ja terveyspalveluista perittävät asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Transcription

ja terveyspalveluista perittävät asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Sivu 1 (10)
Siilinjärven kunta
Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.12.2015
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISTA PERITTÄVÄT ASIAKASMAKSUT
1.1.2016 ALKAEN
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista säädetään sosiaali- ja
terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992) ja asetuksessa (912/1992).
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen enimmäismääriä korotetaan vuosittain
vuodenvaihteessa. Maksuja ja tulorajoja tarkistetaan laissa säädetyillä, joka toinen vuosi voimaan
tulevilla indeksikorotuksilla. Lisäksi vuoden 2016 alusta voidaan toteuttaa tasasuuruisia
asiakasmaksuja koskevat erilliskorotukset hallitusohjelman mukaisesti.
Seuraavaan maksutaksaan on koottu Siilinjärven sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelualueen
toimintojen osalta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa ja asetuksessa mainitut sekä
kunnan päätösvaltaan kuuluvat asiakasmaksut.
Kotona annettava palvelu
Jatkuvasti ja säännöllisesti annetusta kotisairaanhoidosta ja sosiaalihuoltoasetuksen (607/83) 9 §:n 1
momentin 1 kohdassa tarkoitetusta kotipalvelusta voidaan periä palvelun laadun ja määrän, palvelun
käyttäjän maksukyvyn sekä perheen koon mukaan määräytyvä kohtuullinen kuukausimaksu.
Euromääräiset tulorajat ovat maksuasetuksen 3 §:n mukaan seuraavat:
Maksutaulukko:
1
573 € (entinen
2
1057 € (entinen
3
1657 €
4
2050 € (entinen
5
2481 € (entinen
6
2849 €
563 €)
1039 €)
(entinen 1628 €)
2014 €)
2438 €)
(entinen 2799 €)
Tunnit viikossa ja perittävä maksu tulorajan ylittävältä osalta prosentteina:
enintään 2 tuntia
21
14
12
10
8
enintään 4 tuntia
25
16
13
12
10
enintään 6 tuntia
29
18
14
13
11
enintään 8 tuntia
33
20
16
14
12
yli 8 tuntia
35
22
18
15
13
7
8
9
10
11
Kun henkilömäärä on suurempi kuin kuusi, tulorajaa korotetaan 348 eurolla (entinen 342 eurolla) ja
maksuprosenttia alennetaan 1 prosenttiyksiköllä kustakin seuraavasta henkilöstä. Maksu ei kerrytä
maksukattoa.
Tilapäisestä kotona annettavasta palvelusta voidaan palvelun käyttäjältä periä kunnan päättämä
kohtuullinen maksu. Maksut kunnassa perustuvat vuorokaudessa toteutettuihin käyntimääriin.
Maksut ovat seuraavat:
Käyntimäärä
1 käynti
2 käyntiä
3 käyntiä tai enemmän
Lääkärin kotikäyntikerta
Fysioterapeutin/kuntohoitajan kotikäyntikerta
Maksut eivät kerrytä maksukattoa
indeksikorotus
1.1.2016
9,50 € (entinen 9,30 €)
19,00 € (entinen 18,60 €)
28,50 € (entinen 27,90 €)
15,00 € (entinen 14,70 €)
9,50 € (entinen 9,30 €)
erilliskorotus
1.1.2016
12,10 €
24,20 €
36,30 €
19,10 €
12,10 €
Sivu 2 (10)
Sivu 3 (10)
Asumispalvelut
Kunnanhallitus on hyväksynyt asumispalveluiden asiakasmaksut 16.12.2009 §:ssä 331.
Hoidon ja hoivan osalta maksutaksana käytetään kotona annettavan palvelun mukaista taksaa sekä
omaa ohjeistusta (muista maksussa huomioitavista eristä ja poissaoloista). Samaa maksutaksaa
käytetään sekä kunnan omissa yksiköissä että yksityisissä hoitokodeissa. Asiakas maksaa itse
suoraan palveluntuottajalle vuokran ja ateriat.
Vuokra
Palvelu- ja tukiasunnosta peritään asunnon laadun mukaan vuokranantajan/kunnan määrittelemä
vuokra. Vuokrat korotetaan sopimuksen mukaisesti vuosittain.
Tukipalvelumaksut
Kotipalveluina järjestetyistä tukipalveluista peritään niiden laadun mukaan seuraavat maksut:
Kotiin toimitettu lounas Vanhan Pappilan palvelukodin keittiöltä:
Työpaikkaruokailussa sovellettava ravintoedun verotusarvon mukainen
lounaan hinta (alv 0 %)
+ pakkauskustannukset/ateria (alv 0 %)
+ kuljetuskustannukset/ateria (alv 0 %): ma-pe
Lounaan kokonaishinta
 ma-pe
 la tai su

la ja su
lauantain ja sunnuntain ateriat kuljetetaan perjantaina erillisenä
kuljetuksena
Terveyskeskuksen vuodeosastolta kotiutuvien kotihoidon asiakkaiden
ruokapaketti
Ruokapaketti on pakattuna paperi-/muovipussiin ja se sisältää
 1 kpl laktoositon jogurtti
 3 siivua leipää
 3 nappia rasvaa
 40-50 g leikkelettä
 2 kpl (4 dl) mehutetroja
Kaaripolun palvelukodin ateriapaketti kuljetettuna
perusruokavalio 18,61 € (entinen
5,40 € (entinen 5,30 €)
0,62 € (entinen 0,61 €)
3,98 € (entinen 3,98 €)
10,00 € (entinen 9,89 €)
10,00 € (entinen 9,89
€-10,50 €)
8,01 €/ lounas eli yht.
16,02 €
3,10 €/paketti (entinen
3,10 €/paketti)
REPRO -ruokavalio 19,91 €
18,21 €)
- aamupala 3,61 € (entinen 3,54 €)
- lounas 5,97 € (entinen 5,90 €)
- päiväkahvi 1,48 € (entinen 1,40 €)
- päivällinen 3,62 € (entinen 3,54 €)
- iltapala 1,28 € (entinen 1,18 €)
- kuljetuskust. 2,65 € (entinen 2,65 €)







aamupala 3,81 €
lounas 6,37 €
päiväkahvi 1,48 €
ylimäär. välipala 0,50 €
päivällinen 3,82 €
iltapala 1,28 €
kuljetuskust. 2,65 €
perusruokavalio 18,61
€/päivä (entinen 18,21
€/päivä)
runsasenerginen ja
runsasproteiininen
ruokavalio
(REPRO)19,91 €
Vanhan Pappilan palvelukodin ateriapaketti
perusruokavalio 15,96 €
REPRO -ruokavalio 17,26 €
- aamupala 3,61 €
- lounas 5,97 €
- päiväkahvi 1,48€
- päivällinen 3,62 €
- iltapala 1,28 €





aamupala 3,81 €
lounas 6,37 €
päiväkahvi 1,48 €
ylimäär. välipala 0,50 €
päivällinen 3,82 €
perusruokavalio
15,96 €/päivä
runsasenerginen ja
runsasproteiininen
Sivu 4 (10)

iltapala 1,28 €
ruokavalio (REPRO)
17,26 €
Turvapalvelut
Hälytyksestä johtuvasta kotikäynnistä peritään tilapäisen kodinhoitoavun
alle kahden tunnin käyntimaksu (€/hälytys).
Turvapuhelinlaitteen vuokran ja mahdolliset lisälaitteet kunta laskuttaa
asiakkaalta.
Asiointiapu / kerta
Tilapäisen kotihoidon asiakasmaksu
(sis. kertaluonteisen pankki, kauppa- tai virastoasioinnin, jota ei ole sovittu
hoito- ja palvelusuunnitelmassa)
Saattajapalvelut / tunti
65 % maksuasetuksen mukaisesta lyhytaikaisen laitoshoidon
hoitopäivämaksusta
indeksiko
rotus
1.1.2016
erillisko
rotus
1.1.2016
9,50 €
12,10 €
(entinen 9,30
€)
9,50 €
12,10 €
(entinen 9,30
€)
25,22 €
32,18 €
(entinen
24,77 €)
Vanhusten päivätoiminta
Päivätoiminta, toimintapäiviltä kuljetuksineen: Asiakkaalta peritään
toimintapäiviltä maksuasetuksen mukainen laitoshoidosta perittävä päivä- ja
yöhoidonmaksu
17,90 €
22,80 €
(entinen
17,60 €)
Sotainvalidien palvelut
Valtiokonttorilta perittävät yli 20 % sotainvalidien palvelut
Kodinhoitoapu
Hinta määräytyy yksityisen palveluntuottajan hinnan mukaisesti
+ hallinnollisia kuluja 15 % yksityisen palveluntuottajan hinnasta
Ateriat
Ulkopuoliselle maksetun aterian hinta + hallinnollisia kuluja 15 %
työpaikkaruokailussa sovellettavasta ravintoedun verotusarvon
mukaisesta lounaan hinnasta
Yksityisen palveluntuottajan hinta
+ 15 % hall.kuluja
ulkopuoliselle maksetun aterian
hinta + 0,95 € (entinen 0,93 €)
Siivousapu/tunti
Hinta määräytyy yksityisen palveluntuottajan hinnan mukaisesti
+ hallinnollisia kuluja 15 % yksityisen palveluntuottajan hinnasta.
Yksityisen palveluntuottajan hinta
+ 15 % hall.kuluja
Vaatehuolto
Hinta määräytyy yksityisen palveluntuottajan hinnan mukaisesti
+ hallinnollisia kuluja 15 % yksityisen palveluntuottajan hinnasta.
Yksityisen palveluntuottajan hinta
+ 15 % hall.kuluja
Lyhytaikainen laitoshoito
indeksikorotus
1.1.2016
38,80 € (entinen
Lyhytaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään hoidosta ja
ylläpidosta korkein asiakasmaksuasetuksen 12 §:n mukainen
maksu (€/vuorokausi)
Jos hoidollisista syistä on tarkoituksenmukaista, että henkilö on
sosiaalihuollon laitoksessa tai muussa toimintayksikössä
hoidettavana, vain joko päivällä tai yöllä, asiakkaalta peritään
korkein asiakasmaksuasetuksen 13 §:n mukainen päivä- tai
yöhoidon maksu. Maksukaton täytyttyä yö- ja päivähoito on
maksutonta.
erilliskorotus
1.1.2016
49,50 €
38,10 €)
17,90 € (entinen
17,60 €)
22,80 €
Sivu 5 (10)
Lyhytaikaisen laitoshoidon hoitopäivämaksu maksukaton
ylittymisen jälkeen
Päivämaksu omaishoitajan vapaan ajalta
17,90 € (entinen
22,80 €
17,60 €)
11,50 € (entinen
-
11,30 €)
Pitkäaikainen laitoshoito
Asiakasmaksulain 7 c §:ssä on säännökset maksujen määräämiseksi. Maksu
määräytyy asiakkaan maksukyvyn mukaisesti 85 % nettotuloista. Jos
suurempituloinen puoliso on laitoshoidossa, hoitomaksu on 42,5 % puolisoiden
yhteenlasketuista tuloista ja asiakkaalle taataan henkilökohtaiseen käyttöön
vähintään 107,00 €/kk (entinen 105,00 €/kk)
107,00 € (entinen
105,00 €)
Ikäihmisten perhehoidosta perittävät maksut
Lyhytaikainen/tilapäinen perhehoito
Lyhytaikaisessa/tilapäisessä perhehoidossa olevalta peritään
hoidosta ja ylläpidosta korkein asiakasmaksuasetuksen 12 §:n
mukainen maksu (€/vuorokausi)
indeksikorotus
1.1.2016
38,80 € (entinen
erilliskorotus
1.1.2016
49,50 €
38,10 €)
Lyhytaikainen/tilapäisen perhehoidon hoitopäivämaksu
maksukaton (1.1.2016 alkaen 691 €/kalenterivuosi) ylittymisen
jälkeen
Jos hoidollisista syistä on tarkoituksenmukaista, että henkilö on
perhehoidossa hoidettavana <12 tuntia, asiakkaalta peritään
korkein asiakasmaksuasetuksen 13 §:n mukainen
osavuorokautisen hoidon maksu.
17,90 € (entinen
22,80 €
Osavuorokautisen perhehoidon hoitopäivämaksu maksukaton
(1.1.2016 alkaen 691 €/kalenterivuosi) ylittymisen jälkeen
maksuton (entinen maksuton)
Omaishoitajan lakisääteisen vapaapäivän aikainen hoitomaksu
perhehoidossa, jossa hoito tapahtuu perhehoitajan kodissa
11,50 € (entinen
17,60 €)
17,90 € (entinen
22,80 €
17,60 €)
11,30 €)
-
Sivu 6 (10)
Kehitysvammahuollon maksut
Asiakasmaksulain mukaan kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa tarkoitettu
erityishuolto ja lain 39 §:ssä tarkoitettu kuljetus ovat maksuttomia sosiaalipalveluita.
Asiakasmaksulain 4 §:n mukaan kehitysvammaisten ylläpidosta voidaan periä maksu lukuun
ottamatta alle 16-vuotiaalle annettavaa osittaista ylläpitoa.
Ylläpitomaksu Päivänkierron asumispalveluissa on €/vuorokausi
Maksun määräytymisen periaatteet:
 Kuljetuskustannukset 14,25 €/kerta/13 asukasta=1,10 €/ateria
 Ruokapalvelusta lounaan ja päivällisen hinta 4,35 €/ateria. Ateriat tulevat
ruokapalvelusta joka päivä, päivällinen on uusi palvelu vuoden alusta.
 Muut kulut (pesuaineet, siivousaineet. ym.) 5 %
 Päiväkahvin hinta sama kuin Harjamäen toimintakeskuksessa 1,00 €
 Aamu- ja iltapalatarvikkeet 3,50 €
16,17 € (entinen
Ylläpitomaksu yli 16-vuotiaiden osittaisesta ylläpidosta on €/päivä.
6,51 € (entinen
8,87 €)
5,50 €)
Harjamäen toimintakeskuksella peritään ateriamaksuna €/toimintapäivä.
 Kuljetuskustannukset 14,25 €/kerta/32 asiakasta = 0,44 €
 Ruokapalvelusta lounaan hinta 4,35 €
 Päiväkahvin hinta 1,00 €
5,79 € (entinen
Iltapäiväkerhon välipalamaksu yli 16-vuotiaille
1,30 € (entinen
5,50 €)
1,30 €)
Avotyössä Harjamäen toimintakeskuksen ulkopuolella järjestetystä aterioinnista
peritään ko. aterian mukainen hinta.
Vaapukan iltapäiväkerhossa peritään koululaisten iltapäivätoiminnan mukainen
maksu niiltä asiakkailta, jotka eivät ole kehitysvammaisia.
Lyhytaikaisesta asumisesta Päivänkierrossa peritään ylläpidosta €/vrk
32,60 € (entinen
32,60 €)
Sosiaalipalvelujen kriisiasuminen
Lyhytaikainen kriisiasuminen Leppäkodossa hinta €/vuorokausi
16,00 € (entinen
16,00 €)
Sivu 7 (10)
TERVEYSPALVELUJEN ASIAKASMAKSUT
MAKSUKATTO on kalenterivuodessa 691,00 € (1.1.2016 alkaen) entinen 679,00 €.
Maksukaton ylittymisen jälkeen maksukattoon sisältyvät palvelut ovat maksuttomia. Poikkeuksena
laitoshoidosta peritään (17,90 €/hoitopäivä, entinen 17,60 €) palvelun käyttäjän ylläpidosta maksukaton
ylittymisen jälkeenkin.
Palvelun käyttäjältä perittyjen maksujen yhteismäärää (maksukattoa) laskettaessa otetaan huomioon
kalenterivuoden aikana perityt maksut.
Terveyskeskusmaksut / Terveyskeskuslääkärin
vastaanotto (asetus 7 §)
indeksikorotus
1.1.2016
erilliskorotus
1.1.2016
Peritään kolmelta ensimmäiseltä käynniltä kalenterivuoden
aikana
16,40 € /käynti
(entinen 16,10 €)
20,90 €
32,70 € /käynti
(entinen 32,10 €)
41,70 € /käynti
9,00 € (uusi)
11,50 €
22,50 € /käynti
(entinen 22,10 €)
28,70 € /käynti
9,00
€/hoitokerta
(entinen 8,80 €)
11,50 €
/hoitokerta
Rintamatunnuksen omaaville ja alle 18 -vuotiaille maksuton
Maksu sisältyy maksukattoon
Erikoislääkärijohtoinen poliklinikkamaksu (Asetus
8 §) esim. gastro- ja kolonoskopiat, ortopedi

Maksua ei saa periä psykiatrisen avohoidon
toimintayksikössä annetusta hoidosta.
Ravitsemusterapeutin käyntimaksu, joka ei ole terveyden
edistämiseen ja ehkäisevään terveydenhuoltoon liittyvä käynti.
Määräaikaiset diabeetikkojen silmänpohjatutkimukset
maksuttomia
Veteraaneille ja alle 18 -vuotiaille maksuton
Maksu kerryttää maksukattoa
Päivystysmaksu (asetus 7 ja 8 §)
Lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä
Peritään 18 vuotta täyttäneiltä.
Veteraaneille maksuton
Maksu kerryttää maksukattoa.
Yksilökohtainen fysioterapia
Maksu peritään myös diagnoosin perusteella annetusta
neuvonnasta ja olkapääleikattujen ohjauksesta sekä ryhmässä
yksilöllisesti toteutetusta fysioterapiasta. Maksussa ei ole
ikärajaa. Maksu kerryttää maksukattoa. Maksu peritään enintään
45 hoitokertaa / vuosi
Sivu 8 (10)
9,00 € /käynti
11,50 €/käynti
(8,80)
Hoitajakäyntimaksu peritään kolmelta ensimmäiseltä käyntikerralta kalenterivuodessa 18 vuotta
täyttäneiltä:
- terveyskeskuksen hoitajan vastaanotosta
- valtimotautihoitajan vastaanotosta
- akuuttivastaanoton hoitajan vastaanotosta
Hoitajamaksu
Hoitajan vastaanottokäynnistä peritään maksu, jos kyseessä on sairauden edellyttämä oireenmukainen
hoito tai seurantaan liittyvä käynti
 sairaanhoidollisista toimenpiteistä (esim. injektiot, ompeleiden poistot, korvahuuhtelu)
Mikäli potilas käy saman käyntikerran aikana sekä lääkärin että sairaanhoitajan vastaanotolla, peritään
vain lääkärin vastaanoton maksu.
Lääkärin vastaanottoa valmistelevat hoitajakäynnit ovat maksuttomia.
Mikäli hoitajakäynti johtaa ajanvaraukseen lääkärille, ei maksua peritä.
Haavanhoidossa käytetään sarjahoitomaksua, joka voidaan periä 45 kertaa vuodessa.
Maksut kerryttävät maksukattoa.
Maksua ei peritä veteraaneilta.
Maksuttomia käyntejä ovat:
- terveydenedistämisen ja ehkäisevän terveydenhuollon käynnit (esim. rokotukset ja
elintapaohjaus ennen valtimotautidiagnoosia).
- siedätyshoitokäynnit
- mielenterveys- ja päihdepalveluyksikössä käynnit
- INR- ja muistihoitajalla käynnit
- opiaattikorvaushoitoon liittyvät käynnit
- neuvola-, seulonta-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto- ja lääkinnällisen kuntoutuksen käynnit
- tartuntatautilain mukaiset käynnit
Jalkojenhoitaja
- peruskäynti
- sarjahoito
indeksikorotus
1.1.2016
9,00 € (entinen
erilliskorotus
1.1.2016
11,50 €
8,80 €)
Maksu kerryttää maksukattoa
Sarjahoitomaksu
9,00 € (8,80 €)
hoitokerralta
11,50 €
Maksukattoa kerryttävistä maksuista lyhytaikaisen laitoshoidon
maksu on ainoa, jota peritään maksukaton täyttymisen
jälkeenkin.
38,80 € (entinen
49,50 €
Maksukaton ylittymisen jälkeen lyhytaikaisesta laitoshoidosta saa
periä enintään 22,80 € hoitopäivältä. Maksua ei peritä alle
17,60 €)
Peritään lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja muusta vastaavasta
hoidosta. Peritään 18 vuotta täyttäneiltä enintään 45 hoitokerralta
kalenterivuodessa. Terveyskeskuksessa sarjassa annettavasta
puhe-, äänihäiriö- tai muusta vastaavasta hoidosta ei peritä
maksua.
Maksu kerryttää maksukattoa.
Lyhytaikainen laitoshoito
38,10 €)
hoitopäivältä
17,90 € (entinen
22,80 €
Sivu 9 (10)
18-vuotiailta siltä osin kuin hoitopäiviä on kalenterivuodessa
kertynyt yli seitsemän.
Maksu kerryttää maksukattoa.
Päivä- ja yöhoidon maksu (asetus 13 §)
Hoidollisesta syystä yli 18 vuotiaalta terveyskeskuksessa tai
sairaalan hoidosta joko päivällä (päivähoito) tai yöllä (yöhoito)
indeksikorotus
1.1.2016
17,90 €
vuorokaudessa
erilliskorotus
1.1.2016
22,80 €
(entinen 17,60 €)
Maksua ei peritä alle 18-vuotiailta terveyskeskuksessa tai
sairaalassa tai sen toimintayksikössä siltä osin kuin hoitopäiviä
on kalenterivuodessa kertynyt yli seitsemän.
Maksukaton ylittymisen jälkeen päivä- ja yöhoidon maksuja ei
peritä.
Maksu kerryttää maksukattoa.
Kuntoutushoidon maksu
indeksikorotus
1.1.2016
erilliskorotus
1.1.2016
Ei peritä alle 18-vuotiaalta siltä osin kuin hoitopäiviä on
kalenterivuodessa kertynyt yli seitsemän. (Asetus lääkinnällisestä
kuntoutuksesta (1015/1991) 3 §:n 2 momentin 6 kohta).
13,40 €
17,10 €
(entinen13,20 €)
hoitopäivältä
Maksu kerryttää maksukattoa
Maksut lääkärintodistuksista (Asetus 23 §)
Kansanterveystyössä (terveyskeskuksessa) seuraavista hoitoon liittymättömistä
lääkärintodistuksista peritään maksua
todistus keuhkojen rtg-kuvauksen suorittamisesta (”tubitodistus)
tai mantoux-testistä ulkomaille lähteviltä
 - rokotustodistukset (keltakuume, kansainvälinen rokotuskortti)
- T-todistus
- todistus invalidipysäköintiä varten
- B- lausunnot lääkkeiden erityiskorvattavuuden hakemisesta
indeksikorotus
1.1.2016
17,90 € (entinen
17,60 €)
erilliskorotus
1.1.2016
22,80 €
40,30 € (entinen
51,40 €
39,60 €)
- B- lausunnoista maksua ei peritä sairauspäivärahaan ja
kuntoutukseen hakemiseen liittyvistä todistuksista
C ja E-lausunnot sekä muut vastaavan laajuiset lausunnot sekä
erilaiset vakuutusyhtiötä varten laadittavat lausunnot,
vapaa-ajan harrastusta varten laadittavat lausunnot, esim.
aselupatodistus
- ajokorttitodistus
Maksut eivät kerrytä maksukattoa.
48,50 € (entinen
61,80 €
Suun ja hampaiden tutkimus ja hoito (18 vuotta
täyttäneet)
indeksikorotus
1.1.2016
erilliskorotus
1.1.2016
perusmaksu suuhygienistillä käynnistä
8,10 € (entinen
10,30 €
47,70 €)
8,00 €)
perusmaksu hammaslääkärillä käynnistä
10,40 € (entinen
13,30 €
Sivu 10 (10)
10,20 €)
perusmaksu erikoishammaslääkärillä käynnistä
15,20 € (entinen
19,40 €
14,90 €)
Toimenpiteistä peritään lisäksi seuraavat maksut:
Kuvantamistutkimukset
indeksikorotus erilliskorotus
1.1.2016
1.1.2016
6,70 € (entinen
8,50 €
Hammaskuva
6,60 €)
Leukojen ja koko hampaiston panoraamaröntgenkuvaus
15,00 € (entinen
19,10 €
14,70 €)
Ehkäisevä hoito
Toimenpideluokituksen SC-ryhmän suun terveyden edistämisen
toimenpiteistä €/käyntikerralta
6,70 € (entinen
8,50 €
6,60 €)
Tutkimukset, hammastarkastukset ja sairauksien hoito
Toimenpideluokituksen vaativuusluokan mukaan, lukuun ottamatta alla lueteltuja
proteettisia toimenpiteitä, kultakin toimenpiteeltä:
Vaativuusluokka
indeksikorotus erilliskorotus
1.1.2016
1.1.2016
0–2
6,70 € (entinen
8,50 €
6,60 €)
3–4
15,00 € (entinen
19,10 €
14,70 €)
5–7
29,80 € (entinen
8–10
43,60 € (entinen
38,00 €
29,30 €)
55,60 €
42,90 €)
11–
61,20 € (entinen
78,00 €
60,20 €)
Proteettiset toimenpiteet
a) proteesin huolto:
- pohjauksella
indeksikorotus
1.1.2016
erilliskorotus
1.1.2016
43,60 € (entinen
55,60 €
42,90 €)
- korjaus
29,80 € (entinen
b) akryyliosa- ja kokoproteesi
145,70 € (entinen
29,30 €)
38,00 €
185,80 €
143,20 €)
c) kruunut ja sillat hampaalta
145,70 € (entinen
185,80 €
143,20 €)
d) rankaproteesi
176,90 € (entinen
225,50 €
173,90 €)
Suun ja leukojen erikoissairaanhoidon käyntimaksu
32,70 €/käynti
41,70 €
(entinen 29,30 €)
Alle 18-vuotiaiden lisäksi maksuja ei peritä asetuksessa mainituilta veteraaneilta hampaiden
tarkastuksesta, ehkäisevästä hoidosta eikä protetiikkaan liittyvästä kliinisestä työstä.
Hammashuollon maksut eivät kerrytä maksukattoa.
Sivu 11 (10)
Pitkäaikainen laitoshoito
on potilaan maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu.
Maksu ei kerrytä maksukattoa. Asiakkaalle jäävä käyttövara on 15 prosenttia nettotuloista,
kuitenkin vähintään 107,00 € (entinen 105,00 €).
Työterveyshuollon maksut
Työterveyshuollosta peritään työnantajalta erikseen päätetyt maksut
Käyttämättä ja peruuttamatta jätetty palvelu
indeksikorotus erilliskorotu
1.1.2016
s 1.1.2016
Asiakkaan varaamasta ja käyttämättä jääneestä käyntiajasta
peritään, ellei varausta ole peruutettu vähintään edellisenä
työpäivänä tai peruuttamatta jäämiselle esitetty pätevää syytä.
Varatulle vastaanottoajalle myöhästyneenä saapuneelta asiakkaalta
"sakkomaksu" peritään vain siinä tapauksessa, ettei ajan varannut
tai muu terveyskeskuksen lääkäri/hammaslääkäri voi hoitaa
asiakasta kyseiselle vastaanotolle tulon yhteydessä.
40,30 € (entinen
.
51,40 €
39,60 €)
Sakkomaksua ei peritä päivystysasiakkailta eikä alle 15-vuotiailta
Hoitajakäynnin peruuttamattoman ajan maksua ei peritä.
Muut maksut
PEF-mittarin, verenpainemittarin ja kyynärsauvojen palauttamatta
jättäminen
50,00 €
Muualta kuin Suomessa asuvalta perittävät maksut
Lähtökohta: ainoastaan kiireellinen hoito annetaan
EU- ja ETA- maiden kansalaiset sekä Sveitsin
kansalaiset
samat maksut kuin Suomessa asuvilta
Todistavat oikeutensa hoitoon ja maksuihin Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla, sen väliaikaisesti
korvaavalla todistuksella tai Kelan antamalla todistuksella. Pohjoismaissa tai Iso-Britannian ja
Pohjois-Irlannin yhdistyneessä kuningaskunnassa asuvat voivat todistaa oikeutensa em. asiakirjojen
lisäksi myös passilla – Pohjoismaissa asuvat myös henkilöllisyystodistuksella; näissä tapauksissa myös
asuinosoite on ilmoitettava.
Muut ulkomaalaiset
Peritään itseltään täyden korvauksen maksu.
Poikkeuksena ovat Australiassa asuvat sekä Kanadan provinssissa Quebécissä asuvat. Heiltä peritään
normaalit asiakasmaksut. Ensiksi mainittujen on todistettava oikeutensa passilla (+asuinosoite) tai
Kelan todistuksella. Jälkimmäiset todistavat oikeutensa Q/SF 1tai Q/SF 4-todistuksella.