Hyrylä-Nurmijärvi -linja-autoliikenne 16.2.2015 alkaen

Transcription

Hyrylä-Nurmijärvi -linja-autoliikenne 16.2.2015 alkaen
TIEDOTE
12.2.2015
Hyrylä-Nurmijärvi -linja-autoliikenne 16.2.2015 alkaen
Hyrylän ja Nurmijärven välillä ryhdytään maanantaista 16.2.2015 alkaen arkena liikennöimään aamuvuoroja sekä
iltapäivävuoroja linjatunnuksella 937. Linjan 937 vuorot ajetaan normaalikokoisella linja-autokalustolla. Linjan 937
myötä Tuusulan sisäiset, linjan 62 Hyrylä-Nahkela/Palojoki –vuorot poistuvat. Linjatunnuksella 62 ajetaan jatkossa
yksi työmatkaliikennettä palveleva aamuvuoro Hyrylästä Ristikiven työpaikka-alueen tasalle. Lisäksi muutetaan
hieman linjatunnuksella 64 ajettavaa yhtä iltapäivävuoroa.
Uusia vuoroja Hyrylän ja Nurmijärven välille
Alla olevassa aikataulukaaviossa on esitetty liikenne Hyrylä-Nurmijärvi –käytävässä maanantaista 16.2.2015 alkaen.
Linjatunnuksella 937 merkityt vuorot ovat uusia. Olemassa olevia ovat tunnuksella 637K sekä 637A merkityt vuorot.
Linjatunnuksella 62 ajetaan vain aamun vuoro Hyrylästä. Taulukkoon merkitty linjan 64 vuoro saapuu Koskenmäelle
Rusutjärven suunnasta, kiertää maanantaista 16.2.2015 alkaen Ristikiven työpaikka-alueen kautta ja ajaa tämän
jälkeen Hyrylän linja-autoasemalle.
AIKATAULU, ALKAEN MA 16.2.2015
M-P
M-P
Rajamäki
|
6:45
linjatunnus
Nurmijärvi
Siippoontie
Palojoki
Nahkela
Palodex
Hyrylä
Koulukeskus
Koulukeskus
Hyrylä
Palodex
Nahkela
Palojoki
Siippoontie
Nurmijärvi
Rajamäki
M-P
13:15
M-P
|
M-P
|
M-P
|
Linja 937
- Helsingintie - Hämeenlinnantie
Nurmijärven kk las - Punamullantie
637K
937
937
937
937
64
937
|
|
6:45
6:50
X
7:00
7:05
|
7:15
7:25
X
7:40
8:20
|
8:30
8:40
X
8:50
13:30
X
13:45
13:50
X
14:00
14:40
|
14:50
14:55
X
15:05
|
|
|
|
16:15
16:25
16:50
|
17:00
17:05
X
17:15
7:45
8:55
14:05
15:10
|
|
M-P
M-P
M-P
M-P
M-P
M-P
M-P
Linja 937
62
937
937
937
937
637A
937
Sahatie (koulukeskus) - Pähkinämäentie
|
7:00 a
7:10 a
|
|
|
|
|
7:45
7:55
X
8:05
8:10
|
8:20
|
8:55
9:05
X
9:15
9:20
X
9:40
|
14:05
14:10
X
14:20
14:30
|
14:40
15:00
15:10
15:15
X
15:25
15:35
|
15:45
16:05
(16:13) 1
16:25 16:30
X
X
X
|
17:00
|
|
17:20
(7:04)
linjatunnus
M-P
|
1
- Palojoentie - Nahkelantie
- Koskenmäentie - Hyrylän las
- Tuusulanväylä - Sahatie (koulukeskus)
Siippoontien kautta:
...- Helsingintie - Siippoontie
- Koulunkulmantie - Palojoentie - …
- Hyrylänkatu - Tuusulanväylä
- Hyrylän las - Koskenmäentie
- Nahkelantie - Palojoentie
17:30
17:40
|
17:50
18:10
- Hämeenlinnantie - Helsingintie
- Punamullantie - Nurmijärven kk las
Siippoontien kautta:
… - Palojoentie - Koulunkulmantie
- Siippoontie - Helsingintie - …
= Auton vaihto
a = Vuoro odottaa Hyrylän linja-autoasemalle 6:55 Helsingistä
tulevaa linja-autovuoroa
( ) 1 = Koulukeskuksen ohitusaika-arvio Pähkinämäentiellä
vuoro kulkee Hyrylä-Riihikallio-Helsinki / Helsinki-Riihikallio-Hyrylä
Linjaa 937 liikennöi Nurmijärven Linja Oy. Palautteet: www.ely-keskus.fi/palaute
UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
PL 36, 00521 HELSINKI, puh. 0295 021 000
www.ely-keskus.fi/uusimaa