Hoitotarvikeilmaisjakelu ohjeistus 1.9.2015 alkaen

Transcription

Hoitotarvikeilmaisjakelu ohjeistus 1.9.2015 alkaen
JOENSUUN, KONTIOLAHDEN JA OUTOKUMMUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEEN HOITOTARVIKEILMAISJAKELU 1.9.2015 ALKAEN
Periaatteet
Terveydenhuoltolain (1326/2010) 24 § mukaan kunnan tehtävänä on järjestää alueensa asukkaiden sairaanhoitopalvelut. Sairaanhoitopalveluihin sisältyvät mm. sairauksien tutkimus, lääketieteellinen taudinmääritys
sekä hoito ja hoitosuunnitelman mukaiset pitkäaikaisen sairauden hoitoon tarvittavat hoitotarvikkeet. Lisäksi kotisairaanhoidon ja kotisairaalahoidon yhteydessä annettavat hoitosuunnitelman mukaiset hoitotarvikkeet sisältyvät hoitoon (1326/2010, 25 §). Sairauden hoitoon liittyvät hoitotarvikkeet ovat käyttäjilleen maksuttomia (Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista 734/1992, 5§). Palvelutalossa asuminen rinnastetaan kotona asumiseksi ja pitkäaikainen sairaudenhoito määritellään avohoidoksi. Avohoidon asiakkaalla on oikeus saada hoitotarvikkeet maksutta, eikä kunta tai yksityinen palveluntuottaja voi niistä erikseen periä maksua tai sisällyttää osaksi palveluasumisen asiakkaan maksamaa hoitomaksua.
Hoitotarvikkeita jaetaan vain niille kotona ja palveluasumisessa asuville asiakkaille, joiden kotikunta on Joensuu, Kontiolahti tai Outokumpu. Ulkokuntalaisilta edellytetään oman kunnan antamaa maksusitoumusta.
Terveydenhuoltolain 47 §:n mukaan henkilö voi valita, mistä kuntansa terveyskeskuksen terveysasemalta
hän saa terveydenhuollon palvelut. Terveysaseman vaihtamisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus sekä sille
terveysasemalle, jota henkilö käyttää että sille, jonka hän valitsee. Hoitovastuu siirtyy valitulle terveysasemalle viimeistään kolmen viikon kuluttua ilmoituksen saapumisesta. Valinta voi kohdistua samanaikaisesti
vain yhteen terveysasemaan. Uuden valinnan voi tehdä aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä valinnasta.
Terveydenhuoltolain 47 §:n mukaisen valinnanvapauden perusteella ulkokuntalainen saa pitkäaikaishoitoon
tarvitsemat hoitotarvikkeet hoitotarvikeilmaisjakeluna siitä kunnasta minkä hän on valinnut terveyspalvelun
tuottamiseen.
Terveydenhuoltolain 47 §:n mukaan, jos henkilö asuu tai oleskelee säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti
kotikuntansa ulkopuolella työn, opiskelun, vapaa-ajan vieton, lähiomaisen tai muun läheisen asumisen tai
muun vastaavan syyn vuoksi, hän voi käyttää hoitosuunnitelmansa mukaisen hoidon toteuttamiseen myös
muun kuin kuntansa perusterveydenhuollon palveluja hoidosta vastaavan terveyskeskuksen muuttumatta.
Henkilön on tehtävä ilmoitus valinnastaan kuten terveysaseman vaihtamisesta. Tällöin henkilö saa hoitosuunnitelman mukaisesti pitkäaikaishoitoon tarvitsemansa hoitotarvikkeet sen paikkakunnan terveyskeskuksesta, jossa hän säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti oleskelee.
Joensuun, Kontiolahden ja Outokummun hoitotarvikeilmaisjakelu
Joensuussa, Kontiolahdessa ja Outokummussa on hoitotarvikeilmaisjakelulla on sovitut jakelupaikat, -päivät
ja -kelloajat, jotka näkyvät Joensuun kaupungin nettisivulla http://www.joensuu.fi/hoitotarvikejakelu. Terveyskeskuksen toimipisteiden lisäksi hoitotarvikkeita toimitetaan kotiinkuljetus sopimuksen mukaisesti toimittajilta (vaipat, avannetuotteet, katetrit). Tarvikkeista ei peritä asiakkailta mitään maksuja. Hoitotarvikkeita jaetaan ainoastaan pitkäaikaiseen, yli kolme kuukautta kestävään henkilökohtaiseen tarpeeseen. Joissakin
tilanteissa, kun tarve lääketieteellisesti arvioidaan pitkäaikaiseksi, jakelu voidaan aloittaa heti tarpeen ilmaannuttua. Tarvikkeita annetaan yleensä neljän kuukauden tarve kerrallaan.
Joensuun kaupunki / Sosiaali- ja terveyskeskus
Torikatu 18 A 4 krs., 80100 Joensuu / p. 013 267 7111
Potilaiden/asiakkaiden sairauden hoidossa ja seurannassa tarvittavien hoitotarvikkeiden jakaminen terveyskeskuksesta perustuu aina asiakkaan/potilaan yksilölliseen tarpeeseen. Jakelun aloittamisesta päättää pääasiassa hoitaja tai kuntoutusohjaaja, joka tekee tarvikkeista lähetteen hoitotarvikeilmaisjakeluun. Hoitaja
konsultoi tarvittaessa lääkäriä potilaan/asiakkaan diagnoosista. Erikoissairaanhoidon lääkäri voi tehdä lähetteen hoitotarvikeilmaisjakelusta noudattaen Joensuun kaupungin hyväksymää hoitotarvikeilmaisjakelun ohjetta. Hoitotarvikeilmaisjakelun ohjeesta poikkeavista tarvikkeista päättää erityisluvalla kotisairaanhoidosta
vastaava lääkäri tai terveysaseman vastaava lääkäri.
Vakuutusten korvaamat hoitotarvikkeet asiakkaat tilaavat suoraan toimittajilta ja hakevat korvauksen vakuutuslaitokselta.
Hoitotarvikejakelussa käytetään hankintarenkaan yhteisesti hyväksyttyjä hoitotarvikkeita.
Hoitotarvikkeet ilmaisjakeluna
1. AVANNETARVIKKEET (heti)
Avannetarvikkeet jaetaan erikoissairaanhoidon avannehoitajan laatiman yksilöllisen hoitosuunnitelman
mukaan.




virtsa-avannesidos
suoliavannesidos
laatat
muut avannetarvikkeet:
o avannekorkit
o avannesuoja
o ihon suoja-aine
o huuhtelusetti
o pastat
o tiivisterenkaat
o ohutsuolikatetrit
o liimasidoksen irrottavat tarvikkeet
o avannevyöt
Iho-ongelmissa tai pussin toimintahäiriöissä asiakas ohjataan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kotisairaanhoidon sairaanhoitajalle tai terveyskeskuksen vastaanoton sairaanhoitajalle. Tarvittaessa voi ottaa myös yhteyttä keskussairaalan avannehoitajaan.
2. DIABETESTARVIKKEET (heti)
Monikäyttöiset insuliinikynät, -ruiskut, kertakäyttöneulat, lansetit, verenketoaine- ja virtsantutkimusliuskat jaetaan yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan.
Verensokeritestiliuskat Käypä hoito- suosituksen ja yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan.
Joensuun kaupunki / Sosiaali- ja terveyskeskus
Torikatu 18 A 4 krs., 80100 Joensuu / p. 013 267 7111
Insuliinipumput ja tarvikkeet hankkii keskussairaala sekä lapsille ja aikuisille, koska potilaat ovat erikoissairaanhoidon seurannassa.
Pistosvälineet




insuliiniruisku neulalla
monikäyttöinen insuliinikynä
insuliinikynäneula
lansetti
Kotiseurantavälineet



verensokeriliuska
verensokerimittari
veren ketoainetestausliuskat yksilöllisen suunnitelman mukaan
3. DIALYYSITARVIKKEET (heti)
Erikoissairaanhoidossa laaditun yksilöllisen hoitosuunnitelman mukaan. Tarvikkeet jaetaan hoitotarvikeilmaisjakelusta.
4. HAAVANHOITOTARVIKKEET
Alle kolme kuukautta kestävässä haavanhoidossa asiakas ostaa itse kaikki haavanhoitotarvikkeet. Jos
lääketieteellisen arvion perusteella haavanhoidon arvioidaan olevan pitkäkestoinen, yli kolme kuukautta
kestävä, annetaan haavanhoitotarvikkeet heti hoitotarvikeilmaisjakelusta.

lääkärin määräämät peittävät, imevät ja kiinnittävät sidokset sekä vanupuikot yli 3 kuukautta
kestäneen haavan hoitoon
Suoraan haavapintaan laitettavat lääkeaineisiin rinnastettavat sidokset, voiteet, tahnat ja liuokset asiakas ostaa aina itse. Pitkäkestoisen haavan puhdistuksessa voidaan käyttää vesijohtovettä.
5. HENGITYSTEIDEN AUKIPITÄMISEEN LIITTYVÄT HOITOTARVIKKEET (heti)

keskussairaalan ohjeen mukaan
Imulaitteet hankkii potilasta hoitava yksikkö, muuten hoitotarvikkeet tulevat hoitotarvikeilmaisjakelun kautta.
6. INKONTINENSSITARVIKKEET (heti)
Heikentyneen virtsan ja ulostuksen pidätyskyvyn hoitotarvikkeet vaikeaan tai keskivaikeaan sekä erittäin
vaikeaan oireistoon.

kestokatetri, virtsapussi, katetrointisetti, kestokatetrin huuhteluneste
Joensuun kaupunki / Sosiaali- ja terveyskeskus
Torikatu 18 A 4 krs., 80100 Joensuu / p. 013 267 7111





kertakäyttökatetri
ulkoinen virtsankerääjä
kondomi-urinaari, liimanauha, virtsapussi, narupussi
vaipat, hygieniahousut ym. lapsille, naisille ja miehille vaikeaan-, keskivaikeaan tai erittäin vaikeaan oireistoon suunnatut inkontinenssituotteet
katetrin sulkuventtiili
7. CVK, INFUUSIOAUTOMAATTI-, RUISKU-, SYÖTTÖ- JA IMMUNOGLOBULIIN PUMPPUTARVIKKEET (heti)


pumput hankkii potilasta hoitava yksikkö
hoitotarvikkeet keskussairaalan ohjeen mukaan hoitotarvikeilmaisjakeluna
8. MUUT (heti)


trompoplastiiniajan määrittämiseen tarvittavat testiliuskat ja lansetit (niille asiakkaille, joilla on
kotikäytössä INR mittari)
suonen sisäisiä huumeita käyttäville vaihtoruiskut, neulat, sterifiltit, kondomit tartuntatautien ja
infektioiden ehkäisemiseksi
Hoitotarvikeilmaisjakelun piiriin eivät kuulu






vuodesuojat
pesulaput
ruokalaput
suojakäsineet
pesuemulsiot
virtsapussiteline
Hoitotarvikeilmaisjakeluohjeesta voidaan poiketa seuraavissa tapauksissa:



asiakkaalla on puutteelliset hygieniaolosuhteet
kyseessä on saattohoitovaiheessa oleva tai muuten erityisen vaikeasti sairas
asiakkaan kastelu, ulosteen karkailu tai sairauden hoitaminen kotona aiheuttaa kohtuutonta rasitusta asiakkaalle tai häntä hoitavalle omaiselle ilman hoitotarvikkeita, ja jos ilman maksuttomia hoitotarvikkeita asiakas joutuisi laitoshoitoon.
Hoitokodeissa olevat asiakkaat
Hoitokotiin lähtevä asiakas saa mukaansa alkuun tarvitsemansa määrän ilmaistarvikkeita. Ensimmäinen
tilaus tarvikkeista suoraan hoitokotiin tehdään terveyskeskuksesta, terveyskeskussairaalasta tai kotihoidosta. Jatkossa ohjataan hoitokoti tilaamaan hoitotarvikkeet suoraan hoitotarvikkeiden toimittajalta.
Joensuun kaupunki / Sosiaali- ja terveyskeskus
Torikatu 18 A 4 krs., 80100 Joensuu / p. 013 267 7111