tästä - Mahdollisuus lapselle ry

Transcription

tästä - Mahdollisuus lapselle ry
s
u
u
s
i
l
l
o
d
h
a
M
lapselle
Jäsenlehti
Toukokuu 2013
Syksyn uudet
liikuntakerhot s. 3
PoKe kuntoutus,
Einon tarina s. 5
www.mahdollisuuslapselle.com
Jäsenlehti 1 / 2013
Pääkirjoitus
Toiminnanjohtaja
Eija Nu rkki
Jo joutui armas aika
On tärkeää ymmärtää, että asiat eivät vain tapahdu minulle vaan voin
itse vaikuttaa niihin.
Olemme muutaman kuukauden
harjoittaneet toimintaamme uusissa
tiloissamme. Paljon on vielä kesken,
mutta jo nyt tilat ovat osoittautuneet
toimiviksi ja antaneet meille mahdollisuuden toiminnan laajentamiseen.
Löydät tietoja tulevan syksyn toiminnastamme sisäsivuilta.
Erityisen valloittava Joakim poikani täytti huhtikuussa 13 vuotta. Näin perheemme kuopuskin saavutti virallisesti teini-iän.
Erityislapsen äitinä minua on askarruttanut erityisnuorten kyky
käsitellä elämänmuutoksia, joita
tiellemme väistämättä tulee matkalla kohti vastuullista aikuisuutta.
Yhdistyksemme uusi 3-vuotinen
projekti ”Taitoa teineille oman elämän hallintaan ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn” pyrkii antamaan
erityisnuorille ja heidän läheisilleen
konkreettisia ongelmanratkaisukeinoja ja arkielämän taitoja, jotta nuorten oman toiminnan ohjaus ja identiteetti vahvistuisivat.
aala
G
Hyvän Mielen
Sisältö
2.
Pääkirjoitus
uudet
3. Syksyn
liikuntakerhot
4.
PoKe postia Einon tarina
Pidät kädessäsi uudistunutta jäsenlehteämme, jonka on tarkoitus
jatkossa ilmestyä kaksi kertaa vuodessa. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kehittämisehdotuksia,
jotta uudistunut lehtemme palvelisi
parhaalla mahdollisella tavalla jäsenistöämme.
5.
Syksyn klinikka-ajat
6.
Haastattelussa
Teemu Kunnon
Huoneelta
Toivotan kaikille yhdistyksen toiminnassa mukana olleille ansaittua ja
aurinkoista lomaa läheistensä kanssa.
7.
Liikuntaryhmä
syöpälapsille
8.
Kunnon Huoneen
ryhmät syksyllä
2013
Eija Nurkki
toiminnanjohtaja
puh. 045-8746 746
[email protected]
Mahdollisuus lapselle ry järjestää tänäkin vuonna
suositun perinteisen Hyvän Mielen Gaalan
lauantaina 16.11.2013 klo 18.30
Ravintola Kämpin peilisalissa.
Illalliskortti 140 € sisältää 3 ruokalajin illallisen ruokajuomineen.
Kysy illalliskortteja toimistosta puh. 09-4774 3070 tai
[email protected]
2
Jäsenlehti 1 / 2013
Syksyllä 2013 alkavat uudet liikuntakerhot erityislapsille
Perheliikuntakerho erityislapsille ja heidän vanhemmilleen
Kerhossa lapsi liikkuu yhdessä vanhempansa kanssa. Yhdessä liikkuminen kehittää sosiaalisia taitoja, kommunikointia, ryhmässä toimimista ja toisten huomioonottamista sekä oman kehon tuntemusta. Tavoitteena
tarjota lapselle onnistumisen tunteita ja vanhemmille vertaistukea.
Kerho kokoontuu 10 kertaa alk. 4.9.2013 keskiviikkoisin klo 17.30-18.15 liikuntasalissa
Hinta: 120 €, jäsenille 100 €
Ohjaaja: Fysioterapeutti Jessi Linna.
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: [email protected]
Väriä lotraamaan!
Taideterapiaryhmä äideille ja vauvoille tiistaisin, klo 14-15
Kokeilemme, millaisia värejä lähtee elintarvikkeista ja leikimme niillä. Yhdessä olemme yhteisötaideteos ja
performanssi! Päälle värejä kestävä vaatetus ja pyyhe pesua varten, sekä vaihtovaatteet.
Luovaa toimintaa lapsille!
Taideterapiaryhmä alle teini-ikäisille lapsille
tiistaisin, klo 16-17
Taideterapiaryhmä teini-ikäisille lapsille
tiistaisin, klo 17-18
Ryhmän toiminta rakentuu lapsista itsestään, omaehtoisesti. Tilat ja välineet inspiroivat tekemistä. Ryhmän ohjaus tukee vuorovaikutustaitoja,
ryhmässä olemista, luovuutta sekä sosiaalisia taitoja.
Liikkumisen
ja
tekemisen
riemua yhdessä!
Kerhojen aloitus: viikolla 34
Hinta: 100 €, jäsenille 80 €
Ohjaaja: Ekspressiivinen Taideterapeutti MA Kristiina McKenzie.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: [email protected]
Peliryhmä pojille!
Peliryhmä kokoontuu perjantaisin klo18-19 liikuntasalissa.
Kokeilemme erilaisia joukkuepelejä. Ryhmässä korostetaan lapsen osallisuutta ja onnistumisen kokemuksia.
Ryhmän aloitus: viikolla 34
Hinta: 10 euroa/krt
Ohjaajat: Fysioterapeutti Teemu Luodekari ja avustaja Rolf Roschier.
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: [email protected]
Erityislasten uintiryhmä!
Ryhmään mahtuu 5 lasta. Uintitaitojen lisäksi opettelemme nauttimaan vedestä elementtinä.
Ryhmän aloitus: syyskuun alussa
Hinta: 120 €, jäsenille 100 €
Ohjaaja: Susan Nordström
Tiedustelut ja ilmoittautumiset: [email protected]
Ilmoittaudu ja tule mukaan!
3
Jäsenlehti 1 / 2013
Teem u
Kunnon Huoneelta
Tällä palstalla haastattelemme Mahdollisuus lapselle ry:n
henkilökuntaa ja esitämme heille muutaman kysymyksen...
Kuka olet?
Mikä on parasta työssäsi?
Nimeni on Teemu Luodekari, olen
26-vuotias. Kotoisin olen Nummelasta mutta asun tällä hetkellä vaimoni kanssa Espoossa Leppävaaran lähettyvillä.
Parasta työssäni on lasten ja nuorten
kanssa työskentely. Lasten kanssa
työskentely on haastavaa ja välillä
raskastakin mutta se antaa energiaa myös itselle. Päivän päätteeksi
lähtee aina hyvällä mielellä kotiin.
Valmistuin fysioterapeutiksi Metropolian AMK:sta vuonna 2011.
Mitä teet ja kauanko olet ollut
yhdistyksen palveluksessa?
Aloitin yhdistyksen palveluksessa syksyllä 2011 vetämällä pääasiassa maanantain ja torstain
Kunnon Huoneen ryhmiä Majalla.
Nyt olen kokopäiväisenä fysioterapeuttina töissä yhdistyksessä ja vastaan Kunnon Huoneen toiminnasta.
Vedän illan ryhmiä maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Lisäksi minulla on päiväsaikaan erillisryhmiä ja jonkin
verran yksilöohjauksessa käyviä.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
Mieluiten vietän vapaa-aikaa vaimon ja kavereiden kanssa. Tykkään myös liikkua. Nuorempana
tuli harrastettua ja kokeiltua monia
eri liikuntalajeja. Nykyäänkin pyrin liikkumaan päivittäin. Käyn joko
kuntosalilla tai ulkona juoksemassa.
Liikunnan vastapainoksi pelailen välillä tietokoneella ja pidän elokuvien
katselusta.
Teemulla on mahdollisuus
ottaa asiakkaita myös yksilöohjaukseen.
Tiedustelut:
kunnonhuone@
mahdollisuuslapselle.com
Uudet toimitilamme kaipaavat nimeä
Keksi uusille tiloillemme sopiva nimi, paras ehdotus
palkitaan Angry Birds -tuotepaketilla.
Lähetä ehdotuksesi sähköpostilla 15.8.2013 mennessä
[email protected]
6
Jäsenlehti 1 / 2013
Mahdollisuus lapselle ry
ja HUS osasto K10 yhteistyöhön
Suomessa sairastuu syöpään vuosittain 130-150 lasta ja nuorta,
joista noin kolmasosa hoidetaan Hyksin Lastenklinikalla
Lasten ja nuorten syövän hoitotulokset ovat Suomessa kansainvälisesti
korkeaa tasoa, noin 80 % potilaista
paranee.
Lasten liikkuessa vanhemmilla on
ollut mahdollisuus yhdistyksen tiloissa omaan vertaistukitapaamiseen.
Lapsen vakava sairastuminen merkitsee perheelle paitsi rankkoja hoitoja myös pitkiäkin jaksoja, jolloin
perheen liikkuminen yleisillä paikoilla
on rajoitettua.
Hyvien kokemusten rohkaisemina toiminta jatkuu myös syksyllä.
Muistutamme, että jokainen ryhmään osallistuja tarvitsee luvan
omalta lääkäriltään.
Mahdollisuus lapselle ry ja HUS:n
kantasolusiirto-osasto K10 aloittivat
keväällä 2013 yhteistyön, jossa syöpää sairastaville koululaisille (6 ikävuodesta ylöspäin) perustettiin oma
Kunnon Huoneen liikuntaryhmä,
jonka tarkoituksena on parantaa
sytostaatien heikentämää lihaskuntoa fysioterapeutin suunnitteleman
liikunnan avulla ja näin auttaa lapsia
kuntoutumaan takaisin kohti tavallista lapsuutta.
Koska lasten tilanteet saattavat
muuttua nopeastikin, ryhmään ei
tarvitse sitoutua koko toimintakaudeksi, vaan mukaan voi tulla kertamaksullakin Kertamaksun suuruus on
8 euroa ja sen voi maksaa joko käteisellä tai laskulla.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Teemu Luodekari, fysioterapeutti
puh. 09-477 3070
[email protected]
Saila Ylönen, kuntoutusohjaaja, esh.
puh. 050-427 1832
[email protected]
7
Jäsenlehti 1 / 2013
Lahjoituksia
Olemme edellisen toimintakauden
aikana saaneet lukuisia lahjoituksia,
jotka ovat auttaneet meitä toteuttamaan ja ideoimaan uusia hankkeita, kohtuullistamaan itse maksavien
perheiden osuutta sekä huolehtimaan laitteidemme kunnosta ja
toimintaympäristömme viihtyvyydestä.
Mahdollisuus lapselle ry haluaa lämpimästi kiittää seuraavia lahjoittajia:
Kunnon Huoneen ryhmät syksyllä 2013
Maanantai
klo 15.30 - 17.00 lapset (90 min)
klo 17.15 - 18.15 nuoret (60 min)
klo 18.30 - 19.30 nuoret (60 min)
klo 19.30 – 20.30 nuoret (60 min)
Tiistai
klo 16.00 - 17.00 nuoret (60 min)
klo 17.15 - 18.15 yhdessä liikkuen (60 min)
klo 18.30 - 19.30 nuoret (60 min)
klo 16.30 – 17.15 nuoret tanssi (45 min)
Yhdistyksen kunniajäsenet:
Hyvän Mielen Gaalan tuotto
käytetään lyhentämättömänä
itse maksavien perheiden Klinikkamaksujen kohtuullistamiseen.
klo 17.30 – 18.15 lapset tanssi (45 min)
Keskiviikko
Finnish Flash ry:
Toiminta-avustus, joka lyhentämättömänä ohjataan perheille.
Mm. syksyn autismi-POKS järjestetään lahjoituksen turvin ja on näin
ollen perheille täysin maksuton.
klo 18.45 -19.45 nuoret (60min)
Torstai
Leena Harkimo ja Liisa Vuorinen:
Merkkipäivämuistamisella hankitaan
jalkaprässi Kunnon Huoneeseen.
Electro Waves Oy ja
Goodmood Innovations Oy:
Toimistokalusteita
Rovio Entertainment Oy:
Tavaralahjoitus yhdistyksen lapsille,
mm. pehmoleluja, pelejä, vaatteita.
ART4U:
Toimitilojen teippaukset
Teemu Selänne:
Nordea-rahoituksen haastattelupalkkio
Yksityishenkilöiden lukuisat merkkipäivä- ja rahalahjoitukset:
Vastaanottotilan kirjoja, leluja,
pelejä sekä Kunnon Huoneen laitehuoltoa
!
Kiitos
klo 15.15 -16.45 lapset + nuoret (90 min)
klo 17.00 -17.45 lasten kuntoseikkailu
klo 17.45 -18.30 lasten kuntoseikkailu
klo 15.15 -16.45 lapset + nuoret (90 min)
klo 16.45 -18.15 lapset (90 min)
klo 18.30 -19.30 nuoret (60 min)
klo 19.30 -20.30 nuoret (60 min)
Järjestämme Avoimet ovet uusissa
tiloissamme 22.8.2013, klo 12-16
Ohjelma Kuntoutussäätiön luentosalissa, Pakarituvantie 4, 2. krs
klo 12.00-12.15 Mahdollisuus lapselle ry. toimintaa jo 20 vuoden ajan/
toiminnanjohtaja Eija Nurkki
klo 12.15-13.00 Iholla-miksi kosketus sattuu?/
neurofysiologi Marita Sandström
klo 13.00-13.20 Poke-kuntoutus, koko kapasiteetti käyttöön/
fysioterapeutti Satu Selvinen
klo 13.20-13.30 Taitoja teineille oman elämän hallintaan- projekti/
toimintaterapeutti Nadja Ristaniemi
klo 13.30-13.50 Kunnon Huone liikuntaa ja sosiaalisia taitoja/
fysioterapeutti Teemu Luodekari
klo 14.00- vapaata keskustelua, tutustuminen yhdistyksen tiloihin 1 krs.
Lämpimästi tervetuloa!
8