SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545

Transcription

SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545
SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545) TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 – 31.12.2013
Työpaketti 1: ICT toimialan strategian toteutus
A) Softpolis-brändin kehittäminen
Kuluneella kaudella jatkettiin Softpolis brändin kehittämistä organisoimalla ”Verkkokaupan tietoisku!”seminaari sekä organisoimalla kaksi ICT Foorumin kokousta: ”ICT Foorumi 3/2013” (20.9) ja ”ICT
Foorumi 4/2013” (13.12). Seminaari oli yleisömenestys, sillä osallistujia oli yhteensä noin 64. ICTfoorumeissa teemoina olivat mm. korkean teknologian työvoiman alueellinen ja toimialoittainen
liikkuvuus sekä ICT toimiala ja Oulun haasteet.
Tilaisuuksien kutsuissa, lehti-ilmoittelussa sekä muussa dokumentaatiossa hyödynnettiin Softpoliksen
graafista ulkoasua.
Softpolis -verkkosivuston ylläpitoa jatkettiin ja kauden aikana toimitettiin 11 uutisjuttua.
B) Osaavan työvoiman saanti
Pitkän tähtäimen työvoima- ja osaamistarpeita selvitettiin yritysvierailujen ja yhteisten työpajojen
ohessa. Vierailut tehtiin seuraaviin Raahen seutukunnan yritykseen (4): Naturcom Oy (30.10), Pyhäjoen
Puu Oy (1.11), Olkijoen Metalli Ky (13.11) ja RKT Oy (25.11). Samalla edistettiin opintonäytetöiden
tarjontaa, opiskelijaprojekteja ja opiskelijoiden tutustumistilaisuuksia alueen yrityksiin (mm. Pyhäjoen
Puu Oy käynnisti opinnäytetyön tekemisen OAMK:n kanssa aiheena ”Puutavaran halkaisun ja
katkaisun optimointi”).
Edistettiin Raahelaisten yritysten opiskelijayhteistyötä osallistumalla ns. ”Rikastamo-päivän” (3.12)
järjestelyihin. Päivän aikana OAMK:n opiskelijat tutustuivat mm. Ruukki Oyj:hin ja teollisuusstudioon.
Seuraavista yrityksistä saatiin yritysesittelyt: Alte Oy, Miilukangas Oy, R-taso Oy ja Raahen
Osuuspankki.
C) Jalostusarvon kasvattaminen
Yritysten ICT:n soveltamisen tarpeita ja odotuksia selvitettiin kauden aikana suoritetuissa
yritysvierailuissa. Samalla pyrittiin aktivoimaan yrityksiä T&K- hankkeisiin (mm. RKT Oy -vierailu
25.11). Jatkettiin alueellisen innovaatiojärjestelmän kehittämistä ja edellisellä kaudella laadittu
sopimuspohja ja siihen sisältyvä uusi yhteistyötapa saatiin määriteltyä lopulliseen muotoon.
Yhteistyökumppanien lukumäärää kasvatettiin ottamalla mukaan Raahen aikuiskoulutuskeskus Oy ja
Raahen koulutuskuntayhtymä. Sopimuksen allekirjoittaminen ja toiminnan käynnistäminen tehdään
tulevalla kaudella.
Edellisellä kaudella käynnistetyt verkkoliiketoiminnan toimintaedellytyksiä tukevat hankkeet saatettiin
loppuun kauden aikana. Uusi kanava haltuun -hankkeen loppuraportti on löydettävissä osoitteesta
http://www.softpolis.net/etusivu/101/3/uusi_kanava_haltuun_2_10_2013 ja Vauhtia verkosta -hankkeen
SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545) TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 – 31.12.2013
loppuraportti
osoitteesta:
http://www.softpolis.net/etusivu/101/3/vauhtia_verkosta_1_10_2013.
Hankkeiden päätyttyä suoritettiin asiakastyytyväisyyskysely, jonka tulosten mukaan hankkeet olivat
onnistuneet hyvin. Varsinaiset vaikutukset työpaikkojen lukumäärään selviävät ajan kanssa.
Kauden aikana jatkettiin Tilastokeskuksen raporttien pohjalta ICT toimialan kehityksen seuraamista ja
yhteenvetojen tekemistä. Omaa henkilökohtaista osaamista kehitettiin suorittamalla PSK -aikuisopiston
Yritysneuvojan erikoisammattitutkinto ja Tampereen kauppakamarin HHJ -tutkinto hyväksytysti.
D) Yritystoiminnan kasvu
Edistettiin Softpoliksen tarjontaa ICT toimialaa sivuavien yritysten toimipaikkana em. yritysvierailujen
avulla sekä ICT toimialan yritysten toimipaikkana mm. RPKK:n datanomiluokan vierailun yhteydessä
(23.9).
Osallistuttiin Pohjois-pohjanmaan kulttuurin ja luovien alojen kehittämisohjelman laadintaan
selvittämällä seutukunnan yritysten erityistoiveita (mm. Puulikka Oy, Raahen Taitopaja Oy ja Wellness
Week Int). Kehittämisohjelman tavoitteena on mahdollistaa innovaatioympäristön syntyminen
kulttuurin ja luovan talouden toimintakentälle.
Jatkettiin verkostoitumista osallistumalla kauden aikana seuraaviin tilaisuuksiin: Barentskeskus
Roadshow (15.8), SEKES-kesäpäivät (21-22.8), Lean innovaatio (4.9), Mittavien mahdollisuuksien ICT
työpaja (5.9). Yrityskehittäjien aamubrunssi (12.9), Pilvipalvelut ja Open Source –ohjelmistot (19.9),
Multipolis Ry:n hallituksen kokous ja vuosikokous (26.9), WAMS-langattomuudesta uutta bisnestä
(8.10), Raahen alueen tulevaisuutta rakentamassa (9.10), ja Infotilaisuus EU-tutkimusrahoituksesta PKyrityksille (2.11).
Resurssit:
 kehittämispäällikkö Jukka Rantakari, Raahen Seudun Yrityspalvelut
Työpaketti 2: ICT toimialan strategian metalli/ICT rajapinta:
Osallistuttu ICT -keskuksen yritysvierailuille. Tutustuttu vierailtujen yritysten toimintaan ja keskusteltu
heidän kanssa esille nousseita kehitystarpeista. Mietitty yritykselle parhaita tapoja ja niihin liittyviä
rahoitusmahdollisuuksia lähteä viemään asiaa eteenpäin. Mietitty ja suunniteltu tapoja edistää ja vastata
yritysten haasteisiin mm. olemassa olevilla hankkeilla ja tulevia hankkeita ajatellen.
Pidetty esillä metalliteollisuuden digitalisoitumistrendiä. Haastateltu säännöllisesti raahelaista
metalliyritystä heidän särmäyksen digitalisointiin liittyen. Asia on potentiaalinen, mutta aktiviteettien
pääpaino normaalissa käyttöönotossa ja asiakaskunnan laajentamisessa.
Suunniteltu ja haettu hanketta raahelaiselle yritysryhmälle työturvallisuuteen liittyen. Hankkeen kohde
on IT-yrityksen olemassa olevat järjestelmät ja niiden kehittäminen vastaamaan rakennusteollisuuden
SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545) TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 – 31.12.2013
vaatimuksia ja tarpeita. Ensimmäinen hakemus Työsuojelurahastolta sai kielteisen päätöksen, mutta
suuren potentiaalin ja mukana olevien yritysten halun takia suunnitelma päivitettiin ja fokusoitiin
uudelleen. Uusi hakemus sai rahoituspäätöksen joulukuussa 2013. Hankkeen nimi: Rakennustyömaiden
työturvallisuusjohtamisen kehittäminen, päätoimijat: Raahepolis Oy, Rakennus Miilukangas Oy,
Raahen kaupunki, Raahen Konsultit Oy, Raahen Energia Oy, Raahen Seudun asuntosäätiö.
Suunniteltu osapuolten kanssa hankkeeseen liittyviä seminaareja vuodelle 2014:
- Suunniteltu kevättalven aikana järjestettävää rahoitukseen liittyvä seminaari ”Yritysten haasteet,
saatavilla olevat tuet”.
- Metalli – ICT seminaari kevään tai alkusyksyn aikana.
Resurssit:
 projektipäällikkö Tapio Oikarinen, Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy
Työpaketti 3: Pehr Brahe ICT -keskuksen toimintamalli:
Alueellisen innovaatiojärjestelmän kehittäminen
Raportointijaksolla (1.7. – 31.12.2013) toteutettiin edelleen työpajatoimintaa alueellisen
innovaatiojärjestelmän kehittämiseksi. Kehittäminen oli pääasiassa konkreettisten toimenpiteiden
suunnittelua ja toteutusta. Tki -toiminnan esittelyä jatkettiin välittäjäorganisaatioille ja yrityksille
yhdessä projektin muiden toteuttajien kanssa. Osana alueellisen innovaatiojärjestelmän kehittämistä
uuden alueellisen yhteistyösopimuksen laadinta saatettiin päätökseen. Uusi sopimus korvaa vuoden
2013 lopussa päättyvän Pehr Brahe ICT -keskuksen yhteistyösopimuksen.
Hanketoiminnan kansainvälistäminen
Horisontti 2020 työohjelmien luonnosten pohjalta selvitettiin vuosina 2014 – 2015 avoimeksi tulevien
hakujen sopivuutta Raahen alueen toimijoille. Lisäksi osallistuttiin yliopiston järjestämään Horisontti
2020 -koulutukseen.
Resurssit:
 tutkimusjohtaja Veikko Halonen, Oulun yliopisto, Raahe
Työpaketti 4: Raahen seutukunnan energiatoimialan ICT:n tutkimus- ja kehitystarpeet:
Raportointijaksolla työpaketissa kerättiin edelleen tietämystä energiatoimialan ICT:n tutkimus- ja
kehitystarpeista. Samalla selvitettiin alustavasti myös Horisontti 2020 -ohjelmakauden linjauksia ja
rahoituksellisia mahdollisuuksia energia-alan ICT:n T&K -toiminnan näkökulmasta.
Resurssit:
SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545) TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 – 31.12.2013
 tutkimusjohtaja Veikko Halonen, Oulun yliopisto, Raahe
Työpaketti 5: Internet- ja tietoteknologiapohjaisten innovaatiopalvelujen kehitys:
Työ Oamkin Raahessa tapahtuvan T&K -toiminnan liittämiseksi osaksi alueen innovaatiomallia on
jatkunut. Käytännön toimenpiteinä ovat olleet mm. yritysvierailut ja osallistuminen alueen
erikoisteräsosaamiskeskittymän kehitykseen.
Muina toimenpiteinä on osallistuttu ICT -keskuksen jatkosuunnitelman kehittelyyn ja sopimuksen
valmisteluun, sopimuksen allekirjoitus 14.1.2014.
Hanketoiminnan kansainvälistymispyrkimyksiä on jatkettu aktiivisesti rakentamalla yhteyksiä
kansainvälisiin tutkijaverkostoihin mm. MHealth Working Group at REVA ITM , Bangalore, India ja
Open Innovations Association FRUCT, Suomi (Venäjä). Näissä yhteyksissä on osallistuttu mm.
Tekesin Helsingissä järjestämään Indo-Finnish workshop on health and well-being – työpajaan ja 14th
FRUCT (Academia-to-Industry Competence Incubator Open Innovations Association) –konferenssiin
Helsingissä. Tarkempi raportti on esitetty toimintakertomuksen liitteessä.
Resurssit (kaikki osa-aikaisia):
 lehtori Markku Korhonen, Oulun seudun ammattikorkeakoulu
 projektikoordinaattori Tarja Limingoja, Oulun seudun ammattikorkeakoulu
 suunnittelija Alpo Kekkonen, Oulun seudun ammattikorkeakoulu
 suunnittelija Vadym Kramar, Oulun seudun ammattikorkeakoulu
SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545) TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 – 31.12.2013
Softpolis project report
1. Second half of 2013
1.1.
July
Checking of available and future funding programmes was made. Funding opportunities under IndianFinnish collaboration for establishing a project proposal under the Indian-Finnish collaboration within
the Enhancing the diagnostic cooperation between Finland and India activities by Tekes and FiDiPro:
http://www.tekes.fi/about/diagnostics were discovered. On this matter, a discussion with Nokia has
happened through the Association FRUCT and positive results were obtained.
1.2.
August
Attendance to the CHT internal forum took a place; at the forum future project opportunities were
reviewed and discussed.
Ideas for Indian-Finnish collaboration were developed together with association FRUCT and Nokia.
Those ideas were prepared to be presented at the Indo-Finnish workshop on health and well-being.
1.3.
September
Preparation for Indo-Finnish workshop on health and well-being continued together with the association
FRUCT and NOKIA. From Indian side, Dr. Kiran Kumari Patil from Reva Institute of Technology &
Management took a part in the work. Project idea was presented as a speech that was given by Vadym
Kramar at the workshop: https://tapahtumat.tekes.fi/event/indofinnishworkshop. A slide set was
delivered to all workshop participants. During the workshop, many contacts were established, and
communication with those continues.
Unfortunately, before the workshop the Nokia mobile phone acquisition by Microsoft was announced.
1.4.
October
Collaborative ideas in the domain of Internet of Things were developed, particularly a use of Smart
Spaces in home environment. Those were discussed with people from VTT, Oulu University, and Alto
University.
SOFTPOLIKSEN UUSI AALTO (A31545) TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 – 31.12.2013
Review of projects that are relevant to visualisation of medical and wellness data through a digital
patient avatar started.
Few meetings were planned to be held at FRUCT 14 conference, and preparation for those was made.
1.5.
November
Attendance to the Open International M3 Semantic Interoperability Workshop took a place:
http://tucs.fi/publications/view/?pub_id=pSoBaLiLiCi13a. International project opportunities on a use
of Smart Spaces in home environment was discussed there, particularly with University of Bologna,
University of Seville, Yaroslavl State University, and VTT. Unfortunately, European Institute of Innovation
and Technology (EIT) has change its funding policiess, and the EIT ICT Labs funding programmes are now
shifted their focus to help commercialise results of research, which is not any more appropriate to the
project ideas.
Attendance to the FRUCT 14 conference took a place: http://fruct.org/conference14. Unfortunately,
collaborators from India did not manage to come to Finland as they received their visas on a day the
conference started. Thus, important meetings and discussions of a joint project did not happened. Other
joint application opportunities were discussed, particularly on a visualisation of medical and wellness
data through a digital patient avatar. Relevant demonstration of a system prototype, Application
Utilising a Visualisation of Medical and Wellness Data through a Digital Patient Avatar, was held:
http://www.fruct.org/demo14
Research on main trends in mHealth started with a purpose to reconsider the use of Smart Spaces in
home environment project idea.
1.6.
December
Attendance to Verkkokaupan tietoisku! Workshop took a place with a purpose to study modern
technologies used in retailers’ services.
In-depth analyzing of the Horizon 2020 documents has started and attendance to relevant meetings
happened.
Work on BE_PART v.2 joint international project started. The project’s focus shifted from robot-centric
to environment-centric. The environment imply a use of service robots of different kind.
During the reported period we had a big number of email and personal conversations, planning and
discussion events, teleconferences, etc. relevant to project establishment.