kuntatiedote - Toinen Keksi

Transcription

kuntatiedote - Toinen Keksi
Toimii
kuntatiedote
syksy 2014
Tervetuloa
syksy!
Toivakka Toimii
Valokuitu
Toivakan kunnan jätevesilaitos
Tiedätkö mitä saa laittaa viemäriin?
Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia
vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä
vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston
päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty
tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden,
pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai
jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle.
Keski-Suomen Valokuituverkot Oy on kuuden keskisuomalaisen kunnan, Konneveden, Kyyjärven, Multian, Kannonkosken, Pihtiputaan ja Toivakan, sekä
Kuuskaistan Palvelut Oy:n omistama yhtiö. Yhtiö on
aloittanut liiketoiminnan toukokuussa 2014.
Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia
tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä.
Valokuituverkkojen rakentaminen kuntien alueella on
täydessä vauhdissa ja Toivakassa haja-asutusalueiden ns. tukikelpoinen verkko valmistuu vuoden 2014
loppuun mennessä. EU tukee verkon rakentamista,
mikä määrää valmistumisajan.
Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon
vaaraa tuottavasti:
• esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa,
lasia, kumia, muovia, rasvaa, tai muita sellaisia
yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat
aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa
viemärivesien käsittelyä (esim. pumpulipuikot,
vaipat, terveyssiteet, ehkäisyvälineet, pullonkorkit, tuli- ja hammastikut, karkkipaperit, laastarit,
hammasharjat, tyhjät pakkaukset)
Käynnissä olevasta rakentamisesta huolimatta liittymän tilaaminen on vielä mahdollista, mutta kannattaa toimia nopeasti. Liittymävarauksen tehneet voivat
vaivattomasti muuttaa varauksensa varsinaiseksi liittymäksi muutossopimuksella. Kuituverkon tilaaminen
sen rakentamisaikana on edullista ja laadukas verkkoyhteys nostaa asuntosi arvoa.
• myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia
aineita
Miksi hankkia valokuitu?
• viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo)
yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin
6 tai suurempi kuin 11
Valokuitu
• mahdollistaa monipuoliset palvelut luotettavasti
nyt ja tulevaisuudessa.
• suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää
vettä, jonka lämpötila ylittää +40 astetta
• on nopein mahdollinen tiedonsiirtoalusta.
• on joka hetki yhtä nopea molempiin suuntiin etäisyyksistä riippumatta.
• viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita
vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden
terveyden.
Lisätietoja
Keski-Suomen valokuituverkot Oy
Asiakaspalvelu
puh. 010 2866 812 (arkisin 8:00 - 16:00)
[email protected]
Huleveden ja perustusten kuivatusveden johtaminen
jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen
hulevesiviemäriin on kielletty.
Nämä rajoitukset koskevat seuraavia:
• Toivakan kunnan jätevesiverkostoon (kirkonkylä)
liitetyt kiinteistöt
Toivakka Toimii kuntatiedote
• vesiosuuskuntien kiinteistöt, jotka ovat liitetty
paineviemäriin
Julkaisija ja toimitus
Toivakan kunta
Yleiseen viemäriinjohdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset perustuvat vesihuoltolaitoksen yleisiin
toimitusehtoihin, joita noudatetaan Toivakan kunnan
vesi- ja viemärilaitoksella.
Taitto
Mainostoimisto Toinen Keksi
Levikki
1 249 kpl
Lisätietoja
Toivakan kunta tekninen toimisto
Jouko Reinikainen 0400 645 208
2
syksy 2014
Vaihda vapaalle
Järjestöt toimii
Toivakan Rivakka
Vapaa-aikatoimi
Toivakan Rivakan jäsenmaksun maksaneille:
Kuntosali ja liikuntasali
Salibandykerhot lapsille!
Ilmoittautumiset + treenien alkamisajankohta ohjaajalta!
Liikuntasalin ja kuntosalin vakiovuorot lukuvuodelle
2014-2015 on jaettu.
Ma klo 17-18
Vakiovuorojen varaukset vapaa-aikatoimistosta
[email protected]
07-08-syntyneille (voi olla myös 06-synt., jotka eivät
halua isompien treeneihin). Ohjaajat Jalmari Karanta ja
Tomi Vehkajärvi. Lisätiedot [email protected]
tai [email protected]
Yksittäiset varaukset mm. tapahtumat
[email protected]
Kuntosalikortteja voi ostaa käteisellä kunnantoimistosta ma-to klo 9-15. Salivuorojen peruutukset nettisivuilla ja liikuntasalin ilmoitustaululla.
Ma ja ke klo 18-19.30
04-, 05-, 06-syntyneille (treenit 2 krt/vko + sarjapelit)
Valmentajat Jonne Kilpikoski, Olli Muurainen, Kimmo
Nieminen. Lisätiedot [email protected]
Naisten sählyilta
Naisten sählyvuoro to klo 18-19. Mukaan oma maila,
pallo, sisäpelikengät. Ei ohjausta, omatoimista pelailua! Kaikki innolla mukaan!
Ke klo 17-18
09-10-syntyneille. Ohjaaja/lisätiedot Jonne Kilpikoski
[email protected]
Nuorisotila Nuokku
Nuorisotila NUOKKU avoinna perjantaisin klo 17-20,
alkaen 5.9. Ikäraja 01-syntyneet alle 18 v. nuoret. Jos
olet yli 18 v. ja halukas tulemaan nuokulle valvojaksi,
niin ota yhteyttä [email protected]
Ma 19.30 Salibandyilta
Miehet ja yli 16v. pojat
Ti 19.00-20.00 Koripalloilta
Kotikirppari-kiertue
Miehet ja yli 16v. pojat
Ilmoittaudu kotikirpparikiertueelle kirppiksen pitäjäksi
viimeistään ke 24.9. [email protected],
040 5531 456.
La 17.00-19.00 Futsal ja salibandyilta
Miehet ja yli 16v. pojat
Kiertue järjestetään, mikäli kiinnostuneita on riittävästi. Ideana on, että kuka tahansa voi laittaa kotikirpputorin omalle pihalleen, autotalliin/katokseen
la 11.10. klo 12-17.
Su 18.00-21.00 Lentopalloilta
Naiset ja miehet
Ke 20.00-21.00
Myyntipaikat kootaan samalle kartalle, jotta ostajat
löytävät myyntipaikoille. Jokainen kirpparin pitäjä on
vastuussa omasta toiminnastaan.
Kuntosalivuoro Rivakan jäsenille
Seuraa ilmoittelua ilmoitustauluilta ja netistä!
Kirpparikiertueen markkinoinnin ja karttojen jaon
hoitavat Toivakan vapaa-aikatoimi ja Toivakan 4Hyhdistyksen Our planet-hanke.
Jäsenmaksuasioissa ota yhteyttä
[email protected]
3
Toivakka Toimii
Toivakan 4h-yhdistys
4H-kerhot
Maanantaisin
Keskiviikkoisin
• klo 12.30-13.15
Kankaisten kerho (1-2 lk) kyläkoululla
• klo 14-15 puuhakerho (3-4 lk) 4H-toimistolla
• klo 17-18 Ruuhimäen kerho Kyliksellä
• klo 13.15-14.30
Kankaisten kerho (3-6 lk) kyläkoululla
Torstaisin
• klo 15-16 kala- ja eräkerho (4-6 lk) 4H-toimistolla
• klo 15-16 lemmikkikerho (1-3 lk) 4H-toimistolla
Tiistaisin
• klo 16-17 poikien puuhakerho (7-8 lk)
4H-toimistolla
• klo 13-14 junnukerho (1-2 lk) Puukkiksella
• klo 15-16 puuhakerho (5-6 lk) 4H-toimistolla
Hoksaa bisnes -kurssi on maksuton ja se on tarkoitettu 10-13 -vuotiaille! Kurssilaisia otetaan 5-10 kpl
Kuvitellaan! -TOP-kilpailu haastaa kisaajat miettimään, mitä kuvan avulla oikeastaan pystyy kertomaan
ja millä tavalla. Ryhtykää kuvittajiksi, valokuvaajiksi tai
vaikkapa sarjakuvataiteilijoiksi ja osallistukaa kilpailuun! Kilpailutöitä voi palauttaa paperisina versioina
postin kautta tai digitaalisina versioina sähköpostilla.
1. kerta Kuka on yrittäjä?
2. kerta Ideat ja unelmat esiin!
3. kerta Ideoiden jalostusta
4. kerta Tuotteiden valmistusta
5. kerta Tuotteiden valmistusta, markkinahumun suunnittelua
6. kerta Mitä maksaa?
7. kerta Markkinoinnin suunnittelua
8. kerta Helppoheikit ja -heidit, myyntityö
9. kerta Markkinahumua toivakan joulumyyjäisissä
10. kerta Onnistumisen riemua -päätöskekkerit
Kilpailu on avoin 6-28-vuotiaille.
Kilpailuraadin valitsema voittaja palkitaan
Apple iPad minillä!
Palauta työt postin kautta tai sähköpostilla ja laita
niihin tunnus Kuvitellaan!-TOP-kilpailu.
Suomen 4H-liitto Karjalankatu 2 A, 00520 Helsinki
sähköpösti: [email protected]
4H-yritystoiminnan kautta kasvaa nuoria, joilla on
edellytykset toimia yritteliäästi omassa elämässään!
Ilmoittaudu 4H-yhdistykseen viim. 3.10.
Palauta sahköinen kilpailutyösi
jpeg- tai pdf -muotoisena tiedostona.
Lisää toiminnastamme: 040 511 8491, [email protected], www.toivakka.4h.fi
4
syksy 2014
MLL Toivakan yhdistys
Toivakan olohuone
Perhekahvila
Tänä syksynä järjestämme perinteisen äkäisten, likaisten ja väsyneiden äitien illan, jonne ovat tervetulleita kaikki toivakkalaiset äidit ja tulevat äidit.
Uusi, kaikille toivakkalaisille suunnattu toiminta alkaa
su 14.9. klo 15-17, kun Puukkiksella kokoontuu Toivakan olohuone. Idea on, että kaikenikäisillä on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä vaikkapa leikkien ja
pelaten. Toivakan olohuone kokoontuu kerran kuukaudessa sunnuntaisin.
kokoontuu joka maanantai klo 9.30-11.30
Puukkiksella.
MLL Toivakan yhdistys järjestää syksyn aikana muitakin tapahtumia ja kauden päätteeksi olemme mukana myös joulumyyjäisissä. Ilmoitamme tarkemmat
ajankohdat kaikista tapahtumista kauppojen ilmoitustaululla, yhdistyksen facebook-sivulla ja kotisivulla.
Peuhapäivät
0-6-vuotiaille 27.9. ja 25.10. ja 29.11. klo 9-12
koulukeskuksen liikuntasalissa. Lapset peuhaavat
vanhempien vastuulla.
Toivotamme lämpimästi kaikki mukaan
toimintaamme! Tulossa myös vilttikirppis. Seuraa ilmoittelua!
Eläkeliiton
Toivakan yhdistys ry
To 6.11. klo 18.00 ”Hyvän unen perässä”
Kerho seurakuntakodilla, alustajana erikoissairaanhoitaja Anne Eskelinen. Kahvitus tavalliseen tapaan.
Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Tapahtumakalenteri syyskausi 2014
To 11.9. klo 12.00 ”Kuka on lähimmäiseni”
Kerho seurakuntakodilla, alustajina Olavi Jouttijärvi
ja perusturvajohtaja Heli Kantola. Lisäksi paneelikeskustelu. Kahvitus tavalliseen tapaan. Tervetuloa
kuuntelemaan ja keskustelemaan!
To 20.11. klo 12.00 Syyskokous
seurakuntakodilla, esillä sääntöjen määräämät asiat,
mm. talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle
2015. Kahvitarjoilu! Tervetuloa vaikuttamaan ensi
vuoden toimintaan!
To 25.9. klo 12.00 ”Välirauhasopimus 70-v.”
Kerho seurakuntakodilla, Korsupartio esittää sota-ajan lauluja ja Jorma Staudinger esittää tiivistelmän Timo Soikkasen luennosta. Myös yhteislaulua!
Kahvitus tavalliseen tapaan. Tervetuloa kuuntelemaan ajankohtaista aihetta!
To 4.12. klo 12.00 Pikkujoulut
paikkaan ja ohjelmaan palataan myöhemmin, seuraa
Paikallisuutisten palstaa, kotisivuja ja seinäilmoituksia.
Loka- marraskuussa
suunnitteilla myös sisäliikuntatapahtuma ja teatterimatka, seuraa tarkemmin Paikallisuutisten palstaa,
kotisivuja ja seinäilmoituksia.
To 9.10. klo 12.00 ”Diabetes ja verenpaine”
Kerho seurakuntakodilla, diabeteshoitaja Johanna
Kinnunen alustaa. Kahvitus tavalliseen tapaan. Tervetuloa kuuntelemaan ja kyselemään!
Raamattupiiri aloittaa to 18.9.
To 23.10. klo 12.00 ”Reumasairaudet”
klo 13.00 seurakuntakodilla, alustajana Olavi Jouttijärvi. Piiri kokoontuu aina parillisten viikkojen torstaina, seuraavat kerrat: 2.10., 16.10., 30.10., 13.11. ja
27.11.
Kerho seurakuntakodilla, alustajaksi tulee lääkäri
Hellin Torkki. Kahvitus tavalliseen tapaan. Tervetuloa
kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Tervetuloa mukaan!
Su 26.10. klo 15.00 Kahvikonsertti
Seurakuntakodilla kahvikonsertti musiikin ja runojen
merkeissä, Esiintyjinä Niina Heinonen ja Suvi Särkkä, laulu ja Tapio Vesander, lausunta. Liput 10€.
Kuntosalivuoro
Kahvitarjoilu klo 14.30. Tervetuloa kuuntelemaan!
Tervetuloa mukaan kaikkiin tapahtumiimme!
edelleen keskiviikkoisin klo 15.00 – 16.00
5
Toivakka Toimii
Toivakan kirkonkylän
Martat
Kyläseuroissa tapahtuu
Nisula
Tapahtumakalenteri syyskausi 2014
Su 21.9. klo 13 Kahvikonsertti
SYYSKUU
Nisulan kylätalolla, esiintymässä kansanmusiikkiyhtye OPELEEKIO. Lettukahvila avoinna, tervetuloa!
• Kotipiha- ja puutarhapiiri kokoontuu
• Pe 19.9. Sosekeiton myyntiä K-Market Perälässä
klo 10.00 alkaen niin kauan kuin keittoa riittää. Samalla syyssadon ja sienien näyttely (jos on sieniä).
La 27.09. klo 10-13
Kyläseura osallistuu Rutalahden markkinoille.
• Ke 24.9.klo 13-15 Käsityöpiiri alkaa Kotisillan
kerhohuoneella
Su 5.10. klo 13-15 Syyslounas
Nisulan kylätalolla. Tarjolla syksyn satoa maukkaassa muodossa. Lounaslista ja lippujen hinnat löydät
myöhemmin nettisivuiltamme.
• Sieni-picnic-retki Toivakan lähimetsään, jos on sieniä.
• Keskosvauvojen lämpöpussien luovutus
Keskussairaalan keskososastolle.
Ma 10.11. klo 19 Kyläseuran syyskokous
kylätalolla, kahvitarjoilu!
• Ruisleipäkurssi nuorille, yhteistyössä 4H:n kanssa.
LOKAKUU
30.11.14 klo 14.00
Puurojuhla ja kauneimmat joululaulut
• Kotipiha- ja puutarhapiiri kokoontuu
• Ke 8.10. klo 13-15 käsityöpiiri, Kotisillan kerhohuone
Kyläseura tarjoaa puuron, kahvila ja arpajaiset. Mukana kirkkoherra Panu Partanen ja kylän oma kanttori Niina Heinonen, järj.Toivakan srk ja kyläseura.
• Ke 15.10. klo 13-20 adventtikalenterin valmistuskurssi Kotisillan kerhohuoneella
su 7.12 klo 11-13 Rutalahden joulumyyjäiset
Olemme mukana myymässä jouluherkkuja.
• Ke 22.10 klo 13-15 käsityöpiiri, Kotisillan kerhohuone
MARRASKUU
Seuraa sivujamme www.nisula.fi
• Ke 5.11. klo 13-15 käsityöpiiri, Kotisillan kerhohuone
Huikko
• Ke 19.11. klo 13-15 käsityöpiiri, Kotisillan kerhohuone
la 20.9. Huutokauppa
• Pe 28.11. joulunavaus K-Market Perälässä.
kyläseuran hyväksi kylätalolla alkaen klo 10.
Hyvää tavaraa otetaan vastaan.
Tavaralahjoitukset p. 0500 768 303 Eero.
JOULUKUU
• La 13.12. Martat osallistuvat järjestöjen
joulumyyjäisiin.
Su 30.11. Kyläseuran pikkujoulut
Tervetuloa Marttojen toimintaan mukaan! Liity Toivakan kk:n Marttoihin www.martat.fi jäseneksiliittymislomakkeella. Voit vaikuttaa toimintaan ja olla mukana
hyvässä harrastuksessa. Jäsenmaksu 30€/vuosi, sisältää Martta-lehden vuodeksi sekä jäsenalennuksia.
kylätalolla klo 17. Puuro- ja kahvitarjoilu.
Joulupukin vierailu.
Ma 1.12. Lasten seikkailu tonttumetsässä
Perinteinen Huikon tonttutilanteen tarkastus tehdään
taas Huikon laavulla klo 17. Mehu- ja piparitarjoilu.
VUOKRATTAVAT TAVARAT 2014
• Shampanjalasit, Martat vuokra 0,30 € / kpl,
muut 0,50 € / kpl yht. 79 kpl. Rikkimennyt tai
kolhiintunut lasi 2 €/kpl
Seuraa ilmoitteluamme www.huikko.fi tapahtumakalenteri-sivulla, ilmoitustauluilla ja Paikallisuutisten
seurapalstalla.
• Tarjoilutarjotin teräs, kiiltävä 1 kpl
vuokra 3 € / kerta / Martat, muut 5 € / kerta
Ruuhimäki
Tiistaikahvila klo 13
• Valkoiset pitkät juhlapöytäliinat 3 kpl. Vuokra 5 €
/ kpl. Liinat palautettava pestyinä ja mankeloituina.
Ruuhimäen koulun kodalla tiistaisin
Vuokravaraus: Armi Rasskasov, puh. 044 774 2722
tai s-posti: [email protected] tai
Irja Lamberg, puh. 040 827 5644,
[email protected]
Kylätori su 14.9.2014 klo 12–15
Ruuhimäen koululla. Myynnissä mm. käsitöitä ja
syksyn satoa. Tervetuloa!
6
syksy 2014
9.11. Sanajumalanpalvelus.
Seurakunnat
Partanen, Sievänen. Seurakuntavaalien äänestys
srk-kodilla klo 11-20. Ennakkoäänestys viikolla 44.
Toivakan seurakunta
30.11. I-adventin messu.
Jumalanpalvelukset kirkossa klo 10 ellei muuten mainita.
Vapaaehtoisten, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kirkkopyhä. Messun jälkeen ohjelmallinen joulupuuro srk-kodilla.
14.9. Villasukkakirkko
Partanen, Sievänen. Tuodaan esille seurakuntalaisten
valmistamia villasukkia, joita lahjoitetaan palvelutaloon
ja joita on mahdollista ostaa lahjaksi. Kirkkokahvit.
Toivakan seurakunnan lähetystyön
tapahtumia syksylle 2014
14.9. Teehetki musiikin ja rukouksen parissa
Su 12.10. Rovastikunnallinen lähetyspyhä
kirkossa klo 18. Lauletaan ja rukoillaan yhdessä,
Gospeliako? -lauluryhmä Savosta. Kolehti oman
seurakunnan diakoniatyölle. Opetuspuhe khra Panu
Partanen, teetarjoilu.
Lievestuoreella. Yhteiskyyditys.
Su 19.10. Kristillisen eläkeliiton kirkkopyhä
lähetyslounas.
2.10. Seurakuntaretki Teuvalle
Su 30.11. klo 14 Kauneimmat joululaulut
Kohteena Simo Korpelan synnyinkoti Teuvan Horonkylässä, vierailu Teuvan seurakunnassa. Lähtö
klo 8 srk-kodin pihasta, paluu viimeistään n. klo 21.
Matkan hinta 20-30 € (riippuu lähtijöiden määrästä).
Hinta sisältää kyydin ja ravitsevan lähtökahvituksen,
menomatkalla ruokailu Tuurissa omakustanteinen.
Ilmoittautumiset 15.9. mennessä kirkkoherralle:
[email protected] tai 040 554 6981.
Nisulassa. Partanen, Niina Heinonen.
Su 7.12. klo 10 Messu
kirkkokahvit ja lähetystilaisuus.
Nimikkolähetti Eila Murphy vierailee.
La 13.12. Lähetyksen pöytä
järjestöjen joulumyyjäisissä
5.10. Mikkelinpäivän sukupolvien messu
Partanen, Sievänen. Kutsuttuna päiväkerholaisia
perheineen ja varttunutta väkeä. Messun jälkeen
yhteiset syntymäpäivät 70, 75, 80, 85, 90, 90+ -vuotiaille srk-kodilla. Ilmoittautuminen syntymäpäiville
kirkkoherranvirastoon 22.9. mennessä.
Su 14.12. klo 18
Kauneimmat joululaulut kirkossa.
Toivakan helluntaiseurakunta
12.10. Rovastikunnallinen lähetyspäivä
Lievestuoreella. Bussikyyti srk-kodin pihasta klo
09.20, paluu viimeistään klo 14. Päivätilaisuudessa
puhujana Jukka Norvanto. Kyydin hinta n. 5 euroa.
Ilmoittautumiset 26.9. mennessä kirkkoherralle:
[email protected] tai 040 554 6981.
Palosentie 8, 41660 Toivakka
050 4074414, [email protected]
www.toivakka.helluntaisrk.net
Viikko-ohjelma
• Ma klo 9-18 & La klo 10-14 Lähetyskirpputori
19.10. Messu
• Ma klo 19 Naisten rukouspiiri
Partanen, Sievänen. Kristillisen eläkeliiton kirkkopyhä.
Kaikille avoin lähetyslounas.
• Ke klo 19 Rukousilta
• To klo 11.30 Varttuneiden päiväpiiri (parilliset vkot)
26.10. Messu
• Pe klo 19 Friday Night Cafe
Seppo Komonen, Sievänen. Herättäjän kirkkopyhä.
Saarna Herättäjä-Yhdistyksen aluesihteeri Osmo
Kangas. Messun jälkeen kirkkokahvit ja siioninvirsiseurat srk-kodilla.
• La klo 19 Nuortenilta
• Su klo 11, 15 tai 18 Elämän sanaa
• Lasten pyhäkoulut joka kuun 1. ja 3. sunnuntai.
1.11. klo 17 Pyhäinpäivän iltamessu
• Su 21.9. klo 11 Israel-päivä, Pekka Sartola.
Partanen, Sievänen, kirkkokuoro. Viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden nimet luetaan ja rukouskynttilät sytytetään. Messun jälkeen kaikille avoimet kirkkokahvit srk-kodilla.
7
JULKINEN TIEDOTE
Saattoliikenneyhteys
Viisarimäen
pikavuoropysäkille
Linja-autovuorot Toivakasta Jyväskylään 7.8.2014 alkaen:
Lähtö Vaajalan aukiolta
6:50
Leppälahden kautta
8:50
Oravasaaren kautta
8:55
Leppälahden kautta
15:05
Ruuhimäen kautta
Perillä Jyväskylän matkakeskuksessa
7:40
9:40
9:40
15:50
Vuorot takaisin Toivakkaan seuraavasti:
Lähtö Jyväskylän matkakeskuksesta
14:15
Oravasaaren kautta
14:15
Leppälahden kautta
16:15
Leppälahden kautta
Perillä Toivakassa
15:00
15:05
17:05
Lisäksi kunta järjestää saattoliikenteen Vaajalan aukiolta
Viisarimäen pikavuoropysäkeille seuraavasti:
Lähtö Vaajalasta
7:55
12:10
16:05
17:40
Lähtö Viisarimäestä
8:10
12:25
16:20
17:55
Perillä Jkl matkakeskuksessa
8:45
13:00
16:55
18:20
Saattoliikenne Viisarimäestä Vaajalan aukiolle:
Lähtö Jyväskylästä
Saattokyyti Viisarimäestä Vaajalaan
10:05
10:30
12:00
12:25
17:30
17:55
18:05
18:25
Opiskelijoita kehotetaan vaatimaan matkahuollosta pikavuorolisää matkakorttiin, perusteluna voi käyttää kunnan järjestämää saattoliikennettä ja erittäin
vähäistä normaalia linja-autoliikennettä. Tämä saattoliikenne tehdään kokeiluna
syksyn ajaksi ja kun saamme teiltä käyttökokemuksia, tarkistamme linjoja vastamaan mahdollisimman hyvin kuntalaisten tarpeisiin. Saattoliikennekokeilun
hoitaa autoilija Jani Rinne ja sen käytöstä ei veloiteta erillistä omavastuuta.
Saattoliikenne hoidetaan koulupäivinä.
Toivakka toimii, kun valtio ei toimi riittävän
hyvin. Toivakan kunta on järjestellyt paikallisen liikennöitsijän kanssa saattoliikenneyhteyden Toivakasta Viisarimäelle pikavuoropysäkille, jotta kuntalaiset ja etenkin
opiskelijat edes jollain ilveellä pääsisivät
kulkemaan kodin ja koulun väliä.
Opiskelijoita kehotetaan lisäksi vaatimaan
matkahuollosta pikavuorolisää matkakortteihinsa, sillä kuntataajaman ja kaupungin
välillä on vain todella vähäistä normaalia
linja-autoliikennettä enää jäljellä.
Toivakka virka- ja luottamusmiehineen
on ottanut rohkeasti ja oma-aloitteisesti,
konkreettisesti ja positiivisesti kansalaisten
huolenaiheen ratkaistavakseen. Kunnassa ei ole jääty päivittelemään, että ”jonkun
kai tarttis tehdä jotain”, vaan lomakaudesta huolimatta päätös ja käytäntö on saatu
aikaan juuri kreivin aikaan eli koulujen alkaessa.
Kunnan järjestämä saattoliikenne on sitä
käyttäville maksuton. Kyseessä on kokeilu, josta kerätään syksyn ajan käyttökokemuksia. Menivätkö aikataulut kohdilleen ja
tarpeen mukaan, siitä kannattaa nyt antaa
mielipiteensä ja mahdolliset muutosehdotuksensa Toivakan kunnan kirjaamon sähköpostiin.
Toivakan tontit löydät
kätevästi netistä.
Toivakan
tontit
Tutustu ja etsi itsellesi
sopiva tontti
www.toivakka.fi