Merimieskirkko Sjömanskyrkan

Transcription

Merimieskirkko Sjömanskyrkan
1/2015
Merimieskirkko
Sjömanskyrkan
Merimiehen ystävä vuodesta 1882 • Sjömansvännen från 1882
Mepa sai uuden johtajan s. 10
Rajavartiolaitos turvanamme s. 16
Lasse Mårtensons sista arbete s. 28
Pääsihteeri Lehmuskallio
eläkkeelle s. 6
4 Pääkirjoitus / ledare
5 Hartaus, 125 vuotta sitten, pilapiirros
6 Pääsihteeri Sakari Lehmuskallio eläkkeelle
9Henkilöstöuutisia
10 Sampsa Sihvola Mepan uusi johtaja
12 Kalifornian viineissä suomalaistausta
Tehtävä Suomenlahdella on jäänmurtaja Sisusta ja tämän ystävistä kertovan
lastenkirjasarjan ensimmäinen osa. Sarjan toinen osa on nimeltään Hailuodon
Arvoitus. Jäänmurtaja Sisu -sarjassa koetaan jännittäviä tarinoita, jotka vievät
niin lapset kuin aikuisetkin todentuntuiseen seikkailuun talviselle merelle.
Kirjat on kirjoittanut Teemu Leppälä ja kuvittanut Petri Kantoniemi.
Kari Latvuksen teos Matkan ja muutoksen kirkko
kysyy, mitä on tehtävä, kun toimitaan kirkkona? Mitä
on tehtävä siitä huolimatta? Mihin kirkkoa vievät sen
omat lähtökohdat, mihin ihmisten kivut? Kirkon työ
matkalla olevien ihmisten keskellä vie myös satamaan,
kapakkaan, kauppaan ja kaduille. Matkalla olevan kirkon
tehtävä suomalaisten parissa ulkomailla haastaa
miettimään kirkon toiminnan ydintä myös Suomessa.
V-P. Bäckmanin esikoisromaani Antwerpenin valot
käsittelee nuoren miehen kipeää elämäntilannetta,
kateissa ovat isä, äiti ja melkein koko maailma. “Kirpeänsuloinen esikoisteos nuoren miehen retkestä Antwerpeniin. Kirjan henkilöhahmojen joukossa on tietysti
myös merimiespappi ja merimieskirkon emäntä. Kirjaa
voi suositella kaikille Antwerpenfaneille, mutta myös
kirjallisuuden harrastajille.” -Sakari Lehmuskallio-
Tilaukset: merimieskirkko.fi/nettipuoti
Kun tilaat kirjoja maaliskuussa 2015, saat ne kappalehintaan vain 15 euroa
(norm. 20 euroa). Jäsenenalennus muista tuotteista syöttämällä maksuvaiheessa alennuskoodikenttään tunnus: SMKJASEN2015
Marko Toljamo
toimitussihteeri
[email protected]
PS. Tästä numerosta lähtien
Merimieskirkko-lehden ulkoasusta
ja painatuksesta vastaa
Wellprint Oy.
Tämä merkki kertoo, että
aiheesta on enemmän tai
juttu on toisella kotimaisella
kielellä lehden lisäsivuilla netissä.
Nettilehti (pdf) ilmestyy noin viikko virallisen
ilmestymispäivän jälkeen.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
16 Rajavartiolaitos turvanamme
Kuva: Paavo Tukkimäki
19 Sivarista asiakkaaksi
20 Kotimaantyön kuulumisia
22 Ulkomaantyön kuulumisia
4 Kuuskajaskari, 2
retkikohde Selkämerellä
26 I kyrkans skepp
27 Sommaräventyret i Daphne
28 Pensionist Lasse Mårtenson
30Böcker
16
Suomen rajojen valvonnasta vastaa sisäministeriön alainen sotilaallisesti järjestäytynyt viranomainen Rajavartiolaitos. ”Raja”
toimii niin maalla, merellä kuin ilmassa. Se
on sitoutunut antamaan apua hätätilanteissa kaikkina vuodenaikoina ja joka päivä
säätilasta ja kellonajasta riippumatta.
Merimieskirkko / Sjömanskyrkan
Merimiehen ystävä / Sjömansvännen
1/2015
133. vuosikerta / 133:e årgången
ISSN 1457-5167
Julkaisija / Utgivare:
Suomen Merimieskirkko ry / Finlands Sjömanskyrka rf.
Päätoimittaja / Chefredaktör:
Hannu Suihkonen
[email protected]
Toimitussihteeri / Redaktionssekreterare:
Marko Toljamo
[email protected]
Översättningar / Käännökset:
Novatext, Mari Nyman
2
15 Meritaide, sarjakuva
Tiesitkö, että Kalifornian kansainvälisesti palkituilla viineillä on suomalaistausta? Nimittäin reilut 130 vuotta sitten suomalainen merikapteeni Gustave Niebaum hankki itselleen
Kalifornian Napa Valleysta maatilan, josta kehittyi yksi alueen laadukkaimmista viinitiloista, ja Niebaumista tuli yksi Napa Valleyn tärkeimmistä viinipioneereista.
Kuva: Marko Toljamo
Uusi SISU -lastenkirjasarja ilmestynyt!
14Kirkkolaiva
12
J
oululoman aikana kävin Kuubassa.
Olin jo pitkään halunnut käydä
tuolla saarella ennen kuin maa
alkaisi muuttua. Ehdin kuin ehdinkin.
Matkan aikana uutiset ja paikalliset
ihmiset kertoivat Yhdysvaltojen
luoneen diplomaattisuhteet ja
ryhtyvän poistamaan esteitä
normaalilta kaupankäynniltä Kuuban
kanssa. Muu maailma seuraa perässä.
Maa on köyhä, rakennukset ränsistyvät, kansalaisten matkailu on lähes
mahdoton ajatus, sananvapautta ei
ole jne. Upean maan mitä ystävällisimmät ja vieraanvaraisimmat ihmiset
ovat eläneet pitkään pimennossa ja
piilotettuina muulta maailmalta.
Yhtäkkiä ihmisillä on toivo. Nyt
kaikki tulisi taas mahdolliseksi. Heillä
on into ja halu. Pian heillä on myös
lupa tehdä asioille jotain. Kunpa
noita näkymiä kukaan tai mikään ei
onnistuisi tuhoamaan.
Minun Kuubaani ei pian enää
ole, mutta minä en siellä asukaan.
Vapaudettomassa maassa oma
vapaus nousee uuteen arvoon.
Muutos on tarpeen.
10
Merimiespalvelutoimisto MEPA on saanut
uuden toimitusjohtajan. Sampsa Sihvola
valittiin MEPAn johtoon Prima Shipping
-varustamon Prima Chartering Ltd:n
operatiivisen päällikön paikalta. Aiemmin
hän on seilannut päällikkönä ja toiminut
muissa päällystö- sekä miehistötehtävissä
eri varustamoissa. Lisäksi hän on opiskellut
Helsingin Yliopistossa fysiikkaa, tietojenkäsittelyä ja matematiikkaa.
32Kirjat
33 Hyvä testamentti
34 Kapina laivassa
36Perhepiiri
39Yhteystiedot
40 Elämän merellä
erve!
Terve, t
22
Toimituskunta / Redaktion:
Suihkonen Hannu (pj.), Juthas Christina, Malmberg
Thure, Poutanen Pertti, Toljamo Marko, Tukkimäki
Paavo, Valtonen Anne, Varho Liisa
Irtonumerohinta / Lösnummerpris:
10,00 € + pst.
Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jäsenasiat /
Prenumerationer, adressförändringar och medlemsäranden:
Albertinkatu 2 B, Albertsgatan 2 B
00150 Helsinki, Helsingfors
Puh. / Tel. +358 9 6962 4520
Fax. +358 9 6962 4555
[email protected]
Paino / Tryckeri: Wellprint Oy
Jäsenmaksu / Medlemsavgift: 50 €
Katso s. 37 Se på s. 37.
Lehteen tarjottu tai tilattu aineisto julkaistaan sillä
ehdolla, että se voidaan ilman eri korvausta käyttää
kaikissa lehden uudelleen julkaisuissa tai muussa
käytössä toteutus- ja jakelutavoista riippumatta.
Toimitus ei vastaa tilaamattomasta aineistosta. Mahdollinen palkkio maksetaan julkaisemisen / lehden
ilmestymisen jälkeen.
Vuosikertahinta 4 numeroa /
Prenumerationspris 4 tidskrifter:
Suomessa / i Finland: 50 €
EU-maihin / till EU länder: 50 €
Muihin maihin / till andra länder: 55 €
Ulkoasu / Layout: Taija Näsi
Kansi / Pärm: Sakari Lehmuskallio.
Kuva: Marko Toljamo 1 / 2015
Aineisto- ja ilmestymispäivät 2015:
Nro 2: 8.5. / 29.5.
Nro 3: 21.8. / 11.9.
Nro 4: 16.11. / 9.12.
sisältö
*
Huom! Vuoden 2015 laivakortit ovat pian myynnissä Merimieskirkon nettipuodissa.
2Toimittajalta
toimittajalta
Lukemista
nettipuodista
Cuba libre
Kuva: Ilpo Musto
pääkirjoitus / ledare
hartaus
Hannu Suihkonen
pääsihteeri
generalsekreterare
Vieraanvaraisuus ei erottele
K
irjoittaessani
tätä pääkirjoitusta olen
työskennellyt Merimieskirkon pääsihteerinä kolme viikkoa. Perehtyminen
uuteen työhön on
ollut ja tulee olemaan
intensiivistä aikaa. Jo
kulunut kolme viikkoa on osoittanut, kuinka laajaa ja
monipuolista Merimieskirkon työ on.
Eri puolilta saamani palaute Merimieskirkosta on
ollut positiivista. Myönteinen palaute kertoo hyvin
tehdystä työstä. Tästä kiitän kaikkia Missuunan työssä
eri tavalla ja eri rooleissa olleita ja olevia sekä työtä
monin eri tavoin tukevia ihmisiä ja tahoja. Erityisesti
haluan kiittää edeltäjääni Sakari Lehmuskalliota, joka
on ansiokkaasti johtanut Merimieskirkkoa vaihtelevissa tuulissa melkein neljännesvuosisadan ajan.
Merimieskirkon työn tarkoitus on ihmisen kohtaaminen ja läsnäolo. Tässä on kyse toisistamme välittämisestä. Viime vuonna näitä kohtaamisia ja läsnäoloa
on Merimieskirkon työssä tilastoitu ennätysmäärä eli
yli 280 000 kertaa.
Olennaista
Toiminta-ajatuksensa mukaan Merimieskirkko on liikkuvien ihmisten kirkko. Tämä toiminta-ajatus näyttäisi
sopivan hyvin maailmaan, joka on nopeasti muuttuva
ja monimutkainen. On kuitenkin tarpeellista tarkastella ja arvioida, miten hyvin Merimieskirkon nykyiset
rakenteet ja toimintatavat palvelevat eri tavoin ja eri
syistä liikkeellä olevia ihmisiä.
Merimieskirkon talous on ollut jo muutaman vuoden ajan alijäämäinen. Talouden kuntoon saattamiseen on löydettävä ratkaisuja, jotka mahdollistavat
työlle kestävän pohjan myös tulevaisuudessa. Nopeasti muuttuvassa ja monimutkaisessa maailmassa
ei kukaan pärjää yksin. Myös Merimieskirkon tulevaisuus rakentuu hyvälle yhteistyölle ja vuorovaikutukselle.
Kolmas Merimieskirkon työn tarkoitus on vieraanvaraisuuden osoittaminen. Vieraanvaraisuuden syvin
sisältö on muukalaisen rakastaminen. Pohjimmiltaan
kristillinen vieraanvaraisuus on Jumalan vieraanvaraisuutta, josta me kaikki saamme nauttia. Jumalan vieraanvaraisuus ei erottele. Hänen edessään me emme
ole muukalaisia vaan olemme kaikki hänen ihmisiään,
riippumatta niistä eroista, joita me ihmiset olemme
keskellemme luoneet. Tähän luottaen saamme tehdä
työtä ja elää yhdessä.
O
lennaista on ojentaa käsi ja tarttua ojennettuun käteen. Olennaista on kääntyä
toisen puoleen ja kysyä, mitä kuuluu, miten
voit. Olennaista on avata ovi ja kutsua sisään. Olennaista on myös mennä sinne, missä ihmiset ovat. Tämä
on mahdollista, koska Jumala on läsnä kaiken tämän
arkisen kohtaamisen keskellä.
Jumala katsoo jokaista kohti, välittää, kantaa ja
armahtaa. Meidän elämämme perustuu joka päivä,
alusta loppuun, Jumalan armoon ja toivoon, jonka
Jumala avaa ja antaa. Sen takia katso ympärillesi ja
välitä niistä, joiden keskellä elät ja teet työtä. Katso
silmiin, ojenna kätesi ja huomaa se, joka tarvitsee
sinun läsnäoloasi nyt.
Teksti: Kari Latvus
teoksessaan Matkan ja muutoksen kirkko
Kuva: Jaana Rannikko
Gästfriheten diskriminerar inte
N
är jag skriver denna ledare har jag arbetat
som Sjömanskyrkans generalsekreterare i tre
veckor. Det har varit intensivt att sätta sig in i
det nya arbetet och kommer så att vara ett tag framöver. Bara de gångna tre veckorna har visat hur brett
och mångfasetterat Sjömanskyrkans arbete är.
Jag har fått positiva reaktioner på Sjömanskyrkan
från alla håll. Den uppskattande responsen vittnar
om ett väl utfört arbete. För detta tackar jag alla som
på olika sätt och i olika roller bidragit och bidrar till
missionsarbetet samt alla de människor och parter
som stöder arbetet på ett eller annat sätt. Jag vill
rikta ett särskilt tack till min företrädare Sakari Lehmuskallio, som förtjänstfullt lett Sjömanskyrkan under växlande vindar i nästan ett kvartssekel.
Syftet med Sjömanskyrkans arbete är att möta
människan och att vara närvarande. Det handlar
om att bry sig om varandra. Statistiken för Sjömanskyrkans arbete visar att man förra året slog rekord
med över 280 000 sådana här möten och närvarotillfällen.
I enlighet med verksamhetsidén är Sjömanskyrkan
en kyrka för människor i rörelse. Denna verksamhet-
4
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
sidé tycks passa bra in i vår snabbt föränderliga och
komplexa värld. Trots det finns det skäl att granska
och utvärdera hur väl Sjömanskyrkans nuvarande
strukturer och verksamhetssätt betjänar människor
som på olika sätt och av olika anledningar är i rörelse.
Sjömanskyrkan har haft ett ekonomiskt underskott
de senaste åren. För att få ordning på ekonomin
måste vi hitta lösningar som skapar en stabil grund
för kyrkans arbete även i framtiden. I vår snabbt
föränderliga och komplexa värld är det ingen som
klarar sig helt på egen hand. Också Sjömanskyrkans
framtid bygger på gott samarbete och interaktion.
En annan intention med Sjömanskyrkans arbete
är att visa gästfrihet. Den djupare innebörden av
gästfrihet är att älska främlingen. Kristen gästfrihet
är i grund och botten Guds gästfrihet, som vi alla
får njuta av. Guds gästfrihet diskriminerar inte. Inför Gud är vi inte främlingar, utan vi är alla Guds
människor, oavsett de skillnader som vi har skapat
mellan oss. Om vi förlitar oss på detta kan vi arbeta
och leva i gemenskap.
Seisahtukaamme nyt tähän, valitus,
kalliin kulmakiven eteen, ja tutkikaamme,
mikä suhteemme tähän kulmakiveen
Kristukseen on. Jossakin suhteessa
häneen täytyy itse kunkin olla. Ja vain
kaksi suhdetta on mahdollista. Hän on
tehty lankeemukseksi ja nousemiseksi.
Miksikä on hän tehty sinulle?
Merimiehen Ystävä 1/1890
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
5
Sakari Lehmuskallio pääsihteerinä
24 vuotta
Kaiken katoavaisuus
Haastattelupäivä 30. tammikuuta on laskennallisesti Lehmuskallion viimeinen työpäivä
ennen lomia. Vuoden ensimmäinen kuukausi on kulunut seuraajaa perehdyttäessä sekä
omia arkistoja seuloessa.
– Päällimmäinen vire on kaiken katoavaisuus. Tavaroista ja papereista menee arviolta
95 % hävitykseen, neljä prosenttia jää Merimieskirkon arkistoon. Ehkä prosentti jäljelle
jäävistä on henkilökohtaisia muistoja.
Vuosien varrella tärkeäksi koettu ei enää
olekaan tärkeää. Katoavaisuutta korostavat
muutamat muutkin viimeaikaiset kokemukset.
– Kun ikää on tullut lisää ja läheisiä ihmisiä on kuollut, olen huomannut, että eläissään
itselleen arvokkaat asiat saattavat kiinnostaa
lähisukulaisia, mutta eivät merkitse muille
mitään.
Esimerkkinä Lehmuskallio kertoo sukulaisesta, joka olympiaurheilijana ja lajinsa
Suomen mestarina otti arvokkaimpana omaisuutenaan pitämän palkintolusikka- ja pokaalilaatikon evakkoonkin ja jätti sen perinnöksi
tyttärelleen. Tämän kuoltua palkinnot eivät
kelvanneet urheilumuseoonkaan.
On niitä präniköitä tullut Lehmuskalliollekin: Viron kirkon yhteistyömitali, Ortodoksisen kirkon Pyhän karitsan ritarimerkki
ja Suomen Leijonan komentajamerkki niistä
tuoreimpina. Hän myöntää, että tuntuu hyvälle, kun etenkin kirkolliset yhteistyötahot arvostavat tehtyä työtä. Silti hän korostaa, että
kunniamerkit on annettu roolille, yhdistyksen
pääsihteerille, eikä henkilö Lehmuskalliolle.
– Mutta vaikka arvostamme maallista, on
se lopulta turhuuksien turhuutta.
Penkoessa komeroita ja pahvilaatikoita vastaan ei ole tullut
luurankoja eikä mitään, mikä sattuisi tai toisi ikäviä muistoja.
– Ei minulle sellaista oloa ole kertaakaan tullut, etten henkilönä olisi tässä työssä pärjännyt. Jos ei saa tehdä virheitä,
ei voi tehdä mitään, Lehmuskallio painottaa. – Virheiden pelko johtaa pysähtyneeseen virkamieskulttuuriin, mikä ei sovi
etenkään järjestömaailmaan. Minulla on ollut tällainen ura ja
elämä, eikä muuta kannata haikailla.
– Tässä on pikemminkin havahtunut samaan ilmiöön kuin
vuosikertomusta tehdessä: tapahtuuko meillä todella näin paljon!
Työ, jossa mikään ei
tule koskaan valmiiksi
Merimieskirkon
pitkäaikaisin pääsihteeri
Sakari Lehmuskallio eläkkeelle.
H
aluan tehdä työtä, joka on tarpeeksi vaikeaa ja haastavaa, kertoi Sakari Lehmuskallio Merimiehen Ystävä
-lehdessä loppuvuonna 1990. Hänet oli juuri valittu
Suomen Merimieskirkon keulamieheksi Kirkon diakoniatyön keskuksen pääsihteerin paikalta, jossa hän toimi vuosina
1988–1990.
Sitä saa mitä tilaa: aina ei ole aurinko paistanut. Kimurantit
henkilöstökysymykset, taloushuolet ja toimipaikkojen kohtaloista päättäminen ovat esimerkkejä kuluneiden 24 vuoden
pilvisistä päivistä.
Yhdistysmaailmaan kuuluu, että sisään tuleva raha myös
menee ulos. Viime vuosina ulko-ovi on käynyt tiuhaan.
– Suurin osa työpanoksestani on kulunut varainhankintaan.
Tänä aikana on ollut useampi lama, mutta niistä on selvitty
yleensä parissa vuodessa. Nykyinen taantuma on sen sijaan
kestänyt jo kuusi vuotta.
Mutta silti: – Ei Merimieskirkon tilanne toivoton ole, sillä talouden hallinta on kääntynyt oikeaan suuntaan. Aiemmin tehdyillä leikkauksilla saatiin nopeita, mutta lyhytaikaisia säästöjä. Nykyinen elvytyspolitiikka vaatii sitkeyttä, mutta suunta on
oikea ja kestävä.
Vaikka talousosastolla ei vielä hurrata, on Merimieskirkko tehnyt toiminnallisesti ennätyksiä jo kolme vuotta. Viime
vuonna Merimieskirkoilla kohdattiin ihmisiä enemmän kuin
koskaan.
Sakari Lehmuskallio harrastaa valokuvausta ja laivojen pienoismallien rakentamista. Kuvan Passatin hän on tehnyt
Merimieskirkolle. Eläkepäivinään hän
sanoo rakentavansa valmiiksi ainakin
sotakorvauskuunari Krevetkan pienoismallin.
Kuva: Marko Toljamo
Kansainvälisyyden hyödyt
6
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Kun tivaan Lehmuskalliolta pääsihteerikauden hienointa jaksoa, nostaa hän sellaiseksi merimieskirkkojen kansainvälisen
ICMA-kauden, jossa hän oli mukana 2000-luvun taitteessa.
– Sinä aikana opin paitsi sujuvan englannin kielen myös paljon muiden kirkkojen kulttuurista. Oli merkittävää hahmottaa
se ero, että usko ja kirkko ovat todella eri asioita. On olemassa
Sakari Lehmuskallio pohtii, että
järjestöelämässä työn ja harrastuksen erottaminen on vaikeaa.
"Aatteellisen yhdistyksen työssä
on mieli. Järjestössä työskentelevä tulee samalla harrastaneeksi
samaa asiaa.”
Kuva: Marko Toljamo
monta tietä tehdä samaa asiaa. Ja päästä samaan tulokseen.
Merikapteenin poika Sakari Lehmuskallio valmistui vuonna 1973 Åbo Akademista teologian kandidaatiksi. Ennen merimieskirkkouraa hän ehti työskennellä niin Ruotsin-laivoilla
kuin seurakunnissa. Hampurin merimieskirkon johtajana hän
oli vuosina 1981–87.
Lehmuskallion aloittaessa merimieskirkkouraansa muut
maat kritisoivat Pohjoismaiden merimieskirkkoja siitä, että
ne palvelivat ensisijaisesti omia kansalaisiaan. Asenteet ovat
muuttuneet.
– Nyt Suomi ja Norja ovat tunnustettuja edelläkävijöitä monella saralla, esimerkiksi laivakuraattorityössä. Kansainvälisen
työn yksi hyöty onkin, että voi verrata omaa toimintaansa ja
työnsä sisältöä muihin toimijoihin.
Kehittymiseen on vaikuttanut muun muassa jatkuva strategiatyöskentely ja itsearviointi. Miten ja missä Merimieskirkko
tekee asioita, on jatkuvassa muutoksessa. Uusi lähitulevaisuuteen katsova strategiatyöskentely Merimieskirkossa on muuten
jälleen käynnistynyt.
>>
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
7
Kuva: Pekka Karppanen
>>
Muutoksessa mahdollisuus
Teksti: Marko Toljamo
Lehmuskallio sanoo jäävänsä eläkkeelle hyvillä mielin.
– Tämä on työ, jossa mikään ei tule koskaan valmiiksi. Minun aikanani on avattu useita toimipaikkoja, ja moni on vaihtanut paikkaansa tai toimintaansa. Lisäksi yksi toimipiste on
suljettu.
Kaikki on muuttunut muutenkin: esimerkiksi 1980-luvulla
työtä tehtiin palkkatyövoimalla, nyt suurin osa työstä tehdään
vapaaehtoisvoimin.
– Jos Merimieskirkko tekisi vain merenkulkijatyötä, olisi
sen toiminta todella pientä. Monialainen toiminta on mahdollistanut aatteellisesti järkeviä toimintoja.
Esimerkkinä mainittakoon siirtokuntatyömuodot, jotka ovat
vakiintuneet ja toimivat yhteisöllisesti. Työkenttä kokonaisuudessaan on monialaista ja monipuolista ja siksi ollut Lehmuskalliotakin kiinnostavaa.
– Minun ei ole koskaan tarvinnut miettiä, mitä voisin tehdä.
Aina on ollut enemmän työtä kuin on voinut tehdä. Innostusta
on ruokkinut sisäinen usko siihen, että tämä työ on järkevää.
Kai nyt jokin harmittaa? Siihen Lehmuskallio olisi toivonut
vaikuttaneensa enemmän, ettei kirkkoa ja Merimieskirkkoa
miellettäisi yhä ilmaispalveluja tuottaviksi toimijoiksi.
– Perusasennetta en ole onnistunut muuttamaan. Se ei taas
johdu esim. ulkosuomalaisista vaan kirkon omasta roolista ja
rakenteista.
8
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Merimieskirkon
henkilöstöuutisia
•
Benelux-alueen merimiespastoriksi
on valittu Pauliina Tuomanen Helsingistä. Hänen tehtävänsä alkaa maaliskuussa ja asuinpaikkansa tulee olemaan
Rotterdam. Johtajana Benelux-maiden
merimieskirkolla on aloittanut Jarmo
Karjalainen vuodenvaihteessa.
•
Vuosaaren merimieskirkon satamakuraattori Kirsi Hirvonen on siirtynyt
toisen työnantajan palvelukseen ja hänen
tilallaan satamakuraattorina 1.1.2015 on
aloittanut Heli Lomu, joka toimii tehtävässä 31.5.2015 saakka.
Merimieskirkon keskustoimistolla ta•loushallinnossa
työskentelee ajalla 7.1.–
28.5.2015 harjoittelija Maria Raivio.
Kuva: Simo Lampinen
Minna Kärkkäinen on valittu lai- • Sosiaalikuraattori Anna Eklund siunattiin tehtäväänsä 7.12.2014. Siunaajina toi•vakuraattori
Sanna Siivosen sijaiseksi mivat rovasti Sakari Lehmuskallio, pastori Päivi Vähäkangas, Ktk:n puheenjohtaajalle 1.1.–31.3.2015 Siivosen ollessa
opintovapaalla.
ja Kaija Gaupp ja johtaja Satu Oldendorff.
Harjoittelijaksi
ja vapaaehtoiseksi
T
Demokratian edut
Yhteistyöhön Suomen ev.lut. kirkon kanssa Lehmuskallio sanoo olevansa tyytyväinen. Hän kokee, että 1990-luvulta lähtien Merimieskirkon roolia ei ole kyseenalaistettu, vaan se on
nähty professionaalisena ja tasavertaisena kumppanina ja toimijana. Taustalla lienee työnjako ja yhdessä tekeminen.
Lehmuskallio kokee kautensa olleen muutenkin vakiinnuttamisen aikaa, mutta nyt hän jättäisi tilaa mahdollisille muutoksille.
merimieskirkkouutisia
Läksiäisjuhlissa joulukuussa 2014 paljastettiin Leonardo Torfsin
maalaama muotokuva Sakari Lehmuskalliosta. Se on nyttemmin
sijoitettu keskustoimiston saliin muiden muotokuvien rinnalle.
Merimieskirkon pääsihteerinä Lehmuskallio oli vuosina 1991–
2014.
– Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa ulkosuomalaistyötä
hoitaa kaksi eri organisaatiota. Organisoinnissa on aina syytä
miettiä rationalisointia, mutta yhdistymisellä eivät taloudelliset resurssit lisääntyisi.
Yhdistysmuotoa Lehmuskallio pitää hyvänä. Yhdistysdemokratiaan kuuluu, että päättävän elimen muodostavat jäsenet
ja luottamusmiehet. Hallituksen osittainkin vaihtuessa varmistetaan, ettei pieni kuppikunta puuhaile keskenään.
– Lisäksi näen hyvänä asiana, että ulkomaan merimieskirkoilla on vuosituhannen alusta lähtien ollut omat, koko toimintaa katsovat kirkkoraadit tai -toimikunnat.
On Lehmuskallio itsekin työnsä ohella ollut mukana monessa toimielimessä: Merihistoriallinen yhdistys, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien yhteistyöyhdistys, Benelux-instituutin säätiö, Suomi-Seuran hallitus, Kirkon ulkosuomalaistyön
toimikunta ja Järjestöyhteistyön neuvottelukunta muutaman
mainitakseni. Itseään hän ei pidä korvaamattomana.
– Dosentti Martti Häikiön esimerkki olla kussakin luottamustehtävässä vain kaksi kautta on hyvä.
Isoisänä Lehmuskallio sen sijaan on loppuelämänsä. Kaikkiaan hänellä on kuusi lastenlasta, joista yhtä hän kiiruhtaa
haastattelun päätteeksi kaitsemaan ja viemään Sea Lifen jännittävään merimaailmaan.
Merimieskirkon pääsihteeri on myös yhdistyksen lehden
päätoimittaja. Sakari Lehmuskallion ensimmäinen pääkirjoitus
Merimiehen Ystävässä 2/1991.
iesitkö, että ulkomaan merimieskirkoille otetaan jatkuvasti
harjoittelijoita ja vapaaehtoisia
assistentteja. Assistentti toimii joko
emäntien apuna keittiössä ja asiakaspalvelussa tai huolehtii laivakäynneistä
ja merimieskirkkokiinteistöstä. Vapaaehtoiset assistentit ovat työtiimin täysiä
jäseniä ja vastaavat itsenäisesti heille
uskotuista tehtävistä.
Vapaaehtoiselta assistentilta toivomme sitoutumista työhön vuodeksi,
rohkeutta kohdata ihmisiä, ennakkoluulottomuutta astua uuteen elämänvaiheeseen, hyvää yhteistyökykyä,
innokasta itsensä likoon panemista,
ajokorttia ja uskallusta ajaa suurkaupungin vilinässä sekä kykyä tulla toimeen suomen- ja englannin kielellä.
Vuosivapaaehtoisen pesti sopii erinomaisesti opiskelusta tai palkkatyöstä
välivuotta pitävälle ja kansainvälistä
kokemusta haluavalle. Työstä ei makseta palkkaa, mutta Merimieskirkko
tarjoaa päivärahan luonteisen korvauksen sekä kustantaa matkat ja asunnon.
Kiinnostuitko? Lue lisää ja täytä hakemus nettisivulla merimieskirkko.fi/
tyopaikat.
Eri toimipaikoillemme niin kotimaassa kuin ulkomailla tarvitaan tämän
tästä myös kiireapulaisia. Jos haluat
olla auttamassa, ota yhteys lähimpään
merimieskirkkoon.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
9
Monen
toimen
mies
nousi
MEPAn
johtoon
Naurava Jättiläinen
Sihvola toimi partiossa ja Saappaassa eli seurakuntien erityisnuorisotyössä jopa osa-aikaisena avustajana. Hän järjesti seikkailupainotteisia retkiä, hyödynsi partion myötä saatua kiipeilykoulutusta, ja koko ajan mukana kulki myös purjehdus.
Tältä pohjalta lähti liikkeelle myös oma yritys, Naurava Jättiläinen, joka tarjosi koulutusta, virkistystä ja seikkailuja muun
muassa roolipelien avulla.
Saapas-toiminnassa hän oli tutustunut kaveriin, jolla oli purjealus, ja hyvin onnistunut Visbyn-risteily sai Sihvolan katselemaan kaverin kahvelijahtia sillä silmällä. Hän oli jo lukiossa
uhonnut, että hänellä olisi jonakin päivänä oma purjealus, ja
niin kävi. Sihvolasta tuli Huldan isäntä, ja hän suoritti kuljettajankirjan sekä harjoitti ”pienimuotoista charter-toimintaa”.
Hulda ja Sihvola olivat kerran tulossa rantaan, kun Sihvola huomasi laiturissa purjealukseen. Nuori mies piipahti sitä
katsomaan, ja siitä alkoivat taas uudet tarinat. Alus oli reilun
kaupan Estelle, ja purjeidenkäsittelytaitoiselle Sihvolalle oli
käyttöä niin käytännön toimissa kannella kuin yhdistyksen
hallinnossakin. Estellen tunnetuin matka suuntautui Angolaan,
ja Sihvola oli osin mukana reissussa ja kehitysmaiden velkojen
anteeksiantokampanjassa.
Estelleltä löytyi myös Sanni, josta tuli Sihvolan puoliso.
Sampsa Sihvolasta
piti tulla näyttelijä
Kippariksi ruotsiksi
Kun merenkulkijat voivat hyvin,
kaikki voittavat. MEPAn tavoite on
kokonaisvaltainen hyvinvointi.
M
erimiespalvelutoimiston (MEPA) tuore toimitusjohtaja Sampsa Sihvola, 42, on ollut niin monessa mukana, että saattaisi helposti erehtyä pitämään häntä
hitusen levottomana luonteena. Sihvolaa kehutaan älykkääksi
toiminnan mieheksi, jonka vauhdissa voi muilla olla kestämistä.
MEPAn johtoon hänet valittiin suomalaisvarustamo Prima
Shippingin konttorista, mutta sitä ennen hän on muun muassa ehtinyt valmistua kippariksi ja seilata ammatikseen, tehdä
teatteria ja avustaa elokuvissa, toimia partiossa, erityisnuorisotyössä, Tolkien-seurassa ja kehitysaputyössä purjealus Estellellä, vetää omaa koulutus- ja virkistysalan yritystä ja pelata
rugbya suomenmestaruustasolla, jakaa postia, työskennellä
R-kioskissa…
Sampsa Sihvolan vanhemmat ovat olleet toimittajia ja opettajia, ja he ovat tehneet pisimmän urataipaleensa Vanhustyön
tutkimus- ja koulutuskeskuksessa, mutta löytyy meriuralle
sukujuuriakin: esimerkiksi isoisän veli seilasi chiiffinä eli konepäällikkönä. Ehkä tärkeämpää oli se, että Sihvolat asuivat
aina meren tai järven rannalla, ja vesielementti tuli tutuksi.
Yhdeksännellä luokalla Sampsa Sihvola harkitsi merikapteenin uraa, mutta hylkäsi ajatuksen, koska tie tuntui liian
10
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Omien seilauskokemustensa pohjalta Sampsa Sihvola haluaa, että
MEPA kohtaa ihmiset laivoilla. ”Oli tavattoman kiva, kun joku tuli
käymään.” MEPAn johtoon hänet valittiin suomalaisvarustamo
Prima Shippingin konttorista. Merenkulun hallinnon ylemmästä
tutkinnosta Sihvolalta puuttuu vain lopputyö.
pitkältä: koulun ja praktiikoiden jälkeen hän olisi ollut valmis
”jossakin 23 ikävuoden vaiheilla”.
Niinpä Sihvola meni Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukioon, sillä teatteri oli tärkeä osa elämää. Matkan varrella on
ollut Sipoon seurakunnan teatteria, Kellariteatteria, Ryhmäteatteria ja niissä ”kaikenlaista teatteriin liittyvää” aina narikanhoitoa, lippujen repimistä ja lavastusta myöten. ”Olin sitä
mieltä, että tämä on minun alani.”
Sihvola haki opiskelemaan näyttelemistä – turhaan, ja yhtä
kehnosti kävi myös valokuvausopintojen kanssa. ”Kuvaus
kiinnosti, olin harrastanut sitä pienestä klontista.” Niinpä hän
aloitti yliopistossa fysiikan, tietojenkäsittelyn ja matematiikan
opinnot.
Sihvola kertoo joutuneensa 1990-luvun puolivälissä pohtimaan, mitä oikein tekisi elämällään. Ystävä suositteli, että ”tee
jokin tutkinto, se näyttäisi paremmalta kuin nykyinen fysiikan ylioppilas”. Hän ehdotti merikapteenin opintoja Turussa
ruotsinkielisessä Sydväst-ammattikorkeassa. Sihvola nikotteli
”viitosen ruotsintaidollaan” vastaan, mutta niin vain opinnot
alkoivat. Sihvola keräsi opintojen välissä praktiikkaa niin paljon kuin mahdollista, ja samalla Hulda ja firma jäivät vähemmälle.
Lopulta Sihvola päätti ajaa yhtiön alas ja keskittyä opintoihin, perheeseen ja merenkulkuun.
Sihvola on tehnyt töitä vanhoilla hinaajilla sekä matkustaja- ja lastialuksissa. Itämeren satamat ovat tulleet tutuiksi ha-
kurahtiliikenteessä pienten rannikkoalusten päällikkönä. Tarinoissa vilahtelevat laivojen nimet kuten Pamela, Jessica ja
Carisma, pitkät ja tiiviit työrupeamat ja liikennealueen eksoottisin satama – Siilinjärven Kuuslahti, jossa laiva ajetaan aivan
uskomattomaan paikkaan koivujen katveeseen.
Merimieskirkkoon Sampsa Sihvola tutustui jo toimiessaan
Helsingin kaupungin nuorisoasiankeskuksen mediapajassa. Hän teki esittelyvideon Gdanskin merimieskirkosta, josta
myöhemmin tuli tuttu kohde Itämerellä seilatessa. Pikkualuksissa ei ollut saunaa, mutta kirkolla oli, ja Sihvola suree sitä,
että paikka suljettiin.
Tuore toimitusjohtaja näkee Merimieskirkon yhteistyökumppanina, ja kokemukset yhteistyöstä ovat olleet hyviä
esimerkiksi Vuosaaren merimieskeskuksesta ja risteilyalusten
palvelupisteestä Hernesaaressa.
Kokonaisvaltaista hyvinvointia
Sihvolan kaudellakin MEPAn tavoite on kokonaisvaltainen
hyvinvointi. Kun merenkulkijat voivat hyvin, kaikki voittavat:
he itse, heidän läheisensä, varustamot ja koko yhteiskunta.
Mepa jatkaa toimintaansa niin urheilun kuin kulttuurinkin
(lehdet, kirjastot, videot, valokuvauskisat) linjoilla. Myös
kurssitarjonnasta halutaan pitää kiinni, sillä MEPA voi pitää
yllä juuri merenkulkijain työrytmiin sopivaa tarjontaa.
Sihvola korostaa hyötyliikunnan merkitystä: ”Ihmiset on pidettävä liikkeellä.” Juuri ennen haastattelua hän itse kävi hakemassa pyöräänsä nastarenkaat, ja tavoite on pyöräillä mahdollisimman usein töihin Roihuvuoresta.
– Haluan, että ihmiset kohdataan, toimitusjohtaja linjaa.
– Oli tavattoman kiva, kun joku tuli laivalle käymään, kyselemään kuulumisia ja antamaan aikaansa. Ja aika on arvokkainta, mitä meillä on.
Kohtaamisten merkitys on kasvanut, kun tekniikka on tehnyt
merenkulkijan työstä yhä yksinäisempää; vapaata on laiva-aikana yhä vähemmän, eikä porukka enää näe toisiaan entiseen
tyyliin messissä.
Teksti ja kuva: Paavo Tukkimäki
• MEPA •
Merimiespalvelutoimisto MEPA on perustettu 1973, ja sen lakisääteinen
tehtävä on tukea merenkulkijoiden aikuisopiskelua ja harrastuksia sekä
tarjota heille opinto-, tiedotus- ja vapaa-ajanpalveluja.
Toiminnan painopiste on yhä selvemmin siirtymässä
kokonaisvaltaiseen työhyvinvointiin.
MEPA tarjoaa merenkulkijoille lehtiä, kirjoja ja videoita
sekä kursseja ja liikuntaa. Toimintaa rahoittavat merenkulkijat,
varustamot ja valtio.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
11
Suomalainen
merikapteeni
Kalifornian
viinipioneerina
Reilut 130 vuotta sitten
suomalainen merikapteeni
Gustave Niebaum
(1842–1908) hankki
itselleen Kalifornian
Napa Valleysta maatilan.
Tilasta kehittyi yksi alueen
laadukkaimmista viinitiloista,
ja Niebaumista tuli yksi
Napa Valleyn tärkeimmistä
viinipioneereista.
H
elsingissä merikapteeniksi kouluttautunut Gustave Niebaum,
alun perin Nybom, purjehti
laivansa kapteenina kohti Alaskaa ensimmäisen kerran vuonna 1864. Muutamia vuosia myöhemmin hän toi San
Franciscoon täyden laivalastin Alaskasta
pyydettyjä turkiksia ja ryhtyi partneriksi
Alaska Commercial Companyyn, joka
teki rahakasta turkiskauppaa eri puolille
maailmaa. Lahjakkaasta ja kielitaitoisesta Niebaumista tuli myöhemmin myös
Venäjän konsuli San Franciscossa.
Euroopan-matkoillaan Niebaum oli
tutustunut viineihin, joista tuli hänen
harrastuksensa ja viimein toinen uransa.
Merikarhun unelma oli valmistaa omaa
viiniä, joka olisi laadultaan eurooppalaisen parhaimmiston tasolla.
San Franciscossa yhdessä vaimonsa
Susanin kanssa asunut Niebaum hankki
läheisestä Napa Valleysta vuonna 1879
tilan, jolla kasvoi viiniköynnöksiä. Niebaum ihastui Napa Valleyn alueeseen ja
liitti seuraavana vuonna kaksi viereistä
maatilaa omaansa. Hän piti myös tilansa muinaisesta Inglenook-nimestä ja otti
sen uudelleen käyttöön.
Seuraavien vuosien aikana Niebaum
kehitti Inglenookista yhden Napa Valleyn laadukkaimmista viinitiloista. Samalla hänestä itsestään tuli alueen viinin
kasvatuksen ja valmistuksen pioneeri.
baumin laadukkaat viinit myivät hyvin,
ne myös voittivat monia arvostettuja
palkintoja. Inglenookin viinien laatua
verrattiin ranskalaisten ja saksalaisten
viinien parhaimmistoon.
Laadukkaan viinin, erityisesti Cabernet Sauvignon -punaviinin lisäksi Niebaumin Bordeax’n matkoista muistuttaa
yhä tilan kruununa komeileva, ranskalaiseen malliin tehty kaunis kartanorakennus.
Gustave Niebaumin jälkeen tila siirtyi
vuonna 1908 hänen leskelleen Susanille
ja sitten 1930-luvun lopulla sukulaispoika John Daniel Juniorille (1907–1970).
Niebaumeilla ei ollut omia lapsia.
Iso-täti Susan Niebaum oli adoptoinut
John Daniel Juniorin ja hänen sisarensa
vuonna 1914 lasten menetettyä äitinsä.
Inglenookissa lapsuudestaan asti asunut
John Daniel Jr varttui kuin luonnostaan
viiniammattilaiseksi. Hän johti Inglenookin viinitilaa menestyksekkäästi neljännesvuosisadan vuoteen 1964 asti.
Coppola kunnioittaa
perinnettä
Nykyään Inglenookin viinitilan omistaa
elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola
Inglenook-viinitilalla on Niebaumille omistettu museo-osa.
Kuvassa potretti Niebaumista ja hänen työpöytänsä.
perheineen. Coppola hankki tilan vuonna 1975, kun hän Kummisetä-elokuvan
menestyksen myötä saattoi ostaa perheelleen kakkoskodin San Franciscon
ulkopuolelta.
Osa Napa Valleyn kuuluisasta Inglenook-viinitilasta oli tuolloin myytävänä,
ja viininystävänä tunnettu ohjaaja teki
tuota pikaa kaupat.
Coppolan perhe on kunnioittanut Niebaumin muistoa ja perinteitä
säilyttäen
viinitilan yhtenä Napa Valleyn hienoimmista. Coppola on myös ostanut takaisin
oikeudet Inglenook-nimeen.
Tilalla voi aterioida, maistella ja ostaa
viinejä sekä tutustua viininteon salaisuuksiin Niebaumille omistetussa museo-osassa.
Esillä on Niebaumin kirjoittamia ja
muita viininvalmistukseen liittyviä kirjeitä, ohjeita ja kirjoja sekä valokuvia ja
huonekaluja Niebaumin ajalta. Viininmaisteluhuone on kokonaisuudessaan
säilytetty alkuperäisasussaan.
Teksti: Anneli Lenkkeri
Kuvat: Ilpo Musto
Viinien aatelia
Paitsi että Niebaum itse hankki osaamista viinistä muun muassa matkustamalla
ahkerasti Euroopassa, hän myös palkkasi tilalleen avukseen ajan parhaimmat
ammattilaiset. Niebaum istutti tilalleen
viiniköynnösten parhaimmistoa, innovoi
viininvalmistukseen laatukontrollin ja
toimi innokkaasti myös hygienian puolestapuhujana.
Niebaum kypsytti viinejään kauemmin kuin monet muut ja oli pioneeri tilalla pullottamisessakin. Paitsi että Nie-
Niebaum rakennutti viinitilalleen komean
ranskalaisvaikutteisen kartanon. Yhteystiedot: Inglenook, 1991 St Helena Highway,
Rutherford, CA 94573.
www.inglenook.com.
12
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Merikapteeni Niebaumin seikkailut kiinnostavat perheen pienimpiäkin.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
13
P
Lain henki
aastoaminen oli Jeesuksen aikana tärkeä osa juutalaista elämäntapaa. Jeesuksen ajan ihmiset paastosivat vapaaehtoisesti monenlaisissa tilanteissa ja monista eri syistä.
Johanneksen opetuslapset paastosivat pitkiäkin aikoja katumuksen merkiksi, ja
paaston tavoitteena oli jouduttaa tulevan Pelastuksen ajan saapumista.
Fariseukset kilvoittelivat pyrkien noudattamaan vanhinten perinnäissääntöjä pienintä piirtoa myöten. Fariseusten keskinäinen kilpailu laissa ahkeroimisessa teki vaatimuksista ajan mittaan yhä vaativimpia ja yksityiskohtaisempia. Fariseukset paastosivat viikoittain maanantaisin ja torstaisin. Lain tarkalla noudattamisella farisealaiset
uskoivat jouduttavansa Messiaan tuloa.
Mooseksen laissa oli kuitenkin vain yksi vuosittainen paastopäivä vuodessa: suuri
sovituspäivä, Jom Kippur.
Jeesukselta kysyttiin useasti: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran
Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat? Miksi sinä ja opetuslapsesi ette tee niin kuin traditiomme opettaa? Mikset toimi kuten fariseukset ja
Johanneksen opetuslapset? Miksi et tee niin kuin hurskaat uskovaiset?”
Nämä ovat kaikki kysymyksiä, jotka saattavat helposti eksyä minunkin huulilleni.
Ja jo saman tien alan luoda ihan itse sääntöjä, joiden puitteissa kykenen elämään ja
joista suoriutumalla kuvittelen olevani jotenkin parempi ihminen. Lopuksi sälytän
nuo samat säännöt muiden niskaan. Nopeasti olen virittämässä mahdottomien vaatimusten ja suurten rajoitusten verkkoa sekä itselleni että lähimmäisilleni.
Miten farisealainen olenkaan! Fariseusten mukaan pelastus ansaittiin lain ja perinnäissääntöjen noudattamisen kautta, suoriutumisena, joka annettiin Jumalalle. Jeesus
julisti vapautta laista ja ihmisten perinnäissäännöistä. Hän oli tullut tuomaan uuden
lain: armon ja rakkauden lain.
Jumala ei odota minulta lain kirjaimen noudattamista, tärkeämpää on ymmärtää
lain henki. ”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.”
Toisaalla Jumala kertoo kuinka hän on kyllästynyt paastoomme, joka tuottaa vain
raakoja nyrkiniskuja ja oman edun ajamista. Jumala sanoi israelilaisille kauan sitten
ja sanoo meille tänään: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät
kahleista, vapautat sorretut, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.”
Miten minun siis pitäisi elää? Minun pitäisi elää vapaana, sillä Jeesus, Vapahtaja,
tuli tuomaan vapauden. Vapaana vanhinten perinnäissäännöistä, vapaana säännöistä,
jotka itse sälytän itseni päälle, vapaana pelastuksen ja Jumalan hyväksynnän tavoittelusta omin voimin.
Vapaana, mieleni avoimena ja avarana, aina valmiina venymään uusiin rakkauden
vaatimuksiin. Vapaana omien tekojeni ja hurskauteni korottamisesta ja muiden tuomitsemisesta. Vapaana viemään Jumalan rakkautta eteenpäin, huolehtien siitä, että
Jumalan haluama yltäkylläinen elämä on kaikkien, ihan kaikkien ulottuvilla.
Jumala ottaa vastaan ja hyväksyy keskeneräisen, syntisen ja vajavaisen – jokaisen
meistä.
Maahanmuuttoa juhlimassa
L
okakuun 6. päivänä 1983 saksalaiset viettivät ensimmäisten saksalaisten Amerikkaan saapumisen 300. vuosipäivää. Juhlia oli useita,
samoin julkaisuja ja näyttelyitä. Niissä
muisteltiin niitä 13 Krefeldistä lähtenyttä perhettä, jotka purjehtivat englantilaisella purjelaivalla Concordilla Philadelfiaan.
Tämä joukko perusti ensimmäisen
saksalaissiirtokunnan Amerikkaan. He
olivat siis edeltäjiä yli 7 miljoonalle saksalaiselle, jotka seuraavan kolmen vuosisadan aikana muuttivat Pohjois-Amerikkaan.
Concorde-aluksesta ei ole kuvaa, joten
sellainen luonnosteltiin arkistotietojen
perusteella Saksan merenkulkumuseon, postimerkkinäyttelyn sekä laivoista
kiinnostuneiden postikorttikeräilijöiden
käyttöön. Kuva löytyy Bremenhavenista Saksan Merimuseosta. Kyseinen laiva
ei ollut kanuunoistaan huolimatta sotalaiva, mutta tuolloin kauppa-aluksetkin
suojautuivat merirosvojen varalta.
Kuvan kortti on maksimoitu eli varustettu Concorde 1683 - postimerkillä teemasta Saksalaiset Amerikassa. Ensipäiväleima on päivätty 5.5.1983. Keräilijät
tietävät näiden seikkojen kohottavan
kortin arvoa. Postikorttikeräilijöissä on
paljon merenkulusta kiinnostuneita.
Saksalaisille kortti kertoo kansakunnan historiasta ja merenkulun merkityksestä.
Ensimmäisten suomalaisten ja ruotsalaisten tiedetään rantautuneen jo vuonna 1638 Delawareen. Tapahtumaa on
juhlittu ja maahanmuuton muistoksi on
pystytetty vuonna 1938 Wäinö Aaltosen
mahtava suomalaisemigranttien muistomerkki Pennsylvaniaan. Senkin aiheena
on 300 vuotta ensimmäisestä maahanmuutosta Concord Avenuelle.
Teksti: Aira Heinänen
Teksti: Tiina Talvitie
siirtolaispappi, New York
vehnanjyva.org
Kuva: Marko Toljamo
14
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
15
meritaide
kirkkolaiva
Saksalaisten Amerikkaan saapumisen
300. vuosipäivän
postikortti. Saksan
Merimuseo, Bremenhaven.
Kuva: Eeva Kangas
Rajavartiolaitos
huolehtii
valtakunnan
rajavalvonnasta
Artikkeli perustuu Rajavartiolaitoksen
päällikön Jaakko Kaukasen haastatteluun.
Kenraaliluutnantti on palvellut työnantajaansa jo lähes 40 vuotta.
Rajavartiolaitos toimii niin
maalla, merellä kuin ilmassa.
Se on sitoutunut antamaan
apua hätätilanteissa
kaikkina vuodenaikoina
ja joka päivä säätilasta ja
kellonajasta riippumatta.
S
uomen rajojen valvonnasta vastaa
sisäministeriön alainen sotilaallisesti järjestäytynyt viranomainen
Rajavartiolaitos (RVL), joka aloitti juuri
96. toimintavuotensa.
Tyypillinen paikka kohdata rajavartija on sataman tai Helsinki-Vantaan
lentokentän rajatarkastus. Rajavartijan
tunnistaa virkapuvun hihassa olevasta
karhunpäämerkistä. Rajavartijoita työskentelee myös ylityspaikoilla pitkin valtakunnan maarajaa. Merialueella puhutaan merivartijoista.
Schengen-sopimuksen myötä suomalaisille tuli mahdolliseksi matkustaa
ilman säännöllisiä rajatarkastuksia ns.
Schengen-maissa, joita on nykyisin Euroopassa 28. Suomi ja muut Pohjoismaat
ratifioivat sopimuksen vuonna 2001.
Varsinainen rajavalvonta on keskittynyt Schengenin ulkorajoille, joita Suomessa ovat Venäjän-liikenteen raja-asemat sekä Helsinki-Vantaan lentokenttä.
Lentokentälle tiivistyykin koko maailma, koska siellä Suomella on ulkorajaa
noin 200 maailman valtion kanssa.
Uusia uhkia
Rajavartiolaitosta eli tuttavallisemmin
Rajaa on vuodesta 2008 johtanut kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen, joka on
tänä vuonna palvellut työnantajaansa 37
vuotta. Hän kertoo, että maailman muutokset ovat tuoneet organisaation työtehtäviin uusia reunaehtoja.
Järjestäytynyt rikollisuus on lisääntynyt voimakkaasti: ihmiskauppa, laiton maahantulo ja sen järjestäminen
ovat jatkuva haaste Helsinki-Vantaalla. Suorat lennot Kaukoidästä houkuttavat laittomia yrittäjiä kolkuttamaan
vetovoimaisen Schengen-alueen ovia.
Maahantulijoita käännytetään takaisin
lähtömaihinsa päivittäin. Yleisin rikok-
Sinivalkoisiin väreihin maalattu monikäyttöinen ulkovartiolaiva Turva herättää kansainvälistä kiinnostusta.
sentekotapa on väärennetyllä matkustusasiakirjalla ja toisen henkilön aidolla
passilla matkustaminen.
Rajan tehtäviin kuuluu osallistuminen
Suomen alueellisen koskemattomuuden
turvaamiseen. Alueloukkauksissa RVL
hoitaa esitutkinnan. Alueloukkauksesta
puhutaan silloin, kun valtion ilma-alus
loukkaa toisen valtakunnan ilmatilaa.
Suomessa on otettu tavaksi, että kaikki
ilmatilaloukkaukset julkistetaan. Mikäli
esimerkiksi siviili-ilma-alus (helikopteri
tai pienkone) sattuu lentämään valtakunnan rajan väärälle puolelle, on kysymyksessä valtionrajarikos.
Myös merellisten turvallisuuskysymysten painoarvo on noussut vahvasti
esille pohjoisen Suomenlahden liikenteen vilkastumisen myötä. Matkustajalaivat sahaavat lähes yötä päivää pohjois-eteläsuuntaisesti Suomen ja Viron
väliä. Rahtilaivat, myös isot öljytankkerit, kulkevat säännöllisesti itä-länsisuuntaisesti muun muassa Porvoon Kilpilahden ja Venäjän Primorskin reitillä.
Asetelmassa on olemassa suuronnettomuuden riski, ja kaikki viranomaiset
valmistautuvat sellaisen varalle.
Kesäaikaan vesiliikenteen riskejä lisäävät myös huviveneet. Suurin osa
vapaa-ajan veneilijöistä on taitavia liikkujia, mutta joukkoon mahtuu myös
huolimattomia ja hurjastelijoita.
Kaiken kaikkiaan Rajan toiminta on
viimeisten 20 vuoden aikana ”valunut”
etelään. Vaikka valtakunnan rajoilla on
mittaa yli 4 000 km, on valtaosa vilkkaimmista liikennepaikoista Etelä-Suomessa, missä myös suuri osa Suomen
väestöä asuu.
Suurinvestointeja
Kuva: Rajavartiolaitos
16
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Kenraaliluutnantti Kaukanen haluaa kiittää hallitusta, joka on ymmärtänyt Rajan
tehtävän mukaiset tarpeet ja mahdollistanut noin 200 miljoonan euron arvoiset
kalustoinvestoinnit viime vuosina.
Erityisen mieluinen on uusi, suomalaisvalmisteinen ulkovartiolaiva Turva,
jonka STX Rauman telakka teki viime
töikseen. Kenraali naurahtaa, että ”tällaisen laivan saa miljoonalla eurolla per
metri”. Lähes satametrinen vartiolaiva
tuli maksamaan 97 miljoonaa euroa.
Alus on valtakunnan aluevesillä vartiotehtävissä yötä päivää.
Lisäksi Helsingin Vartiolentolaivue
saa kaksi uutta meripelastushelikopteria
(Super Puma), ja Turussa olevat kolme
Super Pumaa modernisoidaan, samoin
Dornier-lentokoneita on modernisoitu.
Aluevesirajaa Suomessa on 1 250 km
ja merivartioasemia 21. Näistä pohjoisin
on Kemissä ja itäisin Hurpussa, aivan
Venäjän rajan pinnassa. Läntisin asema
on Maarianhaminassa Ahvenanmaalla,
missä RVL onkin suurin valtion viranomainen 39 merivartijallaan.
Jokainen merivartioasema on saanut
vähintään yhden uuden partioveneen,
jotkut jopa kaksi. Rajalla eletään reaaliajassa, eikä hetkeksikään unohdeta meripelastusvastuuta ja mahdollisia laivaliikenteen ympäristöriskejä.
Kaiken kaluston ohella Rajavartiolaitoksessa työskentelee myös yli 200
koiraa, joista 10 merivartioston puolella. Merivartiokoirat etsivät työssään
muun muassa eläviä ihmisiä ilmavainulla, minkä lisäksi ne jäljestävät ja etsivät huumeita. Kaikilla koirilla on oma
ohjaaja, jonka mukana koira kulkee niin
työssä kuin vapaa-ajalla ja elää arkea tämän perheen kanssa.
Kansainvälisyys
sisäänrakennettua
Kenraali kiittelee Suomen viranomaisten
sujuvaa yhteistyötä, joka ei suinkaan ole
selviö kaikissa maissa. Jo vanhastaan on
PTR-yhteistyö (poliisi, tulli ja raja) pelannut kitkattomasti rikostorjunnassa.
Rajaturvallisuuteen liittyvä yhteistyö Ulkoministeriön ja Maahanmuuttoviraston
kanssa sujuu niin ikään ripeästi.
Samalla METO eli merellisten toimijoiden (Merivoimat, RVL, Liikennevirasto ja Liikenteen turvallisuusvirasto
Trafi) yhteistyö on tullut 20 vuoden
ikään. METO-yhteistyö on parantanut
tiedonkulkua toimijoiden välillä, ja yhteistyö sekä yhteishankinnat ovat tuoneet merkittäviä säästöjä.
Rajavartijoiden toimivaltuudet lisääntyivät yhdeksän vuotta sitten, ja Rajan
päätoimisen
rikostorjuntahenkilöstön
määrä on jo yli sata henkilöä.
Rajavartiolaitos on sijoittanut omia
yhdyshenkilöitään maailmalle paikkoihin, joissa haetaan paljon viisumeja Suomeen ja joista on samanaikaisesti suuri
laittoman maahantulon riski. Yhdyshenkilöt toimivat paikallisissa edustustoissa,
ja heillä on pääsy viranomaistietokantoihin taustaselvitysten laatimiseksi Suomeen viisumia hakeneista henkilöistä.
Rajan yhdyshenkilöt työskentelevät tätä
nykyä Beijingissä, New Delhissä, Mos- >>
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
17
Palvelijasta
palveltavaksi
Kuva: Paavo Tukkimäki
>> kovassa, Pietarissa, Petroskoissa, Murmanskissa ja Nigerian Abujassa.
Kansainvälinen yhteistyö on Rajavartiolaitoksessa yksi operatiivisen toiminnan muoto. Se on joka päivä läsnä
jokaisella raja-asemalla sekä myös esikunnissa.
Euroopan unionissa yhteistyötä tehdään Frontexin (EU:n rajaturvallisuusvirasto) koordinoimana: Suomella oli yksi
partiovene kesällä Kreikan saaristossa ja
Dornier-lentokone kaksi kuukautta Välimerellä. Suomalaisia rajamiehiä on ollut
sekä Kreikan ja Turkin että Bulgarian ja
Turkin rajoilla tukemassa sikäläistä rajavalvontaa.
Rannikkovartioyhteistyötä
tehdään
sekä Itämeren että Euroopan laajuisesti.
Suomella on kunnia olla vuonna 2015
Euroopan rannikkovartiofoorumin puheenjohtajamaa, ja siten edistää osaltaan
meriturvallisuutta.
Perinteinen rajayhteistyö Venäjän
kanssa on jatkuvaa. Itärajalla ovat viime
aikoina olleet remontissa sekä Vaalimaan, Nuijamaan että Imatran raja-asemat. Niiden läpäisykykyä parannetaan ja
tiloja laajennetaan. Vuonna 2013 näillä
asemilla oli noin 13 miljoonaa rajanylitystä. Vuonna 2014 rajanylitysliikenne
väheni ruplan kurssin heikennyttyä.
Kaiken tämän ansiosta Suomi lienee
maa, jolla on Euroopan turvallisimmat
ulkorajat ja merialueet.
www.raja.fi
Kallion kundi Eliel Paavola jatkaa Vuosaaren kirkon jälkeenkin merellisissä merkeissä.
S
Teksti: Anne Valtonen
Yksi tärkeimpiä Rajan tehtäviä on meripelastuspalvelun
johtaminen ja järjestäminen
sekä pelastustoimet merellä
ja erämaissa. Meripelastuksen valtakunnallinen
hälytysnumero on
02 94 1000.
Numerosta saa suoran
yhteyden meripelastuksen
asiantuntijaan.
18
Rajavartiolaitos on keskeinen osa Suomen sisäistä ja ulkoista turvallisuutta,
päätehtävänään rajavalvonta maa- ja
merirajoilla sekä tarpeelliset rajatarkastukset ylityspaikoilla, satamissa sekä
lentoasemilla. Samalla laitos osallistuu
valtakunnan puolustamiseen. Rajavartiomiehen tunnistaa keltavihreästä
karhunpäämerkistä.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Kuva: Topi Ylä-Mononen
jos sitä vähemmän mukavaa puolta kaivellaan, niin ”vessa rekkamiesten jäljiltä
ei ehkä vaan ollut ihan yhtä mukavaa
kuin esimerkiksi laivakäynnit”.
Elielin mielestä työn käytännön puoli laivakäynteineen ja puhelinkorttien
myynteineen oli enemmänkin hänen
alaansa, ja hän yritti pitää sitä esillä
enemmänkin kuin kristillistä puolta.
– Se on ollut mun ongelmani täällä.
”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he perivät maan”, näin Mestarimme lupasi vuorisaarnassaan. Jos ja kun näin on, Ellusta
voi tulla maaton, sen verran supliikkimiehen ja tarinaniskijän vikaa hänessä
on. Juttu sujuu kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
vaksi Eliel piipahti Merimiespalvelussa
(MEPA), ja sieltä hänet ohjattiin Merimieskirkkoon, josta hän ei ollut koskaan
kuullutkaan.
Meri ja laivat ovat aina vetäneet Ellua
puoleensa. Kaksivuotiaana hän oli päättänyt ryhtyä merirosvoksi ja on pitänyt
kiinni unelmastaan päästä merelle, ”mut
päätin sittenkin toteuttaa sen laillisia teitä”.
Esimerkiksi lomamatkoilla merimuseot olivat ne ainoat museot, johon hänet
sai kivutta sisään. Vanhoista laivamalleista hän sanoo jo kymmenvuotiaana
erottaneensa puolen vuosisadan tarkkuudella, miltä ajalta laiva on ja mikä laivamalli on kyseessä.
Elielille on mysteeri, mistä mielenkiinto merta kohtaan sai alkunsa. Perhe
ja suku ovat Ellun sanojen mukaan kotoisin ”jostakin Perähikiältä”, eikä porukassa ole ollut ainuttakaan merimiestä.
Ellu kävi äitinsä opintojen vuoksi syntymässä Mikkelissä, mutta jo vuoden
vanhana hän muutti Helsingin Kallioon,
missä hän on pysynyt koko elämänsä
kahden korttelin säteellä.
Lähellä oli Sörnäisten satama, ja se
voisi olla yksi merellisen mielenkiinnon
sytyttäjä.
Teksti: Paavo Tukkimäki
Kuva: Marko Toljamo
• RAJA •
iviilipalvelusmies Eliel ”Ellu”
Paavola sulki perjantaina 19.
joulukuuta viimeisen kerran ”virkatöinään” Helsingin Vuosaaren merimieskirkon ovet, ja 347 päivän siviilipalvelusurakka oli ohi. Ellu kuitenkin
jatkaa merellisissä merkeissä, sillä hän
aloitti tammikuun alussa merenkulun
opinnot Kotkassa. Tavoitteena on reparin eli korjausmiehen pätevyys, jonka
Ellu uskoo tuovan paremmin töitä kuin
vahtiperämiehen koulutuksen.
Eliel siis siirtyy opintojensa myötä
Merimieskirkon palveluksesta kirkon
asiakkaaksi, palvelijasta palveltavaksi.
Hän uskoo, että aika Vuosaaren kirkolla
ja merenkulun parissa on ollut hyödyksi
tulevan uran kannalta.
Alku Vuosaaressa oli tosi vaikeaa,
mutta ajan myötä Ellu sanoo tajunneensa, että hän voi todella olla avuksi ihmisille. Nuoren miehen spesialiteetteina
olivat merenkulkijat ja laivakäynnit sekä
rekat ja kirkolla saunomassa käyvät rekkakuskit.
– Diggaan merimiehiä ja rekkakuskeja, Ellu sanoo.
Työssään hän sanoo kohdanneensa
rankkojakin juttuja, mutta myös aivan
ylenpalttisia ystävyyden osoituksia. Ja
Siviilipalvelusmies
Eliel Paavola
siirtyi Vuosaaren
kirkolta merialan
opiskelijaksi.
Anarkisti, mutta ei pasifisti
Anarkistiksi, mutta ei pasifistiksi tunnustautuva nuori mies tuli kirkolle siviilipalvelukseen helmikuussa 2014.
Totaalikieltäytyjää ei Ellusta tullut, se
olisi merkinnyt vankilatuomiota, eikä
senaikainen tyttöystävä luvannut tulla
vankilaan häntä katsomaan.
Ensiksi Ellu kävi pyrkimässä Merimies-Unioniin, mutta se ei lain mukaan
kelvannut palveluspaikaksi. Seuraa-
Eliel ”Ellu” Paavola piti merimiesten ja rekkamiesten palvelemisesta. Keväällä 2014
Vuosaaren merimieskirkolla poikkesi mm.
merimies Bobby Graspela Filippiineiltä.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
19
Pärskeitä
Porvoossa
Turkulaisten retkellä oli tunnelmaa
Maailmojen kirjo
kotikulmilla
HaminaKotka on Suomen suurin yleis-, vienti-, kontti- ja transitosatama, josta on säännölliset yhteydet kaikkiin merkittäviin eurooppalaisiin satamiin ja sitä kautta maailmalle. www.haminakotka.fi.
T
ammikuun lopun pakkaspäivänä on -12 astetta. Auton
ikkunat ovat jäätyneet kiinni, enkä saa laitettua vilkkua
katolle. Vähän huonolla omallatunnolla ajan Mussalon
konttisatamaan, jossa vilkkuvalo on pakollinen. Onneksi on
kuitenkin valoisaa. Ja onneksi ei ole satanut lunta, joten laivojen lankongit ovat kuivat. Minulla on korkeanpaikan kammo,
ja ylitän aina itseni, kun kiipeän lankonkia pitkin. Lumi askelmilla vielä nostaa pelkokerrointa.
Mistään laivasta minua ei ole tänään pyydetty käymään.
Menen vain lankonkia ylös ensimmäiseen laivaan. Luotan vieraanvaraisuuteen ja hyvään vastaanottoon. Konttisatamassa on
tänään neljä laivaa ja hinaaja. Kaiken kaikkiaan laivalistan mukaan HaminaKotkan satamassa on tänään 17 alusta.
Indonesialainen merimies valittaa, että hänen puhelimensa
sim-kortti on lukkiutunut ja pyytää apua. En ole näissä asioissa
kovin hyvä, mutta toki voin katsoa. Yllättäen onnistunkin poistamaan lukituksen, ja olemme molemmat iloisia: minä siitä,
että osasin, ja hän siitä, että puhelin taas toimii. Nyt hän saa
taas yhteyden kotiinsa.
Hän kertoo asuvansa vuorilla, missä on puhdas ilma. Aiemmin hän asui Jakartassa, mutta siellä oli liikaa ihmisiä ja saastetta. Nyt hän viljelee maata: riisiä, maissia, banaania, mausteneilikkaa ym. Hän käy hakemassa hytistään tabletin, jossa on
valokuvia hänen talostaan, neilikkapuusta, vaimostaan ja tyttärensä häistä. Tiesinkö, että neilikka kasvaa puussa? En tiennyt.
Ihanan näköinen paikka, eikö hänellä ole ikävä kotiaan ja per-
20
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
hettään? No, on tietysti, mutta täällä laivalla hän on vähän niin
kuin vapaa, mies tunnustaa nolona. Ymmärränhän.
Venäläiset merimiehet ovat juuri tupakoimassa päivähuoneessa, kun näkevät minun tulevan. He vievät tuhkakupin
nurkkaan ja avaavat ikkunan. Kylmä tupakansavu on kamalaa,
enkä tarkene riisua takkia. Ympärilläni parveilee venäjää puhuvia miehiä. Ymmärrän sen verran, että selittävät toisilleen,
miten Saunalahden prepaid-liittymä toimii. Asia nähtävästi
tulee selväksi, ja myyn heille kortteja. Voiko maksaa dollareilla? Voi. Yksi mies antaa ensin kolme euroa: paljonko tarvitaan
vielä lisäksi dollareita? Lasken ja yritän samalla pitää kirjaa
siitä, mitä olen myynyt ja millä valuutalla.
Muut poistuvat, mutta yksi jää juttelemaan. Näin käy usein.
Aina on joku, joka jää muiden jälkeen ja haluaa jutella. Tämä
mies kertoo asuvansa Pietarissa ja olleensa jo kaksi kuukautta laivalla, vielä 3–4 kuukautta jäljellä. Kotona on 10-vuotias
tyttö ja vasta 2-vuotias poika. Hän soittaa heille skypellä aina
kun voi. Poika kasvaa niin nopeasti. Onneksi laiva käy noin
kerran kuussa Pietarissa, ja hän voi tavata perhettään muutaman tunnin ajan.
Laivassa, jossa on filippiiniläisiä, ei näy ketään ulkona kannella. Sisällä päivähuoneessa on lähes trooppinen lämpötila, ja
iloiset filippiiniläiset ovat pukeutuneet shortseihin ja varvassandaaleihin. Melkein näen palmupuut silmissäni. Joukossa on
myös kansivahti. On kuulemma liian kylmä olla ulkona. Olen
samaa mieltä. Very cold.
Kroatialainen kokki kysyy, missä on lähin apteekki. Hän
tarvitsee lääkettä. Kerron, että lähin apteekki on muutaman
kilometrin päässä, ja jos hän pääsee lähtemään, voin käyttää
häntä siellä. Ensin saan tukevan kroatialaisen aterian ja sitten
lähdemme.
Miehellä on kivuliaat peräpukamat. Tulkkaan apteekissa, ja
oikea lääke löytyy. Mies kertoo olleensa aiemmin kalastaja,
mutta kalaa ei enää ole meressä kuten aiemmin, joten hän on
nyt kokkina laivalla. Palkka ei ole hyvä, hän on siihen tyytymätön.
Normaali kansainvälinen työpäivä minulle, mutta harva kotkalainen varmaan aavistaa, mikä maailmojen kirjo heidän kotikulmillaan päivittäin avautuu.
Takaisin kirkolla Haminassa lasken rahapussissani olevat
eurot ja dollarit. Lyön laivoilla myydyt tuotteet kassakoneelle – tarvitsen muutaman suklaakonvehdin lisäenergiaksi – ja
kaikki täsmää. Huh.
Haminan sataman osassa on tänään viisi laivaa. Kirkkomme
on auki illalla vapaaehtoisvoimin. Kiitos Kirsti. Parilta laivalta
on jo soitettu ja varmistettu, että ollaanhan varmasti auki. Ollaan. Tervetuloa!
Teksti ja kuva: Jaana Rannikko
M
Järjestöpäällikkö Hanna Seppä esitteli turkulaisille vieraille Mäntsälän rahtarikeskuksen
toimintaa.
R
ahtarit Turun tiimin, Turun merimieskirkon ja Mikaelinseurakunnan tammikuisen retken
pääkohteina olivat lauantaina 24.1.2015
idyllinen Porvoo ja Mäntsälän uudenkarhea rahtarikeskus.
Porvoossa teimme makoisia ostoksia
Brunbergin suklaatehtaan myymälässä ja tutustuimme kauniiseen Porvoon
tuomiokirkkoon pastori Timo Ågrenin
opastuksella. Vieraanvaraisessa Rahtarikeskuksessa meidät vastaanottivat järjestöpäällikkö Hanna Seppä ja toimistosihteeri Jaana Kettunen. Alkajaisiksi
meille tarjottiin hyvät kahvit, jonka jälkeen Hanna Seppä esitteli Rahtarit ry:n
aktiivista toimintaa sekä rahtarikeskuksen mainiosti suunniteltuja toimitiloja.
Matkalaisia oli bussissa taitava kuljettaja Jukka Harjamäki mukaan lukien
kaiken kaikkiaan 36 henkilöä. Retken
järjestelyistä vastasivat yhteistyössä Turun merimieskirkon johtava satamakuraattori Arja Suvanto, Rahtarit Turun
tiimin sihteeri Laura Elomaa-Piippo
sekä Mikaelinseurakunnan kappalainen
Timo Hanttu. Lisäksi automatkalla ja
kirkossa matkalaisia laulatti kanttori
Eeva Paajanen.
Tällaiset retket ovat virkistäviä ja mukavia tapahtumia. Lisäksi ne vahvistavat
yhteistyön henkeä läheisten toimijoiden
kesken. Kiitos kaikille mukana olleille!
Jäämme malttamattomina odottamaan
seuraavaa yhteistä retkeä!
Teksti: Timo Hanttu ja Katriina Kivenheimo
erimieskirkko ja Porvoon suomalainen seurakunta järjestivät Porvoon Gammelbackan
seurakuntakeskuksessa ”Suolaisia pärskeitä”-meri-illan 28. tammikuuta. Tapahtumassa laivakuraattori Jaana Rannikko kertoi Merimieskirkosta ja työstään
siellä, Ilmo Riihimäki lauloi. Myynnissä oli Merimieskirkon tuotteita, ja illan
päätteeksi oli myös tarjoilua.
Kuva Jaana Rannikko
Merihenkisiä lauluja laulettiin yhdessä
kanttori Minna Wesslundin johdolla.
Tv-jumalanpalvelus Vuosaaresta
V
uosaaren Merimieskirkossa Helsingissä toimitettiin ekumeeninen sanajumalanpalvelus sunnuntaina
25.1.2015. Jumalanpalvelus lähetettiin suorana YLE
Tv 1:llä ja YLE Areenassa.
Jumalanpalveluksen toimittivat Helsingin ortodoksisen seurakunnan pastori Jyrki Penttonen, katolisen kirkon Pyhän
Henrikin katedraaliseurakunnan kappalainen Matthew Azzopardi sekä Vuosaaren kirkon merimiespastori Sirpa Tolppanen. Suomen Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen
saarnasi. Musiikista vastasivat pianisti Virva Garam ja viulisti Mervi Myllyoja.
Jumalanpalvelus oli Vuosaaren merimieskirkon historian ensimmäinen suora televisiolähetys.
YLEn lähettämien tv-jumalanpalvelusten tarkoituksena
on viedä katsojat ympäri Suomen seurakuntia. Oman ohjelma-aikansa saavat luterilaisten lisäksi katoliset, ortodoksiset
ja vapaat kirkkokunnat. Vuosaaren merimieskirkolta televisioitavassa jumalanpalveluksessa korostuivat Merimieskirkon
perusarvot, kuten avoimuus, vieraanvaraisuus sekä ekumeenisuus.
Kuva: Olli Rinne.
Suomen kristillisten kirkkojen yhteinen tv-jumalanpalvelus Vuosaaren merimieskirkossa oli samalla hieno päätös Ekumeeniselle
rukousviikolle, jota vietetään vuosittain kaikkialla maailmassa
18.–25. tammikuuta.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
21
merimieskirkkouutisia
Välähdys kotimaan merimieskirkon arjesta
I
Vuoroin vieraissa
loinen ruotsinkielinen puheen sorina kuuluu Hampurin merimieskirkon tiloissa tammikuusta 2015
ainakin kesäkuuhun asti. Ruotsin oma
kirkkokiinteistö on saneerauksen alla,
ja he pyysivät meiltä ”sijaa majatalossa”. Heidän kaikki toimintaryhmänsä ja
K
irkolliset toimitukset, kuten kaste, konfirmaatio, avioliittoon
vihkiminen, kodin siunaaminen
ja hautaan siunaaminen ovat tärkeä osa
seurakunnan toimintaa. Myös merimieskirkot pyrkivät palvelemaan mahdollisimman hyvin kaikkia kirkollisia toimituksia pyytäviä.
Vihkipari Lontoossa järjesti vastikään
häävieraille hienon kuljetuksen.
Onnea ja siunausta Jaanalle ja Pekalle!
jumalanpalveluksensa siirtyivät meidän
kirkkomme suojiin.
Oli helppo antaa ruotsalaisille nyt
tämä mahdollisuus ja olla heille vieraanvaraisia, sillä he tarjosivat meille toimitilat 1900-luvun taitteessa ja uudelleen
toisen maailman sodan jälkeen. Niin
suomalainen merimies kuin myös siirtokuntamme oli tervetullut Ruotsin Kustaa
Aadolf-kirkolle.
Tämä lähentää jo olemassa olevaa
hyvää pohjoismaista yhteistyötä, ja me
saamme samalla luonnollisen kielikyvyn.
Teksti: Satu Oldendorff
Kuva: Satu Oldendorff
Pastori Nisse Renman ja kirkkoraadin puheenjohtaja Kristina
Ekelund raamattupiirissä.
Kuva: Anna Hälli
”Terve, terve! Raps, raps!” Puhuva papukaija on kaikkien suosikki
Tseki on monelle vanha tuttu, sillä
papukaija on asunut Hampurin
merimieskirkolla vuodesta 1986 lähtien.
T
iistai-aamu klo 8. Ensimmäinen työntekijä saapuu
Hampurin merimieskirkolle töihin. ”Huomenta!” kuuluu aulan isosta häkistä peittojen alta. Tseki-papukaija
on herännyt uuteen päivään.
Tseki on monelle Hampurin-kävijälle vanha tuttu, sillä hän
on asunut täällä jo vuodesta 1986 lähtien. Erityisesti merenkulkijat kyselevät Tsekin vointia ja kuulumisia. Alun perin Tseki
on ollut Hannoverin suomalaisen papin Sakari Enroldin perheen lemmikki, joka hankittiin heille vuonna 1983. Tseki oli
silloin noin vuoden vanha. Lapsirakas Tseki viihtyi hienosti
Enroldin perheen luona ja oppi
pian myös puhumaan.
Hampuriin Tseki tuli vuonna
1986, kun Enroldit olivat Suomessa kesälomalla ja papukaijalle tarvittiin loman ajaksi
hoitopaikka. Kirkon kahvilassa Tseki nautti ihmisten seurasta. Enroldien muuttaessa
takaisin Suomeen tultiin siihen
Terve, t
erve!
Noin 32-vuotias Tseki on Hampurin merimieskirkon tunnetuin
ja pidetyin ”työntekijä”.
22
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
ratkaisuun, että Tseki voisikin jäädä Hampurin merimieskirkolle asumaan. Siitä lähtien Tseki on ollut Hampurin merimieskirkon tunnetuin ”työntekijä”.
Aulassa Tsekin päivä on nyt kunnolla alkanut. Peitot on
poistettu häkin päältä, ja työntekijä on levittänyt Tsekille puhtaat sanomalehdet häkin pohjalle. Myös tuoretta vettä ja aamupalaa on laitettu kuppeihin. Tseki nauttii jyvistä, siemenistä ja
pähkinöistä, mutta myös omenaviipale, pala kurkkua tai salaatinlehti maistuvat oikein hyvin.
Maha täynnä Tseki laskeutuu maahan tutkimaan uutta lehteä.
Säätiedotus ei näytä miellyttävän kauheasti, vaan Tseki repäisee siitä palasen pois ja palaa takaisin puutangolle istumaan.
Kohta alkaa lasten leikkikoulu. Tseki ravistelee innokkaasti
siipiään. Pian aulasta kuuluu jo lasten naurua ja Tseki huutelee
iloisesti lasten ääntä matkien ”Terve!”. Kerhon jälkeen Tseki
ottaa päiväunet pää kainalossaan.
Mieluisia vieraita käy pitkin päivää. ”Raps, raps!” Tseki
pyytää ja työntää päänsä häkin raoista. Tseki nauttii kovasti
siitä, kun päätä rapsutetaan. Hän sulkee silmänsä ja kehrää
tyytyväisesti. Rapsuttajan kannattaa kuitenkin olla hyvin varovainen, sillä Tseki saattaa puraista, jos hän päättääkin, ettei nyt
olekaan rapsutuksen hetki.
Ulkona aurinko laskee ja vähitellen asiakkaat poistuvat kirkolta. ”Hei hei!” Tseki huutaa perään ja haukottelee. Nukkumaanmenoaika on tullut. Työntekijä saapuu Tsekin luo ja peittelee häkin. ”Hyvää yötä!” kuuluu häkistä, kun viimeiset valot
sammutetaan ja Hampurin merimieskirkko suljetaan yöksi.
Teksti ja kuva: Johanna Hansen
Ruotsin Hampurin merimieskirkko
rakennustelineiden alla.
Kuva: Nisse Renman
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
23
merimieskirkkouutisia
merimieskirkkouutisia
Naimisiin
merimieskirkolla
Kuuskajaskari
– elämyksellinen retkikohde
Selkämerellä
ol
"Täällä voit nas"
to
niingon go
Kuusia kajastava kari eli Kuuskajaskari on virkistyskäyttöön valjastettu saari, entinen
puolustusvoimien puolustus- ja koulutuslinnake Rauman edustalla, Selkämeren
kansallispuistossa.
K
uuskajaskari tunnetaan 1600-luvun laidunpaikkana, venäläisten
tukikohtana ja vuosien 1939–
1999 välillä olleena armeijan linnakesaarena.
Saari sijaitsee aivan vuonna 2011 perustetun Selkämeren kansallispuiston
keskellä. Kansallispuisto ulottuu etelässä Kustavin pohjoispuolelta noin 160 km
pituisena nauhana aina Porin pohjoispuolelle Merikarvialle saakka.
Saari on ollut Rauman kaupungin
omistuksessa vuodesta 2000. Kaupunki
vastaa saaren peruskunnosta ja yrittäjä
liiketoiminnan, kuten majoitus- ja ravintolapalveluiden sujumisesta.
Pinta-alaltaan on noin 28 hehtaaria
oleva saari on mitä mainioin retkisaari joko päiväkäynnille tai pidemmälle
oleskelulle. Saaren majoitus- ja muut
palvelut ovat vierailijoiden käytettävissä suurin piirtein toukokuusta elokuun
Tervetulokyltti saaren rannassa.
Paikalliset kutsuvat linnakesaarta
kotoisasti ”Jaskariksi”.
24
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
loppuun.
Saaressa on vierasvenelaituri sekä majoitus-, ruokailu- ja saunomismahdollisuus isommillekin ryhmille. Rannassa
on rakennus makkaranpaistoa ja grillausta varten, ja nuotiopuita on vapaasti
saatavilla. Merimatkan Rauman satamasta voi tehdä omalla veneellä, venetaksilla tai vuoroveneellä.
Saarella järjestetään myös erilaisia
näyttelyitä ja kesäteatteri. Kuuskajas-
Vanha puinen kasarmi lähellä merenrantaa toimii nykyisin kahvilana ja lounaspaikkana.
Nimeltään se on kahvila Wanha kasarmi.
Vuoden 1964 merionnettomuuden
muistomerkki on noin kolme metriä
korkea kivipaasi. Onnettomuudessa
menehtyi 28 nuorta ihmistä.
kari-polulla pääsee tutustumaan omatoimisesti saaren historiaan ja geologiaan.
Tykkiluoliin ja rannikkotykkien toimintaperiaatteeseen voi perehtyä oppaan
johdolla.
käytössä, ja muutos luonnossa ollut huomattava. Kun saari oli asutettu ja kokoaikaisesti käytössä, rasitus oli luonnolle
suurta. Nyt saaren luonto siirtyy vähitellen kohti luonnontilaa, pienimmät tiet ja
pururata ovat jo kasvamassa umpeen.
Lisätietoa: kuuskajaskari.fi ja visitrauma.fi.
Puolustusvoimien saarena
Rauhan aikana Kuuskajaskari on toiminut vain koulutus- ja puolustuslinnakkeena. Nykyisin saarella olevat kasarmit
ovat turistimajoituskäytössä. Merivalvontatorni ja tulenjohtotorni ovat yhä
paikallaan.
Puolustusvoimien kausi kesti 60 vuotta. Saarella annettiin alokaskoulusta sekä
järjestettiin aliupseerikursseja ja erikoiskoulusta. Varusmies saattoi erikoistua
palveluksessa muun muassa merivalvontamieheksi.
Varusmiehen kannalta Rauman kaupunki oli yhtaikaa kaukana ja lähellä:
niin lähellä, että rantaan näkyivät houkuttelevasti kaupungin ja sataman valot ja kuitenkin niin kaukana, ettei pois
päässyt kuin yhteysveneellä. Venematka
kestää noin puoli tuntia.
Kuuskajaskarin viimeiset varusmiehet kotiutettiin syksyllä 1996, jolloin
myös sotilaskoti suljettiin. Saarella toimi 1960-luvun puoliväliin saakka myös
Rauman saaristokoulu linnakkeen henkilökunnan lapsille.
Vuosina 1997–99 alusta saari toimi
vartiolinnakkeena ja keskittyi pääasiassa
merivalvontaan. Maastosta löytyy edelleen merkkejä puolustusvoimien toiminnasta: ampumaratoja, taisteluhautoja ja
rannikkotykkejä.
Linnakkeena Kuuskajaskari kuului
Turun Rannikkorykmentin organisaatioon. Saaren neljästä tykkiasemasta
tykkeineen (malli 152/50T) yksi on yhä
käyttökunnossa ja sillä voidaan ampua
tilauksesta saluutti- eli kunnialaukauksia. Tarvittavat luvat siihen hankitaan
kaupungilta ja poliisilta. Käytännön ammunnat hoitaa rannikkotykistön reserviläisistä koostuva Selkämeren rannikkokilta.
Saari on ollut noin 15 vuotta siviili-
Teksti ja kuvat: Anne Valtonen
Poimintoja
Kuuskajaskarin historiasta
Kuuskajaskarilla alkoi toimia vuonna 1955 sääasema, joka lähetti kolmen
tunnin välein määrämuotoisia säähavaintoja, kuten tuuli-, pilvi-, näkyvyys- ja
lämpötilahavaintoja Ilmatieteen laitokselle valtakunnallista sääpalvelua varten.
Miehitetyn aseman toiminta loppui vuonna 1996, jonka jälkeen saarella oli automaattiasema vuoden 1999 loppuun saakka.
Kuuskajaskarin historian pahin onnettomuus tapahtui 50 vuotta sitten 8. joulukuuta1964. Tällöin Rauman satamasta saarelle tulossa ollut 12 m pitkä puolustusvoimien yhteysvene K 8 törmäsi pimeässä ja sateisessa säässä hinaaja
Rauma II:een. Yhteysvene upposi muutamassa sekunnissa.
Veneen kyydissä oli nuoria neitosia tulossa ”Jaskariin” alokastansseihin.
Heistä 25 sekä kolmehenkinen miehistö kuoli, ja 12 saatiin pelastettua lähellä
olleisiin aluksiin. Yksi pelastui uimalla maihin.
Rannikkotykki on louhittu syvälle kallioon. Pinnalle näkyy vain
kupu ja tykinputki (6"). Koska saari on nykyisin kaupungin
omistuksessa, toimivaa rannikkotykkiä voidaan leikillisesti
pitää Rauman kaupungin teknillisen viraston päällikön
henkilökohtaisena virka-aseena.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
25
i kyrkans skepp
Klassiskt sjöäventyr
för två män i en båt
Lagens anda
P
å Jesu tid var fastan ett viktigt inslag i det judiska levnadssättet. Då fastade
människorna frivilligt vid många tillfällen och av många anledningar.
Johannes lärjungar fastade även under längre perioder som botgöring med
syfte att påskynda ankomsten av Frälsningens tid.
Fariséerna tävlade i sin strävan att efterleva fädernas regler in i minsta detalj. Fariséernas inbördes tävlan om att ivra för lagen gjorde med tiden att kraven blev allt
högre och mer ingående. Fariséerna fastade på måndagar och torsdagar varje vecka.
Genom noggrann efterlevnad av lagen trodde sig fariséerna kunna påskynda Messias
ankomst.
I Mose lag fanns det dock bara en enda fastedag per år: den stora försoningsdagen,
Jom Kippur.
Jesus fick ofta frågorna: ”Varför fastar Johannes lärjungar och fariséernas, men
inte dina lärjungar? Varför bryter dina lärjungar mot fädernas regler? Varför handlar
inte du som fariséerna och Johannes lärjungar? Varför gör inte du som de fromma
troende?”
Dessa är frågor som lätt kan komma även över mina läppar. På samma gång börjar
jag skapa egna regler som jag försöker leva efter och föreställer mig att jag blir en lite
bättre människa om jag klarar av att följa dem. Till slut belastar jag också andra med
dessa regler. Det dröjer inte länge förrän jag spänner upp ett nät av orimliga krav och
stora begränsningar både för mig själv och mina närmaste.
Hur fariseiskt är inte det! Enligt fariséerna kunde man förtjäna frälsning genom att
följa lagen och fädernas regler, genom sin prestation i gåva till Gud. Jesus förkunnade frihet från lagen och fädernas regler. Han hade kommit för att införa en ny lag:
nådens och kärlekens lag.
Gud förväntar sig inte att jag bokstavstroget ska följa lagen. Det viktigaste är att
förstå lagens anda. ”Men låt rätten välla fram som vatten och rättfärdigheten som en
outsinlig ström!”
På andra ställen säger Gud att han är trött på vår fasta som bara leder till hårda
knytnävsslag och handlingar för egen vinning. För länge sedan sade Gud till israelerna och säger till oss i dag: ”Nej, detta är den fasta jag vill se: att du lossar orättfärdiga
bojor, befriar de förtryckta. Delar ditt bröd med den hungrige, ge hemlösa stackare
husrum, ser du en naken så klä honom, vänd inte dina egna ryggen!”
Hur bör jag då leva? Jag bör leva fri, eftersom Jesus, Frälsaren, kom för att ge oss
friheten. Fri från fädernas regler, fri från regler som jag belastar mig själv med, fri
från att med egna krafter sträva efter frälsning och Guds godkännande.
Fri, med öppet sinne, alltid beredd att ge efter för de nya kärlekskraven. Fri från att
upphöja mina egna gärningar och min fromhet, och från att döma andra. Fri att sprida
Guds kärlek och se till att det liv i överflöd som är Guds vilja finns inom räckhåll för
alla, precis alla.
Gud tar emot och accepterar den otillräcklige, den syndige och den ofullkomlige
– var och en av oss.
S
ommaren 2014 gjorde Hbl-journalisterna Stefan Lundberg och
Leif Weckström en resa med motorbåt från Södra hamnen i Helsingfors
till Rapallo i Italien. Det blev 17 reportage från 55 dagar, 2 262 sjömil och otaliga slussar på olika europeiska vattenleder. Herrarna levererade under resan
kontinuerligt material som publicerades
både i Hufvudstadsbladets pappersversion och i nätupplagan.
De artiklarna har nu samlats och
kompletterats till en bok, Sommaräventyret i Daphnes kölvatten (Helsingfors
2014, 208 sidor, inbunden). Författarna
hade året innan för att kontrollera slussar och bensinmackar bilat utmed de
franska kanalerna mellan Nordsjön och
Medelhavet. Dessutom hade man lusläst
tre böcker, skrivna av tre andra finlandssvenska båtfarare som i stort valt samma
rutt 1935, 1949 och 1956.
Skrivande sjöfarare
förebilden
Den äldsta litterära inspirationskällan
var en bok författad av Håkan Mörne.
Han var son till skärgårdslyrikern Arvid Mörne och själv en god, om än i
dag nästan bortglömd havsskildrare, och
skrev 1935 Vinga seglade till Rom.
Göran Schildts ketch Daphne är väl
den bäst kända av de båtar som i tiden
bar äventyrarna mot Medelhavet. Hans
bok Önskeresan som kom ut 1949 är i
dag en klassiker.
Det var kort efter andra världskriget
Göran Schildt tillsammans med vänner
Christiansö och tysk kanal
Text: Tiina Talvitie
Emigrantpräst, New York
vehnanjyva.org
Foto: Marko Toljamo
26
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
gav sig i väg med Daphne, i dag museiföremål i Åbo. Från Finland tog de sig
via Göta kanal och över Nordsjön till de
franska kanalerna.
Lundberg och Weckström valde att
korsa Östersjön men upplevde sedan
många andra kanaler på kontinenten.
När de jämför sin resa med föregångarnas finner de att mycket fortfarande var
nästan detsamma.
Yngst av de tre litterära förebilderna
är Tor Weckströms bok Brusande eskapad, som kom ut 1956. Till saken hör att
denna Weckström är far just till fotografen Leif, vars fantastiska bilder nu gör
läsningen av Sommaräventyret i Daphnes kölvatten till en upplevelse.
I förhållande till föregångarnas expeditioner finns en väsentlig skillnad – som
egentligen i förlängningen blev helt positiv – som kom att fördröja avfärden
från Helsingfors med ett år. Med bara
veckor kvar till den planerade starten
våren 2013 kom herrarna – själva både
sjö- och skärgårdsvana – underfund med
att förarbevis av olika slag krävdes på de
inre europeiska vattenvägarna. Det hade
de inte.
Tablå: en planerad sponsor drog sig ur
projektet, och Lundberg fick sätta sig på
skolbänken i Arbis i Helsingfors för att
först tentera skärgårds- och kustskepparexamen och sedan skaffa kanalpappren.
Ett år gick, och under tiden trädde en ny
sponsor in på arenan med en Yamarin
daycruiser med 300 hästars snurra som
fick disponeras för resan. Den döptes till
La Sterne (Tärnan) och skulle lämnas i
Rapallo ett stycke söder om Genua i Italien.
Stefan Lundberg och Leif Weckström:
Sommaräventyret i Daphnes kölvatten.
Helsingfors 2014.
Den 22 maj 2014 kom man så iväg. Ett
kort stopp gjordes vid Estonias gravplats, där paret lade ned en röd ros på
havet. Christiansö vid Bornholm anlöptes och skildras lyriskt: den lilla klippön
som bara entusiaster känner är en upplevelse av stort format.
Via Holtenau och Kielkanalen, där
man i hastigheten försökte slussa in i de
stora rollarnas kammare, kom Tärnan till
Elbe. Här saknar jag lite mer detaljerade
Yrkesmän. Leif Weckström har en meriterad bakgrund som pressfotograf och
Stefan Lundberg är en journalistveteran
känd från både press och radio. Bådas
kärlek till havet kommer fram i boken
Sommaräventyret i Daphnes kölvatten.
uppgifter: texten avslöjar bara att man
tog kurs på Otterndorf och sedan – hur
nu det gick till – hamnade i Bremerhaven.
Flera gånger har jag ombord på lastbåtar sett hur man efter slussen i Brunsbüttel söker sig västerut mot Cuxhaven och
Nordsjön, men här försvinner Tärnan
elegant ur sikte för att sedan dyka upp
på IJsselmeer och Amsterdams kanaler.
En titt på sjökortet ger förklaringen: ett
kort stycke före Cuxhaven ligger Otterndorf, och därifrån leder ett kanalsystem
med ett farbart djup som minst på bara
1,5 meter. Det var den vägen La Sterne,
som synbarligen var grundgående nog,
tog för att undvika oväder och ström på
Nordsjön. Lite av Nordsjön fick man
ändå uppleva på den fortsatta vägen mot
Le Havre, där herrarna tog kanalvägen
mot Rhône och Medelhavet.
Efter trettio dagar på kanalerna slussade La Sterne ut i Port Saint Louis, där
en nyförlist segeljakts master som en
dramatisk varning om vad som förestod
stack upp från en sandbank.
Då hade paret lärt sig allt som kan tänkas vara värt att veta om slussar, nivåskillnader, kanalvakter och brist på tankningsställen. Nu fick de i stället känna på
de vindar de i början lyckats undvika på
Nordsjön. Utanför Marseille blåste mistralen upp, och höll närapå att knäcka
både sjöfararna och deras båt.
Lundberg och Weckström kom emellertid lyckligt i hamn, ett stort och ställvis strapatsfyllt äventyr rikare. Den rikedomen har de nu i text och bild förmedlat
till läsarna.
Text Thure Malmberg
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
27
Finsk Stormskärs Maja
öppnar Stadsteatern 2017
Anni Blomqvists Stormskärs
Maja på finska till Lasse
Mårtensons musik blir
inledningen när Helsingfors
stadsteater efter en
omfattande renovering
öppnar på nytt när
republiken Finland fyller
100 år 2017.
J
ag har nu ett intensivt arbete framför
mig, säger Lasse Mårtenson,
nyligen fyllda 80.
Vi sitter i hans våning i Larsvik, Esbo.
Går man ut på balkongen är Esboviken
och havet inte långt borta. Ännu närmare
kommer det när Lasse Mårtenson startar
sin dator med ett bildspel om hav och
skärgård.
– Jag har i drygt tio års tid turnerat här
vid sydkusten med mina bilder. Det enda
jag behöver är en tom scen med ett piano
och en videoprojektor. Sen får mina bilder rulla medan jag improviserar på pianot. Jag känner valören i varje bild och
spelar skärgårdsrelaterad musik, egna
stycken eller t.ex. Evert Taubes, för att
lyfta fram stämningen.
– Det har hänt att åhörare i östra Finlands inland kommit fram efteråt och
sagt att de aldrig kunnat föreställa sig att
Finland kunde tolkas så här, säger Lasse
Mårtenson.
En dryg halvtimme tar bildspelet. Lasse Mårtensons rykte som musiker är ju
erkänt, men alla vet kanske inte att han
också är en naturfotograf av stora mått.
– Kameran var alltid med när jag seglade med Merelle – på bild fångad i trygg
hamn vid Borstö brygga eller länsande
med solstänk över vågorna – eller rörde
mig i skärgården. Ett 200 mm teleobjektiv gav knivskarpa bilder av sjöfåglar.
Fjärilar har jag också fascinerats av, säger han och visar på en stor Apollofjäril.
Ljuset växlar i hans bilder: från skiraste grönska över en skyddad skärgårdsäng
med fjärilar till vresigt gråsvarta stormvågor mot obarmhärtiga klippor. Votivskeppet i Jurmo kyrka förmedlar sin bild
av skärgårdens liv, den trotsiga Borstögumman och klipporna vid Källskär sin.
På väggen hemma i Larsvik hänger
Merelle som ett minne av 26 somrar till
sjöss i våra vatten och en gång rentav
till Polen.
Merelle var Lasse
Mårtensons och familjens
flytande hem under
26 somrar. Bilden togs
med Mårtensons kamera.
Men det är inte bara Åbolands skärgård bilderna visar: här finns också stämningar från Esbo skärgård, Långträsk
i Noux och rentav atomkraftverket på
Hästholmen utanför Lovisa.
Merelle hette hans båt, en trygg och
trivsamt rymlig 33 fots ketch, som under
26 år tog Lasse Mårtenson på skärgårdsupplevelser över Östersjön och Finska viken. När Lasse inte längre orkade
segla såldes den, men i hans bilder och
i hemmet i Esbo lever Merelle kvar, liksom i den bok han skrev 2011: ”Vågspel
– såsom jag vill minnas”.
Klantiga tidningar
Födelsedagen senaste höst passerade i
tysthet, och därmed har heller nästan inget skrivits om den kommande nya uppsättningen av Stormskärs Maja på finska
2017.
– En tidning ringde och ville göra
en intervju. Men jag är trött på den
finländska journalistiken när det gäller
oss populärkulturarbetare.
– Tidningarna skriver klantigheter,
hänger ut oss och betraktar oss som fritt
villebråd, säger Lasse Mårtenson.
– Det är helt annat i Sverige och
Danmark. Nu har jag hoppat av
ekorrhjulet: publicitet är inte längre så
viktigt för mig. Min livskvalitet har
blivit bättre när jag sluppit intervjuerna.
– Sjömanskyrkan är en annan sak: jag
fick t.o.m. under Kotka havsdagar en
gång Sjömanskyrkans flagga att hissa
som honnörsflagg under salningen,
säger Lasse Mårtenson, som i dag kallar
sig pensionist, dvs. pensionerad pianist.
Barndomen upplevde Lasse Mårtenson
på Röysö i Sibbo skärgård. Senare kom
legendariska öar som Jurmo och Borstö –
och människorna där – att bli viktiga för
honom, en lidelsefull kärlek han delade
28
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Foto: Thure Malmberg
t.ex. med Benedict Zilliacus, som också
bearbetade Anni Blomqvists böcker för
manuskriptet till just Stormskärs Maja.
– Fortfarande är det skärgårdsminnena
jag söker tröst i om jag t.ex. har svårt
att somna. När jag tänker på Röysö och
familjens liv där kommer tryggheten.
”Mitt sista jobb”
– Att nu skapa musiken till Anni
Blomqvists Stormskärs Maja på finska
blir en stor sak för mig, och samtidigt
mitt sista arbete.
– Jag vill göra den nya uppsättningen
mer i Anni Blomqvists anda. Benedict
Zilliacus hade ju skrivit ett manuskript
baserat på Annis fem böcker och det
var Anni nöjd med. Men sen dog
hon och därefter har några klantiga
tolkningar gjorts. Det är fortfarande jag
som har copyright till hela musiken till
Stormskärs Maja, och jag vill att den nya
uppsättningen 2017 skall bli värdig Anni
Blomqvists arbete.
Lasse Mårtenson har vuxit upp med
klassisk musik. Fadern – med rötter i
sjöfararsläkter i Korpo – var professor
i orgelspel och modern var sångerska,
uppvuxen vid Ladogas stränder. Hav
och sjöar gav grogrund till Lasses
kärlek till havet och hans musik växte
fram i växelverkan med så olika
inspirationskällor som orgelmusik, Alice
Babs och Louis Armstrong.
Vid 80 års ålder börjar Lasse
Mårtensons ögon bli trötta. En ny
dator – den tredje på kort tid – står på
arbetsbordet med tanke på musiken som
skall skrivas till Stormskärs Maja.
– Men jag har ännu inte riktigt
blivit du med den. Ideligen krävs nya
uppdateringar, skrattar pensionisten
Mårtenson.
Text: Thure Malmberg
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
29
Under de senaste åren har
Gustaf Eriksons bolagsarkiv
städats och systematiserats
GE:s i Mariehamn.
D
ärmed har Gustaf Eriksons rederiveteraner Bo Limnell och
Ralph E. Sjöholm öppnat en
guldgruva för sjöfartsforskare och andra
intresserade.
Arkivjobbet var betydelsefullt redan
för min egen bok om GE:s kylfartyg,
Kalla systrar från Åland, som utkom
2013. Nu har Lundell och Sjöholm utnyttjat det för en egen fin bok, Gustaf
Eriksons ångare, producerad 2014 av
PQR Förlag i Mariehamn med de Eriksonska stiftelserna som utgivare, 278
sidor, inbunden. Tryckningen har skötts
i Litauen.
Under närmare ett sekel transporterade
Gustaf Eriksons fartyg – under olika bolagsnamn – för egen eller annans räkning
förnödenheter och livsmedel över stora
delar av jordklotet. Det handlade om allt
från lingon till trähus och kol.
När GE:s segelfartyg och motordrivna kylbåtar fått sina böcker, är det hög
tid att berätta ångarnas historia. Det blir
samtidigt en tillbakablick på Finlands
historia i kris- och krigstider.
Secondhand med tanke på
varvet
Det handlar om ett tjog ångare, de flesta
köpta i andra hand, somliga i dåligt skick
och en rentav ett vrak. Den haveristen
var tänkt att användas som reservdelsbank, men rederipersonalen stoppade
planerna. Två små nybyggen, ss Rigel
och Edgar, som köptes 1919–1920 men
avyttrades efter bara några år, finns också med liksom två bogserångare.
Egentligen var det bara någon enstaka ångare som för dåtida förhållanden
kunde kallas modern. En sådan med GE
som första redare var ss Kungsö, beställd
av Deutsche Kriegsmarine Befehlshaber
Ostland, men efter kriget levererad från
Crichton-Vulcan i Åbo 1948.
Hon arbetade för GE i 25 år, och blev
30
därmed lika långlivad i tjänsten som systern Ostrobotnia som var FÅA:s sista
lastångare och höggs upp 1972.
Att bolaget köpte begagnade fartyg
som ofta var i dåligt skick var inte bara
en fråga om pengar. GE-koncernen ägde
under decennier ett eget varv i Nystad,
och för varvet innebar ombyggnader och
reparationer av bolagsflottan i många
fall tryggad sysselsättning.
Isigt tvättrum
Att ångarna ibland inte ens var människovärdiga framgår av hur sjökapten Tore
Hägerstrand – långt senare uppskattad
befälhavare i Silja Line – berättar om
livet som lättmatros på ss Avenir 1949:
”Däcksmanskapet hade tvättrummet
på styrbords sida förut på däck. Det var
helt oisolerat, så det gällde att tvätta sig
snabbt. Inredningen bestod av en lång
bänk, plåthinkar och ett ångrör för att
värma vatten. Rummet var inte så stort
så det blev ofta litet rörigt därinne. Vid
slutet av ’liggetiden’ (under lastning
i Gdansk) blev det allt kallare och termometern gick ned till minus 36 grader.
Avloppet i tvättrummet frös fast och då
började tvättvattnet frysa på durken.
Durkytan höjde sig undan för undan och
till slut var det så mycket is på durken
att våra huvuden började nudda taket.
Maskinfolket hade det bättre då de kunde tvätta sig i maskinrummet där det var
varmare.”
Både Limnell och Sjöholm skriver
intressant och medryckande. Till bokens
stora fördelar hör att sjöfartens betydelse
för Finland under 1940- och 1950-talen
lyfts fram.
Den löpande texten ger för varje ångare en kalendarisk beskrivelse av viktigaste laster och destinationer samt
problem i hamnar och med besättningar
eller utrustning.
Intressant är att läsa om GE-ångarnas arbete för Kamerto, de allierades,
d.v.s. ryssarnas, transportkommission
som sysselsatte stora delar av vår efter
krigsskadeståenden hårt decimerade
handelsflotta. Också insatserna för Tran-
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Torpederingar,
främmande tjänst
Krigsförlusterna inom den egna flottan
drabbade ångarna hårt. Att alla 14 i besättningen klarade sig när ss Bonden torpederades i september 1942 var lyckosamt.
Värre var det när ss Agnes sänktes två
månader senare och fyra man dödades.
Men för redarfamiljen hade sänkningen
av ss Argo i juni samma år redan blivit
ett mycket svårt slag: av de nio sjömän
som dödades kom sju från Åland, bland
dem redarsonen Gustaf-Adolf Erikson,
II styrman ombord.
Nu är PQR förlag inte specialiserat på
facklitteratur av det här slaget, och man
saknar t.ex. ett hyggligt index med sidhänvisningar till både fartygs- och personnamn, speciellt som så många intressanta och kända sjöfartsprofiler i Finland
skymtar fram i texten.
Både
Vikingpionjären
Gunnar
Eklund och Sven Bris, en sjöfarare som
skrivit en stark bok om sin ofrivilliga bekantskap med de tyska koncentrationslägren, har skaffat sina sjöben på GE:s
fartyg. Också den legendariska sjöfartsinspektören Axel Aspelins namn skymtar fram, men jag hade svårt att hitta tillbaka till de stycken jag ville läsa om.
Att Valkom stavas med W känns roligt, men när man talar om Pernå och
Pernåviken när det är fråga om den vik
nordost om Kimito som gränsar till Bjärnå är det illa. För ålänningar är lapsusen
förståelig: Perniö (Bjärnå) och Pernaja
(Pernå) är förvillande lika ortnamn, men
en förväxling här riskerar att förvirra åtminstone läsaren i ”riket”.
Detta är emellertid småsaker: i stort
ger boken en mycket god bild av sjöfart
och försörjning i Finland under åren under och strax efter andra världskriget.
Text: Thure Malmberg
Hårt slit i pannrummet: här har
Pekka Kinnari
fotograferat
eldare i arbete
vid pannorna på
en ångare. Foto
genom Ålands
sjöfartsmuseum.
Torbjörn Dalnäs: Havets
ord. Breakwater Publishing, Göteborg, 2014.
H
avets
ord
heter
den
svenska sjöförfattaren Torbjörn
Dalnäs senaste bok, utgiven av svenska
Breakwater Publishing i Göteborg.
På 334 sidor ger Dalnäs betydelse och
bakgrund för en mängd sjötermer och
ord ombord. Han är född och uppvuxen
i sjöstaden Göteborg och arbetade i olika
befattningar – sist som telegrafist – i den
svenska handelsflottan innan han blev
redaktör för den numera tyvärr nedlagda tidskriften Utkik, som noga bevakade
olika former av maritim kultur.
Redan i inledningen tar författaren upp
vardagliga svenska ord och uttryck med
marin bakgrund men som kanske inte
automatiskt kopplas ihop med sjötexter:
galjonsfigur, barlast, blindskär; allt ord
som man träffar på bl.a. i politiska texter. Några ord har skilda betydelser till
lands och sjöss: att tafsa uppfattas negativt på land men betyder till sjöss att lösa
upp och tunna ut garnen i ett tåg. Och
självfallet har landbackens tåg inget med
tågvirket till sjöss att göra!
Dalnäs har också tidigare samlat maritima ord och uttryck i olika skrifter,
men den nya boken är rimligen det mest
uttömmande som kan skrivas om ämnet.
Eftersom Dalnäs är en stor Finlandsvän
är det inte överraskande att finna att
t.o.m. finlandssvenskarnas traditionella
rödgula korsflagga fått plats i boken. I
kapitlet ”Siktat på flaggspel och rigg”
skriver han bl.a.
Ӏrkebiskopen i Lund var (under
Kalmarunionen) allnordiskt kyrkligt
överhuvud. Hans baner var ett gult kors
på röd botten. Där finns den historiska
bakgrunden till den så kallade skånska
flaggan.
En exakt likadan flagga används än i
dag bland finlandssvenskarna. Den har
anor från 1500-talet, då Finland blev
ett hertigdöme inom Sverige. Färgerna
kommer från Finlands vapen, ett gult lejon mot röd botten som morskt trampar
på en – underförstått rysk – sabel.”
Dalnäs rekommenderar ändå både
skåningar och finlandssvenskar att inte
hissa rödgul korsflagg vid ankomst till
någon norsk hamn. Under den tyska
ockupationen av Norge hade de nazis-
tvänliga quislingarna den som partiflagga och försökte t.o.m. enligt Dalnäs göra
den till Norges nationalflagga. Det här
minns äldre norrmän fortfarande, varnar
författaren.
Många slag av flaggor behandlas, för
användning av flaggor har alltid varit
viktigt både inom handelsflottan och i
örlogsflottan. Rätt få landkrabbor vet
antagligen vad flaggspel egentligen är.
Vanligen tror man att festflaggning till
sjöss kallas så, men den korrekta betydelsen är helt enkelt flaggstången i aktern.
Havets ord har mycket att ge den som
är road av sjöfartskultur. Här finns naturligtvis också ett kapitel om sjömansvisan. En rundfråga 1998 till aktivt svenskt
sjöfolk placerade då Evert Taubes Eldarevalsen i topp. Nu var Taubes sjömanspraktik inte speciellt lång, men han var
en god iakttagare, skriver Dalnäs.
Långt från allt sjöliv kan också de
prydnadshundar i porslin som kallas
Staffordshirehundar förefalla vara. Vanligen sitter de parvis i fönstren där hemma. Den maritima bakgrunden till hundarna var 1700-talets stora kanalisering
i England, som gav porslinsindustrin i
Staffordshire sydöst om Liverpool en
bekväm transportled till hav och hamnar.
”Hundarna blev de mest populära produkterna därifrån, ej minst bland sjömän.
Snart gick hundparen under benämningen ’sailor’s gift’, en sjömansgåva att ta
med hem till hustrun och som samtidigt
skänkte glädje åt barnen.”
Text: Thure Malmberg
Om våra kustfort och en
lettisk båt
Ove Enqvist och Heikki
Tiilikainen: Linnakesaaret,
Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa.
Tammi, 2014.
V
åra respekterade militärhistoriker Ove Enqvist och Heikki
Tiilikainen har på Tammis förlag gett ut en diger bok om Finlands kustfort, Linnakesaaret, Rannikkolinnakkeiden elämää sodassa ja rauhassa.
För layouten svarar Hannu Hurskainen och den inbundna boken i stort format som är på 302 sidor ger en intressant
bild av livet på våra kustfort i krig och
fred.
Här skall dock sägas att alla som letar
efter detaljer kring våra nyländska fort
antagligen blir besvikna. Det primitiva
fortet på Varlaxudden nämns inte och
Fort Pörtö, anlagt cirka 1939, fanns bara
som ett omnämnande av placeringen
(mellan Helsingfors och Pörtö). Visserligen var Fort Pörtö veterligen aldrig
indraget i någon artilleriduell, men ön
kom ändå att få sin roll i både desantjakter och andra militära och civila (flyktingar) engagemang över Finska viken under våra senaste krig.
Fortet spelade också sin roll vid försvaret av isbrytaren Tarmo, som den 11
mars 1940 anfölls av ryskt flyg norr om
ön.
Detta är ändå bara randanteckningar.
Andra krigsinsatser vid vår kust och på
Åland beskrivs medryckande. Mycket
intressant var verksamheten vid Viborgska viken och Ladoga. Att vi hade fort
både vid Vuoksen och Ladoga är något
dagens finländare knappast vet mycket
om.
Här finns mycket spänning, men också odramatiska skildringar av lottornas
viktiga insatser vid våra kustfort och den
minröjning vid våra kuster som följde
från 1945 framåt. Den finländska militären på ön Nargö utanför Tallinn, där
ett starkt fort byggdes redan under första
världskriget, skildras.
Ett för mig helt okänt kapitel var lettiska ångaren Ilgas äventyr på Ladoga
i september 1941. Hon var byggd 1908
i Falmouth för ett brittiskt rederi, cirka
40 meter lång och med en liten tvåcylindrig ångmaskin. Så småningom hamnade hon i Lettland och fick Riga som
hemort. När Sovjet invaderade Lettland
1940 blev hon ett sovjetiskt transportfartyg och sändes – av alla platser på jorden
– till södra Ladoga för att transportera
proviant och ammunition till en rysk kanonbåt.
Befälhavaren och besättningen var letter. De var förbittrade över den sovjetiska ockupationen och beslöt att fly över
till den finländska sidan. Den 23 september 1941 ångade fartyget överraskande
in till 12:e kustbrigadens fort Kuratsaari.
Fartyget överlämnades till våra styrkor
och fick så småningom det nya namnet
Aunus. Hon gjorde god tjänst i finländska transportuppdrag, men blev 1944
kvar på Ladoga och hamnade därpå på
nytt i sovjetiska händer.
För befälhavaren Aleksander Dundurs blev avhoppet ödesdigert. Han greps 1945 och avrättades av de sovjetiska
ockupanterna.
Text: Thure Malmberg
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
31
böcker
böcker
Ångarna speglar
Finlands kristider
sportflotte Speer, då finländska fartyg
arbetade för de tyska ockupanternas räkning i Norge, tas fram i boken.
Var sitter flaggspelet?
Merellisiä aivoriihiä
A
tlantiksen
sijoittaminen Ruotsiin on jo yksistään uskomaton ajatus.
Mutta tiedemies Olof Rudbeck viisaiden joukko ympärillään näytti sen
”toteen” kartalta vuonna 1679. Tästä
tilanteesta säilynyt taideteos on kirjan
Pohjolan Atlantis kannessa.
Otsikon mukaiset teemat ovat kirjoittajan, historian dosentti Mikko Huhtamiehen äskeisten tutkimusten satoa.
Niitä sitovat yhteen meri, Viapori ja muu
Suomenlahden meriteknologia 1700-luvulla sekä pohjoiset innovaatioyhteydet
etelään.
Välimeren alueella oli hellitty pitkään
käsitystä, että Pohjola, Ultima Thule
(äärimmäinen pohjoinen), oli oikeastaan
vain saari kylmällä rajaseudulla. Tämä
näkyi mm. kartassa, jonka laati tanskalainen Claudius Clavus vuonna 1427.
Kartan uuteen painokseen 62 vuotta
myöhemmin Pohjola oli oikeasti jo merkitty. Vaikka Ruotsi onkin sen keskiössä,
Suomikin nimetään siinä ensi kerran:
Finland, Findhlappi.
Seuraavalla sataluvulla (1539) ruotsinmaalainen Olaus Magnus toteutti
ensimmäisen varteenotettavan kartan,
kuuluisan Carta Marinan, Skandinaviasta. Hän osoitti, että se on niemimaa,
eikä saari. Karttojen vaiheet helpottavat
tajuamaan Ruotsin tutkija-auktoriteetin
Rudbeckin (k.1702) kiinnostuksen Atlantikseen 1600-luvulla.
Rudbeck vähät välitti ranskalaiskollega R. Descartesin sanoista: ”Talvella
ihmisten ajatukset jäätyvät täällä kuin
vesi.” Päinvastoin. Rajaton aivoittelu
johti Rudbeckin väittämään, että ruotsalaisten alkutila liittyy takuulla myyttiseen vedenpaisumukseen. Hän päätteli,
että jo Platon (k.347 eKr.) oli dialogeissaan täsmentänyt tämän kuvatessaan
Atlantista, vajonnutta mannerta. Todistaakseen teoriansa hän teki oppilaineen
Upsalan alueella useita maaperäkartoituksia. Pian oli ”varmaa”, että kadonneen mantereen pääkaupunki oli Upsalan kohdalla – jossain syvyyksissä.
Kollegojen debatti oli ankaraa ja jatkui
pitkään.
32
Mikko Huhtamies esittelee myös uskomattoman idean Kaunissaaresta meidän Sipoossa. Fagerö oli hahmoteltu
”manufaktuurikeskukseksi”, jossa toimisi 30 tuotantolaitosta. Tällaisen Robinson Crusoen (ilm. 1719) innoittaman
idean takana olivat Nordenbergin linnoitusupseeriveljekset. Fagerö-hanke kaatui
asukkaiden vastahankaan.
Vedenalainen maailma vajonneine
saarineen ja laivoineen ei ollut niitä helpoimpia tutkittavia satoja vuosia sitten.
Aivoriihet tuottivat sukelluskoneita,
-kelloja ja -putkia, lyhdynkin, jolla valaistiin meren pohjaa.
Pohjolan Atlantis toimii eksoottisena
puheenvuorona ajoilta, jolloin koettiin,
ettei kaikkea ole vielä keksitty. Koska
tunnistamme yhä saman kokemuksen,
tämän kirjan voi ojentaa virikkeeksi tai
lohdutukseksi niin vaarille kuin jupillekin, vaikkei se olekaan ihan helppolukuinen.
Teksti: Irmeli Tanttu
Löytöretkien II kierros
Heikki Haapavaara:
Koillisväylä. Auditorium Kustannus 2015.
P
ohjoisnavan
ympärillä on
30 miljoonan neliökilometrin
alue ja 24 aikavyöhykettä. Hyytävän kylmissä olosuhteissa
asustaa neljä miljoonaa ihmistä, joiden
joukossa elää yli 40 alkuperäiskansaa
kielineen kulttuureineen. Siellä on myös
huikeat luonnonvarat, puhdas luonto ja
saastumaton ympäristö.
”Tämä voi olla Suomenkin luonnollinen ympäristö ja elintasomme uusi
runsaudensarvi”, kiteyttää Koillisväylä-kirjan kirjoittaja Heikki Haapavaara. Uutuusteoksen maalauksellisen
upeat kuvat ovat Jarmo Vehkakosken
käsialaa. Kyseessä on suvereeni matkaja tietokirja, jonka reissun ei lukijakaan
soisi loppuvan.
Varsinaisena eräretkenä Koillisväylä
säväyttää suomalaisia jo maantieteen
puolesta. Tuon väylän avasi ja todensi
ensimmäisenä Mäntsälässä syntynyt tutkiva merenkulkija Adolf Erik Nordenskiöld (1832–1901). Maantiede on puolellamme siinäkin, että Suomi-neito on
lähes piripinnassa Jäämeren rantaviivan
kanssa tuon hurjan aavan äärellä.
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
”Maailmantaloudessa pohjoista ei ole
vielä ymmärretty lainkaan”, Haapavaara
toteaa. Toimijoita ovat olleet Kanada,
Norja ja Venäjä kaasu- ja öljyhankkeineen. Varsinainen pohjoinen aktiivisuus
vasta haukottelee. Ei ole yllätys, että
vauhtia ”uusille löytöretkille” antavat
lämpenevä ilmasto ja siten sikäläisten
luonnonvarojen, tiedettyjen ja tulevien,
hyödyntämisen helpottuminen.
Jäänmurtajavarustamo Arctia Shippingin toimitusjohtaja Tero Vauraste on
sinut merellisen problematiikan kanssa.
Suomalainen monitoimimurtaja on huipputasoa. Se toimii tukilaivana, suojaa
jäiltä öljyn- ja kaasunporauksessa tai vedenalaistyössä.
”Nyt Koillisväylää pitkin kulkee noin
kaksi miljoonaa tonnia rahtia. Vuonna
2020 määrä on kymmenkertainen”, Vauraste päättelee.
Maailmassa on tällä hetkellä noin sata
murtajaa, ja niiden elinikä on 30 vuotta.
Kalustoa on pakko uusia ja pian.
Suomalaisaluksista Fennica, Nordica
ja jäävahvisteiset Palva ja Stena Poseidon purjehtivat Koillisväylän läpi kesäkaudella 2014. Nordican kyydissä oli
kuuden ekspertin joukko, kirjan tekijät
mukaan lukien. Unohtumattomalla tähtitaivaalla planeettojen liikkeet havaitsee
siellä paljain silmin. Näissä puitteissa
juhlittiin myös Nordenskiöldin 180-vuotispäivää 18. marraskuuta.
”Teräs, laivat ja merimiehet on se hivenaine, joka pitää arktisen alueen käynnissä tulevina vuosikymmeninä”, tiivistää ilmaisurikas Haapavaara.
Vasta matkan lopussa hiipii koti-ikävä. Sen hän sanoittaa näin: ”Tuntuu tämä
primitiivisen miehekkäältä. Mutta kaipaa merimies myös vaimon syliä. Saa
nähdä, kuinka kotona käy.”
Nordenskiöld sai urakkansa päätteeksi
hopeisen laakeriseppeleen. Ei tosin vaimoltaan, vaan naisilta Siperiassa.
Teksti: Irmeli Tanttu
Inhimillistä sykettä
Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni. WSOY 2014.
J
oni Skiftesvikin
romaani Valkoinen Toyota vei
vaimoni oli yöpöydälläni parin muun
Testamentti osana elämää
T
estamentit ovat kantaneet Merimieskirkkoa
yli yhteiskuntamme kriisiaikojen.
Elämän purjehduksen päättyessä testamenttilahjoitus on
arvokas tapa edistää hyvien
asioiden toteutumista. Koko
Merimieskirkon historian ajan
työmme ystävät ovat testamentein auttaneet meitä toimimaan
merenkulkijoiden ja kotimaasta
kauaksi lähteneiden parhaaksi. Näistä lahjoituksista olemme
syvästi kiitollisia.
Merimieskirkkotyön historiassa ja nykypäivässä testamentit
ovat olleet ja ovat edelleen taloutemme tärkeitä tukipylväitä,
mutta ennen kaikkea testamenttilahja on osoitus työmme arvostuksesta. Saamamme testamentit ovat esimerkiksi mahdollistaneet Lontoon kirkon tontin oston, Rotterdamin merimieskirkon remontin ja lukuisia toiminnan kannalta välttämättömiä
hankintoja sekä korjaus- ja parannustöitä.
Testamentit ovat usein kantaneet Merimieskirkkoa yli taloudellisten taantumien ja lama-aikojen. Testamenttien avulla
kriisiaikoinakin olemme voineet auttaa monia vaikeuksiin joutuneita ja kehittää hyväntekeväisyystyötämme.
Hyvä testamentti
Merimieskirkko on käynnistänyt 13 muun hyväntekeväisyysyhdistyksen kanssa Hyvä testamentti -kampanjan. Kampanja
haastaa kaikki suomalaiset pohtimaan asennettaan testamentin
tekemiseen ja ymmärtämään sen olevan osa elämän suunnittelua.
Suomessa vain lapsilla ja lähisukulaisilla on lainsäädännöllinen mahdollisuus perintöön. Jos perijöitä ei ole, omaisuus
menee kokonaisuudessaan valtiolle. Olipa henkilöllä perhettä
tai ei, kaikissa tapauksissa ihminen voi itse päättää omaisuutensa jakamisesta tarkemmin testamentilla. Omaisuutensa voi
testamentata joko osaksi tai kokonaan jollekin henkilölle tai taholle. Testamentatusta omaisuudestaan voi nauttia aina viime
hetkiin saakka, sillä testamentattu omaisuus siirtyy sen saajalle
vasta nykyisen omistajan kuoltua.
Testamenttaus on siksi oman omaisuuden hyödyntämisen
aktiivista suunnittelua siinä mielessä, että varojaan voi ohjata
sellaisen toiminnan pariin, jonka kokee tärkeäksi.
Lisää tietoa kampanjasta löytyy sivustolla: www.hyvatestamentti.fi. Sivuston lisäksi kampanjalla on oma lakiasiantuntija
vastaamassa testamentin tekemistä koskeviin kysymyksiin.
Kaikissa testamentteihin liittyvissä asioissa Sinua palvelee
myös Suomen Merimieskirkon talousjohtaja Kirsi Wallén, [email protected].
Teksti: Marko Toljamo
kirjan kanssa hyvän aikaa ennen kuin
tartuin siihen lukeakseni teoksen. Olin jo
aiemmin silmäillyt sen sivuja ja nähnyt,
että kerronta olisi taattua laatua, mutta jotain uutta oli nyt tarjolla. Halusin
kirjan lukemiselle tietyn mielentilan.
Sellaisen, joka olisi valmis ottamaan
vastaan paitsi nerokkaan vähäeleisiä
kielellisiä kerrostumia myös vaikuttavaa
tunnetilojen pöyhintää.
Ei tarvinnut pettyä. Ei pettynyt myöskään tämänvuotinen Runeberg-palkintoraati, sillä kirja sai helmikuun alussa
10 000 euron Runeberg-palkinnon. Ansiosta.
Palkintoraati kiitti ja kehui Joni Skiftesvikiä erityisesti hänen kertojantaidoistaan. Raadin mielestä Skiftesvikin
lause on tarkka ja merkitystä täynnä, hänen kielensä väreilee omintakeisella tavalla, dialogit ovat lyhyiksi pelkistettyjä,
mutta jännitteisiä.
Kaiken tämän lisäksi pakahdun kansien välissä kuplivasta inhimillisyydestä.
Teoksen nimen taustalla on Joni Skiftesvikin vaimo Hilkka, joka on ollut pitkään sydämensiirtojonossa. Kirjan nimi
tulee hänet siihen operaatioon vievästä
taksista. Pian aviomies joutuu itsekin sydänongelmien vuoksi sairaalaan. Sairasvuoteelta lähtee kehittymään kirjailijan
ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos.
Sieltä lienee teoksen testamentillisuus
peräisin, mutta viimeiseksi kirjakseen
tämä tuskin jää. Sanottavaa on vielä paljon.
Tunteiden sanoittaminen on useimmille äärimmäisen vaikeaa, mutta Skiftesvikin teoksen ilmaisuvoimassa on imua.
Sisältö jäi mieleeni elämään. Palkintoraatikin tiivisti asian: ”Mestaruus tunnetaan jälkivaikutuksesta.”
Vielä monta päivää lukemisen jälkeen
huomasin pohtivani Skiftesvikin perheen
vastoinkäymisiä ja etenkin sitä, miten
kirjoittaja antaa niistä kumpuaville tunteille ja teoille merkityksiä. Usein rivien
välissä, sillä omista synkistä terveyteensä liittyvistä uutisista Skiftesvik tarinoi
yllättävän neutraalisti ja paikoin humoristisestikin. Vaimon ja lasten terveysongelmien kerronta on kunnioittavan
synkempää, ja Kim-pojan hukkumisen
kuvaus on jo lähellä pimeän kosketusta.
Rivien välissä nousee sormi yhteiskunnallekin, silti syyttämättä. Kätilö
kieltäytyy auttamasta, koska synnyttäjä
ei ole naimisissa ja lapsen isä on ulkomaalainen merimies. Naapurin poika
pahoinpitelee toistuvasti Skiftesvikin
poikaa, mutta lastensuojelu ei tee tehtäväänsä. Eikä tappouhkauksilla terrorisoivia riiviön vanhempiakaan kukaan
kuriin saa. Joskus on parempi olla provosoitumatta ja vain jättää järjettömät
jälkeensä.
Lukiessani näitä todellisia kokemuksia huomasin nyökkäileväni, ja teoksen
luettuani lähes kumarsin. Oululainen
kirjailija Skiftesvik nousee tällä teoksella suomalaisen kirjailijakaartin terävimpään kärkeen. Vaikka työelämän kuvaus
saa opuksessa varsin laajasti tilaa, nousee syvistä henkilökohtaisista kivuista
kirjan henki. Tuon sykkivän elämän tarjoaminen jokaisen tunnusteltavaksi ja
riepoteltavaksi vaatii uskallusta, mutta
myös uskoa ihmisiin ja elämään, kaikesta huolimatta.
Teksti: Marko Toljamo
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
33
testamentti
kirjat
Mikko Huhtamies:
Pohjolan Atlantis
– Uskomattomia
ideoita Itämerellä.
JNS 2014.
Kuva: Joni Skiftesvikin kokoelmat
Sarja kertoo menneen maailman merenkulun tapahtumista, jotka on kokoelmistaan valinnut Rauman merimuseo.
Saarrossa ollut Libanonin lipun alla
purjehtinut Eurabia Sky karkasi Oulusta kesken palkkaneuvottelujen
elokuussa 1978.
Teksti: Paavo Tukkimäki, kuva: Rauman merimuseo
R
Kapinalaiva uhkasi
päätyä huutokaupattavaksi
Kapina laivassa on vakava
asia. Suomen merenkulun
historiasta sellaisia on
vaikea löytää. Kesällä 1978
Kotkassa ja Oulussa koettiin
kuitenkin tapahtumavyyhti,
jota siihen osalliseksi
joutuneen aluksen päällikkö
nimitti kapinaksi.
L
ibanonin lipun alla purjehtinut
mukavuuslippulaiva m/s Eurabia Sky joutui pian Kotkaan saavuttuaan Suomen Merimies-Unionin
saartoon miehistön kanneltua sille liian
pienistä palkoistaan. Unioni ilmoitti, että
matkan jatkamisen ehtona Ouluun, missä lastia piti täydentää, oli palkka-asioiden oikaisu.
Kapteeni Ahmed Sharif kertoi, että
miehistö oli pestattu libanonilaisella
34
sopimuksella, eikä palkoissa ollut minkäänlaista epäselvyyttä. Hän ilmoitti
myös, että kaksikymmentä rettelöitsijää
28-henkisestä miehistöstä maksetaan
heti ulos.
”Lemput” eivät kuitenkaan tehonneet,
miehet eivät lähteneet. Unioni ilmoitti miesten lähtevän laivasta vasta, kun
palkkasaatavat hoidetaan, ja siihen asti
laiva seisoo satamassa.
Kapteeni sai pian avukseen neuvotteluihin Libanonista varustamon teknisen
johtajan ja lakimiehen. Kolmikko vaati
sitkeästi, että laivan oli päästävä lähtemään ja rettelöitsijöiden oli poistuttava.
Myöhemmin Oulussa antamassaan
meriselityksessä kapteeni totesi Kotkan
ajasta: ”Sen jälkeen, kun tilanne oli vakavasti riistäytynyt päällikön valvonnasta, hän pyysi Suomen viranomaisten
virka-apua ja pyysi heitä ottamaan kieltäytyvän ja kapinoivan miehistön aluksesta… Kuitenkin tilanne muuttui täydeksi kapinaksi.”
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
Kapteeni antoi
meriselityksen
Merimies-Unioni antoi lopulta neuvottelujen polkiessa paikallaan luvan siirtää
alus Ouluun. Ehtona siirrolle oli kuitenkin se, että neuvotteluja käytäisiin miehistön palkoista kaiken aikaa.
Tunnelmat aluksessa olivat niin kireät,
että kapteeni pyysi poliisia järjestyksen
valvojaksi merimatkalle Ouluun. Myös
miehistö halusi poliisin alukseen. Se
näet pelkäsi, että laiva ajaisi Oulun sijasta Jeddaan, mihin lasti oli menossa.
Oulun-reissulle lähti mukaan Kotkasta
kaksi lomalla ollutta poliisimiestä.
Eurabia Sky jäi ankkuriin Oulun ulkopuolelle Hailuodon edustalle. Kapteenin
saatua varustamolta lisäohjeita alus siirtyi kahden päivän kuluttua Oulun Oritkariin. Viivytys ehti jo kuumentaa laivassa tunteita. Huhujen mukaan kolmas
perämies olisi uhannut heittää kapteenin
laidan yli.
Kolmen ristin tarina
aumalainen Artturi Hakri oli jo kerännyt vuosien merikokemuksen, kun hän sai vuonna 1909 puolimatruusin pestin
raumalaiseen fregattiin Finlandiin. Alus oli vienyt nuoren
miehen Etelä-Amerikkaan La Plata -joelle, jolla miehistö
kärsi hirveästä helteestä, ”varjossa oli noin nelikymment astet”, miljoonista ilkeistä itikoista ja malariasta.
Suurin osa miehistä karkasi, niinpä ennen lähtöä Australiaan piti
saada täydennys. Alukseen raahattiin 11 tai 12 tiedottoman miehen
sekalainen joukkio. Osa oli tolkuttomassa humalassa, osa oli ilmeisesti huumattu ja shanghaijattu eli tuotu vasten tahtoa. Päällikkö käski toisen perämiehen tarkistaa, että kaikki tulijat
olivat sentään hengissä. Joskus oli näet sattunut,
että miehistön välittäjät eli runnarit olivat pettäneet laivaväkeä ja toimittaneet elävän miehen
sijaan ruumishuoneelta ruumiin, kun miehistön
piti olla lähtöhetkellä täyslukuinen.
Tulijoiden joukossa oli belgialainen Gustaff
G. eli raumalaisittain Köss. Kun Köss selvisi,
niin hänelle selvisi, mihin oli joutunut, ja hän
Montevideon ulkopuolella tyvenessä hyppäsi mereen ja yritti uida
vastaan tulleeseen höyrylaivaan. Finlandin väki poimi miehen merestä, ja Kössin matka jatkui. Mutta ”täst samasest miehest tul sitte laivalle mitä mahdoton kiusa ja riesa, jota harvoin on yhdest laivas ollu”.
Vähän myöhemmin Köss katosi yöllä kesken vahdin, eikä miestä meinannut löytyä mistään. Lopulta Hakri keksi hänet ruumasta, ja
Köss komennettiin perämiehen puheille. ”Kun tämä tul styyrmanni
ette, ol häne kädesäs kolm puunpalasist tehty risti, joka hän näyt perämiehel sanoe: "Tämä on mun äidin rist, tämä on sun rist – siis styyrmannin – ja tämä on mnuun – tarkot ittiäs."
Kukaan ei ymmärtänyt ristien merkitystä, se selvisi vasta myöhemmin.
Jouluaattoyönä Kössin epäiltiin aikoneen tuupata perämiehen me-
Kotkalaispoliisin raportti kertoo:
”Eleet ja ilmeet ja äänenpainot poikkesivat pohjoismaisesta esiintymisestä huomattavasti… Miehet olivat kyllästyneet
paikallaan oloon ja odotteluun ja toivoivat pääsevänsä Ouluun…”
Varustamon Egyptistä haalima rikkurimiehistö ilmaantui kesken joten kuten
jatkuneiden neuvottelujen Ouluun. Kai
neuvotteluja vauhdittaakseen Merimies-Unioni väläytti mediassa mahdollisuutta huutokaupata saartoon julistettu
alus palkkasaatavien hoitamiseksi.
Kapteeni hätääntyi ja ilmoitti antavansa meriselityksen Oulun raastuvanoikeudelle. Menettely ihmetytti, koska yleensä meriselitys annetaan haverista eikä
sellaisesta ollut nyt kyse.
Laiva karkasi Oulusta
Meriselityksessään päällikkö haukkui
lakkoilevan miehistön epäpäteväksi ja
rahanahneeksi joukkioksi, joka oli rik-
reen, ja tuntia myöhemmin seurasi hurjempi draama: ”Sillo hyökkäs
Köss perämiehe kimppu puukko kädes, jonk hän ol jonku toise miehe
tuppest kraapannu ja alkoi lyömään styyrmanii sen ko ehti.” Myös
Hakria ja puosua mies hätyytteli.
Perämiehessä laskettiin 21 pistoa, joista yksi oli paha – se ulottui
keuhkoon.
Köss riehui kannella, kunnes Hakri sai heitettyä ”suure rautnaagelin”, joka osui Kössiä päähän ja taltutti hänet. Kippari oli jo yrittänyt
ampua Kössin, mutta ase ei lauennut.
Köss sidottiin ja pantiin pieneen hyttiin, ja siellä hän sai olla yhdeksän kuukautta kunnes Finland saapui Australian
kautta Englantiin.
Päällikkö meni maihin hakemaan ordereja ja
tekemään ilmoituksen Kössistä. Matkan aikana
oli käynyt ilmi, että mies oli rikollinen: hän oli
yöllä unissaan puhunut asiasta. Laivaan ilmestyi
kaksi miestä, jotka sanoivat olevansa belgialaisia
poliiseja, ja he ottivat Kössin kuulusteluun. ”Kun
Kössin rehee part ja tukka ol ajettu, vertasivat
poliisit hänt mukanan olevaa valokuvaha ja tuliva vakuuttuneeks, et
mies ol se, miks he epäiliväki, ja jota he oliva etsiny.”
Poliisien mukaan Köss oli tappanut äitinsä, vienyt tältä kolmen tuhannen frangin sekin, paennut Yhdysvaltoihin, missä hän oli yrittänyt
maanmiehensä avulla vaihtaa sekin dollareiksi. Kun se ei onnistunut,
Kössille tuli kiire päästä maasta, ja hän otti hyyryn Etelä-Amerikkaan. Siellä hän joutui runnareiden verkkoon ja päätyi Hakrin laivaan.
Kolme ristiä saivat selityksensä: yksi oli Kössin äidille, toinen perämiehelle, joka kuoli Bristolissa ja kolmas Kössille. Poliisien mukaan häntä odotti kuolemantuomio.
Fregatti King Arthur oli valmistunut Skotlannissa 1887, ja vuonna
1900 alus ostettiin Suomeen ja sai nimen Finland.
konut lakeja kieltäydyttyään tottelemasta päällikköään. Yhdessä Suomen Merimies-Unionin kanssa kapinoitsijat olivat
aiheuttaneet taloudellista vahinkoa varustamolle, lastille, vakuutuksenantajalle ja suomalaisille laivaajille. Saarrossa
olevan aluksensa päivittäisiksi kuluiksi
kapteeni Sharif ilmoitti viisituhatta dollaria.
Unionin edustaja totesi oikeudessa varustamon yrittävän peittää varsinaisen
asian – palkkakiistan – meriselityksellä. Raastuvanoikeuden puheenjohtaja
puolestaan ilmoitti, ettei koko Eurabia
Sky -asialla ole mitään tekemistä Oulun
raastuvanoikeudessa. Kapteeni julisti
vapauttavansa itsensä ja varustamonsa
kaikesta vastuusta. Alus siirtyi kohta tämän jälkeen Oulun redille.
Suutariksi jääneen meriselityksensä
jälkeen kippari Sharif teki laivassaan
lähtöselvityksen. Esteenä lähdölle olivat
kuitenkin laivaan juuttuneet, palkkaansa
odottavat merimiehet. Lisäksi Luotsiliit-
to kielsi luotsaamasta saarrossa olevaa
laivaa rediltä muualle kuin Pateniemen
satamaan, jossa lasti odotti noutajaansa.
Mitä sitten tapahtui, on vaikea todentaa dokumenttien puuttuessa. Joka
tapauksessa Eurabia Sky lähti ilman
luotsia ja täydennyslastiaan 3.8.1978
Oulusta. Lakkoileva miehistö oli kertomansa mukaan ajettu laivasta laiturille
ja pakotettu allekirjoittamaan joitakin
papereita.
Saivatko merimiehet palkkansa, sitä ei
kerrottu. Sen tiedon veivät mennessään
Eurabia Sky ja kuka minnekin matkanneet kapinalliset.
Teksti: Joni Skiftesvik
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
35
perhepiiri
Pappilan ikkunasta...
Tervetuloa
vuosikokoukseen
Mitä brittifutis on opettanut
minulle merimieskirkosta?
Anna Hälli tyttärineen Charltonin
stadionin edustajalla menossa
perinteiseen
tapaninpäivän jalkapallo-otteluun.
H
yvä ystäväni on etevä teologi, joka työskentelee pienessä
seurakunnassa. Kun hän aloitti
työnsä, joku ihmetteli, miten niin taitava tyyppi päätyi työskentelemään niin
vaatimattomaan seurakuntaan. ”Eihän 3.
sarjatason futisjoukkueen manageri harmittele joka aamu, miksi hän ei valmenna valioliigaseuraa, vaan tekee parhaansa oman joukkueensa kanssa”, ystäväni
vastasi.
En tiedä paljoakaan urheilusta, mutta
tiedän aika paljon seurauskollisuudesta,
koska puolisoni on urheilumiehiä. Juon
aamukahvini Mutalan Riennon kupista,
kuuntelen sujuvasti Charltonin managerikuulumisia ja tajuan olla hiljaa mahdollisesti (joskin hyvin epätodennäköisesti) kuulemistani jalkapallotuloksista
niinä iltoina, joina Teemu haluaa kuulla
ne vasta Match of the Daysta, television
myöhäisillan jalkapalloa käsittelevästä
makasiiniohjelmasta.
Seurauskollisuudessa on mielestäni
jotain hyvin viehättävää. En lakkaa liikuttumasta siitä intohimosta, jolla kannattajat omiin seuroihinsa suhtautuvat.
Omaa seuraa tuetaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Enemmän kuin faneja (fans)
seurauskolliset ovat tukijoita (supporters), jotka seisovat oman seuransa takana silloinkin, kun seurassa ei ole mitään
fanitettavaa, manageri on surkea, pelaajavalinnat käsittämättömiä ja menestys
mitätöntä.
Uskollisuus on kaunista monessa
asiassa – urheiluseurojen kannattamisesta ihmissuhteisiin. Myös moni Lontoon
merimieskirkon ystävä täyttää uskollisen
tukijan tuntomerkit. Nämä ihmiset pysyvät, vaikka managerit, pelaajat ja taktiikat vaihtuvat. He kestävät sen, etteivät
ole jokaisen managerin kanssa samaa
mieltä. He tukevat silloinkin, kun on
vaikea fanittaa.
Jos Lontoon merimieskirkkoa vertaisi
jalkapallojoukkueeseen, vertailukohta
voisi löytyä jostain alemman sarjatason
pienestä, mutta sympaattisesta joukkueesta. Sellaisesta, jossain ponnistellaan
pienillä resursseilla yhteisen päämäärän
eteen. Pelaajasiirtoihin tässä joukkueessa on totuttu, mutta uudet tulokkaat
toivotetaan aina yhtä suurin odotuksin
Laivojen taivas?
– Minkälainen on laivojen taivas? luotsi Anundi kiinnostui.
Aloin puhua melkein hartaalla äänellä rauhallisesta satamasta, jossa on korkeat ja jykevät aallonmurtajat. Niiden suojassa vanhat täysin palvelleet laivat
saavat kellua toimettomina.
– Ei, ei se ole sellainen paikka. Anundi pudisti kiivaasti päätään. – Laivat
kaipaavat aina merelle. Laivojen taivaassa ei ole satamaa ollenkaan, vain aava
meri ja tasainen tuuli. Minä olen seilannut pasaatissa. Se on lepoa laivalle ja
miehistölle."
Joni Skiftesvik:
Perämies Jokelan
kotiinpaluu.
Wsoy 2011
36
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
tervetulleiksi. Joukkueen sydän eivät ole
vaihtuvat pelaajat, vaan pysyvät tukijat.
Merimieskirkko ei ole kuten äveriäs
suurseura, jonka taiturimaiset ammattilaiset järjestävät laadukkaan näytöksen, jota pääsylipun lunastaneet sitten
seuraisivat katsomosta. Sen sijaan se on
yhteisö, jossa jokainen on tekijä omalla
paikallaan. Pelipaikkoja riittää monien
asioiden osaajille, eikä katsomossa istumistakaan katsota karsaasti.
Kannattajalla, tukijalla ja mukana olijalla on nimittäin suunnattoman suuri
merkitys niin kirkossa kuin futiskatsomossakin. Suotta ei hyvin kannustavaa
futiskatsomoa kutsuta myös kahdenneksitoista kenttäpelaajaksi. Yleisö ei
ole ”vain yleisöä”, eikä messussa istuva
seurakuntalainen ole ”vain seurakuntalainen”. Läsnäolijat tekevät pelin – laulamalla, seuraamalla, tilanteisiin reagoimalla, oman paikkansa täyttämällä.
Tämän huomasi muutamia vuosia sitten edesmennyt paappani, jonka Teemu
vei vuosia sitten Charltonin peliin. Vanha rovasti tuli matsista aivan haltioissaan
ja totesi: ”Sehän oli ihan kuin liturgiaa!”
Teksti: Anna Hälli
pappi ja pappilan emäntä
Lontoon merimieskirkolta
Kuollut
Aune Sippa
23.8.1914 – 13.1.2015
Sain viestin puhelimeeni:
”Mumma on saanut kutsun taivaan kotiin.” Näin ilmoittivat lapset ja lastenlapset rakkaan mummansa lähdöstä tammikuun 13. päivänä 2015.
Aune Sippa oli vuosikymmenien
kantava voima Jyväskylän merimieslähetystyössä monien muiden rakkaitten
harrastustensa ohessa. Kesän taittuessa
syksyksi vietimme Aunen 100-vuotisjuhlaa, ja jo silloin olivat näkyvissä merkit voimien ehtymisestä.
Muistamme kiitollisena rakasta ystävää ja työmme tukijaa. Teksti: Esko Vepsä
Suomen Merimieskirkko ry:n vuosikokous
pidetään tiistaina 12.5.2015 klo 17.00
Merimieskirkon keskustoimistossa,
Albertinkatu 2 B, 00150 Helsinki.
Merimieskirkon jäsenedut
2015:
alennushinnat Itämeren laivoilla
•
(Viking Line ja Finnlines)
•vuokrauspalveluista
alennus Hertz-autovuokraamon % alennus Flex-hinnoista Suomen
• 10
Scandic-hotelleissa
% alennus huonehinnasta
• 10
Maaseutuhotelli Eevantalossa
(Syväniemi)
•
10 % alennushinta Härkätien
hautaustoimiston (Turku, Lieto)
toimiston omista palveluista
alkuneuvottelu (max. 1 h)
• ilmainen
ja sen jälkeisistä toimenpiteistä
10 %:n alennus Asianajotoimisto
Tuomanen ja Kreander Oy:n
hinnoista
•vuodessa
Merimieskirkko-lehti 4 kertaa
tuotteistamme
• jäsenalennuksen
ja palveluistamme
Vuosikokouksen esityslistalla on
sääntöjen 15 §:ssä mainitut asiat.
Tervetuloa jäseneksi
hyvään seuraan!
Liity Merimieskirkon jäseneksi! Kun liität itsesi tai ystäväsi hyvään
seuraamme, osallistut vuoden aikana suoritettaviin arvontoihin, josisa voi
voittaa yllätyspalkintoja. Uusi jäsen ja uuden jäsenen ilmoittaja ovat mukana
arvonnassa, kun jäsenmaksu on maksettu. Mitä useamman jäsenen hankit,
sitä paremmat voittomahdollisuudet sinulla on.
Jäsenmaksu on 50 € kalenterivuodessa, perhejäsenmaksu 20 €.
Merimieskirkon jäsenedut näet viereisestä tietolaatikosta sekä
yksityiskohtaisemmin internet-sivuiltamme.
Liity jäseneksi ja palauta alla oleva lomake selkeästi täytettynä
Merimieskirkolle.
Kiitos sinulle tuestasi, tervetuloa hyvään seuraan.
UUDEN JÄSENEN TIEDOT
Ilmoitan alla mainitun henkilön Suomen Merimieksirkon jäseneksi.
Sukunimi____________________________________________________________
Etunimi______________________________________________________________
Lähiosoite___________________________________________________________
Postinumero ja -toimipaikka________________________________________
Puhelin________________________________________________________________
Sähköposti___________________________________________________________
Uuden jäsenen allekirjoitus__________________________________________
Uusi jäsen maksaa jäsenmaksunsa paluupostissa saamallaan tilillepanokortilla.
Uusi jäsen on mukana kilpailussa maksettuaan jäsenmaksunsa.
UUDEN JÄSENEN ILMOITTAJA (tarvittaessa)
Suomen Merimieskirkko ry
Finlands Sjömanskyrka rf.
Sukunimi____________________________________________________________
Etunimi______________________________________________________________ Albertinkatu 2 B,
Lähiosoite___________________________________________________________ Albertsgatan 2 B
Postinumero ja -toimipaikka________________________________________
00150 Helsinki, Helsingfors
Puhelin________________________________________________________________
Sähköposti___________________________________________________________
Ilmoittajan allekirjoitus_______________________________________________
Kiitos jäsenhankinnasta. Uuden jäsenen ilmoittaja on kilpailussa mukana,
kun tämä on maksanut jäsenmaksunsa. Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
37
perhepiiri
Syntymäpäiviä
TUE JA
LAHJOITA
Paljon onnea
ja Jumalan siunausta
päivänsankareille!
MERIMIESKIRKKOTYÖLLE
AVUSTUSTILI:
FI91 1745 3000 0222 79
NDEAFIHH
Anna tukesi
merimieskirkkotyölle.
Lahjoituspuhelin
0600 1 2606
Puhelun hinta 10,26 € + pvm.
(Keräyslupanro seuraavalla
sivulla)
Nyt voit tukea
Merimieskirkon
toimintaa myös
tekstiviestillä!
Rauha Vikin (kolmas oikealta) juhlahetkessä olivat vieraina seurakunnan pappien lisäksi
merimieskirkkopiiriä pitkään johtanut Maikki Vepsä (viides vasemmalta) sekä kuvan
ottanut Esko Vepsä.
M
aanantaina 12.1.2015 vietettiin Taivallahden kirkon seurakuntasalissa juhlahetkeä, kun merimieskirkkopiiri yllätti pitkäaikaisen jäsenensä Rauha
Vikin syntymäpäiväjuhlalla ja -kakulla.
Rauha on ollut aktiivijäsen Taivallahden merimieskirkkopiirissä viitisentoista
vuotta. Sitä ennen hän toimi Kallion merimieslähetyspiirissä yli kolme vuosikymmentä. Merimieskirkon tukijoukkioihin Rauha Vikki liittyi ”neljänkympin kriisissä”,
kuten hän itse asian ilmaisi.
Perinnettä tähän työhön löytyy Rauhan taustasta, sillä hänen vanhempansa olivat
Amerikan siirtolaisia, ja äiti oli kohdannut matkallaan Amerikkaan suomalaisen merimiespapin Englannissa laivaa odotellessa. Siirtolaiset koottiin leireille odottamaan
kuljetusta Atlantin yli, ja niinpä tämä 15-vuotias veljiensä kutsusta kotiapulaiseksi
matkalla ollut tyttönenkin joutui internointileiriin. Rauha kertoi äitinsä usein muistelleen merimiespapin käyntiä, jota leirillä kovasti odoteltiin.
Tieto Merimieskirkon työstä ja hiljainen tuli sielussa toi Rauhan Kallion seurakunnan piiriin, jota Hertta Merimaa jo tuolloin johti – ja sille tielle Rauha sitten jäikin.
Onnittelemme Rauhaa merkkipäivän johdosta ja toivotamme Jumalan Siunausta
kiitollisena pitkästä työllemme annetusta tuesta.
Teksti: Maikki ja Esko Vepsä
14.3.2015 Ismo Saarikoski
70 vuotta
22.1.2015 Paavo Kumpulainen
Hämeenlinnan merimieskirkkopiiri.
29.3.2015 Asta Junttila
38
5E TUKI (5 e)
tai
Rauha Vikki 90 vuotta
80 vuotta
Lähetä viesti:
60 vuotta
30.4.2015 Kalle Jämsén
26.5.2015 Anne Autio
28.5.2015 Päivi Tuomi
50 vuotta
15.3.2015 Minna Tähtinen
20.3.2015 Jukka Salo
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
10E TUKI (10 e)
numeroon
16588
ja olet mukana
tukemassa!
Askarruttaako elämä?
Kaipaatko keskustelukumppania?
merimieskirkko.fi/
nettipappi
palvelee ulkosuomalaisia
netissä.
Lähetä palautetta
kirjeitse:
Merimieskirkko-lehti,
Albertinkatu 2 B
00150 HELSINKI
sähköpostilla:
[email protected]
Merimieskirkot Suomessa
Sjömanskyrkor i Finland
BENELUX-MAAT /
BENELUX-LÄNDERNA
jo. Jarmo KArjalainen p. (BE) +32 475
728 680, (NL) +316 5388 3641
mp Pauliina Tuomanen
jsk Piia Lännenpää-De La Cruz,
p. +32 473 482 092
Hamina-Kotka / Fredrikshamn-Kotka
Gerhardinväylä, PL 13, 49401 Hamina
[email protected]
puh. (05) 231 1002
fax. (05) 231 1004
jsku Jaana Rannikko, p. 040 5398 143
Belgia / Belgien
Foyer Finlandais
33 Rue Jacques de Lalaing,
BE-1040 Bruxelles
[email protected]
puh. +32 2 280 0498
pv Heidi Kvist
Helsinki (Vuosaari) /
Helsingfors (Nordsjö)
Provianttikatu 4, 00980 Helsinki
[email protected]
puh. (09) 5844 8200
fax. (09) 5844 8215
(jsku Heikki Huttunen, p. 040 553 8818
vuorotteluvapaalla)
jsku, mp Sirpa Tolppanen, p. 040 5476 936
sk Heli Lomu, 040 480 2733
Finse Zeemanskerk
ItaIiëlei 67, BE-2000 Antwerpen
[email protected]
puh. +32 4 945 26185
sk Pekka Wilska, pv Heidi Kvist
Alankomaat / Nederländerna
Finse Zeemanskerk
Aleidisstraat 18 c
NL-3021 SK Rotterdam
[email protected]
puh. +31 10 436 6164
fax. +31 10 436 7505
sk Eeva-Maria Ranta, pv Samuli Kallio
Luxemburg
[email protected]
mp Wille Westerholm, p. +352 621 365506
Iso-Britannia / Storbritannien
The Finnish Church in London
33 Albion Street, GB-London, SE16 7HZ
[email protected]
puh. +44 20 7237 4668
fax. 44 20 7237 1245
jo. Teemu Hälli p. +44 7976 521 105
sk Hanna Lindholm, pv Mervi Mattila
Kreikka / Grekland
Skandinaviska kyrkan
Daidalou 18, GR-105 58 Plaka, Athen
[email protected]
puh. + 30 210 451 6564
fax. +30 210 451 9145
sk Mari Hilonen, p. +30 6977 715 228
Saksa / Tyskland
jo. Satu Oldendorff p. + 49 171 6002 168
Finnische Seemannsmission
Ditmar-KoeI-Starsse 6
DE-20459 Hamburg
[email protected]
puh. +49 40 316 971
fax. +49 40 319 5692
em. Tiina Ylitalo
sk Ritva Lehmann
Finnische Seemannsmission
Einsiedelstrasse 43, DE-23554 Lübeck
[email protected]
puh. +49 451 709 8274
fax. +49 451 709 8371
sk Anna Eklund
MATKAPAPPITYÖ / RESEPRÄSTARBETEN
Puola / Poland
[email protected]
mp Ritva Szarek, p. 040 482 1621,
+48 698 058465
Kaakkois-Aasia / Sydostasien
[email protected]
Kemi-Tornio / Kemi-Torneå
Ajoksentie 761, 94900 Kemi
[email protected]
fax. (016) 282 030
jsku Heli Tuokkola, p. 0400 227 250
Kokkola / Karleby
Satamakatu 51, 67900 Kokkola
[email protected]
puh. (06) 822 6219, fax. (06) 822 6219
jsku Anu-Marja Kangasvieri,
p. 0400 227 240
sku Tero Väliniemi
Oulu / Uleåborg
Poikkimaantie 4, 90400 Oulu
[email protected]
puh. 040 746 0150
jsku Antti Härö 0400 371 574
os.aik. sku Sanni Sirviö, p. 040 746 0150
Raahe / Brahestad
Lapaluodontie 342, 92180 Lapaluoto
[email protected]
puh ja fax. (08) 227 3177
jsku Rea Skog, p. 040 530 5191
Rauma / Raumo
Hakunintie 28, 26100 Rauma
[email protected]
puh. (02) 822 7308
jsku Eija Tuorila, p. 0400 538 366
sku Mari Arvela, 040 6319551
Suomen Merimieskirkko ry
Finlands Sjömanskyrka rf
(keskustoimisto, Helsinki
centralkansliet, Helsingfors)
Albertinkatu 2, 00150 Helsinki
Albetrsgatan 2, 00150 Helsingfors
Puh. (09) 6962 450, fax (09) 6962 4555
[email protected]
henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet:
[email protected]
www.merimieskirkko.fi
www.facebook.com/Merimieskirkko
Pääsihteeri / Generalsekreterare
Hannu Suihkonen, 040 192 2778
Hallintosihteeri / Administrativsekreterare
Saara-Helena Lindqvist,
p. (09) 6962 4523
Taloushallinto
Talousjohtaja / Ekonomidirektör
Kirsi Wallén, 0400 240 747
Kirjanpitäjä / Bokförare
Jouni Rihtniemi, p. (09) 6962 4526,
040 700 3366
Toimistoassistentti / Byråassistent
Heidy Egger, p. (09) 6962 4520
Varainhankinta
Varainhankintakoordinaattori / Insamlingskoordinator
Katja Honkala (äitiyslomalla)
Katri Oldendorff, p. 040 192 0106
Viestintäpäällikkö / Kommunikationschef
Marko Toljamo, p. 050 521 9821
Toiminta
Merenkulkijatyön johtaja / Direktör för
arbetet bland sjöfarare
Jaakko Laasio, p. 0400 156 660
Johtava laivakuraattori / Ledande skeppskurator: Jaana Rannikko, 040 539 8142
Laivakuraattori / skeppskurator
Sanna Siivonen, p. 040 7431 039
LYHENTEET
Turku / Åbo
Suikkilantie 2, 20210 Turku
[email protected]
puh. (02) 230 3940
jsku Arja Suvanto, p. 0400 224 248
sku Tuure Oldendorff, p. 0400 372 239
jo. = johtaja
jmp = johtava merimiespastori
mp = merimiespastori
jsku = johtava satamakuraattori
sku = satamakuraattori
jsk = johtava sosiaalikuraattori
sk = sosiaalikuraattori
pk = projektikoordinaattori
pv = palveluvastaava
AVUSTUSTILI / DONATIONSKONTO:
FI91 1745 3000 0222 79 NDEAFIHH
MERIMIESPALVELUTOIMISTO
SJÖMANSSERVICEBYRÅN
www.mepa.fi
Keräyslupa / Insamlingstillstånd 2015-2016:
POL-2014-10521. Poliisihallitus / Polisstyrelsen
4.11.2014.
Ahvenanmaa, Åland 2015: ÅLR 2014/7267
Ålands lanskapsregering, beslut 15.9.2014
AVUSTUSPUHELIN: 0600 - 12606
(puhelun hinta 10,26 € + pvm.)
NETTIPAPPI
www.merimieskirkko.fi/nettipappi
Helsinki
puh. (09) 668 9000, fax. (09) 622 1808
Kotka
puh. (05) 213 093, fax. (05) 218 2860
Gsm 0400 605187
Turku
Puh. (02) 230 4995, fax. (02) 2343597
Merimieskirkko 1/2015 Sjömanskyrkan
39
yhteystiedot myös / www.merimieskirkko.fi / kontakt uppgifter
Keräyslupanumerot
seuraavalla sivulla.
Merimieskirkot ulkomailla
Sjömanskyrkor utomlands
Tällä palstalla Suomen Merimieskirkon kunniapuheenjohtaja Antti Lemmetyinen pohtii merellisiä elämänkokemuksia.
elämän merellä
Miksi Merimieskirkko on?
”M
erimieskirkon laiva ei ole tällä
hetkellä karikkojen keskellä,
vaan se kulkee avaralla ulapalla, jolla tarvitaan sekä uskoa,
että taitoa, mutta varsinkin oikeita tulevaisuuden
näkyjä... Vanha idylli on muuttunut toisenlaiseksi.
Siihen kätkeytyy se iso kysymys, johon parhaillaan
etsitään vastauksia.”
Näin pohti piispa Erkki Kansanaho Suomen
Merimieslähetysseuran 100-vuotisjuhlan esitelmässä Finlandia-talolla syksyllä 1975. Seuran
puheenjohtaja ei osannut vielä sanoa, millaiseksi
Merimieslähetyksen tulisi muuttua merenkulun ja
globalisaation nopeassa murroksessa. Tulevaisuuden
näkyjä toki oli niin hallituksella kuin meillä juhlaan
osallistuneilla Merimieskirkon työntekijöilläkin.
Ymmärsimme, että on ryhdyttävä rakentamaan Merimieskirkon tulevaisuutta.
40 vuoden jälkeen voin hyvillä mielin todeta, että
silloin askarruttaneet kysymykset onnistuttiin ratkaisemaan. Olen saanut olla myös monin tavoin tässä
mukana.
Eläkkeelle nyt siirtyvä Sakari Lehmuskallio liittyi tulevaisuuden rakentajien joukkoon kuusi vuotta
100-vuotisjuhlien jälkeen lähtiessään merimiespapiksi Hampuriin. Silloin ei voitu aavistaa, että
merimieskirkkotyöstä tulee hänen elämäntehtävänsä. Siihen sisältyy myös 24vuotta Merimieskirkon
pääsihteerinä. Hän hoiti tehtävää pidempään kuin
kukaan muu häntä ennen.
”Vanha idylli” on todella muuttunut. Idylliksi,
sopusointuiseksi ja rauhalliseksi olotilaksi Merimieskirkkoa ja sen työtä tuskin on koskaan voitu
sanoa, sillä niin lähellä ihmiselämän arkea, kovuutta
ja realiteetteja tässä työssä on aina oltu. Ellei kirkon
idyllinä pidetä juuri sitä, että se on keskellä elämän
riitasointuja ja pimeää, mukana ihmisen kivussa ja
ikävässä sekä laivojen mukana myrskyävällä merellä.
Merimieskirkon pääsihteerin tärkein tehtävä on
kertoa, mitä Merimieskirkko tekee. Jotta kertomus
innostaa, herättää luottamuksen ja vakuuttaa kuuli-
jan – olipa hän sitten merenkulkija, ulkosuomalainen, merimieskirkon työntekijä, vapaaehtoinen, työn
tukija, yhteistyökumppani tai avustuksen antaja – on
tehtävä valtava määrä työtä, uudistettava visiota ja
strategioita sitä mukaa, kun ympäröivä maailma ja
elämän meno muuttuu. On osattava muuttaa konkreettiseksi toiminnaksi lähimmäisen auttaminen, toisen kunnioittaminen, vieraanvaraisuus, osallisuus ja
aito läsnäolo. Niin, ja toiminnalle pitää löytää myös
rahoitus.
Uusi pääsihteeri Hannu Suihkonen on astunut
merimieskirkkolaivan komentosillalle. Hän ei voi
juurikaan katsella laivan perävanaa, vaan on ratkaisemassa yhdessä miehistönsä kanssa edessä olevia
reittivalintoja. On tulkittava, mitä tutkakuvassa näkyy, mitkä signaalit ovat merkittäviä ja miten reagoida niihin. Kirkkaalla säällä se on helppoa, mutta
sumussa ja pimeässä vaativaa.
Mutta se ei vielä riitä, että osaa kertoa, mitä Merimieskirkko tekee. On osattava vastata kysymykseen:
”miksi?” Sanotaan, että vasta sitten, kun yhteisö
osaa vastata kysymykseen ”miksi se on olemassa”,
se voi menestyä. Tämä koskee mitä suurimmassa
määrin Merimieskirkkoa, kuten kirkkoa muutenkin.
Tähän liittynevät myös Merimieskirkon tulevaisuuden haasteellisimmat kysymykset. Miten kertoa,
että meillä on ihmiseksi syntynyt ja meihin sitoutunut Vapahtaja, Kristus, Herra ja että Jumala kutsuu meitä yhteyteensä, uskomaan ja turvautumaan
häneen. Ja että juuri siksi Merimieskirkko etsii ja
palvelee ihmistä. Maallistuvassa ja uskontoon välinpitämättömästi tai kriittisestikin suhtautuvassa
Euroopassa tämän kertominen ei ole helppoa.
Uskon, että Merimieskirkko onnistuu myös tämän
päivän aatteiden ja erilaisten arvojen moniottelussa
osoittamaan, miksi se on olemassa. On vain rohkaistuttava ja osattava pysytellä elämän tarkoitusta ja
merkitystä etsivän, tukea ja lohtua kaipaavan ihmisen rinnalla, missä ikinä hän kulkeekin.
Uskoa, taitoa, oikeita ja rohkeita tulevaisuuden
näkyjä uudelle pääsihteerille!