Käytin energiahoitoja yhä enemmän, mutta mikään ei auttanut

Käytin energiahoitoja yhä enemmän, mutta mikään ei auttanut
Johanna Niskakoski on pärjännyt elämässään usein sinnikkyydellään. Kuten vaihto-oppilasvuotena, kun isäntäperheet osoittautuivat katastrofeiksi. Yksinhuoltajaäiti toivoi
saavansa ilmaisen au pairin ja
toisessa perheessä äiti purki Johannaan omaa pahaa oloaan.
Juuri 18 vuotta täyttäneelle,
kaukana kotoaan olevalle Johannalle vuosi oli koettelemus. Hän palasi kotiin murtuneena ja aikuistumiseen pakotettuna. Ystävien ja perheen
arvo oli tullut todelliseksi.
Kulissit kunnossa
Välivuoden jälkeen Johanna
pääsi oikeustieteelliseen. Uuden elämänvaiheen myötä jo
lapsuudessa vaivanneet pelot
ottivat nuoren naisen otteeseensa.
− Koin turvattomuutta ja
pelkoa. Vanhempani olivat
huolissaan ja neuvottomia.
Kun opintoni alkoivat kärsiä
hain apua opiskelijaterveydenhuollosta. Päätin, että joko tämä homma parantuu tai sitten
lopetan opinnot kokonaan.
Karsin osa-aikatyöt ja valitsin
mieleisiä kursseja. Vähitellen
opinnot alkoivat sujua.
Muutaman vuoden päästä
Johannan elämä oli kuin menestyksen käsikirjasta: hänellä oli arvostettu tutkinto, hyvä
työ, miesystävä, paritalon puolikas, auto ja koira.
– Kuitenkin sisälläni oli valtava tyhjyys. Elin täydellisessä
nukkekodissa. Ystäväni sanoi
jälkeenpäin, että näytin aivan
hypotermian partaalla olevalta ihmiseltä; hymyilin, mutta
olin jo lähes kuollut.
Voiman kanavoijaksi
Johanna haki elämäänsä uutta
sisältöä. Auttamishalu ja eläinrakkaus veivät hänet eläintensuojelutyöhön.
− Se imaisi minut heti mukaansa.
Kerran heille tuotiin vanha koira, jota oli kohdeltu
kaltoin. Koira sai kummallisia kohtauksia; se alkoi juosta vauhkona ympäri pientä
asuntoa, eikä sitä saanut millään rauhoittumaan. Johanna
sai vinkin eläinten luontaishoitajasta, jonka hoitomuoto oli
energia.
– Sovin hoitajan kanssa, että hän antaa hoitoa koiralle seuraavana päivänä kello
18. Ihmetyksekseni hoitaja sanoi, ettei tule itse paikan päälle. No, seuraavana iltana koira
oli juoksemassa jälleen ympäri kämppää. Yhtäkkiä se huokaisi ja meni paikalleen nukkumaan. Kello oli kuusi illalla.
Johannalla oli yliluonnollisen pelko, ja samalla näkyvänkin maailman murheet ja
ALFA–UUTISET
”Kuvittelevatko, et käsi olkapäälle ja lätinää vaikuttais jotain?” oli Johanna Niskakosken mielipide rukouspalvelijoista.
jatkuvat painajaiset tuntuivat
olevan toisinaan liian raskaita
kestää.
– Päätin, etten usko näkemääni mutta samalla homma
koukutti. Ajattelin, et nyt taisi löytyä jotain, millä taistella
omia pelkoja vastaan ja millä
vois auttaa muita.
– Aloin käydä vaihtoehtokursseja, ostelin kirjoja, parantavia kiviä ja muuta materiaalia. Tarve kasvoi koko ajan. Oli
saatava enemmän, uudempaa
ja vahvempaa.
– Koin, että löysin kasvotonta, mutta toimivaa voimaa
ja tietoa, joka auttoi minua ja
jolla osasin auttaa muita. Joskus tosin mietin, olivatko neuvoni oikeita ja teinkö apua tarvitseville todella hyvää.
Johannalla oli kaksi roolia;
toinen valtion virassa rationaalisena lakinaisena, toinen hengen maailmassa. Jälkimmäinen
oli hänestä kiinnostavampi.
Johannan upotessa syvemmälle löytämäänsä uuteen
maailmaan, hän sai huumaavia kokemuksia. Pelot tuntuivat vihdoin väistyvän. Silti taustalla häivähti välillä kysymys, mitä hän oli oikein tekemässä.
– Yritin kysellä opettajiltani, mistä voimme tietää, että olemme hyvän puolella. En
saanut tyydyttävää vastaus-
ta. Sanottiin vain, että kyseessä on universaali rakkauden
energia ja eihän energiassa
voi olla mitään pahaa.
Mutta energian lähdettä
kukaan ei osannut kertoa. Erikoisia asioita tapahtui, mutta
mistä voima oli peräisin?
Jälkeenjääneitä
Johanna oli vaihtoehtomessuilla. Hänen rahansa oli huvenneet parantaviin kiviin ja
ystävä oli kirmannut shamaanirumpukurssille. Johanna oli
väsynyt ja janoissaan.
– Huikkasin mielessäni ylös;
jos siellä on joku, niin haluaisin
nyt istua alas ja virkistyä. Mietin, pitäiskö mun kokea täällä
vielä jotain? Kohta huomasinkin käytävän, jolla ystävällisen
näköinen tyttö tuli vastaani ja
kysyi haluaisinko, että puolestani rukoillaan.
Tuo tyttö johdatti Johannan
kristilliselle rukousklinikalle,
Healing Roomsiin.
– Mulle kristillinen rukous
oli aivan kuollutta touhua, jotain mitä tehdään koulun joulujuhlassa. Mutta kun tyttö sanoi, et se on ilmaista, innostuin; multahan oli rahat jo loppuneet. Lisäksi näin huoneessa
tuolin ja vesikannun.
Pian Johanna ahdistui ja
hän päätti lähteä rukouspalvelun odotustilasta. Hän kuitenkin taas huikkasi mielessään
ylös, että jos hänen on jäätävä, jokin estäisi lähtöaikeet.
– Luokseni tuli sympaattinen nainen juttelemaan. Ajattelin, et tuo on ainakin normaali ja hyvä tyyppi. Hän kertoi mulle Alfa-kurssista. Ajattelin, että onpa kuolettavan tylsää. Mieluummin menisin vaikka nypläämään!
Johanna itki rukouspalvelussa, mutta ei pitänyt sitä minään.
– Mietin, et nää tyypit on
jotain jälkeenjääneitä. Kuvittelevatko, et käsi olkapäälle ja
lätinää vaikuttais jotain? Eikö
ne tajuu, et pitää käydä kalliita kursseja ja saada vihkimykset, jotta siunaamisilla olisi vaikutusta? Mä ajan formulaa ja
nää tyytyy keppihevosiin!
Kun rukouspalvelijat kysyivät, haluaisiko Johanna Jeesuksen elämäänsä, hän vastasi, että ”Pistä tulemaan vaan!”
Rukoilijoiden innostus huvitti
Johannaa.
Ennakkoluuloja
Johanna päätti kuitenkin käydä pyörähtämässä messuilla
mainostetulla Alfa-kurssilla,
joka alkoi muutaman päivän
päästä. Hän suunnitteli käyvänsä toteamassa, että uskovat ovat ihan ufoja, pelottavia
ja ahdistavia tyyppejä.
− Messuilla tapaamani nainen oli ovella halaamassa. Hän
oli aidosti ilahtunut kun tulin.
Ilmoittautuessaan alustavasti kurssille Johanna oli ilmoittanut, että hänellä on
laktoositon ruokavalio. Hän
oli tottunut siihen, etteivät ihmiset ymmärtäneet, että hän
ei oikeasti voi syödä tavallisia
kermaperunoita.
– Ne olivat varanneet mulle laktoositonta ruokaa, ja se
oli hyvää! Mietin, et kannattipa tulla.
Opetus oli Johannan mielestä tylsää, mutta ihmiset ja
keskustelut vaikuttivat kiinnostavalta.
– Oli hienoa kun sai esittää kysymyksiä ja kertoa mitä
mieltä itse oli.
Johanna jatkoi kurssia uteliaisuudesta. Samaan aikaan
hän kävi jatkokurssia energiahoidosta.
Alfa-viikonlopussa Johanna huomasi olevansa pienryhmänsä ainut kurssilainen.
Hän saikin runsaasti tilaa omille kysymyksilleen. Hän pohti
kristinuskon historian raskasta taakkaa ristiretkineen. Hän
ei suostuisi olemaan hyväksymättä tiettyjä ihmisryhmiä uskonnon nimissä.
Samalla jokin uskon asioista
puhutussa kiinnosti häntä valtavasti.
– Mulle sanottiin, että koska olen noin kiinnostunut,
mun pitäisi antaa aidosti Jeesukselle mahdollisuus vastata
kysymyksiini ja tulla sydämeeni. Silloin mietin, etten pysty
siihen.
Johannan sisällä kasvoi
kurssin aikana tietoisuus valkeudesta ja pimeydestä.
Silloin Johanna ajatteli pystyvänsä sellaiseen.
– Rukoilin lehdessä olleet
uskoontulon aakkoset. Odotin, mutta mitään ei tapahtunut. Muutaman päivän päästä
tuli pettymys; tää oli bluffia!
Kokeilin uudestaan, mutta sittenkään ei tapahtunut mitään.
Pettyneenä kerroin tilanteen
Leenalle. Hän vastasi, ettei usko ole tunteista kiinni. Jumala
on kyllä kuullut rukouksesi.
Pelkojen puristuksessa
Ennen Alfa-kurssia Jeesus oli
Johannalle historiallinen henkilö, josta voidaan kiistellä loputtomasti.
– Jeesus oli myös pelottava,
sillä hänhän riehui temppelissä
ja kaatoi pöytiä. Päätin, ettei
Jeesus kaada mun pöytääni.
Kurssin jälkeen Johannan ihmissuhde kariutui ja hän sairastui kilpirauhasen vajaatoimintaan. Pelot räjähtivät silmille.
– Käytin energiahoitoja itselleni yhä enemmän, hamusin
kotiini aina vain lisää kiviä ja
enkelikortteja, mutta mikään
ei auttanut.
Johannan naapurissa asunut Leena oli uskova ja Johanna purki hänelle sydäntään
koiralenkeillä. Leena jaksoi
kuunnella.
– Se tuntui todelliselta lähimmäisen rakkaudelta.
Leena toi myös lehtiä, joissa
ihmiset kertoivat uskostaan.
– Kysyin Leenalta, miten
tuon voiman voi saada, hän
vastasi, että pyytämällä.
Yhdessä jutussa uskoontuloa verrattiin kuntosalijäsenyyteen. Voit liittyä mukaan, mutta voit myös erota, jos haluat.
Hengen ohjaukseen
Syksyllä 2009 Johanna istui
Leenan mukana seurakunnassa. Hän rukoili: ”Olen kontannut omia polkujani tähän saakka. Mulla on paha olo. Tee elämästäni sellainen kuin haluat,
sellainen kuin sen pitäisi olla.”
Sitten alkoikin tapahtua.
– Rakkausenergia oli ollut
kuin epävakaassa tuulessa lepattelua. Mulle tuli halu kasvattaa juuret. Mutta en tajunnu Raamatusta mitään, ihan
kuin olis lukenut puhelinluetteloa.
Johanna sai opetusta, että
Pyhä Henki auttaa ymmärtämään Raamattua ja siitä löytyy
elämä. Mutta Pyhä Henki tuntui energiavirtoihin tottuneesta Johannasta pelottavalta.
– Sain järkytyksekseni tietää, että sehän oli joku tyyppi!
Mutta sitten luin Raamatusta,
et Pyhä Henki on lohduttaja ja
puolustaja. Eihän sellaista tarvii pelätä.
Kesällä 2010 Johanna lähti Pohjanmaalle Missionuorten
opetuslapseuskouluun. Raamattu alkoi elää ja hän oppi
mitä uskovana eläminen tarkoittaa. Lisäksi rinkka pelkoja
putosi harteilta.
Jeesus ei enää pelota
Tänään Jeesus on Johannalle persoona joka elää edelleen. Hän on oikeudenmukainen ja armollinen.
– Jos mulla on paha olo,
häntä kiinnostaa. Mulla on taho, jonka puoleen kääntyä;
Jeesukselle on annettu kaikki
valta. Jeesuksen jälkeen ei tarvita jatkokurssia!
– Vaikka petyn välillä itseeni
ja tekoihini, saan pyytää Jeesusta näyttämään kuka hän
on ja miten hän näkee minut.
Olen nähnyt häivähdyksen Jeesuksesta. Hän on tuonut rauhan ja toivon elämääni.
Mari Turunen