Mäntyrinne 1 B

Transcription

Mäntyrinne 1 B
Autististen ja
kehitysvammaisten
lasten ja nuorten
tutkimus ja kuntoutus
Kolpeneen palvelukeskuksessa
Mäntyrinne 1 B
Kuntoutusyksikkö Mäntyrinne 1 B:llä
järjestetään kuntoutusjaksoja,
tutkimusjaksoja ja autismikursseja
Jaksot ovat yhden tai kahden viikon mittaisia. Kuntoutusryhmässä on
neljästä kuuteen lasta tai nuorta.
Jakso alkaa tavoitekeskustelulla, jossa tarkennetaan jakson tavoitteita.
Jakso päättyy palautekeskusteluun. Tavoite- ja palautekeskusteluihin
ovat vanhempien kutsumana tervetulleita kaikki lapsen/nuoren kanssa
toimivat henkilöt (mm. päiväkoti, koulu, terapeutit). Myös videoyhteys
voidaan järjestää.
Aamupäivisin lapset/nuoret osallistuvat esiopetukseen tai opetukseen.
Iltapäivisin he tapaavat terapeutteja ja käyvät tutkimuksissa. Iltaisin ja
viikonloppuisin lapsille/nuorille järjestetään ohjattua toimintaa.
Vanhemmilla ja muilla lapsen/nuoren kanssa toimivilla henkilöillä on
mahdollisuus osallistua sovitusti kuntoutukseen mm. seuraamalla esiopetusta/opetusta, tutkimuksia ja kuntoutusyksikön toimintaa.
Tarvittaessa jaksojen aikana kokoontuu vanhempainryhmä. Jakson
aikana on mahdollisuus keskustella eri työntekijöiden kanssa lasta/
nuorta koskevista asioista.
Kuntoutuksen tavoitteita toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä.
Työryhmään kuuluvat hoitajat, ohjaajat, erityisopettajat, fysioterapeutit, lääkärit, psykologit, puheterapeutit, kuntoutusohjaajat, toimintaterapeutti sekä sosiaalityöntekijät.
Esiopetuksen ja opetuksen tavoitteena on tukea lapsen oppimista
omassa päiväkoti- ja/tai kouluympäristössä. Päiväkodin tai koulun
henkilökunnalla ja vanhemmilla on mahdollisuus tutustua esiopetukseen/opetukseen.
Luokan yhteystiedot; puh. 016-337 480 tai 0400-138 880.
Kuntoutusyksikössä nimetään jokaiselle oma hoitaja. Toiminnan
tavoitteena on arkielämän taitojen, leikin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen tukeminen lapsen yksilöllisiä vahvuuksia hyödyntäen.
Jokaiselle lapselle/nuorelle laaditaan jakson ajaksi henkilökohtainen
päiväjärjestys tukemaan toiminnan sisällön hahmottamista. Puhetta
tukevien ja korvaavien kommunikointimenetelmien käyttäminen on
osa kuntoutusyksikön arkipäivää.
Kuntoutusyksikön yhteystiedot puh. 040-744 0982.
Kuntoutusjaksoon sisältyy sovitusti kuntoutusohjaajan ja/tai
hoitajan kotikäynti.
Lapselle/nuorelle on ensisijaisesti varattu yöpyminen kuntoutusyksikössä. Vanhemmilla ja perheenjäsenillä on mahdollisuus asua
vierashuoneessa (erillinen maksu). Mukaan tarvitset omat
liinavaatteet. Vierashuoneen varaukset puh. 016-337 464.
Tärkeää
* toimitathan huolellisesti täytetyn esitietolomakkeen
palautekuoressa Kolpeneen palvelukeskukseen
hyvissä ajoin ennen jaksoa
* mm. kännykät, dvd:t ja pelit ovat mukana omalla vastuulla
* ota mukaan säänmukaiset ulkoiluvaatteet,
uima-asu, sisäliikuntavaatteet ja tossut
* muistathan merkitä lasten omat vaatteet
* ota mukaan mahdolliset koulukirjat, kommunikaatiokansiot
sekä terapeuttien vihkot
* lapsella/nuorella voi olla mukana pieni rahasumma
omia ostoksia varten
Vierashuoneet
Mäntyrinne 1B
KOLPENEEN PALVELUKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ
Myllärintie 35, 96400 Rovaniemi
www.kolpene.fi, e-mail [email protected]
Päivitetty 08/2014