Ojaniitun koulun johtamisjärjestelmän perustelut

Transcription

Ojaniitun koulun johtamisjärjestelmän perustelut
Sisällys
Ojaniitun ja Metsolan koulujen johtaminen
1
Lähtökohdat
1
Rehtorin tehtävät - kaksi yksikköä - uuden yksikön perustamisen haasteet/vaatimukset
2
Rehtorin toimenkuva
4
Rehtorin tehtävät
8
Vaihtoehtoja
10
Esitys
11
Ojaniitun ja Metsolan koulujen johtaminen
1. Lähtökohdat
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Ojaniitun päiväkodin ja koulun hankeselvityksen
(Nummentaustan alueen koulu- ja päivähoitojärjestelyt) ja velvoittanut sivistyskeskuksen
jatkamaan hankkeen suunnittelua. Päätöksen mukaan uusi päiväkoti ja koulu korvaavat
Nummentaustan koulun, Metsolan väliaikaisten tilaelementtien ja Mäntylän päiväkodin tilat.
Päiväkotiin tulee yhteensä 9 ryhmää (9x21=189 hoitopaikkaa) sisältäen esiopetuksen tilat (2
ryhmää). Koulu esitetään rakennettavaksi 12 perusopetusryhmän suuruisena. Kasvatus- ja
opetustyö muodostavat yhtenäisen opinpolun varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Kaikissa
nivelvaiheissa tehdään yhteistyötä opetussuunnitelmien mukaisesti.
Ojaniittutalon toiminnan johtava ajatus on yhtenäinen tapa toimia. Yhdessä tekeminen,
yhteisvastuu ja yhteissuunnittelu ohjaavat yksikön toimintaa ja lisäävät henkilöstön
työparityöskentelyä ja tiimityötä. Lapsen hoito-, esiopetus- ja koulupäivä, kerhotoiminta sekä
aamu- ja iltapäivätoiminta muodostavat kokonaisuuden, joka perustuu yhteissuunnitteluun.
Tällä kaikella tähdätään laadukkaaseen ja turvalliseen päivähoitoon sekä esi- ja
perusopetukseen.
Päiväkodin toiminnan laajuus
Ojaniittutaloon tulee yhdeksän 21 lapsen päiväkotiryhmää, paikkoja on yhteensä 189.
Päiväkodissa työskentelee yhtäaikaisesti noin 40 työntekijää.
1
Luonnos: Ojaniittutalo ja sen ympäristö. Kuva: P&R Arkkitehdit.
Koulun toiminnan laajuus
Koulun tilatarpeen laskennassa otetaan huomioon oppilasmäärä ja ryhmäkoko. Laskennallinen
ryhmäkoko on 20 oppilasta ja koulun kokonaisoppilasmäärä 240 oppilasta (12
perusopetusryhmää). Koulussa toimii yhtäaikaisesti noin 30 työntekijää.
Ojaniittutalon suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon tilojen ja rakennuksen
monikäyttöisyys. Hankesuunnitelman mukainen kokonaishyötyala on noin 4 100 m2, josta
päiväkodin osuus on noin 1 300 m2 ja koulun osuus noin 2 800 m2. Tavoitteellinen
kokonaislaajuus on noin 6 000 brm2.
Ojaniittutalon rakentaminen on käynnistynyt ja tavoitteena on, että kiinteistö on valmis
kevätlukukaudella 2016.
2. Rehtorin tehtävät - kaksi yksikköä - uuden yksikön perustamisen
haasteet/vaatimukset
Jokaisella koululla, jossa järjestetään perusopetusta, tulee olla toiminnasta vastaava rehtori.
Rehtori vastaa koulun toiminnasta ja johtaa koulun työtä. Rehtorin työhön kuuluvat
pedagogisen johtamisen lisäksi koulun hallinnolliset tehtävät.
Uuden yksikön, Ojaniittu-talon ja sen koulun toiminnan käynnistäminen on vaativa tehtävä,
etenkin kun ottaa huomioon toiminnalle asettamat tavoitteet.
2
Lohjan sivistystoimi on mukana Opetushallituksen Monitoimijatalot oppimisympäristöjen
kehittämishankkeessa, joka toteutetaan vuosina 2014 -2017. Ojaniittu-talo on yksi hankkeen
kohteista.
Hankkeessa on tarkoitus kehittää koulujen ympärille useampien toimijoiden yhteisiä
palvelukeskuksia, joissa toimii koulun, varhaiskasvatuksen, nuorisotoimen, kirjaston, kulttuurija liikuntatoimen ja neuvoloiden henkilöstö yhteisillä pedagogisilla tavoitteilla sekä alueen
asukkaat, yhdistykset ja yritykset ja Hiiden Opisto.
Talon johtamisjärjestelmä tukee kokonaisvaltaista toimintaa ja rikkoo perinteiset
hallintokuntien rajat.
Hankkeessa kehitetään yhteisöllisiä toimintatapoja. Yhteistyökumppanina on Jyväskylän
yliopiston opetuksen johtamisen professori Aini-Kristiina Jäppinen, jonka yhteisöllisen
johtamisen tutkimushankkeeseen hankkeen koulut ja päiväkodit osallistuvat. Keskeistä ovat
osallistavat, yhteisölliset suunnitteluprosessit henkilöstöjen oppilaiden ja asukkaiden kanssa.
Johtamisjärjestelmä ei ole verrattavissa tilanteeseen, jossa kahden olemassa olevan ja
toimintansa vakiinnuttaneen kouluyksikön johtaminen annetaan yhden rehtorin hoidettavaksi,
kuten virkarehtorijärjestelmään siirryttäessä.
Myös Metsolan koulu ja sen toimintakulttuuri muuttuvat, koska osa oppilaista ja
opetushenkilöstöstä siirtyy Ojaniittuun. Metsolan ja Ojaniitun kouluista on muodostumassa
hyvin erilaiset yksiköt, joiden toimintaa on kehitettävä omista lähtökohdistaan.
Opetushenkilöstön ja muun rehtorin alaisuudessa olevan henkilöstön määrä tulee nousemaan
yli 40. Näin suuren henkilöstömäärän johtaminen kahdessa eri yksikössä muodostuisi erittäin
haasteelliseksi tehtäväksi.
3
Alla koulun johtamista on tarkasteltu Lohjan kaupungissa voimassa olevan henkilöstöjaoston
hyväksymän rehtorin mallitehtäväkuvauksen kautta.
Rehtori vastaa koulun toiminnasta. Rehtori on koulunsa pedagoginen johtaja sekä vastaa
hallinnon, talouden ja henkilöstön johtamisesta sekä siitä, että koulu toimii tuloksellisesti
asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Rehtori toimii esimiehenä huolehtien siitä, että henkilöstöä
käytetään joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti sekä vastaa yhdessä koulutuksen järjestäjän
kanssa siitä, että henkilöstö on osaavaa ja motivoitunutta.
Rehtorin toimenkuva
Rehtori johtaa koulun opetus- ja kasvatustyötä
Luo rakenteet uuden Ojaniitun yksikön johtamisjärjestelmäksi yhdessä henkilöstön kanssa.
Myös Metsolassa johtamisjärjestelmä vaatii muutoksen uudessa tilanteessa:
 Rehtorin ja vararehtorin toimenkuvat virkaehtosopimuksen puitteissa.
 Opettajien vastuualueet ja niiden kuvaukset.
4


Tiimirakenteen muodostaminen, viikoittaisen toimivan yhteissuunnittelujärjestelmän
luominen ja aikatauluttaminen, tiimipalaverit, luokka-astepalaverit ym.
Johtoryhmä- ja vararehtoripalaverit. Ojaniitussa pitää huomioida myös
varhaiskasvatuksen ja muiden toimijoiden kanssa tarvittava yhteissuunnitteluaika.
Rehtori johtaa koulun moniammatillista yhteistyötä
Rehtori vastaa oppilashuoltotyön toiminnasta - luo uudet rakenteet yhteistyössä muiden
toimijoiden kanssa. Toiminta edellyttää jatkuvaa kehittämistä, suunnittelua, arviointia ja
viestintää ja tiedottamista sekä tiivistä yhteydenpitoa eri toimijoiden (mm. huoltajat, opettajat,
terveydenhoito, kuraattori, psykologi, lastensuojelu, nuorisotoimi) kanssa. Kahdessa yksikössä
on molemmissa oppilashuolto- kokoukset kerran viikossa, lisäksi muut rehtorin läsnäoloa
vaativat oppilashuolto-palaverit.
Rehtori vasta koulun toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä
Suunnittelu ja kehittäminen sisältävät opetussuunnitelmatyön ja lukuvuosittaisen työn
suunnittelun. Uudessa yksikössä toiminta-ajatus on luotava ja toiminta suunniteltava
yhteistyössä kaikkien talon toimijoiden kanssa. Kaikkien Ojaniittu-taloon tulevien
henkilöstöryhmien toimintaympäristö muuttuu. Yhteisen suunnan ja tahtotilan luominen vaatii
aikaa. Toiminnan suunnittelun pitäisi päästä alkamaan jo ennen kuin talo valmistuu. Samaan
aikaan Metsolassa on myös valmistauduttava muutokseen ja toiminnan suunnittelussa on
otettava huomioon muuttuva tilanne.
Rehtori vastaa koulun taloudesta annetun talousarvion puitteissa
Suuri budjettivastuu molemmissa yksiköissä.
Käyttösuunnitelman tekeminen, sen seuraaminen ja talouden ohjaus. Pitää sisällään jatkuva
priorisoinnin. Vuosittainen oppikirjojen, sähköisen materiaalin ja koulutarvikkeiden hankinta on
vaativa prosessi, jossa tulee huolehtia siitä, että oppilailla on koko seuraavan lukuvuoden
käytössään asianmukaiset opiskeluvälineet.
Rehtori vastaa pääsääntöisesti koulukiinteistön käytöstä
Monitoimijatalo ->aikaa vievää yhteistyötä ja suunnittelua. Tilojen kunnon jatkuva
seuraaminen ja arviointi kahdessa kiinteistössä. Uudessa pitää valvoa, että rakentamisen laatu
on toteutunut suunnitelmien mukaisesti, vanhassa huolehdittava tilojen asianmukaisesta
kunnosta. Jatkuvaa pientä remonttia tarvitaan yli 20- vuotta vanhassa kiinteistössä.
Kiinteistöön liittyvät asiat vaativat paljon yhteydenottoja ja yhteissuunnittelua, vaikka
kiinteistön huollosta ja korjauksista vastaa tilapalvelut.
5
Iltakäyttö aiheuttaa myös rehtorille erilaisia tehtäviä, paljon aikaa vievää yhteistyötä. Rehtori
vastaa oppilaiden liikuntatilojen turvallisuudesta, iltakäyttäjät eivät aina huolehdi
velvoitteistaan järjestyksen ylläpidon suhteen.
Rehtori vastaa osaltaan koulun henkilöstön rekrytoinnista ja palkkaamisesta voimassa
olevien delegointipäätösten mukaisesti
Opetushenkilöstölle pitää aina hankkia sijainen, rekryrointi on jatkuvaa. Se kuitenkin painottuu
kevääseen, jolloin täytetään pääsääntöisesti avoimena olevat virat, toimet ja sijaisuudet.
Rehtori vastaa rekrytointiprosessista koululla.
Rehtori vastaa työprosessien ylläpidosta ja ohjaamisesta (esim. työajan suunnittelu,
opetussuunnitelma, arviointi, työyhteisön kehittäminen, verkottumis- ja kumppanuushankkeet
sidosryhmien kanssa)
Tiedottaminen
Työprosessien ylläpito ja ohjaaminen on vaativa tehtävä jo pelkästään yhdessä yksikössä.
Työyhteisön kehittäminen edellyttää mahdollisuutta seurata työyhteisön toimintaa ja havaita
kehittämistarpeet, sekä luoda näistä yhteisesti keskustellen linjaa työyhteisön jäsenten kanssa.
Arjen työssä prosessien ylläpito vaatii jatkuvaa toimintakalenterin päivittämistä, muutokset
saattavat tulla lyhyelläkin varoitusajalla.
Uuteen Ojaniitun yksikköön on yhdessä, yhteisellä ajalla, kaikkien talossa toimivien kanssa
luotava saumattomat yhteistoimintamallit. Rehtori johtaa tätä toimintaa yhteistyössä muiden
toimijoiden esimiesten kanssa. Pitää olla rakenteet esimiestason yhteistoimintaan sekä
henkilöstön yhteistoimintaan.
Yhteissuunnittelun organisointi ja sen rakenteiden luominen pitäisi olla valmiina talon
aloittaessa toimintansa. Rehtorin valinta pitäisi olla tehtynä ajoissa, jotta yhteisesti päästäisiin
luomaan toiminnan raamit jo ennen kuin talo on valmis.
Talon tulevien johtajien ja henkilöstön tulee olla laatimassa yhteinen pedagoginen suunta
talolle. Henkilöstön rekrytointi pitäisi myös olla tehtynä ajoissa, jotta saadaan talossa työnsä
aloittava henkilöstö yhteiseen suunnittelupöytään.
Valinta koskettaa Metsolan ja Nummentaustan koulujen henkilöstöä, osa heistä tulee
sijoittumaan Ojaniittuun, osa Metsolaan, osa haluaa ehkä hakeutua muualle. Tämäkin prosessi
tulisi toteuttaa hallitusti.
Muutosprosessi koskettaa myös oppilaita ja huoltajia. Heidänkin tulee olla osallisina
prosessissa ja heidän tulee olla tietoisia tulevasta muutoksesta
Rehtori vastaa koulun turvallisuudesta ja järjestyksestä toimivaltansa
6
rajoissa
Rehtori vastaa koulun on palo- ja pelastussuunnitelmasta, kriisi- ja turvallisuussuunnitelmasta,
riskien kartoituksesta ja arvioinnista. Kaikki nämä suunnitelmat pitää päivittää ja kerrata
henkilöstön kanssa vuosittain. Lisäksi suojautumistilanteita tulee harjoitella säännöllisesti ja
ylläpitää henkilöstön valmiutta toimia oikein vaara- ja uhkatilanteissa.
Uudessa yksikössä nämä kaikki suunnitelmat pitää luoda alusta alkaen.
Rehtori vastaa henkilöstön työhyvinvoinnista yhdessä koulutuksen
järjestäjän kanssa
Henkilöstö näkökulmasta erittäin haastavaa, jos rehtori on harvoin paikalla.
Henkilöstö kokee pelkän läsnäolon tärkeäksi työhyvinvointia lisääväksi tekijäksi.
Kannustus ja jatkuvaan palautteen antaminen sekä opetuksen ja toiminnan seuraaminen
mahdollistuu kun esimiehellä on mahdollisuus olla mukana luontevasti talon arjessa.
Rehtori linjaa ja edistää kodin ja koulun yhteistyötä
Jatkuvaa yhteistyötä ja yhteydenpitoa huoltajien kanssa. Vanhempainillat ja -tapaamiset.
Vanhempainyhdistyksen toiminnan tukeminen.
Rehtori hoitaa koulun esimiestehtävät asia- ja henkilöstöjohtamisessa
Edellä kuvatun lisäksi jatkuvaa päivittäistä asia - ja henkilöstöjohtamista johon ei voi ennakolta
varautua.
Rehtori ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan esimiehensä tuella
Oman ammattitaidon kehittämiseen pitäisi myös löytää aikaa kaiken edellä mainitun lisäksi.
Muut näkökohdat
Päivittäin tulee tilanteita, joissa tarvitaan koulussa olevaa johtajaa. Minkälaisella
johtamisjärjestelmällä turvataan se, että aloittava Ojanitun yksikkö saa johtajan tukea yksikön
käynnistämisessä ja, että Metsolassa on saatavilla tukea.
Vuosittainen työn suunnittelu lukuvuosisuunnitelma monine erillisasiakirjoineen linjaa yksikön
tavoitteiden asettelua. Opetussuunnitelman ja lukuvuosisuunnitelman toteutumista on
seurattava ja arvioitava pitkin vuotta. Miten tämä toteutuu kahdessa suuressa yksikössä,
vaativa tehtävä jo yhdenkin yksikön johtajalle.
7
Kahden yksikön erilliset hallinto- ja taloustehtävät. Seurattava mm. kahta
oppilashallinto-ohjelmaa, talouden seurantaohjelmaa, tiedottamiskanavaa, henkilöstön
virkamääräys ja koulutusrekisteriä.
Rehtorin tehtävät voi siis jaotella seuraavasti:
Rehtorin tehtävät
1. HENKILÖSTÖHALLINTO
 virkavapaudet
 viransijaisuudet
 määräaikaisten virkojen täyttö
 henkilöstöjohtaminen
 henkilöstön täydennyskoulutuksesta vastaaminen
 kehityskeskustelut
 tehtävänjakokysymykset
 työryhmät ja tiimit
 yhteiset virkistyspäivät
2. PEDAGOGINEN JOHTAMINEN
 opetussuunnitelmatyön organisointi (mm.
opetussuunnitelmauudistukset ja muutokset
opetussuunnitelmiin, vuosittaiset tarkistukset)
 koulun vuosittaisen työsuunnitelman valmistelu ja
seuranta, vuosikello
 vuosittaisten työjärjestysten laatiminen
 koulun toiminnan johtaminen ja ohjaaminen (mm.
opettajainkokoukset, johtoryhmä, muut työryhmät)
 valmistelu
 kehittämishankkeiden innovoiminen ja tukeminen,
verkostoituminen
 työilmapiiri, työrauha, turvallisuus
 oma kouluttautuminen
 muut henkilöstökokoukset
 jaksamisesta huolehtiminen, työhyvinvointi
 työnohjaus
 yt-ajan suunnittelu ja toteutus
3. KEHITTÄMINEN
 koulun omat hankkeet, projektit ja kokeilut
 muut hankkeet (mm. Opetushallituksen, opetuskulttuuriministeriön ja Cimon rahoittamat)
 veso -koulutusten ja muun koulutuksen järjestäminen
(mm. tieto- ja viestintätekniikka, sosiaalinen media,
ammatillinen pedagoginen koulutus)
 - oman ammatillisen osaamisen kehittäminen
5. ARVIOINTI
 oppilasarviointi
 työilmapiiriselvitykset
 arviointikeskustelut
 vanhempien ja oppilaiden suorittama arviointi
 oppilaitosarviointi
 koulun johtamisen arviointi
 valtakunnalliset kokeet, yo-kirjoitukset
 valtakunnalliset tutkimukset ja -kyselyt (mm.
kouluterveyskyselyt)
 laatukriteereiden luominen, tuloksellisuuden arvioinnin
kehittäminen
4. STRATEGIATYÖ
 toteutuksen organisointi ja siitä vastaaminen
(lukuvuosisuunnitelma, tapahtumat)
 pitkän tähtäimen suunnitelmat
 strategian kehittäminen
7. YLEISHALLINTO
8. TALOUSHALLINTO
8
6. OPPILAS-/OPISKELIJA-ASIAT
 koulun henki (toimintakulttuuri)
 oppilaskuntatoiminta, yhteistyö oppilaiden ja
opiskelijoiden kanssa
 lupa-asiat (mm. poissaolot)
 koulun järjestyksen valvonta













ammatillisen tiedon päivittäminen
johtosääntö sovelluksineen
lautakunta
kunta- ja koulutason johtokunnat
rehtorikokoukset
koulun johtoryhmä
koulukohtaiset suunnitelmat (esim. pelastus-, kriisi-,
päihde-, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma sekä
koulukiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisevä
ohjelma)
tutkimukset ja raportit
vuosikertomus
sisäinen ja ulkoinen tiedottaminen (esim.
lukuvuositiedote) sekä tiedottamisen organisointi
tiedotuskanavat (mm. kotisivut, ilmoitustaulut,
kalenterit, sähköposti, keskusradio, sähköinen
viestintäohjelma kodin ja koulun välillä)
TVT, hallinto-ohjelmat
koulukiinteistöstä huolehtiminen, tarkastusten
valvonta, rakentaminen, peruskorjaaminen, pienemmät
korjaukset






talousarvion laadinta ja seuranta
investointisuunnitelmat
määrärahojen jako ja käyttö
määrärahojen käytön valvonta ja raportointi
laskujen hyväksyminen
tuntikehyslaskenta ja -neuvottelut
Sivistysjohtosäännön mukaan
Peruskoulun rehtori
Rehtorilla tarkoitetaan rehtorin viran haltijaa sekä opettajan viran haltijaa, jolle on määrätty
koulun toiminnasta vastaavan rehtorin tehtävät:
1 päättää koulun oppilaaksi otosta ja toteaa koulusta eroamiset;
2 päättää koulunsa oppilaiden koulukuljetuksista perusopetuslain
kuljetussäädösten ja lautakunnan hyväksymien perusteiden mukaan;
3 päättää koulunkäynnin aloittamisesta vuotta säädettyä aikaisemmin tai myöhemmin;
4 päättää oppilaan koulunkäynnin jatkamisesta oppivelvollisuusiän saavuttamisen jälkeen;
5 päättää ns. toissijaisten hakijoiden oppilaaksi otosta lautakunnan antamien ohjeiden mukaan;
6 päättää valitun aineen muuttamisesta toiseksi oppilaan huoltajaa ja ao. aineiden opettajia
kuultuaan;
7 vapauttaa oppilaan koulunkäynnistä lautakunnan päättämien perusteiden mukaisesti;
8 antaa oppilaalle kirjallisen varoituksen;
9 päättää koulun työjärjestyksestä, luokanvalvojista sekä opettajille erikseen määrättävistä
tehtävistä;
10 määrää oppilaskuntaa kuultuaan oppilaskunnan ohjaajana toimivan opettajan ja hänen
sijaisensa;
11 päättää oppikirjoista ja niihin rinnastettavista oppimateriaaleista asianomaisen opettajan
esityksestä;
12 päättää opetuksen julkisuuden rajoittamisesta;
9
13 päättää tuntiopettajan ottamisesta;
14 nimeää oppivelvollisuuden edistymistä tutkivat opettajat;
15 päättää opetusharjoittelijan ottamisesta asianomaista opettajaa kuultuaan;
16 antaa todistuksen opetushenkilöstölle tehtävän hoidosta;
17 myöntää luvan oppilaitoskiinteistön tai -huoneiston käyttöön lautakunnan
antamien ohjeiden mukaan.
Vaihtoehtoja
Perusopetuslaissa on säännös, jonka mukaan jokaisella koululla tai oppilaitoksella on oltava
toiminnasta vastaava rehtori. Toiminnasta vastaava rehtori voi olla rehtorinviran haltija tai
opettajien keskuudesta valittu rehtori. Myös muulla nimikkeellä toimiva viranhaltija voi olla
laeissa tarkoitettu toiminnasta vastaava rehtori.
Uusi lainsäädäntö ei aseta estettä sille, etteikö kouluilla tai oppilaitoksilla olisi yhteinen
toiminnasta vastaava rehtori. Eduskunnan sivistysvaliokunta on mietinnössään kuitenkin
todennut tavoitteena, että kullakin kouluyksiköllä olisi oma rehtorinsa (SiVM 3/1998 s. 42).
Ojaniittu- koulun johtamisjärjestelmä, erilaisia vaihtoehtoja
1. Koululla on oma rehtori (ja Metsolassa omansa)
 vararehtori
 johtoryhmä
2. Koulun johtaminen on liitetty osaksi Metsolan koulun rehtorin tehtäviä
 virka-apulaisrehtori
 johtoryhmä
3. Koulun johtaminen on liitetty osaksi Metsolan koulun rehtorin tehtäviä
 kummassakin koulussa oma vararehtori ja
 johtoryhmät
Tässä kolmannessa vaihtoehdossa on paljon haasteita:
 Miten saadaan riittävästi resursoitua vararehtorin tehtävään, kun otetaan huomioon se,
että vararehtorin tehtävässä on päätehtävänä kuitenkin oma opetustehtävä.
 Pelkkä TVA-korvaus on riittämätön, se on vain rehtorin tehtävien hoitamista varten hänen
poissa ollessaan, tässä tapauksessa rehtorilla tulee olemaan johdettavanaan kaksi
kaksisarjaista koulua ja hän jakanee läsnäolon aikansa puoliksi koulujen välillä.
 Johtoryhmän rooli- ja korvaus: tässä mallissa siihenkään VES ja TVA ei mahdollista riittävää
resursointia
4. Koulun johtaminen on liitetty osaksi Metsolan koulun rehtorin tehtäviä, lisäksi vahva jaettu
johtajuus; jossa vaihtoehtoina:
 kummassakin yksikössä kaksi vararehtoria ja johtoryhmä tai
10

kummassakin yksikössä vararehtori, jolla tukenaan johtoryhmä, jonka jäsenillä selkeitä
johtamisen vastuutehtäviä
Kahden kaksisarjaisen koulun johtaminen on vaativa tehtävä, etenkin kun toinen niistä on täysin
uusi uudenlaista toimintakulttuuria tavoitteleva yksikkö. Rehtori tarvitsee johtamistyössään vahvan
tuen jo suunnitteluvaiheessa. Ojaniitun johtamisjärjestelmä olisi saatava ratkaisuun pian, jotta
toimintaa päästää suunnittelemaan molemmissa koulussa.
Kustannusvaihtoehdot lasketaan erikseen.
Esitys
Metsolan koulussa toimii virkarehtori. Metsolan ja Ojaniitun koulujen oppilasmäärä edellyttää,
että myös Ojaniitun kouluun perustetaan uusi rehtorin virka 1.1.2016 alkaen. On tärkeää, että
Ojaniittutalon toteutus ja toiminnan käynnistäminen sujuvat joustavasti. Virkavaali on
tarkoituksenmukaista suorittaa hyvissä ajoissa siten, että uusi rehtori osallistuu erikseen
sovittavin järjestelyin ja korvauksin uuden koulun toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen jo
rakentamisen aikana.
Uusi Ojaniitun-koulu tarvitsee rehtorin. Rehtorin tehtävät ovat monipuoliset. Hän vastaa
koulun toiminnasta ja sen kehittämisestä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että perustetaan
rehtorin virka, sijoituspaikkana Ojaniitun koulu 1.1.2016 alkaen. Talousvaikutukset
huomioidaan vuoden 2016 budjettia laadittaessa.
11