Teemana lähiruoka - pihvikarjaliitto

Transcription

Teemana lähiruoka - pihvikarjaliitto
PIHVIKARJALIITON TIEDOTUSLEHTI
2 ° 2014 (nro 19)
Teemana lähiruoka
Ruokakulttuuriasiamies
Anni-Mari Syväniemi:
Lähiruoka on osa hyvää elämää
Irrotettava liite:
hyvästä lihasta syntyy hyvää ruokaa
Lähiliha liikkuu Runnilla
Seuraava Pihvikarja
ilmestyy joulukuussa!
Pihvikarja sisältö
Pihvikarjaliiton perustusta rakennettiin kuusi ja puoli vuotta sitten. Tuolloin liitolle asetettiin luonnollisesti tavoitteita. Keskeinen linjaus kuului: ”liitto perustetaan lihakarjan kasvatuksen
yleisten edellytysten edistämiseksi ja kehittämiseksi”.
Mielestäni olemme nyt tuossa tavoitteessa täysillä kiinni.
Liitto on päässyt hyvin käsiksi niin viranomais-, kuin poliittiseen vaikuttamiseen. Olemme löytäneet keskeisiä, karjatilan arkeen vaikuttavia epäkohtia, joihin haluamme muutosta. Asiantuntijan ja rakentavan vaikuttajan roolia on haettu ja voitaneen
sanoa, että se on myös saatu.
Kevään ja alkukesän aikana liitto on antanut lausunnon nitraattidirektiivin asetusluonnoksesta. Olemme pitäneet keskeisenä asiakysymyksenä esillä, kuinka tärkeää tiloilla on saada jatkossakin aumata pellolle karjanlantaa roudan aikana.
Lisäksi olemme esittäneet huolemme, että lannanlevitysmahdollisuutta ei saa poistaa marraskuulta. On varmasti tavoiteltavaa, että lannanlevitystä tehtäisiin yhä enemmän kasvukauden
aikana ja syyslevitysten osuutta saataisiin pienennettyä. Vuodet
ovat kuitenkin erilaisia ja syyslevityksen mahdollisuus marraskuun loppuun asti pitää säilyä. Ympäristötukijärjestelmää voitaisiin sen sijaan kehittää niin, että lannanlevitys olisi taloudellisesti mahdollisimman järkevää kasvukauden aikana.
Toinen iso asiakokonaisuus, johon liitto on vaikuttanut, on
nautarekisterin valvonta ja eläintietojen ilmoitusviiveistä tulevat
sanktiot. Emolehmätiloilla vasikoita syntyy keväisin useita päivässä ja viljelijä joutuu keskittymään poikimisten valvontoihin ja
eläinten seurantaan. On inhimillistä, jos vasikan ilmoittaminen
rekisteriin seitsemän päivän sisällä syntymästään epähuomiossa viivästyy. Tämä virheen korjaamisen pitää olla mahdollista
kohtuullisella sanktiolla. Ei voi olla niin, että rekisteri-ilmoitusta
parin päivän viiveellä tehdessä vaihtoehtoina ovat vasikan syn-
Pääkirjoitus3
Mennen & tullen 4
Junior Handler -nuoret kesätunnelmissa 7
Lähiruoka on osa hyvää elämää 8
Parasta Pöytään Pirkanmaalta lähiruoan asialla
12
Lähiliha liikkuu Runnilla 14
Uusi luomukorvausjärjestelmä ensi vuodesta alkaen 18
Pihvilihan grillausta OKRAssa 20
IRROTETTAVA LIITE:
Hyvästä lihasta syntyy hyvää ruokaa
21
Lihan grillaus- ja paistovinkit kotikokeille 25
Navetan uudesta elämästä tuli lifestyle 26
Lähilihaa kaupungin kupeesta 30
Panimoravintola Plevna tarjoaa Limousin-lihaa 34
Arvoa Angukselle: lihan syöntilaatu ratkaisee 36
Liity Pihvikarjaliiton jäseneksi 38
Mediakortti41
Pihvikarjaliiton hallitus 43
Pihvikarjayhdistykset 43
tymäajan väärentäminen tai tuhansien eurojen takaisinperintä
maataloustuista.
Näissä asioissa liiton asiantuntijuus suomalaisen lihakarjan
kasvatuksen tulevaisuuden edellytyksien puolesta on ensiarvoisen tärkeää. Kiitän tässä yhteydessä kaikkia niitä, jotka ovat
osallistuneet mainitsemieni lausuntojen laatimiseen.
Toivon, että mahdollisimman moni emolehmätila ja loppukasvatukseen erikoistunut tila olisivat mukana Pihvikarjaliitossa.
Moni meistä on tuottajajärjestön, lihanautakerhon, liharotuyhdistyksen tai jonkin muun yhteisön tai yhteenliittymän jäsenenä. Itse ainakin olen. Kuuluminen edellä mainittuihin yhteisöihin ei sulje pois mahdollisuutta olla myös liiton jäsenenä.
Pihvikarjaliitto on emolehmätuotannon ja loppukasvatuksen
edunvalvontaorganisaatio. Olemalla liiton jäsen osoittaa arvostavansa sitä työtä mitä liitto tekee elinkeinomme tulevaisuuden
puolesta.
Toivotan nekin lihakarjatilat lämpimästi mukaan jäseniksi, jotka eivät vielä ole. Liiton kautta saamme äänemme kuuluville.
Meillä on paljon puolustettavaa hienon elinkeinomme puolesta.
Liitto on mukana Okra-näyttelyssä. Tervetuloa keskustelemaan osastollemme ajankohtaisista lihakarja-asioista! Lokakuussa järjestämme KoneAgria-messujen yhteydessä viimevuotiseen tapaan Pihvikarjaseminaarin. Luvassa on korkeatasoinen
seminaari, joka saa toivottavasti näyttelyvieraiden suuren huomion.
Vaikutetaan laajana rintamana yhdessä tekemällä. Hyvää kesää!
Antti Veräväinen
puheenjohtaja, Pihvikarjankasvattajien liitto ry
pihvikarja
Kuva: Atria
Yhteistyössä Pihvikarjaliiton kanssa 39
Pääkirjoitus
Yhdessä saamme pihvikarjankasvattajien
äänen kuuluville
PIHVIKARJALIITON TIEDOTUSLEHTI
JULKAISIJA:
PÄÄTOIMITTAJA: TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ: LEHTITOIMIKUNTA: ILMOITUSMYYNTI: KUVAT: KANSIKUVA: PAINOPAIKKA: ULKOASU: Pihvikarjankasvattajien liitto ry
Antti Veräväinen
Susanna Heikkinen
Susanna Heikkinen, Antti Veräväinen, Maarit Kallio, Liisa Linna
Maarit Sievänen, [email protected]
Kirjoittajat, rotuyhdistykset,
yhteistyökumppanit, BigStockPhoto,
IngImage
Iina Melto
Savion Kirjapaino, Kerava
Neiti Sievänen, www.neitisievanen.fi
www.pihvikarjaliitto.fi
3
Mennen & tullen | Mennen & tullen
Pihvikarjaseminaari
8. lokakuuta 2014 Jyväskylässä
Heinäkuussa tavataan OKRAssa
Pihvikarjaliitto on mukana Okra-maatalousnäyttelyssä, joka järjestetään Oripäässä 2. – 5. heinäkuuta. Osastomme on eläinareenan lähettyvillä. Tervetuloa noutamaan näyttelyklassikko eli
rintanappi, jolla tehdään pihvikarja-asiaa tunnetuksi.
Maa- ja metsätalousministeriön osastolla perinteisissä grillausnäytöksissä on mukana Pihvikarjaliiton jäseniä. Tarkemmat
tiedot ajankohdista tulevat liiton nettisivuille ja Facebookiin.
OKRA on yksi Suomen suurimmista maatalousnäyttelyistä, joka
tuo Oripäähän kymmeniä tuhansia messukävijöitä, noin 500
näytteilleasettajaa ja oikean maatalousnäyttelyn tunnelman.
Koko perheen OKRA antaa katseltavaa ja koettavaa kaikenikäisille, mutta myös maa- ja metsätalouden ammattilaisille.
Eläimet, koneet, kädentaidot ja tivolihuvit tekevät OKRA:sta paljon enemmän kuin pelkän maatalousnäyttelyn.
Mistä löytyvät avaimet karjankasvatuksen kannattavuuteen,
toiminnan kehittämiseen ja kasvuun? Jyväskylässä KoneAgrian
yhteydessä järjestettävä Pihvikarjaseminaari 2014 tarjoaa foorumin, jossa keskustellaan, ovatko vanhat konstit parempia kuin
nippu uusia.
Pihvikarjaseminaari järjestetään keskiviikkona 8.10. klo 1516.30 Jyväskylän Paviljongin auditoriossa. Ovet ovat avoinna
kaikille messukävijöille, tervetuloa!
Ohjelma julkaistaan nettisivuillamme mahdollisimman pian,
kun kaikkien puhujien osallistuminen on vahvistunut.
Jäsenkyselystä evästystä
Pihvikarjaliiton toimintaan
Pihvikarjaliitto kysyi jäseniltään ajatuksia ja toiveita toiminnan
painopisteistä. Kysely toteutettiin 4.2.–14.3.2014. Vastaaminen
oli mahdollista sähköisesti nettisivujen välityksellä tai vastauslomakkeella, joka postitettiin jäsenkirjeen yhteydessä.
Kyselyyn vastasi 10 % jäsenistä, mikä yleisesti on hyvä tulos
tämän kaltaisissa palautteissa. Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotun 100 € arvoisen matkalahjakortin
voitti Kimmo Kaitala. Kiitos kaikille osallistuneille!
Mennen & tullen | Mennen & tullen
VALOKUVAKILPAILU:
Nyt alkaa parhaan pihvikarjakuvan metsästys
Meissä jokaisessa asuu pieni valokuvaaja, ja otollisia kuvauskohteita on kaikkialla.
Pihvikarjaliitto järjestää kaikille avoimen valokuvauskilpailun.
Sarjoja on neljä:
1.
2.
3.
4.
Eläimellistä
Karjankasvattajan arkipäivää
Luonto hurmaa
Herkkua pihvilihasta
TU
OSALLIS
VAVALOKU
N!
U
U
L
I
A
P
L
KI
Kuvien tavoitteena on havainnollistaa, millaisten asioiden parissa karjankasvattaja elää ja toimii. Eläinkuvat voivat
olla mistä tahansa eläimistä, luontokuvat kaikilta vuodenajoilta. Herkku pihvilihasta voi kuvata ruokaa, sen valmistajia tai syömistilannetta, ja karjankasvattajan arkipäivä voi puolestaan olla vaikka kuvasarja lannan käsittelystä.
Tärkeintä kuvissa on tunnelma ja visuaalisuus. Pyri ottamaan kuvat mahdollisimman laadukkaina (koko joitakin
Megatavuja, valitse kamerasta suurin mahdollinen kuvakoko), jotta kuvia voidaan käyttää myös Pihvikarjaliiton
julkaisuissa. Kuvan yhteyteen voi liittää lyhyen tarinan siitä, mitä kuva esittää.
Pihvikarjaliitto julkaisee kilpailuun lähetettyjä kuvia Pihvikarja-lehdessä, liiton nettisivuilla ja Facebookissa. Kuvien omistusoikeus säilyy kuvaajalla. Kukin osallistuja voi lähettää kilpailuun niin monta kuvaa kuin haluaa.
Kilpailuaikaa on koko kesän: 1.6. – 15.9.2014. Parhaat kuvat palkitaan, ja jokaisesta sarjasta jaetaan myös kunniamaininta. Lähetä kuvasi sähköpostitse osoitteeseen [email protected].
Lisätietoja kilpailun säännöissä, jotka voi lukea nettisivuiltamme.
Hellä hetki kesäillassa. Kuva Iina Melto.
4
Karvat ojennukseen. Kuvat www.okramaatalous.fi / Bosse Fagerström.
5
Mennen & tullen | Mennen & tullen
Tervetuloa Härmän Nautaparlamenttiin
24.–25. heinäkuuta
Limousintiloilla avoimet ovet 18.7.2014
Tapahtumassa mukana olevat tilat ja paikkakunnat julkaistaan
kesäkuun alussa sivulla www.limousin.fi
European Angus Forum 2014 Suomessa
Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa Euroopan Angus Forum-tapahtuma 14–16.8.2014. Suomen Angus-yhdistys on kutsunut ympäri Eurooppaa kasvattajia tutustumaan Suomeen ja
suomalaiseen Angus-jalostukseen.
Tapahtuma on erinomainen tilaisuus tavata eri Euroopan
maista tulevia Angus-jalostajia ja tietenkin myös suomalaisia
kasvattajia tilavierailujen ja yhteisten illanviettojen merkeissä.
Ulkomaisia vieraita on tulossa jo lähes 50 eri puolilta Eurooppaa!
Kiertueelle voi tulla päiväksi tai koko ajaksi. Ruokailut on järjestetty joka päivälle, ainoastaan majoituksen jokainen hoitaa
itse. Järjestelyitä varten tarvitaan ennakkoilmoittautumiset
30.6.2014 mennessä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Katri Strohecker, [email protected] tai p. 040-7033423. Kaikki
Anguksesta kiinnostuneet tuottajat ja yhteistyökumppanit ovat
lämpimästi tervetulleita joko osaan tapahtumista tai koko kiertueeseen!
6
Etelä-Pohjanmaan Lihanautakerho järjestää valtakunnallisen,
kaksipäiväisen Nautaparlamentin 24. – 25.7.2014 Härmän kylpylässä yhteistyössä Lihatilan talous -hankkeen (ProAgria E-P)
kanssa.
Päivien ohjelma löytyy nettisivujen www.eplihanautakerho.
com ajankohtaista-osiosta sekä Facabookista.
Nautaparlamentti on Suomen lihanautakerhojen vuorovuosin järjestämä ammattiasioiden ympärille rakentuva tapaaminen naudanlihantuottajille. Edellisen kerran Nautaparlamentti on järjestetty Etelä-Pohjanmaalla vuonna 2003. Parlamentin
osallistujamäärä on vaihdellut 100 – 150 henkilön välillä.
Ilmoittautuminen, majoitusvaraus ja perjantain tilatutustumiseen ilmoittautuminen tehdään Eeva-Kaarina Ylirinteelle
040 591 7560 tai [email protected]. Lisäohjeita netistä löytyvästä ohjelmasta. Ilmoittautumisaikaa on 4. heinäkuuta saakka.
Junior Handler -nuoret
kesätunnelmissa
Tämän vuoden lihakarja-juniorileiri pidettiin 16.–19. kesäkuuta Tuorlan maaseutuopistolla
Piikkiössä. Leirin ohjelmaan kuului nautojen käsittelyä, kehässä taluttamista, pesemistä ja
kaikkea muuta mukavaa. Leiriläiset osallistuvat myös Okra-näyttelyn yhteydessä järjestettävään Junior Handler -kisaan, jonka vieraileviksi tuomareiksi saapuvat Kyra McConnell ja
Meghan Black Kanadasta. Pihvikarja-lehti kysyi kahdelta Junior Handler -nuorelta heidän
ajatuksistaan ja suunnitelmistaan.
Kerro kuka olet ja mistä tulet?
Olen Valtteri Toivonen, 15-vuotias nuori Salmensuun tilalta Sauvosta.
Kuinka kauan olet harrastanut Hereford Junior Handler
-toimintaa?
Juniori-toiminnassa olen ollut mukana alusta asti.
Mitä muita harrastuksia sinulla on?
Junnutoiminnan ohella harrastan myös sählyä ja partiota.
Mitä eläimiä teillä on kotona?
Kotona meillä on Herefordeja ja sikoja. Eläinten kanssa toimimista on
siis tullut opittua jo kotona ja vähän myös junnuleirillä.
Minkä verran ja miten osallistut yleensä kotona eläinten
hoitoon?
Kotona hoidan eläimiä paljon.
Mitä olet oppinut eläinten käsittelystä Junior Handler -leirillä?
Leirillä olen oppinut muun muassa talutukseen liittyvät yksityiskohdat.
Mikä on vahvuutesi, millä aiot voittaa JH-kisan?
Valitettavasti en pysty osallistumaan tämän kesän Junior Handler
-näyttelyyn.
Mikä leirissä on parasta?
Leirillä parasta on uuden oppiminen ja parhaiden kavereiden näkeminen.
Mitä muuta aiot tehdä tänä kesänä?
Loppukesän aion ottaa rennosti, käydä riparin ja olla töissä.
Mikä sinusta tulee isona?
Aikuisena haluan jatkaa meidän maatilamme pitämistä.
Kerro kuka olet ja mistä tulet?
Nimeni on Taru Luomajärvi ja olen kohta kuusitoistavuotias Herefordnuori Ylöjärveltä, Kurusta, Luomajärven tilalta.
Kuinka kauan olet harrastanut Hereford Junior Handler
-toimintaa?
Olen harrastanut junnutoimintaa ihan alusta asti eli vuoden 2013 Sarka-messuista lähtien, ja itse asiassa olen ollut mukana toiminnan ideoimisessa ja perustamisessa.
Mitä muita harrastuksia sinulla on?
Harrastan myös 4H:ta eli vedin 4H-kerhoa, sekä ratsastusta, lukemista
ja reissaamista.
Mitä eläimiä teillä on kotona?
Kotona meillä on Herefordien lisäksi lampaita, koira, kissoja ja pari suomenhevosta, joten eläinten parissa on tullut pyörittyä lähes aina.
Minkä verran ja miten osallistut yleensä kotona eläinten
hoitoon?
Osallistun eläinten hoitoon melko vaihtelevasti. Reissatessani ja kouluaikana osallistuminen on vähäisempää, mutta ollessani kotona pitempiä aikoja tai lomilla toimiessani tilallamme maatalouslomittajana
eläimiä tulee hoidettua melko tiiviisti.
Mitä olet oppinut eläinten käsittelystä Junior Handler -leirillä?
Junior Handler -leiri oli todella hyödyllinen eläinten käsittelyn kannalta.
Leirillä opin kehäkäyttäytymistä, alkukoulutusta, trimmausta sekä runsaasti muita nautoihin, niiden hoitoon ja ulkonäköön liittyviä asioita.
Mikä on vahvuutesi, millä aiot voittaa JH-kisan?
Vahvuuteni Junior Handler -kisassa… Aika paha kysymys, mutta luulisin sen olevan keskittyminen ja parhaansa tekeminen.
Mikä leirissä on parasta?
Leireillä ehdottomasti parasta ovat muut, samanhenkiset ihmiset ja hyvät kaverit sekä eläinten kanssa oleminen. Tykkään myös oppia uusia
asioita ja sitähän varten leirit juuri ovatkin, joten ne ovat kaikin puolin
ihania.
Mitä muuta aiot tehdä tänä kesänä?
Tänä kesänä osallistuin tuolle Junior Handler -leirille ja Okrassa olen
niin monta päivää kuin suinkin vain mahdollista. Heinäkuun alusta lähden 4H-vaihtoon Yhdysvaltoihin Oregoniin, jossa pääsen tutustumaan
myös paikallisiin karjanäyttelyihin ja maatalouteen. Palatessani Suomeen seuraa muutto pois kotoa.
Mikä sinusta tulee isona?
Pakko tunnustaa, ettei minulla ole vielä kovin suurta käsitystä siitä,
mikä minusta tulee isona. Haluaisin työn, jossa saa matkustella ja nähdä maailmaa. Maataloutta ja maaseutua en kuitenkaan aio unohtaa.
7
Lähiruoka on
osa hyvää elämää
”Ruokaketju
tarvitsee kaikki
toimijat, isot ja
pienet. Erilaisuus
on voimavara”
Lähiruokakeskustelussa on aika
siirtyä sanoista menestystarinoihin,
sanoo MTK:n ruokakulttuuriasiamies
Anni-Mari Syväniemi.
Lähiruoka on nykyään kaikkien huulilla. On lähiruokaohjelmaa,
hankkeita ja verkostoja, tapahtumia ja tempauksia. Puhutaan
lähiruoasta, vaikka kuluttaja ei välttämättä edes tiedä, mitä sillä
tarkoitetaan.
Maataloustuottajien keskusliitto MTK on aktiivinen lähiruoan
puolestapuhuja. Järjestön mukaan lähiruoka on mahdollisimman lähellä tuotettua suomalaista ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään. Määritelmä korostaa kotimaisuutta
ja erityisesti ruoan jäljitettävyyttä.
Lähiruoan saralla yksi avainhenkilöistä on MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi. Hänelle pohdinta lähiruoan
määritelmästä on tuttua, mutta puheiden sijaan Syväniemi kaipaa jo tekoja. ”Nyt tarvitaan menestystarinoita eli sellaisia esimerkkejä, jotka ovat onnistuneet tekemään lähiruoasta kukoistavaa yrittäjyyttä.”
On erittäin tärkeää ymmärtää, millainen voimavara on erilaisuudessa. Asetelma on siis pikemminkin sekä-että, ei suinkaan
joko-tai. ”
Erilaisia toimijoita tarvitaan, koska yhteen muottiin mahtuvaa
kuluttajaakaan ei ole. Kuluttajien tarpeet ovat hyvin monenlaisia, ja jokainen yksittäinen kuluttaja käyttäytyy eri tilanteessa eri
tavoin: tänään hän haluaa yhtä, huomenna jotain toista.
Yrittäjyys saa uusia ulottuvuuksia
Nykypäivän maaseutuyrittäjiltä vaaditaan multiosaamista: on
hallittava tuotteistaminen, logistiikka, liiketoimintaosaaminen
ja markkinointi. Vastuu lyhyestä jakeluketjusta jää usein lähiruoan tuottajan hartioille, mikä vaatii rohkeutta.
Lähiruoka voi tarjota mahdollisuuden kannattavuuden ja
työn mielekkyyden lisäämiseen alkutuotannossa. ”Työ on hyvin
sitovaa, mutta toisaalta henkisesti palkitsevaa. Paljon on kiinni
Lähiruoalle halutaan kasvot
yrittäjän omasta tahdosta ja mielenkiinnosta
Lähiruokabuumi on yleismaailmallinen ilmiö,
kehittää toimintaansa. Uudet yritysmuodot
jonka taustalla on vaurastuminen. ”Ruoasta
tai yrittäjien välinen yhteistoiminta ovat tu”Oleellista on
on tullut kiinnostavaa, kun siihen on mahdollevaisuuden kannalta varteenotettavia ratlisuus syventyä ja valintoihin on varaa”, AnniSyväniemi pohtii.
tuotantoketjun kaisuja”,
Mari Syväniemi sanoo. Suuntaus on hyvä, sillä
Lähiruokaa markkinoidaan erilasissa tamoni kuluttaja on vieraantunut alkutuotan- läpinäkyvyys ja
pahtumissa ympäri Suomea. Hyvä kanava
nosta eikä ymmärrä, mistä ruoka tulee. Ruopysyä niistä jyvällä on valtakunnallinen Aikatrendit kasvattavat tietoutta ja hälventävät lyhyys.”
toja makuja -verkosto, jonka toiminta on
epäilyjä ruoan alkuperää ja tuottajia kohtaan.
jalkautunut alueellisesti. Ruokatieto-yhdisLähiruokakeskustelussa isot ja pienet toimitys julkaisee omaa tapahtumakalenteriaan,
jat asetetaan usein vastakkain. Tilamyynti ja
jonka voi tilata sähköpostitse. Valtakunnalliteollisuus nähdään toistensa kilpailijoina. Syväniemi korostaa, sen mittakaavan tapahtumia ovat esimerkiksi Lähiruoka- ja luoettä ruokaketjussa on tilaa jokaiselle, niin suurelle kuin pienelle mumessut Helsingin Messukeskuksessa sekä MTK:n järjestämä
yritykselle. ”Oleellista on tuotantoketjun läpinäkyvyys ja lyhyys. Herkkujen Suomi, joka kokoaa jälleen elokuussa Helsingin Rautatientorille tuhansittain lähiruoan ystäviä.
8
Lähiruoka pysyy pinnalla
Toisin kuin monissa Euroopan maissa, Suomessa kiinnostus myös luomua kohtaan on vielä nousussa. ”On
totta, että luomu ja lähiruoka sekoittuvat joidenkin
kuluttajien ajatuksissa. Tähän saattaa liittyä vielä käsitys terveellisyydestä. Toki luomu voi olla lähiruokaa
ja päinvastoin, mutta ehkä pitäisi viestiä selkeämmin,
mistä kulloinkin on kyse. Lähiruoalle ei ole sertifioitua
tuotantotapaa.”
Syväniemi muistuttaa, että lähiruoka liittyy myös
huoltovarmuuteen ja elintarvikkeiden puhtauteen.
”Erilaiset ruokakatastrofit yleistyvät, siksi omavaraisuuden turvaaminen ja elintarviketurvallisuuden
varmistaminen ovat hyvin tärkeitä. Lähiruoka lyhentää elintarvikeketjua, mikä helpottaa jäljitettävyyttä,
alkuperän ja merkintöjen valvontaa ja ehkäisee väärinkäytöksiä.”
Anni-Mari Syväniemi uskoo, ettei lähiruoka ole vain
ohimenevä trendi. ”Ihmiset ovat aina tykänneet hyvästä ruoasta. Siihen on helppo liittää sosiaalinen
ulottuvuus eli yhdessä tekemisen ja nauttimisen ilo.
Laadukas, arvostettu ruoka symboloi hyvää elämää.”
”Kestävän kehityksen kannalta on parasta, että ruoka tulee läheltä.
Pystymme vaikuttamaan parhaiten kotimaisen tuotannon vastuullisuuteen ja samalla kehitämme suomalaista, rikasta ruokakulttuuria”,
sanoo Anni-Mari Syväniemi.
Kuva Jarkko Sirkiä
9
Ruokasektori on
tulevaisuuden kasvuala
Yhteistyössä on
voimaa –
aitojamakuja.fi
Lähiruoka on määritelty valtiojohdon taholta niin
tärkeäksi, että hallitus on asettanut sille ruokapolittiisen ohjelman ja tavoitteet. Lähiruokaohjelma sitoo
eri hallinnonaloja, mutta sitä koordinoi pääasiassa
maa- ja metsätalousministeriö.
Ohjelmassa lähiruoalla tarkoitetaan paikallisruokaa, joka edistää oman alueen paikallistaloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria, on tuotettu ja jalostettu
oman alueen raaka-aineista ja joka markkinoidaan ja
kulutetaan omalla alueella.
Lähiruokaohjelman tavoitteet vuoteen 2020
1. Monipuolistaa ruoan tuotantoa ja lisätä sitä
kysyntää vastaavaksi sekä nostaa lähiruoan jalostusastetta
2. Parantaa pienimuotoisen elintarvikejalostuksen ja myynnin mahdollisuuksia lainsäädännön ja neuvonnan keinoin
3. Kasvattaa lähiruoan osuutta julkisista hankinnoista parantamalla hankintaosaamista ja laadullisia kriteereitä
4. Parantaa alkutuotannon mahdollisuuksia
5. Tiivistää lähiruokasektorilla toimivien yhteistyötä
6. Lisätä ruoan ja ruokaketjun toimijoiden arvostusta
Paikalliset maut ja ruokakulttuuri ovat
hyvässä nosteessa. Samalla lähiruoan suosio
niin kuluttajien kuin ammattilaistenkin keskuudessa
kasvaa. Halutaan tietää ruoan ja raaka-aineiden alkuperä
aina tilalle saakka, tuntea ja kokea tuotteiden tarinaa sekä tukea
paikallista yrittäjyyttä. Kuitenkin hyvin usein törmätään
kysymykseen, mistä niitä paikallisia elintarvikealan yrittäjiä
löytää. Mistä tiedän, millaisia tuotteita heillä on sekä
miten ja milloin saatavana? Kaikkiin näihin kysymyksiin
vastauksen antaa valtakunnallinen
www.aitojamakuja.fi -hakupalvelu.
www.aitojamakuja.fi
•
•
•
•
•
•
Kuvat Herkkujen Suomi -tapahtumasta. Kuvaaja: Henrik Kettunen. maksuton elintarvikealan yritysten ja ostopaikkojen hakupalvelu
haku tuoteryhmittäin, kunnan tai karttapalvelun avulla
mukana noin 2000 elintarvikealan yritystä
mukaan pääset aitojamakuja.fi -> liity mukaan
kävijöitä noin 6000 / kuukausi
¼ kävijöistä tulee sivuille mobiilisovelluksen kautta:
m.aitojamakuja.fi
Lähiruoan suosion kasvun myötä myös monenlaisia osaamistarpeita on noussut esiin yrittäjien keskuudesta. Monet kuluttajat haluavat ostaa tuotteensa suoraan tilalta, jolloin erityisesti markkinointi
ja suoramyyntiin liittyvä lainsäädäntö ovat herättäneet kysymyksiä.
Aitojamakuja.fi tarjoaakin yrittäjille ensimmäisen askeleen sähköisen markkinoinnin maailmaan. Aitoja makuja verkosto, MTK, SLC ja
MMM ovat tekemässä ohjeistusta suoramyyntiin liittyvän elintarvikelainsäädännön helpottamiseksi, miten pääsen alkuun. Tämän asian tiimoilta tullaan syksyllä järjestämään alueellisia tilaisuuksia, joten kannattaa seurata, milloin kierros osuu omalle alueellesi!
”Paikallisia kesäherkkuja – aitojamakuja.fi” -kampanjaviikkoa vietettiin juhannusviikolla ja heinäkuun alussa olemme mukana OKRAmaatalousnäyttelyssä Oripäässä 2. – 5.7. Tule keskustelemaan lisää
kanssamme!
LISÄTIETOJA:
Johanna Mattila
[email protected]
Puhelin 040 565 8121
•
•
•
•
•
•
Valtakunnallinen aitoja makuja -verkosto
alueellinen yhteistyöverkosto (16 jäsentä ympäri Suomea)
paikallinen elintarvikealan ja yrittäjien kehittäminen nivottu valtakunnalliseen työhön
yhteiset tavoitteet ja toimintasuunnitelma pienten elintarvikealan yrittäjien
tunnettuuden ja osaamisen lisäämiseksi
käytännönläheistä yrittäjäkeskeistä työtä
ota yhteyttä oman alueesi jäseneen ja kysy lisää toiminnasta!
Kattava alueellinen verkosto on aitoja makuja toiminnan vahvuus.
10
11
Parasta Pöytään Pirkanmaalta
lähiruoan asialla
Parasta pöytään Pirkanmaalta toimii
paikallisten pk-yrittäjien tukena
markkinointi- ja liiketoimintaosaamisen
sekä logistiikan tehostamiseksi.
Yhteistyöverkosto jakaa paljon tärkeää
tietoa ja taitoa lähiruoasta ja
elintarvikkeiden jalostuksesta.
Ahlmanin koulun Säätiö toteuttaa neljättä vuotta Parasta Pöytään Pirkanmaalta -hanketta, jonka tavoitteena on mm. tehostaa pirkanmaalaisen ruokaketjun toimintaa kehittämällä
logistiikkaa sekä pienten tuottajien markkinointi- ja liiketoimintaosaamista. Hankkeen tarkoituksena on myös koota yhteistyöverkosto, joka yhdessä kehittää pirkanmaalaisen pk-yrittäjyyden
toimintamahdollisuuksia ja täten myös paikallista ruokakulttuuria. Lähiruokahanke on Säätiön strategian mukaista toimintaa,
jonka tärkeä osa on myös valtakunnallinen kehittämistyö Ruoka-Suomi teemaryhmän jäsenenä. Ahlman on Pirkanmaan Aitoja Makuja -toimija ja näin ollen mukana verkostossa, joka jakaa paljon tärkeää tietoa ja taitoa lähiruoasta ja elintarvikkeiden
jalostuksesta.
Logistiikka on avainasemassa lähiruokaketjun toimivuuden
kannalta, sillä sujuva logistiikka on edellytys kustannustehokkuuden lisäämiselle. Jo hankkeen alussa todettiin käytännössä,
että logistiikan kehittäminen vaatii ensin ostajien riittävän kiinnostuksen herättämisen. Lähiruoasta on puhuttu paljon, mutta
kuluttajille, ravintolaan, kauppaan ja julkisiin keittiöihin oli syytä
tehdä näkyvyystyötä paikallisen ruoan ja sen arvon esiin nostamiseksi.
Lähiruokatapahtumissa syntyy kontakteja
Hankkeen alussa jalkauduttiin lukuisiin eri tapahtumin: Aamulehden kanssa toteutettiin kolmena kesänä mittavat Läheltä
Hyvää -kiertueet, jotka keräsivät n. sata tuottajaa ja tuhansia
paikallisia kuluttajia lähiruoan äärelle. Helsingin Herkkujen Suomeen osallistutaan tänä kesänä toista kertaa, pieniä tapahtumia on ollut useita ja Tampere-talossa järjestettiin Lähi- ja luomuruokatapahtuma syksyllä 2013.
Hankkeen yhteistyökumppaneihin kuuluu yli 20 naudanlihantuottajaa, joista monet ovat olleet mukana tapahtumissa.
12
Keittiömestareita, ravintoloitsijoita sekä kaupan edustajia – siis
ostajia – on saatettu paikallisen ruoan lähteille tutustumaan
alkutuotantoon ja ruoan tuottajiin Pirkanmaan maaseudulla.
Yhteistyötä on tehty niin paikallisten keittiömestareiden kuin
ProAgrian kanssa. Luomulaatikon kanssa pilotoitiin Luomua Läheltä -tuoteperhe, joka on myynnissä mm. Pirkanmaan Osuuskaupalla. Samalla saatiin arvokasta tietoa logistiikan mahdollisuuksista ja sudenkuopista.
Tämän hankkeen toimenpiteiden ehdottomasti parhaita
puolia on ollut se, että olemme saaneet tehdä hyvin konkreettista työtä ruohojuuritasolla. Ravintoloita on autettu lähiruoan
löytämisessä tai ohjattu www.aitojamakuja.fi -sivustolle tiedon
hakuun. www.parastapöytään.fi -sivustolla on jaettu työpajojen
ja teemapäivien materiaalit kaikkien ulottuville, moninaisista aiheista mainittakoon mm. elintavikelainsäädäntö, pakkauksen
ilme ja osuuskunnan toiminta. Sivustolla on myös vapaasti käytettävissä olevaa ja painokelpoista markkinointimateriaalia, jota
on käytetty paikallisten ruokakauppojen lähiruokahyllyissä. Tietoa välitetään sosiaalisessa mediassa ja sähköpostia lähetetään
yli kahdellesadalle paikalliselle tuottajalle säännöllisesti.
Julkiset ruokahankinnat mukaan
Keväällä 2014 saatiin päätökseen julkisten keittiöiden projekti,
joka on hankkeen isoin yksittäinen osaprojekti. Hämeenkyröön
ja Ikaalisiin saatiin lähiruokaa julkisiin ruokapalveluihin sekä
kuntien ruokapalveluorganisaatioiden, että kuntien hallinnon
avulla. Apuna prosessissa oli julkisten hankintojen asiantuntija, jonka johdolla Pirkanmaalla tuloksiin pääsemiseksi käytettiin
neuvottelumenettelyä. Neuvottelumenettely on joustava ja
mahdollistaa keskustelun ja tarjoajiin tutustumisen, mikä auttaa kartoittamaan eri osapuolten näkemyksiä ja mahdollisuuksia. Julkiset keittiöt kaipaavat edelleen pidemmälle jalostettuja
elintarvikkeita kaikista tuoteryhmistä.
Facebook toimii kohtaamisfoorumina
Vaikka Pirkanmaallakin on alun perin ollut ajatuksena tukea lähiruokatukun syntymistä, se ei ole ollut mahdollista riittävän
volyymin puuttumisen takia. Lisäksi trendi on ollut sekä kuluttajien että tuottajien suunnalta se, että ruokaa halutaan ostaa
ja myydä kasvotusten paikalliselta paikalliselle. Tätä tapaa tukemaan on perustettu ympäri maakuntaa REKO-Lähiruokarenkaita. Lähiruokarenkaan toimintamallissa tuottaja ja kuluttaja
kohtaavat facebook-ryhmässä, jossa tilaukset tehdään. Ryhmän
tiedostoista löytyvät aikataulut, tuottajien tiedot ja hinnat. Tuottajat ja kuluttajat tapaavat viikoittain ennakkoon sovitussa paikassa, ja puoleisen tuntia kestävän jakotilaisuuden aikana ku-
Parasta pöytään Pirkanmaalta on jalkautunut useisiin eri lähiruokatapahtumiin, jossa myös eri alojen tuottajat voivat verkottua keskenään ja löytää yhteistyömuotoja. Kuva: Parasta pöytään Pirkanmaalta -hanke.
luttajien ruokavarastoja on täydennetty lähiseutujen tuotteilla.
Pihvikarjan tuottajat ovat tottuneita suoramyynnin ammattilaisia, ja etenkin heille lähiruokarenkaat ovat tarjonneet helpon väylän tavoittaa uusia asiakkaita. Helppoutensa ansiosta
Lähiruokarenkaat ovat saavuttaneet nopeasti mittavaa suosiota, sillä toiminnan pyörittämisessä ei kenenkään tarvitse nähdä
suurta vaivaa. Pirkanmaalle Lähiruokarenkaita on jo perustettu
Vesilahteen, Lempäälään ja Akaaseen, kuluttajajäseniä näissä
kolmessa ryhmässä on pitkälti yli 500, ja tuottajia on mukana
n. 30. Näistä naudanlihantuottajia on viisi, eli selkeästi suurin
yksittäinen tuottajaryhmä. Koska renkaan toiminnassa ei ole
välikäsiä eikä ylimääräisiä kustannuksia kulu markkinointiin,
kuljetukseen ja pakkaamiseen, mukana olevat kuluttajat ovat
huomanneet, että lähiruoan ei tarvitse olla kalliimpaa kuin kaupan bulkkituotteiden.
Tuottajayhteistyöllä
maksimoidaan hyöty
teen, joten kuljetuksen ympäristöhaitat vähenevät huomattavasti.
Kaikesta tehdystä työstä huolimatta kuluttajilla on edelleen
jossain määrin käsitys lähiruoan saatavuuden vaikeudesta.
Tiedottaminen on jatkuvasti avainasemassa. Pirkanmaalla on
valtavasti hyviä paikallisia tuottajia ja lähiruoan jatkojalostajia. Tulevaisuudessa on kuitenkin syytä tehdä vahvaa tuottajien yhteistyötä, jotta tarvittavat volyymit ja hyödyt saavutetaan
etenkin jalostetuissa tuotteissa. Maakunnan tasolla ei aina päästä kattavaan tuotevalikoimaan, joten ylimaakunnallista yhteistyötä tarvitaan, jotta markkinoille saadaan myös niitä tuotteita, joita omassa maakunnassa kasvatetaan tai jalostetaan vähän
tai ei ollenkaan. Ylimaakunnallisen yhteistyön etuna on myös
tiedon ja osaamisen vaihtaminen – maakuntien erityispiirteet
kuitenkin huomioon ottaen. Parasta Pöytään Pirkanmaalta jatkaa määrätietoista työskentelyä vuoden loppuun, eikä tuottajia
unohdeta senkään jälkeen.
Teksti:
Anette Mellin ja Eeva Ylinen, Parasta pöytään Pirkanmaalta -lähiruokahanke
Lähiruoan ympäristöystävällisyydestä on keskusteltu viime aikoina paljon, sillä yksittäisten tuotteiden kuljetus usein kumoaa
ympäristöhyödyt. Lähiruokarengastoiminnassa tuottajien kuljetuserät ovat suuria ja kuluttajat noutavat kerralla usean tuot-
13
Rokki- ja ruokayhteistyötä
Lähiliha liikkuu Runnilla
Eipä tiennyt Niskasen Antti
viime keväänä Iisalmen Runnilla, että
hän saa puolessa vuodessa suoramyynnin osuuden nousemaan yli
kymmenesosaan koko pihvilihatuotannostaan. Tai että emojen laidun
muuttuu rokkipelloksi ja Pesolan Pihvilihan arkikuvahaastetta seuraa
Facebookissa lähes 4000 katsojaa.
14
– Nyt on tunne, että olen oikea viljelijä ja johtaja. On itsestä kiinni, mitä tekee ja miten paljon hankkii. Teurastamolle myydessä
on muiden armoilla, varsinkin jos joutuu ostamaan välitysvasikat, mutta tässä ei niin paljon. Itse pystyy tekemään homman
hyvin tai sössimään sen, sanoo Pesolan isäntä.
Hän ehti luottamustehtävissään vuosikaudet vaatia tuottajille
parempaa asemaa lihaketjussa sekä soitella lihan hinnoista teurastamon johtajille. Oma suoramyynti pyöri mielessä aina vaan
vahvemmin, mutta ajatus paperisodasta hyydytti mietteet.
Pro Agria Etelä-Savon suoramyyntikurssilla lokakuussa palaset viimein loksahtivat paikalleen. Selväksi tuli, ettei suoramyyntiä pidä kuvitella helpoksi.
– Mutta omat epävarmat jutut viranomaisasioiden ja lupapapereiden suhteen avautuivat. Nyt tietää, mistä lähtee kysymään, Antti Niskanen sanoo.
Tärkeä yhteistyökumppani Pesolan Pihvilihalle on
samalla kylällä toimiva Runnin kylpylä. Sen vieressä
laiduntava Pesolan emoryhmä pääsi viime kesänä
kuuntelemaan Eppuja ja muuta suomirokkia historian ensimmäisessä RunniRockissa, sillä Antti lupasi
osan pellosta festarikäyttöön.
”Tästä on noin sata metriä Kylpylän ulko-ovelle.
Kaipa tämä on sitä lähilihaa, vaikka tämän lähemmäks ei enää arvoo viijäkkään… suattaavat muuten
vielä istua baarin puolella…” kuvaili Antti laidunta
Pesolan Pihvilihan facebooksivulla jäljittelemättömällä yläsavon murteellaan.
Runnin Kylpylä osti ensimmäisen kokonaisen ruhon heinäkuussa. Antti laskee suoramyyntiuransa
alkaneen lokakuusta, kun Kylpylään tuli myyntipiste
Pesolan Pihvilihalle.
Tätä nykyä kylpylä käyttää ravintolassaan ruhon
paloiteltuna joka toinen kuukausi. Myös vieressä
toimivan hoitolaitos/päiväkoti Kartanomäen ruokalistalla on näköetäisyydellä tuotettua naudanlihaa.
Pesolan Pihvilihan toisen myyntipisteen avajaisia
vietettiin Savon Rautaosassa Iisalmessa huhtikuussa. Kauppaketjuihin Antti ei ole lähtenyt, vaikka kyselyä on tullut.
– Volyymia sillä kyllä saisi, mutta tuntuu että hyvä
tavara hukkuisi. Ja kun puheissa ensimmäisenä tulee hinta ja kate ja katteenkate, asettelut, työt, hukat
ja hävikit, niin tulee olo, että ilmanko se liha pitäisi
antaa.
Ruokapiirit ovat olleet kiinnostuneita lähilihasta ja
muitakin virityksiä on ilmassa. Tuorein liittyy hampurilaisiin Iisalmessa. Pidemmän matkan kuljetuksiin Antti on
kartoittanut Itellan kylmäkuljetusta. Jos kysyntää on tarpeeksi,
alkaa Runnin lähilihaa liikkua myös muualle Suomeen.
Paljonko jää viivan alle?
Antti on hakenut karjatietoa lukuisilta ammattireissuilta eri puolilta maailmaa. Reissukaverit ovat oppineet tilakohteissa odottamaan hänen vakiokysymystään: paljonko jää viivan alle?
Oman pihvihinnastonsa Antti määritti heti alkuun realistiselle
tasolle. Kun lihan laatu puhuu puolestaan, hinnalla ei tarvitse
kilpailla.
- Jos joku haluaa ostaa hyvää jauhelihaa, ei silloin ole väliä,
onko hinta 12 euroa vai 12,50 euroa kilo. Kylpylään myydystä
lihasta jää käteen puolitoista-kaksi euroa enemmän teurastamon hintaan nähden ja suoraan myydystä tuplasti, sanoo hän.
Pesola tuottaa vuodessa noin 40 000 kiloa pihvilihaa, sillä 115
charolaisemon kaikki vasikat jäävät loppukasvatukseen kotiin.
Savo-Karjalan Liha teurastaa suoramyyntiin menevät naudat
Sastamalassa ja paloittelee lihan Espoossa. Loppukesästä sille
on valmistumassa leikkaamo Kuopioon.
Nyt on Pesolan isäntä omalla alallaan. Uutta ideaa suoramyyntiin nousee jatkuvasti.
Runnin kylpylässä on tilat raakakypsytykselle ja hyvä pakkasvarasto löytyi Yrityspuisto Leivosesta Kiuruvedeltä. Entisen meijerin laitteilla pakastetaan jauheliha ammattilaisvauhdilla heti ja
muut lihat raakakypsytyksen jälkeen.
Pohjois-Savossa ei muutamaan vuoteen ole ollut teurastamoa, mutta erilaisia hankkeita on ollut esillä ympäri maakuntaa.
Toimiva yrittäjävetoinen lähiteurastamo olisi Pesolan Pihvilihalle hyvin tervetullut. Ruotsin reissulla Antti tutustui Åke Karlssonin tilateurastamoon, joka vastaavalla mallilla toteutettuna olisi
myös varteenotettava vaihtoehto.
Oma ihtesä pittää olla
Markkinointi on pihvilihantuottajalle uusi mielenkiintoinen
maailma. Täytyy osata tarjota ja myydä ja miettiä kohderyhmät
sen sijaan, että teurastamo hakisi ja maksaisi, mitä milloinkin
jaksaisi.
15
VAAKOJA – uudet ja käytetyt,
vaakojen huollot
– MYÖS PALKKI- JA ELÄINVAA’AT –
Nastolan
Vaaka ja Kone Oy
15560 Nastola
puh/fax (03) 762 4736, auto 0400 313 929
[email protected]
Lihakoukussa: ruotsalaisesta pienteurastamosta voisi ottaa mallia Suomeen. Antti Niskanen toivoo Pohjois-Savoon toimivaa yrittäjävetoista teurastamoa.
Pesolan Pihviliha on teettänyt paikallisella yrittäjällä logoteippaukset ja käyntikortit, hankkinut myyntipisteisiin lasikantiset
pakastimet, painattanut Pesola-paitoja, maistattanut pihvilihaa
messuilla, ilmoitellut lehdessä juhlapyhien alla ja sponsoroinut
muun muassa partiolaisten muonitusta.
– Ei tätä voi tehdä vasemmalla kädellä. Jos alkaa myydä, niin
sitten myydään. Ei niin, että jostakin vanhasta arkkupakastimesta kantta vähän raottaa, sanoo Antti.
Kuluttajien aito kiinnostus lihan laatuun ja alkuperään on yllättänyt Antin. Toinen iloinen yllätys on oma muuttumiskyky.
– Että itsekin pystyy muuttumaan ja rohkaistumaan, kun niin
haluaa. Tässä pitää ajatella ihan eri tavalla kuin perinteisessä systeemissä. Mutta sopivalla tavalla, oma ihtesä pitää olla pohjalla.
Jos alkaisin kirjoittaa kirjakieltä vaseen, ei siitä mitään tulisi.
Niin se some. Antti ei viime kesänä voinut kuvitella tarvitsevansa facebookia mihinkään, mutta puoleen vuoteen Pesolan
Pihviliha on ottanut sosiaalisen median totaalisesti haltuunsa.
Appeenteko pakkasessa, poikimakauden ilot ja surut, reseptit, isännän lihanhimo ja messufiilikset päivittyvät virkeästi yrityssivulle ja tuhannen tykkääjän
rajapyykki lähenee. Kysymys laitumellelaskutapahtumasta Pesola-hampurilaisineen sai vastaajat liekkeihin.
Antti korostaa yhteistyökumppaneiden merkitystä. Ilman tilatyöntekijöitä ei olisi aikaa kehittää suoramyyntiä. Kylpylä ja ravintolan kokki ovat tärkeitä, someen ja teknisiin juttuihin saa kaveriapua.
16
– Ei yksin pysty eikä osaa kaikkea. Ei olisi minusta murekkeen
tekoon. Mutta itse pitää tehdä tämä homma oman näköiseksi.
Ei muiden perässä kulkemista, vaan erilaistumista, pitää tehdä
oma status ja brändi, sanoo Pesolan isäntä.
Leena Pakarinen
Simmental-jalostusta vuodesta 1991
Björn von Konow 040 544 7409
Vast. karjakko Liisa Linna 040 961 8590
www.lahistensimmental.fi
Pesolanpihviliha
Charolais-sonneja
Vajaan sadan hengen yleisö seurasi emojen ja vasikoiden iloa Pesolan laitumellelaskupäivänä helatorstain sateessa. Pesola-hampurilaiset maistuivat laiduntapahtumassa ja pian niitä alkaa saada myös Iisalmen keskustasta Pohjolankadun Teboililta. Kuva Eero Lappi.
Hyvät jalostusominaisuudet
ja lihakkuusarvot.
Lasse Hannola
Puhelin 040 5163 805
Matti Hannola
Puhelin 0400 777 999
MTY HANNOLA LASSE JA MATTI
Elimäentie 2192, 47200 Elimäki
www.hannolancharolais.com
17
Uusi luomukorvausjärjestelmä
ensi vuodesta alkaen
Hallitus hyväksyi 24.4.2014 esityksen
Manner-Suomen Maaseudun
kehittämisohjelmaksi 2014–2020.
Esitys on nyt komission hyväksyttävänä.
Tavoitteena on saada ohjelma hyväksytyksi syksyn 2014 aikana, jolloin sen
soveltaminen alkaisi ensi vuonna.
Muutokset ovat vielä mahdollisia.
Esityksessä luomukorvausjärjestelmä on nyt oma kokonaisuutensa, kun se on aiemmin ollut osa ympäristötukijärjestelmää.
Luomusopimus tehdään koko peltoalasta. Peltojen vuokrasopimuksia ei enää tarkastella sopimusta tehtäessä. Lähtökohta
on, että sopimusalaa vastaava peltoala on tilalla luomuviljelyssä koko sopimusajan. Jos jokin peltolohko jää vuokralta pois,
sen voi korvata toisella peltolohkolla luomun normaalein siirtymäajoin. Ministeriöstä ei vielä (20.5.) annettu tarkkaa tietoa siitä,
millaisin ehdoin peltoala voi pienentyä sopimuskaudella ja johtaako tämä luomutuen takaisinperintään.
Sopimus tehdään viisivuotisena ja sitä jatketaan sen jälkeen
vuosi kerrallaan. Aiemman luomusopimuksen voi lopettaa kesken siirtymällä uusien ehtojen mukaiseen sopimukseen. Tämä
lienee useimmille järkevää parantuvien korvaustasojen vuoksi.
Luomukasvinviljelytilalla täytyy tuottaa myyntikasveja 30 %
peltoalasta. Mikäli tilan kaikki pellot ovat nurmella, täytyy olla
luomukotieläintila tai harjoittaa säännöllistä yhteistyötä luomukotieläintilan kanssa. Tästäkin tarkemmat ehdot ovat vielä valmistelussa.
Mikäli kotieläintilan pellot ovat luomussa, mutta eläimet ei,
tila joutuu viiden vuoden jälkeen tekemään valinnan: eläimet
on siirrettävä luomuun tai on täytettävä kasvinviljelytilan ehto
tuottamalla myyntikasveja 30 % peltoalalla. Kolmas vaihtoehto
on luopua luomusta.
Ruokohelpiala rajataan luomusitoumuksen ulkopuolelle.
Luonnonmukaisen kotieläintuotannon sitoumus edellyttää
vähintään 0,3 ey/ha eläintiheyden täyttymistä. Mikäli eläintiheys ei jonain vuonna täyty, sitoumus muuttuu kasvinviljelytilan
sitoumukseksi jäljellä olevaksi sopimuskaudeksi. Johtaako tämä
tuen kotieläinkorotuksen takaisinperintään, on vielä auki.
Luomukotieläintuotannon sopimuksen uusiminen viiden
vuoden päästä edellyttää luomukotieläintuotteiden tai elävien
18
luomueläinten tuottamista viidentenä sitoumusvuotena. Muutoin sopimusta voidaan jatkaa ainoastaan kasvinviljelytilan ehdoin 30 % myyntikasvivaatimuksineen.
Luomusopimus rajaa pois osan ympäristökorvausjärjestelmän toimenpiteistä. Luomukotieläinsopimus rajaa pois osan
eläinten hyvinvointikorvausjärjestelmän toimenpiteistä.
Esityksen mukaiset luomukorvaukset ovat kasvinviljelytilalla
160 €/ha ja kotieläintilalla 294 €/ha (kotieläintilan korotus 134
€/ha).
Maaseutuohjelman valmistelun ajantasaiset asiakirjat ja esitykset löytyvä sivulta www.maaseutu.fi/maaseutu2020
Tulossa laki luomuvalvonnasta
Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen luomuvalvonnasta. Lain tarvetta perustellaan mm. sillä, että luomuvalvonnassa voidaan joutua tarkastamaan kotirauhan piiriin kuuluvia
tiloja. Perustuslain mukaan tällaisesta toiminnasta ei voi säätää
asetuksella.
Lain vaikutukset käytännön toimintaan ovat vähäiset. Valvonta säilyy edelleen Ely-keskusten ja Eviran toimintana. Laki pyritään saamaan voimaan yhtä aikaa uuden maaseudun kehittämisohjelman kanssa.
Lakiesitys löytyy Eduskunnan asiakirjoista haulla HE 47/2014.
Asetusluonnos lähtee nyt unionin poliittiseen käsittelyyn.
Käsittelykierros kestää arviolta ainakin kaksi vuotta. Muutoksia
luonnokseen varmaankin tulee.
Asetusluonnoksessa arvioitu voimaantulo on 30.6.2017.
Luomulisäysaineiston ja -jalostuseläinten osalta siirtymäaika
on luonnosteltu päättyvän vuoden 2021 loppuun. Kyseisen
vuoden aikana laaditaan selvitys luomujalostuseläinten ja -lisäysaineistojen saatavuudesta.
Voimakkaimmin suomalaiseen luomutuotantoon vaikuttava uudistus on vaatimus maatilan kokotuotannon kuulumisesta luomun piiriin. Nythän suuri joukko kotieläintiloja kuuluu
luomu-järjestelmään ainoastaan peltoviljelyn osalta. Näin luomutuotettu sato menee tavanomaisen karjan rehuksi ja siten
luomun lisäarvo tuotteesta jää saamatta. Tämä ei olisi uuden
ehdotuksen mukaan enää mahdollista.
Kokotilavaatimus ei juurikaan vaikuta markkinoille tulevien luomutuotteiden määriin. Sen sijaan monille karjatiloille
muutos merkitsee peltoviljelyn luomutuen päättymistä. Jos
kotieläinrakennus ei täytä luomun ehtoja, moni tuskin investoi uuteen rakennukseen pelkän luomun vuoksi. Nautojen
parsikasvatukseen on muutospaineita jo eläinsuojelulain valmistelussa, joten tuotantoa jatkavilla tiloilla on usein investointitarpeita. Niitä toteutettaessa kannattaa luomun ainakin
keskimääräisesti parempi kannattavuus huomioida.
Komission ehdotuksen löytää netistä helpoimmin googlaamalla: ”ehdotus Euroopan parlamentin asetus luonnonmukaisesta tuotannosta” ja liitteet, joissa eläinkohtaiset vaatimukset,
lisäämällä ”liitteet” tuon edellisen haun perään.
Esko Rissanen
Uusi EU:n luomuasetus valmisteilla
Euroopan komissio julkaisi 24.3.2014 luonnonmukaisen tuotannon tulevaisuutta koskevan toimintasuunnitelman sekä
suunnitelman toteuttamiseen tähtäävän ehdotuksen uudeksi
luomuasetukseksi. Suunnitelman ja ehdotuksen taustalla ovat
luomutuotannon ja –tuotteiden kysynnän ja myynnin voimakas kasvu.
Uuden järjestelmän tavoitteiksi on asetettu kuluttajien luottamuksen säilyttäminen, tuotannon määrän kasvattaminen sekä
valvonnan yksinkertaistaminen. Nämä tavoitteet ovat osin keskenään ristiriitaisia.
Keinoksi tavoitteeseen pääsemiseksi on otettu kaikkien luomusäädösten poikkeusten lopettaminen. Tällainen poikkeus
on ollut esimerkiksi tavanomaisen kylvösiemenen käyttö sekä
jalostuseläinten hankinta tavanomaisesta tuotannosta, mikäli
luomua ei ole saatavana.
Uuden luonnoksen mukaan luomuvalvonta muutetaan
enemmän riskipainotteiseksi. Tämä riskiperusteisuus on ehdotukseen tullut Suomen esityksestä.
19
Hyvästä lihasta
syntyy hyvää
ruokaa
Pihvilihan
grillausta
OKRAssa
Maa- ja metsätalousministeriö tuo jälleen grillausnäytöksensä, tietoiskunsa ja tapahtumaosastonsa OKRAnäyttelyyn Oripäähän heinäkuun 2. − 5. päiviksi. Grilli
käy kuumana ministeriön osastolla, ja messuyleisölle
on tarjolla gourmet-maistiaisia.
Aiemmilta vuosilta tuttuun tapaan ministeriön osastolla puhutaan asiaa ja vähän muutakin hyvän ruoan
merkeissä. Pihvilihan puolesta grillaamiseen osallistuvat Hannu Karppila, Esko Rissanen, Mikko Leikola ja
Henrik Jensen. Kun asiasta tehdään pihviä sanan voimalla, samaan aikaan keittiömestari Raymond Wesander näyttää mallia lihan valmistamisesta.
Tapahtuman aikataulun voi tarkistaa Pihvikarjaliiton
nettisivuilta ja Facebookista.
Vauhdikasta menoa ja iloisia kokkeja nähdään OKRA:ssa maa- ja metsätalousministeriön grillausteltalla tänäkin vuonna. Keittiömestarit Raymond Wesander ja
Ulla Liukkonen jammailivat Elonkerjuu-yhtyeen Simo Rallin kitaransoiton tahtiin
vuonna 2012. Kuvat: MMM arkisto.
Laatua ja
palvelua!
ARO-TANNER
- RAKENTEEN PUOLESTA -
Lihakonttori Oy
Vanha Talvitie 8 A, 00580 Helsinki
puh: 09-8256 520, fax: 09-761 822
www.lihakonttori.fi
OSTETAAN TEURASKARJAA
RAHTITEURASTUS
RAHTILEIKKUU
LIHA HIETANEN OY
Puh. (03) 5141533 – www.lihahietanen.fi
20
ARO-TANNER IVAN
Hyvin kasvatettua
suomalaista pihvilihaa –
laitumelta pöytään!
- SARKA 2013 -näyttelyn 2. sija
- FABA:n jalostusarvokilpailun 2. sija
Tia ja Jyri Tanner
Nevankuja 115 64720 Perälä
p. 040-591 3033 sähköposti: [email protected]
www.hereford.fi/tanner
Pihviliha pähkinänkuoressa
Mehevän ja maukkaan pihvilihan tie suomalaiseen ruokapöytään on ansiokas.
Kotimaista pihvilihaa saadessaan voi luottaa siihen, että se on kasvatettu
vastuullisesti ja eläinten hyvinvoinnista huolehtien. Suomessa karjankasvatuksen etuna ovat puhtaat laitumet, joilla on reilusti tilaa eläimille, sopiva ilmasto, riittävä vedensaanti sekä vastuulliset kasvattajat. Pihviliha on
laatunaudanlihaa päästä hännänpäähän. Tänä päivänä halutaan laatua ja
arvostetaan hyvin tuotettua ruokaa – juuri sitä on kotimainen pihvikarjan
liha. Maista, niin tiedät!
Mitä on pihviliha?
Pihvilihan saattaa tunnistaa ulkonäöstä, mutta varsinainen vastaus löytyy lautaselta:
pihvilihassa on makua! Pihvilihalla tarkoitetaan liharotuisen naudan kaikkea lihaa. Pihviliha erottuu lypsyrotuisesta naudanlihasta mehukkuutensa ja lihan
rakenteen vuoksi. Liharotuinen eläin on kookas, sillä on suuret lihakset,
mutta siinä on vähemmän sidekudosta kuin lypsyrotuisessa eläimessä.
Pihvilihan aromikas maku ja hyvä syöntilaatu johtuvat siitä, että pihvikarjarotuja on vuosisatojen aikana jalostettu lihantuotantoa varten. Rotujen ominaisuudet luovat perustan, jota eläinten oikeanlainen ruokinta täydentää. Lihantuotantoa varten kasvatettujen eläinten arvo-osat ovat tavallista kookkaampia, ja lihasten muoto sekä rasvoittuminen ovat ihanteelliset. Lihaksen sisäistä rasvoittumista eli marmoroitumista arvostetaan, mutta toisaalta lihan vähärasvaisuus on hyvän laadun merkki.
Parasta pihvilihaa
päästä häntään
Laadukas naudanliha ansaitsee tulla tarkkaan käytetyksi ja huolellisesti valmistetuksi. Pihvirotuinen nauta on kauttaaltaan laadukasta lihaa, jossa on makua
ja luonnetta. Mureus saadaan aikaan oikeanlaisella käsittelyllä ja kypsennyksellä.
Arvo-osat riiputetaan eli mureutetaan raakakypsytyksellä. Vakuumipakattua luutonta lihaa mureutetaan neljästä kuuteen viikkoon kylmässä,
enintään + 4 asteen lämpötilassa.
Luullinen liha kannattaa käyttää tuoreeltaan tai pakastaa. Tällainen liha
tarvitsee pitkän valmistusajan, ja sopii sen vuoksi keittoihin ja pataruokiin.
Pitkään haudutettavista osista saa edullista ja maukasta ruokaa. Naudan
häntä on oivallinen lihaliemen raaka-aine, ja siitä voi myös valmistaa maukasta keittoa tai muhennosta.
Sisäelimet ovat monen herkkusuun suosikkeja. Kieltä, munuaisia ja maksaa
saa ainakin ennakkoon tilaamalla päivittäistavarakauppojen palvelulihatiskeiltä ja halleista, samoin pihvilihan suoramyyjiltä.
Pihvikarjan jauheliha
on omaa luokkaansa
Pihvikarjan jauheliha on samaa laadukasta ja maukasta lihaa kuin muutkin ruhon osat, joten siitä on tullut erittäin suosittua. Laadukkaan jauhelihan tunnistaa puhtaasta tuoksusta, kiinteästä koostumuksesta, kirkkaasta väristä ja
maukkaudesta. Lisäksi joidenkin pihvikarjarotujen jauheliha on selvästi vähärasvaisempaa kuin tavallinen jauheliha.
Pihvikarjan jauhelihaa maistanut tietää, mitä on hyvä jauheliha. Se käyttäytyy hyvin pannulla, ei vetistele tai kutistu, eikä välttämättä kaipaa muuta kuin
suolaa seurakseen.
22
Pihviliha pähkinänkuoressa
Liha on osa
terveellistä ruokavaliota
Liha on luonteva osa monipuolista ruokavaliota. Se on hyvä
proteiinien lähde, joka sisältää myös sinkkiä, rautaa, seleeniä,
fosforia, magnesiumia ja B-vitamiineja. Laidunruokitun naudanlihan Omega 3 ja 6 -tasapaino on hyvä ja lihan CLA-pitoisuus
on moninkertainen viljalla kasvatettuun lihaan verrattuna. Näiden rasvahappojen tasapainoinen saanti ravinnosta on ihmiselle tärkeää. Myös E-vitamiinin osuus on laidunruokitussa lihassa
moninkertainen.
Naudanlihan rasva on pääasiassa näkyvää rasvaa, joka ruoanvalmistuksessa parantaa lihan makua, mutta jonka voi halutessaan helposti poistaa.
Lihan proteiini sisältää oikeassa suhteessa kaikkia aminohappoja, jotka ovat ihmiselle välttämättömiä. Proteiineista saa
myös energiaa, joka auttaa jaksamaan ja pitämään kehon suorituskykyä yllä.
Naudanlihassa on kaikista lihalaaduista eniten hemirautaa,
joka on helposti imeytyvässä muodossa ja edistää myös muun
ruokavalion sisältämän raudan imeytymistä.
Pihvikarjarodut
ovat ulkoisesti erilaisia
Maailman yleisin liharotu on Englannista kotoisin oleva Hereford. Väriltään nämä eläimet ovat punaruskeita, ja niillä on tyypillisesti valkoinen pää. Herefordilaisia on Suomen pihvikarjasta
noin neljännes. Toinen neljännes on kauniin valkoista, kookasta ja lihaksikasta Charolais-rotua, joka alun perin tulee Ranskasta. Meillä kasvatetaan myös mustanpuhuvia Aberdeen Angus-nautoja, pitkien sarviensa vuoksi helposti tunnistettavaa
Ylämaan karjaa eli Highland Cattlea sekä ruskeansävyisiä Limousin- ja Simmental-rotuja.
Eri liharodut eroavat toisistaan eläinten koon, lihan määrän
sekä sen koostumuksen mukaan. Suurimmat Charolais- ja Simmental-sonnit voivat painaa jopa 1400 kiloa, mutta ne ovat hyvin lihakkaita, rasvaa niiden lihassa on vain vähän. Joillekin roduille on tyypillistä, että niiden rasva marmoroituu lihaan, mikä
tuo lihaan pehmeyttä ja mehukkuutta. Liharotujen keskinäinen
paremmuus on makuasia. Kaikki pihvirodut tuottavat laatulihaa.
Nurmirehulla on
suuri merkitys lihan laatuun
naudan
ruoansulatukselle
hyvin. Nurmikasveja voidaan viljellä sellaisillakin alueilla, jotka eivät sovellu suoraan
ihmiselle käyttökelpoisen leipäviljan
tai kasvisten tuotantoon. Ulkomailla naudanlihan tuotantoon
käytetään maissia ja soijaa, jotka saattavat aiheuttaa eläimille
ruoansulatusongelmia ja lisäävät kaasunmuodostusta.
Kotimainen pihviliha on
eettinen ja vastuullinen valinta
Suomessa pihvikarjaa kasvatetaan vastuullisesti, eläinten hyvinvoinnista ja ympäristönäkökohdista huolehtien.
Eläinten hyvinvointi on kansainvälisesti verrattuna korkeatasoista, koska niiden ravintoon, elinympäristöön ja terveyteen
kiinnitetään paljon huomiota. Yksi merkittävä laatutekijä on jäljitettävyys: täällä tiedetään, missä ja miten eläin on elämänsä
elänyt.
Teuraseläinten terveys tutkitaan tarkasti, ja lääkkeiden, esimerkiksi antibioottien käyttöä on rajoitettu. Elintarvikevalvonta, huolellinen hygienia ja karjankasvattajien ammattitaito ovat
vaikuttaneet siihen, että vakavat eläinsairaudet ovat harvinaisia,
eikä sairaan eläimen liha koskaan
päädy kuluttajalle.
Ravinnolla ja elinympäristöllä on merkittävä vaikutus lihan makuun ja koostumukseen. Pihvikarja laiduntaa kesäisin syöden
nurmea tai nurmirehua, joka on nautojen pääasiallinen ravinto.
Lihakarja viihtyy ulkoilmassa läpi vuoden, sillä talvisin eläimet
saavat liikkua vapaina kylmäpihatoissa. Laidunruokinta edistää
merkittävästi arvokkaiden ravintoaineiden määrää pihvikarjan
lihassa ja on eläimille luontainen ympäristö, jossa ne viihtyvät
ja voivat hyvin.
Liharotuisten emolehmien kaikki maidontuotanto menee vasikan hyväksi. Emolehmät imettävät vasikkaansa puolisen vuotta.
Nautaeläinten märehtimisestä syntyviin metaanipäästöihin
voidaan vaikuttaa ruokinnalla. Suomalaisen pihvikarjan pääasiallinen ravinto koostuu nurmi- ja palkokasveista, jotka sopivat
www.pihvikarjaliitto.fi
23
Lihan grillaus- ja
paistovinkit
kotikokille
Maisemanhoitaja
palveluksessanne
Suomessa lihakarja laiduntaa myös luonnonniityillä, rantakaislikossa tai metsässä, hoitaen maisemaa ja huolehtien luonnon monimuotoisuudesta.
Ulkona viihtyvä liharotuinen karja pystyy elvyttämään ja ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta vaativissakin
olosuhteissa, kuten pensoittuneilla tai
metsittyneillä viljelymailla, rannoilla ja
kivikoissa. Laiduntaminen on maisemanhoidollisesti tärkeää, ja samalla se
parantaa monien kasvien, lintujen ja
hyönteislajien elinmahdollisuuksia. Laiduntaminen lisää luonnon monimuotoisuutta ja tarjoaa silmäniloa maisemaan.
Pihvikarjaa käytetään yleisesti myös kasvistoltaan herkkien luonnonsuojelualueiden
hoitamiseen.
Lisätietoja pihvilihasta:
www.pihvikarjaliitto.fi
Lihan ruskistamisen tarkoituksena on muuttaa lihan makua.
Ruskea pinta maistuu hyvältä pääasiassa siksi, että lihamehun
sisältämää vettä haihtuu suoraan pinnalta paistamisen aikana,
jolloin suolat ja muut makuaineet tiivistyvät. Korkea lämpötila
aiheuttaa myös itse lihassa lukuisia makuun vaikuttavia muutoksia.
Joskus puhutaan lihan sulkupaistamisesta. Se on myytti, joka
kannattaa murtaa. Niin vahvaa pintakalvoa ei kerta kaikkiaan
voi syntyä, ettei lihaneste tulisi sen läpi. Kun lihan solut lämmetessään kutistuvat, liha vetäytyy kokoon eli sen tilavuus pienenee. Kun nesteet puolestaan laajenevat lämmön johdosta ja
vielä lisää vettä erottuu soluista, lisääntyy nesteen paine, eikä
lihamehun ulostihkumista voi estää mikään.
Hyvin murea, vähän sidekudoksia sisältävä liha kannattaa
paistaa nopeasti kuivalla, kuumalla lämmöllä, jolloin pinta kypsyy rapean herkulliseksi. Sisäosa jää raa'aksi eikä kuivu eikä sitkisty kovin paljoa. Mehukkuus säilyy, mutta ei minkään ”sulkevan pinnan” ansiosta, vaan siksi, että liha ei kuumene sisältä eikä
siten työnnä mehua ulos.
Suolaa vai ei
Kypsennysasteet
•
•
•
•
•
Pihvien suolaamisessa on kaksi koulukuntaa: toiset suolaavat
pihvinsä hyvissä ajoin etukäteen, toiset juuri ennen grillaamista.
Etukäteen suolaamisen etuna on pitempi maustumisaika, mutta toisaalta suola nostaa nesteet lihan pintaan. Jos suolaus tehdään vain vähän ennen grillausta tai sen jälkeen, suolan maku
ei ehkä ehdi tasoittua lihaan.
Joka tapauksessa grillattavan lihan maustamiseen kannattaa
kokeilla suurikiteistä vuorisuolaa, kuten Maldonia tai Himalajan
vuorisuolaa, tai laadukasta merisuolaa, jollaista on esimerkiksi
ranskalainen Guérande. Hienojakoinen pöytäsuola ei ole pihvin
paras kaveri.
raaka (englanniksi very rare, ranskaksi bleu) tarkoittaa, että liha on kypsennetty kovassa kuumuudessa
vain muutaman sekunnin ajan, jotta sen pinta ruskistuu.
verinen (englanniksi rare, ranskaksi saignant) tarkoittaa, että liha on sisältä raakaa, sillä kypsennys on lopetettu siinä silmänräpäyksessä, kun kääntämisen
jälkeen näkyy ensimmäinen lihamehun pisara. Todellisuudessa liha on vain väriltään punainen, mutta ei
verinen, koska teurastettaessa on ruhon veri laskettu
ulos.
medium (englanniksi medium, ranskaksi à point) tarkoittaa ”juuri oikein”. Kypsennys lopetetaan, kun kääntämisen jälkeen yläpinta kostuu kauttaaltaan lihamehusta.
melko hyvin kypsennetty (ranskaksi assez bien cuit)
on ruusunpunaista sisältä ja pinnalle tihkuva lihamehu on myös ruusunpunaista.
täysin kypsä (englanniksi well done, ranskaksi bien
cuit) tarkoittaa hyvin kypsennettyä. Liha on läpipaistettu ja tihkuva lihamehu on kirkasta.
Teksti: Susanna Heikkinen
24
www.pihvikarjaliitto.fi
25
Keväällä 2013 puodin tiloja laajennettiin, oman tilansa saivat
lähiruoka- ja luomutuotteet. Navetan yläkerrassa sijaitsevasta
Navettamarketista on saatavana oman tilan pihvikarjan lihaa
sekä tarkoin valikoituja tuotteita lähiseuduilta, kuten luomukananmunia, mehuja ja hilloja, leipää ja yrttimausteita. Oman
hauskan lisän valikoimaan tuo tilan oma Sonni-olut sekä siiderit
Omppu ja Mansikki, jotka ovat Vakka-Suomen Panimon Keinuhongalle valmistamat.
Navetan uudesta
elämästä tuli lifestyle
Keinuhongan tila on maaseutuyrittäjyyden menestystarina, jonka
aineksia ovat idearikas omistajapari ja
jämpti tapa toteuttaa suunnitelmat
tässä ja nyt. Elämä muuttui, mutta
Rohkeus vie eteenpäin
Mikä sai Suvin perustamaan lifestyle-puodin navettaan keskelle
maaseutua? Lähin isompi taajama on Vääksy, jonne on matkaa
nelisenkymmentä kilometriä. ”Ei tätä puotia perustettu yksistään naapuritienoiden ostovoiman varaan”, heläyttää Suvi. ”Kun
muutin tänne, halusin tuoda mukanani palan sitä maailmaa,
jossa itse viihdyn. Rakastan sisustamista ja kauniita vaatteita.
En ilmeisesti ole ainoa, sillä Suvimarja äänestettiin Glorian Koti
-lehden lukijoiden yhdeksi suosikkiputiikiksi heinäkuussa 2013,
kun puoti toiminut vasta vuoden. Vuonna 2014 Suvimarja valittiin myös 15 parhaan sisustuskaupan joukkoon.”
Yksi avaintekijöistä on sähköisten viestimien taitava hyödyntäminen. Tilalla, puodilla ja Navettamarketilla on omat nettisivut, ja ajankohtaisista tapahtumista kerrotaan aktiivisesti Facebookissa. Keinuhongan ja Suvimarjan maailmassa ei siten ole
maantieteellisiä rajoja: sana kiertää ja kerryttää asiakasmääriä.
Ei siis liene yllätys, että seuraava projekti on navetan yläkertaan
remontoitava kabinetti, jonka voi varata pieniä kokouksia tai
vaikkapa ryhmämatkalaisten visiittiä varten. Bussilastillinen asiakkaita on todellisuutta.
Tämä navetta on nähtävä omin silmin. Silmää kauneudelle, laaja
valikoima ja kätevät kädet – niillä loihditaan Suvimarja-puodin uniikki
tunnelma. Puoti on lifestyleä pienintä yksityiskohtaa myöten.
työn mielekkyys palkitsee.
Päijät-Hämeessä sijaitseva Padasjoki on perinteistä viljelysseutua, jonka historia ulottuu kivikaudelle asti. Perunan viljely ja
sahdin valmistus ovat arvossaan, sijaitseehan Lammin sahtipitäjä aivan naapurissa.
Perunaa viljeli perintötilallaan myös Kalle Jaakkola, Keinuhonka-nimisen tilan isäntä kolmannessa polvessa. Tilan juuret
ulottuvat 1700-luvulle, joskin useiden lohkomisten jälkeen nykyinen päärakennus kohosi korkean mäen juurelle vasta vuonna 1928. Kaunis nimi on perua kukkulalla sijainneesta keinusta,
jonka luona kylän nuoret tapasivat toisiaan.
Vuosituhannen vaihteessa alkoivat uudet tuulet puhaltaa.
Perunanviljely vaihtui sadan lypsyrotuisen sonnin pihatoksi, ja
sitä seurasivat tiiviissä tahdissa rakennushankkeet, joiden lopputuloksena Keinuhongan tilalla kasvatetaan tätä nykyä 600
sonnia neljässä pihattonavetassa. Noin puolet eläimistä on lypsyrotuisia, loput liharotuja: Herefordeja, Anguksia, Charolaisia ja
Limousineja.
”Padasjoen pellot ovat yksinkertaisesti liian vaatimattomia,
lohkokoko on pieni ja perunan tarvitsemaa sadetusta on hankala järjestää. Laskin, että nurmipeltoina niistä saa kannattavia”,
26
Kalle sanoo. Kuutisensataa sonnia on sopiva eläinmäärä, niiden
tuottaman kuivalannan saa sopivasti levitettyä pelloille ja vastaavasti säilörehua riittää kotitarpeiksi.
Love story muuttui menestystarinaksi
Naudanlihan tuotanto on tilan pääelinkeino, ja se on isännän
vastuulla. Mutta eipä ole emäntä Suvi Siljanderkaan jäänyt laakereillaan lepäämään. Vielä viisi vuotta sitten Suvi oli Vääksystä
Helsinkiin muuttanut markkinoinnin ja myynnin ammattilainen
Soneran palveluksessa. Kunnes 2010 kohtalo puuttui peliin.
Suvi oli tullut mummonmökkiin Padasjoelle viettämään sinkkukesää. Eräänä iltana paikallisen moottoriseuran Peltopäivillä
Suvin ja Kallen katseet kohtasivat. Seuraavana vuonna heillä oli
yhteinen poika Samu, ja sitä seuraavana vuonna vanhaan navettaan avattiin sisustustuotteita, vaatteita, asusteita ja koruja
myyvä lifestylepuoti Suvimarja.
27
Keinuhongan tilan viisi vinkkiä menestykseen
Suvi sanoo, että tilan oma toiminta on voimavara, jota kannattaa hyödyntää. ”Lähiruoasta kiinnostuneet asiakkaat haluavat tietää elintarvikkeiden alkuperästä. Kaupanteon yhteydessä kysytään mitä moninaisimpia kysymyksiä, lähtien siitä, mitä
eläimet syövät, millaiset alustat niillä on, mitä avopihatto tarkoittaa, miten liha on leikattu, pitääkö sitä raakakypsyttää ja niin
edelleen. Asiakkaiden kohtaamisessa pitää voittaa pelko ja ujous. Kun asiakkaat saavat tietoa tilasta ja sen tuotteista, he ovat
valmiita satsaamaan laadukkaisiin, puhtaasti tuotettuihin tuotteisiin.”
1.
2.
3.
4.
Käytä tilan nimeä brändinä ja tuo se esiin kaikkialla missä voit.
Hyödynnä tilan toimintaa kanssakäymisessä asiakkaiden kanssa.
Voita pelko ja ujous asiakaspalvelussa, kohtaa asiakas avoimesti.
Hyödynnä sosiaalista mediaa; tykkääminen ja jakaminen kasvattavat asiakaskuntaa tehokkaasti.
5. Arvosta omaa työtäsi ja ole ylpeä tuotteistasi.
Tilan nimi esiin
Lihan arvostus on karjankasvattajalle kaikki kaikessa. Kalle toteaa, että sillä saralla olisi parantamisen varaa. ”Sijoitettu pääoma
ei kasva korkoa ihan niin kuin pitäisi. Karjankasvattaja saa työlleen kovin pienen hinnan.”
Lähiruokabuumi luo kysyntää suoramyynnille, joka saattaisi
olla yksi reitti arvostuksen lisäämiseen. Tällä hetkellä Keinuhongan tuotannosta noin 8 % myydään suoraan joko omalta tilalta
tai Vääksyyn perustetusta lihapuodista. Kalle arvioi, että suoramyynnin osuutta olisi mahdollista hiukan kasvattaa.
Suoramyynti ja teollisuus eivät kilpaile keskenään, sillä Kallen
mielestä molemmille riittää kysyntää. ”Me muistamme aina kertoa asiakkaille, että tätä meidän rakkaudella kasvattamaa lihaa
myydään myös HK:n ja Tammisen väreissä.” Sopimustuotanto
on selkäranka koko toiminnalle.
Kasvattajan kannalta suoramyynnin etuna on palautteen
saaminen. ”Kyllähän se kannustaa jaksamaan, kun ihmiset kiittävät meidän lihan makua”, naurahtaa Kalle. Myös asiakkaiden
toiveet on helpompi toteuttaa, kun lihan leikkuu voidaan tehdä yksilöllisten ohjeiden mukaan. Kalle ja Suvi ovat juuri perustamassa pihapiiriin omaa pienimuotoista lihanleikkaamoa ja
-pakkaamoa, mikä lisää suoramyyntituotteiden valikoimaa ja
toimitusten joustavuutta.
Ylpeys omasta tuotteesta ja omasta tilasta on Kallelle ja Suville itsestään selvää. Se näkyy jopa autossa, jota koristavat isot
teippaukset tilan nimestä ja nettiosoitteesta. ”Tilan nimihän on
hyvä brändi, sen näkyvyys kannattaa maksimoida. Arvostus lähtee itsestä. Jos olet ylpeä siitä mitä teet, mikset kertoisi sitä muillekin.”
”Työtunteja ei kannata laskea, mutta ainakin
rakennukselle on käyttöä ja se pysyy kunnossa”,
sanoo Kalle Jaakkola.
Yläkerran Nevettapuodissa voi syödä myös
silmillään. Lähiruoka houkuttelee maistamaan.
Teksti: Susanna Heikkinen
Kuvat: Suvi Siljander
www.suvimarja.fi
www.keinuhonka.fi
Yrittänyttä ei laiteta: Keinuhongan tilan lisäksi Kalle Jaakkolalla ja Suvi Siljanderilla
on Suvimarja lifestylepuoti ja sen yhteydessä kahvila, lähiruokaa ja tilan tuotteita
myyvä Navettamarket, oma lihapuoti Vääksyssä, kesäkojut Padasjoen satamassa,
mökkivuokrausta ja nettikauppa.
28
29
tannossa luomun kriteerit oikeastaan jo täyttyvät, mutta asian
viralliseksi tekeminen vaatii paljon työtä byrokratian muodossa.
Yrittäjien kokemusten mukaan ihmiset haluavat tänä päivänä
ostaa laadukasta lihaa läheltä - lähiruoka on mennyt luomun
edelle.
Työntäyteistä elämää
samassa pihapiirissä
Lähilihaa
kaupungin kupeesta
Kaunikkilan sisarusten pyörittämältä
Lehtolan tilalta Puuppolasta on
Työtä tilalla riittää; tarvittaessa painetaan ympäripyöreitä päiviä,
mutta välillä päästään tekemään muutakin. Hyvä ja tuttu lomittaja on tilallisen kannalta kullanarvoinen. Toiminnan mahdollistaminen vaatii ympärilleen vankan yhteistyökumppaniverkoston.
Sisarukset perheineen asuvat samaa pihapiiriä. Miten rinnakkaiselo kodeissa ja yrityksessä sujuu sisaruksilta? ”Molemmat
ovat sanavalmiita ja ollaan päivittäin tiiviissä yhteistyössä. Kyllä
siinä tulee välillä napakasti sanottua!” kertoo Saila nauraen.
Kaupungin läheisyydestä on tilalle sekä hyötyä että haittaa:
”Tekniikan hajotessa apua saadaan nopeasti. Lähellä kaupunkia
kaikki on tehtävä kuitenkin ”oikein”; hajupäästöiltä ei voida välttyä ja aitaukset on suunniteltava tarkoin. Työkoneiden siirtäminen on myös työlästä ruuhkaisilla teillä. Suoramyynnin kannalta
sijainti on hyvä ja asiakkaita pystytään palvelemaan paremmin”,
Saila pohtii.
Tulevaisuus sisarusten tilalla näyttää valoisalta. Asiakasrekisteriin tulee uusia nimiä ja toiminta laajenee. Rotuyhdistyksen
aktiivinen ote auttaa myös viemään asiaa eteenpäin. ”Tulevaisuudessa toivomme, että kaikki liharodut olisivat kuluttajille
nähtävillä lihanmyynnin yhteydessä. Tämä auttaisi kuluttajia
valitsemaan lihoista sen itselleen maistuvimman”, toteaa Saila
vetäessään työsaappaita jalkaansa. Päivän työt tilalla odottavat
tekijöitään.
saatavissa tilauksesta tuoretta lähilihaa –
Teksti: Tanja Minkkinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Kuvat: Lehtolan tila
aivan kaupungin lähettyviltä!
Sisarukset Saila Kaunikkila ja Arja Kaunikkila-Laurikainen ovat
pitäneet Limousin-rodun pihvikarjan lihaan keskittyvää karjatilaa vuodesta 2002 alkaen. Lihan suoramyynti tilalta aloitettiin
vuonna 2011 Maitoa ja naudanlihaa Keski-Suomesta -hankkeen
kannustamana.
”Suoramyynti ei olisi startannut ilman tukea. Hankkeen järjestämissä koulutuksissa on vaihdettu ajatuksia ja pohdittu haasteita yhdessä. Lähialueiden suoramyyntitilat ovat profiloituneet
omaan toimintamalliinsa, jolloin merkittävää kilpailua tilojen
välillä ei ole. Lihanmyynnin osalta tilayhteistyötä ei ole vielä
päästy tekemään, osaksi juuri profilointiin liittyen”, Arja kertoo
myynnin käynnistysvaiheista.
Myynti on varovaisista odotuksista huolimatta lähtenyt hyvin
käyntiin. ”Suunta on ollut koko ajan nousujohteinen. Toiveenamme on saada vakioasiakkaita, jotka ostavat lihaa useamman kerran vuodessa. On erityisen motivoivaa, kun asiakkailta
saa hyvää palautetta. Lihan ostajat ovat olleet erittäin tyytyväi-
30
siä, koska tietävät lihan alkuperän ja kuinka karja kasvatetaan.
Tsemppi-kommentteja on tullut ihan vierailtakin ihmisiltä! Asiakkaista tulee nopeasti hyviä tuttuja.”
Koko perhe osallistuu tilan hoitoon kukin omien tehtäviensä
mukaan ja tarpeen tullen käytetään lomittajia. Päävastuu tilanhoidosta on Sailalla, ja Arja perheineen auttaa tarvittaessa.
Tulevana kesänä
viljellään toinen luomusato
Peltotuotannon osalta tila on luomussa. Tulevana kesänä viljellään toinen luomusato. Luomupeltoviljelyyn siirryttiin myös
pitkälti hankkeen innostamana, sillä koulutuksista on saatu positiivista fiilistä luomuasialle. Poissuljettua ei ole, että myös lihantuotanto siirrettäisiin tulevaisuudessa luomuun. Lihantuo-
Lehtolan tila
•
•
•
•
•
Lihantuotanto emolehmiin perustuvaa, vasikat
kasvatetaan itse.
Tilalta lihaa on saatavilla heinäkuusta toukokuuhun.
Eläin myydään aina etukäteen ennen teurastusta eli
lihaa ei myydä koskaan pakastimesta.
Lehtolan tilan erikoistuotteita ovat mm. Limousinsäilykkeet ja -erikoismakkarat.
Lisätietoja ja tilausohjeet löydät osoitteesta:
www.lehtolanlimousin.fi
Juhlavat paistirullat
1 kg naudan paistia
Mausteseosta; suolaa, paprikajauhetta, sellerisuolaa,
mustapippurirouhetta
Öljy-voiseosta paistamiseen
TÄYTE:
Pekoniviipaleita ja salvian lehtiä
KASTIKE:
Mustaherukkahyytelöä
Kuohukermaa
Tumma Maizenaa
Puhdista liha kalvoista ja leikkaa liha viipaleiksi, nuiji viipaleet muovin sisässä kevyesti, mausta, laita täytteet päälle
(puolikas pekonisiivu ja salvian lehti), kääri rullaksi ja kiinnitä cocktailtikulla.
Ruskista rullat nopeasti pannulla, lado rullat tiiviisti uunivuokaan kaada päälle siivilöityä pannun huuhdelientä
ja lihalientä niin, että kääryleet melkein peittyvät. Hauduta kypsäksi 175 noin 1 h. Kun liha tuntuu kypsältä ja
murealta, kaada haudutusliemi kattilaan ja mausta mustaherukkahyytelöllä ja kuohukermalla ja saosta kevyesti
tummalla Maizena pikasuurusteella. Tarkista maku. Kaada
saostettu liemi rullien päälle ja anna hetki hautua.
Tarjoile persiljaperunoiden ja hunajalla maustettujen
porkkanoiden kanssa.
31
kuution verran
Vastustamattoman hyvää
Charolais-pihvilihaa
EKSTRAA
MENESTYKSELLISTÄ HEREFORDJALOSTUSTA JO YLI
KOLMEKYMMENTÄ VUOTTA
Kun haet karjaasi helppoja poikimisia,
hyvää kasvua ja erinomaista rakennetta,
tule tutustumaan Thorsvikin Herefordeihin
°°° www.thorsvikhereford.fi °°°
MENESTYKSELLISTÄ HEREFOR
Suoramyyntiä ennakkoJALOSTUSTA JO
YLI
Karjanhoitaja
tilauksesta - toimitamme liha- Tilanhoitaja
Paavo Kuuluvainen
Kaisu-Maija Nenonen
KOLMEKYMMENTÄ
VUOTTA
paketteja kaikkialle Suomeen.
puh. 050 5172 189
puh. 044 2686 827
09 8025 431
TERISTEN
KARTANO
(hinnat
ja kauppa) (tiedot
eläimistä ja suvuista)
Kun haet
karjaasi helppoja
poikimisia
HEREFORD
& ANGUSAnne-Marie Rosenlew
hyvää kasvua ja erinomaista rakennett
Kartanonkuja 100, 37200 Siuro
JALOSTUKSEN KÄRJESSÄ
Puh. 03 340 6890 / 040 590
5718 tutustumaan Thorsvikin Herefordeih
tule
[email protected]
Tiedustelut:
Antti Veräväinen 0500 835 084
RANTOLAN
SARVANAN
°°° www.thorsvikhereford.fi
°
ANGUS
ANGUS
VANHA-ANNILAN
ANGUS
MYYTÄVÄNÄ
JALOSTUSELÄIMIÄ
Vapolan tila
040 7759 888
Vehmaantie 1331, 23600 Kalanti
www.vapola.fi
KOTIMAISUUS
HUOLENPITO
Valtrat valmistetaan Suolahdessa, jossa samalta tontilta löytyy tuotekehitys, voimansiirtotehdas, kokoonpanotehdas, myynti, varaosakeskus ja huoltopalvelut.
Tällä tontilla työskentelee yli 900 Suomalaista ja tarvittaessa he pystyvät
valmistamaan yli 10 000 traktoria vuodessa. Valtra työllistää suoraan noin
1000 ja välillisesti noin 3000 suomalaista ammattilaista.
YS KOTIM
LISY
AISU
ILÖL
US
S
K
Y
MONIPUOLISUUS
Valtra on kotimainen kansainvälinen traktorinvalmistaja. Se tarkoittaa että sen juuret ovat Suomessa, se
suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa mutta traktorimerkkinä se on kansainvälinen. Suomalaista osaamista viedään traktorin muodossa ympäri maailman.
TU
RV
AL
LIS
UU
S
US
VU
TA
T
O
TU
Lauri Annila
Annilantie 90
37600 Valkeakoski
Puhelin 040 828 5051
ANGUS JALOSTUSELÄIMIÄ
SOTKAMOSTA
JALOSTUSELÄIMIÄ
Janne Lukkari
Rekivaarantie 27
88600 Sotkamo
Puhelin 040 5233 700
ja 0400 211 674
Katariina ja Kalle Sarvana
Sarvanantie 172
34420 MUROLEEN KANAVA
Puhelin 040 7396 386
[email protected]
Tilanhoitaja
Karjanh
Paavo Kuuluvainen
Kaisu-Maija Nen
puh. 050 5172 189
puh. 044 268
09 8025 431
(hinnat ja kauppa) (tiedot eläimistä ja suv
0440 472 250
Millolankuja 25
09520 Millola
www.millola.com
VALTRA - kuution verran ekstraa.
Lue lisää valtra.fi
Kysy lisää. Valtra-myyjät, AGCO Suomi Oy
Lähimmän Valtra-myyjän yhteystiedot saat
numerosta 020 45 501 tai www.valtra.fi
33
Plevnan mallashärkä
1 kg naudan suikalelihaa
1 dl demi glacea
5 dl vettä
0,33 l plo tummaa olutta (Plevna Siperia stout)
Maun mukaan:
lihaliemijauhetta
sokeria
mustapippuria
maizenaa (suurustukseen)
kermaa
Panimoravintola
Plevna tarjoaa
Limousin-lihaa
Ruskista lihat kuumalla parilalla tai pannulla, siirrä
lihat kattilaan. Lisää kaikki muut aineet, paitsi maizena ja kerma. Keitä niin kauan, kunnes lihat ovat
pehmeitä ja suurusta sittemmin. Tarkista, että lihat ovat kokonaan nesteen peitossa ja tarvittaessa lisää vettä. Kerma lisätään lopussa.
Ajatus lähiruoasta on lähellä ravintoloitsija Marika Tähtinen-Hakalan sydäntä.
Panimomestari Sam Viitaniemen työnä on valmistaa tamperelaista lähiolutta.
Tamperelainen Panimoravintola Plevna on toiminut vuodesta
1994 Finlaysonin vanhassa kutomosalissa. Ravintolan sydämessä toimii panimo, joka valmistaa käsityönä 15 olutlaatua, kolmea
siideriä sekä panimosimaa. Ruokalistalla on reheviä, suomalaissaksalaistyylisiä ruoka-annoksia; silakkapihveistä ja lihapullista
currywurstiin ja kestosuosikkiimme makkarapannuun! Mukana
on myös salaatteja, kasvisruokia ja pihvejä. Ravintolaan mahtuu
jopa 400 henkeä, kesäisin avataan lisäksi 65-paikkainen terassi.
Kiinnostuksemme Limousin-lihaa kohtaan alkoi siitä, että panimon mäski on mennyt Limousin-kasvattajatilalle Metsä-Paavolaan jo vuodesta 2002. Myös ajatus lähiruoasta on lähellä sydäntä, sillä panimomme tuotteet ovat pientuotantoa & aitoja
tamperelaisia lähioluita.
Plevnassa haluaisimme käyttää enemmänkin lähellä tuotettuja raaka-aineita. Ongelmana on kuitenkin se, että ei tahdo löytyä lähiruoan tuottajaa, joka pystyisi toimittamaan säännöllisesti tarvittavan määrän. Limousin-liha tulee meille neljältä tilalta,
jotka ovat Metsä-Paavolan Limousin, Vuolteen Limousin, Rentton Limousin sekä Luukkaan Limousin.
Halusimme käyttää annoksen valmistamisessa olutta ja Mallashärkä-annoksen makuun sopiikin erinomaisesti panimomme tuhti ja tumma stout. Mallashärkä on ollut ruokalistallamme
vuodesta 2009. Limousin-suikaletta tulee meille 50 – 80 kg kolmen viikon välein, ja useimmiten se pääsee loppumaan ennen
seuraavaa toimitusta. Lisäksi ruokalistallamme on Limousinjauhelihasta valmistetut Metsästäjänleipä ja Sähkömestarinleipä.
34
Osa asiakkaista kysyy meiltä Limousin-lihasta, ja lähiruoka vaikuttaa annoksen valintaan. Henkilökuntamme osaa kertoa raaka-aineista ja pieni esittely lukee myös ruokalistallamme. Olemme kertoneet Limousin-lihasta laajemmin Plevnan-Sanomissa.
Lihaa on kehuttu mureaksi ja herkulliseksi.
Teksti: Marika Tähtinen-Hakala
Kuvat: Panimoravintola Plevna
34
35
PIHVIKARJASEMINAARI
Arvoa Angukselle:
lihan syöntilaatu
ratkaisee
8.10. 2014 Jyväskylässä KoneAgriassa
Jyväskylässä KoneAgrian yhteydessä järjestettävä
Pihvikarjaseminaari 2014 tarjoaa foorumin, jossa
keskustellaan, ovatko vanhat konstit parempia
kuin nippu uusia. TERVETULOA MUKAAN!
Painoarvoa
viestillesi
offset- ja digipaino
asiakaslehdet
Ohjelma julkaistaan nettisivuillamme lähiaikoina:
www.pihvikarjaliitto.fi
suorapostitukset
roll-upit
Arvoa Angukselle -esiselvityshanke on
suurkuvatulosteet
Kesäyö
Runnilla
selvittänyt mahdollisuuksia tuotteistaa
Angus-lihaa Suomessa. Onnistumiseen
tarvitaan jalostajien, emolehmätuottajien, loppukasvattajien, teollisuuden ja
kaupan vahvaa yhteistyötä ja yhteneviä
näkemyksiä kotimaisen pihvilihan
markkinoinnista.
Aberdeen Angus -rotu on tunnettu hyvistä lihan syöntilaatuominaisuuksistaan. Mureus, mehukkuus ja maku ovat Anguksen
vahvoja ominaisuuksia, joiden avulla on luotu kansainvälisesti
tunnettuja Angus-lihabrändejä.
Suomalaiset Angus-kasvattajat ovat vuosikymmeniä tienneet
rotunsa edut lihan syöntilaadun suhteen. Lähes kaksikymmentä vuotta sitten Suomen Angus-yhdistys teki oman rekisteröidyn pihvilihatuotemerkin ja aloitti lihan markkinoinnin oman
tuotemerkin alla. Valitettavasti suunniteltu ketju ei silloin toiminut toivotulla tavalla.
Turhautuminen kannustaa toimimaan
Ajatus on itänyt useita vuosia Angus-kasvattajien mielessä,
mutta liikkeelle lähteminen on ollut haasteellista. Pari vuotta
sitten joukko itäsuomalaisia Angus-kasvattajia alkoi turhautuneena miettiä keinoja saada lihalle yhteisiä markkinointikanavia ja toisaalta saada uusia toimintatapoja koko lihaketjun toimintaan. Yhtenä kannustavana esimerkkinä toimi Limousin à la
carte -pihvilihan markkinointi ja tietenkin kansainväliset Angusbrändit ja niiden menestys.
Alussa pohdittiin asioita nimenomaan Itä-Suomen alueella,
jossa on ollut runsaasti haasteita suoramyynnin järjestämiselle teurastamon ja leikkaamon puuttuessa. Alueelliset suunnitelmat kuitenkin päätettiin nopeasti laajentaa koko Suomea koskeviksi toiminnoiksi. Seitsemän Angus-tilaa muodostivat Finn
Angus -osuuskunnan, jonka avulla pystyttiin hakemaan rahoitusta Anguslihan markkinnoinnin selvitystyöhön Suomessa.
Arvoa Angukselle -esiselvityshanke on keväästä 2013 alkaen
selvittänyt kuluttajien ja liha-alan toimijoiden näkemyksiä ja toi-
veita pihvilihalle. Hankeessa on perehdytty Suomessa tehtyihin
kuluttajatutkimuksiin ja ravintoloiden ja vähittäiskauppojen näkemyksiin Suomessa tuotetusta Anguspihvilihasta. Tavoittena
on hakea suomalaiset toimintatavat Angus-pihvilihan tuotanolle ja markkinoinnille ja kartoittaa mahdollisimman toimiva
yhteistyöverkosto.
personoinnit
banderollit
ulko- ja sisäkäyttöön
96 € / vrk / 2hh
Voimassa 1.6. - 31.8.
(ei Juhannus & RunniRock)
Savion Kirjapaino Oy
Aleksis Kiven tie 19, 04200 Kerava
Puh. 09 274 5210
[email protected]
www.savionkirjapaino.fi
Syöntilaadulla kasvava merkitys
Suomesta on puuttunut korkeaan syöntilaatuun perustuva pihvilihabrändi, sillä suomalaisessa naudanlihantuotannossa on
totuttu keskittymään määrään eikä syöntilaatuun. Pihvilihantuotannossa tulisi ensisijaisesti pyrkiä mahdollisimman hyvään
lihan syöntilaatuun kotimaisuuden, jäljitettävyyden ja turvallisuuden ohella.
Suomalainen pihvilihakulttuuri on hyvin nuorta, ja siksi lihan
laadun erittelyssä on vielä paljon opetettavaa koko ketjulle. Angus-rodun valttina on varhainen teuraskypsyys. Se takaa vähäisen sidekudoksen määrän lihassa, mikä puolestaan parantaa
lihan mureutta. Lisäksi Angus on erityisen tunnettu lihan mehukkuus- ja marmorointiominaisuuksistaan.
Suomalaisessa pihvilihantuotannossa on selkeä epäkohta,
koska parasta lihaa tuottavat hiehot hinnoitellaan heikoiten.
Vain Limousin à la carte on puuttunut tähän epäkohtaan nostamalla hiehon lihan hinnoittelun oikealle tasolle.
Angusbrändit tunnetaan maailmalla hyvää syöntilaatua hakevien kuluttajien keskuudessa. Tämä on tavoitteena myös kotimaisen Angus-brändilihan kehityksessä. Tasalaatuinen tuote on
luotettavan pihvilihabrändin perusta. Tasalaatuisen tuotannon
perustana ovat puolestaan yhteneväinen eläinaines ja ruokinta.
Kansainväliset brändit ovat rakentuneet tuottajien aktiivisista aloitteista merkkituotteiksi. Sama onnistuu varmasti myös
Suomessa, kun koko Anguspihvilihaketju saadaan rakennettua
toimivaksi kokonaisuudeksi. Angus- ja Angusristeytysemojen
tuottajat ovat nyt avainasemassa, jotta kotimaiseen Anguslihaketjuun saadaan riittävästi vasikoita!
Arvoa Angukselle -hankkeesta saa lisätietoja mm. Okranäyttelyssä ja Viljo-maatalousmessuilla tai ottamalla
yhteyttä:
[email protected], p. 040 7033 423 tai
[email protected] , p. 045 1121 244
Teksti: Katri Strohecker
36
ulkokyltit
ä
isä
e l i.fi
u
L nn
ru
KIERTOMATKAT LENTÄEN EUROOPPAAN
HANSAKAUPUNKI GDANSK
4 pv, lähdöt 3.7., 21.8., 18.9.
alk.
509€
BUDAPEST TONAVAN KUNINGATAR
4 pv, lähdöt 10.7.
alk.
729€
KRAKOVA-VARSOVA
5 pv, lähdöt 17.7., 21.8.
alk.
879€
VIINIMATKA REININ MAISEMIIN
4 pv, lähtö 25.9.
alk.
999€
BARCELONA JA SITGES
5 pv, lähdöt 12.9., 10.10.
alk.
1199€
AMALFIN RANNIKKO
JA ROOMA
5 pv, lähdöt 6.9., 27.9.
alk.
1249€
• Suorat lennot kohteeseen Helsingistä!
• Hyvätasoiset keskustahotellit!
• Suomenkielinen paikallisopas!
ta!
• Runsas matkaohjelma: paljon retkiä ja käyntikohtei
iluja!
ruoka
iä
yhteis
kuuluu
n
• Matkan hintaa
matkapojat.fi/
kiertomatkat/
euroopan-kiertomatkat
matkapojat.fi 24h • Myyntipalvelu: 010 2323 200 ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su 10-14.30
Palvelumaksu netistä 0€, muutoin 10€/varaus. Puhelut 8,35 snt/puh +3,2 snt/min, matkapuh. 19,2 snt/min. Hinnat ovat alkaen-hintoja /hlö • Alk hintaa ei kaikilla lähdöillä .
37
Liity
Pihvikarjaliiton
jäseneksi
Tätä teemme:
Pihvikarjankasvattajien liitto on suomalaisen naudanlihantuotannon puolestapuhuja.
Olemme ainoa edunvalvontayhdistys, joka
asettaa pihvikarjan kaikessa etusijalle.
•
Suomalainen pihvilihatuotanto on eettistä ja korkeatasoista. Pihvikarjaliiton tehtävänä on kertoa siitä kuluttajille. Meille on kunnia-asia kasvattaa pihvikarjaa vastuulllisesti, eläinten hyvinvoinnista ja ympäristöstä huolehtien.
Pihvikarjaliiton tehtävänä on kertoa suomalaisesta, eettisesti korkeatasoisesta pihvilihantuotannosta. Meille on kunnia-asia, että pihvikarjaa kasvatetaan vastuullisesti, eläinten hyvinvoinnista ja ympäristönäkökohdista huolehtien.
Tuemme, kehitämme ja edistämme kaikin käytettävissä
olevin keinoin pihvilihan lisäarvoa tukevia toimia. Seuraamme markkinatilannetta ja päätöksentekoa, vaikutamme suoraan päättäjiin, annamme lausuntoja ja olemme
mukana työryhmissä sekä alan hankkeissa.
Pihvilihan tunnettuuden parantaminen edellyttää vaikuttavuutta ja joukkovoimaa. Tässä onnistutaan parhaiten
tekemällä yhteistyötä pihvikarjankasvattajien ja koko tuotantoketjun kanssa. Liiton painoarvoa mitataan sen jäsenkunnan kattavuudella – toki sinäkin haluat olla mukana
vaikuttamassa parempaan tulevaisuuteen?
•
Pihvikarjaliiton asiantuntemusta hyödynnetään
työryhmissä, joissa esimerkiksi muotoillaan maatalouden tukiehtoja.
Vaikutamme kannanotoin ja lausunnoin sekä olemalla suoraan yhteydessä poliitikoihin, virkamiehiin
ja viranomaisiin lihakarjan kasvatusta tai eläinten
hyvinvointia koskevissa kysymyksissä.
Uudistunut Hiven
on nyt Vilomix
ja hivenaineet • Kivennäisrehuseokset • Biologiset rehunsäilöntäaineet • Koiranruuat • Rehukomponentit • TalliPro-hevostuotesarja
Julkaisemme kolme kertaa vuodessa ilmestyvää
Pihvikarja-lehteä, joka tavoittaa pihvikarjaa kasvattavat maatalousyrittäjät, alaan liittyvät päättäjät ja
asiantuntijat. Jäsenille lehti jäsenetu, joka postitetaan
kotiin. Jäsenet saavat lehdestä myös ilmoitustilaa
jäsenhintaan.
•
Pihvikarjaliitto on mukana alan messuilla ja tapahtumissa, jossa pihvikarjaa tehdään tunnetuksi kuluttajien keskuudessa.
•
Teemme yhteistyötä kaupallisten sidosryhmiemme
kanssa pihvilihan tunnettuuden lisäämiseksi.
•
Liitto tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden tavata
muita pihvikarjankasvattajia, tutustua ja verkostoitua. Pihvikarjapäivät on suosittu kohtaamispaikka ja
tiedonhankintatapahtuma.
HIVEN OY
MUUTTAA NIMENSÄ
VILOMIX FINLAND OY:KSI
Vitamiinivalmisteet • Energiavalmisteet • JuomaTervetuloa mukaan Pihvikarjaliiton kannattajajäseneksi!
rehut • Hygieniatuotteet • Kalsiumvalmisteet •
Pesu ja desinfiointiaineet • Torjunta-aineet • KasKannattajajäsenille etuna logonäkyvyys Pihvikarjaliiton lehdissä ja
vinviljelytuotteet • Nestemäiset lannoitteet • Rautavalmisteet • Magnesiumvalmisteet • Mahan ja
bannernäkyvyys netissä www.pihvikarjaliitto.fi
suoliston hyvinvointituotteet • Erikoiskivennäiset
LUE LISÄÄ: WWW.VILOMIX.FI
Vilomix Finland Oy
Yrittäjäntie 1,
21530 Paimio
puh. 010 402 7700
www.vilomix.fi
LIITY PIHVIKARJALIITON JÄSENEKSI!
KYLLÄ, haluan/haluamme liittyä:
Liittymisen voit hoitaa helposti osoitteessa:
www.pihvikarjaliitto.fi
Jäsenhinnat 2014
Henkilöjäsen 130 €
Yhdistysjäsen 200 €
Kannattajajäsen 500 €
Jäsenhintojen alv. 0 %.
Jäsenhinnat vahvistetaan vuosittain Liittokokouksessa. Pihvikarjaliitto pidättää oikeuden jäsenhinnan muutokseen.
Jäsenhinnoissa alv. 0 %. Muutokset mahdollisia.
Pihvikarjankasvatuksen osuus lihantuotannosta on kasvussa, samalla kun kuluttajien mielenkiinto ruoan laatua
ja alkuperää kohtaan lisääntyy. Suomalaisten vuosittain
kuluttamasta naudanlihasta noin 15 % on kotimaista pihvikarjan lihaa.
Tavoitteemme on, että tämä osuus kasvaa entisestään.
•
Yhteistyössä
Pihvikarjaliiton
kanssa
Henkilöjäseneksi, 130 €/vuosi
Yhdistysjäseneksi, 200 € / vuosi (alan yhdistykset)
Kannattajajäseneksi, 500 € / vuosi (yritykset, muut yhdistykset)
Ilmoitan muuttuneet yhteystietoni
Nimi
Tila/yritys/yhdistys
Osoite
Tili ja tarkastus
Olli Lehtimäki Oy
Pätsiniementie 9
37800 TOIJALA
Puhelin
Sähköposti
www-sivut
38
39
0
LEIKKAA TALTEEN
mediakortti 2014
Pihvikarja –
pihvikarjankasvattajien oma lehti
Ilmoitus Pihvikarja-lehdessä tarjoaa suoran yhteyden karjankasvattajien ja
alan asiantuntijoiden tavoittamiseksi.
Kesäiloa Pihvikarjan lukijoille!
Pihvikarja-lehti on suomalaisen naudanlihantuotannon puolestapuhuja. Lehteä julkaisee Pihvikarjaliitto, joka
edustaa Suomessa kasvatetun, eettisesti korkeatasoisen laatulihan tuottajia. Liiton tavoitteena on parantaa
pihvikarjankasvatuksen tunnettuutta, edistää pihvilihan arvostusta ja lujittaa jäsentensä keskinäistä yhteistyötä.
Lehti tavoittaa pihvikarjaa kasvattavat maatalousyrittäjät, alaan liittyvät päättäjät ja asiantuntijat. Pihvikarjaliiton
sidosryhmille ja jäsenille lehti on maksuton. Myös alan oppilaitokset voivat tilata lehteä tarpeen mukaan vastikkeetta. Muille vuosikerran hinta tilattuna on 30 €.
Jokainen Pihvikarja-lehti sisältää kirjoituksia alan tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Lehti palvelee lukijaa
käytännön työtä lähellä olevilla reportaaseilla sekä tieto- tai tutkimuspohjaisilla artikkeleilla. Lehdelle voi
mielellään tarjota tekstejä ja valokuvia, mutta toimitusneuvostolla on mahdollisuus valita julkaistavat aineistot.
Pihvikarja-lehden levikki on 4000–6000 kpl (huhtikuu 4000 kpl, kesäkuu 6000 kpl, joulukuu 4000 kpl).
Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa, neliväripainettuna aikakauslehtenä.
Uudistunut Hiven
on nyt Vilomix
HIVEN OY
MUUTTAA NIMENSÄ
VILOMIX FINLAND OY:KSI
Vitamiinivalmisteet • Energiavalmisteet • Juomarehut • Hygieniatuotteet • Kalsiumvalmisteet •
Pesu ja desinfiointiaineet • Torjunta-aineet • Kasvinviljelytuotteet • Nestemäiset lannoitteet • Rautavalmisteet • Magnesiumvalmisteet • Mahan ja
suoliston hyvinvointituotteet • Erikoiskivennäiset
ja hivenaineet • Kivennäisrehuseokset • Biologiset rehunsäilöntäaineet • Koiranruuat • Rehukomponentit • TalliPro-hevostuotesarja
LUE LISÄÄ: WWW.VILOMIX.FI
Vilomix Finland Oy
Yrittäjäntie 1,
21530 Paimio
puh. 010 402 7700
www.vilomix.fi
Kun haluat lähestyä tahoja, jotka kannattavat eettistä ja korkeatasoista pihvilihantuotantoa tai
tuotteesi/palvelusi on suunnattu pihvikarja-ammattilaisille, tavoitat heidät helpoiten ilmoittamalla
Pihvikarja-lehdessä. Tervetuloa mukaan!
PIHVIKARJALIITON TIEDOTUSLEHTI
2 ° 2013 (nro 16)
PIHVIKARJALIITON TIEDOTUSLEHTI
Teemana laatuliha
Johanna Mäkelä:
Pihvi ja lihapullat
ovat suomalaista
ruokakulttuuria
Markus Maulavirran
pihvilihavinkit
Arjen herkkuja
jauhelihasta
3 ° 2013 (nro 17)
Teemana
riskien hallinta
Rotukarjahanke:
vasikkatuotos on
monen tekijän summa
Maatilojen
riskienhallintakeinot
Naudanlihan tulevaisuus –
kuluttaja arvoaallokossa
www.pihvikarjaliitto.fi41
2
Pihvikarjayhdistykset
Pihvikarjayhdistykset ovat olleet mukana
perustamassa Pihvikarjankasvattajien liittoa.
Jos olet kiinnostunut jostain tietystä rodusta/
roduista, käy tutustumassa alla oleviin sivustoihin ja ota rohkeasti yhteyttä !
mediakortti 2014
ILMOITUSHINNAT:
ILMOITUSPAIKKA
KOKO
Takakansi
Suomen Angusyhdistys ry
PERUSHINTA
JÄSENHINTA
ETUPAKETTI 3,5
210 x 297 mm (+ 3 mm bleed, ylös 30 mm
korkea alue tyhjää osoitemerkinnöille)
1750 €
1310 €
kts. alta
Etu- tai takakannen sisäpuoli
210 x 297 mm (+ 3 mm bleed)
1500 €
1125 €
kts. alta
Kokosivu sisäsivuilla
210 x 297 mm (+ 3 mm bleed)
1200 €
900 €
kts. alta
Sisäsivuilla
1/2 sivu (180 x 130 mm)
850 €
635 €
kts. alta
Sisäsivuilla
1/4 sivu (85 x 130 mm)
500 €
250 €
kts. alta
Sisäsivuilla rivi-ilmoitus
95 x 60 mm
190 €
95 €
kts. alta
Sisäsivuilla rivi-ilmoitus
45 x 60 mm
100 €
50 €
kts. alta
ETUPAKETTI 3,5:
PIHVIKARJALIITON HALLITUS
Antti Veräväinen, puheenjohtaja (Akaa)
Puhelin 0500 835 084 – [email protected]
Anssi Hänninen, varapuheenjohtaja (Rautalampi)
Puhelin 0400 579 432 – [email protected]
Esa Auvinen (Kiuruvesi)
[email protected]
Anu Juurakko (Lohja)
Puhelin 050 4326 301 – [email protected]
Esa Karjalainen (Vaala)
Puhelin 0400 584 612 – [email protected]
Etupaketilla 3 ilmoitusta perushintaan tai jäsenille jäsenhintaan ja neljäs ilmoitus -50 %.
ILMOITUSMYYNTI:
Pekka Kokkonen (Iisalmi)
Puhelin 0500 995 160 – [email protected]
www.angus.fi
Puheenjohtaja Jyrki Ankelo
Puhelin 040 7759 888
Sihteeri Katri Strohecker
Puhelin 040 7033 423
Suomen Charolaisyhdistys ry
www.charolais.fi
Puheenjohtaja Kaarlo Schildt
Puhelin (019) 654 529
Sihteeri Heta Östergård
Puhelin (02) 5527 110
Suomen Herefordyhdistys ry
www.hereford.fi
Puheenjohtaja Jyri Tanner
Puhelin 040 591 3033
Sihteeri Hannele Moisander
Puhelin 040 8460 524
Petteri Mäkelä (Hattula)
Puhelin 0400 201 810 – [email protected]
Maarit Sievänen, puhelin 040 722 5189, [email protected]
Esko Rissanen (Pieksämäki)
Puhelin 0400 658 953 – [email protected]
ILMOITUSAINEISTOT:
Ilmoitusaineistot painovalmiina PDF:nä. Huomioi kokosivun ilmoituksissa 3 mm bleed, mikäli aineistoa on
reunasta reunaan. Lähetä rivi-ilmoituksiin tekstit sähköpostilla.
Aineisto-osoite: [email protected]
Mikäli ilmoitus ei ole painovalmis, kysy etukäteen lisätietoja sen aineistovaatimuksista tai ilmoitusvalmistuksen
hinnoittelusta (040 722 5189 tai [email protected]).
VARAJÄSENET:
Janne Lukkari (Sotkamo)
Puhelin 040 5233 700 – [email protected]
Juha Moisander (Orimattila)
Puhelin 0400 355 504 – [email protected]
TOIMINTAKOORDINAATTORI
ILMESTYMINEN:
Pihvikarja-lehti ilmestyy 3 kertaa vuodessa.
Painosmäärä kevään ja loppuvuoden numerossa 4.000 kpl, kesän numerossa 6.000 kpl.
Julkaisija: Pihvikarjankasvattajien liitto ry.
Pihvikarjan ilmestymiskuukaudet 2014 ovat huhtikuu, kesäkuu ja joulukuu. Ilmoitusvaraukset huhtikuun lehteen 28.2.
mennessä, heinäkuun lehteen 30.5. mennessä ja joulukuun lehteen 30.10. mennessä.
www.pihvikarjaliitto.fi
Susanna Heikkinen
Puhelin 040 588 1067 – [email protected]
OTA YHTEYTTÄ. LUODAAN YHTEINEN TULEVAISUUS!
KESKUSTELEMME MIELELLÄMME LISÄÄ!
www.pihvikarjaliitto.fi
Suomen Highland Cattle Club ry
www.highlandcattle.fi
Puheenjohtaja Liisa Volanen
Puhelin 040 755 7697
Sihteeri Johanna Rotola-Pukkila
Puhelin 040 7267 725
Suomen Limousinkasvattajat ry
www.limousin.fi
Puheenjohtaja Joel Puhakainen
Puhelin 0400 643 909
Sihteeri Johanna Jantunen
Puhelin 044 5503 191
Suomen Simmentalyhdistys ry
www.simmentalyhdistys.fi
Puheenjohtaja Jarkko Rautiainen
Puhelin 0440 886 086
Sihteeri Maarit Kallio
Puhelin 040 586 2887
43
JUURILTAAN
TINKIMÄTÖN
SUOMALAINEN
Atria on suomalaisten lihatilallisten perustama. Ja siksi erilainen kuin muut.
Vuonna 1903 meitä oli kahdeksan. Tänään meitä on noin 6000 mutta
suomalaisten yhteisen hyvän periaatteesta pidetään yhä kiinni.
Siksi voit luottaa siihen että Atria-merkin alla saa
vain suomalaisten tilallisten kasvattamaa lihaa. Aina.