Aamulehti 13.11.2012 - Yhden naisen toimitus

Transcription

Aamulehti 13.11.2012 - Yhden naisen toimitus
Aamulehti Tiistai 13. marraskuuta 2012
Hyvä elämä
| B21
Puhelin: 010 665 3142
Sähköposti: [email protected]
Mikä
tinnitus?
Yksinkertaisesti sanottuna
tinnitus johtuu kuuloradan yliaktiivisuudesta. Tinnituksessa
aivot pyrkivät korjaamaan
ärsykettä, mutta korjaavat
sitä liikaa, jolloin syntyy ääniaistimus.
Milloin
lääkäriin?
Lääkäriin on syytä hakeutua, jos
tinnitus on toispuolesta ja siihen
liittyy kuulon aleneminen. Jos laukaiseva tekijä on tiedossa, lääkäriin
kannattaa hakeutua mahdollisimman pian altistuksen jälkeen.
Silloin on parhaat mahdollisuudet korjata vahinko.
Nykytiedon
valossa tinnitus
on samankaltainen
oire kuin vaikkapa
amputaation jälkeinen
haamukipu. Samaa
tyyppiä edustavat myös
sellaiset sairaudet
kuin epilepsia ja
depressio.
Syyt
Tinnituksen yleisin aiheuttaja
on melualtistus. Se voi olla pitkätai lyhytkestoinen. Jo yksi rockkonsertti tai kova pamaus riittää aiheuttamaan tinnituksen. Taannoin
varusmiehistä tehty tutkimus osoitti,
että laukaukselle altistuneista varusmiehistä yli kymmenen prosenttia
kärsi todella häiritsevästä tinnituksesta vielä 15 vuotta
tapauksen jälkeen.
Tinnitus: Suurimmalla
osalla ihmisistä korvat
tinnittävät ainakin ajoittain
Joskus
tinnitus voi myös
olla oire jostakin vakavasta sairaudesta. Aivojen
kuvaaminen voi olla tarpeen, jos
kuulo on alentunut ja tinnitus on
epäsymmetristä ja jatkuu pitkään.
Useimmiten kuvaamiseen ei kuitenkaan ole aihetta. Esimerkiksi puoli
vuotta muuttumattomansa jatkunut molemminpuolinen tinnitus on yleensä ärsyttävyydestään huolimatta
vaaratonta.
Melun lisäksi
tinnitusta voivat
aiheuttaa tai ainakin
pahentaa korkea verenpaine, niska-hartiajännitys
sekä väärä purenta. Lisäksi
oireita pahentavat usein
stressi, tupakointi, alkoholi, väsymys ja fyysinen rasitus.
Syyt: Tinnitus voi alkaa
melualtistuksesta mutta
myös ilman näkyvää syytä
Hoito: Parasta on yrittää
keskittyä muihin asioihin
ja unohtaa koko tinnitus
n
u
K
a
s
s
i
korv
Valtaosa
tinnituksesta
on kuitenkin niin
sanotusti idiopaattista.
Se tarkoittaa, tinnituksen
aiheuttajaa ei tunneta, ja
tinnitus alkaa ikään kuin
tyhjästä, yhtäkkiä ja
ilman syytä.
Joskus
tinnituksen
taustalla voi olla
korvan vahatulppa
tai vaikkapa
tulehdus.
SOI
HANNA HYVÄRINEN
TUOMAS HEISKANEN,
KUVITUS
Hoito
Tinnituksen hoito ei yleensä
tähtää äänen poistamiseen vaan
tinnituksesta johtuvien haitallisten
reaktioiden hallitsemiseen. Yleisin
hoitomalli on TRT-hoito (Tinnitus
Retraining Therapy), jossa potilaalle
annetaan sekä neuvontaa että äänihoitoa. Hoidon tavoitteena on
oppia elämään tinnituksen
kanssa ilman, että sitä tarvitsee jatkuvasti ajatella
tai pelätä.
Tinnitus on pirullinen
vaiva, joka voi pahimmillaan aiheuttaa
unettomuutta ja jopa
masennusta. Samalla
se on ongelma, jonka
parasta hoitoa on koko
asian unohtaminen.
Yhtälö kuulostaa kieltämättä hankalalta, mutta aivan
mahdoton se ei ole. Tinnituksen kanssa nimittäin
elää yllättävän moni.
– Absoluuttisessa hiljaisuudessa jopa 95 prosenttia
ihmisistä kuulee korvissaan
ainakin jonkinlaista tinnituksen kaltaista ääntä, kertoo tinnitukseen erikoistunut lääkäri, emeritusprofessori Jukka Ylikoski.
Viime vuosina
on saatu hyviä tuloksia myös niin kutsutulla
neuromodulaatiolla, joka perustuu ääneen. Hoidossa potilas kuuntelee itse valitsemaansa
musiikkia, josta on prosessoimalla poistettu henkilön tinnitustaajuutta vastaava sisältö. Hoidon
on todettu vähentävän tinnituksen voimakkuutta ja
häiritsevyyttä.
Uusin löytö
tehtiin viime vuonna,
kun tutkimuksessa yhdistettiin äänihoito ja kiertäjähermon stimulaatio. Kiertäjähermon stimulaatioleikkauksia
on aiemmin tehty epilepsiapotilaille. Leikkaus on kallis, mutta
sama vaikutus voidaan saada
Itse voi
aikaan stimuloimalla tiettyä
yrittää toimia
aivojen aluetta ihon
niin, ettei anna tinniläpi sähköllä.
tukselle valtaa. Tinnitusta
ei kannata turhaan tarkkailla,
eikä sen voimistumista kannata
alkaa pelätä. Jos ääni häiritsee, sen voi peittää jollakin
sopivalla äänimaisemalla
esimerkiksi nukkumaan
mennessä.
Kaikilla joskus
Määritelmän mukaan tinnitus on korvissa tai päässä
kuuluvaa ääntä, joka ei tule
mistään ulkoisesta lähteestä. Ääni voi olla soimista,
vihellystä, kohinaa tai suhinaa.
Tinnitusta esiintyy joskus kaikilla, mutta noin joka kuudes ihmisistä kokee
sen häiritseväksi. Vaikea-asteista, joskus invalidisoivaa
tinnitusta esiintyy noin 1–2
prosentilla väestöstä.
Pois mielestä
Useimmiten tinnitus ei vaadi sen enempää tutkimusta
kuin toimenpiteitäkään. Silti joissain tapauksissa voi
olla syytä hakeutua lääkärin
pakeille.
Paraskaan lääkäri ei kuitenkaan yleensä saa tinnitusta lakkaamaan. Sen sijaan hoito tähtää useimmiten siihen, että tinnitus saadaan pois mielestä.
– Lääkärin tärkein tehtävä on neuvoa potilasta niin,
että vähentää tämän pelkoja. Sillä jos tinnitusta alkaa
pelätä, se vain pahentaa oireita, Ylikoski huomauttaa.
Hänen mukaansa lääkärit
kuitenkin tiedostavat
vastuunsa huonosti.
– Liian monelle
sanotaan, että ”mitään ei ole tehtävissä” ja ”kärsit tästä
lopun ikääsi”. Se
on omiaan pahentamaan potilaan tilaa, Ylikoski toteaa.
Viime vuosina tinnituksen hoitoon
on löydetty
uusia työkaluja, mutta moni pärjää ihan
kotikonsteinkin.
– Tärkeintä
on välttää hiljaisuutta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan
lisääntynyt ääniympäristö on ylipäätään
kuulolle hyväksi, kunhan ääni ei ole liian kovaa. Kannattaa siis suosia
miellyttävää äänimaisemaa,
Ylikoski vinkkaa.
Fakta
Hanki apua ja tietoa
Vertaistukea ja tietoa tinnituksesta kärsiville tarjoaa Suomen
Tinnitusyhdistys ry. Se tarjoaa
neuvontaa ja ylläpitää muun
muassa eri puolilla Suomea toimivia tinnitusryhmiä. Lisätietoa löytyy
osoitteesta tinnitusyhdistys.fi.
Tietoa tinnituksesta ja sen hoidosta
löytyy muun muassa Helsinki Ear
Instituten Tinnitusklinikan sivuilta
osoitteesta tinnitus.fi.
Tinnitusta käsitteleviä artikkeleita
löytyy myös Suomen Lääkäriseura
Duodecimin ylläpitämästä
Terveyskirjastosta osoitteesta
terveyskirjasto.fi.
Juttua varten on haastateltu tinnituksen hoitoon erikoistunutta
lääkäriä ja emeritusprofessoria Jukka Ylikoskea.
!
Missään nimessä ei saa alkaa
elää tinnituksen ehdoilla ja
välttelemään jokapäiväiseen
elämään kuuluvia ääniä,
vaikka ne hetkellisesti
pahentaisivatkin
tinnitusta.
Ehkäisy
Paras tapa ehkäistä tinnitusta
on kuulon suojaaminen silloin,
kun tietää altistuvansa melulle.
Rock-konserttiin on syytä varustautua korvatulpilla, ja musiikin kuuntelu kuulokkeilla
kannattaa pitää maltillisella tasolla.
Hiljaisuuteen ei
kannata hakeutua
eikä ääniä vältellä.
Sopivan voimakas
äänimaisema on
kuulolle vain
hyväksi.