
vähän aikaa, sillä mitään erityistä väline
huoltoa ei tarvita. Oikeastaan suurin muutos arjessa on että painikoulu- ja
nassikkapainiharjoituksia odotetaan
ja että harrastus tuntuu koko perheen jutulta. Perheessä on ajateltu harrastusten
olevan sellaisian mitä lapsi itse haluaa
tehdä ja se tapahtuu lapsen ehdoilla
-väkisin ei mitään tehdä. Tietenkin olisi
mukavaa jos harrastus jatkuisi pitkään,
mutta mitään lopullista tavoitetta ei ole.
Harjoituksissa on kivaa kun liikunta on
aivan erilaista. Harjoituksissa tehdään
niin voimisteluliikkeitä kuin painiliikkeitä. Oikeastaan aluksi ajateltiin, että
ensimmäinen urheiluharrastus olisi
jalkapallo tai sähly, mutta paini sattui
tulemaan ensimmäiseksi lajiksi mitä
kokeiltiin. Lasse toteaa että muut lajit
eivät kiinnostakkaan, kun paini kiinnostaa kovasti. Hienoa on nähdä miten
poika keskittyy harjoittelemaan - se on
varma merkki kiinnostuksesta. Tuntuu
että aikuinen itsekin nauttii tavatessa
muita vanhempia harjoituksissa, samalla
katsoen ja kannustaen lapsia liikkumaan.
ikäkaudelle sopivia motorisia taitoja ja
näyttää että liikunta on kivaa.
Kavereita Onnilla on painista jo useita,
vaikka on muutenkin leikitty Eelin kanssa, niin kaikkien kanssa tullaan toimeen.
Mietteitä on ollut, että pyydetään joku
päivä vaikka Felix harjoituksista leikkimään, kun painiessakin on niin
hauskaa. Lasse toteaa, että painissa saa
varmasti kavereita.
Painikoulu on tarkoitettu seitsemän
vuotta täyttäneille lapsille. Painikoulun tarkoitus on olla mukavaa liikuntaa
samalla opettaen lajissa tarvittavia liikkeitä, sääntöjä sekä ikäkaudelle sopivia
vastuita.
Nassikkapaini on tarkoitettu noin 4-7
vuotiaille pojille ja tytöille. Nassikkapainin tarkoitus on tutustuttaa harrastajat
lajiin, mutta ennen kaikkea kehittää
Korson Vedon nassikkapainiharjoitukset
pidetään Korson Lumossa lauantaisin klo 10.00-11.00
Painikouluharjoitukset pidetään keskiviikkoisin 17.45-19.15 Korson Lumossa.
Lisätietoja: Tuomas Kilpiniemi, puh.
040 7388 369 tuomas.kilpiniemi(at)
pp.inet.fi
VETOLAINEN
4
2/2014
Miesten mestaruusliiga
Uutta matoa koukkuun
Kilpailukausi 2013-2014 päättyi osaltamme jo maaliskuun puolivälissä,
runkosarjan päätyttyä. Saimme SM –
liigapaikan säilytettyä suoraan ilman
karsintoja. Kauden päätyttyä, parin viikon rauhallisemman pätkän jälkeen
alkoi menneen kauden viimeistelyjen
aika erilaisine yhteenvetoineen ja palautepalavereineen. Kaiken kaikkiaan voisi
joukkueemme viime kauden kilpailusuorituksesta antaa arvosanaksi korkeintaan tyydyttävän, sillä alkuperäinen
tavoitteemme karkasi käsistämme suht
hyvän kauden avauksen jälkeen jo marraskuun alkupuolella, lähes perättäisiin
pistemenetyksiin päävastustajillemme.
Yksittäisten pelaajien osalta kaudesta löytyi eniten positiivista. Laurilan
Petsku onnistui vielä kerran vetämään
lähes ehjän kauden ja Kankaanpään
Toni selvisi kovasta, niin psyykkisestä kuin fyysisestä kuormastaan
joukkueen tukipylväänä kiitettävästi, ollen tehotilastoissakin aivan valtakunnan
kärkipäässä. Nuorista isoimmat harppaukset eteenpäin tekivät Kalle Külaots
ja Antti ”Muse” Vallin, jotka Tuomas
Sammelvuo keväällä sitten nimesikin
isoon maajoukkueryhmäänsä. Eivät pojat toki vielä maajoukkueen pelaavaan
ydinryhmään mahdu, mutta askelu.
merkkejä siihen suuntaan siis jo on otettu.
Samanaikaisesti kun näitä viime kauden
häntiä ollaan solmimassa, on kuitenkin
jo aloiteltu uuden kauden pohjustaminen. Puolen tusinan pelurin kanssa on
huhtikuussa jatkettu harjoittelua, jonka
sisältö tosin on ollut täysin kilpailukaudesta poikkeavaa ns. ylimenokauden
harjoittelua, jonka tarkoituksena on pohjustaa toukokuussa alkavaa ja elokuuhun jatkuvaa perusharjoittelujaksoa.
Vammojen/rasitusvaivojen
kuntouttamisen lisäksi paljon tehdään kaikkea
sellaista, mikä ei kilpailukauden aikana
kuulu ohjelmaan.
Joka keväinen uuden joukkueen kokoaminen on myös enemmän tai vähemmän
käynnissä. Näitä neuvotteluja jouduttaneen jatkamaan vielä pitkäänkin ennen
kuin lopullinen, kauden 2014-2015, kilpailuryhmä on kasassa. Valmennuksen
näkökulmasta tietty toivoisi porukan
pääosin olevan koossa jo viimeistään
elo-syyskuun vaihteessa, mutta helppoahan se ei ole, ja todennäköisesti tänäkin
vuonna melko lailla kalkkiviivoille,
lähelle kauden alkua menee, ennen kuin
koko ryhmä saadaan mukaan. Ainakin
armeijan aloittavat pelaajamme päässevät aikaisintaan elokuun puolivälin
paikkeilla täysipainoisemmin osallistumaan yhteisharjoitteluun.
Kaudella 2014-2015 miesten liigassa
pelaa nykytiedolla jälleen 12 joukkuetta, uusina Särkät-Volley Himangalta
ja Saimaa Volleyn paikan liigassa
saanut LEKA Volley Kuopiosta. Sarjajärjestelmä säilyi, meidän eriävästä
kannastamme huolimatta, viime kauden kaltaisena eli kolmen runkosarjakierroksen jälkeen pelataan jatkopelit kuten tänäkin vuonna. Näin ollen
runkosarjaotteluiden määrä hieman
lisääntyy aiemmasta ja ei ainakaan helpota ohjelman laadintaa ei-ammattilaisten pelaajien ajankäytön ja mm. salivuorojen osalta. Toivottavasti ohjelman
laatijat saavat aikaan lopputuloksen, jossa liikaa aikaa ei tuhlattaisi pyörien päällä ja harjoitteluunkin voisi jonkinlaisen
rytmin, myös palautumisen mahdollisuuden, löytää.
Seuramme talkooväelle ja oto–toimijoille, etenkin kaikille ottelutapahtumien järjestelyihin ja tiedottamiseen
osallistuneille, on nostettava hattua viime kauden pelien läpiviennistä. Isot
kiitokset myös haastavan varainhankinnan parissa ahkeroiville ja omasta puolestani etenkin ”läheisilleni”
joukkueessa, niin huolto-, joukkueenjohto-, valmennus- kuin tilastointiteh-
tävissäkin aktiivisesti toimineille naisille ja miehille. Toivottavasti kaikki
te, pienen huilin jälkeen, olette valmiina
jatkamaan KoVen liigajoukkueen taustoilla, jotta tulevalla kaudella jälleen hiukan aiempaa paremmin asiat pystymme
tekemään. Eikä uusien, aktiivisten ja innostuneiden, taustahenkilöiden mukaantuloa varmasti vastusta kukaan meistä.
Kaikkea hyvää, ja kireitä siimoja
kesälle 2014.
Jokke Lindberg
Kuokan kynästä
kia
ala
kialainen
ei enää pärjää älypuhelimien
aik
ikak
aikakaudella.
JJoukkueemme uusiutui jälleen melkoiJouk
sesti ennen kauden alkua, ja monet
pelurit tulivat toisilleen tutuiksi vasta
muutamaa viikkoa ennen ensimmäisiä
sarjapelejä. Mukaan mahtui varsin
positiivisia yllätyksiä. Kuten vaikka se,
että Fabe puhui suomea, Matsku puhui
paljon suomea, ja Vellu.. No.. Aiemmat
vuodet olivat onneksi opettaneet, että
oululaisvahvistukset tykkäävät käyttää
enemmän energiaa treenaamiseen kuin
ylimääräiseen jauhamiseen. Kaikki uudet vahvistuksemme löysivät varsin
nopeasti oman paikkansa joukkueessa,
ja väitän, että joukkuehenkemme oli
kauden aikana tiiviimpi kuin moneen
vuoteen.
Korson Jedin paluu ja
keisarin uudet kuviot
Kausi 2013-2014 on laitettu KoVen
edustusjoukkueen osalta pakettiin, ja
on taas aika asettua alas analysoimaan
mennyttä kautta. Kesällä harjoituksissa
nähtiin mieluisa paluumuuttaja, kun Toni
päätti vihdoin asettua aloilleen Helsinkiin
ja aloittaa uudestaan opiskelun. Tonin
paluu takaisin osui loistavaan saumaan,
sillä tarvitsimme kipeästi paikkaajan
meidän Nikelle, joka vasta aloitti oman
maailmanympärysmatkansa lentopallon
parissa. Paitsi pelillisesti, oli Kangella iso
osuus myös sekä pukukopin, että yleisön
sytyttäjänä. Kangen ulkomailla hankittu
kielitaito osoittautui varsin tärkeäksi palaseksi kauden aikana, kun yritettiin löytää Petskun ja junnujen välille
yhteistä kieltä. Ilmeisesti jutut eivät
kuitenkaan miellyttäneet, sillä juttukaveriksi fossiiliosastolle hankittiin kesken kauden Niekku. Kyseinen hankinta
horjutti vahvasti sitä käsitystä, että no-
Vanhoista kovelaisista joukkueessa
jatkoivat allekirjoittaneen lisäksi Lassi,
Jobu, Kalle, Niko ja Antti. Kaikilla pojilla oli hurjien lukiovuosien viimeinen
vuosi edessään. Näiden poikien vanhemmat, puhumattakaan Stadin kaduilla pörräävien gimmojen vanhemmista, saivat olla huojentuneita siitä,
että pojat käyttivät niin ison osan ajastaan lentopallon parissa. Kaikki poitsut
osoittivat pelikentällä kauden aikana
miehistymisen merkkejä, mikä ei ole ollenkaan huono asia ensi vuotta ja armeijaa ajatellen.. Aamuja!
Jobun tarkentuneesta tarjoilusta pääsi
moni takomaan Mikasaa voimalla parkettiin. Niko taas oppi antamaan pallolle kättä niin huolella, että treeneissä
monesti jäi katsomaan perään, että mikä
hevonen sieltä potkaisi. Nikon lyhyet
hyppysyötöt kartoittivat myös varsin
mukavasti sakkokassaa. Kalle ja Antti
valittiin maajoukkuerinkiin, mikä osoittaa että pojista on tullut Joken koulimina
varsin kelpo pelimiehiä. Toivottavasti
löytävät Muselle tarpeeksi isot kengät
myös pitkää maajoukkuekesää varten. Kallelle taas toivon löytyvän mjporukasta edes jonkun haastajan tuulettamisessa. Fabe sparrasi siinä loistavasti
tämän kauden.
Meikäläisen kroppa pani kovasti vastaan
syksyllä, ja polvivaivojen jatkeeksi sain
vielä pohkeeseen repeämän. Pikahälytyksellä mukaan saatiin houkuteltua
Tepi, joka kyllä saa allekirjoittaneelta
puhtaat paperit tuurauksesta. Tepille
oli kuitenkin jäänyt viime kesältä sen
verran hiekanjyviä hampaankoloon,
että hän päätti panostaa täysillä biitsiin
meikäläisen palattua. Toivottavasti samanlaiset varmat otteet jatkuvat rannalla
roudan sulettua.
Iltapäiväkerhosetämme Petteri jatkoi
välipalojen jakamista peleissämme passarina. Moni oli jo varmasti miettinyt
usean vuoden ajan, että kuinka kauan
Petsku jaksaa heilua nuorempien mukana. Tämän kauden loputtua saimme
tähän vastauksen. Liekö syynä sitten ollut edellä mainittu tulkkausapu, jota ennen pärjäsi ”Hymyile, niin ne luulevat
että ymmärrät”-taktiikalla. Petsku jätti
kauden viimeisen pelin jälkeen varsin
tunteikkaat jäähyväiset, ja voidaan tietyllä tavalla puhua, että Koven edustusjoukkue astuu nyt uuteen aikakauteen.
Jussilta säästyy nyt ainakin yksi Tallinnan reissu, kun ei tarvitse hakea niin paljon Capsicamia.
Tavoitteemme oli päästä tällä kaudella pudotuspeleihin. Emme siinä onnistuneet, mutta kuten olemme jo
joukkueen ja taustavoimien kanssa
käyneet läpi, se oli kuitenkin pienestä
kiinni. Muutama tiukka peli kun olisi
kääntynyt meille, niin olisimme saattaneet ihan huomaamatta olla pitkässä
voittoputkessa. Onnistumiset ruokkivat toisiaan, ja niitä varmasti nuorella
joukkueella haetaan myös ensi vuonna.
Vaikka pudotuspelipaikka jäi kuluneella kaudella haaveeksi, niin mielestäni
selviydyimme kaudesta kunnialla välttäessämme karsinnat.
Vaikka selittely on osoittautunut vuosien saatossa turhaksi, haluan silti ottaa esille sen tosiseikan, että pelaamme
varsin ammattimaista sarjaa. Pelejä on
enemmän kuin monessa Euroopan huippusarjassa, ja kaikille pelaajille maksetaan jonkinlaista korvausta menetetystä vapaa-ajasta. Verrattaessa meidän
joukkuetta vastustajiin, olimme ainoa
täysin kotimaisilla pelaajilla pelannut
joukkue. Lisäksi meillä ei ollut yhtään
ammattilaista, vaan kaikki olivat joko
työssäkäyviä, opiskelijoita tai varusmiehiä. Tämä asettaa varsin haasteelliset
lähtökohdat joukkueemme pelaamiselle
ammattilaistasoisessa sarjassa, sillä kaikissa muissa joukkueissa vähintään osa
pelaajista on ammattilaisia, jotka eivät
istu päivällä koulussa tai työssä.
Ensi kaudella tuskin saamme kovinkaan
montaa ammattilaista joukkueeseemme,
sillä taloudellinen tilanne on vaikea, ja se
valitettavasti näkyy urheilussakin. Tästä
kaudesta on opittava se, että jos tavoitteena ovat pudotuspelit, on joukkueen
kasaaminen ja harjoittelu aloitettava hyvissä ajoin. Annamme varmasti tarpeeksi tasoitusta muille joukkueille kauden
aikana sillä, että juoksemme treeneihin ja peleihin väsyneenä koulu- tai
työpäivän jälkeen, vastustajien harjoitellessa kahdesti päivässä.
Olemme jo aloittaneet kauden jälkeisen
harjoittelun, ja meillä on luja usko siihen, että KoVe on ensikaudella kovempi
kuin aikoihin. Ensi keväänä kun Ankkalampi on jo sula, jatkuvat Lumossa pelit.
Enkä nyt puhu mistään säbäpeleistä.
Cuocca #11
2/2014
VETOLAINEN
5
Miesten mestaruusliiga
JoJon jorinoita
Korson Veto pelasi menneen kauden
lentopallon Mestaruusliigassa ainoana
joukkueena täysin suomalaisin voimin.
Keski-iältään joukkue oli Suomen nuorin, ja joukkueen pelaavassa rosterissa oli
peräti kahdeksan 90-luvulla syntynyttä,
konkariosastolle jo kuuluva “Cuocca”
Kuosmanenkin on syntynyt vuoden -89
lopussa.
Vaihtuvuutta joukkueessa oli edellisen kauden jäljiltä melkoisesti, ja suurin menetys oli Suomen terävimpään
lentopallokärkeen kuuluvan Niklas
Seppäsen muutto Kokkolan mestarijoukkueeseen. Niken lähtö oli hyvin ymmärrettävä, mestarijoukkueessa eteen
tulevat europelit ovat ammattilaisuralle pyrkivälle nuorelle miehelle uran
kannalta suuri harppaus eteenpäin ja
näyteikkuna maailmalle. KoVen onneksi
ykköslaiturin tontille ei jäänyt vajausta
Toni Kankaanpään saavuttua joukkueen
vahvuuteen.
KoVen joukkueeseen tuli melkonen
nuorisoinvaasio ja pukuhuoneessa tarjottiin monelle pelaajalle edellisiä kausia huomattavasti suurempia saappaita täytettäväksi. Oulusta ja Ettan
vaihtonurkkauksesta saapuneet Farouq
Hedhili ja Ville Pirinen pääsivät KoVessa heti tositoimiin ja kuusikkoon,
harppaus ylöspäin oli myös Vaasan Kiiston Antti-Matias Kajaalan siirtyminen
1-sarjasta liigakuusikkoon. Niinsanottujen omien poikien vastuu kasvoi myös
melkoisesti edellisestä kaudesta, aikaisemmin kuusikossa jo pelanneiden Karl
Külaotsin ja Lassi Nurmisen lisäksi Antti Vallin, Joel Laakso ja Niko Kärkkäinen saivat kauden aikana runsaasti lisää
vastuuta. Karl Külaots ja Antti Vallin
saivat keväällä myös kutsun miesten
maajoukkueleirille. Osa pojista kävi
myös vahvistamassa farmisopimuksen
puitteissa Vantaan Lentopalloa 1-sarjas-
sa. Kauden keskellä loukkaantumisten
aikana Teppo Pulkkinen kävi tuuraamassa yleispelaajaosastolla 11 ottelun
verran ja konkariosaston Jussi Niemelä
teki comebackin marraskuun lopussa
tullen keventämään Karl Külaotsin kovaa taakkaa hakkuriosastolla.
Petteri Laurila pelasi viimeisen kautensa
pitkällä ja loistokkaalla urallaan. KoVen
kokoonpanoon jäivät melkoisen suuret
saappaat täytettäväksi. Petskusta ei tosin
päästy lopullisesti eroon, monenlaista
tarvetta on Petskun asiantuntemukselle ja kokemukselle olemassa KoVen
puolelta. Pukukopissa jäädään varmasti
kaipaamaan Petskun jäätäviä kommentteja, nuoriso-osastolla saattaa ehkä jalat
leijua hieman helpommin maasta, kun
Petskun analyyttisen tarkat korvat ja
terävä kieli eivät ole paikalla.
KoVen joukkueen vierasmatkat poikkeavat varmaan melkoisesti muiden
joukkeiden rutiineista. Kauden aikana
ei bussimatkoilla katsottu yhtään videota, vierasmatkojen ehdoton must olivat
tietokilpailut. Kilpailuissa ei nuorisoosasto päässyt juuri jylläämään joitakin
erikoisaloja lukuunottamatta, voitot
menivät aina tasaisen varmasti ennen
90-lukua syntyneille. Tietokilpailuissa
ei sanan säilä pysynyt piilossa, ja lukuisia uusia lempinimiä syntyi joukkueen
keskuudessa. Joukkueen henki oli menneellä kaudella todella hyvä ja pitkätkin bussimatkat menivät viihtyisästi ja
kitkatta. Matkanjärjestelyt olivat välillä
haasteellisia, kun olimme kaksi kertaa
pohjoisen tuplakiertueella Rovaniemellä
ja Oulussa, jossa esimerkiksi maanantaiillan TV-ottelu asetti melkoisen haasteen
joukkueen siirtymisille etelän hiihtolomaviikolla. Yhden päivän aikana tuli käytyä 7 kaupungissa, lennettyä lentokoneella 600 km ja istuttua bussissa 550 km ja
pelattua siinä välissä yksi liigaottelu.
Kauden päätteeksi tuli osallistuttua Mestaruusliigan kevätristeilylle ja
sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Ennakkoasetelmat kokouksessa olivat mielenkiintoiset, olihan tuoreessa muistissa
tapaus Mikko Oivanen ja ohjelmassa
oli myös liigan puheenjohtajan vaihto.
Kokouksessa ei värikkäitä vaiheita puuttunut, ja puheenjohtajan vaihtokaan ei
tapahtunut ihan ilman jännitteitä. Olavi
Ala-Nissilä lopetti 13 vuotta kestäneen
puheenjohtajuutensa ja tilalle tuli lentopallotaustainen Kauko Väinämö
Oulusta.
Sarjajärjestelmä pysyy valitettavasti ennallaan ja edessä on 33 kierroksen raskas kausi. Liigaan ilmestyi kaksi uutta
joukkuetta, kun Särkät Volley lunasti liigapaikkansa hyväksytysti, ja Saimaa Volleyn tilalle liigaan tulee LEKA
Volley Kuopiosta jatkaen Varkauden
Tarmolta, Paterilta, Keski-Savon Paterilta ja Saimaa Volleylta periytyneellä
liigapaikalla. Särkät Volley on vielä
kirjoittamaton kortti ja joukkue on saanut erikoisluvan liigalta pelata alamittaisessa salissaan. Kuopion joukkueen
lähtökohdat ovat mielenkiintoiset, onhan joukkueen taustavoimissa kovia
lentopallovaikuttajia ja starttivaiheessa
joukkueella on jo sopimus paikalliskilpailija Pielaveden Sammosta siirtyneiden kahden tukipylvään, Dole Tolvasen
ja Tatu Säisän kanssa.
KoVen joukkueen keski-ikä tulee laskemaan melkoisesti, kun kaksi pelaajaa
siirtyy pelaamaan pelkästään veteraanipelejä. Suurin osa joukkueesta tulee
jatkamaan KoVen paidassa. Mäkelänrinteen urheilulukiosta kirjoittaneet pojat siirtyvät marssiaskelin kohti armeijaa
ja Santahaminan urheilujoukkoja. Santahaminaan on tulossa nuoria pelaajia
maakunnista KoVen pelaajien lisäksi,
KoVe tulee olemaan tulevaisuudessa
yksi vaihtoehto urheilujoukkojen lentopallon pelaajille lentopallouran kehityksessä.
Naapuriseura Keimolan Kaiku sai Apoikien SM-finaaleihin peräti kaksi
joukkuetta, joista ykkönen otti lopulta ansaitsemansa kultamitalin. KoVen joukkueesta kultaisen mitalin kävi
KeiKan joukkueessa nappaamassa Antti
”Muse” Vallin. Vantaalla on Keimolan Kaikun ansiosta tulossa ja jo tullut lupaavia pelaajia miesten peleihin,
valmennustyö on kovalla tasolla ja mitaleita satelee poikien puolella useammassa ikäluokassa. Yhteistyössä Vantaan Lentopallon 1-sarjajoukkueen ja
Korson Vedon liigajoukkueen kanssa on
nuorilla miehillä sopivat porrasaskelmat
edessään kohti liigaympyröitä.
Tervetuloa ensi kaudella runsain joukoin
Lumon lauteille. Korson Vedon nuori
joukkue on taas vuoden kokeneempi ja
valmiimpi esittämään viihdyttävää lentopalloa.
Esa Parviainen
Joukkueenjohtaja
VETOLAINEN
6
2/2014
PYSÄKÖINTITALO
PUIS
TO
TATIE
ASEMAPUISTO
RAU
LUMO
C
VANHA ASEMA
48
A
Polk
upy
örät
KAHVIO
MYYNTIPAIKAT
76
75
74
73
72
71
B
4 x 4 m:nrot 9-19,
28-30, 58-88,
93-96, 106,
128-136,
147-220
3 x 3 m: nrot 1-8,
89-92, 97-100, 112-127
2 x 2 m: nrot 20-27,
40-57
vapaa paikka
varattu paikka
24.. VETOMARKKINAT
KORSON KESKUSTA
KORSON VETO
VETOLAINEN
2/2014
7
24. Vetomarkkinat Korsossa
helatorstaina 29.5. 2014 klo 9 - 17. Tervetuloa!
Korson Vetomarkkinoiden ohjelma
09.00
Markkinat avautuvat
ja myynti alkaa
Markkinakauppaita paikalla noin
200 kpl
Korson Vedon kahvio Lumon
eteläpäädyssä
- kahvia
- virvokkeita
- naposteltavaa
Korson Vedon grillipisteet
17.00
Markkinat sulkeutuvat
Markkina-artikkelit
Afrikkalaiset tuotteet
Kransseja
Mehut
Ruokapalvelut
Donitsit
Kukat
Muikut
Savusaunapalvi
Ekologiset pesuaineet
Kylpyasusteet
Munkit
Sisustustavarat
Eläinpaidat ja painatus
Käsintehdyt lasi-, kivi- ja hopeakorut
Muurinpohjaletut
Sisustustuotteet
Nahkatuotteet
Softis
Paistetut muikut
Suolakurkut
Pakastepussit
Suomituotteet
Palviliha ja muut lihatuotteet
Sytytysruusut
PartyLite-markkinointi
Takorautatuotteet
Pihkavoiteet
Taontatyökalut
Piirretyt liinat ja käsityöt
Taulut
Pullat
Tekstiilipalvelut
Puu- ja tuohituotteet
Tekstiilit
Pyyhkeet
Toiminnan esittely
Pölypussit
Tyynyliinat
Rasvaprosentin mittaus
Vaatteet
Riista- ja kalalevitteet
Vyöt
Esittelyt
Ez comb-kammat
Gluteenittomat muikut
Hattara
Hot dog
Huivit
Imuritarvikkeet
Kahvi
Karkit
Karkkikorut
Kasvisruoka
Kaulakorut
Keittiökaappien esittely
Korut
Käsityöt
Köydet
Lasten lakit
Lastenvaatteet
Laukut
Leipomotuotteet
Letut
Limonadi
Lompakot
Makeiset
Makkara
Marjasiemenjauhot
Marjat
Matot
Rottinkituotteet
VETOLAINEN
8
2/2014
24. Vetomarkkinat Korsossa helatorstaina 29.5.2013 klo 9-17.
Blue Eye - Gökhan Gulselver
221
Cafelettu - Kauko Janatuinen
150,151
Elega
Emimare Oy - Ari Turkia
Erol
79
82,83,84
210
Grillcafefast Food Vekki Oy
86
Laukut, lompakot, vyöt
Lasse Sipiläinen
Letut
Lastentuote Vekarat Ky
Keittiökaappien esittely
Leijonakeskus
Karkit
Marden Oy
Donitsit
Melanet
Kahvi, pullat, hot dog, makkara,
Mert
limonadi
Hannu Nousiainen
MR-Ruokapalvelut Oy
215
Hattara
Pajuniemi Oy
Heidi Grönvall
52
Karkkikorut
Panco Oy
Kransseja ja sisustustavaroita
Pentti Kajander
Leipomotuotteet
Perussuomalaiset
Hermansson
81
Himanen Marko
HKM - Hannu Kari
135
185,186,187
Kylpyasusteet
220
Lastenvaatteet
95,96
Afrikkalaiset tuotteet
26
143
16
60
Hattarax
Herkkushop
Piirretyt liinat ja käsityöt
Leipomotuotteet
Osman Bangura
87,88
184
Vaatteet
92
Pölypussit
Herkkuleipomo
24,25,61,89
Lastenvaatteet
Nisumestarit
68
214
100
Tekstiilit
Munkit
HA-Trading Tmi
Heinähattu / Tuppurainen Matti
171,72,73
Pihkamummo
167,168
62,178,179
Palviliha, muut lihatuotteet
Tekstiili- ja nahkatuotteet
219
Karkit
59
Esittely
119
Pihkavoiteet
47
Lasten lakit
Taontatyökalut
Pitsiasuste - Riitta Sipari Tmi
Letut, kahvi, makkara
Prinsessakammari
122
Lastenvaatteet ja sisustustuotteet
Matot
R&M Taika
130
Korut
Hodai ravintola
19
Kasvisruoka
Rakkaz
172,173
Ruokapalvelut
Iisak Koivumaa
29
Taulut
Ravintola Raita
169,170
Ruokapalvelut
Inx - Inka Hempilä
99
Käsintehdyt lasi-, kivi- ja hopeakorut
RH-FIX / Risto Hammar
J Komulainen
44
Kalakukot
Rillukkapaja Oy
85
164
Pyyhkeet, tyynyliinat
Takorautatuotteet
Jet-Matot
155
Matot
Ritva Paju Kauppapuutarha Oy
Kas Kummaa
118
Ekologiset pesuaineet
Rutin Mansikkatila
Kauko Havukainen
202
Muurinpohjaletut
Sami Laaksonen
21
Keijo Tahvanainen
93,94
Laukut, lompakot
Seppo Niemelä
126
Rasvaprosentin mittaus
Keino Päivi
77,78
Softis
Seppo Suominen
112
Käsityöt
Esittely
Sirpa Virta
Korut
Slamcom Oy
Kivikylän Kotipalvaamo Oy / Jari Määttä 192,193
Savusaunapalvi
Suomen Brodeerauskeskus
Korsman Marjut
Makeiset
T:mi Mostimex
154
Puu- ja tuohituotteet
98
Esittely
Taikatuulia T:mi
158
Lastenvaatteet
117
Esittely
Tilltex
Kiinteistömaailma
Kivakoru Ky - Rasi Sauli
Korso - Koivukylän Vihreät ry
Korson Kokoomus
149
217,218
152,153
50,51
203
30
204,205
65
56,57
Korson Martat
91
Toiminnan esittely
Timpan muikut
Korson omakotiyhdistys
58
Esittely
Tmi Ceylan Fruit
Korson Sos.dem. Työväenyhdistys
28
Esittely
Tmi Eväsmestarit
17,18
Kristina´s Trading Kristiina Kaitfors
97
Korut, huivit, ez comb-kammat
Tmi Pia Perttunen
120
Köydet, pakastepussit
Top Fashion
116
Paistetut muikut
Trans-Detal Oy
132,133
Leipomotuotteet
Vantaan Vasemmisto
Kuitulinja Oy
Lahden Reissuruoka - Jouni Lepistö
Laitilan Leipä
66,199
Turvaa Korson Vetomarkkinoille !
Suomen Punaisen Ristin Korson osasto
on jälleen mukana Korson Vetomarkkinoilla turvaamassa tapahtumaa mahdollisten tapaturmien varalta. Alueella
liikkuu ensiaputaitoinen päivystäjäpari,
joilta saa heti apua, jos havereita sattuu.
Pienet kolhut ja mustelmat, naarmut ja
osumat hoituvat paikan päällä ja tarvittaessa isommat vammat ohjataan pikaisesti ensiavun jälkeen jatkohoitoon.
Olemme olleet mukana Vetomarkkinoilla jo vuosikaudet ensiapujoukkoina
sekä esittelemässä toimintaamme ja
myymässä Punaisen Ristin tuotteita.
SPR:n Korson osaston kautta voit tutustua ystävätoimintaan toimimalla ystävänä yksinäiselle, harjoitella ensiapua
ensiapuryhmämme illoissa, toimia kahvittajana verenluovutuksissa, osallistua
etsintöihin tai olla muuten apuna kriisitilanteissa osallistumalla ensihuollon
toimintaan tai osallistua aikuisena lasten
elämään läksykerhossa – mahdollisuuksia on monia ja jokainen löytää varmasti
itselleen sopivan tavan olla mukana.
Ensiapuryhmän kanssa harjoittelemme
nyt keväällä vielä mm. potilaan tarkkailua ja pidämme yhteisen liikenneonnettomuusharjoituksen yhdessä Keravan ja
Tikkurilan ensiapuryhmien kanssa.
Parhaiten saat lisätietoa osoitteesta
http://rednet.punainenristi.fi/korso
Tavataan Vetomarkkinoilla!
Terveisin SPR:n Korson osaston väki.
Kukat
Mehut, marjasiemenjauhot
Paistetut muikut
Muurinpohjaletut
Makeiset
Tekstiilipalvelut
Eläinpaidat ja painatus
181,182
Muikut
176
Marjat
188,189
160
97
Gluteenittomat muikut
PartyLite markkinointi
Vaatteet
Pölypussit ja imuritarvikkeet
Esittely
2/2014
VETOLAINEN
9
Lentopallo
Naisten 1-joukkueen 2-sarjan kausi
N1, 2-sarja. Takarivi vas: Jorma Korhonen, Heini Sarpakunnas, Iisa Kallio, Anna Haapasalo, Kia Helmi-nen, Laura Niemonen, Laura Rasi, Hennariikka Hyytiäinen, Lotta
Lehtonen, Kai Tuulari. Alarivi vas: Eeva Ojansuu, Tuuli Jurmu, Ada Holm, Satu Tynkkynen, Saana Kulluvaara. Kuvasta puuttuvat Maija Pietilä ja Janette Lauren.
N1 -joukkueen kausi päättyi 2-sarjan
ylemmässä jatkosarjassa alakuloisiin
tunnelmiin maaliskuun alussa, kun viimeisessä pelissä Töölön Vesan hieman
kokeneemmat leidit ottivat mukaansa
helpot pisteet poikkeuksellisesti Järvenpäässä pelatussa kotiottelussamme.
Edellisenä päivänä Töölön Kisahallissa
kärsitty tappio vieläkin kokeneemmille
Woimamammoille oli toki ollut sarjatilanteen kannalta ratkaiseva naula arkkuumme, mutta olisimme todella halunneet päättää sarjan voittoon.
Lähtökohtiin nähden joukkue kuitenkin
selviytyi kaudesta hyvin. Nälkä sekä
odotukset saattoivat kasvaa liikaa
syödessä mutta parhaimmillaan pelejä
oli nautinto seurata . Pelasimme ylemmässä jatkosarjassa huikean hienot
voittopelit Kiri-60:ta ja edellä mainittuja Woimamammoja ja Töölön Vesaa
vastaan. Nuo voitot eivät tulleet sattumalta, vaan niissä peleissä pystyimme
pelaamaan joukkueena isolla J:llä, kun
harjoittelun ja yhdessäolon tuloksena
pääsimme eroon alkukautta leimanneesta epävarmuudesta ja tason heittelystä.
Valitettavasti meidän flow-vaihe katkesi
kuin kananlento aivan kalkkiviivoilla,
kun menetimme kahden päivän sisällä
kaksi avauskuusikon pelaajaa. Tämä
sotki pakkaa emmekä saaneet rivejämme kasaan tiukoissa viimeisissä peleissä, jotta olisimme pudotuspeleihin
taistelemaan noususta 1-sarjaan.
Mitkä sitten olivat lähtökohdat? Yhdistimme kesällä kaudelle Vedon 2-sarjajoukkueen sekä Järvenpään Blues
Volleyn 2-sarjajoukkueen. Ilman tätä
liikettä olisi kausi jäänyt pelaamatta molemmilla paikkakunnilla. Kahdesta puolikkaasta ei kuitenkaan syntynyt yhtä
joukkuetta aivan käden käänteessä.
Vaikka läpimurtoa maajoukkueeseen ei
tullutkaan, antoi tuo muutaman päivän
leiri lisäpotkua Adan harjoitteluun, joka
toivottavasti jatkossa näkyy ja kuuluu.
Viime metreillä ennen kauden alkua
joukkueeseen tullut Lotta toi omalla esimerkillään ja sitoutumisellaan asennetta
joukkueeseen.
Fysiikan osalta pelaajien valmiustaso
vaihteli huomattavasti eikä ulkoharjoituksemme olleet kaikille pala kakkua,
vaan Kaitsun aitoja meni silpuksi enemmän kuin koskaan aiemmin.
Erinomainen lisä urheilulliselle puolelle
on ollut kaksi kertaa viikossa järjestetyt painonnostoharjoitukset, jossa osa
joukkueestamme on tutustunut painonnoston saloihin todellisen ammattimiehen, Mauri Hannulan, opetuksessa.
Pelaajiamme sivusta seuranneet ovat
huomanneet voimaharjoittelun tuottaneen näkyviä tuloksia - parempi ryhti,
kovempi pomppu ja Henniksellä hartioista pieneksi jäänyt pelipaita.
Kun vihdoin pääsimme saliin, piti pelaajille opettaa välillä kädestä pitäen taktiikan ja pelipaikan vaatimusten mukainen
liikkuminen sekä omat vastuualueet.
Joukkueen hitsautuminen yhteen kesti
varsin pitkään. Se vaati, että pelaajat
ensin tutustuivat toisiinsa. Pikku hiljaa
harjoitusten täydellinen hiljaisuus murtui ja loppukaudesta meillä oli jo normaalin rento meininki.
Ennen kauden alkua harjoittelurinkimme
kasvoi pikku hiljaa uusien pelaajien
löytäessä Korson koulun salin kuudentoista pelaajan suuruiseksi, mikä oli
melkoinen muutos neljään pelaajaan,
jotka meillä oli kesäkuussa.
Työn täyteisen kesän ja syksyn jälkeen
joukkoon mahtuu paljon hyviä hetkiä ja
valopilkkuja. Kirkkain hetki oli kun Ada
sai syksyllä kutsun 96-97 syntyneiden
tyttöjen maajoukkueen haastajaleirille.
A-tyttöjen SM-sarjaa pelasimme pienellä ryhmällä, yhteenkään turnaukseen
emme saaneet koko joukkuetta mukaan
ja tämä näkyi muutamissa peleissä, kun
ei ollut juurikaan vaihtopelaajia. Yksittäisiä hyviä eriä pelattiin, mutta tiukoissa
erissä tuntui, että huolellisuus helpoissa
palloissa ja rohkeus ratkaisupaikoissa
katosivat jonnekin. Välieräturnauksessa Jyväskylässä oli hyvää pelaamista,
mutta tosin tuntui siltä, etteivät kaikki
pelaajat uskoneet mahdollisuuksiimme
ja välillä tekeminen oli puolivaloilla
ajelua ajatusten ollessa jossain muualla.
Kaiken onnistuessa joukkueella olisi ollut mahdollisuus taistella tosissaan lopputurnauspaikasta.
Talvella alkoi keskustelu pääkaupunkiseudun tyttö- ja naislentopallon
kehittämisestä ja yhteistyöstä seurojen kesken. Nämä keskustelut toivat
nopeasti tulosta ja ensi kaudelle HEL
-Volleyn nimissä 1-sarjassa pelaavaan
joukkueeseen pyritään keräämään alueen parhaat pelaajat, joiden tavoitteena
ei voi olla mikään muu kuin nousu SMliigaan. Naarasleijonien nimellä pelaavaan 2-sarjan joukkueeseen kerätään
puolestaan parhaat A-tytöt alueelta, joilla olisi mahdollisuus pärjätä valtakunnallisestikin A-tyttöjen SM-sarjassa.
KoVe on mukana tukemassa tätä yhteistyöhanketta.
Kauden loputtua me valmentajat - yhtä
lailla kuin pelaajat - olemme miettineet
jatkoa omalta kohdaltamme. Keskeinen
vaatimus kaikille ensi kaudella edustusasun päälle pukeville on se, että asiaa
tehdään isolla KoVe-sydämellä. Viime
kaudella sitoutumisen välttämättömyys
ja korkea vaatimustaso harjoittelussa tuli
ehkä sittenkin joillekin pelaajillemme
selkeästi yllätyksenä, mikä puolestaan
yllätti meidät valmentajat.
Aloitamme lajiharjoittelun toukokuun
aikana. Jos olet 15 - 35 vuotta nuori lentopalloilija ja olet valmis sitoutumaan
urheilujoukkueen mukaan kehittymään
tässä hienossa lajissa, niin ota yhteyttä
joukkueen valmentajaan. Yhteystiedot
löytyvät KoVen nettisivuilta.
-Kaitsu-
10
VETOLAINEN
2/2014
Lentopallo
Naisten 2-joukkueen 3-sarjan kausi
KoVe N2 pelasi kaudella 2013-2014
Lentopalloliiton Etelä-Suomen alueen
N3-sarjaa. Mukana joukkueessa oli
kaudella 13 pelaajaa, vaihtelevalla aktiivisuudella kunkin työ- ja elämäntilanteen mukaan. Joukkueessa on mukana
monen ikäisiä pelaajia, vastikään junioriviitan karistaneista nuorista naisista jo
veteraani-ikään ehtineisiin kokeneempiin konkareihin.
Harjoitukset ja pelit vietiin läpi omin
voimin ilman ulkopuolista valmentajaa.
Treenisalilla kävimme kerran viikossa,
yhdessä KoVe N3 joukkueen kanssa
ja pelejä kertyi syksyllä 10 ja keväällä
toiset 10.
Joukkueella on jo useamman kauden
ajan ollut tavoitteena pelata syksyn sarja
sen verran hyvin, että keväällä päästään
pelaamaan noususarjan vähän kovempia
pelejä, vaikka kakkossarjaan nousu ei
kiikarissa olekaan. Syksy sujuikin suunnitelmien mukaisesti ja noususarjaan
mentiin vaivaisen yhden tilastotappion
rasittamana komeassa sarjakärjessä.
Toki sarja oli edellisvuotisia helpompi
nelossarjan poisjäännin vuoksi. Kevään
noususarjakin sujui mallikkaasti ja tappiot kärsittiin ainoastaan noususarjan voittaneelle Wartille, kauden loppusaldona
siis komea kakkossija noususarjasta.
3-sarjan lisäksi muutama joukkueemme
pelaaja osallistui kauden aikana veteraanisarjoissa SM-kisoihin.
Toiminta joukkueessa perustuu liikunnan iloon ja mukavaan yhdessäoloon.
Toki ripaus kilpailua menossa mukana, voittaminen kun on keskimäärin
häviämistä mukavampaa.
Kesän aikana joukkue ei kokoonnu, pelaajat harrastavat omia aktiviteettejaan
ja syksyn tullen kokoonnumme taas
takaisin yhteen uusien lentopallohaasteiden pariin.
N2 psta Kaptenska Ulla Koskela
N2, 3-sarja. Takana vasemmalta: Camilla Kaipiainen, Tarja Toivola, Ulla Koskela, Mirja Palisalo ja Kirsi
Dahlström. Edessä vasemmalta: Annukka Saikkonen, Mari Lehto, Tarja Ruuskanen ja Anne Kettunen.
“Maskotti” Leevi Kaipiainen. Kuvasta puuttuvat: Riitta Hakkarainen, Tiina Herttuainen ja Jenni Luoto.
Naisten 3-joukkueen 3-sarjan kausi
Korson Vedon naisten N3-joukkueen
kausi aloitettiin syksyllä jo vanhasta tottumuksesta 3-sarjan etelän aluesarjassa.
Joukkue oli tuossa vaiheessa aikalailla
vanhassa kokoonpanossaan ja pelaajia
ringissä oli 9. Kauden alku meni mukavasti ja saimme monesta ottelusta
kotiintuomisiksi voiton ja ennenkaikkea
onnistumisia ja hyviä fiiliksiä pelien jälkeen.
olla mukana joukkueessa, emmekä aja
ketään pois ringistä siksi, että joku olisi huonompi kuin toinen. Valmentajaa
meillä ei myöskään ole ollut vielä koskaan määräämässä joukkueemme
pelitahtia, vaan itse olemme aina
tahtimme määränneet.
Kausi on nyt siis ohitse ja uutta kautta
odotamme innokkaina. Joukkueemme
jatkaa lähes viimekautisella kokoonpa-
nollaan, mutta pari uutta pelaajaa olisi
ihan tervetulleita joukkueeseemme. Kai
paisimme passaria ja keskihyökkääjää
rentoon joukkoomme. Emme siis etsi
pelaajia, jotka tavoitteellisesti haluavat
menestyä, vaan pelaajia, jotka haluavat
nauttia mukavan rennosta harjoittelusta
kerran viikossa ja peleistä, joissa ei aina
tärkeintä ole voitto, vaan onnistumiset;
kaverin ja omat.
Yhdyshenkilömme on juuri vaihtunut ja
jos haluat kysellä lisää joukkueestamme,
niin voi ottaa yhteyttä uuteen yhdyshenkilöömme; [email protected].
Satu Turunen (joukkueen yhdyshenkilö
viime kausilta)
Kaikkihan sen kuitenkin tietävät, että
9-hengen joukkueesta on todella haasteellista saada aina peleihin kuusikkoa mukaan, saatikka sitten myös
vaihtopelaajia. Näinollen aloitimme
rekrytoinnin ja tuotoksena oli 2 uutta pelaajaa. Uudet pelaajat sopeutuivat nopeasti joukkueeseemme ja jo lokakuun tietämillä he olivat myös pelivahvuudessa
mukana.
Peli kulki syksyllä mallikkaasti ja voittoja napsahteli tilillemme huomattavasti useammin kuin tappioita. Olimme
syyskauden päätteeksi omassa lohkossamme 2. sijalla ja sehän tarkoitti taas
kevättä ajatellen, että olimme noususarjassa pelaamassa jopa pääsystä 2-sarjaan.
Keväällä aloitimme pelit täyttä intoa
puhkuen ja jokaisesta voitosta iloiten.
Ilon hetkiä ei vaan tullut ihan keväiseen
tapaan, mutta eihän me huonojakaan
oltu. Vastustajat vaan olivat hitusen
parempia kuin me. Kevätkauden sarjataulukko ei meitä hirveästi imarrellut,
joten kerrottakoon loppusijoituksesta
sen verran, että emme keikkuneet ihan
sarjakärjessä.
Joukkueemme ei ole koskaan ollut
kauhean tavoitteellinen joukkue. Kuulostaa ehkä huonolta näin paperille
kirjoitettuna, mutta olemme pelanneet lähinnä omaksi iloksemme ja
niin, että kaikki pääsevät pelaamaan.
Tällöin kaikilla pelaajilla säilyy into
Kauden päättäjäistunnelmissa Sumeiden joukkueesta: takana vasemmalta; Elsi ja Mari, keskellä vasemmalta; Riikka, Anne, Anna ja
Minna, edessä Satu. Kuvasta puuttuvat; Terhi, Outi, Heini ja Kirsi.
2/2014
VETOLAINEN
11
Lentopallo
C-tyttöjen kausi
C-tyttöjen kausi alkoi valmentajien
vaihdoksella. Uutena rinkiin tuli Jari
Kekäläinen, joka intoa puhkuen otti
tyttöjen valmentamisen kontolleen.
Tytöille jo entuudestaan tuttu Kia
Helminen ryhtyi kakkosvalmentajaksi
ja kauden edetessä Mikael Frank tuli
valmennustouhuihin yhä enemmän
mukaan. Jo kauden alussa tiedettiin,
että C-tyttöjen valmennuksessa puhaltaisivat uudet tuulet.
Ensimmäisenä perehdyttiin yhden passarin pelijärjestelmän saloihin, joka vei
paljon aikaa salilla. Uusien paikkojen
opettelu sai tytöt treenaamaan entistä
kovemmin ja tarkemmin, sillä jokainen tiesi, etteivät uudet asiat suju saman tien. Ensimmäisessä turnauksessa
pelattiin viime kaudelta tutulla ”jokainen passaa vuorollaan”- tyylillä, mutta
heti seuraavassa turnauksessa uudet
kuviot laitettiin käytäntöön. Pelihän ei
silloin kaunista ajoittain ollut, mutta
kehityksen näkeminen oli huimaa
katsottavaa. Kun kokeneemmat pelaajat oppivat pelaamaan paikoillaan, oli
Nuori N4- joukkue tulikasteessa
hyvä ottaa uusiakin kasvoja mukaan
turnauksiin. Joulutauolle joukkue lähti
hyvillä fiiliksillä ja nousujohteisen pelin innoittamana.
Joulusta selviydyttyä C-tytöt olivat
kovassa iskussa. Turnauksissa mentiin voitosta voittoon ja joukkue nousi
poolijärjestelmässä kohenevaa vauhtia ylöspäin. Kuitenkin kevätflunssaaallon saavuttua, pelaajia putosi pois
ringistä petiin lepäämään. Välillä oli
vaikea saada turnaukseen porukkaa
kasaan, mutta turnaukset saatiin kunnialla läpi. Loppua kohden voittokulkua
ei tullut, mutta tärkeitä peliminuutteja
itse kullekin tietysti. Kokonaisuutena
kausi oli kuitenkin positiivinen ja uusia asioita opeteltiin huikea määrä
suhteellisen lyhyessä ajassa.
Joukkue siirtyy pikkuhiljaa kesäharjoitteluun ja tavoitteeksi on asetettu
oikeanlaisen kesäharjoittelun opettelu.
C-tyttöjen kausi voidaankin päättää
Tuomas Sammelvuon sanoihin: ”Tämä
päivä on maailman tärkein päivä”.
Pääosin C-tyttöjoukkueesta koottu
N4- joukkue aloitti naisten 3-sarjassa
pelaamisen viime syksynä. Kaudelle
asetettiin tavoitteeksi pelillisen osaamisen kehittäminen, mikä aloitettiin
yhden passarin pelijärjestelmän opettelulla. Tytöt olivat innoissaan uusista
tuulista ja treeneissä oli hyvä syke läpi
kauden.
Syksyn peli alkoivat odotetusti tappioiden merkeissä, mutta niistä joukkue
ei lannistunut. Päinvastoin treeneihin
tultiin viikosta toiseen yhä motivoituneempina ja voitonhimo seuraavaa
peliä kohti kasvoi pitkin syksyä. Miesten liigajoukkueen pelit inspiroivat
tyttöjä ja samoja juttuja piti kokeilla
omissakin treeneissä. Syksyn kruunasivat lisääntyneet erävoitot ja ennen
joulua saatu ensimmäinen voitto naisten sarjassa.
Kevään osalta tiukka pelitahti sekä
C-tytöissä että naisten sarjassa verottivat tyttöjen jaksamista, mikä näkyi
sairaslistan kasvamisena. Silti pelit
saatiin kunnialla pelattua ja lopputuloksestakin voi olla ylpeä: kaksi voittoa, lukuisia erävoittoja sekä monia
tiukkoja kamppailuja erän voitosta.
Ensi kauteen on hyvä lähteä entistä
paremmalla sykkeellä ja voittoja metsästäen.
N4- joukkueessa pelasivat: Alisa
Holm, Sara Kulluvaara, Kristel
Mesikäpp, Niina Nissinen, Alexandra
Raitaneva, Safira Rytkönen, Sini Taatila, Monika Rautio, Velislava Lineva,
Aino Hakkarainen, Viivi Kinnunen
ja Johanna Nissinen. Joukkuetta valmensivat Jaana Nissinen sekä Mikael
Frank.
VARATTU
C-tytöt. Takana vasemmalta: Päävalmentaja Jari Kekäläinen, Sara Kulluvaara, Alisa Holm, Kristel Mesikäpp, Aino Hakkarainen, Piritta Heinunen, Viola Heinonen ja apuvalmentaja Kia
Helminen. Keskellä vasemmalta Alexandra Raitaneva, Viivi Kinnunen, Velislava Lineva, Sini Taatila, Monika Rautio ja Safira Rytkönen. Edessä vasemmalta Tara Lehtilä ja Niina Nissinen.
12
VETOLAINEN
2/2014
Jäte palaa
energiaksi
Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä
kierrätykseen kelpaamattomasta
sekajätteestä ympäristöä ja luonnonvaroja säästäen. Jätevoimala valmistuu
vuonna 2014.
ORGANISATION
CERTIFIED BY
Vantaan Energia
on luotettava ja
vastuullinen
ympäristösertifioitu
yritys.
Lasten lentiskoululaiset sekä valmentajat Klaus ja Börje Henriksson.